20
www.omakotilehdet.fi
A&K Omakoti 1/2022
PUUTARHAEXTRA
Freepik
Teksti: Mari Pihlajaniemi
Pihasaneeraus käyntiin kattavalla suunnittelulla Yksi kaipaa pihalleen helppohoitoisuutta, toinen näyttävää kukkaloistoa, kun taas kolmas haluaa kenties vihreän tilan, jossa harrastaa ja viihtyä eri toimintojen parissa. Olivatpa haaveet sitten mitä tahansa, kunnollinen lopputulos vaatii hyviä pohjatöitä ja kunnollisia maa-aineksia.
Puutarhuri ja Viher- ja ympäristörakentajat VYRA ry:n puheenjohtaja Jouko Hannonen on työskennellyt omakotipihojen parissa jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Hän toteaa pihoilla tapahtuneen noiden vuosien saatossa valtavasti muutoksia – kuten myös suomalaisten pihatoiveissa. – Varmasti tietysti varallisuus on kasvanut, niin on haluttu ja on ollut mahdollisuuksia panostaa enemmän, Hannonen arvioi. Toinen suuri muutos 1980–90-lukujen vaihteeseen verrattuna on hänen mukaansa se, että nykyisin monet puutarhapalveluita hankkivat haluavat tilata ammattilaiselta koko paketin aina pihasuunnittelua ja -rakentamista myöten. Toisin kuin takavuosina, harvemmalla on enää halua uurastaa itse pihansa parissa. Hannonen huomauttaa, että Suomessa piha-alueiden hoidon taso ei olekaan samanlainen kuin esimerkiksi
innokkaista puutarhaharrastajistaan tunnetulla Brittein saarella. Jos pihaa ei hoideta hyvin, siitä tulee kuitenkin helposti ennen pitkää nuhruisen näköinen. Vaikka pihamieltymykset muuttuvat ajan saatossa, eräs toive onkin Hannosen mukaan kestänyt vuodet läpeensä: että piha olisi helppohoitoinen. – Todella harva on sellainen, joka lähtökohtaisesti sanoo, että on kiinnostunut itse siitä pihanhoidosta ja että saa olla haastavampiakin ratkaisuja. Kyllä se helppohoitoisuus on aika yleinen tavoite.
Ulkomailta saatuja vaikutteita ja pihanhoidon helppoutta Matkailun yleistyminen ja ulkomailta saadut vaikutteet näkyvät suomalaispihoilla, joiden Hannonen kertoo lähestyvän jo tyyliltään keskieurooppalaisia pihoja. Hän
mainitsee ilahduttavana esimerkkinä myös terassit, joiden koot ovat kasvaneet vuosien saatossa tuntuvasti. – Vielä vähän aikaa sitten melkein aina joutui ehdottamaan, että olisiko kuitenkin parempi tehdä terassi vähän isommaksi. Hän huomauttaa, että juhlatilaisuuksissa terassille pitää usein saada mahdutettua niin pöytä, tuoleja kuin grillausaluekin, ja siellä on pystyttävä liikkumaan esteettömästi. Terassin on siis oltava suhteellisen suuri, jotta sitä on miellyttävää käyttää. Laajojen terassien lisäksi nykyisin pihalle halutaan usein rungoksi näyttäviä ja ikivihreitä pensasistutuksia. Ylläpidon helpottamiseksi istutusalueilla käytetään maanpeiteperennoja ja ruohonleikkuu hoidetaan automaattileikkurilla. Huolitellumpaa ilmettä haetaan erilaisilla kiveyksillä. Hannonen arvioi monien olevan lisäksi valmiita käyt-