Vertailu >> RETROPYÖRÄT

on jämäkkä ja vaatii puristusvoimaa, kuten pyörän luonteeseen sopiikin. Vaihteisto sen sijaan on herkkä ja tuntumaltaan kuin kokoluokkaa pienemmästä pyörästä. Välitykset ovat todella pitkät, mikä selittyy jo 5 700 kierroksen kohdalla olevalla kierrosluvunrajoittimella. Parhaimmillaan moottorin tuntuma on 2 000 kierroksen tienoilla.

Sekä etu- että takajarrussa on riittävästi tehoa, mutta molempien tuntuma on etäinen ja lisäksi etujarrun tehokas käyttö vaatii runsasta puristusvoimaa kahvasta.

Jousitus on pyörän tyyliin nähden kova, ja erityisesti takapään lyhyt joustomatka saa kuoppaisilla tieosuuksilla kuljettajan selän välilevyt huutamaan hoosiannaa. Ulkoisesti takapää on muotoiltu kuin pyörässä olisi jäykkä perä ilman jousitusta, ja tyyli on tässä ajanut käytännöllisyyden ohi. Hyvänä puolena jäykäksi säädetyssä jousituksessa on, että se kantaa mukisematta raskaankin kuorman.

MUTKATIELLÄ PYÖRÄN paino ja moottorin leveys tuntuvat, ja parhaimmillaan BMW onkin suoralla tiellä tai loivissa kurveissa. Kun pyörään tottuu, sillä pystyy ajamaan mutkaan yllättävän kovaakin, mutta raskaan pyörän ajolinjan muuttaminen kesken kaarteen ei onnistu kovin helposti.

Järkälemäistä pyörää on haastava käsitellä myös parkkipaikkapyörityksessä, mutta peruutusvaihde helpottaa, jos pitää pakittaa pyörää ylämäkeen. Ohjaustanko on leveä ja istuinkorkeus todella matala, mutta perinteisestä customista ajoasento poikkeaa jalkatappien sijainnilla. Iso boxermoottori ei mahdollista jalkatappien viemistä eteen, joten muuten avoimeen ajoasentoon nähden jalat jäävät liian koukkuun. Pyöreä mittari on koko joukon tyylikkäin ja parhaiten retrotyyliin sopiva. Hallintalaitteet ovat laadukkaat ja helppokäyttöiset.

BMW:SSÄ ON loputtomasti ihailtavia yksityiskohtia – niistä erikoisimpana avokardaani, jollaista ei tuotantomoottoripyörissä ole nähty yli puoleen vuosisataan. Yksityiskohdatkin on muoviosien sijaan taottu raudasta tai koneistettu alumiinista, mikä lisää laadukkuuden leimaa. BMW ei sovellu urheilulliseen ajoon, vaan on fiilikseltään yllättävän lähellä moninkertaisesti edullisempaa Benelliä: molemmat ovat parhaimmillaan rauhallisessa cruisailussa.

Kawasaki Z 650 RS Monipuolinen käyttöpyörä

KAWASAKIN KAKSISYLINTERINEN rivimoottori on perushyvä, muttei herätä suuria tunteita. Voimaa on mukavasti tarjolla läpi kierrosalueen, mutta varsinaista tehopiikkiä ei yläkierroksilla ole. Se tekee Kawasakista aavistuksen tylsän, mutta toisaalta tämän luonteinen moottori sopii retrohenkeen.

Moottorin kierrosherkkyys yhdessä alhaisen painon kanssa tekee suorituskyvylle hyvää, ja Kawasaki liikkuukin mutkateillä hevosvoimamääräänsä nähden ripeästi. Äänimaailma on kuitenkin ulkonäköön nähden turhan vaatimaton.

Vaihteisto on japanilaiseen tyyliin tarkka, ja lyhyet välitykset korostavat suorituskykyä. Kytkin on tuntumaltaan hyvä ja kahva sopivan kevyt käyttää. Vaihteita kelaileekin mielellään edestakaisin ihan vain siksi, että vaihteiston ja kytkimen toiminta on niin sujuvaa. Etujarru on pyörän suorituskykyyn nähden riittävä ja kahvatuntuma hyvä, mutta takajarru saa moitteita tunnottomuudesta. Lain vaatima ABSjärjestelmä Kawasakista tietysti löytyy, mutta muuten ajoavustimet ja hienoudet loistavat poissaolollaan, mikä sopiikin 50 vuoden takaiseen ulkonäköön mainiosti.

JOUSITUS ON säädetty urheilullisuuden kustannuksella mukavuuspainotteiseksi. Säätöjä ei ole, joten tilanne on ja pysyy samana. Pienikokoiselle kuljettajalle jousitus riittää urheilulliseenkin ajoon, mutta isokokoisen alla pyörä keinuu liikaa.

Kun vauhdin pitää pyörän ominaisuuksiin nähden järkevänä, Kawasaki on mutkatiellä hauska ja helppo vietävä. Rento ja pysty ajoasento palvelee paremmin pienikokoista kuljettajaa, vaikka pyörän istuinkorkeus on selvästi suurempi ja ajoasento tilavampi kuin mallin lähtökohtana olevassa Z 650 -perusnakussa. Mittaristossa on kaksi pyöreää kelloa, aivan kuten esi-isässä eli 50 vuoden takaisessa Kawasaki Z1:ssä. Ulkonäön suunnittelussa on otettu mallia viiden vuoden takaisesta Z 900 RS:stä.

Pikkuveli on muotoiltu sopivasti vaatimattomammaksi ja pienemmäksi, jotta se ei hypi ysisatasen varpaille. Ainoa häiritsevä piirre sivuprofiilissa on ei-niin-kaunis rekisterikilven teline.

KUN RYHMÄN muut pyörät on suunniteltu retrohenkisyys edellä ja tuotu ne teknisesti tähän päivään, Kawasaki on tehnyt juuri päinvastoin. Z 650 RS:stä huokuu rakenteen ja tekniikan nykyaikaisuus, joka on saanut päälleen retrohenkisen kuorrutuksen. Juuri samasta syystä se on kuitenkin koko ryhmän helppokäyttöisin pyörä arkiajoon – tällöin se hieman hajuttomana ja mauttomana tavoittelee myös selvästi suurempaa kohderyhmää kuin äärimmilleen viety retropyörä.

Kawasakin ehdottomana valttina on sopuisa hinta: reilulla 11 000 eurolla saa retrohenkiseen ulkonäköön piilotetun nykyaikaisen ja monipuolisen käyttöpyörän. Eikä siellä kesäkahvilan parkkipaikalla sunnuntain auringonpaisteessa – moottoripyöräfanaatikkoja lukuun ottamatta – kukaan huomaa, että kauniiden kuorien alla lepää perus-Zetan tekniikka.

Triumph Scrambler 1200 XE

Seikkailupyörä valepuvussa

TRIUMPHIN ISO kaksisylinterinen rivimoottori vääntää uskomattoman väkevästi, ja tarjoaa sekä vauhtia että fiilistä isolla kädellä. Olipa alla sorapolku tai asfaltti, potentiaali riittää vaativammallekin kuljettajalle. Kierrosherkkä moottori vetää pirteästi noin 3 000 kierroksesta aina punarajalle asti. Kaasunvaste on sopivan terävä, ja moottorin upea sointi kavaltaa ulkopuolisillekin moottorin voiman.

Vaihteiston tuntuma on täsmällinen, ja vaihteet kytkeytyvät nopeasti lyhytliikkeisen vaihdepolkimen ansiosta. Ykkösvaihteen välitys on maastoajoonkin sopivan lyhyt, ja kuutosen pitkä välitys vähentää kulutusta, melua ja värinöitä maantienopeuksissa. Kytkinkahva on kevytkäyttöinen, mutta pyörän urheilulliseen luonteeseen sopisi silti kytkimettömän vaihteiden vaihdon mahdollistava quickshifter-vaih- deavustin.

Sekä etu- että takajarrun teho ja tuntuma ovat huippuluokkaa. Kaksi sormea jarrukahvalla riittää, ja jarruvoimaa on helppo annostella.

JOS TRIUMPHISTA pitää nostaa yksi ominaisuus muiden yläpuolelle, on se ehdottomasti jousitus. Peräti 250 millimetrin joustomatkoista huolimatta pyörä tarjoaa sekä riittävästi joustoa maastoajoon että sopivasti jämäkkyyttä urheilullisiin asfalttikaarteisiin. Scrambler-nimestä huolimatta Triumphin jousitus edustaa joustomatkojensa puolesta enemmän adventurea, jopa enduroa.

Täysin varustelluista seikkailupyöristä Triumphin erottaa vain katteiden – ja suojan ajoviimaa vastaan – täydellinen puuttuminen, mikä riepottelee kuljettajaa moottoritienopeuksissa. Tätä vielä korostaa leveän ohjaustangon aikaansaama avoin ajoasento.

Maasto-ominaisuuksiltaan Triumph on ehdottomasti seikkailupyörien eliittiä: ajoasento on onnistunut niin istuen kuin seistenkin. Osaavissa käsissä se on myös nopea asfaltilla eivätkä kallistusvarat lopu kesken kovemmassakaan vauhdissa. Miinuksena on kova ja leveä satula, joka puuduttaa istumalihaksia ja vaikeuttaa pienikokoisten kuljettajien kurkottamista jalalla maahan.

TFT-mittaristo on pyöreä, ja muotoilua lukuunottamatta se edustaa retrohengen sijaan vahvasti tätä päivää. Muut hallintalaitteet ovat jämäkät käyttää ja huokuvat laadukkuutta, kuten tässä hintaluokassa kuuluukin.

TRIUMPHIN ULKONÄKÖ on aidon retroa scrambleria, josta tulee elävästi mieleen Steve McQueenin ajosuoritukset Suuri Pakoretki -elokuvassa. Pyörästä puuttuvat kokonaan adventure-luokan rumat lainalaisuudet, ja Triumph osoittaa, että seikkailu voi olla myös äärimmäisen tyylikästä.

Retro ulkonäkö hämää, sillä Scrambler on onnistunut yhdistelmä retroa ja nykyaikaa, joka tarjoaa lisäksi huippuluokan ominaisuudet monipuoliseen ajamiseen. Huonoina puolina ovat suuri istuinkorkeus ja suojan puuttuminen ajoviimaa vastaan, mutta ylväs ajoasento ja katseita keräävä ulkonäkö korvaavat nämä pikku puutteet.

Loppuarvostelu

AJORETKI NELJÄLLÄ erilaisella retromoottoripyörällä todisti, että retrofiilikseen pääseminen ei ole kiinni hinnasta tai suorituskyvystä. Toki lähes 30 tuhannen euron Bemaria ihaillaan pysähdysten aikana, mutta ainakin yhtä paljon huomiota saa 6 000 euron Benelli, joka ei nopeasti vilkaistuna juuri eroa 1960-luvun alun Jawa- tai MZ-moottoripyöristä. Eikä sen yhdennäköisyys tuon ajan pyöriin ole sattumaa, vaan tarkkaan harkittua yksityiskohtien ja silhuetin suunnittelua. BMW on tehnyt saman mutta suuremmassa mittakaavassa, ja lähtökohtana on ollut oman merkin kaikkien aikojen ensimmäinen moottoripyörämalli, tänä vuonna 100 vuotta täyttävä R32.

Vuoden 1972 Kawasaki Z1 on jo legenda, joka 50 vuotta sitten niitti kunniaa suorituskyvyllään, mutta joka tänä päivänä tunnistetaan ulkonäöstään. Kawasakilta oli loistava veto hyödyntää Super Fourinakin tunnetun Z1:n maine retromallien suunnittelussa. 650-kuutioinen RS on hinnaltaan edullinen, mutta suorituskyky riittää monelle retropyörää havittevalle hyvin.

Triumph puolestaan on täysiverinen seikkailupyörä, jossa ostaja saa monipuolisten ominaisuuksien lisäksi retroilmeen, joka ei silti vie tuumaakaan nykyaikaisista ominaisuuksista pois.

Kaiken kaikkiaan vertailu osoitti, että retromallit voivat tarjota tyylikkään ulkonäön lisäksi myös monipuolisia ominaisuuksia. Jos kiikarissa on uusi moottoripyörä, ei retromalleja kannata siis ainakaan tämän perusteella ohittaa.