12
www.omakotilehdet.fi
A&K Omakoti 1/2020
Teksti: Mari Pihlajaniemi
Koronavuosi siivitti talokaupan uuteen nousuun Koronapandemia sai monet suomalaiset toteuttamaan haaveensa omakotitalossa asumisesta. Hyväkuntoiset pientalot lähellä kasvukeskuksia ovat olleet tänä vuonna niin haluttuja, että tarjonta ei ole riittänyt vastaamaan kysyntään. Koronapandemia toi mukanaan melkoisen elämänmuutoksen. Entistä useampi meistä löysi itsensä kotoa joko lomautettuna tai etätöiden parista, kenties ihmetellen peruuntuneita suunnitelmia, elämää neljän seinän sisällä ja ylipäätään arjen pyörittämistä. Sisätiloissa ja kotinurkilla vietetty aika sai monet miettimään uusiksi sen, mitä asuinympäristöltä ja kodilta oikein haluavatkaan. Suomen Kiinteistönvälittäjät (SKVL) tiedottikin kesällä asuntokaupassa tapahtuneesta käänteestä. Kiinteistönvälittäjille teetetystä laajasta kyselystä ilmeni, että huhtikuun notkahduksen jälkeen kaupankäynti olikin toukokuussa jo normaalia vilkkaampaa. Suuri osa kyselyyn vastanneista välittäjistä kertoi etenkin omakotitalojen kysynnän kasvaneen paljon tai jonkin verran.
Kiinnostus omakotitaloihin oli vahvinta pääkaupunkiseudun ulkopuolella Uudellamaalla, Oulussa, Pirkanmaalla, Etelä-Savossa ja Pohjanmaalla. Muuttavatko suomalaiset nyt siis kaupungeista väljemmille seuduille – elämmekö Nurmijärvi-ilmiön uutta tulemista?
Väljempää asumista ja luonnonrauhaa Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja, LKV Jussi Mannerberg vahvistaa tämän pitävän kaiken kaikkiaan paikkansa. Pitkäaikaisempaan tilanteeseen verrattuna koronan aiheuttama asuntokaupan hiljeneminen oli lyhyt ja keskittyi maaliskuun loppuun ja huhtikuun alkuun. – Kun ihmiset huomasivat, että elämä jatkuu, markkinat alkoivat elpyä. Kesä-
kuussa mentiin jo todella paljon yli normaalista markkinatilanteesta. Aiemmissakin kyselyissä omakotitalo on toki ollut monien suomalaisten haaveissa. Mannerberg arvioi pandemian vain vahvistaneen noita toiveita. Ihmisten kiinnostuksenkohteet muuttuivat vuoden aikana, minkä myötä omakotitalosta ja väljemmästä asumisesta tuli erittäin haluttua. – Ihmiset tarvitsevat tilaa kotona ja vihreää ympärille. Se ehkä on ollut se pääsyy, jonka takia kiinnostus omakotiasumiseen nousi nopeasti, hän pohtii. Aivan maaseudulle muuttoliike ei ole kuitenkaan suuntautunut. Vaikka etätyöskentely on nykyisin mahdollista entistä useammille, uutta kotia etsitään yhä järkevältä etäisyydeltä työpaikasta. Mannerberg kertoo omakotitalojen kysynnän kohdistuvan kasvukeskusten lähialueille, joissa on tarjolla omakoti- tai paritaloja. Kysyntä on kuitenkin kasvanut jonkin verran myös muualla Suomessa.
Talotarjonta ei vastaa kysyntään Halukkaita ostajia omakotitaloille siis oli-
si. Myös tämän hetken matala korkotaso ylläpitää Mannerbergin mukaan markkinoita pitkään, eikä niissä hänen arvionsa mukaan ole odotettavissa nousua lähitulevaisuudessa. Haasteena on kuitenkin puute oikeanlaisesta tarjonnasta. Niin kutsutun kahden asunnon loukun sijaan nyt vaarana onkin jäädä ”nollan asunnon loukkuun”. – Aika monet tekevät nyt sitä, että ensin myyvät vanhan asuntonsa ja sitten huomaavat, ettei olekaan ostettavaa, huomauttaa Mannerberg. Hän toteaa talokaupoilla pätevän edelleenkin samat säännöt kuin ennenkin: – Haetaan uudempia, hyväkuntoisia taloja hyvillä liikenneyhteyksillä. Mikä tahansa ei ole kiinnostava. Suurta remonttia kaipaavat kohteet eivät siis käy helposti kaupaksi, vaikka niitäkin on toki myyty. Mikäli sopivaa tarjontaa ei yksinkertaisesti ole, tai rahoitusta omakotitalon ostamiseen ei saada järjestettyä, myös loma-asunto on ollut houkutteleva vaihtoehto. Vapaa-ajan asuntojen kauppa onkin kasvanut tänä vuonna hurjaa tahtia. Mannerberg kertoo etenkin ympärivuo-