Kasvokkain 2 / 2016

Page 1

2 2016

→ MEDIAN MULLISTUS → YHTEISEEN RIIHEEN → YHDESSÄ ENEMMÄN

Myynnin rakentaja K A S V OK K A IN

OIKEITA KOHTAAMISIA.  AITOJA ELÄMYKSIÄ.  KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.


OIKEITA

TÄ S S Ä N U M E R O S S A

MESSUKASVO

Tapahtumatalon digiloikka DIGITA A LISU US ei ole tainnut kiertää yhtäkään toimialaa kaukaa, mutta me tunnemme sen kanssa erityistä yhteenkuuluvuutta. Ehkä siksi, että digitaalisuus ja kohtaamiset erottuvat selvästi mediamyllerryksen voittajina: niihin uskotaan ja niihin myös satsataan. V UODEN A IK A NA olemme ottaneet sellaisen harppauksen digisaralla,

että uskallamme puhua jo loikasta. Rakensimme kohtaamismediaa rikastamaan mobiilisovelluksen, jonka on ottanut omakseen jo lähes 14 000 käyttäjää. Huhtikuussa päivänvalon näki uudistunut someajan verkkosivumme www.messukeskus.com.

Digitaalisuus ja kohtaamiset erottuvat mediamyllerryksen voittajina.”

V IIMEISIMPÄ NÄ julkaisimme yritysasiakkaillemme mobiiliajan asiointipalvelun osoitteessa www.emessukeskus.com. eMessukeskuksessa oman messuosallistumisen suunnittelu, tilaukset sekä oman ohjelman ja tiedotteiden julkaisu sujuu näppärästi online. H A LUA MME , että digi ja kohtaamiset sulautuvat tapahtumissamme Kansikuvaus Pekka Hannila Kuvausrekvisiitta STARK ja Stockmann

Messukeskus saattaa kasvokkain yritykset ja asiakkaat, elämykset ja ihmiset, asiantuntijat ja inspiraation etsijät. Messukeskuksessa järjestettäviin messuihin, kokouksiin, kongresseihin, juhliin ja muihin tapahtumiin osallistuu vuosittain 10 000 näytteilleasettajaa ja yli miljoona kävijää. Messut ovat kuudenneksi suurin media Suomessa.

Digiloikkamme ei jää tähän.

saumattomasti yhteen. Siksi olemme uurastaneet myös infran kimpussa varmistaaksemme sujuvat yhteydet 1,3 miljoonalle vuosittaiselle kävijällemme. Nyt avoin, ”tapahtumankestävä” langaton verkko on käytössäsi Messukeskuksessa. VA LMISTAUDUMME jo seuraavaan ponnistukseen. Elokuinen #messuhack-tapahtuma tuo joukon start-up-yrityksiä Messukeskukseen kehittämään messumediaa 2.0.

MARIA MROUE markkinointi- ja viestintäjohtaja maria.mroue@messukeskus.com

Facebook “f ” Logo

CMYK / .eps

Facebook “f ” Logo

CMYK / .eps

/messukeskus / messukeskus Blogi:messukeskus.wordpress.com/


KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

10

MEMO SIVUT 6-7

Markkinoinnin viikko

26

GameXpossa pelataan Yhtiökokouskevät Hackathon ideoi Suosikkimessuni TEEMA

Median mullistus  10 MESSUTREFFIT

Talousjohtaja Petteri Nissinen  14 CASE

Yhteiseen RIIHEEN  16 KUVIN

Mukava messupäivä  20 CASE

20

Yhdessä enemmän STARK  22 MESSUKÄVIJÄ

Alex Nurmi Gastrossa  26

14 16

CASE

Inspiraatiota ja elämää Habitaresta  28 MESSUVALMENNUS

eMessukeskus apunasi  30

AJASSA  SIVUT 32–34 Uutishuone uudistui Auto 2016 marraskuussa Asiakkailta oppia Koko Suomi juhlii Kierrätys kannattaa KASVOKKAIN on Messukeskuksen asiakaslehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Painosmäärä 45 500 kpl Julkaisija Messukeskus, PL 21 (Messuaukio 1), 00521 Helsinki, puh. 040 450 3250 Päätoimittaja Anni Vepsäläinen Toimituspäällikkö Tarja Gordienko Toimitussihteeri Teija Armanto Toimitusneuvosto Jaana Antila, Juha Kontu, Kaisa Siipilehto, Susanna Terkola Toimitus Juha Kontu/Komedia Oy Ulkoasu Pekka Hannila/ Sorbass oy Ilmoitusten myynti BF Media Oy, Markku Rytkönen, puh. 09 4559 2245, markku. rytkonen@bfmedia.fi Painopaikka SP-Paino Oy, Nurmijärvi ISSN 1797-6499 Muuttuiko osoite? Haluatko tilata lehtemme tai antaa palautetta jutuista? Ota yhteyttä → kasvokkain@messukeskus.com → www.messukeskus.com

22

2.2016


MEM0

→ WWW.MESSUKESKUS.COM  #messukeskus

29.–31.7.

ROPECON SUOMEN SUURIN roolipelitapahtuma Ropecon siirtyy Messukeskukseen ja uudistuu. Kortti- ja figuuripelitur-

nauksia lähetetään suorana nettiin, ja lapsiperheille suunnattua ohjelmaa on entistä enemmän. Kunniavieraaksi saapuu tanskalainen larppaamisen ja live-roolipelitapahtumien järjestäjä, kirjailija ja yrittäjä Claus Raasted. Ropecon toteutuu monisatapäisen innokkaan vapaaehtoisjoukon avulla. Roolipeliharrastajat tekevät itse ohjelman ja ovat alusta loppuun vahvasti mukana tapahtumassa.

→ ROPECON – WWW.2016.ROPECON.FI, #ROPECON

Tuomme Carl-Gustaf Hiort Af Ornäsin laajan tuotannon Antiikkimessuille.

7.–11.9. JANNE YLÖNEN TOIMITUSJOHTAJA

SHOWROOM Näe, koe, ihastu!"

HABITARE SAA uuden, ammattilaisille kohdennetun tapahtuman, Showroomin. Muotoilun, tilasuunnittelun ja valaistuksen tapahtuman tuottaa Helsinki Design Week. Showroomin yritykset esittelevät projektisisustamisen ja sisustusarkki-

tehtuurin ammattilaisten tuotteita ja ratkaisuja. Näyttelyarkkitehtuuri on Arkkitehtitoimisto ALAn käsialaa ja siinä yhdistyvät teatteri, muotoilu ja messut. Yritysten osastot ovat näytöksiä, jotka rajataan tiukan dramaattisella valaistuksella ja kehystetään jättimäisillä, yli satavuotiailla Kansallisteatterin käsinmaalatuilla fondeilla.

→ SHOWROOM 4

– WWW.SHOWROOMFAIR.COM, #SHOWROOMFAIR

ANTIIKKIKESKUS FASETTI


20.–22.9.

MEM

24.–26.6.

Kansainvälinen konventti JEHOVAN TODISTAJAT kutsuu 10 000 vierasta kansainväliseen konventtiinsa kesäkuussa. Viidellä kielellä esitettävää ohjelmaa seurataan netin kautta Baltian maiden rinnakkaistapahtumissa.

→ JEHOVAN TODISTAJIEN KONVENTTI

– WWW.JW.ORG

3.–6.7.

Jättikongressi MESSUKESKUS isännöi heinäkuussa lisääntymislääketieteen ESHRE-kongressia. Megaluokan tiedekongressiin odotetaan 8 000 kansainvälistä vierasta yli sadasta maasta.

→ ESHRE – WWW.ESHRE2016.EU, @ESHRE

21.–22.9.

Työtä ja hyvinvointia TOIMISTOALAN AMMATTILAISTEN Bisnespäivillä Emilia Salmi kertoo tunteista ja tehokkuudesta työpaikalla ja Sami Hoyer läsnäolon voimasta ja sisäisestä palosta.

→ BISNESPÄIVÄT – WWW.BISNESPAIVAT.FI, #BISNESPÄIVÄT

21.–22.9.

Logistiikan tapahtumatulokas LOGY ISCM – Innovations & Intelligent Solutions on toimitusketjun hallinnan, hankintatoimen ja logistiikan päätöksentekijöiden uusi kohtaamispaikka. Tapahtuman järjestävät Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry ja Messukeskus.

→ LOGY ISCM – WWW.LOGYISCM.FI, #LOGYISCM

Muista myös nämä Assembly Summer 4.–7.8. | Forma Syksy 7.–9.9. | ArtHelsinki 7.–11.9. | Habitare 7.–11.9. | Antiikki 7.–11.9. | Valolight 7.–11.9. | HifiExpo 7.–11.9. | Mainontapäivä 13.9. | Easyfairs Meetings & Events 21.–22.9. |

↗ VUODEN 2013 PacTec-palkinnon voittaja oli RePackpakkausjärjestelmä.

IDEAA PAKETTIIN SUOMEN MESSUSÄÄTIÖ palkitsee pakkausalan toimijoita syyskuussa. PacTec-palkinto jaetaan avoimessa ja opiskelijasarjassa. Palkinnon voi saada innovatiivinen pakkaus, pakkausidea tai ansiokas pakkausteko, ja se luovutetaan pakkaukselle tai konseptille, joka täyttää hyvän pakkauksen kriteerit. PacTecissä on mukana pakkausketjun hallinta suunnittelusta käyt-

töön ja raaka-aineisiin sekä koneista markkinointiin. Lisäksi ammattimessut PlasTec, FoodTec ja SignTec ovat samaan aikaan.

→ PACTEC, PLASTEC, FOODTEC, SIGNTEC – WWW.PACTEC.FI, #PACTEC2016 K A S V OK K A IN

5


MEM0

13 300

K ÄY T TÄ JÄÄ MESSUKESKUSAPPLIK AATIOLL A

T I E S I T KÖ ? MESSUKESKUKSESSA

4600 21 55+

P Y S Ä K Ö I N T I P A I K K A A

ERILAISTA UPEAA RAVINTOLAA

PELIÄ, PELIÄ!

U U S I

TA PA H T U M A

A I K U I S I L L E

UUSI PELITAPAHTUMA GameXpo houkuttelee pelaajat Messukeskukseen viihtymään, seuraamaan huippupelaamista, pelaamaan uusia pelejä ja osallistumaan kilpailuihin. GameXpon ohjelmaan kuuluu myös e-Sports-turnaus. Tapahtuma tarjoaa sisältöä pelaajille, pelialan opiskelijoille ja pelialalla työskenteleville. Samanaikaisesti järjestetään DigiExpo, Skiexpo, BoardExpo ja Lätkä & Säbä.

KUVAT Tero Heino ja Tuula Ylikorpi

GAMEXPO 4.–6.11.2016 – WWW.GAMEXPO.FI, #GAMEXPO

Yhtiökokouksen aika MESSUKESKUKSESSA kattaukset vaihtuvat ripeästi toisiin, kun yhtiökokouskausi on kuumimmillaan maalis-huhtikuussa. Kuluneena keväänä yhtiökokouksia järjestettiin Messukeskuksen Kokoustamossa ja halleissa parikymmentä. Seuraava kierros pyörähtää käyntiin heti. Tulevan vuoden kokousvaraukset tehdään useimmiten heti edellisen kokouksen päätyttyä, joten nyt buukataan jo kevään 2017 yhtiökokouksia.


1,3

MESSUKESKUKSESSA 1,3 MIL JOONAA K ÄVIJÄÄ VUONNA 2015

155

#MessuHack KOODAAJAT JA DEVAAJAT kokoontuvat pöyhimään messumediaa uusista näkökulmista messualan ensimmäiseen hackathoniin elokuussa. Hackathon on tiivissykkeinen tapahtuma, jossa osallistujille tarjotaan kiinnostavia haasteita, tilaa pohtia ja mahdollisuus keksiä tuoreita ratkaisuja. Osallistujia yhdistää asenne, kyky hypätä liikkuvan helikopterin kyytiin ja halu päästä tekemään jotain uutta ja mielenkiintoista. Tavoitteena on aidosti hyödyllisten digipalveluiden ja sovellusten luominen Messukeskuksen asiakkaille. MESSUKESKUS HACKATHON 4.–5.8.2016 – #MESSUHACK

Strategista markkinointia MARKKINOINNIN VIIKKO kotiutuu Messukeskukseen syyskuussa. Aikaisemmin tapahtuma järjestettiin Markkinointiviestinnän viikkona Wanhassa Satamassa. Nyt tapahtuman järjestäjät – Markkinoinnin, Teknologian ja Luovuuden Liitto MTL ja Wanha Satama painottavat strategista markkinointia. Tapahtuma käsittelee markkinointia ja viestintää laaja-alaisesti osana organisaation koko toimintaa. MARKKINOINNIN VIIKKO 21.–22.9.2016 – WWW.MARKKINOINNINVIIKKO.FI, #MVV_FINLAND

Mitä mieltä olit? KÄYTÖSSÄSI ON NYT UUSI, helppo tapa antaa palautetta Messukeskuksen tapahtumista ja palveluista. Sisäänkäynneiltämme, Messukeskuksen Galleriasta, Messutoimistosta ja Näytteilleasettajaklubilta löydät tablettitietokoneita, joille voit naputella mielipiteesi saman tien jo vierailusi aikana. Lisäksi voit tottakai lähettää meille ruusuja, risuja ja kehitysideoita myös nettisivujemme palautelinkin kautta. Kaikki palaute on tervetullutta, sillä vain palautteen perusteella tiedämme, miten voimme kehittää palvelujamme ja mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä.

MESSUKESKUKSEN TALOUSVAIKUTUS YMPÄRISTÖLLEEN 155 MIL JOONAA EUROA

MEM

SUOSIKKIMESSUNI

– Lempimessuni on GoExpo. Itse harrastan juoksua, salia ja joogaa. Messuilla kiinnostaa kotitreenaamiseen liittyvät jutut. Viime kerralla hakusessa oli kahvakuulalle kaveri. Äitinä katson uusia juttuja sillä silmällä, mistä kouluikäinen lapsi voisi tykätä. JENNI ALEXANDROVA, juontaja

– I love me -tapahtumaan on kiva mennä katsomaan hyvännäköisiä naisia. Myös tuotepuoli kiinnostaa, koska minulla on kuiva iho, käytän itse naisten kosteusvoiteita kasvoille. Metrilakua ostan aina mukaani messuilta. En koskaan lähde kotiin ilman reilua lakupussia. JUHA PERÄLÄ, juontaja

– Suosikkimessuni vaihtelee vuosittain. Vuonna 2016 nautin ehdottomasti eniten Lapsimessuista. Omat lapseni ovat jo kasvaneet ulos kävijäkunnasta ja isoäiti-ikä häämöttää. Lapsimessuilta löytyy lapsiperheen arki ja eväitä hyvään lapsuuteen tukemisessa. MERJA MERASTO, puheenjohtaja, Suomen sairaanhoitajaliitto

– Ehdottomasti lempimessujani ovat bensantuoksuinen MP-messut ja vauhdikkaan talvinen Skiexpo. Omat intohimoni löytyvät motorsportin ja laskemisen puolelta, koska näissä messuissa jos missä on raakaa ytyä;) ugh!! ALEKSI HALEN, juontaja

– Parhaiten viihdyn samanaikaisesti järjestettävillä kirjamessuilla ja viinimessuilla. Molemmat ovat tunnelmaltaan uskomattoman rentoja tapahtumia. Haaveilen, että kirja- ja viinimessut joskus yhdistyisivät, jolloin messuilta ei tulisi lähdettyä pois, ennen kuin joku väkisin kantaisi. SAMI MINKKINEN, parisuhdebloggaaja

K A S V OK K A IN

7


– asiointipalvelu yrityksille

tuo kaiken osallistumiseen liittyvän tiedon kätesi ulottuville, ja helposti myös mobiilisti. eMessukeskuksesta löydät tietoa eri tapahtumista ja tapahtumiin osallistumisesta, tilaat ja hallinnoit tilauksiasi sekä julkaiset ohjelmatietoja tai lehdistötiedotteita. eMessukeskuksesta löydät myös osastojen suunnitteluun ja rakentamiseen tarvittavat tiedot tapahtumakohtaisesti. apunasi • Löydät paljon tietoa ja ilmoittaudut tapahtumiin myös kirjautumatta. • Henkilökohtaiset tunnukset palveluun • Jokaisen osallistumisesi tiedot samassa paikassa, mutta selkeästi omina sivuinaan • Saat palvelusta valmiita osallistumisratkaisuja ja valintoihisi sopivia lisätuotteita. • Voit tilata lähes kaikki osallistumiseesi tarvittavat tuotteet ja palvelut yhdestä paikasta.

emessukeskus.com

OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

• Palvelusta tilaamasi tuotteet ja palvelut löytyvät samalta laskulta. • Tärkeät tapahtumakohtaiset päivämäärät näkyvät aikajanalla. Saat myös tärkeimmistä määräpäivistä tiedon sähköpostiisi hyvissä ajoin. • Kaikki tilaustiedot ovat samassa paikassa. Se helpottaa projektinhallintaa ja jämäköittää kustannusten seurantaa.


Meille uteliaille

Dirk Bieler, vähittäiskaupan ketjujohtaja Uutuuksia, trendejä ja yllätyksiä. Kansainvälinen ja inspiroiva. Sisustus, lahjatavarat, asusteet ja korut. Tendence 2016. Tule mukaan! fresh-new-ideas.com info@finland.messefrankfurt.com Puh. 040 544 5577

DU: 06.05.2016

tarkoittaa minulle uusia ja inspiroivia ideoita, joilla teen toiminnastani entistäkin kiinnostavampaa ja kannattavampaa.

62834-003_TE_Allgemein_Kasvokkain_105x260 • FOGRA 39 • CMYK • tg: 27.04.2016

new

Finnland

27. – 30. 8. 2016 fresh.new.ideas.

Haluatko enemmän etuja ja ennakkotietoa suosikkimessuistasi? Messuklubi on Messukeskuksen yleisömessuista kiinnostuneille tarkoitettu oma, ilmainen klubi. Messuklubin jäsenenä saat ennakkotietoa suosikkitapahtumasi sisällöstä ja tarjonnasta, kuten ohjelmasta, esiintyjistä, kilpailuista, rahanarvoisista eduista ja mukana olevista yrityksistä. Klubikirjeitä saat valitsemastasi tapahtumasta riippuen 6-8 kappaletta vuodessa suoraan omaan sähköpostiisi.

Liity mukaan: messuklubi.fi OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.


TEEMA | M A R K K I N O I N T I

”Johda markkinointia tiedolla.”

10


MUL LIS TUS Mediakentän

Miten tavoittaa asiakkaat pirstoutuvan mediatarjonnan keskeltä?

TEKSTI Juha Kontu KUVITUS Sanna Mander

MAHDOLLISUUKSIA KOHTAAMISIIN on enemmän kuin koskaan, mutta markkinoijan työ on muuttunut haastavammaksi. Entisillä totuuksilla ei enää onnistu. Pohdittavaa riittää erityisesti yrityksissä, joissa markkinointia tehdään otona. Myös isot bränditalot ovat saaneet virittää markkinointiaan uuteen asentoon. – Jos aikaisemmin ratkaisuja tehtiin osin näppituntumalla, nyt ne perustuvat tutkittuun tietoon. Markkinoinnissa siirrytään tiedolla johtamiseen. Samalla markkinoinnista on tullut yhä vahvemmin strateginen kilpailukykytekijä, sanoo Client Group Director Anna Raiko markkinointitoimisto Dagmarista.

Pirstaloituminen kiihtyy Digitaalisten kanavien tulo vanhojen rinnalle on aiheuttanut hämmennystä monen markkinointipäättäjän työpöydällä. Markkinoijan kannalta Raiko pitää vaarana sitä, että keskitytään vain kanavien vertailuun. – Kannattaa pitää jäitä hatussa kanavahypetyksen keskellä. Perinteisilläkin kanavilla on edelleen oma roolinsa. Television merkitys ei ole kadonnut mihinkään kun puhutaan laajojen yleisöjen tavoittamisesta. Uutissisältöjäkin kulutetaan entiseen tahtiin, päätelaitteet vain muuttuvat. Sanomalehtien kohdalla paperiversiosta siirrytään digitaalisiin kanaviin, tällä hetkellä erityisesti mobiiliin. Eikä muutokselle ole odotettavissa hidastumista, päinvastoin. Me-

K A S V OK K A IN

11


”Työkaluarsenaali on yhä monipuolisempi.” dian monimuotoistuminen on vasta alussa. Mediakentän hallinta edellyttää entistä monipuolisempaa osaamista markkinoinnin suunnittelussa. – Kohderyhmien tavoittamiseksi ja viestien läpimenemiseksi kokonaisuus täytyy koostaa useammasta palasesta kuin ennen, Raiko sanoo. – Yksittäisten kohtaamisten merkitys supistuu. Siksi on oltava valmiutta olla useassa kanavassa juuri oikeaan aikaan. Markkinoijan on osattava valita kokonaisuudesta optimaaliset.

Muutos kiihtyy

Asiakastuntemus on perusta Markkinoijan on tunnettava asiakkaansa ja tämän tarpeet yhä tarkemmin. – Jos markkinoija ei tunne asiakastaan, panostuksia roiskitaan eri suuntiin. Markkinoija hukkaa rahojaan eikä asiakas saa haluamaansa. Teknologia on tullut markkinoijan avuksi. Asiakasdataa on helppo kerätä ja edelleen analysoida. – Nykyään myös markkinointia johdetaan tiedolla. Silloin tulosten arviointi on vahvemmalla pohjalla ja nähdään, miten panostus tehosi ja mitä se tuotti. Tiedolla johtaminen ja asiakasdatan hyödyntäminen on monelle markkinoijalle uutta. – Yritysten välillä on hurjia eroja, Raiko sanoo. – Osalle se on arkista markkinoinnin perussuunnittelua. Esimerkiksi verkkokaupoissa asiakasdataa kertyy runsaasti ja sitä osataan hyödyntää. Raiko korostaa, ettei tutkittuun tietoon perustuva markkinoinnin suunnittelu vähennä luovien ratkaisujen merkitystä. – Se antaa luovuudelle tilaa sekä tarjoaa sille vahvan perälaudan. Nykytilanne on tuonut myös mediasuunnittelulle haasteita. – Kokonaisuus muodostuu yhä pienemmistä poluista. Markkinoijat odottavat yhteistyökumppaneiltaan apua esimerkiksi kuluttajien tunnistamisessa ja datan hyödyntämisessä.

Somea ilman dramatiikkaa Somekanavat tulivat mediakentän ytimeen ryminällä. Raiko jarruttelee niiden merkityksen ylikorostamista. 12

– Emme ole hukkumassa sometulvaan. Ala on jopa yllättävän keskittynyttä. Facebook dominoi massiivisuudellaan. Sillä saavutetaan laajoja kohderyhmiä. Sen lisäksi on suuri määrä pienempiä vaihtoehtoja. Niillä on hyvä tavoitella rajatumpia kohderyhmiä. Markkinointia somessa koskee sama logiikkaa kuin perinteisiä medioita. Ensin on päätettävä, mitä asiakkaalle halutaan kertoa. Vasta sitten pohditaan kanavavalintoja ja luovia ratkaisuja. – Someen ei kannata rynnätä siksi, että muutkin ovat siellä. Kaikki lähtee yrityksen bisnestavoitteista ja strategiasta. Somekanavilla on toki kasvava rooli, mutta itseisarvoa niillä ei ole. Somemaailma on aika etabloitunut ja keskeisten kanavien rooli on vakaa. – Toki uusia kanavia tulee lisää ja ehkä joitakin pieniä katoaakin, mutta isossa kuvassa kanavien elinkaari on pitkä. Esimerkiksi Facebookin ja YouTuben rooli on vahva. Olennaista on se, että tavoitamme ihmiset heille relevanteissa kanavissa. Toki tarvitaan aktiivisuutta seurata kanavien elinkaaren vaiheita, Raiko avaa mediasuunnittelua somen näkökulmasta.

Markkinoijan työkaluarsenaali on tulevaisuudessa yhä monipuolisempi. – Muutosmoottoreina ovat megatrendit esineiden internetistä virtuaalitodellisuuden läpimurtoon ja älykkyyden tunkeutumiseen kaikkeen mahdolliseen. Uusilla kanavilla on myös kääntöpuolensa. Kuluttajaa kuormitetaan jo nyt massiivisella määrällä viestejä. – Ärsyketulvan keskellä emme ehkä halua tai kykene ottamaan enempää informaatiota vastaan. Laitamme silmät ja korvat kiinni. Jos koemme, ettei viesti ole relevantti, se kääntyy lähettäjää vastaan. – Tämä korostaa kohderyhmien määrittelyn kriittisyyttä. Varmuuden vuoksi ei kannata sanomaa levittää, Raiko sanoo. – Jo nyt kuluttajilla on käytössään esimerkiksi verkkomainontaa blokkaavia palveluita, jolloin tarpeettomien viestien poistaminen on helppoa. Haasteita voi heittää myös markkinointiviestinnän suunnittelulle. – Luovien ratkaisujen tulee olla niin laadukkaita, että kohderyhmä ottaa ne omakseen. Muuten hukataan voimavaroja vääriin viesteihin väärissä medioissa. Isoilla yrityksillä on vahvaa markkinoinnin suunnitteluosaamista omasta takaa. Pienemmillä tällaisia resursseja ei ole. – Olennaista on löytää hyvät yhteistyökumppanit, joilta saa taustatukea ja osaamista omaan suunnitteluun. Osaavan kumppanin hankkiminen on investointi, joka maksaa itsensä takaisin.

Yksilöllisyys korostuu Yksilöllisyys on valtaamassa massamarkkinoinnilta tilaa. – Mobiilimarkkinointi on tästä esimerkki, Raiko sanoo. – Lisää on tulossa. Pian markkinointi tulee kirjaimellisesti iholle, esimerkiksi älykkäiden vaatteiden välityksellä. Silloin räätälöity sanoma suunnataan vain ja ainoastaan sinulle. Dataa yhdistellään eri lähteistä yhä luovemmin. Toki massamarkkinoinnilla on edelleen tehtävänsä. Meistä jokaisesta on runsaasti kuluttaja-


dataa, jota ei ole käytetty tehokkaasti markkinoinnin apuna. – Etenemme tähän suuntaan. Huolella kohdennettu markkinointi parantaa kohtaamisten laatua ja vaikuttavuutta.

Kohtaamisten hienosäätö Teknologia ei vähennä kasvokkain kohtaamisten merkitystä, mutta muuttaa jonkin verran niiden luonnetta. – Meillä on tarve kohdata muita, jakaa kokemuksia ja tunteita. Ihminen on perusolemukseltaan sama kuin satoja vuosia sitten. Tapahtumien ja messujen vahvuus syntyy elämyksellisyydestä ja tunteiden välittämisestä. – Messut ja muut kanavat nivoutuvat samalla yhä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi. Ihmiset jakavat messukokemuksiaan digitaalisissa kanavissa. Messuilla kohtaamiset tapahtuvat aina livenä. Silloin messut on aito reaaliaikainen kohtaamismedia, jota digitaaliset ratkaisut sopivasti tehostavat.

Onnistu markkinoinnissa Ymmärrä asiakastasi Tunne asiakkaasi ja heidän tarpeensa. Asiakkaiden segmentointia ja asiakasdataa kannattaa käyttää apuna.

Anna tiedon ja luovuuden kohdata Tiedolla johtaminen ei rajoita luovuutta. Asiakasdata antaa perustan luoville ratkaisuille. Tiedolla johtaminen ja luovuus eivät ole vastakkaisia pooleja.

Yhdistele asioita uudella tavalla Asioiden yhdistely uusilla tavoilla mahdollistaa ennenkokemattomat ratkaisut. Usein hienosäätö riittää ja lopputulos saa tehoa.

Hyödynnä teknologiaa ANNA RAIKO toimii asiakkuusjohtajana markkinointitoimisto Dagmarissa, jossa hän vauhdittaa asiakkaidensa liiketoimintaa kehittämällä heidän markkinointiaan ja lisäämällä markkinointiviestinnän tuloksellisuutta.

Teknologia on tehokas väline datan hyödyntämiseen, toimenpiteiden jatkuvaan optimointiin ja markkinoinnin automatisointiin sekä vaikuttavien kuluttajakokemusten luomiseen ja kuluttajan tunnistamiseen.

Rakenna vahva kumppaniverkosto Kannattaa käyttää hyväksi muiden osaamista. Kaikkea ei pidä tehdä itse. Huolehdi kumppaniverkoston johtamisesta.

Motto markkinoijalle

Mitä teetkin, tee se tinkimättömästi bisnestavoitteittesi saavuttamiseksi. Selkeät tavoitteet ja syvällinen asiakasymmärrys luovat raamit vaikuttavien asiakaskokemusten synnyttämiseen – niin sisältöjen kuin medioiden osalta. Kun vielä johdat prosessia tiedolla, mittaat ja optimoit jatkuvasti, menestyksen avaimet ovat käsissäsi.

13


MESSUTREFFIT Talousjohtaja

PETTERI NISSINEN Messukeskus

P TE TEKSTI Teija Armanto KUVA Pekka Hannila

- vauhdittaja

14


T

ULLESSANI puolisen vuotta sitten talousjohtajaksi Messukeskukseen minulla oli käsitys Messukeskuksesta ja sen tapahtumista. Olin aiemmin tullut messuille hymyillen viihtymään, löytämään uusia asioita ja kokemaan kaikkea jännittävää. Nyt tulen töihin Messukeskukseen, mutta hymy ei ole karannut mihinkään. Talousjohtajana vastaan Messukeskuksen henkilöstö- ja taloushallinnosta, tietotekniikasta, lakiasioista, laatutyöstä, BI:stä ja toimistopalvelusta. Lisäksi toimenkuvaani liittyvät hankinnat ja liiketoimintatiedon kehittäminen. Näitä tehtäviä hoitaa Messukeskuksessa 21 henkilöä. Kaikkiaan messulaisia työskentelee tapahtumatalossa reilut pari sataa. Messulaiset tulevat töihin mielellään ja ovat sitoutuneita työhönsä. Niin olen minäkin. Aikaisemmin työskentelin operaattorimaailmassa yli 20 vuotta talous- ja liiketoimintavastaavana. Nyt Messukeskuksessa työskentely tuntuu tuoreelta ja virkistävältä. Sutjakka tekemisen meininki sopii minulle, sillä viihdyn vauhdikkaassa menossa erinomaisesti.

mintaympäristö, jossa kaikki löytyy koneelta nopeasti ja turhat paperipinot häviävät. Panostamme digitaalisiin palveluihin voimakkaasti, myös taloudellisesti. Uudet verkkosivumme, uusi asiointipalvelu eMessukeskus ja kävijäpalvelumme tehostavat toimintaamme ja messumediaa. Näytteilleasettajille panostuksemme näkyvät helppokäyttöisyytenä ja uusina näkyvyysmahdollisuuksina. Messuvieraille tapahtumat esittäytyvät entistä houkuttelevampina. Uskon panostusten vaikuttavan myös yrityksemme tulokseen. Digitaalisuus vapauttaa työtekijöiden aikaa esimerkiksi kehittämiseen.

Kehitys on elinehto Messumedian kehittäminen on meille elinehto. Digitaalisuuden lisäksi panostamme juuri nyt uusiin palveluihin. Toimintaympäristö muuttuu, joten meidänkin pitää kehittyä koko ajan. Tapahtumista tulee entistä elämyksellisempiä. Hyviä esimerkkejä ovat venemessujen vesiharrasteallas ja MP-messujen sisäkoeajorata. Ne

olivat isoja panostuksia, jotka toivat elämyksiä kävijöille ja joista saimme paljon kiitosta. Tällaista aiomme tehdä tulevaisuudessakin. Messukeskus on yritysmuodoltaan osuuskunta, ja tavoitteemme on edistää suomalaista elinkeinoelämää. Nyt meidän kaikkien on tärkeätä saada yhdessä Suomen talous nousuun. Kun raha liikkuu ja kauppaa tehdään, elpyminen alkaa. Tässä Messukeskuksella on tärkeä rooli. Tänä vuonna järjestetään pitkästä aikaa uusi autotapahtuma, joka on myyntitapahtuma kuluttajille. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten talouden kasvuun uskotaan ja sen eteen tehdään töitä. Kauppapaikkana Messukeskus on hulvaton. Suuri osa veneiden myynnistä tapahtuu tai saa alkusysäyksen helmikuun venemessuilla. Kun Messukeskuksessa avautuu venemessut tai Skiexpo, vaihdan vielä nytkin lennossa roolia talousjohtajasta messuvieraaksi. Nämä tapahtumat ovat vuosittaisia must-tapahtumia minulle ja kavereilleni. Niihin tulemme joka vuosi viihtymään ja löytämään uusia innostavia asioita.

Innostunut ilmapiiri Asiantuntija- ja projektiorganisaatiomme on tuore ja innostunut – se innostaa minuakin. Henkilöstöstä vastaavana olen onnekkaassa asemassa, sillä messulaiset ovat innovatiivista porukkaa. Ammattitaito ja palveluhalu ovat aidosti korkealla. Sellaisia ei taida ollakaan, jotka tulevat Messukeskukseen ”vain duuniin”. Messukeskuksessa annetaan työntekijälle sopiva mix valtaa ja mahdollisuuksia. Heidän työstään ollaan kiinnostuneita, heille annetaan tilaa tehdä töitä ja mahdollisuus kehittää tekemistä. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti. Parhaillaan on käynnissä LEAN-projekti, jossa mietimme tarkkaan, miten tehostamme toimintaamme ja tarkennamme tekemistä oikeisiin asioihin. Minulle on luontaista yksinkertaistaa ja tähdentää oleellista. Yrityksen tulosta pitää seurata ja tilanteen pitäisi näkyä tietokoneen näytöllä joka aamu reaaliaikaisena. Tavoitteenani on kehittää messulaisille toi-

”Meidän pitää kehittyä toimintaympäristömme mukana.”

Petteri Nissinen KTM PETTERI NISSINEN aloitti puolisen vuotta sitten Messukeskuksen talousjohtajana. Aikaisemmin hän on työskennellyt talouden ja hallinnon tehtävissä mm. MPY Palveluissa, operaattoriyritys TDC:ssä, Telenordiassa ja Elisassa.

K A S V OK K A IN

15


CASE |

HYVINVOINTIJA TERVEYSALAN R I I H I -TA P A H T U M A

a o l u t Terve an muka

YHTEISEEN RIIHEEN Sosiaali- ja terveysalan rahoittajat, yritykset, järjestöt ja julkisen sektorin toimijat jättivät siilonsa puhaltaakseen henkeä yhteiseen riiheen. TEKSTI Tuula Sipilä  KUVAT Pekka Hannila

16


Riihenlämmittäjät Hannu Hämäläinen, Tuomas Koskela, Auli Pere ja Antti Kivelä kirittivät osallistujia RIIHI-päivän tauolla.

M

AALISKUUSSA pidetyssä

RIIHI-tapahtumassa etsittiin kuudensadan hengen voimin uusia ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialalle. Messukeskuksen hallissa 4 toteutettu RIIHI oli lähtölaukaus prosessille, jonka taustalla ovat riihenlämmittäjiksi itseään nimittävät sosiaali- ja terveysministeriö, Tekes, Sitra ja Raha-automaattiyhdistys. Muita kumppaneita ovat Innokylä, Kuntaliitto, SOSTE ja THL. Onnistuneen seminaaripäivän jälkeen Hannu Hämäläinen sosiaali- ja terveysministeriöstä, Antti Kivelä Sitrasta, Tuomas Koskela Raha-automaattiyhdistyksestä ja Auli Pere Tekesistä puhkuvat tarmoa. – Olemme ihmisen asialla, luomme uudenlaisia kumppanuuksia ja tuotamme yhdessä hyvinvointia ja terveyttä. Keskiössä on yksilö, joka osaa jo odottaa sujuvia, ketteriä ja ratkaisukeskeisiä palveluja, kiteyttää Tekesissä terveys- ja hyvinvointialan johtavana asiantuntijana työskentelevä Auli Pere.

Maailman suurin pyöreä pöytä Kun uudenlaista ja rohkeaa yhteistyötä kypsyteltiin, välkehti visioissa intoutunut pyöreän

Tapahtuma toteutettiin ilman tavanomaisen seminaaripäivän kankeutta.”

pöydän keskustelu. Ja sellainen saatiin. Päivän kantavana ajatuksena oli raja-aitojen kukistaminen. Siksi tapahtuma haluttiin myös toteuttaa uudella tavalla, ilman tavanomaisen seminaaripäivän kankeutta. – Kiinteiden kokoustilojen sijaan valitsimme tapahtumapaikaksi suunnitelmiimme hyvin taipuvan korkean hallitilan, kertoo projektin tuotannosta vastannut Tuulia Sotamaa yritystapahtumiin erikoistuneesta tapahtumatoimisto Management Events Studiosta. Lopputuloksena oli mustanpuhuva ja näyttävä pyöreäksi rajattu alue, joka kätki sisäänsä 60 kymmenen hengen bankettipöytää. Dramaattista leirinuotion tunnelmaa korosti tilaan rakennettu valo-, ääni- ja videotekniikka sekä esiintymislava ison ympyrän keskellä. Av-tekniikasta vastasi Bright Finland, jonka apuna Suomen Videoviestintä SVV:n ammattilaiset asensivat korkeuksiin 160 neliön verran molton-kangasta sekä verhousta kannattelevat trussirakenteet. Messukeskuksen ravintolapalveluista vastaava Fazer oli loihtinut koko porukalle kahvija ruokailupisteet verhon toiselle puolelle, vain muutaman askeleen päähän. Idearikkaasta ympäristöstä ei siis tarvinnut päivän aikana poistua. Tila lentäville ajatuksille oli valmis. K A S V OK K A IN

17


Hyvä hetki myllyttää Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Hannu Hämäläinen on vakuuttunut siitä, että juuri nyt on hyvä hetki myllyttää. – Ratkaisut eivät enää löydy tutuista kahvipöydistä, eivät edes omista viiteryhmistä. Nyt on aika tuoda koko ala, järjestöt, yritykset ja palvelutoimijat yhteen. Tilanne on yhtä aikaa haasteellinen ja herkullinen, sillä valtakunnassa kaikki on auki, myös lainsäädännössä, hän heittää. – Seuraavaksi voisimme kutsua mukaan esimerkiksi insinöörejä. On terveellistä kurkistaa eri maailmoihin ja katsoa mitä opittavaa meillä on toisiltamme, jatkaa avustustoiminnan kehittämispäällikkö Tuomas Koskela Raha-automaattiyhdistyksestä.

Teoiksi tähtääviä ajatuksia Maaliskuun RIIHI oli lähtölaukaus uusille toimintatavoille ja tapahtumien sarjalle, jossa syntyneitä ideoita ja yhteistyötä syvennetään matkan varrella. Tilaisuuden pääteemoiksi oli valittu ”yksilölle sopivat palvelut”, ”nuorten yhteisöllisyys ja osallisuus” sekä ”pärjäämisen eväät”. – Etsimme ajatuksia, jotka jalostuvat teoiksi

ja kansainväliseksi liiketoiminnaksi, Pere kiteyttää. Sosiaali- ja terveydenhuollon hankerahoittajat haluavat myös vahvistaa yhteistyötään. Palveluista tulee tehdä yksilöllisempiä, ja samalla lisätä yksilön omaa vastuuta hyvinvoinnistaan. Digitaalisuus muuttaa hoitoratkaisuja ja muokkaa hoitokulttuuria. Sali täyttyi ennätysnopeasti, ilman erityistä markkinointia. Riihenlämmittäjien mukaan se kertoo, että halua ja tarvetta tämänkaltaiselle yhteiselle ideoinnille on. – Kun luodaan uutta, syntyy väistämättä myös sivuvaikutuksia. Ne vasta mielenkiintoisia ovatkin ja kielivät siitä, että tapahtumaketjussa muhii. Ensi vuoden lopulla nähdään, mihin työ on menossa ja mitä on saatu aikaan, heittää johtaja Antti Kivelä Sitrasta.

Siemen on kylvetty Raja-aitoja kumppanuuksien tieltä kaadettiin konkreettisesti jo aamupäivän ensimmäisellä tauolla. – Kun osallistujat kahvittelun jälkeen palasivat paikoilleen, oli heidät jaettu rintakortissa olevien numeroiden mukaan uusiin ideariihi-

Projektikoordinaattori Eljas Johansson ja projektipäällikkö Tuulia Sotamaa Management Events Studiosta.

pöytiin. Näin osaaminen ja ideat levittäytyivät salissa eri taustojen mukaan. Todellinen verkostoituminen saattoi alkaa, kun astuttiin ulos turvallisista siiloista, kertoo Tuulia Sotamaa kekseliäästä henkilömiksistä. Aivoriihissä pohdittiin ratkaisuja ja niiden aihioita. Päivän päätteeksi kaikki ideat dokumentoitiin ja vietiin jatkokehittelyyn Innokylän kehittämisympäristöön. – Se on täydellisen avointa, kaikkea saa lainata. Joskus on terveellistäkin kurkata, mitä kaikkea voidaan tehdä ilman suurta rahoitusprosessia. Nyt kun siemen on kylvetty, haemme lisäksi uudenlaisia rahoitusmalleja ja vähän sotkemme perinteisiä kuvioita, Antti Kivelä tokaisee pilke silmäkulmassa. – Hankekuvioissa voitaisiin olla reaktiivisempia ja kääntää suunta alhaalta ylös. Kyllä rahoittajakin voi kysyä mitä hankkeeseen tarvitaan ja miten sitä voi parhaiten tukea. – Ongelmia ei ratkota vain ohjelmilla, myös rahoittajien kesken tarvitaan yhteistyötä ja joustoa. Tällaisia ovat mm. erilaiset kuntien ja yritysten kumppanuudet, jatkaa Tuomas Koskela, joka luottaa RIIHI-päivän satoon ja odotti uusia hankehakemuksia jo toukokuulle.

Some oli tiivisti mukana.

Perinteisiä raja-aitoja kaadettiin aivan konkreettisesti." 18

RIIHEn moderaattori Jussi Heikelä.


RIIHI tuotti tuoreita ja rajoja rikkovia ideoita.

Pyöreäksi rajattu alue kätki sisäänsä 60 kymmenen hengen bankettipöytää.”

19


KUVIN

SE VASTA OLI MUKAVA

20


←← N-Y-T nyt! Pajulah-

den peuhualueella pienet messuvieraat pääsivät purkamaan ylimääräistä energiaa.

← Satumetsä tarjosi

taianomaisen hengähdyshetken messuhulinan keskellä.

↗ ”Mun äitillä on hieno rusetti.”

→ Tule, tule hyvä kakku! →→ Hiukset silmillä, mutta kieli kohdillaan.

TEKSTI Antti Karjunen KUVAT Kimmo Brandt Pekka Hannila

A PÄIVÄ

Vauhdikas tapahtumasikermä houkutteli lapsiperheitä, lemmikkien ystäviä, shoppailijoita ja kädentaitajia Messukeskukseen huhtikuussa. Lapsimessuilla sekä samaan aikaan järjestetyillä Eläinystäväni-messuilla, Kädentaitotapahtumassa, OutletExpossa ja Model Expossa vieraili yli 50 000 kävijää.

←← Lego-maailman

pienoismallit ovat aina takuuvarma elämys.

← Koiramäen satuhah-

moihin on jokaisen helppo samaistua.

↙ Potkuautoilla ei ole koskaan ajettu huippunopeutta. → Tuijotuskilpailussa tämä kisuli on vahvoilla.

K A S V OK K A IN

21


CASE |

S TA R K O M A K O T I - M E S S U I L L A

Yhdessä enemmän STARKin Eila Karhu (vas.), Tommi Welling ja Anne Koskinen olivat messutiimin ytimessä.

STARK kokosi Oma Koti -messuilla ympärilleen 21 yhteistyökumppaniaan. Yhdessä ne muodostivat vahvan ja vaikuttavan STARK Koti Areenan. TEKSTI Juha Kontu KUVAT Pekka Hannila

22


Y

LI 500 NELIÖMETRIN MESSUOSASTOON mahtui nähtävää ja koettavaa työnäytöksistä paneelikeskusteluihin ja asiantuntijaesityksistä kodin remontoinnin vinkkeihin. – Osastolla konkretisoitui STARKin ”ammattilainen asialla” -slogan. Se näkyi esimerkiksi työnäytöksissä, joissa näytimme käytännössä, miten ulko-ovi asennetaan tai miten terassinhuolto kannattaa tehdä, sanoo STARKin markkinointipäällikkö Eila Karhu. – Tulimme messuille ammattitaitoa korostaen. Autamme asiakkaitamme onnistumaan. Osaston tuotevalikoima suunniteltiin kevääseen ja kesään sopivien tuoteryhmien kautta. Toki osastolla oli sopivasti kevennystä. Sami Hintsasen bändi piti huolta kävijöiden viihdyttämisestä.

Täysillä mukaan STARK otti kumppaninsa vahvasti mukaan. – Esimerkiksi Pihla-ikkunat opasti messukävijöitä ikkunoiden kunnostuksessa. Omakotiliitto kertoi omakotiasumisen haasteista. Tikkurila ja Lännen Painepuu neuvoivat terassien rakentamisessa. Icopal perehdytti huopakattojen mahdollisuuksiin. Fantastinen maisemasuunnittelija Eva Wuite neuvoi, miten puuterassista saa kaiken irti, sanoo STARKin kuluttajamyynnistä vastaava johtaja Anne Koskinen. Osastolla oli mutkaton mukava fiilis. – Emme tulleet messuille jäykistelemään, vaan otimme nykyiset ja potentiaalit asiakkaamme rennolla asenteella vastaan. Kävijöitä houkuteltiin osastolle arvonnoilla ja hulppeilla messutarjouksilla. Se kuuluu aitoon messupöhinään. – Emme jakaneet kävijöille rihkamaa, Koskinen korostaa. – Palkinnot olivat jopa tuhansien eurojen arvoisia. Arvonnat

ja kilpailut toteutettiin yhteystiedot automaattisesti keräävän päätteen avulla. Näin pääsimme yhteystietolipukkeiden käsittelystä ja kävijätiedot olivat hyödynnettävissä heti. Kodin remontoijat hakevat messuilta myös suunnitteluosaamista. – Toimme osastolle suunnittelijoita, jotka tekivät 3D-mallinnuksia kävijöiden kotiremontteihin. Se toimi erinomaisesti, koska harva meistä hahmottaa omaa remonttiaan ranskalaisilla viivoilla kirjattujen työselostusten kautta. 3D-kuva kertoo olennaisen yhdellä silmäyksellä. Materiaalilaskureilla oli helppo esittää, kuinka paljon materiaaleja tarvitaan ja kuinka paljon budjettiin pitää varata rahaa.

Tuloksellinen investointi STARKin Oma Koti -messuprojekti huipentui neljään huhtikuiseen messupäivään. Sitä ennen takana oli huolellinen suunnittelujakso. – Viime kesänä löimme lukkoon messutavoitteemme. Sen jälkeen kytkimme mukaan Messukeskuksen osastosuunnittelija Markku Holmstenin, joka tuntee messumedian erityispiirteet ja mahdollisuudet. STARKille Oma Koti -messut oli investointi, joka maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. – Haimme messuista myyntiä, Etelä-Suomen aluejohtaja Tommi Welling sanoo. – Messuosallistuminen myös vahvisti STARK-brändiä ja lisäsi tunnettuuttamme, joten mielikuvallisia tavoitteita ei unohdettu. Lanseerasimme messuilla STARK Koti -konseptin. Omalle henkilöstöllemme messut toi vaihtelua arkeen. Eikä ohittaa voi tiiviin yhteistyön vaikutusta tavarantoimittajiemme kanssa.

K A S V OK K A IN

23


Haaste

Ratkaisu

Tulos

Sitouttaa messuprojektin kumppanit yhteiseen tavoitteeseen.

Yksityiskohdat huomioonottanut suunnittelu.

Onnistunut ja tuloksellinen messuosallistuminen.

Somella pidettiin yhteyttä kaikkialle.

Tehotiimi Päivi&Päivi.

Kohtaamismedia parhaimmillaan.

STARKin messutavoitteet olivat kirkkaat. – Konkreettiset tavoitteet olivat messusuunnittelumme ytimessä. Lähdimme messuille näkymään, kuulumaan ja tekemään itseämme tunnetuksi, mutta myös tekemään kauppaa, Welling sanoo. – Muita tavoitteita olivat uusien asiakaskontaktien määrä ja yhteystietojen kerääminen. STARKin messukolmikko korostaa, että messujen jälkeen varsinainen työ vasta alkoi. – Pallo siirtyi myyjille kymmeniin myymälöihimme eri puolille maata. Myynnille kertyi messujen aikana runsaasti työstettävää, yhteydenotto- ja lisätietopyyntöjä, tarjouspyyntöjä ja messuille tehtyjen tilausten käsittelyä, Koskinen sanoo.

Kaikki kanavat avuksi Oma Koti -messujen tueksi STARK valjasti omat kohtaamiskanavansa. – Toteutimme messuosallistumiselle oman kampanjasivuston. Hyödynsimme sähköisiä 24

uutiskirjeitä. Jaoimme messukutsuja yli 1 500 asiakkaallemme. Järjestimme myös valtakunnallisen kilpailun, jonka palkkiona oli messumatka Helsinkiin matkoineen ja yöpymisineen, Eila Karhu hehkuttaa. – Verkkokaupassa asiakkaita kutsuttiin messuosastollamme, Koskinen muistuttaa. – STARK-myymälät varustettiin Oma Koti -messuaineistolla. Messujen aikana jaoimme flyereitä Messukeskuksen ovilla ja kutsuimme kävijöitä osastollemme. Esittelijöiden perehdytys kuului valmistelujen ydinasioihin. – Toteutimme perusteellisen koulutus- ja perehdytysjakson osastohenkilöstöllemme, sanoo Welling. – Jokaisen kanssa käytiin läpi messukonseptimme ja -tavoitteemme. Osastolle valittiin vai sellaisia, jotka aidosti halusivat mukaan. Kohtaamismediassa ei ole mahdollista ottaa tilannetta uusiksi. – Ensikontakti syntyy silmänräpäyksessä


Komposiittilaudasta syntyy oikeilla ohjeilla upea lopputulos.

Messuilla kohdataan aito messupöhinä.

ja sitä on vaikea myöhemmin muuttaa, siksi oma väkemme oli niin tärkeää. Suunnittelimme myös tarkat työvuorolistat, joilla varmistettiin,että jokainen pääsi vuorollaan tauolle. Koskinen korostaa kannustavan palautteen merkitystä messufiiliksen ylläpitäjänä. – Palkitsimme päivittäin aktiivisimmat esittelijät. Se piti henkeä korkealla. Kohtasimme kävijät positiivinen pilke silmäkulmassa. Uskon, että se välittyi tuhansille osastolla käyneille. Messujen vaikutus kestää pitkään. – Olennaista on se, että reagoimme nopeasti messuilla sovittuihin tarjous- tai lisätietopyyntöihin. Silloin messujen vaikutus näkyy myynnissä jopa vuoden päähän, Karhu arvioi. Messukeskuksen suunnitteluosaamisen hyödyntäminen kannatti. Osasto hyödynsi tehokkaasti messumedian vahvuuksia: elämyksellisyyttä, kaikkia aisteja ja kävijöiden reaaliaikaisia kohtaamisia kasvokkain.

STARKin messuosasto oli kiinnostava ja houkutteli kävijöitä oli visuaalisesti mielenkiintoinen ja monipuolinen tarjosi tuoreita ideoita remontin suunnitteluun antoi kävijöille hyödyllistä tuotetietoa välitti reilua tekemisen meininkiä viestii vahvaa ammattilaisen otetta suunniteltiin STARK-brändin näköiseksi

Mikä STARK? STARK-brändi syntyi vuosi sitten, kun Starkki ja Puukeskus vietiin saman brändin alle. Näin muodostui 35 myymälän ja verkkokaupan laajuinen valtakunnallinen ketju.

K A S V OK K A IN

25


M E S S U K ÄV I J Ä ALEX NURMI FOOD STYLING -TAITURI, ESPOO

Yhteisö ruokkii luovuutta ja inspiraatiota.

26


TEKSTI Minna Korpimies  KUVAT Pekka Hannila

Tuli hyvä kattaus Alex Nurmen messukattaus on tehty pientuottajien osastojen kiertelystä, uutuuksien tutkimisesta ja tuttujen tapaamisesta.

G

ASTRON K ÄYTÄVILLÄ kuhisee tuttuja kasvoja televi-

sion kokkiohjelmista. Vilinästä löytyy myös Alex Nurmi. – Gastro on hyvin järjestetty tapahtuma, Nurmi kehuu. – Täällä on tosi paljon kaikkea kaikille. Hyvä kattaus kaiken kaikkiaan. Myös osastokonseptit ovat vuosi vuodelta kiinnostavampia. Arvostan visuaalisuutta, ja täällä sitä riittää. – Tulen Gastroon tapaamaan tuttuja sekä tuulettamaan ajatuksia. Tutkin aina esimerkiksi astiapuolen uutuudet ja haen ideoita esillepanoon, Nurmi pohtii. – Nykyään tuotteita lanseerataan pitkin vuotta ja tieto uutuuksista leviää nopeasti. Tapahtumien pistämätön etu on kuitenkin kohtaamisissa – siinä, että pääsee tapaamaan ihmisiä, hypistelemään kiinnostavia asioita ja näkemään uutuudet livenä.

Tyytyväisyys tappaa kehityksen ”Mitä tänään syötäisiin” -ohjelmasta tuttua Nurmea työllistävät lisäksi erilaiset reseptiikkaan ja food stylingiin liittyvät projektit sekä kokkikoulut. – Erityisesti mainos- ja elokuvatuotantojen määrä on lisääntynyt viime aikoina. Tuotantoyhtiöt käyttävät usein ammattikokkeja. Kuvauksissa ei tule yllätyksiä eikä kalliita kuvauspäiviä mene hukkaan. Alansa tapahtumia Nurmi seuraa niin netin kautta kuin lehdistäkin. – Ravintoloissa olisi kiva käydä useammin. Tällä hetkellä lapsiperheen kiireinen arki rajoittaa sitä. Ruokaelämyksistä saa esimerkiksi raaka-aineisiin liittyviä oivalluksia, joiden pohjalta on kiinnostavaa lähteä ideoimaan omaa näkemystä. – Iso osansa on myös alan tiiviillä yhteisöllä – se jos mikä ruokkii luovuutta ja inspiraatiota. Ammattitaitoa tulee päivittää aktiivisesti. – Vanha totuus pitää paikkansa: kun alkaa tulla liian tyytyväiseksi, kehitys loppuu. Kunnianhimoa pitää löytyä ja koko ajan tulisi olla vähän nälkä, Nurmi pohtii. – Olisi hienoa, jos esimerkiksi alan opettajakunnalla olisi tuoretta kokemusta keittiössä työskentelemisestä. Näin työelämän ja koulujen välinen raja-aita madaltuisi. Onko inspiroituminen ja oman nahan luominen helppoa? – Vanhemmiten tulee väistämättä kriittisemmäksi ja absoluuttiset wow-elämykset ovat harvemmassa. Matkustaminen on siitä hyvä esimerkki: junnuna riitti halpa

hotelli ja viinipullo, nyt elämykseen tarvitaan jo enemmän. Se on tietyllä tavalla sääli.

Messutärpit kalenteriin Messukäyntiä varten Nurmi kokosi kalenteriinsa itseään kiinnostavat näytteilleasettaja- ja ohjelmatärpit. – Katsastan aina erityisesti pientuottajien osastot. Arvostan heitä todella paljon. – Suomessa markkina on pieni ja keskusliikkeiden valta suuri. Jos Yhdysvalloissa saa tuotteensa yhdenkin ketjun valikoimiin joulusesongiksi, myynnin volyymi on valtava. Täällä myynnit ovat niin pieniä, ettei yksittäisellä innovaatiolla välttämättä pääse rikastumaan. Yllätyksiäkin osui kohdalle. – Messuja kierrellessä on ilahduttanut se, että mikrosalaatit ovat nyt myös kuluttajien saatavilla. Ne toimivat hienosti koristeina ja antavat annokselle ulotteisuutta, Nurmi vinkkaa. – Lihavalmistajien osastoilta löytyi ideoita kesän reseptiikkaan. Grillissäni nähdään tänä kesänä esimerkiksi pitkään riiputettuja lihoja.

Arvaamattomat trendit Tapahtumat ovat Nurmen mukaan näyteikkuna paitsi alan trendeihin myös niiden kestävyyteen. – Trendit ovat arvaamattomia ja saattavat hiipua nopeasti. Siksi teollisuuden on pohdittava tarkasti, mihin niistä lähteä mukaan. Esimerkiksi nyhtöpossu oli iso trendi ravintoloissa ainakin parin vuoden ajan ennen kuin sitä alettiin nähdä myös kauppojen hyllyillä, Nurmi pohtii. Seuraavaksi Nurmi suuntaa viinitastingiin. – Riesling on mun lempirypäle, kiva päästä fiilistelemään sitä.

Alex Nurmi Nurmi on tuttu kokki monesta tv-ohjelmasta. Nurmen erikoisalaa on niin kutsuttu food styling, jossa tärkeintä on se, miltä ruoka näyttää kuvissa. Nurmi valmistui kokiksi vuonna 1999 Turun ammatti-instituutista.

K A S V OK K A IN

27


C A S E H| ARBIIN GET TEN MM-KISAT TA R E U U D I ST U U

U

UDISTUNEEN HABITAREN TEEMA

Talentshop, Henki, Hanna-Kaarina Heikkilä.

Talentshop, Lusikka, Antrei Hartikainen.

”Ovet auki!” kumpuaa jakamisen, sosiaalisuuden, yhdessä tekemisen ilmiöistä. Habitare on pihoja ja kadunkulmia, joihin pysähdytään jakamaan ajatuksia ja keskustelemaan. Digitalisoituvassa maailmassa aidoilla elämyksillä ja kohtaamisilla on yhä suurempi merkitys. – Brändeiltä – myös tapahtumabrändeiltä – vaaditaan pitkäjänteisempää läsnäoloa ihmisten arjessa, sanoo asiakkuusjohtaja Veera Kivimäki Habitaren ilmeestä vastanneesta Suunnittelutoimisto 358:sta.

Inspiraatiota ja elämää Habitare ei ole vain viikonloppu syyskuussa, vaan näkyvä ja tärkeä osa suomalaista ja kansainvälistä sisustusja muotoiluyhteisöä ympäri vuoden. TEKSTI Johanna Suni

Ovet auki maailmalle

Habitare matkasi Milanoon Beaconin järjestämään näyttelyyn.

28

Jenni Erkintalon ja Réka Királyn Meidän talon kodit ovat Habi Kidsissa.

Kansainvälistyminen on yksi uuden Habitaren kulmakivistä, sillä suomalainen muotoilu hakee uusia kansainvälisiä kontakteja. Kansainvälistymisen ensiaskeleen Habitare otti suoraan huipulle ja osallistui maailman tunnetuimpaan ja tärkeimpään designalan tapahtumaan, Milanon designviikoille. Habitare näyttäytyi pääyhteistyökumppanina suomalaisten suunnittelijoiden töitä esittelevässä Beacon Helsingin Wild Weird Wonderful -näyttelyssä. Lisäksi Habitare rakentaa kansainvälisten designvaikuttajien verkostoaan ja saa uuden ystävän designvaikuttaja Alice Rawsthornista. Ensimmäisenä Kansainvälisenä Ystävänä Habitaressa vieraileva Rawsthorn on The International New York Timesin designkriitikko. Uusi ystävä kutsutaan Habitareen poimimaan näytteilleasettajien valikoimista kiinnostavimmat tuotteet, konseptit ja ilmiöt ja kertomaan niistä laajalle kansainväliselle seuraajajoukolleen.

Alice Raw stho rn o n Ha bita ren Kan sain väli nen Ystä vä.

Talentshop, Korematsu Chair , Wesley Walters ja Salla Luhtasela.


Talentshop, Keshiki landscapes, Hanna-Kaarina Heikkilä.

Habitaren Protoshop esittelee 14 prototyyppiä.

Ovet auki koteihin

Ovet auki tulevaan

Habitare haluaa olla osa sitä yhteisöä, joka perustaa kaupunginosafestareita, nauttii siivouspäivästä ja kutsuu ystäviään kylään syömään yhdessä. Siksi Habitare on yhteistyökumppanina Helsingin merkittävimmissä kesän tapahtumissa, Flow- ja Sideways-festivaaleilla. Flow-festivaalin kansainvälisesti erittäin seurattuun Flow talks -keskustelutapahtumaan Habitare tuo tulevaisuuden asumisen teeman. Habitare näkyy myös todellisessa ympäristössään, kodeissa. Yhteistyö Asun-lehden ja Bo LKV:n kanssa avaa ovet yksityiskoteihin, joihin sisustetaan levon ja aktiivisen tekemisen tiloja ja huoneita. Keväällä ja kesällä Asun-lehden ja Habitaren ystävät pääsevät tutustumaan näihin tunnelmallisiin koteihin. Habitaren matkassa ovet aukeavat suunnittelijoiden ja yhteistyökumppaneiden koteihin toimittajille ja bloggaajille, sillä Habitare vie myös lehdistötilaisuudet koteihin.

Vaikka Habitare ottaa entistä vahvemman roolin suomalaisen muotoilun esiin nostajana, ei Habitaren perusrooli ole muuttumassa. Habitare tarjoaa kaikille elämyksiä sisustamisesta ja ratkaisuja kodin sisustamisen kaikkiin osa-alueisiin. Habitare liputtaa kollektiivisen kodin puolesta, jossa kerrokset ja tyylit saavat näkyä ja jokaisella on paikkansa. Messukävijä löytää Habitaresta ideoita ja ratkaisuja kodin sisustamiseen muotoilun ahead!-hallista, huonekalujen FOLK-hallista ja sisustustuotteiden DECOR-hallista. Habitaren erikoisnäyttelyt syventävät elämyksiä ja tarjoavat ideoita pintaa syvemmältä. Sympaattinen uusi lastenhuoneiden sisustamisen alue Habi Kids, nuorten suunnittelijoiden korttelit The Block, robotiikkaa esittelevä Far ahead! ja muovin kierrätysmahdollisuuksia esittelevä Trash Design ja sisustamisen trendejä nuuskiva Signals tuovat kukin uutta ajateltavaa asuinympäristön toiminnallisuudesta ja viihtyvyydestä. Habitaren kanssa samaan aikaan järjestetään myös täysin uudistunut nykytaidetapahtuma ArtHelsinki sekä Antiikki, ValoLight ja HifiExpo-tapahtumat. Muotoilu- ja projektisisustamisen tapahtuma Showroom vastaa kentältä tulleisiin toiveisiin ammattilaisten omasta tapahtumasta. Showroomin tuottaa Helsinki Design Week.

Teema Ovet auki! kumpuaa yhteisöllisyydestä.

TEKSTI  Juha Kontu  KUVAT Kaukalopalloja Ringetteliitto ja Pekka Hannila

Talentshop, AHN1, Antrei Hartikainen.

Talentshop, Tahti, Sanelma Hihnala.

KUVAT ChikakoHarada, Aleksi Tikkala, Michael Leckie, Kimmo Metsaranta, Jopsu Ramu/Musuta, Sebastian Jansson, Messukeskus ja suunnittelijat

Talentshop, Puomi, Sanelma Hihnala.


TARVITSETKO MESSUVALMENNUSTA?

MESSUVALMENNUS

→ WWW.MESSUKESKUS.COM/MESSUVALMENNUS

– HUIPPUPALVELU YRITYKSILLE Uudessa eMessukeskus-asiointipalvelussa on tietoa tapahtumista ja niihin osallistumisesta. eMessukeskus-palvelulla tilaat ja hallinnoit tilauksiasi sekä julkaiset ohjelmatietoja tai lehdistötiedotteita. Löydät palvelusta myös osastojen suunnitteluun ja rakentamiseen tarvittavat tiedot tapahtumakohtaisesti. TEKSTI Susanna Terkola  KUVA Pekka Hannila

30


OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

KAIKKI KERRALLA

OMAT TUNNUKSET

SAMASTA PAIKASTA

eMessukeskuksesta saat kaiken osallistumiseen liittyvän tiedon helposti, myös mobiilisti. Löydät asiointipalvelusta paljon tietoa ja ilmoittaudut tapahtumiin kätevästi.

Saat henkilökohtaiset tunnukset palveluun. Tunnuksilla voit mm. hallinnoida tietojanne reaaliajassa. Yritystiedot jäävät muistiin, eikä niitä tarvitse kirjoittaa tapahtumakohtaisesti uudestaan.

Löydät kaikkien osallistumisiesi tiedot asiointipalvelusta samasta paikassa. Tiedot ovat tapahtumakohtaisesti omina sivuinaan, jolloin löydät kaiken helposti ja projektit pysyvät hallinnassasi.

VALMIITA RATKAISUJA

KULUT KURISSA

HELPPO JA NOPEA

Palvelu tarjoaa valmiita osallistumisratkaisuja, ja ehdottaa valintoihisi sopivia lisätuotteita. Voit varata osastopaikan ja rakentaa osaston itse tai tilata suunnitellun osaston.

Kaikki näytteilleasettajan tilaustiedot ovat aina samassa paikassa. Silloin tapahtumakustannusten seuranta ja hallinta on helppoa. Pysyt tiiviisti ajantasalla tilauksistasi.

Asiointi eMessukeskuksessa on helppoa. Tarvitsetko osastollesi lisää kalusteita tai muuta tarpeellista? Voit tilata lähes kaikki tarvittavat tuotteet ja palvelut eMessukeskuksesta.

ENEMMÄN YHDESSÄ

”Kaikki tarvittava yhdestä paikasta.”

Saat tukea markkinointiisi ja viestintääsi. eMessukeskuksen kautta tiedotteesi, messutarjouksesi, ohjelmatietosi ja osastotietosi näkyvät Messukeskuksen verkkosivuilla.

AIKAJANA AVUKSI

KÄY KURKKAAMASSA

eMessukeskuksen aikajana muistuttaa tärkeistä tapahtumakohtaisista päivämääristä. Aikajanalta on helppo tarkistaa, mitä seuraavien viikkojen aikana pitää tehdä.

Klikkaa osoitteeseen

www.emessukeskus.com ja tutustu uuteen asiointipalveluun. Se tekee messuosallistumisestasi helpompaa kuin koskaan aikaisemmin.

K A S V OK K A IN

31


AJASSA

LISÄÄ UUTISIA NETISSÄ → WWW.MESSU

Kohta otetaan tyypit."

Koko Suomi juhlii SUOMEN ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI 2017 lähestyy. Messukeskus on Suomi 100 -juhlavuoden virallinen hankekumppani ja valmistautuu rikastamaan Suomen suurta juhlaa monin tavoin tapahtumissaan ja tiloissaan. Jos myös sinulla on ideoita tai toiveita siitä, miten itsenäisyyden juhlavuosi näkyy tapahtumissamme, kerro ideasi yhteyshenkilöllesi Messukeskuksessa. Muista myös Messukeskuksen monet muuntuvat tilat, kun suunnittelet oman yrityksesi juhlavuoden ohjelmaa. Sinivalkoinen väri yhdistää meitä kaikkia!

E L L I O J I L I O T AU

reistä ta utomerk a n a a v a utom n kuulu ääsee a utoiluu p a n n a e a ä ik tt m se, e koke lee ka ttuna on mään ja 16 esitte in. Näke iin verra UTO 20 ih A m , ö jelmaa tu ti A h h h o M a y ellistä hoitus utotap PAHTU te a A ra h T n ä ii I ii . k v S p e s U s ö m U ukeskus teisiin on my tta aie ja Mess n, varus Tarjolla allit. Uu ii . ry m t is ja s e ja u k .) to o 1 u ik tu v .–19.1 Autotu atoja a mat uu ssut (18 estävät anaan s uumim mo-me ilman k man järj a eajettav a o tu rj k h o n a k o p . Ta s Auto ierailla utoilusta än myö messuv ista ja a rjestetä jä to SSUT u a s a s a e s tt UTOME keskuk COM, #A ja puhe u s T. s U e S S M E M aikaan W.AUTO Samaan 16 – WW AUTO 2

016 18

.–20.11

.20

KEVÄÄN TAPAHTUMISSA kiertänyt kahvikärry on saanut paljon kiitosta. Tarjolla on ollut kahvin lisäksi pientä purtavaa ja makeisia. Kahvikärry on pelastanut monen näytteilleasettajan ja kävijän päivän. Se on tarjonnut nopeaa virkistystä edulliseen to-go-hintaan. Kahvikärryn myyjä eläytyy erilaisiin tapahtumiin ja saa asiakkaat hyvälle mielelle. Tätä jatketaan ensi syksynä ihan varmasti.

32


KESKUS.COM

A

MESSUKESKUS BLOGGAA → WWW.MESSUKESKUS.COM

na tudio Iha KUVAT S

ASIAKKAILTA OPPIA MESSUKESKUS PYRKII palveluyritykseksi, josta muut ottavat mallia. Messukeskuksen esimiehet ottivat kevään messuilla tuntumaa asiakaspalveluun jalkautumalla päiväksi töihin moniin asiakaspalvelupisteisiin. Sisäänkäynnillä sinua saattoikin kevään tapahtumissa palvella aulapalvelumme työntekijöiden rinnalla vaikkapa Messukeskuksen toimitusjohtaja, kehityspäällikkö tai liiketoimintajohtaja. Palveluryhmäpäällikkö Jaana Antila otti tuntumaa asiakaspalveluun Gastro Helsinki -messujen infona.

– Päivä oli antoisa. Opin ymmärtämään sekä infomme toimintaa että asiakkaiden tarpeita paremmin. Infon työ on vaativaa moniosaamista, sillä kysymyksiä tulee laidasta laitaan. Tarvitaan hyvä perehdytys ja työvälineet, joista löytää ajantasaisen tiedon nopeasti.

MunBlogi, päivä rakentajana GoExpossa www.munblogi.fi/newbeta/tyopaikat-2/paiva-15 3. maaliskuu, 2016, 7.05

”Messuilla käydessä en ole ikinä ymmärtänyt/ajatellut kuinka valtavasta tilasta on kyse, mutta kun mestaa käveltiin ympäri ämpäri kahdessa kerroksessa aina varasto- ja tuotantotiloja myöten, ymmärsin tilojen todellisen koon. Huh!”

BLOGIPOSTAUS

#

JUHA – 250 eri ammattia yhden vuoden aikana.

20 uudistusta KARTOITIMME VIIME SYKSYNÄ asiakkaidemme toiveita Messukeskuksen ja Messukeskuksen tapahtumien kehittämiseen. Kiitämme valtavan runsaasta ideasadosta. Ideoista kiteytyi 20 asiakkaidemme toivomaa uudistusta, joiden avulla saamme siivet tapahtumiemme, tilojemme ja palveluidemme kehittämiseen. Uusia tuulia on tulossa muun muassa ravintolapalveluihin, aukioloaikoihin, opastukseen, levähdyspisteisiin ja jopa tapahtumatarjontaan. Tarkemmin näistä uudistuksista kerromme syksyn Kasvokkain-lehdessä.

Massiivinen tila hämmensi." K A S V OK K A IN

33


ASSA Koko toimisto kierrätykseen

HYVINVOINTIA JA HERKKUJA MESSUKESKUKSEN KOKOUKSIIN ja osastoille voi nyt tilata värikkäitä, terveellisiä ja raikkaita Mocktails-juomia. Hartwallin 180-juhlavuoden kunniaksi suunniteltu uusi alkoholiton juoma tuo unohtumattomia makuelämyksiä. Mocktailsien pääraaka-aineena on Novelle-juomat, joihin sekoitetaan hedelmiä, marjoja ja yrttejä. Niistä saa voimaa ja virkistystä. Showbaarimikot loihtivat mocktailsit nopeasti ja näyttävästi. Mocktailsin lisäksi Fazer tarjoaa mm. itsetehtyjä myslipatukoita, kakkubuffia ja pannukakkutaivaita.

Uutishuone toimittajille ja bloggaajille MESSUKESKUKSEN VERKKOSIVUT ovat uudistuneet, ja samalla siirryimme palvelemaan mediaa ja bloggaajia uudessa virtuaalisessa Uutishuoneessa. Uutishuone kokoaa Messukeskuksen ja messuilla esittäytyvien yritysten tiedotteet samalle sivustolle. Sieltä löytyvät myös kaikki eri messutapahtumien yhteydessä järjestettävät tiedotustilaisuudet. Toimittajat ja bloggaajat akkreditoituvat Uutishuoneessa tapahtumiin. Uutishuone kertoo myös Messukeskuksen mediapalveluista tapahtumien

aikana ja sieltä löytyvät viestinnän yhteyshenkilöjen tiedot. Messuille osallistuvat yritykset voivat julkaista tiedotteensa ja tiedotustilaisuutensa esille Uutishuoneeseen. Tiedotteet ja tiedotustilaisuudet viedään Uutishuoneeseen helposti eMessukeskus-asiointipalvelun kautta. Tämä näkyvyys kannattaa hyödyntää, sillä toimittajat hakevat Uutishuoneesta ahkerasti haastateltavia ja näkökulmia juttuihinsa. www.messukeskushelsinki.fi/uutishuone

MESSUKESKUKSEN TOIMISTOTILOJA uusitaan parhaillaan. Toimistoväki siirtyi väistötilaan remontin ajaksi helmikuun alussa. Ennen muuttoa käytiin läpi kaappien sisällöt, mietittiin kierrätystiet kalusteille ja tehtiin tarkka suunnitelma rakennusjätteiden kierrätykselle. Ympäristöasioiden huomioiminen on osa rakentamisen laadun hallintaa. Tehokas kierrätys säästää ympäristön lisäksi myös rahaa. Toimistotiloihin kertyy vuosien varrella paljon toimistotavaraa. Kaikki kierrätettiin tarkan suunnitelman mukaan. Encoren tietoturvapalvelu tuhosi tietoturvaluokiteltuja papereita ja kierrätti SER-jätettä mm. vanhoja puhelimia, piuhoja ja tietokoneita. SOL hoiti paperikeräyksen ja oli siinä tarkkana. Toimistojätteen kierrättäminen oikein on yksi kustannuksia säästävimmistä asioista. Osa toimiston kalusteista sai uuden elämän, mutta suurin osa kalusteista pilkottiin ja kierrätettiin. Messupalvelut Niemi hoiti kalusteiden kierrätyksen. Ennen remontin alkua mietittiin, miten seinät ja lattiat sekä puu- ja metalliosat kierrätetään ja käsitellään. Purkutöiden rakennusjätteet lajiteltiin tarkasti omille lavoilleen. Kaikista jätteistä saadaan siirtoasiakirjat, jotka kertovat kuinka paljon jätettä on tullut ja mihin se on viety. Remontin päätyttyä voidaan tehdä yhteenveto rakennusjätteiden kierrätyksestä. Uuteen toimistoon muutetaan elokuussa.


Palveluhakemisto

OSTA NYT!

KOKOUSTAMO – PAIKKA MEILLE UTELIAILLE

SLUSH / Jussi Hellsten

shop.messukeskus.com

LOGOSI Kokoonnutaan isosti, pienesti tai juhlien. Täytetään tilat uusilla ajatuksilla ja skoolataan onnistumisille. Kokoustamossa voit keskittyä olennaiseen, kun kaikki toimii kulissien takana. Ota rohkeasti yhteyttä seuraavaa tilaisuuttasi suunnitellessa! Tutustu 40 tilaamme: www.messukeskus.com/tilat Kokoustamo 040 450 3251, sales@messukeskus.com, www.messukeskus.com

NIIN ISOLLA KUIN

HALUAT.


! a s s o l Tu

KESÄKUU 24.–26.

Jehovan todistajien kansainvälinen konventti

HEINÄKUU 3.-6. 29.–31.

ESHRE 2016 Ropecon

ELOKUU 4.–7.

Assembly Summer

SYYSKUU 7.–9. 7.–9. 7.–11. 7.–11. 7.–11. 7.–11. 7.–11. 20.–22. 21.–22. 21.–22. 21.–22. 21.–22. 21.–22.

Forma Syksy Showroom Habitare Antiikki ArtHelsinki ValoLight HifiExpo FoodTec, PacTec, PlasTec, SignTec Bisnespäivät Easyfairs® Esimies & Henkilöstö Markkinoinnin viikko LOGY iSCM Easyfairs® Meetings & Events

LOKAKUU 5.-7. 6.–7. 12.–14. 12.–14. 12.–14. 12.–14. 12.–14. 21.–23. 27.-29. 27.-29.

Suomen Kardiologisen Seuran syyskokous Nordic Business Forum FinnBuild InfraExpo Jäte, Vesi, Ympäristö ViherTek Arena i love me: Kauneus, Koru & kello, Kosmetologipäivät, Luonnollisesti, Muoti, Terveys Helsingin Kirjamessut Viini ja Ruoka

MARRASKUU 1.–2. 4.–6. 4.–6. 8.–9. 11.–13. 12.–13. 16.–18. 18.–19 18.–19. 18.–20.

Projektipäivät Skiexpo, BoardExpo, Lätkä & Säbä DigiExpo, GameXpo Paikkatietomarkkinat Meidän viikonloppu: 55plus, Elma, Kädentaito syksy, Metsämessut, OutletExpo syksy Lemmikki Operatiiviset päivät Farmasian Päivät Autokorjaamo Auto 2016

messukeskus.com | #messukeskus

OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.