Kandintyö: Megastruktuurit

MEGA S T R U KT U U R I T U VA LTA V I E N

VISIOIDEN ULOTTUVUUDET

2

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Vastuuopettaja: Prof. Hannu Huttunen

PL 11300

Ohjaaja: Yliopisto-opettaja Sari Kivimäki

00076 Aalto

Päivämäärä: 17.12.2012

Kandidaatintyö

Kieli: suomi

Tekijä: Milja Hartikainen, 83970L

Sivumäärä: 33+5

Työn nimi: Megastruktuuri - valtavien visioiden ulottuvuudet

Avainsanat: megastruktuurit, 1950-1960 -luku, avantgarde, utopia, kaupunkisuunnittelu, historia, Yona Friedman, Metabolismi, Archigram

Tiedekunta: Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Tutkinto-ohjelma: Arkkitehtuuri

Tässä kandidaatintyössä esitellään 1950-60-luvun taitteessa syntyneitä megastruktuureita, aikansa arkkitehtuurin omaleimaista ilmiötä. Työssä selvitetään, mikä on megastruktuuri ja mitkä tekijät vaikuttivat tämän ohimenevän ilmiön syntyyn ja kehitykseen sekä johdatellaan ilmiön vaikutuksiin. Työtä varten on perehdytty aikalaislähteisiin sekä myöhempiin aihetta käsitteleviin kirjoituksiin ja näyttelyjulkaisuihin.

Työssä esitellään eri näkökulmien kautta megastruktuuri-konseptia. Megastruktuuri-käsitettä selitetään selvittämällä sanan syntyperää ja esittelemällä käsitteen eri määritelmiä. Megastruktuuria ilmiönä esitellään selvittämällä sen syntyyn johtaneita syitä. Ilmiön tavoitteita tarkastellaan liikettä edustaneiden merkittävimpien arkkitehtien ja arkkitehtiryhmien ideologioiden ja suunnitelmien kautta. Tavoitteiden ymmärtämiseen syvennytään teoreettisen esimerkin kautta.

Työssä selvitetään myös ilmiön kehitystä ja sen hiipumista sekä todetaan konseptin toimimattomuus sen edistyksellisistä lähtökohdista huolimatta. Johtopäätöksenä pohditaan liikkeen jälkeensä jättämiä vaikutuksia. Radikaalin luonteensa takia megastruktuuri-liikkeen myötä otetut edistysaskeleet suhtautumisessa kaupunkien suunnitteluun ovat merkittävästi muokanneet suunnitteluasenteita. Ilmiön vaikutteita voi nähdä myös myöhemmässä toteutuneessa arkkitehtuurissa.

3

1

Tiivistelmä 3

Sisällysluettelo 5 1.

Johdanto 7 2.

Megastruktuuri? 8 2.2

Megastruktuurin määritelmät

8

2.3

Megastruktuurin edeltäjät

8

3.

Suuntauksen synty 16 3.1 Ajanhenki 16 3.2 Aikakauden työkalut

18

4 Ideologiat 20 4.1 Ensimmäinen aalto 20

Spatiaalinen kaupunki

4.2 Kollektiivinen havahtuminen

22 26

4.3 Seuraava sukupolvi 28 5.

Ilmiön kehitys 32 6.

Loppupohdinta 34 Lähteet 36

5

6

2

Koen megastruktuurit ajankohtaiseksi aiheeksi juuri ajan hengen ja muutosteeman osalta. Ilmiön tutkiminen antaa mielenkiintoista vertailupohjaa nykykaupunkien muutoksien aiheuttamiin vaikutuksiin ja huoliin. 2000luvulla kaupungit ovat edelleen jatkuvassa kasvussa, mutta nyt haasteena ovat muun muassa ympäristökysymykset. Samat teemat kuin 60-luvulla megastruktuurien taustalla ovat nyt esillä kaupunkisuunnittelussa: tehokas kaupunkiasuminen, mutta eläväinen ja viihtyisä asuinympäristö. Toisaalta samanhenkisyys näkyy myös suunnittelijajoukossa: joitakin arkkitehtejä on, samoin kuin megastruktuurien aikana, alkanut toimia ennakoivammin ja ottaa aktiivisemmin kantaa sekä esittää näkemyksiään ja asiantuntemustaan ajankohtaisiin kehityskysymyksiin.

Työni toisessa luvussa avaan megastruktuurin käsitettä esittelemällä esimerkkejä sanan määrittelyistä. Jatkan käsitteen hahmottelua vertailemalla megastruktuurin käsitettä myös joihinkin aikaansa edeltäviin kohteisiin ja teorioihin, jotka täyttävät luvussa esiteltyjä määritelmiä.

Kolmannessa luvussa selvitän megastruktuurien alkuperää. Selostan tässä yhteydessä myös 1960-luvulla vaikuttaneita muutoksia, minkä kautta myös megastruktuurien tarkoitusta on helpompi ymmärtää. Neljännessä luvussa esittelen joitakin suuntauksen edelläkävijöitä tai sen merkittävimpiä vaikuttajia, sekä heidän suunnitteluideologioitaan. Kerron myös esimerkkien kautta, millaista teoreettista pohjaa suunnitelmien luojat ovat kehittäneet tukemaan visioitaan.

Viidennessä luvussa esittelen ilmiön kehitystä ja sen saavuttamaa tunnustusta ja suosiota liikkeen huippuvuosina. Selvitän lähteiden avulla, miksi ilmiö päättyi yhtäkkiä noin kymmenvuotisen intensiivisen kehittelyajanjakson jälkeen ja mikä vaikutus megastruktuurien suunnittelulla oikeastaan oli.

Työssä keskeisimpinä lähteinä oli Rayner Banhamin tyhjentävästi ilmiötä käsittelevä kriittinen ja teoreettinen teos Megastructure: Urban Futures oh the Recent Past (1976) ja Magnano Lampugnanin Visionary Architecture of the 20th Century (1982), josta selvisi paljon radikaalin arkkitehtuurin kehityksestä 1900 -luvulla.

Tärkeinä lähteinä olivat myös muutamat 2000 -luvulla toimitetut näyttelyjulkaisut. Niistä löytyi kattava läpileikkaus futuristisen arkkitehtuurin suuntauksista ja ne olivat uusina teoksina ehkä objektiivisempia kuin aikalaisten kirjoittamat. Lisäksi lähteinä on käytetty esiteltyjen keskeisten arkkitehtien omia tekstejä ja julkaisuja.

JOHDANTO

Megastruktuurit olivat valtavat mittasuhteet saavuttaneita, uudella tavalla kaupunkielämää tulkitsevia ja kaupungin fyysiseen muutokset huomioon ottavia visioita. Megastruktuurien lähtökohtana oli vastata 1960-lukuisen nykykaupungin fyysisen ja sosiaalisen rakenteen muuttumiseen, kun olemassa olevat kaupungit koettiin sopeutumiskyvyttömiksi käsillä oleviin nopeisiin muutoksiin. Megastruktuureille leimallista oli kokonaisuuden muodostuminen kehysrakenteesta ja erillisistä modulaarisista yksiköistä, joiden avulla pyrittiin mahdollistamaan kaupunkirakenteen dynaamisuus ja joustavuus. Tässä kandidaatintyössä esitellään 1960-luvulla syntyneitä megastruktuureita, aikansa arkkitehtuurin omaleimaista ilmiötä. Työssä selvitetään megastruktuurien ohimenevän ilmiön synnyn taustoja ja pohditaan sen merkitystä.

2.1 Megastruktuurin määritelmät

Megastruktuuri on käsitteellinen, vallankumouksellisen avantgardistinen1 ilmiö arkkitehtuurin alalla. Megastruktuuri-liike oli aikansa arkkitehtien yritys vaikuttaa radikaalisti sen hetkiseen kaupunkien kehitykseen.

Megastruktuuri käsitettiin suurena rakennelmana, joka sisältää kaupunkirakenteen kaikki toiminnot.

Megastruktuuri-suunnitelmat olivat usein utopistisia2 ja kurottivat uusimmasta teknologiasta inspiroituen kauas realismin piiristä. Suunnitelmille luonteenomaista oli kaupunkien visuaalinen käsitteleminen tavalla, joka erosi kaikista aikaisemmista arkkitehtuurin metodeista.

Koska megastruktuuri on hyvin käsitteellinen aihe, ei sen suunnitelmatyyppiä tai tyyppirakennelmaa voi kiteyttää yksiselitteisesti todelliseen konkreettiseen esimerkkiin. Megastruktuuri-ilmiön kehittymisen katsotaan alkaneen 1950-luvulla ja muodostuneen käsitteeksi 1960-luvun alkupuolella.

uusin tilallisin keinoin. Kirjoituksessa rakenteellinen kaupunkisuunnittelulähtökohta esitellään ensimmäistä kertaa nimellä Mega-struktuuri.3

Megastruktuuri-käsitettä voi alkaa avata analysoimalla sanaa. Englanninkielisen alkuperäissanan, megastructure, mega -alkuliite tulee kreikasta ja tarkoittaa suurta, mutta on vakiintunut arkikieleen ja viittaa yleisimmin valtavaan kokoon. Niinpä megastruktuuri on sanana yleiskielimäinen ja käsitettävissä helposti suurrakenteeksi. Englannin structure -sanan käännöksiä ovat rakenteen lisäksi kuitenkin myös rakennus, rakennelma, järjestelmä ja kehikko sekä verbinä merkityksessä järjestää, jäsentää ja organisoida. Nämä eri käännökset antavat jo laajemman merkityksen itse termille.

Arkkitehtuuriteoreetikko Reyner Banhamin sanotaan keksineen sanan megastruktuuri kuvaamaan projekteja, joiden lähtökohtana on huomio olemassa olevien kaupunkien riittämättömyydestä ja kykenemättömyydestä selviytyä nykyaikaisen kaupunkielämän vaatimuksista.6 Banham, joka käyttää sanaa megastruktuuri ilmiötä esittelevässä ja kritisoivassa teoreettisessa teoksessaan Megastructure: Urban futures of the recent past, (1976), pohtii, että megastruktuurit olivat aikanaan kaikki suuria rakennuksia, mutta kaikki tuona aikana suunnitellut suuret rakennukset eivät suinkaan olleet megastruktuureita. Megastruktuuri on siis määrätynlainen rakennustyyppi, mutta sen sanallinen määrittely on Banhamin mukaan vaikeaa.7 Hän kuitenkin viittaa myöhemmin Cook and Klozin sanakirjassa tarjottuun selitykseen, ”ylimitoitettu, kolossaalinen, moniyksikköinen arkkitehtoninen massa”,8 joka tuntuu väkisin yksinkertaistavan ja typistävän käsitteen ulottuvuudet.

Termin määrittelijöistä varhaisin, japanilainen Metabolism -ryhmässä vaikuttanut arkkitehti Fumihiko Maki, esitteli jo vuonna 1964 megastruktuuri-käsitteen kollektiivista muotoa käsittelevässä kirjoituksessaan. Kollektiivinen muoto on Makin esittämä ratkaisu tilallisesti hämmentävien, staattisten kaupunkien jäsentämiseen 3

Ralph Wilcoxon4 määritteli ensimmäisenä megastruktuurin vuonna 1968 seuraavien elementtien mukaan: ”megastruktuuri rakentuu modulaarisista yksiköistä, se voi saavuttaa valtavat tai jopa rajattomat mittasuhteet, se on kehysrakenne, johon voi lisätä esivalmistettuja pienempiä rakenteellisia yksiköitä, ja kehysrakenne on kestävämpi ja pitkäikäisempi kuin pienet siihen sisältyvät yksiköt”. Ajatus kehysrakenteen ja moduulien erottamisesta oli perustavanlaatuinen megastruktuurikäsitteessä. Tämän erottelun avulla megastruktuuri pyrki mahdollistamaan kaupunkirakenteen mukautumisen yksilön toiveiden sekä vaihtuvien sosiaalisten, taloudellisten ja teknisten olosuhteiden mukaan.5

1 avant garde = alunperin sotilaallinen termi: kärkijoukko, etuvartio; vakiintunut merkitykseen ’edelläkävijä’ / 2 utopia: kreikkaa; u = ei, topos = paikka. Tarkoittaa yleensä kuvitteellista, ideaalia paikkaa tai tilannetta. vastakohta dystopia / 3 Investigations in Collective Form, 1964, tämä työ 4.2, s.24 / 4 (College of Environmental Design, Berkley) / 5 Megastructure reloaded, 2011 / 6 Alison et al., 2006, s. 107 / 7 Banham, 1976, s. 7 / 8 Banham, 1976, s.196

9

2.2 Megastruktuurin edeltäjät

Megastruktuurin ominaisuuksien käsittämiseksi voi etsiä myös vertailukohteita historiasta ja ominaispiirteitä löytyykin historiallisista suurrakennelmista. Esimerkiksi alkuperäinen vuonna 1209 rakennettu Lontoon silta toimi oleellisilta osin kuin megastruktuuri. Itse silta oli kehysrakenne, joka kannatteli sukupolvi toisensa jälkeen muuttuvia yksittäisiä kauppa- ja asuinrakennuksia. Venetsian Ponte Vecchio –sillan monikerroksinen rakenne on samoin runkona asumusten ja myyntipuotien kerrostumille.9 1900-luku tuotti paljon megastruktuuria edeltäviä toteuttamatta jääneitä visioita, joissa ilmenee vastaavia valtavirrasta poikkeavia piirteitä.10 Italialainen arkkitehti Antonio Sant’Elia kannatti vallankumouksellista arkkitehtuuria ja edusti megastruktuureja edeltävän ajan futuristisen arkkitehtuurin11 suuntausta. Vuonna 1914 julkaisemassaan Futuristisen arkkitehtuurin manifestissa12 Sant’Elia kuvailee pitkälle teollistuneen ja mekanisoidun tulevaisuuden kaupungin. Sant’Elian ideaalikaupunki ei ollut joukko yksittäisiä rakennuksia vaan laaja monikerroksinen ja moniulotteinen rakennelma, joka muodostuu lomittaisista ja sisäkkäisistä osista ja

4

on suunniteltu palvelemaan ja tukemaan kaupunkielämää. Sant’Elia valottaa suunnitelmiensa tarkoitusta manifestissaan:

”Futuristisen arkkitehtuurin tarkoitus ei ole luoda uusia vastineita rakennuselementeille kuten ikkunoille tai oville, palkeille ja pilareille. Sen tarkoitus on kaikkein syvimmin, kaikkien tieteellisten ja teknisten resurssien avulla, täyttää henkiset ja elämäntyylimme tarpeet ja rakentaa jotain, jonka esteettiset arvot ovat harmoniassa aistiemme kanssa. Niinpä arkkitehtuurin ei tule olla lainalainen historialliselle jatkumolle vaan pyrkiä olemaan yhtä tuore kuin ihmiskunnan aatteet.”13 Sant’Elian ideologiassa, samoin kuin megastrukturalistien ajatuksissa, keskeistä oli ihmisen vapauden edistäminen arkkitehtuurin keinoin. Hän pyrki ideologiassaan pois ylihintaisesta, staattisesta arkkitehtuurista, jossa perinteiset muodot ja yksittäisen rakennuksen loisto on yliarvostettua ympäristön harmonisuuden, inhimillisyyden ja henkisyyden rinnalla.14 Megastruktuureiden

lähtökohtana

olivat

tekniset

9 Banham, 1976, s.14 / 10 Magnago Lampugnani, 1982 / 11 Vuosina 1909-1944 vaikuttanut arkkitehtuurin suuntaus, joka ihannoi kaikkea uutta ja pyrki eroon kaikesta vanhasta ja perinteisestä. Banham, 1968, s. 17 / 12 Manifesto of Futurist Architecture / 13 Manifesto of Futurist Architecture, 1914 / 14 Magnago Lampugnani, 1982, s. 116

11

saavutukset ja uuden tekniikan hyödyntäminen utopistisilta vaikuttavien, voimakkaasti tulevaisuuteen suuntaavien suunnitelmien aikaan saamiseksi. Tekniikan kehittymiseen pohjaava suunnittelu ei tosin ollut täysin uutta 1950 –luvun lopulla, kun megastruktuurien kehittelijät huomasivat teknologiassa piilevät mahdollisuudet. Jo 1920 –luvulla Richard Buckminster Fuller alkoi järjestelmällisesti kehitellä elämiskoneita15, ja edusti siten 20 -luvun avant-gardistien rationalisteista eroavaa kapinallista vähemmistöä. Hänen kehitelmänsä perustuivat etenkin haluun ja tarpeeseen kehittää rakennelmia, joita oli mahdollista rakentaa nopeasti ja halvalla, mutta jotka olivat samanaikaisesti kevyitä ja kattaisivat mahdollisimman laajan alueen. Yksi mekanisoidun elämisen pitkälle vievä tuote, Dymaxion house (6), on Buckminster Fullerin leimallisimpia toteutuksia.

Vaikka Dymaxion housesta toteutettiin vain yksi prototyyppi, se esitteli täysin uuden asumismuodon laajalle

yleisölle.16 Buckminister Fullerin aikaansannoksilla on nähty olleen suuri vaikutus megastruktuurien luojien tekniikasta ammentavaan ajattelutapaan ja edistykselliseen suunnitteluotteeseen.17 Kaikkien megastruktuurien edeltäjänä pidetään Le Corbusierin Fort l’Empereuria Algiersiin vuonna 1931 (5).

Megastruktuurille tyypilliset elementit suunnitelmassa olivat sen loputtomalta vaikuttava pituus ja pysyvän rakenteen sisällä mahdollistetut yksilöllisiin tarpeisiin räätälöidyt muutokset ja täydennykset. Kyseiset elementit ovat löydettävissä myös kaikista kolmekymmentä vuotta myöhemmistä suunnitelmista, jotka on määritelty megastruktuureiksi.18 5 6

15 ’machines for living’ / 16 Riley et al., 2002, s.16 / 17 Magnago Lampugnani, 1982, s. 13 / 18 Banham, 1968, s. 8

13

Ennen megastruktuurien aikaa ei ollut teoriaa, joka olisi kattanut laajempaa kaupungin ja sen osasten yhtenäistämistä. Vuonna 1943 Siegfrien Giedion, Le Corbusierin 1928 perustaman CIAM:n19 ensimmäinen pääsihteeri, kirjoitti yhdessä J.L. Sertin ja Fernand Légerin kanssa esseen, jossa esitetään uusia ajatuksia kaupungin luonteen ilmentämisestä ja yhteinästämisestä monumentaalisten rakennusten osalta. Kirjoituksen huomioissa voi nähdä megastrukturalistien myöhemmin omaksumien ajatuksien perustaa, vaikka otsikko olikin 9 huomiota monumentista.20 Kohdat on poimittu ja lyhennetty tekstistä ja niissä on esitelty megastruktuurien taustalla olevien kaupunkisuunnittelulähtökohtien kannalta olennaiset huomiot.

7 19 luku 4.1, s. 18 / 20 Banham, 1976, s. 34 / 21 9 points on monuments, 1943

9 h u o m i o t a m o n u m e n t e i s t a 21

1. Monumentit ovat ihmisten maamerkkejä, symboleita heidän ihanteilleen. Ne edustavat aikaansa ja ovat linkkejä menneen ja tulevan välillä.

2. Tärkeimmät monumentit ilmaisevat yhteisen voiman, ihmisten, tunteita ja ajatuksia.

3. Monumentit ovat mahdollisia aikana, jolloin on yhtenevä tietoisuus ja yhtenevä kulttuuri.

4. Nykyajan monumentit ovat kokeneet arvonlaskua ja muuttuneet tyhjiksi kuoriksi, jotka eivät enää edusta modernin ajan kollektiivisia tuntemuksia ja ajan henkeä.

5. Nyt ymmärretään, että rakennuksia ei voida toteuttaa eristetyiksi yksiköiksi vaan niiden täytyy aina liittyä laajempaan suunnitelmaan. Arkkitehtuurin ja kaavoituksen tulee korreloida keskenään eikä kaupungin osien välillä tule olla rajoja.

6. Sodan jälkeiset valtioiden taloudellisen rakenteen muutokset pakottavat yhteiskunnan järjestelyihin, jotka on viimeaikoina laiminlyöty.

7. Yhteiskunnan valtaapitävät, edustavat taiteelliselta arvostelukyvyltään keskivertoihmistä, ja sen tavoin heidän ajattelutapansa ja tapansa tuntea ovat erotetut. Harjoittamattomina he edustavat 1800-luvun näennäis-ihanteita.

Heillä ei ole kykyä tunnistaa luovia voimia, jotka yksin kykenisivät rakentamaan rakennuksia niin, että kaupungit muotoutuisivat ilmaisemaan aikakauttamme.

8. Jotta saataisiin aikaan laajoja avoimia tiloja nyt rappeutuvissa kaupungeissa, täytyy uudelleenkaavoittaa suuressa mittakaavassa. Kun tämä tila saadaan aikaan, voivat uudet urbaanit keskukset herätä henkiin.

9. Uusia materiaaleja on saatavilla: kevyitä metallirakenteita, kaarevia rakenteita ja kevyitä elementtejä voidaan kohottaa ristikkorakentein, jotka kattavat rajattomia välimatkoja.

Rakennuksien muotoa voidaan jatkuvasti muuttaa liikkuvin elementein, jotka vaihtavat asemaansa ja ovat uusien arkkitehtonisten ilmeiden lähtökohtana.

15

3.1 Ajanhenki

Kaikki nämä kaupunkien rakenteen muutokset aiheuttivat visuaalisesti ja fyysisesti hämmentävää ja sekavaa ympäristöä. Poliittiset ja taloudelliset valtaapitävät tahot keskittyivät kuitenkin teollistuvan ja kaupallistuvan maailman hallinnoimiseen ja muutosten hallitsemisesta puuttui fyysisen ympäristön huomioiva näkökulma.23 Kaupungin fyysisen luonteen ja toiminnan jäsentämisen puuttuminen alkoi näyttäytyä kasvavana ongelmana.

Ympäristö ikään kuin peilasi yhteiskuntansa ongelmia ja Fumihiko Maki on kuvannut sen aikaisten kaupunkien tilaa staattisiksi elementeiksi monotonisissa muodostelmissa. Kiistämättömän ristiriidan havaitsemisen myötä tuli tarpeelliseksi ryhtyä pohtimaan keinoja muuttaa kaupunkeja elastisemmiksi ja joustavammiksi, jotta kaupungin fyysinen rakenne voisi tukea tapahtuvaa muutosta eikä pakottaa kehittyvää kaupunkielämää kiinteän muotonsa sisään.24 Joukko suunnittelijoita ja taiteilijoita oli vuosikymmenen alussa herännyt tähän ongelmaan ja kannanotot kaupunkien fyysisestä kehityksestä alkoi levitä laajempana liikkeenä. Ympäröivän tilan fyysisten ominaisuuksien analysointi suhteessa elämäntapojen ja -rytmin muutokseen tuntui välttämättömältä. The Situationist International (SI), johon kuului arkkitehtejä, kirjoittajia ja taiteilijoita muodostui vuonna 1957, sodan jälkeisenä aikakautena. Ryhmän monialainen jäsenkunta ilmaisi huolensa olemassa olevasta arkkitehtuurin ja yhteiskunnan rakenteesta ja uskoi vahvasti radikaalin uudelleenajattelun yhteiskunnan tilasta olevan tarpeeseen.25

22 Lewis, 1968, s. 9 / 23, 24 Investigations in Collective Form, 1964 / 25 Alison et al., 2007, s. 37

8 9

SUUNTAUKSEN SYNTY

16

1950-luvun lopulla teollisen maailman huimaava kasvu ja erilaiset yhteiskunnan rakenteen nopeat muutokset olivat huomattavia. Sodan jälkeiset vaiheet yhteiskunnassa, taloudellinen tilanne, jatkuva uudisrakentaminen ja yhteiskunnan uudelleen järjestely vaikuttivat kaupunkien kehitykseen. Toisaalta keskeisiä tekijöitä olivat uudet tekniset innovaatiot ja markkinatalous. Samalla ihmiskunta muuttui vauhdilla urbaanimmaksi: Populaatio lisääntyi nopeasti ja ihmisten määrä kaupungeissa kasvoi suhteessa vielä nopeammin, mikä koettiin uhkaavana. Samalla kaupungeissa välimatkat kuroutuivat yleistyvän työmatkaliikenteen myötä. 22

17

3.2 Aikakauden työkalut

Megastrukturalistit oivalsivat, että rakennustekniikan ja -materiaalien kehityksen mahdollistaman uuden mittakaavan johdosta ajankohtaisia ongelmia voitaisiin ratkaista uusissa ulottuvuuksissa. 1950-60-luvun taitteessa kaupunkikehittämisessä keskityttiin tilankäytöltään ja kustannuksiltaan tehokkaisiin ratkaisuihin.

Näiden ehtojen toteuttamiseksi megastrukturalistit alkoivat kehitellä uusia konsepteja esimerkiksi modulaarisesti toimivista rakenteellisista systeemeistä.

Rakentamisen tehokkuusvaatimusten lisäksi keskeinen tavoite oli esteettisyys. Megastruktuurit eivät kuitenkaan pyrkineet enää esteettisyydessä totaaliseen arkkitehtuuriin28, joka keskittyi yksittäisiin rakennusyksikköihin. Suunnitelmia määrittivät nyt ennen kaikkea niiden lisääntymis- ja ulottuvuuskapasiteetti ja muuntautumiskyky.29

SUUNTAUKSEN SYNTY

18

”Älkää tehkö pieniä suunnitelmia. Niistä puuttuu ihmisiä kohahduttava taika”, lausui kaupunkisuunnitteluarkkitehti Daniel Burnham vuonna 1909 esitellessään Chicagon kaupungin uudistussuunnitelmaa.26 Lausahdus on sopiva otsikko kuvaamaan koko arkkitehtien ammattikunnassa 1900-luvulla levinnyttä halua ottaa haltuun teollisen aikakauden mahdollistama mittakaava. Tällä tiellä insinöörit kulkivat arkkitehtien edellä ja insinööritaidonnäytteet, kuten vuonna 1889 valmistunut Eiffel-torni tai vuonna 1958 valmistunut Brysselin maailmannäyttelyn Ranskan paviljonki, olivat epäilemättä houkuttelevia inspiraation lähteitä ja avasivat täysin uudenlaisia ikkunoita arkkitehtien mielikuvitukselle.27

Nyt kun arkkitehtuuria ei enää nähty objektina vaan ympäristönä ja koko kaupungin käsittävänä tilallisena kenttänä, tuli olennaiseksi hakea näkökulmia kaupunkielämän toiminnan käsittämiseksi arkkitehtuurin ulkopuolisista tieteenaloista. Arkkitehti Konrad Wachsmann painotti vuonna 1957 uusien tieteiden ja teknologioiden hyödyntämistä toteamalla, että statistiikan ja dynamiikan, suunnittelutekniikoiden sekä sosiologian alueilla karttunut uusi tietous täytyísi hyväksyä30. Aikaisemmin sivuutetuilta tutkimusalueilta haalittiin nyt työkaluja kaupungin toiminnan mahdollistamiseksi uusilla tavoilla.

Sosiaalisten ja paikallisten olosuhteiden arvottaminen tärkeänä lähtökohtana toi luovaan prosessiin uusia työskentelymuotoja31 ja suunnitteluun uudenlaista tietoisuutta. Radikaalinkin arkkitehtuurin painoarvo siirtyi pelkästä provosoinnista tilanteet ja käyttäytymisen huomioivaan suunnitteluun.32 Wachsmannin toteamus: ”kone on aikakautemme työkalu”, nostaa kuitenkin kaikista tieteen saavutuksista teknologian edistysaskeleet ehkä merkittävimpään rooliin. Teknologia oli talouden ohella avainsyynä niihin olosuhteisiin, jotka ajoivat uusien kaupunkisuunnittelun

10 11

ratkaisujen etsintään ja megastruktuurin syntyyn. Teknologia oli myös kyseisissä suunnitelmissa sovellettavan uuden tiedon päälähteenä. Kaupunki ja sen kehittyminen rinnastettiin hyvin suoraan tekniikkaan ja koneesta tuli metafora monelle kaupunkisuunnitelmalle33.

Inspiraatiota muuttuvan kaupungin jäsentymiseen haettiin myös elävistä organismeista ja solukoista.

Modulaaristen systeemien rakentuminen automaation lakien mukaan oli analoginen solujen monistumiselle.

Yleisesti lähtöajatuksena suunnitelmissa oli pitkälle mekanisoituneet olosuhteet kaupungin eri toiminta-alueiden konemaisen dynaamisuuden saavuttamiseksi.34 Teknologian rooli näkyi myös suunnitelmien ulkomuodoissa, joissa tavoiteltiin usein hyvin puhtaasti tekniseen ilmaisuun pohjautuvaa estetiikkaa. Kaikki koristeellisuus ja sievyys olivat karsittu rakennuksesta, jonka erottuvat rakenteet ja moduulit ilmensivät elämiskoneen funktionaalisuutta. Teknologian saavutukset olivat siis luoneet kuvaston, josta ammennettiin analogioita arkkitehtuuriin ja tekniikan estetiikka vaikutti suoraan arkkitehtonisen ilmeen kehitykseen.35

26 “Make no small plans. They have no magic to stir men’s blood” / 27 Riley, 2002, s.12 / 28 ‘total architecture’; 1920–luvulla Walter Gropius ja Bruno Taut ajoivat liikettä, jonka mukaan uusi arkkitehtuuri tulisi olla taiteen ja tieteen synteesi, nk. kokonaistaideteos; The scope of Total Architecture, Walter Gropius, 1955 / 29 Brayer, 2007, s. 14 / 30 Magnago Lampugnani, 1982, s. 116/ 31 esim. Guy Ernest Deboard; ’pshycogeography’, Alison et el. 2007, s. 37 / 32 Brayer, 2007, s. 14 / 33 Kone on ollut asumisen metafora Le Corbusierin töissä. / 34, 35 Magnago Lampugnani, 1982, s. 116

19

4.1 Ensimmäinen aalto Megastruktuurit edustivat tietyn arkkitehtijoukon näkemyksiä silloisen nykykaupungin toivotusta kehityssuunnasta. Megastruktuurien myötä nousi esiin muutamia tärkeitä ja vaikutusvaltaisia henkilöitä tai ryhmiä ympäri maailmaa, mutta juuret ovat vahvasti Euroopassa.

20

Alkusysäys tapahtui Congrès International d’Architecture Modernessa eli CIAM:ssa. CIAM oli Toisen maailmansodan jälkeen suurin Euroopassa vaikuttanut modernin arkkitehtuurin aatteiden sanansaattaja ja sääti muun muassa ohjeistuksia kaupunkien jälleenrakentamiselle.

Ryhmän vaikutusvalta oli kiistaton pitkään, mutta vuoden 1956 Dubrovnikin kongressin jälkeen joukko nuoremman polven kapinallisia eriytyi CIAM:sta ristitikkäisten näkemysten vuoksi. Joukko muodosti ryhmän nimeltä Team X, jonka kymmenen jäsentä jakoi alkuperäisen CIAM:n periaatteista eriävän ideologian. Team X vastusti tapaa, jolla CIAM painotti kaupunkisuunnittelussa toimintoalueiden erottamista toisistaan ja argumentoi itse vahvasti toimintojen integroimisen puolesta.36 Käyty poleeminen keskustelu toimi alustuksena ranskanunkarilaisen arkkitehdin, Yona Friedmanin, suunnitelmille. Dubrovnikin CIAM:n kokouksen jälkeen Friedman esitteli uuden liikkuvuuteen perustuvan kaupunkisuunnittelulähtökohtansa37. Ideasta kiinnostuneita CIAM:n jäseniä muodosti tämän jälkeen Friedmanin kanssa Groupe d’Espace et d’Architecturen eli GEAM:n.38 Friedman edusti megastruktuuri-liikkeen ranskalaista koulukuntaa, jota aikalaiset kutsuivat spatiaaliseksi urbanismiksi39. Hänen keskenään hyvin samankaltaiset konseptisuunnitelmat ovat peräisin pääosin vuosilta 1958-59. Friedman näki asumuksen sisäiset ja asuinpaikan sijainnin muutokset inhimillisenä tarpeena, ja näiden muutosten mahdollistaminen demokratisoisi kaupungin. Hänelle megastruktuurin tarkoitus oli myös tehdä kaupungista leikkikenttä vapaa-ajan -luokalle.40

Friedmanin ideat jäivät mieleen myös japanilaiselle Kenzo Tangelle, joka alkoi ajaa suuntausta omalla tahollaan. Vuonna 1959 Tange suunnitteli MIT:n hankkeena yhteistyössä opiskelijoiden kanssa Bostonin sataman kehityssuunnitelman, joka oli muodoltaan A-kehys (14). Suunnitelmaa on usein kutsuttu ensimmäiseksi todelliseksi megastruktuuriksi ja se on vaikuttanut keskeisesti megastruktuuri-konseptin määritelmän muotoutumiseen. Tange suunnitteli vuonna 1960 tunnetuksi tulleen Tokion keskustaalueen suunnitelman, jossa valtavat vedenpäälliset rakenteet leviävät Tokionlahden yli (15). Tämä suunnitelma nosti megastruktuurien mittakaavan uudelle tasolle.41 Vuonna 1960 Japanissa pidetyn World Design Conferencen aikaan lanseerattiin Metabolismi –ryhmä, jonka syntyä pidetään juuri Tangen innoittamana. Metabolismi42 -nimi esiintyi ryhmän julkaisemassa Metabolism -kirjasesta, jossa suurkaupungin toiminta rinnastettiin elävän organismin jatkuvassa muutoksessa olevaan dynaamiseen tasapainotilaan. Metabolistien suunnitelmien teemoina olivat erityisesti jatkuva kasvu sekä toistuva sisäinen yksiköiden muutos yhtenäisen organismin sisällä ja esimerkiksi Helicoids -projekti imitoi DNA:n muotoa (13).

Friedman ja Metabolistit olivat megastrukturalistien ensimmäistä sukupolvea, jonka visionääristä arkkitehtuuria ilmensi keveys, liikkuvuus ja kritiikki silloista toteutetun urbanismin muotoa kohtaan. Tämä visio oli jo karannut kauas alkuperäisestä Team X:n kannanotosta, joka painotti olemassa olevien sosiaalisten olosuhteiden kohentamista eikä, megastrukturalistien tavoin, niiden kumoamista ja mullistamista.43 Deyong, 2002, s. 25 / 37 Manifesto: ’L’Architecture mobile’, 1956 / 38 Deyong, 2002, s. 26 / 39 ’urbanisme spatiale’: spatiaalinen viittaa suunni12 15 36 telmien kolmiulotteiseen suunnittelukoordinaatistoon, joka rakennettaisiin fyysisesti kaupungin kehykseksi, kehyksen tuli olla kevyt ja abstraktilta vaikuttava 13 14 koordinaatisto / 40 Banham, 1976, s. 60 /41 Banham, 1976, s. 60 / 42 metabolismi, metabolia = aineenvaihdunta / 43 Deyong, 2002, s. 28

21

S Yona Friedman, yksi kansainvälisesti tunnetuimmista megastruktuuri-ilmiön etujoukon vaikuttajista, pyrki luomaan vankkaa yksiselitteistä ja tieteellistä teoriaa megastruktuuri-konseptin pohjalle. Yona Friedman keskittyi erityisesti odottamattomien muutosten aiheuttamaan konfliktiin kaupunkien suunnittelussa ja otti haasteekseen löytää uusia keinoja ennustamattomuuden ratkaisemiseen, käsitellen samalla myös sodan jälkeisen uudelleenrakentamisen aihetta.

22

Voidakseni tulkita megastruktuurien tarkoitusta esittelen tässä syvemmin Friedmanin teoreettista lähestymistapaa aiheeseen. Tutkielmassaan Towards a coherent system of planning Friedman esittää kysymyksen; ”kuinka tulisi suunnitella, kun on mahdotonta arvata elämän kulkua tai tekniikkaa, joka tulee olemaan käytettävissä vain muutaman vuoden päästä?” Friedmanin ratkaisu on kaupunkisuunnittelukonsepti spatiaalinen kaupunki44; olemassa olevan kaupunkirakenteen ylle levittyvä kehysrakenne, joka toimii modulaaristen yksiköiden jatkuvaa muutosta mahdollistavana kiinnitysalustana. Tutkielmassaan Friedman esittelee kattavan teoriansa, johon esimerkiksi hänen Pariisin suunnittelemansa Villa Spatiale perustuu.45 Friedmanin teoria pohjautuu siihen päätelmään, että ainut keino suhtautua odottamattomaan kehitykseen on korjata kaupungissa elämisen aksioomia46 ja vallitsevia käsityksiä. Friedmanin käsityksen mukaan lähtövaatimus hyvälle kaupunkisuunnitteluratkaisulle on sen perustuminen niin kokonaisvaltaiseen ja yhtenäiseen systeemiin, että sitä voidaan soveltaa koko kaupungin suunnittelemiseen.

44 spatial town = avaruudellinen, spatiaalinen kaupunki 16 17 / 45 Friedman, 1968, (Lewis, 1968), s. / 46 perusväite

perusoletukset 1. Ihminen asettuu tietyn tarkoituksen tai toiminnan mukaan järjesteltyyn tilaan, joka on välttämätön hänen tarpeitaan ajatellen. Ihminen voi lähteä tilasta ja asettua toiseen tilaan.

2. Ihminen elää ryhmässä ja ryhmä määrittää kommunikoinnin keinot ja säännöllisyyden jäsentensä kesken.

3. Ihmisen tarvitsee säilyttää tietty tasapaino sisäisen ja ulkoisen ympäristönsä välillä.

SPATIAALINEN KAUPUNKI aksioomat tilan jäsentäminen

A jatkuvuus

ryhmien muodostus

A biologinen suhde (suku, perhe)

B epäjatkuvuus

B sosiaalinen suhde

(ulkoiset määrittävät tekijät kuten ikä, kiinnostuksen kohteet, uskonto)

toimintojen jakautuma

A keskitetty

(toiminnallinen alue on yhtenäinen ja ihmisiä kokoava)

B hajautettu

(toiminnalliset alueet ovat samankaltaisia ja saatavilla missä vain)

kombinaatiot AAA ABA ABB AAB BAA BBA BBB BAB

jatkuva jatkuva jatkuva jatkuva epäjatkuva epäjatkuva epäjatkuva epäjatkuva

biologinen sosiaalinen sosiaalinen biologinen biologinen sosiaalinen sosiaalinen biologinen

keskitetty keskitetty hajautettu hajautettu keskitetty keskitetty hajautettu hajautettu

Friedman hylkää teoriassaan kaikki olemassa olevat säännöt kaupunkielämästä, mutta perustaa systeeminsä perusväittämille, jotka kattavat ihmisen sosiaalisen ja biologisen käyttäytymisteorian. Väittämät antavat muuttujat ja reunaehdot Friedmanin suunnittelukonseptille, sillä ihmisten toiminta tulisi voida perustaa näihin oletuksiin missä tahansa fyysisissä tiloissa.

Friedmanin mukaan nämä oletukset ovat avain tulevaisuuden ennakoimiseen kaupunkisuunnittelussa. Alla kuvatut aksioomat selittävät ja ennustavat inhimillistä käyttäytymistä ja siksi niiden avulla pystytään kattamaan kaikki odotetut ja odottamattomat tilanteet.

Muodostamalla aksioomista kolmen kombinaatioita saadaan sääntöjä, joihin kaupungin toimintasysteemi pohjataan. Sääntöjen pohjalta on mahdollista suunnitella kaupunkitiloja, jotka kattavat jopa muuttuvassa maailmassa kaikki mahdolliset toimintakuviot. Koska säännöt pohjautuvat yksiselitteisenä pidettyyn käyttäytymisteoriaan, suunnitelman pitäisi toimia kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Kolmen kombinaatio siis edustaa olemassa olevan kaupungin luonnetta. Koko ajan on mahdollista, että mikä tahansa kombinaation muuttujista vaihtuu toiseen muuttujaan esimerkiksi poliittisen, teknisen tai kulttuurisen muutoksen myötä. Kun kombinaatio, eli kaupungin kaava, muuttuu, olemassa olevan kaupungin fyysinen muoto pysyy kuitenkin muuttumattomana. Kaupungin staattinen olemus ei sinänsä estä kaupunkielämän muutoksia, mutta useasti elämä muuttuu epämukavaksi kun fyysinen ympäristö ei mukaile ympäristön muutoksia elämän perusrakenteen mukaisesti.

23

S Teorian mukaiseen systeemiin pohjautuvana ratkaisuna Friedman esittelee spatiaalisen kaupungin. Verkkomainen kehysrakenne koostuu monista kerroksista, joita kannattelee 65-85metrin päähän toisistaan sijoitetut pylonit. Pylonit sisältävät pääasialliset läpiviennit: nousukanavat, hissit ja porraskuilut. Tilakehykseen sijoiteltavat asumis- ja toimistoyksiköt koostuvat liikkuvista, täysin kehyksestään riippumattomista seinä-, lattia- ja muista jakoelementeistä.

24

Friedmanin neliömäinen pinottu verkkorakenne pyrkii mahdollisimman vapaaseen liikkuvuuteen. Systeemi poikkeaa esimerkiksi Tangen käyttämästä A-kehysrakenteesta tai muista diagonaalisiin linjoihin ja kehämäisiin kiertoihin perustuvista järjestelmistä, joissa liikkuvuus ei ole niin vapaata. moja. Museum of Modern

Tilakehysrakenteeseen47 mahdollistaa:

integroitu

infrastruktuuri

1. Yksiköiden liikkuvuuden (yksikön voi sijoittaa annetuin jakoelementein minne tahansa koordinaatistossa ja mihin muotoon tahansa)

2. Edellä mainittujen jäsentymisperiaatteiden (kombinaatiot) vaihtamisen yhtenään (ryhmittyminen ja ryhmien jatkuva purkaminen ja uudelleen ryhmittely sekä tilojen jatkuvuuden järjestely)

3. Kehysrakenteen alapuolelle jäävän maantasokerroksen tehokkaan hyödyntämisen raskaiden toimintojen käyttöön (moottoroitu liikenne, parkkipaikat, torit, teatterit jne.)

4. Avaruudellinen infrastruktuuri kestää paremmin vahinkokatkoksia (muuntuvuus on parempi kuin tasossa olevan tai lineaarisen infrastruktuurin)

5. Infrastruktuurissa on sisäkkäin kahta eri ruudukkokokoa, mikä mahdollistaa pienempien asuinyksikköjen

ja suuremman kapasiteetin vaativien tilojen, kuten kokoustilojen, sekoittamisen samoilla alueilla. Raskaammat yksiköt voidaan kuitenkin sijoittaa rakenteessa kevyempien alapuolelle, mutta näitä toiminnallisesti erilaisia yksiköitä ei tarvitse kuitenkaan eristää eri alueille.

SPATIAALINEN KAUPUNKI päätelmät 1. On mahdollista, että suunnittelun tai kaupungin jäsentämisen pohjalla on objektiivinen systeemi.

3. Kaikki muutokset kaupungissa ovat olemassa olevan kaavan vaihtumista toiseen kaavaan.

2. Kaupungin kaavoja on rajoitettu määrä (esitetyt

4. On olemassa ihanteellisia infrastruktuureita (spatiaalinen kaupunki), jotka mahdollistavat kaavan vaihtumisen maksimitehokkuudella.48

kahdeksan kombinaatiota).

25

19 18 20

47 space frame structure / 48 Friedman, 1968 (Lewis, 1968), s. 53-58

4.2 Kollektiivinen havahtuminen

Museum of Modern Arts järjesti 1960 vuoden syksyllä näyttelyn Visionary Architecture, joka esitteli ensimmäisenä merkittävänä näyttelynä mullistavaa uutta aaltoa modernin arkkitehtuurin saralla. Näyttelyä pidetään rajapyykkinä, josta alkoi modernin arkkitehtuurin muuntautumisen aikakausi.49

26

1960-luvun alussa alettiin siis selkeästi havaita ja hyväksyä tarve tarttua vallankumouksellisin ottein kaupunkikehitysaiheeseen. SI:n kaltaisten ryhmien muodostuminen ja MoMA:ssa järjestetty näyttely töineen, oli alkusoittoa suuremmalle väliintulolle ja megastruktuurin yleistymiselle vuosikymmenen puolivälissä.

Utopististen suunnitelmien esittely jännittävin piirustuksin taidenäyttelyn muodossa toimi ehkä huomion kiinnittäjänä. Se ei kuitenkaan täyttänyt megastruktuurien kehittelijöiden perimmäistä tarkoitusta: muuttaa yhteiskunnan olosuhteita. Fumihiko Makin50 näkemyksen mukaan tähän mennessä arkkitehtuurista oli puuttunut täysin tilallinen kieli luoda mielekästä ympäristöä.

Hänen mukaansa syynä tähän oli arkkitehtuurin teorian luonne täydellisen rakennusyksikön tuottamiseen keskittyvänä lajina. Yhtä rakennusta laajemmalle ulottuvaa yhtenäistä teoriaa ei juurikaan ollut olemassa ja tähän

49 Deyong, 2002, s. 23 / 50 luku 3.1, s. 14 / 51 Banham, 1974, s.71 / 52 aiemmin hyväksyttyä tapaa, jossa kollektiivisen muodon muodostavan yksiköt sommitellaan erikseen etukäteen muodostettuun järjestykseen ja niiden välisiä suhteita käsitellään kaksi ulotteisella tasolla / 53 Investigations in Collective Form, 1964

tottumuksesta hyväksyttyyn asiantilaan Maki ja muut megastrukturalistit halusivat muutosta.

Maki on todennut, että MoMA:n näyttelyn antia tarkastellessa voi havaita innostuksen megastruktuuriliikkeen myötä saavutetusta oikeutuksesta suunnitella massiivisia ryhmiteltyjä muodostelmia. Osa näyttelyn töistä vaikutti vain leikittelevän jättimäisten rakenteiden hallitsemisella, mutta toiset pyrkivät jo yhdistämään kompaktiin muotoon saatetut toiminnot ja inhimilliset käyttötarpeet ja onnistuivat siinä suuremmitta ristiriidoitta.51 Epäkohta laajemmat kokonaisuudet käsittävän tilallisen kielen puuttumisesta innoitti Makin tutkimaan kollektiivisen muodon luonnetta eli toisiinsa liittyvien rakennusten välisiä yhteyksiä. Pohdinnan tuloksena Maki kirjoitti oman teoriansa Investigations of Collective form, jossa hän esittelee kollektiiviseen muotoon kolme lähestymistapaa: Compositional Form52 eli sommittelullinen lähtökohta, Group Form(23) eli toistuvuuden lähtökohta sekä rakenteellisena lähtökohtana Mega-Structure(21).

Kirjoitus edustaa megastruktuuri-liikkeen pyrkimystä luoda uutta teoriapohjaa kaupunkisuunnittelulle.53

21 22

23

27

4.3 Seuraava sukupolvi

28

Yksi tunnetuimmista megastruktuurien kehittäjistä oli Britanniassa vaikuttanut Archigram -ryhmä, jonka läpimurtotyöt ilmestyivät vuonna 1964, kun megastruktuuriliike oli jo saavuttanut tukevaa jalansijaa. Suunnitelmat perustuivat uusimpaan mahdolliseen tekniikkaan ja viitteitä näkyi muun muassa avaruuskapseleista, roboteista ja tietokoneista.54 Keskeistä oli ajatus vaihtuvien sukupolvien myötä uudelleen rakennettavasta kaupungista. Verrattuna edellä mainittuihin teoreettiseen pohjaan tukeutuviin megastrukturalisteihin voi kuitenkin huomata tietyn selkeän ideologian puuttumisen.

Yksityiskohtainen liitosten esittäminen ja joustavuuden tutkiminen taidokkaan piirustustekniikan avulla oli ominaista Archigramille. Tämä erotti ryhmän tuotokset edeltäjiensä töistä, joissa yksityiskohdat olivat kuvattu paljon yleisemmällä tasolla. Tyypillisiä toistuvia elementtejä Archigramin suunnitelmissa olivat myös viihdyttävyys ja vihjeet ryhmän inspiraationlähteistä, neuvosto-strukturalismista, sarjakuvista, sci-fistä ja pop-taiteesta, mikä luultavasti vaikutti heidän suosioonsa. Nämä elementit näkyvät Archigramin läpimurtosuunnitelmassa Plug-In Cityssa(25). 55

Seuraavat sukupolvet suhtautuivat megastruktuuriin usein eri lähtökohdista kuin esimerkiksi Friedman ja Metabolistit. Esimerkiksi Utopie –ryhmä halusi määrittää arkkitehtuurin sosiaalisen praktiikan radikaalina muotona. Suunnitelmat muistuttivat Friedmanin ja Metabolistien liikkuvia rakenteita, mutta ne toimivat keinona soveltaa käytäntöön ranskalaisen marxistifilosofi Henri Lefebvren aatetta jokapäiväisen elämän juhlistamisesta. Utopielle ongelma oli edeltäjiinsä verrattuna enemmän sosiaalinen ja poliittinen kuin esteettinen ja tekninen. Utopie myös kritisoi vahvasti kaupunkitieteiden osallistumista kapitalistisen logiikan mukaiseen tuottamisajatteluun.56 Itävaltalainen arkkitehti Christopher Alexander taas kritisoi muun muassa Kenzo Tangen Tokionlahden suunnitelmassa käyttämää ja Metabolistien omaksumaa hierarkkista puu-mallia. Hän väitti, että kaupunki ei ole puu vaan ’puoliristikko’57(27) eli sen tulisi rakentua, ei vain hierarkisesti vaan samalla myös limittyvästi, mikä mahdollistaisi kaupunkielämälle elintärkeät erilaisten yksiköiden muodostamat toiminnalliset symbioosit.58

24 25 26

27

54 Magnago Lampugnani, 1982, s.13 / 55 Banham, 1974, s. 92-93 / 56 Deyong, 2002, s. 28 / 57 semi-lattice / 58 A City is not a Tree, 1966

29

28 Cedric Price, Fun Palace (1959-61): Kaupunki leikkikenttänä oli tärkeä ajatus megastruktuureiden taustalla. Fun Palace -projektin tarkoitus oli olla hauskuuden laboratorio. Avorakenteisessa teräskoordinaatistossa oli ripustettuja huoneita musiikille, teatterille ja tanssille.

Monet megastrukturalistien visiot olivat selkeitä kannanottoja tiettyihin yhteiskunnan ongelmiin. Euroopassa syntyi selkeitä paikallisia koulukuntia: Italiassa, Itävallassa ja Ranskassa olivat omat vallitsevat liikkeensä.

Kaupunkirakenteen eri käsittelytavat toistuivat kohteesta riippumatta. Osa suunnittelijoista omisti vuosia konseptien kehittelyille ja perusteelliselle tutkimiselle.

30

29 Walter Pichler, Compact City (1963): Yksi käytetty ratkaisu kaupungin tiivistämiseen oli ylöspäin rakentaminen. Pichlerin tornimaisen suunnitelman tarkoitus oli mahdollistaa loputon laajentaminen. Työ kritisoi arkkitehdin ilmaisukeinoja rajoittavaa yhteiskuntaa.

30 Paul Maymont, Floating Island project (1963): Kaupungin laajentaminen veteen tai jopa pinnan alle oli yksi ajan teemoista. Ranskalainen Maymont oli yhteyksissä Metabolisteihin, jotka hyödynsivät tätä ratkaisua ja kehitteli ideoita 60-luvun aikana eteempäin.

28 30 32 35 29 31 33 34

31 Architecture Principe, Human Impulse (1966): Architecture Principe tutki töissään viistojen, kaltevien pintojen hyödyntämistä kaupungin asukkaiden fyysisen liikkeen yhtenäistämiseksi pinnan muodon mahdollistaman luonnollisen kehäliikkeen myötä.

32 Coop Himmelblau, Cloud (1968-1969): Archigramin paljon käyttämät ilmatäytteiset ja liikkuvat rakenteet oli omaksunut myös Itävaltalainen Himmelblau. Hän lanseerasi liikkuvan muovikuplista koostuvan asumuksen, joka muuttaisi muotoaan, väriään ja ääniään tarjoten eri aistikokemuksia.

33 Superstudio, The Continuous Monument (1969): Suunnitelman tarkoitus oli tuoda kosminen järjestys maanpäälle levittämällä yksi arkkitehtooninen massa koko maapallon yli. Italian radikaali arkkitehtuurin suuntaus nähtiin sosiaalisesti kriittisenä toimintana.

34 Paul Rudolph, Lower Manhattan Expressway (1967-72): Y:n muotoinen liikennekäytävistä, aukoista ja silloista muodostuva uusi rakenne levittyi olemassa olevan rakennuskannan ja liikenneväylien ylä- ja alapuolelle jättäen ne koskemattomiksi.

35 Constant Niewenhuys, New Babylon (1956-1974): New Babylon oli suunnitelma ensimmäisestä maailmanlaajuisesta kaupungista. jatkuvassa liikkeessä oleville asukkaille. Innoittajana oli Guy Ernest Deboardin ’psykomaantiede’ teoria.

31

32

Merkittävää megastruktuurin kansainvälisen tunnustamisen kannalta oli myönteisyys konseptiin Britanniassa.

Aikalaiset arvostivat Britanniasta tulevaa arkkitehruuria ja brittiläisen Archigramin läpimurtotöiden, kuten Peter Cookin Plug-In cityn, ilmestyminen vuonna 1964 nähtiin konseptin oikeutuksena, mikä vaikutti ilmiön leviämiseen. Friedmanin ja Metabolistien ohella Archigramin työt nousivat esille kanavoimalla populäärikulttuuria ilmaisullaan. Samaan aikaan Britanniassa julkaistiin huomiota keränneitä kaupunkisuunnitteluraportteja (37), joissa esitettiin, että megastruktuuri on ratkaisuna käypä niin yhteiskunnallisesti kuin taloudellisesti.61 Ilmiön kasvava suosio ilmeni huimasti vuoden 1967 maailmannäyttelyssä, jonka myötä järjestäjäkaupungista Montrealista kehkeytyi todellinen megastruktuurien mekka. Nykypäivään maailmannäyttely kohteista on säilynyt muun muassa Moshe Safdien Habitat (39), betonilaatikkoyksiköistä pinottu asuinkompleksi ja Guy Desbaratasin Man the Producer (40), terästetraedreistä koostuvan verkkorakenteen muodostama paviljonki.62 Montrealin maailmannäyttelyn jälkeen oli selvää, että megastruktuuri ei ollut enää vain marginaalisen edelläkävijäjoukon ajama radikaali liike. Luonnollisesti megastruktuurit rantautuivat pian myös arkkitehtikouluihin. Opiskelijat esittivät enenevässä määrin Tangen ja muiden suurten vaikuttajien inspiroimia suunnitelmia.

ILMIÖN KEHITYS

Jos megastruktuuri-liikkeen alkusysäyksenä pidetään Dubrovnikin CIAM kongressia vuonna 1956, alle vuosikymmenessä megastruktuuri oli muodostunut aikalaisten tunnistamaksi käsitteeksi. Mega-vuodeksi kutsuttu 1964 oli jo aikaa, jolloin koko ilmiön kehitys alkoi olla näkyvimmillään. Megastruktuuri käsite ilmestyi tuolloin ensimmäistä kertaa Fumihiko Makin tekstissä59 ja vuoden aikana suunniteltiin suurin osa harvoista toteutetuista megastruktuureista. Tätä voidaan pitää suuntauksen maailmanlaajuisesti aktiivisimman ajanjakson alkuna.60

Megastruktuurin katsotaan saavuttaneen huippunsa tällä saralla vuonna 1968. 63

36 41 37 39 38 40

Megastruktuuri oli jo ansainnut oikeutuksen uskottavana suunnitteluideologiana akateemisessa maailmassa.

Yliopistot olivat esimerkiksi jo toistuvasti megastrukturalististen rakennusten tilaajia (38). Vuoden 1969 vaiheilla hyväksyntä saavutettiin myös konservatiivisemmassa kontekstissa kuin mitä ikinä olisi voinut olettaa. Valtaapitävien virallinen myöntyminen alkoi näkyä muun muassa suurten hallinnollisten instituutioiden kilpailuttamissa suunnittelukohteissa: kilpailu vastauksiksi haluttiin yhtäkkiä megastruktuurien henkistä arkkitehtuuria. Esimerkiksi vuonna 1969 Itävallan hallitus järjesti Yhdistyneiden kansakuntien erityisosastojen Wienin päämajasta kilpailun, jonka kaikki neljä palkittua ehdotusta rakennuskompleksista olivat jonkin sortin megastruktuureita (36).64 Vuosikymmenen vaihtuessa huipussaan ollut suosio alkoi kuitenkin mureta nopeasti, eivätkä vanhat megastruktuurin puoltajat enää itsekään seisoneet suuntauksensa takana. Reyner Banham oli yksi niistä, jotka ilmiön kehittyessä tulivat huomaamaan myös sen kompastuskivet. Banham julisti megastruktuurin kuolleeksi vuonna 1972 ja hänen kirjoittamansa historiikki ilmiöstä ilmestyi vuonna 1976.65 Kyseisessä historiikissa Banham kritisoi esimerkiksi aikanaan vaikuttaneen Kenzo Tangen Tokyon lahden suunnitelman mittakaavaa hermostuttavaksi ja kontrolloimattomaksi jättiläismuodoksi ja osoittaa useammassa otteessa mielipiteensä toteutuneiden megastruktuurien, kuten Skotlannin Cumbernauldin uudiskaupungin keskustan, traagisuudesta (35).66 Megastruktuurin toteutukseen tähtäävä kausi kesti lopulta vain suunnilleen 1960-luvun loppupuoliskon verran. Liikkeen suosio hiipui yhtä nopeasti, kuin oli alkanutkin.

59 Investigations in Collective Form / 60 Banham, 1976, s. 70 / 62 Banham, 1974, s.73 / 63 Banham, 1976, s. 105 / 64 Banham, 1976, s.

130 / 65 Deyong, 2002, s. 30 / 66 Banham, 1976

33

Vaikka monet megastruktuurin luojat myönsivät lopulta, ettei megastruktuuria voinut pitää toteutuskelpoisena suunnitelmana inhimillisestä ympäristöstä ja että toteutuneet megastruktuurit on koettu lähes poikkeuksetta epäonnistuneiksi, on ilmiö jättänyt jälkeensä paljon hyviä vaikutteita.67 Aktiivisuus kaupunkisuunnittelun areenalla megastruktuurien aikana huomioitiin ilmiötä seuranneina vuosina ja sittemmin on toisteltu toteamusta ’1960-luvulla urbaani uudistuminen sikisi kaupunkisuunnittelussa’.68

34

Erilaisten suunnittelutapojen esiin nostaminen hyvin radikaalilla tavalla sai aikaan tietoisemman otteen kaikkeen suunnitteluun. Esimerkiksi Metabolistien tunnustetaan tänäkin päivänä olleen tärkeitä vaikuttajia ja luoneen perustaa kaikelle seuranneelle kaupunkisuunnittelulle. Radikaalein ottein onnistuttiin avaamaan pitkään laiminlyöty keskustelu urbaanista kehityksestä ja kaupunkirakenteen suhteesta yhteiskuntaan. Arkkitehtuurin edelläkävijät toimivat ennennäkemättömän aktiivisesti ja ennakoivasti. Useammat arkkitehdit kehittelivät uusia teorioita, joissa sovellettiin muiden tieteenalojen tutkimuksia.

Vaikka analogiat elävän organismin aineenvaihduntaan ja koneen dynamiikkaan olivat edistyksellistä ajattelua, niin niiden suoranainen soveltaminen arkkitehtuuriin osoittautui lopulta harkitsemattomaksi ja teoriat jäivät melko alkeelliselle tasolle. Megastruktuurien toteutusasteesta tai -laadusta huolimatta mega-vuosien aikana huimien visionäärien väliset dialogit ovat olleet antoisia tulevia suunnitteluteorioita ajatellen.

Tärkeitä teemoja, jotka yhdistivät suurinta osaa merkittävistä töistä, olivat: ihmisen vapauttaminen kaupunkiympäristössään, demokraattinen ja osallistava kaupunki, kaupunki vapaa-ajan luokan leikkikenttänä ja uuden jälkiteollisen maailman mittakaavan haltuunotto.

Olennaisia huomioitavia asioita olivat juuri sen hetkiset olosuhteet, yhteiskunnan tila sodanjälkisessä maailmassa, tehokkuus ja edullisuus. Toteutuksen työkaluina hyödynnettiin hyvin valveutuneesti uusimpia tekniikan

innovaatiota, edullisia, kevyitä, helppovalmisteisia materiaaleja ja sosiaalisilla tieteenaloilla karttunutta tutkimustietoa.

Vaikka megastruktuuri-konseptin tarjoama mittakaava houkutteli virtuoosimaiseen rakenteilla leikittelyyn, suurimmaksi osaksi suunnitelmien taustalla olivat kuitenkin harkintaa ja uudelleen järjestelyä kaipaavat muutostekijät. Suuren mittakaavan hallinta ei ole kuitenkaan poistunut arkkitehtuurista megastruktuurien myötä, vaan suuret rakennelmat houkuttelevat edelleen ammattikuntaa. Myös tietynlainen raaka, mutta toisaalta funktiota ilmentävä esteettinen kieli on jäänyt jäljelle suuntauksesta. Megastruktuurien aikaankin vaikuttanut arkkitehti Coop Himmelblau on julistanut vuonna 1980: ”Emme halua poissulkea arkkitehtuurista mitään, joka aiheuttaa epämukavuutta”… ”Arkkitehtuurin täytyy roihuta!”69

42 43 41 44

66 Deyong, 2002, s.30 / 67 Banham, 1976, s.130 / 68 Alison et al., 2007, s.129 / 69 Magnago Lampugnani, 1982, s. 116 / 70 Banham, 1976 / 71 Klanten et al., 2011

Megastruktuuri-konseptissa on paljon harkitsemisen arvoisia teemoja ajatellen nykyisten kaupunkien kehitystä. Uudelleen syntynyt kiinnostus utopiaan on tuottanut 2000-luvulla joukoittain uudenlaisia megastruktuurinäkemyksiä.71 Ihmisillä on nähtävästi edelleen Yona Friedmanin jo aikoinaan tunnistama luontainen taipumus hakea muutosta. Ovatko nykykaupungit tilallisesti ja toiminnallisesti demokraattisia, vastaavatko ne yksilöllistä muutostarvetta? Lisäksi kohtaamme muutoksia, joihin emme voi vaikuttaa, jotka koskevat koko kaupunkia muuttaen sen luonnetta. Miten nykyiset kaupungit muotoutuvat esimerkiksi talous- ja ympäristöongelmien aiheuttamiin olosuhteiden muutoksiin, muuttuuko fyysinen muoto myötäilemään tulevia olosuhteita ja pystytäänkö muutoksia ylipäätään ennakoimaan?

POHDINTA

Megastruktuurien aika alusti postmodernismin tyylikautta, ja vaikutteet ovat tietyiltä osin havaittavissa. Megastruktuuri-vaikutteet näkyvät myös tietyn tyyppisissä rakennuksiskomplekseissa, kuten monissa toteutuneissa kampusalueissa tai monitoimirakennuksissa, josta esimerkkinä vuonna 1976 valmistunut Renzo Pianon ja Richard Rigersin Pariisin Pompidou Centre(42).70

internet-lähteet

Ruth Eaton, 2002, Ideal Cities: Utopianism and the (Un)built Environment, London: http://www.megastructure-reloaded.org/ megastructure/, 5.11.2012 • Investigations in Collective Form, 1964 Fumihiko Maki, 1964, Investigations in Collective Form, The School of architecture, Washington university: http://library.wustl. edu/units/spec/archives/photos/maki/maki-part1.pdf • Manifesto of Futurist Architecture, 1914 Antonio Sant’Elia; 1914, Manifesto of Futurist Architecture: http://www.unknown.nu/futurism/architecture.html, 12.11.2012 • Nine Points on Monumentality J. L. Sert, F. Léger, S. Giedion, 1943, Nine Points on Monumentality, Polis Research Centre, Universitat da Barcelona: http:// www.ub.edu/escult/doctorat/html/lecturas/sert1.pdf • A City is not a Tree, 1966 Chirstopher Alexander,1966, A City is not a Tree, Reprint from the magazine Design, London: Council of industrial design, nr. 206, 1966,: http://www.best.polimi.it/fileadmin/docenti/TEPAC/2012/FONTANA/A_City_is_not_a_Tree.pdf, 23.11.2012

kirjallisuus

36

• Alison, Jane et al., 2007. Future city : Experiment and utopia in architecture. Thames & Hudson. London.

• Banham, Reyner, 1976. Megastructure : Urban futures of the recent past. Thames & Hudson. London.

• Brayer, Marie-Ange, 2007. The spirit of experimentation. 11-15. Teoksessa: Alison, Jane (toim.): Future city : Experiment and utopia in architecture. Thames & Hudson. London.

• Deyong, Sarah, 2002. Memories of the Urban future: The Rise and the Fall of the Megastructure. 23-35. Teoksessa: Riley, Terence et al. (toim.): The Changing of the Avant Garde. The Museum of Modern Art. New York.

• Friedman, Yona, 1968. Towards a coherent system of planning. 53-64. Teoksessa: Lewis, David (toim.): Architects’ year book 12: Urban structure. Elek Books Ltd. London.

• Klanten, Robert, Feireiss, Lukas, 2011. Utopia Forever: Visions of architecture and urbanism. Gestalten. Berlin.

• Lewis, David, 1968. Architects’ year book 12: Urban structure. Elek Books Ltd. London.

• Magnago Lampugnani, Vittorio, 1982. Visionary architecture of the 20th century. Thames & Hudson. London.

• Riley, Terence, 2002. Introduction. 11-14. Teoksessa: Riley, Terence et al. (toim.): The Changing of the Avant Garde. The Museum of Modern Art. New York.

LÄHTEET

• Megastructure reloaded, 2011

kuvalähteet 1 Banham, 1976, s. 100, Archigram, Ron Herron, Oasis -projekti, 1968 2 Banham, 1976, s. 2

3 Banham, 1976, s. 20, Lewis, 1958, s. 58, ja s. 128

4 Magnano Lampugnani, 1982, s. 69, Antonio Sant’Elia, 1913-14

5 Banham, 1976, s. 8, Le Corbusier, Fort l’Empereur, Algiers, 1931

6 Magnano Lampugnani, 1982, s. 117, Richard Buckminster Fuller, Dymaxion House, 1927 7 Alison et al., 2007, s. 66, Chanéac, kilpailuehdotus Pompidou -keskuksesta, 1974

8 Magnano Lampugnani, 1982, s. 124, Haus-Rucker-Co, Leisuretime Explosion, 1967-68

9 Alison et al. 2007, s. 38, Guy Ernest Debord, Guide psychogeographique de Paris, 1957 10 Magnano Lampugnani, 1982, s. 120, Archigream, Peter Cook, Plug-In City, 1962-64

11 Lewis, 1968, s. 30, Colin Buchanan and Partners, South Hampshire Study, 1964

23 Investigations in Collective Form, 1964, group form: kehittyy lisääntymiskykyisistä tilaelementeistä, esimerkki: kreikkalainen kylä 24 Alison et al., 2007, s. 92, Archigram, Peter Cook, Instant City, Airship ’Zeppelin’, 1969-70

25 Riley et al., 2002, s. 50, Archigream, Peter Cook, Plug-In City, Maximum Pressure area, 1962-64 26 Riley et al., 2002, s. 54, Archigram, Ron Herron, Cities: Moving, Master Vehicle-Habitation, ’Walking-City’, 1964 27 A City is not a Tree, 1966, puoliristikko-kaavioita 28 Riley et al., 2002, s. 45

29 Alison et al., 2007, s. 112 30 Banham, 1976, s. 62

31 Alison et al., 2007, s. 116 32 Alison et al., 2007, s. 95 33 Riley et al., 2002, s. 74 34 Riley et al., 2002, s. 71

12 Banham, 1976, s. 46, Metabolistit, Kiynoru Kikutake, Ocean City -projekti, 1962

35 http://www.peterguthrie.net/personal/2008/03/; kaupungin keskusta, Skotlanti, 1960-63

Cumbernauldin

14 Banham, 1976, s. 49, Kenzo Tange, MIT:n opiskelijat, Bostonin satama, 1959

37 Banham, 1976, s. 73, London County Council Architects’ Department, Hookin uuskaupungin keskustasuunnitelmaehdotus, 1961-62

16 Lewis, 1958, s. 54

39 http://archidialog.com/tag/moshe-safdie/; Moshe Safdie, Habitat, 1964

13 Banham, 1976, s. 56, Metabolistit, Kisho Kurokawa, Helicoids -projekti, 1961

36 Banham, 1976, s. 164; Building Design Partnership, kilpailuehdotus Yhdistyneiden kansakuntien päämajasta Wieniin, 1970

15 Banham, 1976, s 50, Kenzo Tange, Tokyon Lahti -projekti, 1960

38 Banham, 1976, s. 134; Scarborough College, Toronto, 1964-65

17 Lewis, 1958, s. 55 18 Lewis, 1958, s. 56

40 Banham, 1976, s. 113; Guy Desbaratas, Man the Producer, 1964

19 Lewis, 1958, s. 58

41 Magnano Lampugnani, 1982, s. 123; Günther Domening ja Elfried Huth, 1966-69

21 Investigations in Collective Form, 1964, kaaviot hierarkisesta ja avorakenteisesta megastruktuurista

43 http://thedisclosureproject-steelmagnolia.blogspot.fi/2012/04/mi6and-1-million-pound-bribe-to.html; M16 päämaja, Lontoo, 1994

20 Riley et al., 2002, s.43, Yona Friedman, Villa Spatiale, Pariisi, 1959

22 Alison et al., 2007, s. 49, Yona Friedman, Spatial City, 1958-60

42 Banham, 1976, s. 213, Pompidou-keskus, Pariisi, 1977

44 Alison et al., 2007, s. 159; Rem Koolhaas, The Strip, 1972

37

AGEM U R T S U U TK U T I R