Minervan Pöllö 3/2017

MINERVAN PÖLLÖ 3/2017

Sisältö 4 Pääkirjoitus

23 Whammy

6 Kirjoittamisesta

26 Arvostelu: Epävarmuus

10 Mandeville sosiaalisesta ja poliittisesta tekopyhyydestä

15 David Hume’s Dilemma 19 Runoja, aforismeja ja TAAVEJA

Minervan Pöllö 3/2017

Nettisivut

38. Vuosikerta

ISSN

Julkaisija

Dilemma Ry

Päätoimittaja

Erkki Koskimäki Ruut Lahdenmäki Carlos Lievonen Tuukka Oikarinen

www.minervanpöllö.fi

1239-2545 (Painettu)

Paino

Juvenes Print - Suomen Yliopistopaino Oy

Painos

ahdistaa keskiluokkaa

28 Mistä sä tuut Doku Karumies?

(eli kuinka opin olemaan hätiköimättä)

30 Luovan prosessin lapsellisuudesta

Toimituskunta Janne Karisto Nina Ollila Sanni Virtanen

Ulkoasu ja taitto

Minervan Pöllö on Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden julkaisema aikakausilehti, joka saa HYY:n järjestölehtitukea

Tuukka Oikarinen

Kuvitus

Nina Ollila (ellei toisin mainittu)

150 kpl

Vastaava päätoimittaja

Tuukka Oikarinen

3/2017 ? 3

Pääkirjoitus Tuukka Oikarinen ”Arvon Päätoimittajat, miksi ihmeessä valitsitte tällaisen epämääräisen ja typerän aiheen?”

Tämän takia: 1. Kysymysmerkki, tuo filosofin ruuvimeisseli. Kysymysmerkki muuttaa jokaisen röyhkeän tosiasiaväitteen mahdolliseksi ratkaisuehdotukseksi, jota tulisi tutkia lisää. Minervan Pöllön tomituskunta, vuoden kolmannen numeron aihetta miettiessään, tajusi yhtäkkiä kollektiivisesti, että tuo filosofin pyöränpumppu on jäänyt kokonaan käsittelemättä Pöllössä. Ehkä syystä, mutta päätimme nyt kokeilla kuitenkin.

2. Tämän kertaisen Pöllön aihe ”?” oli rajaamaton, vapaa, määrittelemätön. Pöllö päätti antaa kirjoittajien itse kirjoittaa siitä, minkä he kokevat tällä hetkellä tärkeäksi. Mikä tällä hetkellä kutittelee filosofian opiskelijoiden mentaalinystyröitä? Mistä opiskelijoiden on aivan pakko päästä tällä kertaa avautumaan? Älä enää kysy, lue!

3. Aihe heijasteli myös tätä ajanhetkeä, jota voi kuvata näin: :o. Mitä nyt oikein tapahtuu? Miksi tuo valittiin tuohon pestiin? Mistä nämä intressiryhmät oikein putkahtivat esiin? Miksi tällainen uudistus muka täytyi tehdä?

Mitä tästä kaikesta tulisi nyt ajatella? Jos ja kun olet vaivannut aivopuoliskojasi näillä kysymyksillä, älä enää murehdi: vastaukset kaikkeen löytyvät tästä numerosta.

4. Ja lopulta, toimituskunnan neljäs tulokulma tähän aiheeseen oli se, että emme keksineet mitään aihetta ja mikään ei tuntunut yhdistävän jo luvattuja tekstejä. Mutta tämä oli vasta se neljäs odotushorisontti.

Tämän numeron kautta voit viisastua muun muassa seuraavissa asioissa: Humen dilemma (Mika Leinonen), Mandeville ja tekopyhyys (Otto Snellmann), kirjoittaminen (Nina Ollila), Doku Karumies (Erkki Koskimäki) ja luovas prosessi (Jarkko Nissinen).

Ole hyvä?

4 MINERVAN PÖLLÖ

3/2017 ? 5

Kirjoittamisesta Nina Ollila

O

len kirjoittanut viisivuotiaasta saakka.

Kaikkien näiden vuosien varrella olen kokeillut monenlaisia tyylejä ja tekstilajeja, ja lukematon määrä uusia aluevaltauksia on yhä tekemättä. Nuorempana en koskaan ajatellut kirjoittamista sen syvemmin, vaan se oli minulle yksi ilmaisun muoto muiden joukossa. Aikuisiän myötä muille taideaineille jäi vähemmän aikaa kuin ennen ja tuolloin lähennyin lisää kirjoittamisen kanssa. Siitä tuli erottamaton osa jokapäiväistä elämääni – rakastetuin ja vihatuin pakkomielteeni.

Yliopistolla opiskeleminen tutustutti minut tieteellisen kirjoittamisen tekstilajiin. Pian sen jälkeen jostain pinnan alta pulpahti taso, joka pakotti minut reflektoimaan kirjoittamista toimintana, kirjoittamisen ’’syvintä olemusta’’ ja omaa suhdettani siihen. Tämä pakkorefleksinomainen itsereflektion muoto heräsi henkiin opintojen alkumetreillä ja voimistui sitä mukaa kun luin enemmän filosofiaa. Jokaisen tekstin kohdalla löysin itseni syväanalysoimasta tekstin tasoa. Miten hyvin kirjoittaja ilmaisee itseään?

Kuinka hän kuljettaa argumentin punaista lankaa tekstin läpi? Millaisia tunteita ja ajatuksia teksti herättää, ja miten nämä esiin nousseet tunteet vaikuttavat itse argumentin arviointiin?

Oliko kirjoittaja vakuuttava, ja mihin tämä vakuuttuminen perustuu?

Lukiessani filosofiaa rupesin siis miettimään tarkemmin sitä, mitä itse teen, kun kirjoitan.

Mitä kirjoitusprosessissa1 oikein tapahtuu?

Minkälaisia ulottuvuuksia tuolla prosessilla ja itse tekstillä on? Tässä voin vain raapaista pintaa, ja hahmottelemani kuva on tietenkin subjektiiviseen kokemukseeni perustuva. Toivon, että omat kokemukset voivat kuitenkin olla hyödyksi myös jollekulle toiselle.

Jokaisessa kirjoitusprosessissa, ja siksi myös jokaisessa valmiissa tekstissä, on erotettavissa lukemattomia eri ulottuvuuksia tai tasoja. Py-

1 Lähestyn kirjoitusprosessia tässä lähinnä akateemisen filosofian kirjoittamisen näkökulmasta.

6 MINERVAN PÖLLÖ

rin seuraavaksi valaisemaan kirjoitusprosessin syvyyttä ja moninaisuutta erottelemalla kirjoitusprosessin niin sanotun mekaanisen ja kuvaannollisen kuvaustavan toisistaan. Kuvailen prosessia näillä termeillä siksi, että niiden kautta voin kenties yksinkertaisessa muodossa tuoda esille tiettyjä piirteitä ja erotuksia kirjoitusprosessin ja tekstin eri tasojen välillä, joita pidän kokonaiskuvan ymmärtämisen kannalta merkityksellisinä. Tässä kuvauksessa prosessin mekaaninen kuvaus keskittyy kirjoittamisprosessin näkyvien, rakenteellisten ominaisuuksien kuvailuun, kun taas prosessin kuvaannollinen kuvaus tuo esiin tuon prosessin piilevän, syvällisemmän ulottuvuuden.

M

ekaanisesti kuvailtuna kirjoitusprosessi alkaa tyypillisesti aiheenvalinnasta: siitä, kun kirjoittaja tuntee jonkin aiheen ansaitsevan huomiota tai lähempää tarkastelua. Aiheenvalinta on kirjoittajan intressien ja preferenssien ilmaus. Aiheenvalinnasta prosessi etenee tiedon kartuttamiseen ja jonkinlaisen, tarkemman mielikuvan syntymiseen ja kypsymiseen. Kun tuo mielikuva on kypsynyt täyteen mittaansa, syntyy yleensä täsmällisempi väitemuotoinen ajatus, jonka esittäminen on tietenkin kirjoituksen päätarkoitus. Tästä alkaa varsinainen työstämisprosessi. Teksti kasvaa, laajenee ja kehittyy, sanat yhdistyvät lauseiksi ja lauseet kappaleiksi, lauseet seuraavat toisiaan. Osat rakentuvat pikkuhiljaa toinen toistensa päälle tai asettuvat toistensa kanssa limittäin. Teksti hakee muotoaan. Jokainen virke etsii paikkaansa tekstissä, kappaleet etsivät järjestystä ja hakevat siltoja toistensa välille.

Useimmiten ajatukset, väitteet ja kysymyksenasettelu muuttuvat ja tarkentuvat työstämisprosessissa. Kaikki jo rakennettu voidaan joutua hajottamaan osiksi ja rakentamaan uudelleen kokonaisuudeksi; toisinaan pelkkä hienosäätö ja uudelleenmuotoilu riittää. Muuttuessaan ja kasvaessaan teksti kuitenkin kulkee vääjäämättä

kohti jonkinlaisen tasapainotilan saavuttamista.

Tätä vaihetta kestää niin kauan, kunnes kaikki tekstin osat ovat vihdoin asettuneet varmasti paikoilleen ja tekstin työstäminen voidaan lopettaa. Kirjoitustyö päättyy, kun kaikki lauseet ja kappaleet on saatettu oikeisiin suhteisiin toisiinsa nähden ja jokainen lause ja kappale kuljettaa työssä esitettyä väitettä johdonmukaisesti eteenpäin kohti johtopäätöstä. Mekaaninen kuvaus on siis ennen kaikkea tekstin muodon ja rakenteen sekä kirjoittajan ja tekstin välisen suhteen kuvaus. Se tuo esiin sen puolen tekstin luomistyöstä, joka on täysin kirjoittajan itsensä päätettävissä, sillä se puhuu tekstistä kirjoittajan itseilmaisun tasolla.

Kuvaannollisesti ilmaistuna kirjoitusprosessin luonne ilmenee kuitenkin aivan toisenlaisena. Kuvallinen kieli tekee näkyväksi kirjoituksen toisen puolen; siinä astutaan tekstin pelkän muodon ja kirjoittajan itseilmaisun alueen ulkopuolelle ja siirrytään puhumaan tekstin kommunikaatiosta lukijan kanssa. Kuvallisesti ilmaistuna kirjoitusprosessista voisikin sanoa, että pohjimmiltaan valmis kirjoitettu teksti on aineettoman mielen aineettomien liikkeiden aineellinen manifesti: kirjoittaessa muille näkymättömät ajatuskulut tulevat yhtäkkiä kaikille näkyviksi. Tekstin myötä annamme lukijalle eräänlaisen kartan mielemme uumeniin, joka kädessään hän voi seurata tekemiämme päättelyketjuja – arvioida niiden välisiä suhteita ja olemusta – ja nähdä koko luomamme kokonaisuuden, koko matkan ensimmäisestä premissistä aina johtopäätökseen ja takaisin. Lukijan saama kuva on tietenkin sitä kirkkaampi ja selkeämpi, mitä paremmin kirjoituksessa on onnistuttu (ja myös mitä harjaantuneempi lukija on kyseessä2).

2 On huomautettava, että kommunikaatio on yhteisöllisesti määrittynyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että viestin välittyminen edellyttää, että myös viestin vastaanottaja – lukija – täyttää tietyt vaatimukset ja kykenee toimimaan tiettyjen periaatteiden mukaisesti. Viestin lähettäjän ja vastaanottajan käsitykset tekstin käsittelemistä aiheista eivät voi poiketa toisistaan liikaa, sillä muuten aiottu kommunikaatio ei voi toteutua. (Veivo ja Huttunen 1999, 99.) Selkeinkään teksti ei aukene kirkkaasti lukijalle, joka ei tunne niitä sääntöjä ja konventioita sekä taustaoletuksia ja yleiskäsityksiä, joihin teksti ja siinä esitetty väite perustuu.

Usein tämä on koko tieteellisen kirjoittamisen pointti: tutkielmissa, esseissä ja artikkeleissa teemme näkyväksi niitä päättelyketjuja, jotka ovat ohjanneet meidät johtopäätökseen, tekstissä esitetyn väitteen grande finaleen. Päättelyketjujen näkyväistäminen on tietenkin merkittävä tekijä lukijan vakuuttamisessa, koska sen ansiosta lukija voi arvioida tekstissä esitetyn väitteen pätevyyttä, mutta vaikka jonkin väitteen esittäminen olisi kirjoittamisen ensisijainen motiivi, kirjoitusprosessissa tapahtuu paljon muutakin. Kirjoittaja tulee esiin tekstistä ikään kuin useammalla eri tasolla, siis muutenkin kuin argumenttinsa tai aiheenvalintansa kautta.

Semiotiikan tutkimuksessa kirjoittajan monitahoisuutta ilmaistaan tekemällä erottelu viestin lausujan ja lähettäjän välillä. Lausujaksi kutsutaan tekijää, joka tuottaa viestin (kuten esimerkiksi minä tätä tekstiä kirjoittaessani). Viestin lähettäjä puolestaan ’’viittaa lausujaan sellaisena kuin hän tulee esiin tekstinsä kautta’’3. Viestin lähettäjällä tarkoitetaan siis ’’tekstin tarjoamaa käsitystä lausujasta’’4. Suhteutettuna edellä esitettyyn voisi siis sanoa, että kirjoitusprosessin kuvaannollinen kuvaus vastaa tietyssä määrin viestin lähettäjää, ja prosessin mekaaninen kuvaus puolestaan viittaa viestin lausujaan. Tarkoitukseni on tässä kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että viestin lähettäjä ilmenee tekstissä paitsi siinä esitetyn väitteen tasolla, niin myös kaikessa väitettä ’’reunustavassa’’ materiaalissa.

E

dellä mainitsin, että kirjoitusprosessissa tapahtuu paljon ’’muutakin’’ kuin väitteiden eksplisiittistä esittämistä. Tässä yhteydessä ’’muulla’’ viitataan juuri kaikkeen tähän väitettä ’’reunustavaan’’ materiaaliin.

Kaikkeen siihen, mikä niin sanotusti piiloutuu tekstin rivien väliin. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi tekstin väitettä koskevat (ja sitä täydentävät) taustateoriat, -oletukset ja käsitykset, joita ei ole tekstissä kirjoitettu auki. Nämä piilevät tekijät eivät ole erotettavissa siitä kokonaisuudesta, jota kutsutaan viestin lähettäjäksi: tekstin näkyvä ja piilevä taso yhdessä luovat lähettäjän, eli lukijan saaman käsityksen kirjoittajasta.

3 Veivo ja Huttunen 1999, 102. Kursiivi lisätty.

4 Ibid.

3/2017 ? 7

Haluaisin nyt kiinnittää huomiota siihen, että tällä kaikella ’’muulla’’ voi joskus olla jopa suurempi ote lukijaan kuin kaikella sillä, mikä on tekstissä eksplisiittisesti sanottu. Tekstin implisiittiset, ’’piilevät’’ tekijät voivat sopivissa olosuhteissa vaikuttaa tekstin kommunikaation menestykseen jopa enemmän kuin se, mitä tekstissä itse asiassa pyritään kommunikoimaan.

Tarkastelen seuraavaksi millä tavoin lähettäjä voi vaikuttaa viestin kommunikaatioon, jos tarkastelussa otetaan huomioon kirjoittajan kirjoitushetkellä tuntemat, erilaiset tunne- ja mielentilat.

Tiivistetysti ja hieman yksinkertaistaen voisi sanoa, että kirjoittaessa sanomme aina paljon enemmän kuin vain sen, mitä väitämme tai mistä puhumme. Siirrämme kirjoitukseemme – tahtomattammekin – eräänlaisen heijastuksen persoonastamme tai karismastamme, joka on aina piilevästi läsnä jokaisessa tekemässämme sanavalinnassa; avoimesti näkyvillä jokaisen kirjoittamamme sanan ja rivin välissä. Jokainen tekstissä tehty valinta, rakenteellinen tai tyylillinen, on tietyssä mielessä kirjoittajan oma kuva, koska jokainen tekstissä tehty valinta ilmentää tekstin näkyvät rajat ylittävää, kirjoittajan yksityistä mielenmaisemaa: hänen arvomaailmaansa, mielentilojaan ja maailmankuvaansa. Väitteiden ja ajatuksien eksplisiittisessä ilmaisussa ei voida välttyä kiinnittämästä tällaisia subjektiivi-

8 MINERVAN PÖLLÖ

sia piilomerkityksiä tai heijastuksia tekstin ’’näkymättömälle’’ tasolle.

Näiden heijastuksien havaitsemiseksi lukija, eli tekstin tulkitsija, ei myöskään tarvitse psykologian teorioiden erityistuntemusta, vaan ainoastaan hänen omat, persoonalliset (ja tavanomaisesti hyvin pinttyneet) taipumuksensa reagoida tietyllä tavalla tietynlaisiin ärsykkeisiin. Vaikka lukija ei olisi tietoinen tekstin implisiittisellä tasolla tapahtuvasta kommunikaatiosta ja omista taipumuksistaan, niin hän kuitenkin reagoi kirjoittajan jättämiin heijastuksiin automaattisesti omien taipumustensa mukaisesti. (Kaikilla meillä on näitä enemmän tai vähemmän tiedostamattomia tendenssejä, valmiita reagointimalleja, joiden yksityiskohtaisempi kompositio jää meille käytännössä useimmiten hyvin sumeaksi).

K

irjoittajana on tärkeää kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että lukijan kirjoittajasta saaman käsityksen – lähettäjän – kautta myös kirjoittajan kirjoitushetkellä kokemat tunne- ja mielentilat välittyvät lukijalle. Ne jäävät piilemään erilaisiin sanamuotoihin ja kirjoittajan arvotuksista vihjaaviin sanavalintoihin, tekstin rytmitykseen ja lauserakenteisiin.

Mitä herkkätuntoisempi ja harjaantuneempi lukija on kyseessä, sitä paremmin ja sujuvammin hän pystyy havainnoimaan näitä tekstin piilevällä tasolla ilmeneviä tekijöitä. Kirjoittajan positiiviset ja negatiiviset mielentilat tarttuvat kuitenkin helposti lukijaan – lukijan harjaantuneisuuden ja herkkätuntoisuuden tasosta huolimatta.

Kirjoittajan innostuneisuus tai mielenkiinnon ilmaus voi tietyissä tilanteissa voittaa lukijan puolelleen, vaikka lukija ei muuten olisi aivan vakuuttunut tekstissä esitetyistä väitteistä: se voi esimerkiksi innostaa lukijan tutkimaan jotakin itselleen uutta asiaa ja laajentaa hänen mielenkiinnon kohteitaan, vaikka hän samalla pitäisi jotakin toista lähestymistapaa hedelmällisempänä. Kun kirjoittaja on pitänyt tekemäänsä työtä mielekkäänä ja inspiroivana, tämä tunne välittyy myös lukijalle tekstissä piile-

vien implisiittisten persoonajälkien kautta, joita lukija tulkitsee ja prosessoi tiedostamattaankin.

Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että samalla kirjoittajan negatiivinen mielenlaatu, kuten vaikkapa hämmentyneisyys tai vihamielisyys, voi pahimmillaan saada lukijan hylkäämään tai torjumaan pätevänkin argumentin.5 Jos kirjoittajan mielenlaatu on kirjoittaessa ollut tavalla tai toisella negatiivinen, jää tuo tunnetila kiinni tekstiin kuin perhonen kärpäspaperiin: sitä on mahdoton enää saada valmiista tekstistä pois, ja tuo tunne välittyy lopulta myös lukijaan.

Näillä kirjoittajan lukijassa herättämillä tunnetiloilla on merkitystä, sillä ne vaikuttavat lukijan vastaanottavaisuuden ja avoimuuden asteeseen: positiivinen tai neutraali mielentila luo edellytykset lukijan vakuuttumisen tunteen syntymiselle. Sen sijaan negatiivisten mielentilojen tai tunteiden vallassa on hankalaa olla avoin ja vastaanottavainen uusille ajatuksille, vaikka ne olisivat kuinka hyviä.

Kirjoittavan ihmisen on siis hyvä kuunnella omia kirjoitushetken tunteitaan. Näitä tunteita kuuntelemalla ja ymmärtämällä hän saattaa kenties kyetä kontrolloimaan niiden roolia paremmin kirjoituksen aikana. Tunteitaan huomioimalla kirjoittaja voi muovata tekstin vastaanottajalle ilmenevää lähettäjää, lukijan saamaa käsitystä kirjoittajasta. Tällä tavoin kirjoittaja voi koettaa antaa suuntaa lukijoidensa reaktioille ja kirjoituksensa heissä herättämille tunnetiloille. Yhdessä päättelyketjujen näkyväksi tekemisen kanssa tekstin rivien väliin jääneet kirjoittajan tiedostamattomat, henkilökohtaiset

emotionaaliset ja intellektuaaliset tendenssit ohjaavat lukijan vakuuttumisen tunteen syntymistä. Ne kertovat lukijalle kirjoittajasta yhtä paljon kuin tekstin eksplisiittisellä tasolla kulkeva argumentti. Nämä piilevät vaikutteet puolestaan muovaavat lukijan saamaa käsitystä kirjoittajasta, ja tätä kautta vaikuttavat myös näkemykseen argumentin hyväksyttävyydestä. Jo pelkästään tulemalla tietoiseksi niistä näkymättömistä vaikuttimista, joita jätämme jälkeemme piilevästi lukijan nähtäville, on mahdollista kehittyä vakuuttavammaksi kirjoittajaksi.

Lopuksi on hyväksyttävä, että kaikki ei koskaan ole vain kirjoittajan omissa käsissä. Jokainen tekstissä esitetty ajatus voi lähteä itämään ja kasvamaan sopivan lukijan ja olosuhteet kohdatessaan, eikä kirjoittaja voi kontrolloida sen enempää näiden ajatusten versojen kasvusuuntaa kuin -tahtiakaan. Kuitenkin, pyrkimällä yhä paremmaksi kirjoittajaksi, tai oikeammin sanottuna paremmaksi itseilmaisijaksi ja vaikuttajaksi, voi aina jossakin määrin vaikuttaa näiden ajatusten versojen laatuun; siihen, kasvattaako lukija tekstin luettuaan ajatuksissaan ruusujen vai risujen versoja.

Lähteet Veivo, Harri ja Huttunen, Tomi (1999): Semiotiikka: merkeistä mieleen ja kultuuriin. Edita, Helsinki.

5 Sallittakoon kuitenkin se, että ihmiset ovat erilaisia, ja joihinkin negatiivisuus voi lähtökohtaisesti vedota paremmin kuin positiivisuus. Tällöin tekstistä tavalla tai toisella välittyvä negatiivinen mielenlaatu voi toimia tekstissä esitettyä väitettä vahvistavana tekijänä, pikemminkin kuin sen uskottavuutta heikentävänä seikkana. Tämän lisäksi on myös esimerkiksi tilanteita, joissa positiivinen mielenlaatu ei kirjoittaessa ole, esim. ympäröivien olosuhteiden tai aihevalinnan puolesta mahdollinen, tai muuten asian eteenpäin viemistä edistävä tekijä. Tällöin negatiivisuus voidaan nähdä tietoisena, strategisena valintana. Erotuksena yllä esitettyyn on tällaisessa tilanteessa se, että negatiivisuus ja sen tekstiin lataamat implisiittiset konnotaatiot ovat tietoisesti valittuja ja täten myös niiden toivotut vaikutukset ovat jossakin määrin aiottuja ja harkittuja.

3/2017 ? 9

Mandeville sosiaalisesta ja poliittisesta tekopyhyydestä Otto Snellman

B

ernard Mandeville (1670-1733) oli aikanaan tunnettu poleemikko, jonka näkemykset yhteiskunnasta ja ihmisluonnosta herättivät runsaasti pahennusta, kritiikkiä ja keskustelua (ks. Runciman: 45; Goldsmith). Hänen teoksiensa [erityisesti ensi kerran 1705 julkaistun The Fable of the Beesin (FB) ja sen myöhempien versioiden] laukaisema keskustelu on vaikuttanut esimerkiksi David Humen ja Adam Smithin filosofioihin sekä Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyysajattelijoihin (kuten Benjamin Frankliniin, John Adamsiin ja Thomas Jeffersoniin), joiden ajattelussa on myös kosolti ”mandevillismin” vastaisia piirteitä (Goldsmith; Runciman: 78-9).

Keskityn seuraavassa Mandevillen käsityksiin sosiaalisesta ja poliittisesta tekopyhyydestä.

Mandeville erottui monista aikalaisistaan pitämällä tekopyhyyttä välttämättömänä osana aikansa kaupallisten yhteiskuntien1 sosiaalista elämää ja poliittista hallintaa. Tarkoitan tekopyhyydellä yleisellä tasolla yksilön todellisten motiivien ja muille näkyvän ilmiasun (käytöksen, tekojen ja sanojen) välistä ristiriitaa2. On

1 Viittaan jatkossa termillä ”kaupallinen yhteiskunta” lähinnä 1700-luvun alun Englantiin ja muihin eurooppalaisiin ”protokapitalistisiin” yhteiskuntiin, joissa suhteellisen vapaa kaupankäynti sekä valtioiden taloudellinen kasvu ja kilpailukyky alkoivat olla yhä merkittävämmässä osassa. En tässä esseessä suoraan pohdi, miten meidän tulisi nykypäivänä suhtautua sosiaaliseen ja poliittiseen tekopyhyyteen.

2 Muun muassa David Runciman on verrannut tekopyhyyttä näyttelemiseen tai maskin pitämiseen (Runciman: 9). Tekopyhät ovat aina pinnallisesti sitoutuneita johonkin, mitä he eivät tosiasiassa ole. Kyse ei ole pelkästään totuudesta ja valheesta, vaan tekopyhät luovat todellisen olemuksensa peittäviä hahmoja. Englanninkielinen termi ”hypocrisy” onkin johdettu muinaiskreikan alun perin neutraalista ja deskriptiivisestä sanasta hypokrisis, esittää roolia tai näytellä (mts. 7-8). Suomenkielinen termi, ”tekopyhä”, onkin tässä mielessä rajoittunut ja ongelmakeskeinen. Se viittaa suoraan tiettyyn elämänpiiriin, uskontoon ja siihen liittyvään sosiaaliseen käyttäytymi-

10 MINERVAN PÖLLÖ

kuitenkin oleellista, ettei tekopyhyys ole Mandevillen mielestä hyvä asia yleisesti ja ehdottomasti: vain tietynlaiset, oikeissa rajoissa pysyvät tekopyhyyden muodot mahdollistivat yhteiseloa 1700-luvun alun yhteiskunnissa. Vääränlainen tekopyhyys on poliittisesti ja sosiaalisesti tuhoisaa.

Selvennän aluksi, millaisille moraalifilosofisille oletuksille Mandevillen näkemykset tekopyhyydestä pohjautuvat. Tämän jälkeen avaan pitkälti David Runcimanin erotteluiden pohjalta, miten tekopyhyys koituu yhteiseksi hyväksi kaupallisissa yhteiskunnissa ja millaisia erilaisia tekopyhyyden muotoja tämä voi vaatia kansalaisilta ja poliittisilta hallitsijoilta.

Lopuksi pohdin, miksi Mandevillen näkemykset erityisesti poliittisesta tekopyhyydestä ovat jokseenkin epämääräisiä tai pikemminkin epätäsmällisiä: hänen poliittisessa ajattelussaan tärkeintä oli kontingenttien, jatkuvasti muuttuvien sosiaalisten ja poliittisten olosuhteiden huomioiminen ja niihin reagoiminen yhteisen hyvän vaatimalla tavalla, eikä yhtenäisten ja kontekstista riippumattomien filosofisten kategorioiden ja maksiimien luominen.

Mandevillen moraalifilosofia – hyve on hankalaa itsen kieltämistä

D

avid Runciman (52) tiivistää, että Mandevillen mukaan aito hyveellinen toiminta on jonkinasteista itsen kieltämistä [self-denial]3. Hyveellinen toiminta (kokonaisuudessaan) vaati sen vastaisten ”luontaisten impulssien” [the impulse of Nature] hillitsemistä ja intohimojen voittamista (FB: 489). Lisäksi hyveen täytyy olla tehty puhtaasta seen, jossa todellisten motiivien kätkeminen ”pyhän” tai hurskaan ilmiasun taakse on ollut yleistä ja pahaksi katsottua (ks. mts. 8 & 227 viite 6).

3 Kaikki suomennokset OS.

”rationaalisesta halusta tai pyrkimyksestä olla hyvä”4 (sama). Jenny Davidson (35) täsmentää, että Mandevillen antama määritelmä hyveelle on niin tiukka, ettei sen mukaista hyvettä käytännössä ole olemassa: mikään vähänkään itsekkäistä motiiveista tehty teko ei kelpaa hyveeksi. Oleellista on, että Mandevillen mukaan hyvettä on käytännössä todella vaikea toteuttaa, eikä juuri kukaan ole hänen mukaansa aidosti hyveellinen (Runciman: 49) Yksilötason hyveellinen käyttäytyminen ei kuitenkaan ole Mandevillen tarkastelun tai pilan/kritiikin kohteena. Tärkeää on sen sijaan huomata, mitä seuraa, kun hyveellisyyttä ruvetaan politiikassa vaatimaan yleisesti kaikilta yhteiskunnan jäseniltä. Ensinnäkin yleisen hyveellisyyden vaatiminen on tyystin epärealistista haihattelua: suurin osa ihmisistä ei yksinkertaisesti pysty olemaan hyveellisiä (sama). Toiseksi, kun painotetaan hyveitä ja tunteiden hillintää, toimitaan vastoin kaupallisten yhteiskuntien yhteistä hyvää (FB: 36-7). Kaupalliset yhteiskunnat ovat riippuvaisia joistakin ihmisten itsekeskeisistä paheellisista tunteista, kuten ahneudesta, kateudesta ja turhamaisuudesta (sama; Runciman: 49). Ilman näitä tunteita yksilöiden välisen kilpailun ruoskima taloudellinen toimeliasuus ja talouskasvulle välttämätön (kerska) kulutus5 olisivat mahdottomia. Itsekeskeisten paheiden puute haihduttaisi välittömästi kaupallisten yhteiskuntien hyvinvoinnin ja vaurauden perustat. Kuitenkin, jos paheellinen käytös rehottaisi rajoittamattomana, olisi yhteiskunnan vakaus ja jatkuvuus yhtä lailla uhattu. Täten kaupallisille yhteiskunnille välttämättömät paheet on ”sosialisoitava” sivilisoituneeseen muotoon ja rajattava oikeille yhteiskunnan aloille (ts. taloudelliseen toimintaan) (FB 401-2; Dickey: 30). Paheiden sosiaalisessa ja poliittisessa hallitsemisessa tekopyhyys on korvaamattoman tärkeää: ”it is impossible we could be sociable Creatures without Hypocricy” (FB: 401).

4 ”a Rational Ambition of being good” 5 Mandeville on myös tunnettu luksuksen puolustaja: ihmisten kasvava luksuksenhimo ei olekaan huono asia kaupallisissa yhteiskunnissa, vaan voi virkistää taloudellista toimeliasuutta ja talouskasvua (ks. Goldsmith; FB: 36-7)

Tekopyhyys on välttämätöntä kaupallisissa yhteiskunnissa

T

ekopyhyys on Mandevillen mukaan yhteiskunnallisesti niin oleellista, että oikeiden vaikuttimiemme kätkeminen ja kieltäminen ovat ensimmäisiä asioita, joita opimme lapsena (FB: 319, 402). Runciman (52) kutsuukin tekopyhyyttä hinnaksi, joka on maksettava sosiaalisesti kestävästä käyttäytymisestä.

Tekopyhyyden avulla kaupallista yhteiskuntaa pyörittävät paheet, ahneus, kateus ja turhamaisuus voidaan valjastaa ihmisten hallintaan ja kanavoida ulkoisesti hyveelliseen käytökseen (Runciman: 50). Ulkoisesti hyveellisen ihmisen käyttäytyminen voi vastata suurelta osin aidosti hyveellisen ihmisen toimintaa, vaikka käyttäytymisen motiivi olisikin paheellinen tai itsekeskeinen.

Paheiden kanavoimisen tekevät mahdolliseksi yhtäältä moderni kunniantunto [modern honour] eli kehujen ja sosiaalisen arvostuksen halu, sekä toisaalta halu välttää häpeää (Goldsmith; Dickey: 25-6; Runciman: 50-1). Kaupallisissa yhteiskunnissa kunniaa ja ylpeyttä voi saavuttaa ja häpeää välttää hyvillä käytöstavoilla tai kohteliaisuudella [politeness], ts. ulkoisesti hyveellisellä käytöksellä. Näin ollen ihmiset saavat purkaa ahneuttaan ja turhamaisuuttaan sosiaalisen arvostuksen haalimiseen käyttäytymällä mukavasti ja kestävästi tosiaan kohtaan.

3/2017 ? 11

Kyltymätön kateus pitää huolen, että kohteliaisuudessa mennään hyvin pitkälle: Runcimanin (51) mukaan Mandeville pystyy selittämään ansiokkaasti, miksi ihmiset kinastelevat siitä, kuka saa ottaa pienimmän palan kakkua tai kuka saa maksaa koko seurueen laskun ravintolassa.

Mandevillen mukaan näitä käyttäytymismuotoja, eräänlaisia tekohyveitä, pystytään ja tulee pystyä hallitsemaan poliittisesti: ”the Moral Virtues are the Political Offspring which Flattery begot upon Pride” (FB: 51).

Oleellista ei kuitenkaan ole pelkästään rauhaisa yhteiselo, jonka saavuttamisessa ja ylläpitämisessä tekohyveet auttavat, vaan niiden helppo saavutettavuus ja hyödyllisyys kaupallisille yhteiskunnille (Goldsmith; Runciman: 50).

Kun aito hyveellisyys vaatii itsekkäiden intohimojen tukahduttamista, niin hyvät käytöstavat vaativat pelkästään niiden kätkemistä ja kanavoimista; hyviä käytöstapoja on huomattavasti helpompi vaalia ja jalostaa koulutuksella kuin hyveellisyyttä (FB: 71-2). Toisaalta kanavoiminen ja kätkeminen eivät tuhoa taloudelliselle elämälle ja yhteiskunnan vaurauden kasvulle tärkeitä itsekkäitä paheita (Runciman: 50). Kun hyvettä pelkästään esitetään, ei tarvita kaupallisille yhteiskunnille tuhoisaa mentaliteetin muutosta, joka veisi mukanaan ihmisten taloudelliseen toimeliaisuuteen piiskaavat taipumukset. Mandevillen tuotannon kuuluisin iskulause tiivistää tekopyhyyttä hyödyntävän poliittisen ja sosiaalisen hallinnan ytimen: ”Private Vices by the dextrous Management of a skilful Politician may be turned into Publick Benefits.” (FB: 428).

Tekopyhyyden muodot: ensimmäinen ja toinen kertaluokka / muodinmukainen ja pahansuopa

V

aikka Mandevillen mukaan yhteiselo kaupallisissa yhteiskunnissa olisi mahdotonta ilman tekopyhyyttä, on se väärässä kontekstissa tai muodossa tuhoisaa (ks. esim. FB: 354 & Origin of Honour (OH): 201-2).

Davidson (33-34) tiivistää tässä suhteessa mainiosti Mandevillen ajattelua: ”In itself - - deceit is entirely admissible; the problem is that each individual wants simultaneously to conceal his own deceits and to expose those of others.”

Runciman (53-4) erottelee tämän ajatuksen pohjalta kaksi eri tekopyhyyden tyyppiä, joiden ympärillä Mandevillen argumentit pyörivät: 1) Ensimmäisen kertaluvun tekopyhät ovat tietoisia omasta ja muiden vastaavasta käyttäytymisestä – he piilottavat totuuden itsestään eivät itseltään. Yllä mainittu sosiaalinen tekopyhyys, kohteliaisuus, voi olla ensimmäisen luokan tekopyhyyttä, mutta on oleellista huomata, ettei näin välttämättä ole tai kuulu olla.

2) Toisen kertaluvun tekopyhät ovat tekopyhiä vallitsevan tekopyhyyden suhteen. Tämä voi ilmetä esimerkiksi Davidsonin mainitsemalla tavalla: toisen luokan tekopyhä pitää itse kiinni omasta tekopyhyydestään, mutta käyttäytyy ikään kuin muiden vastaava tekopyhyys olisi tuomittavaa. Toisen kertaluvun tekopyhyys lähestyy usein itsepetosta, mikä johtaa tietoisuuden kadottamiseen: yritys kätkeä totuus omasta ja yleisesti vallitsevasta tekopyhyydestä muilta johtaa myös oman käsityksen sumentumiseen.

Toisen luokan tekopyhät saattavat alkaa uskoa omaan hyveellisyyteensä sekä unohtaa oikeat vaikuttimensa. He piilottavat totuuden itsestään ja itseltään.

”... esimerkiksi kohteliaisuussääntöjen opettaminen työväenluokkaisille lapsille on turhaa ja vahingollista, ja on oiva esimerkki opetuksen perään penäävien, meuhkaavien ja puuhastelevien pikkuporvareiden vahingollisesta tekopyhyydestä.”

12 MINERVAN PÖLLÖ

Vaikka Mandevillen joissain yhteyksissä tuomitsee toisen luokan tekopyhyyden yksioikoisesti, Runciman (51) painottaa, ettei asia ollut Mandevillen mielestä niin yksioikoinen. Esimerkiksi sosiaalisen tekopyhyyden kestävyyden kannalta voi olla tärkeää, ellei välttämätöntä, että ihmiset jollain asteella unohtavat, mitä he ovat tekemässä. Muuten houkutus poiketa kohteliaisuudesta yksilön välittömämmän edun niin vaatiessa voi kasvaa liian suureksi. Mandeville kutsuukin sosiaalisesti hyödyllistä tekopyhyyttä ”muodinmukaiseksi” [fashionable] (Runciman: 56-7; OH: 201-2; FB: 77). Kyseessä on konformisminen yhteisten tapojen, esimerkiksi uskonmenojen, mukaisesti käyttäytyminen. Muodinmukaiset tekopyhät eivät kuitenkaan välttämättä tiedosta omia ”aitoja” motiivejaan (jotka ovat konformismi ja sosiaalinen hyväksyntä) kovin hyvin ja jatkavat käytösmallejaan osittain juuri tämän tähden. Mandevillen esimerkin mukaan kaikkein epätietoisin yhteiskunnan osa, köyhä työväki, on käytökseltään myös kaikkein uskonnollisinta (FB: 304).

Runciman (53, 54) ja Davidson (ks. luku 1) painottavatkin, että yksilön yhteiskunnallinen asema ja luokka ratkaisevat, millaista (jos minkäänlaista) tekopyhyyttä häneltä kuuluu Mandevillen mukaan odottaa – esimerkiksi kohteliaisuussääntöjen opettaminen työväenluokkaisille lapsille on turhaa ja vahingollista, ja on oiva esimerkki opetuksen perään penäävien, meuhkaavien ja puuhastelevien pikkuporvareiden vahingollisesta tekopyhyydestä (ks. FB: An Essay on Charity, and Charity-Schools). Erityisen kiinnostava kysymys on poliitikkojen oikeanlainen tekopyhyys, sillä heidän pitäisi pystyä hallitsemaan muiden ihmisten tekopyhyyttä yhteiskunnan hyväksi. Runcimanin (52-3, 55) mukaan Mandeville argumentoi monesti, että poliitikkojen tulisi nimenomaan välttää toisen kertaluokan tekopyhyyttä, jotta he pysyvät tietoisina siitä, mitä he ovat tekemässä, eivätkä unohda muiden tai itsensä vaikuttimia. Mandeville kuitenkin myös tiedostaa, että tämä voi kuitenkin olla vaikeaa ja vahingollista poliitikolle itselleen: kulissien ylläpito on haastavaa ensimmäisen luokan tekopyhälle, jos hän koko ajan aktiivisesti tiedostaa vain teeskentelevän-

sä hyvettä (Runciman: 51, 54). Yleensä mitä vankempi usko poliitikolla on omiin periaatteisiinsa, sitä uskottavammalta hän näyttää myös ulospäin (Runciman: 55-6). Lisäksi uhkana on, että ensimmäisen luokan tekopyhä poliitikko luisuu kokonaan pahansuovan [malicious] tekopyhyyden puolelle, milloin hän käyttää petollista ulkoasua suoraan ja ainoastaan muiden vahingoittamiseen itsekäistä syistä (Runciman: 56-7).

Runcimanin (61-2, 114) mukaan Mandevillen varsin polveilevat ajatukset poliitikkojen oikeanlaisesta tekopyhyydestä voi tiivistää englantilaisen 1600-luvun sotilaallisen ja poliittisen johtajan Oliver Cromwellin (1599-1658) monitulkintaiseen ja kiisteltyyn hahmoon. Hän oli, olosuhteet huomioon ottaen, oikeassa suhteessa pahansuopa ja tiedostava sekä konformisminen ja pyyteetön [innocent]. Cromwell tavoitteli itsekkäästi henkilökohtaista valta-asemaa, mutta tämän saavuttaakseen hänen tuli hoitaa valtiota ja taloutta hyveellisesti – hänen itsekkäitä intressejään ei voinut erottaa yhteiskunnan hyvästä.

Toisaalta Cromwell myös kykeni hallitsemaan ihmisten tunteita ja uskonnollista innostusta itseunohdusta vaativalla välittömyydellä – hän oli ennen kaikkea ajan hermoilla oleva sosiaalisen tekopyhyyden hallitsija. Cromwell oli tietoinen omista tekemisistään, muttei täysin piittaamaton; hän kykeni ymmärtämään ja kanavoimaan kansalaisten tunteita. Poliitikkojen tulee pystyä hallitsemaan ihmisten tunteita ja taipumuksia yhteiskunnan parhaaksi, mutta myös pysyä tietoisina omista tekemisistään ja intresseistään: joskus tämä vaatii hurmiollista hyveen korostamista, mikä lähestyy toisen luokan tekopyhyyttä ja itsepetosta, joskus tiedostavaa sivistyneiden käytöstapojen painottamista ja joskus ei kumpaakaan

Lopuksi: erotteluvaikeudet ja ”ajan konjuktuuri”

R

uncimanin (71-2) oikeutettu johtopäätös on, että Mandevillen poliittisessa ajattelussa ensimmäisen ja toisen luokan tekopyhyyttä on käytännössä hyvin vaikeaa, ellei tarpeetonta, erottaa toisistaan. Lisäksi toi3/2017 ? 13

sen luokan tekopyhien ”aitojen” motiivien määrittäminen voi olla vaikeaa ja epähedelmällistä: millaisen oikeutuksen satiirikko, saati teoreetikko, tarvitsee, että hän voi luetella ihmisten puolesta ja vastoin heidän omaa käsitystään heidän ”oikeat” vaikuttimensa? Myös juuri oikealla tavalla tekopyhät poliitikot ovat olleet harvinainen poikkeus historian saatossa: Mandevillen mukaan poliitikoilta ei tule koskaan odottaa liikaa kumpaankaan suuntaan, hyvässä tai pahassa (Free Thougts: 344). Ihmiset maalailevat poliitikoista liian helposti pikku piruja tai suloisia enkeleitä täysin muodin oikkujen mukaisesti. Runciman (72) väittää ymmärrettävästi, että Mandevillen epäyhtenäiset ja mutkikkaat näkemykset poliitikkojen tekopyhyydestä selittyvät osin hänen tyylilajillaan ja asemallaan: Mandeville oli poleemikko ja satiirikko, ei filosofi tai yhteiskuntateoreetikko.

Kuitenkin [kuten Runcimankin (62-3) ohimennen huomioi], voidaan Mandevillen epämääräisyys ymmärtää hänen poliittisen ajattelunsa tärkeän periaatteen pohjalta: ”able Politicians consult the Humour of the Age, and the Conjucnture they live in” (OH: 231). Muun muassa Dickeyn (407-8) mukaan Mandeville ajattelee, että vain kontingenttien, historiallisten ja paikallisten olosuhteiden väsymättömällä tarkkailulla voidaan selvittää, millä poliittisilla keinoilla saavutetaan paras yhteiskunnallinen lopputulos. Mandevillen mielestä poliitikkojen tulisi ymmärtää omaa aikaansa ja jatkuvasti tapahtuvia muutoksia sekä suhteuttaa käytöksensä ja strategiansa niiden mukaan, eikä jumiutua periaatteisiin ja doktriineihin. Tosin kriitikko voisi sanoa, että tällä ”periaatteella periaatteita vastaan” vain peitellään ja älyllistetään Mandevillen ailahtelevuutta, joka on vain sitä itseään (kyseinen kriitikko olisi kieltämättä lukenut Mandevillensa hyvin).

Mandeville argumentoi, että hänen aikansa kaupallisissa yhteiskunnissa hyödyllistä oli sivistynyt kollektiivinen tekopyhyys, mikä mahdollisti ja kiihdytti taloudellista toimeliaisuutta ja näin ollen (olettaen, että muutkin poliittiset päätökset ovat olleet viisaita) kasvatti kansallista vaurautta ja hyvinvointia. Nämä väitteet koskevat suoraan vain hänen aikaisiaan yhteis14 MINERVAN PÖLLÖ

kuntia (tai jopa vain Englantia) eivätkä esimerkiksi feodaalisia järjestelmiä6 tai neoliberaaleja markkinatalousyhteiskuntia. Joka tapauksessa, Mandeville avaa ja paljastaa (kuten hyvän satiirikon kuuluu) kaikkina aikoina merkittäviä ilmiöitä ja erotteluja, joiden olemassaolon, saati merkittävyyden, myöntäminen on ollut monille teoreetikoille sietämättömän hankalaa: millä (jos millään) tavoin poliitikkojemme tulee olla tekopyhiä, missä määrin sosiaalinen käyttäytymisemme perustuu tekopyhyydelle ja missä kulkee raja hyödyllisen, harmittoman ja vahingollisen tekopyhyyden välillä.

Lähteet Davidson, Jenny (2004): Hypocrisy and the Politics of Politeness. Manners and Morals from Locke to Austen.

Cambridge University Press, Cambridge.

Dickey, Laurence (1990): Pride, hypocrisy and civility in Mandeville’s social and historical theory. Critical Review, 4:3. s. 387-431.

Goldsmith, M.M. (2004): Mandeville, Bernard (bap. 1670, d. 1733). http://www.oxforddnb. com/index/101017926/Bernard-Mandeville (30.6.2017) Mandeville, Bernard (1988): The Fable of the Bees or Private Vices, Publick Benefits, 2 vols. With a Commentary Critical, Historical, and Explanatory by F.B. Kaye.

Vol. 1. Liberty Fund, Indianapolis. http://oll.libertyfund. org/titles/846 (30.6.2017). Teos julkaistu alunperin 1732.

Viite: FB. Mandeville, Bernard (1720): Free Thoughts on Religion, the Church, and National Happiness. T. Jauncy and J. Roberts, Lontoo. Viite: FT. Mandeville, Bernard (1732): An Enquiry into the Origin of Honor, and the Usefulness of Christianity in War. John Brotherton, Lontoo. Viite: OH. Runciman, David (2008): Political Hypocrisy: the Mask of Power, from Hobbes to Orwell and Beyond. Princeton University Press, New Jersey.

6 Dickey (408) kuvaa mielenkiintoisesti, miten Mandevillen mukaan kaupallisten yhteiskuntien kunnia- ja ylpeyskäsitykset olivat kehittyneet keskiaikaisten käsitysten pohjalta. Näiltä osin Mandevillen tarkastelu lähestyy Nietzschen genealogiaa. Ajan kuluessa ja olosuhteiden muuttuessa kaupallinen, moderni ylpeys syrjäytti keskiaikaisen mentaliteetin, joka oli käynyt pikkuhiljaa hyödyttömäksi.

David Hume’s Dilemma Mika Leinonen “For my part, when I enter most intimately into what I call myself, I always stumble on some particular perception or other, of heat or cold, light or shade, love or hatred, pain or pleasure. I never can catch myself at any time without perception, and never can observe anything but the perception.” (Hume, 1740, Book I, Part IV, Sect. VI).

W

hen inquiring into the nature of selfhood David Hume (17111776) faces an unsettling dilemma.

In A Treatise of Human Nature (Hume, 1740) he explains, that when he observes his own subjective experience, he only encounters particular perceptions, to which the self somehow relates to without being able to completely identify with. Any bundle of perceptions is constituted, according to Hume, only of such individual perceptions, and never include a perception of the self, while the criteria for ‘the self ’, if there ever is anything of the kind to be discovered, must in some sense remain invariant over the ever fluctuating stream of experiences. When retaining a critical attitude while inquiring for ‘the self ’ from any bundle of particular perceptions might result in never being able to find oneself. After all, when investigating into one’s own subjective experience one might always stumble upon some perception: experience coldness or pain or of light coming to one’s eyes, or of darkness when eyes closed etc., that undoubtedly belong to oneself - if it really wasn’t oneself that was experiencing coldness, pain, light, or darkness, then how could such experiences rise up in the first place? To whom do these experiences belong to; what is ‘the self ’ that is undergoing all these states of consciousness? When inquiring into the very nature of selfhood Hume does not encounter anything resembling his idea of ‘the self ’, that is, no-

thing quite suffices for him to fill the criteria of identity of ‘the self ’. This might prove to be an unsettling result, since it could cause one to be persuaded into an account called eliminativism about the self, according to which there is no such thing in the world as ‘the self ’.

A

merican philosopher Daniel C. Dennett observes the matter of selfhood in a somewhat similar manner with slightly diverging results (Dennett, 1991). The Dennettian account of selfhood tries to find some middle-ground position between having to choose either eliminativism or the view in which ‘the self ’ is an immaterial Cartesian ego or nonphysical soul, a ‘ghost in the machine’ so to say.

Dennett draws an analogy between human beings as organisms, or as a collection of organisms, and a colony of termites. The organized compound of termites might cause one to look at the termites, at the million semi-independent agents, with a belief, as if each and every one of them have an individual soul or distinct consciousness of oneself, and in the same way, according to Dennett, it seems to one as if the organization of a human being is so wonderful, that it must have a soul as an unifying principle behind or inside of it. (Ibid., p.839). In the Dennettian account biology functions as a kind of a crude fundamental level of human reality, to which the phenomena of subjective conscious experience is in Dennett’s mind somehow reducible to. We, as selves, are just a collection of millions of independent mindless robots, Dennett could say. Dennett also explains, that our human cognition is wired in such a way that we almost cannot resist constructing an image or a narrative story around ourself; our brains just spin a web of words and deeds in the way that a spider spins a web, driven merely by our innate survival instincts, which are provided by evolution. Selves for Dennett are ‘remarkable constructions’ for the means of extending the 3/2017 ? 15

human territorial boundaries into rich social and cultural lives.

The creation of a narrative about oneself is the crucial point in Dennett’s account of selfhood. When creating a story about ourself we rely on the implicit assumption that we are engaging others actively to listen to us, and for this purpose, according to Dennett, we have to posit an active agent, a fictitious unified image, a substantive self. This is merely done by postulating a centre of narrative gravity, which functions as an enormous simplification of the lived experiences, in the similar way in which a theoretical centre of gravity in physics helps in calculating theories (ibid., pp.842-843). While the alleged reductive relation of consciousness to biology seems to be mostly rhetorical - we lack, after all, the a priori means of deciding the jump from the concept of ‘consciousness’ to ‘biology’ and vice versa (although Dennett does treat his reductionism as an aprioristic principle) - one is obliged to agree, that this kind of psychological or narrative self is ‘yet another abstraction’. It succeeds in providing Dennettian account with some conditions for the identity of ‘the self ’ Hume struggled with. Their means of going into the question about selfhood are similar in a way that both of them are positing some conditions for the existence of ‘the self ’ in objects that we are able to consciously observe and reflect upon.

I

n deconstructing Hume’s claim and Dennettian account it might, I think, prove to be useful to establish some way of understanding how self-consciousness itself is given in our immediate experience. Phenomenologically, there is always two possible ways of understanding self-consciousness, which is to say that our experience of the self can be structured into two distinct domains. Dorothée Legrand explains this distinction as being that of self-as-object and self-as-subject (Legrand, 2011, p.205). We are here able to understand the self as being an object of our awareness on one hand (self-as-object), that is, possibly as a collection of objects observed in conscious experience, and we are also able to understand the self as being the

16 MINERVAN PÖLLÖ

subject of experiences (self-as-subject) from the perspective of self-awareness. For an example, when observing a wound in one’s own finger, the finger, through which the wound is subjectively experienced, becomes an object in one’s experience, which undoubtedly at the same time is in the very constitution of the observing self as it belongs to the domain of self-as-object.

Given the nature of subjectivity itself, awareness of oneself as a subject of experience is irreducible to particular objects or perceptions; although we, as conscious agents, may intentionally point at certain perceptions or objects as belonging to the self, subjectivity or selfhood belongs to the very constitution of conscious experience itself (Zahavi, 2005). In the words of Jean-Paul Sartre (1905-1980): “all that there is of intention in my actual consciousness is directed towards the outside, toward the world. In turn, this spontaneous consciousness of my perception is constitutive of my perceptive consciousness. In other words, every positional consciousness of an object is at the same time a non-positional consciousness of itself.” (Sartre, 1956, pp.12-13).1 1 Just to clarify: I do not think that this minimum of subjectivity in all conscious experience can in any way be understood as something which is disembodied from physical reality, in fact, all phenomenal subjectivity can be quite coherently understood as being constitutively embodied (for example, Gallagher, Zahavi, 2016, §4)

E

very intentional state of consciousness, which is aimed at some object of experience, of remembering, of perceiving, sensing, etc., is always characterized by having two poles: an intentional object of awareness, which is remembered, perceived, sensed, etc., and a subject who is undergoing such states of consciousness. The self-as-object corresponds to all of the objects of awareness that one can consciously observe as belonging to oneself.

In Hume’s dilemma, the perceptions one has in one’s own subjective experience, while not fulfilling the definitive identity criteria for ‘the self ’, still are related to the self by belong to the domain of self-as-object. They relate to the self for example by being perceived properties of oneself. The subjective awareness of the perceiving itself gives hints about the nature of ‘the self ’; in perceiving the self-as-a-bundle-of-objects the subjective nature of the experience is always corresponding to the self-as-subject also, to that which rightly belongs to the very constitution of conscious experience itself.

One can experience almost any amount of variations in the stream of changing perceptions and one can spout almost any kind of narrative stories about oneself, but what remains unchanging and unexplained is the very experience of the perceiving or of the storytelling.

For example, when one observes the change of perception when putting one’s sunglasses on, one does not simply explain the change in one’s vision to oneself by listing all the different individual perceptions one experiences by one’s senses. Explaining any such phenomena requires that one has firsthand understanding of what has happened, of the change in perception by first experiencing it subjectively. It is only after having observed one’s perceiving itself one can remember what happened, and then maybe start to build a narrative around it.

Overlooking the subjective nature of the conscious experience itself is why both Hume and Dennett, in my view, fail to establish a satisfying account of selfhood.

T

he problems we face when trying to describe subjectivity might be overwhelming, after all, how are we to represent something which is lived and experienced with words that are dead and static? Sartre was troubled by problems of a similar kind. In Dan Zahavi’s interpretation of La transcendence de l’ego Sartre’s stance is that the stream of consciousness is not in need of any exterior, unifying principle, since the stream of consciousness is in itself individuated; it unifies itself. An adequate description of lived consciousness would therefore not include any ego, since, when absorbed in our experience, no ego appears (Zahavi, 2005, pp.100-101). This is Hume’s claim in different terms. The unifying function of the ego appears only when we “adopt a distancing and objectifying attitude toward the experience in question” (ibid.) in the act of reflecting upon our lived life. This is when we usually begin to construct stories and posit ourselves as the center of their narrative gravity.

It is true that Hume can never catch himself without perceiving, but the understanding of the perceiving itself is distinctly present when he makes his claim. Identifying indefinitely with the individual sense perceptions might not provide one with a satisfying account of selfhood, but to address the first-personal experience one has of them shows that, in the end, there is no dilemma regarding the self. There is a paradox.

Existence of a conscious subject, in Husserlian terms, is a concrete and contingent fact, but the task at hand is really to explain the ‘paradox of human subjectivity’, that of being an experiencing subject and an experienced object in the world at the same time (Legrand, 2011, pp.208209). It might be, I am tempted to claim, that one is a self insofar as one has any first-personal conscious experience, and overlooking this may be a sign of a serious flaw in one’s method of inquiry.

This text is an edited version of an essay that I wrote for a seminar called ‘The Nature of the Self ’. The seminar was held in University of Helsinki (2016-2017) by Dr. Donnchadh O’Conaill.

3/2017 ? 17

References: Dennett, Daniel, C., ‘The Reality of Selves’, from: 1991, Consciousness Explained, London - Penguin Books Gallagher, Shaun, and Zahavi, Dan, ‘Phenomenological Approaches to Bodily Self-Consciousness’, from: The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Winter 2016 Edition), Edward N. Zalta (Ed.), URL=https://plato. stanford.edu/archives/win2016/entries/self-consciousness-phenomenological/ Hume, David, ‘Of Personal Identity’, from: 1740, A Treatise of Human Nature Legrand, Dorothée, 2011, ‘Phenomenological Dimensions of Bodily Self-Consciousness’, from: The Oxford Handbook of the Self, Shaun Gallagher (ed.), Oxford Oxford University Press Sartre, Jean-Paul, 1956, Being and Nothingness, (1943, L’Être et le néant, translated by: Hazel E. Barnes), New York - Washington Square Press Sartre, Jean-Paul, 1936, La transcendence de l’ego, (‘The Transcendence of the ego’, translated by: Williams, F., Kirkpatrick, R., 1957, New York - The Noonday Press), Paris - Vrin Zahavi, Dan, 2005, Subjectivity and Selfhood, London MIT Press

18 MINERVAN PÖLLÖ

Runoja, aforismeja ja TAAVEJA Pessimistin poikasen kysymyksiä –kokoelmasta Kätken suruni hymyllä, Peitän itkuni naurulla, Elämäni on hirveän mahtavaa, Vai onko?

Hei minä, muista tämä: Joka päivä kävelet avunpyynnön ohi.

Ohoi, rakas apu! Missä sinä olet?

Jos osaisin rakastaa, olisin rakastunut.

Jos osaisin sanoa jotain hyvää, olisin rakastettu.

Jos osaisin elää, olisin kuollut.

Siis olenko kuollut elävä?

Sofia Kemppinen

Yritin kirjoittaa sinulle rakkausrunoa mutta sain aikaan vain sanan lentokone koko paradigman lentokone lentokoneen lentokoneetta lentokoneessa lentokoneesta lentokoneesen lentokoneella lentokoneelta lentokoneelle lentokoneena lentokoneeksi lentokoneetta näin unta että lensit lentokoneella luokseni lentokoneetta lentokoneena lentokoneessa Ruut Lahdenmäki

3/2017 ? 19

20 MINERVAN PÖLLÖ

Kuva Mona Tärk

3/2017 ? 21

Jos veri ei enää kierrä sun kalliissa kädessä niin mitä mä sitten teen en sanonut että olisit minun mutta usein kuvittelin niin Ruut Lahdenmäki

22 MINERVAN PÖLLÖ

Whammy A short story by Zacharias Hägerstrand

A

t some point in time, Johan and Anna had encountered each other at a party, arranged by a friend they both happened to be acquainted with, though Anna didn’t know who this tall, dirty-blond stranger was, and Johan didn’t know her either. So Anna, sixteen years of age, had slid up to Johan, twenty-one and standing by the western-most wall of the room, to initiate conversation. She was flirting. He was drinking. They left the party at the same time, headed off in the same direction, towards a shared destination: Anna’s home. More specifically, Anna’s room, as she was living with her father, the mother gone for reasons unknown to Johan, since he didn’t ask.

And considering his drunken state, the slushy, slurred words would’ve left his mouth signifying nothing, had he even cared to try. Digression.

They had made their way past the lair of the sleeping dragon (father) into her room, but when Johan’s skin made contact with the soft fabric of the bed, he fell fast asleep and nothing more was to be done that night. He dreamt of horses, for some reason. She couldn’t sleep, much less dream, and eventually retired to the living room couch for a midnight-marathon of some series, name unknown.

A week later, Johan is invited by Anna to her place to resume where they left off last time. At least, this is what Johan thinks she’s implying, judging by the tone of her voice. He decides to go; declining doesn’t seem like an option. Like turning down a promotion. Not that he necessarily has got any feelings for her, but he thinks it will make for a pleasant experience, and subsequently a nice anecdote. A memory.

In the hallway to Anna’s home Johan encounters her dad, Mr. Lehtinen, who is headed out for his night-shift at the pizza-place nearby.

Mr. Lehtinen gives Johan a stern look.

Are you gonna give it to her good, he asks.

Johan doesn’t know what to say.

I’m just kidding. You kids have fun now, Mr. Lehtinen says, chuckling as he opens the door and leaves. Anna appears.

Hi, he says.

Hi, she says.

Does your dad know how old I am, he asks.

She answers him with a smile, and adds: I wanna watch porn.

Weird family, he thinks, but answers with a nod.

She leads the way to her room. The laptop is on the table and there are two chairs in front of it, with cute stickers plastered all over. The walls are tinted somewhat red, and there are plushies hiding behind the pillows on the bed. r-e-d-t-ub-e she types into the search bar.

What kind of porn do you like, she asks.

He shrugs.

I like rough porn, she says. The video starts.

A woman is sitting on a chair. Three men enter the room.

It’s 10 pm, Saturday. Rupert is leaving the bar. He wasn’t drinking by his lonesome, but all of his friends left too early. Too early. Why did he decide to leave now, he asks himself as he is walking, walking as you would when drunk, when drunk he always asks himself a thing or two, delightly, he knows it’s not a proper word, 3/2017 ? 23

as he is walking up the desolate street. Unusually empty, this street, but he pays no mind.

Another block. He notices a man standing by the corner of the intersection. He looks to be about five or six years older than Rupert, so twenty-four or twenty-five. The man notices Rupert and approaches him, asking for a lighter. Rupert doesn’t smoke. The man, denied, starts walking up the street. Rupert continues on the same path, but his steps are quicker and he soon passes the man. However, he now hears the man’s steps speeding up, and having reached Rupert, the man puts his hand on Rupert’s shoulder. Rupert turns around.

Johan wakes from a dream to the moaning and gagging of two women and one man. He doesn’t remember when he fell asleep, but they must’ve been watching porn for quite some time.

His body is leaned towards Anna’s, his head resting on her shoulder. She hasn’t complained.

He dreamt of intercourse with something feline in nature, enjoyable intercourse, initiated as he remembers it, by a kiss on the neck. Looking

down her shirt, he sees her heart beating fast.

Her skin is almost burning. I want to return to the dream, he thinks, and softly kisses her neck.

Though the man doesn’t say anything, the eyes betray his intentions. Rupert dodges an attempted kiss and tries to pull away, but the man has a firm grip. He feels the intoxication fading, giving way to fear. The man punches him in the stomach and this time succeeds in kissing Rupert. The warmth of the lips unnerves Rupert even more, and he chops at the man’s neck.

The man is drunk as well, much more so than Rupert, and staggers heavily from the blow. He grabs Rupert by the throat, Rupert punches him in the face. The pain in his hand is numbed by whatever inebriation is left in him, and he keeps punching the man, who doesn’t really seem affected. Rupert doesn’t get a lot of time to think, but he worries about not being physically strong enough to fight this man. The man pushes Rupert to the ground and falls on top of him. His breath smells heavy, and his hand is grabbing all over Rupert, poking and stroking over all the crevices he can find. Rupert lands another hit in the temple of the man, who falls over. Rupert gets up and runs as fast as he can.

All stores and doors are closed, and there are no lights in the windows.

After running a couple of blocks, Ruperts stops to catch his breath, outside of a pizza-place that happens to be open. This is the place he usually comes to after a night out to get a meal.

He asks the cashier for water. He sits down in a booth by the wall. There is a television mounted on another wall, on which a vacation-advertisement is playing. People are running alongside the waves on a yellow-white beach. Kids are hoisted up by their parents.

What the fuck is this I hear about you getting paid for hunting pussy, a man in the booth behind Rupert’s asks.

No you see, we drive three-hundred-and-sixty days a year, right? That’s way illegal, so our company bosses make it up to us by paying for

24 MINERVAN PÖLLÖ

us going to Greece, right? And there, they’ve even paid for these girls! They’re like seventeen or something man, never even seen a real cock before. Plus our company gets away with not paying taxes or some shit. But man, they’re ripe for the picking, those girls, I’m just ravaging them, another man replies.

Ravaging, huh, the first man says.

I’m driving my goddamned life away, man.

I’m not missing out on picking some cherries, the second man replies.

A nice time, the first man says. The men laugh.

Anna and Johan are having sex. He can feel her body clenching up. Didn’t she want this?

This is what sex is, after all, he thinks. He decides to eat her out, but she stops his head with her hands halfway down.

counter, to the kitchen, to the only man working at this hour that he knows by name, Mr. Lehtinen. He asks Mr. Lehtinen to drive him home.

Mr. Lehtinen says that he can call him a cab.

Rupert shakes his head and demands, almost screaming, that Mr. Lehtinen drive him home.

Look son, I’ll call the cab and it’ll be here real quick, and then you’ll get home. That’s all I can do, Mr. Lehtinen says.

Rupert tries to keep the tears at bay as he accepts.

Mr. Lehtinen follows Rupert to the cab. He tells the boy to stay safe. Rupert gets into the cab and closes the door. The cab and its red eyes disappear behind the buildings on the empty street. Bustling, drunken, cheerful laughs are heard inside the pizza-place.

No, she says. He re-inserts his dick and continues to grind, pump, fuck, until he comes and collapses on top of her. He kisses her neck.

Don’t, she says.

He gets up and throws the condom in a bin.

They don’t say anything to each other. He’s never had a hard time falling asleep. This is no exception. But he can feel her shaking next to him, silently. Is she laughing? Or is she crying?

Rupert gets up and heads down a stairway.

The restaurant’s toilets are located in the cellar.

There are three doors, all white, none of them indicating that they are in fact toilets. Ruperts opens the middle door. Inside is what seems to be some kind of refrigeration area and an angry dog chained to a pole, barking when it sees Rupert. A man yells at Rupert to close the door.

The door to the left turns out to be a toilet. Rupert goes inside. When he comes out he notices the man from before entering the door on the opposite side, but the man doesn’t notice Rupert. Rupert runs up the stairs, and behind the 3/2017 ? 25

Epävarmuus ahdistaa keskiluokkaa Janne Karisto

Juha Siltala: Keskiluokan nousu, lasku ja pelot. Otava. 494 s.

K

un Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia ilmestyi vuosituhannen alussa, elinkeinoelämä harmistui sen saamasta huomiosta.1 Ankeuden apostoliksi syytetty Suomen historian professori iski jälleen viime keväänä. Uusimmassa kirjassaan Keskiluokan nousu, lasku ja pelot Siltala on huolissaan keskiluokkaisista ihmisistä, jotka kokevat itsensä petetyiksi elämänlaadun huonontuessa.

Siltalan mukaan keskiluokkaiset ovat omalla työllään eläjiä, erotuksena sekä huono-osaisista että etuoikeutetusta yläluokasta. Hän ei määrittele keskiluokkaa tulojen, varallisuuden tai kulutustottumusten perusteella vaan katsoo siihen kuuluviksi ne, jotka uskovat ahkeroinnin ja ponnistelun palkitsevan. Kovan työn tuloksena viimeistään omilla lapsilla on helpompi elämä ja leveämpi leipä kuin itsellä.

Teoksessa vyörytetään lukijalle tilasto- ja tutkimustietoa siitä, miten keskiluokkaisten ihmisten asema ja palkkataso on laskenut erityisesti Yhdysvalloissa. Suomessa keskiluokalla menee

1 Seurauksena oli paljon esimerkiksi tällaista: http:// www.eva.fi/blog/2010/11/16/eva-raportti-mainettaan-parempi-tyo/2924/

26 MINERVAN PÖLLÖ

kuitenkin vielä hyvin, ainakin tiettyjen mittarien valossa. Monet Siltalan tulkinnan kriitikot kiirehtivätkin muistuttamaan esimerkiksi Satu Ojalan ja Pasi Pyöriän laajasta selvityksestä, joka ei tue ajatusta kotimaisten palkansaajien aseman huonontumisesta viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana.2 Siltalan varsinainen sanoma on, että myös suomalaisen keskiluokan on vallannut menettämisen pelko. Vuoden 2013 työolotutkimuksessa pelko työpaikan menettämisestä ja lomauttamisesta oli historiallisen suurta.3 Sosiaalinen nousu ja turvallisen elämän saavuttaminen kohtuullisin ponnisteluin on vaikeutunut, ja putoaminen on tullut mahdolliseksi. Koulutus ei enää takaa varmasti nousua keskiluokkaan. Nuoret ymmärtävät tämän, heitä stressaa ja ahdistaa.

Seurauksena on itsekkyyttä, kun omasta asemasta taistelu vie voimat eikä muiden mukana pysyminen jaksa kiinnostaa. Suomalainen yhteiskunta on lyhytnäköisten selviytyjien joukko, jossa kukin omia konsteja käyttämällä yrittää pärjätä päivästä toiseen.

L

iike-elämäläisten ja joidenkin taloustieteilijöiden reaktio muistutti reilun vuosikymmenen takaista. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n tutkimusjohtaja Mika Maliranta ei ymmärtänyt teoksen tenhovoimaa ja kirjoitti Twitteriin: ”Millään tilastoilla ja faktoilla ei ole väliä kun kirjailijalla on omakohtaiseen kokemukseen ja tulkintaan perustuva vaihtoehtoinen totuus”.44 Opteamin asiakkuusjohtaja Elina Yrjölä ja Kauppalehden toimittaja Mikko Metsämäki syyttivät Siltalaa siitä, että tämä käyttää lähteitä valikoiden ja si2 http://www.uta.fi/yky/tutkimus/wrc/tutkimusprojektit/talouskriisithyvinvointijatyourat/index/ Ty%C3%B6n%20prekarisaatio%20Suomessa_FINAL. pdf 3 http://www.stat.fi/til/tyoolot/2013/ tyoolot_2013_2014-11-26_fi.pdf 4 https://twitter.com/Maliranta/status/853132439958548480

vuuttaa niiden saaman kritiikin.5, 6 Näihin näkemyksiin liittyvänä kuriositeettina mainittakoon, että kirjassa on yhteensä puolisentoista tuhatta viittausta erilaisiin lähteisiin.

Näkökulmat ja mielipiteet vaihtelivat osin sen mukaan, millaisia tilastoja kukin painotti.

Kriitikoiden mielestä Siltalan synkistelylle ei ollut kunnollisia tieteellisiä perusteita, kun taas teokseen tykästyneet pitivät sitä tutkimustietoon pohjautuvana tarkkanäköisenä aikalaisanalyysina.

Vielä pahemmin teoksen synnyttämä keskustelu jumiutui kysymykseen, onko suomalaisten keskiluokkaisten kokemuksilla mitään väliä, kun heillä kerta oikeasti menee suunnilleen yhtä hyvin kuin ennenkin. Siltalan näkemystä puolustavat katsovat, että joidenkin palkansaajien asemaa kuvaavien tilastollisten lukujen pysyminen ennallaan ei kumoa sitä, että aseman säilyttäminen saattaa olla aiempaa vaativampaa ja stressaavampaa.

Toisaalta toki ihmisten näkemykset kohtuullisista ponnisteluista ovat voineet vuosikymmenten saatossa muuttua. Tässä mielessä keskiluokan ahdistus perustuu kasvaneeseen mukavuudenhaluun. Mutta entä sitten? ”Oikeasti ennen ei ollut paremmin” -muotoinen lohdutus tuskin tyydyttää ahdistuneita kovin monissa muissakaan yhteyksissä.

Loppuun konkreettinen suositus ylimalkaiseen silmäilyyn tyytyneitä varten. Lue teos, jos - oma tulevaisuus ahdistaa - oma tulevaisuus ei ahdista - kaipaat lisää mahdollisia selityksiä Trumpin suosioon - kaipaat vahvistusta näkemykselle, että työläisiä sorretaan - nyky-yhteiskunta on mielestäsi riittävän reilu - haluat lisää yleissivistystä (Tämä pätee kaikkiin Siltalan teoksiin) Minervan pöllö haastatteli Juha Siltalaa numerossa 4/2016.

5 https://twitter.com/EYrjola/status/853136031356530689 6 https://www.kauppalehti.fi/uutiset/keskiluokan-karmea-kurjistuminen-ja-juha-siltalan-synkea-maailmanselitys/GqQBqyy3

3/2017 ? 27

Mistä sä tuut, Doku Karumies? (eli kuinka opin olemaan hätiköimättä)

E

Erkki Koskimäki

lokuvaohjaaja Wille Hyvönen aiheutti hiljattain kuplintaa netissä kieltäytymällä Helsingin Sanomien yhteishaastattelusta Aku Louhimiehen kanssa. Taustalla oli Hyvösen ensi-iltaan tuleva omaelämänkerrallinen metaelokuva, joka käsittelee mieskuvaa tai yleisimmin sukupuolirooleja. Hyvönen on antanut elokuvalle nimen ”Tuntematon”, kommentoiden tiedätte-kyllä-mitä. Yhteishaastattelusta kieltäytyminen on aika harvinaista konsensus-hakuisessa Suomessa. Muistammehan kaikki onnettomat A2-illat, jossa kommentaattoriarmeijat oli istutettu studiossa vastakkain kuin brittiparlamentissa konsanaan.

Wille Hyvöstä haastateltiin joka tapauksessa NYT-liitteeseen (5.10.2017.) En kommentoi kuitenkaan tätä haastattelua muuten kuin toteamalla, että ”setä” on mainio käsite ja aion ottaa sen aktiiviseen käyttöön. Olen enemmän kiinnostunut Tuntematon –trailerin monologista, jossa faktofiktiivinen Hyvönen purkaa tuntojaan suomalaisesta elokuva-alasta. Rasittavuuden hän tiivistää Doku Karumieheen: Aku Louhimiehen ja Dome Karukosken sekasikiöön. Pikkupoikien epävarmuuksia heijastelevia miehisiä elokuvia miehisistä aiheista.

”Suru on miehistä essentiaa, jota säädellään viinalla.”

A

lkoholin kanssa kamppaileva mies on ehkä yksi selkeimpiä trooppeja, joita suomalaisesta elokuvasta löytyy. Amerikkalaisessa romanttisessa komediassa ymmärrämme välittömästi raskausskenaarion, kun nainen kuvataan vessanpöntöllä. Samoin nähdessämme viinapullon ja keski-ikäisen miehen samassa kuvassa, tiedämme heti mistä on kyse.

Tämä on tietenkin dramaturgisesti tehokasta (tai laiskaa); vai niin, tämä on tällainen kaveri.

Hahmon rakentaminen kuitataan kätevästi yhdellä kuvalla.

28 MINERVAN PÖLLÖ

Tämä ”syvällinen mieshahmo” ei ole syntynyt tyhjästä. Sen arkkityyppi löytyy Mikko Niskasen ohjaamasta Kahdeksasta surmanluodista (1972), joka alkaa sitaatilla: ”Viina se ol’ kaiken pahan alku meijän perreessä”. Elokuva (tai oikeastaan 4-osainen tv-sarja) on tosipohjainen kuvaus pienviljelijän ahdingosta tyhjentyvällä maaseudulla, joka huipentuu, kun Niskasen esittämä Pasi ampuu neljä häntä hakemaan tullutta poliisia.

Peter von Bagh kuvaili aikanaan Kahdeksaa surmanluotia tolstoilaiseksi realismiksi ja 1970-luvulla elokuvaa ylistettiin suurena saavutuksena. Pienviljelijä Pasin tosielämän vastine Tauno Pasanen kommentoi elokuvan olevan kuin sielustaan revitty. Muistan nähneeni tv-sarjan maratonina Orionissa ja paikalla oli alustamassa eräskin naistenlehtiin kirjoitteleva setänäyttelijä, joka ylisti Niskasen roolisuoritusta Pasina. Tuo liikuttava puheenvuoro sai kaikki vähänkään herkät ihmiset (itseni mukaan lukien) tuntemaan sympatiaa nimenomaan kurjaa ja alkoholisoituvaa Pasia kohtaan. Myöhemmin jutustellessani isoäitini kanssa, sain kuulla, että itseasiassa Pasin esikuva oli vankeudesta vapauduttuaan murhannut perheensä.

Kahdeksan surmanluotia on saanut statuksen realistisena kuvauksena, joka jos ei nyt oikeuta, niin ainakin inhimillistää Tauno Pasasen poliisisurmat. Sakari Toiviaisen kansallisfilmografia-artikkelissa ei mainita Pasasen tuomionjälkeisiä vaiheita, koska se riskeeraisi elokuvan (setäpiireissä) juhlitun statuksen vasemmistolaisena kuvauksena elinolojen vaikutuksesta yksilöön. Tietysti voi argumentoida, ettei Pasasen loppuelämällä ole mitään tekemistä fiktioelokuvan kanssa, mutta jos elokuva on jonkun ”sielusta repäisty”, olisi hyvä tarkastella tuon sielun tekoja kokonaisuudessaan.

Mitä ajan tällä takaa? Kärjistäen väitän: ”syvällinen, pohjimmiltaan ihan hyvä ja sympaattinen suomalainen alkoholistimies” –trooppi

perustuu mielisairaaseen ihmiseen, joka päätyi ampumaan perheensä. En tahdo teilata Kahdeksaa surmanluotia, mutta Pasin hahmoa on radikaalisti uudelleenarvioitava (ja sitä myötä kysymys elokuvan realismin asteesta herää henkiin). ÄSKEINEN ON PASKAPUHETTA! FAKE NEWS! SKRIBENTTI MOKASI! Olen pahoillani lukija, tarkistin juuri faktat ja muistin itse aivan väärin. Oikeastaan Tauno Pasanen ei ampunut perhettään, eikä häntä edes ole todettu mielisairaaksi. Hän kyllä kuristi ex-vaimonsa 2,4 promillen humalassa vuonna 1992, mutta se ei riitä nähdäkseni tekemään sitä pointtia, jonka yritän tehdä yllä.

En sano, että Tauno Pasanen on viaton, mutta edellisen kappaleen teksti antaa Pasasesta kuvan, joka ei yksinkertaisesti tunnu vastaavan todellisuutta. Kun aloitin kirjoittamaan, perustin koko käsittelytapani sille että ”muistin” ”faktat” ”oikein”. Jos olisin älynnyt tarkistaa, en olisi kirjoittanut tätä juttua laisinkaan, en ainakaan näin.

3/2017 ? 29

Luovan prosessin lapsellisuudesta Jarkko Nissinen Mitättömän urani aikana olen kohottautunut uusiin ulottuvuuksiin ainesosilla, joita hyödynnetään valitettavan vähän: naiivi optimismi ja orgaaninen toteuttamiskyky.

T

oimin kaksi vuotta Helsinki Think Companylla, jossa opiskelijoiden akateeminen osaaminen viedään käytäntöön monipuolisilla tavoilla. Yhteisölle ominaista on se, että hulluille ideoille annetaan kasvutilaa ainakin ensimmäisen vartin ajaksi.

Vartteja kertyy, ideat kasvavat ja ihmeellistä kyllä, toteutuvat joskus sellaisenaankin. Miksi tämä luomisen ihme jää kokematta suurimmalta osalta yliopisto-opiskelijoilta?

Tuhoamme varhaiset ideat varsin tehokkaasti. Olemme aina tuhonneet peruskoulusta lähtien. Tahti vain kiihtyy tullessamme yliopistolle.

Valitettavan harvalla luennolla käydyllä palautekeskustelulla on vaikutusta opetuksen sisältöön. Opiskelijoiden ajatuksia ei viedä käytäntöön, vaikka ne olisivat hyvinkin hienovaraisia ja ajankohtaisia. Kyse ei ole vain yliopistosta.

Rajoitamme myös tehokkaasti itseämme. Olen kuullut monta kertaa ryhtymisen olevan kiinni esimerkiksi valmistumisesta tai ajattelun hioutumisesta ajan x kuluessa. Näin harvemmin on, sillä emme mielestäni ole koskaan valmistautuneita prosessiin, jonka lopputulos on epävarma.

Nollariskiharha (zero-risk bias) on ilmiö, jonka mukaan ihmiset kaipaavat riskitöntä päätöksentekotilannetta. Tosielämässä riskittömiä päätöksentekotilanteita on vähän. Seuraavat valitsemamme askeleet työn ja tulevaisuuden kannalta ovat tärkeitä, ja täynnä epäonnistumisen mahdollisuuksia. Näitä askeleita olisi hyvä jo opiskeluvaiheessa hajottaa pienemmiksi etapeiksi osaksi dynaamista ja muuttuvaa prosessia sen sijaan, että halvaantuisimme tämän järkälemäisen ongelman edessä. Esimerkiksi heittäytyminen tiimityötä ja ongelmanratkaisua

30 MINERVAN PÖLLÖ

vaativiin haasteisiin opettaa vuorovaikutuksen perusteista. Monilla perustaidot ryhmätyöskentelyssä on hukassa tai perustuvat päivitystä vaativiin käsityksiin. Toimiva tiimi on kullanarvoinen asia. Koskaan se ei ole itsestäänselvyys ja siksi tiimityöskentelytaitoja on niin tärkeää harjoitella.

Mikään ei ole yhtä innostavaa kuin luovan prosessin aloittaminen ryhmässä, jonka osallistujat ovat sitoutuneita, avoimia ja tavoitteellisia. Parhaat kohtaamani ryhmät ovat löytäneet oman tavan keskustella. Oma keskustelutyyli löytyy silloin, kun keskustelu aloitetaan omalla ainutlaatuisella äänellä. Harvat aloittavat. Harvat uskaltavat kummallisten ennakko-oletusten vuoksi. Meillä on runsaasti kummallisia käsityksiä siitä, mitä toiset ihmiset meistä ajattelevat.

Ehkä ne ovat rakenteita tai diskurssin palasia, mutta niistä olisi päästävä eroon. Yhteinen sopimus lievästä hulluttelusta toimii hyvin. Jos edes yksi tämän kirjoituksen jälkeen muodostuva ryhmä tiedostaa sanomani, koen olevani onnistunut tavoitteessani.

Mikään ei ole yhtä lannistavaa kuin upeasta ryhmästä nousseen hienon idean toteuttamatta jättäminen. Tämän saisi sisäistää kaikkien hackathoneja ja ratkaisukilpailuja järjestävät tahot. Eräs ystäväni on siitä poikkeuksellinen, että kaikki hänen lounastauolla nousevat ideat todennäköisesti toteutuvat. Erinomaisen sympaattinen piirre, joka on vienyt häntä eteenpäin urallaan. Liian harvoin pidämme itseämme tilivelvollisina ideoitamme kohtaan. Pienet teot ja päätökset ovat tulevaisuuden kannalta herkullisia. Päätin erään filosofin kanssa laittaa itseni likoon 4UNI-ratkaisukilpailussa 2015 ja toteuttaa kilpailussa nousseen ideamme. Elämäni parhaita päätöksiä, joka edelleen muokkaa seuraavia askeleitani yhä epävarmemmaksi käyvässä ympäristössä.

Toivon, että sinäkin koet sen. Luovan prosessin lapsellisen alun, joka vie mennessään.

PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ PROJEKTIKOORDINAATTORI PROJEKTISIHTEERI PROJEKTITYÖNTEKIJÄ PROJEKTIASSISTENTTI PROJEKTIAVUSTAJA PROJEKTIJOHTAJA PROJEKTIVASTAAVA PROJECT MANAGER HANKEPÄÄLLIKKÖ HANKESUUNNITTELIJA PROJEKTIASIANTUNTIJA HANKEVASTAAVA PROJEKTIKEHITTÄJÄ PROGRAM COORDINATOR HANKENEUVOJA PROJEKTINEUVOJA PROGRAM MANAGER HANKEASIANTUNTIJA EU-PROJEKTIKOORDINAATTORI HANKEVETÄJÄ PROJECT OFFICER PROJEKTINJOHTAJA EU-HANKEKOORDINAATTORI EU-PROJEKTINEUVOJA HANKEJOHTAJA HANKESIHTEERI ICT-PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ JOHTAJA TOIMINNANJOHTAJA KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ TOIMITUSJOHTAJA PALVELUPÄÄLLIKKÖ TALOUSPÄÄLLIKKÖ KEHITYSPÄÄLLIKKÖ HALLINTOPÄÄLLIKKÖ HALLINTOJOHTAJA TOIMISTOPÄÄLLIKKÖ KOULUTUSPÄÄLLIKKÖ KUNNANJOHTAJA PÄÄSIHTEERI MYYNTIPÄÄLLIKKÖ PÄÄLLIKKÖ MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ YHTEYSPÄÄLLIKKÖ OSASTOPÄÄLLIKKÖ TALOUSJOHTAJA MANAGER KEHITYSJOHTAJA REHTORI YKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ TOIMISTONJOHTAJA HENKILÖSTÖJOHTAJA KAUPUNGINJOHTAJA APULAISJOHTAJA MYYNTIJOHTAJA PERUSTURVAJOHTAJA PANKINJOHTAJA LASKENTAPÄÄLLIKKÖ TUOTEPÄÄLLIKKÖ SOSIAALIJOHTAJA ASIAKASPÄÄLLIKKÖ ASIAKKUUSPÄÄLIKKÖ RAHOITUSPÄÄLLIKKÖ OSASTONJOHTAJA ALUEPÄÄLLIKKÖ YKSIKÖN JOHTAJA OHJELMAPÄÄLLIKKÖ ALUEJOHTAJA JÄRJESTÖPÄÄLLIKKÖ OHJELMAJOHTAJA SENIOR MANAGER SIJOITUSJOHTAJA ASIAKASPALVELUPÄÄLLIKKÖ RYHMÄPÄÄLLIKKÖ DIRECTOR TIETOHALLINTOPÄÄLLIKKÖ KOULUTUSJOHTAJA TOIMIALAJOHTAJA PALVELUESIMIES KEHITTÄMISJOHTAJA KANSAINVÄLISTEN ASIOIDEN PÄÄLLIKKÖ TILASTOPÄÄLLIKKÖ COMMUNICATIONS MANAGER SALES MANAGER PALVELUJOHTAJA SIVISTYSTOIMENJOHTAJA RISKIENHALLINTAPÄÄLLIKKÖ AVOPALVELUNJOHTAJA BUSINESS MANAGER ASIAKKUUSJOHTAJA FINANCIAL MANAGER TEAM LEADER TIETOPALVELUPÄÄLLIKKÖ APULAISTOIMISTONJOHTAJA ALUEKEHITYSPÄÄLLIKKÖ ESIMIES TIETOHALLINTOJOHTAJA

APULAISOSASTOPÄÄLLIKKÖ KUNTOUTUSPÄÄLLIKKÖ PRODUCT MANAGER JÄRJESTELMÄPÄÄLLIKKÖ AIKUISKOULUTUSPÄÄLLIKKÖ VICE PRESIDENT SIJOITUSPÄÄLLIKKÖ KASSANJOHTAJA VARATOIMITUSJOHTAJA DEVELOPMENT MANAGER SIJOITTAJASUHDEPÄÄLLIKKÖ APULAISKAUPUNGINJOHTAJA INTENDENTTI EDUNVALVONTAJOHTAJA TIIMINVETÄJÄ PAIKALLISJOHTAJA TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ VALMIUSPÄÄLLIKKÖ VUOROPÄÄLLIKKÖ SUUNNITTELUJOHTAJA APULAISTIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ KORVAUSPÄÄLLIKKÖ KANSAINVÄLISTEN ASIOIDEN JOHTAJA OPETUSTOIMENJOHTAJA RATKAISUPÄÄLLIKKÖ TEOLLISUUSNEUVOS OPISKELIJAPALVELUIDEN PÄÄLLIKKÖ LUOTTOPÄÄLLIKKÖ PARTNER YHTEISKUNTASUHDEJOHTAJA YHTEYSJOHTAJA ARVIOINTIPÄÄLLIKKÖ ASSOCIATE EXPERT HANKINTAPÄÄLLIKKÖ AIKUISKOULUTUSJOHTAJA ELINKEINOTOIMENJOHTAJA ELÄKEKÄSITTELYPÄÄLLIKKÖ JAOSTOPÄÄLLIKKÖ JOUKKOLIIKENNEPÄÄLLIKKÖ JULKAISUPÄÄLLIKKÖ KASVATUSJOHTAJA KAUPUNKITUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖ KIRJANPITOPÄÄLLIKKÖ TYÖVOIMANEUVOJA TYÖVOIMAOHJAAJA ASIAKASNEUVOJA ASIAKASSIHTEERI PALVELUNEUVOJA ERIKOISTYÖVOIMANEUVOJA URASUUNNITTELIJA YRITYSNEUVOJA YKSILÖVALMENTAJA REKRYTOINTIKONSULTTI JOHTAVA TYÖVOIMANEUVOJA TYÖELÄMÄVALMENTAJA TYÖVOIMAKONSULTTI TYÖVOIMAKÄSITTELIJÄ TIEDOTTAJA VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ VIESTINTÄJOHTAJA VIESTINTÄKONSULTTI TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ TOIMITTAJA VIESTINNÄN SUUNNITTELIJA COPYWRITER PÄÄTOIMITTAJA TIEDOTUSSIHTEERI VERKKOTOIMITTAJA VIESTINTÄASIANTUNTIJA COMMUNICATIONS SPECIALIST TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ VIESTINTÄKOORDINAATTORI TOIMITUSSIHTEERI KUSTANNUSTOIMITTAJA VIESTINTÄSUUNNITTELIJA VERKKOTIEDOTTAJA MEDIA-ANALYYTIKKO ALUETIEDOTTAJA WEB-TOIMITTAJA INFORMATION DESIGNER COMMUNICATIONS DIRECTOR ERIKOISTOIMITTAJA LEHDISTÖAVUSTAJA MEDIASEURAAJA MEDIASIHTEERI TIEDOTTAJA-TOIMITTAJA VIESTINNÄN TUOTTAJA VIESTINTÄASSISTENTTI VIESTINTÄMARKKINA-ASIANTUNTIJA VIESTINTÄVASTAAVA COMMUNICATIONS OFFICER CORPORATE COMMUNICATIONS MANAGER DIRECTOR OF COMMUNICATIONS PUBLIC RELATIONS EU-ALUETIEDOTTAJA INFORMATIONSANSVARIG JULKAISUTOIMITTAJA HENKILÖSTÖPÄÄLLIKKÖ

HENKILÖSTÖKONSULTTI HENKILÖSTÖSUUNNITTELIJA HENKILÖSTÖASIANTUNTIJA HR-SPECIALIST TYÖNSUUNNITTELIJA HR-ASIANTUNTIJA HR-KONSULTTI HENKILÖSTÖASSISTENTTI HR-MANAGER HENKILÖSTÖSIHTEERI HENKILÖSTÖNEUVOTTELIJA HR ASSISTANT HENKILÖSTÖKOORDINAATTORI HR-KOORDINAATTORI HENKILÖSTÖN KEHITTÄJÄ HR-KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ HR DIRECTOR HENKILÖSTÖNKEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ HENKILÖSTÖPALVELUPÄÄLLIKKÖ HRD-KONSULTTI HR-SUUNNITTELIJA BUSINESS HR HENKILÖARVIOINTIASSISTENTTI HENKILÖSTÖASIAINHOITAJA HENKILÖSTÖN KEHITTÄMISJOHTAJA HENKILÖSTÖN KEHITYSPÄÄLLIKKÖ HENKILÖSTÖVASTAAVA HR ADMINISTRATOR HR ASSISTENTTI HR- JA VIESTINTÄASIANTUNTIJA HR OFFICER HR PROJEKTIKOORDINAATTORI HR TRAINEE HRM ASIANTUNTIJA HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ HR-PARTNER HR-PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ HRS SYSTEMS SPECIALIST HR-VASTAAVA HUMAN RESOURCES MANAGER ASIANTUNTIJA ERITYISASIANTUNTIJA KONSULTTI ANALYYTIKKO YLIAKTUAARI KANSANEDUSTAJAN AVUSTAJA EKONOMISTI CONTROLLER INFORMAATIKKO ASIAMIES KEHITTÄMISKONSULTTI NEUVONANTAJA ERITYISAVUSTAJA SPESIALISTI HARJOITTELIJA VEROASIANTUNTIJA TEKNOLOGIA-ASIANTUNTIJA CONSULTANT ACCOUNT MANAGER SIJOITUSASIANTUNTIJA PÄÄEKONOMISTI ELÄKEASIANTUNTIJA TIETOASIANTUNTIJA SALKUNHOITAJA ERIKOISASIANTUNTIJA PALVELUASIANTUNTIJA VEROTARKASTAJA EDUSKUNTA-AVUSTAJA EU-ASIANTUNTIJA SENIOR CONSULTANT JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJA RATKAISUASIANTUNTIJA EDUNVALVOJA VAKUUTUSASIANTUNTIJA LIIKKEENJOHDON KONSULTTI JOHTAVA ASIANTUNTIJA ASSISTANT CONTROLLER TEKNINEN ASIANTUNTIJA FINANCE CONTROLLER AKTUAARI VALMENNUSKONSULTTI JUNIORKONSULTTI KEHITYSYHTEISTYÖN ASSISTENTTI INFORMATION SPECIALIST RISKIANALYYTIKKO TYÖMARKKINA-ASIAMIES BUSINESS CONTROLLER CRM-ANALYYTIKKO JOHTAVA KONSULTTI EDUNVALVONTASIHTEERI TIEDEASIANTUNTIJA SIJOITUSNEUVOJA RESEARCH-KONSULTTI TIETOKANTA-ASIANTUNTIJA EU-AVUSTAJA TIETOPALVELUASIANTUNTIJA TALOUSNEUVOJA PÄÄANALYYTIKKO

DEALER DATA-ANALYYTIKKO LAINANHOITAJA APPLICATION SPECIALIST RAHOITUSASIANTUNTIJA YLEINEN EDUNVALVOJA MUUTOSTURVA-ASIANTUNTIJA JOHTAVA KEHITTÄMISKONSULTTI TUOTEKEHITTÄJÄ ERITYISOHJAAJA ANALYYSIKEHITTÄJÄ AVAINASIAKASPÄÄLIKKÖ CHIEF DEALER CLIENT MANAGER CUSTOMER SERVICE ADVISOR DATA MANAGER ELINKEINOASIAMIES ELINKEINOPOLIITTINEN ASIANTUNTIJA JÄRJESTÖOHJAAJA KORKEAKOULUHARJOITTELIJA KOULUTUSVASTAAVA KULUTTAJAOIKEUSNEUVOJA LASKENTA-ASIANTUNTIJA LASKENTAEKONOMI MARKET SPECIALIST OHJELMA-ASIANTUNTIJA PALVELUVASTAAVA PROGRAMME ANALYST PROGRAMMER RAKENNERAHASTOASIANTUNTIJA RECRUITMENT SPECIALIST REKRYTOIJA SENIOR ADVISOR SENIOR SPECIALIST SOPIMUSTOIMITSIJA SOVELLUSASIANTUNTIJA TALOUSASIANTUNTIJA TEAM ASSISTANT TOIMINNANOHJAAJA TUOTEASIANTUNTIJA TYÖMARKKINA-ANALYYTIKKO VAHINKOASIANTUNTIJA VARAINHOITAJA VASTAAVA VIENTIASSISTENTTI YRITYSASIANTUNTIJA YRITYSKONSULTTI YLITARKASTAJA TARKASTAJA NEUVOTTELEVA VIRKAMIES ULKOASIAINSIHTEERI SISÄINEN TARKASTAJA TULLIYLITARKASTAJA ESITTELIJÄ NOTAARI KUNNANSIHTEERI VEROSIHTEERI LÄHETYSTÖNEUVOS KANSANEDUSTAJA APULAISTARKASTAJA ALKOHOLITARKASTAJA KAUPALLINEN NEUVOS MINISTERI RIKOSTARKASTAJA VEROVALMISTELIJA KOULUTUSTARKASTAJA LAINSÄÄDÄNTÖNEUVOS TARKASTUSNEUVOS FINANSSINEUVOS FIRST SECRETARY JOHTAVA TULOKSELLISUUSTARKASTAJA KAUPUNGIN KAMREERI KAUPUNKITARKASTAJA LUOTONVALVOJA TALOUSTARKASTAJA TULLITARKASTAJA TULLIVEROTARKASTAJA VALMISTELIJA VALTIOSIHTEERI ALIVALTIOSIHTEERI AVUSTAVA ULOSOTTOMIES HALLINTOVIRKAMIES LEHTORI OPETTAJA KOULUTTAJA TUNTIOPETTAJA KOULUKURAATTORI AMANUENSSI OHJAAJA OPINTO-OHJAAJA YLIOPETTAJA YLIOPISTONLEHTORI LUOKANOPETTAJA YLIASSISTENTTI OPETUSNEUVOS KURAATTORI ERITYISOPETTAJA LASTENTARHANOPETTAJA

YKSILÖOHJAAJA TYÖVALMENTAJA OHJAAVA OPETTAJA OPPILAANOHJAAJA VERKKOPEDAGOGI YLIOPISTO-OPETTAJA ERITYISLUOKANOPETTAJA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ ERITYISSOSIAALITYÖNTEKIJÄ LASTENVALVOJA KUNTOUTUSSOSIAALITYÖNTEKIJÄ SOSIAALISIHTEERI KRIISITYÖNTEKIJÄ KUNTOUTUSASIANTUNTIJA PSYKOLOGI SOSIAALIPSYKOLOGI OSASTONHOITAJA SOSIAALIOHJAAJA PERHENEUVOJA LÄÄNINSOSIAALITARKASTAJA SOSIAALIASIAMIES KUNTOUTUSNEUVOJA JOHTAVA SOSIAALIOHJAAJA KOULUAVUSTAJA KUNTOUTUSSIHTEERI PERHETYÖNTEKIJÄ POTILASASIAMIES TUKIHENKILÖ KANSAINVÄLISTEN ASIOIDEN SIHTEERI JÄRJESTÖSIHTEERI OPINTOSIHTEERI FINANSSISIHTEERI TALOUSSIHTEERI OPINTONEUVOJA TILINTARKASTAJA KOULUTUSSIHTEERI TIETOPALVELUSIHTEERI SOSIAALIPOLIITTINEN SIHTEERI KAUPUNGINSIHTEERI ALUESIHTEERI POLIITTINEN SIHTEERI MAAKUNTASIHTEERI KAUPALLINEN SIHTEERI KEHITYSPOLIITTINEN SIHTEERI TULLISIHTEERI KANSLIASIHTEERI VIENTISIHTEERI OPINTOTUKISIHTEERI KOULUTUSPOLIITTINEN SIHTEERI YMPÄRISTÖSIHTEERI ASUNTOSIHTEERI APULAISVEROSIHTEERI ARKISTONHOITAJA KEHITYSYHTEISTYÖSIHTEERI KOULUSIHTEERI KULTTUURISIHTEERI KURSSISIHTEERI OPINTOASIAINSIHTEERI PAKOLAISSIHTEERI PÖYTÄKIRJASIHTEERI REKISTERISIHTEERI TIEDESIHTEERI TILASTOSIHTEERI TOIMIALASIHTEERI ALUEKEHITYSSIHTEERI APULAISKAUPUNGINSIHTEERI AVUSTUSPOLIITTINEN SIHTEERI ELATUSTURVASIHTEERI ELINKEINOSIHTEERI HANKINTASIHTEERI JAOSTOSIHTEERI TUTKIJA ERIKOISTUTKIJA TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ PROJEKTITUTKIJA TOHTORIKOULUTETTAVA TUTKIJAKOULUTETTAVA TUTKIMUSAVUSTAJA TUTKIMUSASSISTENTTI TUTKIJATOHTORI TUTKIMUSSIHTEERI PROFESSORI TUTKIMUSKOORDINAATTORI TUTKIMUSJOHTAJA TILASTOTUTKIJA TUTKIMUSAPULAINEN MATEMAATIKKO TILASTOTIETEILIJÄ BIOSTATISTIKKO BIOSTAATIKKO TUTKIMUSAMANUENSSI VANHEMPI TUTKIJA MARKKINATUTKIJA TUTKIMUSKONSULTTI TUTKIMUSASIAMIES YRITYSTUTKIJA HELSINGIN KAUPUNKI

HELSINGIN YLIOPISTO KANSANELÄKELAITOS TILASTOKESKUS TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS THL ULKOASIAINMINISTERIÖ TAMPEREEN YLIOPISTO NOKIA OYJ TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ TURUN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI ESPOON KAUPUNKI ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO AALTO-YLIOPISTO TURUN YLIOPISTO SISÄASIAINMINISTERIÖ EDUSKUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ VANTAAN KAUPUNKI NORDEA PANKKI SUOMI OYJ MAAHANMUUTTOVIRASTO OIKEUSMINISTERIÖ VALTIOVARAINMINISTERIÖ KEVA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO TYÖTERVEYSLAITOS ELÄKETURVAKESKUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OP-POHJOLA LAPIN YLIOPISTO TAPIOLA-RYHMÄ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO VALTIOKONTTORI HELSINGIN TE-TOIMISTO SUOMEN KUNTALIITTO SUOMEN PUNAINEN RISTI TULLIHALLITUS PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT UUDENMAAN ELY-KESKUS VALTIONEUVOSTON KANSLIA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ PIRKANMAAN ELY-KESKUS OULUN KAUPUNKI TURUN AMMATTIKORKEAKOULU VAASAN YLIOPISTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI/HUS ACCENTURE OY IF VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ OY KESKINÄINEN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ VARMA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ LIIKENTEEN TURVALLISUUSVIRASTO TRAFI MANPOWER OY VALTION TEKNILLINEN TUTKIMUSKESKUS ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ILMARINEN ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO KUNTOUTUSSÄÄTIÖ OPETUSHALLITUS SUOMEN AKATEMIA RAHA-AUTOMAATTIYHDISTYS TELIASONERA OYJ VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS POHJOLA PANKKI OYJ TEKNOLOGIAN KEHITTÄMISKESKUS TEKES VAASAN KAUPUNKI VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS ITELLA OYJ JOENSUUN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KUOPION KAUPUNKI LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU SAMPO PANKKI OYJ SVENSKA HANDELSHÖGSKOLAN TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETO FINLAND OY ULKOPOLIITTINEN INSTITUUTTI ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ ELÄKE-FENNIA KUNTOUTUSKESKUS PETREA MAASEUTUVIRASTO MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO PORIN KAUPUNKI RIKOSSEURAAMUSLAITOS SALON KAUPUNKI TAMPEREEN TE-TOIMISTO CIMO KANSAINVÄLISEN LIIKKUVUUDEN JA YHTEISTYÖN KESKUS JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY KEPA SOK UUDENMAAN VEROVIRASTO ÅBO AKADEMI ELISA OYJ INVALIDILIITTO RY METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU METSÄNTUTKIMUSLAITOS

POHJOIS-KARJALAN MAAKUNTALIITTO STOCKMANN OYJ ABP SUOMEN PANKKI SVENSKA SOCIAL- OCH KOMMUNALHÖGSKOLAN TALOUSTUTKIMUS OY AKTIA PANKKI OYJ CISION FINLAND OY HÄMEEN ELY-KESKUS HÄMEENLINNAN KAUPUNKI ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KOUVOLAN KAUPUNKI LOGICA SUOMI OY NURMIJÄRVEN KUNTA POHJOLA VAKUUTUS OY SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS SYKE VALTION TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS VEROHALLITUS VR-YHTYMÄ OY A-KLINIKKASÄÄTIÖ ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS KIRKKONUMMEN KUNTA LAHDEN KAUPUNKI PLAN SUOMI SÄÄTIÖ POLIISIAMMATTIKORKEAKOULU PRICEWATERHOUSECOOPERS OY SATAKUNNAN ELY-KESKUS SUOMEN ITSENÄISYYDEN JUHLARAHASTO SITRA TURUN TE-TOIMISTO VARSINAIS-SUOMEN LIITTO VÄESTÖREKISTERIKESKUS AKAVA RY DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU (DIAK) ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO ETERA - KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ FINNAIR OYJ INNOLINK RESEARCH OY KPMG OY AB KULUTTAJATUTKIMUSKESKUS LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU ORION PHARMA OYJ OULUN SEUDUN TE-TOIMISTO PIRKANMAAN LIITTO POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS RAUTARUUKKI OYJ SEURE HENKILÖSTÖPALVELUT OY SUOJELUPOLIISI TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ DELOITTE OY ESPOON TE-TOIMISTO FINPRO RY HANDELSBANKEN HAUS KEHITTÄMISKESKUS OY HYVINKÄÄN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS KOKKOLAN KAUPUNKI LASTENSUOJELUN KESKUSLIITTO LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU LIIKENNEVIRASTO LOUNAIS-SUOMEN AVI METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA NET EFFECT OY NOKIA SIEMENS NETWORKS PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PELASTAKAA LAPSET RY POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS PORVOON KAUPUNKI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ RAMBOLL MANAGEMENT CONSULTING SAK - SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ RY SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN LUPA- JA VALVONTAVIRASTO VALVIRA TAMPEREEN AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO FINAVIA OYJ FUJITSU SERVICES OY HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULU HELSINGIN DIAKONISSALAITOS HELSINGIN OP PANKKI OYJ KESKUSRIKOSPOLIISI KIRKON ULKOMAANAPU LIEDON KUNTA LUOTTOKUNTA METSÄLIITTO MUSTASAAREN KUNTA OULUN YLIOPISTO PIETARSAAREN KAUPUNKI - STADEN JAKOBSTAD ROVANIEMEN KAUPUNKI SIPOON KUNTA TNS GALLUP OY TURUN KAUPPAKORKEAKOULU

Me tunnemme yhteiskuntaosaajien työelämän.

Jos tarvitset tukea tai neuvoa, me palvelemme.

Liity jäseneksi. www.yhteiskunta-ala.fi