Minervan Pöllö 4/15 by Minervan Pöllö

SISÄLTÄÄ Pääkirjoitus.......................................1 Filosofiassa tapahtuu.......................2 Hermann Hessestä...........................3 Gallup................................................6 Timo Airaksisen haastattelu...........8 Suosikkietiikkaa.............................12 Työharjoittelussa Suosikki -lehdessä..........................................24 Saksalaisen kirjeenvaihtajan raportti...............16 Kuka filosofi olet? -testi.................18 Pöllöskoopit....................................20

ETUJ ÄRJE STÖ

Päätoimittajat Sofia Blanco Sequeiros Ville Louekari Toimituskunta Janne Karisto Joosua Lehtinen Taitto Carlos Lievonen Kuvitus Pihla Aaltonen Edna Huotari Carlos Lievonen Anni Tolvanen Julkaisija: Dilemma Ry Ilmestynyt vuodesta 1968, 49. vuosikerta ISSN:1239-2545 Minervan Pöllö kiittää HYYtä lehtituesta & Why Printiä painosta

Pääkirjoitus

Sofia Blanco Sequeiros Ville Louekari

aikilla on filosofinsa, joihin palaa aina mielellään uudelleen. On myös filosofeja, joihin palaaminen on pelkkänä ajatuksena luotaantyöntävä ja joihin silti palaa. Voimme vain arvuutella, millaisia tunteita Marx suonissaan kypsytteli, kun hän vuoden 1848 epäonnistuneiden vallankumousten jälkeen alkoi uudestaan lukea Hegelin Logiikan tiedettä1. Juuri jälkimmäisessä mielessä lempiasioiden hehkuttaminen tulisi elvyttää. On jo kulunut teesi, että status quo ja markkinatalous ylläpitävät ajatusta yksilöstä mieltymyksissään uniikkina lumihiutaleena. Entä asiat, jotka eivät välittömästi ole miellyttäviä, jotka saavat meidät tuntemaan sen pohjattoman kuilun, joka subjekti on? Ehkä toivo on näissä asioissa. Suosikkiasiat löytyvät läheltä. Käsitys vapaudesta, joka keskittyy itsen toteuttamisen mahdollisuuksiin, unohtaa kollektiivisen toiminnan vapauden. Kollektiivinen poliittinen toiminta on jotain, joka on (erityisesti introvertille filosofille) usein epämiellyttävää: loputonta jahkailua, persoonien yhteenottoa, epävarmuutta toiminnan vaikutuksista. Kuitenkin, kuten vanha kiinalainen sananlasku kuuluu: yksikään mies ei ole saari, ei edes filosofi, joka haluaisi olla saari. Kyseessä voi olla joukko yliopistoa puolustavia opiskelijoita ja tutkijoita, happoväkivallasta selvinneiden naisten aloittama liiketoiminta2 tai hajautettu joukko yksilöitä, joiden päämäärä

on sama: kirjoittaa, luoda ja muuttaa yhteiskuntaa. Kun päärakennuksen komeasti kaikuvan aulan täyttävä joukko huutaa Apollonin katseen alla iskulauseitaan ja juhlasalissa puhuva Stubb ”hämmentyy”3, voi vain todeta, Jacques Ranciérea seuraten, politiikan ja estetiikan kiinteän yhteyden. Suosikkiasioita ja niiden onnellisia kantajia näkee kaikkialla kun vain osaa katsoa. Asiat voivat sisältää kollektiivin tai vain yhden, josta tulee kaikista tärkein. He ovat loukkaantuneita, petettyjä sydämiä, jotka silti pelaavat seuraavan eksistentiaalisen onnettomuuden todennäköisyyksillä. Rakkaus on lopullinen lempiasia. Vuoden viimeisen Minervan Pöllön myötä päätoimittajat Blanco Sequeiros ja Louekari kiittävät. Kiitos lukijoille, haastatelluille ja tukijoille. Kiitos ennen kaikkea kirjoittajille, jotka tekivät vaikeista käsitteistä ymmärrettävämpiä tai yksinkertaisista asioista vaikeita. 1

Zizek, Slavoj (2011) Less Than Nothing. Verso, Lontoo, 252 2

http://www.stopacidattacks.org/2014/10/cafesheroes-hangout-sheroes-here-are.html 3

“Stubb näytti selvästi hämmentyneeltä saadessaan mielenosoittajien vihaa ja raivoa päälleen”, http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111220654262_ uu.shtml

FILOSOFIASSA TAPAHTUU T

eoreettisen filosofian professorin Sara Negrin juhlaluento The Challenge of Philosophical Logic pidettiin 2.12. Koska Pöllö on aika-avaruudellisessa madonreiässä - juhlaluento ei vielä palstan kirjoittamishetkellä ollut ollut ja varsinaisen luennon aikana Pöllö on jo taitossa - tyydymme onnittelemaan professori Negriä ja toivottamaan rohkeutta filosofisen logiikan haasteita vastaan ja menestystä tulevaisuuteen!

lkka Niiniluoto ja Gabriel Sandu bongattiin Kuppalassa Maailmanlopun Esso-bileissä 25.11. noin klo 22:00. Kaksi harvinaista vierasta havaittiin viimeksi Kuppalassa noin vuosi sitten. Professori ja professori emeritus eivät olleet erityisen arkoja, joten heitä oli helppo lähestyä ja tutkailla. Moni pääsi jopa keskusteluyhteyteen heidän kanssaan. “Harvinaisuuden bongaaminen edellyttää kärsivällisyyttä ja puhdasta onnea”, sanoo filosofian laitoksen nimettömänä pysyttelevä amanuenssi, jota ei oikeasti haastateltu tähän juttuun. Minervan Pöllö kiittää professoria ja professori emeritusta visiitistä - on erittäin hauskaa nähdä laitoksen henkilökuntaa milloin vain, missä vain.

uippututkimusyksikkö TINT:in huhutaan hakevan uusia tutkimusavustajia. Nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan kilpailu on luonnollisesti veristä. Palkintona ei ole ainoastaan palkallinen oman alan työ vaan myös massiiivinen egokohotus. Pöllön niksinurkka vinkkaa, että työhaastattelussa tekee varmasti vaikutuksen, mikäli pukeutuu lempifilosofikseen.

aailman filosofian päivä 19.11. ei näkynyt millään tavalla Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden arjessa. Muualla Suomessa tapahtui.

uorten filosofiatapahtuman teema on 2016 Tuho. Vapaaehtoisvoimin järjestettävä tapahtuma kerää tammikuussa lukiolaisia ja opiskelijoita ympäri maata Paasitorniin, jossa käydään varmasti tuhovimmaista keskustelua polttavista kysymyksistä. Nuoria mieliä korruptoimassa ovat tänä vuonna mm. Heta Gylling, Syksy Räsänen ja Maryan Abdulkarim.

Hesse dualismista ja muutoksesta yhdistävinä voimina

Irene Dimitropoulos

aksankielisen kirjallisuuden suosikkeihini kuuluva Hermann Hesse kirjoittaa vuonna 1929 ilmestyneessä esseessään Maailmankirjallisuuden kirjasto sivistyksestä mielen ja tietoisuuden laajennuksena, elämän merkityksenä, kykynä ymmärtää menneisyyttä ja olemaan avoin tulevaisuudelle. Sivistys on itse tarkoitus, merkityksellinen ja arvokas. (Hesse 1970, 337–372.) Eri kansojen kirjallisuus, kulttuuriperinne ja uskonto ovat Hessen ajatusta seuraten avain maailman ja elämän ymmärtämiseen kokonaisuudessaan. Hän itse oli kiinnostunut länsimaisen, eurooppalaisen kirjallisuuden ja filosofian ohella kiinalaisesta ja intialaisesta kulttuurista.

ääripäästä toiseen, minkä takia hän ei kykene rakentamaan yhteyttä mihinkään ja eristäytyy. Faustilainen jakautuneisuus – sisäinen kamppailu pimeän ja valon, eläimellisen ja inhimillisen välillä – johtaa Hallerissa kriisiin, kun molempien häntä määrittävien puolien yhdistäminen osoittautuu hänelle mahdottomaksi. Kiinasta peräisin oleva, kungfutselaisuuden ja taolaisuuden juurille vievä filosofinen oraakkeli I ching tai Yijing (suom. Muutosten kirja) perustuu jin-jang-dualismille, jossa kaikkien kosmisten ilmiöiden oletetaan palautuvan toisilleen vastakkaisiin, mutta toisiaan myös täydentäviin voimiin. Ihminen käsitetään osana tätä kosmista järjestystä, jonka lainalaisuuksia jokainen kantaa itsessään. Jin ja jang vaikuttavat toisiinsa ja takaavat dynamiikan, joka mahdollistaa luonnon jatkuvuuden, muutoksen ja liikkeen. (Kim-Park, 96–110.) Hesse oli monen muun tutkijan ja psykologin tavoin kiinnostunut noin 5000 vuotta vanhasta Muutosten kirjasta, jossa jin ilmenee katkoviivana ja jan ehjänä viivana. Näiden viivojen kombinaatioista koostuvat 64 heksagrammaa antavat alitajuntaan vedoten vastauksia arkea koskeviin kysymyksiin, mutta rakenteeltaan kirjalla on myös todettu olevan yhtymäkohtia fysiikkaan ja matematiikkaan binäärikoodia muistuttavalla duaalisella systeemillään. Juuri siinä ilmenevä molempien ääripuolien harmonisen tasapainon tavoitteleminen osoittautuu arosuden ongelmaksi. Identiteetti on Arosudessa fiktiota ja sen rakentaminen mytologisointia – Haller kokee paineena yhdistää se täydelliseksi, draamankaltaiseksi kokonaisuudeksi selvällä rakenteella. Hänen oma minuus koostuu monesta muustakin elementistä ja yhtenäinen minuus on tavoittamaton

”Faustilainen jakautuneisuus – sisäinen kamppailu pimeän ja valon, eläimellisen ja inhimillisen välillä – johtaa Hallerissa kriisiin [...]” Hessen tuotanto on yhtenäisyyden ja harmonian kaipuuta dualistisessa, ristiriitojen värittämässä maailmassa. Ihmisenä olemisen perustunne ilmenee tasapainotteluna äärimmäisten tunteiden välillä, joissa vaihtelevat nuoruuden huimuus ja herkkyys sekä hillityn selväkatseisuuden hetket. Kirjeessä vuodelta 1954 Hesse (1970, 13–15) kuvaa itseänsä ”yksilön, sielun, omatunnon asianajajana“. Puolustaessaan yksilöä Hesse ei kuitenkaan hylkää yhteisöllisyyden ajatusta. Erilaisuus ja vieraus ovat Hessen Arosusi -romaanin (1927) keskeisimpiä kokemuksia. Keski-iän saavuttanut neuroottinen älykkö Harry Haller ei koe elämää olemisena, vaan ikuisena kivuliaana liikkumisena

konstruktio. Vaihtoehtona tietynlaiselle staattiselle minuuden käsitykselle ja myös ristiriitaisena koetulle dualistisille rakenteelle mainitaan Arosudessa intialaiset eepokset, joissa minuus on pikemminkin kerä monia persoonia, koostumus inkarnaatioketjuista. Rajaava, yhtenäisyyteen tähtäävä asenne kääntyy Halleria vastaan: saavuttaakseen rauhan hänen on otettava maailma vastaan ja hyväksyttävä minuuden pirstaleisuus ja sen muutokselle altis luonne. Hesse (1979, 13) itse mainitsi ihmiselämän koostuvan pitkälle ulottuvista juurista ja niiden keskeisistä suhteista ja yhdistelmistä. Suhteet yltävät kaikkiin ja toiminnallamme vaikutamme toinen toiseemme. Harry Hallerin kohdalla kosketus toisiin ihmisiin opettaa häntä taas elämään.

toisuudessaan ja pyrkimyksessään päätyä tuloksiin ja tehokkuuteen Siddhartha huomaa muuttuneensa sokeaksi – elämä osoittautuukin ikuiseksi etsimiseksi ja jatkuvaksi muutokseksi. Hessen havainnot yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhdistämisen hankaluudesta ja jopa niiden aiheuttamasta jännitteestä ovat haikeudessaan, selvänäköisyydessään ja tarkkuudessaan ajankohtaisia ja antavat yhä pohdittavaa. Itseensä vetäytyminen, oman minuuden korostaminen ja asettaminen ylitse toisten voi olla houkutteleva, helpottava vaihtoehto joka päivä näkemään ja kokemaan vihaan ja väkivaltaan. Toisten pois sulkeminen ja keskittyminen omaan itseensä voivat tuntua turvaa ja tukea antavilta ratkaisuilta. Hessen tuotannon voi käsittää puheenvuorona yksilöllisyyden puolesta, mutta myös yhteyden kaipuuna, oivalluksena, että me olemme kaikki osa yhtä kokonaisuutta ja vaikutamme teoillamme toisiimme – vasta yhteiset suhteemme, niiden aiheuttama jatkuva muutoksen tila, antavat meille tunteen, että olemme elossa.

Hessen tuotannon voi käsittää puheenvuorona yksilöllisyyden puolesta, mutta myös yhteyden kaipuuna, oivalluksena, että me olemme kaikki osa yhtä kokonaisuutta Toinen Hesse-klassikko on 1922 ilmestynyt Siddhartha. Intialaisessa runoelmassa brahmaanin poika Siddhartha etsii vastausta minuuden pohjimmaiseen olemukseen. Etsiessään viisauden ja tietoisuuden lähdettä hän päätyy johtamaan askeettista elämää, mutta kontemplaatiossa, sisimpänsä tyhjentämisen tilassa hän ei koe löytävänsä vastausta; Siddhartha toteaa asketisminsa olevan enemmän pakenemista ihmisenä elämisen tuskaa ja ulkoisen maailman hylkäämistä kuin ratkaisu hänen omaan tiedonjanoon. Matkallaan Siddhartha kohtaa myös Buddhan, jonka opin hän hylkää. Siddhartha tavoittelee käytännöllistä oppia, joka lähtee hänestä – helpotuksen kodittomuuden tunteeseen hän haluaa löytää itsestään. Kertomuksen edetessä Siddhartha kokee monta uutta alkua, tekee virheitä ja oppii. Määrätie-

Lähteet

Hesse, Hermann: Schriften zur Literatur, Erster Band. Über das eigene Werk. Stellungnahmen und Materialien. Frankfurt am Main: Suhrkamp Verlag, 1970. ——: Sein Leben in Bildern und Texten. Hg. v. Volker Michels. Frankfurt am Main: Suhrkamp Verlag, 1979. ——: Siddhartha. Eine indische Dichtung. Frankfurt am Main: Suhrkamp Verlag, 1989. ——: Der Steppenwolf. Frankfurt am Main: Suhrkamp Verlag, 2013 Kim-Park, Younsoon: Die Beziehungen der Dichtung Hermann Hesses zu Ostasien. Rezeption, Einflüsse und Parallelen. München: Ludwig-Maximilians-Universität, 1977. Markert, Christopher: I ching. Muutosten kirja. Suom. Jatta-Liisa Jing. Helsinki: Tammi, 1987. Unseld, Siegfried: Hermann Hesse. Werk und Wirkungsgeschichte. Frankfurt am Main: Suhrkamp Verlag, 1985.

Maria Loima Käytännöllinen filosofia

Pöllö-gallup:

“Esa Saarinen ymmärtää filosofian instrumentaalisenkin arvon ja parantaa maailmaa filosofian avulla. Pakko nostaa hattua toimijalle, joka uskaltaa tehdä omaa juttua muiden kritiikistä huolimatta.”

Pihla Aaltonen Käytännöllinen filosofia ”Lempifilosofini on Albert Camus, koska Myth of Sisyphus -kirjaa luetaan lempisarjani Fargon uusissa jaksoissa, joka tekee Camus’ta silmissäni entistä katu-uskottavamman.”

Anita Välikangas Käytännöllisen filosofian tohtorikoulutettava

“Sokrates. Etenkin se tyyppi, joka ei ollut vielä muuttunut Platonin marionetiksi. Tykkäsi ihmisten kanssa jutustelusta, vitsailusta eikä sylkenyt lasiin. Tuntuu välistä myös kuuntelevan toisia. Tiesi ironiasta jotain jo ennen hipstereitä. Hyvin järkähtämätön ja periaatteellinen ihminen, mikä on mielialasta riippuen joko arvostettavaa tai ainakin hilpeää. Nautti arvostusta akatemiassa, vaikka se ei ollut julkaissut ensimmäistäkään vertaisarvioitua artikkelikäsikirjoitusta tai monografiaa.”

Kuka on suosikkifilosofisi? Peter Lindsberg Käytännöllinen filosofia Panu Pessi Käytännöllinen filosofia

”John Roemer sai minut uskomaan siihen, että marxilaisella perinteellä on tulevaisuus. John Roemer on hieno mies ja seisoo hyvien puolella.” ”Lempifilosofini on John Rawls koska liberaali demokratia tarvitsee nyt puolustajiaan.”

Tero Ijäs Teoreettisen filosofian tohtorikoulutettava “William Wimsatt on hipsterin valinta: vaikeaselkoinen ja julkaissut keskeiset paperinsa vähänluetuissa tuntemattomissa julkaisuissa. Tieteenfilosofian (ja erityisesti biologian filosofian) parissa hän on ollut erittäin vaikutusvaltainen ja arvostettu, mutta merkitykseensä nähden laajemassa filosofisessa yhteydessä liki tuntematon. Siis filosofian Michael Monroe.”

Vain muutos on pysyvää Timo Airaksisen haastattelu

Karri Liikkanen “Väitöskirjan teko oli ennen työläämpää, kun ei ollut tietokoneita. Kaikki piti kirjoittaa kirjoituskoneella kolmena kappaleena läpilyöntipaperin läpi.”

ryttyä teologiseen tiedekuntaan. Helsinki veti Airaksista puoleensa. Oli uran kannalta järkevä ratkaisu tulla Helsinkiin, sillä se on Suomen johtava yliopisto ja mahdollisuus saada professuuri sieltä nuorena on parasta mitä suomalaiselle filosofille voi käydä. 1983 Airaksinen saikin professuurin ja on hoitanut sitä aina tähän vuoteen asti, kunnes joutui jäämään eläkkeelle. Nimenomaan joutui, sillä vaikka tällä hetkellä monet pelkäävät eläkeiän

Ennen moni asia oli toisella tavalla. Timo Airaksinen väitteli Turun yliopistosta 1975. Hän oli vuonna 1981 stipendiaattina Oxfordissa kun Raimo Tuomela pyysi häntä sijaiseksi käytännöllisen filosofian professuuriin Simo Knuuttilan siir-

nousua, Airaksinen rakastaa filosofiaa niin paljon, ettei halua luopua siitä koskaan. Hän on siis filofilosofi.

ja lähtisin ulkomaille. Ennen olisi kannattanut jäädä Suomeen, mutta nykyään ei. Gerald Dohertyn (Turun yliopisto) kanssa mietimme, että olemme viimeinen sukupolvi, joka nauttii akateemisesta vapaudesta. Silloin oli professoreita ja opiskelijoita. Nyt kaikki on järjestetty eri tavalla. En välitä osallistua uuteen systeemiin.” Airaksinen on ollut urallaan myös esimerkiksi Cambridgessa, Oxfordissa, Pittsburghissa, Tokyo Institute of Technologyssa ja Texas AM:ssä. Pienissä yliopistoissa, kuten Texas AM, dekaani huutaa henkilöstölle, että ”tehkää tutkimusta omalla ajallanne, me olemme palvelulaitos!” ”Suomessa on erikseen huippututkijoiden eliitti, rupusakki opettaa ja opiskelijat eivät tiedä mitä tekisivät. Ei ole yhteisöllisyyttä. Raha annetaan huippuyksiköille, joilla on kaikki resurssit. Ne on siunattu hallinnon puolelta.”

”Ennen Suomi oli akateeminen paratiisi, nyt en ymmärrä miksi kukaan jäisi yliopistolle töihin.” ”Siihen aikaan oli struggle for survival. Silloin alkoi juuri kesäyliopisto, josta sai hieman lisätienestejä. Ei ollut tuettuja opintolainoja eikä opintorahoja. Opiskelijat eivät myöskään käyneet töissä, vaan otettiin lainaa. Luotettiin siihen, että päästään duuniin. Jos en olisi saanut virkaa Helsingistä, seuraava olisi ollut Joensuussa. Elämä olisi ollut aika erilaista. Olisin karhunkaataja ja nuotanvetäjä, karvalakki päässä ja vihaamassa helsinkiläisiä! Ura ei olisi edennyt sen jälkeen kuin korkeintaan Jyväskylään.”

Verkostoituminen Opiskelijoilta Airaksinen toivoisi enemmän aktiivisuutta. ”Opiskelijoiden ja opettajien välit eivät ole koskaan olleet kovin läheiset. Olen ihmetellyt tätä. Opiskelijat ovat suhtautuneet opettajiin epäluuloisesti. Ehkä filosofian opiskelijoiksi valikoituu arrogantteja tyyppejä? Opiskelijat eivät ole tutustuneet opettajiin tarpeeksi. Henkilökohtaisen suhteen luominen kyllä onnistuu. Pitää olla myös jotain sanottavaa, pitää olla ainakin innostusta. Jos joku jaksaa olla kriittinen, niin se on kyllä hyvä juttu. Haastaa ja tsemppaa. Filosofia on tsemppiala, jossa aina yritetään kampittaa toista, mutta samalla tsempataan.”

Kilpailu Vuoden 1983 professuurinhakua Airaksinen kuvailee seuraavasti: ”Yhtä aikaa oli kolme professuuria auki: teologisen tiedekunnan, Åbo Akademin ja käytännöllisen filosofian. Hakijoita oli paljon, mutta varteenotettavia vain neljä. Voidaan verrata nykyiseen tilanteeseen. Uskali Mäen professuuria haettaessa oli vain kaksi varteenotettavaa hakijaa, Uskali ja Matti Häyry. Eli vaikka hakijoita on paljon, varteenotettavia hakijoita ei ole nykyäänkään hirveästi. Professorihaut ovat likaista peliä.” Yliopistot, kuten koko yhteiskunta, ovat muutoksen kourissa. Airaksinen on kokenut sekä yliopistojen kulta-ajan että nykyiset vaikeudet. 80-luvullla Suomella meni hyvin. Yliopistoilla oli rahaa ja projekteja riitti. ”Ennen Suomi oli akateeminen paratiisi, nyt en ymmärrä miksi kukaan jäisi yliopistolle töihin. Tekisin nopeasti väikkärin

”Suomessa on erikseen huippututkijoiden eliitti, rupusakki opettaa ja opiskelijat eivät tiedä mitä tekisivät.”

”Kannattaa rakentaa henkilökohtainen suhde ohjaajaansa. Tällöin saa paremmat suositukset. Kannattaa näyttää, että haluaa apua ja on aktiivinen.” Tilanne ei kuitenkaan ole niin ikävä, sillä muutoksessa on aina mahdollisuus. Lisäksi Suomessa saatava koulutus on kaikesta huolimatta korkeatasoista. Airaksisen vinkki onkin valmistua nopeasti ja ruveta hommiin.

tunsi olevansa keskellä aitoa, merkitsevää tilannetta. Tilanne oli häkellyttävä: aulasta kuuluivat iskulauseet ja hirveä metakka, mutta samalla tilaisuus eteni ohjelman mukaan. ”Ongelma on se, että tiedän hyvin mikä on opettajien ja tutkijoiden rooli. Opiskelijoiden rooli on hyvin epäselvä. Opettajilla ei poliittista voimaa. Kannatan mielenosoituksia. Mutta opiskelijoiden pitäisi hahmottaa oma roolinsa uudella tavalla.” Tästä päästään laajempaan keskusteluun opiskelusta. ”Pitkän aikaa on ollut trendi, että opintoja helpotetaan. Ennen vaadittiin tuplasti enemmän opintoja että pääsi väitöskirjavaiheeseen. Nykyään riittää 4-5 pientä artikkelia ja sekin tuntuu olevan vaikeaa. Olen tohtoroinut yli 20 väitöskirjaa ja vaatimukset ovat nykyään tosi pienet. Nykyään on myös viiden op:n suoritukset. Herra tietää mikä niiden arvo on vanhassa rahassa. Opiskelua on helpotettu. Yliopiston täytyy muuttua, mutta mielenkiintoista on, että mihin suuntaan ollaan menossa. Osaan sanoa tietysti vain valtiotieteellisestä tiedekunnasta. En tiedä miten biologeilla ja muilla menee.”

”On käsittämätöntä mikä henkinen kuilu liike-elämän ja yliopiston vapaiden tieteiden välillä on. Se tarkoittaa sitä, että kun bisnes rupeaa johtamaan yliopistoa, niin aineet kuten filosofia ja sosiologia ovat vieraita.” ”Nuorena tohtoriksi ja ulkomaille. Meiltä valmistuneista kovia uria filosofian parissa ulkomailla ovat tehneet mm. Jussi Suikkanen, Antti Kauppinen, Pekka Väyrynen ja tuoreimpana Annamari Vitikainen, jonka väitöskirjaa Samuel Scheffler oli tarkastamassa ja antoi siitä Laudaturin. Toisaalta, kyllä täälläkin rahaa ja apurahoja riittää, mutta niitä ei saa yksin. Täytyy verkostoitua. Pitää olla kavereita. Tähän liittyy anekdootti: Gomulkan puolalaiselta kysyttiin kommunistiaikana, että mikä on pahinta mitä hän voisi kuvitella: ’olla kaksi viikkoa ilman kavereita’. Kannattaa muistaa verkostoitua myös ylöspäin, ei pelkästään horisontaalisesti. Ja pitää olla kipinää filosofiaan. Jos on tsemppiä ja intoa, niin koko maailma on auki.”

”Suurin osa kollegoista haluaa pysyä norsunluutornissa. Monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että akateemisten ei pitäisi osallistua julkiseen keskusteluun[...]” ”On käsittämätöntä mikä henkinen uilu liike-elämän ja yliopiston vapaiden tieteiden välillä on. Se tarkoittaa sitä, että kun bisnes rupeaa johtamaan yliopistoa, niin aineet kuten filosofia ja sosiologia ovat vieraita.” Airaksinen antaa esimerkin: ”Olin pitämässä MBA-kurssin etiikka-osiota. Esitin sellaisen esimerkin reilusta pelistä, että

Muutospaineet ja -kivut Halusin kysyä, mitä mieltä Airaksinen on muutama viikko sitten tapahtuneesta opiskelijoiden mielenosoituksesta Helsinki Challenge -kilpailun finaalin yhteydessä. Olin itse paikalla, ja se oli hetkiä kun

johtaja menee pelaamaan golfia ja pitää alaisensa töissä. Vastaus oli, että sellaista ei voi tapahtua. Sitä kieltäydyttiin käsittelemästä, koska se oli opiskelijoiden mielestä mahdoton esimerkki. Kuten filosofi sanoisi, siitä ei ollut mahdollisen maailman kuvausta olemassa. Yritin toista esimerkkiä, mutta olin jo munannut ja sain huonot pisteet. Totesin, että etiikkanäkemyksiemme välillämme on siis suuri kuilu, että sitä ei voi koskaan ylittää.” ”Urheilua käytetään usein esimerkkinä menestymisessä. Tämä on kuitenkin ongelmallista, sillä urheilijalla on yksikäsitteiset menestymiskriteerit: juokse tai ui tietty matka nopeammin kuin muut. Filosofiassa menestys on enemmän kiiltoa kavereiden silmissä. Sitä on vaikea mitata.”

luutornissa ajatellaan, että ne jotka osallistuvat ovat liian huonoja norsunluutorniin. Tämä on defensiivinen asenne. Miksei voi tehdä molempia? Kun pysyy tornissa, ei pääse osalliseksi muusta. Nuorten tohtorien pitää ottaa kantaa, että miten käyttää asiantuntemustaan. Lähteekö myymään ja jakamaan vai säilöökö torniin kavereiden ihailtavaksi? Airaksinen kuitenkin uskoo, että tilanne ei ole niin vaikea uusille tutkijoille: ”Ihminen sopeutuu mihin tahansa, kunhan se on yhteisöllistä”. Vain muutos on pysyvää. Joskus se tulee hitaasti, mutta se yllättää aina. Muuten se ei olisi muutosta.

Suunta

Onko suomalainen yliopistomaailma sitten amerikkalaistumassa, vai onko nykytilanteessa kyse jostain muusta? ”Amerikassa tehdään kolminkertainen määrä työtä: jokainen osallistuu opetukseen, tutkimukseen ja hallintoon. Apurahoja saattaa saada silloin tällöin, mutta palkka perustuu siihen, että saako tarjouksia muualta. Suomessa on kummallinen järjestelmä, jossa tutkijat tutkivat ja opettajat opettavat. Mutta ei kukaan jaksa tehdä 8 tuntia filosofista tutkimusta päivässä. Amerikkalainen systeemi on tehokas, mutta se vaatii hirveästi töitä. Siellä on hämmästyttävän hyviä tyyppejä hämmästyttävän alhaisissa asemissa. Amerikassa on kai 7000 ammattifilosofia. Työn saanti riippuu paljon siitä, että mistä yliopistosta on valmistunut. APA:n (American Philosophical Association) kokoukset ovat kuin suuret orjamarkkinat. Ja kukaan ei koskaan saa töitä omalta laitokseltaan.” Mikä on filosofian rooli yhteiskunnassa? ”Suurin osa kollegoista haluaa pysyä norsunluutornissa. Monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että akateemisten ei pitäisi osallistua julkiseen keskusteluun, sillä se syö akateemista uskottavuutta. Norsun-

Suosikkietiikkaa Mary Midgleyn innostamana

Janne Karisto

jattelin ennen, että Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi1 on aivan riittävä ihmisen tarpeisiin. Sen ymmärtäminen on helppoa ja soveltaminen yksinkertaista. Natseille valehtelu ja muut tunnetut vasta-argumenteiksi tarjotut ajatuskokeet tuntuivat ponnettomilta. Empiirisen käyttäytymistutkimuksen en katsonut uhkaavan Kantin ylevää moraalilakia, koska eihän tosiasioista voi johtaa moraalisia sääntöjä. Koko teoreettinen etiikka vaikutti valmiilta: soveltavalla etiikalla olisi varmasti tarpeeksi hyvät käsitteet ja menetelmät käytössään. Siitä ei maailman ymmärtäminen eikä parantaminen jäisi kiinni. Sitten törmäsin Mary Midgleyn teokseen Can’t we make moral judgements? Mary Midgley on 96-vuotias englantilainen moraalifilosofi, yksi 1900-luvun tunnetuimpia sellaisia. Hänet tunnetaan filosofina, joka tietää ja välittää todellisen maailman oikeasti tärkeistä asioista. Midgley itse on todennut, että sen jälkeen kun John Rawls oli palauttanut ihmisen filosofiaan, hän jatkoi kehitystä tuomalla mukaan eläin- ja ympäristökysymykset.2 Midgley muistetaan hyvin 70-luvun lopun yhteenotostaan Richard Dawkinsin kanssa. Ad hominem -argumenttejakin sisältänyt väittely alkoi, kun Midgley kritisoi sangen railakkaasti tuoreen superjul-

kimo-evoluutiobiologin itsekkään geenin teoriaa. Tapauksen jälkeen Midgley on jatkanut taistelua erilaisia determinismin ja reduktionismin muotoja vastaan. Loukkaantuneet tieteilijät ovat ajoittain syyttäneet häntä tieteenvastaisuudesta, mutta Midgley on ilmoittanut vastustavansa ainoastaan huonoa tiedettä. Can’t we make moral judgements? ilmestyi vuonna 1989. Midgleyn mukaan teos ei ole varsinainen moraalifilosofian johdatuskirja, vaan ajattelua helpottava ongelmien ja kysymysten kartta. Tapansa mukaisesti Midgley tuo tarkasteltavat asiat niin lähelle ihmisten todellista elämää ja käytäntöjä kuin mahdollista. Tämän vuoksi kirjassa käsitellään myös varsinaisen filosofisen etiikan ulkopuolisia aiheita, esimerkiksi tieto-opillisia ja tieteenfilosofisia. En pyri antamaan kirjasta kokonaiskuvaa, mutta kerron muutamista sen herättämistä ajatuksista.

Emmekö voi tehdä moraalisia arvostelmia?

Midgleyn mukaan voimme, saamme ja meidän täytyy tehdä moraalisia arvostelmia. Hän tarkastelee moraalisten skeptikkojen väitteitä, jotka kaikki sanovat tavalla tai toisella, että moraalisiin ongelmiin ei ole olemassa ratkaisuja eikä kysymyksiin vastauksia. Skeptikot johtavat moraalisesta relativismista universaalin periaatteen,

jonka mukaan moraaliset arvostelmat ovat vain yksilöiden mielipideitä, joiden totuudesta on mieletöntä kiistellä. Midgleyn mukaan tällainen universalismi ei ole totta.

ei ole Nietzschen jälkeen ollutkaan. Mutta miksei moraalisuus hävinnyt kokonaan? Midgleyn mielestä moraalin sosiaalisesta luonteesta seuraa, että sillä on välttämättä merkitystä – että moraalisuudesta ei pääse eroon: ”Getting right outside morality – – would mean losing the basic social network within which we live and communicate with others, including all those others in the past who have formed our culture.” On toki sellaisia kannanotto- ja valintatilanteita, jotka tuntuvat moraalisesti vapailta. Kun kinastellaan sämpylöiden kohotusajasta, ”toiset tykkää muhkummasta” -sanonta kuvaa kyseistä normi-ilmastoa oikein hyvin. Tällöin todella kinastellaan makuasioista: oikeita tai vääriä mielipiteitä ei koeta olevan. Mutta se, mitkä valinnat koetaan tällä tavalla vapaiksi, on sosiaalisesti määräytynyttä.

Joissain yhteyksissä moraalin tarkastelu yksilöpsykologisesta näkökulmasta voi olla hyvinkin hedelmällistä, mutta kyse on vain metodologisesta mahdollisuudesta, ei kohteen olemuksesta. Maailmankuulut amoralistit, kuten Friedrich Nietzsche ja Ayn Rand, ovat käyttäneet paljon aikaa ja vaivaa protestoidakseen vallitsevia sosiaalisia normeja vastaan. Midgleyn mielestä molemmat yrittivät myös kieltää koko moraalin olemassaolon: joidenkin ihmisten käsitykset hyvästä ja pahasta eivät oikeuta rajoittamaan toisten ihmisten toimintaa. Tästä on seurannut paljon hämmennystä. Midgley kirjoittaa, että sekä Nietzsche että Rand vain tarjosivat uusia normatiivisia periaatteita vallitsevien tilalle – ja olivat aivan varmoja, että juuri ne ovat oikeita. Ei-moraalisen yksilön ihanne on olennaisesti yhteydessä yksilönvapauteen. Kun kunnioitamme muiden ihmisten vapautta, emme tee niin välinpitämättömyyttämme. Kunnioitamme heidän vapauttaan, koska arvostamme heitä, luotamme heihin ja pidämme heitä kykenevinä toimimaan itsenäisesti. Omaehtoinen toiminta nähdään tällöin usein myös itsessään arvokkaana asiana. Midgley toteaakin, että yksilönvapauden ylistäminen on moraalinen arvostelma, jota perustellaan moraalisin argumentein. Genealogisen metodinsa avulla Nietzsche osoitti, että vallitsevan moraalin alkuperä oli sosiaalinen. Tästä hän päätteli, ainakin Midgleyn tulkinnan mukaan, että moraalilla ei ole enää merkitystä. Niin tai näin, aivan entisenlaista merkitystä sillä

Miten moraalia voi tarkastella?

Vaikka Nietzsche halusi heittää kristillisen etiikan menemään jumalan mukana, hänen ja kristinuskon moraali-opeissa voi nähdä jotain samaa. Tämä sama piirre on yksilöpsykologinen tarkastelutapa: Jeesuksen oppilaan tulee seurata omaatuntoaan ja sydäntään, Nietzschen sankarin tulee toteuttaa omia halujaan. Kristillinen etiikka on toki sisällöltään hyvin yhteisöllistä ja Nietzsche jos joku ymmärsi moraalin sosiaalisen aspektin. Mutta Nietzsche ei koskaan varsinaisesti käsitellyt yhteisöä eikä tähdännyt sen muuttamiseen, vaan pyrki vaikuttamaan yksilöiden asenteisiin ja toimintaan.

Ihmisten muodostamissa sosiaalisissa organisaatioissa saattaa olla piirteitä, joita ei esiinny muissa populaatioissa. Eliökunnan jakaminen moraaliseen ihmiseen ja muihin ei-moraalisiin ei kuitenkaan ole perusteltua. 13

Kun halutaan tietoa sosiaalisista ilmiöistä, on tutkittava sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta sekä sosiaalisia rakenteita. Näin on tehtävä, mikäli halutaan ymmärtää mitä moraali on tai moraalisuus merkitsee. Joissain yhteyksissä moraalin tarkastelu yksilöpsykologisesta näkökulmasta voi olla hyvinkin hedelmällistä, mutta kyse on vain metodologisesta mahdollisuudesta, ei kohteen olemuksesta. Tutkivathan monet luonnontieteetkin ihmisen sisäisiä prosesseja, mutta siitä huolimatta ihmisen biologiasta ei voi ymmärtää juuri mitään, ellei tunne elinympäristöä.

sia. Koska toimintaympäristössä eli maailmassa on pysyviä piirteitä, toimijat ryhtyvät suosimaan joitain toimintatapoja. Mitä muuta arvot ovat kuin joidenkin asioiden suosimista ja toisten välttelyä? Näin ollen ei-moraalisen yksilön käyttäytyminen olisi täysin satunnaista ilman minkäänlaisia säännönmukaisuuksia. Tällainen tapa käsittää moraali on sen sisällön suhteen täysin neutraali. Esteettisissä arvoissa ja altruismissa on kyse valinnoista siinä missä itsekkään pedon käyttäytymisessäkin. Moraali ei edellytä sosiaalisuutta, vaikka monimutkaistaakin sitä ja sen tarkastelemista. Kun arvojen syntymisestä, säilymisestä ja katoamisesta vastaavat sosiaaliset prosessit, pelkkä yksilöiden valintojen tilastointi ei enää riitä niiden ymmärtämiseksi. Moraali ulottuu tietenkin myös muuhun eliökuntaan. Ihmisten muodostamissa sosiaalisissa organisaatioissa saattaa olla piirteitä, joita ei esiinny muissa populaatioissa. Eliökunnan jakaminen moraaliseen ihmiseen ja muihin ei-moraalisiin ei kuitenkaan ole perusteltua.

Moraalin sosiaalisuudesta ja inhimillisyydestä

Tähän mennessä on väitetty, että sosiaalinen on välttämättä moraalista. Entä täysin sosiaalisten kontaktien ulkopuolinen ihminen? Kyse on ajatuskokeesta, sillä tällaisia ihmisiä ei tiedetä olevan eikä koskaan olleen. Neuroantropologiaan tai kehityspsykologiaan tutustuneet tietävät, että ilman sosiaalisia suhteita kasvaneesta homo sapiens sapiensista ei myöskään kehittyisi ihmistä ainakaan meille tutussa merkityksessä.3 Kuvitelman yksinäisestä ei-moraalisesta yksilöstä voi osoittaa perusteettomaksi esimerkiksi ottamalla tukea pragmatimista4: Toiminta aiheuttaa aina jonkinlaisen muutoksen, joka siirtää toimijan asiantilasta toiseen. Ellei yksilö ole täysin piittaamaton kaikesta, mukaan lukien elossa pysymisestään, hän suosii tietynlaisia muutoksia ja pyrkii välttämään toisenlai-

2 3 4

Filosofia on opettanut, että kun ihmettelen, miksi muut ovat pohtineet ja pyöritelleet jotain yksinkertaista ongelmaa pitkään ja sankoin joukoin, syynä on usein kehno perehtymiseni aiheeseen eikä muiden kyvyttömyys ymmärtää yksinkertaista ratkaisuani. Tämä opetus sopii epäilemättä hyvin käsityksiini moraalifilosofiasta, joten tässä kirjoituksessa esitettyjä ajatuksia ei tule käsittää valmiiksi näkemykseksi vaan pikemminkin ensimmäisiksi hatariksi askeleiksi.

Kantin kategorisen imperatiivin keskeiset muotoilut: 1a) Toimi vain sellaisen maksiimin mukaan, jonka voit samalla toivoa tulevan yleiseksi laiksi. 1b) Toimi siten kuin tekosi maksiimi tulisi tahtosi kautta yleiseksi luonnonlaiksi. 2a) Toimi siten, että käytät ihmisyyttä, on se sitten omassasi tai jonkun toisen persoonassa, aina samaan aikaan päämääränä, ei koskaan pelkästään välineenä. http://www.theguardian.com/education/2005/sep/20/academicexperts.highereducationprofile Asiasta voi varmistua esimerkiksi tutustumalla Merlin Donaldin tai Michael Tomasellon tuotantoon. Pentti Määttänen esittää samantapaisen ajatuksen kirjassaan Mind in Action (2015).

aksalaisen kirjeenvaihtajan häkellyttävä raportti:

Suosikkiyliopistomme parannettavan varan huomaa vasta tullessaan toisaalle

Minna-Kerttu Vienola Saksalaisessa Tübingenin yliopistossa saa perspektiiviä yliopistomaailmaan ja huomaa, että akateemisen korkeakoulun tehtävä voi olla muutakin kuin rankinglistojen kärjessä pysyttelemistä tai oman huippututkimuksen mainostamista. Ohjelmistossa voi olla myös hyvää ja monipuolista opetusta päämääränä pelkästään sivistys ja oppiminen.

uten kaikki tiedämme, Helsingin yliopisto sijoittuu usein maailman yliopistojen sadan parhaan joukkoon ja varsinkin viime aikoina teoreettisen filosofian oppiaine on saanut mainetta ja kunniaa. Helsinkiläisiä filosofisia tekstejä lainataan pitkin maailmaa ja suomalaisiin tutkijoihin törmää monesti vieraskielistä kirjallisuutta lukiessa. Tunnustusta siis riittää. Tästä voidaan päätellä yliopiston olevan hyvä ja täyttävän tarkoituksensa eli korkeatasoisen tutkimuksen kriteerit. Toisaalta hyvän yliopiston merkkinä eivät välttämättä tarvitse olla tutkimukseen keskittyvät meriitit. Helsingin yliopiston maine perustuu julkaisuja vertaileviin lukuihin, mikä ei kerro mitään siitä, miten yliopisto onnistuu toisessa tärkeässä tehtävässään eli opetuksessa. Opiskelu toisaalla saa huomaamaan, että maine voi perustua myös opiskelijoiden saavuttamaan alansa osaamiseen, joka pohjaa juurikin opetukseen, ei sen ulkopuolella tapahtuvaan tutkimukseen.

Vertailuna Helsinkiin, jossa suurin osa opiskelusta tapahtuu tenttimällä, Tübingenissä opetuksen perusmuotona on seminaari. Näitä on kolmea eri tasoa eli kanditason Proseminar, maisteritason Hauptseminar sekä gradun tekemiseen keskittyvä Oberseminar. Jokaista seminaarikertaa varten luetaan dosentin valitsema teksti, jonka pohjalta joku opiskelijoista pitää noin vartin pituisen referaatin ja josta keskustellaan rakentavasti yhdessä referaatin jälkeen (käydään läpi argumentteja, niiden pätevyyttä sekä tekstin kontekstia). Suurin osa kursseista pidetään tässä muodossa ja aiheita riittää Schopenhauerista matemaattiseen logiikkaan. Luentosarjoja on filosofiassa periodeittain (joita on kaksi vuodessa, talvi- ja kesäperiodi) alle kymmenen, sillä luentoa ei pidetä täällä osaamista yksinään edistävänä opetusmuotona, vaan ainoastaan muuta opiskelua tukevana lisänä. Tenttiminen ei ole lainkaan käytäntönä, sillä sitä kautta alan osaaminen ei henkilökunnan mukaan todennäköisesti kehity. Joissakin aineissa

pidettäviä tenttejä sanotaan „bulimiakokeiksi“, sillä ne toimivat kuin sanakokeet koulussa eli iso määrä informaatiota päntätään nopeasti ja kirjoitetaan pikaisesti tenttiarkille, minkä jälkeen suurin osa luetusta unohdetaan.”Opetusmuotoa“ ei siis pidetä lainkaan arvossa. Tübingen tunnetaan hyvästä tasostaan myös muualla, mistä kertoo tänne pyrkivien opetusta kaipaavien kansainvälisten opiskelijoiden iso määrä muun muassa Koreasta asti. Tutkimuskeskuksen sijaan yliopisto voi siis olla myös oppimiskeskus ja silti pitää yllä korkeaa tasoa ja hyvää mainetta myös ulkomailla. Keskittyessään opetuksen tasoon korkeakoulu täyttää myös tärkeää yhteiskunnallista tehtävää, eli sivistää ja kouluttaa ihmisiä laaja-alaisesti pitäen silmällä ensi sijaisesti hyvää osaamista, eikä niinkään tulevaisuuden tutkijoiden kouluttamista (tulevaisuuden hyvistä tutkijoista ei täällä kuitenkaan tule olemaan pulaa, sillä korkeatasoinen opetus kouluttaa kaiken muun ohella myös hyväksi tutkijaksi). Suurin osa korkeakoulutetuistahan ei jää töihin yliopistoon, vaan vie osaamisensa muualle, jolloin koulutus palvelee yhteiskunnan tarpeita ollessaan mahdollisimman hyvää ja monipuolista. Lisäksi Tübingenissä opetukseen voivat tutkinto-opiskelijoiden rinnalla osallistua myös muut veronmaksajat, kuten eläkeläiset ja työperäiset maahanmuuttajat, jotka rahoittavat mielellään instituutiota, josta saavat jotakin myös suoraan itselleen ja jonka tärkeän roolin pääsevät kokemaan suoraan.

Helsingin yliopiston ymmärrettävänä ongelmana on tällä hetkellä tietenkin rahoituksen puute, mikä heikentää mahdollisuuksia tutkimuksen lisäämiseen tai sen pitämiseen ennallaan opetusta parannettaessa. Tulevaisuutta silmällä pitäen (jos rahoitustilanne paranee) voisi kuitenkin miettiä, mikä yliopiston tehtävän halutaan olevan: onko se tutkimuskeskus, jonka on pakko myös kouluttaa, vai korkeakoulu, jossa myös tutkitaan? Toisaalta mikään ei estä toteuttamasta sekä hyvää tutkimusta että opetusta, mutta siinä tapauksessa yliopisto tarvitsee myös enemmän rahoitusta.

Tulevaisuutta silmällä pitäen (jos rahoitustilanne paranee) voisi kuitenkin miettiä, mikä yliopiston tehtävän halutaan olevan: onko se tutkimuskeskus, jonka on pakko myös kouluttaa, vai korkeakoulu, jossa myös tutkitaan? Ps. Tübingenissä on erittäin mainiota se, ettei täällä arvoteta filosofian eri suuntauksia, vaan annetaan ymmärtää, että jokaiselle metodille on paikkansa. Lisäksi jakoa analyyttiseen ja mannermaiseen filosofiaan ei oteta niin vakavasti, sillä suuntaukset ovat todellisuudessa lähempänä toisiaan kuin angloamerikkalaisessa perinteessä annetaan ymmärtää. Husserl oli alkujaan matemaatikko, Heidegger piti Fregen tutkimuksia erittäin mielenkiintoisina ja historianfilosofian kurssilla on relevanttia puhua sekä Hegelistä että yhdysvaltalaisesta tieteenfilosofiasta.

Helsingin yliopiston maine perustuu julkaisuja vertaileviin lukuihin, mikä ei kerro mitään siitä, miten yliopisto onnistuu toisessa tärkeässä tehtävässään eli opetuksessa.

POLLO-TESTI Kuka filosofi olet?

JOULUN JA SUOSIKKI-TEEMAN KUNNIAKSI MINERVAN PÖLLÖ LAATI OHEISEN TESTIN. TESTAA TESTILLÄ, KUKA SUOMALAINEN FILOSOFI OLET! TESTITULOKSET OVAT EMPIIRISESTI TODISTETTUJA, OBJEKTIIVISIA JA TÄYSIN VARMOJA. NE EIVÄT OLE VERIFIOITAVISSA EIVÄTKÄ VARSINKAAN FALSIFIOITAVISSA MUTTA OLETETTAVASTI TIEDÄT KYLLÄ, KUKA OLET JA KUKA OIKEASTI HALUAISIT OLLA. 1.

a) b) c) d) e) f) g)

Voimaeläimesi on undulaatti gepardi chihuahua kirahvi kissa leijona kurki

Jos olisit supersankari, supervoimasi olisi teleporttaaminen (erityisesti väliä JKL-HEL) kyky kääntää Hengen fenomenologia suomeksi päivässä kyky hypätä ikkunasta liiskautumatta kyky löytää tie ulos pimeydestä disjunktiivisen normaalimuodon avulla, vaikka valoa ei olisi e) kyky tietää väitteiden totuusarvot intuitiivisesti f) kyky olla-maailmassa-aivan-täysin-autenttisesti g) kyky symbolisoida Reaali a) b) c) d)

Alter egosi on a) ajattelun salainen kuningatar b) helsinkiläisille tuntematon mutta ihmiskunnalle tunnettu hegeliläinen c) taide-etikettejä suunnitteleva kuorolaulaja d) yksi kahdestatoista opetuslapsesta e) mystinen matemaatikkonainen f) ajattelun salainen kuningas g) paha kurki

19 Eniten a-vastauksia: Olet Sara Heinämaa. Olet ihana, kaunis ja hyvä ihminen. Olet viisas mutta kiireinen tutkija ja sinulla on paljon painavaa sanottavaa sukupuolesta, yhteiskunnasta ja kokemuksesta. Eniten b-vastauksia: Olet Susanna Lindberg. Olet myös ihana, kaunis ja hyvä ihminen mutta koska poistuit maasta hyvään aikaan, kukaan ei tiedä, kuinka ihana, kaunis ja hyvä ihminen olet. Eniten c-vastauksia: Olet Pentti Määttänen. Nojaat kokemukseen ja olet valmis toimimaan. Taistelet paremman filosofian ja yhteiskunnan puolesta vaikka koko elämäsi ajan.

Eniten d-vastauksia: Olet Gabriel Sandu. Johdatat varmalla otteellasi kaikki kotikylän pikku eläimet kohti aamunkoittoa ja suurempien formaalien totuuksien ymmärtämistä. Eniten e-vastauksia: Olet Sara Negri. Lasket, päättelet ja todistelet oikein kauniisti. Uskallat väitellä kuolleiden harmaapukuisten miesten kanssa. Eniten f-vastauksia: Olet Jussi Backman. Istut usein Gaudeamuksessa filosofin näköisenä. Olet yksi Suomen varteenotettavimmista Heidegger-tutkijoista ja julkaisutahtisi on uskomaton. Eniten g-vastauksia: Olet Janne Kurki. Olet suomalaisen filosofian Reaali.

TULOKSET

f) lisätä Heideggeria huomattavasti opintosisältöihin ja nähdä, että tulevaisuus on spekulaatiossa g) ymmärtää, että Wittgensteinin jutut olivat hirveän naiiveja

Maailma olisi parempi paikka ilman a) merkityskadon merkityskatoa b) käytännöllisen ja teoreettisen filosofian kaavamaista erottelua c) kahtiajakoja ja karteesiolaisia taustaoletuksia d) Frank P. Ramsayn varhaista poismenoa e) todistusteorian formaaleja epätäydellisyyksiä f) tekniikkaa: Das Ende der Bodenlosigkeit, die Weltnach ist hier g) akateemista filosofiaa

On tullut aika a) ymmärtää yhteiskunnan merkityksellis-fenomenologiset päämäärät ja kokemuksen tärkeys inhimillisessä maailmassa-olemisessa b) ajatella elementaarisesti. Ja lisätä Hegeliä ja Heideggeria opintosisältöihin. c) ymmärtää, että aivot eivät toimi altaassa d) kieltää luonnollinen kieli opinnäytetöissä e) nousta barrikadeille Stubbia vastaan. Ja muuttaa teoreettisen filosofian opetus pelkästään logiikan opetukseksi

 

h f g i e b c



Saturnalian lähestyessä Minervan Pöllö immersoi itsensä synergistiseen yhteyteen universumin kanssa. Vaikka signaali oli huono, Pythia vastaili manteioihimme kärsivällisesti. Selvitimme, kuinka yhtyä talvipäivänseisaukseen mahdollisimman tehokkaasti joulukuun aikana: koska ihailemme ja korostamme nykymaailmalle kodinomaista ja tunnusmerkillistä byrokraattis-hyödykkeellistä ajattelua, horoskoopit on nopea lukea läpi!

***

h f g i e b c

Jousimies (23.11. - 22.12.) : Kokeile jotain uutta, vaikka zumbaa tai Lacania. Kauris (23.12. - 19.1.) : Kannattaa käydä uusimassa se logiikka. Vesimies (20.1. - 19.2.) : Vakuutut mallintamiskyvyistäsi ja ymmärrät viimein, että ihmis- ja yhteiskuntatieteitä voi tutkia samoin metodein. Kalat (20.2.-20.3.) : Rakastut metaeetikkoon. Oinas (21.3. - 20.4.) : Olet todennäköisesti tulossa sairaaksi. Härkä (21.4. - 20.5.) : Lue Tarkkailla ja rangaista, se auttaa. Kaksoset (21.5. - 21.6.) : Dekonstruoi. Rapu (22.6. - 22.7.) : Kolme sanaa: objet petit a. Leijona (23.7. - 22.8.) : Astut ontiseen ja huomaat sen olevan paska paikka. Neitsyt (23.8. - 22.9.) : Huomaat, että tietämättömyyden savuverho ei voi koskaan verhota kaikista yksityisimpiä intressejäsi liberaalidemokratian syvenevässä alhossa. Vaaka (23.9. - 22.10.) : Menestyksesi aika koittaa pian mutta muista, että kieli on ihmisen koti. Skorpioni (23.10. - 22.11.) : Harharetkesi eivät petä koskaan, nuori angstinen älykkö, mutta lakkaa harhailemasta.