PORUKALLA PARAS

MINNA HOTOKKA // KUVAT KRISTIINA KONTONIEMI

Saarijärvellä martat tietävät, miten ulkoilemaan tulee lähdettyä säällä kuin säällä: mennään yhdessä!

Kerran kuussa järjestettäville lenkeille ovat tervetulleita muutkin kuin jäsenet.

Kaikkea ne martat keksivät!

Erkki Vähämäki vaikuttaa hieman yllättyneeltä. Hän lähti lehti-ilmoituksen perusteella

Saarijärven Marttojen sauvakävelylenkille ja päätyi Matoniemen tuuliselle rannalle leikkimään varvashippaa leikkiä ehdottaneen Mirja-Liisa Heikkisen parina.

– Martoissa on se hyvä puoli, että voidaan tehdä kaikenlaista porukalla, huikkaa lähes puoli vuosisataa marttaillut

Liisa Lehtovuori

Porukalla lähdetään esimerkiksi ulkoilemaan, satoi tai paistoi. Kerran kuussa järjestettävät sauvakävelylenkit ovat avoimia kaikille – kuten suuri osa yhdistyksen muustakin toiminnasta.

– Emme halua olla vain omissa oloissamme, perustelee puheenjohtaja Satu

Iso-Ahola

Erkki Vähämäki sauvakävelee päivittäin. Marttojen matkaan hän lähti uteliaisuudesta.

– Pyysin kavereitakin mukaan, mutta en saanut ketään.

Kävellessään Erkki kiinnitti huomiota ympäriltään kuuluvaan puheensorinaan, joka loi lenkille mukavaa tunnelmaa. Lähellä Saarijärven keskustaa sijaitseva Mannilan männikön ulkoilualue oli hänen mielestään oiva valinta yhteisreippailulle.

– Eihän tämän parempia maisemia Suomessa ole. Eikä tartte ollakaan!

PIDETÄÄN ÄÄNTÄ Saarijärven Martat on keskisuomalainen yhdistys, johon kuuluu noin 160 jäsentä. Heistä 80 prosenttia on yli 60-vuotiaita.

Yhdistys järjestää marttailtoja pari kertaa kuussa ja pyrkii kertomaan toiminnastaan aktiivisesti kaikissa mahdollisissa kanavissa.

Tiedottamisen otti sydämen asiakseen Satu Iso-Ahola, joka seitsemän vuotta sitten jäseneksi liittyessään huomasi paikkakunnan marttojen pitävän turhan matalaa profiilia.

– Yhdistyksestämme oli vaikea löytää mitään tietoja netin kautta.

Satu lähti oitis hallitukseen ja teki Saarijärven Martoille omat nettisivut martat.fi-alustalle. Hän mietti, millaista tietoa olisi itse kaivannut: ajan tasalla olevan toimintakalenterin, tunnelmasta kertovia kuvia ja tietoa yhdistyksen historiasta sekä marttailusta yleisesti.

Vauhtiin päästyään Satu perusti yhdistykselle myös Facebook-sivun ja sähköpostilistan. Lisäksi hän otti tavakseen kirjoittaa yhdistyksen kuulumisia maakuntalehden yhteisöpalstalle ja Martatlehteen.

Tulevista tapahtumista lähtee tieto paikallislehteen, yhdistyksen Instagram-sivulle ja netin paikallisille tapahtumasivuille.

– Aina välillä tulee kiitoksia siitä, että hyvin tieto kulkee, Satu sanoo nyt.

TEKEVÄÄ VÄKEÄ Puheenjohtajalla on piisannut tiedotettavaa, sillä yhdistyksessä on paljon innokkaita tapahtumanjärjestäjiä. Hallituksessa on puheenjohtajan lisäksi kymmenen jäsentä, minkä päälle tulevat vielä rahastonhoitaja ja sihteeri.

Monipuolisen ja jäsenkunnalle mieleisen tapahtumatarjonnan varmistamiseksi tapana on tehdä jäsenkyselyjä ja pitää toiminnansuunnitteluiltoja, joihin osallistuu yleensä runsaat parikymmentä henkeä.

Satu kertoo, että Saarijärven Martat pyrkii tekemään mahdollisimman paljon yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa.

Yksi ihanimmista muistoista on vaikeimman korona-ajan jälkeen pidetty hyvinvointi-ilta, jota tähditti palkittu sanataiteilija Aino Suhola. Läsnä oli yli 200 kuulijaa, kutsuttuina myös paikallisia yhdistyksiä ja lähikuntien marttoja.

– Se oli todella hieno ilta.

ASKELEITA YHDESSÄ Lenkkeilijöiden kanssa jutellessa syntyy vaikutelma, että Saarijärven yhdistys on paluumuuttajien suosiossa.

Liisa Lehtovuori halusi ehdottomasti jatkaa marttailua, kun hän palasi Parkanosta Saarijärvelle toistakymmentä vuotta sitten. Alun perin hän oli liittynyt Marttoihin kolmekymppisenä perheen- äitinä ja toiminut Parkanon yhdistyksen puheenjohtajanakin yli kaksi vuosikymmentä.

1970-luvulla Liisaan vetosi marttajärjestössä valinnut tasa-arvo. Ei tarvinnut miettiä, missä asemassa kukin on, vaan ketä tahansa saattoi sinutella.

Saarijärvellä Liisaa on ilahduttanut se, että marttayhdistys keksi aloittaa säännölliset sauvakävelylenkkinsä koronaaikana, jolloin sosiaalinen kanssakäyminen tahtoi muuten jäädä vähiin.

– Lenkit ovat antaneet minulle askelia ja yhdessäoloa, Liisa sanoo.

Satu Iso-Ahola huomauttaa nauraen, että yhteistä rupateltavaa marttaseurassa löytyy aina.

– On todettu erinäisissä tilaisuuksissa, että hiljaista ei ole!

KOHTAAMINEN MÄNNIKÖSSÄ Yhdistyksen vireys houkutteli riveihin myös Mirja-Liisa Heikkisen, joka muutti viime vuonna takaisin synnyinkaupunkiinsa asuttuaan viisikymmentä vuotta muualla. Hän sai tietää marttatoiminnasta ystävältään ja mainoksista.

– Tuntuu, että tämä Saarijärven porukka on tosi aktiivinen. On kaikenlaista tekemistä: liikuntaa, tutustumisia ja matkoja. Ja ihmisiin törmää paljon!

Mirja-Liisa kertoo, että jopa Mannilan männikön lenkki tuotti yllättävän kohtaamisen. Lenkin vetäjä Eija Rautiainen tuli kysymään, onko Mirja-Liisa omaa sukuaan Laitisia.

Selvisi, että Mirja-Liisa ja Eija olivat oppikoulussa luokkatovereita.

Miten Eija tunnisti vanhan kaverinsa kaikkien näiden vuosien jälkeen? – Muistin hänen hymynsä, Eija paljastaa.

Kuka tietää, mihin kaikkeen marttailu vielä johtaakaan.