Omakoti 4vuodenaikaa Pirkanmaa 2021 kevät/kesä

Page 39

Jaakko Rahja

Jäätymisherkän rummun voi korvata myös kahdella rummulla, joista ylempi toimii varalla, jos alempi jäätyy.

Teksti: Mari Pihlajaniemi

Kiviä, kuoppia ja muita yllätyksiä Taajamissa kotipihalle harvemmin johtaa muutamaa metriä pidempää tietä, mutta haja-asutusalueilla ja mökkiseuduilla pihatiet saattavat vaatia jo hieman kunnossapitoa. Tärkeintä on huolehtia tien kuivatuksesta, jotta vesi ei pääse rapauttamaan tierunkoa. Talven aikana routa ruhjoo vanhaa pihatietä, ja keväällä sulavat lumet jättävät sen pinnalle suuria lammikoita, joista muodostuu yhtä lailla suuria kuoppia. Kesällä puolestaan rankat kaatosateet tekevät tiestä suorastaan Niilin pienoismallin. Huonokuntoista pihatietä ajellessa etananvauhti onkin usein osuva arvio ajonopeudesta. Kieli keskellä suuta autoaan luotsaava kuski kuuntelee samalla korva tarkkana, ylettyikö se suurempi kivi sittenkin riipimään auton pohjaa? Suomen Tieyhdistys ry:n erityisasiantuntija, DI Jaakko Rahja kertoo nimenomaan veden aiheuttavan tien rapautumista. Jos pihatien kunnossapidossa haluaa siis päästä halvalla, kannattaa huolehtia tien kuivatukwww.omakotilehdet.fi

sesta. Erityisen tärkeää on saada hulevedet ohjattua pois tieltä: jos tierunko on märkä ja tiellä ajetaan raskailla ajoneuvoilla, siitä tulee ajan mittaan pehmeä ja sen kantavuus ei riitä. Routa ja hulevedet vaurioittavat tietä

Jaakko Rahja toteaa pihatien talvihoidon olevan yleensä ongelmatonta: onhan se pääasiassa lumen poistamista talvisaikaan, jotta tiellä päästään kulkemaan. Esimerkiksi keväisin on kuitenkin mietittävä, miten lumien sulamisvedet vaikuttavat tiehen. Paljon riippuu myös siitä, millaista pohjamaata tien alla on.

Pihateiden ongelmat liittyvät Rahjan mukaan usein juuri tuollaisiin taustatekijöihin. Hän kertoo esimerkiksi oman kotinsa pihatien sijaitsevan rinteessä: – Meillä ongelmana ovat kevään sulamisvedet ja miten ne syövyttävät tietä. Rankat kesäsateetkin saattavat viedä kulutuskerrosta mennessään, kun on tällainen rinnepaikka. Jos tie sijaitsee savipohjan päällä, siihen voi tulla tasaisellakin maastolla ajan mittaan vaurioita, jotka on hoidettava kuntoon. Rahja kertoo savimaalla tapahtuvan tyypillisesti ainakin kaksi ilmiötä: – Kiviainesmurske, joka on tien pinnassa, ikään kuin painuu saven läpi ja savi nousee pintaan. Pinnasta tulee savinen ja jopa liukas.  Omakoti 4 vuodenaikaa kevät/kesä 2021

39


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.