AINO 4

4 / 2013

AALLON YLIOPPILASLEHTI

SEKSIÄ!

ALKOHOLIA! MENESTYJIÄ!

UMAYYA ABU-HANNA AURORA AIRASKOPRI MELISSA HEIKKILÄ HILLA KURKI SANTO LEUNG VEERA LIPASTI ROBERT LÖNNQVIST LAURA MATIKAINEN ESA-PEKKA MATTILA ANNUKKA MÄKIJÄRVI JUUSO PATRIKAINEN MIIKKA PIRINEN ESSI RUUSKANEN ANNA SALMI JOHANNA VIERROS Haluatko oman nimesi tähän listaan?

Aino metsästää uusia avustajia ensi vuodelle! Olit sitten kirjoittaja, valokuvaaja, kuvittaja, lavastaja, sarjakuvapiirtäjä, stylisti tai tilastotieteen ihmemies tai -nainen, olet tervetullut Ainon miehistöön. AMMATTILAINEN EI TARVITSE OLLA, Tärkeintä on into tulla tekemään Ainosta Aallon opiskelijoiden näköinen ja oloinen ylioppilaslehti. Ilmoittaudu päätoimittajalle: annaleena.kuronen @ ayy.fi.

MIEHISTÖ /4/2013 2

”I suffered a journalist's worst nightmare by means of a corrupted voice recording! But I’m really glad I took the plunge in doing something totally new." Santo Leung is on exchange at Aalto and studies architectural engineering & finance. For this issue, he wrote about the difficulties in Aalto’s cross-campus language studies (p. 13).

”Tapahtuma oli yhdistelmä urheilujuhlaa, pelimessuja ja Wall Streetiä. Tuntui siltä, että vastaan tuli pelkkiä miehiä – joko firmojen t-paidoissa tai tyylikkäissä puvuissa.” Johanna Vierros on 1. vuoden Creative Sustainability -maisteriopiskelija.

Tähän lehteen hän haastatteli Slushin pääjärjestäjää Miki Kuusta (s. 38–41).

"Kun luin aaltolaisten kommentteja alkoholista, tajusin, että aika moni meistä juo vain miellyttääkseen muita. On siis jo aikakin puhua asiasta." Aurora Airaskorpi on vapaa kirjoittaja ja gradua vaille valmis valtiotieteiden maisteri. Tähän Ainoon hän kirjoitti opiskelijoiden alkoholinkäytöstä (s.

42–46) sekä vaatehakkereista (s. 34–37).

PÄÄKIRJOITUS Olen diplomi-insinöörin tytär. Leikin koko lapsuuteni legoilla, enkä koskaan omistanut yhtäkään barbia.

Sain ensimmäisen tietokoneeni 6-vuotiaana ja tein ensimmäiset kotisivuni 10-vuotiaana. Valvoin yläasteen yöt läpeensä irkaten. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin fysiikan ja matematiikan erinomaisilla arvosanoilla.

Kaiken järjen mukaan minusta olisi voinut tulla teekkari. Vaan ei tullut, kuten ei kovin monesta muustakaan naispuolisesta kaveristani.

Aallon teknistieteellisten alojen sukupuolijakauma on surkeasti vinksallaan. Esimerkiksi sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijoista vain noin 10 % on naisia.

Aivan kuin naisia ei kiinnostaisi teknologia.

Ilmeisesti naisia kiinnostavat sen sijaan kynsilakat.

Tämän vuoden Slushissa pyöriessäni minut pysäytti tyyppi, joka markkinoi kynsilakkojen suunnitteluun kehitettyä verkkopalvelua. Olinhan selkeästi hänen kohderyhmäänsä, eli nainen. ”Miss Suomikin käyttää tätä”, mies yritti.

"Tytöt tykkää trampoliineista."

Ja kyllä, firma oli todella raahannut Lotta Hintsan poseeraamaan ständinsä vieressä.

Tosi kiinnostavaa!

Aallon sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Tuija Pulkkinen puolestaan kärjisti marraskuussa seuraavasti: ”Tytöt ovat vakuuttuneita siitä, etteivät voi saada sekä kynsilakkaa että matematiikan osaamista, vaan joutuvat valitsemaan niiden välillä.”

Wow. Nämäkö ovat todella meidän vaihtoehtomme?

Mielikuvat vaikuttavat opiskelupaikan valintaan enemmän kuin logiikka. On koko yhteiskunnan etu, että teknologia-alan vääristynyttä sukupuolijakaumaa yritetään korjata.

Tytöt tykkää kynsilakoista -mielikuvan levittämisestä on kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Tehdään mieluummin kaikista lelukuvastoista sukupuolineutraaleja ja ohjelmoinnista oppiaine peruskouluun.

Annaleena Kuronen

KUVA MARTINA BABIŠOVÁ 3

Aino on Aallon ylioppilaslehti. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti tavoittaa 20 000 kauppatieteiden, taideteollisten ja teknillisten alojen opiskelijaa. Aino on journalistisesti itsenäinen.

Päätoimittaja Annaleena Kuronen annaleena.kuronen@ayy.fi Toimitussihteeri Antti Pikkanen antti.pikkanen@ayy.fi Art Director Martina Babišová Kustantaja Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY Toimitusneuvosto Anna Brotkin, Hanne Haapoja, Tuomas Jääskeläinen, Tuukka Pykäläinen, Jussi Rosendahl, Teija Sutinen, Mikko Torikka & Maija Töyry (pj)

AINO ON NYT MYÖS VERKOSSA Vihdoin, herranjestas, olemme päässeet myös interwebsiin. Ainon uudet nettisivut ovat auenneet. Jutut ovat sieltä helposti jaettavissa Facebookiin ja Twitteriin. Tsek it aut: www.ainolehti.fi.

Pitelet muuten käsissäsi vuoden viimeistä lehteä, eli vuoden 2013 Ainot ovat nyt paketissa. Vihasitko? Rakastuitko? Ärsyynnyitkö? Vittuunnuitko? Mikä juttu jäi mieleen? Oliko toimitus ärsyttävä? Olemmeko viherkommareita? Vaikutammeko liian dynaamisilta? Emmekö kuuntele lukijoita? Kirjoitammeko liikaa jostakin ja liian vähän jostain? Nuoleskelemmeko edustajistoa? Ovatko Umayya Abu-Hannan mielipiteet turhia? Lähetä meille palautetta: ainolehti@ayy.fi. Arvomme jotain kivaa palautetta jättäneiden kesken.

Teetämme joulukuussa tarkemman lukijakyselyn netissä ja kampuksilla. Siellä pääsee vastailemaan myös nimettömänä. Pääset varmimmin mukaan syvävaikuttamaan ensi vuoden lehtiin ilmoittautumalla ulkopuolisen tutkijamme haastatteluun: joanna.lahti@aalto.fi.

Seuraava lehti ilmestyy 27.2.2014. Hyvää joulua ja silleen! t. toimitus

AINO 4/2013

Ilmoitusmyynti Pirunnyrkki Oy Kari Kettunen puh. 0400 185 853 Essi Niemelä puh. 0400 185 852 Mediakortti www.ainolehti.fi/mediakortti.pdf Paino Erweko Oy Painos 6000 Paperi Kansi Edixion 250 g, sisus 120 g, valokuvaessee Art Matt 115 g Yhteystiedot Ylioppilaslehti Aino PL 69, 02150 Espoo ainolehti@ayy.fi www.ainolehti.fi ISSN 2341–9776

4

KANNEN KUVA: Miikka Pirinen (taas, mutta hei, katsokaa nyt sitä) KUVAUSPAIKKA: Studio Töölössä KUVAUSJÄRJESTELYT: Martina Babisová MALLIT: Neljä anonyymiä hullua, jotka olivat valmiita riisumaan vaatteensa kameran edessä ja esittelemään ihohuokosiaan. Aino kiittää! ”Kuvauksissa oli JÄNNÄÄ. Ensin iholle ajateltiin suihkuttaa mehua, mutta se näytti ihan vereltä, joten Miikka päätti käyttää vettä. Rintsikat kastuivat, mutta se ei haittaa, koska aina voi lähteä himaan commandona. Hähäähähäää. Kun menin kotiin, oli kyllä vähän semmoinen ’ai olinks mä just kameran eessä ilman paitaa’ -olo. Jännitys iski vasta jälkikäteen.”

SISÄLTÖ

10 Suomen kallein jäsenmaksu 2014?

GALLUP Aallon opiskelijat maksavat enemmän jäsenmaksua kuin monien muiden yliopistojen opiskelijat. Saammeko me sitten enemmän?

14 Vapaa seksi on täällä

ILMIÖ Moni on kuullut huhuja Teekkarikylän vuosittaisista bordellibileistä, joiden liput myydään loppuun vartissa. Lue, mitä siellä oikeasti tapahtuu.

38 SATA KERTAA KUUSI HENKILÖ Slushin pääjärjestäjä Miki Kuusi on startup-skenen ruumiillistuma.

Siksi mekin päätimme olla tehokkaita ja dynaamisia: teimme hänestä jutun, jonka ehtii lukea aamupalalla, vaikka työviikko olisi 80-tuntinen.

42 Alkoholin pakollinen oppimäärä ILMIÖ Opiskeluun kuuluu juhliminen, ja juhlimiseen kuuluu alkoholi. Miksi siitä ei saa kieltäytyä?

34 Hakkerit henkareilla

ILMIÖ Avoimen lähdekoodin avulla tehdään nyt myös vaatteita.

5

KATOLLA / Raahaamme ajankohtaisen henkilön katolle jututettavaksi. Tällä kertaa kävimme Tuomon kerrostalon katolla Kalliossa.

Onko levy-yhtiöllä suuria suunnitelmia varallesi, Tuomo Prättälä?

Pari vuotta hiljaiseloa viettänyt soulmuusikko ja jazzpianisti vaihtaa uudella levyllään flyygelin rumpukoneeseen.

Teksti AnNALEENA KURONEN / Kuva MARTINA BABIŠOVÁ

6

Moi Tuomo! Miten uusi levy edistyy? ”Se on melkein valmis. Siinä on loppusäädöt vielä käynnissä, vähän stressi-kiire-hässäkkä. Oon melko varma että se tulee valmiiksi.”

Meinaatko keikkailla keväällä pelkästään rumpukoneen kanssa? ”Ei, kyllä tulee bändi mukaan. On vaan enemmän syntikoita ja läppäriosastoa lavalla.”

Olipas kivaa että päästit meidät kotiisi. Montako tuntia siivosit ennen kuin tulimme? ”No oon vähän hidas tässä hommassa. Useampana päivänä siivosin, vaikka ei kyllä näytä siltä vieläkään.

Ainoa tapa miten saan siivottua on, että kutsun jonkun kylään. Siksi en kutsu vieraita kauhean usein, hehheh.”

Aiemmat levysi julkaistiin vastikään Spotifyssa.

Miksi vasta nyt? ”Vanhassa levy-yhtiössäni Texicalli Recordsissa ei haluttu laittaa niitä sinne aiemmin. Siinä hommassa ei ole taloudellisesti hirveästi järkeä, ainakaan artistin tai pienen levy-yhtiön kohdalla. Mutta Spotifyssa tapahtuu niin suuri osa musiikinkuuntelusta, että siellä on pakko olla. Ja ihmiset löytävät sitä kautta uutta musiikkia, se on nastaa.”

Kuulostaa tutulta. Olet huomenna lähdössä kuukaudeksi Jenkkeihin. Miksi? ”Olen menossa tekemään Markus Nordenstrengin kanssa levyä, sellaista juurevaa singer-songwritermusaa. Meidän duoprojekti kulkee tällä hetkellä nimellä Young Male Spinsters eli miespuoliset vanhapiiat. Lisättiin siihen se young että se olisi vielä ironisempi.”

Oma soolourasi on ollut tauolla pari vuotta. Mitä olet tehnyt sillä välin? ”Olin kolme kuukautta Pariisissa soittamassa flyygeliä ja syömässä mantelicroissantteja. Soitin myös vuoden Palefacen bändissä ja The Northern Governors -serkkubändissämme. Viime levyt ilmestyivät niin nopeasti peräkkäin, että biisilaatikko tyhjeni. Tuli sellainen olo, että pitää puhdistaa pöytä. Uudistuminen vaati pari vuotta taukoa.”

Milloin uusi levy on tulossa ja millainen se on? ”Alkuvuodesta pitäisi ilmestyä. Sen nimi on The New Mystique. Musiikki on elektronista, hyvinkin modernia, ja melkein kokonaan rumpukone-syntikkapohjalta tehtyä. Innostuin huvin vuoksi koodailemaan biittejä ensimmäistä kertaa sitten ala- ja yläasteaikojen. Ajan kuluksi tein jollain iPadilla hiphop-komppeja. Pitkään aikaan ne eivät liittyneet mitenkään biiseihin, joita sävelsin, mutta jossain vaiheessa tuli valaistumisen hetki.

Kerran kun oli saanut sovitettua ne asiat yhteen, alkoi tapahtua aika helposti.”

Olisitko valmis tekemään anssikelat eli julkaisemaan omat Spotify-tulosi? ”Mulla tulee niin marginaalisesti rahaa sitä kautta, että se ei palvelisi ketään. Anssi Kelan tapaus oli hyvä, koska Levoton tyttö oli selkeästi iso hitti, jota oli kuunneltu Spotifyssa kaksi miljoonaa kertaa. Niille kuuntelukerroille saatiin hintalappu. Sen kohdalla kukaan ei voinut käyttää et ole vaan tarpeeksi suosittu -korttia.”

Olet aktiivinen twiittaaja ja liityit juuri myös Instagramiin. Huvin vuoksi vai markkinointimielessä? ”Uusi levy-yhtiöni Sony ehdotti että liittyisin sinne.

Alan vasta totutella Instagramiin. Olen alkanut postailla perjantai-iltaisin kuvia tägeillä #friday #kliffaa, se on mun juttu. Mutta diggaan twitteröidä. Kaikista aktiivisin sosiaalisessa mediassa olin joskus MySpaceaikoihin, tykkään siitä vuoropuhelusta ihmisten – tai siis fanien – kanssa.”

Musiikkisi ei ole koskaan kuulostanut kovin suomalaiselta. Onko Sonylla isoja suunnitelmia varallesi? ”Ensisijaisesti Suomessahan levyäni markkinoidaan.

Mutta kyllä tuota kaikin puolin yritetään ulkomaille saada. Se homma on vasta ihan aluillaan. Mutta musiikki voi mennä missä vaan läpi, jos se vain löytää oikeat ihmiset.”

7

KÄRKEEN / Ajankohtaista Aallosta.

3X

PIDÄ

MIELESSÄ >> OPPIMISYMPÄRISTÖIHIN TOLKKUA 2016? Aallon IT-osasto on vihdoin herännyt Into, Noppa, Moodle, Optima, Wiki -hybridin järjettömyyteen. Aallossa alkoi tänä vuonna sähköisten oppimisympäristöjen kehittämishanke. Uuden oppimisympäristön luvataan yhdistävän eri systeemien parhaat puolet. Nykyiset järjestelmät ovat kuitenkin käytössä vielä vähintään vuoteen 2015 saakka.

Aaltopia-julkaisussa kuuluu ahdistuneen opiskelijan ääni Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu muuttaa Otaniemeen vuonna 2016 – tämän jo tiedämme. Arabian kampuksen sisäilmaongelmat pakottavat osan opiskelijoista tulemaan vähän muita aiemmin, ensi vuoden alussa.

Opiskelijat eivät tunnetusti ole koko muutosta hirveän innoissaan. Siksi osana visuaalisen journalismin kurssia joukko opiskelijoita perusti Aaltopia-nimisen verkkojulkaisun, joka purkaa graafisen suunnittelun opiskelijoiden identiteettikriisiä muuton keskellä.

Näin kirjoittaa Samuli Saarinen: Otaniemen kauneus on näkymätöntä kauneutta.

Otaniemi on kaunis samalla tapaa, kuin Matti Vanhanen on Suomen seksikkäin mies.

Siitä, että Matti Vanhasen kauneus ei ole ulkoista kauneutta, ei pidä päätellä, että Matti Vanhasen kauneus olisi sisäistä – Matti Vanhasen kauneus on Ison Välineen kauneutta.

Aaltopian aiheet koskettavat kuitenkin aaltolaisia laajemminkin. Tekijät tuskin ovat ainoita, jotka kokevat olevansa tuuliajolla, kun uusi yliopisto vasta etsii itseään. Vai kuulostavatko Matts Bjolinin sanat vieraalta: Ehkä Aalto-yliopiston eri kouluille tulisi antaa pitempi valmistusaika. Silloin eri maut harmonisoituisivat, ja siitä olisi enemmän hyötyä. Nyt näyttää siltä, että ammutaan kovalla kiireellä ylös ja eteenpäin ja tarjotaan opiskelijoille valmiiksi pakattua ja valmistettua pikaevästä elämään.

Julkaisu on yhdistelmä tekstejä, kuvaa ja videota. Asia on sama kuin erään Aallon työntekijän Tiina Tutkijan blogissa, josta Aino kertoi keväällä. Ääni sen sijaan on erilainen. Sellainen pehmeämpi, lempeämpi.

Verkkojulkaisu on luettavissa 25. joulukuuta asti osoitteessa aaltopia.fi.

>> AYY + YT = ”!?. Marraskuussa kohahduttaneet yt-neuvottelut AYY:n kahden kulttuurituottajan pestin osa-aikaistamisesta päätettiin keskeyttää ennen kuin ne oikein ehtivät edes alkaa. ”Pitkän YT-prosessin läpikäyminen vaikeuttaisi kaikkien ensi vuoden toimijoiden vuotta”, hallituksesta perusteltiin päätöksen pyörtämistä. >> PIIA KUOSMANEN SYL:N JOHTOON. Suomen Ylioppilaskuntien Liittoa (SYL) eli 135 000 suomalaisen yliopisto-opiskelijan kattojärjestöä johtaa ensi vuonna aaltolainen tekniikan kandidaatti Piia Kuosmanen, 28. Informaatioverkostojen koulutusohjelmassa opiskeleva Kuosmanen on toiminut tänä vuonna AYY:n puheenjohtajana ja muun muassa Ainolehden kolumnistina.

8

TEKSTI ANTTI PIKKANEN / KUVA ROBERT LÖNNQVIST

NIINPÄ

”Yliopistoihin ja korkeakouluihin luotetaan lähes yhtä vankasti kuin puolustusvoimiin. Useampi kuin 7/10 ilmaisee korkeakouluja kohtaan suurta luottamusta.”

Tiedote ”Tiedebarometri 2013: Tiede nauttii suomalaisten suurta luottamusta”, julkaistu 12.11.2013.

”Anonyymi aaltolainen: 'Eilisellä ammatti- ja oikeuskäytännöt -luennolla oli nimilistan mukaan vajaat 50 opiskelijaa. Paikalla istui kuitenkin 27. Luentoa seurasi ehkä vajaa puolet, toinen puoli oli läsnä sosiaalisessa mediassa tai vain jouluostoksilla internetissä. Tässä on syy miksi minä istun mielelläni eturivissä. Illuusio opiskelusta säilyy.'”

Laura Euron postaus Facebook-ryhmässä AYY: Edunvalvonta | Intressebevakning | Advocacy 30.11.2013.

”Oikea työtapa on ottaa verkkojohto lähimmästä sähkölaitteesta ja lykätä johtojen kaksi tällöin paljastunutta päätä nakin vastaaviin äärinapoihin. Sitten töpseli seinään ja herkullinen kypsä nakki on valmis noin 8,74 sekunnissa.”

Anonyymi kommentoija antaa nakinlämmitysohjeita Ilta-Sanomien verkkosivujen uutisessa ”Mystinen ’nakit ja muusi’ -hälytys teekkarikylään” 23.11.2013.

16 448,15 1909

€ on AALLON rehtorin Tuula Teerin kuukausipalkka.

Lisäksi hänellä on 20 € matkapuhelinetu ja

€ asuntoetu.

Lähde: Aallon henkilöstöjohtaja Tiia Tuomi.

9

KATUPARTIO / Aino jalkautuu kampuksille.

"Olisi kiva tietää, mihin se kaikki raha menee" Ylioppilaskunnan jäsenmaksu nousee taas ensi vuonna.

Teksti ANTTI PIKKANEN / GALLUP JOHANNA VIERROS

”Paljon se on nyt? 99€?

That’s a rip off! No kerran se vaan kirpasee, enkä tänäkään vuonna muista maksaneeni sitä. Mä en oikeestaan tiedä mitä AYY tekee tai miten se vaikuttaa muhun.”

Harri Homi, taideteollinen muotoilu

Martti Tervo, elokuva- ja TV-tuotanto

”AYY:n pitäisi selkeästi perustella, mihin ylimääräinen raha menee. Oon käyttänyt paljon YTHS:n ja Unisportin palveluja. Oon myös AYY:n asuntojonossa, mutten ole saanut vielä kämppää.”

"Se on ihan fine, mutta toki ylioppilaskunnan talouden pitää olla tasapainossa. Koen saaneni jäsenmaksuille vastinetta esimerkiksi tilojen ja pakun käyttömahdollisuuden kautta."

Lotta Väkevä, teollinen muotoilu

”Mä en ollut edes tietoinen tämmöisestä jäsenmaksusta.

Mutta 4 e ei oo paha korotus.

En tiedä mitä palveluihin kuuluu mutta sanoisin että en saa vastinetta. Ai terveyspalvelut kuuluu? No se muuttaa asian, se on ihan kylliksi.”

Niko Saarinen, kone- ja rakennustekniikka 10

”Eihän se maailmoja kaada, mutta olisi kiva tietää mihin se kaikki raha menee.

Miten 4 e nosto perustellaan?

Bussilippu, ruoka ja YTHS on tietysti loistavia opiskelijaetuja, AYY:n omia palveluja en oo pahemmin käyttänyt. Vähän on hämärän peitossa, minne meidän maksut menee.”

Riku Lehtomäki, bioinformaatioteknologia "En pidä ajatuksesta. Se on jo nyt liian korkea, koska en koe saavani rahoille vastinetta. YTHS on ainoa etu, josta koen maksavani. Mihinköhän AYY:n rahat ovat menneet, hovioikeuteenko? Ei ole reilua, jos opiskelijat joutuvat paikkaamaan omaisuuskiistan aiheuttamaa rahanmenoa."

Tiina Hissa, markkinointi

Kysyimme seuraavaa:

1. Mitä mieltä olet siitä, että AYY päätti korottaa jäsenmaksuaAN neljällä eurolla?

2. Koetko saavasi rahoillesi vastinetta?

A

allon ylioppilaskunnan jäsenmaksu nousee ensi vuonna neljällä eurolla. Uusi jäsenmaksu on perustutkinto-opiskelijoille 103 euroa ja jatko-opiskelijoille 41 euroa. Jäsenmaksu on pakollinen: jokaisen yliopisto-opiskelijan on maksettava maksu voidakseen ilmoittautua läsnäolevaksi. Erillisestä hakemuksesta hallitus voi vapauttaa opiskelijan jäsenmaksusta esimerkiksi vähävaraisuuden vuoksi.

Jäsenmaksua korotettiin viimeksi vuosi sitten – silloinkin neljällä eurolla.

Vertailun vuoksi: Helsingin yliopiston opiskelijat maksavat jäsenmaksua 92 euroa. Tampereen yliopistossa summa on 98, Turussa 92, Jyväskylässä 99,50, Oulussa 96 ja Lapissa 93 euroa.

Aallossa opiskeleminen on siis verrattain kallista lystiä.

Hallitus perustelee jäsenmaksun korotusta AYY:n käynnissä olevalla taloudensopeuttamissuunnitelmalla sekä ylioppilaskunnan jäsenmäärän laskulla.

Aallon sisäänottomäärät ovat olleet viime vuosina pienenemään päin.

Mutta mitä kolminumeroiseksi muuttuneella jäsenmaksulla oikein saa?

Ainon kampuskyselyn mukaan opiskelijat ovat vieraantuneet ylioppilaskunnan rahankäytöstä – monella ei ole hajuakaan, mihin rahat konkreettisesti menevät.

Jäsenmaksun hintaan kuuluvat ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n palvelut, joihin on varattu jäsenmaksusta kiintiösumma 44 euroa. Lopuilla

pennosilla saa muun muassa edunvalvontaa, oikeuden hakea asumisoikeutta ylioppilaskunnan omistamiin asuntoihin sekä opiskelija-alennukset. Mitään uutta korotus ei tuo etuihin, vaan koko raha menee ylioppilaskunnan talouskriisin paikkaamiseen. ”Kaikki me haluamme mahdollisimman alhaisen jäsenmaksun, mutta pitää tehdä kestävää talouspolitiikkaa. Tämä on se tapa miten sitä hallituksen mielestä tehdään tässä tilanteessa”, perusteli AYY:n hallituksen talousvastaava Perttu Karjalainen marraskuun lopun edustajiston kokouksessa, jossa korotuspäätös tehtiin.

Näinkin jäsenmaksun korotusta puolustettiin: ”En voi olla puuttumatta tähän vertaukseen lukukausimaksuista ja ylioppilaskunnan jäsenmaksusta. Siinä on sellainen vissi ero, että kun me maksetaan se huntti, niin sitten pääsee itse päättämään täällä edustajistossa, että miten ne rahat käytetään. Sama homma ei toimi taas lukukausimaksujen kohdalla.” edaattori Noora Laak

”Mun mielestä tämä talouden sopeuttaminen on ollut ihan ansiokasta, mutta ymmärrän myöskin jäsenmaksun korotustarpeen. Kun päästään niin onnelliseen tilanteeseen, että AYY:n talous on tasapainotettu ja hyvässä kunnossa, siinä kohtaa myös edustajistosta löytyy sitä porukkaa, jotka rupeavat miettimään, onko tämä jäsenmaksun suuruus nyt ihan järkevä ja vaativat tiputtamaan sitä. Eikä niin, että se johtaa siihen, että innostutaan törsäämään lisää. Jäsenmaksu kuitenkin koskettaa meitä kaikkia. Veikkaan, että jokaisen intresseissä on pitää se mahdollisimman alhaisena.” edaattori Hamilkar Bergroth

”Mun mielestä se [automaatiojäsenyys] on hyvinkin perusteltu asia, ja sen takia en pidä ylioppilaskunnan jäsenmaksua pahana asiana. – En ole ymmärtänyt hallituksen esityksestä, että sopeutus jotenkin lakkautettaisiin tämän myötä tai säästäminen lakkautettaisiin, vaan olen ymmärtänyt, että sitä edelleen jatketaan. En ole edelleenkään kuullut sellaisia perusteluita, joilla ikään kuin tätä korotusta ei voitaisi hyväksyä.” edaattori Saara Hyrkkö

”Me ehdotamme tätä neljän euron korotusta siksi, että olemme aidosti sitä mieltä, että se on tarpeen tällä hetkellä. Viime vuonnahan hallitus esitti talouden sopeuttamissuunnitelmassa sellaista korotusta, joka olisi kolmen vuoden jaksolla ollut kymmenen euroa yhteensä. Muun muassa minä itse olin edustajistossa sitä silloin torppaamassa. Olen kyllä sen jälkeen muuttanut mieltäni, kun olen näitä talouslukuja tässä vuoden verran aika läheltä katsonut.” AYY:n pj Piia Kuosmanen 11

Miksi hait AYY:n puheenjohtajaksi? ”Koen saaneeni tältä yhteisöltä tosi paljon – ystäviä, oppimismahdollisuuksia, johtamiskokemusta. Haluan kehittää AYY:tä siihen suuntaan, että mahdollisimman moni muukin kokisi näin.”

Mitä hyötyä arkkitehtuuriopinnoista on pestissäsi? ”Arkkitehtuuri on laaja-alaista. Opinnot ovat olleet täynnä tiimitöitä. Lisäksi me arkkitehdit olemme olleet Aallossa aina vähän outolintuja – aiemmin teekkareita mutta taiteilijoita, nyt taiteilijoita mutta teekkareita. Osaan siksi katsoa tätä yhteisöä eri näkövinkkeleistä.”

Olet viidennen vuoden opiskelija ja toiminut killassasi ja yokunnassa ties missä pesteissä. Miten opinnot ovat sujuneet? ”Hitaasti mutta ihan hyvin. Kasassa on noin 145 opintopistettä.

En ole ehkä Tuulan malliopiskelija. Ensi vuonna en aio opiskella yhtään.”

Askel askeleelta Lauri Lehtoruusu, 25, johtaa ylioppilaskuntaa ensi vuonna tyylillä.

Mainitse kolme suurinta epäkohtaa, joihin aiot puuttua ensi töiksesi. ”Yksi: AYY ei palvele jäseniään samalla tasolla. Toiminnasta iso osa on Otaniemessä, ja tällä hetkellä AYY tavoittaa teekkaritaustaiset opiskelijat paremmin. AYY:n pitäisi pystyä tarjoamaan enemmän myös niille, jotka eivät ole Otaniemessä. Kaksi: AYY ei tällä hetkellä mahdollista tarpeeksi opiskelijoiden omia projekteja. Kolme: opiskelijat eivät pääse vaikuttamaan riittävästi opiskelutiloihin.”

Helmikuussa AYY ja KY-Säätiö kohtaavat käräjäoikeudessa.

Minkälainen riitapukari olet? ”En ole koskaan ollut huutelija tai ovienpaiskoja. Yritän pitää asiat asioina. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Omaisuuskiista on ikävä kokonaisuus, joka pitää hoitaa tulevia polvia varten. Siihen pitää saada lopullinen niitti.”

Olet toiminut myös Äpy-lehden päätoimittajana. Aiotko viljellä kyseenalaista huumoria palavereissa, meileissä ja tiedotteissa? ”Vältän ehkä kyseenalaisinta huumoria. Mutta hyvä pilke silmäkulmassa täytyy pitää.”

Sinua on tituleerattu ylioppilaskunnan tyylikkäimmäksi mieheksi. Pitääkö se paikkansa? ”Heh. Hauska kuulla. Yritän ainakin. Arkkitehtina tykkään pukeutua hyvin. Siitä tulee arkeen hyvä fiilis.”

Liityit Facebookiin vasta pari päivää ennen valintaasi. Mitäs ihmettä? ”Olin pitkään harkinnut sitä, ja tämä tuntui luontevalta hetkeltä.

Olen aiemmin ajatellut, että on selkeämpää, jos minut tavoittaa tietyistä kanavista, meilitse tai puhelimitse. Mutta Facebook on varmaan hyvä työkalu tässä pestissä. Saa laittaa spämmiviestejä tulemaan.”

TEKSTI ANNALEENA KURONEN / KUVA MARTINA BABIŠOVÁ 12

Jokainen puheenjohtaja tähän asti on sanonut haluavansa rakentaa yhteisempää ylioppilaskuntaa. Ovatko edeltäjäsi mielestäsi onnistuneet? ”Mennään askel askeleelta sitä kohti. Yhtenäisyys ei synny kerralla, se vie aikansa. Opitaan koko ajan tuntemaan toisiamme paremmin.”

VAINO / Aino tarttuu epäkohtiin.

CROSS-CAMPUS LANGUAGE STUDIES RESTRICTED BY TÖÖLÖ CAMPUS TEXT SANTO LEUNG / ILLUSTRATION JUUSO PATRIKAINEN

Is the Finnish language course at your campus full?

Have you tried to take a course at another campus?

Well, you might as well forget about Töölö, since the courses there are exclusively for School of Business students only.

For the increasing cohort of international degree and international exchange students, places for Finnish language courses are competitive. Those that miss out on a place naturally seek a place for a course at another campus. Whilst possible between the Otaniemi and Arabia campuses, the structure of the language courses in regards to credits and duration make it almost impossible for students of Otaniemi and Arabia to attend language courses in Töölö. And vice versa.

In period I at the Otaniemi campus, there were a total of 170 places and 182 registrations in the beginners’ Finnish course, spread over five groups.

In Arabia, there were 30 places with 25 registrations, and at the Töölö campus 61 places with only 23 registrations.

Although on the whole it appears there are enough places, the problem is that the language courses in Töölö run half empty.

Currently, the language course at the Töölö campus is 3-credit course and runs for two periods of teaching. The course at Otaniemi and Arabia is split into two courses, each being 2 credits and running through one period.

With this current set-up students, particularly those on exchange, are missing out on the rare opportunity to learn some Finnish.

Director of the Aalto University Language Centre Heidi Rontu, why are the language courses at the Töölö campus structurally different to those

at the other campuses?

“The School of Business, as part of their Department of Communication, had organized all language teaching for the School of Business up until the end of last calendar year. To my understanding, 3-credit courses fit their degree structure better.”

Shouldn’t the language courses be made consistent between the schools?

“Of course, from the student point of view. Looking from my perspective, this is very often forgotten in the planning discussions. But this is very much about the structure of degrees and traditions on how credits are counted.”

Is the credit amount going to change in the future so that it will be consistent between the schools?

“Being a bit provocative, I’m going to say it will be easier to change the rest of the language courses to a 3-credit system than to change the courses at the School of Business. But we are going towards that anyway, there are new degree structures that have started this autumn and 3-credit courses would fit better with these new study plans.”

Why has the School of Business made it difficult for students from other schools to participate in their language courses?

“The School of Business is very particular about their students gaining access to the courses first.

They kept these places protected for so long it was difficult to accept other students, as they would’ve missed too much content. But since the Language Centre has taken over responsibility of the language courses’ administration, we now fill courses with Business School students, and then open up the spaces for all other students.”

13

On täällä opiske

Kun hämärä laskeutuu Ot käyvät nukkumaan, Teek ja muuttuu bordelliksi. To veti verkkosukkahousut vapaan seks

TEKSTI Melissa Heikkilä

14

nko tuhmia elijoita?

taniemeen ja lapsiperheet kkarikylä unohtaa estonsa oimittaja Melissa Heikkilä jalkaan ja lähti käymään sin keitaassa.

eikkilä / KUVAT Miikka Pirinen

15

N

iin paljon hikeä.

Seison huohottavan mieslauman keskellä ja tuijotan lavaa. Nainen, selvästi ammattilainen, riisuu bikiniyläosansa ja sujahtaa pois alaosistaan. Hän seisoo alastomana metrin päässä minusta, kumartuu strippitankoa vasten ja pyllistää. Näen, miten hän tykkää ajella alapäänsä. Hänellä on kädessään musta ja kiiltävä dildo, joka on öljytty luistamaan.

Ja sitten se luistaa hänen sisäänsä. Miesten huohotus yltyy hurraamiseksi.

En ole Pattayalla tai Berghainissa, Berliinin villeimmällä seksiklubilla. Olen Otaniemen Teekkarikylässä, vuoden suurimmissa seksibileissä.

Moni on kuullut jotain Bordellibileistä, eli soveliaammin sanottuna Koneinsinöörikillan perinteisistä syysnaamiaisista. Bileet elävätkin vain huhupuheina: yhtäkään kuvaa ei löydy Googlesta tai sosiaalisesta mediasta, sillä bileiden kuvaaminen on ehdottoman kiellettyä.

Joka vuosi liput viedään käsistä. Tänä vuonna ne myytiin loppuun noin vartissa. Ihmisjono kiemurteli Otaniemen päärakennuksen aulassa tavallisena lokakuisena arkipäivänä kello 10. Innokkaimmat jonottajat olivat saapuneet paikalle aamukuudelta. Etteivät varmasti jäisi ilman.

Lippuja myytiin satoja, ja niiden kauppaaminen siirtyikin nopeasti virallisen lipunmyynnin jälkeen koulujen käytäviltä nettiin.

Myydään lippua kauniille daamille, kirjoitti yksi trokari.

Tai jos ei mene nii herrat myös saa, hän tarkensi vielä.

Tuntien jonottaminen on mielestäni ymmärrettävää vain kahdessa tapauksessa: once-in-a-lifetime-mega-

16

keikka Olympiastadionilla tai ilmainen viina uudenvuodenaattona. Muuten kyseessä on joko huonot järjestelyt tai jotain niin legendaarista, että se ylittää ymmärrykseni.

Siksi tästä on otettava selvää. Minä, nuori daami, kokeilen onneani Facebookin mustassa pörssissä.

Jätän oman ostoilmoitukseni tapahtuman sivuille.

Saan vastauksen vartissa. Uskomaton diili: kaksi lippua kolmen hinnalla. Myyty!

Kun työpaikalla perjantaisuunnitelmat tulevat puheeksi, työkaverini kulmat kohoavat. ”Ai sä meet niihin bileisiin, jossa jengi oikeasti bylsii?”

Tunnen kuumotuksen kasvavan. Ostan verkkosukkahousut ja pullon punaviiniä, ja lähden selvittämään, pitääkö väite paikkansa.

Korkki aukeaa heti, kun saavun teekkariystäväni solukämppään etkoille. Rihannan Rude Boy soi taustalla.

Sovittelen eri asuja ja mietin: Mikä on seksikästä? Mitä muilla on päällä? Tapahtuman Facebook-kutsussa pukukoodiksi oli merkitty vähäpukeisuus. Mutta minulla ei ole hajuakaan, kuinka vähissä vaatteissa paikalle pitäisi tulla. Yleisesti ottaen vältän juhlia, joihin täytyy erikseen pukeutua seksikkäästi.

Bordelli kuitenkin vetoaa opiskelijoihin kampuksesta ja yliopistosta piittaamatta. Bileissä käy insinööriopiskelijoiden lisäksi niin tulevia lääkäreitä, lakimiehiä kuin ruotsinopettajia. Mielessäni pyörii lisää kysymyksiä. Mikä saa arkisin kauluspaidoissa luennoilla ravaavat opiskelijat vaihtamaan smart casualin mustaan lateksiin ja niitteihin? Miksi bileet, joissa luvataan seksiä, myyvät loppuun heti?

Niittirintsikoissa ja liian kireissä shortseissa oloni ei ole kuuma, rohkea tai salaperäinen, vaan hikinen, nolo

17

18

”Oloni ei ole kuuma, rohkea tai salaperäinen, vaan hikinen, nolo ja lihava. Kuin joulukinkulla.” ja lihava. Kuin joulukinkulla.

Kokeilen toista taktiikkaa. Vähemmän paljasta pintaa, enemmän nahkaa ja ketjuja. On yllättävän vaikeaa ja aikaa vievää näyttää halvalta mutta hyvältä.

Punaviinihampaat ja nachon hajuinen hengitys eivät auta asiaa.

Lopulta näytän siltä, että tykkäisin piiskasta. Ystäväni asu päihittää tosin omani: hänellä on minishortsit, korkeat korot ja lateksikorsetti.

Huhujen mukaan Bordelli on irstain asia, jonka teekkari tulee koskaan kokemaan. Vapaata seksiä ja huuruista seuranhakua. Hikistä tamppaamista aamukuuteen.

Hävyttömät jonot ja yhtä hävytön meininki.

Seksibileet eivät kuitenkaan ole mikään uusi asia.

Ihmiset ovat muinaisista roomalaisista – sallinette kliseen – Berlusconeihin järjestäneet bakkanaaleja, joissa kukaan ei pihtaa. Välissä oli tauko, mutta 1960-luvun seksuaalivallankumous toi bakkanaalit takaisin. Niissä oli täysin OK olla homo, bi, trans, mikä ikinä. 1980-luvulle mentäessä Lontoo, New York ja Berliini sykkivät joka yö homoklubeille, joissa rajoja ei ollut ja tanssilattialta löytyneen kiihottavan kumppanin sai heti mukaansa dark roomeihin.

Sitten AIDS-hysteria ja 1990-luvun talouslama saivat monet klubit sulkemaan ovensa. Ydinperhe tuli taas muotiin. Hämyiset ja piilotetut seksibileet voivat siis hyvinkin olla irstain asia pian perheellistyvälle keskivertoteekkarille.

Nyt astumme sisään Otaniemen bordelliin.

Kello on kymmenen illalla. Servin mökki, eli Smökki, yksi Otaniemen kuuluisimmista juhlatiloista, näyttää siltä, että se on koristeltu kaikilla falloksen muotoisilla asioilla, jotka lähialueen pornokaupoista on vain löytynyt. Muovisia takapuolia, tissejä ja peniksiä on kaikkial-

la. Ilmassa leijuu Axe. Pornoa on heijastettu seinälle.

Paikalle on roudattu myös tanssihäkki, jota dominoi suurimman osan illasta sisäkköasuun pukeutunut tyttö. En tiedä, onko hän juhlien vieras vai paikan päälle varta vasten palkattu esiintyjä.

Keskellä juhlatilaa on lava, jonka keskellä on strippitanko. Huonolla silmä–käsi-koordinaatiolla varustetut aasialaiset vaihtarit pyörivät sen ympärillä.

Narikassa vastaan tulee tyttö, jolla on päällään jonkinlainen tuubitoppi, poliisihattu ja alaosana pelkät verkkosukkahousut. Toisella tytöllä on koulutyttöasu ja sukkanauhat.

Törmään eteisessä poikaan. Tai oikeastaan hänen pakaroihinsa. Kriittiset paikat peittää limenvihreä Borat-bikini. Tanssilattia näyttää homoklubilta. Tytöt taitavat olla vielä laittautumassa, sillä hytkymässä on pelkkiin boksereihin ja rusetteihin pukeutuneita miehiä.

Niin monta paljasta ylävartaloa, joita en olisi halunnut nähdä. Litkin pinkin juomani nopeasti loppuun ja vetäydyn vessaan.

Seksiä ei pääse pakoon sielläkään. Naistenvessassa on punainen valo. Seinille on teipattu alastonkuvia, ja katonrajassa törröttää massiivinen puhallettava penis.

Pisimmät tytöt lyövät päänsä siihen. Tiskialtaan päälle on kiinnitetty pyykkinaru, jossa on lappu: Ripusta käytetyt tähän. Narusta roikkuu kondomeja, joissa on tai ei ole spermaa.

Vessakopissa täytyy varoa mihin istuu ilman housuja, sillä dildot tökkivät joka suunnasta.

Mitä kauemmas valtaväestö ryntää vapaan seksin ihanteesta, sitä enemmän se kuplii alakulttuureissa.

Seksiklubit keräävät edelleenkin suurissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa väkeä hullun lailla.

Tämänhetkisen seksiklubiskenen mekka koko

19

”Narusta roikkuu kondomeja, joissa on tai ei ole spermaa.” maailmassa lienee berliiniläinen yökerho Berghain. Nimi tulee sijainnista paikallisen Kallion ja Punavuoren, Kreuzbergin ja Friedrichshainin, rajalla. Harmaassa, eduskuntatalon näköisessä rakennuksessa on ympärivuorikautiset reivit joka viikonloppu, perjantai-illasta maanantaiaamuun.

Ihmiset jonottavat sisään kellon ympäri. Ovella seisova portsari on kuin Pyhä Pietari, joka päättää, pääseekö juhlija Berghainin mystisten ovien taakse. Kukaan ei tiedä, millä perusteella portsari tekee valintansa. Sen sijaan kaikki tietävät, että moni joutuu ovelta kääntymään.

Juhlakansa Berghainin sisällä on erittäin sekalaista: on likaisia hipstereitä, liian kauniita homomiehiä ja niitä, jotka tanssivat kuusi tuntia putkeen vesipullo yhdessä kädessä ja joukko erivärisiä pillereitä toisessa.

Olen kuullut, että Bordellissa on räävitöntä, mutta eihän Otaniemessä kuitenkaan tällaista voi olla, eihän?

Show alkaa. Kun naisstrippari Paola kiehnää itsensä lavalle, kaikki lähellä olevat miehet änkevät lavan eteen. Yhtäkkiä oloni on kovin neitseellinen. Lähden hakemaan juotavaa ennen kuin pitkään nahkatakkiin ja camohousuihin pukeutunut miesstrippari ehtii tulla lavalle. Mies on legendaarinen seksitähti Mr. Lothar. Näen kaukaa hänen tulishownsa ja lihaksikkaan ylävartalon, mutta pinkit drinkit kiinnostavat juuri nyt enemmän.

Kävelemme ystäväni kanssa väkijoukon läpi.

20

Hikoilen kuin huora kirkossa. Tai siis valtsikalainen bordellibileissä. Ystäväni puskee miesjoukon läpi. Heidän puheensa hiljenee hetkeksi. Oletan sen olevan hyvä merkki. Meidät pysäyttää kaksi speedoihin pukeutunutta poikaa. ”Moi, tytöt! Hei, me tarvitaan teidän apua.

Kummalla on parempi perse?”

Puristelen kahden pojan pakaroita ja pian he haluavat vertailla meidän perseitämme. Meillä on kädessämme toiset drinkit, ja ystäväni kuiskaa korvaani: ”Tää alkaa tuntua hyvältä idealta.”

Juhlien järjestäjänä toimii joka vuosi Koneinsinöörikilta. ”Miksi ihmiset käy seksimessuilla? Joidenkin mielestä tällaiset bileet on täysin mauttomia. Se on aika hurskastelua, sillä näille löytyy joka vuosi tilausta. Fiksut ihmiset käy täällä irrottelemassa”, sanoo yksi bileiden pääjärjestäjistä. Hän ei halua nimeään juttuun. ”Ihmisiä kiehtoo sairaalla tavalla bileiden salaperäisyys. Käydään kerran katsomassa minkälaista siellä on ja päätetään, onko se oma juttu vai ei. Ketäpä ei kiinnostaisi mennä juhliin, jossa ihmiset suoranaisesti hakevat nautintoa”, hän jatkaa.

Bordellit ovat aikoinaan syntyneet paikkoihin, joissa sukupuolijakauma on jotenkin vinksallaan.

Niin kuin satamiin tai armeijan leireille.

Tai tässä tapauksessa Otaniemeen.

Koneinsinöörikilta ei vedä naisia opiskelijoiksi samalla tavalla kuin monet muut alat. Miten naisia ylipäätään saadaan seksibileisiin? ”Kai naisillekin on ihan hauskaa tulla irrottelemaan. Bordellissa tulee fiilis siitä, että kaikki on mahdollista. Se on todella helppo ympäristö lähestyä ihmisiä seksuaalisesti”, sama järjestäjä jatkaa.

Paikalle on pystytetty itämainen teltta, eräänlainen dark room. Aikaisempina vuosina paikalla on huhujen mukaan ollut panobussi, siis oikea bussi, johon on rajattu penkkirivejä itse aktia varten.

Kurkkaan teltan sisään, mutta pettymyksekseni en huomaa mitään irstasta tai alastonta. ”Kyllä me puututaan jos huomataan toista osapuolta selvästi häiritsevää kähmimistä”, yksi järjestäjistä sanoo.

Montaa vierasta kähminen ei kuitenkaan haittaa, sillä tanssilattia on loppuillan yksi iso esileikkikenttä.

21

22

”Saat tulla just sellaisena pervona kuin oot”, sanoo leopardikuosiseen aamutakkiin pukeutunut mies.

Olen hukannut ystäväni. Joku näkee hämmentyneessä ilmeessäni tilaisuuden ja tulee juttelemaan. Hän on Joni, tai Toni, joku tällainen. Olen juonut neljä pinkkiä drinkkiä, ja miehen vitsit alkavat olla yllättävän hauskoja. Hän ei halua tietää mitä opiskelen, tai mitä teen työkseni. Hän ei välttämättä taida edes muistaa nimeäni.

Kysyn häneltä, mitä hän haluaa tältä illalta. ”Mitä sä luulet?”

Livahdan Jonin / Tonin seurasta, kun bongaan ystäväni väkijoukosta. Hän on kolmen miehen ympäröimänä. ”Nää bileet on joka vuosi ihan uskomattomat. Saat tulla just sellaisena pervona kuin oot”, sanoo leopardikuosiseen aamutakkiin pukeutunut mies. Paras perse -kisan voittaja on liimautunut ystäväni kylkeen. ”Kukaan ei saa tietää, mitä oot täällä sekoillut”, sanoo toinen, verkkopaitaan pukeutunut mies. Minulla olisi ollut porukastamme valokuva, mutta yksi järjestäjistä käski minut poistamaan sen – tai hän poistaisi minut. ”Mä en ainakaan haluaisi, että mun asusta leviäisi netissä kuvia”, yksi järjestäjistä sanoo. ”Ihmiset uskaltavat panostaa pukeutumiseen, kun tietävät, ettei kuvia oteta.”

Kello lähenee yhtä, ja matkalla vessaan huomaan jotain erilaista. Listahittien sijasta tanssilattialla soi trance.

Ihmiset huutavat. ”Jumalauta, tää on dj Orkidea!”

Dj Orkidea on suomalainen pitkän uran tehnyt dj, joka on soittanut ympäri maailmaa muun muassa kuuluisan dj Tiëston kanssa.

Aikaisemmin Bordellin esiintyjänä on ollut suomalaiseen tarkoituksellisen korniin hip hoppiin erikoistunut Stig.

Mutta nyt täällä, Otaniemen panoluolassa, on Orkidea. Bordelli on askeleen lähempänä Berghainia.

Kello on kohta kolme. Smökin käytävät täyttyvät nuoleskelevista pareista. Lähestymisyritykset alkavat olla härskimpiä. Näytän keskaria kaikille, jotka yllätyskourivat minua takaa. Näen Tonin / Jonin Smökin nurkassa jonkun tytön kanssa. Hänen kätensä ovat tytön rintaliivien alla. Toivon, että he molemmat saavat mitä haluavat.

Päätämme ystäväni kanssa lähteä kotiin, kumpikin yksin.

Ulkona viima iskee verkkosukkahousujen reikien läpi.

Yhtäkkiä minulle lykätään jostain kupillinen kuumaa juomaa käteen. ”Ole hyvä, terveiset Ristin Killalta”, sanoo tuntematon mies. Hän vaikuttaa sympaattiselta. Hän taitaa myös olla ainoa ihminen lähettyvillä, jolla on tarpeeksi vaatetta päällä. Paksu takki, oikein pipokin.

Ristin kilta ei ole samanlainen kilta kuin muut Otaniemen killat. Killan jäseniä ei yhdistä pääaine, vaan usko Jeesukseen Kristukseen. Kilta on yhteiskristillinen opiskelijayhdistys, joka vastapainona Bordellin seuranhakuun tarjoaa toisenlaista lämpöä – kuumaa teetä.

Jos siis meno yltyy liian syntiseksi, hengellinen apu löytyy aivan narikoiden vierestä.

Siinä on jotakin lohdullista.

23

ILMOITUS /

AYY:n keskustoimisto osoitteessa Otakaari 11

-INFO

YLIOPPILASKUNTASI TIEDOTTAA:

AYY:n keskustoimisto on muuttanut Lämpömiehenkujalta osoitteeseen Otakaari 11. Saman katon alta löytyvät nyt siis Otaniemen palvelupiste, AYY:n asuntotoimisto sekä asiantuntijat ja vapaaehtoiset.

Asuntotoimisto palvelee tuttuun tapaan rakennuksen yläkerrassa arkisin klo 12:00-16:00 sekä joka kuukauden ensimmäinen arkipäivä klo 9:00-16:00. Yläkerrasta löytyvät myös kassapalvelut (vuokrareskontra ja jäsenmaksut), jotka ovat avoinna arkisin klo 12:00 -14:00.

Otaniemen palvelupiste löytyy rakennuksen alakerrasta ja sisäänkäynti tapahtuu Alvarin aukion puolelta. Palvelupiste on avoinna arkisin klo 9:00-16:00.

AYY:n kolmas edustajisto valittiin vaaleilla loka-marraskuun vaihteessa AYY:n kolmas edustajisto on valittu. Vaalituloksen ja edustajiston kokoonpanon löydät kokonaisuudessaan osoitteesta ayy.fi/vaalit. Paikat jakaantuivat vaalirenkaittain ja -liitoittain alla olevan kuvan mukaisesti. Edustajiston toimintaa voit seurata edustajistowikistä osoitteessa inside.ayy.fi. Wikistä löytyvät myös muun muassa edustajiston esityslistat ja kokouspöytäkirjat.

Force Majeure 1 ProArte 5 iThink 3

Aalto Party 3 A + A: 8 paikkaa

Avainrengas: 7 paikkaa

AYY:n EDUSTAJISTON 45 JÄSENTÄ

Polytekarna 3

Jämerä Ratas: 28 paikkaa

Sateenkaari 2 Fakta 3

Luova 5 Voltti 3 Nuori Akti 1

Konergia 6 Prosessiteekkarit 5

Oikeat: 2 paikkaa

Sinivihreät 3

Oikea Aalto 2

Edustajistovaalien äänestysprosentti: 27,3% Äänestysprosentti korkeakouluittain: ARTS 25,1 % CHEM 40,8 % ECON 26,2 % ELEC 20,2 % ENG 29,5 % SCI 28,8 %

Come on in Aino visited student apartments in London to figure out what a student can get from the third most expensive city in the world. A lot, actually – if you are prepared to try an alternative way of living PHOTO ESSAY MARTINA BABISOVA

No access. Queen Alexandra’s House, located in South Kensington, the most expensive neighbourhood in whole London, is an exclusive hall of residence for female students only. Living in a room of 8 sq. metres costs approximately 400 euros per month. Aino tried hard to get into this building but its doors remained closed. Luckily, six students opened theirs. >> 25

26

“Guys, come and sit and eat. We can talk later�, says a bearded guy and offers a plate of baba ganoush. In this house, food, wine and shelter are apparently offered to every stranger. The space is an abandoned industrial warehouse near Manor House in North London. The whole building has been cleverly turned into separate apartment units. Each unit is shared by six to eight people. Some of the rooms have doors, some just curtains. Rent varies from 400 to 600 euros per month. This particular unit inhabits students of fashion, acting and arts. Jazz music is playing in the living room. In the backyard, there is a trampoline.

27

“Would you like to try the home-made apple cider I just made? I also made these fish-eye goggles.” From the outside, this industrial warehouse looks nothing like an apartment building. Inside, the place is an inventor’s paradise, filled with craft materials ranging from wigs to spray paint and plastic cords.

This common room with twinkle lights is shared by all tenants. Private rooms – none of which have windows – cost around 700 euros per month to rent. “It’s nice that you don’t have to spend so much money on accommodation while studying,” says Laurence.

LAURENCE / PRODUCT DESIGN / OMEGA WORKS, HERMITAGE ROAD.

29

“I lived in Helsinki when I was exchange student at Aalto. This September I moved to London to a big family house.

Altogether seven people live here, it's a nice mixture of professionals and students. One guy also lives in the wellequipped garden shed outside. My rent is 700 euros per month." KEVIN, 25 / PRODUCT DESIGN / HARINGEY.

“My boyfriend is assembling Ikea furniture at the moment, sorry about the mess. This is a 12 sq. metre room. My rent is 650 euro per month.”

KATIE, 22 / RADIOGRAPHY / BOROUGH MARKET.

30

"I own this apartment. I rent out the spare rooms I have to my friends. My dad left this place to me when he died. I know that I live kind of a high life.

Eventually I’d like to own my own little bar and have a record shop downstairs." GEORGIE, 23 / MUSIC / CRANWORTH GARDENS.

31

“I didn’t study for years and years and years. I worked in bars and restaurants. I wasn’t happy with what I was doing, so I went back to study something I was actually interested in. I've lived here for about a year now. There are seven of us living in this apartment unit. I have my own room. We cook meals together every once in a while. My rent is 600 euros a month, it’s relatively cheap. There’s a fifteen minute walk to the nearest station. This is a community, kind of. It’s cool.” JOE, 26 / PSYCHOLOGY / ARENA DESIGN CENTER, MANOR HOUSE. (More photos online: ainolehti.fi)

32

ILMOITUS /

Summer Trainees

Neste Oilin Kesätyöhaku 13.1.–24.2.2014

Uteliaisuus on keksintöjen äiti.

Uskallatko ottaa riskin ja tarttua haasteeseen? Kuunteletko sisäistä ääntäsi, joka houkuttelee sinua johonkin uuteen?

Annatko mahdollisuuden muutokselle, joka voi käynnistää jotain ainutlaatuista?

Me etsimme tulevaisuuden sankareita, ihmisiä, joilla on tahto tehdä jotain merkityksellistä ja uteliaisuutta valloittaa uusia alueita. Oletko sinä yksi meistä?

www.nesteoil.fi/tyopaikat

Henkarihakkerit TEKSTI AURORA AIRASKORPI / KUVITUS LAURA MATIKAINEN

34

Avoin lähdekoodi ei ole enää vain koodarien juttu. Nyt sen avulla tehdään myös vaatteita.

Suurten kirjahyllyjen eteen on levitetty matkalaukullinen kankaita. Pöydän päällä neljä ompelukonetta odottaa käyttäjiään. Kello on yksitoista lauantaiaamuna, ja töölöläisessä Arkadia International Bookshopissa on alkamassa Makeable-työpaja.

Työpajassa kuka tahansa voi tänään oppia tekemään t-paidan, talvipyöräilyhousut tai selkärepun.

Syksyn mittaan Makeable-työpajoja on järjestetty noin kerran kuussa ympäri Helsingin keskustaa.

Työpajojen ideana on hyödyntää vaatetehtaiden ylijäämäkankaita, vanhoja vaatteita ja muita kierrätysmateriaaleja ja tehdä niistä kokeneempien opastuksella käyttövaatteita. ”Kun teet vaatteen itse, sinun ja vaatteen välille syntyy suhde”, työpajan vetäjä Anja-Lisa Hirscher sanoo.

Hirscher perusti työpajan osana Creative Sustainability -opinnäytetyötään. Hän halusi opinnäytteessään selvittää, miten vaatteesta tehdään merkityksellinen sen käyttäjälle ja miten merkitys säilyy. ”Monet kyllä sanovat kannattavansa kierrätystä, mutta ostavat silti vaatteensa isoista ketjuista. Minä haluan tehdä kierrättämisestä ja itse tekemisestä helpompaa ja hauskempaa.”

Kierrätys ja tee-se-itse-kulttuuri tuntuvat olevan esillä tällä hetkellä kaikkialla. Siinä missä käsitöitä pidettiin parhaalla nousukaudella lähinnä mummojen räpellyksenä, nyt askartelusta ja muusta puuhastelusta on tullut miltei kansalaisvelvollisuus.

Kaikkea kaupasta ostettua voi tuunata. Ihmiset ovat valmiita käyttämään paljon aikaa ja rahaa siihen, minkä he voisivat ostaa valmiina. Miksi?

“Ihmiset ovat kadottaneet yhteyden käyttämiin-

sä tuotteisiin. He haluavat löytää sen uudelleen”, sanoo vaatesuunnittelija Nina Cee, yksi Makeablen avustajista.

Kanadalainen Cee shoppaili ennen kaikki vaatteensa halpisketjuista, eli zaroista ja henkkamaukoista. Lopulta hän sai tarpeekseen siitä, että paita hajosi käsiin muutaman pesun jälkeen.

“Kun tulin Suomeen, tajusin, etten voi kielitaidon puutteen vuoksi tehdä töitä täällä. En voinut käyttää rahojani huonolaatuisiin vaatteisiin, vaan minun piti opetella tekemään parempia itse.”

Ceen ja Hirscherin lisäksi työpajassa on kaksi muuta avustajaa. Heistä yksi on sisustussuunnittelija ja toinen muotoilija. Kaikkia avustajia yhdistää luovan alan koulutus, mutta vaatteiden tekeminen on lähtöisin omista tarpeista. Makeable-työpajassa he jakavat omaa osaamistaan muille.

Saksasta kotoisin oleva Hirscher on valmistunut Itävallassa graafiseksi suunnittelijaksi ja tehnyt Suomessa työharjoittelun mainostoimistossa.

Hirscherille valkeni kuitenkin harjoittelun aikana, että mainosala ei sovi yhteen hänen aatteidensa kanssa. Nyt hän tekee Makeable-työpajojen ohessa freelancerina graafisia suunnittelutöitä muun muassa Helsingin kaupungin työttömille tarkoitetuille Uusixs-työpajoille.

Tänä syksynä Makeable sai EU:lta rahaa, mutta koska tuki loppuu pian, Hirscher ja kumppanit ovat alkaneet pyytää osallistujilta viiden euron lahjoituksia korvaukseksi osallistumisesta ja materiaaleista.

Siis saman verran, mitä H&M pyytää halvimmasta t-paidastaan.

“Tuntuu, että ihmisten on vielä vaikea maksaa siitä, että he tekevät työn itse. Monet ovat myös yllättyneet siitä, kuinka paljon työtä yhden vaatteen tekemiseen menee”, Hirscher sanoo.

Tässä piilee Hirscherin mukaan työpajan ydin.

Ihmiset näkevät, mitä vaatteen tekeminen todellisuudessa on. Samalla he oppivat paljon myös vaatteiden laadusta ja materiaaleista.

Tekijän ja tuotteen välille syntyy yhdessä vietettyjen tuntien aikana jotain mitä H&M:stä ei saa: kokemus. Leikkaa, muokkaa ja luo. Ja ota mallia niiltä, jotka ovat sinua parempia.

35

Juuri näin tekevät muotihakkerit.

Fashion hacking eli muotihakkerointi on tietotekniikasta johdettu termi, ja tarkoittaa muotikoodin purkamista osiin, jotta siitä voidaan rakentaa jotain uutta.

Muotihakkerointi levisi maailmalla jo vuosia sitten.

Vuonna 2006 New Yorkin yliopiston opiskelija Giana Gonzalez perusti Hacking Couture -työpajan, jossa tunnettujen muotibrändien koodi puretaan osiin ja sen avulla rakennetaan uusia tuotteita. Gonzalezin työpajassa tutkitaan muotibrändin ominaisuuksia ja poimitaan parhaat palat osaksi omaa designia.

Otetaan esimerkiksi vaikka ranskalainen muotitalo Chanel. Hacking Couture -työpajassa Chanelin koodi avataan, eli tutkitaan brändin värimaailmaa, teemoja,

materiaaleja ja valmistustapaa. Tämän jälkeen mikä tahansa tuote voidaan “chanelisoida” lisäämällä siihen osasia Chanel-koodista.

Joku voisi kutsua tätä kopioinniksi, mutta Gonzalez painottaa, että omasta teoksesta ei koskaan tule samanlaista kuin alkuperäisestä. Onnistuneessa Hacking Couture -projektissa suunnittelija saa sisällytettyä omaan designiinsa palan alkuperäisen tuotteen selkärankaa. Ideana ei siis ole painaa lentokoneen kylkeen jonkun toisen suunnittelemaa kuviota ja väittää sitä omakseen, vaan jäljitellä kuvion tekotapaa.

Hacking Couture -työpaja on esimerkki niin sanotusta hacktivismista, eli hakkeroinnin ja aktivismin yhdistelmästä, jossa hakkerointi ei ole vain harrastus, vaan myös tapa kyseenalaistaa muotialalla vallitsevia toimintatapoja.

Suomessa hacktivismin tunnetuimpia edustajia on koko kansan trashionista Outi Pyy, joka opettaa Outilespyy-blogissaan ja vuonna 2012 julkaistussa Trashion-kirjassaan, miten kierrätysvaatteista tuunataan catwalk-kelpoisia luomuksia. Pyyn roskamuodista tuli yhteiskunnallinen kannanotto viimeistään viime vuonna, kun näyttelijä Laura Birn marssi Linnan juhliin Pyyn suunnittelemassa, vanhoista nahkatakeista kootussa iltapuvussa. Maamme arvokkaimpana pidettyyn tilaisuuteenkin on siis trendikästä marssia kierrätysmuodissa.

Kutsui ilmiötä sitten hakkeroinniksi, kierrätykseksi tai tuunaamiseksi, kyse on kuitenkin samasta toiminnosta: valmiin koodin hajottamisesta ja kokoamisesta.

Avoimen lähdekoodin käyttö ei kuitenkaan uppoa suunnittelukulttuuriin kuin veitsi voihin. Siinä missä tietotekniikka on lähtökohtaisestikin verkostoituneempaa ja yhteisöllisempää, suunnittelukulttuuri on suurten nimien varassa. Muodissa kamppaillaan yhä isojen lavojen kuninkuudesta.

Vaatesuunnittelijoille avoimuus onkin Hirscherin mukaan kova pala nieltäväksi.

“Suurin osa suunnittelijoista tähtää yhä oman brändin luomiseen ja sen myynnin kasvattamiseen. Pienten suunnittelijoiden on kuitenkin vaikea kilpailla muodin suurjättejä vastaan. Siksi on väärin uskotella, että kaik-

36

ki voivat menestyä sillä saralla. Nykyinen systeemi ei ole tehty kestämään. Rinnalle tarvitaan myös muunlaista toimintaa.”

Hirscherin käsityksen mukaan suunnittelukouluissa keskitytään ylläpitämään nykyistä kulttuuria sen sijaan, että suunnittelijoita rohkaistaisiin ajattelemaan eri tavalla.

“Monet suunnittelijat kokevat, että jos he antavat osaamisensa ilmaiseksi, he menettävät oman ainutlaatuisuutensa.”

Hirscher ajattelee toisin.

“Uskon, että jos annat jotain ilmaiseksi, se tulee lopulta jossain muodossa takaisin.”

Hirscher sanoo, että Suomessa avoin muotikulttuuri on Keski-Eurooppaan verrattuna vielä lapsenkengissä.

Radikaali avoimuus on vasta tuloillaan. Makeable-työpajojen kävijöistäkin suurin osa on ulkomaalaisia.

Erilaisten kierrätysmateriaalien sekoittaminen on myös kaukana suomalaisesta, puhdaslinjaisesta design-ihanteesta. Kierrätysmuodille näytetään peukkua, mutta muodin ei haluta näyttävän kierrätetyltä tai itse tehdyltä. Tämä on ironista, sillä itse tehdessä lopputuloksen ulkonäkö on täysin omissa käsissä.

“Sanoin yhdelle jäbälle, että ethän sä voi vetää tohon oranssin riippumaton keskelle tota sinistä lankaa.

Mutta kyllähän se veti, vaikka lopputulos erikoiselta näyttikin”, nauraa Harri Homi, yksi työpajan avustajista.

Menen työpajaan uudelleen parin viikon päästä ensivisiitistäni. Huolimatta olemattomista ompelutaidoistani saan kuin saankin paksusta samettikankaasta aikaiseksi topin. Aikaa ja vaivaa siihen menee, mutta olen ylpeä tekeleestäni. Ja kyllä, se näyttää itse tehdyltä, mutta siinä on vielä potentiaalia.

Tämä ei ole kuitenkaan tekoprosessin suurin anti.

Kun tulen kotiin, alan katsoa vaatekaappiani uusin silmin. Epämääräiset ja vääränkokoiset vintage- ja alennusmyyntiostokseni alkavat näyttää hutiostosten sijaan mahdollisuuksilta. Makeable-työpajassa käyminen ei tee minusta suunnittelijaa, ompelijaa tai vaatealan ammattilaista. Hyvä niin, sillä en sitä haluaisikaan. Mutta suunnittelijoiden avoimuus voi auttaa minua kuluttajana saamaan enemmän irti vaatteistani.

Jutussa on käytetty seuraavia lähteitä: makeable4u.wordpress.com www.fashionprojects.org www.opendesignnow.org www.hackingcouture.com Natalia Mustonen, opinnäytetyö, Aalto ARTS (2013): Fashion openness – Applying an Open Source Philosophy to the Paradigm of Fashion.

Otto von Busch, väitöstyö, Göteborgin yliopisto (2009): Fashion-able – Hacktivism and engaged fashion design.

37

38

SATA × KUUSI TEKSTI JOHANNA VIERROS / KUVAT VEERA LIPASTI

SYKSYLLÄ 2009 OPISKELUT ALOITTANEESTA MIKI KUUSESTA, 24, OLISI VOINUT TULLA NOPEASTI VALMISTUNUT RAHOITUKSEN MAISTERI, MCKINSEYN KONSULTTI, INVESTOINTIPANKKIIRI LONTOOSEEN TAI NOKIAN URAOHJUS KEILANIEMEEN. NELJÄ VUOTTA MYÖHEMMIN KEILANIEMEN KONTTORITALOSSA ASUU KUITENKIN FIRMA NIMELTÄ MICROSOFT. KUUSI EI OLE LONTOOSSA, VAAN ISTUU PARINSADAN METRIN PÄÄSSÄ OTANIEMEN STARTUP SAUNASSA HELPOTTUNUT HYMY KASVOILLAAN. Helpotus johtuu siitä, että yksi Euroopan suurimmista teknologiakonferensseista, Slush, on ohi. Slush, tiedättehän – se yrittäjien ikioma Flow-festivaali, joka tukki luultavasti sinunkin Newsfeedisi marraskuun puolivälin tienoilla.

Kaapelitehtaalla järjestetty Slush toi suomalaiset startup-yrittäjät ja kansainväliset sijoittajat yhteen kuudennen kerran. Vaikka projektissa oli mukana yli sata palkattua ja 600 vapaaehtoista työntekijää – valtaosa heistä aaltolaisia – Miki Kuusen naama oli eniten esillä. Hän oli main organizer, päävastuussa. ”Tämän vuoden tapahtuman aamuna ajattelin, että tästä tulee ihan täydellinen katastrofi tai täydellinen menestys, muttei mitään siltä väliltä”, Kuusi sanoo ja tarjoilee Angry Birds -limpparia.

Tapahtuman onnistuminen näytti kaatosateen ja vaikean teknisen toteutuksen takia hetkittäin jopa mahdottomalta. Rekisteröinti eteni liian hitaasti, sisäpiha tulvi, eikä kukaan ollut varma, saadaanko hommaa pakettiin ennen h-hetkeä.

Kaikki meni kuitenkin nappiin. Tapahtuman jälkeisenä aamuna Kuusi heräsi Matti Alahuhdan henkilökohtaiseen onnittelupuheluun.

Miki Kuusesta tuli startup-himoaktiivi jo ensimmäisenä opiskeluvuonna. Häntä viehätti tekemisen meininki, jota koko Aalto Entrepreneurship Society -yhteisö oli täynnä.

Kun jotakin tapahtumaa varten piti roudata 300 tuolia, kaikki lähtivät kantamaan. ”Asenne oli vähän semmonen fuck it, let’s do it -tyyppinen”, hän sanoo.

Kuusi ei ollut oikein koskaan viihtynyt koulussa. Lukiossa hän saattoi joskus lintsata puolet tunneista, mikä ei ollut tyypillistä käytöstä Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa. Poikkeuksena olivat talous- ja lakitiedon tunnit.

Niiden opettaja oli syy, miksi Kuusi päätti alun perin hakea opiskelemaan kauppatieteitä.

Kuusi haki ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen rahoituksen pääaineeseen, tulevaan pankkiiri- ja konsulttiputkeen, ja pääsi sisään 4,5 keskiarvolla. ”Se ei ehkä kuitenkaan ollut mun juttu, ja ajauduin mukaan opiskelijatoimintaan.”

Aaltoesin kautta avautui tilaisuus tehdä muita asioita.

Seurauksena opiskelutahti ensin hidastui ja sitten tyssäsi kokonaan. Tähän mennessä Kuusi on suorittanut vasta 80 opintopistettä, vajaan puolentoista vuoden opinnot.

Aika on mennyt johonkin muuhun. Mihin?

Moni tuntee hänet entuudestaan. Se johtuu siitä, että Kuusen naama on pyörinyt mediassa useaan otteeseen jo ennen tämän vuoden Slushia.

Hänet on voinut bongata samasta kuvasta Jyrki Kataisen ja Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin kanssa, MTV3:n Huomenta Suomesta tai Imagen artikkelista, jonka mukaan ”Suomella on toivoa”. Hän on se, jolle esimerkiksi Helsingin Sanomien Nyt-liite soitti lokakuussa halutessaan tietää, mihin Suomi tarvitsee yrityksen kasvattamisen oppitunteja.

Kuusi oli ensimmäisen kerran päävastuussa Slushista kaksi vuotta sitten. Sitä ennen tapahtuma oli ollut maksimissaan 300 osallistujan kokoontuminen. Kuusi tiimeineen halusi Slushista jotakin uutta ja isompaa. ”Parin vuoden takainen Slush oli riski. Ei tiedetty yhtään mitä ollaan tekemässä”, hän kertoo.

Tapahtuman 27 puhujaa kauhottiin kasaan kolmen päivän aikana, ja osa lipuista myytiin ulos parillakympillä.

Osallistujamäärä kuitenkin kuusinkertaistui edellisvuoteen nähden.

39

Sittemmin tiimi Kuusi & co on tuntunut kuusinkertaistaneen muitakin asioita.

Slushien 2011, 2012 ja 2013 lisäksi Kuusi on ollut mukana järjestämässä viidessä viikossa 1700 hengen kasvuyrittäjyyspaneelia Finlandia-talolle, perustamassa Suomeen kasvuyritysten rahoittamiseen tarkoitettua säätiötä ja kerännyt Aalto-yliopistolle kolme miljoonaa euroa pääomaa.

Lisäksi hän oli Aaltoesin puheenjohtaja vuonna 2011 ja työskenteli Supercellillä liiketoiminta-analyytikkona puoli vuotta vuonna 2012.

Puuh.

Tätä haastattelua sen sijaan Kuusi ei olisi halunnut tehdä. Hän sanoo kieltäytyvänsä järjestelmällisesti median haastattelupyynnöistä ja välttelevänsä henkilökohtaista julkisuutta. Hän haluaisi mieluummin korostaa satojen vapaaehtoisten tekemää työtä, koska ilman heitä vaikkapa Slushia ei olisi. ”Slushin rakentamiseen tarvitaan kuitenkin julkisuutta, ja media rakastaa kertoa tarinoita ihmisten kautta”, Kuusi sanoo.

"Meille se, että suomalaiset firmat saavat kansainvälisen miljoonarahoituksen ja että Wall Street Journal tai The Economist kirjoittaa niistä Slushin seurauksena, on syy, miksi tapahtuma ylipäänsä järkätään."

Kuusi sanoo, että hänelle itselleen haastattelut, tapaamiset tai 300 tuolin roudaus ovat kaikki samanarvoisia asioita. Askelia suuremman päämäärän saavuttamiseen.

Ylioppilaslehden 7/2013 artikkelissa Parempaakin tekemistä väitettiin, että ihminen voi pidemmän päälle tehdä raskasta työviikkoa vain, jos kokee työnsä merkityksellisenä. Artikkelissa haastatellun entisen McKinsey-konsultin mukaan 100-tuntinen työviikkokaan ei haittaa, kunhan työllä on itselle merkitystä.

Dynaamisessa startup-maailmassa pitkät työpäivät ovat sääntö, eivät poikkeus. Kuusikaan ei pidä kirjaa työtunneistaan.

“Ennen tämänvuotista Slushia tein noin 80-120-tuntisia työviikkoja. Tapahtuman jälkeen taas vähemmän.”

Kuusi ei yleensä erottele työ- ja vapaa-aikaa. Hän vastailee sähköposteihin aamusta pikkutunneille. Motivaatio tulee siitä, että kaikki muutkin ympärillä tekevät paljon töitä. ”Tää porukka on ihan pähkähullua siitä näkökulmasta.”

Vaikka hommia painetaan usein myöhään yöhön, Kuusi väittää, ettei aikaisemmin kotiin lähteviä katsota kieroon.

Yöunet ovat porukan kestovitsi, mutta niiden vähyys ei ole itseisarvo. Yhteisön draivi “vain jotenkin vie mukanaan”.

Nukkumaan on vaikea malttaa, kun päässä pyörii, mitä seuraavana päivänä pääsee tekemään.

Puuuuh.

40

”Elämässä voi tehdä monia asioita, mutta nukkuminen ei ole niistä ehkä kiinnostavimpia”, Kuusi vitsailee.

Tosin on hänelläkin ollut hetki, jolloin on pitänyt hidastaa. Kesällä 2012 ympäripyöreät from nine till midnight -tyyliset työpäivät Supercellillä ja Slushia valmistellessa veivät kaikki mehut. ”Olin melkein burnoutissa silloin. Jouduin myöntämään, ettei se työrytmi toimi.”

Kesän jälkeen hän palasi täyspäiväisesti Slushin pariin.

Kuusen mielestä jaksamisessa on ennen kaikkea kyse siitä, että työ on konkreettista. ”Maailman onnellisin ihminen on varmaan puuseppä, joka näkee koko ajan kehityksensä ja työnsä jäljen. Onnettomuuden tunne syntyy siitä, että työ on abstraktia ja sen arvoa ja merkitystä on siksi vaikea nähdä. Merkitys elämään haetaan silloin muualta.”

Silloin voi olla tarvetta downshiftaamiselle. Onko downshiftaus-klisee Kuusen elämäntavan vastakohta?

Ei, Kuusi sanoo. Ihmisen ei hänen mielestään tarvitse tehdä pitkää työviikkoa elääkseen hyvää elämää.

“Toisaalta jos ihminen pitää työtään tärkeänä, ei ole tarvetta tehdä sitä merkittävästi vähempää.”

Kunnianhimoisen suorittajan sudenkuoppa on joutua ulkoisen kannustuksen aiheuttamaan suorittamisputkeen.

Kuusi tunnistaa piirteen myös itsessään. Siinä tietty ihmistyyppi saadaan arvostuksen sopivan ”annostelun” avulla tekemään paljon töitä ja haluamaan sitä. ”Konsulttifirmathan on älyttömän hyviä tässä. Siinä koetaan merkityksenä ennemmin eteneminen kuin työn sisältö.” ”Mutta liikaa keskustelussa tuomitaan ihmisiä, jotka painavat 100-tuntista työviikkoa tai downshiftaavat. Eivät asiat ole niin mustavalkoisia. Kaikkien pitäisi saada itse päättää, mikä tekee onnelliseksi.”

Kuusi vilkaisee puhelintaan haastattelun aikana vain kerran, vaikka se tärisee pöydällä tasaisin väliajoin. Välillä hän kuitenkin heilauttaa kättään tervehdykseksi neukkarin lasioven toisella puolella näkyville tutuille. Kuusen sanoja lainaten: niille hyville tyypeille, joiden kanssa hän on päässyt tekemään siistejä juttuja.

Tämän vuoden Slushissa puhujina olivat muun muassa Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen sekä Rovion Peter Vesterbacka. Kuusi on tiiminsä kanssa meilannut joskus puoliksi huumorilla Mark Zuckerbergillekin ja koettanut kutsua hänet Suomeen. Slushin puhujalista on kuitenkin toistuva pettymysten kimara siihen verrattuna, että kaikki onnistuisi utopistisen täydellisesti.

Kaikkia kovia nimiä ei koskaan saada mukaan, mutta silti joka vuosi yritetään. ”On pakko kokeilla sataa, että saa kymmenen.”

Puuuuuuhh.

41

pakollinen oppimäärä

Alkoholi on osa opiskelijoiden ravintoympyrää. Bileissä, afterworkeissa ja skumppabrunsseilla juominen ei kummastuta ketään – toisin kuin se, jos alkoholista kieltäytyy. Olemmeko matkalla AA-kerhoon?

TEKSTI AURORA AIRASKORPI / KUVAT HILLA KURKI

Sunnuntai. Iltakuudelta Kampin K-marketin karkki- ja sipsihyllyjen edessä on ruuhkaa. Joka toinen nuori asiakas on pukeutunut verkkareihin. Muutama näyttää siltä, että olisi juuri noussut sängystä. Ilmassa leijuu krapula.

Nyt ei ole uudenvuodenpäivä, ei vappupäivä, ei edes kesä. Mutta silti eilen on ollut syytä juhlaan. Samoin kuin viime viikonloppuna ja ensi viikonloppuna.

42

Ja kyllä, myös minulla on krapula. Eikä sen myöntäminen edes hävetä, sillä juhliminen on tänä päivänä ihan käypä harrastus. Opiskelijoiden joukossa se on suorastaan suositeltua.

Kun puhutaan nuorten alkoholinkäytöstä, puhutaan usein alaikäisistä. Harvemmin kukaan kiinnittää huomiota pari-kolmekymppisten dokailuun. Nuorten

aikuisten kohdalla voidaan vain nyökytellä päätä ja todeta ”Rankka työ, rankat huvit”. Mutta kuinka rankkaa meillä oikein on, jos nollaaminen on joka viikonlopun – ja muutaman arkipäivänkin – teema?

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön yhteisöterveyden ylilääkärin Kristina Kuntun mukaan opiskelijoiden alkoholinkäytössä ei ole tapahtunut viime vuosikymmenen aikana suuria muutoksia. Alkoholi on osa suomalaista kulttuuria ja opiskelijakulttuuria. Opiskelijoiden juominen on suurimmaksi osaksi sitä “hyvämaineista”, eli sosiaalista juomista. Kukaan ei seiso pystymetsässä yksin pullon kanssa, ja hyvä niin.

Mutta etenkin miesten juomakulttuurissa sosiaaliset paineet juomiseen ovat yhä kovia. Juominen ei ole puhtaasti jokaisen oma valinta, vaan puolipakollinen osa opiskelua ja aikuisuutta.

Ylioppilaiden terveydenhuollossa ollaan jatkuvasti tekemisissä alkoholin haittavaikutusten kanssa. ”Jos joku valittaa vatsavaivoja, kysymme alkoholinkäytöstä. Myös rytmihäiriöt ovat usein seurausta rankemman puoleisesta ryyppyviikonlopusta.”

Kuntun mukaan alkoholin aiheuttamat sairaudet ovat jatkuvasti yleistyneet. Valitettavan monet hakevat taikajuomasta apua myös mielenterveydellisiin ongelmiin, huolimatta siitä, että alkoholin on todistettu lisäävän esimerkiksi masentuneisuutta.

Mutta kun kerron toiselle ikäryhmäni edustajalle olleeni viikonloppuna kännissä, en saa vastaani paheksuvia tai huolestuneita katseita. Todennäköisesti keskustelutoverini kertoo seuraavassa lauseessa oman kännitarinansa, jolle sitten naureskelemme yhdessä.

Tarina voi mennä esimerkiksi näin.

”Vuosi sitten oli joku valiokuntakeikka ja seuraavana aamuna töissä sisäinen palaveri. Logiikka oli, että voin helposti juoda ihan normaalisti iltayhdek-

sään asti (tilaisuus alkoi siis klo 12 päivällä, tietysti), sen jälkeen siirtyä veden juomiseen, mennä 1-2 aikaan nukkumaan, nukkua 6-7 tuntia ja mennä aamulla töihin about selvänä.

Noh, sitsit venyivät ja sen jälkeen oli vielä juomapeli ja muuta hässäkkää, ja suunnitelmat unohtuivat. Aamulla heräsin herätyskelloon semisti sekavana, mutta menin kuitenkin töihin, kun se kerran oli suunnitelman seuraava vaihe. Palaverin ja parin tunnin työnteon jälkeen tulin takaisin KY:lle järkkäämään seuraavaa tapahtumaa ( joka alkoi heti iltapäivästä, tietysti). Päätin varmuuden vuoksi vielä puhalluttaa itseni ennen kuskiksi ilmoittautumista. Oli vähän jännä fiilis puhaltaa reilut 0,8 tultuaan töistä.”

Kunnon yöunet päälle, niin kyllä se siitä, eikö?

Maanantai. Kello on kahdeksan aamulla, ulkona sataa vettä ja silmät painavat. Kroppa tuntuu olevan yhä REM-unessa, aamupuuro on vieläkin jossain ruokatorvessa matkalla vatsalaukkuun. Opiskelijakirjastossa vastaan tulee useampiakin väsyneen näköisiä kanssasisaria. Moni muukaan ole näemmä jaksanut laittaa tänä aamuna tukkaansa. Mutta toisin kuin moni muu, me olemme sentään vaivautuneet nousemaan ylös, vaikka viikonloppu jyskyttääkin aivoissa enemmän kuin tenttikirja.

Vaikka teinien alkoholinkäyttöä aina kauhistellaankin, he eivät suinkaan ole niitä, kenellä menee lujiten. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan humalahakuisesti alkoholia käyttäviä löytyy enemmän 25-55-vuotiaiden joukosta kuin teineistä. Kun 13 prosenttia 15-24–vuotiaista miehistä sanoo juovansa alkoholia humalahakuisesti, 25-34–vuotiaiden joukossa vastaava luku on 25 prosenttia.

43

Myöskään opiskelijoiden alkoholinkäyttö ei näytä laantuvan opiskelun alkuhuuman kadotessa. Kuntun mukaan alkoholinkäyttö kuitenkin arkistuu opiskeluvuosien myötä. Siksi myös kulutetut kokonaismäärät kasvavat. YTHS:n vuonna 2012 teettämän terveystutkimuksen mukaan kahdeksannen vuoden opiskelijoista 3,7 prosenttia miehistä ja 1,4 prosenttia naisista kokee juovansa aivan liian paljon, kun ensimmäisen vuoden opiskelijoiden joukossa vastaava luku on nolla.

Jos alkoholinkäyttö tuntuu meistä itsestämmekin välillä huolestuttavalta, miksi sitten juomme?

Siksi, että alkoholi on sisäänrakennettu sosiaalisiin tilanteisiin. Biletys, yksillä käyminen, festivaalit ja yhteiset reissut ovat kaikki kivoja tilanteita, joissa juodaan. Alkoholi tekee tilanteista juhlavampia. Huonokin yhteishenki voi parantua kummasti parin bissen jälkeen. Moni hakee alkoholista rohkaisua näihin tilanteisiin, juominen on ikään kuin oman persoonan jatke – se hauskempi minä. ”Ainahan vois olla muuten vaan estottomampi ja rennompi ihmisten kanssa, mutta porukalla se onnistuu harvoin yhtä aikaa ilman alkoholia.” ”Jos haluaa juhlia vapautuneesti, alkoholi auttaa kummasti.”

Naiset juovat yhä vähemmän kuin miehet, mutta tässäkin tuore tutkimus kertoo, että naiset ovat juomatavoissaan ottaneet oppia miehiltä. Naiset eivät enää häpeile alkoholinkäyttöään vaan kumoavat kuppinsa avoimesti.

Naisten juomatapojen muutos ei ole yksinomaan huolestuttavaa, vaan se kertoo myös lisääntyneestä tasa-arvosta. Naisten on ok olla humalassa ilman että heitä tuomitaan.

Naisten ja miesten juomistilanteissa on kuitenkin 44

yhä eroja, vaikkakin molempia sukupuolia yhdistää alkoholinkäytön perimmäinen syy: sosiaalisuus. Naisten juomistilanteet ovat usein tyttöporukan illanviettoja, joissa otetaan taukoa arjen velvollisuuksista. Miesten juomistilanteissa on tavallisempaa vetää niin sanotusti överit ja koheltaa suuren kaveriporukan kesken.

Mutta miehillekin on nykyään sallittua juoda myös sivistyneesti. Etenkin korkeasti koulutetut miehet vaikuttavat karsastavan perinteistä äijäkulttuuria ja siihen liittyvää ördäämistä. Metroseksuaalisuus on pikkuhiljaa ulottunut myös juomakulttuurin alueelle. Tässä suurin vaikuttava tekijä on miesten koulutustausta.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n vuonna 2012 teettämässä tutkimuksessa selvisi, että alkoholinkäyttö on yksi keino luoda ja ylläpitää luokkaeroja eliitin ja rahvaan välillä. Tutkimuksessa haastateltiin eri koulutustasojen opiskelijoita ja huomattiin, että yliopistoopiskelijoille juomiseen liittyvät tilanteet toimivat keinona erottautua ylöspäin massasta.

Tästä esimerkkinä ruotsinlaivat. Siinä missä ammattioppilaitos- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille ruotsinlaiva näyttäytyi tutkimuksessa yhtenä hauskimmista paikoista juoda, yliopisto-opiskelijat mielsivät sen yhdeksi inhottavimmista alkoholinkäytön paikoista.

Siksi, että laivalla meistä kaikista tulee yhtä massaa.

Tax freessä ketään ei kiinnosta maksatko bisselavasi konsultin vai hoitsun tilipussista.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö yliopistoopiskelijat ryyppäisi ja nolaisi itseään ruotsinlaivan malliin. Yliopistoissa on vain keksitty, että sekoilu on parempi tehdä suljettujen ovien takana, omissa killoissa ja ainejärjestöissä. Siellä on ihan ok sulautua yhdeksi kännääväksi massaksi, sillä kaikkihan ovat lähtökohtaisesti kuitenkin siinä paremmassa veneessä. Veneessä, jonka suunta on kohti menestystä, tämänhetkisestä humalatilasta riippumatta. Samalla laajennetaan omaa kaveripiiriä ja luodaan tulevaisuu-

den yrityksiä, joiden pikkujouluissa sekoilua voi jatkaa eläkeikään saakka.

Paremman luokan juomiseen kuuluvat myös paremman luokan juomat. Vuoden 2010 jälkeen Suomi on niin sanotusti keskieurooppalaistunut: viinin juonti on vihdoin ohittanut litroissa viinan juonnin. Skumppabrunssi, after work ja winetasting ovat uusia kansainvälisiä lisiä sanavarastoomme, ja niiden avulla juomiin saa kiinnitettyä monia positiivisia mielleyhtymiä.

Facebookissa on ihan ok fanittaa shampanjaa muttei Leijonaa. Lauantai-aamun silmäpussitkin näyttävät hyvän päivän tutun mielestä paremmilta, kun sanon niiden johtuvan myöhään menneestä tapas-illasta enkä kulmakuppilassa vedetystä lärvilautasesta.

Elitististä ja ällöttävää.

Mutta vaikka juomani olisivat kuinka kalliita ja ranskalaisia, kokonaismäärässä on silti yhtä paljon alkoholia. Jos viikkoni alkaa edellisen viikonlopun väsymyksellä, jatkuu keskiviikkona after workilla ja viikonloppuna edessä on tuplatykitys, eli bileet kahtena iltana, eikö alkoholin kulutus ala mennä pikkuhiljaa kaikkien mittareiden punaiselle puolelle?

Alkoholismin raja menee Kuntun mukaan yli vasta silloin, kun alkoholiin syntyy riippuvuus, eli ihminen

ei pysty olemaan ilman alkoholia. Mutta mitä pystymättömyys oikeastaan tarkoittaa? Jos varustaudun aina juhliin jonkinlaisella juomalla, tarkoittaako se sitä, että olen kykenemätön juhlimaan ilman alkoholia? Vai onko alkoholista tullut itsestäänselvyys? ”Juhlat tuntuvat omituisilta ilman alkoholia.” ”Olen 56-kiloinen nainen, mutta pystyin juomaan melkein kaksikin viinipullollista tuntematta voimakasta humalaa. En ollut enää pitkään aikaan kokenut humaltuvani, eikä humala tuonut mitään mielihyvää. Silloin ymmärsin alkoholisoituneeni.

Addiktioon kuuluu kolme H:ta: Himo, Hekuma ja Häpeä. Kun korkeiden toleranssien ja tottumuksen jälkeen Hekuma eli Humala jää juomisesta pois, ihminen on alkoholisoitunut.” ”Opiskelijajuhlissa vähäinen juominen huomataan usein heti ja siitä jopa huomautetaan. Tämä tuntuu epämukavalta. Muissa piireissä en ole moista huomauttelua saanut osakseni.” ”Silloin jos opiskelijana/nuorena ei osaa olla iloinen tai pitää hauskaa ilman alkoholia, niin on menty jo alkoholismin puolelle.”

45

Helpommin sanottu kuin tehty.

Lauantai. Kello on kaksitoista kalliolaisessa baarissa.

Olen ollut kaverin synttäreillä ja lähdin baariin mukaan vain, koska en kehdannut olla nihkeä. Minulla ei siis ollut riittävän hyvää tekosyytä. Ei töitä huomenna, ei sovittuja menoja, ei sukulaisvierailuja. Silti ei vain kiinnostaisi bailata.

No, hyväksyn tilanteen, mietin hetken vaihtoehtojani ja tilaan tiskiltä Club Matén. Pyydän baarimikkoa kaatamaan sen lasiin, koska silloin muiden on vaikeampi huomata alkoholitonta valintaani. Hieman säälittävää, mutta ainakaan ei tarvitse kuunnella kyselyä siitä, miksi en juo mitään.

En yleisesti ottaen pidä itseäni selkärangattomana nössönä, mutta näissä tilanteissa tuntuu, että on hyväksytympää huijata kuin kieltäytyä. ”Voithan sä nyt yhen”, ”Mitä sä oikein pelkäät” -tyyppiset argumentit ovat tuttuja.” ”Joskus juon vettä kaljatölkistä.” ”Vähensin alkoholin käyttöä merkittävästi, sillä huomasin olevani siitä riippuvainen. Pidin muutaman viikon taukoa, mutta huomasin sosiaalisten tilanteiden olevan paljon helpompia, jos minulla oli edes avattu tölkki kädessäni. Täysi juomattomuus herättää heti ihmisissä närää ihan kuin olisin jotenkin tylsempää seuraa selvinpäin (mikä ei pidä paikkaansa).” ”Suomalainen tuntee itsensä humalassa epämukavaksi, jos kaikkien seurueen jäsenten veressä ei ole alkoholia. Siksi selvin päin iltaa viettävää ei päästetä helpolla, vaan painostetaan ryyppäämään ilman varsinaista syytä. Ratkaisuna on lähteä kotiin tai aloittaa juominen.”

Alkoholilla on paljon rinnakkaisvaikutuksia, jotka eivät läheskään kaikki ole mukavia. Hetken huuman vuoksi olemme valmiita kestämään paitsi juomisen aiheuttamia välittömiä seurauksia, myös sitä, että meidät luokitellaan juomisemme tai juomattomuutemme perusteella. Olisiko elämämme helpompaa, jos alkoholilla, sen tuomilla kokemuksilla ja paineilla olisi pienempi osa siinä?

Vietin viime vuonna elämäni ensimmäisen tipattoman tammikuun. Olin aina sitä ennen ajatellut, että tipaton on tarkoitettu vain niille, joilla on jokin ongelma alko46

holin kanssa. Tipaton kuulosti tekopyhältä. Että ensin paastotaan ja sitten juodaan kahta kauheammin.

Olin väärässä. Tipaton ei tehnyt alkoholista kiellettyä pahetta, jota tekisi koko ajan mieli, vaan se helpotti elämääni. Jokaiselle viikonlopulle pystyi suunnittelemaan aktiviteetteja, koska ei tarvinnut säästellä aikaa yllättävälle väsymykselle. Alkuviikot lähtivät käyntiin ilman uupumusta, ahdistusta tai huonoa oloa.

Olin iltaisin rättiväsynyt ja nukuin jokaisen yöni kuin tukki, ilman liskoja. Opin joraamaan tanssilattialla limsan voimin, vaikka ensimmäisellä kerralla se tuntui ylitsepääsemättömän nololta.

Kroppa voi paremmin kuin koskaan ja iho oli kirkas.

Samoin ajatukset. Ja mikä parasta, muiden kyselyt kuittaantuivat yleisesti hyväksytyllä ”tipaton tammikuu” -olankohautuksella.

Kuukausi ilman juomista ei tehnyt minusta absolutistia, ja yhä edelleen koen, että humalalla on elämässä paikkansa.

Helmikuun toisena viikonloppuna olin juhlissa ja join alkoholia. Se maistui hyvältä, ei taivaalliselta tai edes erilaiselta, mutta hyvältä. Seuraavan päivän väsyneessä olotilassa tajusin, että olin ollut tammikuussa suorastaan ylitehokas.

Välillä aivojenkin on hyvä pysähtyä nollatasolle.

Jotkut pystyvät siihen meditoimalla, toiset tarvitsevat lasin viiniä. Mutta jotta alkoholin perimmäisen hienouden voi kokea, kannattaa siitäkin ottaa aina välillä taukoa.

Hyvää juhlakautta. Ja mahdollisesti vielä parempaa tipatonta tammikuuta.

Kursiivilla merkityt tekstit ovat poimintoja Aino-lehden marraskuussa tekemästä lukijakyselystä.

Jutussa mainitut tutkimukset: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päihdetilastollinen vuosikirja 2012.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö: Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012.

Jenni Simonen (THL 2013): Lähentyvätkö naisten ja miesten juomatavat? Kvalitatiivinen tutkimus sukupuolesta ja juomisesta.

Antti Maunu (EHYT 2012): Ryyppäämällä ryhmäksi.

Ehkäisevän päihdetyön karttalehtiä nuorten ja nuorten aikuisten juomiskulttuureihin.

ILMOITUS /

Metso is now Metso and Valmet It is time to renew. Metso Corporation has demerged into two separate entities. The next chapter in the history of the Finnish industrial sector has begun as Metso and Valmet embark on their individual journeys.

Metso Corporation is a leading process performance provider, with customers in the mining, construction, and oil & gas industries. The company is also known for its advanced automation solutions for pulp, paper and power generation.

Valmet Corporation is a leading global developer and supplier of services and technologies for the pulp, paper and energy industries.

Join us in building the future of the two new companies.

Read more about our career opportunities: metso.com/careers and valmet.com/careers.

47

KOLUMNI /

OVI AUKI TEKSTI Umayya Abu-Hanna

Kirjoittaja on Alankomaissa asuva toimittaja ja Aalto-yliopiston alumni.

KUVA Anna Salmi

"OMASSA KODISSAAN IHMINEN ON LÄHEMPÄNÄ ELÄINTÄ."

48

Ystäväni tuli käymään Amsterdamissa. Kadulla hän nyrpisti nenäänsä. Katutason suuret ikkunat olivat hyvin valaistuja eivätkä verhot peittäneet niitä. Katsoimme, kuinka perheet söivät, tiskasivat, lukivat ja raapivat reisiään. ”Missään ihmiset eivät ole niin itseään täynnä kanssa kuin hollantilaiset, joiden pitää olla koko ajan näytillä”, ystäväni sanoi.

Omassa kodissaan ihminen on lähempänä eläintä kuin julkisessa tilassa. Siksi monessa kulttuurissa koti on erityisen suojattu ja suljettu alue. Tabu kodin sulkeutuneisuudesta on ehdoton: toisten kotiin ei saa tulla ilman lupaa. Sinne ei saa kurkistaa, sitä ei saa kuvata. Poikkeuksen voivat tehdä ainoastaan viranomaiset – ja hekin erityisluvalla, silloin kun on syytä epäillä rikosta.

Eristäytymisen sijaan hollantilainen kulttuuri perustuu kalvinistisen perinteen paljastamiselle: pitää olla koko ajan altis jumalalle ja kanssaihmisille. Hollannissa vastakohdat sekoittuvat keskenään. Yksityinen ja julkinen, korkea ja matala, arki ja juhla. Ulkopuolinen näkee hollantilaisen avoimuuden helposti itsekeskeisyytenä – hollantilaiset itse sen sijaan ajattelevat olevansa yksi maailman vaatimattomimmista kansoista ja ovat vaatimattomuudestaan ylpeitä.

Entä suomalaiset? Suomalaisen tarve omalle reviirille on valtava. Näkymätön aura suojaa sekä fyysiseltä läheisyydeltä, mutta myös sosiaaliselta kanssakäymiseltä.

Kontrolloimme itse yksityistilaamme, reviiriämme. Viranomaiset kontrolloivat muuta. Raja yksityisen ja julkisen välillä on kuitenkin häilyvä. Venäjällä saa nykyään sakot, jos kävelee samaa sukupuolta olevan kanssa käsi kädessä kadulla. Ruumiillisuus ja seksuaalisuus ovat osa sisäistä eläintämme, ja kulttuureissa, joissa yksityinen ja julkinen ovat kaukana toisistaan – kuten myös vaikkapa arabialaisissa kulttuureissa – julkisen kontrollin määrä on suuri. Sama kontrolli ei kuitenkaan päde suljettujen ovien takana. Suomessakin oli vielä 1990-luvun alussa laillista raiskata aviopuolisonsa, koska sen katsottiin kuuluvan yksityisen piiriin.

Se tuskin edisti yhteiskuntarauhaa.

Sen sijaan jos uskaltaa raottaa kotinsa, yksityisen tilansa ovea, rauha yhteiskunnassa on askeleen lähempänä.

ILMOITUS /

© 2013 Accenture. All rights reserved.

Vie teknologiaosaamisesi uusiin sfääreihin kesätöissä Accenturella Hakukausi kesätöihin alkaa 16.12.

Tutustu avoimiin paikkoihin ja hae ensimmäisten joukossa: www.accenture.fi/tyopaikat

49

Oi niitä aikoja Aallon alumnit muistelevat opiskeluaikojaan.

TEKSTI ESSI RUUSKANEN / KUVA MARJO MATIKAINEN-KALLSTRÖMIN KOTIALBUMI

Marjo Matikainen-Kallström on kokoomuksen kansanedustaja, Espoon kaupunginvaltuutettu ja moninkertainen hiihdon arvokisavoittaja. Hän opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa korroosionestotekniikkaa vuosina 1985–1992.

”Polilla fuksivuosi oli aivan omanlaisensa. Olin kiltamme liikuntavastaava ja muutenkin ihan täysillä mukana. Olin samalla kuitenkin vielä kilpaurheilija, joten seuraavat vuodet menivät sovitellessa yhteen hiihtouraa ja tentteihin lukemista. Hiihto vaati talvilajina paljon poissaoloja juuri aktiivisimpaan opiskeluaikaan. Erityisesti tekniikan labratyöt seisoivat.

Mieleeni ovat jääneet erityisesti TKY:n jäynäkisat, joihin osallistuin itsekin. Jäynät olivat ainakin omasta mielestämme hirveän hauskoja. Tarkempi sisältö jääköön historian hämäriin.

Myös lähimmät ystäväni olivat vuorimiehiä, ja lähipiirini koostuu nykyäänkin pääsääntöisesti vanhoista kiltakavereista. Killat ovat mielestäni yliopiston osakuntia tiiviimpiä yhteisöjä, joissa sekä ammatillinen puoli että opiskelun arki koetaan yhdessä. Tulee siinä tietysti ne huonotkin puolet esiin, kun koko ajan pyöritään samojen ihmisten kanssa.

Tämänhetkinen elämäni on aivan toisenlaista kuin opiskeluaikoina kuvittelin. Opiskelijapiireissä poliittinen ajattelu oli villin 70-luvun jälkeen joko hyvin negatiivista tai täysin olematonta. Tähtäsin itsekin tutkijan uralle. Teknisestä koulutuksesta on kuitenkin ollut paljon hyötyä nykyisissä tehtävissäni. On hyvä, että politiikassa häärii myös niitä, jotka tietävät mitä eroa on megalla ja teralla.”

Opinnäytetöiden rahoituskanava jo 35 vuotta - Funding student theses since 1979 Hyvästä yhteistyöstä kiittäen - Thank you for your cooperation and support in 2013!

50

LUOTTOKAMAT/ Rikomme stereotypioita.

Koodaavat naiset TEKSTI & KUVAT ESA-PEKKA MATTILA

”Alkuvaiheessa en oikeastaan edes huomannut sukupuolien välistä epäsuhtaa. Lähtökohtaisesti jokainen tyyppi oli vain jee, uusi opiskelukaveri. Omalla vuosikurssillani aloitti minun lisäkseni kolme naista.

Olen puuhaillut tietokoneiden parissa jo nuorempana.

Ensimmäisen koneeni kasasin kokoon jo yläasteella. Myös Linuxin käyttö oli tullut tutuksi. Päädyin hakemaan tietotekniikan koulutusohjelmaan abivuonna, kun kävin tutustumassa Otaniemen kampukseen. Harkitsin myös tietojenkäsittelyä Kumpulassa, mutta päädyin lopulta tänne.

Koen tietotekniikan ja ohjelmistopuolen jopa luovaksi työksi, etenkin verrattuna raporttien rustaamiseen ja kaavamaiseen työskentelyyn. Pidän myös siitä, että työn jäljen ja palautteen näkee heti.

Nykyisen tietokoneeni hankin edeltävän tultua pari vuotta vanhaksi. Macbook Airin pitäisi kestää hieman paremmin ajan kulutusta kuin jotkin muut vastaavat läppärit. Lisäksi sillä on mielestäni helpompi ohjelmoida kuin Windowsilla.

Hyvässä porukassa sukupuolieroja ei tule huomattua, vaikka huumori onkin ehkä silloin tällöin ronskimpaa ja saattaa pidemmän päälle hieman rasittaa. Toisaalta äijäporukassa on yleensä hyvä ryhmähenki.

Haalarit päällä sitä on vain yksi muista."

”Kun aloitin opiskelut toissa vuonna, naisia oli yllättävän paljon aiempiin vuosikursseihin nähden. Olisiko meitä ollut jopa seitsemän noin 90 aloittaneesta?

Olen duunaillut tietokoneiden parissa jo nuorempana.

Aloitin tietokoneen käytön jo kuusivuotiaana. Isänikin opiskeli tietotekniikkaa Otaniemessä, joten tietokoneet ovat jollakin tapaa verissä.

Nuorempana halusin pitkään opiskella oikeustieteitä.

Abivuonna tajusin, ettei se välttämättä olisi minun juttuni.

Muita aloja pohtiessani insinööritieteet alkoivat kiinnostaa.

Matemaattiset aineet olivat aina olleet itselleni helppoja.

Tietotekniikan opiskelu oli loppuen lopuksi miksi ei -valinta.

Hyvät työllistymismahdollisuudet houkuttivat, ja toisaalta koin koodaamisen opiskelun hyödylliseksi.

Nykyisen tietokoneeni hankin, koska edellinen oli kuusi vuotta vanha pöytäkone ja oli vain yksinkertaisesti pakko saada uusi. Uusi Windows ei oikein miellyttänyt. Kaverit olivat myös suositelleet tätä.

Tikkiläisten parissa en ole törmännyt oikeastaan minkäänlaisiin ennakkoluuloihin. Silloin tällöin muiden alojen opiskelijoilta ja ventovierailta tulee stereotyyppisiä ihmettelyitä tikkiläisistä naisista, mikä joskus ihmetyttää ja hieman rasittaakin.”

Leeni Säkkinen, 23 tietotekniikka, ohjelmistotuotanto ja liiketoiminta 5. vuosikurssi Kone: Macbook Air

Meeri Mäki-Kullas, 20 tietotekniikka 2. vuosikurssi Kone: Macbook Air 51

ILMOITUS /

Making a lasting impact, not a quick impression.

Summer trainee opportunities 2.1.-28.2.2014 A better world begins with you at www.abb.fi/kesatyo You find us also at www.facebook.com/ABBUralle

52

Our project.

Your legacy.

ILMOITUS /

53

OPISKELET: Hassunnimiset Aalto-kurssit

Poikkitieteellisiä kursseja sikiää lähes samaa tahtia kun vanhoja kuopataan! Ensi kevään kurssien kohdalla luovuus on kukkinut jo niiden nimeämisvaiheessa. Mukana ovat mm. seuraavat helmet: Dinner’s ready!, Noin fifty-sixty? Kurssi epävarmuuden käsitteistä, käsittelystä ja käsittämättömyydestä sekä Ydinkysymyksiä energiasta, vastauksia talousihmisille ja taiteilijoille. Ei kun ilmoittautumaan! Lisätiedot: into.aalto.fi.

MENET: Heureka tulee hulluksi

Miltä tuntuu olla psykoosissa? Entä kärsiä ahtaanpaikankammosta? Tarkkaavaisuushäiriöstä? Tiedekeskus Heurekaan on koottu osallistava näyttely, jossa kaikkia näitä pääsee kokeilemaan konkreettisesti. Lisäksi näyttelyssä on perustason tietoa mielenterveyden häiriöistä. Kovin syvälle aiheeseensa se ei sukella, mutta jos ahdistus ja masennus eivät ole tuttuja, näyttely on tutustumisen arvoinen. Se maksaa opiskelijalle 13 euroa.

SYÖT: Street Gastro

Kesällä Senaatintorin kupeessa tönöttänyt gourmetruokakärry on saanut pysyvän katon päänsä päälle Kallion La Ramblalta, Vaasankadulta. Street Gastron burgerit ovat hintavia (9 e), mutta tajunnanräjäyttävän hyviä.

Mustikkasmoothiessa maistuu kardemumma. Lisätiedot: streetgastro.fi.

NÄET: Nuoret 2013 -taidenäyttely

Suosittelemme, että...

KUUNTELET: Mieskuorojen joulukonsertit

Mikään ei tuo harrasta joulutunnelmaa niin kuin ryhmä nuoria pingviinipukuisia miehiä laulamassa arkihuolien heittämisestä.

Aallon kaksi mieskuoroa, Polyteknikkojen Kuoro ja Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat järjestävät tänä vuonna kumpainenkin neljä konserttia.

Liput alkaen 13 euroa. Lisätiedot: polyteknikkojenkuoro.fi, kyl.fi.

54

Tanhuavia naisia kännykkävideolla? Kuulostaa sopivan sekopäiseltä joululomaviihteeltä. 43 alle 35-vuotiasta nuorta suomalaistaiteilijaa pistää parastaan 5. tammikuuta asti Helsingin Taidehallissa (Nervanderinkatu 3). Ensimmäisen kerran vuonna 1939 järjestetty näyttely on joskus poikinut jopa jumalanpilkkatuomion. Opiskelijalippu 6 euroa.

SAATANAALLOLLISTA / Annukka M채kij채rvi

"Kaikkien pitäisi saada itse päättää, mikä tekee onnelliseksi."

56