1 minute read

Marttakartta

AJAN KUVA

Sauvon Kirkonkylän Martat ottivat Marttojen Lahjaksi leipää -haasteen vastaan ja veivät saaristolaisleivän kolmelle yhteistyökumppanilleen, Sauvon kunnanjohtaja Satu Simeliukselle (kuvassa keskellä), palvelukeskuksen vanhustyönpäällikkö Kirsi Haavistolle ja kotitalousopettaja Salme Heikoselle. Leivän veivät yhdistyksen puheenjohtaja Raija Högmander (vas.) ja varapuheenjohtaja Kirsi Rauhala.

JÄRJESTYSMIES

Sulata pakastin pakkasella.

SUOMEN VALOKUVATAITEEN MUSEO

Makuasioita

Miten syntyvät ruoka- ja juomakulttuurit, ja miten meistä jokainen antaa niihin omat mausteensa? Hotelli- ja ravintolamuseon Makuasioita-näyttely vie ravintolaan, kahvilaan ja kouluruokalaan, avaa aihetta kotikokkien, ammattilaisten ja ruokavaikuttajien näkökulmasta ja hyödyntää valokuvia, taidetta ja esineistöä sekä yleisöltä kerättyjä muistoja. Näyttelyssä pääsee kurkistamaan 1930-luvun Alkon myymälään ja kieltolain jälkeiseen aikaan viinakortteineen. Martatkin muistetaan!

Museo sijaitsee Helsingin Kaapelitehtaalla. Myös virtuaaliopastuksia järjestetään, joten välimatka ei ole este tutustumiselle. hotellijaravintolamuseo.fi

MARTAN KÄTEEN

Nuolija on täsmäase hävikkiä vastaan. Sillä otat talteen pienimmätkin ruoanrippeet ja kastikkeenjämät astioiden kyljistä. Kapea malli on kätevä purnukoiden tyhjennyksessä, leveä taikinakulhojen tapaisissa kohteissa.

Kylpylävieraita Savonlinnan kasinolla 1900-luvun alussa.

Ota toinenkin viipale

NICHLAS WARIUS

Aamiaistarjotin opiskelijaravintola Herkussa. Täysjyväviljalla on vankka sija ruokavaliossamme. Lähes jokainen suomalainen aikuinen, eli yli yhdeksän kymmenestä, syö täysjyväviljavalmisteita, kuten ruisleipää tai puuroa. Täysjyvää syödään eniten Pohjois-Savossa, vanhemmat ikäryhmät enemmän kuin nuoret, miehet enemmän kuin naiset. Täysjyväviljavalmisteet ovat välttämättömiä kuidun saannin kannalta. Noin 70 prosentilla aikuisista kuidun saanti jää suosituksia vähäisemmäksi. Vaihda siis valkoisesta, puhdistetusta viljasta valmistettu höttö täysipainoisempaan! Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

This article is from: