Minervan Pöllö 1/2013 by Minervan Pöllö

n a v r e n i M รถ l l Pรถ

S UGGLA

MINERVA

1/13

Viini

Maalaus ÂŠ Suvi Ainola

1/2013

Minervan Pöllö - Minervas Uggla 1/2013

35. vuosikerta. Teema: Viini Painos: 150 kappaletta Julkaisija: Dilemma ry Toimituksen osoite: Dilemma ry / Minervan Pöllö Unioninkatu 40, 5. kerros 00014 HY Nettisivut: www.minervanpöllö.fi Päätoimittaja: Joonas S. Martikainen Taitto: Joonas S. Martikainen Toimitussihteerit: Heli Eronen, Maria Hämeen-Anttila, Pasi Takkinen Kannen kuva: Suvi Ainola ISSN: 1239-2545 Paino: WhyPrint Oy Minervan Pöllö on Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden ainejärjestön julkaisema, neljästi vuodessa ilmestyvä aikakausjulkaisu. Tämä lehti on vastaanottanut HYY:n järjestölehtitukea.

”Juo onneesi, älä koskaan suruusi. Älä koskaan juo, kun tunnet olosi kurjaksi ilman; muistutat harmaakasvoista slummien ginijuoppoa. Sen sijaan juo, kun olisit onnellinen ilmankin, ja olet kuin naurava italialainen talonpoika. Älä koskaan juo tarpeeseen, sillä se on järkevää juomista ja tie kuolemaan ja helvettiin. Sen sijaan juo vailla tarvetta, sillä se on juomista vailla syytä, maailman muinaista hyvinvointia.” -G. K. Chesterton

(Suom. Joonas S. Martikainen)

MINERVAN PÖLLÖ MINERVAS UGGLA

1/2013 VIINI

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

D I L E M M A S S A S A N O T T UA

”

(Koskien Jersey Shore -bileitä)

Perversio on juurrutettu ja jäljellä on enää huoli itsestä. Henri T. Hyvönen

S I S Ä L LYS 9

Päätoimittajalta

Haastattelu: Uusi rakas johtajamme

Minervan Pöllön Paras krapulatarina -kilpailu

Chaotic Montage of Life as an Exchange Student in Iceland

”Hyvä juoma hurskahille” eli miksi oluenjuojan ei tarvitse hävetä

Ympäristovastaavan mietteitä: Minne korkit kadonneet?

Mitä sanot - olisiko kirsikkaa? Huomioita siitä, mitä voimme viinistä havaita.

Otto Lehdon runoja

Go With Hensu to Hell and Back: filosofin baariopas muistojeni Kallioon

Teoria tilastona: Questions of Taste: the Philosophy of Wine

Dilemman uusi puheenjohtaja Maria Hämeen-Anttila kävi Pöllön haastateltavana. Filosofit juopottelivat, sitten kertoivat seuraavasta aamustaan. Pahoinvointivaroitus. Our Iceland correspondent Anni Tolvanen takes a comics look at life in the land of fire and ice.

Akseli Huhtanen puolustaa oluen asemaa filosofille sopivana juomana. Miksi viinipulloissa on nykyään niin usein kierrekorkki? Pasi Takkinen selvitti asiaa. Niko Lempa pohtii, mitä filosofi voi saada irti viinistä.

Filosofien väitetään joskus käyneen kapakoissa. Henri T. Hyvönen esittelee varmimmat menovinkit elämäsi pilaamista silmälläpitäen.

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Kuva © Suvi Ainola

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

P Ä Ä T O I M I T TA J A LTA

n juo hyviä viinejä. Tai siis, joisin, jos minulla olisi varaa niihin, toki. Tai no, toisaalta voisi sanoa, että juon vain hyviä viinejä - en ehkä pysty ottamaan Alkossa käydessä mukaani pulloa ylähyllyltä, mutta osaan kuitenkin arvostaa myös sitä hieman vaatimattomampaa laatua, mitä yleensä kannan sieltä mukaani. Viini on lähes aina hyvää, ja lähes aina hyvästä ihmiselle. Viini on minulle ollut aina alkoholijuomien joukossa jotain erityistä: viiniä juodessani en humallu, vaan hurmioidun - uusi pullo on jonkin toisen, suuren ja tuntemattoman kohtaaminen, kokonaisvaltainen elämys, kommunio pullon hengen kanssa. Juomista yleensä vain viinin nauttiminen ja siihen perehtyminen saa minut miettimään vakavasti nautintoni metafyysisiä, jopa teologisia sävyjä. Luther puhui runsaasti oluen puolesta hyvän kristityn juomana seuraan itse G. K. Chestertonia ja katson, että oluessa asuu terveys, hyvä tuuli ja veljesrakkauden, filian henki, mutta viinissä on Mysteeri. Kärjistäen: jokainen viinilasillinen on ehtoollinen. Artikkelissaan “The Philosophy of Wine” filosofi Roger Scruton tekee tärkeän erittelyn viinistä seuraavan päihtymyksen, juopumuksen ja silkan humalan välillä - ensimmäinen on fenomenologinen ilmiö, tajunnantila, joka on erillinen jälkimmäisestä, puhtaan fysiologisesta asiaintilasta, jonka merkit jokainen pystyy kanssaihmisistään näkemään. Juuri viini, toisin kuin mikään muu alkoholijuoma tai kokeilemani huumausaine, vie minut kasvokkain päihtymyksen, todellisen dionyysisen kanssa. Sydämeeni syttyy sille mieluinen lämpö ja rintaani lempeä rakkaus, puheeni ja ajatukseni alkavat kolkutella niille normaalisti suljettuja henkevyyden portteja, juovun ympäristöstäni, musiikista ja kosketuksesta - muutaman pitkän hetken maailman ja minun välillä vallitsee yleensä niin harvinainen entente cordiale. Humala astuu mukaan vasta myöhemmin, hieman huomaamattani, ja lähes aina pettymyksen sävyisenä. Seurassa juotuna viini parantaa niin ruokaa kuin keskusteluakin ja tekee ventovieraista sielunveljiä. Yksin kohtuudella käytettynä (Sen kun näkisi. -toim. huom.) se rauhoittaa mielen ja vie sen viisauden luo. Scrutonia vielä lainatakseni: “Syömistämme ja juomistamme asioista ei millään ole meille samanlaista merkityksen sädekehää, ja kirottuja olkoon ne roistot, jotka kieltäytyvät sitä juomasta.”1 Tervetuloa vuoden 2013 ensimmäisen Pöllön pariin, käsittelemme tässä numerossamme viiniä, sen tarjoamia hienostuneempia nautintoja, kaikenlaista dionyysistä iloittelua, hurmioitunutta hybristä ja myös sitä vääjäämättömästi seuraavaa nemesistä, vatjalaisittain börraa, latinalais-suomalaisittain krapulaa. Onpa joukossa myös yksi oluen asemaa viinin rinnalla puolustava kirjoitus! Suurkiitokset kaikille lehden teossa mukana olleille!

Joonas S. Martikainen Roger Scrunton, “The Philosophy of Wine”, teoksessa Questions of Taste: the Philosophy of Wine, toim. Barry C. Smith (Oxford University Press, 2007), suomennos allekirjoittaneen. 1

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

H A A S TAT T E L U

UUSI RAKAS JOHTAJAMME Teksti: Heli Eronen Kuvat: Huu Tiainen Uusi vuosi, uudet Pöllöt, uusi puheenjohtaja. Dilemman hallituksessa valta on jälleen vaihtunut; Pöllö kävi kyselemässä Maria Hämeen-Anttilalta, Dilemman tuoreelta puheenjohtajalta, kuinka hallituskausi on pyörähtänyt käyntiin.

Mitä kuuluu? Maria: Mitä kuuluu Dilemman puheenjohtajan asemassa? On ollut järjettömän kiireinen viikko. Kun tekee valmiiksi Tahlon ja järjestää Jersey Shore -bileet, niin on se vähän kuluttavaa, joten olen nukkunut koko viikonlopun. Mutta molemmat ovat nyt hirveän panikoinnin jälkeen kasassa. Kuinka päädyit Dilemmaan? Maria: Oikeastaan todella hämmentävällä tavalla. Olen ollut Dilemman bileissä, on ollut vaalikokous jonne minun ei pitänyt alun perin mennä, ja sitten Joonas Ottman soittaa jonkinlaisen värväyspuhelun, ja kun olin vähän väsynyt niin olin että joo. Tuli sellainen olo, että skippaisi liian paljon hyviä tapahtumia, jos ei olisi järjestämässä niitä itse, ja lähdin puheenjohtajaehdokkaaksikin vähän nopealla päätöksellä. Eli puolisattumalta. Oletko ehtinyt katumaan päätöstäsi ryhtyä puheenjohtajaksi?

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Maria: Joka toinen päivä! *nauraa* Joka toinen päivä se on loistavinta ikinä, joka toinen päivä, kun olen vastannut erilaisiin sähköposteihin 45 minuuttia ja repinyt hiuksiani niin… joka toinen sekunti se on loistavinta ikinä ja sitten tulee näitä epätoivon hetkiä – ehkä ei nyt ihan joka toinen päivä. En oikeasti kadu. Eli pääasiassa hyvä fiilis tästä päätöksestä? Maria: On, on. Onko sinulla jotain henkilökohtaista tavoitetta tulevalle hallituskaudelle? Maria: On enemmän Dilemman tavoitteita, totta kai sitä itse haluasi pitää mahdollisimman paljon homman kasassa ja oikeasti saada aikaan ne asiat mitä on aluksi ajatellut. En ole niin hirveä bileihminen, niin olen tyytyväinen siitä että olen voinut jättää sen meidän toimintavaliokunnalle, jossa on loistavia, oikeasti luovia ihmisiä, niin että pystyy keskittymään sellaisiin asioihin kuten esimerkiksi opintoasiat ja etenkin työelämä- ja alumniasiat. Dilemmassa ei olla oltu aina niin aktiivisia näiden suhteen, joten niitä olisi siistiä tehdä. Ylipäätään haluaisin, että kaikkia juttuja voisi ideoida yhdessä, ja sen takia meillä on juuri näitä valiokuntia – esimerkiksi kulttuuri- ja bilejuttuja on järjestämässä enemmän ihmisiä, koska siten tulee parempia ideoita. Eli toimikuntien perustaminen? Maria: Joo, tai ne on jo perustettu. Mukana on monta ihmistä ja kaikki pääsevät kehittelemään jotain, järjestämään jotain ja tekemään mahdollisimman paljon yhdessä, jotta yksittäiset vastaavat pystyvät keskittymään siihen. On todella hienoa, että meillä on esimerkiksi tasa-arvovastaava tänä vuonna, koska jos on jostain yhteinen vastuu siten, että sitä tehdään joskus, niin se ei oikeastaan jää kenenkään vastuulle, ja sitten kukaan ei välttämättä tee sitä.

Mitä toivoisit muilta dilemmalaisilta? Maria: Hmm… Siis ei-hallituslaisilta olisi tosi ihanaa, että tulisi ihan vapaasti esimerkiksi tapahtumaja juhlaideoita. Kuitenkin hallituksessa on vain rajallinen määrä ihmisiä, joten sieltä tulee rajallinen määrä ideoita, ja me emme tule ajatelleeksi kaikkea. Jos jollakulla on jokin idea, niin sitä voisi tuoda sinne, niin ettei hallitus ole ainoa osa Dilemmasta, joka päättää mitä Dilemmassa tehdään. Eli kaiken maailman ideointia myös muun muassa opintoasioiden ja kaiken muunkin suhteen hallituksen ulkopuolelta, hallitus on vain se osa joka katsoo että jotain ruvetaan tekemään asioiden suhteen, mutta muuten ideoiden tuominen esille olisi todella siistiä Dilemman muidenkin jäsenten puolelta. Vähän tämän Pöllön teemaan liittyen, puna- vai valkoviini? Maria: Punaviini, ehdottomasti. Onko sinulla jotain suosikkiviiniä tai merkkiä tms.? Maria: Tykkään aika tukevista punaviineistä, ja täytyy myöntää, että olen niin huono viinien tuntija, että vietettyäni viisitoista kesää Italiassa ostan lähinnä italialaisia viinejä. Yleensä jotain Cabernet Sauvignonia tai jotain sellaista mikä on tarpeeksi rasvaista. Olen jotenkin jäänyt aina punaviinitasolle, eri asia ovat sitten erittäin kuivat kuohuviinit, tai proseccot ja samppanjat, ne menevät toiseen kategoriaan. Mutta en ole ikinä MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

aikuistunut tarpeeksi, että olisin upgreidannut valkoviineihin. Karsein krapulakokemuksesi? Maria: Toissapäivänä! Jersey Shore -bileissä, lähdin ennen kahta, ja otin bussin koska ajattelin, että Kaisaniemestä kaikki bussit menevät Hämeentietä. Turns out: ei ne kaikki mene, ja sitten huomaan että olen jossain Sörnäisten rantatiellä, ei hajuakaan missä. Kävelen sitten sieltä kotiin, enkä saa unta joten syön pizzan, ja siinä vaiheessa on vielä hyvä olo, mutta hemmetti, kun menee nukkumaan ja nukkuu kaksi tuntia se on kääntynyt ihan toiseen suuntaan. Sen päivän ruokavaliot menee sitten sen mukaan, että mikä tuntuu mukavalta tullessaan ylös. Tämä ihmiseltä, joka ei yleensä kärsi krapulasta kovin paljon. Voidaan liittää osaksi krapulakilpailua, jos haluat. Miltä Dilemman kevät näyttää? Tuleeko Jersey Shore -bileiden uusintaa? Maria: Hemmetti, sitä on toivottu, mutta jotenkin se hävettäisi laittaa sellaiseksi Dilemman konseptibileeksi, että tulkaa pukeutumaan jerseyshoresti. Mutta kyllä keväälle on kaikkea muuta suunnitteilla, pääsiäisbakkanaalit nyt tulevat varmasti, ja voin sen verran paljastaa, että näytelmä tulee menemään toivottavasti erittäin asianmukaisesti överiksi. Eurodancelle on tulossa jatkoa, lisää eri teemaisia bileitä. Mutta aiotaan järjestää suuremmin ja räikeämmin. Kysymykset loppuivat nyt tähän. Haluatko vielä laittaa terveisiä ihmisille tai Pöllölle tai jotain? Maria: Tykkään viiniteemasta, mutta olisin tykännyt enemmän ruoasta teemana. Olisin varmaan kirjoittanut jonkin leivosartikkelin, koska se on käytännössä kaikki mitä olen syönyt viime aikoina. Ja suklaata.†

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Kuva © Suvi Ainola

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Sitten pyytäisimme hiljaisuutta. Seuraa Minervan Pöllön...

Paras krapulat “ Hävetti ja hikoilutti...” Dilemma on tunnettu suurista ansioistaan opiskelijakulttuurin kaikilla osa-alueilla. Yksi näistä osa-alueista on perinteisesti ollut juhliminen, jossa dilemmalaiset ovat loistaneet aivan erityisellä suvereniteetilla, päätä pidempinä vertaistensa joukossa. Ankaraa juhlimista kuitenkin seuraa tunnetusti aina huomisaamu, nemesis viime yön kuolemattomuuden illuusiolle, hybrikselle. Tälle olotilalle on useita nimiä: dagen efter, kohmelo, börra, darra, kankkunen, kanuuna, garmisch-partenkirchen, krabbis - sivistyneinä ihmisinä käytämme siitä tässä sen latinankielistä nimeä crapula. (Ei liene epäselvää, että missä sosiaaliluokassa suomalainen juomakulttuuri puhkesi ensimmäistä kertaa kauneimpaan kukkaansa.) Minervan Pöllö keräsi VIINIpöllön kunniaksi kasaan kokoelman tarinoita siitä, miltä tuntuu, kun filosofeilla on ns. tukka kipeä. Nauttikaa heidän ahkeran juopottelunsa hedelmistä - itse he eivät siihen pystyneet!

Kirjoitukset on julkaistu nimimerkillä asianosaisten suojelemiseksi.

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

tarina–kilpailu “Olin joulun aatonaattona perheen luona, kun kaverini pyysi käymään omilla vanhemmillaan. Perille päästyäni ystäväni veti minut syrjemmälle, iski käteen viinapullon ja ehdotti, että kuuntelisimme parit levyt joulun kunniaksi, kun kerta satuimme samaan aikaan kaupunkiin sukuloimaan. Heräsin seuraavana aamuna omilta vanhemmiltani aivan jäätävässä kohmelossa siihen, että sukulaiset saapuivat jouluaterialle. Menin suihkuun, kampasin takkuiset hampaani ja astelin alakertaan ruumiin näköisenä, kaikkien muiden suureksi huviksi ja riemuksi. Puuro ei maistunut.” schlegeled

“...oksensin aamulla kaaressa...”

i e o r u u P “ ” . t u n u t s i a m “Tämä oli ystävän lakkiaisten jälkeisenä aamuna. Toisella frendillä oli lakkiaiset vasta seuraavana päivänä, ja olimme edellisenä iltana juoneet erilaisia viinoja sekaisin railakkaalla fiiliksellä. Heräsin sysipimeästä kellarista ja hetken pelkäsin, että olen tullut sokeaksi. Ensiksi oksensin aamulla kaaressa juuri illan emännän äidin saapuessa paikalle katsomaan juhlijoiden kondista. Seuraavaksi oksensin matkalla juhlapaikasta toiseen, ensin juna-aseman laiturilta kiskoille, sitten ryntäsin saapuneeseen lähijunaan ja laattasin junan vessaan loput. Toisissa lakkiaisissa koko seurue oli kalmankalpeana paikalla ja ei kyennyt kuin mutisemaan, kun ystäväni äiti yritti herätellä kanssamme keskustelua jostain ajankohtaisesta aiheesta, “kun kerta olimme niin fiksuja nuoria”. Hävetti ja hikoilutti, morkkis ei mennyt ohi ihan hetkeen.” Fiksu nuori MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Oli sunnuntai, äitienpäivä. Heräsin S vierestäni. Menin keittämään kahvia. Ne vedet valui tietty tiskipöydälle, kun en muistanut laittaa pannua paikalleen. Mulla oli töitä, aamuvuoro, S:llä oli vapaata. Aina S:llä oli vapaata, kun mulla oli töitä. Oltiin mun kämpillä, ja se halusi lähteä vanhemmilleen samaa matkaa. Kävin kattomassa vessanpöntön äärellä ennen lähtöä, tulisko sieltä jotain ulos. Ei tullut. Lähdettiin siis matkaan.

“ Oksetti.”

Vittu se matka 550:ssa oli aika kauhea. En muista koskaan nähneeni niin helvetisti lapsia, onnellisia äitejä ja isiä niiden lapsien äärellä. Istuin S:n kanssa lastenvaunupaikalla, just in case. Naamani kalpeni, kun oltiin lähempänä duunipaikkaa. Lapset katsoivat, osottelivat. Äiti miksi ton tytön kasvot on niin vitivalkoiset? Oksetti. S. Nyt pitää päästä pois. Heti. Mä jään hei tässä. Nähdään taas maanantaina. Se vilkutti. Mä jäin pois. Kävin katsomassa puskia tien vieressä, tulisiko sieltä jotain ulos. Ei tullut. Piti kävellä loppumatka töihin, kun ei tullut sopivasti uutta bussia. herrah

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

“...olin pilannut elämäni lopullisesti...” ”Olin sopinut työhönottohaastattelun vanhan kesäduunini kanssa maaliskuiselle iltapäivälle. Edellisenä iltana oli kuitenkin pakko lähteä katsomaan yhdet Dilemman bileet, ja unohduin radalle aamuyöhön saakka. Seuraavana aamuna olin aivan totaalisen happamissa, mutta sain kuitenkin herätettyä itseni ajoissa paikalle. Saavuin haastatteluun valkeana kuin lakana ja hikoilin jatkuvalla syötöllä kolme varttia merkitsevästi nieleskellen samalla kun koitin selvittää esimieheni kanssa olennaisia duunijuttuja, joista oli kiinni seuraavan kesän toimeentuloni. En vieläkään jaksa uskoa, etteikö oloni olisi näkynyt päälle päin, mutta ymmärtäväisenä henkilönä esimies ei ilmeisesti uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Tästä piinasta selvittyäni jouduin lähtemään hinauttamaan hajonnutta autoani korjaamolle kaverin kanssa. Krapula oli vieläkin päällä, kun hinausköysi katkesi 200 metriä ennen perille pääsyä. Onneksi neuvokas kaverini keksi patenttiratkaisun, jolla auto saatiin viimein korjaamon pihaan. Kotiin päästyäni rukoilin anteeksiantoa Jumalalta.” Jallun henki

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

“Olimme olleet filosofiseurassa viettämässä railakasta iltaa Kalliossa, ja seuraavana aamuna olimme jokainen vielä aivan sokkona umpitunnelissa. Laskuhumalan iskiessä kipaisin itselleni pakastepizzan ja menin turvaan kotiini, jossa liskot viimein hyökkäsivät. Linnoittauduin kylpyhuoneeseen enkä poistunut ammeesta tuntikausiin kuin laittaakseni pizzan uuniin ja tuodakseni sen syötäväksi kylppäriin. Pelkäsin seiniä, pelkäsin maailmaa, pelkäsin ihmisiä ja pelkäsin sitä, että paikalla ei ollut ketään. Pelkäsin tulevaisuuttani ja kirosin menneisyyttäni ja itseäni ja kaikkia tahoja, jotka joko olivat syypäitä tilanteeseeni tai katsoivat silläkin hetkellä valtaistuimiltaan alas minuun kurjaan, joka ei ollut minkään arvoinen kenenkään silmissä, olin pilannut elämäni lopullisesti ja saatoin syyttää siitä vain itseäni. Istuin pimeässä asunnossani ylhäällä vielä aamukahdelta, pidättelin itkua ja revin hiuksiani, sitten kierin sängyssäni ja toivoin, että uni tulisi, mutta se ei vain tullut, eikä sokea pelko jättänyt rauhaan. Lopulta sain nukuttua muutaman hajanaisen tunnin, ja aamulla tajusin, että olo ei ollut muuttunut miksikään. Seurasi toinen, yhtä karsea päivä häpeän tunnetta, itsesääliä, vauhkoa pelkoa ja fyysistä pahoinvointia. Lopulta tyttöystävän annostelema viinaryyppy katkaisi pahoinvoinnin kierteen, 36 tuntia ekan krapulaherätyksen jälkeen.” En voi hyvin -87

“ Haju oli kammottava.” 20

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

“...pidättelin itkua...” “Heräsin tuttavan vessan lattialta lauantaiaamupäivällä housut kintuissa, lattialla ympäriinsä omaa ulostettani. Olin sammunut pöntölle istuttuani ja pudonnut kyydistä jossain kohtaa kesken toimituksen. Oloa ei parantanut mukiloitu naama, joka oli saanut aamuyöstä puiston läpi oikaistaessa nyrkistä satunnaiselta vastaantulijalta. Havahduttuani tajusin paniikissa, mitä oli tapahtunut ja oksennusta pidätellen siivosin enimmät jäljet vessan lattialta. Haju oli kammottava. Lopulta hoipersin olohuoneeseen ja pyysin kaverilta vaihtovaatteet ja peseydyttyäni jätin hänet siivoamaan omaa vessaansa kloriitilla toisen ihmisen saastasta. Seuraavaksi lähdin maailmanlopun kanuunassa ja naama jomottaen terveyskeskukseen hakemaan lääkärintodistusta rikosilmoitusta varten. Hävetti ja vitutti aivan uskomattomasti.” morkkis

Sillä lailla! Puolueettoman tuomaristomme parhaaksi valitsema tarina on palkittu Minervan Pöllö -kassilla. Kiitos kaikille osallistuneille, jatkakaa samaan malliin!

Minervan Pöllö ei kannusta ketään käyttämään alkoholia vastuuttomasti. Filosofit ryyppäävät kyllä tarpeeksi kannustamattakin. MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

”HYVÄ JUOMA HURSKAHILLE” eli miksi oluenjuojan ei tarvitse häpeillä

Teksti: Akseli Huhtanen

unnettu anekdootti kertoo luennoivasta professorista, joka laittaa lasipurkkiin golfpalloja ja kysyy yleisöltä, onko purkki täynnä. Yleisön mielestä on. Professori kaataa purkkiin soraa joka täyttää pallojen väliin jääneet rakoset, ja toistaa kysymyksensä. Jälleen yleisö vastaa myöntävästi. Professori kauhoo purkkiin hiekkaa ja ravistelee sitä, jolloin hiekanjyvät täyttävät kaiken tilan soran väleissä. Yleisö toteaa hymähtäen purkin olevan täynnä. Sitten professori ottaa kaksi oluttölkkiä, avaa ne ja kaataa sisällön hiekkaan. Kun yleisön

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

nauru on laantunut, hän aloittaa luennon: ”Purkin opetus on, että elämä on täysi vaikka siitä ottaisi pois kaiken muun kuin isot, tärkeät asiat joita golfpallot symboloivat. Täytteenä on myös melko tärkeitä asioita, soraa. Jos sen täyttää ensisijaisesti pikkuasioilla eli hiekalla, mitään muuta ei siihen mahdu.” Yleisö taputtaa. Kun aplodit ovat vaienneet, eräs opiskelija kysyy: ”Entä sitten olut, mitä se symboloi?” ”Mukavaa, kun kysyit. Otin sen mukaan vain näyttääkseni, että vaikka elämänne tuntuisi kuinka täydeltä, aina on tilaa parille oluelle.” Miksi professori ei valinnut tähän elämän pikku iloja havainnollistavaan esimerkkiin juomaksi viiniä? Koska viini ei vain mahdu kaikkiin elämiin johtuen sen hankalasta tuotantoprosessista. Miksi itse päätin kirjoittaa

Minervan Pöllöön oluesta viinin sijaan? Koska koin viini-teemanumeron ilmentävän yleisempää akateemisten piirien viinin yliarvostusta ja oluen aliarvostusta. Demokraattinen olut Viinin tuottaminen on monipolvisen ja pitkäkestoisen prosessin takia kalliimpaa kuin oluen tuottaminen, ja toisaalta raaka-aineena viinirypäleet ovat vaativampia viljelyolosuhteiden kannalta kuin oluen pääraaka-aine ohra. Olutta voidaan myös valmistaa monista muista viljalajeista kuten vehnästä, rukiista, maissista ja riisistä. Siksi olutta on saatavilla helpommin ja halvemmalla kaikkialla maailmassa. Olut on siis demokraattisempi juoma kuin viini. Maailman terveysjärjestö WHO:n tilastot1 osoittavat, että oluen kulutus henkeä kohden jakautuu olennaisesti viiniä tasaisemmin globaalissa mittakaavassa: oluen kulutuksen viiden kärjessä ovat Palau, Tšekki, Seychellit, Irlanti ja Azerbaidžan – siis maat täysin eri puolilla maapalloa. Viininkulutus taas keskittyy rikkaaseen Eurooppaan, ja kärkikymmenikössä ei olekaan yhtään vanhan mantereen ulkopuolista maata. Yhteenlasketussa alkoholin vuosikulutuksessa henkeä kohti taas näkyy suomalaisessa alkoholikeskustelussa peräänkuulutetut ”eurooppalaiset juomatavat”: kymmenen suurinta alkoholinkuluttajamaata sijaitsevat kaikki Keski- ja Itä-Euroopassa. Olut on siis ennen kaikkea globaalisti tasa-arvoinen väkijuoma.

Hieno ja perinteikäs olut Viiniä pidetään usein jotenkin olutta tai muita juomia hienompana. Tämä liittyy usein ajatukseen siitä, että viinillä on pitkät perinteet – jo Platon kertoo kuinka Sokrates joi viiniä erinäisissä pidoissa. Oluenvalmistuksen – panemisen – perinteet ovat kuitenkin paljon pidemmät. Monimutkaisen viininvalmistusprosessin kehittelyyn meni yksinkertaisesti tuhansia vuosia pidempään. Oluen, ”hyvän juoman hurskahille”, syntyä kuvataan Kalevalan 20. runossa huomattavasti monisanaisemmin kuin vaikkapa maailman syntyä. Myös babylonialainen Gilgamesh-eepos kuvaa oluenjuonnin ylevöittävää vaikutusta, ja säädetäänpä sen valmistuksesta myös maailman vanhimmassa tunnetussa lakikokoelmassa, Hammurabin laissa. Vanhin kirjallinen kuvaus oluesta on lähes yhtä vanha kuin kirjoitustaito, noin vuodelta 4000 eaa oleva maininta sumerilaisissa kirjoituksissa. Viime vuosikymmeninä on myös herännyt vakavaa tieteellistä keskustelua siitä,

”

Olut on siis demokraattisempi juoma kuin viini.

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

olisiko maanviljelyn aloittamisen syynä ollut sittenkin olut eikä leipä2. Tätä näkemystä tukee se seikka, että maanviljelyksessä kilokaloria kohden käytetty työaika oli alun perin huomattavasti suurempi kuin metsästyksessä ja keräilyssä. Viiniä arvostetaan usein siihen liittyvän kulttuurin vuoksi. Kuluttajien mielikuvissa viiniä viljellään vehreillä rinteillä, valmistetaan keskiaikaisten kartanoiden pihalla suurissa tynnyreissä ja kypsytellään ikivanhojen kellarien hyllyillä. Eteläeurooppalaiset tavernat tarjoilevat sitä sitten kauniissa karahveissa. Usein mielikuvat vastaavatkin jossain määrin todellisuutta, vaikka viinintuotannosta onkin muun elintarviketuotannon tapaan tullut varsin teollista. Myös oluella on kuitenkin kulttuurinsa ja maisemallinen arvonsa, sitä on vain vaikeampi huomata. Ajaessa Keski-Euroopan peltoaukeilla tai Pohjamaan lakeuksilla harvemmin tulee ajatelleeksi, että suuri osa siellä lainehtivasta viljasta käytetään oluen panemiseen, ei leivän leipomiseen. Oluen nauttimisen kulttuuri on myös eloisaa ja ikiaikaista, mutta sitä ei arvosteta, sillä rahvaanomainen kulttuuri koetaan jotenkin pinnallisena ja lyhytikäisenä. Vaikkapa Iso-Britanniassa ja Irlannissa on kuitenkin tukuittain pubeja, jotka ilmoittavat perustamisvuosisadakseen 1300-luvun, ja Belgian pien- ja luostaripanimot tekevät 26

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

”

Olut on paitsi lähielintarvike, myös detox-juoma.

juomiaan vuosisataisella perinteellä. Saksalaisista olutpanimoista monet ovat aloittaneet keskiaikaisten hallitsijoiden hovipanimoina, ja käytännössä kaikki saksalainen olut tehdään edelleen jo kumotun, vuonna 1516 säädetyn puhtauslain mukaan. Viinin jalous liitetään myös myyttiin sen jumalallisesta alkuperästä. Viinin jumalina mainitaan usein kreikkalaisten Dionysos ja roomalaisten Bacchus, ja myös Raamatussa viitataan viiniin Jumalan antamana lahjana. Kuitenkin, kuten olutasiantuntija Michael Jackson kirjoittaa esipuheessaan teokseen Beer and Philosophy, olut esiintyy viinin sijaan varhaisissa raamatunkäännöksissä esimerkiksi sakseilla. Alkuperäinen arameankielinen teksti ei ota kantaa juoman laatuun, mainitsee sen vain ”vahvana juomana”3. Ja jos on viinillä jumalansa, on oluellakin omansa, esimerkiksi Kalevalassa mainittu Pekko eli Pellonpekko, sumerilaisten Ninkasi ja useiden afrikkalaisten kulttuurien kunnioittama Yasigi. Olut ei siis jää jumalallisilla mittareilla viiniä huonommaksi. Elämänläheinen olut Jumalallisesta suojeluksestaan ja myyttisistä merkityksistään huolimatta oluella on, toisin kuin viinillä, ollut myös läpi historian hyvin käytännöllinen rooli yhteiskunnassa. Olutta on käytetty sen hyvän säilyvyyden ja ravintoarvojen takia palkanmaksuun muiden muassa sotilaille ja Gizan pyramidien rakentajille, mikä kuvaa sen kansankerrokset leikkaavaa luonnet-

ta. Olut olikin terveellinen juoma: se oli monin paikoin kaivovettä puhtaampaa, koska siinä oleva vesi on keitetty. Olut on yhä edelleen reseptiltään varsin yksinkertainen teolliseksi elintarvikkeeksi: tyypilliseen bulkkikaljaan käytetään vain vettä, mallastettua ohraa, mausteeksi humalaa ja käymiseen hiivaa. Niinpä olut on paitsi lähielintarvike, myös detox-juoma. Kuten yllä kerrotussa anekdootissa todetaan, oluella on aina ollut sijansa ihmiselämässä, riippumatta siitä missä päin maailmaa ja millaisissa sosiaalisissa olosuhteissa eletään. Olut on paitsi kaikkien saatavilla oleva kelpo elintarvike, myös monimuotoinen ja hienostunut nautintoaine. Koska olutta voi tehdä niin monenlaisista raaka-aineista ja siihen on ajasta ja paikasta riippuen käytetty erilaisia mausteita ja valmistusmenetelmiä, se on todella monipuolinen. Michael Jacksonin perusteos Suuri olutkirja4 vuodelta 1990 listaa yli 50 erilaista oluen perustyyliä. Sittemmin pienpanimobuumin tuloksena oluttyylien kirjo on kasvanut valtavasti. Olutta voi pitää viinin veroisena ruokajuomana, ja myös maun ja aromin hienorakenteisuudessa olut vetää rypälejuomalle vertoja. Oluen maku- ja aromikirjo ei ole mikään esanssikimara vaan tarkkaan ja tinkimättömään panimotaitoon perustuva, monimuotoinen ja alati laajeneva ilmiö. Suomessakin pienpani-

mobuumi ja olutharrastus ovat lähteneet kasvuun, mutta koska virallinen alkoholiliturgia ei pidä olutta viiniin verrattavana kulturellina ja eurooppalaisena ilmiönä, ei olut juuri näy mediassa – alkoholiongelmauutisointia luukuun ottamatta. Voisi kuvitella, että johtopäätöksenä kaiken tämän olutpaatoksen jälkeen olisi, että kaikkien ihmisten tulisi juoda enemmän olutta. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kannustaa ketään juomaan enemmän olutta, vaan pikemmin kannustaa ihmisiä arvostamaan enemmän juomaansa olutta. Toisin kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta väitetään, olut ei johda alkoholismiin yhtään viiniä todennäköisemmin, se ei ole vain surkea köyhän kansan korvike paremmille juomille eikä historiaton tai sidottu suomalaiseen tai pohjoisamerikkalaiseen kulttuuriin. Oluen juomista ei tarvitse hävetä. Siis ensi kerralla, kun kohotat oluttuopin huulillesi, muista juovasi hienoa juomaa! †

World Health Organization, ”Global Status Report on Alcohol and Health” (2011), viitattu 2.3.2013, http://www.who.int/substance_abuse/publications/global_alcohol_report/msbgsruprofiles.pdf. 2 Carla Helfferich, ”Beer Before Bread”, Alaska Science Forum #1039 (1991), viitattu 1.3.2013, http://www2. gi.alaska.edu/ScienceForum/ASF10/1039.html. 3 Michael Jackson, esipuheessa teokseen Beer And Philosophy, toim. Steven Hales (Blackwell, Malden, 2007). 4 Michael Jackson, Suuri olutkirja, suom. Mikko Montonen, Kari Ylänne, Sari Eliander (Gummerus, Helsinki, 2007). 1

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Y M P Ä R I S T Ö VA S TA AVA N M I E T T E I T Ä

MINNE KORKIT KADONNEET? Teksti: Pasi Takkinen Kuvitus: Joonas S. Martikainen

Aidon korkin sijaan viinipulloa sinetöi yhä useammin alumiininen tai muovinen korvike. Onko korkki hupenemassa, vai mistä on kysymys?

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

ain hiljattain kuulla viinilasin äärellä, että syy korkkien katoamiseen on Välimeren rannoilla kasvavan korkkitammen hupeneminen. Kauhistuin. Tiesin toki ennestään, että ihanimmat nautintoaineemme kahvi, tee ja tupakka ylläpitävät kolonialistisia tuotantosuhteita ja kuormittavat huomattavasti luontoa. Kuitenkin merkittävä osa filosofian opiskelijan aivotoiminnasta tapahtuu näiden aineiden vaikutuksen alaisena. Suomalainen ajattelu on siis riippuvaista globaalista riistosta, samoin kuin suomalaiset autot tarvitsevat liikkuakseen Siperian alkuperäiskansojen – meidän kielisukulaistemme – mailta pumpattua öljyä. Ryhdyin ottamaan selvää korkin tarinasta ja huomasin, että korkin hupeneminen on myytti.

Korkkitammi ei ole häviämässä, vaan muoviset ja alumiiniset korvikkeet ovat yksinkertaisesti halvempia ja siksi yleistyneet. Lisäksi uusien korkkien myötä homeen aiheuttama pilaantuminen on harvinaisempaa, mutta toisaalta liian ilmatiiviinä ne eivät salli viinin ikääntyä oikein. Uuteen ja halpaan on siis syytä suhtautua epäillen. Ainut hyvä asia, jonka nykyaikaistuminen on synnyttänyt on modernisaatiokriittinen ajattelu. Asiaa tutkittuani kävi selväksi, että myös korkin kohdalla perinteissä pitäytyminen on parasta, mitä sivistynyt ihminen voi tehdä. Korkki – luonnonmukaista ja kestävää Korkkitammi kasvaa suurina metsinä etenkin läntisen Välimeren seudulla, kattaen yhteensä 25 000 neliökilometrin alan. Korkkituotanto on perinteikäs luonnonläheinen elinkeino. Korkkikaarna irrotetaan suurina levyinä puun pinnasta yhdeksän vuoden välein siten että puut eivät vahingoitu. Taitavat korkin kerääjät työskentelevät puiden lomassa vain terävät kirveet apunaan. Moottoriajoneuvoista ei ole hyötyä tiheissä metsissä, joten kaarnalevyjä on usein kuljetettava lihasvoimin. Toisin on meillä Suomessa, missä kömpelöt koneet ovat jo aikaa sitten korvanneet metsissä uurastavan miehen ja hevosen. Vanhimmat korkkitammet yltävät kahdensadan vuoden ikään. Korkkimetsät estävät maan eroosiota ja aavikoitumista sekä kestävät hyvin metsäpaloja, tarjoten samalla kodin monimuotoiselle ja harvinaiselle eliöstölle. Korkkituotannosta 70% lepää viiniteollisuuden varassa, joten ilman kysyntää on korkkitammimetsien tulevaisuus uhattuna. Perinteinen elinkeino ja luonnonympäristö muodostavat symbioosin – jos yksi katoaa, niin katoaa myös toinen. Korkkia ei siis pidä säästää, vaan käyttää. Niin sanottu vastuullinen kuluttaminen on usein silkkaa omantunnon paikkailua, mutta korkin tapauksessa vaikutus on selvä: ostaessasi perinteisesti korkitettua viiniä tuet ekologisesti

”

Korkkimetsät estävät maan eroosiota ja aavikoitumista sekä kestävät hyvin metsäpaloja, tarjoten samalla kodin monimuotoiselle ja harvinaiselle eliöstölle.

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

”

Aito korkki on maatuva ja uusiutuva luonnonvara, jonka hiilidioksidipäästöt ovat 10–30 kertaa pienemmät kuin muovisen tai alumiinisen vaihtoehdon.

kestävää elinkeinoa sekä ekosysteemiä, joka tarjoaa turvapaikan muun muassa maailman uhanalaisimmalle kissaeläimelle, Iberian ilvekselle. Aito korkki on maatuva ja uusiutuva luonnonvara, jonka hiilidioksidipäästöt ovat 10–30 kertaa pienemmät kuin muovisen tai alumiinisen vaihtoehdon. Monta syytä vaalia perinteitä Jos korkin sijaan valitset muovisen korvikkeen, olet sitoutunut öljy- ja kemianteollisuuden tukemiseen. Maatumaton muovihirvitys päätyy käsistäsi Tyynenmeren jätepyörteeseen, merikilpikonnan suolistoon ja hajoaa lopulta mikroskooppisiksi partikkeleiksi myrkyttäen lastenlastesi juomaveden. Vaihtoehtoisesti ostaessasi alumiinisen kierrekorkin olet hukuttamassa Islannin luonnonsuojelualueita alumiiniteollisuutta palvelevien patoaltaiden alle sekä räjäyttämässä mountain top removal -louhintamenetelmällä niitä metsäisiä vuoria, jotka tarjoavat kodin itäisen Intian alkuperäiskansoille ja trooppiselle elämän kirjolle. Taistelu viinipullon korkista symboloi myös sitä suurempaa mittelöä, missä moderni ja perinteinen repivät eurooppalaista ajattelua kahtaalle. Moderni teknologinen ajattelutapa valitsee aina sen, mikä on halpaa, helppoa ja riskitöntä. Tästä näkökulmasta kaikki perinteisen kulttuurin muodot ovat tehottomia, järjettömiä ja noloja. Sinä päivänä, kun viimeinen aito korkki painetaan viinipullon suuhun, on eurooppalainen ihminen menettänyt sielunsa teolliselle tuotantokoneistolle. Eurooppalainen filosofia syntyi viinin äärellä ja viinin mukana se tulee myös kuolemaan. Siivittäköön aito viini filosofista dialektiikkaamme nyt ja tulevaisuudessa! † Kirjoittaja on Dilemma ry:n ympäristövastaava vuonna 2013.

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

M E TA P Ö L L Ö

Tä m ä n ke r t a i s e ssakin Pöllössä nähdää n runsaasti Suvi Ainolan ku vitusta. Suvin käsialaa oli myö s KUOLEMApöllö n kehuttu kansikuv a. Kuvataiteellises ti erinomaisen lahj akas Dilemma-fu ksi kertoi kysyttäes sä, mikä saa häne t maalaamaan: “Tar ve toteuttaa pääs säni muhineet id eat. Useimmiten olen kuitenkin la iska niitä siirtämään paperille .” Kuva © Suvi Ainola

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

MITÄ SANOT OLISIKO KIRSIKKAA? Huomioita siitä, mitä voimme viinistä havaita. Teksti: Niko Lempa Kuva: Anni Tolvanen

uten monet piintyneet sanonnat, myös tunnettu väite "In vino veritas" eli "viinissä on totuus" ei pidä millään tavalla paikkaansa. Viini, olipa se punainen, valkoinen tai rosé, tasainen, pirskahteleva tai kuohuva, ei sisällä propositioita tai muitakaan totuudenvälittäjiä. Vaikka jonkun onnistuisi implementoida yksittäiseen viiniannokseen säännönmukaisuuksia, joita voitaisiin tulkita lauseina, jäisi viinin asema silti pelkäksi mediaksi, ja kuten Umberto Eco on todennut esseessään

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

“Semiologisen sissisodan puolesta”1, ei media voi tosiasiassa olla itse viesti, sillä silloin näitä ei voisi erottaa toisistaan. On siis teknisesti mahdotonta, että viinissä voisi "olla totuus". Jos tarkastelemme asiaa allegorisesta näkökulmasta, johon perinne yllämainitun lauseen sijoittaa, on silti todettava, ettei se edelleenkään pidä paikkaansa. Ajatus siitä, että ihminen humalassa paljastaisi jotain olennaisesti aitoa ja todellista itsestään on hataralla pohjalla. Humalainen lipsauttaa helposti heikentyneen itsehillintänsä, havainnointikykynsä ja tilannetajunsa takia suustaan jotain sellaista, jonka oli määrä pysyä salassa tai joka rikkoo yhteisön normeja ja tapakulttuuria ja on ristiriidassa henkilön sosiaalisen roolin tai aiemmin ilmaistujen mielipiteiden kanssa. Ei

kuitenkaan voida olettaa, että tämä humalan aiheuttama poikkeava käytös olisi jollakin tavoin aidompaa kuin henkilön tavanomainen käytös. Humalainen kärsii myrkytystilasta ja on - tietysti yksilöstä riippuen - alttiimpi erilaisille havaintovirheille ja väärinymmärryksille sekä mahdollisesti taipuvaisempi impulsiiviseen käytökseen. Kun kysymys on myrkytystilasta, sen väittäminen jollain tavalla aidommaksi on mitäkuinkin sama asia kuin sanoisi että "Kuumeessa on totuus", koska henkilö on usein silloin heikompi kuin terveenä. Viinissä ei ehkä ole totuutta, mutta siinä on ominaisuuksia, joista juontuvat aistikokemukset, tarkemmin sanottuna makukokemukset, ovat ilmiöinä filosofiselta kannalta monilla tavoin erittäin kiinnostavia. Viini maistuu luonnollisesti viiniltä, ja asian väittäminen päinvastaiseksi tuntuisi useimmissa tapauksissa sekä kummalliselta että perusteettomalta. Henkilön ei kuitenkaan tarvitse olla kummoinenkaan enologi tajutakseen, että puna- ja valkoviinien välillä on muita, paljon merkityksellisempiä eroja kuin vain väri. Tästä yksinkertaisesta erosta alkaa viinien hajautuminen: eri rypälelajit ja niiden sekoitukset vaikuttavat olennaisesti viiniin, samoin kuin viljelyalue, viljelymetodi, rypälevuoden sääolosuhteet sekä kypsytys. Tietyissä tapauksissa merkitystä on myös sellaisilla seikoilla kuten mikä osa sadosta on viiniin käytetty, millä rinteellä rypäleet ovat kasvaneet, missä astiassa viini on kypsynyt ja niin edelleen. Kaikki nämä tekijät ovat keskeisiä viinin maun kehittymisen kannalta. Makuun vaikuttavat tekijät eivät kuitenkaan lopu tähän: vielä pullottamisen jälkeenkin sellaiset seikat kuin varastointi, tarjoilulämpötila ja ilmaaminen sanelevat sanasen viinin lopullisesta aromista. Nämä kaikki osatekijät kutovat jokaiselle viinille yksilöllisen makumaailman, josta kokenut maistaja erottaa laajan ja rikkaan nyanssien kirjon. Näiden avulla viinin alkuperä ja ennen kaikkea laatu (ja sitä kautta nautittavuus) ovat mahdollisia määrittää.

”

Viinissä ei ehkä ole totuutta, mutta siinä on ominaisuuksia, joista juontuvat aistikokemukset, tarkemmin sanottuna makukokemukset, ovat ilmiöinä filosofiselta kannalta monilla tavoin erittäin kiinnostavia.

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Mutta onko asian laita todella näin? Viiniala on historiallisesti ollut pahamaineinen väärentäjien temmellyskenttä, jossa viiniä on heikkoina ja jopa hyvinäkin viinivuosina jatkettu vedellä, pakkasnesteellä tai heikkolaatuisemmalla viinillä. Koska viiniväärennöksen tunnistaminen vaatii asiantuntemusta ja heikompien väärennösten kohdalla edes jonkinlaisia laatuvaatimuksia siitä, mitä kurkustaan alas kaataa, nousee kysymys "Onko tämä viini varmasti hyvälaatuista?" usein yhdessä pikarin kanssa juojan huulille. Eräs varoittava esimerkki mainitaan Il Manifeston julkaisemassa italialaisen kulttuuriaktivisti Alberto Cesan ”I Fogli Volanti”-kirjoitelmassa. Cesan olessa Britannian-kiertueella yhdessä Cantovivo-yhtyeen kanssa ryhmälle tarjottiin Skotlannissa "paikallista viiniä" hyvällä menestyksellä. Lähempi tarkastelu kuitenkin myöhemmin paljasti "viinin" veden ja tiivistejauheen seokseksi2. Luonnollisesti kunnialliset viininvalmistajat sekä viininviljelyalueiden viranomaiset pyrkivät estämään väärennösten markkinoille pääsyn. Tätä tarkoitusta maailman viininviljelyalueilla järjestetään paljon laadunvalvontaa, tarkastuksia ja pistokokeita, joita valvovat elintarvikeviranomaiset ja ammattimaiset maistajat. Tämä on kuitenkin oire toisesta ongelmasta: jos hyvälaatuista viiniä on niin vaikea erot34

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

taa laaduttomasta, että vain harjaantuneimmat ammattilaiset ja intohimoisimmat asianharrastajat siihen kykenevät, mitä mieltä pitkälle kehittyneessä viinien kategorisoinnissa sitten on? Eikö tämä viimeistään osoita, että viini on viini on viini, ns. viinintuntijat enemmän tai vähemmän huijareita, ja hyvän viinin ainut ja viimeinen kriteeri se, mikä itse kenenkin suussa maistuu hyvältä? Ei tietenkään. Viineissä on paljon objektiivisia makuominaisuuksia, jotka vaikuttavat sen haluttavuuteen juomana. Viinejä kuvaamaan käytetään erilaisia adjektiiveja, kuten runsas, marjainen, tamminen eli tanniininen (parkkihappoinen), täyteläinen jne. Vaikka kaikki juojat eivät tuntisikaan tai osaisi intuitiivisesti yhdistää näitä kuvauksia niihin makuihin, joita ne tarkoittavat, ei makujen ja makuvivahteiden olemassaoloa ole mielekästä kieltää. Viinien kuvaukset, niin kauan, kun emme oleta kriitikon tieten tahtoen johtavan harhaan, juontavat

juurensa yhdestä viinistä ja samoista makukokemuksista: yksi kutsuu Atmos-vuorella kasvatettua, Limnos- ja Cabernet Sauvignon -rypäleistä valmistettua viiniä kirpeän marjaiseksi ja yrttiseksi, toinen maistaa siinä hapanta omenaa ja aavistuksen ruusuisuutta. Vaikka subjektiivinen makumieltymys on lopulta aina avainasemassa yksilön päättäessä millaisesta, jos mistään, viinistä hän pitää, ei sitä kuitenkaan pidä asettaa viinin laadun tai muiden ominaisuuksien mittariksi. Maistelijan tulisi pyrkiä hahmottamaan viinistä yksittäiset maut ja, jos mahdollista, pyrkiä tiedostamaan ne osana viinin aromaattista olemusta. Joissain tapauksissa tämä tarkoittaa sen tietämistä, miltä jokin tietty rypälelaji maistuu (ja ehkä jopa miksi se maistuu siltä), toisinaan taas väljempää yhdistämistä johonkin tai joihinkin tiettyihin makuihin, kuten hunajaan tai litsiluumuun. Olennaista on, että juoja on tietoinen makukokemuksistaan. Tätä viininmaistelun ns. analyyttista realismia ja analyyttista tulkintaa proponoi Kevin W. Sweeney, joka vertaa viinin juomista musiikin kuunteluun tai maalauksen tarkasteluun. Koska yksikään viini ei ole pelkkä yksittäinen aistimusrysäys, ei siihen tule myöskään suhtautua sellaisena. On mielekkäämpää ottaa se vastaan temporaalisena kokemuksena, jonka yksityiskohdat koemme tietyssä järjestyksessä ja jossa sekä jokainen yksittäinen yksityiskohta että kokemuksen kokonaisuus ovat merkityksellisiä3. Viinissä ei ole totuutta, mutta ei sitä ole taidokkaasti kaiverretussa veistoksessakaan. Näissä asioissa propositioiden etsimistä tärkeämpää on oivaltaminen. †

”

Koska yksikään viini ei ole pelkkä yksittäinen aistimusrysäys, ei siihen tule myöskään suhtautua sellaisena.

Umberto Eco, Matka arkipäivän epätodellisuuteen, suom. Aira Buffa (WSOY, 1984), 151-160. Alberto Cesa, ”I Fogli Volanti”, Il Manifesto (2000), 155-163. 3 Kevin W. Sweeney, “Is There Coffee or Blackberry in My Wine?”, teoksessa Wine and Philosophy (Blackwell Publishing, 2008), 212-218. 1

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

“Susipeto” En taa mä nää, en taa jää katsomaan, enkä ainakaan vailla vastarintaa ohita kolmatta siltaa tai viidettä linjaa ilman sitä rintaa missä sydän hakkaa. Elämä. Elän! Eläin. (Peto. Susi.) Ystävät hyvät! Vakaat ja vankat, auliit ja sankat, myös suden suuret palavat hassut tassut kaipaavat sen verran lämpöä ja tuliverta. Siispä kuunnelkaa kun metsä palaa, salaa. Ja susi yksinäinen, autuas, laulaa ilman Jumalan taljaa. Ja siispä itkee luoja kivisiä kyyneliä. Kun pellon takaa, suden vuonna, sen kadun uoma, hengen juoma, makaa peitettynä suona. Otto Lehto, 2012

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

The Blue Kiss of Antioch Her blue cheeks and wine blood And her nature glow, Do leave a mark. And did. A man hopelessly PURSUANT of tepid dreams. A life lost in bourgeois isolation. Give me ten more glasses of wine. Otto Lehto, 2013

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

G O W H E N TO HEL BA

FILOSOFIN BAARIOPAS MUISTOJENI KALLIOON

Teksti: Henri T. Hyvönen 38

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

W I T H N S U LL AND ACK Tätä artikkelia lukiessasi tulet tekemään kuvitteellisen matkan Kallion synkimpien syövereiden saastaisiin lietteisiin ja vetämään pyllyn niin olalle niin komeasti, että Wittgensteinin angstinen kuoleman fiilistely ensimmäisen maailmansodan rintamilla alkaa tuntua naurettavalta hipster-rankistelulta. Seurataksesi Via Dolorosaa lähde liikkeelle Hakaniemestä, kävele Siltasaaren kadulle ja kulje Karhupuistosta kohti Alppikatua vain saapuaksesi Helsinginkadun kautta piritorille. Tartu viinapirua sarvista. Ratsasta helvettiin sen harteilla. MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Hakis Pub Sörnäisten rantatiellä Merihaan sillan kupeessa, III-tuoppi 3,80€ Sörnäisten rantatiellä sijaitseva Hakis Pub on saavuttanut vankkumattoman suosion sikäläisten janoisten sekatyömiesten vakipaikkana. Vaikkei Hakaniemi Suur-Kallioon kuulukaan, kyseisen paikan pahoinvointifaktori on silti suuri jopa itäisen kantakaupungin mittarilla. Paikan huonosta akustiikasta johtuen kantaköörin örinä täyttää ahtaan salin tuhoten kaikki mahdolliset yritykset seurusteluun pöytäkumppaneiden kanssa. Sisustuksen virkaa ajaa muutama Ikeasta roudattu kitsch-maljakko ja suuri Jägermeister-valotaulu. Ihanan askeettista! Sanottua: ”Tää mesta pelottaa mua.” ”Miksi tällä on näin paljon näin vitun outoa jengiä?” ”Tässä baarissa on jotain vialla.” ”Eihän täällä ole vessaa!” [Saniteettitilat löytyivät myöhemmin em. valotaulun takaa. -toim. huom.] ARVOSANA: 2/5

Om’pu os. Siltasaarenkatu 15, III-tuoppi 4€ Kallion kirkkoa Hakaniemestä lähestyessäsi saatat kiinnittää huomiota räikeästi valaistuun, diskon omaiseen kuppilaan. Omppu on hajuton ja mauton luola, jossa keppanasta saa pulittaa suhteellisen kivuliaat 4 euroa. Paikka oli kahdella eri testauskerralla lähes täysi. Tuolit ja pöydät seilaavat edestakaisin seurueiden valloittaessa nurkkia. Musiikki huutaa aina korkeimmalla sallitulla volyymillä. Tunnelma alkaa vituttaa noin varttitunnin istumisen jälkeen. Lisäbonusta mesta saa katutupakointikiellosta baarin edustalla: klo 22:n jälkeen syöpäkääryleet nautitaan lasitetussa kaasukammiossa, johon pahimpina hetkinä jopa jonotetaan. Sanottua: ”Mitä?” ”Täh?” ”Onks tää tuoli varattu?” ”Siis mihin tääl saa mennä röökille?” ARVOSANA: 1/5

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Las Vegas Viidennen linjan Karhupuiston puoleisessa päässä, III-tuoppi 3,50€ Yhden tason kulttimainetta nauttiva Las Vegas tavoittelee jonkinlaista maailmanennätystä vammaisen inkkarikitchin ahtamisessa yhteen käppäiseen räkälään. Mukana ovat myös ne pakolliset Jägermeister-reliikit. Krääsän ohella sisustusta hallitsevat ajan hampaan – ja humalaisten vitsiniekkojen kynien ja kotiavainten – syömät pöydät ja muutama keskivertospurgua ilmeikkäämpi vakidena. Tilaa on kalliolaisittain valtavasti ja hinnat suhteellisen alhaalla; muuta järkisyytä kapakan pystyssä pysymiselle ei oikeastaan löydä. Jukeboksin tarjonnassa ei tosin ainakaan ole mitään vikaa. Vegasin homopitoisuus saattaa parhaimmillaan olla hyvinkin korkea. Moni alan mies pitääkin tätä aloittelupaikkanaan ennen ns. isojaolle siirtymistä. Sanottua: ”Miksi täällä on niin paljon halailevia poikia?” ”Onks tää joku Nalle Pubin sivupiste?” ”Onpa helvetin isot pöydät.” ”Miksi toi prätkä on ripustettu seinälle?” ARVOSANA: 3/5

Brankkari (entinen Sivuraide) Kaarlenkadun alkupäässä, III-tuoppi happy hourin aikaan 3,80€ Brankkari toimii kuin kirves polvessa. Tupakkakoppia varten on uhrattu useampi neliö; myös tuuletukseen on panostettu. Edellisen omistajan aikana saavutettu status ensisijaisesti pizzeriana tekee tästä helposti lähestyttävän vaihtoehdon, kun päällä on ns. istumaryyppäysmoodi. Jukeboksin saa muutamalla kolikolla ohjelmoitua soittamaan mieleistä heviä koko illan; nälän yllättäessä kännikebabitkin saa samasta kioskista. Tilaa on vähän, minkä seurauksena kavereita ei tarvitse pahimpaankaan ruuhka-aikaan kauaa etsiä. Erästä oululaista filosofia ei meinannut saada täältä perjantai-iltana kirveelläkään ulos. Se kertonee hyvää paikan tasosta. Sanottua: ”Siis mitä vittua? Jätkät dokaa jossain pizzeriassa!” ”Vitun siistii maata sohvalla, juoda kaljaa ja kuunnella Motörheadii. Ace of Spades Ace of Spades.” ”Ei kai me täältä enää mihinkään lähdetä?” ”Mä voisin hakea toisen.” ARVOSANA: 4/5 MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Kallion Pörssi Alppikadulla, III-tuoppi 3,40€ Isänmaallisuuttaan korostava Pörssi on mielenkiintoinen vaihtoehto niille, joita ulkomaalaisomisteiset räkälät eivät miellytä, tai joita punkkareiden mestan omistuspohjasta levittämät huhut eivät hetkauta. Suomenlipuilla ja niiden aiheuttamasta tuohtumuksesta kertovilla lehtileikkeillä koristeltu baari on oikein passeli. Sisustus on siisti ja intiaanisälää on esillä juuri sopivasti. Kaikki tahtonevat kuunnella kännissä heviä. Sitä soi täällä riittämiin. Lisää arvosanaan puuttuva ykkönen, jos et kiusaannu Suomi-rekvisiitasta; mielleyhtymä Teneriffan Puerto de la Cruzin Suomibaariin voi olla myös ihan positiivinen. Sanottua: ”Miksi täällä on niin paljon hailailevia poikia?” ”Kehtaako tällaista paikkaa tukea?” ”Paljon tyhjää tilaa!” ARVOSANA: 4/5

Kustaa Vaasa Pyhällä Vaasankadulla, keppanan hinnasta ei mitään hajua Kustaa Vaasa on kaikkien Vaasiksen pirivietereiden yhteinen nahistelupaikka. Pientä kisailua on päällä lähes jokaisena viikonloppuiltana, mihin paikan ilmiömäinen suosio – joka ei perustu sitten yhtikäs mihinkään – yhdistettynä krooniseen tilanpuutteeseen suorastaan pakottaa. Jos tällaisessa kopissa ei kaljat kaatuile, niin ei sitten missään. Kapakan ovien läheisyydessä on mahdollista tarkastella eräänlaista aaltoilmiötä, kun tappeluihin sekaantunut jengi painuu ovesta ulos, ja toisesta päästä uutta yrittäjää änkeää vapautuneille paikoille. Keppanan hintaa testiryhmä ei vaivautunut selvittämään, sillä eihän tällaisessa mestassa kukaan oikeasti viihtymällä viihdy. Eihän? Lisäpisteitä paikka saa hirveästä vessasta, joka filosofiaoppiaineiden fukseja ahdisti hyvinkin paljon. Sanottua: ”Nyt ulos!” ”Mitä tuolla tapahtuu?” ”Tsiigaa, tappelu!” ARVOSANA: 2/5 (KULTTIMAINEESTA)

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Kalliohovi Vaasankadulla, III-tuoppi 3€ Huokean viinan ja jättimäisen tilanpaljouden ihmemaasta Kalliohovista ei voi paljoa sanoa. Kyseessä on itäisen kantakaupungin mittapuulla suorastaan hygieeninen ravintola. Lisäpisteitä baari saa kaljan anniskelusta jo kertaalleen sammuneille. Suosio kuitenkin tekee Hovista etenkin viikonloppuisin ankean kanalan. Musiikin tahdissa loikkivat naiset täydentävät mielikuvaa pula-ajan sedulasta Kalliossa. Sanottua: ”Nukutsä?” ”Mä haen sulle bissen josset nuku.” ”Osta luomibudii. Kakskybää ketola.” ARVOSANA: 3/5

Café Mascot Neljännen linjan ja Hämeentien kulmassa, III-tuoppi 4,50€ Sekoiltuasi aikasi junantuomien (maantieteellisten tosiasioiden vastaisesti) Kallioksi kutsumassa nistireservaatissa voitkin suunnistaa Hämeentielle ja lähteä hiljalleen toikkaroimaan kohti Hakaniemeä. Kulje suosiolla Mäkikuplan ohi; ei sinulle siellä tarjoilla kuitenkaan. Tässä kohtaa iltaa mukavinta on hoiperrella suurten ihmismassojen keskellä irti kriittisistä katseista. Tätä varten meille on suotu aina kuin nuijalla lyöty Mascot. Mascot on kaikkien juuri baari-ikään, valkolakkiin ja opinto-oikeuksiin yltäneiden pikkufilosofien yhteinen “My First Kallio Bar”. Paikka on ulkoa jännittävän hämyisen oloinen. Sisällä tekee mieli paitsi kaljaa, myös informoida henkilökuntaa Earth Hourin oikeasta ajankohdasta. Alakerrassa on valehtelematta niin helvetin pimeää, ettei eteensä meinaa nähdä. Jos et koe Taru Sormusten Herrasta -elokuvien pubitunnelmaa omaksesi, löydät yläkerrasta enemmän valaistusta kuin leikkaussalista. Sotilaalliseen järjestykseen pakotetut nahkahuonekalut tuovat mieleen ala-asteen ruokalan. Yleinen vaarattomuuden tuntu lienee samalla tasolla. MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Mascot on muumitalon ja kaljakuppilan risteytys, jossa ei ikinä tapahdu mitään. Alavasta baarista löytyy biljardipöytää, tupakkakoppia, privaattinurkkausta, sälekaihdinta ja muita megalomanian oireita. Omiaan päivätapahtumien jatkopaikaksi, keskenäni en tänne välttämättä jäisi viihtymään. Kaupunginosaan vasta tutustuvat voivat halutessaan tarkistaa pisteitä ylöspäin. Sanottua: “Onks tää nyt sitten sitä Kalliota?” “Tää mesta toimis paremmin Pitkänsillan eteläpuolella.” ARVOSANA: 3/5

Morris Kolmannen linjan ja Hämeentien kulmassa, III-tuoppi 4,30€ Tämän piti Vegasin ohella olla se paikka, jossa tarjoilu päättyy vasta ambulanssin tuloon. Olinkin yllättynyt, kun erään röökikopissa meuhkanneen “ihan rehellisen duunarin” keidas oli ehtynyt kesken illan. Morrisin sisustuksesta ja yleisilmeestä mieleen jää vain harmaa hajuttomuuden ja mauttomuuden utu. Henkilökunta palvelee hyvinkin kirjavaa asiakaskuntaa sisustusta myötäilevällä ilmeettömyydellä. Tyylin puute ei kuitenkaan tarkoita suoranaista tyylittömyyttä: paikka saa kunniamaininnan ja kättentaputukset siitä, ettei seinillä muistaakseni ole yhtäkään esinettä, joka edes epäsuorasti viittaisi intiaaneihin, vaikka tyylisuunnaksi onkin valikoitunut Kallio-standardin mukainen Amerikan mantereen ihannointi. Sanottua: “Mennäänks Morrisiin, kun en tänään jaksais mitään erikoista.” “Miten täällä on aina nää samat tyypit samassa järjestyksessä.” “Ollaan selkeästi lähellä Siltaa, kun bisse on tämän hintaista.” ARVOSANA: 3/5

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

Bar Kolmas linja Nimensä mukaisesti Kolmannella linjalla, III-tuoppi 3€ Kun taistelukunto ei enää ole parhaimmillaan, voit vielä koittaa onneasi Kallion suurimmassa ja kauneimmassa ravitsemusliikkeessä. Kolmas linja on tämän artikkelin baareista läheisintä sukua Hakis Pubille: vakijuopot täyttävät paikan joka ilta samaan aikaan ja pitävät työkyvyttömyyseläkkeineen sen pystyssä. Nopean tarkastelun perusteella istumapaikat jaetaan paikallisten ja turistien kesken suhteellisen tarkasti siten, ettei keltanokkien kannata lähteä ovelta yli metrin päähän kuin korkeintaan asioimaan tiskillä. Ääniraidalla kuullaan lähinnä örinää, painimatsien tuottamaa tuulipuvun sihinää ja pullopanteista saatujen rahojen riittäessä myös jukeboksin iskelmätarjontaa.

Huolimatta rappioalkoholistien diskurssin lähtökohtaisesta aggressiivisuudesta suhtautuivat otukset testiryhmään varsin leppoisasti. Liian kovaääninen keskustelumme uusnatseja käsitelleen elokuvan juonenkäänteistä oletettiin kuitenkin jonkinlaiseksi oman elämäntapamme kuvaukseksi ja tuomittiin jyrkin sanakääntein. Ilmeisesti uskollisen asiakaskunnan hengissä säilymisen turvaamiseksi pilkku tulee jo puolilta öin, mikä kannattaa pitää mielessä baarikierroksen ajoitusta pohtiessa. Aloittelupaikaksi tästä ei tosiaankaan ole.

Sanottua: “Mikä sun Aku Ankan tilausnumero on?” [paikallinen herrasmies testiryhmän medianomille] “Vittu natsit! Natsit! Polttivat Lapin. Nelejäkytäviis.” “Pirre tarjoo seuraavat… eiku Pirre lähtikin jo.” ARVOSANA: 5/5

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

TEORIA TILASTONA Palstalla paloittelemme filosofisia teoksia piirakansiivuiksi. Questions of Taste: the Philosophy of Wine, toim. Barry C. Smith, Signal Books, Oxford, 2007.

iini ja filosofia kuuluvat erottamattomasti yhteen. Aina Platonin Pidoista alkaen viini on ollut perinteisesti symboli sille villille ja runollisellekin luovuudelle, joka on tuonut dionysisen keskustelusta ja elämän ihmettelystä juopumisen mukaan filosofiaan apollonisen kirkkaan järjen ja logiikan vastapainoksi. Viini on toiminut läpi historian filosofisen keskustelun kirvoittajana ja pohdiskelun katalysaattorina. Itse viiniä on kuitenkin käsitelty filosofian piirissä harvoin. Questions of Taste on University of Londonin viiniaiheisessa symposiumissa alkunsa saanut teos, jossa tätä puutetta on lähdetty korjaamaan. Esseet käsittelevät juopumista filosofisesta näkökulmasta, viinin maistamisen tutkimista aivokuvantamismenetelmin, makuarvostelmien epistemologiaa, viiniterminologian objektiivisuutta sekä viiniä esteettisenä objektina, joitain aiheita mainitakseni. Usein taustalla näkyy David Humen estetiikan teorian vaikutus; luonteva lähtökohta myös viinin maistamisen kokemuksen filosofiselle käsittelylle. Esseiden lähtökohtana on kuitenkin myös aina rakkaus viiniin, mikä näkyy myös esseiden usein tervetulleen rentoutuneessa sävyssä. Kyseessä on kuitenkin vakavasti otettava filosofinen teos, jolla on annettavaa paitsi viinin ystäville, myös esimerkiksi aistikokemuksen luonnetta pohtiville. Joonas S. Martikainen

10% aivotutkimusta

10 % estetiikkaa

40% viiniä

20% viinin epistemologiaa

20% Humea 100% VIINISNOBBAILUA

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013

SEURAAVA PÖLLÖ ILMESTYY KESÄN KYNNYKSELLÄ. MINERVAN PÖLLÖ TOIVOTTAA ANTOISIA HETKIÄ VIININMAISTELUN PARISSA. Kuva © Anni Tolvanen

MINERVAN PÖLLÖ 1/2013