AVOINNA: PE 5.2. KLO 10–20 | LA 6.2. KLO 9–18 | SU 7.2. KLO 10–17
MP16 STUNT FREAKS TEAM & DIORIOS GLOBE OF DEATH: NÄE HENKEÄSALPAAVAT TEMPUT
5.2.-7.2.2016 MESSULEHTI PYÖRÄT JA VARUSTEET
KIERTOON KATSASTA KAUDEN HERKUT MOOTTORIPYÖRÄT, MOPOT, SKOOTTERIT
TESTAA UUTUUSPYÖRIÄ ASFALTOIDULLA RADALLA
2
MP-MESSULEHTI 2016
Messutärpit TESTAA
SHOW
STUNT FREAKS TEAMIN MEIHEMIT HALLI 7
Pyöriä ei tarvitse enää vain ihailla – nyt niillä pääsee myös ajamaan! Yli 430-metrisellä, asfaltoidulla koeajoradalla on omat vuorot motoristeille ja kortittomille aloittelijoille. Radan profiili on lähes sama kuin legendaarisessa Keimolan radassa. Koeajojen lisäksi radalla järjestetään muun muassa julkkiskisa ja minimotokisoja. Aikataulun näet sivulta 25.
Stunt Freaks Team järjestää MP-messuilla isoimman näytöksensä ikinä. Luvassa on freestyle motocrossia, stuntridingia, lentävä kelkka ja muita videoista tuttuja laitteita – sekä tietenkin pari ylläriä. SFT:n kuskit ovat taidoiltaan Pohjoismaiden terävintä kärkeä. Show nähdään perjantaina klo 19–20 ja lauantaina klo 17–18.
REISSUUN
KUVA: IIKKA ISOLUOMA
EUROOPAN SUURIN SISÄKOEAJORATA HALLI 7
MINIT
HAE VINKIT ENSI KAUDEN AJOIHIN HALLI 6
JUNIOR RACE PARK HALLI 7
Tie Vie -alue esittelee hienoimmat ajoreitit, kiinnostavimmat kohteet, motoristikahvilat, hotellit ja muut motoristin palvelut. Tule hakemaan infoa ja inspiraatiota reissuihin lähelle ja kauas!
Perheen pienimmät kuskit pääsevät kokeilemaan minimotoja, minicrosseja ja minitrialeita osaavan henkilökunnan opastuksella. Suositusikä: 6–12 vuotta.
KIERRÄTÄ
VARUSTEET
VARUSTEET KIERTOON… HALLI 3
…JA UUDET TILALLE! HALLI 3
Takkeja, housuja, kypäriä, bootseja. Kamapörssissä käytetyt, hyväkuntoiset ajovarusteet vaihtavat omistajaa. Tee löytöjä tai tuo itse varusteita myyntiin.
Ajovarusteiden uusimmat trendit esitellään vauhdikkaissa muotinäytöksissä lauantaina ja sunnuntaina. Näytöksen on koonnut ja juontaa Viivi Pumpanen.
VERTAILE VAIHDOKKEJA HALLI 6 Nettimoton vaihtopörssi esittelee eri kauppiaiden parhaat vaihtopyörät kätevästi yhdessä paikassa. Mukana mm. käytettyjen HD-pyörien alue, jossa noin 60 harrikkaa odottaa uutta omistajaa!
3
MP-MESSULEHTI 2016
Sisältö ASENNETTA
KENESTÄ MISS MP16? HALLI 3 Messuilla nähdään myös naiskauneutta. Miss MP16 -ehdokkaat esittäytyvät lauantaina klo 13.30 ja voittaja kruunataan lauantaina klo 16. Kilpailu on jatkoa Miss Superenduro 2015 sekä Miss Supercross 2014 -kilpailuille. Ulkonäön lisäksi voittaminen vaatii oikeanlaista asennetta.
4 Löydä itsellesi oiva pyörä Koeaja eri maahantuojien malleja asfaltoidulla radalla.
9 Valikoima uutuuksia 2016
Tutustu ja ihastu. Messuilla pääset katsomaan tarkemmin.
SURMANAJO
13 Jarruvalo varoittaa
DIORIOS GLOBE OF DEATH HALLI 1
Autoista jo tuttu ja toimiva dynaaminen jarruvalo tuli myös moottoripyörään.
14 Kypärän monet vaateet
Maailmankuulu brasilialainen Daniel Diorio esiintyy ryhmänsä kanssa MPmessuilla kahdesti päivässä. Henkeäsalpaavassa Globe of Death Showssa viisi stunt-moottoripyöräilijää ajaa samanaikaisesti ainutlaatuisessa surmanajopallossa.
Oikea materiaali, tiivis istuvuus ja ilmastointi lisäävät turvallisuutta.
15 Metalliosat voideltuna
Kuivumaton, pitkäkestoinen SISU tarttuu ja tunkeutuu hyvin metalliin.
17 Akussa riittää virtaa KOMEIMMAT
WAU, MITÄ PYÖRIÄ! HALLIT 1–2 MP-messujen Petrol Circus etsii jälleen maan komeinta rakennettua prätkää. Kilpanäyttelyn luokat ovat custom, street, classic ja open. Palkintorahaa jaetaan yhteensä 5500 euroa.
Laadukas akku ja sen oikea talvisäilytys vievät nopeammin baanalle.
19 Kuulo on osa ajonautintoa Yksilöllinen kuulonsuojaus jättää aisteille tilaa toimia.
23 Käytetyt pyörät kiertoon
Autovahinkokeskus myy varaosat ja pienivaurioiset pyörät edullisesti.
25 Messuohjelma
Täältä löydät tapahtumat sekä pääsymaksut, aukioloajat ja saapumisohjeet.
26 Opas messualueelle
SUORA LÄHETYS MESSUILTA HALLI 6 Radio City tekee suoraa lähetystä MP-messuilta koko tapahtuman ajan. Tule seu raamaan lähetyksen tekoa ja tähtihaastatteluja osastolle 6d61. Sunnuntaina klo 15.00 ratkaistaan, kuka voittaa itselleen Peugeot Django Sport 150cc -skootterin.
Kartan avulla löydät messujen näytteilleasettajat ja areenat.
4
MP-MESSULEHTI 2016
Teksti: Marko Vihriä Kuvat: Harley-Davidson ja Marko Vihriä
Moottoripyörien asfaltoitu koeajorata MP16-messuille Moottoripyörän valintaan vaikuttaa moni asia omista mieltymyksistä pyörän ominaisuuksiin ja käyttötarkoitukseen. Helsingin MP16 Moottori pyöränäyttelyssä on helmikuussa mahdollista koeajaa moottoripyöriä ja kevytmoottoripyöriä asfalttiradalla, mikä helpottaa juuri itselle sopivan pyörän hankintaa.
M
P16-messuille Helsingin Messukeskukseen rakennetaan yli 430 metriä pitkä asfaltoitu rata, jossa on koeajettavissa useiden eri maahantuojien pyöriä kevytmoottoripyöristä isoihin matkapyöriin. Messulipun hinnalla ajamaan pääsevät niin ajokortin omaavat kuin ajokortittomatkin. Pyörämaahantuojat kannustavat messuvieraita rohkeasti kokeilemaan uutuuspyöriä. – Koeajomahdollisuus tuo messuille aivan uuden ulottuvuuden. Nyt ei tarvitse pelkästään ihastella pyöräuutuuksia, vaan voi käydä kokeilemassa niitä. Se antaa varmasti tarkempaa kuvaa pyöristä kuin yksikään myyntipuhe tai
pyörän päällä istuminen messuosastolla, Hondan maahantuoja Oy Brandt Ab:n myyntipäällikkö Patrick Manner painottaa. KTM-maahantuonnissa on aiempaa kokemusta pyöräkoeajojen järjestämisestä messuilla, sillä kahdella edellisellä kerralla MPnäyttelyssä on päässyt kokeilemaan KTM-pyöriä. Suosio on ollut suuri, kun ajossa on ollut 125-kuutioinen Duke sekä sähkömoottoripyöriä. – Kiinnostusta pyöräkokeiluihin on ollut todella paljon. Koeajomme ovat olleet niin suosittuja, että jonoa on ollut koko messujen ajan. Viime vuoden lauantaina pyöriämme kokeili lähes 400 eri ajajaa, KTM-maahantuoja KTM Nordic Oy:n toimitusjohtaja Jaro Sihvonen kertoo. – On hienoa, että koeajomahdollisuus laajenee. Moottoripyöräilystä kiinnostuneilla on nyt enemmän valinnanvaraa, mutta myös koko moottoripyöräala tarvitsee tämänlaista toimintaa, jossa ihmiset pääsevät etsimään itselleen sopivaa pyörää konkreettisesti ajamalla. Koemme koeajon kaupallisesti tärkeämpänä kuin aiempien vuosien kaltaisen näkyvyyden supercross- ja superendurokilpailuissa, jotka ovat kyllä erinomaista viihdettä yleisölle. Maahantuojat haluavat helpottaa kuluttajien moottoripyörävalintaa, minkä takia koeajoradalla on mahdollisimman monipuolista pyöräkalustoa. Messuille palaava merkki on Harley-Davidson, joka tuo kokeiltavaksi kaksi kaupunkiajoon suunnattua mallia, Street 750 ja Forty-Eight.
– Yksi osa H-D:ta on nuorekas, urbaani lähestymistapa, jota tuomme esiin koeajossa sekä osastollamme. Toinen puoli painottuu enemmän matka-ajoon, mikä sekin on vahvasti mukanamme messuilla, Harley-Davidson Nordicin verkostopäällikkö Mikko Summa kuvailee.
Kaupunkiin, maantielle ja maaseudulle
Harley-Davidsonin Mikko Summa muistuttaa pyörävalinnan lähtevän aina asiakkaan tarpeista. Pidempiä matkoja varten valitaan yleensä isomman kuutioluvun pyörä, joka on tavallisesti painavampi sekä kookkaampi kuin kaupunkiajoon suunniteltu, ketterämpi laite. Matka-ajossa tärkeitä voivat olla myös hyvät tavaralaukut ja niiden kiinnitysmahdollisuudet pyörässä. Lisäksi kannattaa pohtia sitä, taitetaanko taivalta yksin vai onko pyörässä syytä olla hyvät istuin- ja ajo-ominaisuudet myös matkustajan kanssa. Kuljettajan fyysiset mitatkin voivat vaikuttaa pyörävalintaan, jolloin esiin nousevat esimerkiksi jalkatappien, satulan ja ohjaustangon keskinäiset etäisyydet. Kaikkialle pitää yltää vaivatta. Lisäksi usein naiset ovat miehiä lyhyempiä ja voimiltaan heikompia, jolloin voi olla syytä suosia pienempikokoisia ja kevyempiä pyöriä. Näin ei kuitenkaan ole aina. – H-D sopii kaikille sukupuoleen katsomatta, ja naisten osuus H-D:n
5
MP-MESSULEHTI 2016
Harley-Davidson Forty-Eight
MP-MESSULEHTI 2016
6
Mieltymykset ovat Xxxxxx heittää tärkeitäSeistola pyörän valinHelsingissä haasteen kilpakumpnassa. KTM Nordicin Jaro paneilleen. Sihvonen (vas.) kysyy aina asiakkaan toiveista. Mikään myyntipuhe ei korvaa koeajoa, kommentoi Hondan Patrick Manner (alla).
asiakasmäärästä Suomessa on yksi Euroopan suurimmista. Eikä naisten tai lyhyempien miesten tarvitse aina ostaa pienempää pyörää, vaan myös isojen laitteiden joukosta löytyy istuinkorkeudeltaan matalampia kulkupelejä, esimerkiksi Softail Slim ja Softail Slim S, Summa muistuttaa. – Sopiva istuinkorkeus vaikuttaa erittäin paljon pyörän käsiteltävyyteen. Mitä matalammalla painopiste sijaitsee, sen rauhallisempi pyörä on käsitellä. KTM:n koeajovalikoima laajenee aiemmasta. Kevytmoottoripyöräilijöille on edelleen suunnattu 125 Duke, mutta kookkaampina pyörinä ajettavissa ovat nakupyörä 690 Duke, iso seikkailupyörä 1190 Adventure ja tehokas 1290 Super Duke R. – Pyörän hankinnan lähtökohta on aina käyttötarpeen kartoitus, eli kyselemme mahdolliselta asiakkaalta hänen omia mieltymyksiään, toiveitaan ja pyörän käyttötarkoitusta. Esimerkiksi Duke on suunnattu enemmän kaupunkiajoon kuin pidempiä matkoja suosiva Adventure, KTM Nordicin Jaro Sihvonen kuvailee. Honda tuo messuille koeajettavaksi kolme erilaista pyörää. 1000-kuutioinen Africa Twin on pitkään odotettu uutuus sorateilläkin erinomaisesti viihtyvien matkapyörien kategoriaan.
Ajettavissa on myös niin sanotun keskikuutiokoon NC750S, jonka ansiosta erityisesti tekniikasta kiinnostuneet voivat ottaa tuntumaa herkkätoimiseen kaksoiskytkimeen. Kevyempien ja pienempien moottoripyörien pariin pääsee tarttumaan kätevästi A2-ajokorttiluokan CB500X-pyörällä. Brandtin Manner muistuttaa, että kannattaa jo etukäteen miettiä, minkälaisia pyöriä haluaa koeajaa. Maahantuojat haluaisivat palvella kaikkia messuvieraita, mutta ruuhkaa voi ilmetä eikä kaikkia pyöriä ehdi kokeilla. – Vaikka olisikin aikaa testata kaikkia pyöriä, kannattaa silti keskittyä eniten itseä kiinnostaviin, jolloin saa tuntumaa juuri itselle oikeanlaisista pyöristä. Voi myös olla vaikea muistaa, miltä mikäkin pyörä tuntui, jos kokeilee montaa, Manner vihjaa. – Pyöristä voi ottaa etukäteen selvää tai vierailla messuosastolla juttelemassa edustajien kanssa, ja sen jälkeen suunnata koeajoradalle. Messuvierailla on koeajoradan yhteydessä mahdollisuus kokeilla H-D:ta myös Jumpstart-laitteessa, jossa pyörän renkaat on sijoitettu rullien päälle ja käynnissä olevan pyörän satulassa voi tuntea aitoa H-D:n voimaa kaasuttamalla sekä vaihteita vaihtamalla. Pyörä ei kaadu eikä liiku laitteen päällä.
Messuilla on kokeiltavissa noin kymmenen eri valmistajan pyöriä ja koeajorata on avoinna kaikkina kolmena messupäivänä. Kymmenen minuutin ajovuorot varataan jokaisen pyörämerkin edustajalta erikseen koeajohallissa, mitä ennen tulee rekisteröityä koeajajaksi joko MP16-messujen nettisivuilla tai koeajoalueella. Koeajot ovat aikataulutettuja ja ohjattuja. Ajamaan pääsee sen kokoluokan pyörää, minkä oma ajokortti sallii. Lisäksi ajokortittomille järjestetään omat koeajo vuoronsa, jolloin ajajan alaikäraja on 15 vuotta. Radalla järjestetään myös erillistä messuohjelmaa minimotokilpailusta julkkiskisaan ja Stunt Freaks Teamin stunt-show’hun. Tuttuun tapaan koko laajaan pyöräuutuustarjontaan pääsee tutustumaan messuosastoilla.
Koeaja! MP16 -messuilla voi koeajaa moottoripyöriä Euroopan suurimmalla sisäkoeajoradalla. Koeajoajan voi varata ennakkoon verkkosivuilta tai paikan päällä MP-messuilla 5.–7.2. Messukeskuksessa. Lisätietoja: www.mpmessut.fi • BMW • BRP • Harley-Davidson • Honda • Indian • Kawasaki • KTM • Moto-Guzzi • Suzuki • Yamaha
HELLO FREEDOM.
BMW Motorrad R 1200 GS Adventure
bmw-motorrad.fi
BMW R 1200 GS ADVENTURE
Ajatko mielelläsi ääriolosuhteissa ja pitkiä reissuja? Kuoppaisia, huonokuntoisia teitä ja kivikkoisia polkuja? Asfalttia, metsäpolkuja, kiviä ja hiekkaa? Juuri tällaisia haasteita uusi BMW R 1200 GS Adventure kaipaa, jotta se pääsee osoittamaan helpon ja ketterän käsiteltävyytensä. Se on pyörä niille, jotka haluavat kokeilla rajojaan ja mennä jopa niiden yli. Tästä pyörästä löytyy kaikki tarpeelliset ominaisuudet, ajat sitten millaisella reitillä tahansa. Vakiona on kaksi ajotilaa (ride mode) “Rain” ja “Road”. Ajotilat vaihtuvat napin painalluksella ja ne tarjoavat kaksi täysin erilaista, huippuunsa viritettyä ajokokemusta. R 1200 GS Adventuren uuden vesijäähdytteisen 2-sylinterisen 4-tahtimoottorin vääntö on 125 Nm ja teho 125 hv, joten moottori vastaa dynaamisesti jokaiseen ajotilanteeseen. R 1200 GS Adventure. Tee vaikutus. Missä tahansa.
Löydät lisätietoa meistä ja tuotteistamme myös osoitteesta www.bmw-motorrad.fi ESPOO: R.M. Heino, 010-617 0669. OULU: Euro Motor Center, 08-534 6500. RAISIO: Biketeam, 02-4808 8900. SEINÄJOKI: Jokiniemi Motors, 010-3280 099. TAMPERE: R.M. Heino, 010-617 0609. VAASA: Käyttöauto, 06-315 6300. VANTAA: Biketeam, 020-741 7217.
Ajamisen iloa
Motopas silla joka kuu des yö
maksutt
a
Motoristi! Pakkaa mukaasi
Best Westernin
Motopassi
Motopassilla yövyt edullisesti (–15 % päivän hinnasta) ja joka kuudes yö on maksuton. Maittavan aamiaisen voimin jaksat taas seuraavalle etapillesi. Tilaa ilmainen Motopassi osoitteesta bwfinland@bestwestern.com. Kampanja on voimassa Best Western -hotelleissa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Baltian maissa, Puolassa ja Venäjällä 1.4.–30.9.2016.
Lue lisää: www.bestwestern.fi/tarjoukset/motopassi
Best Western Suomi
9
MP-MESSULEHTI 2016
Uutuudet 2016
MP-messuilla ovat mukana kaikki suurimmat merkit! Osastoilla pääset tutustumaan muun muassa näihin kauden 2016 uutuuksiin.
Kawasaki Ninja ZX-10R ABS Moottoritilavuus: 998 cc Teho: 154,4 kW / 210 hv / 13000 rpm Vääntö: 113,5 Nm / 11500 rpm Paino: 206 kg Istuinkorkeus: 835 mm Pa-tilavuus: 17 l Erityistä: Tehdaskilpapyörän ominaisuuksia mahdollisimman paljon jäljittelevä katupyörä.
KTM 1290 Super Duke GT Moottoritilavuus: 1301 cc Teho: 126 kW / 173 hv / 9500 rpm Vääntö: 144 Nm / 6750 rpm Paino: 212kg (kuivapaino) Istuinkorkeus: 835mm Pa-tilavuus: 23 l Erityistä: Sporttinen matkapyörä erittäin laajalla varustetasolla jo vakiona.
Harley-Davidson Softail Slim S Moottoritilavuus: 1801 cc Vääntö: 148 Nm / 109 ft lb / 3500 rpm Paino: 309 kg Istuinkorkeus: 650 mm Pa-tilavuus: 18.9 l Erityistä: Softail Slim® S-malli edustaa nyky aikaista tehoa ja vanhan raudan tyyliä.
Aprilia RSV4 RF Moottoritilavuus: 999,6 cc Teho: 148 kW / 201 hv / 13000 rpm Vääntö: 115 Nm / 10500 rpm Paino: 180 kg (kuivapaino) Pa-tilavuus: 18,5 l Erityistä: Vakiona uusi Öhlins-iskunvaimennus, V4-MP multimedia platform ja Superpoleväritys.
Yamaha XSR900 Moottoritilavuus: 847 cc Teho: 84,6 kW / 115 hv / 10000 rpm Vääntö: 87,5 Nm / 8 500 rpm Paino: 191 kg Istuinkorkeus: 815 mm Pa-tilavuus: 14 l Erityistä: XSR900:ssa yhdistyvät entisaikojen tinkimätön kilpa henkisyys ja terävin nykytekniikka.
BMW Scrambler Moottoritilavuus: 1 170 cc Teho: 81 kW / 110 hp / 7,750 rpm Vääntö: 116 Nm / 6000 rpm Paino: 220 kg Istuinkorkeus: 820 mm Pa-tilavuus: 17 l Erityistä: Uniikit yksityiskohdat tekevät Scramblerista klassikon.
10
MP-MESSULEHTI 2016
Uutuudet 2016 Victory Vegas Moottoritilavuus: 1731 cc Vääntö: 139 Nm / 2800 rpm Paino: 297 kg Istuinkorkeus: 640mm Pa-tilavuus: 17 l Erityistä: Matala cruiseri, punaisella rungolla ja väkivahvalla moottorilla.
Honda CRF 1000 Africa Twin Moottoritilavuus: 999 cc Teho: 70,0 kW / 95,2 hv / 7500 rpm Vääntö: 98,0 Nm / 6000 rpm Paino: 232 kg Istuinkorkeus: 870 mm Pa-tilavuus: 18,8 l Erityistä: Uuden Honda Africa Twinin tuotekehittelyssä on keskitytty erityisesti erinomaisten maasto-ominaisuuksien luomiseen ja uusi Africa Twin onkin todellinen ”all-round” -moottoripyörä.
Indian Scout Sixty Moottoritilavuus: 999 cc Teho: 58k W / 78 hv / 7300 rpm Vääntö: 89 Nm / 5600 rpm Paino: 246 kg Istuinkorkeus: 643 mm Pa-tilavuus: 12,5 l Erityistä: Helppo ja kevyt ajettava, ABS-jarrut, matala istuinkorkeus ja upea moottori.
Triumph T120 Esittelyssä useita uutuuksia. Uuteen Bonneville-perheseen: Street Twin, T120 (kuvassa), T120 Black, Thruxton ja Thruxton R. Street Twin. Street Twin esitellään myös asennettavien muutosvaihtoehtojen kera.Monipuoliset versiot Tiger 800 XCA:sta. Matalampi Tiger 800XCX, jossa istuinkorkeus on 50 mm aiempaa alempana.Uudistuneet Speed Triple ja Speed Triple R. Täysin varusteltuna uudet Explorer XCA ja XRT.
Vespa GTS 300 Supersport Moottoritilavuus: 278 cc Teho: 15,8 kW / 22 hv / 7500 rpm Vääntö: 22,3 Nm / 5000 rpm Istuinkorkeus: 790 mm Pa-tilavuus: 9,5 litraa Erityistä: Vakiona ABS-jarrut ja ASR-luistonesto.
Piaggio MP3 500 Sport Moottoritilavuus: 493 cc Teho: 29,5 kW / 40,1 hv / 7250 rpm Vääntö: 45,5 Nm / 5250 rpm Istuinkorkeus: 790 mm Pa-tilavuus: 12 l Erityistä: Piaggio MP3 500 -skootteria saa ajaa auton ajokortilla.
11
MP-MESSULEHTI 2016
Suzuki SV650A Moottoritilavuus: 645 cc Teho: 56 kW / 76 hv / 8500 rpm Vääntö: 64 Nm / 8100 rpm Paino: 197 kg Istuinkorkeus: 785 mm Pa-tilavuus: 13,8 l Erityistä: 90° V-twin, Low RPM Assist, Suzuki Easy Start, LCD-Mittaristo, 3.84L/100Km
Peugeot Speedfight4 Total Moottoritilavuus: 50 cc Teho: 4 kW / 5,4 hv / 7000 rpm ( 2T LC-malli) Vääntö: 5,5 Nm/ 5800 rpm Paino: 107 kg Istuinkorkeus: 800 mm Pa-tilavuus: 8 l Erityistä:Vakiona USBvirranulosotto, kännykkä/naviteline, Sport-satula, alumiiniset astinlaudat, rekisteröity 2:lle. 2-vuoden takuu ilman kilometrirajoitusta. Keväällä saatavana 2T ilma- ja vesijäähdytteisinä sekä myös 4-tahtiversiona.
Ducati Multistrada 1200 Enduro Moottoritilavuus: 1198 cc Teho: 117.7 kW/ 160 hv/ 9500 rpm Vääntö: 136 Nm / 7500 rpm Paino: 225 kg Istuinkorkeus: 850-870 mm Pa-tilavuus: 30 l Erityistä: Suunniteltu kaikille pinnoille kaikkiin olosuhteisiin. Pinnavanteet, 19 tuuman etupyörä ja 200 mm joustovarat aktiivisella Skyhook-alustalla.
Kawasakin Superbikekisapyörästä katuversio
Japanilainen Kawasaki on tunnettu laadukkaista ja nopeista moottoripyöristään, joissa on hyödynnetty uusinta teknologiaa ja innovaatioita. Viimeisin osoitus Kawasakin tinkimättömästä ammatti taidosta on uusi Ninja ZX-10R Supersport -pyörä.
K
awasaki Ninja ZX-10R on näyttänyt viime vuosina vahvuutensa kilparadoilla menestymällä World Superbike Champioship -sarjassa (WSBK). Viimeisimpänä meriittinä on Kawasaki Racing Team -kuljettajan Jonathan Rean World Superbike -maailmanmestaruus kaudella 2015. Kawasaki Racing Teamin kokemusta ja osaamista on hyödynnetty uuden katukäyttöön valmistetun Ninja ZX-10R -moottoripyörän suunnittelussa. Kawasaki Racing teamin ja Kawasaki Heavy Industriesin yhteistyön lopputuloksena on valmistunut tehdaskilpapyörän ominaisuuksia jäljittelevä moottoripyörä, joka täyttää intohimoisimpienkin Ninja-fanien haaveet. Uusi Ninja ZX-10R esitellään Suomessa ensimmäistä kertaa MP16messuilla. Kawasaki Supersport -pyörämallistoon kuuluvat myös Ninja H2, Ninja H2R, Ninja ZX-6R 636 ja Ninja 300 -mallit.
SUMEKO OSASTOLLA 6B99 www.kawasaki.fi
OLEMME MUKANA MP-MESSUILLA OSASTOLLA 6M119
EVOLUUTIO ON VALMIS TULE KATSOMAAN MP-MESSUILLE MILTÄ AJOVARUSTEIDEN KUULUU NÄYTTÄÄ. UPEAT JA ODOTETUT KAUDEN 2016 TIMELESS-UUTUUDET OVAT NÄHTÄVILLÄ MP16-MESSUJEN OSASTOLLA 6M119. Vuodesta 2015 räjähdysmäisesti laajentunut suursuosittu Timeless-ajovarustemallisto laajeni entisestään! Uusi mallisto pitää sisällään esimerkiksi ruutukuvioidulla hupulla varustellun upean Timeless Blues -kevlarhupparin, jossa turvallisuudestasi huolehtii KEVLAR-vahvikkeet koko hupparin alueella. Lisäksi mallistossa on useita uusia nahkatakkeja, kenkiä ja housuja. Tervetuloa tutustumaan!
TIMELESS BLUES
TIMELESS SOUL
TIMELESS VICTORY
TIMELESS HUNTER
TIMELESS CHILI
TIMELESS URBAN
SUOSITUSHINTA 129,-
SUOSITUSHINTA 129,-
SUOSITUSHINTA 329,-
Sinustako Timeless-testikuski? Lue lisää www.timelessracing.fi SUOSITUSHINTA 299,-
SUOSITUSHINTA 119,-
SUOSITUSHINTA 119,-
WWW.TIMELESSRACING.FI
MAAHANTUOJA: POWERFACTORY // WWW.POWERFACTORY.FI
13
MP-MESSULEHTI 2016
Dynaaminen jarruvalo varoittaa
H
ätäjarrutus on yksi vaarallisimmista tilanteista, joihin motoristi saattaa joutua. Vaarallisuutta lisää, jos takana ajavat eivät ehdi reagoida ajoissa. Tämän takia BMW Motorrad kehitti uudenlaisen dynaamisen jarruvalon, joka auttaa huomaamaan jarruttavan motoristin paremmin. Jarrujärjestelmään lisätty toiminto, joka on toistaiseksi saatavilla ainoastaan Euroopassa, toimii kaksivaiheisesti. Vaihe yksi kytkeytyy, mikäli kuljettaja jarruttaa voimakkaasti ajoneuvon nopeuden ollessa yli 50 km/h. Tällöin jarruvalo varoittaa takaa tulevia vilkkumalla 5 hertzin taajuudella, eli 5 kertaa sekunnissa.
Vaiheessa kaksi hätävilkut kytkeytyvät päälle, mikäli nopeus laskee hätäjarrutuksen aikana alle 14 km/h. Hätävilkut pysyvät päällä, kunnes nopeus nousee uudelleen yli 20 km/h. Dynaaminen jarruvalo löytyy
BMW Motorrad toi ensimmäisenä valmistajana dynaamisen jarruvalon moottoripyöriin. Autopuolella konsepti on jo havaittu hyväksi ja toimivaksi.
vakiovarusteena K 1600 GT, GTL ja GTL Exclusive -malleista mallivuodesta 2016 alkaen. Se on saatavilla tehdaslisävarusteena ABS PRO -varusteen yhteydessä mallivuoden 2016 R 1200 GS-, R 1200 GS Adventureja S 1000 XR -malleihin.
BMW OSASTOLLA 6E99 www.bmw-motorrad.fi
14
MP-MESSULEHTI 2016
Kypärä kuntoon
M
itä tarkoittaa kypärän passiivinen turvallisuus? Kypärän optimaalista iskunvaimennustasoa, korkealuokkaisia materiaaleja ja täsmällistä istuvuutta. Säännölliset ja perusteelliset tarkastukset joka työvaiheen jälkeen takaavat ensiluokkaisen laatutason joka kypärälle. Entä mitä tarkoittaa aktiivinen turvallisuus? Täydellinen istuvuus, optimoitu ilmastointi, korkealuokkainen aerodynamiikka, tehokas melun tor-
junta, loistava näkyvyys ja alhainen paino takaavat mukavuuden ja yhä paremman ajokokemuksen kaikilla nopeuksilla. Miksi hyvä ilmastointi on tärkeää muuallakin kuin kilparadalla? Kun ilmastointi toimii optimaalisella tavalla, ajokokemus on miellyttävämpi ja pysyt tarkkaavaisempana myös yllättävissä tilanteissa. Hyvä ilmastointi on siis myös tärkeä turvallisuustekijä. Kuorimateriaalien sekä eri kuorikokojen merkitys? Yleisesti ottaen kuitumateriaalit vaimentavat iskut huomattavasti
Mukavuus, ajonautinto ja turvallisuus kulkevat usein käsi kädessä.
paremmin kuin muovimateriaalit. Mutta eri kuitumateriaaleissa on myös merkittäviä eroja ja niiden koostumus ja kehittely ovat useimmiten erittäin tarkoin varjeltuja salaisuuksia huippuvalmistajien keskuudessa. Laadukkaat kypärävalmistajat tekevät kypärään vähintään 3-4 eri kuorikokoa, jotta kypärän koko olisi optimoitu käyttäjän pään mukaan. Jos kokoa on säädetty vain täyttämällä toppauksilla ja pehmusteilla, kypärä liikkuu päässä vauhdin kasvaessa enemmän ja rasittaa niskaa. Liikkuva kypärä on riski erityisesti mahdollisen onnettomuuden sattuessa.
15
MP-MESSULEHTI 2016
Visiirin tiiviydessä olennaista? Tarkista, onko visiirissäsi urat vähentämässä vetoa ja veden sisään pääsemistä tiivisteiden kautta. Tarkista myös, onko visiirin tiiviste ylipäätään tuplakumihuulinen, jolloin se täydentää visiirin tiiviyden. Onko visiirisi UV-suojattu? Laadukas kypärävalmistaja on myös UV-suojannut kirkkaan visiirinsä, jotta säästyt tarpeettomilta silmäsairauksilta. Mitä on hyvä huomioida aurinkovisiirissä? Tarkistathan, että aurinkovisiirisi täyttää aurinkolasivalmistajien standardin EN1836, jolloin suoja silmillesi on korkealuokkainen sekä häikäisy mahdollisimman vähäistä. Mikä on kypärän lukitus materiaaleissa tärkeää? Jos kypärässäsi ei ole kilpailuissa käytettävää niin sanottua tupla-D -lukitusta, varmistathan, että pikalukitus on tehty teräksestä,
jolla varmistetaan turvallisuus ja kulumattomuus. Miksi aerodynamiikka on tärkeää? Hyvä aerodynamiikka vähentää merkittävästi melua sekä niskaan kohdistuvaa rasitusta ja parantaa täten turvallisuutta. Myös niska- ja hartiakivut pysyvät paremmin poissa. Mikä merkitys on keveydellä? Keveys parantaa ajomukavuutta. Liika keveys saattaa kuitenkin tarkoittaa, että turvallisuudesta on jopa joissain kohtaa tingitty liikaa keveyden kustannuksella. Painon ei tiedetä tappaneen ketään. Varaosien saatavuus? Laadukas kypärävalmistaja takaa varaosien saatavuuden vähintään viideksi vuodeksi. Takuuongelmat? Huipputuotteissa on harvoin ongelmia ja voit keskittyä tärkeimpään eli ajonautintoon.
SHOEI X-SPIRIT III Ennen näkemätöntä tekno logiaa mp-kypäriin: • Muokattava näkökenttä: voit sisustusta muokkaamalla avartaa näkökenttääsi neljä astetta ylöspäin, mikä on monelle kuskille merkittävä etu sporttiajoasennossa. • Ilmastointikanavat nyt myös poskille ensimmäistä kertaa täydentämään tuuletuksen koko pään alueelle ilman tarpeetonta vetoa kypärän alapuolelta. Kuusi säädettävää sisäilman ottoa ja ulosmenoa takaavat tehokkaan ilman läpikierron. • Vaihdettavat takasiivekkeet entisestään vakauttamaan kypärää tai helpottamaan pään kääntämistä. • Markkinoiden edistyksellisin
aerodynamiikka vähentää entisestään vetoa ja kypärään kohdistuvaa nostetta sekä värinää. • Uusi alaspoileri vähentää vetoa kypärän sisäpuolelle. Tule tutustumaan markkinoiden edistyksellisimpään ja myydyimpään laatukypärään. Jakelu Shoei Europa Gmbh Lisätiedot Blackseven Oy 020-7959777
SISU on suomalaisen kehitystyön tulos CRC:n uusi kunnossapitoöljy SISU voitelee ja suojaa metallipinnat pitkäkestoisesti. Kuivumaton SISU tarttuu ja tunkeutuu hyvin metalliin.
C
RC Industries on maailman johtava erikoiskemikaalien valmistaja ammattilaisten sekä kotitalouksien käyttöön. Tuotteita löytyy monipuolisesti moottoripyörä-, moottorikelkka-, atv-, vene-, pienkone- ja polkupyöräalan tarpeisiin. CRC aerosolituotteiden ponneaineena käytetään pääsääntöisesti hiilidioksidia, muiden suosiessa helposti syttyvää propaani-butaania. Hiilidioksidia käytettäessä itse tuotetta ilmoitetusta nettomäärästä on 97% ja ponneainetta 3%. Propaani-butaanilla päästään
parhaimmillaan suhteeseen 65% / 35%, yleisimmin 50%/50% suhteeseen. CRC aerosolituote tarjoaa asiakkaan rahoille reilusti enemmän vastinetta!
CRC:n uusi kunnossapitoöljy SISU valloittaa maailman
Suomalaisen kehitystyön tulos SISU on suunniteltu metallipintojen pitkäkestoiseen voiteluun ja suojaamiseen. Suoja-aika tällä ns. ”synteettisellä tervalla” on 6 kk taivasalla ja 24 kk katetussa tilassa. Kuivumaton sekä metallipintoihin hyvin tarttuva ja tunkeutuva aktiivinen pinnoite voitelee pidempään kuin tavanomaiset monitoimiöljyt.
BLACKSEVEN OY OSASTOLLA 6H101 www.blackseven.fi
Official Sponsor
Developed with
Powered by
ducati.fi
XDiavel S
The gentleman and the bastard Kaunis, voimakas ja sivistynyt XDiavel S tarjoaa rennon ajoasennon ja uskomattoman ajettavuuden täysin uudella tavalla. Uusi 1262 kuutioinen Testastretta DVT moottori tarjoaa voimaa ja vääntöä heti alakierroksista lähtien. Erikoisvanteet ja kiillotetut yksityiskohdat täydentävät kirkkaan mustan asun. Hinta alk.XDiavel 27.990 € XDiavel S 32.490 € Löydät meidät MP-16 Messuilla osastolta 6g101, tervetuloa! Ducati Helsinki – Moto-Seinäjoki – R.M Heino Tampere – Tuusmotor Tuusula – Motomarket Turku Ducati Finland – Oy Cavallino Ab – Hernepellontie 27, 00710 Helsinki – 020 7351 515
17
MP-MESSULEHTI 2016
Akku kunnossa talven yli
M
iksi näin käy niin usein? – Moottoripyörien talvisäilytys on muuttunut haastavammaksi nimenomaan akkujen keston suhteen, kun uusissa pyörissä on paljon elektroniikkaa ja pienikin virran kulutus voi syödä akun tyhjäksi, sanoo OEM Finland Oy:n tuotepäällikkö Jaakko Karvonen. Myös akkujen pakkasen kesto muuttuu radikaalisti, jos akku pääsee purkautumaan tyhjäksi. – Tyhjäksi purkautunut akku jäätyy jo parissa pakkasasteessa, kun taas täyteen ladattu akku kestää useammankin kymmenen asteen pakkasta, toteaa Karvonen. Miten sitten akkua tulisi säilyttää talven yli?
Ideaalitilanteessa akku irrotetaan kokonaan pyörästä talven ajaksi, mutta joidenkin pyörien hankalan akun sijoittelun takia myös maakaapelin irrottaminen akusta riittää. Akku tulisi ladata vähintään kaksi kertaa talvikauden aikana, jottei varaus pääse laskemaan liian alas. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun pyörää säilytetään kylmissä tiloissa. Jos kyseessä on ns. ”perinteinen” korkillinen akku, tulee myös akkunesteen määrä tarkistaa ajoittain. Nämä samat ohjeet käyvät itse asiassa kaikkiin kausiluonteisesti käytettäviin laitteisiin, kuten esim. moottorikelkkoihin, mönkijöihin ja veneisiin. – Edustamamme YUASA-akut ovat laadultaan maailman huippuluokkaa ja yli 90 % moottori pyörävalmistajista käyttääkin
Keväällä monelle motoristille tulee ikävänä yllätyksenä akun hiipuminen talven aikana. Baanalle olisi hinku, mutta pienehkö pyörän laite estää nautinnon. Tuulen tuiverrus vaihtuu kiroiluun autotallissa ja työkalujen esiin kaivamiseen.
YUASA-akkuja ensiasennusakkuina pyörissään, sanoo Jaakko Karvonen. Erittäin laajasta valikoimasta löytyy varmasti akku pyörään kuin pyörään. Lisätietoja: OEM Finland Oy Jaakko Karvonen p. 0207 499 393 mail: jaakko.karvonen @oem.fi
OEM OSASTOLLA 6C109 www.oem.fi
BRITISH ICONS GLOBAL LEGENDS REBORN
STREET TWIN
THRUXTON R
BONNEVILLE T120 BLACK
THE NEXT GENERATION OF BONNEVILLE MOTORCYCLES MORE BEAUTIFUL. MORE POWERFUL. MORE CAPABLE. To find out more visit: triumphmotorcycles.se or Warmly Welcome to the Triumph Stand on MP16
Motorcycle lifestyle
2016 collection
OSASTO
6b119
24h webshop www.eurobiker.fi
19
MP-MESSULEHTI 2016
Kuuletko kilometrit?
M
oni on varmasti kokeillut laittaa korviinsa kertakäyttöiset korvatulpat ajomatkan ajaksi. Äänet katoavat tehokkaasti – jäljelle jäävät vain omat sydänäänet ja veren kohina korvissa. Hetken kuluttua korvat alkavat tuntua tukkoisilta, hikoavat ja tulpat painavat. Puhelimeen vastaaminen tai keskustelu ei onnistu tulpat korvissa ja varatulpat on oltava mukana pudonneiden tilalle. Väsymys, korvien suhina, tinnitus, heikko keskittymiskyky ja muut oireet jatkuvat ajomatkan jälkeenkin.
Kuulonsuojauksen evoluution kärjessä
Kuulonsuojaus on edennyt pitkälle pumpulista ja vaahtomuovista. Yksilölliset Fonic-kuulonsuojaimet valmistetaan käyttäjän korvista otettujen mallien mukaan. Mallin ottamiseen käytetään kaksikomponenttisilikonia ja toimenpide vie noin kymmenen minuuttia. Suojain rakentuu yksilöllisestä rungosta sekä käytön mukaan valittavasta suodatinelementistä. Runko on valmistettu pehmeästä vulkanoidusta silikonista, joten se on käytössä
erittäin miellyttävä, kestävä ja pitkäikäinen. Suojaimien käyttöikä on 5–8 vuotta, joten kustannus ajokautta kohti ei ole suuri. Kotimaiset Fonic-kuulonsuojaimet valmistetaan Vaasassa. Suojaimien pintakäsittelyyn käytettävän hypoallergeenisen lakan ansiosta suojaimet ovat hygieeniset ja helpot puhdistaa, ja suojaimet eivät ärsytä korvakäytävää. Toisin kuin kertakäyttöisiä tulppia, Fonickuulonsuojaimia voidaan käyttää yhtäjaksoisesti pitkänkin ajomatkan ajan. Avoimen rakenteensa ansiosta ne eivät aiheuta tukkoista tunnetta korvissa ja häiritse ajon kannalta tärkeää tasapaino-aistia. Äänet säilyvät luonnollisina eikä suojaimia tarvitse poistaa keskustelun ajaksi. Lähes huomaamattomat suojaimet asettuvat hyvin korvakäytävään eivätkä haittaa muiden suojavarusteiden tai puhelimen käyttöä.
Enemmän kuin kuulonsuojaimet
Fonic-kuulonsuojaimien käyttöä voi laajentaa mm. erilaisilla kuulokeratkaisuilla, eikä silloinkaan tarvitse tinkiä kuulonsuojauksesta. FinFonicin kehittämät pienikokoiset Fonic Standard FF1 -kuulokkeet yh-
Kaataisitko puita moottorisahalla ilman kuulosuojaimia? Tai käyttäisitkö hiustenkuivaajaa tunteja kerrallaan? Matka vauhdissa laadukkaankin kypärän tuulikohina yltää samoihin äänenvoimakkuuksiin. Kuulosi kannalta turvallinen ajoaika on tuolloin tunnista vain muutamaan minuuttiin.
distettynä suojaimeen on sertifioitu kuulonsuojaimeksi. FF1-kuulokkeet on suunniteltu erityisesti kuunteluun kovassa melussa ja soveltuvat näin erinomaisesti motoristeille käytettäväksi kypärän kanssa. Lisävarusteiden käyttöönotto onnistuu myös jälkikäteen, koska suojaimet tehdään aina yhteensopiviksi kuulokkeiden kanssa. Finfonic suunnittelee ja toteuttaa myös asiakkaan omiin järjestelmiin räätälöityjä ratkaisuja.
Kokemus kuuluu
FinFonicin lähes 40 vuoden kokemus kuuloalalta on vahvana tukena yrityksen innovatiiviselle ja jatkuvalle tuotekehitykselle. Vaikka valmistusprosessi on lujaa ammattitaitoa vaativaa käsityötä, on osattava hyödyntää myös tekniikan suomat mahdollisuudet. Audiologisten apuvälineiden valmistuksessa 3Dtuotanto on jo yrityksen arkipäivää ja nyt myös tuotekehitykseen on hankittu omat 3D-laitteensa. Tervetuloa osastollemme tutustumaan ”miehiin tuotteen takana” sekä messuhintaisiin Fonic-kuulonsuojaimiin ja muihin tarjouksiin! Osastollamme voit otattaa mallit yksilöllisiä suojaimia varten.
FINFONIC OSASTOLLA 6C79 Verkkokauppa: www.finfonic.fi MESSUN! HINTAA
• Fonic-kuulonsuojaimet ja FF1kuulokkeet yhteensä 300 € • yksilölliset Fonickuulonsuojaimet 185 € (norm. 225 €) • FF1-kuulokkeet 132 € (norm. 165 €) • Alpine MotoSafe 25 € (norm. 31 €)
Fonic-kuulonsuojain ja FF1-kuuloke
Suodatin ja yksilöllinen runko-osa
Touring Finlandia MK ry
Matkamotoristien asialla jo vuodesta 1972. Olemme mukana MP16 -messuilla. Osastollamme päivittäin esitykset: - ”Suomi on saari” – reittejä mp-matkalle Eurooppaan - Ylikypsät kinkut Euroopassa – 11 000 km:n kesälomareissu - TFMK – kerho matkamotoristeille
Liittyessäsi TFMK ry:n jäseneksi MP-messuilla, saat ilmaiseksi kansainvälisen hostellikortin kahdeksi vuodeksi (arvo 40 €), myös interaktiivisena mobiilikorttina.
Katso esitysajat ja lisätietoa kerhostamme sekä jäseneduistamme www.tfmk.com Osastollamme voit osallistua messukyselyyn, jossa vastanneiden kesken arvotaan joka päivä 100-200 €:n arvoisia matkalahjakortteja!
Osastomme 6 g 61
www.tfmk.com • www.facebook.com/TFMKry
Hinnat voimassa messuosastolla & verkkokaupassa 5-7.2.2016 välisen ajan.
ME OSAAMME PARHAITEN AJOVARUSTEET.
MP-messuilla osasto: 6g129
SUOMEN SUURIN AJOFARKKUJEN BOLT RICARDI BOLT DRAKO TAKKI MYYNTIPISTE! KEVLAR-HUPPARI 109€ NAHKA/FARKKU 199€ UUTUUDET & BOLT SCUBE KEVLAR HELD CRACKERJACK AJOFARKUT SININEN 109€ 199€ OUTLET
Drako ajotakki on Bolt malliston persooErit nallinen uutuus kaudelle 2016! Erittäin näyttävä ajotakki, jossa on hihat nahkaa ja vartalo-osa farkkua. Saatavana kahta eri sävyä. CE-hyväksytyt suojat olka- ja kyynärpäissä. Hyvä leikkaus, normaalin takin henkeä! Kun etsit hengittävää ajotakkia kaupunkiin, tässä on upea vaihtoehto! Yhdistä farkkujen tai nahkahousujen kaveriksi! Ovh. 219€.
-30%
OUTLET Edullisesti ympäri vuoden
Miellyttävän tuntuiset ajofarkut, joissa on kriittiset alueet vuorattu kulutusta kestävällä Kevlarilla. CE-hyväksytyt polvi- ja lonkkasuojat kuuluu hintaan. Siisti ajofarkku, joka on ihanteellinen kaupungissa! Vaaleansininen ja tummansininen. Naisille Scuba malli. Ovh. 139€.
Boltin täysvahvistettu Kevlar-huppari on saavuttanut supersuosion kahdessa kesässä! Tässä hupparissa on yksinkertainen tyyli, ilman mitään ylimääräisiä logoja. Sisäpuoli täysvuorattu kulutusta kestävällä Kevlarilla, CE-hyväksytyt olka- ja kyynärsuojat sekä kevyt selkäsuoja. Hengittävä ajohuppari ilman hiostavia vedenpitäviä kalvoja. Lisävarusta halutessasi nahkaliivillä! Ovh. 139€.
TÄYSVAHVISTETTU
Ajofarkkujen testivoittajat! Näissä ajofarkuissa on kauttaaltaan punottu Kevlaria mukaan farkkuun. Miellyttävät iskustakovettuvat D30-polvisuojat. Lonkkasuojille paikat. Hengittävät ja suojaavat! Ovh. 219€.
MOTORISTIN AJOVARUSTEKAUPPA
Myymälässämme Suomenojalla on laaja ja monipuolinen valikoima ajovarusteita päästä varpaisiin! Edustettuna on laadukkaat tunnetut ajovarustebrändit ja edullisemmat vaihtoehdot. Tutustu myös edulliseen ajovarusteiden Outletiimme, jonka löydät myymälämme takaosasta.
(Myymälä suljettuna 3.-8.2)
SUPERBIKERS.FI Luoteisrinne 5, 02270 ESPOO
Harley-Davidson-, britti- ja rakennettujen moottoripyörien suomalainen ykkösjulkaisu jo vuodesta 1992!
Mp16-näyttelytarjous! TILAA kopTerI-LeHTI!
Saat tuotelahjan veloituksetta, kun tilaat Kopterin osastollamme MP-näyttelyssä! Seitsemän numeroa vuodessa 59,95 € (kestotilaus) Kopteri-lehden osastot (6e128 ja 1a10) MP-messuilla löytyvät halleista 6 ja 1.
pAIToJA JA kIrJoJA!
Petrol Circus -hallin osastoltamme löydät Kopteri-paidat ja -tuotteet sekä valikoiman alan suomenkielistä kirjallisuutta.
pALkInToJA!
Oletko jo tilaaja? Tule osastollamme tarkistamaan, oletko voittanut tuotepalkinnon. Arvomme jokaisena messupäivänä 30 palkintoa Kopterin tilaajille!
Tilaa Kopteri netissä! www.kopteri.com kestotilaajana säästät! Seitsemän numeroa vuodessa 59,95 €.
www.kopteri.com • Kopterituotteiden postimyynti: kopteri@kopteri.com
TÄSSÄ NE TAAS OVAT. VUODEN KOVIMMAT MESSUTARJOUKSET! Bike & Boat World tekee sen taas. Tuomme moottoripyörämessuille erän ylivuotisia, mutta täysin uusia moottoripyöriä lähes uskomattomin hinnoin. Viime vuonna näitä yksittäiskappaleita ei todellakaan riittänyt kaikille halukkaille, joten varmista kaupat ja tule osastollemme heti messujen avauduttua. Katso myös verkkokaupan messutarjoukset! Myös verkkokauppamme on pullollaan messutarjouksia. Poikkea www.bikeworld.fi ja nappaa parhaat päältä.
ETUSI 1 800 €
ETUSI 5 000 €
ETUSI 2 005 €
ETUSI 3 500 €
HONDA CBR1000RR VM 2013,
HONDA CB500X ABS VM 2014,
HONDA CB1100R ABS VM 2013,
HONDA CTX1300DX VM 2014,
+ TK (OVH 17 990 € + TK). 14 KPL ERÄ!
+ TK (OVH 8 290€ + TK). 17 KPL ERÄ!
+ TK (OVH 15 490 € + TK). 8 KPL ERÄ!
+ TK (OVH 19 995 € + TK). 12 KPL ERÄ!
NYT 12 990 €
ETUSI 590 €
NYT 6 490 €
ETUSI 3 000 €
ETUSI 2 000 €
HONDA CB500F ABS VM 2014,
HONDA CBR1000RR VM 2014,
+ TK (OVH 7 490 € + TK. VAIN 1 KPL!
+ TK (OVH 17 990 € + TK). 2 KPL ERÄ!
NYT 6 900 €
ETUSI 2 000 €
NYT 14 990 €
VAIN 1 KPL!
HONDA CBR500R ABS VM 2014,
+ TK (OVH 11 990€ + TK). 4 KPL ERÄ!
+ TK
ETUSI 2 000 €
NYT 7 290 €
ETUSI 6 000 €
HONDA CB1000R ABS VM 2013, HONDA CBR250R ABS VM 2011,
NYT 13 990 €
+ TK (OVH 15 990€ + TK). VAIN 1 KPL!
HONDA CRF450RE
REKISTERÖITYNÄ 9 + TK. 1 KPL.
990 €
ETUSI 1 500 €
HONDA VFR 800X VM 2012,
HONDA CRF 250M VM 2014,
+ TK (OVH 11 990 € + TK). VAIN 1 KPL!
+ TK (OVH 15 990 € + TK). VAIN 1 KPL!
+ TK (OVH 5 990 € + TK). 2 KPL ERÄ!
NYT 9 990 €
NYT 4 490 €
+ TK (OVH 5 990 €). VAIN 1 KPL!
ETUSI 10 000 €
HONDA NC700D INTEG DCT VM 2014,
NYT 9 990 €
NYT 17 990 €
ETUSI 1 500 €
ETUSI 1 000 €
HONDA CBR600RR VM 2013,
NYT 9 990 €
NYT 11 990 €
NYT 4 490 €
HONDA GL1800 BAG VM 2014,
NYT 24 990 €
+ TK (OVH 34 990 € + TK). 2 KPL ERÄ!
ETUSI 5 000 €
HONDA VFR 1200 XD DCT VM 2014, JA RTG-LISÄVARUSTEPAKETTI
NYT 17 990€
+ TK (OVH 22 990 € + TK). 3 KPL ERÄ!
MESSUOSASTO 6M99 TAMPERE VANTAA Tuupakantie 7 Puh. 0207 757 300
TURKU Vahdontie 30 Puh. 0207 757 340
/BIKEWORLDSUOMI
TAMPERE Keskuojankatu 14 Puh. 0207 757 360
VERKKOKAUPPA
BIKEWORLD.FI
TURKU
VANTAA
23
MP-MESSULEHTI 2016
Käytetyt kaksipyöräiset helposti AVK:lta Autovahinkokeskus (AVK) on Suomen suurin käytettyjen moottoripyörien, kevytmoottoripyörien ja mopojen kauppias. Messuviikonloppuna 50 vuotta täyttävä AVK realisoi vuosittain noin 20 000 ajoneuvoa, joista joka kymmenes on kaksipyöräinen.
E
ntistä pienivaurioisemmat ajoneuvot päätyvät lunastukseen ja sitä kautta AVK:n myyntivalikoimaan, koska korjauskustannukset ovat kasvaneet. Vauriot ovat usein vain kosmeettisia. Ostaminen onnistuu helposti verkkokaupassa www.avk.fi tai Espoon, Pirkkalan sekä Oulun toimipisteissä. – Vaikka korjaamolla korjauttaminen ei välttämättä olisi taloudellisesti järkevää, itse tehtynä se voi olla todella kannattavaa. Tyypillisesti kauppahinta on alle puolet vastaavan ehjän hinnasta, havainnollistaa realisointipalveluiden johtaja Santtu Nieminen. Käytännössä AVK:n tarjonta kattaa kaiken, mikä voi olla
vakuutusturvan piirissä. Erilaiset ajoneuvot edustavat suurinta osaa valikoimasta, josta henkilö- ja pakettiautojen osuus on noin 80 %. – Asiakkaitamme ovat esimerkiksi yksityishenkilöt, yritykset ja oppilaitokset. Kuka tahansa voi hankkia meiltä tuotteen korjattavaksi, Nieminen muistuttaa.
130 000 varaosan valikoima
Autovahinkokeskus on Suomen suurin käytettyjen varaosien kauppaan keskittyneistä yrityksistä. Vuosittain puretaan noin 500 ajoneuvoa. Purkuauton keskimääräinen vuosimalli on 2007. AVK tuottaa laadukkaita, testattuja ja kuntoluokiteltuja varaosia. – Varastomme koostuu pääasiassa henkilö- ja pakettiautojen osista,
AUTOVAHINKO-
mutta joukossa on toki myös mopoautojen ja moottoripyörien osia. Myymme vuosittain esimerkiksi 4000 käytettyä rengassarjaa vanteineen, todella kilpailukykyiseen hintaan, vinkkaa jälkimarkkinointijohtaja Marko Lampinen.
KESKUS OSASTOLLA 6G119 www.avk.fi
JUHLAA OSASTOLLAMME Autovahinkokeskus on mukana näyttävämmin kuin koskaan aiemmin. Yrityksen perustamisesta tulee messuviikonloppuna kuluneeksi tasan 50 vuotta. Tervetuloa! • Huutokaupassa kymmeniä pienivikaisia moottoripyöriä • Arvotaan täysin ajokuntoinen katupyörä • Seuraa messuja Facebookissa (www.facebook.com/autovahinkokeskus) tai netissä www.avk.fi
Osallistu Osallistu Autovahinkokeskuksen Autovahinkokeskuksen juhla-arvontaan! juhla-arvontaan! Arvomme Arvomme 50-vuotisjuhlamme 50-vuotisjuhlamme kunniaksi kunniaksi kuvan kuvan Yamaha Yamaha R6R6 (vm. (vm. 2003) 2003) moottoripyörän. moottoripyörän. Täytä Täytä kilpailukuponki kilpailukuponki osastollamme osastollamme 6G6G 119 119 taitai netissä netissä www.avk.fi. www.avk.fi. Onnea Onnea kisaan! kisaan! Arvonta Arvonta suoritetaan suoritetaan kaikkien kaikkien osallistuneiden osallistuneiden kesken kesken messuilla messuilla sunnuntaina sunnuntaina 7.2.2016. 7.2.2016. Ilmoitamme Ilmoitamme voittajalle voittajalle henkilökohtaisesti. henkilökohtaisesti. www.avk.fi www.avk.fi
HARLEY-DAVIDSON PALAA LAVOILLE KEVÄÄN MP-MESSUILLA! Tervetuloa messuosastollemme 6d99 tsekkaamaan parhaat prätkät ja aistimaan messutunnelmia. KOEAJA JA VOITA!
PAIKALLA MYÖS HARLEY-DAVIDSON JUMPSTART™
MP-messujen koeajoalueella voit testata aitoa Harrikkaa ja voittaa samalla pitkän viikonloppureissun ajaksi oman prätkän ja majoituksen Best Westernin tarjoamana. Kakkospalkintona jaossa on pitkä viikonloppu komean JEEP Renegaden ratissa!
Nyt Harley-Davidsonin orginaalista tuntumasta voi nauttia kokemattomampikin hurjapää. JUMPSTART™ -kokemuksessa istut Harrikan puikkoihin ja kaasutat menemään. Pyörä ei kaadu eikä liiku. Voit rauhassa kokeilla vaihteita ja tuntea todellisen moottorivoiman allasi.
HARLEY-DAVIDSON.FI | TAMPERE | TURKU | OULU | SEINÄJOKI
Messuohjelma Perjantai 5.2.2016
15.00–15.30 Minisupermoto-kisa (halli 7)
11.00–13.00 Koeajoa (halli 7) 13.00–14.00 Minimoto/minigp/minisupermoto: vapaa harjoitus (halli 7) 13.30–13.45 Stunt Freaks Team: teaseri (halli 7) 14.00–16.30 Koeajoa (halli 7) 14.30–14.45 Diorios Globe Of Death -surmanajoshow (halli 1) 16.30–17.00 Julkkiskisa koeajoradalla (halli 7)
15.30–17.00 Koeajoa (halli 7) 15.30–15.45 Diorios Globe Of Death -surmanajoshow (halli 1) 16.00–16.40 MissMP-voittajan julkistus, ajovarustemuotinäytös (halli 3) 16.40–17.30 Petrol Circus Custom Bike Shown palkintojenjako (halli 3) 17.00–18.00 Stunt Freaks Team: show (halli 7)
17.00–19.00 Koeajoa (halli 7)
Sunnuntai 7.2.2016
18.00–18.15 Diorios Globe Of Death -surmanajoshow (halli 1)
10.00–11.00 Minimoto/minigp/minisupermoto: vapaa harjoitus (halli 7)
19.00–20.00 Stunt Freaks Team: show (halli 7)
11.00–13.00 Koeajoa (halli 7)
Lauantai 6.2.2016
11.30–11.45 Diorios Globe Of Death -surmanajoshow (halli 1)
09.00–10.00 Minimoto/minigp/minisupermoto: vapaa harjoitus (halli 7) 10.00–12.00 Koeajoa (halli 7) 11.30–11.45 Diorios Globe Of Death -surmanajoshow (halli 1) 12.00–12.30 Minimoto/minigp/minisupermoto: vapaa harjoitus (halli 7) 12.30–13.00 Stunt Freaks Team: teaseri (halli 7) 13.00–15.00 Koeajoa (halli 7) 13.30–14.30 MissMP-kilpailijoiden esittely, ajovarustemuotinäytös (halli 3) 14.30–15.00 Viikate acoustic (halli 3)
13.00–13.30 Minimoto-kisa (halli 7) 13.30–15.00 Koeajoa (halli 7) 13.30–14.00 Ajovarustemuotinäytös (halli 3) 14.30–14.45 Diorios Globe Of Death -surmanajoshow (halli 1) 15.00–15.15 Radio Cityn kilpailun voittajan julkistus (osasto 6d61) 15.00–15.30 Minimoto-kisa (halli 7) 15.30–17.00 Koeajoa (halli 7) 16.00–16.30 Ajovarustemuotinäytös (halli 3) Muutokset mahdollisia.
MP-MESSUT PUHELIMEESI! Lataa ilmainen Messukeskus-applikaatio älypuhelimeesi ja poimi suosikeiksi sinua kiinnostavat ohjelmatärpit, yritykset ja ravintolat. Sovellus on saatavissa iOS ja Android-laitteille.
Aukioloajat: Perjantaina 5.2. klo 10–20 Lauantaina 6.2. klo 9–18 Sunnuntaina 7.2. klo 10–17 Osta lippu ennakkoon – säästät rahaa! Messukeskuksen verkkokaupasta, shop.messukeskus.com, saat pääsyliput helposti, jonottamatta ja ilman palvelumaksuja! Kun ostat lippusi viimeistään to 4.2., saat sen edulliseen ennakkohintaan: • Aikuiset 16 €/hlö • Lapset (7–15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 13 €/hlö • Perhelippu (2 aikuista ja alle 16-v. lapset) 39 € • Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 13 €/hlö • Kokoaikaranneke 3 pv aikuiset 30 € • Kokoaikaranneke 3 pv lapset (7–15 v), opiskelijat, eläkeläiset 20 € Hinnat pe 5.2. alkaen verkkokaupassa ja kassoilla: Aikuiset 19 €/hlö. Lapset, eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat, ryhmät 16 €/hlö. Perhelippu 45 €. Kokoaikaranneke 33/23 €. Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Mopokortista on etua Mopokorttilippu 16 €. Sisältää Hesburgerin kerrosaterian tai Pizza&Grill-ravintolan Pizza Combo -aterian. Mopokorttilippuja voi ostaa vain kassalta. Lipun ostaminen edellyttää mopokortin esittämistä. Lisätiedot: www.mpmessut.fi. Sunnuntai-tarjous perheille! Sunnuntaina 7.2. Messukeskuksen kassalta ostettuna perhelippu (2 aikuista ja alle 16-v. lapset) K-Plussakortilla hintaan 35 €. Messukeskukseen on helppo tulla! Messukeskukseen pääset Helsingin keskustasta raitiovaunuilla 7A, 7B ja 9 sekä kaikilla lähiliikenteen junilla. Pasilan asemalta on noin 300 metrin kävelymatka Messukeskukseen. Lentokentältä pääset Pasilan asemalle I- ja P-junilla puolessa tunnissa tai taksilla 15 minuutissa. Pysäköinti Hinta 12 €/kerta/vrk. Maksu automaattiin tai lippukassalle. Pysäköintitalon osoite navigaattoria varten on Ratapihantie 17. Maksuton pysäköinti moottoripyörällä tai mopolla saapuville. Syö ja juo Messukeskuksen ravintolamaailmaan kuuluu 21 erilaista ravintolaa ja kahvilaa! MP-messuilla janon sammuttaa tietenkin myös legendaarinen MP-Baari (tänä vuonna hallissa 3).
26
MP-MESSULEHTI 2016
5 Messukartta ja näytteileasettajat 55 A Ace Corner Finland, yhteistyössä Ace Cafe Londonin kanssa..................................................................6n121 Ahvala Racing Oy...................................................7g40 Akkupojat Oy....................................................... 6c109 Alfamer / Tarusto Kustannus Oy............................6d111 All Right Europe Oy..............................................6k129 American-Store...................................................... 1e11 Artmotor Tmi........................................................... 1a5 AS Tartu Näitused...................................................6k79 ATL-Tuonti oy......................................................... 3c10 Auto Bild Suomi.....................................................6d79 Autoliitto ry..........................................................6d121 Autovahinkokeskus Oy.........................................6g119 Café 5
WC
B B.O.S LEDERWAREN HANDELS GmbH.................. 3c20 Best Western Hotels Finland.................................. 6g69 BFMyynti Oy Bald Fellows...................................... 3c11 Bike-lehti.............................................................6g120 Blackseven Oy......................................................6h101 BMW Moottoripyöräkerho ry................................ 6e99 Oy BMW Suomi Ab................................................ 6e99 WC WC Bomber Magazine...................................... 1e21, 6e121 Boot Factory Oy..................................................... 3c21 Brandt Oy Ab......................................................... 6k99 - Honda, Victory, Indian, Polaris Brandt Oy Ab........................................................ 6m99 - Bike World B-Trade Ky............................................................ 6k110 - Buff Café 5 Café 5
C, D, E Oy Cavallino Ab ...................................................6g101 - Ducati Classic Motocross Finland ry ................................. 6d69 CrossiBlogi Racing Oy ............................................ 7g50 DNA Kauppa Oy ..................................................6d108 Duell Bike Center Oy Ab .......................................6k128 - Cardo, Scala Rider, Schuberth E.M.Z Ledermoden ...................................... 3a29, 3e21 Oy Elfving Ab ........................................................ 6a99 - Peugeot, Aixam Elisa Oyj ..............................................................6k119 Elmotion Oy ..........................................................7g59 Eurobiker Oy .......................................................6b119
44
F, G Feelmax Oy............................................................ 3c18WC Finfonic Oy............................................................. 6c79 - Alpine Hearing Protection, Fonic-kuulonsuojaimet, Sennheiser Finnlines Oyj..........................................................6h61 Finnsvala Ky......................................................... 6k115 FPH Ledmar........................................3a30, 3a39, 3b41 Gospel Riders mp-kerho ry.................................... 6e69 GTi-Magazine........................................................6d79
4
H, I, J Tmi Jan Mikael Hagelberg...................................... 3d11 Hanx Suomi Oy....................................................6m129 - Hanx ajovarusteet, Motogo saappaat, Nox kypärät, Oxford tuotteet, Scorpion Exo kypärät, W2 saappaat Harley-Davidson Club Finland ry............................... 1a1 Harley-Davidson Europe Ltd....................... 6d99, 7g29 - Harley-Davidson Harraste-mp-lehti.................................................. 3e11 R.M. Heino Oy......................................................6b101 - Moto Guzzi Hermanos Ky.......................................................... 3a41 Hilda Viola..............................................................3d29 Holopainen Oy.....................................................6e118 Hotel Enzian...........................................................6g73 Hyvinvointituotteiden Palvelumyynti HP................ 3d21
3
Hullu Poro Oy......................................................... 6k72 If Vahinkovakuutusyhtiö Oy..................................6g109 Imatran Moottorikerho ry..................................... 6m78 Indy Oy...................................................................6d65 Eat & Meet Japsistarat ry..........................................................6e79 Jofama Ab............................................................6n101 JT-Laite Oy............................................................6m70 - Secdem JTP Sales Oy........................................................... 3c40 Jyväskylän Liikenneopettajaopisto....................... 6k112 Jänkhällä Jytisee.....................................................6k62 Jögeva MC Mtü...................................................... 6k71
33
Lava
23 31
Café 3
Kamapörssi 44Kamapörssi
40
3b 3c
Hesburger Hesburger
Sports Sports Bar Bar
R, S RaceProCenter Finland Oy.....................................7d58 Radio City...............................................................6d61 RAWA GROUP...................................................... 6d127
51
WC
49
50 50
23 23
29
30 31
21
21
20
20 20
51 51
2e
29 3b 3c 3c
3c
29 21 21
20 20
45 4541 413931 3931
21 21
3b413b
49
41
31 31
44 4440 38 40 30 30
3a 40
WC WC
31
29 21
3c29
3d 3d 45 3d 413d 3931 21
50
Café 3 Café 3
20
21 21
31
3c MP-Baari MP-Baari
21
3d
3d
Lava Lava
Hesburger
N, O, P Neorex Oy..............................................................3d19 Night Soul / Backstreet........................................... 3d20 North Outdoor..................................................... 6k111 North-West Import Oy..........................................6e124 - Ortlieb Waterproof Bags O& R. Streetweare................................................. 3a38 Sports Bar T:mi Octane Sport.................................................. 6k75 OEM Finland Oy................................................... 6c109 OFFROADPro-lehti..............................................6b129 Oy One-Pro Ab.......................................................6g81 Oulujärven majoituspalvelut Oy.............................6g79 Parts Europe GmbH............................................... 6h81 - Arctiva, DRAG SPECIALTIES, ICON, MOOSE Racing, MOOSE Utility Divison, THOR Pesämäen Moottoriurheilukeskus.........................6m74 Peter Pan...............................................................6k60 PL-Paino..................................................................3d1 Polamk / Poliisiammattikorkeakoulu.....................6g111 PowerFactory......................................................6m119 Puuilo Oy............................................................... 3e18
29
Kamapörssi
MP-Baari
Eat & Eat & Meet Meet
K, L, M Karlssons Hjälmar................................................6e119 Tmi Kelttikorut 925. ................................................ 3b21 WC Kemijärven Kehitys Oy...........................................6g71 Kivakoru Ky.............................................................. 3c1 Kivimäki Juho Robert.............................................. 3c30 Konekesko Oy....................................................... 6g99 WC WC - Yamaha Kopteri-lehti............................................... 6e128, 1a10 137 KTM Motorsport..............................................6m71 KTM Nordic Oy........................................... 6e101, 7g49 Kustom Kulture Oy...................................................1e4 Kuulotekniikka Hakala Oy.................................... 6d125 Kylpylähotelli Päiväkumpu.....................................6h79 Ladies’ Bike Club / Wima Finland ry.........................6e70 Lapland Bike......................................................... 6e99 Leather Heaven.3a1, 3a11, 3a20, 3b11, 3a21, 3a2, 3a10 Leevin Kanoottiseikkailut.......................................3a49 L-Fashion Group Oy.............................................. 6c129 Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.......................6h111 Lomatähdet Oy......................................................6k78 LoukkoMotors Hannu Loukko Oy.........................6h129 Matka-Agentit Oy..................................................6h73 Matkailukeskus Rauhalahti.....................................6g65 Mp-training............................................................7g41 Modified Motorcycle Association of Finland / Muunneltujen moottoripyörien yhdistys ry............... 1a2 Moottori-lehti......................................................6d121 Moottoripyöräkerho 69 ry..................................... 6e68 Moto1-lehti..........................................................6e129 MotorCafe Suviranta..............................................6k70 MP Maailma -lehti................................................6b129 MP-Racing Oy........................................................6b79 WC WC Määränpäänä Lahti ja Moottoripyörämuseo...........6k76
21
39 35
38 49
41
3a 3a
29 21 3b 3b
38 3a 38
3035 243520 39 39 29 21 29 21
41
3a 3a
40 40 38 38 30 24 30 24 20 2120
2e
1e
41 41
2e 2e 2e 2e Rakennetut moottoripyörät
21 21
1e 1e
Rakennetut Rakennetut moottoripyörät moottoripyörät
2d
2d
2d 2d
2d 2d
1d
1d 1d
Petrol Circus
Petrol Petrol Circus Circus
2c
2c
2c 2c
2c 2c
1c 1c
1c
Surm Surman Su ajo ajopallo palp
Rakennetut Rakennetut moottoripyörät moottoripyörät
Rakennetut moottoripyörät
2b 2b
2b
2b 2b
2b 40 40
1b 1b
1b
40
W
22
2
REDSKINS............................................................6n129 Risto Asplund.........................................................7g58 Riverside Custom Tooling.........................................1d1 route66usa.info......................................................6g67 Rättö Racing..........................................................7g45 Saarijärven Kylpylä Oy............................................6h77 Sarria Import.......................................................... 3c31 Sarria Boots, Sarria Leather Satellite Oy............................................................ 3c29 Showplate.se......................................................... 3e17 Skinngrossen...................................................... 6h119 SK Profit Oy........................................................... 3b50 SOLO-International Oy........................................ 6m60 Speedy Mike AB..................................................... 3a40 Sport & Spa Hotel Vesileppis...................................6g65 SRRA ry..................................................................6k64 Stetson Shop............................................................ 1e1 Storm Motor Oy..................................................6m101
Rekisteröityminen koeajajaksi
WC
18 10
AllRight 128
Table
WC
129
Pizza & Grill
129
1
1e
Helsinki Café
41 5
3
51d
1
3
129
1
128
6e
129
6d
1d
Ice &
Café 1
120
127
1e
127
Wok´n´Curry
4
manurmanoajopallo llo
119
6g
Helsinki Café
CaféCandy 1
Ice & Candy
129
118 110
111
6d108
Rukka 108 Rukka Sinisalo Sinisalo 129 111 109 129
Corner
1b
6b
1b
5
111 Moto
10
1a
WC
1
1
1
2
6h
TieVie
6d
99
81 6d79
6d
Guzzi
6c
R.M. Heino
129
6bWC
Eurobiker 101 119
R.M. Heino 99
6b119
WC
99
6a
Fazer Café
WC Piazza
Sports Bar
Rekisteröityminen koeajajaksi Sports Bar
Piazza
Terra Nova
Eteläinen sisäänkäynti Southern entrance Terra Nova
Eteläinen sisäänkäynti Southern entrance
6f
59
7h
67 65 69 63
61
45 41 61
6e
78 79
69
70
67 Radio72City Café
6d
59
40 61
6e 61
416d
7d
69
6b 89
Peugeot, Aixam
99
89
6a
Varikko
7g
50
29
40
28
Katsomo
28
Katsomo
Café 7
Radio City Café 41
Katsomo
7d
7d
29
Katsomo
29
Koeajor
Koeajorata
58
6c
Messuvaihdokit
Junior
79
Race 69 Park
Messuvaihdokit 7a
6b 41
29
Koeajon rekisteröinti
Katsomo
29
Koeajon rekisteröinti
29
7a
21
6a
Panorama
Junior Race Park
Katsomo
Messuvaihdokit Panorama
45 41
79
6b
6b
49
58
Radio City
69 65
7d
7g 29
7g6f
68
61
7k
6h
TieVie
Varikko
79
Radio 81 City
69 65
59 Koeajorata
6k
6g
50
Varikko
56
68 62
49
Koeajorata
7a
41
7a
29 21
WC
WC
Rekisteröityminen koeajajaksi
58
79 Kawasaki, Aprilia, 6c MessuVespa, Piaggio, vaihdokit Derbi, Arctic Cat
6a
Fazer Café
77 73 79 71
7g
61
72
99 79
101
Peugeot, Aixam
67 65 63 69 61
58
Moto
Kawasaki, Guzzi Aprilia, Vespa, Piaggio, Derbi, Arctic Cat
6b
59
6f
68 Harley-Davidson 78 70 67
99
79 71
7k
6g
69
75 77 73 79 71
7m 58
60 64 Matkailu 61 77 73
7h79
61
61
79
60
59
67 65 69 63
6e
Harley-Davidson
109
1 2
64 Matkailu 6181 77 73 79 71
78 70 76 72
81 59
60
Corner
129
1a
6k 6h
68 62
79
Triumph 99 Biketeam 6e Touratech 101
7m 58
56
99 6f
6e
6e
67 65 63 69 61
BMW
101
Triumph Biketeam111 Touratech 101
75 77 73 79 71
77 73 79 71
81
BMW
116
125 121 116
6h 6g
99 KTM6g
KTM
124 129
9981
101
6g
101 118 110
60
78 70 76 72
Yamaha
101
Info Info
10
109
119
124
Eurobiker
WC
111
78 70 72 74
Yamaha
6k Ducati
6g
121 128 119
6c
5
6h
99
101
6h
109
121
6d 125 121
108
Honda, Victory, Indian, Polaris
6k
101
Ducati
111
6e
Black Seven
6m
99
6k
6k
108
Honda, Victory, Indian, Polaris 71
101
111101
119
120 127
21
111
6g
Wok´n´Curry
3a
11
129
129
6m
112
Black Seven
112
119
WC
6h
2
110
Street Kitchen
1
11
111
6h
128
3a
11 10
129
6k
Table
3b 11
119 115
1
3c
127
11
6m
110 Suzuki
Street Kitchen
11 3b
10
6k
Pasta Sapore
Suzuki 99
6m
78 70 72 74
Varikko
3d
101
WC
WC
Bike World
111
118
119
19 3c15 11
119
129
Pizza & Grill
1
6n
Storm Motor
Trading
6m
1
18 1114
11
101
Uimonen AllRight
Hanx
129
3e
1
119
Café Balcony
119 115
17 11
18 10
6n
71
118
Sapore
Stop & Shop
0
121
129 Pasta
3d
6
6m
Stunt Freaks Team
WC
1
19 15 11
6m
WC
WC
Bike World
99
101
119
6m
18 14
1
1
129
Rekisteröityminen koeajajaksi
3e
6n Pohjoinen sisäänkäynti
Uimonen NorthernStorm entrance Trading Motor
Hanx
7
Café Balcony
101
Varikko
17 11
6n
119
Varikko
Stop & Shop
121
Stunt Freaks Team
129
3
0
6
Pohjoinen sisäänkäynti Northern entrance
1
1
27
MP-MESSULEHTI 2016
Hotelli Hotel
Stunt Freaks Team Oy............................................7h59 Sumeko Oy........................................................... 6b99 - Kawasaki, Aprilia, Vespa, Piaggio, Derbi, Arctic Cat Suomen Autokoululiitto ry.................................. 6h108 Suomen Brodeerauskeskus.................................... 3a35
WC
Suomen Moottoripyörämuseo Oy........................6n119 Suomen Mopoauto Oy......................................... 6e110 - Fantic Motor Suomen Motoristit ry (SMOTO).............................. 6f79 Superbikers.fi...................................................... 6G129 - Bolt, Dainese, Held, Ixs, Mottowear, Scott, Timeless Suomen Tykistö-, Pioneeri- ja Viestimuseoyhdistys ry......................................... 6k68 Suzuki Deutschland GmbH Suomen sivuliike...6k101 - Suzuki SVKMK ry.............................................................. 6d81
T, U,V, W,Y Tekniikan Maailma............................................... 6c111 Touring Finlandia Moottorikerho r.y........................6g61 Kokoustamo sisäänkäynti Triumph Motorcycles Ab.......................................6d101 Conference Centre entrance TRR / Team Reckless Riders...................................7m58 TTgreen...............................................................6d129 V8-Magazine..........................................................6d79 Wandamotor..........................................................6e78 Vantaan moottorikerho ry.....................................7m56 Suomen kaunein Kokoustamo maisemareitti..............................6g77 Hotelli sisäänkäynti Oy Wasa Auto Rapid Ab.......................................6m118 Suomen Leirintäalueyhdistys ry.............................6g63 Veteraanimoottoripyöräklubi ry............................. 6f61 Hotel Conference Centre entranceWilderness Suomu Oy............................................6g71 - Camping Key Europe Woten Paja Tmi........................................................3d1 Suomen Moottoriliitto Finlands Motorförbund ry....................................... 7k59 Yamaha Custom Club Finland Ry............................6e61
MOTO GUZZI V9
THE REAL THING
Koe vaikuttava Moto Guzzi -mallisto MP 16-messuilla. Osasto 6b101
R.M. Heino Oy
R.M. HEINO Haaveista totta
Teerivuorenkatu 8 Tampere
www.rmheino.fi
Hiirisuontie 2 Espoo
motoguzzi.fi