3 2016
Rooli päälle TUNNE ASIAKKAASI AINA VALMIS UUTEEN HAKOLA HABITARESSA VUODEN SUURIN – ESHRE 16 K A S V OK K A IN
OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.
TÄ S S Ä N U M E R O S S A
MESSUKASVO
Uudistimme palvelulupauksemme.
Sykähdyttävää palvelua ME K A IK K I H A LUA MME kohdata asiakkaamme laadukkaasti, mutta milloin palvelu on niin hyvää, että se suorastaan sykähdyttää?
Yleensä juuri pienimmät teot huomataan – varsinkin jos ne jäävät puuttumaan. Iloiset tervehtimiset, kohtelias oven avaus, tervetulleeksi toivottaminen. Nopea vastaus soittopyyntöön, ripeä tarttuminen asioihin, toiveiden ennakointi. Avuliaisuus ja toisen huomioiminen. Näillä pötkitään jo pitkälle! Laadukas palvelu on muutakin. Se on ongelmiin tarttumista, kokeilunhalua ja ripeää kehittämistä. Se on onnistumista ja joskus epäonnistumista, sillä rohkea kehittäminen ja oppiminen saattaa hetkellisesti johtaa myös siihen.
Tervetuloa hienojen elämysten taloon."
JOK A INEN MEISTÄ on joskus saanut osakseen mieleenpainuvan hy-
vää palvelua. Sykähdyttävä palvelu synnyttää hienon tunteen – tunteen, että juuri sinulla on merkitystä. Sellaisen tarinan haluaa mielellään kertoa muillekin.
Messukeskus saattaa kasvokkain yritykset ja asiakkaat, elämykset ja ihmiset, asiantuntijat ja inspiraation etsijät. Messukeskuksessa järjestettäviin messuihin, kokouksiin, kongresseihin, juhliin ja muihin tapahtumiin osallistuu vuosittain 10 000 näytteilleasettajaa ja yli miljoona kävijää. Messut ovat kuudenneksi suurin media Suomessa.
Kansikuvaus Pekka Hannila
TÄ LL A ISTA PA LV ELUA me messulaiset haluamme tarjota sinulle. Siksi käynnistimme syksyn pohtimalla perin pohjin palvelulupaustamme ja palvelutasoamme. Tulokset näet tullessasi seuraavan kerran Messukeskukseen. Tervetuloa sykähdyttävän palvelun ja hienojen elämysten taloon!
VERONICA KRABBE Palvelukehityspäällikkö veronica.krabbe@messukeskus.com
Facebook “f ” Logo
CMYK / .eps
Facebook “f ” Logo
CMYK / .eps
/messukeskus / messukeskus Blogi:messukeskus.wordpress.com/
OIKEITA
10
KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.
0
3.2016
MEMO SIVUT 6-7
Nordic Business Forum Sijoitus-Invest Pasilaan Messu-chat apunasi Tiesitkö Wanhasta Satamasta? Suosikkimessuni TEEMA
Palvelumuotoilu 10 MESSUTREFFIT
Aina valmis Kristina 14
26
CASE
Vuoden suurin kongressi 16 KUVIN
Rooli päälle ja Ropeconiin 20 CASE
Hakola Huonekalu Habitaressa 22 MESSUKÄVIJÄ
Katja Weiland-Särmälä Antiikissa 26
14 16
MESSUVALMENNUS
Aikajana apunasi 28
22
PALVELUKEHITYS
Asiakkaita kuunnellen 30
AJASSA SIVUT 32–34 Tapahtumien uusi koti Mikä Olohuone! 125 syytä juhlaan Näkyvyyttä digisti Pölyttömät messumatot KASVOKKAIN on Messukeskuksen asiakaslehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Painosmäärä 46 500 kpl Julkaisija Messukeskus, PL 21 (Messuaukio 1), 00521 Helsinki, puh. 040 450 3250 Päätoimittaja Anni Vepsäläinen Toimituspäällikkö Tarja Gordienko Toimitussihteeri Teija Armanto Toimitusneuvosto Jaana Antila, Juha Kontu, Kaisa Siipilehto, Sari Auranen Toimitus Juha Kontu/Komedia Oy Ulkoasu Pekka Hannila/ Sorbass oy Ilmoitusten myynti BF Media Oy, Markku Rytkönen, puh. 09 4559 2245, markku. rytkonen@bfmedia.fi Painopaikka SP-Paino Oy, Nurmijärvi ISSN 1797-6499 Muuttuiko osoite tai haluatko antaa palautetta lehdestä? Ota yhteyttä → kasvokkain@messukeskus.com → www.messukeskus.com
20
MEM0
→ WWW.MESSUKESKUS.COM #messukeskus
12.-14.10.
RAKENTAMAAN LOKAKUUSSA järjestettävä rakennus- ja talotekniikka-alan suurtapahtuma kokoaa yhteen koko rakennusalan. Kotimaisten toimijoiden lisäksi tapahtumassa on yli 50 ulkomaista yritystä, ja omat alueet on varattu muun muassa Liettualle ja Latvialle. FinnBuildissä on yrityksiä 15 maasta. FinnBuild esittelee puurakentamista omalla Woodtown-alueella, ja erilaiset rakentamiseen liittyvät koneet ja laitteet ovat näyttävästi mukana. Seuraa tapahtuman blogia FinnBuildin verkkosivuilla.
→ FINNBUILD – WWW.FINNBUILD.FI, #FINNBUILD
11.-13.11. PARHAASSA IÄSSÄ SUOMESSA ON 1,8 MILJOONAA yli 55-vuotiasta, ja ikäluokan osuus koko väestöstä kasvaa koko ajan. Kohderyhmän merkitys asiakkaina korostuu tulevaisuudessa useilla toimialoilla. Uusi 55plus-messutapahtuma esittelee muun muassa kodin, asumisen, matkailun, terveyden ja hyvin-
voinnin tuotteita ja palveluita parhaassa iässä oleville messukävijöille.
→ 55PLUS-MESSUT – WWW.55PLUS.FI, #55PLUS
4
Puurakentamisen uutuuksia!" Puukuokka-asuinkerrostalon porrashuone. OOPEAA | valokuva Mikko Auerniitty
Slush tuo Helsinkiin 2 000 kasvuyritystä.
MEM
18.–20.11. 21.–23.10.
Hoidetaan terveyttä I LOVE ME -MESSUJEN uutuus on Hoidetaan terveyttä! -alue, jossa voi mittauttaa esimerkiksi silmänpaineen, rasvaprosentin tai kehon D-vitamiinitason sekä testata elvytystaitoja ja osallistua ryhtianalyysiin.
→ I LOVE ME – WWW.ILOVEME.FI, #ILOVEME
27.-30.10.
Palkittavat paikalla YHDEKSÄN POHJOISMAIDEN NEUVOSTON kirjallisuuspalkinnon 2016 finalistia kokoontuu kirjamessuille perjantaina 28.10. kolme päivää ennen Kööpenhaminassa järjestettävää palkinnonjakotilaisuutta.
→ HELSINGIN KIRJAMESSUT – WWW.HELSINGINKIRJAMESSUT.FI, #KIRJAMESSUT MARIANNE VIKKULA CEO SLUSH
4.–6.11.
Cosplayn SM-kisat SUOMEN SUURIMMASSA pelitapahtumassa GameXpossa pidetään cosplayn SM-kilpailut 5.11. Cosplay on erilaisiksi hahmoiksi pukeutumista. Hahmot löytyvät mangan, animen, elokuvien tai oikeiden henkilöiden piiristä.
→ GAMEXPO – WWW.GAMEXPO. FI, #GAMEXPO
4.–6.11.
Jytinällä talveen
N I I T T A R T Y N
ssa assa, jo pahtum ta n ku u p konlo an uutu supervii eajama o A k S in N li ä A s VOIM at ulo päästä ÄYTTÄÄ eihin ja uuntaav s N ll a A ja L m u s A ta n s AUTO peisii ätilois ksi Me ksen sis uusiin u ävät ka u n tt k a y s e ta tä la k t il tu u uto ess koke tutus tevät M ikea ja a rrata ja a on hu ajot läh lppo ve im e o h k n öä viihli o a sia. Koe is a iv mass peli. Yle tu . Merkk u h n lk a e u p e k s a i T e ia. uus kente nta hall oora. n sopiva en suuri pi ja Ellin parhaite e ip ll tr e o s c it keskuks E ytää a Puu, lleja ja lö stit Ann automa kan arti o lu u 016 p t huip #AUTO2 2016.FI, dyttävä
→ AUTO 2
016 – W
WW.AU
TO
SKIEXPO käynnistää talvikauden tänä vuonna vauhdilla. Talvi-ihmisten must-messuilla voi testata uutuuksia, tavata kavereita, shoppailla välineitä sekä fiilistellä tulevaa kautta. Raptähti Mikael Gabriel vetää keikan Skiexpossa perjantaina.
→ SKIEXPO – WWW.SKIEXPO.FI, #SKIEXPO
Muista myös nämä Suomen Kardiologisen Seuran syyskokous 5.–7.10. | Projektipäivät 1.–2.11. | Paikkatietomarkkinat 8.–9.11. | Lemmikki 12.–13.11. | Operatiiviset päivät 16.–18.11. | Farmasian päivät 18.–19.11. | Autokorjaamo 18.–19.11. K A S V OK K A IN
5
MEM0
4 400
AMFISALISSA ON TIL AA 4 400 VIER AALLE.
T I E S I T KÖ ? WANHASSA SATAMASSA
3000 1 10 8 2000 M2 J
U
H
L
T A L O
AINA YLLÄTTÄVÄ NORDIC BUSINESS FORUM myytiin loppuun kuukausia sitten, mutta onneksi kiinnostavaa ohjelmaa ei kapseloida Messukeskuksen seinien sisälle. Tällä kertaa luennot striimataan myös leffateattereiden valkokankaille eri puolilla Suomea yhteistyössä Finnkinon kanssa. Vahvan bisnestapahtuman teemoja ovat digitalisaatio, kulttuuri ja markkinointi. Lavalle kutsutaan muun muassa Pixarin perustaja Ed Catmull, Twitterin entinen toimitusjohtaja Dick Costolo ja skeittauksen 12-kertainen maailmanmestari Tony Hawk. NORDIC BUSINESS FORUM 6.–7.10.2016 – WWW.NBFORUM.COM, #NBFORUM2016
N
Ä
Y
A
T
L
KOKOUSTILAA
T
T
E
L
Y
T
A
T
SALIA
I
L
A
A
Uusille ja konkareille UUDISTUNUT SIJOITUS-INVEST nähdään ensimmäistä kertaa Messukeskuksessa. Yhtenäisellä tapahtuma-alueella näyttely ja luennot ovat koettavissa samassa tilassa. Päälavalla vuorottelevat kiinnostavat puhujat ja paneelikeskustelut. Nordnet Pörssilava kertoo pörssiyhtiöiden kuulumiset, ja Talouslava päivittää tulevaisuuden näkymät. Investium Lava jakaa sijoitustietoutta niin aloitteleville kuin konkarisijoittajille. SIJOITUS-INVEST 30.11.–1.12.2016 WWW.SIJOITUS-INVEST.FI, #SIJOITUSINVEST
KUVAT NBF
I
6
MESSUKESKUKSESSA ON L ÄHES 6 HEHTAARIA TAPAHTUMATIL AA.
100
JÄR JESTÄMME VUOSIT TAIN YLI 100 KIINNOSTAVAA MESSUTAPAHTUMAA.
MEM
SUOSIKKIMESSUNI – Viran puolesta Teknologia-messut on minulle se kovin juttu. Sen lisäksi käyn syksyisin Habitaressa, joka on ideoiden ja inspiraation lähde sisustamiseen. Lisäksi pojan kanssa katsellaan ModelExpossa pienoismalleja ja venemessuilla taas käyn rakentelemassa isompia haaveita. JAN SUCKSDORFF, Teknisen Kaupan ja Palveluiden Yhdistys, yhteyspäällikkö
Tripla rakentuu MESSUKESKUKSEN NAAPURISSA Pasilan asemalla tapahtuu juuri nyt paljon. Pasilasta on tulossa lähivuosina Helsingin toinen keskus, ja uutta Keski-Pasilan aluetta rakennetaan vauhdilla. Pasilan vanha asemarakennus puretaan ja tilalle nousee Tripla, kolmen korttelin kokonaisuus, johon kuuluu kauppakeskus, asuntoja, hotelleja, toimistoja ja pysäköintilaitos. Rakennustöiden ajaksi Pasilan aseman palvelutarjonta on jonkin verran supistunut. Ajantasaiset palvelut löytyvät aseman nettisivulta osoitteesta www.pasilanasema.fi. Junalla messuille saapuvia asiakkaitamme opastamme suuntaamaan junalta suoraan aseman alikulkutunneleihin. Ne johtavat Messukeskukseen ja ovat rakennusvaiheen aikana suorin, nopein ja mukavin reitti messuille.
Kuinka voin auttaa?
Kiitos yhteydenotosta!
Pieni hetki, selvitän asian. Lähetän tästä Autamme lisätietoa. ilomielin!
Tapahtuma alkaa kello 10.
Chattaillaan!
– Lempimessuni on Viini, ruoka ja hyvä elämä -tapahtuma, joka jo nimellään lupaa kaiken mitä tarvitsen. Samaan aikaan Messukeskuksessa on myös kirjamessut, jossa voi hoitaa koko perheen joululahjat alta pois ja ylevöittää arkea kuuntelemalla lempikirjailijan ääntä ja ajatuksia. PETRA MAJANDER, Helsinki Design Week, markkinointijohtaja
– Helsingin Kirjamessut. Olen osallistunut joka kerta, useina vuosina joka päivä, myös lasteni vauva-aikoina ilman työvelvoitetta. Kirjamessuissa yhdistyy mahdollisuus kuunnella itseä kiinnostavia kirjailijoita ja aiheita, tehdä löytöjä ja inspiroitua hoitamaan joululahjaostokset kerralla. OUTI KAREMAA, Metsäkustannus Oy, toimitusjohtaja
– SuomiAreena, Flow, kirjamessut, NBF… Kiinnostavia kaikki. Aiemmin kävin Toronton ideaCityssa, joka on hieman TEDin tapainen tapahtuma. Rakkain tapahtuma löytyy Tampereelta. Vihtorin kirjaston kirjamessut ovat maailman pienimmät kirjamessut – riittävän vähän riittävän kovatasoista ohjelmaa. MARKO KULMALA, storyteller
– Käyn kotimaan messuilla aika harvoin. Kirjamessuilla, Habitaressa ja tietysti DigiExpossa on tullut käytyä useampana vuonna. Kaikki hyvin järjestetyt ja sisällöllisesti mielenkiintoiset messut ovat yhtälailla viihdyttäviä. Messukeskus on miellyttävä messupaikka.
ASIAKASNEUVOJAMME
vastaavat kysymyksiisi nyt myös nettisivujemme chat-palvelussa. Klikkaa ja kokeile! WWW.MESSUKESKUS.COM
KOOPEE HILTUNEN, Director Neogames Finland Association, Tekes Skene coordinator
K A S V OK K A IN
7
Delivering solutions.
Kuva: Deutsche Bahn AG/Matthias Aletsee
Kuva: Deutsche Bahn AG/Michael Neuhaus
Kuljetus- ja huolintapalvelut näyttelyihin ja tapahtumiin. Ovelta osastolle ja takaisin. Olemme läsnä 140 maassa kaikilla markkina-alueilla.
www.dbschenker.com/fi.
Kuinka voimme auttaa? Ota yhteyttä events.fi@dbschenker.com tai soita 010 520 4285.
When heart meets business. Silloin tuntuu kuin koko maailma olisi käsissämme. 305 407 m² alalla ideanne ovat kuin kotonaan. 19 messuhallin jokaisessa sopukassa on uusia mahdollisuuksia. Tunnet, että olet oikeassa paikassa: www.messe-duesseldorf.com
Edustaja Suomessa: Messukeskus, INTERFAIR PL 21 – 00521 Helsinki P. 040 450 3250 – interfair@messukeskus.com
www.messukeskus.com
umd1402_220x125+3_FI.indd 1
Basis for Business 28.08.15 11:41
Asiantuntevaa kansainvälistä messu- ja tapahtumalogistiikkaa! CHS Expo Freight • Airside Center • Rahtitie 3 • 01530 Vantaa P 020 7669 420 • sales@chs.fi • www.chs.fi
TEEMA | PA LV E L U M U O T O I L U
10
Kohtaa asiakkaasi TEKSTI Juha Kontu KUVITUS Sanna Mander
Palvelumuotoilu yhdistää asiakkaan odotukset yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen ja tuloksentekoon.
– PALVELUMUOTOILUSSA vaakakupissa ovat asiakkaan kokemus ja yrityksen kannattavuus, sanoo palvelumuotoilija Pertti Pitsinki Palmu Oy:stä. Pitsinki näkee palvelumuotoilussa ja perinteisessä teollisessa muotoilussa runsaasti yhteistä. – Kummassakin haetaan ymmärrystä asiakkaasta, tämän tarpeista, odotuksista ja kokemuksista, Pitsinki sanoo. – Jokainen tuntee Fiskarsin sakset muotoilunsa ansiosta. Fiskarsilla oli jo vuosia sitten vahva käsitys siitä, mitä kuluttaja saksilta hakee. – Palvelumuotoilussa sen sijaan, että muotoilisimme saksia, keskitymme esimerkiksi verkkokaupan synnyttämään asiakaskokemukseen, asiakaskohtaamisiin myymälässä, palve-
lukokemukseen sairaalassa tai millaisia tuntemuksia messutapahtuma kävijässä herättää, Pitsinki sanoo.
Palvelu tulee kaikkialle Nykyään useimpiin tuotteisiin liittyy myös palvelu-ulottuvuus. – Esimerkiksi Koneen hisseihin kuuluu elinkaarenmittainen huolto- ja ylläpitopalvelu. Jos ostamme auton, hankimme kulkuneuvon lisäksi huolto- ja varaosaketjun, jolloin palvelu-ulottuvuus korostuu. Tulevaisuudessa liiketoiminta on yhä selvemmin palveluliiketoimintaa, johon liittyy konkreettisia tuotteita. Palvelumuotoilu on tullut yrityspäättäjien työkalupakkiin. Samalla asiakkuus on noussut K A S V OK K A IN
11
”Kahta samanlaista asiakasta on vaikea löytää.”
sille kuuluvaan arvoon. Miksi asiakkuuden merkitys pääsi välillä unohtumaan? – Liiketoiminnan kasvaessa alettiin hakea tehokkuutta. Tuottavuus viritettiin huippuunsa ja henkilökustannuksia leikattiin. Samalla asiakas jäi taustalle eli sivuutettiin taho, joka viime kädessä maksaa kaiken. Sama kehitys koskee yritysten erilaisia tukitoimintoja. – Niissä etäännyttiin asiakastyöstä ja asiakas hävisi näköpiiristä. Palvelumuotoilu tuo asiakkaan takaisin toiminnan keskiöön. Pitsinki korostaa asiakkaiden eroja. Kahta samanlaista asiakasta on vaikea löytää. – Asiakkaiden toiveet eroavat radikaalisti. Esimerkiksi ruokakaupassa osa asiakkaista haluaa asioida mahdollisimman nopeasti, osa etsii halpoja hintoja, osa arvostaa yli kaiken henkilökohtaista palvelua, osa luottaa myyjään asiantuntijana ja osa tulee fiilistelemään ja viihtymään, Pitsinki sanoo. – Erilaisiin odotuksiin on osattava vastata.
Asiakastuntemus on ydin Asiakastuntemus on palvelumuotoilun kivijalka. Pitsingin mukaan ongelmana ei ole se, etteivät yritykset tuntisi asiakkaitaan. Niillä on valtava määrä asiakasdataa. – Haasteet syntyvät siitä, mitä yritys asiakasdatallaan tekee eli mikä datassa on arvokasta. On valittava oikeat mittarit, joilla muutosta seurataan, Pitsinki selittää. – Sen sijaan, että tarvitsisimme enemmän tietoa asiakkaistamme, tarvitaan kiteytetympää analyysiä ja oikeita johtopäätöksiä. Sen jälkeen asiakastieto muuttuu työkaluksi. Samalla asiakkaalla voi olla useita rooleja. – Voit tulla ostoksille esimerkiksi suurperheen isänä ja hankkia viikon ruuat perheelle tai kaveriporukan jäsenenä, joka on lähdössä kaverin mökille kalaan. Palvelumuotoilu purkaa erilaiset käyttäytymismallit asiakasprofiileiksi. Niiden avulla tunnistetaan tekijät, jotka ohjaavat asiakkaiden valintoja. Se tarjoaa reitin suunnitella asiakkaille tarjottavien palvelujen ja kohtaamisten ominaisuuksia. Voiko nykyisessä liiketoimintaympäristössä menestyä vanhoilla eväillä? – Yksiselitteisesti ei, Pitsinki linjaa. – Olen12
naista on se, miten palvelumuotoilua hyödynnetään. Palvelumuotoilua on tehty jo paljon ennen kuin koko käsitteestä kukaan oli edes kuullut. Esimerkiksi pk-yrittäjä on saattanut tunnistaa asiakkaidensa tarpeet ja toiminut niiden pohjalta tuloksellisesti. Nyt lähes jokaisessa johtoryhmässä panostetaan asiakaskokemuksen kehittämiseen. Se näkyy ennen pitkää parempina tuloslukuina.
Kilpailukyvyn personal trainer Palvelumuotoilua tarjotaan mitä erilaisimmilla konsepteilla, jolloin hyödyt voivat myös jäädä saavuttamatta. – Palvelumuotoilua tarjoavat erilaiset konsulttitoimistot, mainostoimistot, digitaalisenviestinnän toimistot, viestintätoimistot ja monet muut. Haasteena on löytää oikea yhteistyökumppani. Pitsingin mukaan palvelumuotoilussa juju ei ole siinä, kuka osaa metodit parhaiten. – Olennaisempaa on kyky löytää oikeat muutoskohteet, hän sanoo. – Ratkaisut eri toimialan
yrityksille voivat erota dramaattisesti. Palvelumuotoilu ei ole kirjahyllytavaraa, joka tarjoaa yleispäteviä toimintamalleja. Esimerkiksi päivittäistavarakaupan tarpeet ja ratkaisut eroavat radikaalisti sovelluskehitysyrityksen, it-yrityksen, terveydenhoitoalan tarjoajan tai verkkokaupan tarpeista. Palvelumuotoilu ei myöskään ole lääkekaappi, josta saa apua liiketoiminnan kiputiloihin. – Paremminkin se on personal trainer, jonka avulla on mahdollista ylläpitää kilpailukuntoa pitkällä aikavälillä. Pitsinki ottaa esimerkiksi palvelumuotoilun hyödyntämisestä vähittäiskaupan. – Alalla ovat perinteisesti menestyneet ne, jotka osaavat ostaa oikein. Jos kaikki menee hyvin, asiakkaat löytävät tuotteet ja yritys tekee kannattavaa liiketoimintaa. Malli toimi vuosikausia, mutta ei enää. Nykykuluttaja toimii globaalissa maailmassa, jossa tuotteita ja palveluja on mahdollista ostaa mistä tahansa ja milloin tahansa. – Kuluttaja on aidosti kuningas, joka suve-
reenisti päättää milloin, mistä ja miten tuotteet ja palvelut ostaa. Kuluttaja ei ehkä halua tulla lainkaan myymälään, vaan odottaa, että kaikki toimitetaan suoraan kotiosoitteeseen. Kaupalta se edellyttää kykyä toimia monikanavaisesti, mahdollisuutta toimittaa tuotteita milloin ja mihin tahansa, Pitsinki sanoo. Milloin palvelumuotoilijan osaamisesta kiinnostutaan? – Lähes aina asiakkaalla on ongelma, johon haetaan ratkaisua. Bisnes ei vedä, myynti takkuaa, tulevaisuus näyttää vaikealta, Pitsinki sanoo. – Ensimmäiseksi tulee tunnistaa se, mikä on aidosti ongelman ydin. Usein se ei ole ensimmäisenä mieleen tullut haaste.
– Olennaista on osallistaa yritys tunnistamaan haasteet ja sen jälkeen kehittää niihin ratkaisut. Palvelumuotoiluyritys ei voi tätä asiakkaansa puolesta tehdä. Organisaation itsensä pitää ottaa vastuu uuden kehittämisestä. Muuten ratkaisut ovat päälle liimattuja eivätkä tuo kestäviä tuloksia. Kun palvelumuotoiluprojekti on kalkkiviivoilla, alkaa todellinen työ. – Palvelumuotoilu synnyttää uudenlaista toimintakulttuuria, jossa kyseenalaistetaan vanhat käytännöt. Vasta kun olemme onnistuneet muuttamaan toimintatapoja suunnitellusti, palvelumuotoilija voi olla tyytyväinen omaan panokseensa, Pertti Pitsinki sanoo.
Oma panos ratkaisee Pitsinki korostaa yritysten omaa sitoutumista uuden kehittämiseen.
PERTTI PITSINKI toimii palvelumuotoilijana Palmu Oy:ssä, jossa hän kehittää yritysten liiketoimintaa ja palveluita, niin digitaalisia kuin fyysisiäkin. Palveluiden kehittämisessä hän hyödyntää erityisesti osallistavaa yhteissuunnittelua ja tukeutuu vahvasti visualisointiin, ja pyrkii aina kokeilemaan kaiken käytännössä mahdollisimman nopeasti.
Palvelumuotoilua käytännössä Linnanmäki – Autoimme Linnanmäkeä asiakaskeskeisen toimintakulttuurin luomisessa, Pitsinki sanoo. – Syvällisen asiakasymmärryksen pohjalta luotiin palveluidentiteetti ja asiakaspalvelukonsepti ja tehtiin kauden uudistusvalinnat. Asiakasymmärrystä hyödynnettiin strategiatyössä, jossa määriteltiin kohderyhmät, arvot ja mittarit sekä rakennettiin seurantamalli. Palveluidentiteetti ja asiakasymmärrys vietiin osaksi työntekijöiden rekrytointia ja koulutusta.
Laattapiste – Laattapisteen tuotemyynti ajautui kovaan kilpailuun. Ratkaisua haettiin asiakkaiden kokemuksista koko remontin ajalta. Niiden pohjalta suunniteltiin uusi kokonaispalvelu eli valmis kylpyhuone. Samalla poistetaan remontin tuska. Autoimme Laattapistettä muuttamaan myymälöitä ja toimintamalleja uuden palvelun toteuttamisessa. Nyt palvelu on otettu käyttöön kaikissa Laattapisteen toimipisteissä.
Finavia
Asiakastuntemus un on palvelumuotoil tukeva kivijalka.
– Helsinki-Vantaan lentoasema oli pudonnut kansainvälisen vertailun kärkipaikalta. Matkustajakokemuksen parantaminen koettiin keskeiseksi tavoitteeksi. Erityistä huomiota kiinnitettiin vaihtomatkustajakohderyhmään, jonka merkitys kasvaa jatkuvasti. Autoimme Finaviaa tunnistamaan matkustajakokemuksen kannalta keskeisimmät kohtaamiset ja asioinnin vaiheet, sekä parantamaan asiointikokemusta niissä. Näkyvin uudistus kohdistui turvatarkastuksiin, jossa uudistettiin ulkoasua, opasteita ja osittain henkilöstön toimintaa. Lopputuloksena lentoaseman asiointikokemuksen mittarit lähtivät jyrkkään nousuun.
13
MESSUTREFFIT Liiketoimintajohtaja
KRISTINA VON KONOW Messukeskus
AI NA VALMIS Liiketoimintajohtaja Kristina von Konow innostuu nopeasti ja pitää muutoksesta. TEKSTI Teija Armanto KUVA Pekka Hannila
14
O
LEN OLLUT pian vuoden messulainen. Täällä olen tapahtumien keskipisteessä ja viihdyn loistavasti. Aiemmin työskentelin sosiaalialan yrityksen myynti- ja liiketoimintajohdossa liki yhdeksän vuotta. Sitä ennen tein töitä hotelli- ja ravintolamaailmassa. Tapahtumat ja palveluala ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Pidän vauhdikkaasta työstä, jossa voi kehittyä ja kehittää jatkuvasti. Ensimmäiseen työpäivääni Messukeskuksessa osui Nordic Business Forum, ja se löi minut aivan ällikällä. Olin hyvin vaikuttunut ja ihmeissäni tapahtuman elämyksellisyydestä, miten hyvin kaikki toimi ja miten upeasti asiakkaat otettiin huomioon. Vuoden mittaan olen usein kokenut saman. Mieleen ovat jääneet muun muassa Jehovan todistajien kesäinen kokoontuminen ja yli 9 000 kongressivierasta kerännyt kansainvälinen ESHRE-kongressi. Molemmat tapahtumat olivat oman tiimini eli Tapahtumat, kokoukset ja kongressit -liiketoimintayksikön hoitamia. Vastaan Messukeskuksen Kokoustamon tilojen, hallimaailman ja Katajanokalla sijaitsevan Wanhan Sataman vuokraamisesta erilaisiin tilaisuuksiin. Messukeskuksessa tilat ovat moderneja – tunnelmallinen Wanha Satama puolestaan hehkuu historiaa. Tunnelmallinen vanha satamamakasiini pylväineen ja tiiliseinineen sopii erityisesti juhliin ja seminaareihin.
tivoitunut, täynnä uusia ideoita. Jokaisella tapahtumalla on oma projektipäällikkönsä, joka kulkee asiakkaan vierellä tapahtuman suunnitteluvaiheesta toteutukseen. Meiltä asiakas saa tilojen lisäksi kokonaispalvelun tekniikoineen ja turvajärjestelyineen. Minkäänluonteisen tapahtuman järjestämistä ei tarvitse jännittää. Me pidämme huolen siitä, että asiat sujuvat ja pääsemme yhdessä maaliin. Uskon, että Messukeskus ja Wanha Satama ovat selkeästi kasvattamassa liiketoimintaansa. Mahdollisuuksia on paljon, sillä moni ei tunne tilojemme monipuolisuutta ja laajuutta. Messukeskuksessa voi järjestää kokouksia 40 erikokoisessa kokoustilassa pienistä muutaman henkilön tapaamisista suuriin yhtiökokouksiin. Tiloissamme voi järjestää isoja kansainvälisiä kongresseja ja messutapahtumia, mutta myös konsertteja, lanseerauksia ja juhlia. Etsin jatkuvasti uusia tapoja tehostaa ja parantaa toimintaamme. Kehitän myyntiä yhdessä tiimin kanssa. Määrä, laatu ja suunta ovat selkeät myynnin kehityskohteet. Pyrin selkeyttämään asioita. Asiakkaille tahdon tarjota kokonaisratkaisuja ja helppoutta. Kuuntelen tarkasti asiakkaiden palautetta ja ideoita. Haluan, että minulle on helppo tulla kertomaan ideoita, toiveita sekä kehitysehdotuksia, siksi pidän kynnykset matalina. Uskon muutokseen, en tahdo jähmettyä paikoilleni. Tänä syksynä tuomme asiakkaillemme taas uutta. Uudenlainen kokoustilamme Rento tarjoaa palavereihin inspiraatiota. Toinen uutuutemme Loisto puolestaan sopii yllätyksellisenä vaikkapa johtoryhmän kokoukseen. Vuoden-
vaihteessa avaamme itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi upean Suomi 100 -kabinetin.
Upeita tapahtumia Haluamme löytää lisää uusia asiakkaita, joille kertoa Messukeskuksen ja Wanhan Sataman monipuolisista tiloista. Toivomme uusia tapahtumia erityisesti kesäkuukausiin. Olen avoin kaikille ehdotuksille ja innokas kokeilemaan uutta. Kuluneen vuoden uusia avauksia tiloissamme olivat muun muassa roolipelaajien Ropecon sekä anime- ja pelitapahtuma Yukicon. Ensi kesänä saamme vieraaksemme maailmanluokan uutuuden, science fiction -tapahtuma Worldconin. Tällaisia uusia avauksia toivon lisää. Messukeskus yllättää usein. Vielä vuosi sitten hiukan yli 20-vuotiaat lapseni eivät olleet koskaan käyneet messuilla. Houkuttelin heidät mukaani Habitare-messuille. Nautimme messuista, vietimme aikaa yhdessä, söimme hyvin ja teimme ostoksia. Nuoret aikuiset olivat hurmioituneita. Eivät he tienneet, että Messukeskuksessa on tällaista. Koin onnistumisen iloa. Toivoisin, että muutkin nuoret löytäisivät Messukeskuksen tapahtumapaikkana ja tulisivat tänne viihtymään hyvässä seurassa.
“I never loose – either I win or learn.“
Ytimessä asiakas Kanssani työskentelee 30 tehokasta messulaista. He hoitavat yksikköni myyntiä, tekniikkaa ja asiakaspalvelua. Tiimi on tärkein voimavarani. Se on innokas, sitoutunut ja mo-
Kristina von Konow ALOITTI Messukeskuksen liiketoimintajohtajana noin vuosi sitten. Sitä ennen hän toimi sosiaalialan yrityksen myynti- ja liiketoimintajohdossa.
K A S V OK K A IN
15
CASE |
ESHRE 16 ANNUAL MEE TING
15
M€:n
TALOUSVAIKUTUS
114
KANSALLISUUTTA
32.
VUOSIKOKOUS
16
TEKSTI Juha Kontu KUVAT Pekka Hannila
Vuoden suurin
Maailman johtavan lisääntymislääketieteen järjestön ESHREn vuosittainen kokous on vuoden 2016 suurin kongressi Suomessa.
"Haluamme parhaat olosuhteet ja ratkaisut.”
O
SALLISTUJIA HEINÄKUISESSA
kongressissa oli lähes 10 000 yli sadasta maasta. Käytännössä kaikki Messukeskuksen tilat olivat käytössä. Kongressin yhteydessä järjestettiin yksi suurimmista lääketieteellisistä näyttelyistä Suomessa. Kongressin talousvaikutus oli myös merkittävä. ESHRE jätti pääkaupunkiseudulle yli 15 miljoonaa euroa. – Haimme isäntäkaupunkia Pohjois-Euroopasta. Messukeskus tarjosi joustavat ja laadukkaat tilat. Valinnassa painoi myös se, että Helsinki on arvostettu kongressikaupunki, sanoo toimitusjohtaja Bruno Van den Eede järjestelyvastuun kantaneesta ESHRE-järjestöstä.
Luottamus lunastettiin Tiedekongressit muodostavat massiivisen karavaanin, joka kulkee maasta ja kaupungista toiseen. – Vaikka suurin osa delegaateista tuli Euroopassa, osanottajamaiden joukosta löytyvät esimerkiksi Intia, Kiina ja USA. Kongressi on tärkein vuosittainen tapahtuma ESHREn jäsenille. Kongressi on näyteikkuna lisääntymislääketieteen tutkimustuloksiin. – Saimme järjestelyistä runsaasti positiivista palautetta. Osa ESHREn vakio-osallistujista piti tämänvuotista tapahtumaamme yhtenä parhaista koskaan. Messukeskuksen väki teki hienoa työtä. Näin suuren kongressin onnistuminen edellyttää huolellista suunnittelua, tehokasta tekemistä ja tiivistä yhteistyötä. Kun tähän yhdistetään ammattimainen, avulias ja ystävällinen asenne, lopputulos on erinomainen, kongresseja vuosia organisoinut Van den Eede sanoo. – Tästä reilu kiitos Messukeskuksen tiimillemme eli Pirrelle, Tommille, Pertille, Vesalle, Henrikille, Susannelle ja monille muille.
Tilojen ja palvelujen synergia Van den Eeden mukaan tapahtumapaikalla on keskeinen tehtävä kongressin onnistumisessa. – Tarvitsimme runsaasti kokous- ja seminaaritilaa tieteellisen ohjelmamme tarpeisiin. Ohjelmassa oli satoja esityksiä, paneeleja ja keskusteluja. Aikataulu oli tiivis. Kokous-, seminaari- ja näyttelytilat sijaitsivat aivan vierekkäin. Salista toiseen siirtyminen oli helppoa. Oman tilahaasteen toi järjestömme vuosikokous, joka vaati toK A S V OK K A IN
17
della suuren kokoustilan. Se järjestettiin Messukeskuksen Amfissa. ESHREn näyttely esitteli alan uusimpia laitteita ja ratkaisuja. Näyttely on keskeinen osa tiedekongressia, tällä kertaa aivan konkreettisesti. – Yhteensä 146 näytteilleasettajaa täytti Messukeskuksen suurimman hallin. Näyttely sijoitettiin keskelle tapahtumaa. Näytteilleasettajat olivat innoissaan tästä. Samassa hallissa oli myös lounas- ja kahvitilat. Näyttelyyn tutustuminen onnistui sujuvasti kongressitaukojen yhteydessä.
Kriittiset alueet kunnossa Suurissa kongresseissa esimerkiksi av- ja it-tekniikka sekä catering-palvelut ovat kriittisiä kohtia. Kaiken tulee toimia takuuvarmasti. – Olemme todella vaativia av- ja it-palvelujen käyttäjiä, Van den Eede sanoo. – Monet meistä matkustavat lähes työkseen erilaisissa
kongressitaloissa. Haluamme parhaat olosuhteet ja ratkaisut. Toinen haasteellinen osa-alue kansainvälisissä kongresseissa on catering. – Suuri määrä ihmisiä eri puolilta maailmaa on aina haaste. Erilaiset kulttuuritaustat ja mieltymykset on otettava huomioon. ESHREn osallistujat pitivät Fazerin cateringpalveluja onnistuneena. Kriittisiä kommentteja saimme äärimmäisen vähän. ESHRE Annual Meeting oli järjestön toinen paperiton kongressi. – Hylkäsimme klassiset kongressisalkut. Korvasimme painetut ohjelmat ja tieteelliset materiaalit digitaalisilla ratkaisuilla. Tuhannet osallistujat kytkeytyivät samanaikaisesti verkkoon ja käyttivät omaa mobiilisovellustamme. Virheetön internet ja helppo pääsy langattomaan verkkoon oli ehdoton edellytys, Van den Eede sanoo. – Meillä on aiemmista kongresseista kokemuksia siitä, mitä seuraa jos palve-
limien suorituskyky ei riitä. Tällä kertaa huoli oli aiheeton.
Helsinki vastasi huutoonsa ESHREn kongressikaravaani kulkee ympäri Eurooppaa eri maissa ja kaupungeissa. – Helsingillä on ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä kaikille kongressikaupungeille, Van den Eede sanoo. – Helsinkiin on sujuvat lentoyhteydet. Liikkuminen kaupungissa on helppoa. Lisäksi Helsinki on sopivan kokoinen kongressikaupungiksi. Täällä ei eksy. Kaupunki on myös kaunis ja siellä on runsaasti upeita viheralueita ja rantoja. Helsinki on turvallinen paikka kansainväliselle kongressivieraalle. Se on suuri etu nykymaailmassa. Van den Eedellä on myös kehitystoive. – Helsinki voisi lisätä hotellikapasiteettiaan. Oma kongressimme oli jo niin suuri, että hotellikapasiteetti oli kovilla. Jos kaupungissa olisi enemmän hotellihuoneita, se houkuttelisi lisää kansainvälisiä konferensseja.
Upeita messuosastoja.
Projektikoordinaattori Eljas Johansson ja projektipäällikkö Tuulia Sotamaa Management Events Studiosta.
Salista ja tilasta toiseen siirtyminen oli helppoa." 18
Tekniikka toimi taustalla.
Ammattilaisten kansainvälinen kohtaamispaikka.
"Mes suke s väki kuksen tek hien oa ty i ötä."
ESHREn Bruno Van den Eeden ja Messukeskuksen Pirre Sandströmin yhteispeli toimi saumattomasti.
Näin sen teimme ESHREssä oltiin yhdessä.
Messukeskuksen tapahtuma-ammattilaiset näyttivät ESHRE 16:ssa parasta osaamistaan. Projektipäällikkö Pirre Sandströmillä oli vastuullaan tiimi, jonka tehtävänä oli lunastaa kansainvälisen järjestön odotukset. SVV Suomen Videoviestintä
Fazer
– SVV:n työkalupakista löytyi av- ja it-tekniikkaa, videotykeistä mikrofoneihin ja tukiasemiin. Langattoman verkon toimivuuteen ja luotettavuuteen keskityttiin erityisesti. Ratkaisut täyttivät myös kongressijärjestäjän toiveet, Sandström hehkuttaa.
– Lähes 10 000 osallistujan cateringpalvelujen tuli toimia koneen tarkkuudella jokaisena tapahtumapäivänä. Ruokailujen suunnittelussa otettiin toki huomioon osallistujien erilaiset kulttuuritaustat ja uskonnot.
Osastosuunnittelu ja -rakentaminen
Standiman
– ESHRE tarjosi haasteita ja tekemistä Messukeskuksen osastosuunnittelulle ja -näyttelyrakentajille. Osastot olivat suuria ja näyttäviä. Myös kokoustilojen räätälöinti ESHREn tarpeisiin piti Messukeskuksen rakennuspalvelun korkeapaineessa.
– Megaluokan kongressissa tapahtuu samanaikaisesti kymmenissä eri tiloissa. Salista toiseen siirrytään minuuttiaikataululla. Hyvää opastetta ei juuri huomaa, mutta se vie perille. Standimanin vastuulla oli toteuttaa opasteet ESHREn visuaalisen ilmeen mukaisesti.
Messukeskuksen asiakaspalvelu – Myös Messukeskuksen asiakaspalvelu sai panna parastaan jo kuukausia ennen kongressin alkua. Kaikkialta maailmasta otettiin yhteyttä mitä erilaisimmissa asioissa, kongressivieraista näyttelyyn tuleviin yrityksiin. Jokaiseen kysymykseen ja jokaiselle kyselijälle tuli löytää vastaus.
Turvallisuus – Turvallisuus on kansainvälisten kongressien peruskivi. Turvallisuustaso ja -ratkaisut vaativat huolellista suunnittelua. Se on tärkeää, kun kongressijärjestäjät valitsevat tapahtuma-areenaa.
19
KUVIN
ROOL
20
←← Larpissa eli liveroolipelissä pelaajat eläytyvät tarinaan ja puhuvat hahmonsa suulla.
← Metso, lakien vahtija ja oikeuden vaalija.
↗ Vapaapainajat Jani ja Joni.
→ Hyväntuuliset huskysudet.
→→ World of Warcraft
-peli inspiroi Alisa Pasasen tähän asuun.
LI PÄÄLLE
Fantasian siivin pääsee matkalle kaukaisiin maailmoihin. Ropecon toi Messukeskukseen showpainijat, keijut, pehmolelut ja Pokémonhahmot. Livelarppauksen lomassa nautittiin kortti-, lauta- ja miniatyyripeleistä, taistelunäytöksistä ja tanssista.
← Kaikkien aikojen
suosituin Ropecon keräsi Messukeskukseen yli 4 000 osallistujaa.
↙→ Rooli rakentuu näinkin. Tarvitaan pelkkä päähine ja oikea asenne.
→→ Pukuja ja hahmo-
ja kehitellään kuukausien ajan etukäteen. Tulos on vakuuttava.
TEKSTI Tarja Gordienko KUVAT Pekka Hannila
K A S V OK K A IN
21
CASE |
HAKOL A HUONEK ALU OY H A B I TA R E S S A
LIPPA on Marianne
Pohjalainen Hakola Huonekalu Oy oli vahvasti mukana syksyn Habitaressa.
Huotarin pienten tilojen haasteisiin suunnittelema säilytysratkaisu.
Lakeuksilta näytöslavoille TEKSTI Tuula Sipilä KUVAT Hakola Huonekalu Oy ja Pekka Hannila
22
HAKOLA HUONEKALU Oy:n tarina alkoi eteläpohjalaisessa pitäjässä 1960-luvulla, kun Eero Hakola tyhjensi navetan lehmistä ja ryhtyi valmistamaan huonekaluja jurvalaiseen tapaan. Aikana, jona harva kauppamies seudulla uskalsi Vaasaa pidemmälle, Hakola haki inspiraatiota työhönsä Kööpenhaminaa myöten. Tänään Hakola on lifestylebrändi, jonka sohvat ja muut sisustustuotteet esittäytyvät säännöllisesti koti- ja ulkomaisilla messuilla, kuten syksyn Habitaressa. – Uudistuminen on tärkeää, mutta haluamme myös vaalia perinteitä, kertoo yrityksen luova johtaja, muotoilija Annaleena Hämäläinen, huonekaluyrittäjä kolmannessa polvessa. Hän esittelee tehtaan tuotantoa Espoon kodissaan, joka toimii yrityksen showroomina. Nojatuolit, ruokapöytä, sivupöydät ja hyllyt sulautuvat osaksi olohuoneen ajatonta kalustusta. Sohva tosin on juuri lainassa sisustuslehden kuvauksissa, viherkasvit kylpevät sen paikalla auringossa. Uudet ja vanhat huonekalut ja tuoreet protot saavat vaihtuvan sijansa tässä lapsi-
ANNI PITKÄJÄRVEN
Lempi-hylly bongattiin Hakolan tuotantoon vuoden 2014 Habitaresta.
SAMULI HELAVUON
suunnittelema Riippuhylly valmistetaan Hakolan Jurvan tehtaalla massiivitammesta.
perheen asunnossa, jossa tuotteiden toimivuus testataan arjen oloissa. – Sohva on sisustuksen selkäranka, jonka ympärille muu sisustus ryhmittyy. Sohva hankitaan kymmeniksi vuosiksi, siksi designin tulee kestää aikaa. Meidän sohvamme ovat klassisia ja helppohoitoisia, Hämäläinen kertoo.
Markkinoinnin muuttuva kuva Vaikka suomalainen huonekaluvalmistus tuntuu ohittaneen loistonsa vuodet, pidetään Hakolassa kiinni pohjalaisista juurista. Se tarkoittaa sinnikkyyttä ja kotimaista laatua puuseppäperinteitä uudistaen. – Sohvamme tehdään yksilöllisesti, asiakkaan tilauksen mukaan. Rungot tulevat paikallisilta puusepiltä, työntekijämme leikkaavat kankaan, ompelevat ja verhoilevat sohvan valmiiksi. Sohvien rungot ja metalliosat, kuten jalat, tulevat lähialueen puusepiltä ja metallipajalta. Kun tuotanto halutaan pitää kotimaassa, on markkinointi ja jakelukanavat mietittävä tarkkaan. – Olemme valjastaneet sosiaalisen median myyntiin, ja tulokset ovat olleet riemastuttavia. Vasta vuosi sitten käyn-
K A S V OK K A IN
23
Haaste
nistetty verkkokauppamme vetää hyvin, sen kautta ostetaan niin pientavaraa kuin sohviakin. Tilauksia tulee jopa kuvapalvelu Instagramin kautta. Se jos mikä on tämän päivän ovelta ovelle markkinointia, Annaleena Hämäläinen iloitsee.
Miten koota tuotteet osastolle kokonaisuudeksi, joka on houkutteleva ja ajan hengessä, mutta myös kaupallinen?
Ratkaisu
Brändin syvin olemus
Päädyimme huomion kiinnittävään vaaleanpunaiseen lattiaan. Se antoi vapauden valita sohviin neutraalit sävyt.
Myös someaikana on muistettava kohtaamisten voima. Hakolalle se merkitsee ennen kaikkea tilaisuutta kuunnella kuluttajien toiveita. Messut tarjoavat tähän loistavan foorumin. – Olemme olleet Habitaressa niin kauan kuin muistan. Se on syksyn ehdoton kohokohta, ja siihen panostetaan. Vaikka liikevaihtomme on kolminkertaistunut viimeisen vuoden aikana, meitä ei vielä tunneta kovin hyvin. Kun viime messuilla julkistimme uudistuneen brändin, moni luuli yritystä uudeksi. Hakolan esittelyä siis jatketaan. Pienellä toimijalla riittää tässä työsarkaa, Hämäläinen toteaa. Kalustemuotoilua ja sisustusarkkitehtuuriakin opiskelleena Annaleena suunnittelee messuosaston itse. Sen ilme on kuten yrityksen perusolemus, rauhallinen ja yksinkertainen; tuotteet puhuvat puolestaan. Tänä vuonna takaseinä sai pintaansa Siparilan koivupaneelia, viherkasvien vehreys viestitti kotoilusta. Sohvaryhmät kutsuivat kahvitauolle, sillä yhteistyökumppanin, kahvipaahtimo Johan & Nyströmin baristat tarjosivat messukävijöille kupposen kuumaa.
Tulos Konsepti toimi: saimme roppakaupalla uusia kontakteja ja teimme kauppaa.
ISON LIPPA-HYLLYN
sisällä on ristikko. Käsityönä valmistettavan hyllyn väreinä ovat valkoinen, minttu, tummanharmaa ja saarniviilu.
Messuilta menestykseen Hakola tekee yhteistyötä nuorten muotoilijoiden kanssa. Usein yhteistyö on saanut alkunsa messuilla, jossa kynnys tulla juttusille on matala. Näin kävi esimerkiksi muotoilija Marianne Huotarin kanssa, jonka Lippa-loke-
HAKOLAN kodinomainen osasto sai Habitaressa kiitosta rohkean pinkistä lattiasta ja kauniista valaistuksesta. SISUSTUSTOIMITTAJAT RY valitsi Annaleena Hämäläisen suunnitteleman osaston messujen kolmen parhaan joukkoon.
24
rohylly bongattiin Hakolan tuotantoon. Muotoilija Samuli Helavuon riippuvan kasvihyllyn Annaleena Hämäläinen poimi valikoimiin Habitaren Ecodesign-näyttelystä. Muotoilija Anni Pitkäjärveen Hämäläinen tutustui Aalto-yliopistossa, mutta hedelmälliseksi tuttavuus muuttui, kun Pitkäjärven Lempi-hylly esittäytyi Habitaren Protoshopissa vuonna 2014. Annin pitkälle viimeistelemä suunnittelutyö pääsi Hakolan tuotantoon nopeasti. Tänä syksynä valkoisen, vaaleanpunaisen ja turkoosin lisäksi värikirjo täydentyy mustalla, kun Lempi liittyy osaksi Hakolan Black Collection -valikoimaa. Hämäläinen suitsuttaa suomalaismuotoilijoiden osaamista. – Suomessa on kasvamassa hieno, nuori suunnittelijapolvi, mieluusti annamme heille tilaisuuden näyttää kykynsä. Habitaren erikoisnäyttelyt ovat mahtavia ponnahduslautoja myös kansainvälisille markkinoille. Myös maisterintyötään viimeistelevä Anni Pitkäjärvi iloitsee messunäkyvyydestä. Hän oli tänä vuonna Habitaressa yksi kuudesta designerista innovatiivisen ja rohkean muotoilun Talentshop Block-alueella. – Oman työn markkinointia ei juuri opeteta koulussa, mutta kohtaamiset messuilla tuntuvat mukavan rennoilta. On todellinen onnenpotku, että valmistaja huomaa nuoren suunnittelijan, kertoo Pitkäjärvi, jonka suunnittelufilosofiana on kauneus ja käytännöllisyys. Habitaren Ecodesign-näyttelyssä häneltä nähtiin vanerivalaisin, joka menee ekologisesti flat back -pakkaukseen ja sopii kätevästi verkkokauppatuotteeksi. Pitkäjärven yhdessä Hanna-Kaarina Heikkilän kanssa suunnittelemasta hyllysarjasta neuvotellaan parhaillaan tanskalaisvalmistajan kanssa.
”
Suomessa on kasvamassa hieno suunnittelijapolvi.”
Kohtaamisista voimaa Hämäläinen on huomannut, että messuille tullaan yhä useammin ostosmielessä. Hän tapaa messupäivien aikana sekä kuluttajia, jälleenmyyjiä, suunnittelijoita että median edustajia. Mutta sitä ennen on tehty valtavasti valmisteluja. – Arki yrityksessä on kiireistä, siksi on mahtavaa, että tapaamiset voi keskittää messuille. Ja viitseliäisyys myös palkitaan. Mediatilaisuutemme poiki runsaasti medianäkyvyyttä, yksi tuotteemme palkittiin Toimittajien tusina -tunnustuksella. Ja messujen jälkeen tehtaallamme Jurvassa eletään taas kiireinen talvi, Annaleena Hämäläinen hymyilee.
LAZY-kulmadivaanin
normaalia syvempi runkorakenne takaa mukavan löhöilyasennon. Suunnittelija on Annaleena Hämäläinen.
Vuoden Designteko! Suomalaisen Työn Liitto palkitsi Habitare-messuilla Hakola Huonekalu Oy:n Vuoden Designteko -tunnustuksella. Palkintoraadin mukaan yritys jatkaa tuoreella tavalla suomalaista arjen designin perinnettä. Erityistä kiitosta saivat suunnittelun omaperäisyys ja vastuullisuus.
MUOTOILIJA ANNI PITKÄJÄRVI viimeistelee maisteriopintojaan Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa pääaineenaan sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu. Hänen Lempi-hyllynsä on katseenvangitsija yhtä hyvin kylpyhuoneessa kuin makuuhuoneessa.
”
Olemme valjastaneet sosiaalisen median myyntiin, ja tulokset ovat olleet riemastuttavia.”
K A S V OK K A IN
25
M E S S U K ÄV I J Ä KATJA WEILAND-SÄRMÄLÄ | TAIDEHISTORIOITSIJA JA BLOGGAAJA, ESPOO
”
Kestävä design löytää aina paikkansa.
”
26
TEKSTI Minna Korpimies KUVAT Pekka Hannila
Esineellä on tarina
E
Antiikkimessuilla kohtaavat niin konkarikeräilijät kuin retrosta innostuneet hipsteritkin. SINEESEEN LIITTY Y TARINA. Vanhojen esineiden
kautta ihmiset myös asettuvat osaksi historian ketjua. Jos katson kuvaani vanhasta peilistä, tiedän, että monet muutkin ovat tehneet niin ennen minua, sanoo Antiikkimessuilta tavattu taidehistorioitsija Katja Weiland-Särmälä. Weiland-Särmälä on messuilla muun muassa hakemassa aiheita omaan blogiinsa. – Olen pitänyt blogia Antiikki & Design -lehdessä nyt puolitoista vuotta. Näkökulma on aito ja itseni näköinen. Blogissa on vapaus kirjoittaa juuri niistä asioista, joista itse sytyn.
Uusi ja vanha kohtaavat Sisustusmessujen kuningatar Habitare on vuosien varrella saanut kylkeensä huikean kattauksen aiheeseen liittyviä tapahtumia. – Tapahtumat palvelevat toinen toistaan hienosti. Myös sellaisten ihmisten, jotka eivät kolua maakuntien antiikkitapahtumia viikonlopusta toiseen, on helppo pyörähtää täällä. – Antiikkimessujen kävijäkunta ulottuu kovan luokan keräilijöistä 1950–60-luvusta innostuneisiin punavuorihipstereihin. Jokaiselle löytyy jotain. Heviantiikkidiggareille on tarjolla arvoantiikkia aina 1700-luvulta asti, kun taas ”retroilijat” löytävät tapahtumasta edullisempaa tavaraa. Tarjolla on myös taidetta, lasiesineitä, keramiikkaa ja astiastoja, samoin kuin huikeita löytöjä niille, jotka haluavat yhdistää vanhoja kalusteita moderniin sisustukseen. Tänä vuonna myynnissä olevien vintage-vaatteiden määrä on yllättänyt, Weiland-Särmälä kuvailee. – Samalla uusi ja vanha kohtaavat mielenkiintoisella tavalla. Äärimmillään messujen synergia näkyy Fasetin osastoilla. Antiikkimessuilla on Hiort af Ornäsin huonekalujen upea näyttely sekä uunituore kirja huikean uran tehneen suomalaisen sisustusarkkitehdin tuotannosta, kun taas Habitaren puolella on myynnissä Ornäsin Siesta-istuimia uustuotantona. Weiland-Särmälä kiittää myös antiikkikauppiaiden osaamista. – Suomalaiset antiikkikauppiaat tuntevat esineensä läpikotaisin ja osaavat kertoa niiden taustoista sellaisiakin asioita, mitä kirjat eivät kerro.
Ajatonta designia Minkälaista on sitten hyvä antiikki? – Parhaimmillaan antiikkiesine kuvastaa omaa aikaansa, mutta on samalla ajaton ja yhdisteltävissä moniin eri tyyleihin. Kestävä design löytää paikkansa aina. – Antiikkiin liittyy aina myös suhteellisuus. Keräilijä saattaa maksaa melkein mitä tahansa keräämänsä sarjan viimeisestä palasesta. Joku toinen ei ikinä maksaisi kyseisestä esineestä. Harvinaisen tai suositun keräilyesineen arvo ja hinta määräytyvät tässäkin maailmassa vahvasti kysynnän ja tarjonnan mukaan, Weiland-Särmälä luonnehtii. 1800-luvun lopun sivistyneistöstä ja aineettomasta perinnöstä väitöskirjaa kirjoittava Weiland-Särmälä korostaa, että antiikkiesineet ovat paljon muutakin kuin rahallinen arvonsa. Suvun esineet kantavat suvun historiaa ja harvinaisilla esineillä on puolestaan museaalista arvoa. – Minusta on kiehtovaa, miten samanlainen ihminen on pohjimmiltaan, vaikka kulloinkin vallitseva ajan henki ja kulttuuri vaikuttavat vahvasti elämäntapaan. Vanhat esineet kertovat omaa vaikuttavaa tarinaansa ajastaan.
Antiikilla on trendinsä Myös antiikin keräilyssä on trendejä. – Esimerkiksi Arabian kannut ja voipytyt olivat hiljattain kuumaa kamaa. Nyt suurin keräilybuumi näyttää niiden osalta laantuneen, kun taas 50-luvun design on esillä todella voimakkaasti. Uskon, että myös art deco ja funkkis nousevat lähitulevaisuudessa pinnalle uudella tavalla. – Antiikin keräilyyn liittyy usein nostalgia ja se, mitä muistoja esineet herättävät. Nykyajan nuorille tämä voikin tarkoittaa jo 60-lukua.
Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija. Hänen bloginsa ’Löytöretkeilijän Paratiisi’ ilmestyy viikoittain Antiikki & Design -lehdessä. Lisäksi hän luennoi Helsingin yliopistolla, työväenopistolla sekä yritys- ja yksityistilaisuuksissa.
K A S V OK K A IN
27
TARVITSETKO MESSUVALMENNUSTA?
MESSUVALMENNUS
→ WWW.MESSUKESKUS.COM/MESSUVALMENNUS
TEKSTI Tarja Gordienko KUVA Thinkstock
– AIKAJANA APUNASI KIRJAUDU PALVELUUN
PROJEKTI HANSKASSA
SUUNNITTELE JA TILAA
Tilaa, varaa, osta ja asioi osoitteessa
Saat tärkeimmistä
Seuraamalla aikajanaa voit säästää rahaa.
WWW.EMESSUKESKUS.COM.
tapahtumajärjestelyn
Messutuotteiden hinnoittelu perustuu
Palvelu on käytössäsi juuri silloin,
määräpäivistä tiedon myös
hintajaksoihin. Mitä aikaisemmin tilaat,
kun itse haluat – myös mobiilisti.
sähköpostiisi hyvissä ajoin.
sitä edullisemmin saat.
MESSUASSARISI NETISSÄ
MARKKINOI HUOLELLISESTI
Henkilökohtainen aikajanasi
Aikajana muistuttaa, milloin on aika
kertoo messuosallistumisen
lähettää e-kutsut ja liput asiakkaille.
tärkeimmät päivämäärät ja
Se kertoo myös, milloin yrityksen
ohjaa tekemistä.
tiedot tarvitaan messuoppaaseen ja Messukeskus-mobiiliin.
28
OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.
Messukeskuksen uuden asiointipalvelun, eMessukeskuksen, ominaisuuksiin kuuluu kätevä aikajana, joka muistuttaa sinua tärkeistä tehtävistä. Messuprojektisi etenee kuin juna raiteillaan.
KOULUTA HENKILÖSTÖ
ENTÄ MESSUJEN JÄLKEEN?
Varmista, että osastolla työskentelevä
Muistatko hoitaa osastosi jälkityöt: sovitut tarjouspyyn-
henkilöstö tietää messutavoitteet.
nöt ja yhteydenotot, luvatut materiaalit ja omien kehitys-
Aikajana muistuttaa sinua, ettei tärkeä
ideoiden kirjaamisen. Tehokas jälkihoito ja -markkinointi
briiffaus kiireessä unohdu.
muuttavat messukohtaamiset kaupoiksi.
HELPOT OIKOPOLUT
MILLOIN RAKENNETAAN?
eMessukeskus vie sinut tehokkaasti
Rakentaminen, huoltaminen,
tiedon lähteille. Aikajana kertoo,
purkaminen, messupäivät. Kaikki
milloin on aika tilata kulkuluvat
tärkeät päivämäärät ja kellonajat ovat
ja pääset suoraan klikkaamaan
esillä aikajanalla selkeästi. Työ sujuu
sivuille, josta ne voi tulostaa.
ja rakentajasikin pysyy ajan tasalla.
K A S V OK K A IN
29
PIENTÄ JA SUURTA UUTTA ASIAA Kartoitimme viime syksynä asiakkaidemme toiveita Messukeskuksen ja tapahtumiemme kehittämiseen. Saimme siivet moniin uudistuksiin. On aika kiittää ideoista ja kertoa, mitä kaikkea uutta – pientä ja suurta – olemme saaneet aikaan. TEKSTI Teija Armanto KUVA Thinkstock
1.
5.
2.
6.
SALAATIT, SMOOTHIET, HEDELMÄT JA MEHUT – näitä herkkuja on luvassa enemmän ravintoloihimme ja kahviloihin. Kiertävät kahvikärryt ja edullinen lähdevetemme Dropp tarjoavat nopeaa virkistystä. PALAUTEPISTEISSÄ VOIT naputella palautteen saman tien helposti tabletille. Palaute löytää perille myös mobiiliapplikaatiomme ja verkkosivujen kautta.
3.
MESSUOSASTOJEN NUMEROINTIA on selkeytetty ja käytäväopasteet uusitaan näyttäviksi tienviitoiksi.
4.
PENKKEJÄ, TUOLIRYHMIÄ, SOHVIA. Meillä on nyt entistä enemmän mukavia levähdyskeitaita. Pienen tauon jälkeen messupäivä jatkuu uusin voimin.
30
MONI JÄTTÄÄ TAKIN NAULAKKOON tullessaan messuille. Nyt voit viedä painavat ostokset samalla rahalla samaan säilöön myös kesken messupäivän.
PIENET MESSUVIERAAT OVAT MEILLE erityisen tervetulleita! Uuden lastenhoitotilan suunnittelu on aloitettu.
7.
ETELÄISEN SISÄÄNKÄYNNIN AULASSA komeilee uusi ravintolapiste Olohuone. Se on kohtaamispaikka, johon toisensa messuvilinässä kadottaneet löytävät helposti.
8.
LISÄÄ MATKAPUHELIMIEN LATAAMISPISTEITÄ! Niitä löytyy Olohuone-ravintolan liepeiltä. Voit jättää puhelimen turvallisesti lataukseen lukittavaan lokeroon.
Kuuntelemme asiakkaitamme herkällä korvalla."
13.
YRITYSTEN KÄYTÖSSÄ on kaikissa ammattitapahtumissa mobiiliappi, jonka avulla voi koota tiedot osastolla vierailleista kävijöistä. Procode ContactMate -palvelu nappaa tiedot asiakkaan rintakortista ja on reaaliaikainen, tiedot voi tallentaa ja niitä voi muokata.
14.
MESSUKESKUKSEN YLEISIIN TILOIHIN on tulossa kiehtovia uusia äänimaailmoja – pysy kuulolla!
15.
ONNIBUSSI TARJOAA messukävijöille edullisemman matkalipun. Edun saa, kun ostaa messulipun ennakkoon verkkokaupasta ja kertoo varauskoodin OnniBussin lipunmyynnissä.
16. 9.
UUSIIN PYÖRÄPARKKEIHIMME eteläisellä ja pohjoisella sisäänkäynnillä saat lukittua polkupyöräsi näppärästi.
10.
PIDENSIMME monien yleisömessujemme arki-iltojen aukioloaikoja, jotta ehtisit messuille vielä työpäivän jälkeen.
11.
TUOMME AHKERIEN MESSUKÄVIJÖIDEN iloksi vuosilipun, joka oikeuttaa kertakäyntiin kaikissa Messukeskuksen omissa yleisötapahtumissa tulevana vuonna. Uusi VIP-lippu puolestaan avaa ovet yleisötapahtumiimme avecin kanssa ja sisältää myös narikan.
12.
KUKA KUKIN ON? Ammattimessuilla rintamerkki kertoo entistä selkeämmin, mitä yritystä osastovieraasi edustaa.
AMMATTIMESSUILLE tuomme start up -alueet, jotta uusia verkostoja syntyisi ja start up -yrityksetkin voivat esitellä toimintaansa edullisesti ja tehokkaasti.
17.
LISÄÄMME TOIVOTTUJA messuvalmennuksia. Puolen päivän valmennukset ovat ilmaisia messuille osallistuville yrityksille.
18.
MEILTÄ ON TOIVOTTU automessuja ja omaa tapahtumaa varttuneille. Toive toteutuu jo tänä syksynä. Tervetuloa Auto 2016 ja 55plus -messuille marraskuussa!
19. 20.
MESSUKLUBILAISILLE tarjoamme entistä enemmän klubietuja ja VIP-ohjelmaa.
ENSIVAIKUTELMAN voi tehdä vain kerran. Panostamme sisääntuloaulojemme valoihin ja viihtyisyyteen. Isompikin aulauudistus on tulossa pian.
K A S V OK K A IN
31
AJASSA
LISÄÄ UUTISIA NETISSÄ → WWW.MESSU
Viihtyisä, inspiroiva ja joustava."
TAPAHTUMIEN UUSI KOTI SAAMMEKO ESITELLÄ: tältä näyttää Messukeskuksen täysin uudistettu toimisto hallien kupeessa, Pasilassa. Toimistomme remontoitiin kevään ja kesän aikana lattiasta kattoon kalusteita, tekniikkaa ja pintamateriaaleja myöten. Hauskasti ja käytännöllisesti varustettuja yhteisiä tiloja on runsaasti, ja niitä voi hyödyntää oman työtilanteen ja vireen mukaan. Moderni monitilatoimis-
to mahdollistaa erilaiset tavat tehdä töitä – joko omassa rauhassa tai yhdessä muiden kanssa. Messulaiset ovat ottaneet uuden toimiston ihastuneesti vastaan. Viihtyisä, inspiroiva ja ergonomisesti joustava työympäristö tukee työhyvinvointia ja ruokkii luovuutta. Uuden toimiston suunnitteli Sisustusarkkitehdit Fyra Oy tukenaan Messukeskuksen oma designer Mirjami Rissanen.
Mikä Olohuone! ETELÄISEN SISÄÄNKÄYNNIN KAINALOSSA komeilee Messukeskuksen uusin ravintolapiste, Olohuone. Ihania herkkuja tarjoava bistrobar ja take away -paikka on ilo silmälle. Messukeskuksessa designerina työskentelevä Nanna Ihamäki on kalustanut ravintolan trendikkäästi trash-tyyliin. Ekologiset kierrätyskalusteet ovat Kierrätyskeskuksen uusiotuotteita ja kaunista kotimaista käsityötä. Olohuone ei ole kesän ainoa tilauutuus Messukeskuksessa. Valikoimassa on myös kaksi täysin uudistunutta kokoustilaa. ”Loisto” on elegantti 14 hengen kokoushuone, johon on ilo kutsua hemmottelua kaipaavat vieraat. ”Rentoon” mahtuu 40 kokoustajaa hieman epämuodollisempaan tapaamiseen, ja kalustus taipuu tiimityöskentelystä taukojumppaan.
32
KESKUS.COM
A
MESSUKESKUS BLOGGAA → MESSUKESKUS.COM → BLOGIT
– Tule testaamaan uudet designhissimme, kehottaa hotellinjohtaja Armi Hatakka.
Pinkit Korkokengät I love me -messuilla
125 syytä juhlaan
blogit.apu.fi/pinkitkorkokengat/
TÄNÄ VUONNA TULEE kuluneeksi 125 vuotta Fazerin perustamisesta. Suklaanmakuinen tarina alkoi vuonna 1891, kun nuori Karl Fazer toteutti unelmansa ja avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingissä. Nyt, 125 vuotta myöhemmin, Fazer on menestynyt kansainvälinen perheyritys, joka työllistää Suomessa yli
6 000 henkilöä. Myös Messukeskuksen ravintolat ja kahvilat ovat taitavien fazerilaisten käsissä. Suomen suurin ravintolakokonaisuus tarjoaa herkkuja pikkusuolaisista sushiin ja tapaslautasista gourmetaterioihin. Näyttelyhalleihin on katettu buffet jopa 10 000 vieraalle ja pöytiin tarjoiltu illallinen 6 000 hengelle.
Pinkit korkokengät bloggaaja Maiju yöpyy Messukeskuksessa I love me -messuilla. ”Nyt vuoden takainen idea toteutuu ja meillä on ihan mahtava tilaisuus päästä kokemaan yö Messukeskuksessa. Kun olen tiennyt tämän asian nyt puoli vuotta, että tämä toteutuu, niin on ollut todella vaikea pysyä housuissaan.”
BLOGIPOSTAUS
#
MAIJU – 50+ AIKUISBLOGGAAJA
ZUP FAZER TUO Messukeskuksen asiakkaiden käyttöön sähköiset ZUPticket-lipukkeet paperisten ruoka-, kahvi- ja juomalippujen rinnalle. Käyttö on helppoa. ZUPticket-sovellukseen kirjaudutaan matkapuhelimella ja lippulompakosta valitaan haluttu lippu, Messukeskuksessa nimeltään ”Messukeskus syksy 2016”. Lippu näytetään puhelimesta oston yhteydessä, ja myyjä hyväksyy sen pyyhkäisemällä lipun kahtia. Sähköisen lipun voi jakaa helposti ja turvallisesti suoraan puhelimesta asiakkaalle tai osaston henkilökunnalle. Sovellus löytyy AppStore-, GooglePlay- ja Windows-sovelluskaupoista iOS-, Android- ja Windowspuhelimiin. WWW.ZUPTICKET.COM
Mitähän tästä seuraa?" K A S V OK K A IN
33
ASSA
Tulossa: vuosilippu RAKASTATKO SINÄKIN messutunnelmaa? Yli miljoonan vuosittaisen vieraamme joukossa on monta kaltaistasi. Toiveenne on nyt kuultu! Messukeskus tarjoaa ahkerien messukävijöiden iloksi vuosilipun, joka oikeuttaa kertakäyntiin kaikissa Messukeskuksen omissa yleisötapahtumissa tulevana vuonna. Sadan euron arvoinen vuosilippu tulee marras-joulukuun taitteessa myyntiin Messukeskuksen verkkokauppaan.
Vetovastuu vaihtui
HERKILLE RAIKAS JA PÖLYTÖN kokousympäristö pitää mielen virkeänä kokouspäivän iltaan saakka. Kokoustamon käytäviä ja Messukeskuksen suurimpien kokoustilojen lattioita päällystää nyt Interface-tekstiilimatto, jolle on myönnetty Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus ainoana lattiapäällysteenä Suomessa. Matoilla on myös arvostettu GUT-sertifikaatti. Mattomateriaali on lyhyttä tiivisnukkaista nailonia, joka sitoo tehokkaasti pölyä. Materiaalista on kar-
Mattopölylle stoppi." sittu pois kaikki herkistävät ainesosat. Matot eivät sisällä haitallisia yhdisteitä eivätkä hajuja, joten niistä ei myöskään muodostu huoneilmaan päästöjä. Tekstiilipalamatot eristävät tehokkaasti ääntä ja edustavat kokonaan kierrätettävää ekologista mattomaailmaa. Allergisille sopiva mattomateriaali päällystää tällä hetkellä Kokoustamon käytävien lisäksi lattiaa kokoustiloissa 101, 102, 103, 208, 209 ja 210. Sama materiaali uusitaan vähitellen muihinkin kokoustiloihin.
Näkyvyyttä digisti MESSUKESKUS TARJOAA asiakkaidensa käyttöön jälleen uusia näkyvyysmahdollisuuksia. Sähköiset mediatoteemit sijoitetaan tapahtuma-alueille, ja niistä on mahdollista varata näkyvyyttä seitsemän sekunnin mittaisille spoteille. Mainosten ohella huomiota kerää toteemeissa pyörivä sosiaalisen median sisältö. Uutta ovat myös digitaaliset näytöt wc-tiloissa. Uusia mainospaikkoja on tarjolla myös viime keväänä täysin uudistuneilla netti-
sivuilla. Käytettävissä on pääsivun yläosan paraatipaikka, keskiosan mainosboksi ja alaosassa huomiota keräävä panoraama. Sähköinen näkyvyys tukee messukampanjaa. Näkyvyyttä voi varata brändilleen, ohjelmalleen tai vaikka osastotarjouksilleen, ja mahdollisuuksia on paljon muitakin. Lisätietoja näistä ja muista mainospaikoista sekä niiden hinnoista kannattaa kysellä omalta yhteyshenkilöltä Messukeskuksessa.
MESSU- JA SOMISTUSALAN liiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Reijo Kantola. Kantola tunnetaan messu- ja näyttelypalveluita tarjoavan Taikalyhty Oy:n pitkäaikaisena toimitusjohtajana. Messu- ja somistusalan liiton jäsenyrityksiä yhdistää messuosastojen suunnittelu ja toteutus, tapahtumien ja asiakastilaisuuksien järjestäminen sekä erityyppiset somistustyöt. Liittoon kuuluu valtaosa suomalaisista messurakentajista.
Messutärpit talteen MESSUKONE ON UUSI mainio palvelu Messukeskuksen netissä. Sen avulla kävijä räätälöi näppärästi oman messupäivänsä mieleisekseen klikkailemalla tapahtuman kiinnostavimmat tärpit talteen. Oma messupolku syntyy surffaamalla tapahtuman nettisivuilta esiin kiinnostavimmat osastot, ohjelmat ja ravintolat ja klikkaamalla niiden sydänpainiketta. Messukone kerää valinnat talteen suosikit-sivulle, ja listan voi halutessaan vaikka tulostaa mukaan messuille. Myös Messukeskuksen mobiiliappi on kätevä opas tapahtumissa. Se näyttää kaikki Messukeskuksen tapahtumat sisältöineen. Applikaatio on ladattavissa iOS- ja Android-laitteille.
KOTI MATKALLASI
• 1 hh alk. 49 e / vrk • 2 hh alk. 59 e / vrk • 6 hh alk. 150 e / vrk • Tervetuloa! Kodikas Hotelli AVA sijaitsee rauhallisessa ympäristössä Helsingin Vallilassa. Hotellista on sujuvat yhteydet mm. ydinkeskustaan, Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja Messukeskukseen. Viihtyisissä huoneissamme on langaton internet-yhteys, modernit taulutelevisiot elokuvakanavineen, suihkut ja osassa huoneista on jopa oma keittiö. Tyylikkäissä saunatiloissamme rentoudut päivän päätteeksi. Tarjoamme asiakkaillemme myös ilmaiset parkkipaikat. HOTELLI AVA | Karstulantie 6, 00550 HELSINKI | puh. 09 774 751 | fax 09 730 090 | varaukset@ava.fi | www.ava.fi
HYÖDYNNÄ MOBIILISOVELLUSTA MESSUKÄYNNILLÄ!
Messukeskuksen omasta applikaatiosta näet messutapahtumaan osallistuvat yritykset, ohjelman, hallikartan ja tapahtuman palvelut. Appi auttaa sinua suunnittelemaan messupäiväsi tehokkaasti ja löytämään messutarjonnasta kiinnostavimmat kohteet, osastot ja ohjelmapisteet. Sovellus on käytettävissä kaikissa Messukeskuksen järjestämissä tapahtumissa.
OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.
Palveluhakemisto
! a s s o l Tu LOKAKUU 5.–7. 6.–7. 12.–14. 12.–14. 12.–14. 12.–14. 12.–14. 21.–23. 29.-30. 27.-29. 29.-30. 27.-29.
Suomen Kardiologisen Seuran syyskokous Nordic Business Forum FinnBuild InfraExpo Jäte, Vesi, Ympäristö ViherTek Arena i love me: Kauneus, Koru & kello, Kosmetologipäivät, Luonnollisesti, Muoti, Terveys Helsingin Kirjamessut Viini ja Ruoka
MARRASKUU 1.–2. 4.–6. 4.–6. 8.–9. 11.–13. 12.–13. 16.–18. 18.–19 . 18.–19. 18.–20. 24.–26. 29.–30. 30.–1.12. 30.–1.12.
Projektipäivät Skiexpo, BoardExpo, Lätkä & Säbä DigiExpo, GameXpo Paikkatietomarkkinat Meidän viikonloppu: 55plus, Elma, Kädentaito syksy, Metsämessut, OutletExpo syksy Lemmikki Operatiiviset päivät Farmasian Päivät Autokorjaamo Auto 2016 Hammaslääkäripäivät Studia Sijoitus Invest Eläinlääkäripäivät
JOULUKUU 10.–11.
Koiramessut
11.–13. 17. 18. 19.–22. 20.–22. 27.–28.
Lääkäripäivät Reset Matka Workshop Day 2017 Matka Caravan Educa
3.–5. 3.–5. 7. 10.–19.
MP Assembly Winter Korjausrakentaminen Vene 17 Båt
TAMMIKUU
HELMIKUU
messukeskus.com | #messukeskus
OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.
Autokorjaamo
HAMMASLÄÄKÄRIPÄIVÄT näyttely