Vilniemi

Vilniemi © Martin Hendriks Oikolukijat: Eeva Salojärvi-Hendriks, Teuvo Kuuppo kansi: tilasuunnitelu I.L.M.E. Anu Häkkinen Hamina 2006 ISBN 952-92-0089-7

Vilniemi Vilniemen kylä syntyi keskiajalla ehkä jo 1300-luvulla. Ensimmäisten 1550-luvulta säilyneiden maakirjojen mukaan kylässä oli puolentusinaa talonpoikaistilaa sekä Mukalan rälssitila, joka kuului Poitsilan kartanolle.

Erään v. 1588 laaditun autioluettelon mukaan kylässä oli silloin neljä taloa, kun kuusitoista vuotta aikaisemmin luku oli vielä seitsemän. Tämä romahdus johtui vuonna 1571 venäläisten hyökkäyksestä kylään ja vuonna 1585 katovuosien seurauksena, kun kolme isäntää luopui maistaan. Ainoastaan Matti Heikinpoika Lavosen perikunta jäi asumaan Vilniemelle.

Vasta 1630-luvulla kylässä oli kaksi taloa, Lavosen talon lisäksi myös luultavasti Vehkajärveltä tulleiden Suomalaisten talo.

Vuonna 1641 kylän ainoan keskiajalta olevan viljelijäsuvun, Lavosen, isäntä muutti pois. Vain Suomalaiset (maakirjanumero 2) jäivät asumaan Vilniemelle ja isäntä ryhtyi rusthollariksi. Rusthollarin isäntänä hän oli velvoitettu ylläpitämään ja varustamaan armeijalle ratsumiehen, joka yleensä oli hänen lähisukulaisensa. Palkkioksi talo sai verovapauden.

Rusthollareiksi pystyivät vain varakkaimmat talolliset, sillä peruskustannusten lisäksi rustholli oli velvollinen huolehtimaan myös täydennyksestä. Pitkien, vuosikymmeniä kestäneiden sotien johdosta täydennys saattoi käydä taloudellisesti ylivoimaiseksi sekä myös uuden ratsumiehen saannin suhteen niin vaikeaksi, ettei rustholli kyennyt täyttämään velvollisuuksiaan. Silloin rustholli menetti oikeutensa ja palautui tavalliseksi verotaloksi, ellei peräti kruununtilaksi. Rusthollari sai oikeuksien todisteeksi erikoisen ratsutilakirjan. Yhteiskunnallisessa arvoasteikossa rusthollari nousi entisten säätyveljiensä yläpuolelle, eräänlaiseen talonpoikaisaateliin.

2

Rusthollariksi ryhtyminen oli siis kallista ja halvempi vaihtoehto oli varustaa rakuuna eli kevytaseinen ratsumies. Rakuunatilat olivat uudisasutuksen ilmiö. Uudet isännät ottivat viljeltäväksi aution tilan, josta ensimmäisinä vuosina ei tarvinnut maksaa veroa eikä varustaa miestä armeijaan. Ratsupalvelun alettua vapaavuodet säilyivät edelleen.

1670-luvulla oli Vilniemellä kolme rakuunatilaa: Muuri (maakirjanumero 5) vuonna 1665 ja Silvo (maakirjanumero 4) v.

1670,Talsi (maakirjanumero 1) v. 1677.

Silvon isäntä oli Tuomas Pertinpoika. Hän oli Suomalaisen isännän Sigfrid Heikinpojan veljenpoika. Mutta ryhtyessään viljelemään Silvon autiotilaa hän otti ajan tavan mukaan tilan nimen eli Tuomas Suomalaisen nimi muutettiin Tuomas Silvoksi.

Tilanne muuttui 1680-luvulla. Kruunu aloitti uudistamaan armeijansa ja asutti Vilniemen vanhat autiotilat ns. kruununtilat, joiden omistusoikeus kuului valtiolle. Näistä tehtiin puustelleja eli upseerin virkataloja.

Ratsutila Suomalainen menetti asemansa ja se tehtiin myös puustelliksi.

Silvon tila ylennettiin ratsutilaksi vuonna 1681. Molempien kantatilojen Lavosen ja Suomalaisen uudet haltijat olivat upseereita.

Suomalaisen tila tuli ratsurykmentin pastorin virkataloksi ja Lavosen tila sen kornetin virkataloksi.

Muutoksen seurauksena Suomalaiset muuttivat pois, mutta Lavosen tilan asukkaat jäivät nyt oman torppansa vuokramiehiksi eli torppareiksi.

Tämä vaihe kesti 1740-luvulle saakka, kun Vehkalahti joutui Venäjän yhteyteen. Uusi esivalta ei tuntenut puustelleja ja upseerien virkatalojärjestelmä romutettiin.

Puustellit eivät kuitenkaan palautuneet talonpoikien omistukseen, vaan ne liitettiin Vilniemen kartanoon yhdessä kahden talonpoikaistilan kanssa, Talsi v. 1751 (maakirjanumero 1) ja toinen, Muuri v. 1758 (maakirjanumero 6).

3

Vilniemen kartano, silloin vielä nimeltään Mukala, oli venäläisten upseerien, Okunov ja Sedov, omistuksessa. He eivät asuneet Vilniemellä, vaan työt tekivät torpparit.

Kaksi talonpoikaistilaa kuitenkin säilyi itsenäisinä, Muuri (numero viisi) ja Silvo (numero neljä).

Vilniemen kylän talonpoikaiset kantasuvut Vehkalahden seurakunnan rippikirjasta vuodelta 1744 käy ilmi, että Vilniemellä oli kolme asuttua taloa: Silvo, Lavonen ja Muuri.

Silvon talossa asuivat isäntäpari Sigfred Jacobsson ja vaimonsa Maria Ericsdotter sekä lisäksi heidän kolme lastaan: Simon, Karin ja Michael.

Lavosen talo koostui niinikään viidestä henkilöstä, isäntäpari Jacob Simonsson ja hänen vaimonsa Elisabeth Nielsdotter sekä kolme lasta: Maria, Jacob ja Thomas.

Muurin talossa asuivat leskiemäntä Margaretha Ristontyttären lisäksi hänen lapsensä Mårten, Erik, Anna, Christer, Elisabeth ja Johannes. Isäntä Matti Thomaksenpk Muuri oli kuollut vuotta aikaisemmin v. 1743. Tässä talossa asuivat myös renki ja piika.

Vuonna 1757 kun kartanon omistus vaihtui, tulivat uusiksi omistajiksi haminalaiset kauppiaat Jobst Fabritius ja Magnus Giösling. Torppareiksi Mukalalle muutti kaksi perhettä: Lars Larsson perheineen ja veljekset Thomas ja Marcus Marcusson, joista Marcus oli perheellinen. Hänen vaimonsa oli Lisa Jöransdotter Danska Reitkalista.

Suomalaisen talossa oli isäntänä luotsi Simon Mattsson. Hän oli syntynyt v. 1682 ja kuoli kolmas joulukuuta vuonna 1782. Hän eli siis 100–vuotiaaksi.

Muurin toinen tila (no. 6) joutui samana vuonna kartanon torpaksi.

4

Vilniemi vuonna 1732 Luotsitilat Vilniemen sijainti on merenrannalla ja luonnollisesti sen asukkaat elivät meren antimilla. Kalastuksen lisäksi kyläläiset tekivät kaupparetkiä Suomenlahdella jopa Viroon asti. Tästä johtuen he tunsivat lähivesien karit ja matalat.

Kruunu käytti mielellään vilniemeläisten palveluksia. Merenkulkua varten Haminanlahdelle tuli asettaa reimarit ja muut merimerkit ja isännät voivat toimia luotseina ja opastaa aluksia Haminan satamaan.

Vuonna 1722 heti Isonvihan päätyttyä lähti luotsitirehtööri Nils Ström (aateloituna Strömcrona) apunaan hydrograafi Jonas Hahn ja kaksi muuta perämiestä myöhään syksyllä Haminaan järjestämään luotsilaitosta ja merkitsemään Suomenlahden kulkuväyliä.

5

Tämä ryhmä toimitti vuonna 1723 tarkan luettelon Suomen luotseista.

Luettelon mukaan Vilniemellä oli viisi luotsia ja luotsirenkiä. Luotsit olivat Simon Matsson Suomalainen, joka asui Lavosen talossa ja Eric Thomasson Muuri. Hän piti oman ilmoituksensa mukaan Muhr-nimistä entistä sotamiestilaa. Nimismies Kyreen oli kuitenkin merkinnyt tämän tilan ilman rasituksia olevaksi kruununtilaksi. (Muurin tila no. 6) Luotsien lisäksi oli neljä renkiä ja luotsioppilasta: Eric Thomassonin veljet Mats, Arvid ja Henric Thomasson sekä Paul Simonsson.

Luotsien toimeentulo oli huono. Luotsi sai asunnon (tuvan), kaalimaan ja yhden lehmän laitumen luotsitilalta ja tilan haltija nautti tilalle myönnetyt verohelpotukset. Kruununluotsi Erik Thomasson Muuri tuli maineeseen sitä, että hän v. 1728 puolusti tarmokkaasti luotseille myönnettyjä vapauksia. Hän kieltäytyi rakentamasta häneltä vaadittua ”skantzisiltaa”, koska luotsit olivat vapaat tientekorasituksesta, mutta sen sijaan heidän velvollisuuksiinsa kuului asettaa väylien viitat paikoilleen ja pitää ne kunnossa. Vetoamalla maaherraan Erik Muuri saikin oikeudessa vapauttavan tuomion.

Vuonna 1734 oli Strömcronan listalla edelleen viisi luotsia ja -renkiä Vilniemellä.

Vilniemen kartano Vilniemen kartano, aikaisemmalta nimeltään Mukala, oli aivan alusta pieni rälssitila, joka oli keskiajalta lähtien kuulunut Poitz-suvulle, joka omisti myös Poitsilan ja Summan kartanot. Pietari Poitz sai Vilniemen kartanon autiona vuonna 1594. Poitzit eivät asuneet Vilniemellä, vaan tilalla pidettiin lampuotia. Poitzin lapset myivät Vilniemen kartanon kreivi Ernst Creutzille tammikuussa 1619, mutta Creutzin leski vaihtoi sen takaisin kapteeni Mårten Poitzille, jolla oli hallussaan Poitsilan lisäksi kartanoita Porvoon ja Pernajan pitäjissä.

6

Poitzin suvulla Vilniemi oli vielä 1690, jolloin Nils Poitz lahjoitti kartanon vävylleen vänrikki Mårten Sommarille, joka asui siellä 1720-luvulle saakka.

Rakennuksen matalampi osa on vanhin. Toisen kerroksen siiven alaosa on rakennettu 1840-luvulla eversti Melartin aikana. Talon yläosa rakennettiin 1880-luvulla professori Cleven jäätyä eläkkeelle.

Silloin hän muutti Haminaan ja tilalle otettiin lampuoteja. Tietojen mukaan tila tuotti tappiota, kun pellot usein jäivät veden alle.

Vilniemen viljelyskartta vuodelta 1732 osoittaa, että talo on alkuaan rakennettu merenlahden rannalle. Säteri pysyi silti suvun hallussa 1750luvulle. Puolivälissä 1700-lukua talolla oli kaksi venäläisnimistä omistajaa, everstiluutnantti Nikita Sedov ja tämän vävy kapteeni Okunoff. Vuonna 1758 se siirtyi haminalaiselle kauppiaalle Heino Erik Bruunille, joka piti sitä hallussaan kolmisenkymmentä vuotta. Seuraava omistaja oli rikas viipurilainen Antony Naht. Hän ei kuitenkaan pitänyt taloa kauan, koska omistajana jo 1800-luvun alussa oli keisarillisen hovin virkailija Richard Kossoff.

Vuonna 1841 Richard Kossoff myi Vilniemen kartanon Kurkijoen kirkkoherralle Jakob Johan Slottmannille. (1766 Porvoo-1846 Kurkijoki).

Hänen vanhempansa olivat Kesälahden kirkkoherra Jonas Slottman (1735 Rautalampi - 1791 Kesälahti) ja Katarina Solitander (k. 1771).

7

Jakob Johan Slottmanin puoliso oli Jaakkiman papin tytär Helena Katarina Hulkovius ja heillä oli tytär Maria Helena Slottman. Maria Helena avioitui luutnantti Pavel Kobelevin kanssa, joka vei hänet SisäVenäjälle. Pavel Kobelev kohosi ajan mittaan kenraaliksi ja hän omisti Krimillä laajoja maa-alueita, jotka sittemmin häipyivät vallankumouksen myrskyissä. Tällä pariskunnalla oli tytär Katarina Kobelev, josta tuli n. vuonna 1837 Karl Fredrik Melartin puoliso. Melartin pariskunta asui Svartholman linnakesaaressa Loviisan ulkopuolella. Siellä syntyi tytär Helena Emilia Melart 4.12.1838, Vilniemen kartanon tuleva omistaja.

Jakob Johan Slottman osti Vilniemen kartanon vuonna 1841 leskentilaksi puolisolleen Helena Katarina Hulkoviukselle, mutta Helenan jäätyä leskeksi vuonna 1846, hän ei halunnutkaan asua Vilniemellä vaan muutti Parikkalaan, missä hänellä oli omaisia. Jakob Johan Slottmanin ja Helena Katarinan ainoa jälkeläinen oli tyttärentyttärentytär Helena Emilia Melart, joka sai kartanon jo kolme-vuotiaana, sillä hänen äitinsä Katarina Kobelev oli jo kuollut 12.7.1841 Vilniemellä ja hänet on haudattu Haminan kreikkalaiskatoliseen hautausmaahan. Helenan isä eversti Karl Fredrik Melart oli sitten kartanon tilanhoitajana.

Melart oli syntynyt pappisperheeseen Sortavalassa vuonna 1812. Hän oli kahdesti naimisissa. Jäätyään leskeksi vuonna 1841, hän avioitui vuonna 1847 uudelleen ja toinen vaimo oli Jaakkiman papintytär Karolina Wilhelmina Hulkovius (1815-1878). Heillä oli tytär Anni Elin ”Anni-muster” Melart (1857-1942).

Karl Fredrik Melart oli opettajan toimensa ohella maanviljelijä. Hän hankki ayrshire-karjaa, ja hän otti käyttöön vuoroviljelyksen. Hän aloitti merenlahden kuivaamisen pelloksi rakennuttamalla kaksi patoa.

Tämä kuivatus tapahtui pumppaamalla vedet pois aluksi hevoskierrolla myöhemmin tuulimoottorilla tai lokomobiililla. Nykyään käytetään sähköpumppua.

8

Eversti kunnosti myös kasvihuoneen ja viljeli siellä mm. viinirypäleitä.

Lisäksi hän suurensi kartanon päärakennusta, rakennutti sivurakennuksen, navetan, jossa rakennusaineena käytettiin kanervaa, hiekkaa ja savea, aitan, jonka alla on kellarit, vilja-aitan, tallin ja vaunuliiterin. Kaikki nämä rakennukset ovat rivissä vastapäätä päärakennusta ja niiden välille istutettiin kuusiaita. Nämä rakennukset rakensivat Pohjanmaalta tulleet työnhakijat nälkävuonna 1867.

navetta

vaunuliiteri

Karl Fredrik Melart oli innokas karhunpyytäjä. Kun hän kuuli, että Parikkalassa oli karhu kierroksessa, hän heti valjastutti hevosen kuomureen eteen, otti mukaan everstinnansa ja uskollisen metsästystoverinsa Simon Matsson Niemelän. Perille saavuttaessa he saivat tietää, että karhu oli päässyt kierroksesta karkuun. Paluumatkalla Simon Matsson sairastui keuhkotautiin josta tuli hänen viimeisensä.

Sippolassa Karl Fredrik Melart ampui karhun, joka täytettiin ja lahjoitettiin Kadettikoululle. Kadettikoulun toiminnan lakattua, vuonna 1903, karhu yritettiin siirtää Haminan Yhteiskouluun. Se epäonnistui, koska valtio ei antanut suostumusta. Täytetyn karhun nykyinen paikka on kadettikoulussa jossain Kaukaasiassa. Vehkalahden ensimmäisessä kuntakokouksessa v. 1867 Melart oli puheenjohtajana. Samana kesänä hän matkusti katsomaan Pariisin maailmannäyttelyä.

9

Karl Fredrik Melart kuoli syksyllä 1875 ja hänet haudattiin Haminan Hietakylän hautausmaahan.

Melartin tytär Helena Emilia Melart peri kartanon v 1875. Helena oli käynyt Haminassa Forsblomin tyttöpensionaattia, jossa oppi mm. monia kieliä. Hän oli aikoinaan pitänyt koulua Vilniemen kylän lapsille apuvälineinään musta taulu ja helmitaulu. Hän perusti lainakirjaston kyläläisten käytettäväksi.

Helena Melart oli naimisissa (v. 1863) professori Zakarias Joakim Cleven (s. 1820 Rantasalmi k. 1900 Vehkalahti) kanssa.Tämä pariskunta muutti perheineen Helsingistä Vilniemen kartanoon vuonna 1882, kun Zakarias Cleve pääsi yliopistosta eläkkeelle.

Muuttoa varten Z. J. Cleve oli kauppaneuvos Ahlqvistilta vuokrannut pienen "Olga"-nimisen laivan, jolla voitiin seilata suoraan kartanon maille Ristiniemen laituriin.

Professorin kuoleman jälkeen taloa hoiti hänen tyttärensä, talousneuvos Gunilla Cleve vuoteen 1931. Vuosina 1931-1958 viljeli kartanoa agronomi K Z Cleve ja vuodesta 1958-1986 maat. ja metsät. maisteri, talousneuvos Anni Cleve.

Vuonna 1986 vanha navetta ei vastannut enää nykyajan vaatimuksia.

Navetta ei ollut enää paras mahdollinen karjan pitoon, myös kartanon uudet jatkajat eivät olleet karjaihmisiä. Yli 20 sarvipäätä huutokaupattiin kolmantena kesäkuuta 1986 ja kartanon vuosisatojen navettatoiminta päättyi.

10

Vilniemen kartanon väki v. 1918

vas.ylh.: ?, ?, Kaarle Krohn, Helena Cleve-Krohn, Kustaa Karjalainen, Elsa CleveKarjalainen, Ester Karjalainen (Hornamo), Kaarlo Cleve, Väinö Krohn, Greta Hjelt-Krohn, Toivo Krohn, Ola Cleve, Emil Melartin. keskirivi: Anni Melart, Helena E Melart-Cleve, Gunilla Cleve, Anni Cleve, Anna Zimmerman-Cleve. alarivi: Erkki Cleve, Sakari Cleve, Elli Cleve-Laurell.

Torpparilaitos

1800-luvun loppupuolella maaseudun suurin työllistäjä oli luonnollisesti maatalous. Maaseudun väki jakaantui talollisiin, torppareihin, mäkitupalaisiin sekä itsellisiin. Maanvuokrasuhteessa talollisen tilaan oleva torppareiden joukko oli merkittävä.

Torpat olivat noin kolmesta viiteen peltohehtaarin suuruisia.

Päivätyövelvollisuuden lisäksi torpat maksoivat 30 - 40 prosenttia viljelmän nettotuotosta vuokraa päätilalleen. Verorasitusta voi pitää melko ankarana, koska työkoneita oli vähän ja viljelmät tuottivat huonosti.

Veroista syntyikin ristiriitoja torppareiden ja talollisten välille.

11

Maanvuokraussuhde torpparin ja tilallisen välille vahvistettiin torpankontrahdilla. Aluksi useimmat sopimukset olivatkin suullisia.

Väestön lisääntyessä tarvittiin uusia asuinpaikkoja. Tilalliset antoivat kyläkunnan suostumuksella raivata uudisviljelmiä tiluksilleen. Torpan vuokra suoritettiin viikottaisina työpäivinä eli taksvärkkeinä.

Hevospäivätöitä sovittiin sekä kesällä että talvella viikko omine ruokineen.

Kiireisimpinä aikoina piti mies- ja naistyöpäivä suorittaa "kutsun mukaan".

Yleisen maantien korjaus tilan alueella asetettiin usein torpparin velvollisuudeksi. Torpparin tuli myös pitää tilan rakennukset hyvässä kunnossa, sekä korjata ajallaan katot ja permannot. Torppari sai hallita torppaa vaimonsa kanssa niin kauan kuin elivät kunhan maksoivat veronsa laillisessa ajassa ja suorittivat työvelvollisuutensa.

Vilniemen torpat Vilniemellä oli 1700-luvun puolesta välistä lähtien kartanon hallitsema asutus. Kartanon rakennukset sijaitsivat kilometrin päässä torppareiden ja luotsien asunnoista, jotka oli rakennettu rykelmäksi Kylänlahden ympärille.

1700-luvun kuluessa neljä aiemmin itsenäisenä pidettyä viljelmää liitettiin kartanoon: Talsi, Suomalainen, Lavonen ja toinen Muuri.

1800-luvulla perustettiin lisää torppia: v. 1812 Hattarin torppa, eli vuodelta 1856 nimeltään Niemelän torppa Ristiniemessä, Majaniemen torppa vuonna 1822, Majasaaren torppa vuonna 1818, Rajalan torppa vuonna 1846, Hunkerin torppa vuonna 1849, Leirin torppa vuonna 1844 ja samana vuonna Wompin torppa sekä Pappilansaaressa sijaitseva Pappilansalmen torppa.

12

Kartanon maita viljelivät Mukalan torpparit. Näiden kartanon omistamien torppien lisäksi oli vielä Klubben (Lupin) torppa, jota kutsuttiin myös Turckin torpaksi. Se kuului Silvon maatilaan.

Majaniemen torppa Leskimies Jonas Thomasson (1759-1830) ja vaimo Maria Thomasdr. tulivat Poitsilasta vuonna 1815 ja olivat Majaniemen ensimmäisiä torppareita. Heidän tyttärensä Anna Jonasdr (s. 1794) vihittiin vuonna 1829. Puoliso oli Brakilan jääkäri Fredrik Matsson Ruth. Tällä pariskunnalla oli kolme lasta: Carl Gustaf (s. 1827 Brakila), Maja Stina (s.

1829 Vilniemellä) ja Maria Helena (s. 1831 Vilniemellä). He asuivat Majaniemen torpassa vuoteen 1841, jolloin he muuttivat Haminaan.

Vuonna 1842 uudet torpparit olivat Virolahdelta. Johan Johansson (18041869) ja Elisabet Ericsdr. (1801-1880). Heidän poikansa Matti Juhonpoika Majaniemi (1835-1894) jatkoi lampuotina vuoteen 1894.

Hän kuoli naimattomana.

Vuonna 1903-1904 Majaniemen asukkaat olivat Juho Antinpoika Mäkelä perheineen ja vuonna 1905-1906 Edvard Villenpoika Suntio Hunkerin torpasta.

Leirin torppa Anders Matsson (1802-1847) ja Elisabet Thomasdr (1806) olivat Leirin torpan ensimmäiset torpparit. He tulivat vuonna 1843 Brakilan torpasta.

Anders kuoli jo vuonna 1847 ja leski jäi Leiriin asumaan vuoteen 1854.

Torpan uudet haltijat tulivat Elimäeltä. He olivat leski Eva Eriksdr Tani ja pojat Anders Michelsson, Gabriel Michelsson ja Johan Michelsson. He asuivat torpassa vuoteen 1885. Uudet torpparit tulivat Sippolasta vuonna 1886: Jacob Esaiasson Kapakka ja vaimonsa Eva Elisabet Johansdr.

13

Rajalan torppa Jacob Sigfredsson Huusar (s.1804) Viialasta tuli Rajalaan torppariksi vuonna 1847. Hän muutti pois vuonna 1855. Vuodesta 1849 asui myös Peter Matsson (1796-1859) perheineen Rajalassa. Ilmeisesti Peter oli kotoisin Elimäeltä. Peter Matsson oli isäntänä vuoteen 1859. Hänen jälkeläisistään Anders Petersson Rajala jatkoi isäntänä. Vuonna 1871 tila jaettiin niin, että toisen puolen isäntä oli Simon Paulsson Mukalanin poika Kalle Karasti-Rajala (1841-1929).

Hunkerin eli Korpelan torppa Korpelan torppa Hunkerissa perustettiin vuonna 1849. Torpparipariskunta oli Simon Matsson ja Anna Ericsdr Ojusen talosta Sippolasta. Heillä oli ainakin neljä lasta, joista Thomas Simonsson muutti vuonna 1863 Ristiniemeen ja oli Niemelän talon torpparina. Tytär Eva Simonsdr meni naimisiin Wilhelm Eliasson Suntion kanssa ja he jatkoivat torppareina Hunkerissa.

Majasaaren torppa Tämä torppa kuului Vilniemen kartanoon vuoteen 1831, jolloin se siirtyi Poitsilan kartanon omistukseen. Saaressa asui Vilniemen aikana kolme eri perhettä. Loviisalaiset Johan Martinsson (1767-1837) ja vaimo Maria Nilsdr (1767-1838) sekä lapset Anna ja Jöran tulivat vuonna 1813. Tytär Anna (s.1793) vihittiin vuonna 1820 Johan Jöranssonin kanssa. Nuori pariskunta meni asumaan Pitäjänsaarelle, mistä sulhanen oli kotoisin.

Vuonna 1824 saapuivat Thomas Johansson Riisiö (1787-1837) ja Maria Johansdr. (1798-1852) He olivat syntyneet Liivinmaalla ja tulleet tänne Ahvenkosken kautta. Majasaaren kolmas torppariperhe oli Gustaf Michelsson Grönstrand ja Helena Johansdr. He olivat kotoisin Pernajasta ja tulivat vuonna 1825. Majasaaressa pariskunnalle syntyi kuusi lasta.

1800-luvun loppupuolella asui saaressa Haimelinin perhe. Tästä perheestä neljä lasta, Kalle, Jaakko, Selma ja Yrjö Rafael kävivät koulua

14

Vilniemellä.

Majasaaressa on ollut vakituista asutusta viimeksi vuonna 1941, jolloin silloinen metsänvartija Matti Mäkelä muutti Pitäjänsaareen. Majasaaren omistaja laivuri Armas Ryysy myi omistamansa saaret Brakilan kartanon omistajalle, vuorineuvos Lennart Baumgartnerille. Vuodesta 1986 Vehkalahden kunnalle kuulunut saari on osa 200 hehtaarin suuruista ja 30 saaren muodostamaa Majasaaren-Nuokkojen ulkoilualuetta. Tällä hetkellä saaressa on entinen Vilniemen metsästysyhdistyksen maja, metsänvartijan talon kivijalkaa, huoltorakennus ja grillikatos. Lisäksi saarelta löytyy vielä Aleksei Osipovin hauta. Tarinan mukaan tämä punaupseeri haavoittui valkoisia vastaan käydyissä taisteluissa ja pakeni morsiamensa Maija Rasilaisen kanssa Majasaareen tarkoituksenaan edetä sitä kautta Venäjälle saakka. Tämä suunnitelma epäonnistui ja pariskunta päätti surmata itsensä. Osipov haudattiin saareen ja morsian Haminaan.

Wompin torppa Tämä torppa perustettiin vuonna 1844. Gustaf Jacobsson (1797-1852) ja Anna Christina Nilsdr Hovi (1797-1875) olivat ensimmäiset asukkaat.

Gustaf kuoli vuonna 1852. Leskivaimo Anna Christina jatkoi torpparina.

Hänen poikansa Erik Johan Gustafsson Hovi (s.1839) oli naimisissa Maria Jeremiaksentr Mukalan (s. 1846) kanssa. Tällä pariskunnalla oli seitsemän lasta. He asuivat ainakin vuoteen 1890 Wompin torpassa.

Turckin torppa Kartanon lisäksi myös Silvon tilan isännät pitivät torppareita. Klubben eli Lupin torppa, myöhempi nimi Turckin torppa, perustettiin v. 1808 ja torpparina oli Henrik Adamsson Heinolasta. Henrik oli syntynyt v. 1784 ja vuodesta 1806 naimisissa Helena Hermansdr kanssa. Henrik oli silloin leipätorpparina Taipaleen kartanossa. Pariskunta asui Turckin torpassa vuoteen 1816, jolloin he muuttivat Haminaan. Henrik kuoli siellä v. 1835.

15

Uusi torppari oli Gustaf Holmström (1779-1832) Elimäeltä. Hän tuli vuonna 1818. Vaimo oli Helena Ivarsdr. Heillä oli poika nimeltään Anders Johan ja tyttären nimi oli Eva Kristina, joka lähti Pietariin vuonna 1819.

Henrik ja Helena muuttivat Virolahteen vuonna 1822. Poika Anders Johan Holmström, myöhemmin nimeltään Silvo, jatkoi torpparina. Hänen vaimonsa oli Juliana Adamsdr. Pariskunnalla oli neljä lasta. He asuivat siellä vuoteen 1837.

Vuonna 1840 torppari oli Elias Johansson Hytti Virolahden Säkäjärveltä.

Elias oli kolmasti naimisissa . Ensimmäinen vaimo oli Eva Ericsdr Yrjönen (1802-1840) Mäntlahdelta. Heille syntyi kaksi poikaa Carl Gustaf vuonna 1831 ja Elias vuonna 1838. Eliaksen toinen vaimo oli Pyhtään Myllykylästä kotoisin. Hän oli sepäntytär ja nimeltään Juliana Andersdr. (1810-1841).

Avioliitto oli lyhyt sillä Juliana kuoli lapsivuoteeseen jo 23.12.1841.

Eliaksen kolmas vaimo oli Maria Elisabet Jacobsdr (s. 1879) Haminasta.

Eliaksen aikana torpassa asui myös vuokralaisia: Maria Matintr (17941838) Kiiskilahdelta oli vuokralaisena vuodesta 1831 vuoteen 1838, Anders Jacobsson Lavonen (1771-1845) ja vaimo Maria Jöransdr.(17811846) vuonna 1844 ja 1845. Eliaksen lankomies Carl Gustaf Yrjönen ja vaimo Anna Elisabet Zachariaksentr asuivat ainakin vuonna 1854 siellä.

Vuonna 1918 astui voimaan ns. Torpparilaki, jonka nojalla torpparit, lampuotit ja mäkitupalaiset itsenäistyivät ja voivat lunastaa vuokraalueensa omakseen. Uusia tiloja muodostui kartanon maille.

16

Rälssitila R:no 7 ”Mukala” jaettiin näin:

Tilan R:no 1 (Talsi), Tila R:no 2 (Suomalainen), Tila R:no 3 (Lavonen) ja Tila R:no 6 (Muuri). Nämä tilat liitettiin kartanon maille jo 1751 ja 1758 välisenä aikana.

Tilat jaettiin seuraavasti: (Tilan nimi ja omistaja) 1.1Tuomela Suomelainen

Otto Suomalainen

3.1 Tuomela

1.2 Lehtoniemi Hesekiel Lehtoniemi Lehtoniemi

Otto

3.2 Lehtoniemi Hesekiel

1.3 Rajala

Kalle ja Viktor Rajala

3.3 Rajala Kalle ja Viktor Rajala

1.4 Kotiranta

Jaakko Leiri

3.4 Rainikko

Emil Niemelä

1.5 Korpela

Ville ja August Suntio

3.5 Lupinsuo

Anton Nimelä

17

2.1 Metsäranta Anton Niemelä

3.6 Kotiranta

Jaakko Leiri

2.2 Tuomela

3.7 Raussi

Mooses Raussi

Otto Suomalainen

2.3 Lehtoniemi Hesekiel Lehtoniemi

3.8 Korpela Ville ja August Suntio

2.4 Hakala

Kalle ja Viktor Rajala

6.1 Metsäranta Anton Niemelä

2.5 Raussi

Mooses Raussi

6.2 Tuomela Otto Suomalainen

2.6 Ranta

Topi Reinikka

6.3 Hoikkaniitty Kalle&Viktor Rajala

2.7 Virilahdenkari Emil Niemelä 6.4 Majasaarenvesi Anton Niemelä & Otto Suntio 1.6 Leiri 2.8 Karasti 3.9 Hinttula

6.5 Hattari

Vilniemen kartano oy.

Lampuotien ja mäkitupalaisten itsenäistäminen toteutettiin kaikessa ystävyydessä, kirjoitti Gunilla Cleve muistelmissaan. ”Lampuotit toivat äidilleni adressin, jossa kiittivät hyvästä menneisyydestä ja toivottivat hänelle rauhallista elämän iltaa. He toivovat samojen luottavaisten välien saavan edelleen jatkua. He tiesivät , että äitini oli aina tahtonut heidän parastaan. Itsenäistämisen kunniaksi syötiin yhteiset päivälliset kartanossa.”, näin kirjoitti Gunilla Cleve.

Helena Emilia Melart-Cleve kuoli samana syksynä 26.09.1922. Vilniemen koulun oppilaat tulivat laulamaan, ennen kuin hänet siirettiin Helsinkiin ja haudattiin puolisonsa, Zakarias Joakim Cleven, viereen.

Korpelan torppa Hunkerissa Wille Suntio ja Eeva Simonsdr rakensivat tämän torpan n. v. 1870

18

Hunkerissa olevan Korpelan torpan kauppakirja 2.10.1920

oikeutetut lunastamaan hallitsemansa torpan, myymme me heille kaikki torpan nautinnassa olevat viljelykset ynnä tonttimaan ja metsämaata näiden kanssa samaan lohkoon taloista Not 1,3 ja 7 talon No 5n. Rajan sivusta niitä rajoja myöten, jotka on maalle aukaistu ja mitkä maanmittausinsinööri J V Arvilommin tekemä kartta lähemmin osoittaa.

Kaupassa seuraa mukana myöskin tiluksilla oleva metsä, paitsi kartanon leimalla merkittyjä tukkipuita, jotka me otamme pois kolmen vuoden kuluessa tästä alkaen. Torpan rakennukset sisältyvät myöskin kauppaan.

Lunastajilla ei ole oikeutta vesialueeseen. Lunnastushinta rakennuksista ja maasta pieni metsä mukaan luettuna on 11872 markkaa, mikä on molempien ostajien puoleksi maksettava, mutta 183 n: tukkipuun hinta 2458 mk, jotka August Suntio yksinään on itselleen merkinnyt, on hänen yksin maksettava. Kauppahinta kaikista on maksettava maaliskuun 14 päivänä v. 1921. Jos lunastajat ennen kauppahinnan suorittamista, myyvät tilalta metsää tai maa-alueita, lankeaa kauppahinta heti maksettavaksi.

19

Ostajat saavat tilan haltuunsa tästä alkaen ja samalla lakkaa vuokrasuhde olemasta niihin alueihin nähden, jotka ovat jääneet edellä kerrotun tiluspiirin ulkopuolelle.

Ostajat vapautuvat vuokramaksun suorittamisesta kauppahinnan maksettua, eli siis maaliskuun 14 päivänä v. 1921. Jos kuitenkin torpparien rasituksena olleet tämän vuoden verot lankeaisivat maksettavaksi edellämainitun ajan jälkeenkin, ovat ne silti heidän maksettavat.

Lohkomis kustannukset suorittavat ostajat ja myyjät puolekkain kumpikin.

Hunkerin isännät osasivat 1800-luvulla lukea, mutta eivät aina kirjoittaa.

Tämän vuoksi kauppakirjaan tuli nimikirjoituksen sijasta puumerkki.

20

Vilniemen maatilat Silvon tila (Vilniemi no. 4)

Silvon tilan pärehöylän vauhtipyörä (piirros Lauri Vainio)

”Vilniemen Silvon nimi oli muisto tilan ensimmäisestä, keskiajalta periytyvästä viljelijäsuvusta. Talon varhaisimman isännän, Nuutti Pekanpojan (isäntänä vv. 1543-1571) poika ja seuraaja oli nimeltään Silvast eli Silvo. Vaikka Silvo ehti pitää maitaan vain kymmenkunta vuotta ennen kuin ne jäivät tyhjilleen, nimi jäi elämään. Näin siitä huolimatta, että autiokautta kesti lähemmäs sata vuotta.

Vuonna 1676 Vehkalahden rakuunatilojen perustamisen yhteydessä, Tuomas Pertinpoika Suomalainen ryhtyi vanhan Silvon pitäjäksi. Uusi isäntä oli vilniemeläisiä, Sigfred Heikinpoika Suomalaisen eli maakirjan kakkosen numeron haltijan veljenpoika.

Vuonna 1681 talon katsottiin olevan siinä määrin vakaan, että se hyväksyttiin vakituisten rusthollien joukkoon. Ratsutilana Silvo säilyi läpi Ruotsin ajan.”

(Vehkalahden pitäjänhistoria II) Silvon talossa asui v. 1744 viisi henkilöä ja vuonna 1760 asukasluku oli kahdeksan henkilöä. Sigfred Jacobssonin kuollessa v. 1780 asukasluku oli 19 henkilöä. Vuonna 1820, kun talo oli jaettu, asui Bertil Simonssonin talossa 20 henkilöä, Johan Ericssonin talossa asukasluku oli seitsemän ja Eric Ericssonin talossa viisi henkilöä.

21

Silvon tilan is채nn채t I Tuomas Pertinpoika II Jaakko Tuomaanpoika III Sigfred Jacobsson Silvo IV Simon Sigfredsson Silvo V Bertil Simonsson Silvo VI Thomas Bertelsson Silvo VII Jacob Thomasson Silvo VIII Elias Jaakonpoika Silvo IX Emil Eliaanpoika Silvo X Uuno Emilinpoika Silvo

1675-1699 1699-1722 1722-1780 1780-1806 1806-1835 1835-1845 1845-1883 1883-1919 1919-1950 1950-1962

Elias Silvo (1846-1919) ja h채nen vaimonsa Helena (1849-1922)

Silvon maatila R:no 4 lohkottiin vuonna 1905-1906

4.1

Nurmela

Erik Jeremiaanpoika Silvo perilliset

4.2

Kuku Harju

Anton Tuomaanpoika Silvo

4.3

Silvo

Elias Jaakonpoika Silvo

4.4

Rantala

Juho Erikinpoika Silvo

4.5

Peltola

Juho Erikinpoika Silvo

4.6

Harjula

Kalle Jeremiaanpoika Mukala

22

Muurin tilan R:no 5 isännät ”Ensimmäinen tunnettu isäntä oli v. 1666 Simo Laurinpk Muuri. Hänen varhaisempia vaiheitaan ei tunnetta, mutta mahdollisesti Simo oli Kannusjärven Muurilanmäen miehiä. Isännät olivat 1700-luvun lopulle Simon miespuoleisia jälkeläisiä. Vuonna 1788 maat sai vävy, Simo Eerikinpoika Silvo nimeltään. Ilmeisesti talon väki oli sitkeää ja yritteliästä, koska maakirjanumero säilytti itsenäisyytensä joutumatta naapurien tavoin kartanon hallintaan.”

(Vehkalahden pitäjänhistoria II) Muurin tilan asukasluku Muurin talossa asui v. 1744 kahdeksan henkilöä, Walborg Erikintyttären aikana v. 1804 asukasluku oli kymmenen henkilöä. Erik Simonpojan kuollessa v. 1850 asukasluku oli 25 henkilöä. Vuonna 1855, kun talo oli jaettu, asui Elias Eriksonnin talossa kuusitoista henkilöä ja Thomas Matinpojan talossa asukasluku oli seitsemäntoista henkilöä.

Muurin tilan isännät I

Matti Muuri 1681-1743

ja

Margareta Christerintr 1710-1775

II

Erik Matsson 1729-1788

ja

Elisabet Jöranintr 1720-1795

III Walborg Eriksdr 1753-1828 ja vävy Simon Eriksson Silvo 1742-1825 IV Erik Simonpoika ( 1780-1850) ja

Helena Eliaantr (1781-1842)

V Elias Eriksson (1812-1880) Hän sai v. 1853 ½ taloa. Hänellä ei ollut perillisä. Hänen osuutensa peri Kristian Joonaksenpoika vuonna 1876.

Toinen ½ taloa oli Thomas Matinpojan (1793-1868) osuus.

Jakotoimitus v. 1899 mainitsee ½ tilan omstajaksi Kristian Joonaksenpoika Muurin (1842-1924). Tämä tila jaettiin Juho ja Antti Muurille yhdessä ¼ taloa (Salmela) sekä Matti ja Erik Muurille yhdessä ¼ taloa (Peltola).

23

Lupinrannan maatila Wompissa Vilniemen kylä ulottuu Lupinlahden pohjoispuolelle Hunkeriin ja Womppiin. Kylän taloilla kuten Vilniemen kartanollakin oli siellä etäisempiä viljelyksiä. Maaperä oli siellä paikoin parempaa kuin hiekkaisella niemellä. Sotien jälkeiset maanhankintalain velvoitteet haluttiin Suomessa yleensä täyttää vapaaehtoisin kaupoin tai lahjoituksin ja niin syntyi tälläkin alueella joitakin uusia maatiloja sekä useampia rintamiestontteja. Wompissa rakennettiin Lupinrannan tila, jonka isäntä oli Arvi Putus. Hän oli kotoisin Koiviston Piisaaren Alvatinkylästä. Toimeentulon antoivat sekä maatalous että maitokarjatalous. Karja oli hyvätuottoista Ay-jalostus karjaa.

Pienimuotoisen maatalouden kannattavuuden päätyttyä ja sukupolvienkin vaihduttua on Lupinrannassa nyt ratsastuskoulu ja entinen navetta on täysin uusittu tilavaksi hevostalliksi. Yrittäjänä toimii ratsastuksen opettaja Sirkka Putus ja hän hoitaa sopimuksen mukaisesti ratsastustunteja, maastoretkiä, kesäleirejä sekä hevosajelupalveluita.

Kalliorannan maatila Halssissa

Kalle Kustaa Mukala, Mukalan suvun päämies syntyi vuonna 1851 Sippolassa. Ammatiltaan hän oli merimies, haaksrikkoutui kerran Hollannin edustalla ja pelastui. Kalle Kustaa oli kahdesti naimisissa.

Ensimmäinen vaimo oli Ida Söderholm Haminasta, joka kuoli lapsivuoteeseen vuonna 1877 Vilniemellä.

24

Toinen vaimo oli vilniemeläisiä ja nimeltään Maria Erikintytär Silvo.

Pariskunnalle syntyi 10 lasta. Kalle Kustaa kuoli vuonna 1930 ja jälkeläisten perinnönjaossa Viljo Mukala jäi Vilniemelle ja Valtteri Mukala osti itselleen Halssin niemen. Vuonna 1930 Valtteri Mukala ja vaimonsa Anna Saavalainen muuttivat karjoineen Halssiin, jossa oli jo lato ja pellot.

Läheisyydessä oli vanhoja talonpaikkoja, mutta ei enää taloja. Mukalat rakensivat oman talon apunaan kaksi kirvesmiestä Ristiniemestä Viljam Kyötikki ja Suntio.

Hirret otettiin omasta metsästä. Vilniemeltä Kukkurista ostettiin lammasnavetta ja se siirrettiin ladon yhteyteen navetaksi, jotta sinne mahtuisi kolme lehmää ja hevonen. Maito kirnuttiin voiksi, mikä myytiin torilla. Myöhemmin 50-luvulla maitoa vietiin meijerille ja silloin tuli jäähdytystarve. Kevättalvella, kun jää oli jo paksua Mukalat hakivat sitä Lupinlahdelta.

Kalle Kustaa, Anna ja Valtteri Mukala Pystyjääsahalla sahattiin neliönmuotoisia palasia, jotka sitten nostettiin seipäiden ja hevosten rekien avulla ylös ja vietiin kotiin, jossa palat peitettiin sahanjauholla.

Maatyöt tehtiin hevosella vuoteen 1958, jolloin ostettiin Valmet traktori.

Tilalla oli myös puimakone ja lypsykone. Sähkö tilalle tuli vuonna 1963.

Vuonna 1971 isännyys siirtyi seuraavalle polvelle, jolloin tilan hoitamista jatkoivat veljekset Tuure ja Hannu Mukala. Vuonna 1994 Hannu, Tuure ja Inka Mukala lopettivat karjan pitämisen.

25

Korpelan maatila Hunkerissa

Ville Suntio ja Eeva Simonintytär Suntio os. Niemelä

Hunkerin torpan isäntäparilla Ville Suntiolla ja Eeva Simonintyttärellä oli kahdeksan lasta, joista kaksi poikaa, Edvard ja Juho, muuttivat Ristiniemeen noin vuonna 1900. Kolmas poika August jäi asumaan kotitaloonsa. Isäntä Ville ja poikansa August Suntio ostivat Korpelan tilan vuonna 1920 Cleven suvulta. August oli naimisissa Maria Frantsintr Salinin kanssa. Maria Salin oli syntynyt Ruovedellä vuonna 1882. Hän oli keittäjänä Poukan talossa, Vilniemen opettajan Lempi AlanderSalojärven kotitilalla. Koska Salojärven perhe tarvitsi silloin lastenhoitajaa, niin Maria Frantsintr Salin sai työpaikan Vilniemellä.

August Suntiolla ja Maria Salinilla oli kolme lasta, Sylvi, Lyyli ja Paavo Lisäksi Marialla oli vielä poika Eero Salin (s. 1904 Ruovesi). Isäntä August Suntio kuoli jouluaattona vuonna 1931. Paavo Augustinpoika Suntio lunasti sisariltaan tilan itselleen ja jatkoi näin isänsä ja isoisänsä tilanhoitoa. Tuolloin hän lupautui myös huolehtimaan vanhenevasta äidistään.

Paavo Suntio avioitui Ilta Läspän kanssa vuonna 1947. Pariskunta viljeli maata saaden viljan, perunat ja juurekset omaan tarpeeseensa.

Tuloja he saivat seitsenpäisen lypsykarjan pidosta. Meijeriauto haki maidot joka aamu maitolaiturilta, jonne emäntä Ilta ne aamuisin oli vienyt maitokärryillä tai kelkalla.

26

Paavo ja Ilta Suntio

Korpelan maatilalla ei ollut koskaan autoa eikä traktoria.

Suomenhevosilla hoidettiin maa- ja metsätyöt. Hunkeria lähin kauppa oli Vilniemen kyläkauppa. Koska kauppa-auton käynti lopetettiin 80- luvulla, Paavo ja Ilta valjastivat viikottain hevosen kärryjen eteen ja ajoivat Lupinmäen kautta Vilniemelle kauppaan hakemaan viikon ruokatarpeet.

Kaupungissa käytiin joko polkupyörällä tai linja-autolla.

Sodassa Paavo oli haavoittunut ja sodan jälkeen hän oli kuntoutuksessa Tiuruniemessä joskus monia viikkoja. Ilta joutui tuolloin tosi koville. Hän hoiti tilan työt ja huolehti samalla heidän pienestä pojastaan ja vanhenevasta jatkuvaa silmällä pitoa vaatineesta Maria-mammasta.

Korpelan tilan ”traktori” Erpo Ilta, Maria, Olli ja Paavo Suntio 80- luvun alkupuolella isäntäväki lopetti karjan pitämisen. Hevosen pidosta Paavo ei kuitenkaan luopunut. Paavon ja Iltan ainoa poika Olli kuoli vuonna 1986 hukkumalla helluntaina ja Paavo kuoli sydänkohtaukseen omalla pihamaallaan 4.6.1986 kaksi päivää Ollin hautajaisten jälkeen. Ilta Suntio vietti vielä kovan pakkastalven -87 Hunkerissa (lämpötila oli tammikuussa 1987 kymmenen päivän ajan lähes - 40 astetta) ja möi keväällä -87 maatilan puolustusvoimille ja muutti Haminaan. Ilta Suntio kuoli vuonna 2004. Uudet omistajat purkivat maatilan päätalon. Navetta, mikä toimii myös latona, on vielä pystysssä.

27

Vilniemen kylä 1900-luvulla Vuosisadan vaihteessa kotielämä oli varmaan Vilniemellä samanlaista kuin muuallakin Vehkalahdella. Perheet olivat suuria ja monella oli vuokralainen ja lisäksi oli melkein jokaisessa talossa ainakin yksi lehmä sekä yksi sika. Sika pidettiin talvella pienessä ja pimeässä pahnassa.

Kesällä siat olivat ulkona ja vapaina. Ruoka annettiin puukaukaloon kolmasti päivässä: keittiöjätteitä, perunoita ja kourallinen jauhoja veteen sekoitettuna. Siat kasvatettiin omiin tarpeisiin. Jos talossa oli vielä toinen sika, se myytiin torilla. Sian teurastus oli suuri asia. Teurastajana oli usein Väinö Muuri. Vuosisadan vaihteessa oli lahtipäivä vapaapäivä työstä.

Lahtisoppa piti keittää sekä naapureille että työkavereille.

Jaakkolan talon väki Jossain talossa oli myös lampaita. Lampaan villasta kehrättiin lankaa josta valmistettiin sukkia ja kankaita.Lampaita laidunnettiin kesällä yleensä saarilla: Hylksaaressa ja Vimpasaaressa sekä Lupinlahden Inklourissa ja Hietakarissa.

28

Helge Huuho (1902-1984) kirjoitti muistelmissaan: ”Työnteko aloitettiin varsin nuorena. Se oli tapana ja oikeastaan pakkokin jo taloudellista syistä. Jo kymmenen vuotiaana sain pestin karjapaimeneksi. Palkka ei kuitenkaan ollut huono. Siihen kuului kesällä täysi ylöspito ja syksyllä kun lähti talosta pois paimen sai uuden puvun, saappaat, villasukat, alusvaatekerraston ja lippalakin. Emäntä leipoi ison lanttupiirakan ja lisäksi tuli vielä kupo olkia patuskaa varten ja hevosella tuotiin kotiin”. ”Paimen teki pitkää työpäivää. Herätys oli kello 0600. Silloin piti mennä huiskimaan lehmistä kärpäsiä, kun piika meni lypsylle, etteivät lehmät potkisi kesken lypsyn. Lypsyn jälkeen mentiin sisälle sain aamupalan ja sitten lähdettiin paimeneen. Kylän päähän oli koottu kaikkien talojen karja, joka sitten ajettiin metsään. Siihen aikaan karja kävi vapaasti metsään ja paimenet pitivät huolen, etteivät lehmät päässeet hukkumaan ja osaisivat illalla takaisin kotiinsa. Paimenilla ei ole kelloa, mutta auringon kulusta oppi näkemään milloin tuli lähteä kotiinpäin.”

Helge Huuho kirjoitti myös kalastuksesta: ”Siihen aikaan kalaa nousi eri tavalla kuin tänä päivänä. Saalit olivat suurempia ja lähes kaikki kala käytettiin ihmisravinnoksi. Pientä särkeä nousi keväällä Mullinkoskesta vaikka kuinka paljon. Ajoin sitä autolla aina Savitaipaletta, Luumäkeä ja Lappeenrantaa myöten ja myin maalaistaloihin. Silloin torilla meni huonommin kaupaksi kuin kiertämällä ja myymällä suoraan taloihin. Taloissa ostettiin silloin jopa sata kiloa särkiä, jotka suolattiin, syötiin talven kuluessa ja jopa myytiin niille, joilla ei itsellä ollut,” muisteli Huuho. Maata ei yleensä ollut kuin pieni tilkku, mutta Vilniemen kartanon mailla oli tilaisuus laiduntaa, kun korvaukseksi tehtiin taksvärkkiä (1 lehmä=7 vrk )Talviruokinta hoidettiin keräämällä luonnonheinää saarten rannoilta ja leikkaamalla ruokoa. Kun ruoko joka kesä leikattiin hyvin tarkkaan, eivät rannat päässeet rehevöitymään.

Ruo'onleikkuu tehtiin yleensä talkooporukalla.

29

ylh vas.: Veikko Muuri, sylissä Lasse Muuri, Vikko Rannala, Ville Kaitainen, Niilo Muuri, Tyyne Suomalainen, Aino Muuri, Ellen Mukala, Toivo Silvo, Ilmi Muuri, Matti Mattila. alarivi vas.: Allan Muuri, Hilja Muuri, Emil Muuri, Unto Suomalainen, Väinö Muuri, Sakari Muuri, Alina Rajala, Vilho Suomalainen ja Raili Muuri.

Vielä 70-luvulla oli kylässä ainoastaan Brusilassa vielä kolme lehmää.

Lupinlahden puolella Halssissa Mukalassa ja kartanossa oli vielä oikein karjaa, minkä pitäminen loppui 90-luvulla.

Kirkkomatkat 1900-luvulla kyläläiset kävivät ahkerasti kirkossa. Se merkitsi ainakin nuorille kokoontumis- ja tapaamispaikkaa. Matkat tehtiin yleensä veneellä. Myös hevoskyydillä mentiin kirkkoon.

Vilniemen naisia

Hilda Heikkilä Jaakkolan talosta, Lempi Muuri-Joensuu, Aune Ellen RanniMukala, Salli Mukala, Elma Mukala emäntä Mukalassa.

30

Peltolan talo n. 1905 kuski : Johannes Silvo

Kalastus Kalastus oli monen talon tärkeä tulonlähde. Kalansaalis vietiin kottikärryllä Kylänlahdelta Vasteeninrantaan, jatkettiin soutamalla Lepikönrantaan ja taas kottikärryllä kaupunkiin ja torille. Sinne mentiin jo aamulla kuuden maissa. Tunnettuja kalakauppiaita olivat mm. Miina Heikkilä, Lyyli Huuho, Aino Muuri.

Maataloutta harrastettiin entisaikaan siten, että vähintään perunat saatiin omasta maasta. Perunaa kasvatettiin myös myytäväksi Haminan torille ja vietiin Jaakkolan ja Matmuurin veneellä Kotkaan Hietaseen, Tiutiseen ja Popinniemeen. Perunan lisäksi Vilniemellä viljeltiin vehnää, ruista, ohraa, kauraa, hernettä, papua, porkkanaa ja kaalia.

Juomavesi on aina ollut ongelma vilniemeläisille. Jokaisessa pihassa oli oma kaivo, mutta kun oli oikein kuiva kesä, kaivot saattoivat kuivua.

Koulun keittiössä oli käsivesipumppu jo sodan jälkeen, mutta kun viemäröintiä ei ollut, kannettiin likavedet ulos. Sama järjestelmä oli monissa taloissa. Pyykki pestiin saunassa ja huuhtelu tapahtui meressä, talvella avannossa. Matot pestiin Vasteenin- tai Kylänlahden rannassa.

31

Postinkuljetus Vilniemen postinkantajana oli Alina Rajala os. Muuri (1886-1964). Hän toi postilähetykset kolme kertaa viikossa kottikärryillä kotiin saakka.

Aamulla hän kävi ensitöikseen tyhjentämässä Riihijärven kaupan seinään kiinnitetyn postilaatikon. Seuraava pysähdyspaikka oli koulun keittiö, mistä tuli mukaan koulun posti. Koivukujaa seuraten Alina Rajala meni kartanon keittiöön, josta hän sai taas lisäystä lähtevään postiin. Matkalla Ristiniemeen hän keräsi risukimpun tien varteen, josta se paluumatkalla otettiin mukaan hellan uunissa poltettavaksi. Seuraava etappi oli Ristinimen koulu. Siitä Kyötikin suksiverstan rantaan, jossa hänellä oli ruuhi. Kottikärry ruuheen ja soutamalla Baranovskin rantaan, johon hän jätti ruuhen. Taas kottikärryä työntäen Fredrikinkadun postitaloon, jossa postisäkki tyhjennettiin ja Vilniemeen menevä posti lajiteltiin.

Paluumatka tehtiin päinvastaisessa järjestyksessä. Posti vietiin jokaiselle kotiin postilaatikkoon, vain arvoposti vietiin perille taloihin asti.

Alina Rajala oli kertonut lapsenlapsille, että sodan aikana soutaessaan kaupungin suuntaan, vihollisen lentokoneet olivat hänen yläpuolellaan.

Hän sanoi nähneensä lentäjien kasvotkin. Hän oli myös kertonut, kuinka kerran postissa ollessaan tuli ilmahälytys. Kaikki ryntäsivät ulos mennäkseen pommisuojaan. Heidän ollessaan kadulla, olivat koneet yläpuolella ja pommeja putosi lähikortteleihin. Kaikki heittäytyivät maahan. Yksi postilainen oli silloin nostanut päätään ja huutanut, että muut pitäisivät päänsä alhaalla. Sillä hetkellä osui sirpale hänen otsaansa.

Hän oli ainut, joka kuoli siihen kadulle.

Alina Muuri-Rajala kantoi postia eläkkeelle jäämiseensä asti, 40-luvun loppupuolelle.

32

Hautajaiset Kuolemantapauksen sattuessa ruumisarkku valmistettiin kotona. Ruumin säilytys oli vaikeaa varsinkin kesällä. Talvella vainaja pidettiin riihessä hautaukseen asti. Kirkolle lähdettäessä laulettiin virsiä kylän rajalle saakka. Kalle Kustaa Mukala esiintyi usein näissä tilaisuuksissa esilaulajana. Hautaan siunaamisen jälkeen oli kotona vielä muistotilaisuus, hartauspuheita, laulua ja tarjoilua.

Nimet Ensimmäiset vakituiset asukkaat Vilniemellä lienevät puhuneet keskenään ruotsia. Muistoksi vanhasta kotikielestä on jäänyt monia erikoisilta tuntuvia paikannimiä, koska sanat ovat suomeksi vääntynyttä ruotsia. esim. Huussinhäntä, Halssi = Pohjukka, Womppi olisi Kyläasutus, Inklouri olisi Sisäluoto, Mölbacka olisi Jauhomäki, Vasteeni tarkoittaa Nuottakallio(vad=nuotta), Pernas = Bergnäs, raki eli brax = lahna.

Vilniemen vanhimpia 1930-luvulla vas. Leena Pihlhjerta os. Silvo s.1844 Mariana Silvo os. Muuri s.1856

Amerikkaan Haminan Sanomat kirjoitti helmikuussa 1902: -Amerikkaan lähteäkseen on tällä viikolla lähemmäs kymmenkunta vehkalahtelaista ottanut passin, niistä kuusi wilniemeläistä. Lähtijät owat enimmäkseen asewelwollisuusijässä olewaa nuorisoa. Kaikkiaan on tämän vuoden kuluessa jo neljäänkymmeneen mieheen lähtenyt Wehkalahdelta lännen maille painaltamaan.-

33

Helmikuusa 1902 lähtivät: sisarukset Hjalmar (s. 27.4.1879), William (s. 29.9.1884) ja Evert Waldemar (s. 28.11.1881) Silvo. Heidän siskonsa, Hilja Elisabet (s. 4.6.1887) lähti perään lokakuussa 1903.

Esaias Suomalaisen perheestä lähti samassa kuussa kolme poikaa ja kaksi tytärtä, Otto (s.11.10.1879), Jalmari (s.27.9.1884), Eemil (s.11.12.1879), Olga (s.18.5.1882) ja Wilhelmiina (s.12.7.1887).

Heidän lisäkseen lähtivät Amerikkaan vielä Emil Erikinpk Silvo (s.

4.1.1884) Aukusti Erikinpk Silvo (s.13.7.1883) ja Kaleb Nilsson Silvo (s.

8.10.1881).

Haminan Sanomat kirjoitti seuraavasti: -Muuan Wilniemeläinen poikanen, joka ei ollut vielä edes rippikoulua käynyt, oli muitten muassa saanut kultakuumeen päähänsä, ja päästäkseen halunsa perille, oli tehnyt oiwallisen keinon rippikoulupulassa. Hän pyysi ja saikin luwan lukea kaupungin pastorilla rippikoulun, koska sanoi nyt aikowansa mennä koneenkäyttäjän oppiin.

Päästyään ”miehen kirjoihin”, oli hän myös toisten wilniemeläisten mukana ottamassa papilta todistusta, mutta ei koneen käyttäjän oppia varten, waan- Amerikkaan. Näin sukkelaa keinoa sitä osataan käyttää päästäkseen tarkoitusten perille.Siirtolaiset Vuonna 1945 saapuivat siirtolaiset Vilniemeen ja Vimpasaareen.

Siirtolaisperheet olivat: Herrala, Rytkölä, Tvilling, Kunttu, ja Ruottu Vilniemellä. Brakilan kartanon omistamaan Vimpasaareen asettuivat Armas Jukka, Vilho Rokka, Anton Jukka ja Anton Laisi.

Uuden seuratalon pihakunnostustalkoot oik.alh. Elsa Kallio-Nieminen, Lyyli NiemeläHuuho, Salme Peroaho-Heikkilä, Ellen Mukala. seis. Annikki Seppinen-Kallio

34

Marjanpuhdistustalkoot v. 1930 1. Kalevi Heikkilä 2. Osmo Heikkilä 3. Tyyne Heikkilä 4. Olavi Riihijärvi 5. Sirkku Heikkilä 6. - 7. Arvo Riihijärvi 8. Hilda Silvo 9. Leena Pihlhjerta 10. Aura Heikkilä 11. Lauri Heikkilä 12.

Alma Riihijärvi 13. Vilhelmiina Hekkilä 14. Tyyne Mustamaa.

Vilniemen miehet hakivat tulevan puolisonsa useimmiten Brakilan tai Vilniemen kartanoista tai sitten Klamilasta tai Virolahdelta. Vielä 1900luvulla katsottiin, että tulevalla avioparilla oli samanlainen tausta.

Sopivinta olisi jos talonpojan tytär ja talonpojan poika, talonrenki ja saman talon piika avioituisivat. Ison talon tuleva isäntä ja talonpiika ei ollut kovin suosittu ainakaan talon isännän moraalin mukaan.

On tapahtunut niin, että piika odotti lasta suuren talon isännän pojan kanssa. Seurauksena oli, että piika irtisanottiin työstä ja elatusrahana lapselle hän sai lehmän mukaansa. Avioliittoon aikova morsian ja sulhanen menivät yhdessä kirkkoherranvirastoon kuulutusta ottamaan.

Kuulutus luettiin kolmena peräkkäisenä sunnuntaina ja ainakin kerran piti morsiusparin käydä itse sitä kuuntelemassa. Jos ei käyty kuuntelemassa, sanottiin pariskunnalle tulevan kuuroja lapsia.

Vihkiminen toimitettiin kirkossa, mutta usein oli järjestetty niin, että vihkiminen tapahtui morsiamen kotona ja häät vietettiin sitten sulhasen talossa. Monesti oli pappikin mukana häissä.

35

Häät

Kaija Suomalainen 2. Pirkko Lommi 3. Katri Nopanen 4. Eeva Lommi 5. Eila Vuorinen 6. Bertta Huuho 7. Ilmi Muuri 8. Toini Silvo 9. Eeli Lommi 10. Topias Pihlhjerta 11.? 12. Liisa-Stiina Riivari 13. Helena Vepsäläinen 14. Juho Vepsäläinen 15. Aune Stenberg 16. Aarne Stenberg 17. Väinö Raussi 18. Eino Huuho 19. Helge Huuho 20.- 21. Anni Huuho 22.- 23.- 24. Lempi Silvo 25.- 26.

Lyyli Niemelä 27.- 28. Jooseppi Filppu 29. Antti Nopanen 30. Vilho Huuho 31.

Aino Mukala 32. Toivo Kasari 33. Jenny Kasari 34. Elma? Mukala 35.Ellen Mukala 36. Amalia Filppu 37. Hilda Silvo 38. Tyyne Heikkilä 39. Elvi Niemelä 40.

Taimi Rajala 41. Otto Suomalainen 42. Anton Muuri.

36

Kesähäät Wompin torpassa 1850-luvulla.

Mainitut häät alkoivat eräänä lauantai-iltana ja juuri kun kutsuvieraat ja omaiset olivat päättämässä hääateriaa, liittyi jo pihamaalla istuskeleviin kutsumattomiin vieraisiin uusi joukko kuokkavieraita, jotka olivat Pampyölistä. Niiden joukossa oli myös eräs Turkia-niminen mies, joka oli tunnettu tappelija ja ”tupien tyhjentäjä”. Kuokkavieraita pyrki sisään häätaloon, juovuksissa kun olivat, ja em. Turkia kysyi kovalla äänellä: ” Kuka teistä söi sikaruoasta limpit”.

Muuta ei tarvittukaan ja tappelu alkoi. Myös sulhanen, Wompin-Kalle, osallistui tähän. Vaikka tässä vaiheessa ajettiin räyhääjät pakoon, ei tappelu suinkaan siihen loppunut.Pakenijoita vastaan tuli nimittäin neljä iltalomalla ollutta Pampyölin kasarmin venäläistä sotamiestä, jotka oluthumalassaan tiedustelivat, mistä vastaan tulleet miehet olivat saaneet kasvonsa verille. Kuultuaan asian he kehottivat suomalaisia lähtemään takaisin häätaloon luvaten auttaa tappelussa näitä. Koko joukko kääntyi takaisin palaten häätaloon, jossa alkoi hurja tappelu. Venäläiset sotilaat käyttivät pistimiään, joita he aina pitivät vyösään. Tappelussa lyötiin ketä sattui ja millä sattui. Naisetkin saivat vammoja, mutta kaikkein pahiten lyötiin erästä talossa tilapäisesti ollutta pohjois-karjalalaista reissumiestä nimeltään Jormanainen, joka myöhemmin menehtyi vammoihinsa.

Tähän tappeluun oli ottanut osaa noin neljäkymmentä miestä, joista parikymmentä haavoittui, joukossa kaksi sotilasta.

37

38

39

Elinkeinot Kauppa oli aikoinaan kylän keskuspaikka. Sieltä löytyi päivittäistarvikkeiden lisäksi tietoa. Siellä juteltiin ja vaihdettiin kuulumiset niin myyjien kuin asiakkaidenkin kanssa. Vilniemen kylässä oli aikoinaan kolme kauppaa.

Ruoka- ja sekatavarakauppa S. Riihijärvi Vilniemen ensimmäisen sekatavarakaupan perustivat Sakari ja Alma Riihijärvi Jaakkolan talon aittaan vuonna 1925. Sakari Riihijärvi (18961940) oli aikaisemmin ollut osuuskaupanhoitajana mm. Vaajakoskella, Pyhäjärvellä, Sairalassa (nyk. Borodinskoje) lähellä Viipuria ja Vehkalahden Töytärillä. Vuonna 1926 kaupan toimitilat sijaitsivat heidän omakotitalossaan, joka valmistui em. vuonna.

Riihijärven kauppa v. 1925 vas.: Sakari Riihijärvi, Alma Silvo-Riihijärvi, Hilda Silvo. lapset: Arvo ja Mauri Riihijärvi

Kaupan ulko-ovesta sisään käydessä, oven sähköinen kellolaite ilmoitti kauppiaalle asiakkaan tulleen puotiin. Kaupan myyntipöytä oli L-kirjaimen muotoinen. Sen päällä olivat mm. pöytävaaka punnuksineen, käärepaperit, puurunkoinen lasivitriini ja käsikäyttöinen laskukone, josta saatiin kuitti, johon painettiin kaupan leima. Ostokuiteista maksettiin 2 % hyvitys vuoden lopulla.

40

Kaupan etutilassa oli monenlaisia myyntiartikkeleita, jotka vaihtelivat vuodenaikojen mukaan. Joulun aikaan oli lipeäkalaa, syksyllä löytyi kumisaappaita ja öljysadevaatteita ja talven kynnyksellä kaupassa myytiin huopajalkineita eli töppösiä.

Kaupan seinällä oli hyllyjä ja niiden alla ”laareja”. Hyllyillä oli monenlaisia näkyvillä olevia tarvikkeita: makeiset, tupakat (pölli-, pilli- ja piipputupakat). Makeisista yleisin oli purkkikaramelli, jota säilytettiin n. kymmenen l kokoisessa, suljettavassa peltilieriössä. Ne myytiin paperitötteröissä ja hinta määritettiin painon mukaan.

Palasokeri tuli valmistajalta (Kotkan sokeri) n. viiden kg kartiomaisissa topissa. Siitä lohkottiin paloja ”teräskirveellä” vaa'alle punnittavaksi.

Kotona niistä lohkottiin sokerisaksilla pikkupaloja kahvin tai teen makeuttamiseksi.

Vitriinissä säilytettiin voita, juustoa, makkaroita ja margariinia.

Kylmäkaappeja ei ollut, joten varastot olivat pieniä. Vähäinen jäähdytys suoritettiin kaivossa ja kellarissa. Talvisaikaan omenoitakin oli myynnissä.

Jauhot, ryynit ja hienosokeri säylytettiin laareissa eli kääntyvissä alakaapeissa.

Ulkovarastossa eli magasiinissa säilytettiin monenlaista kylmässä säilyvää myyntitavaraa. Siellä oli hevosenkenkiä, hevosenlänkien paatsoja (länkien ja satulan alla oleva pehmike), köysiä, rautanauloja (hevosenkenkä- ja pärekattonauloja), latta- ja pyöräteräksiä ja piikkilankakeriä, sahanteriä sekä kirveitä ilman varsia. Vaakana käytettiin kymmenysvaakaa.

41

Nestemäiset aineet olivat yleensä 200 l tynnyreissä. Valikoimina oli petrooli, maaliöljy ja valopetrooli. Bensiini säilytettiin pienemmissä tynnyreissä ja ulkona. Petrooli ja bensiinikauppa oli tärkeää, koska elettiin kylässä, jossa kalastus oli tärkeää.

Riihijärven kauppiasperhe v. 1930 Niilo (sylissä), Alma, Mauri, Arvo, Olavi ja Sakari

Haminalainen tukkukauppa oli Riihijärven kaupan tavaratoimittaja. Tämä tukkukauppa osti syksyisin vilniemeläisten suolasilakoita, jotka olivat kalastajien pakkaamia suuriin puutynnyreihin. Kuljetus Haminaan tapahtui kuorma-autolla Lupinmäen kautta.

Ruoka- ja sekatavarakauppa S. Riihijärvi lopetti toimintansa talvisodan alettua 30.11.1939.Kauppias Sakari Riihijärvi kaatui talvisodassa Konkkalassa maaliskuussa 1940.

Juho Karhisen sekatavarakauppa Noin vuonna 1929 Juho Karhinen perusti sekatavarakaupan Vilniemelle.

Kauppias kuoli vuonna 1931 ja tätä kauppaa jatkoi OTK Valli.

42

Osuuskauppa Ympyrä

Osuuskauppa 30-luvulla .

Lauri Mäkelä, Alli Seppälä, Kaisa Suomalainen.

Vuodesta 1935 piti Osuuskauppa Ympyrä sekatavarakauppaa Vilniemellä.

Kauppa oli Kristian Muurin talossa, mikä on nykyinen Jaakko Kokkosen talo. Kaupanhoitajana toimi Veikko Rannala vuoteen 1941, kauppaapulaisina olivat Anja Muuri-Suomalainen ja Milla Mattila. Rannala kaatui sodassa 23.10.1941 ja kaupanhoitajana jatkoi Tauno Yrjönen ja sen jälkeen oli vielä Lauri Mäkelä kauppiaana.

Husulalainen Kari Väkevä osti Osuuskaupan kiinteistön 1990-luvulla ja jatkoi Vilniemen kyläkaupan toimintaa. Liikkeen aukiolo laajeni myös sunnuntaipäiviksi. Kaupan henkilökuntaan kuuluivat vilniemeläiset Eila Tasa ja Marita Lankila sekä kauppiaan tytär Katja Väkevä. Vuonna 1995 kauppias vaihtui ja Tarja Lötjönen jatkoi aina vuoteen 2001 saakka.

Kyläkauppa oli avoinna joka päivä ympäri vuoden ja kauppiaan lisäksi se työllisti puolipäiväisen apulaisen.

43

Ensimmäisenä päivänä lokakuussa vuonna 2001 Vilniemen kyläkauppa koki saman kohtalon kuin monet muut kyläkaupat Suomessa. Euroon siirtymisen vaatimat investoinnit olivat merkittävä syy ovien sulkemiseen.

Vilniemen kyläkauppa oli historiaa.

Saha Heikkilän saha aloitti toimintansä vuonna 1946. Saha oli ns. sirkkelisaha, jossa sahattiin lankkua ja lautaa pääasiallisesti omakotirakentajille.

Yleensä sahan asiakkaat toivat omat puut sahattaviksi. Heikkilän saha toimitti mm. myös kaikki tarvittavat tolpat ja juoksut sodan jälkeen rakennettuun Lauttasalmen siltaan. Sahamiehet olivat Osmo ja Kalevi Heikkilä, Niilo Riihijärvi ja Eino Huuho. Sahan toiminta lopetettiin 1980.

Kalastus Kalastus on ollut kautta aikojen merkittävä elinkeino ranta-asukkaille ja näin myös vilniemeläisille.

Entisajan kalastajan piti maksaa veroa saaliista, tieto tästä on säilynyt nykypäivään saakka. Jo vuonna 1556 vilniemeläiset kävivät kalastamassa silakkaa eli hailia Vellingillä.

Ennen vuotta 1900 silakkaverkot ja muutkin pyydykset oli kaikki kudottava käsin. Silakkaverkkojen korkeus vaihteli viidestäkymmenestä silmästä sataan, jopa 150 silmää eli 4,5 metriä. Näillä kalastettiin ainoastaan keväällä ja syksyllä.

Ensimmäiset tehtaanverkot tulivat Vaasasta noin vuoden 1900 vaiheilla.

Tilausasiamiehenä toimi Kaarlo Cleve. Nämä verkot todettiin kymmenen kertaa paremmiksi kuin entiset. Näillä uusilla ja hienompilankaisilla verkoilla pystyttiin kalastamaan myöskin keskikesällä.

44

Tähän saakka pyydystettiin ainoastaan jalkanuoria käyttäen, kunnes Kuorsalon yleisessä kalastajainkokouksessa 1908 sen aikuinen kalastuskaitsija Albert Sandman antoi ohjeita kohoverkkoja ajokalastukseen.

Mukalan Esa poikineen kokeili ensimmäisenä ajoverkkokalastusta Pienenmustan takana, mutta huonoin tuloksin. Miesten nukkuessa paatin pohjalla, olivat verkot kietoutuneet ympäri reimarin ja repeytyneet pahoin.

Myöhemmin alettiin harjoittaa kohoverkkokalastusta Kylminselällä ja tällöin käytettiin pyöriviä verkkoja, joissa oli iso kivi ankkurina.

Kalastusta harjoitettiin pienikokoisilla veneillä. Kylän ensimmäisen moottoriveneen omisti Jalmari Heijari. Varsinaisten ammattikalastajien lisäksi verkkokalastusta harrastivat etenkin talvisin myös muut talolliset.

Rysäkalastus yleistyi 1900-luvulta lähtien. Sitä harjoitettiin suora-aitaisilla pienillä rysillä, kunnes pietarsaarelaiset kalastajat toivat paikkakunnalle isorysämallin noin vuonna 1906. Suurella merirysällä saatiin silakka-, lohija siikasaalista.

Nuottakalastus Vilniemen kylässä oli kolme nuottakuntaa, jotka harjoittivat nuottakalastusta, nimittäin Silvonmäen, Muurin ja Lampuotien nuottakunnat.

Silvonmäen ja Muurin nuottakunnat vetivät talvella nuottaa Kylänlahdessa ja Lupinlahdessa. Kylänlahdessa ei kesällä juuri nuottaa vedetty, mutta Lupinlahdesta sai Silvonmäen nuottakunta kesällä hyvin kaloja, kerran Lupinpään apajasta yhteen vetoon jopa kolmekymmentä hevoskuormaa. Eräänä talvena sai Lampuotin nuottakunta Heinäpohjilta kuusitoista kuormaa kaloja yhteen vetoon.

Isorysäkalastuksen laajettua ja kalan vähettyä nuotat hävisivät kokonaan.

45

Kalavedet entisaikaan olivat hyvin tiukalla manttaaliin kuulumattomilta.

Kartanon vesiä ei voinut vuokrata, sillä niissä oli vain yksinomaan kalastusoikeus kartanon lampuoteilla. Ainoastaan Haminan kaupunki ja Poitsilan kartano vuokrasivat kalavettä kalastajille.

Erityisen tuottoisaa oli kyläläisten yhteisvoimin suorittama syys– ja talvinuotan veto. Nuotan veto aloitettiin yleensä lokakuun lopussa, kun jääkelit alkoivat. Sitä jatkettiin kevääseen saakka. Nuotan vedossa työ ja tuotto jaettiin talon veroluvun mukaan. Mitä suurempi tila oli, sitä enemmän miehiä oli oltava töissä. Talvinuotan veto merkitsi enemmän kuin pelkästään leivän jatketta. Sillä oli myös sosiaalinen merkitys, koska veto oli tehtävä yhteistyönä, johon kaikki kyläläiset osallistuivat.

Piikkikalanpyynti oli viime vuosidan puolella hyvä tulonlähde niin kauan kuin tästä saatua öljyä voitiin tullitta viedä Venäjälle. Myös sen jälkeen ja ensimmäisen maailmansodan aikana ja sitä seuraavina vuosina piikkikalaöljyllä oli hyvä menekki. Piikkikalaa pyydettiin sekä nuotalla että haavilla. Veneen perään asetettuun tuulaskouraan pantiin tervaspilkkeitä, jotka sytytettiin palamaan. Toinen pyyntimies istui keulaan pitämään venettä huopaamalla liikkeessä ja toinen ryhtyi haavilla nostamaan tulen alle kokoontuneita piikkikaloja veneeseen. Piikkikalasaalis keitettiin isoissa sauna- tai rantapadoissa vedessä, jolloin rasva kohosi pinnalle, mistä se sitten kuorittiin astioihin. Noin sadasta kilosta piikkikalaa saatiin 7 kg puhdasta kalarasvaa ja 19 kg kuivaa kalajauhoa. Haminassa Kantosaaressa oli piikkikalatehdas, jossa keittettiin öljyä maalin raaka-aineeksi punamullan ohella. Tehtaan toiminta lopetettin kannattamattomana noin vuonna 1930.

Kalastusveneiden koneellistuessa pyyntialueet laajenivat ja matkat ulottuivat aluksi Somerin majakkasaaren ulkopuolelle ja myöhemmin, kun troolareita hankittiin, pohjoiselle Itämerelle saakka. Vilniemeläinen Juhani Huuho hankki ensimmäisen troolarinsa 1970- luvulla.

46

Hylkeenpyyntiä Hylkeitten pyyntiä on harjoitettu kauan. Millä tavalla ennen muinoin avoveden aikana hylkeitä saatiin, ei ole varmoja tietoja. Hylkeenpyynti oli tapa hyödyntää rospuuttoaikaa, jolloin kalastus oli vaikeampaa. Pyynti alkoi jo pian sydäntalven jälkeen. 1900-luvun hylkeenpyynti tapahtui ampumalla ja hyljekoiran avulla. Hylje oli hyvä saalis. Siitä saatiin rasvaa, mustaa lihaa ja erittäin lujaa vuotaa, josta muokattiin nahkaa jalkineiksi, puvuiksi ja laukuiksi. Toiminta oli kannattavaa, koska lisäksi valtio maksoi jokaisesta pyydystetystä hylkeestä tapporahaa.

Kylän tunnetuin hylkeenpyytäjä oli ”Hyle-Topi” eli Tobias Tanelinpoika Pihlhjerta (s.1858) Kalastajat tekivät pitkiä retkiä apajille aina Someriin saakka. Joskus, kuten seuravassa otteessa Haminan lehdestä 27.2.1926 kalareissu kävi kohtalokkaaksi.

Werityö Huowarin luodolla Juoppuneiden kalastajien keskeinen tappelu päättyneet murhaan.

Wiime keskiwiikko iltana on Suomenlahdella Huovarin luodolla tapahtunut hailin pyytäjien keskuudessa werityö, jonka uhriksi on joutunut Wehkalahden Wilniemeltä kotoisin olewa maanwiljelijän poika Gunnar Muuri. Tapahtumasta olemme saaneet seuraawia tietoja. Sanottuna iltana n. klo 7-8 ajoissa oli kalastaja Wihtori Pilhjerta mennyt mustamaalaisen Emil Laurenin kojuun, jossa oli alettu ryypistellä.

Warsinkin Pilhjertan kerrotaan nauttineen hywin runsaasti pirtua.

Juopuneiden kesken oli sitten alettu painiskella, mikä kuitenkin oli pian muuttunut tappeluksi, etenkin Pilhjertan mielettömän riehumisen wuoksi.

47

Gunnar Muuri, joka myös oli tullut samaan kojuun, lienee koettanut saada mellastajia ulos, jolloin B:n kertoman mukaan oli tätä lyönyt, samoin kuin wähän myöhemmin ulkona, jossa kuitenkin Pilhjerta sieppasi puukon ja wiiltäen sillä Muurilta watsan halki. Tällöin katkesi myös ohutsuoli ja weri walui watsaonteloon. Puukotettua lähdettiin nopeasti kuljettamaan Wirolahden Sydänkylään ja sieltä edelleen tänne Haminaan, josta tri Bastman antoi ensiapua. Samana yönä Muuri maanteitse saatettiin Kotkan sairaalaan, jossa hän kuitenkin toimitetun leikkauksen jälkeen torstaiaamuna kuoli. Murhattu Gunnar Muuri oli 28 vuoden ikäinen ja naimaton. Murhaaja Wihtori Pilhjerta on niinikään naimaton, n. 35 wuoden wanha ja kotoisin Wehkalahden Pyötsaaresta. Puukotuksen jälkeenkin oli hän niin raiwossaan, että toisten kalastajien wain waiwoin onnistui saada hänet köysiin, minkä jälkeen hänet kuljetettiin Wehkalahden poliisin huostaan. Pilhjerta on , sikäli kuin meille on kerrottu, juowuksissa ennenkin käsitellyt puukkoa. Mutta kun mitään wanhaa kaunaa ei mainittujen henkilöiden wälillä tiedetä olleen, woitanee werityötä tästä tapauksessa pitää tyyten wäkijuomien aiheuttamana. Huowarin seutuwilla on wiime aikoina ollut kalastelemassa 30- 40 miestä, joiden keskuudessa harwa se ilta on ollut pirtukestejä ja tappelu. Äskettäinkin kerrotaan eräältä wiilletyn nenä poikki, mutta ei siitä poliisille ole tehty ilmoitusta.

Tässä yhteydessä tulkoon mainituksi, että nyt murhatun isä, maanw.

Oskari Muuri sai samantapaisen lopun. Ryssäläiset sotilaat nim. teurastiwat hänet maalisk. 12 pnä 1910 Haminanlahden jäällä Ristiniemen sahan edustalla ja herätti tapaus silloin kautta maan suurta huomioita, sillä teon raakamaisuuden lisäsi (m.m. kaswoi silwottiin miltei tuntemattomasti) syylliset soltut julkeasti wapautettiin kaikesta rangaistuksesta.

(Haminan Lehti)

48

Koulut Pyhäkoulu Vilniemellä toimi ns. kiertopyhäkoulu eli sitä pidettiin joka pyhä eri talossa. Opettajina olivat Aleksanteri Nopanen ja Tyyne Heikkilä. Myös Sakari Riihijärvi ja myöhemmin Kirsti Putus pitivät pienille lapsille pyhäkoulua.

Kyläkoulu eli kartanonkoulu Jo vuonna 1841 Amalia Melart piti Vilniemen kyläkoulua kartanon salissa, samoin myös professorin rouva Helena Melart-Cleve. Kun professori Zakarias Joakim Cleve muutti 1880 eläkkeelle jäätyään Vilniemelle, pitivät hänen tyttärensä Helena Cleve-Krohn ja Matilda Cleve kyläkoulua. Tätä perinnettä jatkoi Gunilla Cleve pitäen järjestettyä koulua kartanon salissa. Tässä kyläkoulussa olivat opetusaineina uskonto, maantiede, historia, lukeminen, kirjoitus, laskento, laulu ja veisto. Mutta ajan pitkään ei tietysti tällainen opetus riittänyt. Niinpä alettiin kartanon ja kylän väen yhteisin voimin suunnitella kansakoulua.

Kiertokoulu Samaan aikaan, kun kansakoulua puuhattiin, sen rinnalla jatkoi toimintaansa seurakunnan ylläpitämä pitäjänkoulu. Koulumestarina toimi 1864 valittu Aleksanteri Majalin. Kun Majalin v.1881 kuoli, tuli harkittavaksi millä tavoin jatkettaisiin tästä eteenpäin. Rovasti C W Enckel esitti kirkonkokouksessa 28.11.1881, että siirryttäisiin toisenlaiseen järjestelmään. Esitettiin uudenlaista koulua, kiertokoulua, jonka avulla alkuopetusta annettaisiin. Seurakunta jaettiin 16 koulupiiriin kylittäin.

Kussakin piirikunnassa tuli pitää koulua seitsemän tai kahdeksan viikkoa kerrallaan. Oppiaineita olivat sisäluku, raamatun historia ja katekismus.

Vapaaehtoisia aineita olivat kirjoitus ja luvunlasku. Opettajiksi valittiin Juhana Laitinen Haapasaaresta ja Aaron Pitkänen Tammion saaresta.

49

Sitä mukaan kun Vehkalahdella perustettiin uusia kansakouluja, mukautui kiertokoulu tähän kehitykseen ja jätti nämä kylät kiertokoulun ulkopuolelle.

Luettelo lapsista jotka ovat käyneet kiertokoulua v. 1895:

Lampuoti Elias Ekholmin lapsi Matilda, lampuoti Jaakko Kapakan lapset Amalia ja Evert, talollinen Elias Silvon lapset Olga Mariana ja Alina, torppari Antti Silvon lapset Adolfiina ja Ivar, talollinen Anton Silvon lapset Evert Warma, William ja Hilja Elisabet , talollinen Anton Silvon lapset Karl Alfred ja Aina, itsellinen Erik Silvon lapsi Erik Johan, itsellinen Kalle Kustaa Mukalan lapset Hilma Sofia ja Aune Elin, laivuri Kalle Kustaa Haimelinin lapset Emilia Teresia , Karl Gustaf , Jakob Wilhelm ja Selma Sofia, torppari Wiktor Leirin lapsi Johannes, talollinen Erik Johan Silvon lapset Aukusti ja Johan Woldemar, talollinen Johannes Silvon lapsi Elsa.

50

koululaiset n. 1915-1920

Kansakoulu Kartanolla pidettiin kyläkokous 23. elokuuta 1896. Kokouksen osallistujat professori Zakarias Joakim Cleve, professori Kaarle Krohn Suvirannasta, kyläläisten edustajat lautamies Anton Silvo, talolliset Emil Silvo, Johan Silvo ja Matti Muuri sekä Ristiniemen sahan ja lasitehtaan omistaja kauppaneuvos Ahlqvist laativat yhdessä suunnitelman Vilniemen kansakoulun rakentamiseksi. Tarkoitus oli, että hanke toteutettaisiin yhteistyössä Vilniemen kylän ja Ristiniemen sahan ja lasitehtaan omistajan Ahlqvistin toimesta, koska koulu tarkoitettiin yhteiseksi Vilniemen kylän ja Ristiniemen lapsille.

Vilniemen koulu v. 1897

51

Suunnitelman pääkohdat olivat: Rakennuskustannukset jaettaisiin siten, että Vilniemen kyläläiset suorittaisivat niistä puolet, osaksi rahana ja osaksi rakennustarpeina ja työnä. Kauppaneuvos Ahlqvist suorittaisi ristiniemeläisten puolesta samoin puolet. Rakentamistyöhön tulisi ryhtyä syksyllä 1896. Tällöin koulu voitaisiin avata syksyllä 1897. Oppilaspaikat jaettaisiin käytettäväksi siten, että niistä kuuluisi puolet Vilniemelle ja toinen puoli Ristiniemelle.

Vuosimaksu perustajakylien lapsilta ei saisi olla yhtä markkaa suurempi.

Mitä tarvittaisiin koulun vuotuiseen ylläpitoon yli valtionavun, sen antaisivat Vilniemen kyläläiset puoleksi ja toisen puolen antaisi kauppaneuvos Ahlqvist Ristiniemen asukkaiden puolesta.

Kokouksessa tonttikysymys sai pysyvän ratkaisun. Professori ja rouva Cleve kirjoittivat lahjakirjan, jolla he lahjoittivat tulevalle koululle Vasteeninkankaalta tonttimaan sillä kasvavine honkineen. Lisäksi he lahjoittivat 120 valmiiksi veistettyä hirttä sekä 1000 markkaa rahaa.

Kauppaneuvos Ahlqvist osallistui koulun rakentamiseen 3000 markan rahalahjoituksella sekä lupautuen osallistumaan kolmasosalla koulun ylläpitoon. Vastineeksi edellytettiin, että oppilaspaikoista varattaisiin Ristiniemen lapsille kolmannes.

Seuraava kyläkokous pidettiin 14.3.1897.

Tässä kyläkokouksessa valittiin koululle johtokunta. Sen esimieheksi tuli professori Z.J.Cleve ja jäseniksi sahanhoitaja Herman Hirn, lautamies Anton Silvo, talolliset Emil Silvo, Johan Silvo ja Matti Muuri sekä varajäseniksi Haminan Suomalaisen Yhteiskoulun johtajatar Gunilla Cleve, talollinen Kalle Mukala ja lampuoti Otto Suomalainen. Kirjuriksi pyydettiin Mathilda Cleve.

Tässä kokouksessa päätettiin miesopettajan ottamisesta, opettajan asunnosta ja hänen muistakin palkkaeduistaan sekä käsitöiden opettamisesta.

52

Koulun hinta oli urakkatyönä tehdystä osuudesta 200 markkaa, urakoitsijana Anton Silvo. Varoja koottiin arpajaisilla, kartanon emäntä lahjoitti pohjarahaston, kyläläiset antoivat osuutensa rahassa tai työssä.

Koulun rakennustehtävissä olivat mukaan: kivimies Aapo Kallio, kirvesmiehet Taneli Kyötikki, Antton Kyötikki, Eerik Raussi ja Elias Kippari. Valmistustöissä Matti ja Taneli Kasari, Nils Silvo (vanhempi) ja Bernhard Lommi. Muurarina oli Erik Muuri.

Koulun vihkiäisjuhla vietettiin 24. elokuuta 1897 ja toimintansa koulu aloitti 30. syyskuuta samana vuonna.

Opettajaksi valittiin Vehkalahden Seurakunnan lukkariurkuri ja Haminan Suomalaisen Yhteiskoulun musiikkinopettaja Kaarlo Gideon Seppelin (v:sta 1906 Salojärvi). Hän oli kotoisin Toholammin pitäjästä ja oli ennen Haminaan tuloaan toiminut kiertokoulunopettajana kotiseudullaan.

Kouluun oli ensimmäisenä toimintavuotena sisäänkirjoitettu 49 oppilasta, joista 29 oli Vilniemeltä, 11 Ristiniemeltä, kahdeksan Mäntlahdesta ja yksi Summan kylästä. Seuraavana vuonna oppilasmäärä oli 57, mikä luku puhui selvää kieltä koulun tarpeellisuudesta.

Vuonna 1907 oppilasmäärän lisääntyessä perustettiin toinen opettajan virka ja siihen nimitettiin Lempi Alander-Salojärvi. Hän oli ollut Haminan Suomalaisen Yhteiskoulun valmistavan luokan opettajana.

Vilniemen koulun johtokuntien puheenjohtajat.

Professori Zachris J Cleve 197-1899, Gunilla Cleve 1900-1955, Anni Cleve 1955-1975, Leena Cleve 1975-1980, Sirkka Roimola 1981-1984, Timo Sakki 1985-1988, Timo Siimes 1989-1992, Tapio Pousi 1993-1996.

53

1931 ylh. vas.: Helmi Salojärvi, Mauri Riihijärvi, Jaakko Nopanen, Veikko Mikkola, ?, Erkki Salojärvi, Pentti Silvo, ?, ?, Olavi Suomalainen, Carl Gideon Salojärvi. . kesk.vas.: Ilmari Muuri, Heikki Karhinen, Kauko Päärni, Pentti Suomalainen, Bertta Huuho, Paavo Suntio, Taimi ? (Heijari), ?, Ilmi Muuri, Eeva Lommi, ?, ?, Kaarina Lehtoniemi, ?, Eila Lommi (Karhinen), Toimi Silvo. alh. vas.: Yrjö Kallio, Eino Valkiajärvi, ?, Antti Riivari, Kaisa Suomalainen, Pauli Huuho, Pirkko Lommi, Arvo Riihijärvi, Katri Nopanen, Aatto Pennanen.

Matrikkeli vuonna 1897 - koulun ensimmäiset oppilaat:

nimi, syntynyt, kotipaikka. Wilniemi Hilja Elisabeth Silvo 4. 6.1887 Alina Muuri 2.10.1886 Elsa Silvo 5. 3.1887 William Silvo 29. 9.1884 Leena Stina Muuri 23. 6.1887 Ida Evelina Suomalainen 14.9. 1887 Wilhelmina Suomalainen 12. 7.1887 Hilma Muuri 5. 1.1884 Marjaana Silvo 3.10.1883 Hjalmar Suomalainen 27. 9.1884 Ida Helena Kasari 6. 1.1886 Selma Muuri 20. 4.1886 Alina Silvo 14.12.1886 Aina Rajala 14. 4.1887 Anna Elin Mukala 18. 1.1887 Anton Lomm 18. 5.1884 Emil Silvo 4. 1.1884 Hilma Helena Muuri 21. 7.1887 Kalle Haimelin 6. 8.1883 Jaakko Haimelin 18. 3.1884

54

Selma Sofia Haimelin 3. 9.1886 Aina Silvo 9. 3.1885 Hilda Silvo 24. 4.1887 Johan Evert Muuri 16. 6.1888 Teodor Tani 27. 6.1887

Emilia Hunkeri Wilhelmina Rajala Yrjö Rafael Haimelin Evert Lappi

21. 6.1884 17. 9.1884 13.12.1887 15.10.1888

nimi, syntynyt, kotipaikka. Ristiniemi Oskari Mäkinen 10. 5.1886 Aina Sigrid Hiltunen 4.12.1885 Juho Aug. Hiltunen 23. 3.1887 Ivar Silvo 18. 9.1887 Aukusti Pakarinen 17. 9.1887 Adam Aleks. Karhu 6. 1.1888

Hilda Pakarinen 4.10.1885 Evald Sipilä 5. 9.1886 Mathilda Heijari 31. 7.1885 Hilma Wilhelmina Heikkilä 10. 6.1886 Juhana Kurko 23.6.1885

nimi, syntynyt, kotipaikka Mäntylahti William Mäkelä Alma Sipilä Topias Yrjönen Anna Elin Raussi

11. 5.1884 19. 5.1884 12.10.1886 10. 2.1886

Saima Mäkelä Otto Nopanen Aukusti Seppälä Tuomas Joensuu

11. 8.1885 27. 3.1885 27. 9.1884 21.12.1884

nimi, syntynyt, kotipaikka Summa Wiltor Suortti

24. 3.1888

Koulun alkuvuosina pidetty matrikkeli kertoi muutakin kuin pelkästään oppilaiden nimet. Myös oppilaiden vanhemmat ja heidän ammattinsa mainitaan. Lisäksi matrikkeli kertoi, että talollisen poika Toimi Lautala sai surmansa puukon iskuista helmikuun 16. päivänä 1904. Tekijä erotettiin koulusta. Hilma Helena Muuri (no. 41) sai Furuhjelmilta 20 markkaa apurahaa v. 1899.

Vapaussodan aikana, kun ruoka oli vähissä, sopivat kartanon ja koulun naisväki keskenään, että oppilaille järjestetään päivittäin lämmin kouluateria. Kartanosta annettiin tarvikkeet ja koulun rouvan Lempi Salojärven toimesta valmistettiin ruoka. Sitä varten tehtiin suuret heinälaatikot, joihin aamuisin ennen koulun alkua keitetty puuro tai velli pantiin hautumaan ja joissa se pysyi aamiaistuntiin asti lämpimänä.

55

Ilmari Salojärven ollessa talvisodan aikana rintamalla, Oili Salojärvi piti koulua yhdelle ryhmälle aamupäivällä ja toiselle iltapäivällä.

Välirauhan aikana koululaisten tehtävänä oli kerätä sadonkorjuun aikana tähkiä pellolta ja metsistä marjoja, joista valmistettiin oppilaille ruokaa.

Nykyään Vilniemen koulua käyvät oppilaat lakkautetuista Ristiniemen ja Mäntlahden kouluista.

Suomalaisen sisarukset 1930-luvulla.Lauri, Aarne, Lyyli ja Sirkka

56

1933-1934 1.Salli Muuri 2.Tapani Mattila 3.Katri Nopanen 4. Ilmari Salojärvi 5.Kaija Suomalainen 6. Puonti 7.Liisa Puonti 8.Ilmari Muuri 9. Aatto Pennanen 10.Ilmari Muuri 11.Arvo Riihijärvi 12.Irja Rikkola 13.Yrjö Kallio14.Pentti Tani 15.Erkki Toivonen 16.Kauko Päärni 17.Tuure Mukala 18.Paavo Nopanen 19.Antti Stenberg 20.Pirkko Lommi 21.Milja Mattila 22.Arvo Toinen 23. Jouko Sakki 24. Lauri Suomalainen ?

yläkoulun pojat keväällä 1940

ylh.vas.: Eero Rikkola, Arvi Sakki, Seppo Silvo, Sakari Muuri, Niilo Riihijärvi kesk. vas.: Kalevi Heikkilä, Heikki Haikka, Toivo Kasari, Yrjö Karhinen, Raimo Muuri. alh. vas.: Osmo Heikkilä, Veli Silvo, Tuomo Jähi, Aarne Suomalainen, Olavi Riihijärvi.

57

Opettajat Salojärvi Karl Gideon 1897-1930 koulunjohtaja 1897-1930 Salojärvi os. Alander Lempi 1907-1926 Railo Aino 1923-1926 Salojärvi Helmi 1927-1939 Salojärvi Ilmari 1930-1969 koulunjohtaja 1930-1969 Salojärvi os. Ahlberg Oili 1939-1969 Perho Kirta 1958-1959 Nurminen Heikki 1969-1974 koulunjohtaja 1969-1974 Nurminen os. Salojärvi Marja-Liisa 1969-1974 Koverola Ritva 1969-1971 Parvianen Raija 1971-1993 koulunjohtaja 1974-1975 Mikkonen Jouko 1974-1975 Salojärvi Anja 1974-1975 Varis Jouko 1975-edelleen rehtori 1975-edelleen Varis Hilpa 1975-edelleen Suviranta Anna-Liisa 1993-1994 Koskiaho Vesa 1994-1995 Pellinen Markku 1995-1996 Hämäläinen Rauno 1996-edelleen Hannele Muuri 1997

Vilniemen opettajat koulun 100vuotis juhlissa 1997

vas.alh.: Ilmari Salojärvi, Oili Salojärvi, Raija Parviainen. vas.ylh.: Heikki Nurminen, Marja-Liisa Nurminen, Hannele Muuri, Hilpa Varis, Jouko Varis.

58

Vehkalahden opettajat v. 1932 Vilniemen kartanon pihalla.

1. Lempi Alander-Salojärvi (Vilniemi) 2. rouvasti Haahti 3. CG Salojärvi (Vilniemi) 4. Nestori Satimus (Onkamaa) 5. Alma Tuominen (Metsäkylä) 6. Hanna Lehmuskoski (Reitkalli) 7. Jaakko Lonka (Husula) 8. Vilho Brunila (Kannusjärvi) 9. Anni Lonka (Husula) 10. ? 11. Elina Winter (Pitäjänsaari) 12. Hanna Julku (Myllykylä) 13. Ilmari Salojärvi (Vilniemi) 14. Helmi Salojärvi (Ristiniemi) 15. Kalervo Salojärvi (Ristiniemi) 16.Oili Ahlberg-Salojärvi (Myllykylä myöh.

Vilniemi) 17. Gunilla Cleve 18. rva. Mattila (Metsäkylä) 19. Juuso Kouvo (Pyhälto) 20. Aili Ylänen (Metsäkylä) 21. rva. Kouvo 22. Aukust Siirilä (Pampyöli) 23. kotitalousneuvoja ? 24. Amanda Satimus (Onkamaa) 25 Fanni Kujala (Ihamaa) 26. Anni Katajaranta (Kolsila) 27. Alma Siirilä 28. Eeva Suortti (Summa) 29 Robert Kajanne (Pitäjänsaari) 30. Nestori Tynys (Paijärvi) 31. Hilda Pietikäinen 32. Elvi Suntio (Neuvoton)

59

60

Vilniemen koulu 1936 ylh. Kalevi Muuri, Jouko Sakki, Pauli Rajattila, Eila Mukala, Unto Suomalainen, Arvo Toivonen, Taimi Närhi, kesk. Pirkko Lommi, Salli Muuri, Tapani Mattila, Paavo Nopanen, Ilmari Salojärvi, Esko Jähi, Tuure Mukala, Katri Nopanen, Vieno Nieminen. alh. Veli Silvo, Osmo Heikkilä, Aarne Suomalainen, Lauri Suomalainen, Kaarina Toivonen, Milla Mattila, Anneli Stenberg, Kaija Forsell.

1956-1957 ylh.vas.: Sakari Herrala, Olli Suntio, Maritta Suomalainen, Pia Molander, Marjut Kallio, Anri Sakki, Erkki Putus, Tapio Pousi, Anne Heijari, opettaja Oili Salojärvi. kesk. vas.: Anne Kuparinen, Jouko Kuparinen, Pekka Muuri, Jukka Hiironen, Esko Jääskeläinen, Seppo Jähi, Pirjo Tolsa, Tuomo Karhinen, Anita Karhinen, alh.vas.: Timo Sakki, Seija Rokka, Eero Karhinen, Markku Herrala, Raimo Tolsa, Matti Ämmälä, Leena Riihijärvi, Ritva Suntio, Esko Puonti.

61

Lupinlahti Lupinlahti on noin 5 km:n pituinen ja 1-1½ km:n levyinen sisälahti, joka on yhteydessä mereen neljän kapean salmen kautta. Ennen päästiin Vilniemen ympäri soutamalla Pyhäojaa pitkin. Kylänlahdesta Lupinlahdelle kulkeneesta vanhasta kanavasta uoma näkyy selvästi Vilniemen kylän ja Pitkienhiekkojen välisellä kankaalla. Jäljellä on pari metriä leveä oja, jossa vettä on parikymmentä senttiä.

Pyhäojana tunnetun kanavan kautta saarelaiset oikaisivat pyhäisin Vehkalahden kirkkoon ja arkisin asioille kaupunkiin. Tarun mukaan tämä vesiväylä oli vielä käytössä 1800-luvulla. Todennäköisempää on kuitenkin, että tämä taru tarkoittaa vanhempia oloja 1400-luvulla. Sigurd Nordenstreng arveli Haminan kaupungin hisoriankirjassa vuonna 1909, että veneitä vedettiin aikoinaan kannaksen poikki telojen päällä. Tämä tapa on voinut jatkua 18:lle vuosisadalle saakka Kanavaa pitkin soutaneet saarelaiset pitivät taukoa Lupin puoleisessa päässä. Tätä taukopaikkaa kutsuttiin Huussinhännäksi, sillä kirkoon menevällä väella oli tapana tehdä myös tarpeensa siellä.

Lupinlahti oli vielä 1940-luvulla hyvin kalaisa. Ankeriaita oli paljon, haukia ja lahnoja saatiin hyvänä aikana venelasteittain. Lupinlahdella kalastettiin verkoilla, pitkällä siimalla ja tuulastamalla. Myös nuotta- ja rysäkalastusta harjoitettiin. Väinö Muurilla oli Kolsinsaaren vesillä rysä.

Kieltolain aikana viinan salakauppa oli suosikkirikos. Eräänä yönä Iivari Leiri ja Eero Salin piikkikalan pyynnissä löysivät mereltä pirtujadan, naruun oli sidottu monta kanisteria täynnä pirtua. Osan löydöstä he möivät ja myös itselle heillä oli pirtua pitkäksi aikaa. Vilniemellä asunut poliisi Hokkanen on kertonut, että metsäpolkuja pitkin pirtumiehet kantoivat pirtua aina Miehikkälään asti.

Tiiruukin lahdessa, Tiiruukin kalliolla Mukalan ja Rikkolan välimaastossa varastoitiin talvella propsit ja kaivospölkyt. Kesällä isot moottoriveneet hinasivat puutavaralauttoja Haminaan. Vuonna 1942 Munsaaren saha osti 5000 tukkia Saksankankaalta Vilniemen kartanolta. Ne olivat viimeiset puut, jotka lauttoina vietiin Lupinlahdelta. Paattimiehet Tuure Mukala ja Aarne Stenberg seurasivat lauttaa ja tarkkailivat moottorin vetämistä.

Tuure Mukala muisteli, että Pappilansalmen kohdalla kaiken maailman katiskat tarttuivat lauttaan.

Tiiruukinlahden ohella myös Pernasin kalliolta kaljaaseihin lastattiin Hunkerista tuodut halot, jotka vietiin pääkaupunkiseudulle polttopuiksi.

62

Paikassa missä nyt on Lauttasalmen silta, oli ennen kartanon omistama ns. kapulalossi, jota vedettiin kapuloiden avulla käsivoimin eteenpäin.

Kyläläiset ylittivät salmen yleensä omalla veneellä, mutta käyttivät myös lossia esim. silloin kun kaupunkiin mentiin hevosella.

Lossilla oli tilaa enintään kahdelle hevoselle rattaineen. vas.: Kirsti Krohn

Jo vuonna 1939 alettiin rakentaa Lauttasalmen siltaa, mikä valmistuessaan lyhensi kyläläisten matkaa kaupunkiin noin 8 kilometriä. Siltaan tarvittavat puut, juoksut ja lankut sahattiin Heikkilän sahalla. Sillan valmistuminen siirtyi sodan takia 1940-luvun puoliväliin.

Laaja tulipalo tuhosi hehtaareittain ruovikkoa Lupinlahden pohjukassa vuonna 2001.

Viiasinsaaressa paloi aluskasvillisuutta, samoin Suovakarissa ja Ruuholmassa.

Ruovikossa pesivien lintujen, nokikanojen, silkkiuikkujen pajusirkkujen ym. pesät tuhoutuivat. Lintujen kannalta onneksi palo sijoittui Lupinlahden pohjukkaan, jossa lintutiheys ei ole läheskään niin suuri kuin lahden toisessa päässä. Palon alkusyystä ei ole tietoa, mutta se oli ilmeisen selvästi ihmisen aiheuttama. Syttymispaikkoja oli kaksi, toinen Suovakarissa ja toinen Ruuholmassa.

Lauttasalmen silta rakennusvaiheessa v. 1946

63

Lupinlahti vuonna 2006 Lupinlahti on Natura-alue ja käsittää noin 400 hehtaaria. Lahti on pääosin yksityisessä omistuksessa. Se on myös yksi maamme etelärannikon tärkeimmistä muuttolintujien levähdysalueista. Keväällä tavataan satoja sorsia, joutsenia, hanhia, koskeloita ja ruskosuohaukkoja. Pesimälinnustoon kuuluu mm. nokikanoja, sorsia, sotkia, joutsenia ja kaulushaikaroita. Lahden kasviston valtalaji on järviruoko, järvi- ja merikaisla.

Kasviston erilaiset saarekkeet tarjoavat elinympäristöjä vesilinnuille. Lupinlahden alueelle tehdään hoito- ja käyttösuunnitelma. Lupinlahden kahteen osaan jakavan Lauttasalmen sillan yllä kulkeva sähkölinja kaapeloidaan lintujen törmäämisen välttämiseksi. Lisäksi Lauttasalmen maantiesillalta tapahtuva yleistä liikennettä vaarantava lintujen tarkkailu ohjataan uuteen lintutorniin samaan aikaan tapahtuvan kevyenliikenteen väylän rakentamisen kanssa. Samalle puolelle tietä rakennetaan pysäköintialue sillan kaupunginpuoleiseen päähän.

64

Vasteeninkangas Vehkalahden kunta osti Vasteeninkankaan vuonna 1994 ja kaavoitti siellä neljäkymmentä omakotitonttia. Ensimmäiset talot rakennettiin vuonna 2001. Vuonna 2005 rakennusaluetta laajennettiin ja suunnitteilla on 40 omakotitonttia lisää.

Hylksaari Toukokuussa 1949 syttyi tulipalo Hylksaaressa, jossa tuhoutui kolme hehtaaria metsää.

Vilniemen ja Ristiniemen kyläläiset osallistuivat sammutustöihin samoin Haminasta saapunut hinaaja ruiskuineen.

(Ilmoitus Maaseudussa 28.5.1949) Kiittää Mitä parhaiten kaikkia niitä, jotka tarmolla ja itseään säästämättä osallistuivat 23.5.1949 syttyneen Hylksaaren metsäpalon sammutustoimiin.

Erikoisesti osoitan tämän kiitokseni Haminan varuskunnan komentajalle, UK:n upseerille ja oppilaille, Haminan ja Vehkalahden poliisiviranomaisille samoin kuin Vilniemen ja Ristiniemen kyläläisille.

Gunilla Cleve Vuonna 2001 Vehkalahden kunta laati Vilniemen kylän edustalla olevaan noin 50 hehtaarin suuruiseen Hylksaareen ranta-asemakaavan, jossa oli kaavoitettu 19 lomarakennuspaikkaa. Kaava-alueella on rantaviivaa runsaat 3100 metriä, josta mantereen puolella 350 metriä. Saaren ja mantereen välille rakennettiin Hylksalmen silta vuonna 2002. Silta on rakennettu puusta ja sen alta pääsee kulkemaan soutamalla. Ensimmäiset uudet lomamökit rakennettiin vuonna 2003.

Pitkäthiekat Haminan kaupunki hankki Vilniemen kylässä sijaitsevan 12 hehtaarin alueen omistukseensa kolmessa osassa vuosina 1957-1974. Ihan aluksi kaupunki vastasi itse Hamina Camping-nimisen leirintäalueen ylläpidosta. Kaupungin jälkeen hoitovastuu oli Suomen Matkailuliitto ry:llä. Toiminta siirtyi sitten Haminan matkailu oy:lle.

Vuonna 1991 Veikko Staven vuokrasi Pitkienhiekkojen alueen. Vuoden 1993 vuokraajaksi tuli Sinilii ky:n johtajana Ari Turppo. Vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2014. Leirintäalueella on 10 leirintämökkiä ja kaksi suurempaa mökkiä.

65

Sähköpaikkoja on 68 asuntovaunulle tai -autolle, joita alueelle saadaan ottaa kaikkiaan 80. Telttapaikkoja on noin 40.

Sodat

Lupinmäen maastossa Pihlajakalliolla Vilniementien itäpuolella löytyy jälkiä todennäköisesti Pikkuvihan ajalta, 1740-luvulta. Paikka muistuttaa entisaikaista sotaväenlopottia.

Vapaussodan eli kapinan aikana vuonna 1917-1918 Vilniemellä oli päinvastoin kuin naapurikylässä Ristiniemessä suhteellisen rauhallista. Kuitenkaan ihmishenki ei ollut silloin Vilniemelläkään paljon arvoinen.

Työmies Ivar Antinpoika Silvo murhattiin 25.5.1918 Haminassa, muurari Edvard Erikinpoika Silvo teloitettiin 5.5.1918, Herman Rajala mestattiin 29.5.1918 Haminassa.

Sairaanhoitaja Elsa Anttonintytär Silvo murhattiin 8.5.1918 Elimäellä. Hänet vangittiin 26. huhtikuuta yhdessä kahden lääkärin ja sairaanhoitaja Tuulikki Näätäsen kanssa.

Naiset murhattiin ja heidät heitettiin Korian sillalta Kymijokeen. He olivat punaisen terrorin harvoja naisuhreja. Koko maassa punaiset tappoivat 31 naista.

Herman Rajala ja Johannes Mikkola pidätettiin samana päivänä. Herman Rajala oli vielä sanonut ennen lähtöä vaimolleen, ettei tämän tarvitse olla huolissaan, sillä hän ei ole tehnyt mitään pahaa. Hän ei myöskään ollut osallistunut minkäänlaiseen poliittiseen toimintaan. Pidätetyt miehet joutuivat itse kaivamaan oman hautansa Rapamäellä Tarmolan lähimaastossa.. Haudan partaalla seisten Mikkola oli pyytänyt Rajalaa pakenemaan kanssaan. Rajala kieltäytyi ja Mikkola lähti juoksemaan. Kun hänen jälkeensä ammuttiin yhteislaukaus, oli Mikkola kompastunut kantoon, kaatunut ja näin pelastunut. Kyläläiset piilottelivat häntä ullakoilla, kaappien takana ja veivät ruokaa latoihin. Herman Rajala ammuttiin kaivamaansa hautaan. Alina Rajala synnytti vielä lapsen kaksi ja puoli kuukautta miehensä kuoleman jälkeen ja jäi näin neljän lapsen yksinhuoltajaksi. Johannes Mikkola löydettiin myöhemmin kotietsinnässä kotinsa peräkammarista ja hänet lähetettiin Tammisaaren vankileirille.

66

Monet muut miehet olivat löytäneet turvapaikan maastossa. Martti Silvo kertoi, että hän vei keväällä 1918 illalla pimeässä ruokaa isälleen, joka oli piilossa heinäladossa Hunkerissa. Karhisen Johannes taas oli piilossa maakuopassa Viiasinsaaressa.

Tammisaaressa oli muitakin vilniemeläisiä. Vankileirillä ainakin Mooses Mooseksenpoika Silvo kuoli elokuussa 1918 ja Taneli Karhu syyskuussa 1918.

Vilniemen vangit laskettiin myöhemmin ehdolliseen vapauteen, jossa heitä valvottiin määräysten mukaan. Vilniemellä ainakin useimpien armahdettujen valvonta oli vain nimellistä.

Ilmari Salojärvi oli kertonut, että valkoiset olisivat halunneet viedä Alina Rajalankin (Herman Rajalan vaimo) ammuttavaksi. Silloin ”Rouvaska” eli Lempi Salojärvi oli puuttunut asiaan ja sanonut, ettei Alinaa saa viedä. Jossain vaiheessa punaiset olivat viemässä opettaja Karl Gideon Salojärveä. Silloin oli Mikkolan Johannes puolustanut häntä.

Aunuksen retki (1919-1920) Aunuksen retki oli suomalaisten vapaaehtoisten yritys vapauttaa ja liittää Suomeen osia Itä-Karjalasta vuonna 1919 Venäjän sisällissodan aikana. Se toteutettiin pääasiassa yksityisestä aloitteesta, jääkärien ja aktivistien toimesta, mutta rahoituksesta vastasi valtiovalta. Aunuksen retken pääasiallinen epäonnistumisen syy oli liian vähäiset voimat ja karjalaisten yhteistyöhaluttomuus. Hallitus käytännössä jätti Aunuksen retkikunnan oman onnensa nojaan kutsuen sitä myöhemmin rauhan tultua "seikkailupolitiikaksi". Virallisesti Suomi ei osallistunut tähän heimosotaan. Aunuksen retkellä oli mukana yksitoista vehkalahtelaista , joista Vilniemeltä Armas Lehtoniemi ja Sakari Salojärvi. Yleisesti retkellä ei jälkikäteen uskota olleen paljoakaan onnistumisen mahdollisuuksia.

Sakari Salojärvi Loikkarit Ristiniemestä loikkasi Neuvostoliittoon 1930-luvun alkupuolella ainakin viisi ihmistä.

Samoin myös Vilniemeltä lähti muutamia henkilöitä.

Vilniemeläinen Ida Johanna Muuri (s. 19.9.1895) poistui maasta vuonna 1932 ja lähti miehensä kotkalaisen Uuno Edvard Ojalan kanssa Neuvostoliittoon. Näihin aikoihin Kotkasta lähti paljonkin väkeä salaa Neuvostoliittoon. Taimi Heijari os. Rajala oli kertonut, että sodan aikana Ida Muuri oli lähettänyt yhden kirjeen omaisilleen.

Sotien jälkeen ei tullut enää mitään tietoja. Kun näin ollen on ilmeistä, ettei hän enää ollut elossa, hänet julistettiin kuolleeksi tammikuun ensimmäisenä päivänä 1956.

67

Talvisota (30.11.1939-4.3.1940) ja Jatkosota (25.06.1941-4 .9.1944).

Talvisodan aikana oli ankarat pakkaset. Miehet olivat rintamalla ja suurin osa kylän väestä oli pommituksen takia evakuoitu ainakin helmikuussa 1940. Kevätlukukaudella 1940, kun tilanne Kannaksella huononi, koulutoiminta ei voinut jatkua, koska Vilniemen kyläkin oli miltei tyhjentynyt. Venäläiset lensivät Vilniemen yli matkalla Kouvolaan. Pommeja putosi täälläkin, vaikkeivät ne sattuneet rakennuksiin, ikkunoita kyllä särkyi. Myös venäläisten maihinnousua pelättiin.

Rakinvuorelle, Brakilan kartanon maille, oli v. 1935 rakennettu ilmavalvontatorni, josta valvottiin Venäjältä päin tulevien lentokoneiden liikkeitä sotien aikana. Rakinvuoren tornissa päivystivät Lotta-Svärd-järjestön lotat. Olosuhteet katottomassa ja laudoista rakennetussa tornissa olivat vaikeat, etenkin kylmänä sotatalvena v. 1940. Kylmimpinä öinä lämpötila laski jopa - 44 asteeseen.

18.5.1941 Brakilan ilmavalvontatorniin määrätyt: Kaisa Sipari, Aino Hovi, Anna Lappalainen, Annikki Kolsi, Kylikki Raussi, Mirjam Pulkkinen, Sylvi Töytäri, Lilli Lalu, Aune Lääti, Katri Forsell, Anni Cleve, Sirkka Yrjönen.

Iv.lotta Anni Cleve kertoi, ”Brakilassa oli kerrallaan 10-14 lottaa, joista kaksi oli aina vartiossa tornissa ja yksi päivysti toimistossa. Kerran olimme keskiyön vuorossa , kun alhaalta kuului askeleet. Asetuimme toverini kanssa seisomaan sisääntuloluukun päälle. Tulija yritti pitkän aikaa nostaa luukkua auki. Luukku kesti nostamisen ja meidän painomme.Tilanne oli kauhea ja myöhemmin tämä ilmeisesti venäläinen desantti lähti pois. Seuraavana päivänä asennettiin luukun päälle linkku. Tornissa oleva kenttäpuhelin oli vanha ja huono. Kun se taas kerran ei oikein toiminut ja ilmassa oli vilkasta, lähdimme ajamaan Mäntlahteen ilmoittaaksemme sieltä Haminaan tilanteesta.

68

Yksi meistä oli käynyt puhelinkurssin, niinpä hän jäi korjaamaan puhelinta ja me kaksi lähdimme pyörillä Mäntlahteen. Ajoimme kesäyön hämärässä. Olimme menossa loivaa alamäkeä, kun metsästä äkkiä tuli suomalaisessa asepuvussa oleva mies ja juoksi poikki tien edestämme. Hän oli ilmeisesti desantti, niitäkin siellä oli paljon.

Pääsimme kuitenkin Mäntlahteen Raussin kaupalle puhelimen ääreen, saimme yhteyden ivakkiin ja niin Haminaan tuli hälytys. Pyöräilimme rauhassa takaisin ja oma puhelinasiantuntijamme oli saanut puhelimen tornissa kuntoon. Kerran venäläisten lentokoneet pommittivat Kirkkojärven rannalla olevia jäätelejä. Pampyölin ja Sivatin maanviljelijät olivat nostaneet jäitä valmiiksi maidon jäähdytystä varten. Pystyssä olevat jäätelit olivat hämänneet pommittajia niin, että he olivat luulleet tasaista järveä lentokentäksi ja pudottaneet pommit Kirkkojärveen. Samana iltana venäläisten radioasema Tiltu kertoi, että Etelä -Suomessa oleva lentokenttä oli tuhottu.”

Merisotilaspojat Jatkosodan aikana, vuoden 1942 lopulla perustettiin Vilniemen koululla, Vehkalahden Merisuojeluskunnan Sotilaspoikaosasto. Osaston johtajana toimi opettaja res.ltn.

Ilmari Salojärvi. Kymmenkunta poikaa liittyi vapaaehtoisina jäseniksi. Ikä vaihteli 1015 vuoden välillä. Osalle pojista jaettiin vihreät sarkapuvut sekä suikkapäähine.

Muutama vanhimmista pojista pääsi ryhmänjohtajakursseille. Niitä pidettiin muutaman päivän pituisina Vehkalinnassa. Kurssin johtajina olivat kaikki rintamakokemuksen omanneet miehet kuten kapt. Jaakko Leislahti, ltn. Veikko Vuorenpalo, vääp. Paavo Nopanen, ylikersantit Paavo Vehkaranta, Martti Rikka ja Hans Elenij. Koulutuksen tarkoituksena oli poikien valmistautuminen asepalvelukseen. Oppitunteja pidettiin mm. sotilasarvomerkeistä, suunnistuksesta ja hiihdosta, ja mestarihiihtäjä Valtter Forssel kävi kertomassa hiihdon salaisuuksista.

Kesällä oli myös opetusta purjehduksessa Hai-veneellä. Ryhmänjohtajien jatkokursseja pidettiin Haminassa ltn. Ilmari Salojärven johdolla.

Varsinainen koulutus Vilniemellä rajoittui maastoleikkeihin, suunnistukseen ja ampumakoulutukseen pienoiskiväärillä ampuen. Tätä koulutusta saivat vanhemmat pojat eli 14-16 vuotiaat. Merkittävä koulutusmuoto oli ohjelmallisten illanviettojen järjestäminen Vilniemen koululla. Sillä tavoin kerättiin mm. varoja, sodasta kärsimään joutuneille perheille.

Varajohtajia olivat: Olavi Riihijärvi, Seppo Silvo, Sakari Muuri, Jaakko Yrjönen ja Kalevi Heikkilä. Ryhmänjohtajina toimivat merisotilaspojat Lasse Yrjönen, Arvi Sakki ja Lauri Pernilä.

69

Sotilaallisen tilanteen muututtua vuonna 1944, pojat osallistuivat ilmatorjuntaan ja vartio- ja lähettitehtävät lisääntyivät. Nuoret sotilaspojat toimivat lähetteinä sotakutsuissa ja jopa desanttietsinnöissä aseellisina. Vanhemmat sotilaspojat (16- ja 17- vuotiaat) olivat melkein kuin vakinaisessa palveluksessa. Heille maksettiin myös sotilaspäivärahaa. Syksyn aikana 1944 rintamamiehet kotiutettiin ja järjestö lakkautettiin marraskuussa 1944 rauhanehtojen mukaisesti.

Sotilaspojille jäi muistoksi sarkapuvut, mutta suikkapäähine piti luovuttaa.

Ilmari Salojärvi sanoi siinä tilaisuudessa:”En tiedä millaiset suikat saatte jatkossa. Me saanemme jatkaa elämäämme täällä rakkaassa Vilniemen kylässä” Pikkulotat olivat 8-16 vuotiaita tyttöjä, joiden toiminta on hyvin pitkälle verrattavissa tämän päivän partiotoimintaan. Pikkulotat harjoittelivat monia tärkeitä taitoja kuten ensiapua, mutta lähinnä oli kuitenkin kyse lasten ja nuorten isänmaallisesta kasvattamisesta hyvän harrastuksen parissa. Sotavuosina tosin monet pikkulotat joutuivat nuoresta iästään huolimatta varsin vaativiin tehtäviin ja työskentelivät esim. sairaaloissa ja kanttiineissa. Vilniemellä pikkulottien kouluttajana oli opettaja Oili Salojärvi. Marraskuun 23. päivänä vuonna 1944 valtioneuvosto lakkautti Lotta Svärd – järjestön ja sen mukana myös pikkulottien toiminnan.

Pentti Suomalainen

Olavi Suomalainen

Paavo Rasa

Arvo Riihijärvi ja Yrjö Kallio Aunuksessa

70

Talvi- ja jatkosodassa kaatuneet sekä henkensä menettäneet vilniemeläiset

(lähde: Maanpuolustustyötä Vehkalahdella) Sakari Riihijärvi 13.3.1940 Tali

Väinö Silvo 13.4.1942 Kintesuo

Pauli Huuho 30.8.1941 Juksova

Vilho Lehmus 25.8.1941 Santaniemi

Kaarle Asser Muuri 7.7.1944

Jaakko Nopanen 12.8.1941 Räisälä

Eino Pukki 27.8.1941 Hotakka

Sulo Rokka 4.7.1944 Teikari

Martti Tolsa 7.6.1944

Aarne Stenberg 15.7.1944 Aunus

Niilo Olavi Muuri ja Laina Sanelma Muuri 14.7.1944 Hunkeri

Niilo Muuri oli saanut rintamayksiköstään lomaa heinätöitä varten ja oli vaimonsa Laina Muurin kanssa töissä Hunkerin pellolla. Heidät surmasivat venäläisestä lentokoneesta pudotetut desantit. Kun Muurin pariskunta löydettiin, annettiin suurhälytys, jotta törkeän surmatyön tehneet desantit löydettäisiin. Satamääräisen miesjoukon etsinnästä tuli täydellinen fiasko, joten tekijät pääsivät ainakin sillä kertaa rangaistuksetta.

71

Raaka Kaksoismurha Vehkalahden Vilniemellä (Maaseutu 20.7.1944) Nuori pariskunta murhattu heinäpellolla teräasein Viime torstaina, myöhään illalla, on Vehkalahden pitäjän Vilniemen kylässä n.s.

Hunkerin mailla tapahtunut raaka kaksoismurha, jonka uhreiksi ovat joutuneet maanviljelijä Niilo Muuri ja hänen vaimonsa Laina Muuri.

Viime perjantaina löydettiin mainitun pellon ojasta risujen alle kätkettynä Laina Muuri ja saman päivän iltana läheisestä metsästä niinikään risujen alle kätkettynä hänen miehensä maanviljelijä, stm. Niilo Muuri. Laina Muuri oli murhattu leikkaamalla teräaseella hänen kurkkunsa poikki ja samoin oli tehty Niilo Muurille, jota lisäksi oli lyöty puukolla rintaan 7 kertaa. Ainakin Laina Muurilta on ryöstetty sormus ja kello. He asuivat murhapaikalta noin 7-8 kilometrin päässä ja olivat parhaillaan heinänkorjuussa mainitulla niityllä. Murhatut olivat noin 30-vuotiaita ja heiltä jäi kaksi lasta, joista toinen oli vasta 2-, toinen 5-vuotias. Poliisit tutkivat tarmolla asiaa saadakseen rikoksentekijän tai tekijät kiinni.

Surman tehneitä desantteja etsimäsässä Kalevi Heikkilä Husulasta kertoi tästä järkyttävästä tapahtumasta, komennuksesta desanttijahtiin sekä siitä, miten jahti epäonnistui.

Aamuyöllä 15.7.1944 meidät komennettiin Haminan Suojeluskuntatalolle (nykyinen Puistotalo). Siellä oli paljon miehiä. Satalukuinen etsintäjoukko jaettiin kahtia. Toinen puoli miehistä vietiin kuorma-autolla Hunkerin alueen itäpuolelle lähellä Virolahden rajaa. Toinen joukko, jossa minä olin, lähti Lupinlahden kohdalta Mustavuoren maastosta levittäytymään kohti pohjoista pitäen oikealta yhteyttä maantiehen.

Ketjumme miehet kulkivat noin 20 metrin välein ja ketjun leveys oli pari kilometriä. Sormi liipasimella etenimme jännittyneinä Hunkerin suuntaan. Määräysten mukaan oli tutkittava jokainen pusikko, kivikko ja puut aina latvaan asti. Edellisenä päivänä oli satanut ja maasto oli hyvin märkä.-Yhtäkkiä kuului vasemmalta puoleltani kiväärin laukaus. Se katkaisi hijaisuuden kuin veitsellä leikaten. Jokainen tajusi, että nyt on tosi kysymyksessä.

Johtajisto lähetti ketjukyselyn oikealta yhteistieltä: ”Mitä ammutiin”? Mitä -kysymys kulki ketjua pitkin, ja siihen minäkin osallistuin vuorollani. Jännittyneinä odotimme vastausta. - Kului monta sekuntia, kun vastaus saapui melko läheltä. ”Teeri ammuttiin”, teeri ammuttiin- viesti palasi kiirien johtoportaaseen. -Myllykyläläinen innokas linnustaja Mikko Anttila oli ampunut kohdalleen osuneen teeren. Hän joutui saaliineen ankaraan puhutteluun.

-Kun etsintää jatkettiin, oli jännitys lauennut ja kiviääriäkin kannettiin jo piipusta pitäen olkapäällä. Yhteydenpito vaikeutui. Kun maantie oli mutkainen, niin siihen tukeutuva ketju teki sivuttaista siksakkia, kunnes yhtäkkiä huomasimme ketjun katkeneen.

72

- Kahden toverini kanssa kävelimme metsäpolkua etelään päin. Tulimme lopulta Hamina-Virojoki tielle, jonne alkoi kerääntyä porukkaa yhä enemmän. Lopulta pääsimme armeijan kuorma-autoon, joka kuljetti meidät Puistotalolle.

Heikkilä sanoi, että etsintä oli epäonnistunut siksi, kun ketju oli kytketty mutkikkaaseen tiehen. Desantit olivat ilmeisesti saaneet riittävän etumatkan ja paenneet kohti pohjoista, asumatonta suomaastoa. Myöhemmin niitä kuitenkin tavattiin toisissa desanttijahdeissa. Merivoimien is-toimiston asiapapereissa kerrotaan, että desantteja pidätettiin kesällä 1944.

Jälkeenpäin todettiin, että Häppilän, Kattilaisten, Nopalan, Onkamaan, Paijärven, Kolsilan, Sivatin, Pampyölin, Rakilan ja Mäntlahden välisellä laajalla asumattomalla alueella oli vuoden 1944 kesällä tukikohtiaan pitäneitä desantteja ainakin kymmenen, ellei kymmeniä.

Yhdistykset ja seurat Vilniemen Raittiusyhdistys Viinan kotipolttoon liittyneet epäkohdat olivat saaneet kansalaiset ja valtiopäivien edustajat vakuuttuneiksi välttämättömyydestä vähentää väkijuomien käyttöä.

Suunnitelmia lähdettiin toteuttamaan vuoden 1866 alusta voimaan astuneen viina-asetuksen avulla. Sen perusteella siirryttiin kotipoltosta kokonaan teolliseen ja valvottuun viinanvalmistukseen. Viinankäyttö saatiin todellakin vähenemään, mutta toisaalta salakuljetus, salapoltto ja salakapakointi lisääntyivät. Samanaikaisesti raittiusliike alkoi voimistua ja ehdottoman raittiuden vaatimus sai taakseen vaikutusvaltaisia kannattajia. Kaikesta tästä oli seurauksena viina- ja mallasjuomalainsäädännön kiristyminen etenkin maaseudulla ja osittain myös kauppaloissa. Siten alkoholin keskikulutus henkeä kohden vuodessa laski jatkuvasti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosina.

Vilniemen Raittiusyhdistys perustettiin vuonna 1888 ja se on Vilniemen vanhin yhdistys. Aloite tällaisen yhdistyksen perustamisesta tuli kartanolta ja perustajina olivat sisarukset Gunilla ja Mathilda Cleve.

Perimätiedon mukaan sen toimintaan kuului alkuaikoina mm. sunnuntaisin erilaisia luentoja historiasta, raittiustyöstä, terveydenhoidosta ym. Toimintaa oli säännöllisesti vuoteen 1910 saakka ja se vilkastui uudelleen vuonna 1926. Kesäjuhlia pidettiin Hanaholmassa ja Vasteenissa, puhujina oli usein professori Kaarle Krohn ja myöhemmin hänen poikansa tohtori Väinö Krohn.

Sotien jälkeisten vuosien toimintaan kuului mm. Laulukuoro. Sitä johti yli 30 vuotta Oili Salojärvi. Ilmari Salojärvi toimi yhdistyksen puheenjohtajana yli 30 vuotta ja hän johti myös nuorisotyötä.

73

Yhdistyksen puheenjohtajina ovat olleet: Edvard Silvo v. 1904, Anton Niemelä v. 1905, Sakari Riihijärvi, Ilmari Salojärvi, Paavo Nopanen, Olavi Riihijärvi, Feliks Huuho, Heikki Nurminen, Jouko Varis, Ulla Siimes ja Hilpa Varis. Vuonna 2005 valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Sini Hostikka.

Kun yhdistys perustettiin, keskusteltiin Suomessa kotipolton kurjuudesta. Enää ei keskitytä sellaisiin raittiusiltamiin kuin kieltolain aikana, vaan toiminta muotoina ovat erilaiset harrastuspiirit, kuten esim. jumppa- ja tenavakerhot.

Vilniemen Marttayhdistys Yhdistyksen nimi oli alkuaan ”Sivistystä koteihin” ja se oli perustettu Helsingissä helmikuussa 1899. Huhtikuun kolmantena päivänä vuonna 1889 on kirjattu ensimmäinen Vehkalahden Marttayhdistyksen kokous. Tässä kokouksessa sihteerinä oli Gunilla Cleve, josta myöhemmin tuli yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Toinen pitkäaikainen puheenjohtaja, tätinsä tapaan, on ollut maisteri Anni Cleve.

Hänet valittiin puheenjohtajaksi 12.12.1955. Syksyllä 1899 tuli Helsingistä senaatista ilmoitus, että ”Sivistystä koteihin” ei saanut toimia, koska tällainen yhdistys oli ilmeisesti vaarallinen. Uudeksi nimeksi ehdotettiin Martta-yhdistystä. Tämän senaatti hyväksyi. Jo seuravana päivänä perustettiin Haminassa Haminan ja Vehkalahden Marttayhdistys. Huomattiin kuitenkin, että alue oli yhden johtokunnan työmaaksi liian laaja ja niin alue jaettiin eri piireihin. Hamina muodosti yhden ja Vehkalahti yhdeksän, jossa Vilniemi, Mäntlahti ja Pyötsaari olisivat yksi piiri. Pian huomattiin kuitenkin, että yhteistoiminta eri kylien välillä oli hankalaa ja niin muodostettiin itsenäisiä marttakerhoja eri kyliin, joilla oli omat johtokuntansa. Vilniemen Marttayhdistyksen jäsenmäärä oli heti alussa 22 henkeä. Yhdistyksen pöytäkirjat pidettiin alkuaikoina ruotsiksi aina vuoteen 1905 saakka. Vuonna 1906 painettiin Vehkalahden kyläkerhoille omat säännöt, joissa mainittiin, että Marttakerhojen tarkoitus oli kohottaa koteja sekä henkisesti että aineellisesti. Toimintamuotoja olisi seuraavasti: Marttaillat, juhlat, kurssit, kilpailut, näyttelyt ja retket. Myöskin otettiin ohjelmaan pikkulasten koulut, lastentarhat ja pyhäkoulut. Kun täällä Suomenlahden rannikolla oli paljon keuhkotautia oli erityisesti terveydenhoito hyvin tärkeä ja yhdistyksellä oli 25 vuoden ajan oma diakonissa.

74

Olga Rikkola kirjoitti muistelmissaan: ” Vuonna 1912 työiltoja pidettiin aina keskiviikkoiltana kunkin ”martan” kotona vuorotellen. Talon emäntä tarjoili aina kahvit.

Sopimuksena oli ettei tarjoilut saaneet olla ylelliset, vaan pullat ja korput.”

Pidetyissä pöytäkirjoissa käy ilmi, että vuosien 1914 ja 1915 työilloissa ei saanut olla enää tarjoilua. Kokoontumispaikat oli vuorotellen koululla, suotorpalla, Rajalassa, Lehtoniemellä, Kääriällä, Jaakkolassa, Kukkurilla, Salojärvellä, Muurilla, Stenbergillä, Kalliolla, Hinttulassa, Niemelässä ja Hovissa.

Martat järjestivät vuosien varrella erilaisia kursseja mm. kananhoito-, käsityö-, ompelu- ja kodinhoitokursseja sekä karjahoitokurssit, mitkä pidettiin Vilniemen kartanossa. Kesän aikana kaikki käytännölliset työt suoritettiin navetassa ja meijerissä, maidon käsittelyä ja kirnuamista opetettiin. Seurauksena oli, että kylästä alettiin viedä maitoa Ristiniemeen tehdasalueelle.

Kodinhoitokursseja pidettiin Vilniemen lisäksi Ristiniemessä.

Puutarhanhoitoon kuuluvat kurssit ovat olleet tärkeitä. Kun talvella 1940 useimmilta kaikki hedelmäpuut paleltuivat, niin kaikki puutarhatyöt oli aloitettava aivan kuin alusta. Syksyllä 1949 kylässä oli Marttakerhon laskelmien mukaan 578 kpl omenapuita, 365 kpl muita hedelmäpuita, 1413 marjapensaita, 559 neliömetriä mansikkamaata, 500 neliömetriä vadelmamaata. Tomaattihuoneita oli kaksi kappaletta. Lisäksi oli kylässä vielä yksi kasvihuone.

Huomattavat kurssit olivat elokuussa vuonna 1925. Tavassaarella järjestettiin kristilliset kansanopistokurssit, jotka kestivät kaksi viikkoa. Haminan Lehti kirjoitti: ”Osanottajien luku nousi aina viiteenkymmeneen vaihdellen heidän ikänsä 13 ja 70 vuoden välillä. Työ aloitettiin kartanossa aamuhartaudella, jota seurasi pari luentoa.

Sitten oli varattu aikaa käytennöllisen työn harjoittelulle sekä kotitalouden ja puutarhanhoidon että karjan- ja siipikarjanhoidon aloilla. Yhteisen päivällisen jälkeen oli vielä joku luento tai raamattutunti, usein myöskin kuoroharjoitus, jolloin veisattiin Siionin virsiä. Parin tunnin väliajan jälkeen mentiin Tavassaareen, jonne saapui ei ainoastaan vilniemeläisiä, vaan muitakin vehkalahtelaisia ja haminalaisia, toisinaan pari ehkäpä kolmekin sataa henkilöa kuulemaan hengellisiä esitelmiä ja luennoita.”

Seuraavalla sivulla on kuva v. 1925 Tavassaaren juhlasta, jossa on 153 henkilöä.

75

76

77

Voimistelu- ja Urheiluseura “Yritys” Jo ennen kuin Vilniemeen perustettiin urheiluseura, eli 1800-luvun loppupuolella, kaksi miestä, Kaaleppi ja Evert Silvo kilpailivat jo kylän ulkopuolella Haminassa ja Kotkassakin. Evert Silvo oli oikein “tyylihiihtäjä”, jonka kuvankin sen aikainen Suomen Urheilulehti julkaisi.

Vilniemen urheiluseura perustettiin elokuun 10 p:nä v. 1913 Vilniemen urheilukentällä. Puheenjohtaja Antti Niemelä ilmoitti kokouksen olevan kutsutun siinä tarkoituksessa “että saataisiin Vilniemen ja Ristiniemen nuorisoa varten perustetuksi voimistelu- ja urheiluseura, vilkastuttamaan seuraelämää paikkakunnalla ja kehittämään niin ruumiillista kuin myös henkistä hyvinvointia” Perustavat jäsenet olivat: Hjalmar Lehmus, Antton Niemelä, Leo Silvo, Kalle Niemelä, Nestor Seppä, Matti Suonsaari, Emil Riihelä, Viljo Kyötikki, Ilmari Mukala Väinö Silvo, Evald Muuri ja Edvard Ahola.

Saman vuoden joulukuussa Ristiniemen Niemelässä pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin seuralle säännöt ja nimeksi ”Yritys”. Seura liittyi alaosastona Vehkalahden Veikkoihin.

Seuran toimintaa v. 1913-1916 Seuran ensimmäiset kilpailut pidettiin jo seuraavalla viikolla 17. ja 18 päivinä elokuuta 1913 Vilniemen urheilukentällä. Lajeja oli kymmenen ja osallistujina viisi miestä kumpaisestakin kylästä.

Kilpailijat olivat Antton Niemelä, Kalle Niemelä, Nestor Ukkola, Evald Muuri, Toimi Nakari, Väinö Silvo, Leo Silvo, Matti Suonsaari, Nestor Seppä ja Edvard Kurko.

Lajien voittajat: kuula, kiekko, keihäs, korkeus, pituus, kolmiloikka, vauhditon pituus ja 100 m: Antti Niemelä, 400 m: Nestor Ukkola, 1500 m.: Evald Muuri.

Ensimmäiset hiihtokilpailut pidettiin Vilniemen lahden jäällä huhtikuussa 5 päivä 1914.

Matka oli 10 km. Kilpailun voittaja oli Väinö Silvo. 2. Viljo Kyötikki 3. Vilho Niemelä 4.

Evald Muuri 5. Valtter Mukala 6. Emil Riihelä ja 7. Emil Merenperä.

Vuonna 1915 myös naiset tulivat mukaan. Helmikuun 2. päivänä Otto Suomalaisen talossa pidetyssä iltamassa heitä liittyi seuraan kaksitoista. Naisten ensimmäinen hiihtokilpailu oli 14.3.1915. Matka oli 5 km ja nopeinta vauhtia piti Aina Isonen, kakkonen oli Tyyne Silvo, kolmas Aino Niemelä ja neljäs Helena Stenberg. Samana kesänä ”Yritys” järjesti Vehkalahden Veikkojen mestaruuskilpailut yleisurheilussa.

Vilniemen joukkueessa juoksivat: Alfred Niemelä, Emil Riihelä, Väinö Silvo, Evald Muuri ja Vihtori Suomalainen.

78

Syksyllä pidettiin jäsentenvälisiä kilpailuja mm ”Voittajan-pokaalista”. Ensimmäisen kiinnityksen sai Kalle Niemelä.

Vuonna 1916 otettiin käytäntöön ”Yrityksen mestarin” arvo mitaleineen sekä miehille että naisille. Väinö Silvo oli mestarina hiihdossa 15 ja 20 km:llä. Viljo Kyötikki voitti 10 km matkan. Naisten 5 km:llä osoitti Helena Stenberg kovaa menoa ja voitti mestaruuden. Sota-ajasta huolimatta seuran toiminta jatkui vilkkaana. Iltamia pidettiin milloin Otto Suomalaisella, Hovin verstaassa tai Ristiniemen Niemelässä.

Jäsenmäärä oli 1916 lopussa 59, joista 39 miestä ja 20 naista.

Kovin suosittu oli 50-luvulla seuran järjestämä Ukko- ja poikamieshiihtokilpailu. Noin viiden kilometrin pituinen latu kulki vanhalta Yrityksen talolta Kylänlahden pohjukan kautta Kakkuvuorelle ja takaisin. Parhaat saivat palkinnoksi perinteiset lusikat ja viimeinen maaliintulija palkittiin noin kilon makkarapötköllä.

Vilniemen Yritys rakensi oman urheilutalon talkoovoimin 1960- luvun alkupuolella.

Tontti taloa varten oli saatu lahjoituksena talousneuvos Gunilla Cleveltä ja alue oli kahden hehtaarin suuruinen, joten talon viereen mahtui hyvin myös urheilukenttä.

Myöhemmin kentästä tosin jouduttiin tien takia luopumaan. Seurantalon vihkiäiset 22. toukokuuta 1960 olivat suuri tapaus Vilniemellä. Seuran puheenjohtaja Feliks Huuho lausui tervehdyssanat ja esitti rakennustyön historiikin. Huuhon puheen mukaan uusi talo ei ollut kooltaan suuri. Sisätilojen puute kylämme nuorison toimintaa varten oli syynä siihen, että tämänkin talon rakentamista alettiin ajatella.

Talon rakentaminen kesti kolmisen vuotta ja talkootunteja kertyi yli 10000.

Vihkiäistilaisuudessa Marja-Liisa Salojärvi esitti yksinlaulua ja pianonsoittoa. Marjatta Huuho esitti kirjoittamansa juhlarunon ”Perintö” ja Vilniemen laulukerho esiintyi opettaja Oili Salojärven johdolla. Lisäksi seuran tanhujoukkue esitti kansantanhuja.

Juhlapuheen piti läänin maaherra Artturi Ranta. Juhlan päätössanoissa maisteri Anni Cleve kiitti seuran hallituksen puolesta seuralle tulleista huomionosoituksista.

Seurantalon 25-vuotisjuhla pidettiin maaliskuussa 1985. Juhlassa muistettiin kirjalahjoilla seurantalon rakentajia. Vehkalahden kunta oli lahjoittanut tarkoitusta varten Vehkalahden pitäjänkirja 2:n ja Elli Tompurista kertovan Myrskylinnun tien.

Kirjat rakentajille ojensivat maisteri Anni Cleve ja Lasse Hämäläinen.

79

Lahjan saivat Paavo Heijari, Arvo Muuri, Ilmari Salojärvi, Gunnar Puonti, Arvi Sakki, Kalevi Heikkilä, Risto Heikkilä, Osmo Heikkilä, Antero Heikkilä, Jouko Sakki, Niilo Riihijärvi, Jorma Muuri, Veli-Matti Muuri, Oiva Silvo, Toivo Silvo, Paavo Nopanen, Vilho Huuho, Pentti Heikkilä, Unto Suomalainen, Reijo Suomalainen, Ilmari Muuri, Kalevi Brusila, Arvo Riihijärvi ja Vesa Silvo.

Juhlassa laulettiin myös yhteislauluna omassa kylässä kolme vuotta sitten syntynyt Vilniemi-valssi, jonka sanat ovat Yrjö Kallion ja sävel Erkki Virtasen tekemät.

Vilniemen seurantalo, mikä oli rakennettu 1960-luvulla ja peruskorjattu 80-luvulla, paloi käyttökelvottamaksi marraskuussa 1989. Sitkeästi savunnutta paloa olivat sammuttamassa sekä Haminan että Vehkalahden palokunnat. Vehkalahden palokunta oli paikalla kuudella autolla ja vettä palopaikalle vedettiin 400 metrin päästä merestä.

Vanha seurantalo oli vuosikaudet kylän monitoimitalo, jota käyttivät urheiluseura, martat ja metsästysyhdistys sekä nuoriso omissa harrastuksissaan. Palo vei mennessään suuren osan seuran pöytäkirjoista ja muita papereita sekä kuvia.

Uusi seurantalo rakennettiin talkoovoimilla. Sokkelin laudoitustyöhön tarvittavat levyt vilniemeläiset olivat saaneet lainaksi Toikka & Kumppaneilta. Puutavaraa on lahjoittanut Haminan Veistosaha. Talopaketin toimitti Pyhännän Rakennustuote oy.

Talopakettiin kuului ulkoseinien, kantavan väliseinän ja kattotuolien pystyttäminen.Uusi urheilutalo nousi nopeasti entisen seurantalon raunioille kyläläisten vahvan talkoohengen ansiosta.

Vilniemen urheilutalon talkoolaisia ylh.telineellä: Tuomas Huuho, Voitto Silvo, Esko Karhinen ja Matti Huuho seis: Paavo Heijari, Arvo Muuri, Arvi Sakki,Yrjö Kallio, Kalevi Heikkilä, Jouko Sakki, Pekka Huuho, Paavo Nopanen, Juhani Puonti, Niilo Riihijärvi istumassa: Väinö Heikkilä, Vilho Huuho, Kalle Mukala, Felix Huuho, Uuno Sakari Silvo, Olavi Riihijärvi, Oiva Silvo, Gunnar Puonti, Pentti Heikkilä, Antero Heikkilä, Risto Heikkilä ja Uuno Silvo.

80

Vihkimisen 29.12.1993 suoritti kirkkoherra Mikko Lahti ja juhlapuheen piti kansanedustaja Matti Vähänäkki. Yrityksen puheenjohtaja Veikko Lahtela totesi tervehdyssanoissaan, että talo on nyt jo osoittanut tarpeellisuutensa. Tyhjiä iltoja tuskin tarvitsee pelätä. Vilnimen Yritykseen kuuluu tällä hetkellä 250 jäsentä eli puolet yhteishengeltään tiiviin kylän väestöstä.

Nykyään ”Yritys” on monipuolinen yleisseura, jonka urheilutoiminta keskittyy lähinnä kuntoliikuntaan. Kylän keskellä olevassa urheilutalossa harrastetaan erilaisia sisäpelejä.

Siellä järjestetään häitä, syntymäpäiviä, äitienpäivälounaat ja muita tapahtumia, kuten kesäisin tansseja. Yhteistyö marttojen ja Eila Tasan pyörittämän pitopalvelun kanssa helpottavat kaikenlaisten juhlien järjestämistä.

Vilniemi-valssi Rannalla kauniin lahden, pienoinen kylä suojassa sen.

Ei vieras tään kauneutta tunne, vaan meille se kaikkein rakkahin on.

Tääl taattomme merta on kyntäneet, pelloiksi rannat nää raivanneet.

Yli myrskyjen, aaltojen pauhaavain, ahdin anteja täällä on narrailleet.

Vilniemen lahdet ja rannat sen kauniina aina kangastelee.

En niitä unhoittaa koskaan mä voisi, vaikk'kulkisi tieni kauaksi pois.

Muistot nuo ajan menneen tuo askeleet rannoille lapsuuden.

Ei tuiverrus myrskysään tunnu, se muistoja tuoden lauluna soi.

Niin kirkkaana meri tääl' kimmeltää, hohtaapi hanget talvisen sään.

Kuin kaunista unta tää kaikki ois' vielkö kaipaat sä täältä pois?

Vilniemen lahdet..........

Tääl'aavat Pitkäthiekat, aurinkorannat kotoiset on.

Sorsat nuo lahdella soutaa, kaisloissa tuulen sävelet soi.

Morsiussaari helmenä on viittana monen veneenkulkijan.

Suojan poukamat sen meille tarjoaa, pauhatess' meren, tai tyyntä jos ois.

Vilniemen lahdet.........

81

Talven aikana ”Yrityksen” ylläpitämät hiihtoladut ovat ahkerassa käytössä ja vuosittainen Vilniemen Joulusatu järjestetään yhdessä muiden kylän eri seurojen kuten Marttojen ja Metsästysseuran kanssa.

Vilniemen Joulusatu Vilniemen joulusatu sai alkunsa 1960-luvun alkupuolella. Silloin pohdittiin kyläläisille uudenlaista yhdessäolotapahtumaa. Niilo Riihijärvi kehitti idean, minkä muut miehet mm. Helge Huuho, Oiva Silvo ja Paavo Nopanen hyväksyivät. Joulusatua on pidetty monessa paikassa. Ensi alkuun se järjestettiin Liukooskalliolla. Seuraavana vuonna siirryttiin Vimpasaareen vievän tien varrelle. Kolmannella kerralla joulusadun pitopaikka oli Lupinlahden Kuoskiilissa. Sen jälkeen oli Rakinvuoren juuren vuoro, vasta 80-luvun alussa siirrettiin tapahtuma Rasvaturkin maisemiin. Runsaan neljän vuosikymmenen aikana Vilniemen joulusatu on houkutellut ihmisiä kauempaakin.

Parhaimmillaan vierailevaa väkeä on ollut kuutisentuhatta.

joulupukin mökki Rasvaturkissa

Tapahtumassa lapset voivat esittää pukille lahjatoivomuksensa. Pukilla on apuna Riihitonttu, jonka tehtävänä on kirjoittaa toivomukset ylös. Pukinmuori ystävättärineen pitää huolen tarjottavasta ja tontut leikittävät ja laulattavat lapsia.

Lisäksi nuotioilla on mahdollisuus paistaa makkaraa ja sopivalla kelillä löytyy vielä pulkkamäkikin. Tapahtuman suosio on niin kova, että liikenne ohjataan Vilniemen kylän kautta Lupinmäelle, jossa liikennetontut opastavat autoilijoita oikeisiin paikkoihin eli järjestelyissä talkoilee koko kylä, mutta päävastuun kantaa kylän urheiluseura ”Vilniemen Yritys”.

82

Vilniemen Metsästysyhdistys Metsästysyhdistyksen perustamiskokous pidettiin 27.5.1956 kylän seurantalossa.

Puheenjohtajaksi valittiin Arvi Sakki ja johtokuntaan Eero Cleve, Veli Silvo, Paavo Nopanen, Jouko Sakki, Veikko Silvo, Erkki Suntio ja Arvo Riihijärvi. Yhdistyksen suurin yhteinen aktiviteetti on hirvenmetsästys. Ensimmäinen yhteinen hirvijahti pidettiin 21. päivänä lokakuuta 1956 ja silloin saatiin uroshirvi kaadetuksi Hunkerissa.

Ampuja oli Veikko Silvo. Siihen jahtiin otti osaa 28 seuran jäsentä.

Metsästysyhdistyksen ensimmäinen kaadettu hirvi Ampujat: Arvi Sakki, Erkki Suntio, Unto Suomalainen, Veikko Silvo, Arvo Riihijärvi ja Vilho Suntio.

Ajomiehet oik. Uuno Silvo, Aarne Suomalainen, Vilho Suntio, Tuomas Niemelä, Taavi Hokkanen, Reijo Suomalainen, Erkki Suntio, Kalevi Muuri, Paavo Nopanen, Vilho Niemelä, Pentti Heikkilä, Juhani Suntio, Antero Heikkilä, Pentti Silvo, Ilmari Suntio, Rolf Willberg, Kalle Niemelä, (baskeri) Eero Heikkilä, alh. oik.: Arvo Riihijärvi, Veikko Silvo, Unto Suomalainen, Arvi Sakki, Veli Silvo, Jouko Sakki.

83

Hirveä metsästetään yleensä noin 60 henkilön voimin. Hirvenkaatoluvat vaihtelevat vuosittain ja kaatolupien määrä oli vuonna 2005 kolme aikuishirveä ja kolme vasaa.

Tärkeä osa seuran toiminnassa on riistanhoito. Vilniemen metsästysyhdistys pitää yllä kahtatoista sorsien ruokintalauttaa Lupinlahdella. Niihin kuluu viljaa 10000 kiloa vuodessa. Sen lisäksi seuralla on metsässä kolme nuolukiveä. Talvella kaadetaan haapoja ja levitetään heiniä jäniksille.

Pienpetojen metsästys on tärkeää riistanhoitotyötä petokantojen kasvaessa, esim.Suomen luontoon kuulumattomien supikoirien ja minkkien metsästystä.

Nuorisokoulutukseen kuuluu urheiluammunta ja yhdistys on yhteistyössä koulun kanssa, jossa on ilmahirvirata. Kesällä ammutaan villikarjua, hirveä tai savikiekkoa ulkona. Vuonna 1996 yhdistys lahjoitti koululle kolmekymmentä valmiiksi sorvattua linnunpönttöä, jotka koululaiset sitten viimeistelivät ja kiinnittivät puihin Lupinlahden alueella. Yhdistyksellä on kaupungilta vuokratulla maalla oma metsästysmaja Lehmälahden rannassa Majasaaressa. Se rakennettiin vuonna 1990.

Suurpetoja seuran 2000 ha alueella ei juurikaan ole muutamaa susi- ja karhuhavaintoa lukuunottamatta. Jahtikauden päätteeksi Vilniemen Seurantalolla pidetään hirvipeijaiset.

Syksyllä 2001 Sivatissa ammutun karhun peijaiset pidettiin Seurantalossa. Tapaus oli historiallinen, sillä edellisen kerran Vehkalahdella oli pyydystetty karhu v. 1887.

Karhunpeijaisten ruokailusta vastasi Eila Tasa. -”Koskaan aikaisemmin en ole karhua laittanut. Kuitenkaan ei karhun laittaminen mitenkään vaikeata ollut. Tärkeintä on, että riistanmaku säilyi.”Sivatin karhun paino oli 187 kiloa ja otus on nyt nähtävissä täytettynä Ruissalon kirjastossa.

Sanomalehdistä poimittua Vehkalahdelta kotoisin oleva peruskoulun opettaja Marja-Liisa Nurminen o.s.

Salojärvi, on saanut viime vuoden lopulla director cantuksen nimen ja arvon.

Nurminen on toiminut 60- ja 70- luvuilla opettajana Neuvottaman ja Vilniemen kouluissa ja vuodesta 1977 lähtien musiikkiluokkien opettajana Vantaan Laajavuoressa. Nurminen on ansioitunut musiikin alalla lapsikuoro- ja musiikkiluokkatoiminnan alkuunpanijana ja kehittäjänä.

84

Suomen Lähetysseuran työntekijänä Nurminen on toiminut Israelin hepreankielisten seurakuntien muusikkona ja liturgian kehittäjänä. Marja-Liisa Nurminen on konsertoinut myös laulajana kotimaan ja Pohjoismaiden lisäksi eri Euroopan maissa.

Hänen ohjelmistonsa on käsittänyt suomalaista, klassista ja heprealaista musiikkia. (Ky Sa 8.1.1995) Tasavallan presidentti on myöntänyt professorin arvonimen lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti Inkeri Elomaalle os. Salojärvi. Inkeri Elomaa on syntynyt Vehkalahdella 1942, valmistunut läääkäriksi Baselissa 1970 ja väitellyt tohtoriksi 1979.

Vilniemeltä lähtöisin oleva Inkeri Elomaa on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu luunaineenvaihdunnan asiantuntija. Hänen merkittävimpiin saavutuksiinsa kuuluu uuden luutuhoa ehkäisevän aineen, klodronaatin kehittäminen. Ainetta käytetään ehkäisemään syövän aiheuttamaa luutuhoa. Suomalaisen syöpätutkimuksen kärkihahmoihin kuuluva Elomaa työskentelee osastonlääkärinä HYKSin syöpätautien klinikalla. (Ky Sa 2.6.1998) Lähteet: Haminan-Vehkalahden seurakunnan arkiston rippikirjoja, Ruissalon ja Haminan kirjaston arkiston julkaisuja, Haminan lehti, Haminan sanomat, Koitar, vanhat lehtileikkeet – kirjasto ja Lauri Laisi, Maanpuolustustyötä Vehkalahdella - Erkki Vitikainen, Suomen lasitehtaiden historia 1947, Vehkalahden pitäjän historia I ja II., Vehkalahden pitäjänkirja I, Kymen Sanomat, 125 vuotta kouluopetusta Vehkalahdella - Anja Kukkonen ja Kauko Suurnäkki, Veripellot-Mirja Turunen,Vilniemen professori ja hänen perheensä - Gunilla Cleve, Kalastaja-lehti 1946 – Anton Lommi, Suomen luotsi- ja majakkalaitoksen historia – Aina Lähteenoja, 100-vuotis- koulujuhla- Anni Cleve, Mänttärin sukukirja, Liikkasen sukukirja, Rannanpojat raikaa 2004, Sotilaspojista kiltaveljiksi, Muistelmat - Helge Huuho, Muistelmat – Terttu Tellervo Salojärvi-Asikainen sekä nauhoilta Ilta Suntio, Martti Silvo, Paavo Taube ja Vieno Salojärvi-Taube.

Haastateltavina ovat olleet: Olga Butsnikoff-Niemelä, Heikki Ek, Pentti Ekholm, Maila Ekholm, Eija Etholén, Esko Haaja, Tuula Hautala, Aarno Heikkilä, Eero Heikkilä, Timo Heikkilä, Seppo Herrala, Kari Kallio, Matti Kanto, Eero Karhinen, Pekka Karhinen, Olavi Karhinen, Osmo Korosuo, Kirsti Putus-Pyynönen, Salli Kyötikki-Vanninen, Kerttu KyötikkiSilvo, Pekka Kyötikki, Aini Marttila-Ämmälä, Tuure Mukala, Inka Mukala, Esko Muuri, Jorma Muuri, Veli-Matti Muuri, Hannele Muuri, Pekka Muuri, Elma Niemelä, Ilmari Niemelä, Eva Niemelä-Husgafvel, Aino Niemelä-Kyötikki, Erkko Paronen, Tapio Pekkanen, Manne Porvari, Sirkka Putus, Armas Suntio, Reijo Suntio, Kirsti Qvintus, Timo Qvintus, Olavi Riihijärvi, Niilo Riihijärvi, Impi Romo-Niemelä, Jouko Sakki, Ilmari Salojärvi, Oili Ahlberg-Salojärvi, Eeva Salojärvi-Hendriks, Toimi Seppä, Hilkka Silvo-Porvari, Mauno Toikka, Paavo Toivari, Aki Vanninen, Ninni Willberg-Johanson, Milja Ämmälä-Mäntylä, Valma Ämmälä-Eriksson, Matti Ämmälä.

85

Kuvamateriaali: mm Heikki Korosuo, Kirsti Putus-Pyynönen, Heikki Varjakoski, Olavi Riihijärvi, Marjut Kallio.

Tällaisen kirjan aikaansaanti on usean henkilön yhteistyön tulos. Erityisesti haluan mainita vaimoni Eeva Salojärvi – Hendriks'in, joka teki vaativaa käännös- ja korjaustyötä. Lisäksi kiitän Teuvo Kuuppoa, joka suoritti kirjan tekstien oikolukua.

Myös monet muut ovat edesauttaneet tämän kirjan toteutuksessa. Esitän suuret kiitokseni edellä mainituille sekä kaikille niille henkilöille, jotka ovat antaneet tietoja lähisuvustaan tai muulla tavalla auttaneet tämän kirjan toteutuksessa.

Pappilansaaressa keväällä

2006

Martin Hendriks

86