Berner Pultti -esite 2015

Page 1

BERNER PULTTI | YRITYSESITTELY

YRIT YSESIT TELY 2015

1


BERNER | YRITYSESITTELY

2


BERNER PULTTI | YRITYSESITTELY

BERNER PULTTI EILEN JA TÄNÄÄN EXPERTS WITH PASSION Berner Pultti Oy on pientarvikkeiden ja työkalujen erikoisliike, joka tarjoaa kattavan valikoiman teollisuuden, rakentamisen ja autokorjaamoalan tuotteitaja palveluita. Yritys aloitti toimintansa vuonna 1979. Vuonna 2007 tapahtuneen omistajan vaihdoksen myötä ketju siirtyi saksalaisen perheyrityksen Berner Groupin omistukseen. Organisaatio jatkaa voimakasta kasvuaan Suomessa ja tällä hetkellä

Berner Pultti palvelee asiakkaitaan 10 paikkakunnalla. Suomen pääkonttori sijaitsee Helsingissä, muut toimipisteet sijaitsevat Kuopiossa, Oulussa, Varkaudessa, Mikkelissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Tampereella, Lahdessa ja Turussa. Yrityskaupan myötä aloimme keskittyä myös autokorjaamoalaan ja tuotevalikoima täydentyi autokorjaamoalan tuotteista.

RAKENNUS-, TEOLLISUUS- JA KORJAAMOALAN HUIPPUOSAAMISTA Kansainvälinen Berner Group on perustettu vuonna 1957. Berner on yksi Euroopan johtavia toimijoita loppukäyttäjille suuntautuvassa kaupassa tarjoten täyden palvelun pientarvikkeiden ammattikäyttäjille rakennus-, teollisuus- ja autokorjaamoalalla. Berner Group toimii 28 Euroopan maassa, liikevaihto on yli miljardi

euroa ja henkilöstöä on 9000. Konsernin pääkonttori sijaitsee Künzelsaussa, Saksassa. Ratkaisevaa menestykselle oli ja on edelleenkin tietty periaate: Haluamme olla mahdollisimman lähellä asiakkaitamme, sillä aito asiantuntija ei tiedä pelkästään mistä puhuu, hän tietää ennen kaikkea mistä ASIAKKAAT puhuvat.

3


BERNER PULTTI | YRITYSESITTELY

YRITYS Perustettu: 04/1979 Puijon Pultti Oy (perheyhtiö) 12/2006 siirtyi saksalaisen perheyhtiön Berner Groupin omistukseen Pääpaikat: Künzelsau, Saksa Köln, Saksa Helsinki, Suomi Myyntiyhtiöt: 28 Berner myyntiyhtiötä Euroopassa 7 kemikaaliyhtiötä 2 tuotanto- ja hankintayhtiötä Aasiassa Asiakaskohderyhmät: Rakennusala Teollisuus Automotive Tuotevalikoima: 60 000 tuotetta Berner Groupissa 26 000 tuotetta Suomessa Myyntikanavat Suoramyynti, myymälämyynti ja verkkokauppa Logistiikka Toimitukset 24–48 tunnissa 98 % tuotteista on aina varastossamme Tilaukset käsitellään samana päivänä Logistiikkakeskus Hämeenlinnassa

4


BERNER PULTTI | YRITYSESITTELY

RAKENNUSALAN AMMATTILAISEN VAHVA KUMPPANI Berner Pultilla on vahva kokemus rakennusalalla toimivien asiakkaiden palvelemisesta jo usean vuosikymmenen ajalta. Asiakkaitamme ovat kaikenkokoiset rakennusliikkeet alkaen paikallisista urakoitsijoista aina konsernitasolle asti. Laadukkailla tuotteilla ja palveluilla takaamme asiakkaalle parhaat edellytykset toimia rakentamisen eri haasteissa.

TOIMINTAPERIAATE Ammattitaitoiset myyjämme kartoittavat tarpeesi ja pyrkivät löytämään sinulle parhaan mahdollisen ratkaisun. Myymälöiden pienvarastot takaavat noutoasiakkaille tuotteiden nopean saatavuuden. Logistiikka on hoidettu yhteistyössä kuljetusyritysten kanssa ja paikalliset täydennyskuljetukset hoidetaan nopeasti oman henkilökunnan toimesta. Yritysmyynnissä asiakkaitamme palvelevat myymälöiden lisäksi ammattitaitoiset kenttämyyntiedustajamme. He tulevat sinne missä heitä tarvitaan kuten rakennustyömaille, korjaamoille ja tehtaisiin. Asiantuntijoina he löytävät asiakkaille sopivat tuote- ja palveluratkaisut, joiden ansiosta oikeat ja laadukkaat tarvikkeet ovat aina saatavilla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Asiakas voi keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa omalla työmaallaan.

KOKONAISVALTAINEN PALVELU Tarjoamme asiakkaille erilaisia palvelupaketteja, kuten hyllytyskaappi- ja kaupintapalvelua ympäri Suomen. Kaupinnassa tavaroiden hankkiminen on nopeaa ja vaivatonta. Tuotevalikoima räätälöidään asiakkaan tarpeita vastaavaksi ja sovitaan yhdessä palvelun sisällöstä. Asiakkaan ei tarvitse lähteä pois työmaalta, vaan henkilökuntamme huolehtii kaappien ja konttien täytöstä. Hyllytys- ja kaupintapalvelu auttaa asiakasta keskittymään omaan ydintoimintaansa, eikä asiakkaan tarvitse murehtia tai huolehtia sovittujen tuotteiden hankinnasta.

5


BERNER PULTTI | YRITYSESITTELY

BERNER-PULTIN HANKINTAPALVELU – K AIKKI K ÄDEN ULOT TUVILL A Älykkäät järjestelmäratkaisut toteutetaan juuri sinun henkilökohtaisten vaatimuksiesi mukaan – sisältäen tietysti suunnittelun, merkinnät, määrät sekä jatkuvan pienosavaraston täytön ja optimoinnin. Näin sinulla on aina saatavilla kaikki, mitä tarvitset. Tämä säästää aikaa, rahaa ja ennen kaikkea hermoja.

Kaiken kattava hylly-ja säiliöpalvelu: suunnittelu, kunnossapito, etiketit, täyttö, jälkitilaus ja tarkistus Kustannussäästöä oikeilla varastomäärillä Aina oikeat tarvikkeet varastossa Työmaille, tehtaisiin ja korjaamoihin

6


BERNER PULTTI | YRITYSESITTELY

TUOTERYHMÄT Kiinnitystarvikkeet Kemikaalit Tulpat ja ankkurointi DIN-ja standardiosat Käsityökalut Sähkötyökalut Paineilmatyökalut Poraustekniikka Hiontatekniikka

Timanttitekniikka Mittaus-ja testaustekniikka Sähkötarvikkeet Työturvallisuus Vetopyyhkeet, kalvot ja teipit Rengas ja jarruhuolto Ajoneuvon elektroniikka Hitsaus Leikkaus ja katkaisu

7


Pääkonttori Helsinki Ristipellontie 23 00390 Helsinki p. 0207 590 290

Kuopio Volttikatu 6 70700 Kuopio p. 0207 590 220

Oulu Tyrnäväntie 12 90400 Oulu p. 0207 590 110

Hämeenlinna Eino-Leinonkatu 24 13130 H-linna p. 0207 590 260

Lahti Laatukatu 22 15680 Lahti p. 0207 590 270

Tampere Automiehenkatu 30 33840 Tampere p. 0207 590 150

Jyväskylä Vasarakatu 27 40320 Jyväskylä p. 0207 590 890

Mikkeli Mannerheimintie 30 50100 Mikkeli p. 0207 590 200

Turku, Metaplan Oy Ravurinkatu 7 20380 Turku p. 0207 590 820

Varkaus Käsityökatu 20 78200 Varkaus p. 0207 590 210

www.berner-pultti.com myynti@berner-pultti.com


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.