Päätoimittajat
Sisältää:
Sofia Blanco Sequeiros
Pääkirjoitus...................1
Ville Louekari Taitto Minna-Kerttu Vienola
Ajankohtaista filosofiassa.............3 Prometheuksen tulesta ja inspiroivasta väsymyksestä.................................4 Valoa tulevaisuuteen eli Lasten filosofiapajasta.............................................7 Frank Martelan haastattelu..............10
Toimituskunta Janne Karisto Touko Kuusi Tuukka Brunila
Kirja-arvostelu: Valonöörit..............18 Kirja-arvostelu: Muodonmuuttoilmoitus..........................20 Runoja...................................21
Irene Dimitropoulos Kuvitus Karoliina Kuisma & taittaja Julkaisija Dilemma ry Ilmestynyt vuodesta 1968, 47. vuosikerta ISSN: 1239-2545 Minervan Pöllö kiittää HYY:tä lehtituesta Ja Why Printiä painosta
Päätoimittajilta Vuoden toisen Minervan Pöllön teemana on valo. Valo tunkeutuu todellisuuteen, kieleen ja kulttuuriin niin konkreettisesti fysikaalisena ilmiönä kuin symbolein ja vertauskuvin. Filosofiassa valo on harvemmin käsitteellisen mikroskoopin alla, siitä huolimatta, että on hankala kuvitella filosofiaa ilman valoon liittyvää sanastoa ja metaforia. Ymmärrystä, tietoa, oivalluksia ja intuitioita kuvaavat niiden avulla monet, jumalallisen illuminaation skolastikoista hämäriin ranskalaisiin teoreetikkoihin. Ymmärryksen valon ja tiedollisen pimeyden dialektiikka on klassinen vastakkainasettelu. Onko metafora kuitenkaan yhtä hyvin ymmärretty kuin usein ajatellaan? Erityisesti tiedon ja selkeyden käsitteet mahdollistavat monitulkintaisuuden: onko kyse ymmärryksen valosta, jos tiedosta tehdään selkeää siksi, että sillä halutaan peittää totuus? Voiko tietämättömyyttä tuottaa tiedon avulla? Yksi esimerkki tästä on tupakkateollisuus, joka 1950-luvulla aloitti ennennäkemättömän mainoskampanjan. Kun yhteys keuhkosyövän ja tupakoinnin välillä todettiin, yhtiöt eivät suoraan kieltäneet linkin olemassaoloa. Sen sijaan he alkoivat näkyvästi vaatia lisää tutkimusta ja tuottivat sitä myös itse, hämärtäen todellisen tiedon rajat. Tarkoitus oli tuottaa idea tiedosta pimeänä laatikkona, joka piti valaista kokonaan ennen kuin voitiin puhua tiedosta. Yhteyden yksiselitteinen osoittaminen ei riittänyt. Kuten eräs yhtiö ilmaisi asian sisäisessä muistiossaan: “Doubt is our product”. Ylläoleva esimerkki on poimittu teoksesta Agnotology: The Making and Unmaking of Ignorance (2008, Stanford University Press), joka argumentoi uuden tietämättömyyttä ja sen tuottamista tutkivan tieteenalan puolesta. Kirjoittajat arvioivat, että tämä on tarpeellista, koska tietämättömyydel1
lä, ymmärryksemme mustilla aukoilla, on valtavia vaikutuksia maailmaan. Kuten tietoa, myös tietämättömyyttä tuotetaan monista syistä. Onko tieto todella valoa vai johdattaako ymmärrys yhä syvemmälle pimeään? Kykeneekö ihminen ymmärtämään todellisuutta järjen valon avulla, vai johdattaako ymmärrys todellisuuden luonteesta hänet yhä syvemmälle hämärään, järjen ulottumattomiin? Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa. Filosofi tulee bileisiin, kun ne ovat jo loppuneet. Vasta valon loputtua, pilkun jälkeen filosofi näkee asiat kuten ne oikeasti ovat: vasta pimeässä, tuntien krebaamisen jälkeen, asiat paljastavat todellisen muotonsa. Raasu on auttamattomasti myöhässä, jumittunut maalaamaan harmaalla harmaalle hämärän laskuun. Pimeässä talsien, Päätoimittajat Sofia Blanco Sequeiros ja Ville Louekari
2
Filosofiassa tapahtuu
Laitoksen sisäpuolella:
Valtiotieteellisen tiedekunnan kysely kar- Helsingin yliopiston käytännöllisen fitoitti valmistuneiden kandien mielipiteitä heidän opinnoistaan. Kyselyyn vastasi myös kymmenen käytännöllisen filosofian opiskelijaa. Heistä 80% oli melko/täysin samaa mieltä väitteestä “Pääaineopintoni muodostivat sisällöltään kiinnostavan kokonaisuuden”. Samoin 80% oli sitä mieltä, että “Pääaineeni opinnot edistivät kykyä ymmärtää oman tieteenalan kannalta keskeisiä kysymyksiä”. Opintojen ohjaukseen puolestaan ei oltu tyytyväisiä. Vain 10% oli samaa mieltä väitteestä “Pääaineessani annettava opintojen ohjaus oli laadukasta”. Lisäksi vain 11,1% allekirjoitti väitteen “Opiskeluympäristöni opiskeluilmapiiri oli oppimaan kannustava”.
losofian laitos ei osannut päättää, kenet valita väliaikaiseksi professoriksi, joten he valitsivat sekä Jaakko Kuorikosken että Aki Lehtisen.
Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian laitos turvautunee professorivalinnassaan induktiiviseen päättelyyn: koska loogikoita on aiemminkin valittu professoreiksi, niin luultavasti tulee tapahtumaan tälläkin kertaa
Laitoksen Gilles
ulkopuolella:
Deleuzen kuolemasta tulee 20 vuotta. Kultin perustamista harkitaan.
Helsingissä
perustettiin uusi, mannermaiseen filosofiaan painottuva lehti, jonka ensimmäisen numeron teemana on Deleuze.
Irene Dimitropoulos
Prometheuksen tulesta ja inspiroivasta väsymyksestä Tuli sivistyksen ja edistyksen symbolina mahdollisti Prometheuksen myytissä tiedon ja ihmistaitojen kehityksen. Prometheus uhrautui luomustensa vuoksi ja palautti heille tulen – rangaistukseksi Jumalten pilkkaamisesta ja ihmiskunnan pelastamisesta titaani päätyi kahlituksi Kaukasuksen kalliolle, jossa Zeuksen kotka söi päivittäin hänen takaisin kasvaneen maksansa. Myytin tärkeimpiin lähteisiin kuuluvat Hesiodoksen rinnalla luultavasti Aiskhylokselta peräisin olevasta trilogiasta ainoana kokonaan säilynyt tragedia Kahlehdittu Prometheus ja Platonin Protagoras-dialogi (Bremer 1988, 148-151). Tuli ja sen valon mahdollistava selvä näkeminen toi kulttuurin, tekniikan ja sivistyksen ajattelu- ja kirjoitustaidon muodossa ihmisille. Mutta valo näyttäytyy varjopuolillaankin: kostoksi Prometheuksen kavalluksesta Zeus lähetti ihmisten maailmaan Pandoran, jonka lippaasta maailman taudit täyttivät ihmismaailman. Prometheus-myytin ympärille on kerääntynyt runsaasti tulkintoja eri aikakausina (Ruffel 2012, 112-113; 124-125). Prometheusta on pidetty moderneimmissa tulkinnoissa tiedettä edistävänä kulttuurin välittäjänä, mutta myös päinvastaisiin tulkintoihin ollaan päädytty. Tuodessaan kulttuurin ihmisille Prometheus riisti heiltä alkuperäisen yhteyden luontoon – kulttuurin ja tekniikan tragiikka alkaa ilmetä keskeisenä myytin tulkinnassa (Bremer 1988, 158). Saksassa filosofian ja mediateorian professorina työskentelevän Byung-Chul Hanin essee Müdigkeitsgesellschaft (suom. Väsymysyhteiskunta) ilmestyi 2010. Esipuheessaan Soulissa syntynyt Han (2010, 5) kuvaa nykyistä yhteiskuntaamme Prometheus-myytin 4
kautta. Zeuksen kotkan ja Prometheuksen suhdetta hän vertailee yksilöön, jonka sisällä asuu samanaikaisesti tekijä ja uhri – väsymys on tämän sisäisen, lamaannuttavan vastakkaisuutemme ja itsepetoksemme tulos. Elämme Hanin (2010, 24-25) mukaan paradoksaalisen vapauden aikaa: yksilö luulee olevansa vapaa ja toteuttavansa itseään käyttäessään itseänsä hyväkseen maksimoidakseen saavutuksiaan. Käsitämme pakon vapautena, vapautena toteuttaa itseämme ja mahdollisuuksiamme. Puolustautuminen osoittautuu mahdottomaksi, koska itse uskomme ja tukeudumme tähän paradoksaaliseen vapauteen. Hanin essee on puhe tylsyyden ja inspiroivan, kreatiivisen väsymyksen sallimisen puolesta. Liiallisella positiivisuudellaan, suorittamisen ja tuotannon kasvattamisen paineellaan yhteiskuntamme on luonut hyperaktiivisia, masentuneita, mykkyyteen vajoavia, väsyneitä egoja (Han 2010, 7; 13-14; 23; 34-35). Suoritusyhteiskunnassa ihminen on yrittäjä, jonka moottorina toimivat motivaatio ja oma-aloitteisuus (Han 2010, 19). Samalla ärsykkeiden ja informaatiomäärän “Kulttuurin ja tekniikan tragiikka lisääntyessä hahmotamme maailmaa eri tavalla ja kokonaisuus hajoaa erillisiin, hajanaisiin, noalkaa ilmetä kepeasti silmän edessä haihtuviin osiin (Han 2010, skeisenä myytin 26-28). tulkinnassa” Han (2010, 28; 56-57; 63) lähestyy väsymystä eri näkökulmista ja kehittää väsymysyhteiskunnan käsitteen vastaehdotuksena aktiiviyhteiskunnallemme. Hektinen elämäntapa ei tuota mitään uutta, vaan nopeuttaa pelkästään jo olemassa olevaa – tylsyydestä mahdollistuu uuden syntyminen. Hyperaktiivisuus kääntyy Hanin (2010, 42) mukaan hyperpassiivisuuteen, jossa otamme ilman vastustusta kaiken vastaan, mitä aisteillemme tarjotaan. Kun elämä kiteytyy pelkkään suoritukseen, väsymme, uuvumme (Han 2010, 56-57). Olemme yksin uuvuttavan väsymyksemme kanssa, eristäytyneitä itsekeskeisyydessämme ja kykenemättömiä kommunikointiin. Toisenlaista, yhdistävää, inspiroivaa väsymystä Han lähestyy itävaltalaiskirjailija Peter Handken 1989 ilmestyneen teoksen Versuch über die Müdigkeit (suom. Väsymyksestä) kautta. Väsymys on siinä yhdistävä, yhteisöllinen tila, jossa itsekeskeisyys häviää ja johon päädytään esimerkiksi yhteisen työn kautta (Handke 1989, 28). Handke (1989, 51-54; 62; 74) painottaa väsymyksen inspiroivaa voimaa, joka mahdollistaa viipymisen hetkessä ja oikean, suo5
dattamattoman katsomisen sekä yhteyksien, kokonaisuuden ja kauneuden havaitsemisen ja rauhattomuuden poissulkemisen. Väsymisellä on puhdistava ominaisuus, joka mahdollistaa avautumisen yhteisöllisyydelle, myötätunnolle ja ymmärrykselle. Itse väsymys on tekemistä ja havaitsemme, mikä ei ole tarpeellista. Eikö Hanin kuvaaman paradoksaali“Itse väsymys on sen vapautemme tulos ole, että emme tekemistä ja havait- nykyään enää kestä, jopa pelkäämme, semme, mikä ei ole tylsyyttä, tilaa, jossa emme tee yksinkertaisesti mitään, jossa joudumme kohtarpeellista” taamaan omaa tyhjää tilaamme? Hanin mukaan tylsyys ja inspiroiva väsymys, jotka avartavat näkemystämme, olisi nähtävä myös luovina voimina uudelle – tätä inspiroivaa tilaa voimme päästä lähemmäksi hyväksymällä ja heittäytymällä väsymyksestä syntyvään varjoisaan, sameaan olotilaan.
Lähteet Aischylos: Prometheus in Fesseln. Hg. u. übers. v. Dieter Bremer. Frankfurt am Main: Insel Verlag, 1988. Aiskhylos: Neljä tragediaa. Suom. Maarit Kaimio. Helsinki: Oy Gaudeamus Ab, 1975. Han, Byung-Chul: Müdigkeitsgesellschaft. Matthes & Seitz Berlin, 2010. Handke, Peter: Versuch über die Müdigkeit. Frankfurt am Main: Suhrkamp Verlag, 1989. Kivimäki, Arto: Antiikin taruja 1. Ai6
Minna-Kerttu Vienola
Valoa tulevaisuuteen eli kokeilu nimeltään Lasten filosofiapaja Syksyllä 2014 toteutimme neljän dilemmalaisen kesken
kaksi nelituntista filosofiapajaa kokeillaksemme, kuinka ala-asteikäisiä saisi heräteltyä filosofiseen pohdintaan. Tarkoituksena oli kehittää metodi, jolla saataisiin 8-9-vuotiaat miettimään ja kyseenalaistamaan sekä omia arkikäsityksiään että järjettömiltä tuntuvia mahdollisuuksia. Kyseinen tavoite on tärkeä, sillä ajattelun kehittyminen nuorella iällä edesauttaa sen kehittymistä edelleen vanhempana, kun omilla päätöksillä ja valinnoilla on enemmän painoa niin yksityisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Filosofia saatetaan usein kokea vai- “Filosofian työtapojen ja keaksi ja kryptiseksi alaksi, jota ei mi- käytäntöjen soveltamitenkään voida soveltaa lapsille sopivaksi. nen lapsille osoittautui Akateeminen filosofia on toki ajatustyöLasten filosofiapajassa nä vaativaa sekä vaikeaa myös monille erittäin toimivaksi” aikuisille, mutta filosofian työtapojen ja käytäntöjen soveltaminen lapsille osoittautui Lasten filosofiapajassa erittäin toimivaksi. Lapsille suunnatut pajat sisälsivät rankkojen tekstien lukemisen ja loogisen mallintamisen sijaan metakeskustelua: sopimuksen keskustelun säännöistä, ryhmäkeskustelua, keskustelussa esiin tulleiden kysymysten ratkomista pienryhmissä sekä Muumilakson tarinoiden jaksojen filosofista analysointia. Mielipiteiden perustelu ja toisten näkemysten ymmärtäminen oli ensin monille vaikeaa, sillä keskustelun taitoja saati filosofiaa ei Suomessa opeteta lähestulkoon lainkaan ala-as7
teella. Nopeasti osallistujat alkoivat kuitenkin kuunnella toistensa puheenvuoroja aktiivisesti sekä vastaamaan juuri edellä sanottuun sen sijaan, että olisivat vain jatkaneet omaa ajatustaan siitä, mihin olivat aiemmin jääneet. Philip Cam sanoo artikkelissaan “Filosofian opetussuunnitelman lähtökohtia”, että tietty filosofinen positio voidaan hahmotella ensin yksinkertaisessa ja karkeassa muodossa, ja sittemmin lukemattomin hienovaraisin tavoin, “Filosofian opetuk- kun aiemmin piilossa olleet asianhaarat alkavat sella jo nuorella näyttäytyä selkeämmin1. Juuri tällainen filosoiällä olisi ilmeisesti fisten positioiden hioutuminen näkyi kulloisenmerkittäviä vaiku- kin neljätuntisen pajasession aikana, kun alun tuksia niin yksilöi- vaikeuksien jälkeen lopulta Muumilaakson hin kuin yhteiskun- tarinoita analysoitaessa näkyi lasten keskustelussa selvä pohtiminen, kyseenalaistaminen ja taankin” toisten kanssa dialogiin syventyminen. Kaksi kertaa neljä tuntia kahden viikon aikana ei ole paljon, mutta jo siinä ajassa oli huomattavissa tuloksia, joista myös Cam puhuu. Hänen sanojensa mukaan lasten kehitys näkyy yhdellä tasolla heidän kyvyssään käsitellä ajatuksia entistä hienovaraisemmilla tavoilla. Syvemmällä tasolla tässä on kysymys filosofian vaikutuksesta lapsen ajattelun luonteeseen sekä yksilönä että yhteisön jäsenenä. Tämä ilmenee hänen mukaansa siinä, miten lapset omaksuvat avoimen tutkimuksen toimintatapoja ja miten he pystyvät suuntaamaan filosofisen ymmärryksensä oman mielenkiintonsa kohteisiin2. Parantuneen keskustelukyvyn lisäksi osallistujat alkoivat kiinnittää pajojen aikana yhä enemmän huomiota käsiteltävien asioiden yksityiskohtiin sekä yhdistelemään niitä omaan elämäänsä. Samoin he pajojen edetessä alkoivat esittää tarkentavia kysymyksiä niin käsiteltävän aiheen kuin toisten puheenvuorojen suhteen. Lopuksi jokainen osallistuja kirjoitti ylös häntä eniten askarruttaneen kysymyksen, jota aikoi pohtia vielä kotona; näin filosofinen käsittely kulkeutui ulos pajoista lapsen arkeen. Kokeilun kautta kävi ilmi, että jo pienellä määrällä filosofista pohtimista ja vuorovaikutusta on suuria vaikutuksia. Osallistujat näyttivät pajojen aikana oppineen dialogisempaan keskusteluun sekä kriittisempään näkökulmaan oman elämänsä ”itsestäänselvyyksien” 8
suhteen. Filosofian opetuksella jo nuorella iällä olisi ilmeisesti merkittäviä vaikutuksia niin yksilöihin kuin yhteiskuntaankin. Kuten Cam sanoo:
Filosofian sisällyttäminen koulun opetussuunnitelmaan toisi mukanaan merkittäviä yksilöllisiä ja sosiaalisia etuja. Erityisesti filosofian tarjoaminen jo varhaisessa ikävaiheessa voisi olla vahva demokraattisten valmiuksien kannustin. Jotta nämä hyödyt toteutuisivat, tulisi filosofia kuitenkin ymmärtää oppilaslähtöisenä ja yhteisöllisenä tutkimuksena ja opettaa sitä tämän mukaisesti. Tässä muodossa filosofiakasvatus tukee suoraan niitä tavoitteita ja päämääriä, jotka vastaavat avoimen demokraattisen yhteiskunnan edellytyksiä.3 Dialogisuuteen tähtäävällä filosofian opetuksella voitaisiin siis saavuttaa pysyviä positiivisia tuloksia ihmisten ajattelussa. Tämä hyödyttäisi ihmisiä yksilötasolla sekä yhteiskuntaa, sillä ihmiset oppisivat kohtaamaan toisensa ”toisina”, eikä vain oman maailmansa hahmoina. Samalla keskustelutaidot kehittyisivät, jolloin ihmisten keskinäinen ymmärrys niin yksityiselämässä kuin julkisella alueellakin parantuisi, ja vältyttäisiin monilta ristiriitojen ja väärinymmärrysten aiheuttamilta ongelmilta. Filosofinen keskustelu lasten kanssahan on osoittautunut täysin mahdolliseksi, jopa tehokkaaksikin, joten se olisi erinomainen keino ehkäistä modernin yhteiskunnan ongelmia jo nuorella iällä.
Kirjallisuus: Toim. Tuukka Tomperi & Hannu Juuso: Sokrates koulussa, Niin & Näin, Tampere 2008 Viitteet: 1Philip Cam: Filosofian opetussuunnitelman lähtökohtia, SK s.317 2Cam, SK s.317 3Cam, SK s.318
9
Touko Kuusi
Hyväntekemisen valaisija – Frank Martelan haastattelu Frank Martela on monille tuttu entinen käytännöllisen filosofian opiskelija, Pöllön vanha kirjoittaja ja Filosofian akatemian perustajajäsen. Viime aikoina hän on paneutunut erityisesti sosiaalipsykologiseen tutkimukseen. Aktiivisesti kirjoittava ja bloggaava Martela julkaisi hiljattain kirjan Valonöörit, joka on saavuttanut merkittävää mediahuomiota. Kävimme Martelan kanssa haastattelun syövereihin yliopiston kahvilan seesteisessä ympäristössä. Martela oli aiemmin päivällä ollut televisiohaastattelussa ja pyöräili paikalle ilmeisen kiireisissä tunnelmissa. Martelan kunnianhimoinen tavoite on saada hyvän tekeminen hyväksyttyä uudeksi perustarpeeksi autonomian, kyvykkyyden ja läheisyyden rinnalle itseohjautuvuusteoriaan, joka on sosiaalipsykologinen valtateoria. Martela esittää radikaalisti tutkimustietoon nojaten, että hyvän tekeminen on kaikkien etu, koska se lisää myös auttajan motivaatiota ja hyvinvointia. Tartuimme haastattelun ytimessä Martelan käsityksiin hyvän tekemisestä sekä siihen, miten filosofia voi valaista tätä tehtävää.
Hyvän tekemisen psykologisesta luonteesta Puhut, että ihminen on luonnostaan hyväntahtoinen. Mitkä ovat väitteen keskeiset tieteelliset perustelut? Asiaa voi katsoa monesta suunnasta. Evoluutiotutkimus on usein toiminut vastanäke10
myksenä argumentille hyväntahtoisuudesta. Evoluutiopsykologiassa ajateltiin pitkään, että kyse on vain omien geenien leviämisestä, jonka vuoksi meidän on pakko olla itsekkäitä. Kuitenkin, jos katsoo tuoreempaa evoluutiotutkimusta, niin valtaosa tutkijoista hyväksyy hyvän tekemisen osana ihmisluontoa. Asiaan liittyy aika yleisesti hyväksyttyjä teorioita, jotka kertovat miten tällainen käyttäytyminen voi olla geneettisestikin järkevää. Myös kehityspsykologisissa tutkimuksissa on havaittu ihmisillä olevan motiivi tehdä toisille hyvää. Tämä näkyy jo yksivuotiaasta lähtien, eli ennen kuin kulttuurin vaikutusta on liikaa läsnä. Aikuisinakin olemme motivoituneita tekemään hyvää. Olemme jonkin verran valmiita ottamaan pois omastamme, vaikka tästä ei olisi meille “Jos katsoo tuoreempaa hyötyä pitkällä tähtäimellä; anonyyevoluutiotutkimusta, mi lahjoittaminen on hyvä esimerkki. niin valtaosa tutkijoista Toisin sanoen yhdistelemällä erilaisia hyväksyy hyvän tekemistutkimuksia näkyy, että kaikki viittaa en osana ihmisluontoa” samaan suuntaan ihmisen hyvää tekevästä perusluonteesta. Hyvän tekeminen ja Frank Martela Mikä on ajanut sinua tutkimaan niin kunnianhimoisesti hyvän tekemisen lisäämistä neljänneksi perustarpeeksi itseohjautuvuusteoriaan? Lähtökohtanani oli ehkä se, että kun luin teoriasta tuli sellainen fiilis, että hetkinen, tästä puuttuu yksi elementti. Johtuu ehkä väitöskirjatutkimuksestani, että kiinnitin huomiota hyvän tekemisen elementtiin. Väitöskirjani käsittelee ihmisten välistä kohtaamista ja yhteyttä vanhainkodissa, sitä mitä ihmiset tekevät toisilleen ja miten intersubjektiivisuus muodostuu vuorovaikutuksessa. Minua kiinnostaa toisaalta ihmisyys itsestään mutta toisaalta ihmisten välisyys. Ihmisten välisyyteen kuuluu juuri tämä hyvän tekeminen. Millä perusteella (vielä tarkemmin) hyvän tekemisestä tuli sinulle niin vahva intuitio? Ihmiset päätyvät tutkimaan usein sellaisia asioita, joita eivät ymmärrä. Ihmisten väli12
syydessä oli mysteeriä, jota en ymmärtänyt. On olemassa sellainen testi, jossa näytetään ihmisille kuvia, joissa näkyy pelkästään silmät ja silmien ympärysten alue. Tarkoituksena on tunnistaa, mikä ilme kuvan henkilöllä on. Kyseessä on affektiivisen empatian mittari, joka kuvaa sitä, kuinka hyvä on tunnistamaan toisten ihmisten tunnetiloja. Tein testin opiskeluaikaisella kurssilla yhdessä muiden kurssilaisten kanssa. Opettaja kertoi tuloksista: ”Jos saitte alle 20, niin olette todennäköisesti miehiä”, ja jatkoi: ”Jos menee alle 15, niin ollaan aika lähellä jo aspergeriä.” Kaikki alle 20 saaneet ryhmäläiset olivat miehiä. Oma tulokseni oli muistaakseni noin 14. Empatiaan kuuluu affektiivinen empatia ja kognitiivinen empatia. Affektiivinen empatia on kykyä lukea toisten ihmisten kasvoja ja tunteita. Kognitiivinen empatia on kykyä tiedollisesti tunnistaa toisen ihmisen tunnetiloja. Jos lukee paljon kirjoja, joissa kerrotaan mitä ihmiset tuntevat, kognitiivisen empatian kyky luultavasti kasvaa. Veikkaan, että itse olen juuri sellainen tyyppi, jonka affektiivinen empatia ei ole kaikkein vahvin, mutta kognitiivinen empatia kompensoi hommaa. Affektiivisessa empatiassa oli siksi minulle jotain mysteeriä. Yksi syy siihen, miksi halusin tehdä väitöskirjan vanhainkodista ja juuri hoitajista oli, että hoitajat ovat hyviä ihmisten kohtaamisessa. Halusin oppia, kuinka hoitajat kohtaavat toisen ihmisen hoitotilanteessa. Ihmisten välisyys on kokonaisuutena tutkimusaihe joka kiinnostaa minua erityisesti. Hyväntekevyys on yksi osa ihmisten välisyyttä ja länsimaisessa kulttuurissa sille ei ehkä anneta sille kuuluvaa merkitystä. Yksi sosiologinen tutkimusklassikko on Habits of the heart. Siinä esitetään, että ihmiset käyttäytyvät tehden enemmän hyvää kuin miten itse selittävät omaa käyttäytymistään. Jos länsimainen ihminen tekee hyvää ja häneltä kysytään jälkeenpäin miksi, niin tutkimuksessa ihmiset pyrkivät selittämään omaa toimintaansa itsekkäästi. Länsimaissa yksilöllisyyden kulttuuri on johtanut siihen, että pyrimme esittämään hyvän tekemisen oman etumme tavoittelun kautta. Tutkimusaihe on kiinnostava, koska siinä näkyy kulttuurin sokea piste ja se, kuinka kulttuuri on mennyt taaksepäin väärään suuntaan. Kulttuurissamme on normeja, jotka tuntuvat olevan epätyypillisiä ihmisen perusluonteelle mutta silti hyödyllisiä. Ihminen ei kehittynyt evolutiivisesti demokratiaa tai tietoyhteiskuntaa varten. Mikä itsekkäissä normeissa on erityisesti vikana? 13
Normi tekee vahinkoa. Jos tekisimme keskimäärin hyvää toiselle, niin kaikki voittaisimme. Tällainen kulttuurinormi on haitallinen ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Sitä vastaan pitäisi tehdä työtä ja pyrkiä muutokseen. Mitkä jutut tekevät käyttämästäsi empiirisestä tutkimuksesta hyvän keinon saada ihmiset tekemään enemmän hyvää? Luulen, että tässä on eräs tapa päästä eteenpäin. Richard Ryan (toinen itseohjautuvuusteorian alkuperäisistä kehittäjistä) Rochesterin yliopistosta sanoo, että hän haluaa tehdä tällaista kvantitatiivista tutkimusta, koska niin on jotain kättä pidempää, jolla puhua asioista. Jos menee yrityksiin sanomaan, että olkaa myötätuntoisempia, vastaus on ”joo tosi kiva”. Mutta jos voi sanoa, että olkaa myötätuntoisempia, koska se tutkitusti johtaa tähän ja tähän ja tähän tulokseen, argumentti on heti vahvempi. Painoarvoa on, jos vetoaa intuitiivisesti siihen, että kulttuurin tulisi olisi myötätuntoisempi. Jos saman osoittaa tutkimuksen kautta, on painoarvo isompi. Kysyn nyt vähän ilkeän kysymyksen. Hyvän tekeminen osana itseohjautuvuusteoriaa ja ihmisen perustarpeena ei ole vielä tieteellisen evidenssin nojalla lukkoon lyöty. Miten suhtautuisit, jos tuleva tieteellinen evidenssi paljastaisi selvästi, ettei hyvän tekemistä voi pitää universaalina perustarpeena? Sitten varmaan pitäisi hyväksyä tosiasiat ja rakentaa omaa ajattelua siltä pohjalta. Pitäisi hyväksyä se, ettei ihminen ole synnynnäisesti hyvää tekevä. Mutta jos oletetaan, että me haluamme tehdä ihmisistä hyväntekijöitä, niin voisi keskittyä tutkimaan, että miten hyvän tekemisen kykyä voisi kehittää kulttuurillisesti. Toki tieteeseen kuuluu se, ettei mikään ole lopullista. Voimme tehdä lisää tutkimuksia ja löytää uusia ilmiöitä. Pitää pysyä avoimena, vaikka olisi tiettyjä ideoita asioista. Jos data ei mene haluamaasi muotoon, on vain pakko miettiä uudelleen, että mikä on datan pohjalta järkevin teoria. Hyvän tekemisen filosofinen tutkimus Minkälaisia vastauksia filosofia voi antaa näistä samoista kysymyksistä? 14
Filosofialla on oma roolinsa. Jos mietitään positiivista psykologiaa yleensä, niin huomataan, että käsitteen määritykset eivät ole siinä kovin selkeitä; mitä esimerkiksi tarkoitetaan onnellisuudella, eudaimonialla? Eudaimonia on jotain ikään kuin hienompaa kuin nautinnollinen onnellisuus, mutta on vaikeaa saada kiinni, mitä se tarkalleen ottaen on. Filosofia auttaa täsmentämään käsitteitä. Dan Haybron on tehnyt tässä tosi hyvää työtä. Hän on perehtynyt sekä psykologiseen että filosofiseen kirjallisuuteen ja pyrkinyt antamaan paljon käsitteellisesti täsmällisemmän vastauksen onnellisuudesta. Haybronin mukaan meillä on kolme tapaa puhua onnellisuudesta – toiset tutkijat eivät ole välttämättä edes tajunneet puhuneensa eri asioista. Elämän merkityksellisyys on toinen asia: aiheesta on psykologista tutkimusta, mutta epäselvää on, “Jos saman osoittaa mitä elämän merkitys tarkoittaa. Ovatko elämän merkitys ja tarkoitus synonyymejä vai tarkoittatutkimuksen kau- vatko ne eri asiaa? Kysymykset ovat sellaisia, joitta, on painoarvo ta filosofia voi täsmentää ja selventää sitä, mistä isompi” ylipäänsä puhutaan. Hyvän tekeminen tuntuu olevan liitoksissa moraalisiin kysymyksiin. Onko sinulla jotain moraalifilosofiaa, josta olisit ottanut inspiraatiota ajatteluusi? Pragmatismi, erityisesti John Deweyn ajattelu, on filosofian suuntaus, josta olen ottanut eniten vaikutusta. Pidin myös Alasdair Macintyren teoksista Hyveiden jäljillä ja Short History of Ethics. Hän tuo historiallista kontekstualismia moraalikeskusteluun. Moraalin kontekstittoman näkökulman sijaan hän tutkii, mistä oletuksista ja yhteisistä näkemyksistä moraalinäkemykset kumpuavat. Charles Taylorin teos Ethics of Authenticity on myös vaikuttanut ajatteluuni. Hän pyrkii analysoimaan nykymaailmaa ja sitä, kuinka autenttisuudesta on tullut velvollisuus, jonka kautta pitää toteuttaa itseänsä. Kirjassa on hyviä oivalluksia tiedostamattomista, yhteiskunnassa vahvasti läsnä olevista moraalinormeista. Nykyään puhutaan siitä, että tule siksi mikä olet ja ole itsesi – kuitenkaan tiedostamatta sitä, millainen dominoiva arvo itsensä toteuttamisesta on tullut. 15
Mikä pragmatistisessa filosofiassa on tarkemmin samanlaista ajattelusi kanssa? Siinä yritetään ankkuroida filosofia käytäntöön ja paremman elämän elämiseen. Teorian syvyyteen pitää mennä välillä, mutta fokus on silti siinä, miten teoreettiset kehitelmät vahvistavat ihmisten kykyä elää elämäänsä. Minua kiinnostavat kysymykset, joiden avulla voi parantaa elämänlaatua. Koetko että yleisestikin filosofiassa pitäisi painottua enemmän pragmaattisiin lähtökohtiin? Filosofiassa on hyvä, että on työnjakoa. On hyvä, että on teoreettista työtä “Ei tällainen kirjoitus tekevää porukkaa ja porukkaa, joka toi- anna suoria vastauksia hyvään elämään” mii siltana teoreettisen työn ja käytännön elämän välillä. Soveltavan filosofian ohella on hyvä olla perustutkimusta taustalla. Kirjoitin vähän aikaa sitten siitä, mitä John Deweylainen ontologinen eksperientialismi voisi olla. Ei tällainen kirjoitus anna suoria vastauksia hyvään elämään. Fokus on kuitenkin siinä, minkälainen ontologia on ihmisen kannalta hyvää. Toki kirjoitus on niin teoreettista, että ei sitä lue muut kuin toiset filosofit. Mutta fokus on kuitenkin siinä, miten teoreettisten kysymysten syövereistä sukelletaan lopulta takaisin arkeen. Et olisi siis valmis hylkäämään tiettyjä filosofian aloja? Ei… Filosofian ei pidä vain kommentoida päivän poliittisia aiheita. Filosofien pitää tehdä myös teoreettista työtä, joka sitten on jollain vaikka kuinka etäisellä tavalla ankkuroitu käytäntöön. Lopuksi: Lopuksi pieni kevennys. Kirjoitit aikanasi Minervan pöllössä, että märehtijät, eli filosofiasta kiinnostuneet henkilöt, jotka puhkuvat itsetyytyväisyyttä ja väittelevät filosofisista kysymyksistä vain väittelyn vuoksi, olisi lahdattava? Oletko edelleen sa16
nojesi takana? Mmm.. (naurua) Ei, en varmaan halua lahdata ihmisiä enää nykyisin. En muista tarkemmin juttua, mutta edelleen tavallaan turhanpäiväinen teoreettisten juttujen ympärillä märehtiminen ärsyttää. Ainakaan se ei itseäni kiinnosta. Itseäni ärsyttää, jos ihmiset väittelevät triviaaleista aiheista, joilla ei ole käytännön merkitystä. Kuitenkin kunnioitan ihmisten tapaa tehdä erilaista filosofiaa ja sitä, että joku tekee tuollaistakin. Tavallaan olen samaa mieltä, mutta en ehkä niin radikaalisti. Minun tapani tehdä filosofiaa on vähän erilainen, mutta annan muille tilaa tehdä muita juttuja enkä halua lahdata heitä. Minervan pöllö kiittää Frank Martelaa haastattelusta!
Kuva: Karoliina Kuisma 17
Touko Kuusi
Kirja-arvostelu:
Frank Martela: Valonöörit Frank Martelan mukaan hyvä elämä rakentuu elämänhallinnasta ja elämänarvostuksesta. Valonööri on ihminen, joka elää hyvää elämää. Hänellä on valo eli elämänarvostus kunnossa. Toisaalta hänellä on insinöörin elämänhallinnan kyky saada asioita aikaan hyödyttömän hippeyden sijasta. Edellisessä kirjassaan Tahdonvoiman käsikirja Martela käsitteli elämänhallintaa. Uudessa kirjassaan Valonöörit kynänkärkenä on hyvä elämä kokonaisuutena, erityisesti valo ja elämänarvostus. Martelalla on ainutlaatuinen kyky esittää samanaikaisesti helppolukuisen inspiroiva, psykologista evidenssiä ja lähdeviitteitä vilisevä paketti lukijalle. Vaikka filosofi voi pettyä suurelle yleisölle popularisoituun tiedelähtöiseen kirjaan, Martelan muodostamaa systemaattista ja selkeää ajatuskehikkoa ei voi kuin ihastella. Elämänarvostus on Martelan mukaan kykyä tavoitella oikeita asioita. Elämänarvostusta välittää sisäinen motivaatio, joka on intoa tehdä asioita niiden tekemisen riemusta. Martela ammentaa Gummerus 2015 kirjansa pääsisällön sisäistä motivaatiota korostavasta itseohjautuvuusteoriasta. Itseohjautuvuusteoria on psykologinen valtateoria, jonka alateorian mukaan meillä on kolme perustarvetta: läheisyys, kyvykkyyden tunne ja vapaaehtoisuuden tunne. Martela lisää joukkoon oman tutkimustyönsä perusteella neljännen perustarpeen, hyväntekemisen. Tiivistettynä Martelan mukaan ihminen on sisäisesti moti18
voitunein, kun hän kokee läheisyyttä ihmissuhteissaan, hän tekee elämässään itse valitsemiaan asioita/työtä, joissa kokee itsensä kyvykkääksi ja hän kokee voivansa tehdä hyvää tällaisen toimintansa kautta. Vaikka Martela kirjoittaa tieteellisesti, tilaa jää myös kevyelle filosofoinnille. Omien sanojensa mukaan Martelalle ei ole ratkaisevaa, onko hyvän ajatuksen sanonut filosofi, psykologi vai taiteilija. Tämän voi tulkita heikkoudeksi tai vahvuudeksi: Martelan omaa filosofointia voi hairahtua tieteeseen nojaavan tekstin keskellä luulemaan todellisuutta perustellummaksi. Toisaalta laaja näkökulma mahdollistaa puhumisen aiheista, joihin normaali tieteellinen näkökulma ei yllä. Kirjan lopussa Martela paljastaa elämän merkityksen salaisuuden. Hänen mukaansa se ”syntyy siitä, että tekee itselleen merkityksellisiä asioita ja tekee itsensä merkitykselliseksi toisille ihmisille”.
Kuva: Karoliina Kuisma
19
Sofia Blanco Sequeiros
Kirja-arvostelu:
Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus
Anu Kaajan esikoisteos erittää absurdia ja mustaa huumoria. Ensinäkemältä Muodonmuuttoilmoitus tuntuu valosäikeeltä suomalaisen kirjallisuuden harmaassa ryteikössä, jota kaskeavat Jari Tervo, Ulla-Lena Lundberg ja Anna-Leena Härkönen. Epätasaisuudestaan huolimatta teos on viihdyttävää, ehdottomasti suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka kaipaavat vastapainoa nykykirjallisuuden kouvolamaisuuteen. Kantavana teemana ja novellien selkärankana toimivat kertomuksissa tapahtuvat henkilöiden ja hahmojen muodonmuutokset olomuodosta ja hahmosta toiseen. Napoleon herää henkiin, tapetti alkaa elää omaa elämäänsä, merenneito jäätyy osaksi luistelukenttää. Kaaja haastaa lukijan pois mukavuusalueeltaan, mäiskii viittauksilla myytteihin ja nykykulttuuriin ja nauraa sukupuoliroolien kauheille ilmiselvyyksille. Teos 2015 Lukija ei kuitenkaan sulaudu osaksi absurdismin maailmaa, jossa Tampereelta päädytään Aurinkokuninkaan hoviin, enkeli laskeutuu ikkunalaudalle suklaajäätelöä syöden ja vagina muuttuu neilikoiksi. Miksi? Välillä Kaajan mielikuvituksellisuus ja surrealismi tuntuvat tarkoituksettomilta; tarinat ovat viehättäviä siipaleita muodonmuutoksista ja maailmoista, mutta usein mielikuvituksen ja kielen muodoilla leikittely tuntuu kikkailulta, joka tähtää ainoastaan lukijan vaikuttamiseen omalla nokkeluudellaan. Parhaimmissa teksteissä Kaaja onnistuu esittämään absurdin niin tavallisena, täydellisen järjettömyyden niin täydellisen loogisena , että lukija uppoaa tapahtumiin ja tekee pysyvän muodonmuuttoilmoituksen. 20
Runoja Joa Käis:
Voikukkakukoistus Ranteen suojana, pieninä kahleina, katajantuoksusi karrenpuro. Hän oottaa sun vuoksi voikukkavalasi. Kertoo: Lastanne ei voi kantaa, pieninä siruina rikkavirtaa. Nupussa apua vapisee sokaista yrität vaikka. Muistojen mekkokultaa, hiukset takussa ajan huomassa. Savi tuoksuu, emi kuiskaa. Mitä piti, peitti verho. Lammen kasteena, uniensa supussa lopulta aina loistaa. 21
Inha ansoittaa yöunensa Inha ansoittaa yöunensa - piiskus, rakit jahtaa kettukarkkeja kuolleelta Alinoman ahmatilta - näkisittepä silmistäni kuinka pitkälle syksy on paljastanut piiloni - juoksen, pyrähtelen, lennost’ kehnost’ ongi, on mato, sielu turvaa hauduttain senkö halutun nätittelyä. Olen hiessä, hullua himoan, mädän pyrin pyyhkimään, sovinnainen suudelma vain.
Syksyn viimeinen puolukka Syksyn viimeinen puolukka loistaa tienvarren horisontissa, kuiskaa: olen täällä ensi vuonnakin. 22
Laupeutta ja lupiineja Tyhjää, vain muoto kedon kukkii toiveena kuiskauksissani. Muistan viheliäisen hyvin, missä kasvoi kakkaroita, laupeutta ja lupiineja. Aaveina ajatusteni kohmeessa, pienen pienessä liikkeessä.
Haitsui & hapsui Huomenna olen haitsut korvissa, hapsut olalla Hölmöilyt mielessä, sielun kielillä Hellyytesi Ajoittain hellyytesi kourii kuoliaaksi. 23
Näkymätön lapsi rannalla On kuuma kauniilla tavallaan näkymätön lapsi rannalla, näkee kun juokset vettä kohden laiturilta. Pelkään puolestasi, itse uskaltaisikaan. Katson ihaillen enemmän kuin hiekkaa, pilviä, sisaria. Sinun on täytynyt tuntea päin katsot vaikkei muut näe, äitisi huutaa etkä huoleen vastaa minulle vain hymyillen vilkutat, auringonsäde. On kuin onkalosi On kuin onkalosi supussa sinne ja luolanhohde, syvä säde, kalvakkaa/sydänlämpöön meidän yhteisiä tarinoita malmista, josta häkitimme raamit, raastoimme rujosti kiveen viestin: “luoti puolestasi, kulta.” 24
Finding Yourself Behind the Wheel in Stalling Nightward Transit I The taillights frame the exhalations of their –pipes; so I, too, billow along the black ice paving causeway to causeway.
II The throes of the cars’ convulsive compulsive beat could sunder stalactitic growth below our feet and the sheeted floors between, but in that drip of breaking apart, we’d stay tethered still, whole
It is here that I diffuse throughout the red-eyed standstill’s effulgence:
in the gridlocked sublimation of this nocturne’s ex tempore fall and lift:
it is when we cannot slip away that we embody what we fear most, covet
the scratch of hinge on plastic canister, the spill of swilling gas within a backdrop of clang and quake
what could never be closer.
and sky sheathed in swaths of any grey save that of salt-tinged sleet. K. Keskiivari 2014 25
Nimetön:
Vertaus Katse kohti takaseinää, silmissä leijuu etäisiä varjoja, käteni kohmeessa rautakahleissa, jalkani eivät enää herää. Ikuinen pimeys, ikuinen hämäryys, kankeissa jäsenissä ainiaaksi kylmä. Sitten vapaudut, kuljet valoon, näet maailman, ja kauneuden ja hyvän, joka on se, joka heijastuu ja luo kuvat, joita luulin todeksi. Tulet takaisin ja kerrot kaiken, annat ymmärtää, että elämme valheessa. Olemme vankeja, emmekä tiedä, mitä on selkämme takana. 26
-Sumussa mielemme valehtelee elämämme, sinä sanot ja tuhoat kaiken. Et vapauta meitä, vaan kerrot omastasi, surkuttelet kohtaloani, tietenkin minä tapoin sinut.
27
Noora-Helena Korpelainen:
Talvipäivän seisaus Viidellä rivillä huitaisen sinulle kaiken sen, mitä sanottavana on viisi kertaa sen toistan, haluat että maistan sanat, olemistaan osoittelevat viisi minuuttia meiltä menee yhteiseen ymmärrykseen ja viisi puoliksi haukattua konvehtia sanoituksen säveltämiseen Oi Valo, viidet ovat vuotesi verhon takana, vuoteesi sanaton
28
ETUJ ÄRJE STÖ