Traktorilla talkoisiin

– Nauta on ihmeellinen eläin, kun se pystyy muuttamaan tavallisen nurmen lihaksi ja maidoksi, pohtii Elina Henttula.

SUSANNA VILJANEN // KUVAT PASI LEINO

”Ky-yl’ mä voin tulla”, sanoo Elina Henttula, kun häntä pyydetään siivoustalkoisiin, muuttoon, letunpaistajaksi tai tasoittamaan kylän lentopallokenttää. Yhdessä tekeminen on kivaa – ja saaristokylillä elinehto.

Maatalousyrittäjä katselee kesäistä maalaismaisemaa yleensä traktorin hytistä.

Henttulan luomutila Naantalin saaristomaisemissa Velkualla on ollut samalla suvulla 1500-luvun puolivälistä asti. Tilan 15. maatalousyrittäjä on marttahengen moderni ruumiillistuma: reipas ja empimättä toimeen tarttuva tarmonpesä, yksi yhteisönsä tukipilareista. Ilman Henttulan Elinaa moni yhteinen projekti olisi paljon hankalampi. – Talkoot ja yhdessä tekeminen on täällä syrjäkylillä tosi tärkeää. Mitään ei tapahdu, jos jotain ei itse tehdä, Elina perustelee talkootyön tarpeellisuutta.

Yhdessä tekeminen on myös kivaa. Maatalousyrittäjän työ on enimmäkseen yksinäistä pellolla tai navetassa pakertamista, jonka vastapainoksi maitotilallinen haluaa vapaa-ajallaan nähdä ihmisiä.

Samasta syystä Elina on myös aktiivinen Velkuan Marttayhdistyksen hallituksen jäsen. Marttailu on yksi tärkeä tapa järjestää mukavaa yhdessäoloa.

– Meillä on toki käsityökerhot ja karjalanpiirakkakurssit, mutta aika paljon järjestämme ihan omannäköistämme toimintaa, luontoretkiä, salaattinyyttäreitä ja saunailtoja. Kaikkea, mikä on juuri meidän mielestä mukavaa.

VOIMA PIILEE VERKOSTOISSA Syrjäkylien ja saariston yrittäjät jos ketkä tietävät, että jokainen ihminen on lopulta yhtä vahva kuin hänen verkostonsa. Viljelijät tekevät keskenään yhteistyötä ja hankkivat isoja koneita yhdessä. Kun lehmällä on vaikea poikiminen tai vasikka ei ota voimistuakseen, Elina soittaa hätiin naapurisaaren kokeneemman lypsytilallisen. – Itse vien välillä yhteysalukseen lääkkeitä, kun jonkun saaritilan lehmä sairastuu. Meille pääsee siltoja pitkin, joten minun on helpompi lähteä kauppareissulle ja poiketa apteekissa, kuin yhteysalusmatkan takana asuvien. – Autan muita maatalousyrittäjiä mielelläni, koska ikinä ei tiedä, milloin itse tarvitsee vuorostaan apua.

Yhteistyö on myös henkireikä. Kun koneet ovat korvanneet vanhatisännät, piiat ja rengit, on toisten viljelijöiden henkinen tuki kultaakin kalliimpaa. Kukaan ei ymmärrä karjatilallisen tuskaa kuivana kesänä niin kuin toinen karjatilallinen, joka myös miettii, millä saa eläimensä ruokittua koko seuraavan talven.

NOPEA PÄÄTÖS Syksyllä 2000 Henttulan talon 19-vuotias tytär Elina oli juuri aloittanut agrologiopinnot, kun tilan navetta paloi. Uuden rakentamisessa ei olisi ollut järkeä, jos tilalle ei olisi ollut tiedossa jatkajaa. Elinan piti saman tien tehdä päätös tulevaisuudestaan, ja hän sanoi maatalousyrittäjyydelle kyllä.

Valmistuttuaan hän pääsi tositoimiin uudessa, modernissa navetassa. Työtilat ovat hyvät, mutta itse työ edelleen välillä rankkaa ja sitovaa. Lehmät on lypsettävä kaksi kertaa päivässä, ja tietyt peltotyöt, kuten kylvöt ja rehunteko, tehdään luonnon ja sään sanelemina ajankohtina.

Muutoin emäntä saa päättää aikatauluistaan vapaasti ja lähteä aamulypsyn jälkeen vaikka shoppailemaan tai kyläyhdistyksen kesätorille paistamaan lettuja. – Minulla on paljon enemmän vapaaaikaa kuin esimerkiksi äidilläni on ollut. Toki työpäivät ovat välillä pitkiä, kun hoidan sekä lehmät että pellot, Elina puntaroi. – Synkkinä syysaamuina ei millään jaksaisi lähteä aamulypsyn jälkeen ajamaan lantaa, mutta piristyn kummasti, kun muistan, että minulla on hyvä äänikirja kesken. Tykkään kirjoista, joissa on mustaa huumoria, emäntä paljastaa.

PUHTAASTI TERVEELLISTÄ Henttulan pellot ovat olleet luomuviljelyssä 1990-luvun alusta asti. Elinan isä hoiti luomuun siirtymisen kyllästyttyään kaikenlaisten kasvinsuojelu- ja torjunta-aineiden ruiskutuksiin. – Isä kertoi tuttavastaan, joka oli aina ruiskutusten jälleen kipeä ja syytti siitä torjunta-aineita. Oma terveys on minulle tosi tärkeä asia. Luomutuottajana saan kasvattaa puhdasta ruokaa omalle perheelle ja asiakkaille, Elina sanoo.

Kaupunkilaisvihreillä on tapana pitää maataloutta syypäänä ilmaston lämpenemiseen. On totta, että märehtivä nauta päästelee ilmakehään kasvihuonekaasuja, mutta samalla sen syömän nurmirehun viljely sitoo hiilidioksidia. Erään tutkimuksen mukaan luomumaitotilan hiilijalanjälki on jopa negatiivinen, koska nurmea pitää viljellä niin paljon lehmien ruokkimiseksi. – Luomutuotannossa rehuksi viljellään valkuaiskasveja. Ne sitovat itseensä maaperän typpeä, eli peltoja ei edes tarvitse lannoittaa eikä siten rehevöitetä luontoa, Elina Henttula huomauttaa. – Minusta nauta on ihmeellinen eläin, kun se pystyy muuttamaan tavallisen nurmen lihaksi ja maidoksi. Nurmea ja lehmiä voi kasvattaa Pohjois-Suomessakin, missä härkäpapu, saati soija, eivät menesty.

Koronapandemia nosti kotimaisen puhtaan maidon ja lihan arvostusta. Asiantuntijat arvioivat, että Etelä-Euroopan suurten koronakuolemalukujen takana saattavat olla siellä lihantuotannossa avokätisesti käytetyt antibiootit. Ihmiset kuolivat covid-19-taudin aiheuttamiin tulehduksiin, kun antibiootit eivät purreetkaan. – Luomulehmääkin voidaan hoitaa antibiooteilla, kun se on sairas, mutta jos lehmä saa mitä tahansa lääkettä vuoden sisällä neljä kertaa, sen maitoa ei enää saa myydä luomuna, Elina kertoo.

Pandemia muistutti meitä myös omavaraisuuden ja kotimaisen ruoan merkityksestä. Henttulan emäntä toivoo, että keskustelu näkyisi tuottajahinnoissakin, jotta tilalla olisi myös tulevaisuus.

TULEVAISUUDEN EMÄNNÄT Facebookissa Elina Henttula ilahduttaa usein ystäviään kuvilla ja videoilla tyttäristään, jotka käyttävät lypsykonetta tai opettavat vasikoille agilityä. Enni (13), Martta (11) ja Kerttu (6) ovat kotonaan isojen nautojen keskellä. – Martta poi’ittaa yksinään lehmiä. Hän on todella taitava kaikkien eläinten kanssa, äiti kehaisee.

Lapset ovat oppineet työt olemalla pienestä pitäen äidin mukana navetalla. Usein se on ollut pakon sanelemaa, sillä lypsyajat eivät noudattele päiväkodin aukioloaikoja, ja Elinan mies on muualla töissä.

Onneksi tytöt ovat valtavan innostuneita hoitamaan eläimiä. Alkukesästä tilalla asusti 19 lypsylehmän lisäksi 25 vasikkaa, kahdeksan lammasta, kymmenen kanaa, viisi kissaa, koira ja kaksi kania. – Ei meillä muuten olisi lampaita tai kanoja, mutta lapset tykkäävät hoitaa niitä ja oppivat samalla ottamaan vastuuta elävistä olennoista. Yhtenä päivänä he juuri ihmettelivät, että mitähän me tehtäisiin päivät pitkät, jos meillä ei olisi näitä eläimiä.

1 2

3

4

5

1. Työpäivät ovat välillä pitkiä, kun hoidan sekä lehmät että pellot, sanoo Elina Henttunen. 2. Pikku-Tipu on Kertun ikioma kana. 3. Henttulan tilan päärakennus on vuodelta 1884.

6

4. Henttulan lehmät ovat kotimaista alkuperää: ruskeaa länsisuomenkarjaa, pohjoissuomenkarjaa eli lapinlehmiä ja yksi itäsuomenkarjalehmä eli kyyttö. 5. Elina on puffetissa tuttu näky paitsi Marttojen myös kahden kyläyhdistyksen tapahtumissa. 6. Rehut ja lanta liikkuvat mönkijällä tai pienkuormaajalla.

MYYTINMURTAJA Henttulan emäntää pyydetään usein tulemaan talkoisiin traktorin ja peräkärryn kanssa, ja traktorilla hän välillä suuntaa töiden lomassa kyläkaupallekin. Kaupan terassilla jäätelöä syövien turistien ilmeet ovat näkemisen arvoisia, kun isosta traktorista loikkaa alas pieni, pitkähiuksinen nainen, joka lompsii sontaisilla työsaappaillaan hakemaan kaupasta taukokahvit. – Tykkään murtaa myyttejä ja välillä vähän shokeeratakin. Yksi tämän työn parhaista puolista on se, että saan rauhassa olla ihan oma itseni. Minusta ei olisi mihinkään toimistotöihin eikä mielistelemään pikkupomoja, Elina toteaa.

HÄN ON

Elina Henttula Ť 39 vuotta Ť maatalousyrittäjä, agrologi Ť Velkuan Marttayhdistyksen hallituksen jäsen Ť13-, 11- ja 6-vuotiaat tyttäret sekä aviomies.

PIENI MARTTATESTI

Parasta elämässä on, kun tulen myöhään illalla pellolta, ja navettavihkossa lukee: ”Äiti rakas, eläimet on syötetty ja juotettu, navettatyöt tehty ja koira lenkitetty, voit mennä nukkumaan.”

Jos saisin muuttaa yhden asian maail

massa, ainuttakaan lasta tai eläintä ei kiusattaisi, rääkättäisi tai hyväksikäytettäisi. Sellaista ei saisi tapahtua. Tästä en luovu: Bluetooth-yhteydellä toimivista radiokuulosuojaimista.

OUTI TYNYS KUVA RITVA TUOMI

Siemensatoa asta pihasta

POIMI siemenet talteen kotipihan kasveista. Itse kerätyt siemenet itävät yleensä hyvin. Kukkapenkin helppoja lajeja ovat esimerkiksi samettikukat, unikot, kehäkukat ja köynnöskrassit. Vihanneksista esimerkiksi härkä- ja ruusupavusta sekä herneestä saa kätevästi seuraavan vuoden kylvösiemenet.

KELPUUTA vain kypsät, kovat ja pulleat siemenet. Usein ne ovat ruskeita tai lähes mustia, mutta väri voi vaihdella lajin ja lajikkeen mukaan. Papujen ja herneiden palkojen pitää antaa tuleentua ruskeiksi tai keltaisiksi käppyröiksi.

KERÄÄ kokonaisia kasveja ja versoja, jos et ole varma siementen kypsyydestä. Täysikasvuisiksi ehtineet siemenet voivat jatkaa kypsymistään sisällä.

POIMI siemenet poutapäivänä ja kuivata niitä ilmavasti huoneenlämmössä. Rapistele siemenet irti kodista ja paloista ja pakkaa paperipusseihin. Tiiviisiin purkkeihin siemenet kannattaa pakata vasta sitten, kun ilmankosteus laskee lämmityskaudella.

SIEMENISTÄ kasvaa ainakin vähän emokasvista poikkeavia kasveja. Kasvilajeilla on kuitenkin eroa. Esimerkiksi kurpitsat risteytyvät keskenään herkästi, herneet taas eivät. Erityisen kirjavia jälkeläisiä kasvaa yleensä F1-hybridilajikkeesta kerätyistä siemenistä.