Kasvokkain 2/2017

Page 1

2 2017

w o wmitkävit u u m

TUNNE ASIAKKAASI MÖKKEILYN YTIMESSÄ KESÄN JÄTTIKONGRESSIT JUHLI KAIKILLA AISTEILLA

OIKEITA KOHTAAMISIA.  AITOJA ELÄMYKSIÄ.  KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.


OIKEITA

TÄ SS Ä NUMEROSS A

MESSUKASVO

Muutosta on haluttava ja tulevaisuus tehtävä.

Lähdemme syksyyn hyvällä sykkeellä.”

Tahdon asia MITÄ MESSUMEDI A 2 .0 T UO T ULLESSA A N ? Meille Messukeskukseen se on

tänä vuonna tuonut ainakin Suomen ensimmäisen kaupallisen, yleisölle suunnatun isojen tilojen AR-ratkaisun, eLipun ja tekoälyyn perustuvan asiakaspalvelurobotin. Näytteilleasettajille rakensimme oman verkkokauppa-alustan. KOVA T YÖMME MESSUMEDI A N U UDISTA MISEKSI on huomattu kansainväli-

sestikin. AR-ratkaisumme nappasi kesällä komean kunniamaininnan messuliitto UFIn maailmanlaajuisessa ICT Technology Award 2017 -kilpailussa. Kollegat eri maista kehuivat kilvan Messukeskuksen ennakkoluulottomuutta ja ripeää muutosvoimaa. sattumalta tai onnenkantamoisena. Muutosta on haluttava ja tulevaisuus tehtävä. Juuri nyt meitä kiinnostaa se, miten voisimme hyödyntää reaaliaikaista tietoa tapahtumien muokkaamiseen, osallistujakokemusten rikastamiseen ja messutulosten tehokkaaseen mittaamiseen. MESSUMEDI A EI U UDIST U

pian satavuotias. Olemme kaihtelemattoman ylpeitä pitkästä kokemuksesta, mutta samalla iloisia siitä, että satavuotiaan kankeus on meistä kaukana. Ponnistusvoimaa riittää. Lähdemme tulevaan tapahtumien syksyyn hyvällä sykkeellä, teidän asiakkaiden toiveita arvostaen.

Messukeskus saattaa kasvokkain yritykset ja asiakkaat, elämykset ja ihmiset, asiantuntijat ja inspiraation etsijät. Messukeskuksessa järjestettäviin messuihin, kokouksiin, kongresseihin, juhliin ja muihin tapahtumiin osallistuu vuosittain 10 000 näytteilleasettajaa ja yli miljoona kävijää. Messut ovat seitsemänneksi suurin media Suomessa.

4041 0428

PEFC/02-31-162

Kansikuvaus Pekka Hannila Kuvarekvisiitta Vaatteet Stockmann

MESSUK ESK US ON Y R IT Y KSENÄ

MIKKO HORPPU Myyntijohtaja Lue myös www.messukeskus.com → Blogit


KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

MEMO SIVUT 6-7

Nordic Business Forum Auto 2018 entistäkin parempi Parhaat messuosaajat palkitaan Beauty pro ammattilaisille

10

Suosikkimessuni TEEMA

Asiakastyytyväisyys 10 MESSUTREFFIT

Digipäällikkö Anna Lehto 14

20

CASE

Nuotiopiiri OmaMökki-messuilla 16 MESSUKÄVIJÄT

Vanessan ja vaarin messukäynti 20 CASE

Vuoden suurin, EAACI-kongressi 22 KUVIN

Wow, mitkä muuvit! 26

14

MESSUKEHITYS

Sukkelaan, jonottomatta 28 OSAA JA ONNISTU

Juhlat kaikilla aisteilla 30

AJASSA  SIVUT 32–33

26

Suomineidon uudet vaatteet Uusi Free from -tapahtuma Kongressimessut Pasilaan Usva ja Namu -kokoustilat Energiaviisas Messukeskus

22

KASVOKKAIN on Messukeskuksen asiakaslehti, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Painosmäärä 42 000 kpl Julkaisija Messukeskus, PL 21 (Messuaukio 1), 00521 Helsinki, puh. 040 450 3250 Päätoimittaja Anni Vepsäläinen Toimituspäällikkö Tarja Gordienko Toimitussihteeri Teija Armanto Toimitusneuvosto Salla Hämeenniemi, Juha Kontu, Raisa Kurtén, Kaisa Siipilehto Toimitus Juha Kontu/Komedia Oy Ulkoasu Pekka Hannila/Sorbass oy Ilmoitusten myynti TJM Systems Oy, Sari Aarnio, 044 566 7194, sari.aarnio@tjm-systems.fi Painopaikka Forssa Print, Forssa ISSN 1797-6499

Muuttuiko osoite, yhteyshenkilö tai haluatko antaa palautetta lehdestä? Ota yhteyttä → kasvokkain@messukeskus.com → www.messukeskus.com

28 26

2.2017


MEM0

→ WWW.MESSUKESKUS.COM  #messukeskus

13.–17.9.

MUJI

HABITAREEN

26.–27.9. I love me -messujen body painting -teema on Aurora Borealis, revontulet.

JAPANILAINEN LIFESTYLE-KETJU MUJI pitää Habitarea yhtenä Euroopan tärkeimmistä designtapahtumista. Siksi MUJI päätti osallistua ensimmäisen kerran messuille Euroopassa. Pop up -myymälään tuodaan MUJIn ikonisimmat ja vahvimmat brändituotteet. Yhtiö esittelee hyvään elämäntapaan, luovuuteen ja kauneuteen tähtäävää filosofiaansa. Kulttimainetta joka puolella maailmaa nauttivalla MUJI-konsernilla on 870 liikettä ja liikevaihtoa 2,7 miljardia euroa. "Vihdoinkin!" huokaisevat monet MUJIn tuotteisiin rakastuneet minimalistisen designin ystävät.

→ HABITARE – WWW.HABITARE.COM, #HABITARE

KYBERUHKIA TORJUMAAN

RIINA LAINE BODY PAINTINGIN MAAILMANMESTARI 2014

KYBERUHAT VAIKUTTAVAT suoraan yritysten liiketoimintaan. Niihin varautuminen on yrityksille elinehto, mutta myös selkeä kilpailuetu. Uuden Cyber Security Nordic -kyberturvallisuustapahtuman teemoina ovat yritysvakoilu, bisnes ja infosota. Pääpuhujia ovat F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen, yhdysvaltalainen entinen kenraali ja NATOn Afganistanin kansainvälisten joukkojen komentaja John R. Allen, kyberteknologian strategisten menetelmien asiantuntija, pääministerin johdossa olevan Israelin kyberturvallisuusorganisaation luonut Rami Efrati ja Hybridiosaamiskeskuksen johtaja Matti Saarelainen.

→ CYBER SECURITY NORDIC – WWW.CYBERSECURITYNORDIC.COM, #CYBERSECURITYNORDIC

4


3.–5.11. 26.–27.9.

Rakennukset remonttiin! Mitkä asiat vaikuttavat kiinteistön arvoon? Mitä ovat taloyhtiöiden uudet energiaratkaisut ja miten energian hukkakulutus saadaan kuriin?

→ KIINTEISTÖMESSUT – WWW.KIINTEISTOMESSUT.FI, #KIINTEISTOMESSUT

10.–12.10.

Robotiikkaa Teknologia-tapahtumassa haetaan kasvua ja hyödynnetään digitalisaation muutosvoimaa. Luento-ohjelma tuo Messukeskukseen robotiikka-alan huiput Ogan Gurelin Koreasta, Albert Efimovin Venäjältä ja Jade le Maîtren Ranskasta.

Uutta! GoExpo Winter"

→ TEKNOLOGIA 17 – WWW.TEKNOLOGIA17.FI, #TEKNOLOGIA17

20.–22.10.

Glamouria ja trendejä I love me -muotinäytökset vievät kansainvälisten catwalkien glamouriin ja säihkeeseen. Yleisön silmien eteen tuodaan käyttömuotia sekä ideoita juhlaan ja arkipukeutumiseen. Samalla tulevat tutuiksi syksyn muotitrendit ja -värit.

→ I LOVE ME – WWW.ILOVEME.FI, #ILOVEME

26.–29.10.

Suomi juhlii Kirjamessuilla ovat vahvasti esillä suomalaiset kirjailijat, kirjallisuus, suomalaisuus ja Suomen historia Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

→ HELSINGIN KIRJAMESSUT – WWW.HELSINGINKIRJAMESSUT.FI, #KIRJAMESSUT

KOHTI LUMISTA TALVEA

→ Ahlsell Expo 26.–27.9.  |  → Nordic Business Forum 2.–3.10.  |

UUSI GOEXPO WINTER AVAA talvikauden tuomalla ensilumen ja jään Helsinkiin. Tapahtuma tulee perinteisen Skiexpon tilalle laajentaen tarjontaa kaikkeen siihen, mitä aktiivinen harrastaja tai ulkona liikkuja voi kokea talvella. Lajeina ovat mukana hiihto, laskettelu, kelkkailu, luistelu ja lumikenkäily sekä talvipyöräily ja juoksu. GoExpo Winter tuo esille talvimatkailun erilaisia vaihtoehtoja myös liikunnan ulkopuolelta – elämyksiä, rentoutumista ja hauskanpitoa.

→ Beauty pro 20.–22.10.  |  → Viini ja Ruoka 26. – 29.10 → |

→ GOEXPO WINTER – WWW.GOEXPOWINTER.FI, #GOEXPOWINTER

Muista myös nämä → Show Room 13.–15.9.  |  → Antiikki 13.–17.9.  |  → HighEnd Helsinki 15.–17.9. | → FinnSec 26.–27.9.  |  → Avita Audiovisual Expo 26.–27.9.|

→ GameXpo 3.–5.11. | → ELMA 10.–12.11.  |  Studia 28.–29.11.  |  → Sijoitus Invest 29.–30.11.

K A S V OK K A IN

5


MEM0

25K

KESÄLL Ä 2017 MESSUKESKUKSESSA K ÄVI 25 000 KONGRESSIVIER ASTA

4

TIESITKÖ?

MESSUKESKUS TUOTTAA HYVINVOINTIA

NBF

HÄMMÄSTYTTÄÄ YHÄ UUDESTAAN

NORDIC BUSINESS FORUM HÄMMÄSTYTTÄÄ jälleen puhujatähdillään. Tapahtumassa ovat mukana sir Richard Branson, näyttelijä ja megatähti Will Smith ja organisaatioguru ja bestseller-kirjailija Adam Grant. Kahdeksannen foorumin teemoja ovat vastuullisuus, merkityksellisyys ja johtaminen. Tapahtuma kasvaa kokoa valloittamalla entistä isommat tilat Messukeskuksessa. Katsomoon odotetaan bisnespäättäjiä ja yrittäjiä yli 30 maasta. NORDIC BUSINESS FORUM 2.–3.10.2017 – WWW.NBFORUM.COM

Koeajolle 2018 LOISTAVASTI ONNISTUNUT AUTO 2016 -tapahtuma saa jatkoa marraskuussa 2018. Uusien autojen esittelytapahtuman erikoisuutena on massiivinen koeajotilaisuus. Edelliskerralla ajettavana oli lähes 200 uutuutta eri maahantuojilta. Myös tulevassa tapahtumassa koeajot ovat keskiössä yhdessä automaahantuojien näyttävien osastojen kanssa. Tapahtuman yhteydessä järjestetään Autoja liikennegaala, jossa julkaistaan Vuoden Auto Suomessa ja Vuosisadan Liikenneteko. AUTO 2018 9.–11.11.2018 – WWW.AUTO2018.FI

Uusi Beauty pro ammattilaisille BEAUTY PRO ON ensimmäinen kauneusalan ammattita-

Huipputason bisnestapahtuma" 6

pahtuma, joka yhdistää koko alan kosmetologeista kampaajiin ja ripsiammattilaisiin. Tapahtuma vetää paikalle myös kansainvälisiä asiantuntijoita ja päämiehiä. Lisäksi samaan aikaan järjestettävä I love me mahdollistaa yrityksille kuluttajien tavoittamisen hybridimallisella osallistumisratkaisulla. 20.–22.10.2017 – WWW.BEAUTYPROMESSUT.FI


40,5

KONGRESSIKESÄ TUOT TI PÄÄK AUPUNKISEUDULLE 40,5 MIL JOONAA EUROA

8000

KESÄN SUURIMMASSA E AACI-KONGRESSISSA OLI 8 000 K ÄVIJÄÄ

SUOSIKKIMESSUNI

– Helsingin venemessut ja FHRA American Car Show nousevat ylitse muiden. Työn puolesta on tullut myös käytyä erilaisissa yritystapahtumissa, kuten Alihankintamessuilla ja FinnBuild-messuilla Suomessa. Saksa on messujen luvattu maa, mutta myös Suomessa osataan tehdä hyviä tapahtumia.

Osaajat palkitaan

JARKKO PAJUSALO, toimitusjohtaja, Finnboat ry

UUSI MESSU- JA TAPAHTUMAOSAAMISEN PALKINTOGAALA, Mesoaja, järjestetään 25.1.2018 Messukeskuksessa. Valtakunnallisessa palkintogaalassa palkitaan messuosaajia. Palkittavat ovat tehneet rohkeita messuosallistumispäätöksiä, ottaneet käyttöön uusia ratkaisuja ja vaikuttaneet positiivisesti messumedian kehittymiseen. Gaala tuo esille erityisesti messumediaa ja sen vaikuttavuutta ja vahvuutta. Gaalan järjestää Messukeskus. MESOAJA-GAALA 25.1.2018 – WWW.MESOAJA.FI

– Omassa pihassa riittää tekemistä ympäri vuoden. Ideoita istutuksiin ja piharakentamiseen haen muilta harrastajilta, lehdistä ja puutarhatapahtumista. Siksi Kevätmessut on jokakeväinen must, myös Hollannin Keukenhofkukkapuistossa vierailen säännöllisesti. VAPPU MÄNTY, Marketing Director, Helsinki Marketing Ltd.

– Kesän ehdottomiin suosikkitapahtumiin kuuluu Tampereen teatterikesä. Elokuussa järjestetyt suihkumoottorilennokkien MM-kilpailut, Jämi JetWorldMasters, oli myös upea kokemus. Jazzmuusikoiden perustama Koko Jazz Club tarjoaa parasta jazzia yli sata kertaa vuodessa Helsingissä ja Iisalmessa. SAMI SAIKKONEN, koreografi/ohjaaja

– Tapahtuma-alan konferenssi #WEC17 Las Vegasissa oli upea, monipuolinen ja virikkeellinen kokemus. Tapahtuma tarjosi yhtä aikaa kouluttautumista ja kansainvälisiä kohtaamisia. Tiivistetysti sanottuna se sisälsi energistä Amerikan energiaa. HELENA WALLO, yrittäjä, kouluttaja, MPI Finland varapuheenjohtaja

– Helsingin Kirjamessut on kulttuurivuoden kohokohta. Sieltä saa aina uutta ajateltavaa ja kirjoitettavaa. Educa ja Matkamessut ovat samalla tavalla intellektuaalisesti stimuloivia. Ehdoton suosikki on Nordic Business Forum, jossa maailmaan parhaat ajattelijat kokoontuvat. ANDRÉ NOËL CHAKER, kirjailija

K A S V OK K A IN

7



Messuliput helposti verkkokaupasta! shop.messukeskus.com

OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.


TEEMA | A S I A K A S T Y Y T Y V Ä I S Y Y S

”Emootiot ohjaavat päätöksiämme.”

10


”Ymmärrä aidosti asiakastasi.”

Keskiössä – asiakas Asiakaslähtöisyys on kirjattu lähes jokaisen yrityksen arvoihin. TEKSTI Juha Kontu   KUVITUS Sanna Mander

USEIN ASIAKAS kuitenkin unohtuu ja yritys keskittyy omiin prosesseihinsa. Tämä vie vaikeuksiin, jos kilpailijat kuuntelevat asiakkaitaan ja hyödyntävät asiakaskokemuksia toimintansa kehittämisessä. Asiakkaan kuuntelu rajoittuu herkästi suoriutumiseen kohtaamishetkellä. Miltä asiakkaasta juuri nyt tuntuu tai millaisen hymiön asiakas näppäilee palvelusta kassalinjan takana? Se ei anna vastausta, miksi asiakas on tyytyväinen tai tyytymätön. – Rinnalle pitää tuoda myös asiakassuhteen lujuus. Palaako asiakas yrityksen tuotteiden tai palvelujen pariin? Suosiiko asiakas yritystä eli onko yritys asiakkaansa valintalistan kärjessä vai jossain harmaassa massassa? Se vaikuttaa yrityksen asemaan tulevaisuudessa, kiteyttää Kantar TNS:n kaupallinen johtaja Nina Urala.

Suoriutumisesta ymmärrykseen Tunteiden vaikutus jää asiakastyytyväisyysmittauksissa herkästi taustalle. Suosimme yksioikoista numeroajattelua. Asiakastyytyväisyydestä saatu arvosana 9 on parempi kuin 8. Se on helppo ymmärtää, mutta oikoo mutkia ja sivuuttaa tunteet. – Emootiot ohjaavat päätöksiämme. Tunne, hyvä tai huono, pysyy mielessä, Urala sanoo. – Asiakaskohtaamisissa syntyneet emootiot jäävät helposti huomiotta. Kuvittelemme myös ymmärtävämme asiakastamme, vaikkemme edes tiedä kuka hän on ja mitä hän meiltä odottaa. – On helppo ohittaa henkilöt, jotka eivät vielä ole asiakkaitamme. He ovat kuitenkin

potentiaaleja asiakkaita, joilla on toiveita, odotuksia ja kokemuksia. Kilpailijoiden asiakkaiden kokemuksia on syytä seurata erityisellä huolella. Asiakkaamme voi olla tyytyväinen kokemaansa palveluun. Se ei välttämättä ole koko totuus. – Emme tiedä, kuinka monta muuta yritystä on asiakkaan suosikkilistalla ja missä järjestyksessä yritykset ovat. Se tuudittaa tyytyväisyyteen ja yllättää, jos tyytyväinen asiakas valitsee kilpailijamme. Urala korostaa, ettei pelkkä kassavirtaan tuijottaminen riitä asiakastyytyväisyyden mittariksi. – Vahva kassavirta ei takaa menestystä tulevaisuudessa, jos myynti on saatu aikaan esi-

K A S V OK K A IN

11


”Asiakastyytyväisyyden kehittäminen on koko organisaation hanke ” Brändi ja asiakaslupaus edellä

merkiksi vain halvalla hinnalla. Asiakas ei pidä yritystä parhaana, mutta ostaa hinnan ohjaamana ja vaihtaa toiseen heti kun löytää vielä halvemman, Urala sanoo.

Tunne ja ymmärrä Urala kaipaa laaja-alaisuutta asiakassuhteen tarkasteluun. – Näkökulman tulee kantaa nykyhetkestä ylihuomiseen. Asiakas kerää kokemuksia yrityksestä, sen kilpailijoista, mutta myös muilta toimialoilta. Jos palvelukokemus on yhdeltä toimialalta erinomainen, asiakas odottaa vastaavaa myös toisen toimialan yrityksiltä. Nykyään asiakastyytyväisyyttä seurataan yhä yksinkertaisemmilla mittareilla. Tulokset voivat olla mieleisiä, mutta niistä saatu hyöty on vähintään kyseenalainen. – Esimerkkejä tästä ovat kauppojen kassalinjastojen taakse ilmestyneet hymiöautomaatit. Mitä näin saaduilla palautteilla tehdään vai voidaanko niillä tehdä yhtään mitään? Urala kysyy. – Liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta näin kerätyillä tiedoilla on äärimmäisen vähän käyttöä.

12

Asiakastyytyväisyys syntyy päivittäisen tekemisen kautta, yrityksen tavasta kohdata asiakkaansa. – Huolellinen brändityö ja toiminta sen mukaisesti helpottaa asiakkaan ostopäätöstä. Asiakas ymmärtää jo ennakkoon, mitä ja miten me hänelle tuotetta tai palvelua tarjoamme. Asiakastyytyväisyyden kehittäminen lähtee asiakkaiden ja heidän emootioidensa tunnistamisesta. – Perustana on oman toiminnan tuntemus. Oma brändi ja asiakaslupaus tulee olla niin kirkas, että asiakas kokee saavansa sen mitä hänelle luvataan ja vähän vielä enemmänkin. Jos brändi viestii jotain muuta kuin asiakaspalvelu tekee, ollaan vaikeuksissa. Urala korostaa, että asiakastyytyväisyyden kehittäminen on koko organisaation hanke. – Mitä laajemmin oma väki otetaan mukaan, sitä paremmin ymmärretään myös asiakasta. On oltava selkeä käsitys siitä, kenelle tuotteita tai palveluja tehdään, miksi asiakas ostaa meiltä, miten asiakas kohdataan erilaisissa tilanteissa ja miltä yritys näyttää asiakkaan silmin. Asiakastyytyväisyyden kehittämisessä on myös sudenkuoppia. – Esimerkiksi kiinnitetään huomio asiakkaalle vähäpätöisiin asioihin tai jos kuunnellaan vain nykyisiä asiakkaita ja unohdetaan potentiaalit. Asiakkaat eivät myöskään ole harmaata massaa, joka voidaan kohdata yhdellä tavalla. – Yrityksen on tunnistettava erilaiset asiakkaansa ja toimittava erilaisten odotusten mukaisesti. Uralan mukaan asiakastyytyväisyyden kehittämisessä pohjatyö on kriittinen tekijä. – Kannattaa huolella harkita, mitä tavoitellaan ja miksi. Välillä tuntuu, että me suomalaiset olemme niin käytännönläheisiä, ettemme malta tehdä pohjatöitä huolella vaikka se kannattaisi. Hän suosittaa avuksi ulkopuolista kumppania. Se tuo systematiikkaa kehitystyön suunnitteluun, tekemiseen ja tulosten tulkintaan. – Yksin tehtynä näkökulma jää herkästi suppeaksi, Urala sanoo. – Ulkopuolinen kumppani voi sopivasti ravistella ajattelua ja tuoda siihen tuoreita näkökulmia.

Tunneside digitaalisesti Digitaalisuus muuttaa monia totuttuja toimintatapojamme. Asiakastyytyväisyyden kannalta digitaalisuuden vaikutus ei ole dramaattinen. – Digitaalisia kohtaamisia koskevat samat lain-


alaisuudet kuin muitakin kohtaamisia. Jos digitaalisuus ei synnytä tunnesidettä tai on vain kylmän kliininen suoritus, kokonaisuus ei toimi, Urala sanoo. – Esimerkiksi voi ottaa äärimmilleen pelkistetyt verkkokaupat, joissa rastitaan ostettavat. Kun tällaiselle verkkokaupalle tulee kilpailija, joka hyödyntää tunnesidosta ja hurmaa asiakkaan, ollaan pulassa. Asiakas vaihtaa herkästi yritykseen, joka liittää palveluun vahvan tunnesiteen. Taannoin saatoimme hyväksyä kankeasti toimivan verkkokaupan, mutta ei enää. Parempi asiakaskokemus edellyttää paljon parempaa suoritusta kuin hetki sitten. Tämänkin takia kannattaa seurata maailmaa myös oman toimialan ulkopuolelta.

”Tyytyväisyys syntyy päivittäisen tekemisen ja kohtaamisten kautta.”

Asiakas

kirkkaana mielessä Esimerkkejä asiakaslähtöisyyden haasteista ja kehitystyön tuloksista. Henkilökohtaisuus korostuu PANKIT EIVÄT JUURI EROTU TOISISTAAN. Kaikki osaavat työnsä ja tekniikka pelaa. Pelkän suoritteen lisäksi palvelusta haluttiin asiakkaalle henkilökohtaisempi. Asiakkaille nimettiin henkilökohtaiset yhteyshenkilöt, jotka tekevät pankista läheisemmän. Hyvän asiakaskokemuksen kautta palvelu erottui kilpailijoista edukseen.

Läpinäkyvyys vahvistuu SÄHKÖN KILPAILUTTAMINEN on johtanut tilanteeseen, jossa asiakkaat vaihtoivat sähköntoimittajaa hintamuutosten tahdissa. Hintakilpailun sijaan asiakassuhdetta alettiin vahvistaa lisäämällä hinnoittelun läpinäkyvyyttä. Sähkönmyyjä viesti asiakkailleen avoimuutta ja vastuullista tapaa toimia. Asiakkaan henkinen side yritykseen vahvistui ja pelkän myyntihinnan vaikutus väheni.

Suoriutumisesta ykkösvalinnaksi YRITYS EI EROTTUNUT KILPAILIJOISTAAN riittävästi. Erottautumiskeinoksi valittiin nousu asiakkaiden ykkösvalinnaksi toimialallaan. Tämä tapahtui panostamalla asiakaskohtaamisten kehittämiseen. Seurauksena asiakkaiden preferenssiarviot nousivat ja yrityksen taloudellinen tulos parantui. Asiakastyytyväisyys lisäsi sitoutumista ja vahvisti yrityksen kilpailukykyä.

Asiakasuskollisuus parantuu NINA URALA Elintarviketieteiden tohtori Nina Urala on TNS Kantarin kaupallinen johtaja. Hän on tutkinut kuluttajien käyttäytymistä ja kuluttajien valintakriteerejä kahden vuosikymmenen ajan.

MOBIILIVERKKOYRITYKSEN HAASTEENA oli asiakasuskollisuuden rapautuminen. Haasteeksi tunnistettiin erityisesti vikatilanteiden käsittely. Välineeksi otettiin asiakaspalveluhenkilöstön kouluttaminen ja toimintaprosessien varmistaminen. Tuloksena asiakkaiden kokeman palvelun laatu parani. Samalla asiakasuskollisuus vahvistui ja asiakkaiden halu vaihtaa toimittajaa väheni.

K A S V OK K A IN

13


MESSUTREFFIT Digipäällikkö

ANNA LEHTO

DIGISTI Digipäällikkö Anna Lehto visioi isoja, ja laittaa arjessa kädet saveen ja meditoi mittareita seuraamalla. TEKSTI Anna Lehto KUVAT Pekka Hannila

MU I S TA N , K U N N Ä I N ilmoituksen Messukeskuksen digipäällikön paikasta. Ajattelin, että yes, nyt Messukeskus menee oikeaan suuntaan. Vastaavia rooleja ei ole kovin monessa yrityksessä. Painoin silloin pitkää päivää konsulttina, mutta muistelin lämmöllä opiskeluaikani pestiä Messukeskuksen lehdistökeskuksessa. Muutamaa kuukautta myöhemmin kannoin jälleen nimelläni varustettua Messukeskuksen kulkukorttia. Digipäällikkö on uusi tehtävä tässä talossa. Edeltäjää ei ole, joten rakennan rooliani alusta. Parasta on se, että Messukeskuksessa suunta on selkeä. Haluamme digin avulla uudenlaista liiketoimintaa ja ketteröittää toimintaamme. Taustani konsulttimaailmasta ja isojen asiakkaiden parista auttaa näkemään, missä voisimme tehdä paremmin ja suoraviivaisemmin. Katson myös tulevaisuuteen ja mietin, millaisia tuotteita ja palveluja voisimme tarjota asiakkaillemme. Tiimissäni arki pyörii digialustojen kehityksen parissa. Parannamme ja uudistamme verkkosivu-

14

jamme, kehitämme näytteilleasettajien eMessukeskusta, viilaamme verkkokauppoja ja mobiilisovelluksiamme. Olemme jatkuvan muutoksen ytimessä, sen edesauttajia ja moottoreita. Digitalisaatioon tarvitaan teknologian lisäksi visiota. Jos toinen puuttuu, kehitystä ei tapahdu. Yritykset, jotka ovat onnistuneet digiloikassaan ovat tutkitusti muita kannattavampia. Muutoksen näkyvimpiä esimerkkejä ovat Apple ja monet startupit. Muutoksesta eniten hyötyvät perinteiset yritykset, esimerkkinä oma Messukeskuksemme.

Hulluja ideoita – upeita tuloksia Kaikki kehitystyömme ei välttämättä heti näy kävijöillemme. Tammikuun Matkamessuilla lanseerasimme isosti AR-sovellus Immersal Messukeskuksen. Sovellusta testasivat tuhannet käyttäjät. Saimme upeaa palautetta siitä, kuinka sovellus avaa tapahtumakävijälle uuden interaktiivisen maailman. AR on esimerkki hulluista ideoista, jotka yhtäkkiä


ovat todellisuutta. Think big or go home on monen startup-yrittäjän slogan. Se sopii yhtä hyvin myös meille. Vanhoihin yrityksiin voi kehittyä varovaisuuden kulttuuri. Yritän osaltani murtaa totuttuja rajoja, jotta voisimme ajatella isommin. Data muuttaa maailmaa. Tiedon määrä maailmassa kasvaa eksponentiaalisesti. Algoritmit, robotiikka ja automaatio perustuvat datan hyödyntämiseen. Jos esimerkiksi haluaa hyödyntää tekoälyä, täytyy ensin olla valtava määrä dataa organisoituna, jota tekoäly voi opiskella ja louhia. Data on myös kiinnostukseni, sillä numerot eivät valehtele. Kiireisinä aikoina on rauhoittavaa tutkia verkkoanalytiikkaa ja nähdä miten mittarit kehittyvät.

Kädet savessa – tuntuma arjessa Visioiden, startup-yhteistyön ja datan analysoinnin vastapainoksi laitan joka päivä kädet saveen. Esimerkiksi korjaan rikkoutuneen elementin sivustolta tai rakennan mallipohjan uutiskirjetyökalulla. Haluan pitää tuntuman käytännön työhön ja ylläpitää taitojani. Oma tekemiseni vaikuttaa koko organisaatioomme, kollegoihini ja asiakkaisiimme. Teknologian avulla tuotamme asiakkaillemme oivallisia palvelukokemuksia ja kevennän organisaatiomme työtaakkaa. Olemme onnistuneet silloin, kun asiakkaamme käyttävät vaivattomasti sovelluksiamme ja sivustojamme. He saavat haluamansa tiedon oikeaan aikaan, jopa ilman, että oikein tajusivatkaan kaipaavansa sitä.

Anna Lehto DIGIPÄÄLLIKKÖ Anna Lehto aloitti tehtävässään vuoden alussa. Aiemmin hän on työskennellyt digimarkkinoinnin konsulttina, sisältömarkkinoinnin parissa ja toimittajana.

”Haluamme digin avulla uudenlaista liiketoimintaa.”

K A S V OK K A IN

15

15


CASE |

NUOTIOPIIRI OMAMÖKKI-MESSUILL A

Mökkeilyn ytimessä Kun yritykset kokoontuvat yhteisen nuotiopiirin ympärille, syntyy uutta ja innostavaa koko messuväelle. TEKSTI Tuula Sipilä  KUVAT Pekka Hannila

16


M

essukeskuksen kevään avaus, aisteja kutkuttava Kevätmessut, tarjoaa vuosittain huimalla tuotetarjonnallaan houkutuksia ja inspiraatiota oman kodin, mökin, pihan ja puutarhan laittamiseen. Messujen yleiskoristelualue on aina tapaus ja ihastelun aihe. Tänä vuonna myös OmaMökki-messujen puolelle rakennettiin elämyksellinen ja yhteisöllinen keskus. Alue sai nimekseen Nuotiopiiri. Rennon rouhealla uutuusalueella tiivistyi suomalaisen mökkeilyn ydin. Mökkipihalla saa olla leikkisä ja luonteva oma itsensä. Perinteitä kunnioitettiin myös Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan hengessä. – Mökki, jos mikä on suomalaisuutta puhtaimmillaan, kertoivat kansallispukuihin sonnustautuneet Nuotiopiirin suunnittelijat maisema-arkkitehti Tiina Holmberg ja maisemasuunnittelija Tanja Nieminen Puutarhaetsivistä. Heidän visioissaan suomalainen mökkielämä kiteytyy tulen ja veden ympärille. Niinpä OmaMökki-halliin tunnelmallisen tulisijan ympärille rakentui keväinen hakamaa, johon oli käytetty 150 neliötä kiveystä, kunttaa, halkoja, haketta ja hiek-

kaa. Läsnä olivat kaikki aistinautinnot. Käden ja katseen ulottuvilla viheriöivät koivut, kuuset, lemmikit, kielot ja saniaiset. Tuoksunenää kutittelivat terva ja koivuklapit. Lammikon pinta väreili ja vesi liplatteli laiturin kylkeen.

Kokeiluja ja vinkkejä Puutarhaetsivät Oy on suunnitellut Messukeskukseen lukuisia elämyksellisiä toteutuksia. OmaMökki-messujen uutuusalueelle kutsuttiin yrityksiä, joiden tuotevalikoima istui tapahtuman konseptiin. Esillä olevien tuotteiden tuli olla kotimaisia, käytännöllisiä ja tarjolla kauppojen valikoimissa. – Halusimme aikaansaada messukokemuksen, joka inspiroi ja houkuttelee tekemään ja kokeilemaan. Liian usein upeat miljööt ja hienot ideat jäävät haavekuviksi, joita ei osata tuoda omaan ympäristöön. Nuotiopiiri-alueen kaikki tavarat ovat tavalliseen mökkipihaan tarkoitettuja, ostettavia ja valmiita tuotteita, Tanja Nieminen kertoo. – Myös pihapelit ja aktiivinen yhdessäolo kuuluvat mökille. Siksi alueella oli tietenkin mölkkybaana pelailuun, grillikota makkaranpaistoon, kanala lemmikkitipusineen ja huvimaja sekä keinu illan hämyssä tunnelmointiin, Tiina Holmberg jatkaa. Suuri osa mökkipihan hauskoista vinkeistä oli myös itse toteutettavissa. Siksi alueella oli jaossa mukaan otettava idealeh-

K A S V OK K A IN

17


Nuotiopiirin suunnitelleet Tiina Holmberg ja Tanja Nieminen.

Kylpytynnyreillä on vetovoimaa.

Tuttu oranssi uudessa vasarassa.

Kelosauna ihastuttaa aina.

Nuotiopiiri NUOTIOPIIRI-ALUE SYNTYI monen osaavan tahon yhteistyönä. Suunnittelijat: Puutarhaetsivät Toteutus: Suomen Kivipiha, yhdessä: Lyhty ry, Messukeskus ja Omnia. Yhteistyökumppanit: Arctic Finland House, Biolan, Ecofurn Finland, Finlayson, Fiskars, Garden Lights/Tarpela, Hirsiveistämö Karapuu, Hyvinkään tieluiska, Jalotakka, Kivikopla, Klapitehdas, Kolo Design, Lakan Betoni, Lepolan Puutarha, Lip-Lap Laituri, Masterhouse Talotehdas, Ogashi, Piiraisen Viherpalvelu, Pro Suihkulähde, Rudus, Teakkeri, Tokmanni, Turun Fimex, Veistämö M. Kortesniemi.

18


tinen, jossa oli tee se itse -ohjeita kotiin vietäväksi. Niiden avulla moni osaa nyt nikkaroida pihaan vaikkapa pitkospuut tai pihakeittiön.

Yhteistyössä on voimaa Uuden Nuotiopiiri-alueen luonne oli tarkoin harkittu. Koska puutarhaintoilijoille ja multasormille löytyi runsaasti houkutuksia Puutarhamessujen puolelta, vetosi OmaMökin mökkipiha varsinkin kokeilunhaluisiin ja lapsenmielisiin. Mukana olevat yritykset ottivat haasteen innostuneesti vastaan. – Tämä sopii mainiosti meidän tuoteideologiaamme, vakuutti Fiskarsin Jr. Marketing Manager Kiira Petit, joka esitteli Fiskarsin vasarapajassa uutta vasaramallistoa. Hän iloitsi yhteisestä mökkipihasta, joka inspiroi yhteistyöhön ja tsemppihenkeen naapuriosastojen kanssa. – Tuotteemme suorastaan vaativat päästä kuluttajien testattaviksi, siksi rento ja toiminnallinen alue on meille erityisen sopiva. Välineiden käytettävyys tulee näin parhaiten kokeiltua. Juuri uutuustuotesarjan esittelyssä käyttäjän oma näppituntuma on tärkeä, hän jatkoi.

Fiskarsin messuosallistumiseen kuului iso osasto myös Kevätpuutarhamessujen puolella. Se keskittyi kastelutuotteisiin. Kiira Petitin mielestä kahden osaston ratkaisulla brändi saadaan hyvin esille. – Kuluttajat kiertävät isoja messuja montaa reittiä arvioiden ja vertaillen tuotteita. Tämä kokonaisuus toimi, saimme hyvää näkyvyyttä ja puhuttelimme eri kohdeyleisöjä paremmin.

Saunaan, kylpyyn, lampeen Viime vuonna perustettu lappeenrantalaisyritys Hirsiveistämö Karapuu Oy panostaa markkinointiin huolella. Yrityksen kolmen hengen tiimi oli messuilla ensimmäistä kertaa. Oman osaston lisäksi heidänkin messuosallistumiseensa kuului näkyvyyspaikka Nuotiopiirialueella. Siellä messukävijöitä ihastutti charmi-

”Mökki on suomalaisuutta puhtaimmillaan.”

kas kelosauna lammen rannalla. – Olemme uusi toimija, ja halusimme heti erottautua muista. Kaikki tuotteemme, hirsimökit, saunat ja aitat ovat käsin veistettyjä. Kostamuksen kelopuusta suunnitellut saunat veistetään Petroskoissa ja kasataan valmiiksi Lappeenrannassa, kertoi toimitusjohtaja Vesa Kippola. Pieni yritys tavoitteli sekä omakotiasujia että mökin omistajia. – Pihakalusteemme ovat moderneja ja kaupunkimaisia, mökkimallisto taas edustaa perinteistä linjaa, kertoo Kippola tyytyväisenä yleisömenestykseen. Myös mm. kylpytynnyreitä ja tynnyrisaunoja valmistavan Turun Fimexin toimitusjohtaja Kai Kosklinilla piti messuilla kiirettä. Monessa mukana ollut messukonkari piti OmaMökin Nuotiopiiri-konseptia kaikkien aikojen onnistuneimpana. – Nuotiopiirin lisänäkyvyys sitoo toki yhden ihmisen alueelle. Mutta hyvä messutarjous takasi sen, että esillä ollut palju myytiin pois. Näin osallistuminen maksoi itsensä heti takaisin, hän iloitsi.

K A S V OK K A IN

19


M E S S U K ÄV I J ÄT VANESSA JA TEUVO SANDS TRÖM  | HEL SINKI

Yhdessä on kiva touhuta.

20


L

Laatuaikaa

apsimessuilla on aivan omanlaisensa kävijäkunta. Tapahtuma on tehty lapsille, nykyisille ja tuleville lapsiperheille ja heidän lähipiirilleen. Kokonaisuuden kruunaa hieman toisenlainen tapahtuma, karvainen ja pehmeä Eläinystäväni. Tapasimme tuhansista Eläinystäväni-kävijöistä kaksi. Vanessa Sandström, 11 vuotta, oli ottanut mukaan ukkinsa Teuvo Sandströmin. Yhdessä he kiersivät kaikenkarvaisten lemmikkien Eläinystäväni-hallia. Ja katsottavaa riitti. Isoja ja pieniä koiria, lyhyt ja pitkäkarvaisia kissoja, touhukkaita marsuja, pysty- ja luppakorvaisia kaneja, villisti vipeltäviä hiiriä ja lemmikkirottia, uteliaita gerbiilejä ja monia muita. Karvakaverien lisäksi kävijöiden ihmeteltävänä ja myös ostettavana oli lemmikkitarvikkeita leluista kuljetushäkkeihin, ruokiin ja herkkupaloihin. Eläinystäväni on lemmikkiharrastajan paratiisi, jossa nähtävää ja koettavaa riitti kaikenikäisille.

Yhdessä hauskempaa Hyvässä seurassa messuille on mukava tulla. – Olemme Vanessan kanssa olleet monta kertaa yhdessä erilaisilla messuilla, Teuvo Sandström sanoo. – Lähdin mielelläni mukaan, koska tiedän, että Vanessa jos kuka tykkää eläimistä. Paikanpäällä minun ei tarvitse kuin pysyä mukana. Vanessa päätti suunnan ja etenemistahdin. Tämä on yhteistä laatuaikaa molemmille. Tyttärentyttären kanssa on mukava kiertää, kokea ja nähdä kaikkea kivaa.

TEKSTI Juha Kontu  KUVAT Pekka Hannila

Vanessa on ukkinsa kanssa samaa mieltä. – Yhdessä on kiva touhuta eikä ukkia ole koskaan tarvinnut houkutella mukaan, Vanessa sanoo. – Lapsimessut ja erityisesti Eläinystäväni ovat ehdottomia messusuosikkejani.

Oma koira kiikarissa Mikä Eläinystävissä erityisesti kiinnostaa? – Ehdottomasti koirat, Vanessa tuumaa ja kertoo suunnitelmissa olevan oma koira. Pikkuhiljaa myös tytön äiti on kypsymässä asiaan. Pian Sandströmeillä saattaa tassutella oma karvakuono. Koirarotukin on jo selvä. – Sen pitää olla jackrusselinterrieri, messukävijämme tuumaa. – Kysymys on enää siitä, mistä löytyy luovutusikäinen pentu. Tosin vielä en ole saanut aivan lopullista lupausta, mutta olemme kirjoista ja netistä eloisaa pikkuterrieriä katselleet. Täällä pääsimme tutustumaan rotuun läheltä. Hyvältä näyttää. Messukeskuksessa järjestetyissä koiranäyttelyissä olemme käyneet useasti jo aiemminkin. Vanessalla on selkeä mielikuva, mitä oman koiran saaminen edellyttää. – Ainakin olen vastuuntuntoinen emäntä. Koirasta tulee huolehtia ja se tulee aina ottaa huomioon. Ulos pitää lähteä säällä kuin säällä, Vanessa latelee koiranomistajan perusoppeja. Eikä ukki voi muuta kuin nyökytellä tyttärentyttärensä linjauksille. – Täällä on hyvä tutustua rotuun lähemmin, hän tuumaa. Vanessa on kokenut koiranhoitaja jo entuudestaan. – Kummisedän borderterrieri Kössin ul-

koiluttaminen on antanut hyvät eväät myös oman koiran hoitoon, Vanessa sanoo. – Kössin ulkoiluttaminen on antanut käsityksen siitä, mitä koiraperheen arki on. Se myös kasvattaa vastuullisuuteen, ukki jatkaa. Vanessa on innolla kahlannut netin koirasivustoja. Parhaiten eläimiin tutustuu paikanpäällä. – Ei netissä voi koskea turkkiin tai silittää koiraa, mutta täällä voi, Vanessa tuumaa. – Siksi Eläinystäväni on ehdoton suosikkini ja minusta mainio tapahtuma.

Raskaan sarjan messukävijä Mikä oli tämänkertaisen messukäyntisi huippujuttu? – Koirat ja puput jäivät mieleen. Mukavaa oli myös se, että useimpia eläimiä pääsi omin käsin koskemaan, Vanessa sanoo. – Täällä näki kaikenlaista mielenkiintoista yhdessä isossa hallissa. Onko ukilla omia suosikkimessuja? – Erityisesti kiinnostaa naapurihallin ModelExpo, johon toivottavasti ehdimme messupäivän aikana. Oman messukalenterini ehdoton ykkönen on Venemessut. Myös Skiexpo ja Matkamessut kuuluvat messukalenteriini, Teuvo Sandström listaa ja paljastuu raskaan sarjan messukävijäksi. – Nykyisissä messutapahtumissa ilahduttaa se, että samaan aikaan on rinnakkaisia tapahtumia, joissa on sopivasti yhteistä. Esimerkiksi Eläinystäväni-messujen rinnalla oli Lapsimessut, Kädentaito ja pienoismallien ModelExpo.

K A S V OK K A IN

21


CASE | E A A C I - K O N G R E S S I

Kesäilmiö Suomen kesään kuuluvat näyttävät tiedekongressit. TEKSTI Juha Kontu  KUVAT Pekka Hannila

22


K

uluneen kongressikesän ykköspaikan vei EAACIn kongressi. Juhannusviikolla Helsingin katukuvassa vilisi yli 8 000 kongressivierasta yli sadasta maasta. Kongressin käytössä olivat lähes kaikki Messukeskuksen tilat. European Academy of Allergy and Clinical Immunology eli EAACI on lähes 10 000 allergia- ja immunologialääkärin ja tutkijan järjestö. Vaikka suomalaiset isännöivät kongressia, toteutuksessa näkyi kansainvälisen järjestön vahva kongressikokemus. – EAACI järjestää säännöllisesti suuria kansainvälisiä kongresseja ja kymmeniä koulutustapahtumia. Selkeät brändimääritykset varmistavat sen, ettei kaikkea tehdä joka vuosi uudelleen, sanoo kongressin suomalainen puheenjohtaja, professori Antti Lauerma. Hän toimii Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Iho- ja allergiasairaalan johtavana ylilääkärinä. Paikallisen isännän panos näkyi kuitenkin kongressin sisällössä. – Kongressin pääteema perustui Suomen kansalliseen allergiaohjelmaan, jota sovelletaan myöhemmin koko EU:n alueella, Lauerma sanoo. – Kongressi oli erinomainen paikka avata ohjelmaa kollegoillemme.

kerran olimme kisassa vuonna 2008. Kolmannella kerralla etenimme loppusuoralle ja vuonna 2015 Helsinki valittiin vuoden 2017 isäntäkaupungiksi. Myönnettävä on, että valinta lämmitti. Kova työ kannatti. Messukeskus ja Helsingin kaupunki toivat oman panoksensa kongressin hakuvaiheesta lähtien. – Esimerkiksi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen tapasi hakuvaiheessa EAACIn johtoa ja osaltaan vakuutti heidät Helsingin kyvystä isännöidä kongressiamme. Myös Messukeskus oli mukana hakuprosessin ensimetreiltä. Ote oli ammattimaista. Tilojen hallinta ja niiden muunneltavuus vakuuttivat. Valinnan ratkaisi kokonaisuus, jonka kongressivieraille tarjoaisimme, Lauerma sanoo.

Vahvaa kongressiosaamista Valinnan jälkeen alkoi kongressin toteutusvaihe. – Käytännön kongressijärjestelyt koordinoitiin EAACIn keskustoimiston ja sen kokeneen

Kova kisa isännyydestä Kongressi-isännyys ei tule sattumalta. – Ensimmäisen kerran haimme EAACIn kongressia Suomeen jo vuonna 2005. Seuraavan K A S V OK K A IN

23


”Kongressit ovat erinomaisia paikkoja verkostoitumiseen.” kumppaniverkoston voimin. Se toteutti kaiken tarvittavan ilmoittautumisista rekisteröinteihin, majoituksiin, näyttelyjärjestelyihin, yhteyksiin tapahtumapaikan kanssa ja lukemattoman määrän yksityiskohtia. Kongressi-isännyys oli myös arvostuksenosoitus suomalaiselle tiedeyhteisölle. – Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta rankataan Euroopan kymmenen parhaan joukkoon.

Tuore, raikas, houkutteleva Helsingin vetovoimaa kansainvälisten kongressien tapahtumapaikkana on rakennettu huolella. Helsinki on tuore ja raikas. Messukeskus on lunastanut paikkansa vahvana kongressitalona. – Yhä suuremmat kongressit ovat löytäneet Helsinkiin. Pääkaupunkiseudun hotellikapasiteetti on hyvässä kasvussa. Messukeskus on myös kyllin suuri ja muuntuva kongressikeskus. Tekniikka toimii ja palvelut sujuvat, Lauerma sanoo. – Ylitimme 8 000 delegaatin rajan eli järjestimme EAACIn historian suurimman kongressin. Helsinki otti kansainväliset kongressivieraat hienosti vastaan. – Pohjoinen ulottuvuutemme tarjosi kävijöille nähtävää. Vehreä luonto ja urbaani kaupunki täydentävät toisiaan. Kaupunki on kongressivieraalle 24

sopivan kokoinen. Kaikki on lähellä, jopa kävellen. Yhteydet Helsinkiin toimivat kaikkialta maailmasta. Suora junayhteys lentokentältä Messukeskukseen oli myös vahvuus. Lisäksi ilmainen joukkoliikennelippu kongressin ajaksi ihastutti osallistujia, sanoo Lauerma.

Uutuuksia ja yhdessäoloa Tiedekongressin anti ammattilaisille oli monipuolinen ja hyödyllinen. – Tuoreinta tutkimustietoa tarjottiin useasta suunnasta yhtä aikaa – seminaarisaleissa, workshopeissa, paneelikeskusteluissa, näyttelyssä, ja kollegoja tapaamalla. Tähän tarvittiin Messukeskuksen kaikki kokous- ja luentotilat. Parhaimmillaan väkeä oli yhdessä tilassa noin 3 000, Lauerma sanoo. Keskeinen osa tieteellistä kongressia oli näyttely, jossa yritykset kohtasivat ydinkohderyhmänsä. – Näyttelyalue varattiin täyteen jo paljon ennen kongressia. Mukana oli lääke- ja diagnostiikkayrityksiä, järjestöjä ja lääketieteellistä mediaa. Sosiaalinen ohjelma kuuluu kongresseihin. Ammattiasian rinnalle tarvitaan kevyttä sisältöä. Kongressit ovat erinomaisia paikkoja verkostoitumiseen. – Esimerkiksi ensimmäisen illan tervetulotilaisuuden rennossa ilmapiirissä kohdattiin vanhoja ja tutustuttiin uusiin kollegoihin.


Tapahtumatalo vahvasti mukana MESSUKESKUKSEN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ Päivi Tikkinen vastasi tapahtumatalon panoksesta kongressijärjestelyissä. – Kokonaisuutta koordinoi ja ohjasi EAACIn keskustoimisto, Tikkinen kertoo. – Apuna sillä oli näyttelyjärjestelyihin erikoistunut Interplan. Rekisteröinneistä ja postereista huolehti K.I.T. Turvallisuudesta, siivouksesta ja osasta tilavarauksista vastasi VOBE. AV-tekniikan kumppanina oli MiceMedia apunaan Suomen Videoviestintä SVV ja logistiikkaa hoiti Schenker. Kongressin verkkoyhteydet vaativat erityishuomiota. SVV toi tähän osaamisensa. – Yhteyksien oli toimittava kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Verkkoon kytkeytyi samanaikaisesti tuhansia osallistujia. Myös Fazerin panos oli vahva. – Esimerkiksi lounastajille oli tarjolla useita erilaisia ruokailuvaihtoehtoja. Lisäksi Messukeskuksen kiinteät ravintolat olivat avoinna kongressin ajan. Kongressin turvallisuudesta huolehti Messukeskuksen turvallisuuskumppani Securitas.

– Yhteistyö EAACIn turvallisuusasiantuntijoiden kanssa oli erityisen tiivistä. Messukeskuksen rakennus- ja kalustepalvelu suoriutui hienosti omasta urakastaan. – Yöaikaan tiloja purettiin ja rakennettiin. Aamulla osa tiloista näytti täysin erilaiselta mitä kongressikävijä oli edellisenä päivänä nähnyt. Myös Messukeskuksen näyttelysuunnittelijat ja -rakentajat pääsivät mukaan. – Esimerkiksi EAACI:n oma infotiski sekä muutamien näyttelyosastojen suunnittelu ja toteutus oli heidän vastuullaan, Tikkinen sanoo. Messukeskuksen graafisten palvelujen vastuulla oli kongressin opasteet. – Tilasta toiseen siirtymisen tuli olla helppoa ja nopeaa. Opasteilla oli silloin keskeinen tehtävä. – Valtavan kongressin toteutus vaati erityisen tiivistä ja tarkkaa yhteistyötä kaikkien osapuolten kesken, Tikkinen sanoo. – Kun siinä onnistuttiin, myös lopputulos oli huippuluokkaa ja kongressi jäi osallistujien mieleen.

Antti Lauerma ja Päivi Tikkinen.

”Pääteema perustui Suomen kansalliseen allergiaohjelmaan.”

K A S V OK K A IN

25


KUVIN

WOW MITKÄ

26

M


←←Sambakulkue toi auringon ja poreilevan ilon Messukeskukseen.

←Midnight Follies

hurmasi vintage-asuin, askelina jazz ja charleston.

↗Tuure Kilpeläinen

ja Yona Suomen suurimmalla tanssilattialla.

→Boogie woogie,

zouk ja yli 60 muuta tanssia… Jokaiselle jotakin!

→→Tankotanssin

maailmanmestari Oona Kivelä sai kaiken näyttämään helpolta.

TEKSTI Tarja Gordienko KUVAT Pekka Hannila

MUUVIT

UUSI TANSSI VIEKÖÖN -FESTIVAALI sulatti sydämet ja siivitti tuhannet tanssinhaluiset kaikkien aikojen viikonloppuun.

←← Tanssi hurmaa kaikenikäiset. Koko Messukeskus tanssi!

→ Soila, Adunais ja kuuma salsa.

↘ Rumbasta rivitanssiin

ja baletista lavatansseihin - myös pyörätuolilla.

→→ Minna Tervamäen

upea tyylinäyte. Myös Suomen Kansallisbaletti esiintyi Messukeskuksessa.

IKILIIKKUJA IRTI Mikko Juntusen breikkaus vakuutti katutanssifanit.

K A S V OK K A IN

27


SUKKELAAN, JONOTTAMATTA

Messukeskus loihtii asiakkaidensa messupäivään lisää aikaa sujuvoittamalla sisäänpääsyä. Uusitut sisäänkäynnit odottavat jo syksyn messuvieraita. TEKSTI Tarja Gordienko  KUVAT Pekka Hannila

28


U

usi päivä on alkamassa – nyt nopeasti mukaan messuvilinään. Jatkossa sisään sujahtaa entistä sukkelammin, sillä Messukeskuksen sisäänkäynnit on uudistettu. Sisälle tullaan porttien kautta, ja oikealle reitille löytää helposti uusia digiopasteita seuraamalla. Älykkäät portit ovat Koneen design-palkittua KONE turnstile 100 -sarjaa. Kummallakin sisäänkäynnillä on kahdeksan porttia. Portti avautuu QR-koodilla. Messukeskuk-

sen eLipuissa ja yleisömessujen printtilipuissa QR-koodi on jo nyt. Marraskuusta lähtien koodi on myös ammattimessukävijöiden rintakorteissa ja näytteilleasettajien kulkuluvissa. Myös huolto- ja rakennusovilla siirrytään marraskuussa QR-lukijoiden käyttöön.

kous- ja kongressivieraita, näytteilleasettajia, rakentajia, esiintyjiä, median edustajia ja ryhmiä. Jokaisella on omat tarpeensa ja kiireensä. Uudistusten tavoitteena on, että kaikilla on mukavasti tilaa ja heti ovella tarjolla juuri ne palvelut, joita kukin tarvitsee.

Palvelumuotoilu jatkuu 2018 Ensi vuonna sisäänkäynneille on luvassa lisää asiakkaiden liikkumista helpottavia uudistuksia. Kassat, rekisteröitymispaikat ja asiakaspalvelupisteet järjestetään ja kalustetaan uusiksi. Myös rekisteröitymisjärjestelmä uusitaan. Messukeskuksessa käy vuosittain yli miljoona vierasta. Tässä joukossa on messu-, ko-

Helppoa, kätevää ja nopeaa.

29


TARVITSETKO MESSUVALMENNUSTA?

OSAA JA ONNISTU

→ WWW.MESSUKESKUS.COM/MESSUVALMENNUS

AISTI JUHLAT Ota aistit käyttöön juhlien suunnittelussa ja toteutuksessa. TEKSTI Suvi Kinnunen ja Teija Armanto  KUVA Thinkstock

NÄKÖ AISTIEN HYÖDYNTÄMINEN synnyttää kon-

takteja ihmisten välille. Aistit ovat tiukasti yhteydessä tunteiden syntymiseen. Pidä huoli siitä, että aistikokemukset ovat harmoniassa keskenään, jolloin ne vahvistavat valittua teemaa ja tapahtumasi mukaansatempaavuutta. Herätä viisi perusaistiamme eloon omissa juhlissasi.

30

Somistus, tapahtumatila, ruoka ja sen asettelu vaikuttavat siihen, miten tapahtuma koetaan. Kiinnitä huomiota myös valaistukseen. Liian pimeä tai liian kirkas tila tappaa tunnelman nopeasti. Näkö on aisteista vahvin ohjaamaan muita aisteja – näyttääkö tila tai ruoka-annos houkuttelevalta? Sopivatko värit yhteen ja tilaisuuden teemaan? Mitä värisävyt ja elementit kertovat ja millaisia tuntemuksia ne herättävät?


OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

HAJU

MAKU Erityisen paljon muihin aisteihin yhteydessä oleva makuaisti on tärkeä osa kokemusta. Hajuaisti kertoo paljon ruuasta jo ennen maistamista, tuntoaisti taas kertoo ruoan koostumuksesta, näköaisti kertoo, miltä ruoka näyttää ja minkä väristä se on ja kuuloaisti sen, miltä syötävä kuulostaa syödessä. Makuaisti vahvistaa muiden aistien kautta saadun ensivaikutelman.

Vahvasti makuaistiin yhteydessä oleva hajuaisti on aisteista ainoa, johon reagoidaan samalla hetkellä, kun haistaminen tapahtuu. Hajuaisti on yhteydessä aivojen mielihyväkeskukseen, joka hallitsee mielihyvän tunnetta, tunteita ja muistoja. Siksi tuttu tuoksu vie hetkessä takaisin aiempaan. Koivun tuoksu voi tuoda mieleen juhannussalon. Glögi vie ajatukset jouluun. Liitä tapahtumasi teemaan tuoksuja. Kannattaa harkita sopivia huonetuoksuja, joilla elävöittää tapahtumatilaa.

TUNTO Kosketus tuottaa vain yhden aistimuksen kerrallaan. Asioiden koskettaminen on monelle tärkeää. Mieti, mitä ihmiset tapahtumassasi tunnustelevat – tällä saattaa olla merkitystä siihen, millaiset istumajärjestelyt valitset tai millaisia materiaaleja somistuksessa suosit. Muista myös se, että pyöreät muodot herättävät erilaisia tuntemuksia kuin kulmikkaat.

KUULO Äänet vaikuttavat tunteisiimme ja käytökseemme vahvasti. Kuvittele tilanne, jossa kuulet tölkin sihahduksen. Se saa ajattelemaan tuttua juotavaa ja mahdollisesti tämän jälkeen ostamaan sitä. Musiikin on todettu johdattavan kuluttajaa ostopäätöksissä. Musiikilla ja äänillä aikaansaadaan tuloksellisia tapahtumia.

Ota juhlissa kaikki aistit avuksesi!" K A S V OK K A IN

31

31


AJASSA

LISÄÄ UUTISIA NETISSÄ → WWW.MESSU KE

Uusi Free from -tapahtuma ”LAUTASELLA – GLUTEENITON, VEGE, VEGAANI, ALLERGIA, ELÄVÄ- JA RAAKARAVINTO”, on Messukeskuksen ja Keliakialiiton järjestämä uusi tapahtuma free from- ja erityisruokavalioista. Tapahtumassa voi tehdä ostoksia ja maistella tuotteita. Lisäksi luennot, tietoiskut ja näytöskeittiön esitykset antavat vinkkejä hyvään, turvalliseen ja maukkaaseen arkeen. Yhteistyökumppaneina ovat Keliakialiitto, Astma- ja allergialiitto, Vegaaniliitto ja Elävä raakaravinto ry. LAUTASELLA 27.–28.4.2018 – #LAUTASELLA2018

Kongressimessut Pasilaan

Riikka Peltola (takana), Heidi Karjalainen (edessä) ja Ruut Joensuu (vas.) ovat Vuoden nuori suunnittelija finalisteja. Lisäksi finaalissa on mukana Nina Tanskala.

SUOMINEIDON UUDET VAATTEET MITÄ JOS KANSALLISPUKU suunniteltaisiin ihan uusiksi, puhtaalta pöydältä? Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu kunnioittaa tänä vuonna Suomi 100 -juhlavuotta kansallispukuteemalla. Nyt ei haeta modernia versiota vanhoista maakuntien kansallispuvuista, vaan uutta näkemystä suomalaiseen pukeutumiseen – iltapuvusta tuulipukuun. Vuoden nuori suunnittelija on Messukeskuksen ideoima ja Suomen Messusäätiön rahoittama kilpailu suomalaisille vaatetussuunnittelun opiskelijoille. Voittaja saa kuumottavan haasteen lisäksi Messusäätiön 5 000 euron stipendin sekä mahdollisuuden esittäytyä sadoille median edustajille ja kymmenille tuhansille messuvieraille lokakuisilla I love me -messuilla. I LOVE ME 20.–22.10.2017 – WWW.ILOVEME.FI, #ILOVEME

TAPAHTUMA-ALAN AMMATTITAPAHTUMA Kongressimessut vaihtaa areenaa ja järjestetään tulevana keväänä Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävän Management Eventsin tavoitteena on kehittää ja uudistaa tapahtuman sisältöä muuton myötä voimakkaasti. – Messukeskus on neljäs tapahtuma-areena Kongressimessujen 22-vuotisessa historiassa. Asiakkaamme ovat ottaneet paikanvaihdoksen innostuneesti vastaan. Kongressimessuille osallistuu vuosittain runsaat 200 yritystä ja noin 3 000 kävijää, sanoo Management Eventsin myyntijohtaja Petri Hiltunen. KONGRESSIMESSUT 11.–12.4.2018 – WWW.KONGRESSIMESSUT.FI

Usva ja Namu MESSUKESKUKSEN KOKOUSTAMO jatkaa uudistumistaan. Täysin uusittu kokoustila 215 on nyt nimeltään Usva. Tila hehkuu sinisen, harmaan ja mustan eri sävyissä, piristeenä pisara keltaista. Kaikki pinnat ja valaisimet on uusittu. Upea usva-teemainen, koko seinän levyinen suurkuva ja valoa antava lasiovi täydentävät Usvan tyylikkyyden. Suurkuva on painettu akustiikkalevylle. Usvaan mahtuu luokkamuodossa 40 kokoustajaa. Pikkuriikkinen ilopilleri Messukeskuksen kokoustilojen joukossa on puolestaan uudistunut kokoustila Namu. Värikäs Namu sopii muutamalle kokoustajalle ja on nimensä mukaisesti kaunis kuin karkki. Pinkkiä sävyä ja riemukasta raitaa pursuava tila tarjoaa käyttäjilleen takuuvarmasti tuoreita, värikkäitä ideoita. TUTUSTU TILAESITTELYSSÄ: WWW.MESSUKESKUS.COM/TILAT

32


MESSUKESKUS BLOGGAA → WWW.MESSUKESKUS.COM → BLOGIT

#

Maatalouskaupalle uusi tapahtuma UUSI MAATALOUSKONEIDEN ja maatalouden tuotantopanosten kaupan tapahtuma MaatalousKonemessut järjestetään 15.–17.11.2018 Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestää Messukeskus yhteistyössä konekaupan ja muiden alan toimijoiden kanssa. Messukeskus tarjoaa tapahtumalle kauan kaivatut tilat, joihin kaikki alan toimijat mahtuvat. Tapahtumassa esitellään koneiden lisäksi kasvinviljely- ja karjatilojen muutkin keskeiset tuotantopanokset ja palvelut. Mukana on siis myös rehuteollisuus, sekä lannoitteet, siemenet, kasvinsuojeluaineet, rakennukset ja tarvikkeet. MAATALOUSKONEMESSUT 15.–17.11.2018 – WWW.MAATALOUSKONEMESSUT.FI, #MAATALOUSKONEMESSUT

Energiaviisas Messukeskus ENERGIAVIRASTO JA MOTIVA ovat palkinneet Messukeskuksen energiatehokkuudesta. Tunnustus tuli ansiokkaasta toiminnasta ja tunnollisesta sitoutumisesta Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukseen vuosina 2008– 2016. – Otamme tunnustuksen iloisina vastaan. Vastuu ympäristöstä on osa toimintamme läpinäkyvyyttä ja laatua, sanoo toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen. Messukeskuksen tilat vastaavat pinta-alaltaan kahdeksaa täysimittaista jalkapallokenttää. Energiatehokkuus syntyy pitkälti uusinta talotekniikkaa hyödyntämällä.

Nörttitytöt Worldconissa geekgirls.fi/wp/blog/2017/08/21/norttityttojen-worldcon/ 13.8.2017, 23.00 Lontoon conissa kaikki meni nappiin. Nörttitytöt-bloggaaja Reettaa jännitti, miten Helsinki pärjää ison scifi-tapahtuman areenana: ”Kaiken kaikkiaan Worldcon 75 oli upea kokemus ja olen taas enemmän sitä mieltä, että scifi- ja fantasiafanit ovat mahtavaa porukkaa. Yhteisöllisyys, joka näinkin valtavassa kansainvälisessä tapahtumassa on läsnä, on jotain aivan uskomatonta, siihen tunnelmaan jää vähän koukkuun.”

BLOGIPOSTAUS

ESKUS.COM

REETTA – NÖRTTITYTÖT-BLOGGAAJA

Usva Nostan hattua conin järjestäjille.” 33


HYÖDYNNÄ MOBIILISOVELLUSTA MESSUKÄYNNILLÄ!

Messukeskuksen omasta applikaatiosta näet messutapahtumaan osallistuvat yritykset, ohjelman, hallikartan ja tapahtuman palvelut. Appi auttaa sinua suunnittelemaan messupäiväsi tehokkaasti ja löytämään messutarjonnasta kiinnostavimmat kohteet, osastot ja ohjelmapisteet. Sovellus on käytettävissä kaikissa Messukeskuksen järjestämissä tapahtumissa.

OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

Voittavien yritysten menestyksen takana ovat onnelliset työntekijät. Miten työympäristöstä tehdään yrityksen voimavara ja työntekijöiden kyvyt saadaan parhaiten käyttöön? Lue tarina www.martela.fi/voittajatarinat


Palveluhakemisto

Hyödynnä osallistumiseesi kuuluvat veloituksettomat face-to-face-messuvalmennukset! Merkitse ajankohdat kalenteriisi ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa messuvalmennus.fi.

Syksyn 2017 valmennukset: Kävijävirtaa osastolle 16.8. klo 8.30–12.30 (pidetty) •

Sosiaalisella medialla tehoa messuosallistumiseen, Piritta Seppälä / Viestintä-Piritta

Elämyksiä osastolle, Timo Berry / Suunnittelutoimisto Both

Tee tulosta messuilla 6.9. klo 8.30–12.30 •

Ammattimainen johtaminen, Tero Puranen / Ammattijohtaja.fi

Myynnin tavoitteet, resurssointi ja jälkimarkkinointi, Maria Mäkelä / Trainer’s House

Toimiva osasto ja osastohenkilökunta 4.10. klo 8.30–12.30 •

Osaston toiminta messuprojektin keskiössä. Riitta Saarikangas / Zulia

Vaikuttava messukohtaaminen – messuisännät, Helena Wallo / Faustus

Kävijähallinnan palvelut tapahtumiin, mm. asiakas- ja koulutustilaisuudet, messut, kokoukset ja toimialapäivät Kävijätunnistus viivakoodija rfid-tekniikoilla. Yhteydenotto: Puh. +358 400 408 875 www.procode.fi


Tulossa! SYYSKUU 12.–13. 13.–15. 13.–17. 15.–17. 15.–17. 21. 26.–27. 26.–27. 26.–27.

Työterveyspäivät Showroom Habitare, Antiikki, Forma Syksy HighEnd Helsinki Kespron messut FinnSec, Kiinteistö, Avita Audiovisual Expo Cyber Security Nordic Ahlsell Expo

LOKAKUU 2.–3. 4.–6. 10.–12. 10.–12. 10.–12. 11.–12. 11.–12. 20.–22. 20.–22. 26.–29. 26.–29.

Nordic Business Forum Suomen Kardiologisen Seuran syyskokous Teknologia 17: Automaatio, Elkom, Hydrauliikka & Pneumatiikka, Levytyö, MecaTec Robosteam Helsinki Kunnossapito Easyfairs Empack, Easyfairs Logistics & Distribution LOGYiSCM I love me Beauty Pro Helsingin Kirjamessut Viini ja Ruoka

MARRASKUU 3.–5. 3.–5. 4. 7. 10.–12. 15.–17. 17.–18. 23.–25. 28.–29. 29.–30. 30.–1.12.

GoExpo Winter GameXpo K-Team Päivät GIS Expo – Paikkatietomarkkinat ELMA, Metsämessut, Kädentaito, Lemmikki, OutletExpo Operatiiviset päivät Farmasian päivät Hammaslääkäripäivät Studia Sijoitus Invest Slush

JOULUKUU 8.–10. 13.–15.

Koiramessut Eläinlääkäripäivät

Tilanne 23.8. Päivitetty ohjelma osoitteessa messukeskus.com

messukeskus.com | #messukeskus

OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.