5 minute read

Työpajan matkassa maailmalle

Martan matkalaukku vei yläkoululaiset hetkeksi etiopialaisten naisten elämän äärelle. Työpajojen taustalla vaikuttavat Marttojen kokemukset kehitysyhteistyöstä.

MERJA FORSMAN // KUVAT KERTTU MALINEN

”Syö lautanen tyhjäksi, Afrikassa kärsitään nälästä” on monelle tuttu fraasi lapsuudesta. Lause on edelleen ajankohtainen, pienin muutoksin: se, miten elämme, heijastuu ilmastoon Afrikassa.

Martan matkalaukusta -hankkeessa on kierretty kouluissa kertomassa ruokaturvasta, ilmastonmuutoksesta, Marttojen kehitysyhteistyöstä ja etiopialaisten naisten arjesta.

– Haluamme herätellä kestävän elämäntavan välttämättömyyteen sekä auttaa nuoria näkemään itsensä toimijana ja hahmottamaan globaaleja vaikutussuhteita, kertoo kotitalouden asiantuntija Olga Aula Uudenmaan Martoista.

KUIVUUTTA JA TULVIA Olga Aula ja kansainvälinen martta Ulla Kaikkonen ovat saapuneet pitämään työpajaa Porvooseen.

Videolla kaksi etiopialaisnaista kertoo elämästään: Kuumuus on lisääntynyt ja säät muuttuneet arvaamattomiksi. Toisaalla kärsitään kuivuudesta, toisaalla tulvista.

Pääskytien koulun 9.-luokkalaiset tuijottavat ruutua totisina.

– Ennen vuorilla oli kylmä, nyt avaamme ikkunoita kuumuuden takia jopa öisin, Fikirte Shumet kertoo videolla. Hän on projektikoordinaattori EWDNA-järjestössä, joka on Marttojen yhteistyökumppani Etiopiassa.

– Ennen sadekausia oli kolme kertaa vuodessa, mutta nyt sataa miten sattuu. Meillä ei ole modernia teknologiaa maatalouden tukena, joten olemme riippuvaisia sateista. Me etiopialaiset emme tuota juurikaan päästöjä, mutta joudumme kohtaamaan ilmastonmuutoksen tuomat ongelmat.

Videon jälkeen Ulla Kaikkonen kertoo kokemuksistaan Etiopiassa. Ruoan valmistaminen vie naisilta 6–9 tuntia päivässä. Yhteiskunta on patriarkaalinen, ja varsinkin kehitysvammaiset naiset ovat heikossa asemassa.

– Nämä ihmiset elävät samalla pituuspiirillä ja heräävät samaan aikaan kuin me. He ovat samanlaisia kanssasisaria kuin naapurin mummo, Kaikkonen toteaa.

NUORET KAIPAAVAT KANNUSTUSTA Peräpöydässäneljä 9.-luokkalaista pohtii kuulemaansa.

– On aika erilaista elää Etiopiassa, Iiris Kuosmanen toteaa. – Meidän on Suomessa paljon helpompi sopeutua ilmastonmuutokseen, kun meillä on teknologiaa.

Muut nyökkäilevät. Nelikko yrittää tehdä arjessaan kestäviä valintoja; kierrättää ja valita välillä kasvisvaihtoehdon. – On uskomatonta, että osa ihmisistä ei tee mitään kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Jotkut ei vieläkään usko ilmastonmuutokseen, Laura Varis sanoo. – Onhan ilmastonmuutoksesta puhuttu jo pitkään, mutta nyt vasta, kun alkaa näkyä merkkejä, monet sanovat, että ’No, ehkä se sittenkin on totta’, Iida Savela lisää. – Ja joissain maissa on päättäjiä, jotka eivät usko! Miki Saastamoinen parahtaa. Opettaja Katri Pitkäniitty tietää, että ilmastonmuutos ahdistaa oppilaita.

– On tärkeää kääntää asetelma niin, että mikä kaikkea voimme tehdä asian eteen, hän sanoo.

Koulussa on käsitelty kierrätystä ja kiertotaloutta ja perustettu ilmastoryhmä, jossa oppilaat toimivat ympäristön hyväksi. Vieraisiin kulttuureihin tutustutaan eri tunneilla, myös kotitaloudessa.

– Lähestymme vieraita kulttuureja etsien samanlaisuuksia, ei niinkään eroavaisuuksia. Ei ole heitä ja meitä, tämä on meidän yhteinen planeettamme, Pitkäniitty sanoo.

– Nuoret kaipaavat kannustusta ja jotain kättä pidempää mediaviidakossa. Mietimme, mitä kestävä kuluttaminen merkitsee yksilötasolla. Haluamme välttää toiseuden tunnetta ja sanoa nuorille, että te kyllä keksitte keinot ja voitte vaikuttaa. Maailma on kohta teidän.

KIRPEÄÄ JA TULISTA – Nyt kannattaa käydä käsipesulla. Ottakaa varmuuden vuoksi ensin pieni määrä, ettei tule ruokahävikkiä. Aina voi tulla hakemaan lisää, Olga Aula neuvoo.

Pöydälle on katettu injera-leipää, tulista wot-kastiketta ja kurkumalla maustettua alicha-kastiketta.

–Etiopiassa syödään paljon palkokasveja ja kasviksia. Lihaa käytetään harvoin, Aula kertoo.

Oppilaat asettuvat jonoon ja latovat lautaselle maistiaiset.

– Leipä on aika kirpeää, Miki Saastamoinen kuvailee.

Maistiaisten jälkeen työpaja päättyy. Olga Aula muistuttaa, että Martan matkalaukusta -aineisto on vapaasti ja maksutta käytettävissä. Materiaalit löytyvät Uudenmaan Marttojen verkkosivuilta. – Toivoisin, että opettajat hyödyntäisivät niitä kouluissa ja yhdistykset marttailloissa, Olga Aula sanoo.

TYÖPAJAN MATKASSA MAAILMALLE

Makuelämyksiä Etiopiasta: Iiris Kuosmanen (vas.) ja Iida Savela tutustuvat wot- ja alicha-kastikkeisiin.

Injera-leipää maistiaisina.

MARTAT ETIOPIASSA Martat tekevät kehitysyhteistyötä Etiopiassa kumppaneinaan Kynnys ry ja EWDNA (Ethiopian Women with Disabilities National Association). Vuonna 2018 kolme Marttojen työntekijää ja 15 vapaaehtoismarttaa matkustivat Etiopiaan kymmenen päivän kehitysyhteistyömatkalle. Paikan päällä pidettiin kotitaloustyöpajoja vammaisille naisille ja päästiin vierailemaan kodeissa. – Etiopialaisessa ruoassa hyödynnetään paljon kasviksia ja palkokasveja, mutta haasteena on paikoittain ravinnon yksipuolisuus. Opastamme myös siinä, miten ruokaa säilytetään ja käsitellään hygieenisesti ja turvallisesti, Olga Aula kertoo. – Etiopiassa saatetaan edelleen ajatella, että vammaisten ei tulisi osallistua ruoanvalmistukseen eikä heidän valmistamaansa ruokaa välttämättä haluta syödä, jatkaa Aula. Kansainvälisenä marttana toimivalle Ulla Kaikkoselle vierailu Etiopiassa ja paluu Suomen yltäkylläisyyteen herätti halun jakaa tietoa. – Etiopiassa näin, että me teollisuusmaat olemme omilla valinnoillamme aiheuttaneet ilmastonmuutoksen. Meidän tehtävämme on auttaa. Paras keino siihen on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Kansainvälinen martta Ulla Kaikkonen (vas.) ja Uudenmaan Martoissa työskentelevä Olga Aula toteuttivat kouluvierailun yhdessä.

Pääskytien koulun 9.-luokkalainen Miki Saastamoinen osallistui työpajaan.

MARTAN MATKALAUKUSTA » Hankkeella lisätään yläkoululaisten, lukiolaisten ja opettajien tietoisuutta ilmastonmuutoksesta, kestävästä kehityksestä ja omien valintojen vaikutuksesta. » Syksyn 2019 ja alkuvuoden 2020 aikana järjestettiin 12 työpajaa. Niihin osallistui 250 nuorta ja 20 opettajaa. Teemoina olivat ruokaturva, ilmastonmuutos ja kehitysyhteistyö, vetäjinä Uudenmaan Marttojen kotitalouden asiantuntijat Olga Aula ja Katri Pellikka sekä 7 vapaaehtoista kansainvälistä marttaa. » Hanke on saanut EU-rahoitusta. Osa kuluista on katettu Uudenmaan Marttojen omalla rahoituksella. TUTUSTU AINEISTOON www.martat.fi/uusimaa/ hanketoiminta/martanmatkalaukusta/

TULOSSA MARTTAMATKA MALAWIIN – HAE MUKAAN! Olisiko elämässäsi nyt Afrikan aika?

Toteutamme 20.–30.10. marttamatkan Malawiin, missä tutustumme Marttaliiton, Väestöliiton ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdessä toteuttamaan kehitysyhteistyöhön. Tapaamme maaseudun koululaisia, naisryhmiä ja järjestöihmisiä. Vierailemme paikallisessa kylässä ja kodeissa ja tutustumme Malawi-järven ympäristön luontoon. Martoille räätälöity matka on ainutlaatuinen tilaisuus kokea afrikkalaista elämänmenoa, nähdä kehitysyhteistyömme tuloksia ja hakea lisää intoa marttatoimintaan.

Ryhmään mahtuu 16 henkilöä. Matkalle valitaan marttoja eri puolilta Suomea. Jokainen mukaan lähtevä sitoutuu pitämään kolme marttailtaa oman piirinsä alueella hankkeen tukemiseksi kotiin palattuaan. Hae mukaan 30.4. mennessä. Ilmoitamme kaikille hakijoille valinnoista 22.5. mennessä.

Matkan hinta on 2 520 € osallistujalta, majoitus kahden hengen huoneissa. Yhden hengen huoneen lisä on 360 €. Hinta sisältää lennot, majoituksen, ohjelman mukaiset retket ja tutustumiskäynnit sekä täysihoidon tai aamiaiset hotellista riippuen. Matka on omakustanteinen. Marttaliitto osallistuu kustannuksiin matkanjohtajapalvelujen osalta, ryhmän mukana on kaksi matkanjohtajaa liitosta. Varausmaksut maksetaan matkatoimistolle (Mandala Travels) viimeistään 3 kuukautta ennen matkaa myöhemmin annettavien ohjeiden mukaan.

Hakulomake ja tarkemmat ohjelma- ja majoitustiedot osoitteessa www.martat.fi/marttamatka.malawiin Tutustumme Malawin maaseutuun.

Ohjelmassa on myös luontoretkiä.

NAISVOIMAA ISLANNISSA Pohjoismaiden Naisliitto, Nordens Kvinnoförbund NKF, kutsuu martat kesäkonferenssiin Islannin Reykjanesbäriin 12.–13.6. Konferenssin teema on Naiset, ilmasto ja maan voimat – Kvinnor, klimat och jordens krafter. Ohjelmassa on luentoja, opastettu kiertoajelu Reykjanesin ympäristössä ja vierailu geotermisella alueella, paikallisten yhdistysten tarjoama lounas ja konferenssin juhlaillallinen. Kiinnostuneille lisämaksusta käynti Sinisellä laguunilla. Ohjelma on alustava, tiedot täydentyvät! MAJOITTUMINEN Hotel Park-Inn, Keflavik. Konferenssiin osallistuminen edellyttää kolmen yön majoittumista (11.–14.6.). HINTA 485 € /henkilö 2 hh, 640 € 1 hh, sisältää ohjelman ja majoittumisen. Maksu maksetaan Marttaliittoon 10.4. mennessä.

ILMOITTAUDU 31.3. mennessä: terhi.lindqvist@martat.fi. Otsikkokenttään ”NKF Islanti ilmoittautuminen” Ilmoita seuraavat tiedot: nimi, osoite, puhelinnumero, erityisruokavalio ja 2 hengen huoneen majoituksen valinneilta huonetoverin nimi, mikäli tiedossa. HUOMAA Osa Marthaförbundetin jäsenistä matkustaa Islantiin ryhmänä, ja suomenkieliset martat voivat tiedustella siihen paikkoja matkanjärjestäjältä: HTE-Tours Oy (Matkahaukka), Agneta Sandström-Lappalainen p. 09 296 5000, agneta@matkahaukka.com.

Matkan voi järjestää myös itsenäisesti.

Huolehdithan siitä, että matkavakuutuksesi on voimassa!

Lue lisää: https://bit.ly/2GUG8Kq

This article is from: