Vehkalahden Ristiniemi ja Pappilansaaret

Vehkalahden

Ristiniemi ja

Pappilansaaret

Martin Hendriks

Ristiniemi Kylä kaupungin laidalla ”Vilniemeltä koilliseen löytyy Ristiniemi, jossa ennen oli laivavarvi, mutta nyt on rakennettu saha, lasitehdas ja pulskia työväenasuntoja. Illan pimeässä paistaa lasiruukin sulatusuunin hehku ja sahan sähkövalo kauas merelle, todistaen sitä työtilaisuutta, minkä kaupungin vanhin nykyisin elävä liikemies, kauppaneuvos C.H. Ahlqvist on avannut ympäröivän seudun väestölle.”

Näillä sanoilla Sigurd Nordenstreng kuvaili Ristiniemen kylää Haminan kaupungin historian kirjassa vuonna 1909.

Paljon on muuttunut niistä ajoista, joista Nordenstreng kirjoitti. Lasitehtaasta, sahasta sekä työväenasunnoista ovat jäljellä enää rauniot ja kivijalat.

Laukkaneilikka (Statice arméria) on harvinainen kasvi Suomessa. Sitä esiintyy Ristiniemessä melko laajalla alueella Luultavasti se on tullut Ristiniemeen lasitehtaalle tuodun kvartsihiekan tai saven mukana.

Toisen olettamuksen mukaan sotilaat olivat tuoneet sen aikoinaan ulkomailta.

2

Rajaniemi - Ristiniemi Haminan lahden itäisellä rannalla Pappilansaarten eteläpuolella ja linnuntietä noin kolme kilometriä Haminan kaupungista sijaitsee Ristiniemi. Tämä niemi on osa Vehkalahden Vilniemen kylästä ja kuului aikoinaan kokonaisuudessaan Vilniemen kartanolle.

Ristiniemi eli Rajaniemi kuten tätä maa-aluetta kutsuttiin 1200-luvulla oli rajana karjalais- ja hämäläisväestön välissä. Tämä ns. "heimoraja" kulki aikoinaan Vilniemen kylänlahdesta ns. Pyhäojaa pitkin Lupinlahteen ja sieltä Karjalansaaren ja Tavastsaaren (Hämeensaari) välistä Dånaholmin (nyk. Pappilansaari) kautta Ristiniemen kärkeen.

Tämä raja vahvisti Eerik Akselinpoika Tott vuonna 1458.

Rajan kulkua merkittiin ristillä ja siitä johtuen monet paikannimet ovat risti-alkuisia.

Täällä itäisen Suomenlahden alueella löytyy esim. Ristisaari lähellä Kaunissaarta, Ristiluoto lähellä Haapasaarta ja Ristiniemi lähellä Marinkylää. Lisäksi on vielä Loviisan edustalla kolme saarta, joiden nimi on Korsholm eli Ristisaari.

3

Ristiniemen asukkaat Hattarin torppa Venäjänvallan aikana oli Ristiniemessä sotilasvartiotupa, joka jäi tyhjilleen vuonna 1812, kun ns. Vanha Suomi liitettiin muun Suomen yhteyteen.

Ristiniemen ensimmäinen asukas oli Elisabet Adamsdotter Hattar. Hän oli syntynyt 10.11.1766 Haminassa ja meni naimisiin v. 1793 Pyhtäällä torpparinpoika Jacob Matthsson Hattarin kanssa. Pariskunta sai Pyhtäällä neljä lasta, joista kaksi kuoli pienenä. Elisabet muutti lapsiensa Juljanan ja Johanin kanssa Haminaan vuonna 1801.

Vuotta myöhemmin, 1802, hän meni uudelleen naimisiin rajaratsastaja (vartioi rajaa hevosella ratsastaen) Jeremias Johansson Lindin kanssa.

Tämä pariskunta rakensi uuden torpan, Hattari nimeltään, käyttäen sotilasvartiontuvasta vanhat hirret. Tämä torppa sijaitsi lähes samalla paikalla, missä nykyään on Niemelän tilan päätalo. Vuonna 1808 ilmestyi Elisabetin ensimmäinen mies Ristiniemeen, ja Jeremias Lind muutti Haminan kaupunkiin, jossa hän kuoli jo seuraavana vuonna 1809.

Sillä välin Elisabet synnytti lapsen, joka sai kasteessa nimen Helena Jacobsdotter.

Vuodelta 1817 asuivat myös Matts Matsson ja hänen vaimonsa Maria Elisabet Michelsdotter. He tulivat Pyhtäältä Ristiniemeen v. 1817. Mats oli Elisabet Adamsdotterin ensimmäisen miehen nuorempi veli. Hänen jälkeläisensa asuvat vieläkin Haminassa. He kaikki olivat Ristiniemen ensimmäiset viralliset asukkaat. Juliana Jacobsdotter vihittiin v. 1822 Anders Sigfredssonin kanssa ja heille syntyi ainakin yksi lapsi Ristiniemessä v 1822. Juliana perheineen muutti kaupunkiin, Haminaan v.

1829, kun hänen veljensä meni samana vuonna naimisiin Sara Elisabet Johansdotterin kanssa. Johan Jacobsson ja Sara Elisabet olivat sitten Hattarin torppareita. Pariskunnalle syntyi viisi lasta: Mathias, Anna Lovisa, Erik, Mats ja nuorin Anton Johansson vuonna 1838. Ainakin Mats Johansson Hattari asui Ristiniemessä vielä vuonna 1865. Silloin hän muutti kaupunkiin. Samana aikana asui torpassa muitakin: itsellinen Jacob Mathsson (Elisabet Adamsdr. 1. aviopuoliso), joka kuoli vesitautiin v. 1840 66-vuotiaana vanha ja Anders Gustaf Johansson vaimonsa Maria Henricsdotterin kanssa. Tällä pariskunnalla oli kaksi lasta. Tytär Eva, syntynyt v 1835, ja poika Alexander, syntynyt v. 1839. Toiseksi viimeinen merkintä kirkonkirjoissa Hattarin ajasta on vuodelta 1842, kun torppari Johan Jacobssonin nuorin lapsi Anton kuoli rokkoon. Torppari itse paleltui kuoliaaksi helmikuussa 1844.

Torpan seuraavat asukkaat olivat Maths Ericsson Haapaniemen torpasta Poitsilasta ja Elisabeth Mathsdotter Sivatista. Pariskunta muutti Ristiniemeen vuonna 1845 Majasaaresta, missä oli myös syntynyt heidän vanhin lapsensa, vuonna 1841. Vuonna 1848 Matsista tuli lampuoti. Ristiniemessä syntyi kolme lasta lisää , nuorin Wilhelm Konstantin syntyi 1856. Samana vuonna alettiin puhua Niemelän torpasta. Maths Ericsson kuoli v. 1857 ja Elisabeth asui Ristiniemessä vuoteen 1862. Niemelän talo jäi ilman isäntää ainakin 05.02.1863 saakka.

Hattarin nimi on tähän päivään saakka säilynyt. Jotkut ristiniemeläiset nimittävät vielä nykyäänkin Haminan lahtea Hattarin seläksi ja vesialue Nuottakarin ja Hanaholman välissä on nimeltään Hattarin salmi.

Myös sahan ja lasitehtaan työläiset kutsuivat Niemelän tilaa aikoinaan Hattarin torpaksi.

4

Niemelän torppa Uusi isäntä oli Tuomas Simonpoika. Hän oli syntynyt Sippolassa Ojusen talossa v.

1830. Hänen vanhempansa olivat Simon Mattsson, Liikkalasta ja Anna Ericsdotter Tani Sippolasta.

Christina Niemelän tilan päätalo Tuomaksen vaimo oli Christina Eliaksentr.

Eliaksentytär Suntio Suntio Neuvottomasta. Christinan vanhemmat olivat talollisen poika Elias 1840-1912 Johansson Neuvottamasta ja sepäntytär Sara Eliaksentytär Kaarniemestä.

Tuomas Niemelä oli tunnettu metsästäjä ja Vilniemen kartanon silloisen isännän eversti Carl Melartin metsästyskaveri. Kerran he kaatoivat karhun, joka täytettiin ja lahjoitettiin Kadettikoululle. Kadettikoulun toiminnan lakattua, vuonna 1903, karhu yritettiin siirtää Haminan Yhteiskouluun. Se epäonnistui, koska valtio ei antanut suostumusta. Täytetyn karhun nykyinen paikka on kadettikoulussa jossain Kaukaasiassa.

Tuomas Simonpoika kuoli vuonna 1879 vain 49 vuotiaana. Hänen leskensä Christina Eliaksentytär meni uudestaan naimisiin Johan Matinpoika Lavosen kanssa. Samalla Johan Matinpojan sukunimi muuttui Niemeläksi. (Sen aikaisen käytännön mukaan sukunimi oli sama kuin asuintalon nimi) Tuomaksen ja Johanin jälkeläiset asuvat vielä nykyäänkin Ristiniemessä Suntion torppa Toinen vanha suku Ristiniemessä on Suntio. Ville Eliaksenpoika Suntio oli Neuvottomasta kotoisin (hän oli Kristina Eliaksentytär Suntion veli. Katso Niemelä) ja hänen vaimonsa Eva Simonstytär Niemelä oli Tuomas Simonpoika Niemelän sisko. He olivat Vilniemen kartanon torppareita Hunkerissa jo viime vuosisadalla. Pariskunnalla oli neljä poikaa, joista kaksi muutti Ristiniemeen, Edvard (syntynyt 1873) ja Juho Suntio (syntynyt 1875). Myös heidän jälkeläisiään asuu vielä nykyäänkin samassa paikassa, missä veljekset viljelivät aikoinaan maata.

Ville Eliaksenpoika Suntio ja Eeva Simonstytär.

Isännät osasivat 1800-luvulla lukea, mutta eivät aina kirjoittaa. Tämän vuoksi pöytäkirjaan tuli nimikirjoituksen sijasta puumerkki eli talonmerkki. Yllä: Edvard Suntion isännän merkki.

5

Puuseppä Anton Kyötikki perheineen tuli Ristiniemeen vuonna 1914 Virolahden Sydänkylästä (Kallfjärd) .

Hän perusti puuverstaan entiseen Haminan ja ympäristön osuuskaupan kiinteistöön, myöhemmin Vannisen taloon. Hänellä oli neljä lasta: Viljam, Eino, Kerttu ja Salli. Viljamin ja Sallin jälkeläiset asuvat edelleen Ristiniemessä.

Kerttu ja Salli Kyötikki v. 1912

Myös lasitehtaan ja sahan entisten työläisten jälkeläiset asuvat vielä Ristiniemessä.

Lasitehtaan pottimestari Ananias Qvintus oli kotoisin Heinävedeltä. Hänen poikansa Otto Qvintus meni naimisiin Elvi Niemelän kanssa ja he jäivät asumaan Ristiniemeen tehtaan lopettamisen jälkeen. Heidän lapsensa Kirsti ja Timo asuvat edelleen Ristiniemessä.

Koska melkein kaikki ristiniemeläiset ovat jollain tavalla sukua keskenään on vihkon loppuosaan liitetty sukuselvitys.

Vuonna 1916 uusjaon aikana lunastivat lampuotit , torpparit, mäkitupalaiset ja muut maanvuokraajat maapalstansa omiksi alueiksi, jotka lohkottiin kartanon maista. Rajat paalutettiin ja pyykitettiin vuosina 1920-1921. Niinpä tilojen omistajia olivat: 7.1 "Niemelä" - Emil Niemelä, 7.13 "Mäkelä" - Alfred Niemelä, 7.2 "Rantala" - Edvard Suntio, 7.3 "Juhola" - Juho Suntio

7.11 "Karhi" - Antti Karhinen, 7.12 "Pihlajamäki"-Anton Kyötikki 7.10 "Mäntylä" - Anton Hiironen 7.9 "Rauhala" - Matti Peri

"Karhi" tila ja sen uudet omistajat. Antti Karhinen perheineen v. 1925 Vas.: Anna, kaksoset Antero ja Kalevi, isäntä Antti Karhinen ja Sulo

6

Ennen uudet omistajat asuivat vuokralla Vilniemen kartanon omistamalla maalla Asumisesta varten kartano laati vuokrakirja jossa määrättiin tarkat vuokraehdot.

1. Vuokramies saa käyttää yhden lehmän kesälaitumella Vilniemen niemen metsässä.

2.Vuokramiehellä ja hänen kotiväellään on oikeus marjojen ja sienen poimimiseen myytäväksikin paitsi Vilniemen Kartanon ympäristössä ja Muurainsuolla. Tätä oikeutta hän ei saa muille luovuttaa.

3.Tähän vuokrasopimukseen ei sisälly polttopuun saanti Kartanon metsästä eikä vuokramiehellä myöskään ole kalastus eikä metsästysoikeutta Kartanon alueella.

4. Vuokramiehellä ei ole oikeutta kaupanpitoon eikä saa sallia ruokamiehään luonansa nauttia väkeviä juomia.

5.Vuokramies on velvollinen hyvin aitauttamaan vuokra-alueen eikä ole oikeutettu saamaan korvausta vahingosta, jota talon eläimet siinä juutteellisen aidan johdosta ehkä tekevät.

6. Vuotuinen vuokramaksu tonttialueesta on kolmekymmentä (30) markkaa ja suoritetaan se päivätöinä, jota on tehtävä kesäisin kutsuttaessa yhteensä kuusi (6) mies- ja kuusi (6) naispäivää omassa ruoassa ja omine työaseineen.

7. Vuokrasopimus on voimassa kaksitoista (12) vuotta lukien 1 päivästä marraskuuta 1908 31 päivään lokakuuta v.

1920, ollen vuokramies kuitenkin esteetön vuokra ajallakin laillisessa järjestyksessä irtisanomaan vuokrasopimuksen. Vuokravuosi luetaan 1 päivästä marraskuuta ja on vuokramiehen vuosittain sinä päivänä saavuttava Kartanon omistajan kanssa tiliä tekemään kuluneensa vuokravuodesta. Vuoden kuluessa suorittamatta jääneet päivätyöt ovat vuositilissä korvattavat: miehenpäivä kolmella (3) markalla ja naisenpäivä kahdella (2) markalla.

8. Vuokramies älköön luonaan suosiko älköönkä antakaa ilman erityistä lupaa luonaan asua kotiväkeensä kuulumattomia henkilöitä, jotka eivät ole suoraan ylenevässä tai alenevassa sukulaissuhteessa vuokramieheen tai hänen vaimoonsa.

9. Vuokramies menettää vuokraoikeutensa: a.) jos vuokramies varoituksista huolimatta ilman laillista estettä ei kutsuttaessa saavu kykenevää henkilöä, taikka työssä, joka hänelle kohtuullisesti on määrätty, osoittaa vuokranantajaa tai tämän sijaista vastaan ilmeistä tottelemattomuutta. b.) jos vuokramies rikkoo vuokrasopimuksen pää asialisiä määräyksiä tai käyttäytyy vilpillisesti vuokran antajaa kohtaan vuokrasopimuksen täyttämiseen nähden. c.) jos vuokramies tuomitaan rangaistukseen metsän haaskauksen uusimisesta. d.) jos vuokramies valmistaa tai myy väkijuomia. e.) jos vuokramies heittäytyy juopoksi, itse viettää pahantapaista ja irstasta elämää.

10. Muutoin on noudatettavana "Laki maanvuokrasta maalla kesäkuun 19 päivällä v. 1902"

7

8

9

Ristiniemen varvi

Vanhin maininta Ristiniemestä on Ruotsalaisesta Armeijan sotatilannekartasta vuodelta 1788, johon on merkitty "varfvet" eli Ristiniemen laivanveistämö. Todennäköisesti se sijaitsi nykyisessä Varvinpohjassa.

Haminan historian kirjassa kerrotaan, että Venäjän vallan aikana Haminan merivoimien päällikkönä oli komentaja Pjotr Slizov, joka kevääseen 1790 mennessä rakennuttaa noin 40 tykkivenettä. Kun rakennustarvikkeista ja myös ammattityövoimasta oli puutetta, Ristiniemen, Tervasaaren ja Haminan muiden rantojen telakoilla ennätti valmistua vain osa suunnitelluista aluksista. Sodan uhatessa venäläinen komentaja oli sijoittanut veistämölle neljä tykin patteria. Kun Ruotsin kuningas Kustaa III:n armeija yritti valloittaa Haminaa toukokuun kolmantena päivänä 1790, ruotsalaiset veivät Ristiniemen veistämöltä tykit ja kuulat.

Muuta tietoa veistämön toiminnasta ei ole. Todennäköisesti tämä varvi ei ole varsinainen tehdaslaitos vaan pieni veneveistämö, jossa rakennettiin pääasiassa soutu- ja purjeveneitä kyläläisten omiin tarpeisiin. Siihen aikaan miltei joka talon mies osasi tehdään veneen, ja veistotaito periytyi isältä pojalle. Samanlaisia veistämöitä on kaikissa Vehkalahden rannikkokylissä.

Tunnetuimmat niistä ovat Neuvottaman ja Summan veneveistämöt.

10

Saha ja lasitehdas perustettiin Ristiniemeen kauppaneuvos Carl Henrik Ahlqvist (s. 25.08.1825 Virolahti - k. 08.07.1909 Hamina) oli vuosikymmeniä Haminan ja Kotkan teollisuuden johtava nimi. Hän oli Kymenlaakson sahateollisuuden ja Kymijoen tukinuittojen alullepanija. Hän oli myös 1800-luvun loppupuoliskon huomattavin varustaja Haminassa .

Haminalainen liikemies Carl Henrik Ahlqvist perusti sahan Ristiniemeen vuonna 1895, Vilniemen kartanolta vuokratulle alueelle. Vuokra-aika oli 40 vuotta. Koska sahalla syntyi suuret määrät jätepuuta, Ahlqvist rakensi myös lasitehtaan kesällä 1896 parin sadan metrin päähän sahasta. Lasitehdas voi näin käyttää sahan jätepuuta lämmitysaineena.

Ristiniemen saha-alue sekä lasitehtaan palstat

11

Saha Ristiniemen sahalla oli aikanaan viisi raamia ja sahaustulos lienee parhaimmillaan noussut 15000 standarttiin vuodessa.

Sahatavara vietiin proomuilla redille ankkuroitujen laivojen viereen.

Ahlqvistin aikana sahalla oli usein työnseisauksia, lakkoja ja työsulkuja. Useita kertoja työväki sanottiin irti raaka-aine pulan vuoksi. Haminan sanomissa kirjoitettiin toukokuussa 1902: Työnsulku Ristiniemen sahalla on nyt niin täydellinen, sillä saha on pantu seisomaan kokonaan. Työmiehille suoritettiin palkat toissapäivänä ja annettiin heille samalla käsky muuttaa pois asunnostaan sahan kasarmilta viimeistään tänä aamuna.

Lakkolaisilla oli eilen aamulla kokous, jossa valittiin viisi miehinen lähetystö, F.Hall, D. Huuho, M. Kiiski, D. Wäisänen ja K. Heijari, käymään isännän kauppaneuvos Ahlqvistin puheilla lakon johdosta. Lähetystöä ei kuitenkaan siinä tarkoitusta otettu vastaan.

Kesäkuussa sama lehti kirjoitti: Saha käynnistettiin taas Lakkolaiset eivät kuitenkaan rupea työhön, vaan työväki on hankittu muualta. Sahan hoitaja on antanut määräyksen ettei kukaan työmiehistä saa tästä lähtien kuulua Haminan työväenyhdistysten saha- ja lautatarhatyömiesten ammatti osastoon.

Sahan kuva vuodelta 1936.

Piipun korkeus oli 35 m.

Saha oli Ahlqvistin omistuksessa vuoteen 1909. Kun hän kuoli, ostivat sahan Vehkajärven sahan omistaja Erik Jaakkola ja Edvard Silvo Vilniemeltä. Saha oli neljäraaminen. Kaksi vanhaa, Raivolan raamia, mitkä Ahlqvist oli ostanut jo v. 1894 Virolahden höyrysahan Tormoon konkurssipesästä , olivat harvoin käytössä. Ne olivat liian hitaita. Toiset kaksi raamia olivat pikaraameja. Karhulan raami sahasi päivittäin noin 380 kpl seitsemäntuumaisia ja paksumpia tukkeja. Ruotsista ostettu Söderhamnin raami sahasi noin 530 kpl viisi- sekä kuusituumaisia tukkeja kahdeksan tunnin aikana. Työt sahalla tehtiin kahdessa vuorossa. Vuonna 1923 tehtiin myös sunnuntaisin työtä kahden kuukauden aikana. Sahalla oli työssä toistasataa miestä sekä 25 naista, jotka tekivät raskainta työtä. Saha toimi yhdellä sylinterillä varustetulla 80hevosvoimaisella höyrykoneella. Koneenhoitajana oli Evert Paronen vuosina 1911-1936.

Höyrykone sai makean veden katetusta 5 x 8 m kaivosta, johon tuli vettä Niemelän lähteestä vedetystä putkesta. Niemelä sai vastineeksi polttopuut sekä hevosten kengityksen sahan pajassa.

Sahalla oli 20 tasapohjaista proomua, jotka rakennettiin paikan päällä. Ne olivat noin 16 metriä pitkiä ja noin 6 metriä leveitä. Proomulla kuljettiin sahatavaraa redillä oleviin laivoihin.

1930-luvulta lähtien tehtiin jätepuusta haketta, mikä tyhjennettiin proomuihin ja kuljetettiin Kotkaan selluloosatehtaalle.

Sahalta kulki 3-5 metriä korkea vaunusilta eli paana lautatarhaan, höyläämöön sekä laiturille.

Paana oli varustettu kiskoilla, joita pitkin kolmen miehen työntämät vaunut kulkivat. Sen pituus sahalta laiturille oli 500 metriä, kokonaispituus alueella oli 1500 metriä. Paanalla sattui joskus onnettomuuksia esim. toukokuussa 1903 putosi yksi vaunu paanan kiskoilta alas maahan.

Vaunun mukana pudonneet henkilöt loukkaantuivat lievästi.

12

Tukkimies Aukusti Paananen Klamilasta

Aarne Stenberg, Ilmari Silvo ja Yrjö Naakka ajavat tukkeja rännille v. 1926

v. 1912 V.P.K:n kesäretki Nuokkoon.

Väki kuljetettiin sahan proomulla ”Ristiniemi”-hinaajan vetämänä.

13

Tapaturmat vuonna 1903 Vuosi 1903 oli sahan työväelle tapaturmien vuosi.

Työmies Adam Karhu oli tukkeja "hirttämässä" kun hänen Työhevonen jalkansa joutui tukin ajajan kuorman ja erään lankun väliin, jolloin Ristiniemen Osakeyhtiö tukki töytäisi jalan nilkasta poikki.

Työmies Wiktor Sigvart Reitkallista oli tukkikasalla työssä, kun se laukesi ja vei Sigvartin tukkien mukana alas ja niiden väliin, jolloin hänen päänsä ruhjoutui pahasti. Tajuttomassa tilassa hänet vietiin sitten kunnallissairaalaan, missä häntä hoidettiin.

Työmies Antti Silvo jäi tukkeja nostaessaan hammasrattaan väliin. Silvo kuoli pari päivää myöhemmin kunnallissairaalassa. Vainaja oli 60 vuoden ikäinen ja perheellinen.

Suurin onnettomuus sattui kuitenkin marraskuun 17. päivänä. Se vaati seitsemän kyläläisen hengen. Sanomalehti "Koitar" kirjoitti : Kun työmies Emil Sundberg kävi Ristiniemen sahalta hakemassa väkeä yötyöhön höyrylaiva Balticiin, otti hän pieneen soutuveneeseen seuraavat henkilöt: Palvelijatar Sofia Minnen Haminasta, äidin ja tyttären sukunimeltään Fors, jotka viikon ajan takaperin olivat muuttaneet Ristiniemelle asumaan, Stiina Muikun Pielisjärveltä, Hilma Pöyryn Hirvensalmelta, työmies Kustaa Helmisen Helsingistä, Tuomas Rikkola Vehkalahdelta ja kävi itse perään istumaan. Kävi vankka etelätuuli ja satamasta ryöhysivät lakkapäät hyökyaallot. Tästä huolimatta lähdettiin kuitenkin noin kello 8 illalla soutamaan poikki laineen noin lähes kilometrin päässä ankkurissa olevaan Balticiin.

Muutamat matkalla jo pyysivät, että palattaisiin takaisin rannalle, mutta Emil Sundberg arveli, että päästäisiin kylläkin onnellisesti perille kun kerta näinkin pitkälle oli jouduttu, että oltiin lähempänä laivaa, kuin rantaa. Samassa heitti iso hyökyaalto venettä kuin lastua ja merielämään tottumattomat naiset eivät pysyneet paikoillaan vaan alkoivat pyrkiä joukolla pienen veneen perään, josta seurauksena oli, että vene täyttyi vedellä ja veneessä olijat joutuivat aallokon valtaan. Kun hätähuudot alkoivat kuulua, laskettiin höyrylaiva Chinasta pelastusvene ja kun Balticin kapteeni oli juuri tulossa maista laivaansa, pyörsi hänkin veneensä hätähuutoja kohden.

Balticin kapteeni onnistuikin pelastamaan elävänä Tuomas Rikkolan Vehkalahdelta, samoin sai Chinan vene Kustaa Helmisen ruumiin pelastetuksi, mutta henki oli silloin jo aaltojen kanssa taistelevalta vanhalta mieheltä mennyt. Kaikki muut upposivat. Kun meri oli seitsemän ihmishenkeä niellyt ja päivä aamulla valkeni, oli se tyyntyneenä ja rauhallisena, niin kuin ei mitään olisikaan tapahtunut. Naaraamistöihin ryhdyttiin heti päivän valjettua ja kolme venekuntaa koetti etsiä kadonneita ruumiita, mutta eilisen päivän kuluessa ei meri vielä päästänyt kylmästä helmastaan uhrejansa.

Halutaan ostaa hyvä

Kaksi päivää myöhemmin sama lehti kirjoitti että naaraamisella saatiin kaikki uhrit ylös.

Etsimiseen osallistui kolmisenkymmentä venekuntaa ristiniemeläisiä, vilniemeläisiä ja pitäjänsaarelaisia. Uhrit haudattiin 28. päivänä marraskuuta 1903 Vehkalahden hautausmaalle.

Samassa lehdessä oli uudenvuodenaattona seuraava ilmoitus: . Koska tietooni on tullut että Ida Ukkola Ristiniemen sahalta on kaupungilla käynyt keräämässä apua minun lasteni avustukseksi, jonka avustuksen hän kumminkin on itse pitänyt, niin saan täten ilmoittaa, että hän ei ole lasteni hoitaja, enkä ole häntä keräämään laittanut, joten kiellän yleisöä minun nimeeni hänelle apua antamista.

Matti Fors Ristiniemen sahalta

Huom.: Matti Fors jäi leskeksi marraskuussa sattuneen veneonnettomuuden johdosta.

14

Sahan työntekijät v. 1896- 1901 sahanhoitaja: Herman Hirn fiilarit:

työmiehet:

Johan Salonen Enok Orwall Anton Ahola Jaakko Dyster Karl Heikkilä Wilhelm Häyrynen Juhana Markkanen David Pakarinen Ville Murto Adam Karhu

Sahan työntekijät v. 1901-1910 sahanhoitaja:

Herman David Hirn

palvelija:

Anna Lappalainen Miina Hämäläinen

koneen käyttäjä:

Johan Pettersson

fiilari:

Enok Orwall

kvartermies:

Johan Salonen

työmiehet:

Antton Ahola, Topi Reinikkala, Ville Murto, Lavi, Jaakko Dyster, Taavi Paavonpk Karvonen, Aleksandra Willants, Kaarle Heikkilä, Wilhelm Häyrynen, Erik Kurko, Juha Skippari, Otto Juvonen, Juha Jokinen, S Halonen, Matti Piispa, Johan Lång, Wilhelm Lanki, Juhana Markkanen, Pietari Hiltunen, Oskar Huuho, Taneli Mäkinen, Adam Karhu, Moses Silvo, Petter Lopanen, David Pakarinen, Taavi Mykkänen, Aleks Kivikas, Antti Ryysy, Pöllänen.

15

Vehkalahden seurakunnan rippikirja siv. 524

16

Hinaajat Saha omisti myös hinaajan. Ensimmäisen hinaajan nimi oli ”Ristiniemi”. Siinä oli 150 hv:n höyrykone. Hinaajalla haettiin tukkeja Koivistolta, Säkkijärveltä tai Virolahdelta. Nämä tuotiin Hanaholman ja Ristiniemen väliselle vesialueella.

Tavallisesti hinaajalla oli neljän hengen miehistö. ”Ristiniemen” kipparina toimi Eino Suomalainen Tammiosta ja konemestarina oli Erkko Paronen.

Koivistoon meneviä matkoja varten pestattiin yksi ylimääräinen lämmittäjä. ”Ristiniemi” vedettiin kapselin avulla ennen vuotta 1918 talvisin maihin, siihen missä on nyt lähde. Vuodesta 1918 lähtien hinaajat olivat talvella Tervasaarella. Hinaajien miehistö oli talvisin metsätöissä. Vuonna 1917 konemestari Erkko Paronen. saha osti Kotkasta lisäksi höyryhinaaja ”Aallottaren”. Sen päällikkönä toimi Pitkänen Tammiosta. ”Aallottarella” oli vain 13 hv:n kone, mikä Hän työskenteli sahalla 1910-1936 todettiin liian heikoksi. Se myytiin jo seuravana vuonna.

Vuonna 1925 saha hankki hinaaja ”Tarmon”. Siinä oli 125 hv:n höyrykone. Vuonna 1928 myytiin ”Ristiniemi” Arvo Heikkilälle Suursaaresta. Hän otti höyrykoneen pois ja pani moottorikoneen tilalle. Hinaajan nimeksi tuli ”Oiva” ja se kuljetti vielä monta vuotta postia Kotkaan. Vuonna 1928 sahalle rakennettiin uusi ”Ristiniemi”- niminen hinaaja Kotkan konepajalla. Siinä oli 180 hv:n höyrykone. Hinaaja myytiin jo vuonna 1930 merivartiolaitokselle. Uudeksi nimeksi tuli ”VH 2”. ”Tarmo” myytiin myöhemmin Kajaaniin Ämmäkosken sahalle.

Sahan asuntoja Sahalla oli kolme asuntoa, joista kaksi oli kaksikerroksista ja yksi puolitoistakerroksinen.

Jokaisessa talossa asui 10 perhettä. Osa työläisistä oli kotoisin lähiseudulta mm. Kannusjärveltä.

Ristiniemi oy. siirtyi Tervasaareen Ristiniemi osti vuonna 1927 Tervasaarella sijaitsevan Aladinin saha. Vuonna 1936, kun maa-alueen vuokrasopimus meni umpeen, keskittyi kaikki toiminta Tervasaarelle.

Osa työläisistä asui edelleen Ristiniemessä.

Kelirikkoaikana sahan hinaaja haki työväen Ristiniemestä aina vuoteen 1949 saakka.

R im a Halkoja myytävänä Ristiniemen sahalla

.

Hinaaja "Ristiniemi" kesäretkellä Vasikkasaaressa v. 1912

17

Lasitehdas rakennettiin kesällä 1896 parin sadan metrin päähän sahasta. Tarkoitus oli, että lasitehdas käyttäisi polttoaineena sahan jätepuuta. Ahlqvist vuokrasi tehtaansa Kalliokosken hyttimestarille A Zeitzille, joka muodosti venäläis-haminalaisen kauppiaan Nikolai Demidoffin kanssa yhtiön. Nimeksi tuli ”Demidoff & Co.” Demidoff'in oli vaikea järjestää myynti Suomessa ja Venäjällä vienti oli korkean tullin takia kannattamatonta.

Seurauksen olivat rahavaikeudet. Hän luopui tehtaasta vuonna 1897 ja Zeitz vuoden 1898 alkupuolella. Seuraavana vuokraajana oli pietarilainen kauppias Carl Björklund . Hän otti isännöitsijäksi hyttimestari Emil Ek'in Edasta Ruotsista. Ristiniemen lasitehtaan toiminta rakentui nyt tullista huolimatta kokonaan Venäjän viennin varaan ja heinäkuussa 1901 lasitehtaalta lähetettiin Pietariin 113 laatikkoa lasia. Myöskään Björklund ei pystynyt säännöllisesti suorittamaan vuokraansa ja palkkoja työmiehille. Seurauksena oli, että syntyi levottomuutta työväestön keskuudessa, mikä vaikutti myös epäedullisesti sahan työväestöön. Tämä ei miellyttänyt Ahlqvistia ja niinpä hän sanoi irti Björklundin vuokrasopimuksen. Kotkan lasitehtaan isännöitsijä Collin oli seuraava vuokralainen. Collin huomasi jo pian erehtyneensä, kahden lasitehtaan tuotannon sijoittaminen markkinoille tuotti hänelle vaikeuksia ja hän luopui tehtaasta jo vuonna 1901. Ristiniemen lasitehdas jäi nyt kylmilleen. Syyskuussa 1901 lasitehtaan työmiehet sanottiin irti toimestaan. ylärivi vas.: Helmi Söderlund ja Kalle, Aino Räsänen, Sylvi Johansson. Keskirivi vas.: Aune Dahl, --Dahl, Alma Weber, Kerttu Juntto, Jenny Tommiska, Valma Dahl. Istumassa välissä: Aino Räsänen ja lapsi, Emil Husun vaimo. Edessä: Oskar Dahlin vaimo, Matilda Juntto, Weberin mamma. äärimm. oik.: Martta Tommiska.

Lasitehtaan naisia 1922

18

Suomen lasiteollisuus- teoksessa kerrotaan:

Keväällä 1903 kaikki entiset lasivarastot oli myyty ja tuotanto alkoi uudestaan, noin 50 miehen voimalla. Ahlqvist tilasi kvartsihiekkaa ja tulenkestävää savea Belgiasta. Nämä raaka-aineet purettiin Pontus-laiturissa, joka oli tehtaan oma laituri, sahan laiturin pohjoispuolella, missä nyt on venevajoja. Laituri on saanut nimensä lasitehtaan 15-hevosvoimaisen höyryhinaajan ”Pontuksen” mukaan. Tehdas pyöri moitteitta hänen kuolemaansa asti kesällä 1909. Silloin tehtaan osti Suomen Akkunalasikonttori, joka jo omisti useampi tehtaita. Konttorin tarkoituksena oli lopettaa lasin tuotanto Ristiniemessä, koska ikkunalasista oli Suomessa ylituotantoa.

Ennenkuin Akkunalasi-konttori ehti pysäyttää Ristiniemen lasitehtaan toiminnan, tarjoutui tehdasta ostamaan Haminan Lasitehdas Oy. Akkunalasi-konttori myikin tehtaan jo helmikuussa 1910 siinä pelossa, että Haminan Lasitehdas OY olisi perustanut muuten Haminaan kokonaan uuden lasitehtaan. Myyntiehtona oli, että Ristiniemen lasitehdas ei valmistaisi ensimmäisenä viitenä vuotena lasia enempää kuin 6000 laatikkoa vuodessa ja että nekin myytäisiin Akkunalasikonttorin välityksellä.

19

Toimitusjohtajaksi valittiin Arthur Petterson Kalliokoskelta. Lasitehdas ei käyttänyt sahan jätepuuta polttoaineena, vaan se hankittiin Vehkajoen varrelta uittamalla sekä lähimetsistä hevoskuljetuksella. Lasitehtaalla oli 3-4 hevosta, joita hoiti tallimies Vihtori Juntto.

Ikkunalasin raaka-aineet kvartsihiekka, kalkki ja sooda punnittiin ja sekoitettiin menkkihuoneessa. Seos mätettiin lapiolla luukkujen kautta potteihin, kertoi lasitehtaan loppuvaiheessa isännöitsijänä neljä vuotta toiminut Paavo Taube. Seoksen sulatus kesti 36-38 tuntia. Kun lasi oli kypsynyt, alkoi puhallus. Aloittaja otti lasimassaa pillillä kolmesti. Välillä hän jäähdytti sitä niin, että pillille tuli noin pään kokoinen pallo. Kun lasia oli riittämiin, aloittaja vei sen muottiin. Tämän jälkeen puhaltaja otti lasin ja venytti siitä kaksi metriä pitkän, läpimitaltaan noin 40 senttisen lieriön. Lieriö halkaistiin pukilla ja vietiin silitysuuniin. Silitetty levy työnnettiin vaunulla jäähtymään ja jäähtyneet levyt leikattiin tilausten mukaan ja pakattiin laatikoihin.

Henkilökunta Henkilökuntaa oli lasitehtaalla 50 - 55 henkeä. Konttorissa työskentelivät isännöitsijä ja konttoristi. Isännöitsijän tehtäviin kuului, paitsi konttoritöitä, yleinen asian hoito, kuten raha-asiat, tilien maksut, tehtaan valvonta, tilausten huolto, polttopuiden hankinnan valvonta sekä vastuu tehtaan toiminnasta. Konttoristin työtä oli laskutus ja kirjanpito.

Lasitehtaan pajassa 1926 Tärkeä mies oli hyttimestari, joka toimi työnjohtajana tehtaassa, jakoi tilaukset puhaltajille ja vastasi töiden kulusta. Puhaltajia oli kahdeksan, joista kullakin oli oma aloittajansa. He aloittivat työt aamulla klo 4. Silittäjiä oli kolme ja jokaisella oma apulaisensa. Sulattajamestari vastasi lasin laadusta ja puhtaudesta, ja hänellä oli kolme apulaista. Pottimestarin ja hänen apulaisiensa tehtäviin kuului pottien ja uunikivien valmistus saviseoksesta, joka koostui tulen kestävästä savesta ja vanhoista poteista ja uunikivistä tehdystä jauhosta. Tämä kivijauho murskattiin myllyssä eli krossissa, ja työn suoritti krossari. Laatikkomestari valmisti omassa verstaassaan lasilaatikot hyttimestarin antamien mittojen mukaan ja merkitsi laatikoihin lasiruutujen mitat ja tilaajan osoitteen. Erikoismies oli myös seppä, jonka päätehtäviin kuului pillien valmistus ja huolto.

Tehtaan lämmityksestä huolehtivat sirkkelihenkilökunta ja ajajat, joiden käytössä oli 3-4 hevosta, joita hoiti myös kuskina toimiva tallimies. Ajajien ja tallimiehen tehtäviin kuului myös lasien kuljetus. Ensin lasit ja hevoset lastattiin Ristiniemessä proomuun, joka hinattiin Hietakylän laituriin, josta lasit ajettiin Haminan asemalle ja edelleen rautateitse tilaajille.

20

Lasitehtaan loppuvuodet Maailmansodan aikana tehdas joutui raaka-ainepulaan ja sen toiminta pysähtyi kokonaan.

Järkyttävimmäksi muodostui Ristiniemelle kuitenkin sisällissotamme. Se ei ainoastaan pysähdyttänyt tehtaan toimintaa, vaan se vei siltä myös toimitusjohtaja Petersonin, sillä punaiset surmasivat Petersonin huhtikuuta 20. päivänä 1918. Kouvolassa. Hän oli syntynyt Simossa joulukuun 17. päivänä 1869. Ennen Ristiniemeen tuloaan hän toimi Kalliokosken lasitehtaalla 11 ½ vuotta. Ristiniemessä hän oli 8 vuotta. Sodan päätyttyä valittiin uudeksi toimitusjohtajaksi E. Eerikäinen. Vuonna 1918 Ikkunalasi Oy. vuokrasi kaikki Suomen lasitehtaat, myös Ristiniemen lasitehtaan. Toimitusjohtaja Eerikäinen siirtyi Raumalle Ikkunalasi Oy:n palvelukseen. Uudeksi johtajaksi nimitettiin maisteri Paavo Taube. Sodan jälkeen oli ikkunalasin tarve suuri ja myynti sujui hyvin. Vuonna 1923 Paavo Taube siirtyi muihin tehtäviin ja tehtaan konttoristi Torsten Borg jatkoi johtajana. Hyttimestarina oli 1918-1920 Koski ja sen jälkeen entinen puhaltaja Brek Norjasta. Ristiniemen lasitehtaan kaatoi koneellisen lasin valmistuksen alkaminen vuonna 1926.

Ristiniemessä lopetettiin puhallus 17/11 1926.

Lasitehtaan lopettajaishuutokauppa pidettiin vuonna 1933. Huutokaupassa 20 haminalaista osti tehdasrakennuksen 5500 markalla. He purkivat rakennuksen ja tekivät 20 samansuuruista kasaa, jotka sitten arvottiin ostajien kesken.

Lasitehtaan asuntoja Lasitehtaalla oli aivan alussa vuonna 1896, vain yksi kaksikerroksinen asunto.

Vaikka myöhemmin rakennettiin vielä toinenkin olivat Kolsilan seurataloentinen isännöitsijäntalo

Qvintuksen kotitaloent. lasinkäsittelyhuone

asunto-olot Ristiniemessä melkoisen huonot. Yhdessä talossa asui 8-10 perhettä.

Jokaisella perheellä oli yksi huone ja lisäksi yksi kaappi eteisessä. Työnjohtajilla ja ammattimiehillä, puhaltajilla, oli kaksi huonetta. Osa työläisistä asui Eetu Suntion vuokralaisina. Lasitehtaan kaksikerroksinen isännöitsijän talo on nykyisin Kolsilassa seuratalona.

Toisesta talosta myytiin vuonna 1927 kahden huoneen asuntoja.

Lasitehtaan entinen lasinkäsittelyhuone on nykyisin Kirsti Qvintuksen talo ja Pekka Kyötikin omistama talo Evakkopolun varrella on tehtaan entinen konttorihuone. Lasitehtaan ikkunalasia löytyy nykyään vielä mm. Vannisen talon ja koulun ikkunoissa. Nykyäänkin löytyy vielä pyöreitä kiviä Ristiniemen rannassa. Ristiniemenläiset nimittävät näitä kiviä Pontuksen tai Saksankiviksi.

Todennäköisesti kivet ovat kulkeutuneet Ristiniemen rantaan Belgiasta tuodun kvartsihiekan mukana, ja ne on rannassa siivilöity pois sulattamoon menevästä hiekasta.

Lasitehtaan vanhan konttorin ikkunat ovat yhä lasitehtaalla käsintehtyä, lievästi aaltoilevaa ikkunalasia.

21

Lasitehtaan työntekijät v. 1896-1901. tekninen johtaja Ek, Nils Emil s.16.12.1865 Eda (V.Värmland) (Ruotsi) Ruotsin kansalainen. vmo. Svenson, Julia Emilia s. 16.4.1864 Norjassa Ristiniemessä syntyneitä lapsia: Lennart Einar v. 1899 ja Arne Ivar v. 1906.

Iivarin jälkeläiset asuvat edelleen Haminassa. lasinpuhaltaja Hemming, Anders Axel s. 20.10.1862 Kisko k. 17.1.1937 Viipuri vmo. Öhman, Matilda Wilhelmina s. 17.01.1862 Dragsfjärd k. 18.1.1905 Miehikkälä Kalliokoski Ristiniemessä syntyneitä lapsia: Gunnar v. 1898 ja Kalle (Karl Fredrik) v. 1901 kuski Silvo, Moses Niilonpk s. 14.10.1868 Vilniemi vhmt.: Nils Thomasson Silvo Vilniemeltä ja Christina Korpiniemi Virolahdelta. vmo. 1.12.1889 Josfiina Kaarlentr Yrjänen s. 1870 Mäntlahti Vilniemellä syntyneitä lapsia: Anton v. 1890, Lempi Maria v. 1896, Impi Lyyli v. 1898, ja Saima Martta v. 1899. työmiehet Ruoppa, Matti Antinpk s. 20.7.1853 Johannes vmo. Anna Stiina Nippula s. 31.8.1862 tytär Albertina avioitui 7.12.1900 Ristiniemessä lasitehtaan työmiehen Antti Monton kanssa.

Monto, Antti s. 1879

vmo. 7.12.1900 Ristiniemi Albertina Matintr Ruoppa s. 13.9.1883 Johannes

Kankanen, Juho Malakiasson s.11.9.1867 Vehkalahti(?) muutti Kymiin 11.11.1899. vmo. Ida Simontr Mikkola s. 25.4.1870 Husula-Vehkalahti

Ekholm, Elias Eriksson s. 6.3.1856 Vilniemi (Muuri) vhmt.: Erik Ekholm Vilniemeltä ja Anna Elisabeth Andersdr Mukala Vilniemeltä vmo. Maria Adamsdr s. 13.6.1861 Vehkalahti/Hamina Idström, Karl Viktor s. n. 1860 vmo. Maria s. 1864 Ristiniemessä syntyneitä lapsia: Johan Lauri v. 1899 Svedberg Karl August s. 23.4.1859 Urjala vmo. Viktoria Sofia Pahlberg s. 22.12.1868 Urjala Ristiniemessä syntyneitä lapsia: Ester Matilda v. 1899 ja Valma Pauliina v. 1909

Husu Tahvo Tahvonpk s. n. 1870 Miehikkala? vmo. Maria Laarniemi(?) s. 1870 Ristiniemessä syntyneitä lapsia: Väinö v. 1898.

Toikka Karl Gustaf s. 10.5.1872 Metsäkylä vmo. 3.11.1899 Vilniemi Vilhelmiina Heikkinen s. 11.9.1882

22

Kauppa Elias Silvo Vilniemeltä perusti kaupan Ristiniemeen vuonna 1897. Kauppa sijaitsi nykyisessä Siiri Nopasen ja Hannu Kuparisen talossa. Kaupanhoitajana oli Silvon tytär Olga vuoteen 1919. Kauppiaana jatkoi Leo Silvo vuoteen 1922. Sitten Uuno Silvo ja vuodesta 1926 yhdessä Martta Silvon kanssa. Uuno Silvo haki tavaroita kaupungista tukkuliikkeestä Opel-koneella varustetulla moottoriveneellä. Myytäviä tavaroita olivat mm. jauhot, kankaat, öljyt, suola, terva ja tupakka. Kauppa-apulaisena oli Tyyne Niemelä.

Uuno ja Martta Silvo perustivat 1930-luvulla sadetakkiverstaan, joka toimi kaupan pihapiirissä. Toivo Forsbergin opetuksella valmistettiin ensimmäiset sadetakit. Kankaat kyllästettiin öljyllä, leikattiin ja ommeltiin. Sadetakit olivat väriltään keltaisia ja mustia.

Verstaassa olivat työssä Elsa Kallio ja Amalia Filppu. Verstastoiminta lopetettiin vuonna 1939.

Kaupan pihalla oli 1930-luvulla kanala, suolamakasiinin U.SILVO vieressä. Käytössä oli sprii-lämmitteinen hautomakone ja HAMINA,RISTINIEMI kanamunat myytiin ympäri lääniä Kouvolaan asti.

PUH. 1115 Sahan toiminnan lopettaminen vuonna 1936 merkitsi myös, että myynti väheni huomattavasti Uuno ja Martta Silvo lopettivat kaupan 100 kesällä 1941 ja muuttivat Vilniemelle. pitäminen 80 60

Kämpyrä Itä

40

Länsi Haminan ja ympäristön osuuskauppa perusti 20 Pohjoinen sivuliikkeen Ristiniemeen vuonna 1909 nykyisessä 0 Vannisen talossa. Kauppa on toiminut vain yhden 1.

2.

3.

4. vuoden. Ympyrä perusti uudelleen kaupan Ristiniemeen nelj. nelj. nelj. nelj. vuonna 1947, Aino Keskisen talossa. Tätä kauppaa kutsuttiin ”Kämpyräksi”.

Ympyrä lopetti kauppatoimintansa vuonna 1963.

Viimeinen kaupanhoitaja oli Maija-Liisa Haaja .

"Kämpyrä" Kulkukauppiaita

Kulkukauppiaita on ollut Ristiniemessä aina. Yleensä he tulivat tilipäivänä. Tunnettuja kauppiaita näillä ”tilimarkkinoilla” olivat: Paavo Jaffe Haminasta, Vendla Salo ja Eetla Klingberg Pitäjänsaarelta sekä kauppias Kilpinen Lahdesta. Iida Lehtinen tuli Ristiniemeen joka päivä veneellä myymään kahvia ja pullaa. Markkinapäivänä sahan ja lasitehtaan työväellä oli vapaapäivä. Hinaajalla kyläläiset pääsivät kaupunkiin tekemään tarvittavat ostokset.

Suksiverstaat Ristiniemessä toimi aikoinaan kolme suksiverstasta. Vanhimmat olivat Viljam Kyötikin verstas vuodesta 1925 sekä Ilmari Silvon vuodesta 1929. Kalle ja Sulo Karhinen aloittivat suksenteon vuonna 1955.

Viljam Kyötikin ja Ilmari Silvon ensimmäiset sukset oli valmistettu omasta metsästä kaadetuista koivuista.

Saadakseen mahdollisimman hyvää koivua Viljam ja Ilmari tekivät pitkiä matkoja aina Harjavaltaan ja Imatralle saakka. Myöskin maalaiset Onkamaalta ja Päijärveltä tulivat kauppaamaan koivua verstaille. Ristiniemestä lähtivät ”Kyötikit” ja ”Silvot” eri puolille Suomea aina Kajaaniin ja Rovaniemelle asti.

Kyötikki ja Silvo olivat myös tunnettuja nimiä urheilijoiden keskuudessa. Ilmari Silvon tekemiä suksia käytti olympiamitalimies ja vuoden 1946 paras urheilija Benjamin Vanninen. Viljam Kyötikin tekemiä suksia käyttivät taas olympiakultamitalimiehet Kalle Jalkanen, Sulo Nurmela sekä Claes Karppinen vuonna 1936.

Sodan aikana Kyötikki ja Silvo tekivät suksia armeijalle. Nämä sukset olivat leveät ja niissä oli reikä kärjessä. Silloin heillä oli parhaillaan kymmenkunta miestä työssä. 50-luvulla tulivat sälesukset muotiin.

Molemmat suksiverstaat hankkivat suksiprässin ja sälesuksien teko aloitettiin. Samoihin aikoihin Sulo ja Suksimestari Ilmari Silvo Kalle Karhinen käynnistivät oman suksiverstaan. 70ja suksiprässi. luvulla muovisukset tulivat markkinoille. Pienillä verstailla oli vaikeuksia kilpailla suurten suksitehtaitten kanssa. Viimeiset Ilmari Silvon tekemät sukset valmistuivat vuonna 1977. Viljam Kyötikki lopetti suksenteon vuonna 1980. Viimeiset Kalle Karhisen valmistamat sukset myytiin vuonna 1980, mutta hän jatkoi tekemällä erilaisia muita puutöitä.

24

Maanviljelys Ainoana maanviljelijänä Ristiniemessä oli Niemelä. Tilalla oli neljä, viisi lehmää ja kaksi hevosta. Viljeltävänä oli etupäässä perunaa, virolaista sekä Saksan punaista laatua. Perunoita myytiin Kotkan Hietasessa ja Tiutisen saarella. Matka sinne tehtiin 18jalkaisella haapiolla, vuoden 1930 jälkeen Valtter Niemelän moottoriveneellä. Viimeisen venematkan täydellä perunalastilla , noin 10 hehtoa, Tiutisen saareen Ilmari Niemelä teki omalla moottoriveneellä sodan jälkeen. Niemelät kasvattivat omiksi tarpeikseen ruista, kauraa ja jonkin verran ohraa sekä 1930 jälkeen myös vehnää.

Isäntä Emil Niemelä s. 1874

Kalastus ja metsästys

Kala- ja lintusaalis (n. v. 1942) Valtter Niemelä, Pauli Kapi ja Olga Niemelä Valtter Niemelä ja Veikko Silvo

Valtter Niemelä ja veneensä

Tärkeä tulonlähde ristiniemeläisille oli kalastus. Ammattikalastajat olivat Vilho Suntio, Valtter Niemelä ja Yrjö Kapi, joka saapui Seiskarista Ristiniemeen vuonna 1939.

Kalamatkat tehtiin Wickström-koneella varustetulla katetulla veneellä.

Matkat ulottuivat Kilpisaareen. Kalastajilla oli rysät Hanaholman, Pappilansaaren, Ristiniemen sekä Suurniemen rantojen tuntumassa. Viimeisenä ammattikalastajana toimi Ilmari Suntio. Hänellä oli verkkovaja Hanaholmassa sekä rysät samoilla paikoilla kuin entisellä kalastajilla 100 vuotta sitten.

25

Kuva n v. 1905 – 1910 taustalla Peltolan talo (Silvo) Vilniemellä.

Ristiniemen tytöt v. 1921 Kerttu Lanki, Aili Kujala, Aili Päärni-Tammelin, Kerttu Kyötikki-Silvo ……….ja pojat n v. 1930: Hugo Niemelä, Sulo Karhinen, Valtter Niemelä ja Veikko Niemelä

Haminan torilla ennen sotia: Pakkanen (Pitäjänsaarelta), Veikko Matmuuri, Helmi Suntio, Aino (Matmuuri) Muuri, Olga Niemelä ja Hanna Silvo.

26

Koulut Velli-koulu Lasten koulu eli velli-koulu toimi jo vuonna 1916. Opettajana oli Maikki Heijari Vilniemeltä. Vuonna 1917 olivat opettajina Leena Muuri Vilniemeltä ja lasitehtaanjohtajan vaimo Helmi Peterson. Nälkävuosien aikana Vilniemen kartano toimitti lapsille päivittäin kaurapuuroa sekä maitoa. Lastentarhaa on pidetty v. 1925 Anton Kyötikin talossa ja vuonna 1926 koulussa. Opettajana toimi silloin Ester Hornaa.

Pyhäkoulu Pyhäkoulua pidettiin jo vuonna 1901, Liisa Perin kodissa. Hän toimi myös kylän kätilönä. Ensimmäisen maailmansodan aikana piti pyhäkoulua Helmi Peterson omassa kodissaan, lasitehtaan kaksikerroksisessa rakennuksessa. Hän siirtyi sodan jälkeen Haminaan kansakoulunopettajaksi. Vuonna 1918 Liisa Peri jatkoi taas pyhäkoulun pitoa omassa kodissaan ja lisäksi paakarintuvassa. 30-luvulla oli pyhäkoulunpitäjänä Elma Reinikka. Sodan jälkeen pitivät pyhäkoulua Veikko ja Ida Tolsa. Myöskin neiti Cleve on pitänyt lapsille pyhäkoulua.

Ristiniemen kansakoulu

Ristiniemen kansakoulun

Puutyönteko Annetaan huutokaupalla tehtäväksi t k 24 p:nä klo 12 päivällä Anton Kyötikin luona, missä piirustukset ja työselitykset ovat nähtävänä tästä päivästä alkaen. Takaukset työn teosta sekä etukäteen annettavista rahoista esitettävä huutokauppatilaisuudessa.

Johtokunta

Ristiniemen kansakoulu v.1926

Ilmoitus Maaseudussa 1926

Ristiniemen kyläläisten ensimmäinen anomus oman kansakoulun perustamiseksi on vuodelta 1920. Tämä anomus hylättiin. Valituksen tästä tekivät Edvard Ahola, Antti Räsänen sekä Erik Muuri Pappilansaarelta. Perusteena oli se, että suurin osa Vilniemen koululaisista oli kotoisin Ristiniemestä ja koulumatka oli kolme kilometriä.

Kansakoulu rakennettiin vuonna 1926. Rakennusurakoitsijana oli Viljam Kyötikki, rakennusmestarina toimi Anton Kyötikki. Vilniemen kartano lahjoitti tontin, lasitehtaalta saatiin ikkunalasit, puutavara tuli sahalta. Koulutoiminta alkoi kymmenes elokuuta 1926. Koulun johtokunnan jäseniä olivat silloin: Leo Silvo (pj), Anton Kyötikki, Oskar Kiiski, Emil Niemelä, Matti Suonsaari ja Paavo Taube.

Opettajina olivat Rikhard Jeremias Peltonen Hinthaarasta läheltä Porvoota sekä Irja Salo Haminasta. Tyttöjen käsityönopettajana toimi Irene Peltonen. Oppilaita oli 68, mikä on myös ollut suurin oppilasmäärä koko koulun toiminnan aikana. Samana vuonna, kun koulu alkoi, lopetti lasitehdas toimintansa. Seurauksena oli, että lasitehtaan työläiset muuttivat Ristiniemestä muualle Suomeen.

27

Oppilasmäärä väheni tuntuvasti ja lukuvuonna 1927-1928 oli enää 38 oppilasta. Tämä oppilasmäärä, noin 40, pysyi vuoteen 1936 asti. Vuonna 1927 valittiin uudeksi alaluokkien opettajaksi Helmi Salojärvi. Hän toimi opettajana vuoteen 1937. Vuonna 1928 opettaja Peltonen siirtyi Porvoon kaupunkiin suomalaisen kansakoulun opettajaksi. Peltosen tilalle valittiin Yrjö Antero Pylkäs Samana vuonna koulun johtokunta päätti, että Jeremias Peltonen maataloutta ei tehdasseudun koulussa erityisesti opeteta. Opettaja Pylkäs siirtyi jo seuraavana vuonna Savitaipaleen kansakouluun.

1926-1928 Uusi opettaja oli Eino Valentin Aukustinpk Koivuniemi (s.13.10.1895) Luopioisista. Käsityönopettajaksi valittiin Alma Lovisa Juhontr Nikander (s. 25.8.1883) Kalvolasta. He olivat kaksi vuotta Ristiniemessä vuoteen 1931.

1931 Vilniemen ja Ristiniemen ala- ja yläkoululaisia.

Kuva lienee ”vahdinvaihdosta”, jolloin vanha opettaja K G Salojärvi lähtee eläkkeelle ja nuori opettaja Ilmari Salojärvi aloittaa. Kalervo Salojärvi Ristiniemestä lienee tullut oppilaineen Vilniemen koululle kuvausta varten. Näin kertoi eräs oppilas. alarivi: Arvo Riihijärvi, Salli Muuri, ?, Antti Stenberg, Eelin Lommi, Pauli Huuho, Tapani Mattila, Kaija Suomalainen, ?, Katri Nopanen.

2. rivi: Toini Silvo (Heijari), Tyyne Närhi (Tiilikka), Irja Rikkola, Eeva Lommi (Koho), ?, Karl Gideon Salojärvi, Lempi Alander-Salojärvi, Hilja Heikkilä, Kaisu Kyötikki, Lahja Berlin, Liisa Liiri, Taimi Osala.

3.rivi: Jaakko Nopanen, Mauri Riihijärvi, Olavi Suomalainen, Martti Pousi, Kaarina Lehtoniemi, Ilmari Salojärvi, Helmi Salojärvi, Kalervo Salojärvi, Hertha Mai Eleni, Kaisu Öström, Helmi Silvo (Kallio), Ester Niemi, Kaiju Niemelä, Sirkka Seppä, Eeva Niemelä. ylärivi: Yrjö Kallio, Aato Pennanen, Akseli Muuri, Pentti Suomalainen, Kauko Päärni, Aukust Kainulainen, Kalle Kainulainen, Veikko Mikkola, Enzio Silvo, Tommi Rantala, Birger Paalberg, Paavo Rantala, Heikki Karhinen, Erkki Rantala, ?.

28

Koulun henkilökunta Vuonna 1931 valittiin opettajaksi Kalervo Salojärvi Vilniemeltä ja Alma Nikanderin tilalle tuli Lempi Salojärvi. Ristiniemen koulu lienee ainutlaatuinen Vehkalahdella siinä suhteessa, että sille on rakennettu jo alun perin ns. koulukeittolahuone. Varsinainen keittolatoiminta aloitettiin v. 1931 ja keittäjäksi valitsi johtokunta kahdesta ehdokkaasta Matilda Junton. Keittolasta päätettiin antaa ruokaateria jokaiselle koulun oppilaalle ilmaiseksi. Tämä toimenpide osoittautui lapsille erittäin suuriarvoiseksi, sillä onhan luonnollista, että lämmin ateria päivällä on sekä ravitsevaa, että tarpeellinenkin kasvuiässä oleville nuorille.

Varsinkin ns. pulavuosina tämä oli mitä suuri merkityksellisin juuri Ristiniemen lapsille, joista useiden kotiolot siihen aikaan olivat sangen puutteelliset.

Koululainen Heimo Suortti kirjoitti vapaussodan jälkeen: "Erikoisesti tämä ruoka oli tarpeen suurimmalle osalle Ristiniemen lapsia. Heillä oli kauran jyviä, joita he pureksivat ja perunoita, joita he paistoivat koulun pystyuuneissa aamulla lämmityksen jälkeen. Se oli opettajan puolesta luvallista. Usealla Ristiniemen lapsella oli vielä kerjuumatka edessä, kun sattui lyhyempi iltapäivä tai vapaapäivä. Ristiniemen lapsissa oli paljon orpoja, isä oli joka ammuttu tai kuollut vankileirillä."

Koulun siivoojaksi otettiin Liina Lehmus. Hän hoiti tätä tointa tammikuuhun 1935 asti, jonka jälkeen työtä jatkoi Aino Keskinen. Vuonna 1932, kun Kalervo Salojärvi oli puolustusvoimien palveluksessa, toimi v.t. koulujohtajana Katri Sipari Kuorsalosta.

Samana vuonna Ilmari Salojärvi opetti poikien käsitöitä. Opettaja Lempi Salojärven siirtyessä eläkkeelle vuonna 1933 valittiin tyttöjen käsityönopettajaksi Martta Silvo Ristiniemestä. Hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1935. Vuodesta 1935 lähtien toimi tyttöjen käsityönopettajana Anja Salojärvi.

Kalervo Salojärvi

Anja Salojärvi

Lempi Alander-Salojärvi

Matilda Juntto

Koulun toiminta 1936 - 1955 Vuonna 1936 sahan toiminnan loputtua siirtyi sahan työväki Tervasaarelle. Oppilasluku väheni neljästäkymmenestä viiteentoista. Samassa yhteydessä Helmi Salojärvi siirtyi Myllykylän kouluun. Myöskin Vilniemen kartano lopetti maidon tuonnin koululle.

Keittäjätär Matilda Juntto lupautui hakemaan kartanosta tarvittavan maitomäärän.

Koulu maksoi hänelle korvauksena 25 penniä litralta.

Toukokuussa 1938 koulun johtokunta jakoi stipendit entisen Ristiniemen vapaaehtoisen palokunnan lahjarahastosta koulun tunnollisimmille oppilaille. Stipendit saivat Kaija Niemelä 50 mk ja Martta Pekkala 30 mk.

29

Syyskaudelta 1939 lähtien Ristiniemen kansakoulu toimi supistettuna kouluna. Sodan takia koulutoiminta lakkautettiin kokonaan tammikuussa 1941. Oppilaat menivät Vilniemen kouluun niin kuin ennen vuotta 1926. Opettaja Kalervo Salojärvi siirtyi opettajaksi Tammioon. Kun Tammion supistetussa kansakoulussa oli kesällä 1945 vain viisi oppilasta, joista kolme oli tilapäisesti paikkakunnalla oleskelevan siirtoväen lapsia, Vehkalahden kunnanvaltuusto päätti lopettaa Tammion supistetussa kansakoulun toiminnan. Tammion lapset saivat tästedes opetusta Kuorsalon kansakoulussa. Opettaja Kalervo Salojärvi siirtyi elokuussa 1945 takaisin Ristiniemeen kouluun, jossa koulun toiminta aloitettiin uudestaan syyskuussa 1945.

Oppilasluku oli nyt noin 30. Lisäys johtui Seiskarista tulleista siirtolaisperheistä.

Maitoa tuotiin sodan jälkeen kartanosta Ristiniemeen. Heikki Putala toi sen hevosella koululle, josta kyläläiset sen hakivat. Maidosta otetut näytteet vietiin Haminaan meijerin laboratorioon tarkastettaviksi.

Samana vuonna, 1945, astu voimaan laki, joka velvoitti kunnat antamaan kaikille kouluilla asuville opettajille viljelysmaata, vähintään viisi aaria. Ristiniemen koulun opettajalle annettiin viljelysmaata käyttöön Vilniemen kartanon pellolta Majaniemen kupeessa.

Ristiniemen koululaiset v. 1950

vas.ylh.: Pentti Iitti, Asser Peippo, Matti Suni, Lasse Mikkola, Juhani Luotsi, Pekka Salojärvi, Reijo Suntio, Olavi Karhinen, Seppo Tolsa, Rauno Hyvättinen, Seppo Herrala.

Vas.alh.: Ulla-Maija Mäkelä, Eeva Niemelä, Sirkka Salin, Heli Niemelä, opettaja Kalervo Salojärvi, Eeva Salojärvi, Matti Ämmälä, Helena Luotsi, Helka Hallikainen, Arja Ruokonummi.

30

Ristiniemen koululaiset v. 1949

vas.ylh.: Anja Salojärvi, Inkeri Vanninen, Leena Salojärvi, Tuomo Tolsa, Ilmari Suntio, Raimo Kontunen, Reino Reinikka, Pentti Silvo, Asko Niemelä, Rauno Vanninen, Ossi Suntio, Pauli Kujala, Tapio Hotanen, Seppo Salin, Hannu Kuparinen, Pauli Niemelä, Seppo Kontunen, opettaja Kalervo Salojärvi.

Vas.alh.: Reijo Suntio, Riitta Marttila, Juhani Luotsi, Seppo Herrala, Olavi Karhinen, Pekka Salojärvi, Seppo Tolsa, Heli Niemelä, Helena Luotsi, Sirkka Salin, Eeva Salojärvi, Eeva Niemelä.

Koulun pihalla v. 1940

vas.: Tuomas Niemelä, Seppo Schneider, Juhani Suntio, Kirsti Vanninen, Eeva Kapi, Sirkka Muuri, Leena Salojärvi.

31

Ristiniemen koululaiset v. 1931 takarivi:op.Koivuniemi 1. Heikki Karhinen 2.?

3. Ensio Silvo 4. Aulis Muuri 5. ?.

2. rivi: 1. Saara Peltola, 2. Taimi Osola 3. ?

4. Eeva Niemelä 5. ?

6. Hertta Mai Eleni 7. Helmi Silvo 8. Liisa Liiri 9. ? alarivi: 1.Paavo Kahila, 2.Toimi Rantala, 3. Paavo Rantala 4.Erkki Rantala 5. Kaisa Kyötikki 6. Hilja Heikkilä 7. ? 8. Lahja Berlin Ristiniemen koululaiset v. 1933 ylärivi: 1. Toimi Rantala 2. Heikki Karhinen 3.Paavo Rantala 4. ?

5. Kaisu Kyötikki6.?

7.Sirkka Seppä 8.Kaisa Öström 9.op. Katri Sipari 10. Helmi Silvo.

Alarivi.: 1. ? 2.Erkki Rantala 3. Vilho Berlin 4.

Kosti Suntio 5. ? 6. Kaiju Niemelä 7. Maire Berlin 8.?

9. ? 10. Liisa Liiri 11. ?

12. Taimi Osola Ristiniemen koululaiset v. 1935 ylärivi: 1. Kosti Suntio 2.

Hilkka Suntio 3. Martta Pekkola 4. Kaiju Niemelä 5. Kalevi Karhinen 6.Eero/Ville Berlin 7. Antero Karhinen 8. Veikko Silvo ja op. Kalervo Salojärvi. keskirivi: 1. Aune Pekkola 2.

Taimi Osola 3. Astrid Keskinen 4. Mailis Niemelä 5.

Sylvi Liiri 6. Anna-Liisa Silvo 7.Aini Keskinen 8. Eva Multala 9. Antti Pekkola. alarivi: 1. Erkki Suntio 2. Saara Multala 3. Tuovi Silvo 4. Kaija Suntio 5. Pauli ? 6.Tellervo Silvo 7. Maire Berlin 8.

Anna Liisa Suntio 9.Tuomo Jähi 10. Esko/Seppo Jähi

32

Paavo Kahilan koulutodistus vuodelta 1931.

33

Ristiniemen koululaiset v. 1945

vas.:1. Eila Kainulainen, 2. Lauri Kuparinen, 3. Tuomas Niemelä, 4.Pentti Silvo, 5.

Asko Niemelä, 6.Rauno Vanninen, 7.Juhani Suntio, 8 Kati Kuronen, 9 Pauli Niemelä, 10 Valma Ämmälä, 11 Terttu Niemelä, 12 Sirkka-Liisa Niemelä, 13 Inkeri Vanninen, 14 Niina Makkonen, 15 Leena Salojärvi, 16 Kalervo ja Eeva Salojärvi.

Juhlavuosi 1951 Vuonna 1951 koulu täytti 25 vuotta. Kyläläiset perustivat juhlatoimikunnan. Jäsenet olivat: Ilmari Silvo (pj), Leo Reinikka, Viljam Kyötikki, Antti Karhinen, Vilho Niemelä, Armas Suntio, Salli Vanninen, Kerttu Silvo, Hanna Boman, Elma Niemelä ja Aino Kyötikki. Kunnalta pyydettiin raha-apua juhlan järjestämiseen. Juhla pidettiin kesäkuun kolmantena päivänä 1951. Koulu oli koristeltu katajaköynnöksin ja Suomen lipuin. Koulun portin yläpuolelle oli köynnöksistä muodostettu luku 25.

Juhlassa oli läsnä kyläläisiä sekä kutsuvieraita: mm koulupiirin tarkastaja A. Nurmiranta, Vehkalahden kansakoululautakunta, kunnan viranomaiset, entiset johtokunnan jäsenet, kaikki Vehkalahden opettajat.

Juhlaohjelma oli seuraava: Suvivirsi 557:3, alkuhartaus - rovasti Aarne Kaitila, tervehdyssanat - Kerttu Silvo, kuorolaulua - Ristiniemen laulukerho, juhlapuhe - johtajatar Gunilla Cleve.

Kerttu Salin lausui runon Kymenlaakson laulu. Koulun oppilas Arja Ruokonummi lausui Uuno Kailan runon Palokentällä.

Viuluesitys, kanttori Aimo Pentti Tellervo Salojärvi-Asikaisen säestämänä.

Koulun toimintakertomus - opettaja Kalervo Salojärvi.

Hiljainen hetki edesmenneille johtokunnan jäsenille Anton Kyötikki, Emil Niemelä, Oskari Kiiski, Jalmari Lehmus ja Leo Silvo. ja oppilaille Huugo Niemelä, Kalevi Paronen, Akseli Paasonen, Lyyli Huuho, Sirkka Keskinen, Antero Karhinen ja Heimo Mäkelä sekä

34

sankarivainajille:

Ensio Silvo + 13.04.1942 Kuitusuo

Taito Mäkelä + 12.03.1940 Vuosalmi-Ayräpää

Paavo Kahila + 25.08.1940 Säkkijärvi

Veikko Kekkonen + 26.02.1940 Ristiseppälä-Heinjoki

Job Aaron Paronen. + 17.09.1941 Laitsalmi-Virolahti

Olavi Räsänen + 09.03.1940 Suonionsaari

Toivo Oleanderin huilasooloja säestäjä Aimo Pentti. Kuorolaulua - Ristiniemen laulukerho. Vapaa sana. Päätössanat - opettaja Kalervo Salojärvi.

Virsi ”Enkös Herra Jumalaani”. Loppurukous - pastori Tuomisalo.

Pappilansaari Vaikka Pappilansaaret kuuluivat Pampyölin koulupiirin, ovat Pappilansaaren lapset käyneet koulua Ristiniemessä, jonne koulumatka oli huomattavasti lyhyempi kuin Pampyöliin. Vuonna 1951 oppilasmäärä oli jopa 51. Pappilansaarten siirtyessä Haminan kaupungille vuonna 1953, alueliitoksen johdosta, oppilasmäärä väheni taas. Oppilaita oli enää 15. Elokuussa 1954 nimitys ”supistettu kansakoulu” muutettiin ”supistetuksi yläkansakouluksi”. I-III luokkien lapset menivät Vilniemen kansakouluun.

Koulun toiminnan lakkauttaminen Huhtikuun kuudentena päivänä 1955 Vehkalahden kunnanvaltuusto päätti lakkauttaa Ristinimen supistetun yläkansakoulun sekä sen opettajanviran elokuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Kokouksessa päätettiin, että Ristiniemen lapset käyvät kansakoulua Vilniemen koululla.

Opettaja Kalervo Salojärvelle tarjottiin opettajanvirkaa Husulan kansankoululla. Hän sai edelleen asua perheineen Ristiniemen kansankoululla. Lisäksi kyläläiset saivat käyttää koulua yhteisiin hartaus- kokous- ym. tilaisuuksiin.

Koulunjohtokunta piti viimeisen kokouksensa helatorstaina toukokuun 19. päivänä 1955. Läsnä olivat Ilmari Silvo (pj), Vilho Niemelä, Leo Reinikka, Sulo Karhinen sekä Kalervo Salojärvi sihteerinä. Viimeinen koulupäivä oli toukokuun 25. päivänä 1955 Koulun toiminnan lopettamisen jälkeen pidettiin koulurakennuksessa erilaisia kerhoja, mm puukäsityökerho, poikakerho, piirileikki- ja voimistelukerho sekä järjestettiin iltamia. Opettaja Kalervo Salojärvi asui perheineen koululla vuoteen 1962 jolloin he muuttivat Pappilansaareen. Nykyään koulun rakennus on Tuomo Karhisen omistuksessa ja hän asuu siellä perheensä kanssa.

35

Johtokuntaan ovat kuuluneet sen perustamisvaiheista lukien seuraavat henkilöt: Leo Silvo, Anton Kyötikki, Jalmari Lehmus, Paavo Taube, Eemil Niemelä, Torsten Borg, Oskari Kiiski, Matti Suonsaari, Antti Karhinen, Jalmari Heikkilä, Ilmari Silvo, Viljam Kyötikki, Vilho Niemelä, Uuno Silvo, Leo Reinikka ja Armas Suntio.

Viimeksi mainittu on entinen tämän koulun oppilas.

Tyttöjen käsitöiden opettajina ovat toimineet seuraavat henkilöt: Irene Peltonen, Helmi Salojärvi, Anna Mukala, Alma Nikander, Lempi AlanderSalojärvi, Martta Silvo, Anja Itämies-Salojärvi ja yhden vuoden poikien käsityön opettajana oli Ilmari Salojärvi.

Koulun kirjoihin merkitty koko oppilasmäärä 25 v:n ajalta on 192. Lukumäärä ei tunnu aikaan katsoen suurelta, mutta on muistettava ne 5 sotavuotta, jolloin koulu oli osittain suljettuna .

Päästötodistuksen saaneita on kaikkiaan 76. Oppikouluun siirtyneitä on 30 ja moni jatkokoululainen on saanut päästötodistuksensa Vilniemen koulusta.

Päästötodistus Vilniemen koulusta v. 1926

36

vas.: Ulla-Maija Mäkelä, Senja Hyvättinen, Helena Luotsi, Eeva Salojärvi, Heli Niemelä, Liisa Risu, Arja Ruokonummi, Sirkka Salin.

takana: Juhani Luotsi, ?, Seppo Herrala, Olavi Karhinen, Heikki Reinikka, ed.: Raimo Niemelä, Aimo Suntio, Matti Ämmälä, Pekka Reinikka, Kari Hallikainen, Esko Karhinen.

Viimeiset oppilaat v. 1955

37

Vehkalahden opettajat v. 1932 Vilniemen kartanon pihalla.

1. Lempi Alander-Salojärvi (Vilniemi) 2. rouvasti Haahti 3. CG Salojärvi (Vilniemi) 4. Satimus (Onkamaa) 5. Alma Tuominen (Metsäkylä) 6. Hanna Lehmuskoski (Reitkalli) 7. Lonka (Husula) 8. Vilho Brunila (Kannusjärvi) 9. rva. Lonka 10. ?

11. Elina Winter 12. Hanna Julku (Myllykylä) 13. Ilmari Salojärvi (Vilniemi) 14. Helmi Salojärvi (Ristiniemi) 15. Kalervo Salojärvi (Ristiniemi) 16 Oili Ahlberg-Salojärvi (Myllykylä myöh. Vilniemi)

17. Gunilla Cleve 18. rva. Mattila (Metsäkylä) 19. Kouvo (Pyhälto) 20. Aili Ylänen (Metsäkylä) 21. rva. Kouvo 22. Aukust Siirilä (Pampyöli) 23. kotitalousneuvoja ?

24. rva. Satimus (Onkamaa) 25 Fanni Kujala (Ihamaa) 26. Anni Katajaranta (Kolsila) 27. rva. Siirilä 28. Eeva Suortti (Summa) 29 Kajanne?

30. Nestori Tynys (Päijärvi) 31. Hilda Pietikäinen 32. Elvi Suntio (Neuvoton)

Vilniemen koulu v. 1897 Koulun ensimmäinen toimintavuosi.

38

Urheilu Ristiniemessä toimi kaksi urheiluseuraa. Vilniemen Yrityksen lisäksi oli vielä oma urheiluseura ”Alku”. Se perustettiin vuonna 1916. Perustajana oli Yrjö Peterson.

Petersonin muutettua pois Ristiniemestä vuonna 1918, seuran toiminta lopetettiin.

Jalkapalloa pelattiin Ristiniemen kentällä vilniemeläisiä tai joskus merimiehiäkin vastaan. Suosittuja olivat myös sahan ja lasitehtaan väliset ottelut.

Saha eli Ristiniemi oy järjesti hiihtokilpailun helmikuussa 1928. Tässä tulokset: Yli 50-vuotiaat 1. Oskar Huuho 2. Anton Hiironen 3. Aleks. Niemi

40-50-vuotiaat 1. Jalmari Sakki 2.Nestori Seppä 3. Matti Suonsaari

30-40-vuotiaat 1. Evert Tilli 2. Väinö Silvo 3.Vihtor Suomalainen 4. Emil Mykkänen

Alle 30-vuotiaat 1. Martti Silvo 2. Otto Suntio 3. Veikko Lindberg 4. Vilho Suntio 5. Toimi Sakki 6. Mooses Raussi

Palkintoina kaikille edellä mainituille hiihtäjille jaettiin yhtiön puolesta arvokkaita hopeaesineitä.

Samana vuonna järjestettiin Haminan kaupungin kolmannet yleishiihtokilpailut joihon osallistui 58 ristiniemeläistä. Osallistujat: Väinö Lindberg Veikko Lindberg Viljo Muuri Matti Mäkelä Veikko Osola Mikko Nopanan Lenni Lommi Evert Pasi L. Hattari Toivo Mikkola August Paananen Erkki Paronen Aarne Silvo Toivo Tohmo Emil Muuri Huugo Niemelä Nestori Seppä Erkko Salmi Martti Kuitunen

Toimi Sakki Jalmari Sakki Ilmari Silvo Väinö Silvo Uuno Silvo Aarne Stenberg Otto Suntio Vilho Suntio Armas Suntio Viljo Timperi Maunu Matti Emil Mykkänen Uuno Vierula Armas Niemi Toivo Oleander Aaro Paasonen Arvo Osola Matti Suonsaari

Esko Salmi Evert Tilli Eino Huuho Ville Uski Mooses Raussi Lennart Heikkilä Matti Mattila Viljam Vanhala Vilho Lautala Erkki Hillo Otto Riihelä Lauri Silvo Eino Kotola Uuno Kotola Väinö Vilppula Leo Silvo Ilmari Ahola Matti Reinikka

39

Aki Vanninen Tunnetuin ristiniemeläinen urheilija on hiihtäjä yliluutnantti Aki Vanninen , syntynyt 25.12.1905 Harlussa Impilahdella Laatokalla.

Hän tuli Ristiniemeen vuonna 1934. Hän oli voittamassa Vehkalahden Veikkojen joukossa vuonna 1934 Suomen mestaruuden 17 kilometrin joukkuemestaruutta. Hänellä on myös neljä puolustusvoimain ampumahiihtomestaruutta ja useita partiohiihtomestaruuksia.

Piirimestaruuksia hänellä on yhdeksän. Hän osallistui Lahden MMkisoihin vuonna 1938, sotilaspartiohiihdon MM-kisoihin vuonna 1941 Italian Cortinassa. Lisäksi hän voitti Pirkan hiihdon vuosina 1956, 1958, 1959, yli 50-vuotiaiden sarjassa. Niskan hiihdon 60 km:n matkan hän voitti vuonna 1961, 55 vuotiaana. Hän oli myös erinomainen uimari. Puolustusvoimain mestaruus tuli 200 m:n rintauinnissa. Vapaauinnissa hänellä on kaksi mestaruutta: 100 m:n sekä 400 m:n.

Aki Vanninen oli Haminan Uimaseuran puheenjohtaja ja oli myös Vehkalahden Veikkojen kunniajäsen.

Ristiniemen Nuorten kerho ry.

Ristiniemen Nuorten kerho perustettiin 31.01.1928. Sen tarkoituksena oli edistää kylän nuorten toimintaa. Kerho rekisteröitiin 12.03.1928. Puheenjohtajana toimi Lauri Paronen ja sihteerinä Salli Kyötikki-Vanninen. Kokouksia pidettiin kerran kuukaudessa koulun tiloissa. Kesäjuhlien näytelmien harjoitusaikoina pidettiin kokouksia kerran viikossa, joskus useamminkin. Iltamia varten oli anottava nimismiehen lupa. Järjestysmiehinä iltamissa toimivat Vilho Niemelä sekä Anton Kyötikki.

Ristiniemen koululaiset osallistuivat v. 1954 Kymenlaakson koulujen mestaruuskilpailuihin Elimäellä. Isojen poikien voittaja oli Ilmari Suntio. Yli 14 vuotiaitten sarjan voitti Ossi Suntio ja 12-vuotiaitten sarjan Olavi Karhinen.

Kerhon toiminta loppui vuonna 1955, kun koulunkin toiminta loppui.

Ristiniemen Nuorten urheilurahasto Vuonna 1969 toukokuun 15. päivänä Ristiniemen kyläläiset pitivät kokouksen Karhisen suksiverstaassa. Paikalla oli 15 kyläläistä. Kokouksessa keskusteltiin Nuorten kerhon, entisen Ristiniemen WPK:n ja Ristiniemen soittajien asioista.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Aki Vanninen ja sihteeriksi Kalervo Salojärvi.

Kokouksessa päätettiin lakkauttaa Ristiniemen Nuorten kerho, koska toimintaa ei ollut ollut moneen vuoteen. Kerhon varat päätettiin käyttää urheiluvälineiden hankkimiseen.

Entisen Ristiniemen WPK:n ja soittajien rahasto päätettiin käyttää kesä- ja talvikilpailujen palkintojen ja välineiden ostoon. Soittajien jäämistössä oleva alttoviulu päätettiin myydä. Sen osti Vesa Pentti 75 markalla.

Myös päätettiin yhdistää kolme entistä rahastoa ja antaa sille nimeksi "Ristiniemen Nuorten Urheilurahasto". Rahaston hoitajaksi nimitettiin Aki Vanninen.

Urheilutoimikunnan jäseniksi valittiin: Aki Vanninen, Timo Qvintus, Tuomas Niemelä, Pertti Kapi ja Harri Karhinen.

40

Ikuisesti kiertävä kiertopalkinto Palokunnan aikoinaan voittama sarvi "kiertomalja" päätettiin panna Ristiniemen nuorten poikien kesä- ja talvikilpailujen kiertopalkinnoksi. Kiertopalkinto annetaan vuodeksi kerrallaan sille kilpailijalle, joka sarjaan katsomatta osoittautui parhaaksi yhteistuloksen perusteella, sekä joka muutenkin osoittaa aktiivisuutta ja osallistuu säännöllisesti kilpailuihin. Tämä kiertopalkinto on ikuisesti kiertävä eikä sitä saa luovuttaa pois Ristiniemen kylästä.

Sarven voittajat ovat olleet: Matti Hurtta vuonna Vesa Haaja ja kiertopalkinto 1974, Ilkka Herrala vuonna 1975, Vesa Haaja vuonna 1976 sekä Ari Hongelin vuonna 1978. Ari Hongelin muutti Pitäjänsaarelle kesällä 1978 ja hän luovutti sarven edelliselle voittajalle Vesa Haajalle. Helena Hongelin hankki vuonna 1978 kiertopalkinnon tytöille. Sen voitti Eija Haaja.

Kyykkää Seiskarinsiirtolaiset toivat Ristiniemeen kyykkäpelin. Herralat, Kupariset, Ämmälät ja muut seiskarilaiset pelasivat kyykkää joka talvi jäällä.

Vuoristokiipeilijä Elina Ämmälä Ristiniemeläinen Elina Ämmälä kiipesi yhdessä Suomen tunnetuinaman vuoristokiipeilijän Veikka Gustafssonin kanssa Pamirilla sijaitsevalle Pik Kornevskajalle. Tämä vuori on 7110 metriä korkea. Tämän suorituksen johdosta Elina on ensimmäinen suomalainen nainen joka kiipesi 7 "tonniselle".

Ristiniemen WPK Ristiniemen WPK on perustettu vuonna 1895 ja se lakkautettiin vuonna 1909.

Ristiniemen VPK perustettiin uudelleen syyskuussa 1911. Palopäälliköksi valittiin Edv. Silvo ja varapalopäälliköksi Edv. Ahola ja ruiskumestariksi Osola. Samalla perustettiin erillinen pelastusosasto Emil Ukkolan johdolla. Paloliiterin varustukseen kuuluivat: pumppu, ämpärit ja haat. Tiettävästi on Ristiniemessä ollut neljä tulipaloa.

Vuonna 1901 tulipalo syttyi kaksikerroksissa työnväen asunnossa. Asukkaat ehtivät pelastaa pienen osan omaisuudestaan. WPK oli paikalla ruiskuineen. Palanut rakennus oli vakuutettu.

Vuonna 1916 syttyi tulipalo hevostallilla. Hevoset pelastettiin ja aineellinen vahinko oli pieni. Vuonna 1919 viallinen sirkkelimoottori aiheutti tulipalon sahan lautatarhalla.

Lehdissä kirjoitettiin, että 500 standarttia sahatavaraa vahingoittui. Vuonna 1933 sahan puolitoistakerroksinen talo paloi maan tasalle. Tässä talossa asui toistakymmentä perhettä, jotka kaikki pelastuivat palosta. Vain Otto Riihelän koira sai surmansa.

Sahan siirtyminen Tervasaarelle vuonna 1936 merkitsi myös VPK:n toiminnan lopettamista.

Ristiniemen WPK voitti aikoinaan 1904 urheilukilpailussa sarven, jota vielä nykyäänkin käytetään kiertopalkintona.

Toukokuussa 1949 syttyi tulipalo Hylksaaressa, jossa tuhoutui noin kolme hehtaaria metsää. Ristiniemen kyläläiset osallistuivat sammutustöihin samoin Haminasta saapunut hinaajaa ruiskuineen.

41

Kiittää PYYDÄN Mitä parhaiten kaikki niitä, jotka tarmolla ja itseään säästämättä osallistuivat 23.5.1949 syttyneen Hylksaaren metsäpalon sammutustoimiin. Erikoisesti osoitan tämän kiitokseni Haminan varuskunnan komentajalle, UK:n upseereille ja oppilaille, Haminan ja Vehkalahden poliisiviranomaisille samoin kuin Vilniemen ja Ristinimen kyläläisille.

Vilniemellä toukokuun 25 päivänä 1949

(Ilmoitus Maaseudussa 28.05.1949)

G.Cleve

Hanaholma Hanaholma sijaitsee Ristiniemen pohjoispuolella: Vilniemen lahden ja Hattarin salmen vesien sekä Haminan lahden ja Ristiniemen välimailla.

Saaren nimi tarkoittaa Hamnholm eli Satamasaari. Aikoinaan kauppalaivat purjehtivat tämän saaren ohitse Lupinlahteen missä oli kauppapaikka eli satama. Täytyy muistaa, että merenpinta on nyt maan kohoamisen vuoksi 2 ½ metriä alempana kuin ennen.

Hanaholma toimi ristiniemeläisille virkistysalueena. Siellä pidettiin urheilukilpailuja, lavatansseja , kansantanhuja ja häitä. Myöskin haapioiden purjehduskilpailut pidettiin.

Haminan sanomissa kirjoitettiin heinäkuussa 1899 : ”Kesäjuhlan arpajaisineen toimeenpanivat Vilniemen kyläläiset viime pyhänä kansakoulun hyväksi. Juhlapaikkana oli Ristiniemen luona sijaitseva Hanaholma, jonne yleisön pikku höyryllä kuljetettiin. Ohjelma oli runsas, siihen kuului mm. Hra E. Silwon avauspuhe, Leivon laulua, torvisoittoa ja kaikenlaisia kilpailuja. Erityisesti tahdomme mainita prof. K. Krohnin pitämän juhlapuheen, joissa tuo tunnettu puhujamme elävästi palautti mieleen menneitä koetuksen ja ”armon” aikoja.

- Arvat menivät kaupaksi kuin kuumilla kivillä. - Arpajaiset, mitkä vilniemeläiset toimeenpanivat viime sunnuntaina kansakoulunsa hyväksi, tuottivat noin tuhat markkaa puhdasta voittoa.”

Vuonna 1912 vietettiin saarella Antti ja Anna Karhisen häät. Vuonna 1916 olivat sisarusten Aini ja Martta Heikkilän kaksoishäät. Vuonna 1920 Helmi Kurkon ja Toivo Lemlandin Pitäjänsaarelta sekä vuonna 1923 Impi ja Emil Niemelän häät. Impi Niemelä kertoi, että Vehkalahden kirkossa suoritetun vihkimisen jälkeen hääpari soudettiin koristetulla veneellä, jossa haitarimies soitti musiikkia, Baranowskin rannasta Hanaholmaan, missä juhlat pidettiin. Ristiniemestä saareen oli rakennettu tilapäissilta, että juhlaväki pääsi kuivin jaloin juhliin.

Ennen 1916 venäläisten sotilaiden torvisoittokunta soitti usein tällaisilla kesäjuhlilla.

Vuoden 1926 / 1927 jälkeen esiintyi Ristiniemen oma orkesteri lavantansseissa.

Orkesteria johti opettaja Peltonen. Viulistit olivat Matti Kivelä, Mikko Öström, Eino Kotola ja Arthur Boman. Nestori Seppä soitti sitraa, joka oli Anton Kyötikki tekemä.

42

Matti Suonsaari soitti kontrabassoa. Kontrabasson hankala ominaisuus oli, että G- ja Ekielet oli vaihdettu keskenään Ristiniemen soittokunta Vasemmalta: Arthur Boman, Matti Kivelä, opettaja Jeremias Peltonen, Matti Suonsaari, Uuno Kotola ja Mikko Öström.

Vilniemen yritys järjesti saarella usein urheilukilpailuja. Siellä pidettiin juoksu-, pituushyppy- sekä painikilpailuja. Tämä viimeinen oli hyvin suosittu laji, olivathan sahan ja lasitehtaan työläiset hyvin vahvoja.

Ristiniemeläiset järjestivät myös soutu- ja purjehduskilpailuja, joissa oli osanottajia Tammiosta, Vilniemeltä, Kuorsalosta ja Pitäjänsaarelta

Hanaholmassa paloi rimahelvetti silloin, kun lasitehdas seisoi kylmillään eikä sahalla ollut vielä hakekonetta. Myös miilua poltettiin siellä. Miilunpolttajana oli Tuomas Ukkola. Hän asui miilukopissa saaren eteläisen niemen itäpäässä. Ukkolan kuoleman jälkeen Juho Karhinen jatkoi miilunpolttajana. Miiluhiilet käytettiin pajassa, jossa korjattiin ja valmistettiin puhalluspillejä. Miilua poltettiin myöhemmin Ristiniemen rannassa lähellä lasitehtaan ja sahan pajan. Lasitehtaan pajassa oli seppänä Arthur Boman joka siirtyi, lasitehtaan lopetettua toimintansa, sahan palvelukseen.

Miilun polttaminen ja ladonta oli tarkkaa työtä, sillä niistä riippui miilusta saatavan hiilen määrä. Hiilen poltto vaati paljon tilaa ja puuta, sillä miilun keskimääräinen ympärysmitta oli 28,5 metriä. Miiluun ladottavat halot olivat jopa kolmen metrin mittaisia. Puun laatu määräytyi hiilen käyttötarkoituksen perusteella. Valmiiksi ladottu miilu peitettiin havuilla, jonka jälkeen miilu mullattiin mullalla. Miilun sivuille ja päälle jätettiin aukot, joilla säädeltiin miilun palamista.

Miilun sytyttyä päällysaukko tukittiin turpeella.

Miilua oli vahdittava ympärivuorokautisesti, että palaminen pysyi sopivana.

Miilunpolttaja Juho Karhinen Tuli ei saanut päästä polttamaan miilua ilmiliekkeihin, mutta sen oli kuitenkin pysyttävä koko ajan kytevänä. Riittävästi palanut miilu tukahdutettiin lopuksi turpeella, jonka jälkeen sen an nettiin jäähtyä muutaman päivän ajan. Jäähdytys esti miilua syttymästä avattaessa liekkeihin ja samalla helpotti hiilien käsittelyä. Täysin jäähtynyt hauta avattiin ja hiilet lapioitiin tilapäisiin suojiin. Pohjan tyhjennyttyä alettiin latomaan uutta miilua. Samaa miilunpohjaa käytettiin vuosikausia.

43

Sodat Krimin eli Oolannin sota vuonna 1853-1856 Vaikka varsinainen sotanäyttämö oli Mustanmeren rannoilla, lähetti Englanti myös sen laivastoa Itämerelle ja Suomeen. Haminan lahdella englantilaisia laivoja nähtiin pari kertaa. Kesäkuussa 1855 kävi kaksi fregattia ja yksi tykkivene tutkimusretkellä Haminassa. Fregatit pysähtyivät redille Kiilpankien luona , vain tykkivene meni Vuohisaaren lähelle. Täällä nousivat englantilaiset maihin ja lähettivät kutsumaan pormestaria. Haminan pormesteri Kristian Hornborg kävi saaressa ja häneltä tiedusteltiin seudulla olevien sotilaiden määrää, valtion sikäläisiä varastoja jne.

Hornborg kieltäytyi antamasta tietoja, jonka tähden vihollinen uhkasi pommittaa kaupunkia. Keskustelun jälkeen englantilaiset purjehtivat Kotkaan, mutta tulivat takaisin heinäkuun 20. päivänä. Tällä kerralla ankkuroi Haminan edustalle neljä laivaa, joista kolme suurempaa ja yksi pienempi höyrytykkivene. Johtoaluksena oli 47-tykkinen linjalaiva "HMS Arrogant" päällikkönä kapteeni Hastings Ylverton. Seuraavana aamuna klo 10 asettuivat mainitut laivat riviin ja alkoivat taukoamatta ampua Tervasaarella olevia rantapattereja. Suojatakseen kaupunkia oli kevyt tykistö sijoitettu Haminan lahden molemmille puolille eli Hilloon, Ristiniemeen ja Pappilansaareen.

Ristiniemessä oli kaikkiaan 10 tykkiä. Rannassa oli 2 tykin patteri samoin Reinikan tontilla (nykyisin Heikki Korosuon tontilla) oli patteriasema. Lisäksi oli yksi tykki sijoitettu Suvirantaan, Syväkariin, Leppäniemeen ja Humalniemeen.

Suvirannan tykit oli suunnattu Pikkumustan eteen, väylälle, jota pitkin englantilaiset olivat kesäkuussa purjehtineet kaupunkiin. Jalkaväkeä oli Suvirantaa reunustavissa niemessä tykistöä suojaamassa. Tykkien ammukset olivat pyöreitä kuulia, jotka ammuttiin yksi kerrallaan. Suutareiksi jääneitä ammuksia on löytynyt Suvirannasta. Ja suurin kuula oli jopa 12 tuumaa halkaisijaltaan.

Laukausten vaihtoa kesti kaksi tuntia, kun yksi vihollisten laivoista kallistui pahasti. Se sai osuman todennäköisesti Ristiniemen sijoitetusta tykistä. Englantilaiset kiirehtivät silloin viemään sen pois taistelupaikalta ja lähtivät kokonaan tiehensä. Hyökkäys oli torjuttu.

Ristiniemen rannasta löytyi ainakin 1950 luvulla vielä tykinkuulia.

Englantilaisten laivojen tykinkuulat ovat puolestaan jättäneet jälkensä Suvirannan rantamäntyihin. Puut ovat katkenneet ja haaroittuneet osumakohdasta kasvaen suorarunkoisten honkien sijasta vänkkyräisiksi.

Helena Emilia Melart, Vilniemen kartanon isännän tytär, oli tuolloin 15 vuotta vanha.

Hän seurasi sotamiesten touhuja, kunnes yksi näistä käski hänen suojautua. Helena kyyristyi massiivisen rantakiven alla olevaan koloon, kun viereiseen honkaan tuli osuma. Muistona tästä tapauksesta kivi kulkee yhä Krohnin suvussa "isoäidin kiven" nimellä.

Englantilaisten tykinkuulien Pirstoma petäjä Suvirannassa

44

Vapaussota Vuoden 1917 vallankumous Venäjällä aiheutti Ristiniemessäkin hankaluuksia. Lasitehdas seisoi kylmillään ja sahalla oli työt myöskin vähissä.

Vehkalahti oli kokonaisuudessaan punaisten hallussa ja se merkitsi, että osa paikkakuntalaisista pyrki pois tältä alueelta mm. tri Väinö Krohn Suvirannasta hiihti yön pimeässä Haapasaareen saakka. Kaikki valkoisten puolelle pyrkineet eivät onnistuneet yrityksissään.

Hyvin huonosti kävi niille vehkalahtelaisille nuorille miehille, jotka yhdellä hevosajoneuvolla ja hiihtäen pyrkivät rannikkoarmeijaan Lavansaareen maaliskuun viimeisenä päivänä 1918. Heitä oli kuusi, josta viisi menettivät henkensä Ristiniemen rannassa. Ainoa eloonjäänyt , husulalainen Vilho Heikkilä, kertoi että heidät pidätettiin Haminan lahden jäällä ja tuotiin Haminaan. Seuravana päivänä heidät kuljetettiin jäätä pitkin Kotkaan kuulusteltaviksi. Kun he olivat päässeet Ristiniemen kohdalle, heidät pysäytettiin.

Jäähän oli tehty avanto, jonka reunalla Väinö Ståhlberg ammuttiin ensimmäisenä. Kun häntä ruvettiin panemaan avantoon, muut lähtivät pakoon juoksemalla Ristiniemen rantaan.

Punaiset ampuivat perään ja kaikki saivat osuman. Heikkilä sai osuman käsivarteen ja pääsi ainoana rantaan. Kylässä hän pääsi Silvon taloon , jossa isäntä kuljetti hänet hevosella Haminaan sairaalaan , jossa hänet hoidettiin naisten osastolla.

Haminan sanomissa kirjoitettiin elokuussa 1918: Punakaartilaisten uhri löydetty Toissa päivänä löydettiin Haminan lahden suulla Kaurakarin edustalta Reitkallista kotoisin olevan talollisenpojan Einari Wiikarin ruumis. Vainaja oli niiden kuuden nuorukaisen joukosta , jotka matkalla kotikylästään Lavansaarelle, jonne siihen aikaan paljon nuoria miehiä siirtyi, joutuivat matkallaan, lähtöpaikalta tapahtuneen ilmiannon johdosta, punakaartilaisten vangiksi. Joukkuetta lähdettiin sittemmin muutama päivä myöhemmin keskellä yötä muka viemään tutkintoa varten Kotkaan, mutta joista viisi sinne vietäessä jäällä ryöstettiin alastomiksi ja murhattiin, mutta kuudes haavoittuneena onnistui murhamiesten käsistä, yön pimeyden tähden, päästä karkaamaan ja onnistui sittemmin yksityisten huostassa säilyttämään henkensä. Wiikarilta oli lyöty takaraivo murskaksi. Kadoksissa ovat vielä neljän ruumiit.

Punaisten kohtalon ratkaisi sodan jälkeen erikoistuomioistuin. Punaisten saamat tuomiot vaihtelivat vapautuksesta elinkautiseen. Yleensä johtotehtävissä olleet saivat kovimmat rangaistukset. Vuosien 1918 ja 1919 lehdissä oli pitkiä luetteloita punaisten saamista tuomioista. Vehkalahtelaisia oli harvoin mukana.

45

Ristiniemestä kotoisin oli ainakin yksi mies joka tuomittiin kuolemaan. Lasitehtaan työmies Edvard Kurko oli vapaussodan aikana toiminut Harjuhovin punakaartin päällikkönä. Hän tunnusti olevansa syyllinen neljään murhaan, nim. Luotsi Anton Nurmisen ja talonpoikien Matti Heijarin, Anton Talsin ja Matti Talsin. Sitä paitsi hän on kaiken todennäköisyyden mukaan ollut osallisena talonpoikien Einari Harjusen ja Taneli Hauhion murhaan ja 2-3 muuhun murhaan, vaikka hän kieltääkin tämän. Harjun hovin punaisella esikunnalla oli tapana hukuttaa uhrinsa läheisen joen avantoihin. Tästä joesta löytyi kahdeksan ruumista.

Kaikkiaan murhattiin näillä seuduilla noin 20 henkeä.

Itse punaisetkin alkoivat arvella, että murhaamisessa mentiin liian pitkälle, niin että he lopuksi erottivat Kurkon päällikön virasta.

Vuonna 1918 sodan surmatöiden nimitys - murha, teloitus jne. - on riippuvainen siitä, miten ihmiset henkilökohtaisesti suhtautuivat sodan yleiskuvaan.

Nimitykset "punainen terrori" ja "valkoinen terrori" kuvaavat surmatöiden herättämää painostavaa ilmapiiriä niissä väestöryhmissä, joihin se kulloinkin kohdistui. Vielä taistelujen tauottua surmattiin neljän viikon aikana ainakin 3100 punaista. Suurin osa näistä surmista tapahtui kiinniottamisen yhteydessä tai kenttäoikeuden tuomiona. Teloitukset veivät mukanaan sellaisiakin, jotka eivät olleet osallistuneet väkivallantekoihin. Heidän joukossa olivat mm. lasitehtaan työmiehiä Yrjö Svedberg (27 v.,naimisissa), Lauri Svedberg ( 23 v ) ja lasipuhaltaja Frans Enges (s. 1882 Nurmo, naimisissa ja seitsemän lasta). Miehet teloitettiin ampumalla toukokuussa 1918 Haminassa. Monet punaiset joutuivat vankileirille ja kuolivat siellä nälkään ja tauteihin mm. lasitehtaan työmies Fritiof Pahlberg (s. 1878 k. Tammisaaren vankileirillä 1.8..1918. naimisissa ja kuusi lasta.) ja lasipuhaltajat Aleksander Miettinen ( 37 v, k. Tammisaaren vankileirillä 23.7.1918, naimisissa ja 5 lasta) ja Feliks Blomberg (s. 1880 k. Suomenlinnan vankileirillä 7.9.1918 sairauteen.)

Myös muita ristiniemenläisiä oli vangittuina Tammisaaren vankileirissä. Heitä syytettiin valtionpetoksesta ja syyttäjä vaati heille kahdeksan vuotta kuristushuonetta ja sen lisäksi kymmenen vuotta vailla kansalaisluottamusta. Heidät kuitenkin vapautettiin puolen vuoden kuluttua seuraavalle ehdoilla: Rangaistusaikana, joka on merkitty vapauspassiin , he eläisivät hiljaisesti ja nuhteettomasti sekä välttäisivät seurustelua pahamaineisten ihmisten kanssa. Vapautetut velvoitettiin myös kerran kuukaudessa leimauttamaan vapauspassinsa poliisimestarille.

Lisäksi työnantajien oli luvattava ottaa vastuu heistä, etteivät vapautetut ryhdy mihinkään rikollisiin tekoihin. Osa työmiehistä oli 16 vuotta sahalla tai lasitehtaalla työssä, he olivat perheellisiä ja lainavaroilla rakennetun mökin omistajia. Pidätetyn pöytäkirjoista käy ilmi, että he olivat olleet etsimässä viljaa ja aseita Brakilassa ja Ristiniemessä. Lisäksi he olivat Vilniemen Työnväenyhdistyksen jäseniä.

46

Loikkarit 1930-luvun alkupuolella Ristiniemestä loikkasi Neuvostoliittoon ainakin viisi ihmistä, joista kolme miestä aikoinaan palasi takaisin.

Kaksi miestä jäi sille matkalle.

Loikkauksien syy oli lama, joka iski myös Ristiniemeen. Samaan aikaan sosialismiaan rakentava Neuvosto-Venäjä aloitti propagandakampanjan, joka lupasi työläisille asunnon ja hyvän palkan.

Tällä seudulla saattoi esiintyä suoranaista värväystäkin, mutta sitä on vaikea enää osoittaa.

Tärkeimmät lähtösyyt olivat kuitenkin työttömyys ja ehkä seikkailunhalu.

Tenho Ylätupa Etsivä-Keskuspoliisin kuvaamana onnistuneen rajanylityksen jälkeen 1935.

Tenho Ylätupa Ristiniemestä kertoi Kymen Sanomissa seuraavaa (20.08.1995):

47

Neuvosto-Venäjällä loikanneita ei odottanutkaan työläisten paratiisi. Ihmisiä kierrätettiin ympäri maata sen mukaan missä työvoimaa tarvittiin. Alkuaikana olosuhteet olivat suurimmalla osalla loikkareista siedettävät, vaikka moni alkoikin heti pyrkiä takaisin Suomeen, laillista tietä tai laittomasti. Osa pääsi palaamaan neuvostohallituksen luvalla.

Luvatta paluun huippuvuosi oli 1937, jolloin Stalinin vainot alkoivat nationalisteiksi leimattuihin suomalaisiin.

Ammattitaidottomat työmiehet eivät muutenkaan olleet Neuvostoliiton toivelistan kärkisijoilla. Länteen suunnatun propagandan tavoitteena oli houkutella ammattimiehiä.

Muun työvoiman hankkimiseen Stalinilla oli omat keinonsa.

Syksyllä 1938 Suomen Moskovan lähetystö raportoi, että käytännöllisesti katsoen kaikki Neuvostoliitossa olleet miespuoliset loikkarit oli vangittu ja joko teloitettu tai lähetetty karkotusleirille.

Talvisota Talvisodan aikana vuonna 1939 Ristiniemen kylän asukkaat oli pommituksien takia evakuoitu kolme neljä viikon ajan helmikuussa 1940. Kylään jäivät vain suksimestarit ja karjan omistajat. Suksentekijät sen takia että he valmistivat sukset armeijalle ja maanviljelijät jäivät hoitamaan karjaansa.

Naisväki ja lapset olivat silloin sukulaistensa luona esim.

Jämsässä, Raumalla, Kokkolassa ja Hirvensalmella.

Rintamamiehet lomalla.

Antero ja Kalevi Karhinen kesällä 1943

48

Kulkuyhteydet kaupunkiin Kyläläisten tie kaupunkiin kulki Vilniemen kartanon maitten ja Lauttasalmen sillan kautta vuoteen 1949. Talviaikana kylän väki kulki yleensä merenjäätä pitkin, mikä lyhensi matkaa huomattavasti: vähintään kahdeksan kilometriä.

Talviset matkat saattavat olla vaarallisia varsinkin syys- ja kevättalvella, jolloin jää on heikkoa.

Sanomalehti "Koitar" kirjoitti marraskuussa 1902: Moitittavaa huolimattomuutta, Josta voisi koitua ikäviäkin seurauksia, harjoittavat kalastajat kaupungin ja Ristiniemen välisellä jäällä, hakkaamalla pyydysreikiänsä niille kohdille, josta tavallinen kulkutie käy ja jättämällä täten syntyneet suuret avannot ilman mitään merkkiä. Pimeän tullen on näin ollen vaarassa pudota reikiin, kuten pari päivää sitten kävi neljälle miehelle täältä Ristiniemeen mennessään. Tällä kertaa pääsivät pudonneet kyllä paljaalla säikähdyksellä ja kylmällä kylvyllä, mutta luonnollisesti ei sellainen uiskenteleminenkaan mitään lystiä ole, ja heikkoväkisille saattaa olla hukkuminenkin tarjona. Kalastajien, jotka pyydysreikiään mainitulle jäällä porailevat, olisi siis kaikin mokomin ne jollakin helposti huomattavalla tavalla merkittävä vaaraan välttämiseksi.

50-luvulla Tauno Silvo hukkui Parosen karin kohdalla kotimatkalla töistä tullessaan pyöräilemällä jäätä pitkin.

Vuonna 1910, kun Haminassa oli vielä venäläinen kasarmi, kulku jäällä saattoi oli hyvin vaarallista. Seuraavassa otteita sanomalehdistä.

Haminan lehti 15.03.1910 ja Haminan sanomat 15.03.1910

Viime lauantaiilta klo 8 aikaan levisi kaupungissa tieto, että jäällä lähellä Ristiniemeltä oli löydetty mies verissään makaamassa murhattuna. Huhu sai varmuutta, sillä ristiniemeläiset nuoret miehet Weber ja Boman kävivät poliisikammarissa ilmoittamassa nähneensä miehen makaavan verisään tiellä Hanaholman kohdalla.

Murhapaikalle lähtikin heti poliiseja. Sieltä löydettiin mies suullaan makaamassa hengettömänä verissään. Ruumis tuotiin poliisikammariin ja tunnettiin vainaja Baskin oluttehtaassa palvelleeksi Oskari Muuriksi Vilniemeltä. Paikalle saapui piirilääkäri tutkimaan haavoja. Vainaja oli kamalasti silvottu ja yli oikean posken leikaten myöskin korvan, ulottui ammottava haava, niin että luu näkyi, samaten oli iso haava lyöty poikki leuan, mustelma oli vasemmassa ohimossa ja joukko pienempiä haavoja kasvoissa. Selässä ja ruumiissa oli useampia pistettyjä haavoja, ylsi ulottuen melkein läpi ruumiin. Haavat näyttivät pistimellä pistetyiltä.

49

Tutkintoa asiassa on johtanut Vehkalahden piirin nimismies F.Wikberg. Siinä on tullut ilmi seuraavaa: Kun Oskari Muuri lauantaina oli lähtenyt kotiaan oli työmies Matti Kurko tullut häntä vastaan ja varottanut Muuria jäällä menemästä, koska pari venäläistä sotilasta oli ahdistanut häntä tiellä, mutta hän, Kurko, oli ollen suksilla, päässyt venäläisiltä karkuun..

Muuri oli kuitenkin lähtenyt tietä kotiaan kohden arvellen kai, ettei hänelle kukaan mitään pahaa tee. Kun Kurko oli ehtinyt jäältä kaupungin rannassa olevaan lepikköön kuuli hän jäältä, Ristiniemen luota Muurin huudon ja venäjänkielisiä sanoja tajuamatta kuitenkaan murhan tapahtuneen, sillä ilta jo pimeni, joten hän ei voinut nähdä, mitä jäällä tapahtui. Hän tuli vaan rauhallisesti parturille.

Sillä väliin oli muutamat Ristiniemestä Haminaan tulevat henkilöt löytäneet Muurin edellä kerrotulla tavalla raadeltuina jäältä verissään. Heistä pari, Weber ja Boman, kiirehti poliisikonttoriin ilmoittamaan asiasta.

Syyllisiksi epäiltynä eräs neljänteen komppaniaan kuuluva aliupseeri ja eräs samaan komppaniaan kuuluva korpraali täkäläiseen venäläisen sotaväen päävahtiin.

Sotilaat olivat tulleet juopottelemasta Ristiniemeltä työmies Salinin luota, jossa on pidetty salakapakkaa. Salin on kertonut että hän on hakenut sotilaiden rahalla korin olutta. Mutta nähtävästi ollut muutakin juomaa.

Rykmentin päällikkö oli ilmoittanut kuvernöörille, että kaksi sotilasta oli tappanut miehen, mutta he ovat sen tehneet itsepuolustukseksi. Jäällä oli muka 8-henkinen joukko suomalaisia hyökännyt sotilaiden kimppuun. Kuinka perätön tämä väitös on, sen voinevat todistaa kaikki jotka Ristiniemen ja kaupungin välillä lauantai-iltana liikkuivat.

Mitään miesjoukkoa ei ole silloin ollut liikkeessä jäällä.

Oskar Muuri oli 38 vuoden ikäinen, naimisissa ja neljä lapsen isä. Hän on ollut jo useampiakin vuosia tehtailija Fredrik Baskin palveluksessa ja on hän tunnettu siivoksi ja hyväksi työmieheksi.

Haminan sanomat 5.04.1910 Murhaajat, aliupseeri Barowiloff ja korpraali Baroneff päästettiin jo kahden viikon murhan tapauksen jälkeen vapaalle. Kerrottiin että sotilasten vapauttamiseen olisi Pietarista tullut käsky. Syylliset eivät koskaan saaneet rangaistusta.

Sanomalehdet kirjoittivat tästä murhasta vielä pitkään. Myös ulkomailla esim. Saksan "Frankfurter Zeitung" kertoi murhasta elokuussa 1910.

50

Opettaja Kalervo Salojärven aloitteesta perustettiin vuonna 1949 siltatoimikunta, jonka tarkoituksena oli saada rakennetuksi sillat Ristiniemen ja Nuottakarin välille ja edelleen Pappilansaareen. Sillat lyhensivät matkaa kaupunkiin kuusi kilometriä.

Siltatoimikunnan jäseniä olivat: Kalervo Salojärvi, Sulo Karhinen, Ilmari Silvo, Viljam Kyötikki ja Aki Vanninen. Toimikunta anoi Vehkalahden kunnalta sekä Haminan kaupungilta rahaa tarve-aineiden ostamista varten. Haminan kaupunkiin vedottiin sillä perusteella, että Pappilansaaret liitettäisiin lähitulevaisuudessa kaupunkiin. Tämä alueliitos tapahtui vuonna 1953.

Vehkalahden kunta myönsi 50.000 mk:n avustuksen. Haminan kaupunki myönsi myös 50.000 mk:n avustuksen sillä ehdolla, että sillat ovat valmiina e.m. vuoden aikana sekä, että siltatoimikunnan on huolehdittava kaikista vesioikeuslain mukaisista katselmuksista ja kustannuksista.

Siltarahaston kartuttamiseksi kyläläiset järjestivät iltamia koulullaan. Iltamissa myytiin limonaatia ja muita puhvetin tuotteita. Ohjelman suorittivat kyläläiset, jotka olivat sen myös innolla suunnitelleet. Tällaiset iltamat olivat kylän elämän kohokohtia. vas.: Helena Luotsi, Eeva Salojärvi, Heli Niemelä, Inkeri Vanninen ja Eeva Niemelä. vas.: Eeva Niemelä, Eeva Salojärvi, Heli Niemelä, Helena Luotsi, Inkeri Vanninen ja Sirkka Salin.

Varsinaiset siltojen rakennustyöt tehtiin puolustusvoimain pioneerien avulla. He rakensivat sillat koulutustyönä toukokuussa 1949. Pioneerit, noin 30 miestä, asuivat Niemelän pellolle pystytetyissä teltoissa. Kyläläiset suorittivat pengertyöt talkoovoimilla. Molemmat sillat sekä pengertyöt olivat valmiina kesällä 1949

Ristiniemen silta 1949 – 1990 (Piirros Lauri Vainio)

51

Siltalaulu

52

( Laulun on kirjoittanut op. Kalervo Salojärvi.)

Tiehoitokunta Vuonna 1972 kyläläiset perustivat tiehoitokunnan, jonka perustajajäseniä olivat Aki Vanninen, Seppo Herrala, Esko Haaja, Jorma Friman, Sulo Kapi ja Timo Qvintus.

Siltatoimikunnalta jääneet rahat siirrettiin uuden toimikunnan nimelle. Vuonna 1984 tiehoito lisääntyi 700 metristä 1900 metriin, kun Haminan seurakunta liitetiin jäseneksi tiehoitokuntaan.

Tiehoitokunnan jäsenet vuonna 1986 olivat: Esko Haaja (pj), Esko Kari (siht), Seppo Herrala, Mailis Mäkelä, Antti Pekuri.

Vuonna 1990 purettiin pioneerin koulutustyönä rakentama puusilta. Uuden Nuottakarista Ristiniemeen vievän sillan virallinen rakennuttaja on tiehoitokunta, mutta käytännössä Vehkalahden kunta hoiti sillan rakennuttamisen. Uusi silta maksoi 900000 markkaa. Valtio maksoi kustannuksista puolet ja Vehkalahden kunta loput.

Tiehoitokunnan jäsenet vuonna 1999 ovat: Antti Pekuri (pj), Esko Haaja, Seppo Herrala, Matti Ämmälä ja Timo Qvintus. Ristiniemen taloilla oli mahdollisuus vesijohtoon v. 2001.

Hautausmaa Ristiniemessä oli ruumishuone jo vuonna 1896. Se oli lautarakenteinen ja se sijaitsi lasitehtaan ja sahan omistamien asuntojen välissä. Nykyisessä Ristiniemessä sijaitsee hautausmaa vuodesta 1951 lähtien. Alueen suuruus on 6,3 ha. Vaikka ristiniemeläiset kuuluvat Vehkalahden seurakuntaan, heillä on oikeus tulla haudatuksi Haminan seurakunnalle kuuluvaan Ristiniemen hautausmaahan.

21.1.1952 Elias Vannisen siunaustilaisuus.

Ensimmäinen haudattu ristiniemeläinen on Elias Vanninen 21. tammikuuta 1952. Vainajan siunaus suoritettiin hautumaan portin ulkopuolella, koska Elias Vanninen kuului ortodoksiseen seurakuntaan. Tilaisuuteen osallistui myös rovasti myöh. Mikkelin piispa Osmo Alaja. (kuvassa oik.)

Hautausmaan kappeli on alkujaan pappilansaarelaisten Suomalaisen velj. suunnittelema ja se rakennettiin vuonna 1965.

53

Posti Sahan hevosmiehet hakivat kaupungista Fredrikinkadulta postin. Sahalle osoitettu posti meni sahalle, loput vietiin Silvon kauppaan, mistä jokainen voi hakea postinsa. Vuonna 1937 sahan toiminnan päätyttyä postin haki kaupungista Elma Reinikka, joka oli saanut postinkantajan nimityksen.

Sodan jälkeen kyläläiset hakivat vuorotellen postin vieden sen koululle.

Vuodesta 1955, koulun toiminnan päätyttyä posti vietiin "Kämpyrään". "Kämpyrän" toiminnan loputtua vuonna 1963, postiauto toi lähetyksen Niemelän riihelle, josta kyläläiset hakivat omansa.

Kun riihi purettiin Viljo Ämmälä ja Jalmari Rytkölä rakensivat postikopin Niemelän mäkeen.

Kulkutauteja Vuonna 1906 sattui lavantaudin kohtauksia Ristiniemen sahalla. Potilaat vietiin Haminan sairaalaan.

Sisällissodan aikana esiintyi Ristiniemessä tulirokkoa ja Espanjan tautia. Tulirokkoon sairastuneet lapset vietiin vuonna 1918 Reitkallin koululla toimivaan eristyssairaalaan. Tähän tautiin kuoli Toivo Juntto 9-vuotiaana. Espanjan tautiin sairastui paljon lapsia. Kylästä tämä kulkutauti vaati kaksi uhria, Jalmari Kyötikki kuoli vuonna 1918 ja Olga Silvo vuonna 1919.

Tekniikkaa Ristiniemessä Kauppias Uuno Silvolla oli kylän ensimmäinen auto vuonna 1925. Se oli Essex-merkkinen.

Samana vuonna myös ensimmäinen radio ilmestyi kylään. Sen omisti lasinpuhaltaja Salo.

Television tullessa oli taas Jalmari Rytkölä edelläkävijänä.

Siirtolaiset Vuonna 1942 saapuivat siirtolaiset Ristiniemeen. Seiskarista tulleet Juho ja Lilja Lahtela, heidän lapsensa Sakari ja Kaarina sekä Sandra Ämmälä olivat ensimmäiset siirtolaiset Ristiniemessä. He saivat asunnon Uuno Silvon tyhjänä olevassa entisessä kaupassa. Seiskarista tulleita oli noin 40, Uuraasta 10 sekä kuusi inkeriläistä, jotka siirtyivät myöhemmin Ruotsiin.

Monet siirtolaisista asuvat vieläkin Ristiniemessä, jonne he rakensivat tai ostivat sieltä oman talon. Siirtolaisperheet ovat: Ämmälä, Kuparinen, Herrala, Luotsi, Rytkölä. Ne ovat kaikki Seiskarista.

Kirjasto Ristiniemessä on kirjastotoimintaa ollut jo ennen kansankoulua, sillä lasitehtaalla oli lainakirjasto kaikkien kyläläisten käytettävissä. Kansakoululle sijoitettu kirjasto sai kirjakokoelmansa kunnalta. Joka lauantai oppilailla oli mahdollisuus lainata kirjoja.

Lisäksi tohtori Väinö Krohnilla Suvirannassa oli oma kirjasto eli "Bibliotheca Väinö Krohn".

54

Ristiniemen kylän asuntoja Kylässä oli sahan ja lasitehtaan asunnot, kauppa sekä muutamia yksityisasuntoja.

Vanhin niistä on Niemelän talo noin vuodelta 1860. Se on siirretty lautatarhalta joskus 1920 luvulla.

Niemelän mäen päällä sijaitseva Juha Niemelän talo on tuotu Kannusjärveltä tai Tammiosta vuonna 1908.

Reinikan talo on rakennettu vuonna 1906 ja Vannisen talo on rakennettu vuonna 1909.

Reijo Suntion talo on tuotu Tammiosta vuonna 1904 lotjalla Hanaholmaan ja sen jälkeen talvella hevosilla kuljetettu ja rakennettu Ristiniemeen vuonna 1905. Tämä talo oli aikoinaan Tammion vanhin asunto ja oli Nils Pitkäsen omistuksessa.

Pekka Kyötikin talo on entinen venäläisten huvila, joka on tuotu Terijoelta. Se on rakennettu uudelleen Ristiniemessä vuonna 1925.

Sahan johtajan Eetu Silvon talo sijaitsi aikoinaan nykyisellä Korosuon tontilla ja se rakennettiin vuonna 1915. Sodan jälkeen tämä talo purettiin ja siirrettiin Haminaan, alakaupunkiin. Nykyinen omistaja on Erkki Tuomela Alakaupunginkadulta.

Asukasmäärä Ristiniemen kylässä on asunut parhaillaan noin 500 ihmistä. Kylässä asui vuonna 1952 39 perhettä, kaikkiaan 147 asukasta. Vuonna 1986 asui kylässä 73 ihmistä, joista kuusi on lapsia.

Vuonna 1999 asuu kylässä 55 ihmistä ja nykyisin vuonna 2003 asuu kylässä 50 ihmistä.

Ristiniemen äidit v. 1928 Anna Stiina Suntio, Matilda Juntto, Aino Qvintus ja poikansa Erkki.

55

Äitienpäivänä 1938

1. Antti Pekkola 2. Erkki Suntio 3. Mikko Pekkola 4. Kalervo Salojärvi 5. Rauno Vanninen 6. Salli Vanninen 7. Elvi Qvintus 8. Olga Niemelä 9. Ester Muuri 10. Tyyne Niemelä 11. Hanna Silvo 12. Astrid Keskinen 13. Helmi Suntio 14. Maija Riihelä 15. Elma Reinikka 16. Mailis Niemelä 17. Lyyli Suntio 18. Impi Niemelä 19. Hilkka Suntio 20. Anja Salojärvi 21. Aino Boman 22. Aino Keskinen 23. Pekkolan äiti 24. Kirsi Qvintus 25. Onerva Niemelä 26. Kaija Suntio 27. Tuovi Silvo 28. Kaiju Niemelä 29. Kirsti Vanninen 30. Anna Karhinen 31. Iida Suntio 32. Fiinu Rikkola 33. Hilma Vainio 34. Matilda Juntto 35.Maija Stiina Reinikka 36. Edla Qvintus 37. Johanna Niemelä 38. Tuomas Niemelä 39. Sirkka Muuri 40. Kaisu Kyötikki 41. Raili Muuri. 42. Helmi Silvo 43. Heli Schneider 44. Eeva Niemelä 45.Maila Silvo 46. Asko Niemelä 47. Matti Pekkola

56

Suvirannan luonnonsuojelualue Vilniemen kartanon perijöistä vanhin, Helena Krohn o.s.

Cleve, rauhoitti omatahtoisesti ensimmäisen osan aluetta Suvirannan rakentamisen jälkeen v. 1900 , kaakkoispuolen metsälammen.

28.04.1931 rauhoitettiin Viipurin lääninhallituksen päätöksellä ydinalue, 23 ha maata ja 15 ha vettä sen edessä. Alue on n:o 29 valtakunnallisessa luettelossa, maan vanhin yksityismaalle perustettu luonnonsuojelualue ja vieläkin pinta-alaltaan laajin, ainakin vuoteen 1999 saakka. Rauhoitushakemus tapahtui jakamattoman Vilniemen kartanon nimissä.

28.02.1949 laajennettiin 19 ha:lla maa-aluetta toisaalta Ristiniemen kylän puolella, toisaalta etelään, Humalniemen puolelle isoonlinjaan asti, koko Väinö Krohnin jako-osuuden ranta. Pinta-ala on nyt tarkoin mitattuna 44 ha.

Metsä : Kaikki eteläsuomalaiset metsä- ja kasvulliset suotyypit ovat alueella edustettuina pienimuotoisina kasvustoina. Rinnemetsä on männikköä, jonka alle on kasvanut jo yli 100-vuotias tukkipuukuusikko.

Rantanurmet: Nurmet muodostavat värillisinä kukkivina vyöhykkeinä korkean kasvuston, jossa rantametsä, tervaleppäkorpi, etenee merelle kasvaen aina tukkipuukokoon. Hiekkarannat nurmettuvat nopeasti lahoavasta ruoko- ja leväjätteestä sekä viemärilietteestä kasvaen merelle päin nopeammin kuin maan kohoaminen edellyttäisi.

Linnusto: Alueella on rikaslajinen ja monilukuinen linnusto, metsälinnusto n. 200 yksilöä, kaksinkertainen esim. Keski-Suomen linnustoon verrattuna ja saarilla on satoja merilintuja. Vielä 20-luvulla laskettiin 40 merikotkan parvi muuttomatkalla pohjoiseen.

Tosin viime aikoina on lintukanta supistunut radikaalisti.

Nisäkkäät: Niitä on melkoisesti, mm. hirviä, mäyriä, pikkupetoja (kärppä, saukko, hilleri, kettu), jäniksiä, oravia ja runsas myyräkanta. Vuonna 1986 alueelle eksyi yksinäinen karhu.

Se tuli rantaa pitkin idästä, vaelsi Vilniemen niemimaan läpi Ristiniemeen asti pelotellen kotieläimiä ja jätti jälkensä myös Suvirannan ajotien hiekkaan. Kyseessä oli ilmeisesti emostaan vieroitettu vanhempi poikanen. Se ei tiettävästi jäänyt talvehtimaan paikkakunnalle.

Kesällä 1998 tehtiin 19.08. helikopterista havainto emokarhun ja kolmen poikasen oleskelusta Suvirannan luonnonsuojelualueella. Sittemmin jäivät karhut kiertelemään Ristiniemen lähimetsiin, jossa niitä nähtiin useaan otteeseen, mm. Ristiniemen hautausmaan lähistöllä. Poikaisista yksi oli suurempi. Karhut käyttäytyivät rauhallisesti karttaen ihmisiä. Ne liikkuivat kuitenkin aivan Suvirannan lähiympäristössä, missä 150-vuotias aarnimetsä niitä ilmeisesti miellytti. Sienestäjät löysivät puolen kilometrin päässä pihapiiristä puun, jota oli kynsitty ilmeisesti toukkia etsittäessä ja maasta oli turpeita revitty ehkä mäntykimalaisten hunajaa kaivettaessa. Sammalessa oli syviä astuntajälkiä. Ja 17.09 löytyivät rantaan vievän saunapolun kohdalta selvät jätökset.

Karhun havainto tehtiin myös 6. ja 14. lokakuuta v. 2002. Silloin yksinäinen karhu nähtiin hautumaan ja Tuomiskonsuolle välisen alueella.

57

Hyönteiskanta: Kun alueella ei käytetä tuholaismyrkkyjä, on hyönteiskanta monipuolinen ja runsas, mm. suurperhosia.

58

Suvirannan asukkaat Krohnin suku on lähtöisin Rügenin saaren eteläosassa sijaitsevasta Poseritzin kylästä. Siellä elänyt lukkari ja koulunopettaja David Erdmann Krohn (k. 1806) lähetti poikansa Abraham Krohnin Pietariin, jossa isän setä oli kapellimestarina keisarillisessa soittokunnassa. Pietarissa Abraham (1766-1827) pääsi hovileipurin oppiin ja viisi tai kuusi vuotta myöhemmin hän perusti oluttehtaan Aleksanteri Nevski luostarin läheisyyteen. Abraham Krohnilla oli seitsemän poikaa, joista kuusi eli täysi-ikäisiksi. Kuudes Abraham Krohnin pojista, Leopold Wilhelm Krohn, joka toimi teknikkona isänsä panimossa, oli naimisissa Julie Dannenbergin kanssa ja heillä oli kuusi lasta, joista kaksi poikaa, Julius Krohn (1835-1888) ja Leopold Krohn.

Julius Krohnin lapsuudenkoti oli 15 kilometrin päässä Viipurista sijaitseva Kiiskilän hovi. Hänen molemmat vanhempansa olivat saksalaista syntyperää, mutta perheessä puhuttiin useita kieliä. Julius Krohn on todennut, että vanhempien ja kolmen vanhimman lapsen kesken puhuttiin saksaa ja ranskaa, toisen sisaren kanssa lisäksi venäjää, nuorimman sekä palvelusväen kanssa ruotsia ja suomea.

Koulussaan Viipurin ruotsalaisessa lukiossa Julius Krohn joutui tietysti käyttämään ruotsia, mutta kouluvuosinaan hän sai suomalaisuusherätyksen ja on hän todennut, että "koulunkäyntini Viipurissa teki minusta ratkaisevasti Suomen miehen."

Julius Krohn päätti avioituessaan, että heidän kodissaan puhutaan vain suomea.

Tämä päätös tuotti tiettyjä ongelmia, sillä aviopuoliso ei osannut suomea.

Professori Julius Krohn oli runoilija sekä kirjallisuuden ja kansanrunouden tutkija.

Juliuksen poika Kaarle Krohn (1863-1933) avioitui Helena Cleven kanssa (professori Zacharias Cleven ja Helena Emilia Melartin tytär.)

Professori Kaarle Krohn oli isänsä tavoin myös kansanrunouden tutkija. Hän asui perheensä kanssa Suvirannassa.

Kaarle Krohnin poika tohtori Väinö Krohn asui myös Suvirannassa.

Hänellä oli kolme lasta: Toivo (1917) Osmo (1919) ja Kirsti (1923.)

59

Pappilansaari Pappilansaarten etusaari mainitaan jo 1200-luvulla Dånaholmin nimellä. Etusaaren itäisessä niemessä oli silloin kauppasatama. Samoin karjalais- ja hämäläisväestön välinen raja kulki silloin täältä Ristiniemeen ja toiseen suuntaan Lupinlahtea pitkin Vilniemen Pyhäojan kautta itään.

Takasaarta kutsuttiin Borholma.

Seuraava maininta saaresta on vuodelta 1750. Sinä vuonna Haminan kaupungin liepeille majoittui n 2000 venäläistä sotilasta, jotka asuivat itselleen rakentamassaan asuinpaikassa, ns. sotaväenlopotissa. Yksi niistä sijaitsi kaupungin Viipurin puolella ja Pappilansaaren läheisyydessä, mistä sotaväki haki tarvitsemansa polttopuut. Tästä johtuen kaikki saaren puut oli kaadettu.

Papit tekivät tästä valituksen maistraattiin ja siinä valituskirjassa sanottiin että ”rehevät Pappilansaaretkin olivat perin tuhotut. Niistä oli metsä kaadettu ja turpeet kuljetettu pois.”

60

Saaren asukkaat Torppari Erik Muuri perheineen oli Pappilansaaren ainoa asukas, 1800- ja 1900- lukujen vaihteessa.

Erik Muuri oli vuokrasopimuksella hallinnut Vilniemen kartanon omistamaa Pappilansalmen tilaa ainakin vuodesta 1906 lähtien ja lunastanut maat, metsät ja vesialueen piirissä olevat karit 1918 lähtien. Tämä tila sijaitsi Pappilansaaren Takasaaressa eteläisessä niemessä.

Erik Matinpoika Muuri ja Ida Karolina Niemelä

Torpparin vaimo Ida Karolina Niemelä oli syntynyt 1870 Ristiniemessä. Hänen vanhempansa olivat Thomas Simoninpoika Niemelä ja Kristina Eliaksentytär Suntio. Torppari itse oli Vilniemeltä kotoisin. Hänen isänsä oli Mats Thomasson Muuri ja äiti oli Maria Christina Erikintytär Eerola.

Pariskunalla oli kymmenen lasta, joista osa rakensi oman talon.

Vanhimmat niistä ovat Silvon ja Schneiderin talot. Valtaosa Erik Muurin jälkeläisistä asuu edelleenkin Takasaaressa.

Pappilansalmen torppa (on purettu syksyllä 1981)

Muurin omistamia alueita lukuun ottamatta saaren omisti Vehkalahden seurakunta, joka möi huutokaupalla aikoinaan Sippolan seurakunnalta saadut maa-alueet huutokaupalla.

Näin Paavo Taube tuli Takasaaren luoteispuolen uudeksi omistajaksi ja rakensi v. 1949 sinne oman talon.

61

Kauppakirja v. 1922

62

Pappilansaaren Etusaaressa oli ennen vuotta 1945 vain yksi asunto. Se sijaitsi Välisalmen rannalla nykyisellä Järveläisen tontilla. Isäntäpari Emil ja Johanna Muuri tulivat saareen vuonna 1914. Heillä oli kuusi lasta, joista kolme syntyi Pappilansaaressa.

Sodan aikana putosi pommi talon edessä olevaan salmen ja särki ikkunat ja seinät.

Asunto rakennettiin uudelleen 50-luvun alkupuolella.

Muurin talon lisäksi Etusaaressa oli sotaväelle tarkoitettu uimaranta ja laituri.

Sotilaat pääsivät salmen yli pienellä lautalla, jonka airot ja avain oli noudettava sotaväen rantasaunan hoitajalta.

Kesällä 1932 RUK:n pioneerilinja rakensi harjoitustöinä 125–metrisen riippusillan yli Pappilansalmen. Haminan sotilaskotiyhdistys kustansi suurimman osan uuden riippusillan rakennustarvikkeista.

Riippusilta purettiin, kun pioneerit rakensivat uuden kiinteän sillan 1940-luvun lopulla.

Riippusilta Pappilansaareen n. vuonna 1940 Sodan jälkeen saapuivat Pappilansaareen myös siirtolaiset.

Ensimmäiset perheet Toivarit, Rynöt, Hurtat, Suomalaiset ja Hantut tulivat vuonna 1947 Säkkijärveltä ja Koivistolta.

Nämä perheet asettuivat Takasaaren keskiosaan ja rakensivat sinne oman talon.

Rakennustarvikkeiden saaminen saareen oli hankalaa koska etu- ja takasaaren väliltä ei ollut siltaa. Tarvikkeet kuljetettiin rantaan veneellä tai kannettiin ns ”juoniaisiä” pitkin salmen yli.

Takasaareen johtava silta valmistui vasta vuonna 1949.

Muita siirtolaisperheitä ovat mm. Mutru, Pönkä, Hovi, Hirn, Suni, Risu, Siitonen, Oksman, Peippo, Naski, Esko, Hallikainen, Iitti, Ämmälä, Salakari ja Marttila.

Monet heistä ja/tai heidän jälkeläisistään asuvat vieläkin Pappilansaarissa.

Pappilansaaren lapset kävivät koulua Ristiniemessä ainakin vuoteen 1953, jolloin saaret siirtyivät Vehkalahden kunnalta Haminan kaupungin omistukseen.

Paavo Toivari 63

Tunnetuin pappilansaarelainen urheilija on olympiakävijä Paavo Toivari joka on kotoisin Säkkijärven Ristsatamasta. Hän on syntynyt v. 1917 ja tullut Pappilansaareen vuonna 1947. Hän rakensi talonsa Säkkijärvenkadun ja Ristiniementien kulmaukseen.

Toivarin urheiluharrastus alkoi jo Säkkijärvellä. Urheiluseura oli Rannan pojat ja laji oli hiihto.

Yleisurheilun Paavo Toivari aloitti vasta 26-vuotiaana. Kannaksen karsintakilpailussa valittiin osallistujia SM-kisoihin ja Toivari tuli 1500 metrillä toiseksi. Tälle matkalle häntä ei kuitenkaan kelpuutettu ja elämänsä ensimmäisissä SM-kisoissa ja niinikään ensimmäisellä 800 metrillään hän pääsi loppukilpailuun.

Vuonna 1946 uudeksi kotipaikaksi tuli Vehkalahti ja seuraksi Vehkalahden Veikot. Veikkojen edustajana hän juoksi SM-kisoissa 1500 metrillä loppukilpailuissa, mutta vasta Karhulan Katajaisissa alkoi tuloksia tulla. Katajaisten edustajana Paavo Toivari osallistui A-maaotteluun Göteborgissa. Samana vuonna 1947 Toivari kilpaili Oslossa , jossa hän juoksi 3000 metriä ja voitti kilpailun.

Vuonna 1948 keväällä hän juoksi ensimmäisen 3000 metrin estejuoksun Porvoossa.

Vaikka Toivari putosi vesihautaan, hän voitti kilpailun. Seuraavana oli valintakilpailu Lontoon olympialaisiin heinäkuussa. Juoksun voitti Siltaloppi, toiseksi tuli Kainlauri ja kolmanneksi Toivari. Nämä kolme miestä valittiin Suomen edustajiksi olympialaisiin.

Näin Paavo Toivarista tuli Suomen olympiaedustaja vuonna 1948 Lontoossa.

Itse kisoissa hän sijoittui erässään seitsemänneksi.

Pian olympialaisten jälkeen Paavo Toivarin akillesjänne repesi, eikä tuohon aikaan urheilijoita leikattu. Juoksut oli juostu.

Yleisurheilun vuoro oli eilen osoittaa valintakilpailujensa ensimmäisenä päivänä Stadionilla tulevan panoksensa voima Lontoon kisoissa. Yli 20.000 katsojaa eli vuoroon täyttymysten ja pettymysten hetkiä. Kokonaiskuva muodostui kauttaaltaan myönteiseksi. Pentti Siltaloppi juoksi rohkeasti ja erinomaisesti esteet, Tapio Rautavaaran keihäs kantoi 69,89, Väinö Mäkelä yllätti voittamalla 5000 m ja juoksemalla mestariluokkaan ja Jaska Jouppila teki kuulantyönnössä samat temput.

Kuvassamme Siltaloppi leiskauttaa vesihaudan yli, Paavo Toivari juuri parulla ja Aarne Kainlauri kolmentena.

(H.S. 9.7.1948)

64

Helsingin Sanomat heinäkuun 9 pnä 1948

Saimaan tervahöyry hylkynä Pappilansaaressa 65

66

Tervahöyry ”Salama” Silvon rannassa

Sanomalehdistä poimittua Sanomalehdissä on kerrottu Ristiniemestä ja ristiniemeläisistä runsaasti myös pikkutietoa. Läheskään sitä kaikkea ei ole voitu käyttää tämän vihkon lähdeaineistona.

Niinpä osa pikkutiedoista tässä.

67

Vuonna 1899 Ristiniemen sahalla viskasi t.k. 10 pvn. eräs kimmenleikkaaja Liisa Turkiaa päähän halolla sillä seurauksella, että oli mentävä kaupungista lääkärin apua saamaan. Tuo isku ei vahingossa sattunut, vaan tapahtui se ihan tahallaan ilman aihetta ja Haminan Sanomat 2.11.1899 kiukuissaan.

Ristiniemen sahalla pidettiin viime sunnuntaina iltama nälkää kärsivien hyväksi maassamme. Rovasti Roschier piti puheen kristillisestä anteliaisuudesta. Rahaa karttui tarkoitukseen 22 mk.

Samassa1903 tilaisuudessa päätettiin järjestää ompeluseura Ristiniemen työväen Vuonna kesken.

Valituksen aikonevat Ristiniemen lasitehtaan työmiehet tehdä viime vuoden verotuksesta. Heidät on nimittäin takseerattu Vehkalahden kunnassa vaikka mainittu työväki1906 ei ole ollut paikkakunnalla kun vasta viime elokuusta alkaen siis ei puolta Vuonna vuottakaan. Tulot on myös arvioitu viime tammikuun palkan mukaan, ottamatta huomioon, että monikin on matkustanut tänne pitkien matkojen takaa ja lienee ehkä useilla vielä matkat maksettavissa.

Ristiniemen WPK oli viime sunnuntaina vuosijuhla ja arpajaiset Hanaholmassa.

Täkäläisen rykmentin torvisoittokunta soitteli ja kilpapurjehdukseen osaa-ottavat veneet lähtivät matkalleen.

Ristiniemen työväenyhdistyksen kuukausikokouksessa päätettiin, että ne henkilöt, jotka esiintynyt työmaalla juovuksissa eli muulla sopimattomalla tavalla häiritsevät yleistä rauhallisuutta, niin ne ovat heti paikalla yhdistyksestä erotettavat, sillä Vuonna 1908että isännöitsijä myöskin omasta puolestaan ne erottaa pois työstä, perusteella, olivatpa sitten yhdistyksestä tai ulkopuolella sitä. Tämä päätös astuu voimaan t.k. 5 p:stä alkaen.

Ristiniemen rannasta oli löydetty irrallaan oleva ruuhi. Ruuhessa oli päällysvaatteet ja muistikirja, joiden tunnettiin olevan poliisikonstaapeli Mikko Jäkälän. Tästä päättäen on Jäkälä hukkunut.

Ristiniemen sahan työväki on sanottu irti työstä. Kun Kyminjoesta ei saa alas tukkia, niin täytyy saha jäädä seisomaan.

Ristiniemen saha seisotetaan joulukuun 1. p. ja konemiehetkin on sanottu irti.

68

Ristiniemen saha pannaan käyntiin taas tällä viikolla vaikka tosin ainoastaan yhdellä Vuonna vuorolla.1909 Kuuluu olevan aikomus aloittaa työt kuten tavallista klo. 6 aamulla ja lopetetaan klo. 7 illalla.

Työt Ristiniemen sahalla päättyivät eilen määrättömästi ajaksi. Lopputili työväestölle maksetaan tänään. Odotetaan vielä tänä syksynä neljää höyrylaivaa lastaamaan lautatavaraa sahalta.

Vuonna 1928 Ristiniemestä kotoisin oleva alaikäinen poika tuomittiin pahoinpitelystä kasvatuslaitokseen.

Vilniemen kartano

Rakennuksen matalampi osa on vanhin.

Toisen kerroksen siiven alaosa on rakennettu 1840-luvulla eversti Melartin aikana.

Talon yläosa rakennettiin 1870-luvulla professori Cleven jäätyä eläkkeelle.

Vaikka Vilniemen kartano ei kuulu varsinaiseen Ristiniemeen, sillä oli kuitenkin paljon merkitystä kylän elämään. Kartano omisti ainakin ennen vuotta 1921 kaikki maat, oli iso tekijä kyläläisille oman koulun saamiseksi ja pula-aikana maidon tuottamisessa lapsille.

Vilniemen kartano, aikaisemmin nimeltään Mukala oli ihan alusta pieni rälssitila, joka oli keskiajalta lähtien kuulunut Poitz-suvulle, joka omisti myös Poitsilan ja Summan kartanot. Pietari Poitz sai Vilniemen kartanon autiona vuonna 1594.

Poitzit eivät asuneet Vilniemessä, vaan siellä pidettiin lampuotia. Nils Poitz lahjoitti vuonna 1691 kartanon vävylleen vänrikki Mårten Sommarille, joka asui Vilniemessä 1720-luvulle saakka.

Silloin hän muutti Haminaan ja tilalle otettiin lampuoteja. Sen viljelyskartta vuodelta 1732 osoittaa, että talo on alkuaan rakennettu merenlahden rannalle.

Säteri pysyi silti suvun hallussa 1750-luvulle.

69

Omistajat vaihtuivat vähän väliä kunnes vuonna 1841 tuli kartanon omistajaksi eversti ja kadettikoulunopettaja Karl Fredrik Melart..Opettajan toimensa ohella hän oli maanviljelijä. Hän hankki ayrshire-karjaa, ja hän otti käyttöön vuoroviljelyksen. Hän aloitti merenlahden kuivaamisen pelloksi rakennuttamalla kaksi patoa.

Eversti kunnosti myös kasvihuoneen ja viljeli siellä mm. viinirypäleitä.

Melart oli Vehkalahden kuntakokouksen ensimmäinen puheenjohtaja v. 1867.

Melartin ainoa tytär Helena Emilia Melart (synt 04.12.1838) peri kartanon v 1875.

Helena oli käynyt Haminassa Forsblomin tyttöpensionaattia, jossa oppi mm. monia kieliä. Hän oli aikoinaan pitänyt koulua Vilniemen kylän lapsille apuvälineinään musta taulu ja helmitaulu. Hän perusti lainakirjaston kyläläisten käytettäväksi.

Helena Melart oli naimisissa (v. 1863) professori Zakarias Joakim Cleven (s. 1820 Rantasalmi k. 1900 Vehkalahti) kanssa.

Tämä pariskunta muutti perheineen Helsingistä Vilniemen kartanoon vuonna 1882, kun Zakarias J Cleve pääsi yliopistosta eläkkeelle. Muuttoa varten Z. J. Cleve oli kauppaneuvos Ahlqvistilta vuokrannut pienen "Olga"-nimisen laivan (kantavuus 74 lästiä = n. 180 tonnia), jolla voitiin seilata suoraan kartanon maille Ristiniemen laituriin. Kaupungilla ei ollut siihen aikaan tarpeeksi syvää väylää, joten suurempien alusten oli jäätävä ankkuriin Haminanlahteen. Viettäessään eläkevuosiaan Vilniemellä hän oli myös perustamassa Vilniemen kansakoulua ja lahjoitti koululle tontin ja rakennushirsiä v. 1897. Professorin kuoleman jälkeen taloa hoiti hänen tyttärensä, talousneuvos Gunilla Cleve vuoteen 1931. Vuosina 1931-1958 viljeli kartanoa agronoomi K Z Cleve.

Cleven suku on lähtöisin Saksasta. Vanhin maininta suvusta on Viipurista, jossa Niklas Cleve oli lasimestarina vuonna 1680. Seuraavat kolme sukupolvea ovat kaikki Joakim nimisiä ja he olivat myös kaikki pappeja. Joakim Clevellä (3.) oli seitsemän lasta , joista Vilniemen professori oli Zakarias Joakim Cleve.

Vilniemen kartanon väki v. 1918 vas.ylh.: ?, ?, Kaarle Krohn, Helena Cleve-Krohn, Kustaa Karjalainen, Elsa CleveKarjalainen, Ester Karjalainen (Hornamo), Kaarlo Cleve, Väinö Krohn, Greta HjeltKrohn, Toivo Krohn (Korosuo), Ola Cleve (pastori), Emil Melartin (nimineuvos), keskirivi: Anni Melart, Helena E Melart-Cleve, Gunilla Cleve, Anni Cleve, Anna Zimmerman-Cleve, alarivi: Erkki Cleve, Sakari Cleve, Elli Cleve-Laurell.

70

Lähteet: Haminan lehti, Haminan sanomat, Koitar, Maanpuolustustyötä Vehkalahdella, Suomen lasitehtaiden historia 1947, Vehkalahden pitäjän historia I ja II. Vehkalahden pitäjänkirja I, Kymen Sanomat.

Haastateltavina ovat olleet: Olga Butsnikoff-Niemelä, Heikki Ek, Esko Haaja, Seppo Herrala, Kari Kallio, Matti Kanto, Eero Karhinen, Pekka Karhinen, Olavi Karhinen, Osmo Korosuo, Salli Kyötikki-Vanninen, Kerttu Kyötikki-Silvo, Pekka Kyötikki, Aini Marttila-Ämmälä, Esko Muuri, Jorma Muuri, Elma Niemelä, Ilmari Niemelä, Eva Niemelä-Husgafvel, Aino Niemelä-Kyötikki, Erkko Paronen, Tapio Pekkanen, Armas Suntio, Reijo Suntio, Kirsti Qvintus, Timo Qvintus, Impi Romo-Niemelä, Ilmari Salojärvi, Eeva Salojärvi-Hendriks, Toimi Seppä, Hilkka Silvo-Porvari, Paavo Taube, Mauno Toikka, Paavo Toivari, Aki Vanninen, Milja ÄmmäläMäntylä, Valma Ämmälä-Eriksson, Matti Ämmälä.

Sisällysluettelo 2.

4.

10.

11.

20.

21.

22.

24.

36.

35.

39.

41.

46.

50.

51.

52 57.

60 68.

70.

72.

Rajaniemi - Ristiniemi Ristiniemen asukkaat Ristiniemen varvi Saha ja lasitehdas perustettiin Ristiniemeen Kauppa Suksiverstaat Maanviljelys, kalastus Koulut Urheilu Ristiniemen WPK Hanaholma Sodat Kulkuyhteydet kaupunkiin Tiehoitokunta, hautausmaa Posti, kulkutauteja, tekniikkaa, siirtolaiset, kirjasto Kylän asuntoja, asukasmäärä Suvirannan luonnonsuojelualue ja asukkaat Pappilansaari Sanomalehdistä poimittua Vilniemen kartano Lähteet, sisällysluettelo Kiitän henkilöitä, joilta olen saanut tietoa Ristiniemi/Pappilansaari-julkaisuun.

Pappilansaaressa, keväällä 2005 Martin Hendriks

71

72