Omakoti Kuusamo

Page 16

16

www.omakotilehdet.fi 

A&K Omakoti 1/2022

Freepik

Unsplash

PUUTARHAEXTRA

Freepik

Freepik

Teksti: Marja Haavisto

Viihtyisä piha hyvällä suunnittelulla Kodin merkityksen kasvaessa myös pihoilta halutaan enemmän. Omassa pihassa voidaan pelailla ja kuntoilla, valmistaa ruokaa kesäkeittiössä, nauttia kahvit pergolassa tai rentoutua paljussa tai omassa pihasaunassa. Pihasuunnittelussa huomioidaan myös ekologisuus, ja pihoilta löytyy niin kukkivia pensaita, perennoja kuin ruukkupuutarhoja.

Omakotitalojen pihat ovat muuttuneet aikojen kuluessa paljon. Suuri piha ei ole enää yhtä monen toiveissa kuin aikaisemmin, ja pihalta toivotaan usein helppohoitoisuutta. Terassit olivat ennen pienempiä, ja ne tehtiin usein betonista, mutta nykyään puusta tai komposiitista valmistetut terassit saattavat kiertää talon ympärillä ja olla neliöiltään miltei saman kokoisia kuin talon sisätilat. – Ennen pihoilla oli paljon leikattavaa nurmikkoa, ja toiminnallisuuteen kiinnitettiin huomiota lähinnä

kulkuväylien suhteen. Nykyään pihat suunnitellaan kodin sisätilojen jatkeeksi, ja moni haluaa panostaa laadukkaisiin ja kestäviin materiaaleihin, maisemasuunnitteluhortonomi Minna Harju Maisemasuunnittelijat ry:stä kertoo. Ekologisuus ja luonnon tuominen kotipihalle näkyy myös yksityispihoilla. Nykyään pyritään saamaan luontoa lähelle ja tuomaan esimerkiksi metsään rajoittuvalle tontille kasveja, jotka sitovat metsän ja puutarhan yhteen. Pihassa voidaan käyttää esimerkiksi

luonnonkiveä ja kunttaa, ja kasveiksi valitaan luonnollisia ja kestäviä lajeja.

Pihasuunnittelussa huomioidaan helppohoitoisuus Pihasuunnittelussa pitää ottaa huomioon myös alueen rakentamistapaohjeet. Niissä voi olla määräyksiä esimerkiksi raja-aitojen materiaaleista ja korkeudesta sekä pihan pintamateriaaleista.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.