Minervan pöllö 1/2020 20 by Minervan Pöllö

Dilemman tuoreen puheenjohtajan haastattelu sivulla 8.

Kuva: Valtter i RajamĂ¤ ki

Dilemman tuoreen puheenjohtajan haastattelu sivulla 8.

Kuva: Valtter i RajamĂ¤ ki

Sisällys

P ä ä k i r j o i t u s

Pääkirjoitu 6 Filosofiassa s tapahtuu 8 Haastattelus “Sami” Elov sa Dilemman tuore pu heenjohtaja aara Nina O llila & Samir 16 Kuvareport Verma aasi: Paikka, joss a olla 24 Do we still have the courage to believe in angels? Aarni Pitkänen 34 Leidenin kirjeenvaihtaja: Maailma, joka on laaja Joona Koivula 39 Novelli: Postia avaruusoliolle Ville Louekari Kaisla Kareoja to n tu se it en n fi 40 Filoso Ilona Honkanen ? n o ta as fi so lo fi 42 Mitä hyötyä Carlos Lievonen a? ll o at iv is o v itä oikeudet Nina Ollila r e u a h 45 Arvostelu: M n e p rthur Scho A : a n a k a t en 48 Nimi

Minervan Pöllö 1/2020 Teema: 20 41. vuosikerta Julkaisija: Dilemma ry www.minervanpöllö.fi Päätoimittajat: Kaisla Kareoja, Jannika Lalu, Otso Latva-Somppi ja Samir Verma Toimitus: Nina Ollila Ulkoasu: Jannika Lalu ja Kaisla Kareoja

ISSN: 1239-2545 (painettu) Painos: 150 kpl (Libris Oy)

Kuva: Jannika Lalu

Minervan pöllö on Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden julkaisema aikakauslehti, joka saa HYY:n järjestötukea.

uku 20 assosioidaan usein ilon tunteen kanssa. Kaksikymppisyys, kultainen vuosikymmen — nauti siitä, kun sitä vielä kestää. Kaksikymppisenä on tarkoitus irrotella ja iloita elämästä, sillä seuraavina vuosikymmeninä olisi suotavaa keskittyä uran rakentamiseen ja velanmaksuun loisimisen sijaan. Samoin luku 1920 on jäänyt historiaan merkitsemään iloista jazz-kautta, huoletonta aikaa jota seurasi myrsky. Nyt, kun sata vuotta myöhemmin elämme ajassa jota määrittävät yhä epävarmemmaksi muuttuva toimeentulo, lihaksiaan pullisteleva äärioikeisto ja ilmastokatastrofin lähestyminen, on juuri alkanutta 20-lukua houkuttelevaa kuvailla iloiseksi ironisella otteella. Valitsimme vuoden ensimmäisen Minervan pöllön teemaksi 20 herättääksemme keskustelua uudesta vuosikymmenestä, kerätäksemme tarinoita tulevaisuudesta. Teema kuitenkin laajeni, kun lehden teon myötä tajusimme tulevaisuudella spekuloimisen hankaluuden. Keitä oikein kuvittelevat olevansa he, jotka nimeävät edessä olevia ajanjaksoja, kun se on jälkikäteenkin niin vaikeaa? Aavistelemme, ettei tule olemaan vain yhtä 2020-lukua, vaan monia.

Lehden sisältö heijastelee temaattisella moninaisuudellaan 20-luvun hajanaista luonnetta. Samir Verma ja Nina Ollila haastattelivat Dilemman vuosikymmenen ensimmäistä puheenjohtajaa Sami Elovaaraa, joka paljasti kammoavansa puhelimien ylivaltaa. Toimitus kokosi kuvareportaasin kaupunkitiloista, jotka saavat uusia merkityksiä 2020-luvulla. Esimerkiksi mutainen polku voikin yhtäkkiä olla jotenkin kiinnostava. Aarni Pitkäsen edellisessä numerossa (MP 4/2019) julkaistu essee The Birth and the Twilight of Hope saa jatko-osan, jossa paralleelit ilmastokriisin ja toisen maailmansodan kauheksien välillä ovat keskiössä. Miten ihminen nousee tuhkistaan kun katastrofi on iskenyt? Entä tulevaisuudessa (tuhkissa?) häämöttävä työelämä? Kaisla Kareoja ja Ilona Honkanen pohtivat filosofien haurasta itsetuntoa ja sitä, ovatko tulevaisuuden työllisyysnäkymät meille filosofeille vain kangastuksia. Minervan pöllön päätoimittajat toivottavat nautinnollisia luku- ja katseluhetkiä!

P ä ä k i r j o i t u s

Sisällys

Pääkirjoitu Filosofiassa s tapahtuu 8 Haastattelus “Sami” Elov sa Dilemman tuore pu heenjohtaja aara Nina O llila & Samir 16 Kuvareport Verma aasi: Paikka, joss a olla 24 Do we still have the courage to believe in angels? Aarni Pitkänen 34 Leidenin kirjeenvaihtaja: Maailma, joka on laaja Joona Koivula 39 Novelli: Postia avaruusoliolle Ville Louekari Kaisla Kareoja to n tu se it en n fi 40 Filoso Ilona Honkanen ? n o ta as fi so lo fi 42 Mitä hyötyä Carlos Lievonen a? ll o at iv is o v itä oikeudet Nina Ollila r e u a h 45 Arvostelu: M n e p rthur Scho A : a n a k a t en 48 Nimi 6

ISSN: 1239-2545 (painettu) Painos: 150 kpl (Libris Oy)

Kuva: Jannika Lalu

Minervan pöllö on Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden julkaisema aikakauslehti, joka saa HYY:n järjestötukea.

uku 20 assosioidaan usein ilon tunteen kanssa. Kaksikymppisyys, kultainen Lehden sisältö heijastelee vuosikymmen — nauti siitä, kun temaattisella moninaisuudellaan sitä vielä kestää. Kaksikymp20-luvun hajanaista luonnetpisenä on tarkoitus irrotella ja ta. Samir Verma ja Nina Ollila iloita elämästä, sillä seuraavina vuosikymmeninä olisi suotavaa haastattelivat Dilemman vuosikeskittyä uran rakentamiseen ja kymmenen ensimmäistä puheenvelanmaksuun loisimisen sijaan. johtajaa Sami Elovaaraa, joka Samoin luku 1920 on jäänyt paljasti kammoavansa puhelimien historiaan merkitsemään iloista ylivaltaa. Toimitus kokosi kujazz-kautta, huoletonta aikaa vareportaasin kaupunkitiloista, jota seurasi myrsky. Nyt, kun jotka saavat uusia merkityksiä sata vuotta myöhemmin elämme 2020-luvulla. Esimerkiksi muajassa jota määrittävät yhä epätainen polku voikin yhtäkkiä varmemmaksi muuttuva toiolla jotenkin kiinnostava. Aarni meentulo, lihaksiaan pullisteleva Pitkäsen edellisessä numerossa äärioikeisto ja ilmastokatastrofin (MP 4/2019) julkaistu essee The lähestyminen, on juuri alkanutta Birth and the Twilight of Hope 20-lukua houkuttelevaa kuvailla saa jatko-osan, jossa paralleelit iloiseksi ironisella otteella. ilmastokriisin ja toisen maailValitsimme vuoden mansodan kauheuksien välillä ovat keskiössä. Miten ihminen ensimmäisen Minervan pöllön nousee tuhkistaan kun katastrofi teemaksi 20 herättääksemme keskustelua uudesta vuosion iskenyt? Entä tulevaisuudessa kymmenestä, kerätäksemme (tuhkissa?) häämöttävä työelämä? tarinoita tulevaisuudesta. Teema Kaisla Kareoja ja Ilona Honkuitenkin laajeni, kun lehden teon kanen pohtivat filosofien haurasta itsetuntoa ja sitä, ovatko tulevaimyötä tajusimme tulevaisuudella spekuloimisen hankaluuden. suuden työllisyysnäkymät meille Keitä oikein kuvittelevat olevansa filosofeille vain kangastuksia. he, jotka nimeävät edessä olevia ajanjaksoja, kun se on jälkikäteen- Minervan pöllön päätoimittajat toivottavat nautinnollisia luku- ja kin niin vaikeaa? Aavistelemme, ettei tule olemaan vain yhtä katseluhetkiä! 2020-lukua, vaan monia.

Filosofiassa tapahtuuu Nuorten filosofiatapahtuma NUFIT järjestettiin jälleen kerran ajan loppumattomassa virrassa, tammikuun 17-18. Paasitorni raikasi ja olihan se ihanaa aikaa.

Suomen Filosofisen Yhdistyksen vuosikollokvio (FiPhi) järjestettiin Tieteiden talolla 9.-10.1. Kollokviolla ei ollut teemaa, puhua sai aiheesta kuin aiheesta. Huippua.

Kristian Klockars on vuoden 2020 alusta käytännöllisen filosofian tieteenalavastaava Mikko Salmelan siirryttyä Kööpenhaminaan.

Filipe Pereira da Silva aloitti työnsä filosofian historian professorina. Oletko kiinnostunut käyttämään filosofisia taitojasi ilmasto- /kestävyyskriisin ratkaisemisen hyväksi? Jos olet, tervetuloa juuri perustettuun Philosophers for Sustainability -ryhmään. Ryhmän nimi on vielä työn alla. Lisätietoa: otto.snellman@helsinki.fi.

“RIP Sir Roger Scruton. We have lost the greatest modern conservative thinker - who not only had the guts to say what he thought but said it beautifully.” - Boris Johnson

Filosofiassa tapahtuuu Nuorten filosofiatapahtuma NUFIT järjestettiin jälleen kerran ajan loppumattomassa virrassa, tammikuun 17-18. Paasitorni raikasi ja olihan se ihanaa aikaa.

Suomen Filosofisen Yhdistyksen vuosikollokvio (FiPhi) järjestettiin Tieteiden talolla 9.-10.1. Kollokviolla ei ollut teemaa, puhua sai aiheesta kuin aiheesta. Huippua.

Kristian Klockars on vuoden 2020 alusta käytännöllisen filosofian tieteenalavastaava Mikko Salmelan siirryttyä Kööpenhaminaan.

“RIP Sir Roger Scruton. We have lost the greatest modern conservative thinker - who not only had the guts to say what he thought but said it beautifully.” - Boris Johnson

Lokaatio: Thirsty Scholar Aika: Maanantai 3.2 klo 19.02 Teksti: Samir Verma & Nina Ollila Kuvaustiimi: Riina Nykänen & Marttiina Kangas *Hälinää, pöytiin istumisen ääniä* Sami: Saanko mä lukee tän ennenku tää julkastaan? Nina & Samir: Saat. Sami: Okei, hyvä. Sami: Mä en oo ikinä ollu tällaisessa vähän niinku realityohjelma -tilanteessa et mun pitää näytellä sitä et mua ei kuvata. *Luo katseita Montteen ja Riinaan, jotka kuvaavat huomaamattomasti tilannetta*

Kuva: Aarni Pitkänen

Haastattelussa Dilemman tuore puheenjohtaja “Sami” Elovaara

S: Nonniin, terve ja kiva päästä haastattelemaan sua. Näin alkuunhan sä voisit lyhyesti esitellä itseäsi ja kertoa vähän yleisistä kuulumisista sillä aikaa kun Nina sitoo valheenpaljastimen kiinni ja Riina käynnistää lämpökameran. Sami: Mä oon Sami ja mä oon puheenjohtaja ja sen takia mua nyt haastatellaan. Yleinen kuuluminen? Ihan ok. Tää on aika työntäyteistä tää alkuvuos ja aika vähän tuntuu jäävän vapaa-aikaa. Kouluhommatkin on jääny vähän vähemmälle, mutta mä luulen että otan kiinni joskus myöhemmin niistä. S: Okei. Aloitetaan tärkeimmällä kysymyksellä, eli miksi ihmeessä filosofia? Sami: No, joskus mä olin nuori ja sit mä ehkä niinkun pohdin asioita ja sit myöhemmin tajusin että se oli ehkä lähellä jotain mitä voisi sanoa filosofiaksi. En mä alunperin hakenut filosofiaa opiskelemaan kun hain yliopistoon. Mä hain silloin kognitiotieteisiin, mutta sen jälkeen mä tajusin että haluan mieluummin filosofiaan. S: Täällä Helsingin yliopistossa perinne nojaa aika vahvasti analyyttisen filosofian suuntaan. Oliko tää sulle turn off vai turn on? Sami: Ei se ollut mulle mitään. Silloin kun mä aloin opiskelemaan niin mä olin kuullut tästä-

jaottelusta kyllä, mutta se ei tarkottanut mulle paljoa, enkä mä vieläkään ota sitä hirveen silleen sydämeen. Mä en vieläkään halua tunnustaa sen jaottelun olemassaoloa. Ainakaan absoluuttisesti. S: Mitä kaikkea sä tykkäät tehdä opiskeluiden ja dilemmahommien ulkopuolella? Sami: Mä tykkään olla välillä himassa ja välillä ystävien kanssa, ja mä tykkään erityisesti tanssia ja tehdä musajuttuja. S: Filosofian opiskelijoiden keskuudessa tuntuu olevan semmosia elämäntapafilosofeja, niin tuntuuko että filosofian opiskeleminen on kiinteästi yhteydessä sun identiteettiin ja muuhun elämään? Sami: Niin no tota, joo, kyllä tässä on huomannut että opiskeluiden aikana vapaa-ajan ja koulun raja on vähän hälventynyt. Jos mä luen jotain kirjaa niin joku saattaa kysyä että luenko mä sitä koulua varten vai vapaa-ajalla, ja mä en oo aina ihan varma. Kyllä filosofia tulee vähän kaikille elämän alueille, ei siltä oikeen voi välttyä. Musta tuntuu. S: Kerro jostain viimeisimmästä kerrasta kun joku filosofi on räjäyttänyt sun tajunnan. Sami: Oho. Aika paha. Tota, räjäyttänyt tajunnan? *Naurua, tauko.* *Lisää naurua. Sami luo merkitsevän katseen Riinaan* N: Ei voi luntata vierustoverilta tässä. Sami: Mä ajattelin että Riina toimis kuiskaajana. Hyvin paha kysymys. Mä en tiedä onko mulla hirveästi taipumusta kokea semmosia tajunnanräjähdys, öö, momentteja. Mä luulen että mun aivokemia on niin laiskaa että mun aivot ei räjähdä inhimillisestä tiedosta. S: Okei, joo, hyvä vastaus. Onko sulla kuitenkin joku filosofi mistä sä erityisesti pidät, tai joka on vaikuttanu sun ajattelutapaan tai toimintaan? Sami: Mä oon nyt viime aikoina yrittänyt tutustua kriittiseen teoriaan. Ja ei se nyt mitään niinkun tajunnanräjäyttävää ole… paha mielihän siitä vaan tulee. *Naurua* S: Miten sä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Haastattelussa Dilemman tuore puheenjohtaja “Sami” Elovaara 8

Mitä sä toivot että sulle tulee tapahtumaan ja miten toivot että maailma tulee muuttumaan? Sami: Tota. Aika hyvä. Miten maailman pitäis muuttua? Mä toivon että ihmisille tarjottaisiin enemmän apukeinoja päästä tämmösistä internet- ja kännykkäaddiktioista eroon. Se on semmonen asia mikä mua itseänikin häiritsee, että välillä on tarve tarkastella kännykkää hirveesti. N: Mikä on mielestäsi puheenjohtajan rooli hallituksen toiminnassa? Sami: Oho! Aika yllättävä. N: Päädyttiin Dilemmaan siis… Sami: Päädyttiin Dilemmaan. Okei. Joku kysyi multa, kun se kuuli että mä oon puheenjohtaja, että meinaatko että sä teet nyt kaiken? Ja sit mä vastasin että eiku mä yritän vaan saada kaiken tehdyksi. *Khrhm… :’--)* N: Joo. Minkä näet Dilemman vahvuudeksi? Ja vastaavasti heikkoudeksi? Sami: No. Vaikka ihmiset usein puhuu, että niillä on jotenkin huono omatunto siitä, että meillä ei ole riittävän hyvät välit henkilökuntaan niin kyllä meillä kuitenkin on erinomainen yhteishenki ja on itse asiassa todella hyvät välit henkilökuntaan, vaikka välillä saattaa tuntua että meillä ei ole niin paljon yhteyttä sinne. Mutta kyllä meillä on maailman mittakaavassa suht kehuttavatkin yhteydet. N: Okei. Burnout on jonkinasteinen ammattitauti Dilemman puheenjohtajien keskuudessa. Miten ajattelit välttää sen? Saa jakaa vinkkejä myös jos tiedät miten välttää… Kiitos. Sami: Öö. Mä en tiedä haluanko mä että tää on julkista. No, siis… Mun ensimmäinen vaalilupaus itselleni oli että mä varaan ajan psykologille. Enkä mä mitenkään yritä ulkoistaa tai vierittää muualle vastuuta mun omasta jaksamisesta, vaan mä yritän myös itse, *nauraa*, yritän itse kehittyä… Tää on just tää mahdoton, et Mmm! Vois tehdä enemmän, ja samalla myös ottaa iisisti ja rauhassa. En mä tiedä, haastavaa. En välttämättä mitenkään.

N: Enemmän yhteistapahtumia valtsikan ja humanistisen kanssa, yay or nay? Sami: Enemmän kuin? N: Aiemmin? Sami: Se on varmaan joo? Ainakin enemmän kun viime vuonna. Ei sillä että viime vuosi olisi ollut mitenkään huono vuosi, vaan että mä en tiedä muusta. Mä en tiedä miten paljon niitä on ollut aikasemmin. N: Ilmeisesti aika vähän? Mä en kyllä tiedä. R: Niitä on ollu kai aika vähän? Mäkään en kyllä tiedä. M: Mäkään en tiedä. Tai ei meidän aikana ainakaan ole ollut.. N: Niin, eli lähtötilanne on kai aikalailla nolla? R: Niin me ollaan kai aika tietoisesti käännytty Dilemmassa sisäänpäin? Sami: Nii… No siis ihan varmasti halutaan kääntyä sisäänpäin ja en mä halua sen takia yhteistyötä että siitä saa pisteitä jossain järjestöpoliittisessa mielessä, vaan ihan vaan siksi että se vois olla oikeasti kivaa ja siellä vois olla ihmisiä, joilla on myös tapana kääntyä sisäänpäin. N: Sit me voidaan kääntyä yhdessä sisäänpäin. Sami: Mm… Sillon sitä kutsutaan jo pikkuhiljaa… Ulospäinkääntymiseks! N: Tarvitseeko Dilemma mielestäsi suuria uudistuksia? Mitä toivot hallituksen savuttavan tänä vuonna? Sami: Ei mitään suuria uudistuksia mun mielestä. Jos ihmisten toiveet on erilaisia, niin kyllä sitten asiat varmaan muuttuu ihan omalla painollaan. En mä koe tarvetta millekään vallankumouksille. N: Ei vallankumouksia tänä vuonna? Mitä me halutaan saavuttaa tänä vuonna? Mitä sä ha-

luut saavuttaa hallituksen kanssa tänä vuonna? N: Harmi että tää mun räpsyttely ei niinku näy *räpsyttelee silmäripsiä odottavasti* Sami: Tota. Mikä kysymys oli? N: Mitä meidän olisi tarkotus saavuttaa tänä vuonna? Goals? Sami: Ainiin. Tällainen korservatiivinen alku tälle vastaukselle, että kaikkia perinnejuttuja on ihan kiva pitää yllä ja mä haluan toteuttaa niitä parhaan kykyni mukaan. Musta tuntuu, että perinteikkäät jutut voi hyvin ja ne luo yhteishenkeä. Mutta tykkään myös siitä semmosesta innosta, mitä monella uudella opiskelijalla tuntuu olevan kaikenlaista uutta kulttuuritapahtumaa kohtaan: mennään mielenosoituksiin tai piirretään yhdessä tai just tämmöstä omaa kulttuuritapahtumaa niinku Open stage ja… N: Tuleeko Dilemma Ambient Night Vol. II ? Sami: Ihan varmasti! N: Okei, mennään eteenpäin. Dilemma är en tvåspråkig förening… Sami: Oho! N: …Du kan svenska. Vill du skicka hälsningar till filosofistuderande som har det andra inhemska språket? Sami: Mmm, joo! *Nauraa* *Sami on silmin nähden kuumottunut* Sami: Absolut… Mm. Emm. Hej alla. Det är Sami här. De e eeehh. ..Teidän..? Er? R: Sami sä kävit sen kurssin!! Sami: Shhh! Se oli puol vuotta sitten. Er ordför-ör-ard-dre. Kirjota toi sit tota puhtaaks! N: *Pidättelee naurua* Mä, mä kirjotan! Sami: *Yrittää mongertaa jotain epämääräistä ruotsin puhumisesta* R: Mä en oo nyt ihan varma että mitä edes sanottiin…? N: Täydellisiä hyviä

asoita sanottiin. Okei. Mitä aiot tehdä Dilemman sisäisen koheesion vahvistamiseksi, eli kuinka integroisit tiiviimmin osaksi Dilemmaa vaihto-opiskelijoita, filosofin opiskelijoita taikka esimerkiksi opiskelijoita, jotka eivät nauti alkoholia? Sami: Pitkä lista kaikkia ihmisiä. Vaihtarit on vähän hankala kysymys. Etenkin jos he eivät käy filosofian kursseilla, niin heihin ei ole väylää olla yhteyksissä. Mutta sitten kun heitä tapaa kursseilla niin itse ainakin yritän luoda yhteyksiä ja saada jollekin kanavalle, mistä pääsevät tietoiseksi Dilemman toiminnasta. Mitä muita siinä oli? N: Filosofin opiskelijat. Sami: Filosofin opiskelijat. No, se on niinkun. Se on kyllä kanssa yksi haaste. Mä haluan että kaikki tieto mitä meillä kulkee ja kaikki tapahtumakutsut ja vastaavat olisi aina myös ruotsiksi. Se nyt ensimmäiseksi. Ja itse yritän puhua ruotsia ja teen parhaani sen eteen että me ollaan koko aika kaksikielisempi ainejärjestö. Sami: Ja alkoholittomista. En halua sanoa että suoraan vaan enemmän alkoholittomia tapahtumia, vaikka niitäkin voi toki olla enemmän — ja esimerkiksi ei-alkoholikeskeistä toimintaa voi lisätä ottamalla käytännöksi järjestää jokaisen Kuppala-tapahtuman alussa semmoisen kahvihetken, mitä onkin nyt viime kauden lopussa jo aloiteltu — vaan siis, enemmän tapahtumia, jotka ei ole luonteeltaan alkoholivetoista. Niin siitä mä tykkäisin. Eikä pelkästään urheilutapahtumia, vaan esimerkiksi yhteislähtöjä vaikka keikoille. Ja just näitä Kuppala-konserttijuttuja, vaikka ei ne alkoholittomia ole olleet, mutta mun mielestä ne vetää kyllä paremmin

paikalle ihmisiä, jotka ei ole alkoholihommista niin innoissaan. S: Sitten voisi ehkä vielä kysyä näin fuksina, että mikä on sun mielipide fukseista? Sami: Mä tykkään tosi paljon fukseista. Musta tuntuu että ne on mulle jopa tutumpia kun mun oman vuoden fuksit, koska mä olin tuutorina ja oli jotenkin helpompi tutustua. Ja musta fukseilla on ollut tosi hyvän oloinen yhteishenki, mikä on tosi siistiä. Ne on itse järjestäytyneet monenlaiseen toimintaan ja on hyvin hallituksessa edustettuina. Siellä on yhdeksän fuksia, kun taas viime vuonna oli vaan kolme. Se on magee juttu. S: No, siinä oli nämä virallisemmat kysymykset. Voidaan siirtyä kevyempiin kysymyksiin, joita ollaan kerätty filosofikansalta tänne. Aloitetaan. Ensimmäinen kevyt kysymys on: paljon nousee penkistä? Sami: Oho. Kyllä. S: Okei. N: Kyllä?? *Naurua* S: Mikä on elämän tarkoitus? Sami: Öö. Aika kevyt. Elämän tarkoitus? *Tauko*, *sanoo painokkaasti* Ajattele, filosofoi. *Vaikuttuneen hämmentyneitä ’’hooo’’ -ääniä pöydästä* S: Filosofian pääsykoekirja! Se on varmasti tänne hakeville heidän pääsykoetta edeltävän elämän tarkotus. Sami: Joo, tää on tota, mun keino hankkia tämmöstä, alitajuista suosiota. Ihmiset osaa samaistua tämmösiin heittoihin. S: Seuraava kysymys. Mistä juontuu ilmaisu ’’Sitä hyvää’’? Sami: Se on siis, se lukee siinä… jotain sen tapaista lukee Dilemman logossa. Mä en ole ihan varma lukeeko siinä ’’vitun hyvä’’ vai ’’sitä hyvää’’. N: Nyt on kynä? Sami: … Mäki aina meinaan kattoa että se on ’’nyt on kynä’’, mut kyllä se on ’’vitun hyvä’’, tai ’’sitä hyvää’’. Ne oli ilmeisesti Sokrateen viimeiset sanat.

S: Idealismi vai materialismi? Sami: Aika paha. Onko nää ainoat kaksi vaihtoehtoa mitä sulla on tässä? Ehkä mä taivun enemmän materialismiin. Ainakin jos puhutaan idealismista sellaisena tiukkana berkleyläisenä idealismina, niin se ei ole mun makuun. N: Berkley ei ole sun makuun? Sami: Berkeley ihan varmasti on, mutta sen idealismi ei. S: Okei. Kirjallisuus vai luonnontieteet? Sami: Eeeh, kirjallisuus. S: Marx vai Mill? Sami: Mmmarx. Musta siinä on enemmän tota, enemmän semmosta, sitä hyvää. S: Yleisökysymys: kummassa seuraavista on enemmän sitä hyvää, Stalinissa vai Hitlerissä? Sami: Taas vain kaksi vaihtoehtoa. Eeeh, hmm. Jos mietitään, että mitä hyvää ne on poikinu niin… Aika vähän varmaan. Mutta hyviä leffoja on syntynyt niiden jälkeen. En tiedä oliko se niiden ansiota, mutta se on varmaan ainoa hyvä. S: Seuraava kysymys on että haluaisitko sä kertoa sun noloimmasta lapsuudenmuistosta? Kansan kysymys... Sami: *Miettii pitkänlaisesti* Mä lähetin ilkeitä viestejä kahdelle mun luokkalaiselle ala-asteella ja mä ajattelin että se riittää että laitan mun kännykän tuntemattomalle, siis salatuksi sen numeron. Selvisi vasta myöhemmin, että se ei toimi tekstiviesteissä…. Sami: …Ja sit mä sain puhelun niiden vanhemmilta. S: Sit tota... Sade vai Masoch? Sami: *Hiljaisuus*. *Repeää täyteen nauruun* N: Kansan kysymys! Sami: Öö. Sade. S: Millanen on sun hyve-eettinen esikuva? Eli miten täydentäisit seuraavan lauseen: ’’What would ______ do?’’ Sami: Hmm. Aika paha. *20 sekunnin merkitsevä hiljaisuus*. Mä en ole ikinä käyttänyt tommosta lausetta, mutta. Mitä ihmettä? Kyl, kyllä se on Valtteri Rajamäki. Ja se ei ole aina pelkästään ajatus, vaan aika usein ihan konkreettinen [Valtterille osoitettu] kysymys, että

’’mitä sä tekisit?’’. S: Joo, okei. Sitten kysymys filosofian opiskelusta. Pitäsikö sun mielestä filosofian opintojen ytimen perustua kanonisiin klassikkokirjoihin vai enemmän artikkeleihin? Sami: Tää on mun suosikkikysymys! Me ollaan monta eri riitaa käyty tästä ja mä olen niissä riidoissa aina edustanut artikkeleita. Tää saattaa olla vähän tämmönen kiistanalainen mielipide, ja en missään nimessä edusta meidän järjestöä tässä, mutta mun mielestä klassikkokirjojen paikka on enemmän takan ääressä ja viinilasi kädessä. N: Niin siis pitäiskö meidän vaan siirtyä opiskelemaan takan ääreen viinilasi kädessä? Sami: No siis se on vähän paha kun on tuolla jossain Aleksandriassa, niin ei siellä ole kiva lukea klassikkokirjoja jostain tietokoneen näytöltä. Ei se mun mielestä ole paikka niille. En kyllä ihmettele jos valtio ei halua rahoittaa mun takan ääressä istumista... N: Meillähän oli yritelmää, että hankittaisiin vanha raitiovaunu Dilemmalle kerhohuoneeksi kun Metsätalolta ei irtoa, niin voitaisiin sinne hankkia myös takka! Sami: Jos puhutaan pidemmän ajan strategiasta Dilemmalle, niin se vois olla yksi hyvä tavoite: raitiovaunu, kerhohuone ja miks ei siellä olis myös takka? N: Siinähän oli se lämmitysongelma muutenkin, niin tämähän oikeastaan ratkaisisi senkin. Okei, meillä on nyt missiot tälle vuoskymmenelle. S: Turvallisempaa tilaa saa etsiä! Mikä sun mielestä on filosofian tehtävä? R: Huhuh mitä kysymyksiä! Sami: *Ppfffffffshiuuu*. Menee niin poliittiseks. Kyllä filosofian tehtävä on mun mielestä ensisijaisesti, että se on mielenkiintoista tekemistä niille, jotka filosofiasta on kiinnostuneita. Se ei missään nimessä kuitenkaan estä sitä, että sillä voisi olla myös vaikutuksia maailmaan, ja se voi vaikuttaa joko hyvällä tai huonol-

la tavalla. Mutta ensisijaisesti ja viime kädessä: se on kiinnostavaa, ja se on niille, keitä se kiinnostaa. S: Eli onko tää vähän sitä Marxin näkemystä vastaan, jonka mukaan filosofian tehtävä on muuttaa maailmaa. Onko se sun mielestä enemmin maailman ymmärtäminen? Sami: Niin, niin. En mä tiedä onko se sen tehtävä ensisijaisesti? Ei vättämättä. Tai en mä tiedä. Siis kyllä se varmasti muuttaa maailmaa jos ihmisiä kiinnostaa filosofia ja ne paneutuu siihen. Toi on vähän epäselvä tolla lailla otettuna irti kontekstistaan, toi lause. Että mä otin ehkä vähän vapautta siinä miten tulkitsin sitä. N: Nää on ihan vapaasti tulkittavissa nää kysymykset kyllä että... Sami: Kyl, kyl filosofia muuttaa maailmaa. S: Ja kyllähän jo sen kautta että ihminen oppii laajentamaan omaa ymmärrystään, niin se muuttaa itseä, ja koska ihminen toimii osana maailmaa niin jollain tavalla se kuitenkin vaikuttaa siihen. R: Saanks mä tähän liittyen kysyä, että erottaisitko sä jollakin tavalla akateemisen filosofian, sen mitä me tehdään yliopistolla, ns. elämänfilosofiasta? Sami: Mmmmh… En mä lähtisi erottelemaan tiukasti kahta eri tyyliä tehdä filosofiaa. Samalla lailla ku mä olen sitä analyyttinen—mannermainen -erottelua vastaan ja tätä artikkelit—kirjat -asetelmaa vastaan, niin tässäkin,

en mä tykkää tämmösistä että vastakkain asetetaan kaks. Ei niissä ole mitään selkeetä rajaa. Akateeminenkin filosofia voi olla jonkun hyvin vanhan elämänfilosofian tutkimista, niin se olisi musta outoa että nykyaikainen akateeminen filosofia ei voisi keskittyä semmosiin asioihin. Mutta en mä tiedä. *Hiljaisuus, tauko* Mikä kysymys oli? N: Loppuun saat mielleyhtymätehtävän. Sulla on 5 sekuntia aikaa vastata näihin. Pitää sanoa heti ensimmäinen sana mikä tulee mieleen! Sami: Ei mulla mene viittä sekuntia hei! N: Okei, ykkönen: Transendenssi. Sami: Öö, Kant. N: Platonin luola -metafora. Sami: Aurinko. N: *Hihittää* Kuppala. Sami: Punainen… tiili. N: 2020-luku. Sami: Vanhuus. N: Mannermainen filosofia. Sami: Kant. Oho! N: Kommunismi. Sami: Öö. Sitä hyvää. N: Huuhaahumanismi. Sami: Öö. Bii, bii, bii fui ffuu [ei ole tiedossa mitä nauhalla tapahtuu tässä kohtaa. Äänenlaadun perusteella Thirstyyn tuotiin juuri 6 porakonetta] filosofiaa? N: Työelämä. Sami: Pois. N: Kanye. [kaaan-jje] Sami: *Hiljaisuus* Immanuel. *Naurua* N: Kuun pimeä puoli. Sami: Öö, joku floppi suomalainen leffa? N: Tuberkuloosi. Sami: Back in the day. N: Ruukkukasvi. Sami: Muista, kastella. N: Pyhimys. Sami: Äh, mä en haluu sanoo mitää hirveen ikävää. Sell out? N: Lihapiirakka. Sami: Kapi, eli kasvispiirakka.

N: Cova. Keskiaika. Sami: Da silva. *Naurua* N: Vaha. Sami: Hius. N: Karte… *hihittää*…karteesiolainen dualismi. Sami: *Nauraa* Fenomenologia.

N: Okei! Hiki! Sami: Karpalo. N: Viimenen: Darth Vader! Sami: Öööh. Sändstorm. N: Okei best. Ooh, ne oli siinä. Mutta me ei voida lopettaa ennen kun lasi on tyhjä. Sami: Miksei? *Nauha katkeaa*

N: Cova. Keskiaika. Sami: Da silva. *Naurua* N: Vaha. Sami: Hius. N: Karte… *hihittää*…karteesiolainen dualismi. Sami: *Nauraa* Fenomenologia.

N: Okei! Hiki! Sami: Karpalo. N: Viimenen: Darth Vader! Sami: Öööh. Sändstorm. N: Okei best. Ooh, ne oli siinä. Mutta me ei voida lopettaa ennen kun lasi on tyhjä. Sami: Miksei? *Nauha katkeaa*

15 Kuv itus : Jannika Lalu

Paikka, 10-luku oli odottelun aikaa, 20-luku on intensiivisen odottelun aikaa. Odotamme edelleen ilmastokatastrofia, robottivallankumousta ja jätesotaa. Toisaalta ne ovat jo täällä, mutta ehkä me emme ole. Kysymme: missä olemme ja missä on täällä? Minne ihminen paikantuu 20-luvulla, kun välimatkojen merkitys vähenee entisestään? Älysirun syövereihin vai alati liikkuvaan kaupunkirakenteeseen? Maailmamme muuttuessa muuttuu myös se, miten ja millaisissa tiloissa liikumme. Se, mikä ennen oli pelkkää välitilaa, jonka ohi silmät pyyhkäisivät tai mistä kuljettiin pikaisesti läpi, voi myöhemmin muuttua place to be:ksi. Toisaalta tilat, joissa ennen oleskeltiin, joita kohti kuljettiin muiden tilojen läpi, painuvat unohduksiin. Pöllön toimitus pysähtyi pohtimaan tämän vuosikymmenen enigmaa. Keräsimme sarjan paikkoja, joista löysimme taskukokoisia merkityksiä uudelle ajalle.

jossa olla.

Alkavan vuosikymmenen taakka on raskas kantaa. Mitä jätämmekään taaksemme, mitä otamme itsellemme? Voimattomuuden tunne saattaa olla ylitsepääsemätön. Onneksi sitä voi harjoitella.

Ida Aalbergin muistomerkki, Kaisaniemen puisto Tekijät: Jannika Lalu, Kaisla Kareoja, Carlos Lievonen ja Venla Kalliokoski

jossa olla.

Alkavan vuosikymmenen taakka on raskas kantaa. Mitä jätämmekään taaksemme, mitä otamme itsellemme? Voimattomuuden tunne saattaa olla ylitsepääsemätön. Onneksi sitä voi harjoitella.

Ida Aalbergin muistomerkki, Kaisaniemen puisto Tekijät: Jannika Lalu, Kaisla Kareoja, Carlos Lievonen ja Venla Kalliokoski

Keskustan kannatuksen jatkaessa laskuaan myös keskustan kannatus laskee. Tämä graffitien ympäröimä kulmaus on oluen nauttimisen ja muun bostailun lisäksi toimiva paikka hukuttautua kaivinkoneiden jylinään. Se on miellyttävästi kaukana keskustasta, mutta pöly ja haju muistuttavat pian edesmenneestä Keskustasta.

Viikin kiviainesmyynti

Puhelin lyhentää välimatkoja, mutta jopa 20-luvulla tilalliset rajoitteet tulevat vastaan. Konsumerismin kehdossa tämä latauspiste kannustaa pohtimaan sitä, mikä on käden ulottuvilla ja sitä, mikä ei ole.

Tripla, Pasila

Viikin kiviainesmyynti

Tripla, Pasila

Tulevaisuudessa joudumme kohtaamaan ongelmia, jotka olemme itse aiheuttaneet, mutta joiden olemassaolon teeskentelemme unohtaneemme. Huomaamme: roskatkaan eivät katoa, vaikka ne heittäisi pois. Hyytävää.

Velodrominrinteen leikkipuisto

20-luvulla luontosuhteet ovat koetuksella. Kaupunki on onneksi vuosikymmenen alussa vielä pullollaan paikkoja, joissa arvostustaan voi osoittaa. Tämä puu on vastaanottavainen, erityisen turvallinen ja soveltuu myös kaupunkilaisille.

Arndt Pekurisen puisto, Pasila

Tulevaisuudessa sanojen “ura” ja “uraputki” tuttu merkitys unohdetaan. Esimerkiksi “nousujohteinen urapolku” alkaa tarkoittamaan jotakin muuta. 20-luvulla kuitenkin vielä tiedetään, että ne rakentuvat varsin usein upottavalle maaperälle.

Vallilanlaakso

Velodrominrinteen leikkipuisto

Arndt Pekurisen puisto, Pasila

Vallilanlaakso

Menneitä vuosikymmeniä on liiankin helppo nostalgisoida. Elo tuntui olleen hitusen lähempänä paratiisia. Eräs Pöllön toimituksen jäsen oli kerran lähellä jäädä lukituksi yön yli tähän idylliseen puutarhaan, mutta pääsi karkaamaan ulkomaailmaan viime hetkellä. On oltava varovainen, ettei jää nostalgian vangiksi.

Vallilan siirtolapuutarha

20-luvun taide syntyy spontaanisti. Onko uhka vai mahdollisuus, ettemme osaa erottaa kauppakeskuksen ilmanvaihtoventtiiliin juuttuneita ilmapalloja oikeasta taiteesta (jonka “minäkin osaisin tehdä”)? Tyhjät ilmapallonlerpakkeet seinässä herättävät milleniaaleissa selittämätöntä sympatiaa jotakin kohtaan.

Mall of Tripla, Pasila

Vallilan siirtolapuutarha

Mall of Tripla, Pasila

Do we still have the courage to believe in

angels?

Aarni Pitkänen

An independent continuation piece to the essay “The Birth, and the Twilight, of Hope” published in the previous issue of Minervan Pöllö (MP4/2019). After writing it, some questions remained in my mind, which I contemplate in this one. Perhaps most importantly: why are we so thoroughly incapable of addressing the worsening Climate Crisis? So, here goes.

Bruno Ganz in Der Himmel über Berlin (1987), by Wim Wenders.

“

…Come and see! And I looked, and behold a pale horse: and his name that sat on him was Death, and Hell followed with him. And power was given unto them over the fourth part of the earth, to kill with sword, and with hunger, and with death, and with the beasts of the earth.” Revelation 6:7-8

Come and See is a 1985 Soviet war film directed by Elem Klimov. The film receives its name from the infamous Biblical passage quoted above. The film is a tragedy, but not only that; it is often regarded as the most horrendous and traumatising war film ever made. Set in the Eastern front during World War II, many have argued that this particular film comes closer to realistically portraying war than any other work of art. Unlike most other war films,

Come and See doesn’t only depict situations in the war; the viewer is pulled into them and forced to feel the excruciating gravity of the events unfolding before him. As if he’d be living through them himself. In the beginning Flyora, the main character, keeps smiling ecstatically as he is excited to join the partisans in war against the invading Germans. His smile doesn’t last long. While the camera tails him, he witnesses unspeakable acts of cruelty. Towards the end of the film, almost an hour is dedicated to showing how an SS brigade kills everyone in a village by cramming them into a barn and then setting it on fire – all this while they laugh, joyously celebrating and having fun. The film doesn’t reassure one’s faith in humanity. How could something so evil have taken place? Can humanity fall any lower? What is the evilest thing that has ever taken place in human history?1 Of course, according to commonly accepted social norms, taking someone’s life, or subjecting them to great suffering, is the worst that can be done to a person. So, probably doing these both and additionally on a large scale is the absolute worst. Agreed? Therefore, it’d perhaps be easy to argue that the worst things ever to have taken place are massacres and genocides. The sort of thing depicted in Come and See. So, which genocide was the worst?2 The common reply to this, a cliché, is to say the Holocaust. And this is for a good reason. During WWII, the Nazis massacred some 17 million individuals (not counting the war itself). Indefinite amounts of books, films and other such things have been made on the topic. In our minds it has risen to almost metaphysical dimensions as to how horrendous the whole thing was. Those who have studied history a little further are always quick to note that there

have been a countless number of massacres and genocides in human history, many of which have claimed higher death tolls than the Holocaust. For example, Stalin’s (direct) actions led to even more people losing their lives. However, what makes the Holocaust so particularly fascinating, and why I would say it was the “worst” thing to have ever taken place in human history, was the (almost admirable) systematicity with which the Nazis were able to execute it. The fact that a country manages to transport and murder millions of people in a timespan of few years, while fighting a world war, is quite remarkable. It obviously required devotion and huge amounts of work: compile large quantities of statistics, plan train timetables, build the camps, organise security of the camps and so on, and so on… The number of participants in the Holocaust was enormous. How was it possible that none of those involved came to question whether all this was moral or not? Our own era provides an idea why this might have been the case. The fact is (with the very best “knowledge” we have been able to gain) that we are facing an unprecedented Climate Crisis caused by human beings and which might result in destruction beyond our imagination. Firstly, a fundamental aspect which both the Holocaust as well as WWII and the Climate

1 This question relies on such categories such as “bad”, “human” and “history” which are linguistic social constructs, and therefore the question is thoroughly absurd. So it goes. 2

Staring at the horrors of the world. A still from Elem Klimov’s Come and See (1985).

Once again: an absurd question, I know. So it goes.

Do we still have the courage to believe in

angels?

Aarni Pitkänen

Bruno Ganz in Der Himmel über Berlin (1987), by Wim Wenders.

“

1 This question relies on such categories such as “bad”, “human” and “history” which are linguistic social constructs, and therefore the question is thoroughly absurd. So it goes. 2

Staring at the horrors of the world. A still from Elem Klimov’s Come and See (1985).

Once again: an absurd question, I know. So it goes.

Crisis have in common is the conscious and active systematicity with which they have been realised. In the case of the Holocaust, once the Germans had decided they were to do something, they were able to pour enormous resources into making it possible. The concentration camps were factories of death and our manufacturing plants today do not seem much different from that. A key question for

“Capitalism is thoroughly, essentially part of our most fundamental, historical existence.” our time is how are we going to prevent destruction of the planet. If systematicity could be used for destruction, then certainly it can be used against it as well. Secondly, what unites the Holocaust and the Climate Crisis is how they both exemplify the relevance of histories as discursive creators of humans. For instance, in Napoleon’s France, there were calls for Jews to be forced to wear distinctive marks so they could be discriminated more easily. Calls for a genocide of the Jewish people were not rare in Europe. Anti-Semitism in Europe kept intensifying on the path to the world wars over the course of the long 19th century. Children were indoctrinated into it from birth and they had very little chance of transcending this worldview. Few vanguards and vagabonds, such as

Monowitz concentration camp in Poland.

Friedrich Nietzsche, were able to do so, but only to be cast into the margins. Here lies the most important answer as to why so many people were so willing to apathetically accept or actively take part in the Holocaust. Racism was a central aspect of who people were. Our history of consumerist capitalism is a comparable historical power discourse. In a similar fashion to the Nazis, this destructive way of life is who we are. There was literally an army working to get the Holocaust done, yet there are far more people creating the Climate Crisis. Even if it now seems to some that the Crisis is heading towards us slower than the Holocaust did, the fact remains that we are in a very similar trajectory towards destruction. It is seemingly impossible to free oneself from it. Capitalism is thoroughly, essentially part of our most fundamental, historical existence. A good example of this form of fundamental existence is in Claude Lanzmann’s Shoah (1985), a monumental and hugely impressive ten-hour long documentary about the Holocaust, in which Lanzmann goes to interview an ex-SS guard. The guard, despite this being decades after the war, seems to be almost proud and happy about the pain he was able to inflict onto the prisoners. Or not so much the pain itself but more the efficiency with which they managed to do it. This story is in relative harmony with the massacre scene in Come and See as well as other historical accounts. Even decades after the war, it was very difficult for the ex-guard from Shoah to acknowledge his actions as atrocities. It is what it is... We are often quick to judge the Germans of the 1930’s and 40’s for supporting the Nazi ideology and silently accepting crimes against minorities, or worse, taking part in those crimes. Yet one should not succumb to such moral elitism. Usually through apathy, often through actions, one takes part in the destruction of the planet and oppression of other people. Our contribution to the atrocities taking place on this planet are evident.

Are we as bad as the SS guard? Or perhaps even worse? Was the guard as bad as Hitler or perhaps worse? How many Jews did Hitler personally kill? Was Hitler any worse than the CEO of the Coca-Cola Company? In the context of the Climate Crisis, we often blame these evil CEO’s of the large multinational corporations for their impact on the Crisis but are we any better than they are as we are the ones freely giving our money to them? World War II was arguably the worst catastrophe till that point in human history. The Climate Crisis will be even worse, and we are the ones who take part and enable the current system. The human being truly is a nasty piece of work. As Kurt Vonnegut puts it philosophically several times in Slaughterhouse-Five, as his simple-minded protagonist Billy Pilgrim travels through war-torn Germany: “So it goes”. This inextricability of humans is also exemplified in the final scene of Come and See. After the massacre of a Soviet village, the Russians had been able to capture a group of German soldiers, including the commanding officer of the brigade that burned the village. They are all brutally executed. After this the main character Flyora sees a portrait of Hitler in a puddle and starts fiercely shooting at it, which is juxtaposed with moving imagery in reverse of events of the war and then of events leading to the war. As the horrendous pictures keep flooding him, Flyora keeps shooting. Finally, in the climax of the montage, is an image of Klara Hitler with a baby, her son Adolf, on her lap. Flyora wants to, but in the end cannot bring himself to shoot the innocent little infant. So it goes.

“The human being truly is a nasty piece of work.” As is exemplified in Come and See and Shoah, we cannot outsource “evilness” of the world to Hitler or Stalin or on some metaphysical factor in them. We cannot say they were somehow inherently bad. And neither can

we even blame some natural factor such as a disease or illness. It is discursive and relative to say Hitler was a psychopath, but it is thoroughly irresponsible to say the entire Nazi Germany was a result of such a thing as psychopathy. The fact is that they were living material beings, excessively similar to you and me. The most important difference is in the discourse – the most important thing is always in the discourse – regardless of whether it is post-Napoleonic anti-Semitism or neoliberal capitalism. And our western, capitalist, imperialist discourse is the one that will result in the unparalleled annihilation of Earth. So, which discourse is the worst – the Nazis or us? You do the math. A third aspect that the Holocaust and the Climate Crisis have in common is that neither is simply about destruction and death. Both are, perhaps most importantly, about suffering. Our immediate fate is not to die as a result of the Crisis. For a long long time, we will have to watch Earth and ourselves burn. Or as the Bible’s Revelation 9:6 voices it: “And in those days people will seek death and will not find it. They will long to die, but death will flee from them.” We have lost the battle against the Climate Crisis; it will come either way, the question is how tragic will the consequences be. It is now

Monowitz concentration camp in Poland.

a question of defensive war. Adapting to such a situation would require an extremely painful and fierce revaluation of our values and we must create ourselves anew. We must be reborn, as Nietzsche would put it. He obviously devoted his life to trying to understand how this sort of revaluation and recreation could take place. Yet he, at least seemingly, is not meant for the masses. He was used, unjustly exploited, by the Nazis to justify their actions. A good philosophy can easily devolve into evil in the hands of an uncritical audience. In a horribly paradoxical way, Nietzsche became the personification of the 19th century anti-Semitism, being also part of the justification for the Nazi ideology, which was followed by millions of people and led to the Holocaust. Because we are not some transcendental beings, such as angels, human beings cannot exist outside of history, outside the human

story. Regardless of how desirable it may seem, humans are social creatures and our greatest strength lies where our greatest weakness does: the others. Many have declared solitude as the greatest form of existence for humans as well as a triumph of a grand artist or philosopher. Nietzsche, as the epitome of this notion, is often viewed as a solitary thinker living in Sils Maria, betrayed by his friends, writing fiercely for hours on end and for the rest of the time walking around the breath-taking Alpine scenery. A tragic character blazing his way through an excruciating, meaningless life. Of course,

this notion is not quite true. He obviously had a circle of people around him throughout his life, most famously the Wagners. With most of these individuals Nietzsche severed the acquaintances. There was, however, one companionship that lasted all the way till his bitter end. This was his heartfelt friendship with theologian Franz Overbeck. It was in fact Overbeck who came to Nietzsche’s aid after the latter infamously collapsed embracing a beaten horse in Turin. Nietzsche’s friendship with Overbeck is important firstly because it shows that the former was not as lonesome and abandoned as often thought. Secondly, it is yet another fine example of how important it is to have positive interpersonal relationships. Being in solitude can often be very good, but lacking all constructive human contact cannot be but damaging.

“We must feel compassion, perhaps most importantly, but not deny sadness, mourning or anger.” Two years after Shoah and Come and See came out, Der Himmel über Berlin (1987) written and directed by the German filmmaker Wim Wenders was released. The film tells the story of an angel, Damiel (played by the glorious Bruno Ganz), who travels the streets of Berlin. The people can’t see him, but he can see them, and furthermore he can read their minds and affect their moods. The wandering angel feels love and compassion towards people, receiving nothing in return. Berlin and Berliners are depicted as open and modern. People have their own stories and problems, yet they are still good. The angel’s purpose is to, with other similar angels, follow the lives of humans for an eternity as if from behind a glass. Despite there being a barrier between the mortals and the angels, they are not entirely separated. Some people, especially children, can feel the presence of the angels.

Over the course of the film, the main charachistory, Wenders grew into a gifted and emoter falls in love with Marion, a French trapeze tionally intelligent individual. After the war artist, he sees practicing in a circus. There is – after the battlefields, gas chambers, annihia connection between the two as Marion also lated cities… – people were able to overcome seems to be able to sense Damiel’s presence. their past and construct themselves again. It He is finally convinced to lose his immortalis a central theme in Der Himmel über Berlin, ity and astral powers to become a human in how an innocent Nietzschean self-created order to be with other child rises from the individuals, such as ashes. This is an inMarion, and together spiring tale for our feel the wide range of age of destruction, emotions that humans because we have can feel. Once Damiel the same reconbecomes human, the struction ahead of film, till then blackourselves. and-white, turns into It is evident, as it colour. At the end was after the war, of the film, Marion that all different tells Damiel that their sorts of reconAngel Cassiel in Der Himmel über Berlin. lives and the fact that struction must they’ve even met, are thoroughly haphazard. be accomplished collectively. Networks and And yet they wish to do as they do. Of such communities of people that are based on soliimportance is human connection. Such is the darity, camaraderie, compassion and love must be founded. True, functioning and radical experience of being a human. democracy, the sort that was witnessed for Mono no aware ( ): The fleeting existence never belonged to us; yet the example in the Paris Commune in 1871 and in Extinction Rebellion more recently, ought to emotion of acknowledging the transience of be the cornerstone of decision-making. things brings about a wistful sadness. Things It is becoming constantly clearer that are as they are, and nothing is missing. Comthe current Crisis will not be stopped. And it’s ing to accept the world as it is, while difficult, going to get pretty fucking bad. Life on Earth brings peace. During our era, as during any is in agony and death encircles us in storm other, people should learn to lose themselves, clouds like vultures. Now what is left for us to their egos. We must feel compassion, perdo, is to start preparing ourselves for what we haps most importantly, but not deny sadness, are going to become and how we are going to mourning or anger. Instead, we should let act in the future. We must come to terms with them pass our empty minds. Allowing all the status quo but not accept it. thoughts and emotions to stream through the Nietzsche stressed the importance mind is a sign of great emotional intelligence. of studying the past as a story of who we are. Wim Wenders was born on the But Nietzsche also stressed the importance of 14th of August 1945, five days after the US being able to forget the past. We must rememhad dropped an atomic bomb over Nagasaki, ber selectively. If one wishes to create himself forcing Japan to finally surrender and thus as what he wishes to be, he must not be tied to ending WWII. He was born and raised in the ruins and misery of post-war Germany. Yet the where he comes from or who he is seemingly. We’ve been forced into existence in a discourse country, as other ones as well, was able to rise that has now been revealed as thoroughly from the ashes not only infrastructurally but destructive. In it none of us is innocent, yet mentally as well. Despite his country’s tragic

none of us is guilty alone. It is up to us to rise above this destructive way of being and thinking. Hopefully, future generations will be able to feel compassion and forgiveness towards us, despite our actions, and hopefully we will koskematon have the strength to change ourselves so that they can have the chance to grow into better individuals than we were. Therefore, lest we go ylpeät jalkani kahvilassa gentle into that good night…

seurana Jean-Paul Gaultier alastomia kivienkeleitä jotka eivät osaa lentää pyrähtelee sillan kupeessa

harmaa kivinen sydän tyttö mustassa mekossa

kuun sirppi puhkaisee silmämunan pihville tyrkyn enkelin hymy osuu olan yli tyttö on päättänyt olla minä valehteli antavansa viimeiset kolikot enkelille

“Mu.”

musta mekko makaa autokaistalla kädet kulmassa sormet piirtävät katuun kauniin vektorin

Pariisin neitsyt palaa

tuli lihaksi sata vuotta sitten itki Swarovskin leikattuja kyyneleitä

Things that grow on bitter soil Why am I suddenly so resistant, resentful of the choices I so gladly and willingly made? Why don’t my attempts to love this become fruitful if it felt like this was a blessing and not a trade? Why is exhaustion my shadow, my constant companion? Why does joy last for a moment, no more? Why does this thing I call freedom feels like a prison and why does the talk of my accomplishments make me feel sore? I’ve survived countless of obstacles, but where is the pride? When will I be sure that I’m on the right track? Will I ever be wearing white lace, be a brightly smiling bride or will I be endlessly envious, betrothed only to sorrow and lack? Am I just dramatic, or is this a Greek tragedy, full of characters heroic but in the end helpless? If someone here is the playwright, tell me why this lady is tied to a role in some nameless play, desperate and toothless Why do we toil so relentlessly when the fruits of our labor are so meager? There; I plant, I wait, I cherish, but my harvest is forever acrid It matters not if I’m disillusioned or pitifully eager all of my hopes are crushed; daily my tea turns into acid

Anu Aamu Aurora

Anneka Korppi

seurana Jean-Paul Gaultier alastomia kivienkeleitä jotka eivät osaa lentää pyrähtelee sillan kupeessa

harmaa kivinen sydän tyttö mustassa mekossa

kuun sirppi puhkaisee silmämunan pihville tyrkyn enkelin hymy osuu olan yli tyttö on päättänyt olla minä valehteli antavansa viimeiset kolikot enkelille

“Mu.”

musta mekko makaa autokaistalla kädet kulmassa sormet piirtävät katuun kauniin vektorin

Pariisin neitsyt palaa

tuli lihaksi sata vuotta sitten itki Swarovskin leikattuja kyyneleitä

Anu Aamu Aurora

Anneka Korppi

Ru20ja

Carlos Lievonen

0, 2, 20, 22, 200, 202, 220, 222, 2000, 2002, 2020, 2022, 2200, 2202, 2220, 2222, 20000, 20002, 20020, 20022, 20200

Vicies veni, vicies vidi, vicies vici.

Kuva: Jannika Lalu

Kakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkakkak-sisisisisisisisisisisisisisisisisisisisi-kymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkymkym-menmenmenmenmenmenmenmenmenmenmenmenmenmenmenmenmenmenmenmen-tätätät ätätätätätätätätätätätätätätätätä.

Twenty [ t wɛn.ti] tu-en-ti-ti-tyy

Kaksi kymmentä: 10, 10 ja 10 + 10 = 20

|= !!!

33 33

Ru20ja

Carlos Lievonen

20, 20 20, 20 20 20, 20 2020, 2020, 2020 20, 2020 20 20, 2020 20 20 20, 20 202020, 202020, 202020 20, 202020 20 20, 202020 20 20 20, 202020 20 2020, 202020 2020, 202020 2020 20, 202020 2020 20 20, 202020 2020 20 20 20,202020 20 202020, 202020 202020. 0, 2, 20, 22, 200, 202, 220, 222, 2000, 2002, 2020, 2022, 2200, 2202, 2220, 2222, 20000, 20002, 20020, 20022, 20200

Vicies veni, vicies vidi, vicies vici.

Kuva: Jannika Lalu

Twenty [ t wɛn.ti] tu-en-ti-ti-tyy

Kaksi kymmentä: 10, 10 ja 10 + 10 = 20

|= !!!

33 33

Leidenin kirjeenvaihtajalta:

Maailma, joka on laaja Joona Koivula

eilu puolitoista vuotta sitten alkoi taipaleeni läpi akateemisen filosofian maailman. Toiveeni tiedosta olivat suuria ja tahto oppia roihusi paloaan. Ajatuksiani ohjasi erityisesti halu perehtyä syvemmin olemassaolon mystiseen puoleen. Tätä halukkuutta olin aiemmin toteuttanut lähinnä toiveajattelun, internetin, konemusiikin sekä laajennetun tajunnan avulla. “Hetki” valaisi polkua ja antoi mielihaluille rauhan toteutua. Tästä huolimatta oli fenomenaalista kokemussisältöäni muutettava. Harkintaa oli, päätös tapahtui ja puoli vuotta sitten opiskelu Leidenin yliopistossa sai alkunsa. Tie oli ensin hieman kivinen. Leiden on kansainvälinen opiskelukaupunki, eikä kaikille yksinkertaisesti ole tilaa. Orientaatioviikon ajaksi yliopisto tarjosi, kohtuullista summaa vastaan, liikuntasalin, ilmapatjan sekä makuupussin (liikuntasali ei tietenkään

34 34

ollut henkilökohtainen). Tämän jälkeen olin koditon. No, eihän siinä. Boheemi sekä asenteellinen alku filosofiaa varten. Seuraavat pari viikkoa surffasin elämää uusien tuttavuuksien sohvilta ja lattioilta käsin. Lukuun ottamatta suurehkoa stressiä se oli varsin mukavaa ja osoitti, että solidaarisuutta löytyy kanssaopiskelijoiden ja muiden kapitalistiseen kilpailukulttuuriin alistettujen väliltä. Lopulta sain kuin sainkin oman huoneen viereisestä kaupungista ja varsinainen opiskelu rullautui käyntiin.

***

Vaikuttaa vakaasti siltä, että olin oikeassa. Buddhalaiset argumentit “itsen” olemattomuudesta iskivät kovin lähelle oikean käsivarteni tatuointia. Tietoisuuden tällä hetkellä läsnäolevasta kokonaisuudesta - aistihavainnoista, tunnetiloista ja muiden mentaalisten elementtien summasta - ei löydy itseä, johon osoittaa. Myöskään väite itsestä selittämättömänä ilmiönä ei selitä yhtään mitään. Jo antiikin Kreikan esisokraattiset filosofit jäsensivät maailmaa ajatellen sen yhdeksi. Näin ensimmäinen periaate, tai myöhemmin substanssi, sai käsitteellistetyn pohjansa. Eleaattisten monistien mukaan se-mikä-on, on, ja se-mikä-ei-ole, ei ole. Semikä-on on yksi ja ’täysi’. Se on tämä, koska se ei ole tyhjä. Tyhjä se taas ei ole, sillä tyhjä olisi se-mikä-ei-ole, mutta se-mikä-ei-ole ei ole. Koska se-mikä-on on täysi se ei voi liikkua. Tämä johtuu siitä, että liikkuminen olisi siirtymistä tyhjään, mutta tyhjä ei ole. Siispä on vain yksi, jo itsestään täysi olemassaolo. Parmenides ja Melissus laittoivat hämyin keinoin, mutta ihan hienosti, sanoiksi sen, että sekä empiirisen tieteen tutkima mielen ulkopuolinen maailma lainalaisuuksineen että subjektiivisen tietoisuuden kupla voidaan liit-

tää yhteen jäsentämällä olemassaolo itsessään substanssiasemaan. Ja näinhän se juurikin taitaa olla.

***

Nämä ovat ihan jänniä juttuja. Niitä ehti ajatella joululomalla. Ennen sitä liika suorittamisen vaade ja jatkuva tiedon omaksuminen vei kaikki voimavarani välttämättömän sosiaalisen elämän ohella. Yksi ero Suomen ja Alankomaiden välillä on se, että jälkimmäisessä tunnutaan elävän laajemmin länsimaista kulttuuria. Maailma on aika iso paikka. Keski-Eurooppassa tuntuu olevan hieman ns. pintaliito-meininkiä. Joillakin status tai jokin kuvitteellisesti asetettu vaade vahvuudesta tai itselleni aiemmin intistä, peruskoulusta ja elokuvista tuttu sokea, sosialisaatiolla kynnetty asennevamma on naurettavan vakaasti läsnä. Lämpö ja läheisyys ovat vähän niin kuin karkkeja. Niitä tuodaan aina joskus tarjolle ja sitten ne ovat kivoja ja makeita, ja sitten hupsista vain, niitä ei enää olekaan. Ei yhtään, eikä ollenkaan. Konvention asettama nuora on eri kangasta ja kapeampi kuin Suomessa, eikä putoamisen vaaran vuoksi katsetta suunnata kauemmaksi. Suomen opetusjärjestelmä tuntuu kyllä loppujen lopuksi kylvävän kriittistä ajattelua. Laaja maailma välttämättä ei. Muun muassa saksalainen kämppikseni sanoi, että Saksan koulujärjestelmä tuntuu vielä kasvattavan lapsia ja nuoria tehdastyöskentelyyn. Samaa suuntaa kelailivat myös kriittisen teorian edustajat Theodor Adorno ja Max Horkheimer. He puhuivat siitä, kuinka massaviihde kaupallisuudessaan asettaa tyhjiä tavoitteita, joihin kuluttajayhteiskunta kollektiivina pyrkii. Kulttuuri ruokkii itseään ihailemalla pintakerroksen kauneutta ja konformismin turhaa, mutta monille valitettavan itsestäänselvää vaadetta. Amsterdamissa erään ostoskadun ylle on toistuvasti ripustettu teksti “Shop. Never stop.” Niin sanottu soft power hallitsee huomaamatta, vailla konfrontaatiota, tavoiteltavia arvoja ja rakennetta, jonka varassa elämä etenee. Kulttuuri sokaisee itsensä.

Ollessani Haagissa eräällä ohjatulla kävelykierroksella oppaamme mainitsi, että entisaikaan kaupungissa oltiin varsin taitavia pintakusetuksessa. Tälle oli olemassa sanakin. Hän antoi esimerkiksi sen, kuinka jotkut olivat maalanneet palan puuta näyttämään kinkulta ja asettaneet sen keittiöihinsä vaikuttaakseen varakkailta. Nyt pääsemme parin näkymättömän aasinsillan kautta seuraavaan väitteeseen: yliegoistinen kapitalismi johtaa ihmisläheisyyden haurastumiseen ja välineellisyyden, tyhjien arvojen ja konvention sekä pintavaikutelmien vallankaappaukseen. Lisäpointtina: neljällä prosenttilla väestöstä, eli joka 25:llä, on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tämä tosin on varsin universaali fakta.

***

Eräs ystäväni on tatuoinut DMT:n kemiallisen kaavan vasemman korvansa alapuolelle. Hän ja lukuisat muut ovat kyenneet samaistumaan psykedeelien aikaansaamaan henkiseen olotilaan. DMT-ystäväni on maininnut kokeneensa Satori-heräämisen. Samantyyppiset kokemukset ovat olleet itselleni niitä tekijöitä, jotka liikuttivat siihen sijaintiin, jossa ruumiini parhaillaan on. Samasta asiasta puhutaan varsin paljon muun muassa, mutta ei rajautuen, Buddhalaisuuden, Taoismin, Yogan, Platonin, Sokrateen ja mielestäni myös saksalaisen idealismin parissa. Eräs stoalainen argumentti liittää universumiin itseensä luovuuden ja toiminnallisuuden piirteet, koska nämä piirteet ilmenevat osina kokonaisuutta. Väite on, että kokonaisuus itsessään sisältää osiensa piirteet. Stoalaiset myös pitivät Sokratesta isoimpana pääjehu-stoalaisena. Ajatussuuntauksen perustavin teesi on, ettei arviota minkään tilanteen (epä)suotuisuudesta tulisi tehdä, koska kaikki etenee fatalistisen, jo päätetyn suunnitelman mukaisesti. Platonin luolavertaus kertoo mystisistä kokemuksista ja siitä, että yksilö ymmärtää valon – puhtaan hyvän idean, joka

Leidenin kirjeenvaihtajalta:

Maailma, joka on laaja Joona Koivula

34 34

***

tää yhteen jäsentämällä olemassaolo itsessään substanssiasemaan. Ja näinhän se juurikin taitaa olla.

***

langettaa varjot, jotka elämän yhteydessä tulkitaan koko kaikkeuden kehyksiksi. Tämä on se, mitä tarkoitetaan puhuttaessa trannsendentaalisesta kokemuksesta. Neoplatonistinen tulkinta Platonin metafysiikasta (katso Plotinos) asettaa todellisuuden hierarkiaan, jonka ylin taso on Platonin hyvän idea. Se muotoillaan termeihin ”Yksi” ja/tai “olemattomuus” (joka on mielestäni eri asia kuin eleaattinen se-mikä-ei-ole). Tämän jälkeen asetelmassa on jäljellä puhdas oleminen, joka oli Platonille ideoiden maailma (se, jossa muun muassa geometrikoiden ratkomat kolmiot ja neliöt ovat niistä saadun tiedon todellisina kohteina), ja jonka alapuolella on joksikin tulemisen taso. Siellä ihmiselämä ilmenee. “Yksi” on todellisempi todellisuuden taso kuin se, jossa tällä hetkellä olemme. Tosin koska se on yhtä kaiken kanssa, sisältyy myös tämä hetki siihen. Tietoisuus loi sisältönsa käytännössa tyhjästä. Olemassaolo itsessään on substanssi, jonka eräs fundamentaalinen piirre on luomiskyky (tietoisuus on olemassa). Tietoisuus sisältää potentian sekä rakenteelle että rakenteen pinoille, jotka ovat manifestoituneina välittömässä havaintokentässämme. Tietoisuus on laajempi ilmiö kuin sen pelkkä välittömästi läsnäoleva ilmentymä. Transendenssi, kuten se Itä- tai Länsi-Aasialaisen Buddhalaisuuden mukaan mielletään, on tietoisuuden latentin potentian aktiivinen uudelleenlöytäminen. Vaikka toki “tietoisuus” on vain sana, kuten myös “kokonaisuus”. Ja mitä kakkoseen ja nollaan tulee: dualiteetittomuus vasten dualiteettia.

Kuva: Kollaasikonekollektiivi

Novelli: Postia avaruusoliolle Ville Louekari Hei! Bonjour! Good day! Hejsan! Minun nimeni on Tero. Minä. Tero. Olen ihminen. Tero ihminen. Toivottavasti teille kuuluu hyvää. Kaikki täällä voivat hyvin, paitsi Ulla-tädillä on ollut koronavirus. Korona on huono ihmiselle. Ihmiset eivät pidä koronasta. Ihmiset eivät pidä mistään viruksista. Ulla on ihminen. Asun maapallolla. Olen piirtänyt kirjeen loppuun kartan, mikäli haluat tulla vierailulle. Olemme vieraanvaraista porukkaa. Älä huolehdi tuliaisista. Älä ujostele. Odotamme kaikki innolla vierailuanne. Täytyy tunnustaa, että välillä aika käy pitkäksi. Silloin saatamme juoda väkijuomia ja tapella. Odottavan aika on pitkä. Lupaan näyttää sinulle kaikki merkittävät kohteet. Maapallo on tunnettu ainakin: -valtameristä -sademetsistä -Time Squaresta -pomppulinnoista -lyhtypylväistä Eikä siinä vielä kaikki. Olkaa ystävällinen ja kertokaa minulle, mitä te tykkäätte tehdä vapaa-ajalla. Minä pyöräilen ja keräilen roomalaisia kolikoita. Tätä Roomaa ei valitettavasti enää ole, mutta meillä on raunioita. Raunioita on lukuisia, mikäli sellainen teitä kiinnostaa. Jos haluatte tietää lisää minusta tai sukulaisistani, kysykää pois mitä vain. Minä lupaan vastata parhaimpani mukaan. Kysyin Ulla-tädiltä, mitä hän haluaa teille sanoa siltä varalta, ettei hän ole enää tavoitettavissa kun tulette. Hänen terveisensä ovat: ”Ehkä avaruuesta löytyisi kunnollinen mies”. Älkää liian tosissaan ottako Ulla-tädin terveisiä. Oikeasti täällä on paljon kunnollisia miehiä. Ulla on ihminen ja hän on sairas ja hän ei aina tarkoita mitä sanoo, vaan vitsailee eli valehtelee. Kertokaa ystävällisesti, onko teillä vitsejä?

Vastausta hartaasti odottaen, Teidän, Tero Männistö

Kuva: Kollaasikonekollektiivi

39 39

Vastausta hartaasti odottaen, Teidän, Tero Männistö

Kuva: Kollaasikonekollektiivi

39 39

Filosofeihin kohdistuu ulkopuolelta ristiriitaisia odotuksia. Jotkut pitävät filosofeja neroina ja poikkeusyksilöinä, toiset naureskelevat tulevaisuuden työttömille. Miten selvitä odotusten ristiaallokossa? Juttuparissa kaksi maisterivaiheen opiskelijaa pohtii, miten näemme itsemme ja miten muut näkevät meidät.

F i l o s o f i n e n

i t s e t u n t o

Kaisla Kareoja

oskus en halua kertoa tuntemattomille, mitä opiskelen. Jos vieras ihminen kysyy alaani, tuntuu kuin minulle esitettäisiin jokin hyvin henkilökohtainen kysymys maailmankatsomuksestani, eikä siihen ole aina mukavaa vastata. Monet näkevät filosofian mystisenä alana, ja reaktiot vastaukseen ovat vaihtelevia. Kommentit saattavat olla ihailevia, mutta kummallisista syistä. Tällöin tulee ajatelleeksi, luuleeko kysyjä filosofian opiskelemisen olevan jotain, mitä se ei ole. Annan pari esimerkkiä tällaisista kohtaamisista: 1. Bileissä. Kaverin poikaystävä kuulee minun opiskelevan filosofiaa, sanoo vau, ja alkaa kertoa, mitä kvanttifysiikka hänen mielestään tarkoittaa. En ymmärrä mitään, mutta ei kyllä hänkään. 2. Baarissa. Sekava mies on lukenut Sofian maailman ja kertoo nyt, miten asiat oikeasti ovat. En ymmärrä mitään, mutta ei kyllä hänkään. 3. Vappuna. Kun kerron opinnoistani, pankkialan työntekijä alkaa hädissään selitellä minulle, miksi meni töihin pankkiin, ja ettei minun tulisi tuomita häntä siitä, että hän työskentelee niin banaalin asian kuin rahan parissa, sillä hänkin on kiinnostunut syvällisistä jutuista. Aina ei tunne olevansa syvällisten juttujen äärellä, vaan useimmiten hinkkaa puuduttavaa käsiteanalyysia päivästä toiseen. Tieteenfilosofiaan erikoistuneena toisinaan tuntuu, etten tee sellaista ”oikeaa filosofiaa”, mitä jotkut näyttävät filosofilta odottavan. Mystifiointiin liittyy myös filosofiassa edelleen elävä vahingollinen neromyytti, ajatus filosofeista poikkeusyksilöinä ja filosofiasta yksilökeskeisenä alana. Kenties osittain tästä johtuen monet alaa opiskelevat ankkuroivat identiteettinsä nimenomaan

filosofiaan. Monilla filosofeilla on halu olla oikeassa ja näyttää osaamisensa, mikä johtaa joskus alan sisäisten vastakkainasetteluiden korostumiseen ja jopa toisten alan osa-alueiden lyttäämiseen. Toisin kuin monia muita aloja, filosofian mainetta ei suojaa teknisyyden verho. Meillä ei ole kaavoja tai kuvaajia, jotka voisivat aiheuttaa alan ulkopuolisissa pelonsekaista kunnioitusta. Tarjolla ei ole yksiselitteisiä numeroita oikeuttamassa olemassaoloamme. Oli ala mikä tahansa, teknisyys tuntuu tekevän kaikesta tärkeää, ja sen alle syvälliset metodologiset ongelmatkin voidaan turvallisesti haudata. Teknisyyden puute voi johtaa kuvitelmaan siitä, että filosofia olisi jollain lailla helpompaa kuin muut alat, tai vielä pahempaa, jonkinlaista hämärää huijaritiedettä. Tämä käsitys tietysti loukkaa filosofia enemmän kuin mikään muu. Joitakin alavalinta vaivaannuttaa ja jopa kauhistuttaa. Filosofian opiskelijana tuntuu, että olen aina velkaa jonkin lisäselityksen tai -oikeutuksen. Eniten kysytään tietysti työelämästä. Jostain syystä ulkopuoliset kokevat oikeudekseen hiillostaa filosofeja erityisen paljon, aivan kuin opintotuen jälkeinen aika ei olisi juolahtanut filosofin mieleen. Alavalinta tuntuu provosoivan niitä ihmisiä, jotka näkevät työn tärkeimpänä arvona. Kuinka joku kehtaa käyttää omaa aikaansa johonkin potentiaalisesti tuottamattomaan? Onko tällaisen ihmisen pyrkimyksenä olla jonkinlainen uniikki lumihiutale? Jälleen muutama esimerkki tällaisista kohtaamisista: 1. Sukupäivällisellä. Setä kertoo vitsin: mikä ero on teoreettisella ja käytännöllisellä filosofialla? Teoreettinen filosofi ei saa työtä edes teoriassa, käytännöllinen filosofi ei käytännössä. Hahhah! 2. Työharjoittelussa. Vanhempi työntekijä kysyy

minulta, mitä filosofi voi muka tehdä työelämässä. Kysymykseen on vaikeaa vastata ottaen huomioon, että työskentelen samassa työpaikassa kuin kysyjä itse. Noh, vaikkapa tätä! Mitä muita töitä aiot itse hakea? Työelämäkritiikissä on pointtinsa. On paljon töitä, jotka tuottavat enemmän pahaa kuin hyvää. Mikä tahansa peukalonpyörittely tai kasvihuonekaasujen tupruttaminen ilmakehään muuttuu kunniakkaaksi, kunhan joku vain maksaa siitä palkkaa. Myönnettäköön silti, että haluan tehdä töitä.

ettei vitsi ehkä ollutkaan hauska edes muiden mielestä. Pitkän päälle se nakertaa itsetuntoa. Itse olen kokeillut molempia strategioita, mutta olo on jäänyt ontoksi ja valheelliseksi. Oikeasti en halua tehdä filosofialla mitään, haluan vain tehdä filosofiaa. Filosofian opiskelu on kehittänyt argumentatiivisia taitojani ja muuttanut maailmankuvaani. On helppoa unohtaa, mitä on oppinut ja kuvitella, ettei ole oppinut mitään, mutta silloin on sokea omalle kehitykselleen.

Toisinaan tuntuu, etten tee sellaista ”oikeaa filosofiaa”, mitä jotkut näyttävät filosofilta odottavan. Hankalaan asemaan voi reagoida muutamalla eri tavalla. Toiset ryhtyvät etsimään hataria perusteita filosofian instrumentaaliselle arvolle, kuinka logiikan kehitys oli ammoisina aikoina tekemisissä tietotekniikan kehityksen kanssa tai jotain vastaavaa. Tämä on kuitenkin upottava tie, jota pitkin kulkiessa joutuu loppujen lopuksi myöntämään ammattiin johtavien alojen paremmuuden. Jotkut heittäytyvät löysän itseironisiksi ja julistavat, etteivät koskaan kuitenkaan saa töitä, ja aikovat ikuisesti lukea Platonia Kuppalan pihalla (tai opinto-oikeuden loputtua sillan alla). Tämä reaktio on ennen kaikkea pakokeino hankalasta keskustelusta, ja siinä ihan toimiva, mutta pelkkä puolustusmekanismi hankalien tunteiden peittämiseksi. Itse itseensä kohdistuvalle pilkalle nauretaan muiden kanssa, mutta kannattaa tajuta,

F i l o s o f i n e n

i t s e t u n t o

Kaisla Kareoja

Mitä hyötyä

filosofiasta on? Ilona Honkanen

ässä elinkeinoelämän ajankohtaisia teemoja: yksityistäminen, aktiivimalli, pätkätyöt, robotisaatio, syntyvyyden lasku ja suurten ikäluokkien eläköityminen. Päälle painaa ilmastonmuutos ja elintapamme eettisyys. Taistelu kesä-, harjoittelu- ja työpaikoista on armotonta. Avoimet konttorit ahdistavat. Liityin vastikään LinkedIniin työpaikkailmoitusten painostuksesta, koska minun pitäisi kai verkostoitua ja vihkiytyä henkilöbrändäyksen saloihin. Aamulla somea selatessa tulee vastaan meemitolkulla rohkaisevaa sisältöä siitä, miten milleniaalit eivät tule saamaan vakituisia työpaikkoja, asuntolainoja tai omistusasuntoja. Työelämäpohdinnat ovat itselleni erittäin ajankohtaisia, koska opintopistetiliin ropisee uhkaavasti suorituksia ja työelämäkriisi riehuu valtoimenaan sisälläni. Valmistumiseni on ihan nurkan takana ja en tiedä, mitä minusta nyt isona sitten tuli. Voiko viiden vuoden opiskelun jälkeen kutsua itseään edes filosofiksi, vai vaatiiko se vuosikymmenien harjaantuneisuutta? Asiaa ei auta se, että raskaat sukulaiset ja jopa satunnaiset puhelinmyyjät vaativat vastauk-

42 42

sia: Mitä hyötyä filosofiasta on? Mitä voit tehdä työksesi? Mihin nyt ryhdyt ja miten voit hyödyttää yhteiskuntaa? Kysyjiä riittää jokaiseen illanviettoon, eikä se varsinaisesti helpota omaa epävarmuuttani. Ei ruoki itsetuntoani filosofian opiskelijana tahi työnhakijana, että yhteiskunta tuntuu olevan sitä mieltä, että hölynpölyähän se filosofia on (ja miksei saman tien kaikki ihmistieteet). Taannoin baarissa oli jälleen yksi utelias penäämässä vastauksia tähän iänikuiseen mysteerin filosofian hyödyistä. Hän vaati saada tietää, mitä aion tehdä ja mikä on se haaveiltu status, jonka aion saavuttaa filosofialla. Kyselijä ei ottanut onkeensa sitä, että lähdin alun perin lukemaan filosofiaa, koska tärisin innosta lukion filosofiantuntien jälkeen ja se oli ainoa oppiaine, jonka kirjoitin vain ja ainoastaan omaksi ilokseni. Janosin sen tarjoamia työkaluja itselleni. Tahdoin tietää tietämisestä enemmän, tahdoin iskunkestävän sekä muovautumiskykyisen uskomusjärjestelmän käyttööni. Halusin kyetä kyseenalaistamaan ihan kaiken. Tämä ajoi minut filosofian pariin. Nyt pitäisi hahmottaa, mitä sitten pitää tehdä, kun tietää, että tieteen metodit eivät ole erehtymättömiä, käsitteet muokkaa-

vat todellisuudentajuamme ja kaikki olemme jumissa omassa subjektiivisuudessamme. Osa jatkaa tutkijoiksi, mutta se ei ole reitti meille kaikille. Joku lähtee yrittäjiksi, toinen ajatushautomoihin, kolmas politiikkaan. Tiedänpä jooginkin ja hyvinvointialalla toimivan. Eräs tuttu lähti puolestaan jatkamaan teatteriopintoihin ja moni opiskelee pedagogiset filosofian opintojen loppukaneettina. Toimittajia tulee aina välillä vastaan verkossa. Ainakaan meidän ei tarvitse kärsiä suuntien puutteesta. Tämä mahdollisuuksien runsaus on käynyt itselleni jopa raskaaksi välillä, koska on ollut vaikea asettaa selkeitä tavoitteita niin laajan tarjonnan edessä. Tarjolla olevat työelämäohjeet ovat tästä monitahoisuudesta johtuen toinen toistaan epämääräisempiä. Luo itse oma polkusi! Seuraa kiinnostuksenkohteitasi ja arvojasi! Ja tietysti on olemassa vielä niin paljon ammatteja, joiden olemassaoloa emme edes voi vielä kuvitella, koska tulevaisuus tuo tullessaan kaikkea jännää. Osa neuvonantajista puolestaan vannoo sen nimeen, että intohimojen löytyessä oikeat työtehtävät vetävät puoleensa. Esitetään jos jonkin sorttista ajopuuteoriaa, jonka mukaan sitä vaan sitten löytää itsensä ”oikeasta paikasta” (koska totta ihmeessä on olemassa jokin täydellisen sopiva, minulle tarkoitettu ja minulle oikea työ). Tämänhetkinen työelämä vaikuttaa kuitenkin siltä, että ajautumisen sijaan on mentävä vastavirtaan ja taisteltava ankarasti jokai-

43 43

sesta puolen vuoden palkattomasta harjoittelupaikasta. En ehdi jäädä kellumaan, pitäisi lähteä suunnistamaan ja ihan tietoisesti. Työnhakutaisteluiden epätoivoisimmissa tuoksinoissa tuntuu kuitenkin välillä siltä, että on epärealistista edes asettaa mitään toiveita siitä, mitä tavoitellun työn tulisi pitää sisällään. Kunhan saisi jostain työtä, joka ei raa’asti tuhoa samalla kenenkään muun elinolosuhteita, joka ei ole avoimessa ristiriidassa oman arvomaailmani kanssa ja jossa työyhteisö olisi jotakuinkin terveenlainen. Filosofian opettamalla kriittisyydellä selaan työpaikkoja, samalla kun mielessäni pyörii kriittinen teoria ja kapitalismin kritiikki. Filosofian opiskelijana työnhaussa jostain kumpuaa loputon epäluuloisuus myös omia mahdollisuuksiani kohtaan. On vaikeaa sulkea korvistaan ympäristön latistavaa kommenttiraitaa. Ei ihme, jos joitakin vähätteleviä asenteita pääsee luikertelemaan vuosien altistuksen aikana mieliimme. Aina välillä nimittäin törmään filosofian ironiseen vähättelyyn omieni parissa. Millaista narratiivia me itse rakennammekaan omasta osaamisestamme? Selkeä osaajaprofiili tuntuu uupuvan laajemminkin. Moni alkaa jossain vaiheessa filosofian opintoja kaipaamaan jotain konkreettisempaa osaamista filosofian oheen, enkä ihmettele. Itsellänikin on käynyt välillä mielessä, että osaisinpa koodata tai käyttää edes SPSS-ohjelmistoa. Silloin hakemuskirjeen kir-

Mitä hyötyä

filosofiasta on? Ilona Honkanen

42 42

43 43

joittamisessa ei tuntuisi selittelyn makua, vaan voisin kaikessa yksinkertaisuudessaan ilmoittaa osaavani. Filosofisten taitojen kiteyttäminen on nimittäin haastavaa, demonstroimisesta puhumattakaan. Mitä sitten olen oppinut näiden vuosien aikana? Yliopiston ja filosofian myötä koen itseni ainakin kompetentimmaksi. Pystyn analysoimaan läjäpäin käsitteitä, väitteitä, ajatusketjuissa piileviä oletuksia ja näiden heikkouksia, joten ainakaan en jää auttamatta paitsioon väittelyssä. Tarkastelen tietoväitteitä uudella kriittisyydellä, hahmotan aiempaa paremmin kokonaisuuksia, asioiden välisiä yhteyksiä sekä näkökulmien alkuperiä ja rajoitteita. Käsittelen tietoa tehokkaasti ja tunnistan informaatiotulvasta akuutin ja oleellisen. Pidän mielessä, mihin suuntaan kääntyä, kun en tiedä. Hahmotan myös nopeammin täysin uusia aihealueita, koska filosofia tuntuu tarjoavan aiheeseen kuin aiheeseen jonkinlaisen ponnistuslaudan. Filosofia on tutustuttanut minut tieteen tekemisen tapoihin, akateemiseen argumentointiin ja avannut näiden molempien anatomiaa. Olen saavuttanut kaivattuja ajattelun työkaluja ja konmarittanut päästäni läjäpäin homehtuneita uskomuksia. Tunnistan omat rajani tiedollisena toimijana. Uskallan kyseenalaistaa niin omia kuin toistenkin uskomuksia sekä isompia ajatusvirtauksia yhteiskunnassa, hahmottaen samalla niiden sidonnaisuuden aikaan. Filosofisen osaamisen tunnistaminen

on siksi vaikeaa, että se sulautuu osaksi jatkuvaa taustaprosessointia. Sitä unohtaa, että joskus on ollut aika, jolloin en ole tällä tavalla analysoinut keskustelukumppanini tai lukemani tekstin taustaoletuksia, tiedollisia asenteita tai suhtautumista muihin tiedollisina toimijoina. Olen unohtanut, että olen tavannut ajatella ihan toisella tavalla. Haluan pitää mielessäni myös sen, että filosofian ei tarvitsekaan antaa meille ohjelmistopakettia, joka on kokonaisuudessaan sovitettavissa käytäntöön tai työelämään. Pystyn kääntämään graduaiheeni jotakuinkin ymmärrettäväksi henkilölle, joka ei ole perehtynyt filosofiaan, mutta paljon, hyvin paljon jää sanomatta. Eikä se haittaa. En osaa sanoiksi pukea sitä ylitseni pyyhkivää onnen aaltoa, kun löydän jälleen herkullisen artikkelin epistemologiasta. Olen itkenyt ilosta Aleksandrian graduhuoneessa ihan vain siitä riemusta, että olen saanut opiskella tällaisia asioita viisi vuotta. Tätä rakkautta en pysty tai halua kääntää hyödynnettäväksi. Uskon, että näillä saamillani eväillä minulla ja kenellä tahansa filosofian opiskelijalla on oivalliset mahdollisuudet löytää työelämästä itselleen viihtyisä paikka, jossa voida hyvin. Työnhaku ja yhteiskunnassa villinä laiduntavat asenteet filosofiaa kohtaan tuovat muutenkin helposti tappiomielialan mukanaan, minkä vuoksi meidän on syytä pitää huolta siitä, ettemme unohda pitää oman osaamisemme puolia. Kuvitus: Mona Tärk

Arvostelu

Mitä oikeudet voisivat olla? Carlos Lievonen

iksei eläimillä ole juridisia oikeuksia? Entä puilla tai luontokohteilla? Miksei paperittomilla ihmisillä tunnu olevan edes ihmisoikeuksia? Nykyään esimerkiksi Tanskassa on käytössä eräänlainen kansalaisuuskoe kansalaisuutta hakeville. Antiikin Kreikassa taas jokainen kansalaisuutta ja oikeuksia havitteleva täysi-ikäinen joutui osoittamaan voivansa olla hyödyksi yhteiskunnalle. Miksi tällainen ajatus oikeuksien ansaitsemisesta aiheuttaa nykyään närkästystä? Jotta näihin kysymyksiin voisi edes kaavailla vastauksia, tarvitaan taustalle jonkinlainen käsitys siitä mitä oikeudet ovat. Mitä oikeudet ovat? (toimittaneet Maija Aalto-Heinilä ja Visa Kurki, Gaudeamus 2019) tarjoaa joitakin ehdotuksia. Artikkelikokoelma on jaettu neljään osaan. Ensimmäinen käsittelee oikeuksien aatehistoriaa, joka ulottuu antiikin Kreikkaan. Toisessa osassa esitellään oikeuksien intressiteoria ja tahtoteoria sekä oikeuksien teoreettisia kysymyksiä yleisemmin. Kolmas osa käsittelee ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmia, ja neljäs osa pureutuu eri oikeudenaloihin kuuluviin oikeuksiin yksityiskohtaisemmin. Oikeuksien voi katsoa perustuvan joko toisen ihmisen velvollisuuksien suojaamiin intresseihin (intressiteoria) tai autonomiaan ja tahdonvapauteen (tahtoteoria). Oikeudet ovat aina läheisessä yhteydessä velvollisuuksiin, mikä tulee intressiteoriassa selvästi esille. Intressiteorian mukaan henkilö A on oikeudenhaltija

suhteessa henkilö B:n velvollisuuteen, jos B:n velvollisuuksien rikkominen aiheuttaisi A:lle vahinkoa. Jos esimerkiksi Berger on Ailalle 100 euroa velkaa, ajatellaan velan maksamatta jättämisen olevan tyypillisesti huono asia Ailan kannalta. Tästä syystä Berger on velvollinen maksamaan velkansa takaisin ja Aila oikeutettu takaisinmaksuun. Intressiteorian kanssa kilpailevan tahtoteorian mukaan A:lla on oikeus tilanteessa, jossa hän voi valita kuinka B toimii ja omalla valinnallaan rajoittaa B:n valinnanvapautta. Ainoastaan valinnanvapaudella ja tahdolla on tässä katsonnassa oikeuksien kannalta väliä, ei A:n saamalla hyödyllä. Arkeen siirretyssä esimerkkitilanteessa Berger on saattanut vaikka luvata Ailalle ostavansa maitoa, jolloin Ailan oikeus siihen, että lupaus pidetään ohjaa Bergerin toimintaa. Teoriat soveltuvat vaihtelevalla menestyksellä eri tilanteisiin. Esimerkiksi eläinten oikeudet ja niiden edustamisen mahdollisuus eri teorioiden ehdoilla on tärkeä aihe näissä artikkeleissa. Tähän asti oikeuksia lähestytään teoksessa erittäin analyyttisesti, eli tärkeässä osassa ovat määritelmien keksiminen ja niiden kumoaminen / hiominen vastaesimerkkien pohjalta. Tämä johtuu varmasti siitä, että kyse on filosofin ja oikeustieteilijän yhteistyöstä. Filosofian liittoutuessa jonkin käytännöllisen tieteenalan kanssa jää filosofian tehtäväksi usein käsiteanalyysi tieteenalan omilla ehdoilla. Mukaan kokoelmaan on kuitenkin mahtunut myös kriittisempää ja ns. mannermaisempaa filosofiaa. Se sijoittuu kokoelman kolmanteen osaan, jossa käsitellään

Arvostelu

Mitä oikeudet voisivat olla? Carlos Lievonen

ihmisoikeuksia ja erityisesti niihin liittyvää poliittista kamppailua. Kolmannessa osassa kaavaillaan ensi alkuun ihmisoikeuksien perusajatus, minkä jälkeen siinä esitellään Hannah Arendtin kriittinen näkökulma ihmisoikeuksiin. Arendt huomauttaa, että ihmisoikeudet voidaan universaalisuudestaan ja synnynnäisyydestään huolimatta erittäin helposti evätä tai jättää toteuttamatta, ja niin on käynytkin. Arendtin mukaan ”emme synny tasa-arvoisiksi, vaan meistä tehdään tasa-arvoisia yhteisön jäseninä sillä voimalla, jolla päätämme antaa vastavuoroiset oikeudet toinen toisillemme.” Ihmisoikeuksia ei ole taattu oikeudellisesti muuten kuin kansalaisoikeuksina, mistä seuraa, että ei-kansalaisten oikeudet ovat poliittisella kentällä olemattomia. Kun ajatellaan ihmisillä olevan ihmisoikeuksia ja samanaikaisesti oikeudet evätään osalta ihmisiä, vihjataan tiettyjen ihmisryhmien olevan vähemmän ihmisiä. Arendtin kuuluisa ajatus ”oikeudesta oikeuksiin” koskee vieraan oikeutta tulla tunnustetuksi oikeudettomuudestaan huolimatta ihmisarvoisena yksilönä, joka nähdään yhteisön jäsenenä ja (ainakin tulevana) oikeussubjekteina eikä vain turvallisuusuhkina tai myötätunnon kohteina. Ihmisoikeuksien kriittinen tarkastelu jatkuu kolmannessa osassa muun muassa Jacques Rancièren parissa. Osion lopussa kysytään pitäisikö perustavista oikeuksista vallita yksimielisyys, jotta demokraattinen kamppailu oikeuksista ei pääse päättymään, vai pitäisikö kaikkien oikeuksien olla poliittisen kamppailun alaisina, vaikka se johtaisi vastustajien eliminointiin ja itse kamppailun sääntöjen muuttumiseen. Ainakin Unkarin ja Puolan äärioikeistolaisuus on viime aikoina osoittanut, ettei Euroopassakaan oikeusvaltion ja demokratian ideaalit ole koskemattomia. Teokseen on otettu mukaan myös muutama erittäin ajankohtainen aihe, jotka löytyvät kirjan neljännestä ja viimeisestä osiosta. Aiheina ovat muun muassa sananvapaus oikeutena sekä sillä loukattavissa olevat oikeudet. Sananvapauden puolesta puhutaan 1700-luvun valistusfilosofeihin vedoten. Erityisesti John

Stuart Mill painotti aikanaan sananvapaudesta koituvia hyötyjä ja piti sen rajoittamisen mahdollisia haittoja huomattavasti vakavampina kuin sananvapauden nimissä aiheutettua vahinkoa. Seuraavassa, absoluuttista sananvapautta vastaan argumentoivassa artikkelissa, puolestaan puhutaan vihapuheen potentiaalista sortaa vähemmistöjen ihmisoikeuksia, kun se esimerkiksi yllyttää väkivaltaan tai systemaattisesti epäinhimillistää vähemmistöryhmiä. Kahdessa viimeisessä artikkeleissa pohditaan kysymystä puiden oikeuksista. Voiko luontokohteella olla oikeuksia? Tarvitseeko ihmisen ylimalkaan ilmaista kaikkia moraalisia huoliaan oikeuksien kielellä? Yksi vaihtoehto on puhua ihmisten oikeuksista tietynlaiseen ympäristöön, mikä kääntää kysymyksen ympäristökohteiden oikeuksista päälaelleen ja palauttaa ihmisen myös luontoa koskevien oikeuskiistojen keskiöön. Kysymys luontokohteiden oikeuksista on vielä auki, eikä sen voi edes odottaa ratkeavan johdantotason artikkelikokoelmassa. On kuitenkin hienoa, että aihe on tässäkin otettu puheeksi, sillä keskustelu tulee varmasti jatkumaan. Jää nähtäväksi, pääsevätkö puutkin jonakin päivänä nauttimaan jonkinnäköisistä juridisista oikeuksista. Mitä oikeudet ovat? vastaa kysymykseen siitä, mitä oikeudet voisivat olla. Käsittelyssä ovat niin arkisemmat oikeudet, jotka sisältyvät esimerkiksi sopimusten solmimiseen, kuin myös yleismaailmalliset oikeudet, jotka epämääräisyydessään saattavat nostattaa kulmakarvoja. Artikkeleita on laidasta laitaan. Osassa ote on erittäin oikeustieteellinen ja jopa kuiva tavallista lukijaa ajatellen. Sama kuivuus piinaa analyyttistä filosofiaa, joka tässäkin kokoelmassa vajoaa ajoittain yksityiskohtaisuudessaan tylsyyksiin. Mutta jos lukija tahtoo tietää mistä puhuu puhuessaan oikeuksista, on siedettävä lakitekstin kuivuutta lähenevää kieltä ja analyyttistä tarkkakatseisuutta. Oikeus on niitä sanoja, joita osataan hyödyntää käytännössä, ilman että niille pystytään antamaan tarkkaa määritelmää. Oikeus-sanan merkitystä ajatellen voi kuitenkin olla hyödyllistä myös tietää jotakin yrityksistä määritellä se.

Nina Ollila Lohikäärmekoivun hengettäret

Nimien takana

Numerologia on alunperin peräisin Kiinasta tai Egyptistä, mutta se tehtiin tunnetuksi Antiikin Kreikassa. Muun muassa Pythagoras (n. 500 eKr) oli tunnettu numerologian harjoittaja. Pythagoras tajusi, että kaiken takana on vain numeroita. Matemaattiset lait hallitsevat maailmankaikkeutta ja siten myös ihmistä. Numerologian keskeinen havainto on, että jokaista kirjainta vastaa numero. Niinpä ihmisen nimen takana piilevät numerot paljastavat elämän suunnitelman ja tarkoituksen, päämäärän. Luulitko tuntevasi Arthur Schopenhauerin, Immanuel Kantin, René Descartesin tai Jean-Jaques Rousseaun? Ennen numerologista analyysia et voi sanoa tuntevasi. Tämä tiukan tieteellinen, mutta valitettavan unohdettu menetelmä tarjoaa meille mahdollisuuden tutustua tuttuihin filosofeihin aivan uudella syvällisyyden tasolla. Kuten palstaa seuraava tulee huomaamaan, havainnot ovat usein hämmentävänkin osuvia ja paljastavia. Näin numerologinen analyysi toimii: Vokaaleista lasketaan henkilön pyrkimys: elämän suunta, toiveet, haaveet ja asia, jossa haluaa tässä elämässä edistyä. Konsonantit kertovat persoonasta: vaikutelmasta, jonka ihminen antaa toisille itsestään ollessaan parhaimmillaan. Tämän luvun tarkastelu voi johtaa oman paikkansa löytämiseen yhteiskunnassa. Kun kaikki luvut lasketaan yhteen saadaan selville mitä ihmisen sisimmässä piilee — ihmisen minuus, asenteet ja suhtautuminen elämään. Elämänopetus saadaan selville, kun lasketaan yhteen syntymäajassa esiintyvät numerot. Nimien kirjainten numeroarvot ja lukujen määrä kertoo luonteen vahvuuksista eli intensiteeteistä, ja samoin myös heikkouksista. Nyt astumme numerologian pyhimpään, eli paljastamme vuosituhansien aikana lukemattomia kertoja vertaisarvioidun kirjainkaavan:

Nina Ollila Numerologia on unohdettu eksakti tiede, joka tarjoaa uuden näkökulman oikeastaan mihin tai kehen tahansa. Minervan Pöllö kaivoi numerologiset analyysit naftaliinista ja yllättyi, millaisia puolia klassikkofilosofeista paljastui. Tämä on Nimien takana -palstan ensim mäinen osa . 1 A J S Ä

2 B K T Ö

3 C L U

4 D M V

5 E N W 48

6 F O X

7 G P Y

8 H Q Z

9 I R Å

A 1

1 S

9 R

2 T

8 H

3 C

8 H O 6

U 3

7 P

9 R

5 8 N H A U 1 3

E 5

Elämänopetus: 30 = 3

Luku kolme opettaa olemaan aktiivinen, spontaani ja itseään ilmaiseva. Nuorella iällä ulospäinsuuntautuminen ei välttämättä ole itsestäänselvää, etenkin jos on herkkyyttä suuressa määrin. On opittava kuuntelemaan sisäistä lasta — ilo ja nautinto pitäisi ottaa elämään mukaan. Elämäntehtävän voi hyvinkin löytää taiteen tai opettamisen parista.

Minuus: = 93 = 12 = 3

Kolmonen on seurausta ykkösen ja kakkosen suhteesta, se on sisäisen lapsen luku. Siihen kuuluu hetkessä eläminen: lapsi ei huolehdi liikaa huomisesta, vaan elää tässä ja nyt. Kolmosen olisikin tärkeää saavuttaa tietynlainen järkevä huolettomuus, eikä surra turhaan asioita.

E 5

9 R

velvoitteet menevät oman tahdon edelle. Kuutosen vahvuuksia on kauneuden ymmärtäminen ja harmonisen ympäristön luominen, mikä tuo rauhaa ja tasapainoa myös muiden elämään.

Vahvuudet ja heikkoudet: ◊ ◊ ◊ ◊ ◊

osaa peittää tunteitaan ja keskittyä käytännöllisyyteen kokonaisvaltaiset näkemykset taiteelliset kyvyt sanalahjakkuus ja innostuneisuus lyhytjännitteisyys

Vaikutelma: = 69 = 15 = 6

Rakkaus, vastuullisuus, velvollisuudentunto ja kauneuden luominen ovat kuutosen ominaisuuksia. Ongelmiin kuuluu burn out, sillä autettavia on ympärillä niin paljon. Valintojen tekeminen tuo vastuuta: aktiivisuus tarttua asioihin omalla tahdolla lisää velvollisuuksia, mutta laajentaa myös näkemyksiä. Luovuuden avulla voi muuttaa tuttuja kaavoja ilman, että kukaan joutuisi kärsimään.

Pyrkimys: = 24 = 6

Kuutosen olisi hyvä löytää terve itsekkyys elämässä ja oppia delegoimaan tehtäviä muidenkin hoidettavaksi. Jos kuutonen jatkuvasti uhrautuu toisten puolesta, jäävät omat toiveet taka-alalle ja muut

Kuva: Ruusa Tapper

Nimien takana

2 B K T Ö

3 C L U

4 D M V

5 E N W 48

6 F O X

7 G P Y

8 H Q Z

9 I R Å

A 1

1 S

9 R

2 T

8 H

3 C

8 H O 6

U 3

7 P

9 R

5 8 N H A U 1 3

E 5

Elämänopetus: 30 = 3

Minuus: = 93 = 12 = 3

E 5

9 R

velvoitteet menevät oman tahdon edelle. Kuutosen vahvuuksia on kauneuden ymmärtäminen ja harmonisen ympäristön luominen, mikä tuo rauhaa ja tasapainoa myös muiden elämään.

Vahvuudet ja heikkoudet: ◊ ◊ ◊ ◊ ◊

osaa peittää tunteitaan ja keskittyä käytännöllisyyteen kokonaisvaltaiset näkemykset taiteelliset kyvyt sanalahjakkuus ja innostuneisuus lyhytjännitteisyys

Vaikutelma: = 69 = 15 = 6

Pyrkimys: = 24 = 6

Kuva: Ruusa Tapper

MINERVAN PÖLLÖ 2/2020 Seuraavan numeron teema on

YSTÄVYYS.

Romanttisen rakkauden säännöistä puhutaan paljon, mutta mitkä ovat nyky-ystävyyden normit? Pitääkö aristoteelinen jaottelu ystävyydestä paikkaansa? Rakentuuko yhteiskunta ystävyyden varaan? Pitääkö kaveria rakastaa?Saako kaveria rakastaa? Miltä tuntuu ystävättömyys? Entä yksinäisyys? Kerro Minervan Pöllölle, mitä olet oppinut ystävyydestä. Kirjoita ystävyyden ontologiasta ja fenomenologiasta. Kirjoita ihmisen parhaasta ystävästä. Kirjoita yksin, ystävän kanssa tai ystävän selän takana. Kerro meille, mitä ystävillä ylipäätään tehdään. Esseet, artikkelit, runot, novellit, kommentaarit, arvostelut, sarjakuvat, sokraattiset dialogit, kuvitukset ja reportaasit sekä teemaan liittyen että sen ulkopuolelta ovat tervetulleita. Pöllö julkaisee mielellään myös lyhennelmiä opinnäytetöistä. Lähetä tuotoksesi päätoimittajille kaisla. kareoja@helsinki.fi, jannika.lalu@helsinki.fi, otso.latva-somppi@helsinki.fi tai samir.verma@helsinki.fi.

TILAA NIIN & NÄIN, SILLÄ NÄET NIMITTÄIN KESTOTILAUS 48 € SISÄLTÄÄ NELJÄ TUHTIA NUMEROA VUODESSA!