7 minute read

Yhdessä & yhdistyksessä

KOONNUT REIJA SALOVAARA

MARTTAILUVIIKOLLA

PERUSTETAAN VILJELYLAATIKOITA

martat.fi/marttailuviikko

Marttailuviikon (16.–22.5.) teemana on laatikkoviljely. Yleisötapahtumissa ja marttailloissa annetaan ohjeita viljelylaatikon perustamiseen ja hoitoon sekä neuvotaan, kuinka kasvatetaan ekologista ja terveellistä lähiruokaa pihoilla ja parvekkeilla.

Piha tai parveke on tärkeä osa kotia, ja itse kasvatettu ruoka edistää kestävää arkea. Viljelylaatikon parissa voimme harjoitella kotitarveviljelyn taitoa pitkäkestoisten kriisien varalle. Kiinnitämme huomiota terveelliseen ravitsemukseen, ja arvostus ruoan tuotantoa ja luontoa kohtaan kasvaa.

Kaikki martat, yhdistykset ja piirit on kutsuttu mukaan Marttailuviikkon viettoon. Kannustamme yhdistyksiä järjestämään viikon aikana ainakin yhden tapahtuman.

Tuomme toimintaamme näkyvästi esille ja yhä useammalle tutuksi. Samalla on hyvä tilaisuus tehdä jäsenhankintaa. Pukeudumme marttojen t-paitoihin tai muihin martta-asuihin, missä liikummekin.

5. VUOSI!

Marttailuviikko järjestetään tänä vuonna jo viidennen kerran.

3 IDEAA VIIKON VIETTOON

1. MARTTAILTA, aiheena laatikkoviljely. Katso vinkkejä: martat. fi/yhdistyskanava. 2. YLEISÖTAPAHTUMA, aiheena viljelylaatikon perustaminen ja hoitaminen sekä ruoan kasvattaminen. Viedään laatikko, tarvikkeet ja vinkit esiin torille, kauppakeskukseen tai puutarhamyymälään. Varataan paikka ja sovitaan aika sekä sisällöt yhdessä. 3. YHDISTYKSEN KESÄPROJEKTI: Perustetaan viljelylaatikko ja hoidetaan sitä yhdessä. Nautitaan satoa vaikka Maailman suurimmassa marttaillassa 13.9. Viljelmän voi myös perustaa yhdessä jonkin yhteistyökumppanin, kuten päiväkodin, vanhusten palvelukeskuksen tai koululuokan kanssa.

…tai ehkä teidän yhdistyksenne keksii jotain ihan muuta marttamaista viikon ohjelmaksi!

LISÄÄ TIETOA

Marttapiirit järjestävät Kasvata ruokaa viljelylaatikossa- ja Puutarhamarjat-ketjukoulutuksia. Katso ajankohdat piirisi koulutuskalenterista, hae tietoa ja tukea tapahtumien järjestämiseen.

VIELÄ ENNÄTÄT ILMOITTAUTUA

Pohjoismaiden naisliiton viimeinen (NKF) kesäkonferenssi pidetään Islannissa 10.–12.6. Naisliiton toiminta päättyy virallisesti konferenssin päättyessä. Teemana on Grönare steg, ljusare framtid – Kvinnor, klimat och jordens makter; Vihreämmät askeleet, valoisampi tulevaisuus – Naiset, ilmasto ja maan voimat.

Ilmoittautumiset maaliskuun loppuun mennessä. Katso lisätiedot: www.martat.fi/reykjanesbar-islanti-12-13-6-2020/

PUUTARHAT PARHAIMMILLAAN

martat.fi/avoimet-puutarhat Lähde mukaan Avoimet puutarhat -teemapäivään 7.8. Elokuussa pihat ovat hehkeimmillään. Esittele omaa pihaasi tai kiertele ihailemassa muiden aikaansaannoksia.

Näin osallistut:

1. Ilmoita oma puutarhasi mukaan. Ilmoittautuminen aukeaa myöhemmin keväällä. 2. Järjestetään yhdistyksen retki ja tutustutaan puuarhoihin omalla kylällä tai toisella paikkakunnalla. 3. Vieraile avoimessa puutarhassa. Ota ystävä mukaan!

SUUNNITELMISSA SIENIRETKI

martat.fi/sieniretket »Martat ja Suomen Latu järjestävät sieniviikolla 28.8.–4.9. retkiä eri puolilla Suomea. Liikutaan luonnossa, retkeillään yhdessä, opitaan uutta sienistä ja sienestämisestä. Toimiiko teidän paikkakunnallanne Suomen Ladun yhdistys? Pistetäänkö hynttyyt yhteen sienitapahtuman ajaksi? Laitetaan suunnitelmat porisemaan ja otetaan yhteyttä latulaisiin.

VUOSIKELLO PITÄÄ AJAN TASALLA

martat.fi/yhdistyksen-vuosikello/ »Marttayhdistyksen hallintoon kuuluu erilaisia rutiineja, jotka toistuvat vuosittain. Yhdistyksen vuosikello on muistilista, josta voit tarkistaa tehtävät ja niiden ajankohdat.

CHAT APUNASI

Onko sinulla kysyttävää yhdistyksen toiminnasta tai jäsenyydestä? Järjestö- ja jäsenchat palvelee tiistaisin klo 9–11 ja torstaisin klo 14–16. Chattiin pääset martat.fi:n etusivulta. Klikkaa sivun alareunasta Kysy martalta -laatikkoa. Marttaliiton vuosikokouswebinaarin aiheena on Monimuotoiset martat. Seuraa suoraa lähetystä 22.4. kello 13–15. Osallistumislinkki Martat.fi:n etusivulla.

Yhdenvertaisuus on ollut marttatoiminnan perusta järjestön alusta lähtien. Yhdenvertaisuuden painopisteet ovat muuttuneet ajan myötä, ja järjestömme on vastannut näihin muutoksiin. Tässä haluamme onnistua myös tulevaisuudessa.

Webinaarin puheenvuoroissa syvennytään tasavertaiseen kohtaamiseen, antirasismiin, eriarvoiseen asumiseen ja Marttojen arkeen yhdenvertaisuuden edistäjänä. Mukana keskustelemassa Mixed Finns -yhteisö, DeCarbon Home -projektin tutkijatohtori Joni Vainikka sekä Marttaliitosta puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen, kansalaistoiminnan ja viestinnän johtaja Reija Salovaara ja asiantuntija Piia Aho. Keskustelua johdattelee kansalaistoiminnan asiantuntija Eeva Honkonen.

WEBINAARISSA MONIMUOTOISET MARTAT

Piia Aho Eeva Honkonen Reija Salovaara Sirpa Pietikäinen Priska Niemi

HAE STIPENDIÄ NASTAAN

https://naistenvalmiusliitto.fi/koulutukset/ »Lähde mukaan NASTA- JA PIKKUNASTA-harjoituksiin. Naisten Valmiusliiton valtakunnallisissa valmiusharjoituksissa parannetaan turvallisuustaitoja. Marttaliitto tukee vuosittain vähintään 60 martan osallistumista korvaamalla harjoituksen osallistumismaksun. Stipendejä myönnetään sekä lähi- että etäopetuksena toteutettaviin harjoituksiin.

»NASTA Leijona 27.–29.5. Parolannummi »NASTA Lempi 26.–28.8. Kajaani »PikkuNASTA Pihlajanmarja 16.–18.9. Santahamina »PikkuNASTA 9.–11.9. Tikkakoski

»Hae stipendiä lähettämällä lyhyt vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen susanna.koski@martat.fi tai Marttaliitto ry/ NASTA, Pursimiehenkatu 26 C, 00150 Helsinki. Ilmoita nimesi, käymäsi harjoituksen nimi ja pankkitilitietosi. Liitä mukaan kopio osallistumismaksun kuitista.

PAREMPIEN PAKKAUSTEN PUOLESTA

Marttaliitto on saanut Erasmus+koulutusrahaa yhdessä italialaisen kuluttajajärjestön ADOC:n ja suomalaisen tutkimusyritys PTR:n kanssa. Hankkeessa koulutetaan italialaisia ja suomalaisia kuluttajia tunnistamaan ja valitsemaan kestävästi pakattuja ruokia. He myös vaihtavat tietoa maiden välisistä eroista ja yhtäläisyyksistä ruoan pakkaamiseen liittyen. Osallistujat on valittu Marttojen ja kuluttajajärjestön jäsenistöstä. Koulutukset järjestetään virtuaalisesti.

HYÖDYNNÄ MARTTOJEN JÄSENEDUT

martat.fi/jasenedut »Yhteistyökumppanimme tarjoavat rahanarvoisia etuja martoille, esimerkiksi 10 %:n alennuksen Apteekkiverkkokaupasta ja 20 %:n alennuksen Lapuan Kankureiden tuotteista. Saat jäsenedun näyttämällä voimassa oleva jäsenkorttisi tai käyttämällä esimerkiksi edun tarjoajan ilmoittamaa koodia. »HUOMAA! Jäsekorttisi on Martat-lehden takakannessa, osoitepalkissa. Leikkaa irti ja ota talteen!

YHTEYSTIEDOT KUNTOON

martat.fi/jarjestoportaalijasenrekisteri »Yhdistyksen vuosi- tai kevätkokouksen jälkeen kannattaa päivittää puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten yhteystiedot jäsenrekisteriin saman tien. Samalla poistetaan vanhentuneet tiedot. Näin posti ja kaikki tärkeät viestit tulevat oikeille henkilöille. Onhan myös yhdistyksen tilinumero oikein rekisterissä?

UUSI JÄSENREKISTERI

Marttajärjestö ottaa tämän vuoden aikana käyttöön uuden jäsenrekisterin. Yhdistysten jäsenrekisteri eli portaali korvautuu Marttarekisterillä. Sitä on kehitetty yhdistysten toiveiden mukaisesti. Kevään aikana tulee tietoa käyttöönoton ajankohdasta ja koulutusta rekisterin käyttöön.

AJAN KUVA

Juuri Sinulle -leipäkampanjan ja ystävänpäivän merkeissä Riihimäen Martat lahjoittivat 24 kestokassia jaettavaksi lapsiperheille seurakunnan diakoniatyön kautta. Jokaisessa kassissa oli martan leipoma leipä- tai sämpyläpussi, pullapussi, Martat-lehti, leivinliina ja ystävänpäivätervehdys. Kassit ja leivinliinat olivat kässämarttojen tekemiä, leivontaan osallistui marttoja kaikista yhdistyksen emäntäryhmistä. Kasseja luovuttamassa martat Jaana Sinisalo (vas.) ja Leena Ikonen-Saarinen.

ÄPPI-UUTISET

martat.fi/sovellus/ukk »Martat-sovelluksella on jo 16 000 lataajaa, tule sinäkin mukaan! Osallistu keskusteluun sovelluksessa, jaa parhaat vinkkisi tai kysy mieltä askarruttavista arjen pulmista. Yhdessä autamme toinen toisiamme. Uutena ominaisuutena voit nyt lisätä keskusteluun kuvan ja saat ilmoituksen puhelimeesi, kun kysymykseesi on vastattu.

AUTA UKRAINAA LAHJOITUKSELLA

Marttaliitto kannustaa tukemaan ukrainalaisia rahalahjoituksin. Juuri nyt se on toimivin tapa auttaa sodasta kärsiviä. Lahjoitukset kannattaa ohjata tunnetuille avustusjärjestöille, erityisesti sellaisille, jotka toimivat jo Ukrainassa tai sen läheisyydessä.

OSALLISTU ESIMERKIKSI NÄIDEN JÄRJESTÖJEN KAUTTA

SUOMEN UNICEF auttaa Ukrainassa lapsia ja heidän perheitään. Tee lahjoitus verkkosivujen kautta tai lähettämällä tekstiviesti UKRAINA numeroon 16110. Viestin hinta on 20 euroa. Lisätietoja www.unicef.fi. SUOMEN PUNAINEN RISTI toimittaa konfliktista kärsiville vettä, ruokaa, suojaa ja terveyspalveluja. Se auttaa myös kadonneiden etsinnässä. Tee lahjoitus verkkosivun kautta tai lähettämällä tekstiviesti SPR20 numeroon 16499. Viestin hinta on 20 euroa. Lisätietoja www.punainenristi.fi. YK:N TASA-ARVOJÄRJESTÖ UN WOMEN antaa Ukrainassa apua kriisin kohdanneille naisille sekä heidän perheilleen ja edistää naisten tasa-arvoista osallistumista rauhanprosesseihin. Tee lahjoitus verkkosivuilla tai lähettämällä tekstiviesti UNW20 numeroon 16499. Tekstiviestin hinta on 20 euroa. Lisätietoja: www.unwomen.fi. KIRKON ULKOMAANAPU toimittaa konfliktista kärsiville ihmisille ruokaa, lämmikkeitä ja perusapua. Tee lahjoitus verkkosivujen kautta tai lähettämällä tekstiviesti APU20 numeroon 16499. Viestin hinta on 20 euroa. www.kirkonulkomaanapu.fi.

SEURAAMME TILANNETTA

Marttaliitto on ottanut vahvasti kantaa sen puolesta, että Venäjä lopettaisi sotilaalliset toimet Ukrainassa välittömästi. Jokainen voi ottaa kantaa rauhan puolesta esimerkiksi omilla sosiaalisen median kanavilla tai osallistumalla rauhanomaisiin mielenosoituksiin. Neuvontajärjestönä Marttaliitto seuraa tilanteen kehittymistä, tekee varautumiseen liittyvää neuvontaa ja yhteistyötä sekä ohjeistaa tarpeen tullen marttapiirejä ja -yhdistyksiä. Liitto pitää yhteyttä muihin organisaatioihin ja avustusjärjestöihin ja valmistautuu osaltaan tukemaan niiden toimintaa sekä auttamaan Suomeen tulevia pakolaisia.

Lue lisää: martat.fi/martat-auttaa martat.fi/ajankohtaista

YHDISTYS AUTTAA

»Me Järvenpään Martat järjestimme käsityömyynnin paikallisen K-Supermarketin aulassa 5.3. Saimme kokoon sievoisen summan, jonka lähetimme SPR:n avustustilille. Haluan kiittää kaikkia marttoja, jotka osallistuivat neulomalla sukkia, lapasia, pipoja ynnä muita lämpimiä neuleita. Kiitos myös niille henkilöille, jotka lahjoittivat lankoja, kankaita ja valmiita käsitöitä myyntiin sekä tietenkin asiakkaillemme. Saimme todella hyvää palautetta tempauksestamme. Jäi palkaksi hyvä mieli.

terveisin Hilkka Leinonen, puheenjohtaja Järvenpään Martat

SHUTTERSTOCK

NYT MYÖS KÄSITYÖOHJEITA

Sovelluksen uusi aihealue, käsityöt, löytyy samasta paikasta kuin muutkin kodin ajankohtaiset vinkit. Julkaisemme muun muassa ompeluun, korjausompeluun, neulomiseen ja virkkaamiseen liittyviä ohjeita.

KERRO, TYKKÄÄTKÖ

Kun päivität Martat-sovelluksen uusimman version, kirjoita samalla arvio äpistä sovelluskauppaan.

VINKKI Martat-sovelluksen käyttö sopii aiheeksi marttailtaan.

MARTAT-LEHTI ILMESTYY:

numeropäivämäärä 3 23.5. 4 22.8. 5 10.10. 6 28.11.

KOHDATAAN TASAVERTAISINA

martat.fi/yhdenvertaisuudenteemavuosi »Yhdenvertaisuus on toisesta välittämistä ja toisen huomioimista omana itsenään. Jokainen on ainutlaatuinen kohtaaja ja kohdattava. Muistetaan tämä myös marttaillessa! Kohdataan toisemme tasavertaisina, riippumatta etnisestä alkuperästä, iästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteestä, terveydentilasta, vammaisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai mistä tahansa muusta tekijästä. Turvallinen marttailuympäristö luodaan yhdessä.

MUISTETAAN MARTTAILLESSA 1. Martat on kaikille avoin:

Emme kysele toisen taustoja tai titteleitä. Uskonto, poliittinen kanta ja kulttuurit ovat yksityisasioita. Kaikki perheet ovat yhtä arvokkaita.

2. Puhumme ja viestimme selkeästi ja kaikki huomioiden:

Käytetään kaikille tuttua sanastoa. Puhutaan tarpeeksi kuuluvasti. Varataan aikaa porinatuokioille, jotta puheensorina ei vie huomiota pois illan esiintyjältä.

Urpo Jalava, Marttaherrat

MITEN MARTAT VOISIVAT YHDESSÄ PARANTAA YHDENVERTAISUUTTA? Urpo, Heidi ja Sari kertovat. martat.fi/martatlehti

Heidi Era, Belgian Martat

Sari Stenroos, Linnan Martat

This article is from: