Pikku Lyyli ja kissa Kirnauskis
PIKKU LYYLI JA KISSA KIRNAUSKIS
Mervi Ruotsalainen
@ Mekuru 2018
PIKKU LYYLI JA KISSA KIRNAUSKIS Tuolta tulee pikku Lyyli, on sillä oma tyyli, kun kädessänsä kantaa koria. Siihen kerää soraa sekä multaa ja poimii leinikkien kultaa ja joitakin korsia. Nyt syöttelee sorsia, ennen kuin jatkaa pomppivaista matkaa. Loikkien kuin sammakko eteenpäin hyppää, ruohon nyppää ja kyykkyyn kutistuu kuin pallo kurkkien sen kiven alle. Tahtoo tietää vieläkö asustaa siellä kumma kulkija, kuin pussin sulkija tuo toukka. Hui hirveää, on kiinni nenänpää jo mudassa ja kuoriainen asustaakin tuvassa tuon kulkijan. Leikkimökille jo Lyyli loikahtaa ja keittää satusoppaa makoisaa. Äiti pihan poikki oikaisee ja Lyylin keitoksia maistelee, - on hyvää, mutta kuitenkin on ruoka kohta valmis, tulehan jo sisälle. Lyyli juoksee, näyttää isälle pientä pistepirkkoa. – Katso, tämä on se lepän Kerttu, Lyyli huudahtaa ja jatkaa onnellista tarinaa. – Se tuli syömään minun
keittoa ja neuloi lapsillensa peittoa. – Vai niin, jo isä hymyää ja Lyylin takkutukkaa pörröttää. Pian syödäänkin ja monta lettua on jälkiruokana. Mummon luokse Lyyli tömistää ja mummo kutoo suurta sukkaa pörheää. Syliin Lyyli pian kierähtää ja pienet sormet lankaa näpertää. – Tee kissa! pyytää Lyyli Mummolta. – Tee pitkähäntäinen ja lihava. Niin syntyy kissa Kirnauskis. Nyt kissan kanssa Lyyli tallustaa, sitä kainalossaan retuuttaa ja Kirnauskis on kissa kirjava, suuri, pehmeä ja mahtava. Sen Lyyli lammen rantaan taluttaa ja haaviin sammakoita hamuaa. Kissa vettä katsoo tutkien, kai kalaa tahtoo vyyhti villainen. – Voi älä kastu, Lyyli huolestuu ja naurussa on pieni suppusuu. Sade veden pintaa ripsuttaa ja Lyyli sisään alkaa sipsuttaa. Voi hurja, kissa unohtui, se kastuu kai, ja sitten vilustuu. Tyttö pihalle jo ponkaisee ja Kirnauskiksen sisään noutaa. – Nyt voisi soutaa, katsoo haaveillen, kun suuret pisarat nuo läiskyen roiskuttelee pihapöydän pintaa. Kun sade loppuu, paistaa aurinko ja kuivuu nopeasti ruohon pinta. On ilta, mutta vielä aurinko kesähetken lämmittäen loistaa ja värit kukkapenkin punaisen suloisesti ruudun takaa toistaa. - On aika käydä nukkumaan, ei enää
jouda kukkumaan, sanoo äiti iltapesu mielessään. Niin hauskaa on taas vettä roiskuttaa, kuin sade Lyyli leikkii pikku ammeessaan. Pian unten maille Lyyli lennähtää ja näkee unta Kirnauskis tuo vierellään. Aamun koittaessa paistaa aurinko ja Lyyli haukotellen koettaa jo nousta. - No varhain heräsit jo sinäkin, sanoo isä lehden takaa. Lyyli paahtoleipää nakertaa ja Kirnauskiskin vähän nuolla saa. On uusi päivä aika aloittaa ja suunnitelmat laatia. Ei voida vaatia kissan tarinoita lukevan, vaan kuunnella saa silti tovin tukevan. Lyyli kertoo kirjaa selaillen sille pitkän, jännittävän koitoksen ja kuvaa villittyä jänistä, joka tahtoi alati vaan hyppiä. Se hyppi, hyppi, kunnes viimeinkin jäi kiinni ansalankaan. Onneksi sen pelasti poika, joka onkirantaan käveli. Se Pekka-poika oli nimeltään ja jänis kulkea sai vierellään. Kirnauskista alkaa haukottaa, ei enää jaksa kuunnella se tarinaa. Se pitkällensä pötkähtää ja Lyyli viereen makaamaan myös alkaa. – Vai aamutorkku tästä tulikin, sanoo äiti kääntää taas paperin ja kirjoittelee toisellekin puolle. Lyyli havahtuu ja katsahtaa kuin äiti piirtelee taas tarinaa, jossa pitkäkorvat hulmuaa.
Ulkona on kovin kuuma jo, keltaisena hehkuu aurinko ja hymyn kasvoille tuo koko joukon. Pihalle jo kaikki kiiruhtaa, on kesäaika tosi mahtavaa. Voi pihakeinuun leikin perustaa ja juosta, riemuita ja kiljahtaa. Me tehdään retki järvelle, sanoo isä osoittaen autolle. Kaikki mukaan mitä tarvitaan. Ruokaa, juomaa, pyyhkeitä ja leluja, Lyyli luetellen suunnittelee kemuja, joita Kirnauskis jo odottaa. Ei pitkään tarvitsekaan ajella kun ollaankin jo järven rannalla. On sinne tullut monta muutakin ja paljon vilttejä on sannalla. Nyt mennään, tänne mahdutaan, on ruohikolla paikka oiva. Hiekkalelut mukaan otettiin ja niillä Lyyli leikkien rakentelee hiekkalinnan. Kirnauskis ei hiekkaan halua, sen sisään saattaa sitä valua. Saa katsella vain paikaltansa viltiltä ja näyttää kiltiltä. Isä vedessä jo polskuttaa, ui kauas melkein saaren taa. Äiti katsoo Lyylin leikkiä, selaa lehtiä ja koettaa ehtiä Kirnauskista vahtia. Ja kohta kahtia halkaistaan jo eväsleipää. Lämpö auringon saa helliä, on hyvä kelliä ja ruuan jälkeen vähän huilahtaa. Lyyli rannassa jo kikattaa ja laine lipattaa kun isä uimarengasta niin keikuttaa. On hauska päivä ollut rannalla ja liikekannalla on oltu pitkä tovi.
Kotiin aika onkin palata ja mummo halata. – No johan, tuoksuttekin järveltä, mummo hymyää. Suuren kutimen taa Lyyli lymyää jo alkaa väsyttää. On mummon syli pehmeä ja sileä, niin tuoksuva, kuin Kaneli. – Iltapesulle jo, äiti komentaa, on pestävä pois hiekka hiuksista ja järventuoksu alkaa kadota. Kun iltapalaa vielä nautitaan, niin hauskaa rantapäivää muistellaan. Se oli hieno linna tosiaan, jonka Lyyli osasi jo rakentaa, vallitus ja monta ikkunaa, ovi sekä laskusilta. Unten maille taas on Lyylin matka. Hän näkee unta hempeää kuinka linnan neito saapuu retkeltään ja kulkee yli laskusillan kissa vierellään. Se kissa on kuin oisi Kirnauskis ja neito sitä lempeästi hoivaa. Sisällä tuon linnan juhlat olleet on ja pöydät herkkuja on täynnä. Monet piparit ja pullat, suuret kääretortturullat ja suuret kakut kerman valkoiset on koristeltu kukin syötävin. Voi ihanaa, Lyyli unissansa maiskuttaa.