Minervan Pöllö 1/2016 by Minervan Pöllö

MINERVAN POLLO 1

VA LTA 1 / 2 016

Dilemma on siirtynyt Niko Lempan aikaan.

Tässä numerossa Alkuun

Minervan Pöllö 1/2016

Päätoimittajalta

Filosofiassa tapahtuu

Kutsu demokraattiseen vallankäyttöön

38. vuosikerta

Ajatuksia 10

Dilemman puheenjohtajan haastattelu

Radikaalikeskustan valta

Kertomus vallankäytöstä

Rortyn filosofiasta

Koraani ja miehen valta

Julkaisija Dilemma Ry Päätoimittaja Janne Karisto janne.karisto@helsinki.fi Taitto Carlos Lievonen Janne Karisto Toimituskunta Sofia Blanco Sequeiros Ville Louekari Erkki Koskimäki Irene Dimitropoulos

Sekalaisia 30

Suomalaisen filosofian mahdollisuus

Pöllössä sanottua 1980-luvulla

Nufit 2016 -Tuho

Kampanjointia yliopistojen puolesta

Maria Loima:

Nämä ajat eivät ole meitä varten

Filosofia Isossa Pyörässä

Otteita puheenjohtajan päiväkirjasta

Filosofin urablogi

Kirja-arvostelu: Hyvän elämän filosofiaa

Umberto Eco in Memoriam

Kuvitus Carlos Lievonen Ruut Lahdenmäki Sabina Kraatz Senja Olavi Irene Dimitropoulos Ville Louekari Janne Karisto Edna Huotari Nettisivut www.minervanpöllö.fi ISSN ISSN: 1239-2545 (Painettu) Paino Juvenes Print - Suomen Yliopistopaino Oy

Minervan Pöllö saa HYY:n järjestölehtitukea.

Painos 150 kpl

Päätoimittajalta

Janne Karisto

delleen on tapana valittaa, että ranskalaisperäisen jälkimodernismin huippuaikoina valtaa nähtiin kaikkialla, missä ihmiset olivat tekemisissä toistensa kanssa. Sosiaalinen todellisuus oli yhtä toimintamahdollisuuksien rajoittamista ja itseilmaisun tukahduttamista. Yhdenlainen ironinen kliimaksi saavutettiin, kun keskustalaisajattelija Juho Kuisma kiukutteli vuonna 2005, että ”jälkimoderni diskurssi-riivajainen” ei ota maaseutua huomioon ja rajaa sen yhteiskunnallisten valtakamppailujen ulkopuolelle. Filosofia ja yhteiskuntatieteet eivät tarvitse valta-käsitettä mihinkään, väittävät monet. Bruno Latourin mielestä valta (eng. power) on taipuisa ja tyhjä termi, josta kannattaisi hankkiutua eroon. Siitä kun ei ole apua käyttäytymisen selittämisessä. Yhtä tyly on James G. March, joka kutsuu valtaa epätyydyttäväksi käsitteeksi. Marchin mukaan sen keskeinen asema päivittäisessä kielenkäytössämme puijaa meidät luulemaan, että ”there must be something behind the smoke”.

yhteiskuntaluokan kykyä toteuttaa objektiivisia intressejään, mutta se oli silloin kun Pushkin-aukiolla ei ollut Mäkkäriä. Steven Lukes kuvaa valtaa kyvyksi ”to make a difference to the world”. Valta, joka ilmenee mitä moninaisimmissa muodoissa, on tehokkainta ja tutkimisen arvoista siellä, missä sitä on kaikkein vaikein havaita. Robert Dahl väittää, että valtasuhteet ovat yksi tärkeimmistä näkökulmista, kun halutaan ymmärtää poliittisia systeemejä. Joidenkin mielestä valtaa todella on kaikkialla. Michel Foucault’n mukaan se ylläpitää yhteisöllistä kiinteyttä ja normaaliutta, esiintyy alistamis- ja väkivaltainstansseina, ilmenee instituutioissa johtamisena ja valtioissa pakkokeinoina. Foucalt’n hengessä valtaa tutkivien tulee keskittyä sen erityisiin paikallisiin ja historiallisiin esiintymistapoihin, eikä ainoastaan hahmotella yleistä teoriaa vallasta tai sen oikeutuksesta. Tyrannimaisimmillaan valta on silloin, kun sen käyttäjää on mahdoton identifioida. Hannah Arendt katsoi, että kasvoton valta ja vastuun paikallistamisen vaikeus olivat keskeisiä syitä maailman levottomuuteen ja vaaralliseen kaoottisuuteen.

”jälkimoderni diskurssiriivajainen” ei ota maaseutua huomioon

***

On vallalla puolustajiakin. ”Valta on kykyä tuottaa toisiin kohdistuvia aiottuja ja ennakoituja vaikutuksia”, tiivistää Dennis H. Wrong parikymmensivuisen käsiteanalyysinsa. Samanlaista latteaa, mutta sinällään ihan tärkeää settiä kirjoitteli Russell toisen maailmansodan kynnyksellä. Joillekin valta merkitsi

Jos diskurssi-käsite olisi vielä muodissa, syytteeseen olemassaolevien valtasuhteiden pönkittämisestä asetettaisiin ainakin kilpailukyky-, kestävyysvaje- ja sukupuolidiskurssit. Toiset taas haluavat politiikkaan vähemmän retorista analyysia ja enemmän järkeä;

osa heistä ilmoittaa olevansa ”vanhan liiton miehiä, joita ei sanoilla kikkailut niin kiinnosta”. Kolmannet väittävät, että velvollisuuskeskeinen etiikka ja uskontoperäinen altruismi sortavat jaloa vähemmistöä. Nykydemokratiaa he pitävät epäreiluna, koska mediaanitulo on keskituloa pienempi – valtahan on luusereilla. Kuluttajan valta on poliittisesti sähköinen aihe. Nuorten filosofiatapahtumassa esiintynyt taiteilija Jani Leinonen vihjasi, että kyseessä on porvareiden valhe. Poliittisen kentän toisella laidalla unelmoidaan yhteiskunnasta, jossa tuottamisen ja kuluttamisen vapaudet takaavat reiluuden ja tasa-arvon niin hyvin, ettei kollektiivisia päätöksentekoelimiä tarvita – se vasta olisi todellinen kansanvalta. Heteronormatiiviset valtarakenteet ovat viime aikoina antaneet periksi Suomen lisäksi ainakin Irlannissa ja Meksikossa. Kreikassa ja Italiassakin ollaan menossa oikeaan suuntaan. Auringonnousun puoleisessa naapurissamme meininki on hieman toisenlaista: patriarkka Kirill syyttää sateenkaarilippujen heiluttelijoita Isisin vahvistumisesta. Suoran demokratian vaatiminen on nykyään muotia yli puoluerajojen. Kiukkuisimmat pitävät kansalaisaloitejärjestelmäämme sumutuksena, jolla yritetään peittää se tosiasia, että yhteiskunta palvelee poliitikkoja ja virkamiehiä eikä toisinpäin. Toiset tyytyvät toteamaan, että demokratiamallimme on peräisin ajalta, jolloin suurin osa kansasta oli lukutaidottomia metsäläisiä. Mutta sitovien kansanäänestysten väitetään tekevän poliittisesta kulttuurista ja päätöksenteosta kon-

“Power is everywhere ... because it comes from everywhere.” – Michel Foucault

servatiivista. Turvallisuus miellyttää ja muutokset epäilyttävät. Miten tähän voisi olla varaa nyt, kun niin kovasti pitäisi uudistua ja edetä nopeimpien kilpailijoiden tahdissa? Eikö suomalaisia kuulukaan johtaa edestä?

Kansalla näyttää olevan – ja täytyykin olla – valta päättää, milloin se luovuttaa ohjakset. Lipposen aikoja muistellaan haikeasti ja Twitter täyttyy Raimo Sailaksen kolumneista. UKK-oluet viedään käsistä ja puoluejohtajat kertovat fanittavansa Margaret Thacheria. Kuitenkin, syystä jos toisestakin, näitä valtiaita matkiva pääministerimme lyödään jatkuvasti maahan. Kansalla näyttää olevan – ja täytyykin olla – valta päättää, milloin se luovuttaa ohjakset. Kansanvallasta kansan valtaan. Nationalismi näkyy ja kuuluu kovempaa kuin vuosikymmeniin: ainoa tapa saada isänmaamme asiat järjestykseen on hankkia itsemääräämisoikeus eli valta takaisin. Päinvastoin ajattelevat haikailevat maailmanvaltiota, koska globaalit rakenteet ja ongelmat vaativat globaalia päätöksentekoa. Tämäkin köydenveto tulee jatkumaan. Valtakamppailujen kuuluukin jatkua. Kuten Chantal Mouffe asian ymmärsi: kamppailut ovat demokratian tae, politiikan tarkoitus.

“Nearly all men can stand adversity, but if you want to test a man’s character, give him power.” – Abraham Lincoln

“Hyvää ja pahaa ei ole olemassakaan, on vain valtaa ja niitä jotka ovat liian heikkoja tavoittelemaan sitä.” – Lordi Voldemort

Filosofiassa tapahtuu w

RTE

Georg Henrik von Wrightin syntymästä tulee kesäkuun 14. päivä kuluneeksi 100 vuotta. Suomen Filosofinen Yhdistys ry ja Helsingin yliopisto järjestävät merkkipäivän kunniaksi kansainvälisen The Human Condition -konferenssin Helsingissä 18.–20.5.

Teoreettisen filosofian yliopistonlehtorin Tuomas Tahkon uusin kirja An Introduction to Metametaphysics julkaistiin loppuvuodesta. Teoksen kustansi Cambridge University Press. Tahko pitää samannimisisen kurssin nelosjaksossa. Lue Tahkon haastattelu toukokuussa ilmestyvästä Pöllön seuraavasta numerosta.

reiopagi-verkkolehden, Kuopion hiippakunnan ja Suomen Akatemian Järki ja uskonnollinen hyväksyminen -huippuyksikön yhdessä järjestämä Teologia ja tieteellinen maailmankuva -seminaari järjestettiin 14.–15. tammikuuta ylipiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa. Seminaarin virallisena tarkoituksena oli teologian ja luonnontieteiden välisen keskustelun analysoiminen ja käyminen – pääpuhuja Alistair McGrathin vastasuomennetun Tieteen ja uskonnon dialogi -kirjan nimen mukaisesti. McGrath ja hänen suomalaiset faninsa esittelivät kannattamaansa kriittistä teologista realismia, jonka mukaan teologian tulee tutkia samaa todellisuutta kuin varsinaisten tieteiden. Todellisuus on jaettavissa osiin, joita jokaista tutkivat erikoistuneet tieteenalat erikoistunein menetelmin. Kristillisen teologian tutkima osa ja käyttämät menetelmät jäivät kuitenkin epäselviksi. Vissiin ilmestyksiä, jotenkin. Filosofinenkin näkökulma tarjottiin: kantansa pääsivät esittämään sekä ennen Darwinin syntymää kuollut Immanuel Kant että naturalistisena tieteenfilosofina tunnettu nuori Wittgenstein. Vaikka aihe ihmetytti, Hanne Appelqvistin esitelmä oli sinänsä oikein hyvä ja mielenkiintoinen. Paikalle oli pyydetty muutama luonnontieteilijä kommentoimaan McGrathin kirjaa, mistä pisteet järjestäjille. Tulevien vuosien seminaareissa olisi mukava kuulla myös yhteiskuntatieteilijöitä sekä tieteenfilosofeja ja -tutkijoita.

Suomen Filosofinen Yhdistys järjesti 7.-8.1.2016 Helsingissä Tieteiden talossa perinteisen “yhden sanan kollokvion”, jonka teema oli tällä kertaa mahdollisuus. Lue lisää sivuilta 30–32.

Nuorten filosofiatapahtuma Nufit järjestettiin tammikuussa viidettätoista kertaa. Paasitorniiin kokoontui kaikenikäisiä filosofeja ja monialaisia asiantuntijoita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista viitekehyksenään tämän vuoden teema, tuho. Kattava raportti sivuilla 34–37.

Suru-uutinen Milanosta kertoo, että merkittävä italialainen semiootikko ja filosofi Umberto Eco on kuollut 19.2. 84-vuotiaana. Hän oli pitkän uransa aikana vaikuttanut merkittävästi semiotiikan ja viestinnän filosofian kehitykseen. Econ muistokirjoitus sivulla 52.

Avoin kutsu demokraattiseen vallankäyttöön

”A

lussa oli tappio.” Tämä on Razmig Keucheyanin diagnoosi länsimaisen kriittisen ajattelun henkisestä origosta, joka on värittänyt kaikkea uusliberalismille vastakkaista ajattelua aina Neuvostoliiton sortumisesta lähtien. Turpiin on tullut jatkuvasti, ja tulee vielä pitkään vastakin. Kriittisen teorian välinearvoksi asettuu tässä katsannossa nykykapitalismin aukkopaikkojen etsiminen ja niihin tarraaminen, ja suurempaa emansipatorista liikettä odotellessa Leninin vanhasta viisaudesta muistuttaminen: teorian tuoman ymmärryksen antama kärsivällisyys antaa voimaa pysyä lujana ja kestää. Tämä orientaatio kohti varmaa tappiota on myös nykyisen opiskelijaliikkeen lähtökohta. Opiskelijaliikkeen ääni on tehokkaasti hiljennetty vallitsevasta yhteiskunnallisesta diskurssista, ja tässä opiskelijaliikkeen osa on sama kuin koko sivistysinstituution: hallitseva kauppakamarinulikoiden, lestadiolaisinsinöörien ja vihaisten sivistysvihamielisten junttien sun muun roskaväen koalitio on onnistunut journalisteiksi itseään kutsuvien henkisen laiskuuden varjolla juurruttamaan uusliberalistisen ja rasistisen diskurssinsa median ilmatilaa vallitsevaksi, ja tätä hegemoniaa vastaan on kieltämättä vaikea räpistellä. Ilman toivoa ei kuitenkaan ole mieltä taistella, ja tuntuu, että toivo on juuri se, mikä nykyiseltä opiskelijaliikkeeltä on unohtunut. Tämän toivon luomisessa on oma sijansa filosofeilla, niin filosofian opiskelijoilla kuin myös sitä opettavilla. Olemme kestäneet tarpeeksi.

asettuu kuitenkin laajempi näkemys demokratiasta, jossa osansa on myös niin sanotulla kansalaisyhteiskunnalla. Tämän jäsenillä on käytössään kaikki ne keinot, joita on ollut tapana kutsua kansalaistottelemattomuudeksi. Ehdotan, että se toivo, mitä nyt opiskelijaliike tarvitsee, on vuoden 1968 muiston antama toivo. Opiskelijaliikkeellä on mahdollisuus ottaa itselleen paikka hallitsevassa diskurssissa, jos se on valmis hylkäämään viimeinkin sosialidemokratian rappeutumisen vuosikymmenten traumojen sinänsä turvallisen uudelleenelämisen – on tullut aika viimein laittaa opiskelijaliike ja yliopisto liikkeelle kohti epävarmaa tulevaisuutta. Filosofian opiskelijoilla on ollut jo merkittävä ja kunnioitettava osa nykyisessä liikehdinnässä, mutta on aika mennä vielä eteenpäin. Järjestäytynyt vastarinta kaipaa ensiksi järjestäjänsä, ja sen jälkeen silkan vastarinnan ylittämiseen tähtäävän ohjelman, jonka toteuttaminen tulisi olla vastarinnan tavoitteena. Filosofian opiskelijoiden mahdollisuutena on muotoilla tälle vastarinnalle jokin muu suunta kuin pelkkä reaktio – tähän asti on tuntunut siltä, että nykyiseltä opiskelijaliikkeeltä on puuttunut selkeä pyrkimys vallankäyttöön ymmärrettynä uusien tavoitteiden muotoiluna. Hallitus haluaa riistää opiskelijoilta opintotuen ja yliopistolta sen mahdollisuuden tehdä työtään aidosti kriittisenä tieteentekemisen yhteisönä. Korkeakoulutusta ollaan palauttamassa vanhan eliitin etuoikeudeksi, jonka pariin ei haluta vaatimattomammista syntyperistä tulevaa roskaväkeä.

iin, tilanne on tämä: virallisen vallan käyttäjät ovat kantansa tehneet tiettäväksi, ja meillä Suomessa on ikävästi tapana uskoa siihen, että valta on sitä, mitä vallankäyttäjät tekevät. Tätä institutionaalista valtakäsitystä vastaan

elsingin yliopisto on saanut jo kurinpalautuksensa, tavoitteena koko instituution muuttaminen myötämieliseksi virkamieskouluksi, joka yrittää turhaan tavoittaa sille asetetut vaatimukset uusista innovaatioista, joita ei

rahoituksen ja vapaan tieteenharjoituksen kuihtuessa koskaan tule. Tätä vauhtia jäljellä on pian enää menneen yliopiston vertavuotava tynkä, iso Beckettin näytelmä, jossa hattu kädessä odottavat katkerat jäljellejääneet siunailevat pelastusta, joka tulee aina huomenna. Vastarinnan ei tulisi ottaa muotoa pelkkänä saavutettujen etujen puolustamisena, mikä johtaa pelkkään pipo kädessä nöyristelyyn: ”Kiitos kun vedätte joitain leikkauksia takaisin ja ette kurita meitä ihan niin paljon kuin aioitte, kiitos”. On kyettävä elinkelpoisen, mutta miksi ei myös aidon utopistisen vaihtoehdon muotoiluun diskursiiviseksi vastavoimaksi nykyiselle Suomea hallitsevalle defeatistiselle ilmapiirille. Tässä filosofian opiskelijoilla on määrätty sijansa.

luovassa teoriassa ja käytännössä. Mikä on Helsingin yliopiston opiskelijoiden valmius käyttää kaikkia väkivallattomia keinoja hallituksen diskursiivisen hegemonian murtamiseen? Mikä on filosofian opiskelijoiden valmius asettaa kykynsä uuden vaihtoehdon muotoiluun? Mikä on koko Helsingin yliopiston valmius ottaa itselleen näkyvä asema osana monimuotoisen Suomen ja Euroopan tulevaisuutta ja pakottaa tuntemaamme Suomea panttivankinaan pitävä hallitus viimein kuuntelemaan järkeä? On aika karistaa harteiltamme tappiomieliala ja tyhjät vetoomukset kyvyttömyytensä osoittaneeseen kolmikantaan, joka ehkä pystyisi täydellisessä maailmassa turvaamaan meille joitain nieltävissä olevia leikkauksia. Yliopiston vapaus on säilytettävä, ja sitä uhkaaville on kyettävä näyttämään, että vapaa tiede on pidettävissä vapaana tieteentekijöiden omin voimin.

osko filosofit eivät kuvitelmistaan huolimatta koskaan ole olleetkaan se platoninen yhteiskunnan kruunu, joka näkee totuuden siinä, missä muut vain toteuttavat sitä esimerkin mukaan, on filosofian opiskelijoilla kuitenkin etuoikeutettu mahdollisuus muotoilla käytännön ja ajattelun välinen suhde nyt poliittisessa käytännössä. Opiskelijaliike kerää voimiaan uusimman uusliberalistisen ideologisen hyökkäyksen torjumiseen yksittäisissä mielenilmauksissa, mutta sen tulisi myös valmistautua sen ylittämiseen uutta voittomielistä disidentifikaatiota

Filosofian opiskelijat, olitte joskus etujoukossa – olkaa sitä taas kerran ja näyttäkää selkä suorana esimerkkiä kanssaopiskelijoillenne!

Kynikos Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

Vallan kahvassa Niko Lempa

Teksti Henri T. Hyvönen

Kuvitus Senja Olavi ja Janne Karisto

Henri T. Hyvönen, Dilemman vastine Paavo Väyryselle, on antanut kaiken anteeksi ja palannut lehdenteon pariin uutta intoa uhkuen. Harva haluaisikaan kieltäytyä haastattelijan tehtävästä, kun pöydän toiselle puolelle istahtaa Dilemman upouusi puheenjohtaja Niko Lempa. Pöllö-veteraanin tehtäväksi oli annettu kääntää Dilemman ylimmän vallankäyttäjän likasanko nurin ja kaivaa esiin kaikki mahdollinen tulevaan hallituskauteen vaikuttava epäilyttävä aines. Tehtävän onnistumista voi arvioida alle painettua kyhäelmää silmäilemällä. 10

Vallankäyttäjästä HH: Miten päädyit Dilemmaan? NL: Osallistuin johonkin Dilemman tapahtumaan fuksivuonna 2010. Ajattelin, että olisi tätä ihan hauska kokeilla, ja sille tielle jäin. Miksi olet näin innokkaasti halunnut Dilemman puheenjohtajaksi? Tämä on oikeasti hankala kysymys. Mieleni tekisi vastata vain, että miksikäs ei. Vakavasti puhuen puheenjohtajan pesti on kiinnostanut siksi, että siinä kuitenkin pääsee vaikuttamaan jonkin verran Dilemman toimintaan. Olen Dilemmassa osallistunut mielenkiintoisiin hankkeisiin ja aina välillä on tuntunut siltä, että joidenkin ajatukset vajoavat taustalle siksi, ettei niitä ole lausunut oikea henkilö oikeaan aikaan. Eräs suuri motiivi puheenjohtajaksi ryhtymisessä on siis se, että tehtävässä saa jonkin verran auktoriteettia. Jokainen puheenjohtajan illokutionaarinen akti saa painoarvoa asioista päätettäessä. Kuka edeltävistä puheenjohtajista on suosikkisi ja mitä olet tältä esikuvalta oppinut? Minulla ei ole mitään yhtä tiettyä suosikkia. Se pitää sanoa. Sinä aikana, kun olet ollut mukana, on ollut ihan hyviä puheenjohtajia ja heistä jokainen on ollut omalla tavallaan hyvä tai ainakin kohtalainen. Puheenjohtajan virka on kuitenkin henkilöitynyt ja se miten edeltäjät ovat sitä toteuttaneet, on ollut hyvin pitkälti sidoksissa siihen, millaisia henkilöitä he itse ovat. Siksi en haluaisi valita heidän joukostaan yhtä tiettyä parasta ihmistä, enkä ainakaan kovin laajassa mielessä etsiä minkäänlaisia esikuvia. Miten uusi Dilemman hallitus ja erityisesti sen puheenjohtaja vuonna 2016 eroavat edeltäjistä? Puheenjohtajalla on vähemmän tietoteknistä taitoa. Okei? Muusta on vielä tässä vaiheessa melko vaikea sanoa mitään. Vaikka työstämmekin nyt toimintasuunnitelmaa, selvenevät monet asiat kuitenkin vasta vuoden kuluessa. Haluaisin toimintaan entistä enemmän järjestöjen välistä yhteistyötä ja toteuttaa syksyllä isomman yhteisprojektin, Alina Openin, joka omana fuksivuonnani teki minuun hyvin suuren vaikutuksen. On toinen kysymys, löydämmekö ihmisiä jotka ovat innostuneet tekemään sitä, ja siten en voi sanoa siitä vielä varmuudella mitään. Dilemma-traditio voimakkaine arvojohtajineen sai minut olettamaan, että suustasi purkautuisi

raivoisia iskulauseita ja nyrkinpuintia. Tämä oli miellyttävän rehellinen, realistinen ja realiteetteihin kytkeytyvä vastaus. Olen otettu tästä kommentista. Ole hyvä.

Vallankäytöstä Sitten vähän päivän polttavampaa asiaa koulutuspolitiikkaan liittyen. Millaisia työelämän relevantteja sovellutuksia filosofialla on? Mitä filosofi osaa? Riippuu tietysti hyvin pitkälti filosofista. Sanoisin, että täällä meillä oppii analyyttista ajattelua, luovuutta, abstraktien käsitteiden hallintaa sekä niiden konkretisointia. Eihän se nyt niinkään yksittäiseen virkaan välttämättä valmista, mutta työelämän syövereissä on useampiakin sellaisia paikkoja, joissa tarvitaan ylimääräisiä aivoja, ja siellä filosofilla on kysyntää. Miten lähtisit perustelemaan akateemisen filosofian mielekkyyttä leikkausintoiselle kriitikolle? Minun täytyy ensin kysyä, millainen kriitikko on kysymyksessä. Jos puhutaan esimerkiksi Sanni Grahn-Laasosesta tai jostain muusta elämänkoululaisesta, joita esimerkiksi Perussuomalaisissa on paljon, en tiedä onko näiden kanssa mielekästä käydä minkäänlaista keskustelua. Olemme tilanteessa, jossa rationaalinen argumentointi on hedelmätöntä siksi, että päätökset on jo tehty. Jos eteen tulisi tilanne, jossa perustelu oikeasti vaikuttaisi johonkin, pitäisi tietää myös se, kuinka perustelu vaikuttaa ja mihin asioihin se vaikuttaa. Perustelisin filosofian säilyttämistä sen tieteellisillä ansioilla silloin, kun vastassa on rationaalinen ihminen. Muissa tapauksissa tuntuu siltä, että putken pätkällä tai muulla lyömäaseella on eniten argumentatiivista painoarvoa. Oletetaan, ettei päätöksiä ole vielä tehty. Kaikki on pöydällä, kaikki keskusteluun osallistuvat ovat keskenään yhdenvertaisia ja vastapuolella on suhteellisen korkeaa koulutusta vaativaan, hyvin palkattuun ja selkeästi numeerisesti mitattavaa tulosta tekevään työhön hankkiutunut ihminen. Hän käy filosofian opetusta ja sen verrattain suuria sisäänottoja vastaan siksi, etteivät nämä kaikki ihmiset voi olla tutkijoita ja opettajia yhtä aikaa, vaan heidät täytyy työllistää koulutuksen ja tutkimuksen ulkopuolelle. Tällaisiin tehtäviin ihmisiä voitaisiin kouluttaa muutoin kuin kiertämällä fi-

losofian kautta. Mitä sanoisit hänelle? Olettaen että tämä ei ole ainoastaan puhuva pää, joka on tuotu paikalle jonkin isomman auktoriteetin puolesta todistelemaan filosofian merkityksettömyyttä, voisi tälle sanoa, että suurin osa filosofeista kuitenkin työllistyy. Olen jopa luottavainen sen suhteen, että melko moni heistä kykenee jollain tavalla oman opinnollisen taustansa kautta löytämään jonkinlaista relevanssia omalle työlleen. Joka tapauksessa filosofiaa opiskelemalla saavutetut taidot, analyyttinen ajattelu, luova ajattelu, abstraktioiden hallinta, kokonaisuuksien hallinta, abstraktioiden konkretisointi, ovat hyödyllisiä taitoja hyvin monissa töissä! Ei pidä unohtaa myöskään akateemisia saavutuksiamme, sillä ne ovat suuri kansainvälinen meriitti tutkijapiireissä. Olen itse tympääntynyt etenkin humanisteille – en ole osallistunut valtiotieteellisen tiedekunnan työelämäopintoihin – markkinoituun generalistidiskurssiin, sillä siinä ulkoistetaan tutkinnolle vanhastaan annettu merkitys työelämätaitoja antavana asiana tutkinnon itsensä ulkopuolelle valmistuvan opiskelijan ja työnantajien väliseksi luovuuden ja mielikuvituksen asiaksi. Monet minua fiksummat ja mielenkiintoisiin tehtäviin työllistyneet filosofit ovat kuitenkin olleet samaa mieltä kanssasi, joten olen taipuvainen pitämään esitystäsi jokseenkin toimivana. Jatketaan vielä vähän aikaa samalla linjalla. Sijoita itsesi työelämään valmistuttuasi. Tutkijuus ei tässä skenaariossa ole vaihtoehto. Se riippuu monesta asiasta. Unelma-ammattini olisi varmaankin jokin luovan työn tekijä, kirjailija tai muu vastaava. Jos se ei onnistu, niin voisin olla yrityskonsultti tai jonkin tutkimuslaitoksen, esimer-

kiksi taloustutkimuksen, tai ideapajan työntekijä. Voisin nähdä itseni jopa mainostoimistossa jonain luovan ajattelun ihmisenä.

“Koulutusleikkaukset ovat aivan hirveää saastaa.” Et siis näe itseäsi työskentelemässä kolmannella sektorilla? Siitähän on viime aikoina puhuttu filosofien salaisena työllistäjänä. Mitä itse olen ollut järjestötoiminnassa mukana, niin tuntuu siltä, että siellä haettava tausta on enemmänkin tietynlaista aktiiviutta ja kokemuksellisuutta pikemminkin kuin opinnollista. Puhutaan lisää opinnollisesta taustasta. Mitä sivuaineita olet opiskellut ja miten koet näiden aineiden tukevan filosofian opintoja? Ensimmäinen sivuaineeni on semiotiikka. Se on hyvin lähellä kielifilosofiaa. Se on auttanut minua ennen kaikkea semantiikan rakenteiden ymmärtämisessä. Toinen sivuaineeni on antropologia. Sen suurin anti on ollut siinä, että olen ymmärtänyt, ettei antropologia ei ole missään määrin minua varten. Koen täydellistä sopimattomuutta siihen. Yritin opiskella museologiaa, mutta 2013 kun ensimmäisen kerran siihen pyrin, en ehtinyt palauttamaan kahta esseetä. Kokeilin vuonna 2015 uudestaan, mutta silloin oppimispäiväkirjan loppuun saattaminen oli minulle liian suuri ponnistus. Minulla oli sekä 2013 että 2015 hyvin paljon muita projekteja käynnissä, minkä vuoksi museologia jäi. Museologia olisi ollut hyvin mielenkiintoista sen takia, että olen hyvin pit-

Porvarillisen ideologian kannattajat ovat joko jollain asteella harhaanjohdettuja tai moraalisesti kyseenalaisia.

kälti museoihminen. Mitä mieltä olet Iso Pyörä -uudistuksesta? Ihan hirveä. Sen toteutusaikataulu on naurettava. Tuntuu, että se on laitettu liikkeelle vain sen takia, että saataisiin pakkaa sekaisin. Muutosta muutoksen vuoksi, mikä harvemmin on hyvä asia. Myös ne ehdotukset, joita sen puitteissa on tehty, ovat naurettavia. Ne rapauttavat yliopistoa. Niiden myötä häviää useita aineita, jotka muutoin ovat menestyneet hyvin sekä Suomessa että maailmalla. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa teatteritiede, joka uhkaa hävitä käytännössä kokonaan, sekä pienet kieliaineet, joita kuitenkin aina tarvitaan. Iso Pyörä on siis lievästi sanottuna ongelmallinen ja typerä hanke. Ei sillä, etteikö yliopistoa saisi uudistaa, mutta tässä niin sanoakseni ruuvataan pientä ruuvia lekalla. Miten kommentoisit koulutussäästöjä ja säästödiskurssia noin laajemmin? Tähän on vaikea sanoa mitään sellaista, mitä joku toinen ei olisi jo sanonut. Mieleni tekisi kutsua sitä rikolliseksi siksi, että näissä koulutussäästöissä käsittääkseni toimitaan esimerkiksi yliopistolain vastaisesti. Puheentapa on tarkoitushakuinen. Siinä yritetään siirtää yhteiskunnan fokus tällaiseen, miten sitä luonnehtisi, banaaliin markkinahenkisyyteen. Mainiosti ilmaistu. Koulutusleikkaukset ovat aivan hirveää saastaa. Sitten yleistä filosofia-asiaa. Mitä mieltä olet kahtiajaosta mannermainen–analyyttinen filosofia? Mitä tämä kahtiajako sinulle merkitsee ja kuinka olet sitä omassa elämässäsi lähestynyt? Tiedostan, että sellainen on olemassa. Koen kuitenkin, että kyse on lähinnä historiallisesta asiasta. Minulla ei ole mitään suunnattoman suuria tunteita pelissä tässä kahtiajaossa. Liikun itse enemmän analyyttisen filosofian piirissä ja koen eittämättä analyyttisen tradition käytännöllisemmäksi, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö mannermaisia ajatuksia voisi soveltaa jossain tietyssä kontekstissa. Entä jako teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan? Ilmeisesti olen itse niin teoreettisen filosofin identiteetin läpitunkema, että tämä kriisi, joka käytännöllisen filosofian opiskelijoiden keskuudessa syntyi, kun levisi tieto että he ovat siirtymässä pois valtiotieteellisestä tiedekunnasta, sai minut lähinnä häkeltymään. Eivätkö he halua tehdä enemmän filosofiaa kuin keskittyä siihen, missä tiedekunnassa sitä tehdään?

“Perustelisin filosofian säilyttämistä sen tieteellisillä ansioilla silloin, kun vastassa on rationaalinen ihminen. Muissa tapauksissa tuntuu, että putken pätkällä tai muulla lyömäaseella on eniten argumentatiivista painoarvoa.”

Minusta on ollut hyvin mielenkiintoista seurata, kuinka täysin samat ihmiset, jotka ovat messunneet vuosikausia ajatusta siitä, ettei ole olemassa mitään teoreettista ja käytännöllistä filosofiaa, ovat tämän muurin murtumisen mahdollisuuden ilmaantuessa sitä mieltä, että konkreettinen yhdistyminen onkin yllättäen huono asia. Tietysti jos tulkitsemme suopeasti heidän viestinsä, voimme oivaltaa mistä tässä hädässä on kysymys. Nimenomaan. Miten suhtaudut tulevaisuuteen, jossa on vain yksi filosofiaoppiaine? Vastaus riippuu siitä, paljonko käytettäviä resursseja on. Tällä hetkellä näyttää siltä, että opetuksen laatu ja määrä pysyy jokseenkin samana. Minusta se ei ole ainakaan paha asia.

Vallankäytön kohteesta Puhukaamme Dilemmasta järjestönä ja vallankäytön näyttämönä. Mikä on Dilemman tarkoitus, ja mikä on Dilemman perustavinta toimintaa, josta ei tulla luopumaan? Dilemman tarkoitus on kerätä filosofian opiskelijoita yhteen tilaan, jossa nämä voivat pohdiskella ja toimia yhdessä. Yhteinen tekeminen, tapahtui se sitten seminaarissa tai juoman ääressä, on oleellisinta toimintaa, josta ei tulla tänäkään vuonna luopumaan. Dilemma järjestää tapahtumia lähinnä Kuppalassa ja Uudella ylioppilastalolla. Tilat ovat esteellisiä. Kenelle esteettömyyden kehittäminen kuuluu

ja kuinka Dilemma osallistuu esteettömyyden kehittämiseen? Esteettömyyden kehittäminen kuuluu ensisijaisesti Dilemman hallituksen tasa-arvovastaaville ja toissijaisesti koko hallitukselle. Asiaa tullaan käsittelemään vuoden mittaan: katsotaan jos järjestäisimme tapahtuman tai parikin esteettömissä tiloissa. Toisaalta koska Dilemma ei kovin suuri yhdistys ole, ei tiloja tai resursseja välttämättä ole paljoa tarjolla esimerkiksi baari- tai kahvilatapahtuman pitämiseen esteettömässä tilassa.

Se ei välttämättä ole tavattoman paha asia, vaikka voisi sitä muutakin juhlakulttuuria olla kuin tämä etanolipainotteinen. Miten Dilemman juhlakulttuuri on mielestäsi muuttunut yliopistolla viettämiesi vuosien aikana? Koska itse olen bileissä tavallisesti kuulunut henkilökuntaan, en ole kulttuurinmuutosta tullut paljoa seuranneeksi. Suurin muutos on se, että viiniä ei juoda enää samalla tavalla kuin vielä vuosina 2010–11. Se on jäänyt pois. Juomasekoituksia on ollut tässä muutamana vuonna enemmän. Juomapelejähän oli tässä 2013–14, mutta nekin ovat pikkuhiljaa hiipineet Haadekseen.

Onko Uuden ylioppilastalon tai Kuppalan saavutettavuuteen tulossa jotain muutosta? Milloin? Tuohikuussa 2020. Uuden ylioppilastalon hissistä on puhuttu aina silloin tällöin, Se on totta. Pahoinvoinnin “Dilemman piiriinhän mutta siitä puhutaan enempiritoritourit (Dilemma Ry:n kuuluu melko paljon män tai vähemmän samaan perinteinen baarikierros genderqueer-poruksävyyn kuin Mars-lennoista. itäisessä kantakaupungisValitettavasti tältä osalta ei sa –Toim. huom.) ja Beer kaa. Miltähän heistä ole paljoa toivoa näkyvissä pong ovat molemmat jo last tuntuu?” ainakaan lähitulevaisuudesseason. Kysyn tätä siksi, että sa. asia on oman kokemukseni mukaan problematisoitunut paitsi joidenkin diMitä mieltä olet Dilemman tasa-arvotilanteesta? lemmalaisten henkilökohtaisessa elämässä, myös Miten sitä voisi kehittää? Huomioidaanko tapah- yleisesti ottaen ylioppilaskulttuurin muutoksessa, tumajärjestelyissä esimerkiksi sukupuolen moni- ja nähdäkseni tämän seurauksena alkoholimyönteistä diskurssia on jonkin verran haluttu kyseennaisuutta riittävästi? Useimmat Dilemman tapahtumat eivät ole olleet alaistaa. Koetko, että aivan posketon ördääminen erityisen sukupuolikeskeisiä. Jos ajatellaan Kuppalaa olisi Dilemmassa vähentynyt, pysynyt aikaisemja myöskin Kannuklusteria Uudella ylioppilastalol- malla tasollaan vai jopa lisääntynyt? Vaikuttaako la, niin – tämä on ehkä hiukan tympeää – siellä on juomapeli tai muu väliaikainen villitys asiaan? unisex-vessoja. Vessat ovat useimmissa tapauksissa Minusta se on pysynyt suunnilleen samalla tasolla, se suurin sukupuolittava tekijä Dilemman tapah- vaikka voi tietysti olla, että olen väärässä. Minusta tumissa. Tietysti tästäkin voisi hankkia lisätietoja. sitä ei ole koskaan ollut ihan tolkuttoman paljon Dilemman piiriinhän kuuluu melko paljon gender- ehkä muutamaa yksittäistä henkilöä lukuun ottaqueer-porukkaa. Miltähän heistä tuntuu? Tämäkin matta. Ihmisiä ei ole pahemmin jouduttu auttamaan on asia, jonka voisi ottaa tasa-arvovastaavien kanssa portaissa tai muuta vastaavaa. Harrastamme hyvin pitkälti sosiaalista juomista. puheeksi. Itselläni on se intuitio, että ainakaan ihmisiä, joilla on liikkumisen vaikeutta ja vammoja, emme juurikaan bileissä tapaa juurikin siksi, että niihin saapuminen on heille mahdotonta. Tämä on johtanut siihen, että asiaa ei myöskään ole ollut minkäänlaista painetta kehittää. Nimenomaan. Sitten perinteistä dilemmalaista navanalusasiaa. Dilemman piirissä päihteet ovat olleet ainakin takavuosina hyvin näkyvässä roolissa ja alkoholin käyttö on nähdäkseni merkittävin yhteinen aktiviteetti. Onko tämä hyvä asiantila?

Aivan. Toisin kuin muutaman muun järjestön bileissä, Dilemmassahan harvoin kukaan on sillä tavalla laitamyötäisessä, että se näkyisi hyvin selkeästi. Hämäläinen osakunta on antanut minulle perustavan käsityksen siitä, kuinka huonovointista jengiä voi olla valtoimenaan paikalla yhdessä tilassa, ja Dilemmassa tällainen toiminta on tosiaan pikemminkin poikkeuksellista kuin kaikista tavanomaisinta. Olkaamme iloisia siitä. Millaisen täysin uudenlaisen tapahtuman haluaisit järjestää Dilemman piirissä seuraavan vuoden aikana?

Niko haluaisi järjestää Alina Openin.

Jo aiemmin mainitun Alina Openin eli kulttuuri-illan, jossa useampi järjestö järjestää pieniä työpajoja, joissa ihmiset saavat touhuta. Siellä olisi myös mahdollisesti bändiä esiintymässä, runonlausuntaa ja muuta vastaavaa. Lisäksi haluaisin järjestää jonkinlaisen suunnistuksen fuksisuunnistuksen ohella. Dilemman alumnien kulttuurisuunnistus tai muu vastaava voisi olla mielenkiintoinen hanke. Ehkä toivoisin lähinnä sitä, että tapahtuman laadusta riippumatta sen sisältö, juoma-, ruoka- tai kulttuuritarjonta, olisi sekä vaihtelevaa että korkealaatuista. Mihin viittaat korkealla laadulla? Mitä ikinä tapahtumassa onkaan tarjolla, oli se sitten musiikkia, elokuvaa, ruokaa, olutta, tai viiniä, olisi se hyvää. Puhuit järjestöyhteistyöstä jo edellä. Minkä järjestöjen kanssa Dilemman pitäisi tehdä yhteistyötä? Aistimus (estetiikan opiskelijoiden ainejärjestö – Toim. huom.) on oma ykkössuosikkini lähtökohtaisesti siksi, että estetiikassa käsitellään paljon filosofiaa. Estetiikassa sovelletaan paljon mannermaista filosofiaa ja voisin katsoa sen tutkimuskohteeltaan sekä jossain määrin myös metodeiltaan puhtaaksi filosofia-aineeksi. Valtiotieteellisten aineiden järjestöjen joukosta Moodi (tilastotieteen opiskelijoiden ainejärjestö –Toim. huom.) on osoittautunut nyt hyväksi yhteistyökumppaniksi, jonka kanssa olemme toteuttaneet muutamankin tapahtuman viime vuosina. Paljon riippuu siitä, mitä eri järjestöillä on omalla agendallaan. Jos sieltä löytyy jotain yhteistä säveltä, niin miksi ei melkein minkä tahansa järjestön kanssa. Laitan Aistimuksen kuitenkin ykköseksi. Nouseeko mieleesi joitain sellaisia järjestöjä tai ylioppilaselämän trendejä, joihin Dilemman ei missään tapauksessa pitäisi sotkeentua? Kysymyksen saa tulkita täysin vapaasti ja siihen saa vastata aivan mitä tahansa. Tällä hetkellä ei tule mieleen mitään. Tietysti jos jollain järjestöllä on vahvat sidokset johonkin porvaripuolueeseen, toivon Dilemman pysyvän niistä piireistä kohtuullisen etäällä. En tosin tiedä, kuinka relevantti vastaus tuo oikeasti oli.

En ole täysin varma, kenen suusta tämä perin tutun kuuloinen ajatus on aikoinaan purkautunut. Ajatus on minusta sinänsä kannatettava sen vuoksi, että uskon – tämä on henkilökohtainen mielipiteeni eikä Dilemman virallinen kanta – porvarillisen ideologian kannattajien olevan joko jollain asteella harhaanjohdettuja – he eivät tiedä mitä tekevät – tai moraalisesti kyseenalaisia. Järjestösovun nimissä niin kauan, kun he eivät aivan hirveästi pidä ääntä omasta poliittisesta vakaumuksestaan, en minä eikä toivoakseni kukaan muukaan ole heitä hätyyttämässä. Voimme olla aina sopivissa kohdin sopuisan apoliittisia. Haastattelu on tullut päätökseen. Mitkä ovat viimeiset terveisesi koko Minervan Pöllöä lukevalle katajaiselle kansalle? Eivät ne terveiset tähän pääty.

Mitä mieltä olet politiikan roolista Dilemmassa ja porvarillisista dilemmalaisista? Oikeistolaiset ajatukset ovat nähdäkseni nostaneet päätään myös Dilemmassa. Valitettavasti. Oliko se Reima Launonen, joka aikoinaan pohti ettei kenelläkään, jolla on Kokoomuksen jäsenkirja, tulisi olla oikeutta olla Dilemman hallituksen jäsen.

Radikaalikeskustan valta

Ville Louekari

ariq Ali, vasemmistolainen kirjailija ja aktivisti, on viime vuosina toistanut teesiä, että Euroopan ongelma ei ole radikaalioikeisto tai radikaalivasemmisto, vaan radikaalikeskusta. Alin mukaan puolueet, jotka toteuttavat parhaiten markkinoiden intressejä, näyttävät menestyvän myös parhaiten vaaleissa. Tuli puolue vasemmalta tai oikealta, sen sisällä valtaa pitää äärikeskusta. Myös Syrizan kohdalla on puhuttu puolueen sisäisestä muutoksesta, jossa maltilliset voimat pääsivät valtaan ja joka johti mm. Varoufakisin eroon. Heinäkuussa Syrizan kamppailu talouskuripolitiikan muuttamiseksi ja EU:n demokratisoimiseksi tyssäsi sopimuksen allekirjoittamiseen. Suomessa taas äärikeskustan roolin on ottanut Suomen Keskusta. Suomen Maalaisväestön Liiton (SMP), joka kaksi vuotta myöhemmin yhdistyi Nuorsuomalaisen Maalaisliiton kanssa ”Maalaisliitoksi”, ensimmäinen vaaliohjelma on vuodelta 1906. Se otti vaikutteita erityisesti Nuorsuomalaisen puolueen ohjelmasta. SMP:n ohjelma otti ajan tavan mukaan kantaa laillisuus- ja kielikysymykseen, mutta sillä oli muihin puolueisiin verrattuna erityinen uskonnollinen painotus.1 Yhdessä siveellisyyskysymyksiä koskevista luvuista SMP vaati varietee-näytäntöjen lakkauttamista. Varietee-näytäntö syntyi Britanniassa viktoriaanisella aikakaudella ja siihen saattoi kuulua laulua, tanssia, komiikkaa, akrobatiaa ja eläinesityksiä.2 Varietee-näytäntöjä pidetään joskus populaarikulttuurin esiasteena. Varietee oli populaarikulttuuria, joka esiintyjiensä kirjolla ja sisällöllisellä monimuotoisuudellaan peilasi elävää todellisuutta ehkä

vähemmän kaupallisella tavalla kuin sitä seurannut massakulttuuri. Varieteeta luonnehti ennen kaikkea ennalta-arvaamattomuus. Tästä oltiin huolissaan myös Suomessa, kuten vuoden 1914 Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen pöytäkirjasta selviää. Kokouksessa oltiin huolestuneita siitä, että varieteeta tapahtui usein elokuvanäytösten yhteydessä. Viranomaisten oli hankala valvoa, mille kaikelle elokuvan katsoja altistuu. Keskustelun päätteeksi kaupunginvaltuusto linjasikin: ”Varietee- taikka muuta sen tapaista esitystä älköön sallittako näytännössä, jonka ohjelma pääasialliselta osalta käsittää eläväinkuvain näyttämistä.”3

Euroopan ongelma ei ole radikaalioikeisto eikä radikaalivasemmisto. Janne Saarikivi kirjoitti uudenvuoden alla kolumnin taloudesta ja arvoista. Kun tarkastelee kolumnin saamaa vastaanottoa, vaikuttaa siltä, että Saarikivi teki jotain uskaliasta. Eikö nykypäivän varietee-esitys ole puhe kapitalismista, joka ei tapahdu sille sallitussa kontekstissa ja tuo talouden tarkastelussa esiin ennakoimattomia näkökulmia? Saarikivi vertaa elämismaailmaamme taloustieteen kuiviin abstraktioihin. Vastauksessaan kriitikoilleen hän esimerkiksi ihmettelee kuinka voi mitata arvoa oraaliseksille vaimon kanssa. 4 Kuten keskustelussa varietee-näytöksistä vedottiin

1 Mickelsson, Rauli (2007): Suomen puolueet – Historia, muutos ja nykypäivä. Vastapaino, Tampere 2 Faulk, Barry J. (2004): Music Hall & Modernity - The Late-Victorian Discovery of Popular Culture s.1. Ohio University Press, Ateena 3 Helsingin kaupunginvaltuuston painetut asiakirjat 1914:1, s.11. Saatavilla osoitteessa http://www.hel.fi/static/tieke/ digitoidut_asiakirjat/painetut_asiakirjat/pdf/1914_1.pdf 4 http://www.image.fi/image-lehti/janne-saarikiven-vastaus-liberan-heikki-pursiaisen-kritiikkiin

tiettyihin metafyysisiin oletuksiin järjestyksestä, si- tieteen käsitteet johdetaan vieraantuneesta työstä.7 veellisyydestä ja Jumalasta, vastaukset Saarikivelle Merkittävää Marxin teoriassa on, että käsiteanalyysi typistyivät lopulta muutamaan avainsanaan ja tee- ei johda välttämättä muiden peruskategorioiden ja siin (kilpailukyky, markkinoiden vapauden lisäämi- teorian romuttumiseen mutta se lisää ymmärrystä nen). Tämän pidemmälle ei kuitenkaan haluta men- käsitteiden sovellettavuusalueesta eli taloudesta. nä. Ei pohdita, mihin nämä käsitteet viittaavat, kun Janne Saarikiven harjoittama talouskielen kripuhutaan taloudesta kokonaisuutena. tiikki on arvokasta. Viemällä kritiikin pidemmälle Voimme kuitenkin tehdä näin. Esimerkiksi glo- voidaan kuitenkin osoittaa, kuinka talousjärjestelbaalilla tasolla kaikki maat eivät voi kilpailla kilpai- mä itsessään muistuttaa varieteeta. Viimeksi vuonlukyvyllä, joka on aina suhteellinen muihin maihin na 2008 osoitettiin, että illan kohokohta on kaikille nähden. Absoluuttista tuottavuutta voidaan lisä- yllätys. Euroryhmän reaktio Kreikan ongelmiin oli tä - tähän kuitenkin tarvitaan investointeja. Saksa maan tekeminen riippuvaiseksi velasta, jota oli mahloistaa sekä tuottavuuden että kilpailukyvyn suhteen doton maksaa takaisin - komedianumero varmasti mutta sen talous perustuu suureen positiiviseen net- joillekin. tovientiin. Kaikki maat voisivat tehdä näin vain, mikäli maapallo olisi mukana jonkinlaisessa intergalaktisessa kaupassa, kuten Kreikan Eikö nykypäivän varieteevaltionvarainministeri Giannis Varoufakis esitys ole puhe kapitalismista, joka toteaa.5 ei tapahdu sille sallitussa konteksEurosta puhuttaessa harvemmin tuodaan tissa ja tuo talouden tarkastelussa esiin rakenteellinen puute, joka estää euroalueen toimivuuden. Yhden maan ylijäämä esiin ennakoimattomia näkökulmia? on toisen alijäämä ja tämän takia niin kauan kuin euroalueella ei ole toimivaa ylijäämien kierrätysmekanismia, on euroalue omiaan luomaan Nyt Saksan suurimman pankin, Deutsche Banei vain taloudellista epävarmuutta vaan myös po- kin osake on laskenut vuoden 2009 pohjalukemiin liittista epävakautta.6 Millään tällä ei toki ole suurta ja monet, pankista itsenäiset analyysit ennustavat merkitystä, mikäli maiden talouspolitiikka auttaa huonoja näkymiä. Lehman Brothersiin verrattutuomaan lisää markkinoita markkinoille. Kuitenkin na saksalaisella pankilla on kaksinkertainen määrä OECD:n laskelmien mukaan jopa yli puolet maail- johdannaisvastuita, samoja instrumentteja, jotka mankaupasta käydään kansainvälisten konsernien aiheuttivat Lehmanin kaatumisen seitsemän vuotta tytäryhtiöiden välillä. Teivo Teivainen onkin eh- sitten.8 Mitä jos seuraavaksi Kreikka joutuisi pelasdottanut, että vapaiden markkinoiden sijaan pitäisi tamaan saksalaisia pankkeja? Tämä saattaisi saada puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta. Jos paneurooppalaisen talousvarieteen vapaamielisemkansallinen talouspolitiikka edesauttaakin tätä kehi- mänkin ystävän sulkemaan silmänsä ja parahtatystä, on hankala nähdä, missä mielessä markkinoi- maan itkuun. den vapautta lisätään. Moni hyväksyy analyysin hyödyllisyyden talouden Marx huomasi talouden käsitteiden taustaoletus- tarkastelun suhteen mutta vierastaa samaan aikaan ten määrittelyn tärkeyden jo Taloudellis-filosofisissa kaikkea teoriaa, jonka mukaan ensisijaisesti glokäsikirjoituksissa (1844). Porvarillisen taloustieteen baali kapitalismi rakentaisi sosiaalista todellisuutta. lähtökohtana on Marxin mukaan yksityisomistuk- Samoin tästä johdettu ajatus, että antikapitalistinen sen käsite. Käsite kuitenkin otetaan annettuna ja politiikka olisi ensisijaista esimerkiksi identiteettiMarx näki tehtäväkseen selvittää yksityisomistuksen politiikkaan nähden, on varsin marginaalissa. Yhalkuperän. Yksityisomistus voidaan johtaa siitä, että den argumentin mukaan asioiden tarkasteleminen työläinen on vieraantunut työnsä tuloksesta ja suh- globaalin kapitalismin vinkkelistä johtaa todellisten tautuu siihen kuin vieraisiin esineisiin. Muut talous- yhteiskunnallisten valtasuhteiden turhaan abstra5 Selkeä tiivistys yllä olevasta Varoufakisin haastattelussa: https://www.jacobinmag.com/2016/01/yanis-varoufakis-interview-jeremy-corbyn-greece-eurozone-tsipras/ 6 http://yanisvaroufakis.eu/2013/09/15/why-asymmetrical-monetary-unions-are-bound-to-fail-unless-they-feature-an-effective-extra-market-surplus-recycling-mechanism/ 7 https://www.marxists.org/suomi/marx/1844/taloudellis-filosofiset-kasikirjoitukset/ch01.htm#vieraantunut-tyo 8 http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/02/14/taman-takia-deutsche-bank-voi-olla-sinunkin-painajaisesi/20161718/170

hointiin. voin mutta ihmisiä kyllä liikutetaan. Tiedämme, että Kansainvälistä politiikkaa kommentoivista filoso- Aasiassa massoja siirtyy halpatyövoimana orjuutta feista Slavoj Žižek vannoo ehkä johdonmukaisim- muistuttaviin oloihin rakennustyömaille ja tehtaimin päinvastaisen kannan puolesta. Hän katsoo, että siin. Eurooppaan saapuvat pakolaiset näyttävät vieglobaalin kapitalismin näkökulma on ensisijainen lä suoremmin hinnan, jonka globaalista taloudesta sosiaalisen todellisuuden hahmottamisessa. Poli- maksamme: tiikan pääpuheenaihe Euroopassa 2015 oli ensimmäisen puoliskon ajan talous: eurokriisi ja Kreikka. ”Refugees are the price of global economy. In our Kesän aikana se vaihtui pakolaiskriisiin. Žižekin global world, commodities circulate freely, but not mukaan taloudesta tulisi yhä puhua. Hän on kirjoit- people: new forms of apartheid are emerging. The totanut aiheesta useita artikkeleja, joiden vastaanotto pic of porous walls, of the threat of being inundated by on ollut hyvin ristiriitaista ja välillä filosofia on ha- foreigners, is strictly immanent to global capitalism, luttu tahallisesti väärinymmärtää muukalaisviha- it is an index of what is false about capitalist globamieliseksi. lization. “ Nähdäkseni Žižekin pääargumentti on, että pakoTämä kaksinainen yhteen Radikaalikeskusta laiset ovat kahdella eri tapunoutuminen globaalin ympäri maailmaa valla punoutuneet yhteen talouden kanssa ei ole vain vakuuttaa politiikan globaaliin kapitalismiin. onnettomien pakolaisten Ensiksi subjektiiviset odoolevan yhä mahdollista. kohtalo. Monella tapaa kaitukset: suurin osa heistä kissa länsimaissa kansallinen pakenee hirvittäviä oloja suvereniteetti on vähentynyt (konflikteja, joiden takana on usein länsimaiden in- talouden globalisaation myötä. Radikaalikeskusta terventio, kuten Libyan tapauksessa). Eurooppaan ympäri maailmaa vakuuttaa politiikan olevan yhä saavuttuaan monet heistä silti jatkavat hyvinkin mahdollista. Ajatus on, että kun talous epäpolitisoipitkälle todellisen läntisen unelman toivossa, maan daan ja siitä tehdään hallinnollinen asia, politiikkaa jossa markkinatalouden ja demokratian liitto on tuon se, mitä jää jäljelle. Samalla marginalisoidaan ne kevalla maaperällä.9 Žižekin mukaan ongelma on, äänet, jotka kiinnittävät huomiota ympärillämme taettä tämä pyhä liitto on kriisissä kaikkialla, eikä pa- pahtuvaan talousakrobatiaan, joka on mitä suurimkolaisten etsimää paikkaa kenties ole olemassa, ”the- massa määrin poliittisten päätösten tulosta. Näyttää re is no Norway”. siltä, että Suomen Keskusta haluaa yhä estää meitä Toisaalta pakolaiset ovat punoutuneita globaaliin näkemästä varieteeta. kapitalismiin siinä mielessä, kun globaalissa taloudessa ihmiset eivät liiku vapaasti hyödykkeiden ta-

9 Žižek viittaa Alain Badioun analyysiin globaalin kapitalismin kolmesta ”subjektista”. Ensimmäinen on länsimainen ”sivilisoitunut” keskiluokka, arvoiltaan liberaali demokratian kannattaja. Toinen subjekti on lännen ulkopuolella, silti imitoiden läntistä elämäntyyliä ja omistaen halun länteen (le desir d’Occident). Kolmas globaalin kapitalismin subjekti on lännelle kateellinen, fasistinen nihilisti. Kolmannen subjektin inkarnaatio on ISIL:n kaltainen, mafian lailla järjestäytynyt liike. Toista subjektia edustavat Eurooppaan virtaavat pakolaiset. (http://www.newstatesman.com/world/ europe/2016/01/slavoj-Žižek -cologne-attacks)

Kertomus vallankäytöstä

oukokuun yhdeksäs päivä vuonna 2007 oli minulle henkilökohtaisesti sekä hyvin merkittävä että hyvin merkillinen. En ole vuosiin viitannut tässä kirjoituksessa kuvattuihin asioihin kuin harvoissa yksityiskeskusteluissa. Syy tähän ei ole tapahtumien traumaattisuudessa – muisto on oikeastaan melko hauska ja mielessäni myönteisesti värittynyt – vaan niiden, kuten sanottua, perin merkillisessä luonteessa.

n syytä äitiäni mistään. Perhepiirissämme joitain vuosia aikaisemmin sattunut lapsen kuolema ja isäni huonosta lapsuudesta juontuvat ongelmalliset persoonallisuuden piirteet olivat epäilemättä ajaneet äitini henkisesti ahtaalle. Tämän vuoksi ymmärrän, miksi murrosikääni ja yhä riitaisammaksi äityneeseen isäsuhteeseeni liittyneeseen psyykkiseen sairastumiseen oli hänen mielestään hankittava ammattiapua välittömästi. Uskon ajatuksen toisen lapsen menettämisestä olleen äidilleni niin vastenmielinen, että kaikki mahdolliset keinot tämän henkeäni uhkaavan salakavalan sairauden torjumiseksi oli otettava käyttöön välittömästi niiden ilmaantuessa tarjolle. Tekstiviestin saaminen kesken historian tunnin oli poikkeuksellista. Äitini oli siihen asti ollut hyvin tarkka siitä, että kouluun – kävin tuolloin peruskoulun viimeistä luokkaa – oli mentävä aina terveydentilan salliessa. Matkustelun tai muun joutavan, esimerkiksi erittäin joutavien tekstiviestien ja muun puhelimen räpeltämisen, ei annettu tärvellä koulurauhaani. Tuntui siksi perin oudolta näyttää kännykkää sijaisopettajalle ja yrittää suostutella häntä päästämään minut etuajassa kotiin. Minulle “oli varattu aika” jonnekin enkä ollut lainkaan tietoinen asiasta ennen viestin vastaanottamista, mikä ymmärrettävästi herätti opettajani epäluulot. Hän päästi minut

lähtemään kotiin vasta verrattuaan lähettäjän numeroa koulun kansliasta saatuihin tietoihin ja hukattuaan samalla yli sata oppilaidensa henkilötyötuntia. Kotipihassa minut istutettiin autoon. Normaalisti äitini istui takapenkillä pienempien sisarusteni kanssa ja minä sain istua edessä isäni vieressä. Tuolloin äitini kuitenkin kiiruhti etuosaan pelkääjänpaikalle istumaan. Nähdäkseni tämä liittyi siihen, että hänen täytyi hetkellisesti liittoutua isäni kanssa minua vastaan. He käyttivät valtaa minuun, joka istuin takapenkillä yksin. Emme menneet autolla yhtenä perheenä johonkin määränpäähän, vaan he minun vanhempinani veivät minua paikkaan, johon minulle “oli varattu aika”. Tuo iltapäivä koostui tarkastuksista, kuulusteluista ja uusien tarkastus- ja kuulusteluhetkien odottelusta. Minut vietiin Auroran sairaalaan odottamaan ensimmäistä tarkastusta. Odotushuoneesta minut ohjattiin tilaan, jossa sairaanhoitaja riisutti minut alushoususilleni tarkastusta varten. Tarkastus, joista tämä oli vasta ensimmäinen, näyttäytyy jälkeenpäin ensisijaisesti ruumiillista kuntoani mittaavana toimenpiteenä, vaikka hoitoon hakeutumisen syynä ollut sairaus olikin psyykkinen. Olin tuolloin hieman alle 175 senttimetriä pitkä ja painoin noin 45 kiloa. Äitini oli tulkinnut merkittävän alipainon ja pituuskasvun odottamattoman hidastumisen syömishäiriön oireeksi. Törröttävien kylkiluideni lisäksi käsivarsieni itse aiheutetut lukuisat haavat tutkittiin tarkkaan. Viiltoja töllisteltiin paljain silmin, niitä valokuvattiin ja niiden ulkomuotoa koskevat havainnot kirjattiin sairauskertomukseen. Kylkiäni ja käsiäni kosketeltiin hyvin kovakouraisesti. Tunsin kipua näiden toimenpiteiden aikana. Lopuksi haavani puhdistettiin kirvelevällä alkoholilla.

nsimmäisen tarkastuksen jälkeen minut ohjattiin uudelleen odotushuoneeseen, joka oli melko tyhjä ja hiljainen, olihan aikainen arki-iltapäivä sairaalassa, joka

oli tarkoitettu yksinomaan akuuttien mielen sairauksien hoitamiseen. Vanhempieni tapa oleilla tässä ja monissa tulevissa odotushuoneissa ja kaikenlaisten sairaaloiden alueella muistutti jonkin oudon uskonnon harjoittamista. He istuivat etukumarassa pitäen koko joukon takkeja ja äitini käsilaukkua sylissään. Isäni ja äitini olivat vaiti ikään kuin antaakseen minun ymmärtää, että konkreettinen olinpaikkamme, sairaala, samoin kuin jakamamme erikoinen perhetapahtuma, hoitoon hakeutuminen, olivat niin sanotusti “vakavia paikkoja”. Ensin he olivat ottaneet minulta vallan istuttamalla minut autoon, mutta tässä paikassa he olivat yhtä vallattomia – merkityksessä “olla ilman valtaa” – kuin minäkin. Isä ja äiti olivat siirtäneet minua koskevan päätöksenteon täysin sairaalahenkilökunnan käsiin. Kävi melko nopeasti ilmi, että tuo nimenomainen Auroran sairaalan osasto oli minulle nuoren ikäni vuoksi väärä paikka. Minut pakattiin jälleen isäni autoon ja vietiin toiseen sairaalaan muutaman kilometrin päähän. Nähdäkseni kyse ei ollut varsinaisesti siitä, etteikö asiaani olisi sairaalabyrokratian jäykkyydestä huolimatta voinut hoitaa siellä, missä minut oli jo tutkittu ja sairaaksi todettu. Osana vallankäytön strategiaa psykiatrista hoitoa antavan koneiston tuli kuitenkin vakuuttaa vanhempani siitä, että voin saada parasta mahdollista apua vain eräässä määrätyssä sairaalassa, joita on vain yksi koko Helsingissä ja johon pääsyn avaimet ovat vain ja ainoastaan Auroran sairaalan henkilökunnan käsissä.

astenlinnassa, lastensairaalassa Helsingin Töölössä, minut vietiin välittömästi odotushuoneeseen. Meille kerrottiin, että Lastenlinnassa hoitohenkilökunnan ensisijainen tehtävä on huolehtia minun turvallisuudestani ennen minkäänlaisten hoitotoimenpiteiden aloittamista. Vetoaminen esikoispoikansa turvallisuuteen teki vanhempani entistä vallattomammiksi. Koska sairaalahenkilökunta oli osoittanut oikeamielisyytensä ja asiantuntemuksensa siirtämällä minut hoitoon parhaaseen mahdolliseen paikkaan, olisi ollut parhaan mahdollisen hoidon ja siten minun turvallisuuteni vastustamista pyrkiä vaikuttamaan hoidon kulkuun paikassa, jonka asiantuntemus ylittää jopa tavanomaisen psykiatrisen sairaalan tason. Osana turvallisuudestani huolehtimista kylkiluideni muoto ja käsivarsieni ruven peittämien haavojen ulkomuoto tarkastettiin uudelleen tällä kertaa nimenomaisesti lastenpsykiatrisesta näkökulmasta. Haavojen lukumäärä sekä pituutta ja painoani koskevat tiedot vastasivat Auroran sairaalassa tehtyjä havaintoja. Käteni myös puhdistettiin uudelleen. Alkoholi kirveli avohaavoissa yhtä paljon kuin en-

simmäisellä kerralla. Tarkastelu- ja tarkastustoimenpiteet jaettiin useampaan osaan. Minua ei ensin varsinaisesti kuultu eikä kuulusteltu, vaan kaikki toimenpiteet ennen kello kuutta illalla kohdistuivat pelkästään kehooni ja sen hallinnan riistämiseen sekä minulta että vanhemmiltani. En ollut syönyt viimeisen kahden vuoden aikana liian vähän, vaan painoin liian vähän. En ollut viillellyt käsivarsiani, vaan käsivarsissani oli viiltelyn jälkiä. En ollut Lastenlinnassa vanhempieni kanssa, vaan vanhempani olivat saattaneet minut Lastenlinnaan. Samalla kun sosiaalityöntekijät, sairaanhoitajat ja Lastenlinnaa edustanut psykiatri tekivät kukin yksitellen omiin papereihinsa muistiinpanot asioista, joista äitini oli varmasti kertonut jo puhelimessa osana avunpyyntöään, kertoi sairaalan henkilökunta vanhemmilleni, että saan hyvää hoitoa ja että heidän ei pitäisi sekaantua sen kulkuun. Kävin minkäänlaista keskustelua hoitohenkilökunnan kanssa ensimmäisen kerran vasta kuuden jälkeen illalla. Naispuolinen psykiatri kertoi päätelleensä minua koskevista kirjallisista dokumenteista, että olen hyvin väsynyt ja kaipaan lepoa. Hän ei varsinaisesti antanut minulle mahdollisuutta vastata näihin väitteisiin, vaan kertoi muodostaneensa käsityksen jatkohoidon tarpeestani henkistä tilaani ilmaisevista ulkoisista tunnusmerkeistä. En pitänyt hänen ajatusketjuaan ainakaan täysin virheellisenä, mutta muistan jo nuorena hämmästyneeni sitä, ettei minkäänlaiselle kahden täysivaltaisen moraaliagentin väliselle dialogille annettu Lastenlinnassa edes muodollista tilaa. Omat tuntemukseni kotielämästä ja tuon päivän aikana vastaanottamistani hoitotoimenpiteistä yksinkertaisesti sulkeistettiin sairaalassa tapahtuvan kommunikaation ulkopuolelle. Olin alipainoinen, itseään viiltelevä teini hiukset silmillä, eikä tarvinnut olla behavioristi nähdäkseen, että olin sairas. Sairasta lasta on hoidettava, siinä kaikki.

iirto suljetulle osastolle tapahtui ambulanssilla. Kaksi rotevaa saattajaa punaisissa takeissa kävelivät molemmilla puolillani parkkipaikalle. Ulkopuoliselle olisi saattanut tilannetta seuratessa syntyä vaikutelma, että jonkinlaista pakoyritystä pidettiin tuossa tilanteessa ajankohtaisena mahdollisuutena. Tiedustelin saattajiltani huvittuneena, miksei tätäkin välttämätöntä siirtoa voitu tehdä isäni autolla, jolla minua oli koko päivä kuljeteltu rakennuksesta toiseen. Saattajat kertoivat minulle, että olin juridisesti sairaalan vastuulla, eivätkä lailliset huoltajani saaneet viedä minua pois sairaala-alueelta ennen laillisesti sitovaa uloskirjaamista. Minut köytettiin ambulanssin takaosaan pultattuun yksinäiseen metalliseen tuoliin nylon-vöin. Noin sadan metrin

matka Lastenlinnasta mielisairaalan pihaan ajettiin kymmenen kilometrin tuntivauhdilla. Vanhempani seurasivat meitä omalla autollaan. Pihassa äitini ojensi minulle meikkipussiin pakatun hammasharjan ja toivotti onnea. Minut siirrettiin valkoseinäiseen huoneeseen odottamaan saapumistarkastusta. Sairaanhoitaja saapui luokseni puhdistamaan käsivarsieni haavat ja tiedustelemaan, olinko nälkäinen. Kieltäydyin ruoasta. Tämän jälkeen sain iltalääkkeet. Psykiatri, jonka vastuulle lääkityksen suunnittelu luonnollisesti kuului, ei mielestäni hoitanut lääkityksellä varsinaisia sairauden oireita. Päinvastoin on nähdäkseni niin, että mikäli sairauteni nimi olisi todella ollut “väsymys” kuten minulle oli koko päivän ajan hoettu, olisi sitä luultavasti voinut hoitaa antamalla minulle peti hiljaisesta, hämärästä huoneesta. En ollut valittanut unettomuutta. Väsyttävän lääkkeen antaminen samaan aikaan kaikille potilaille kuitenkin varmisti heidän sosiaalistumisensa laitoksen sisäiseen elämänrytmiin. Lääkkeillä aiheutettu tajunnanmenetys, joka oli farmakologiaan erikoistuneen henkilön hallittavissa ja ennakoitavissa sekä samanaikaisesti riippumaton tahdostani, toteutti hoitohenkilökunnan täydellistä valtaa kehostani. Ajatuksiani ei ainakaan vielä edes tarvinnut hallita, sillä niillä ei ollut merkitystä ulkoisista sairauden tunnusmerkeistä johdetun hoitosuunnitelman toimeenpanossa.

ukuin lääkkeiden ansiosta myöhään ja tajuttomuuteni oli syvää. Toukokuun kymmenennen päivän aamusta minulla ei ole selkeitä muistikuvia. Muistan nähneeni unta sänkyni alla asuvasta vampyyrista ja heti herättyäni en tohtinut uskaltaa katsoa sängyn alle varmistuakseni siitä, ettei vampyyriä tosiasiassa ollut olemassa. Herättyäni kerroin unesta minua kuulustelemaan saapuneelle psykiatrille. Hän esitti huolensa unen johdosta ja minulla oli täysi työ vakuutella hänelle, etten ollut yön aikana sairastunut psykoosiin ja ettei tapauksen vuoksi ollut tarvetta ryhtyä mihinkään uusiin hoitotoimenpiteisiin. Tehtyäni puolivahingossa tunnustuksen tässä asiassa minun piti tehdä myös monia muita tunnustuksia. Muistan tunnustaneeni lääkärille laihdutusyritysteni olleen hyvin vahingollisia. Lisäksi minun oli lausuttava ääneen se ilmeinen seikka, että olin viillellyt itseäni ja että haavat käsivarsissani olivat minun itseni tahallisesti tuottamia. Näiden ilmeisten itsestäänselvyyksien ääneen julistaminen oli eräänlaista alkulämmittelyä varsinaista sairausdiskurssiin vihkimistä varten. Johdattelevin kysymyksin minut saatiin puhumaan isäsuhteeni kamalasta tilasta. Nämä keskustelut olivat tietysti yksityiskoh-

taisempia kuin edellisenä päivänä, sillä niiden aiheena ei ollut kehoni poikkeava ulkomuoto vaan – ainakin nimellisesti – sisäiset mielentilani, tunteeni ja ajatukseni. Minua ei kuitenkaan tässäkään asiayhteydessä pyritty varsinaisesti valtaistamaan, tekemään subjektiksi. Puhuessani laitosdiskurssiin vihkimisestä viittaan tilanteen kaavamaisuuteen: oli kuin tämä keskustelu olisi käyty jo mahdollisesti satoja kertoja ennen saapumistani tuolle osastolle. Epikriisi oli kuin näytelmä, jonka päähenkilön nimi oli vaihdettu. Sen varsinaiset lähtökohdat ja noista lähtökohdista tehtävät vääjäämättömät johtopäätökset oli sementoitu jo ennen keskustelun alkua. Koska olin kurjan näköinen, olin epäilemättä sairas. En olisi voinut olla sairas, jollei kotioloissani olisi ollut jotain vialla. Koska kotioloni olivat vialliset, en voinut asua kotona. Koska olin sairas enkä voinut asua kotona, minua tuli hoitaa mielialalääkkein, rauhoittavin lääkkein, korjaavalla, työkyvyn palauttavalla terapialla ja yksinomaan kotini ulkopuolella mielisairaalaolosuhteissa. Päätelmäketjun logiikka ohitti sen päivänselvän tosiasian, että olin vielä edellisenä päivänä asunut lapsuudenkodissani ja käynyt tavallista koulua. Hoidon riistettyä minulta määräysvallan omasta elämästäni ja kehostani se pyrki sosiaalistamaan minut tuolle paikalle ominaiseen sairaan nuoren elämäntapaan, joka oli kaikille eri tavoin sairaille nuorille yhteinen ja heidän edelliselle elämälleen – sivumennen sanoen kaikelle elämälle – vieras. Kyseessä oli jonkinlainen kaikenlaiset mielisairaudet parantava ja huonolaatuisesta kotikasvatuksesta seuraavat kieroumat oikaiseva kokonaisratkaisu.

uostuin hoitoon vastustelematta. Tässä asiayhteydessä se merkitsi oikeastaan vain sitä, että nyökyttelin psykiatrin lukiessa potilastietojani ääneen. Noin varttitunnissa minut oli liitetty sairaalan potilaiden joukkoon ja minut voitiin päästää ulos huoneestani. Sain käskyn peittää käsivarteni ennen lounaspöytään siirtymistä. Ruokailin noin kymmenen muun nuoren seurassa. Nuoret saivat pukeutua omiin vaatteisiinsa, mutta he näyttivät silti potilailta. Pinaattikeittoa särpivien teinien silmät seisoivat päässä. Ruokapöytäkeskustelu loisti poissaolollaan. Kuten jo sanottua, suljettu osasto oli psyykenlääkkeiden ja erilaisten rauhoittavien nappien valtakunta, joka riisti minulta määräysvallan omasta kehostani. Kyse ei kuitenkaan ollut minkäänlaisesta rangaistussiirtolasta: läsnä ei ollut pelottelua tai sanktion uhkaa. Sijaintini ja asemani perusteltiin minulle hyvin argumentoiden. Koko hoitohenkilökunta käytti minuun valtaa ennen kaikkea suostutellen: terveen harkinnan jälkeen minun oletettiin

pitävän sairaalan vakiintunutta metodia itsestään selvästi parhaana mahdollisena toimintatapana. Esimerkiksi vaalean paahtoleivän, jota tuolloin söin mieluummin kuin mitään muuta, saatavuutta ei rajoitettu. Sain harrastaa myös VHS-nauhojen katselua ja esimerkiksi puhelimen sisään ohjelmoitujen pikkupelien pelaamista, jotka kotioloissa mielsin ennen kaikkea lorvimiseksi.

airaalassa viettämieni arkipäivien aikana koulunkäynnin korvasi potilaan roolin omaksuminen, mikä merkitsi ennen kaikkea passivoitumista. Hoidolle ominaisen hallintastrategian päämääränä oli potilaiden kaikenlainen ruumiillinen ja henkinen pehmentäminen. Koen, että vaikka en suoranaisesti tehnyt minkäänlaista vastarintaa tai esittänyt hoitohenkilökunnalle yhtäkään poikkipuolista kommenttia, kapinan mahdollisuus oli edelleen nähtävissä minussa. Tällaisen poikkeaman, kuvainnollisen kuprun tai kolhun esiintyminen kirkkaan valkoisessa kilvessä, ennaltaehkäisyyn oltiin valmiita käyttämään kaikki saatavilla olevat resurssit. Minua valmisteltiin pitkäaikaiseen psykiatriseen hoitoon. Hoitohenkilökunta jopa kehotti minua pyytämään vanhempiani tuomaan minulle kotoani “kirjoja tai julisteita” viitaten siihen, että sijoitukseni oli tarkoitus kestää useita viikkoja tai jopa kuukausia. Toukokuun yhdennentoista päivän aamuna tapasin kuitenkin uuden psykiatrin. Hän ei kuulunut paikallisen sairaalaverkoston kantahenkilökuntaan vaan edusti yksikköä, joka tarjosi terapiapalveluja nuorille, jotka kykenivät asumaan kotonaan. Lisäksi hänellä vaikutti olevan enemmän auktoriteettia kuin sairaalan väellä, vaikkakaan en enää lähes yhdeksän vuotta myöhemmin kykene muistamaan virallista syytä sille, miksi hänen sanansa painoi muiden auttajieni näkemyksiä enemmän. Oli kuitenkin niin, että tuo lääkäri oli tutustunut tapaustani käsitteleviin papereihin ja tullut suurieleisesti vapauttamaan minut sairaalasta tehdäkseen minusta oman yksikkönsä asiakkaan. Kysyessäni syytä menettelyn äkkinäiselle vaihtumiselle sain yhtäkkiä kuulla olevani liian vanha tuolle osastolle. Lisäksi en hänen mielestään osoittanut sellaista psykoottisuutta, jonka olisi voinut tulkita osastolle sijoittamisen perusteeksi. Minut kotiuttanut psykiatri muistutti jonkin pikkutarkkaan työhön erikoistuneen tehtaan sisäistä laadunvalvojaa, joka poisti väärän värisen leivoksen suuresta linjastosta siirtääkseen sen toiseen, paremmin tuon leivoksen ulkomuodolle sopivaan linjastoon. Minulle, kuten epäilemättä leivoksellekin, tuollainen äkillinen muutos näyttäytyy mielivaltaisena. Järjestelmä, joka oli pyrkinyt esiintymään edessäni täysin virheettömänä, olikin yhtäkkiä teh-

nyt valtavan virhearvion. Muutoksen syyt vaikuttivat täysin keksityiltä, eivätkä olleet lainkaan linjassa minua koskeneiden edellisten arvioiden kanssa, joissa sairaalahoitoa oli pidetty välttämättömänä. Palattuani kotiin oivalsin melko pian, että, kuten edellä todettua, kyse oli ollut eräänlaisesta näytelmästä. Rooliini olisi voitu istuttaa lähes kuka tahansa sellainen nuori henkilö, jota vaivaa jokin yhteiskunnan poikkeamaksi määrittämä asia. Alun havainnointiin perustuvan jakson tehtävä oli vain löytää ja nimetä tuo nimenomainen poikkeama. Se, että omat poikkeamani olivat ruumiillisia ja aistinvaraisesti löydettävissä, oli vain nopeuttanut, ei suinkaan mahdollistanut, heidän työskentelyään.

atkoin nuorisopsykiatrian poliklinikan asiakkaana seuraavan kahden ja puolen vuoden ajan aina täysi-ikäisyyteen asti. Tämä hoito kuitenkin hyötyi valtavasti siitä, että olin saanut kokea suljetun osaston. Pelko vapauden menettämisestä sai minut työskentelemään yhteistyössä terapeutin kanssa terveyteni palauttamiseksi. Minua ei terapiassa suinkaan uhattu ensisijaisesti mielenterveyden ongelmien pahenemisella, vaan juurikin osastolle joutumisella. Tämän kauhukuvan ansiosta en koskaan muistanut kyseenalaistaa omaa hulluuttani. Jälkeenpäin ajatellen tämä on hyvä asia, sillä olin silloin sairas. Olen sairas vieläkin. Vallankäytön strategia istutti minuun voimakkaan hoitomyönteisyyden, joka mahdollisti koko terapiarutiinin tehokkaan läpikäynnin ja vapautti työskentelyn hoidon tarpeeseen liittyvistä metakeskusteluista. Ilman tehokasta ja loppuun asti viriteltyä vallankäytön strategiaa hyvinvointivaltio ei olisi kyennyt tarjoamaan kallonkutistajan palveluja huolestuneiden äitien lapsille lähes olemattomalla odotusajalla edes aikana ennen talouskriisiä. - Onko tämä pelottavaa? - Kenties. Riippuu siitä, keneltä kysyy. - Onko tämä välttämätöntä? - Ehdottomasti.

Jonathan Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

Richard Rorty – Ihminen vailla sielua, yhteiskunta vailla pohjaa Saku Vainionpää

Taustaa Richard McKay Rorty (1931 - 2007) oli yhdysvaltalainen filosofi, joka tuli tunnetuksi hyvin omalaatuisesta uuspragmatistisesta filosofiastaan. Rortyn nimekkäin teos Philosophy and the Mirror of Nature keskittyy analyyttisen filosofian kritiikkiin, jonka päälle hän rakentaa oman filosofisen näkemyksensä teoksessa Contingency, Irony and Solidarity. Rortyn filosofian vastaanotto tuo mieleen Sokrateen. Anglosaksisen akateemisen filosofian piirissä häntä moitittiin vastuuttomaksi postmodernistiksi. Pragmatisteista taas osa väitti, ettei Rorty ole ‘oikea pragmatisti’ - Susan Haack esimerkiksi kirjoitti näytelmän, jossa Rorty ja C.S. Peirce keskestelevat ja päätyvät lopputulokseen, että heidän ajatuksillaan ei ole mitään tekemistä keskenään. Poliittisesti Rortya puolestaan syyteltiin sekä oikealta että vasemmalta, liberaaleista konservatiiveihin. Milloin hän turmeli amerikkalaista nuorisoa, milloin oli elitistiporvari, tuhosi amerikkalaisia arvoja tai mitätöi naisten oikeuden vaatia tasa-arvoista asemaa. Onnekseen Rorty kuitenkin eli liberaalissa yhteiskunnassa ja saikin myrkyn sijaan päättää päivänsä rauhassa kotonaan vuonna 2007. Rortyn poliittinen filosofia nivoutuu hänen mo-

dernin filosofian kritiikkinsä ympärille. Hyvinkin radikaaleista väitteistään hän johtaa yhteiskuntafilosofisen näkemyksen, jonka konkreettinen vastine olisi ehkä nykyiset oikeistolaisdemarit. Rortylla oli tapana analysoida ja syntetisoida keskenään vieraita ajattelijoita ja perinteitä keskenään, mikä ilmenee Rortyn tavassa puhua “wittgensteinilais-davidsonilaisesta” tai “nietzscheläis-sartrelais-foucaultlaisesta” tulkinnasta. Rortyn kirjoitustyyli on itsessään eriskummallista. Hänen teoksensa ovat risteymiä filosofiasta ja kirjallisuuskritiikistä. Tämä johtuu siitä, että Rorty ei halunnut tarjota vastauksia olemassaoleviin kysymyksiin vaan tarjota täysin uudenlaisen tavan puhua filosofiasta, jonka avulla voisimme ohittaa hedelmättömät tavat puhua. Hän halusi luoda sanaston, jolla kysyä parempia kysymyksiä. Hän halusi vakuuttaa lukijan oman sanastonsa paremmuudesta. Seuraava esitys on teurastettu versio seminaarityöstäni, minkä vuoksi sen muoto on hyvinkin puisevaa.

Kieli ja kontingenssi Rorty lähtee liikkeelle ajatuksesta, että ihminen on kokoelma uskomuksia ja haluja, jotka artikuloituvat

kielessä. Kielen Rorty käsittää joukoksi kontingentteja kommunikatiivisia työkaluja, joita hän kutsuu sanastoiksi. Sanastojen tarkoitus on auttaa meitä pärjäämään ja selviytymään maailmassa - voimme kuvata sitä ja ennustaa asioiden kulkua. Rortyn mukaan tapoja kuvata ja ennustaa maailmaa on useita, mikä ilmenee erillisinä sanastoina. Totuuden kriteeri on sanaston kyky toimia, rationaalisuuden kriteeri on sanaston sisäinen koherenssi. Rorty toteaa, ettei sanastoja ikinä tietoisesti valita eikä niihin päädytä argumentaation kautta. Niiden omaksuminen on kiinni kontingenteista tekijöistä sekä kielessä että maailmassa. Opittuamme jonkin kielen voi maailma kausaalisesti aiheuttaa meissä uskomuksia, joiden johdosta saatamme omaksua muita sanastoja tai luoda täysin uusia. Muutokset kielessä aiheuttavat muutoksia toiminnassa, muutokset maailmassa aiheuttavat muutoksia kielessä. Esimerkkihenkilö menee lukemaan Halla-Ahon blogia ja vakuuttuu maahanmuuttajien pahuudesta, jolloin hänen käyttäytymisensä maahanmuuttajia kohtaan muuttuu. Kun pakolaiskriisin seurauksena kotikylään rakennetaan vastaanottokeskus ja hänen vahva maahanmuuttokriittisyytensä riistäytyy käsistä, hän menee pyörimään lakana päällä keskuksen lähelle aiheuttaen kansainvälisen häpeän hetken, jolloin suomalaisista aletaan puhua rasistisena kan-

sakuntana. Tästä inspiroituneena Hitler-fanit ajattelevat, että Suomessa tykätään natseista ja ryhtyvät levittämään flaijereita, joissa kielletään holokausti. Näin kieli ja sanastot ovat jatkuvien kontingenssien muovaamia. Niiden muutokset riippuvat sekä edeltävistä tavoista puhua että muutoksista maailmassa. Rorty ei kuitenkaan kiellä edistyksen mahdollisuutta, sillä uudet sanastot korvaavat edeltäjänsä perustuen juurikin hyödyllisyyteen ja tehokkuuteen. Hyödyllisyyttä ei voida määritellä tarkasti, sillä se on kontekstisidonnainen käsite. Voimme vertailla sanastoja dialektisesti, pelaamalla niitä toisiaan vasten, pyrkien löytämään tehokkaamman keinon kuvata ja ennustaa maailmaa.

Yksilö ja ironisti Yksilöä ei pystytä erottamaan hänen käyttämästään sanastostaan. Siksi pyrkimys kielen taakse, joko ihmisen tai maailman “todelliseen olemukseen”, on turhaa. Rorty esittää, että jokaisella yksilöllä on oma finaali sanastonsa (final vocabulary), jolle perustaa ajattelun ennakkoehdot. Finaali sanasto poikkeaa muista käyttämistämme sanastoista siinä, ettemme osaa perustella sitä muuten kuin kehämäisesti. Teis-

tinen ihminen pystyy selittämään muut käyttämänsä sanastot siten, että ne vastaavat hänen uskonnollisia näkemyksiään, mutta itse teistinen sanasto perustelee itse itsensä. Hän pystyy käyttämään sanastoja, jotka eivät ole ristiriidassa hänen finaalin sanastonsa kanssa. Rorty kutsuu ironistiksi henkilöä, joka tajuaa oman ja muiden finaalisten sanastojen historiallisen kontingenttisuuden, epäilee jatkuvasti omaa sanastoaan eikä vakuutu sen kyvystä selittää maailmaa lähtökohtaisesti paremmin kuin muiden henkilöiden sanastot. Sen sijaan hän haluaa uudistaa ja kehittää omaa sanastoaan. Vaikka ironisti kyseenalaistaa omaa ajatusmaailmaansa, hän silti kykenee seisomaan omien vakaumustensa takana. Koska mikään sanasto ei lähtökohtaisesti ole ‘enemmän totta’, ei ole mitään syytä miksi emme puolustaisi omia lähtökohtiamme. Ironisti yksinkertaisesti tajuaa olla ottamatta omaa sanastoansa lähtökohtaisesti parempana kuin muut vaan ymmärtää kyseenalaistaa ja pyrkiä muuttamaan sitä tarpeen vaatiessa.

Liberalismi ja liberaali yhteiskunta Liberalismi on Rortylle ennen kaikkea yksilön asenne ja maailmankuva, joka tiivistyy Judith Shklarin muotoiluun: “Cruelty is the worst thing they do”. Toinen liberaalia kuvaava piirre on vapauden arvostaminen yli kaiken. Itse liberalismista Rorty toteaa, ettemme pysty perustelemaan, miksi se olisi filosofisesti ylivertainen verrattuna fasismiin tai kommunismiin, sillä kukaan ei pysty tekemään tällaisia väitteitä vetoamatta johonkin metafyysiseen, ei-perusteltavaan väitteeseen. Ei ole olemassa filosofista totuutta siitä, miten yhteiskunta tulisi järjestää. Rorty kuitenkin puolustaa liberaalia yhteiskuntaa kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin on menneisyys, ainoa nykyhetken ylittävä tekijä: pystymme toteamaan liberaalin yhteiskunnan olevan puolustamisen arvoinen tarkastellessamme sitä historiallisessa kontekstissaan. Toinen liittyy Rortyn näkemykseen moraalista ja oikeudenmukaisuudesta. Moraali on Rortylle (yllättyneitä?) sanasto, joka kertoo miten “me toimimme” kussakin tilanteessa. Moraali on siis ensisijaisesti “me-intentiota”, ja liberaalille henkilölle moraalinen edistys tarkoittaa julmuuden ja tuskan vähenemistä. Oikeudenmukaisuus puolestaan rakentuu “me-kokemukselle”, eli käsitykseen siitä keitä “me” olemme. Pyrimme olemaan oikeudenmukaisia ja solidaarisia niitä kohtaan, jotka laskemme kuuluvan “meihin”, olkoon se sitten naapuri, maanmies tai pakolainen. Poliittinen

konflikti pakolaisista, köyhistä tai hyvätuloisista voi tätä kautta tulkita kiistaksi “me-kokemuksesta” - tulisiko meidän auttaa pakolaisia, onko köyhyys oma vika ja tulisiko porvarit säästää vallankumouksen jälkeen? Liberaalille solidaarisuuden lisääminen yhteiskunnassa on paras tae moraalisesta edistyksestä. Liberaali yhteiskunta, joka on jaettu julkiseen ja yksityiseen alueeseen, on paras tapa vähentää julmuutta ja tuskaa. Liberaali ironisti voi suuntautua joko julkiselle alueelle luomalla sanastoja, jotka tehostavat kärsimyksen poistamista, tai yksityiselle alueelle, jossa tavoitteena on solidaarisuuden tunteen laajentaminen ja julmuuden vähentäminen. Rorty nimeää liberaalin ironistin ensisijaiseksi puolestapuhujaksi liberaalille utopialleen. Liberaalin ironistin tavoite on laajentaa me-kokemusta mahdollisimman laajalle, jotta se kattaisi mahdollisimman suuren osan ihmisistä. Paras keino tähän on Rortyn mukaan kirjallisuus, joka saa meidät “herkistymään”, näkemään instituutioiden ja omien sanastojemme vaikutukset muihin. Kirjallisuus ja muu taide kykenevät edistämään solidaarisuutta yhä uusia ihmisryhmiä kohtaan. Kirjat, kuten Joseph Conradin Pimeyden Sydän tai Sofi Oksasen Puhdistus, ovat olleet esimerkillisiä solidaarisuuden kokemuksen laajentamisessa. Nykyfilosofia ei kykene tarjoamaan uusia sanastoja, sillä se keskittyy argumenttien esittämiseen ja kritiikkiin, eli Rortyn näkökulmasta sanastojen sisäisen koherenssin edistämiseen ja kritisoimiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Arttu Wiskarin Tuntematon Potilas on luultavasti arvokkaampi moraalisen edistyksen kannalta kuin kaikki Helsingin yliopiston tutkijoiden filosofista etiikkaa käsittelevät tutkimukset yhteensä. Keskeistä on, että ihmiset ensinnäkin kuuntelevat Arttu Wiskaria ja toisekseen vakuuttuvat hänen retoriikastaan ja siitä miten vanhuksilla menee huonosti. Wiskari ei oikeastaan argumentoi, miksi meidän pitäisi huomioida vanhukset, hän vain tekee biisin vaaristaan ja tämän masentavasta vanhuudesta. Tässä näkyy Rortyn totuuskäsitys: totuus on se mikä toimii, ja sama koskee moraalista edistystä. Jos Wiskari onnistuu muuttamaan ihmisten käyttäytymistä solidaarisemmaksi, on hän tällöin onnistunut edistämään liberalistista moraalikäsitystä. Rortyn tavoite on luoda eräänlaista “empatian ja solidaarisuuden kulttuuria” (jossa Arttu Wiskarilla voi olla tärkeä rooli). Rorty ei kuvaile, millainen hänen unelmayhteiskuntansa tarkalleen ottaen olisi. Erityisesti julkisen ja yksityisen jako on herättänyt paljon kysymyksiä. Rortyn mukaan ironistit saavat kyseenalaistaa ainoastaan “yksityisiä sanastoja”, mutta eivät julkista, jonka ainoana tehtävänä tulisi olla varmistaa ettei

kukaan kärsi puutteesta, pelosta tai tuskasta. Julkinen alue ei siis ole ainakaan pelkkä yövartijalaitos. Mutta toisaalta sillä ei saa olla sellaista roolia, jonka voisi tulkita tietynlaisen maailmankatsomuksen tuputtamiseksi kansalaisilleen (en ole varma miten Rorty suhtautuisi suomalaisten ritualistiseen “Tuntematon Sotilas jokainen itsenäisyyspäivä” -traditioon). Sen sijaan kaikki saisivat ainakin mahdollisuuden luoda oman sanastonsa ja tulkita maailmaa miten haluavat, kunhan kunnioittavat julkisen roolia ja Rortyn luomaa sanastoa siitä. Jotkut ovatkin tulkinneet Rortyn utopian sellaiseksi, ettei siinä ole olemassa varsinaista valtiota vaan pelkästään kansalaisyhteiskunta, joka jotenkin pyrkii tarjoamaan kaikille jäsenilleen toimeentulon. Muut yhteiskuntamallit kuten fasismi tai kommunismi ovat luonteeltaan sellaisia, että julkinen taho määrittää miten sen kansalaisten tulisi elää ja ymmärtää maailmaa. Rortylle julkinen ja yksityinen alue tarkoittavat ihmisille eri tapoja toteuttaa itseään. Jotkut haluavat omistaa elämänsä yhteisen hyvän eteen. Toiset puolestaan haluavat omistaa elämänsä itsensä uudelleen luomiselle, luoden uusia sanastoja, joilla kuvata itseään ja maailmaa. Julkinen taho ei saa pakottaa yksilöä ajattelemaan tietyllä tavalla (mielipiteen vapaus, sananvapaus jne.). Oleellista on, ettei liberaalissa yhteiskunnassa ole yhtä oikeaa sanastoa eikä täten yhtä oikeaa tapaa olla ihminen.

Lopuksi

täin lainkaan selvää, miten hänen oma ajattelunsa pysyy sisäisesti koherenttina. Rorty poimii hyviä ajatuksia ja pyrkii luomaan niistä jotain uutta sen sijaan, että tulkitsisi ajattelijoita holistisina kokonaisuuksina. En ole myöskään innoissani Rortyn filosofiakäsityksestä enkä siitä, minkälaiseksi hän haluaisi filosofian muuttaa. Rortya juhlittiin aikanaan mannermaisen ja analyyttisen perinteiden lähentäjänä sekä pragmatistisen tradition uudellenherättäjänä. Minkälainen on tämä uusi filosofinen maailma, jota Rorty tarjoaa - jos kaikki toimisimme kuten Rorty, luoden aina vain uusia filosofisia sanastoja, joita vertailisimme keskenään, voitaisiinko enää puhua minkäänlaisesta filosofisesta perinteestä saati filosofisesta maailmasta? Rortyn filosofia vaatii paljon. Mielestäni on aiheellista kysyä, onko se vaivan arvoista? Rorty vetoaa kehittämänsä sanaston hyödyllisyyteen ja tehokkuuteen, rohkaisten meitä kokeilemaan sitä, jotta voisimme huomata sen paremmuuden verrattuna nykyisiin sanastoihimme. Mutta kannattaako meidän niellä Rortyn filosofia vain, jotta pääsemme nauttimaan sen “hedelmistä”? Ian Hacking on esittänyt, että nykyisin kaikki ovat pragmatisteja tiettyyn pisteeseen saakka, eikä meidän tarvitse hyväksyä pragmatistista totuuskäsitystä pystyäksemme ottamaan pragmatistisia kantoja maailmaan. Hacking totesikin suhtautuvansa pragmatistisesti pragmatismiin hän käyttää sitä silloinkin kun se toimii ja hylkää sen heti kun se ei toimi.

Tarjosin edellä hyvin rankalla kädellä silvotun version Rortyn filosofiasta. Ohitin useita tärkeitä teemoja, kuten metaforien keskeisyyden uusissa sanastoissa, Rortyn tavan tulkita muita filosofeja ja hänen modernin filosofian kritiikkinsä. Rortyn filosofian esittäminen lyhyesti on suhteellisen haastavaa, johtuen sen omaperäisistä kielifilosofisista lähtökohdista, joilla on implikaatioita yksilön identiteettiin ja Rortyn normatiivisiin väitteisiin yhteiskunnasta. Rortyn lähtökohdat ovat anti-essentialismi ja anti-representationalismi, ja tapansa kirjoittaa on tyyliltään dialektista, jossa ovat vastakkain Rortyn oma filosofia sekä hänen käsityksensä modernista filosofiasta. Rortyn näkemyksiä on myös kritisoitu kaikista suunnista Habermasista Putnamiin ja Jaakko Hintikkaan (jonka kritiikkiin Rorty ei ilmeisesti koskaan jaksanut vastata). Johtuen Rortyn tavasta syntetisoida muita filosofeja osaksi sanastoaan, on yksi kritiikin laji muotoa “Rorty vs. filosofi X:n tutkijat”. Rortyn tapa tulkita muita ajattelijoita on hyvin valikoivaa, millä on omat haittapuolensa - ei ole nimit-

Koraani ja miehen valta

Veijo Fiskaali

oraani on muslimien pyhä kirja, jonka avulla perustellaan mitä erilaisimpia asioita muslimien arjessa. Se on uskonnollinen auktoriteetti, jolla on myös perustuslain asema muutamassa valtiossa, esimerkiksi Iranissa, Saudi-Arabiassa ja Sudanissa. Harva muslimi kuitenkaan noudattaa Koraanin ohjeita orjallisesti, jos edes tuntee niitä sen tarkemmin kuin kristitytkään Raamattujansa. On tärkeää ymmärtää, että toistatuhatta vuotta vanhan Koraanin ja muiden islamin pyhien tekstien tarjoama kuva islaminuskosta ei välttämättä lainkaan vastaa muslimien kuvaa omasta uskonnostaan. Koraanin tulkitseminenkaan ei ole yksioikoista – räikeimmillään toiset käyttävät sitä oikeuttaakseen väkivallanteon, toiset kieltääkseen sen. Nykyään valtaosa muslimeista ympäri maailmaa, aina Lähi-Idästä Eurooppaan ja Intiasta Pohjois-Amerikkaan, ei näe ristiriitaa uskontonsa ja keskeisten ihmisoikeuskäsitysten välillä - ja moni heistä katsoo äärijärjestöjen toimivan törkeästi islamia ja Koraanin sanaa vastaan. Valtavirtaan on kuitenkin jämähtänyt narratiivi, jossa äärijärjestöihin kuuluvat esitetään aidosti ja syvästi uskonnollisina ja heidän vastakohdakseen asetetaan ‘maltilliset’. Ikään kuin uskontoonsa intohimoisesti suhtautuva ihminen olisi lähtökohtaisesti yhteiskunnallinen uhka ja vain kaappiateistien kanssa on mahdollista tulla toimeen.

Koraanin tarjoama kuva islaminuskosta ei välttämättä lainkaan vastaa muslimien kuvaa omasta uskonnostaan.

ärkeimpiä asioita, joita selvitetään Koraanin avulla, ovat perhelakiin liittyvät kysymykset, kuten avioliitto sekä miehen ja naisen asema. Muhammadin katsotaan aikanaan parantaneen naisten oikeuksia, esimerkiksi rajaamalla myötäjäiset morsiamen omaisuudeksi. Tästä huolimatta nykypohjoismaiseen tasa-arvoon tottuneista Koraanin

sisältö tuntuu paikoin hurjalta. Naiset ovat miesten peltoja (2:223). Pelloilla saa käydä, milloin tahtoo. Pelloiksi käyvät niin vaimot kuin naispuoliset orjat (23:1-7). Mies on tämän ajatuksen perusteella päättämässä, miten paljon seksiä harrastetaan. Toki Jumalan edessä nainen ja mies ovat tasavertaisia, mutta näin ei ole seksuaalisuuteen ja perheeseen liittyvissä asioissa. Naista ei kuitenkaan saa kohdella kaltoin – tällöin hänellä on oikeus avioeroon. Perinteisesti islamissa on korostettu miehen nautinnon lisäksi naisen nautintoa. Seksuaalisuuden suhteen islam onkin hyvin myönteinen. Seksuaalisuus rajoittuu avioliittoon, mutta avioliitossa se on hyvin vapaata. Tärkeää on tuottaa jälkikasvua ja huolehtia, että vanhemmat hoitavat lapsensa hyvin. Kun Jumalan lupaamat hönkäykset toivottavasti tuottavat naisen kohtuun lapsen, päättää syntymän jälkeen isä, miten kauan lasta imetetään. Koraani käskee kahden kokonaisen vuoden imetysajan (2:233). Lasten tekeminen on Koraanissa keskeisessä asemassa. On tärkeää huolehtia siitä, että nainen on tai ei ole raskaana. Jos tulee avioero, on odotettava kolme kuukautta ennen kuin voi mennä uudelleen naimisiin. Näin varmistetaan, ettei miehellä ole yhä velvollisuutta hoitaa äitiä ja yhteistä lasta. Miehen on hyvin helppo saada avioero. Miehelle asetetaan vastuuta elättäjinä (4:5). Naisella ei ole elättäjän velvollisuutta. Miehen asemaa pönkitetään määrittelemällä, että miehet ovat naisiin verrattuina aina asteen korkeammassa asemassa (2:228). Jos nainen ei muista alistettua asemaansa, myöntää Koraani oikeuden lyödä häntä. Lyödä voi jo silloin, kun mies pelkää, että nainen olisi nousemassa korkeampaan asemaan. (4:34.) Paratiisissa naisen rooli ei ole kovin kaksinen. Koraani ei oikeastaan ole kiinnostunut naisesta paratiisissa. Ylipäätään koko teos ei käsittele naista muuten kuin Jeesuksen synnyttäjänä eli Mariana, tarjoilijana, tyttärenä, vauvana, orpona, vaimona ja äitinä, rikollisena, miehen miellyttäjänä ja sukulaisena. Paratiisi on lähinnä miestä varten. Voi olla, että

Uskontojen joukossa islam ei ole poikkeuksellinen tai erilainen. Se on syntynyt pitkälti miesten tuottamana, kuten suurin osa muistakin uskonnoista. Tämä näkyy siinä, että naisen näkökulma arkielämään ja seksuaalisuuteen tuntuu puuttuvan sekä Koraanista että Raamatusta. Nykyaikana meidän voi olla hankalaa niellä tällaista sukupuolten välistä roolijakoa, jota pyhät kirjat tarjoavat.

aikoinaan sotivia miehiä lohdutettiin ja houkuteltiin taisteluun lupauksilla paratiisista. Raamattuun verrattuna Koraani kuvailee paratiisia huomattavasti tarkemmin.

On vaikea välttää vaikutelmaa, että miehet ovat luoneet uskonnon, joka korostaa ja sittemmin ylläpitää heidän asemaansa.

yhät kirjat ovat aikansa tuotteita – niiden sisältämät näkemykset ovat yksi asia, ihmisten käyttäytyminen kokonaan toinen: kaikki muslimit eivät halua alistaa naisia, kuten eivät kaikki kristitytkään halua tappaa homoseksuaaleja. Lisäksi tulee muistaa, että väkivaltaisten kiihkoilijoiden pääasiallisena kohteena ovat oman uskonnon erilailla ajattelevat. Näin on myös islamin tapauksessa. Aikanaan pyhät teokset esittivät oppineiden ihanteita. Ihmiset tekivät ja tekevät edelleen toisin.

slam näyttäisi Koraanin perusteella olevan miesten uskonto. On vaikea välttää vaikutelmaa, että miehet ovat luoneet uskonnon, joka korostaa ja sittemmin ylläpitää heidän asemaansa. Filosofisesti perustelu on tietysti mitä kaunein tai kauhein kehäpäätelmä. Kehäpäätelmää, jota on pitänyt totella, ovat tietenkin levittäneet Koraanin ja Jumalan oikeutuksella vain miehet (4:64, 5:99).

Suomalaisen filosofian mahdollisuus Janne Karisto Tammikuun rajuimpina pakkaspäivinä Tieteiden talon yläkerroksissa filosofoitiin aamusta iltaan. Joukko tutkijoita kokoontui Suomen filosofisen yhdistyksen (SFY) järjestämään Mahdollisuus-kollokvioon. Äkkiseltään hieman analyyttiselta traditiolta tuoksahtava teema salli monenlaisia aiheita ja näkökulmia – formaalin logiikan lisäksi tarjolla oli esimerkiksi Foucaltia, Lacania ja jumalan olemassaolotodistuksia. Tässä kokemuksiani ja mietteitäni tapahtumasta.

Suomen filosofisen yhdistyksen Mahdollisuus-kollokvio Suomen Filosofinen Yhdistys ry järjesti 7.8.1.2016 Helsingissä Tieteiden talossa vuosittaisen “yhden sanan kollokvion”, jonka teema oli tällä kertaa mahdollisuus. Kollokvion järjestelytoimikunnan muodostivat Ilkka Niiniluoto, Teemu Toppinen ja Tuomas Tahko. Järjestäjien tavoitteena oli ollut houkutella esitelmöijiä eri puolilta Suomen filosofiaskeneä, yli tutkimusorganisaatio- ja koulukuntarajojen. Vahvimmin edustetun Helsingin yliopiston lisäksi osallistujia oli saapunut esimerkiksi Turusta, Tampereelta ja Ruotsista. Kollokvioissa, joita SFY on järjestänyt vuodesta 1980, on setvitty niin totuuden, rakkauden ja hyveen kuin toisaalta luonnon ja talouden olemusta. Vuoden 2016 kollokvio tarjosi yhteensä lähes viisikymmentä esitelmää: kahdessa salissa kaksi päivää, puoli kymmenestä kuuteen. Esitelmät olivat puolituntisia, josta viimeinen kymmenen minuuttia oli tarkoitus jättää kysymyksille ja keskustelulle. Pääesitelmät kestivät kokonaisen tunnin.

FY:n pitkäaikainen (1975-) puheenjohtaja, emerituskansleri ja -professori Ilkka Niiniluoto lausui avaussanoissaan mahdollisuus-teeman sopivan hyvin vuodelle 2016, koska tulee kuluneeksi sata vuotta Georg Henrik von Wrightin syntymästä. Lisää ajankohtaisuutta käsitteelle toi Jaakko Hintikan poismeno elokuussa. Monet esitelmät käsittelivätkin Hintikan mahdollisten maailmojen semantiikkaan liittyviä töitä. Niiniluodon avaussanat sisälsivät perinteiseen tapaan noin kymmenminuuttisen katsauksen teemaan. Hän esitteli mahdollisuuden käsitteen etymologiaa ja filosofianhistoriallista taustaa. Edellisiltainen nuorten jääkiekkomaajoukkueen maailmanmestaruus noteerattiin Aristoteleen meritaistelusettien ja loogisten notaatioiden lomassa. Aristoteleen lisäksi päärooleissa olivat von Wright ja Hintikka, joiden modaalilogiikkaan liittyvien tutkimusten ansiosta suomalainen filosofia nousi kukoistukseen ja maailmankartalle. Puheen loppupuolella ’Niini’ irrotti yleisöstä rehvakkaat naurut toteamalla, että kaikki on mahdollista sellaisessa maailmassa, jossa Matti Nykäsen ”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus” -single myy platinaa. Avaussanat eivät sisältäneet hallituksen koulutuspolitiikan panettelua.

Alkupalaksi filosofian itsetutkiskelua Ensimmäisen päivän pääesitelmän piti Leila Haaparanta, Fregestä väitellyt filosofian professori. Aloitusesitelmän hengessä hän tarkasteli filosofiaa reflektiivisesti ja yleisestä näkökulmasta, omien sanojensa mukaan ”näkökulmien muuntelua ja filosofista reflektiota”. Haaparanta analysoi Hilary Kornblithin argumentteja filosofisen reflektion mahdollisuutta vastaan ja esitti perään omat vasta-argumenttinsa. Haaparanta esimerkiksi ihmetteli, miksi ihmeessä reflektion ääretön regressio tekisi siitä hyödytöntä tai mahdotonta. Esitelmän jälkeisessä keskustelussa teoreettisen filosofian tutkijat innostuivat pohtimaan logiikan ontologiaa ja utelemaan Haaparannalta, pitääkö hän vaihtoehtoisia loogisia järjestelmiä mahdollisina. Muistiinpanoistani ei löydy Haaparannan vastausta, joten se tuskin oli ”kyllä” tai ”ei”. Lisäksi monet ilmaisivat syvän kunnioituksensa ristiriidan lakia kohtaan. Haaparannan pääesitelman jälkeen kollokvio jakaantui kahtia: vitoskerroksessa ryhdyttiin puimaan jumalajuttuja ja Lacanin käsitteistöä, mutta siirryin kuitenkin kerrosta alemmas, missä nuoret naturalistiset tieteenfilosofit tarjoilivat puolitoista tuntia Woodward-tykitystä. Päätös ei kaduttanut, koska Ilmari Hirvonen, Veli Virmajoki ja Jaakko Kuorikoski vetivät kaikki tyylikkäästi.

“Nuoret naturalistiset tieteenfilosofit tarjoilivat puolitoista tuntia Woodwardtykitystä.” Hirvonen käsitteli esitelmässään James Woodwardin ontologia1:n ja ontologia2:n välistä erottelua ja ajatusta suhteellisesta modaalisuudesta. Virmajoen esitelmän otsikko Kausaliteetin relativointi aitoihin mahdollisuuksiin woodwardilaisittain kuvasi tyhjentävästi esitelmän sisällön, mikä oli kollokviossa muuten poikkeuksellista. Tuore käytännöllisen filosofian professori Jaakko Kuorikoski löi luun analyyttisen metafysiikan kurkkuun käsitellessään kontramahdollisuuksia ja metafyysisiä riippuvuussuhteita. Esitelmän pääväitteet taisivat olla, että matemaattista selittämistä ei ole olemassa ja, että Woodwardin kausaation manipulaatioteoriaa voi ja tulee soveltaa myös metafysiikassa.

Seuraavaksi suuntasin kuuntelemaan Teemu Toppisen moraalifilosofiaa. Kuulijoille jaettiin ennen esitelmän alkua tulosteet, joissa oli Toppisen kolmen aanelosen pituinen metaeettistä ekspressivismiä puolustava argumentti selkeästi muotoiltuna. Itse esitelmässä hän kävi argumenttinsa läpi alusta loppuun. Tykkäsin erittäin paljon esitystavasta, vaikka asiaa olikin ehkä hieman liikaa pariinkymmeneen minuuttiin. Toppisen jälkeen Vilma Venesmaa väitti, että moraalisen supervenienssin selittäminen on ongelma analyyttiselle naturalismille.

Rakennerealismista Amartya Senin kiukutteluun Ilkka Pättiniemen esitelmän nimi Onko tieteellinen strukturalismi mahdollista ilman modaalirealismia? vihjasi, että Ladyman & Rossia saattaa olla luvassa. Ja näin olikin: Pättiniemen esitys kävi hyvästä johdatuksesta kaksikon kohuttuun Every Thing Must Go -kirjaan, mutta tarjosi mielenkiintoisia huomioita myös teokseen tutustuneille. Kahvitauon jälkeen Tampereen Yliopiston professori Panu Raatikainen esitteli David Chalmersin kehittelemää semanttisia teoriaa. 90-luvulla mielenfilosofian rokkistaraksi kohonneen Chalmersin kaksiulotteinen semantiikka on Raatikaisen mielestä ”yhden sortin uusfregeläisyyttä”, jossa välttämättömyys, apriorisuus ja analyyttisyys yhtyvät. Chalmers nojaa järjen, merkityksen ja modaalisuuden ”kultaiseen kolmioon”. Raatikainen esitti myös tulkintansa Chalmersin semantiikan heikkouksista. Severi Hämäri kertoi, että hän pyrkii tekeillä olevassa väitöskirjassaan vastaamaan kysymykseen ”miten suojata päätöksentekijöitä irrationaalisuudeltaan?”. Esitelmä paljasti, että vastausta ei ole vielä löytynyt. Esiintymisen ammattilainen osasi kuitenkin pyöritellä aihettaan mielenkiintoisesti. Joulukuussa väitöskirjaansa menestyksekkäästi puolustanut Susanne Uusitalo käsitteli toimijuutta ja addiktioita. Keskusteluosuudessa eräs kommentoija täräytti kovaa aikalaisanalyysia: ”Nämä jääkiekkohuumassa elävät ihmiset toimivat aivan täysin vaistojensa varassa. Toimivat niin vain siksi, koska muutkin. Kulttuuri rappeutuu!” Ensimmäisen päivän päätti yhteiskuntafilosofia- ja etiikkapläjäys. Ruotsista saapunut Sirkku Hellsten kuvaili Martha Nussbaumin ja Amartya Senin toimintakykyjä ja -mahdollisuuksia koskevia mielipide-eroja. Nussbaumin käsityksiä Hellsten kuvasi idealistisiksi, Senin realistisiksi. Hellsten kertoi maukkaan anekdootin, jonka mukaan Sen oli jos-

sain konferenssipöydässä tuittuillut Nussbaumille sanojen suuhun laittamisesta, kun taas Nussbaum oli pysynyt coolimpana. Tampereen yliopiston Antti Kauppinen kertoi olevansa John Rawlsin fani, ja esitti omia tulkintojaan Rawlsin keskeisistä ajatuksista.

”Nämä jääkiekkohuumassa elävät ihmiset toimivat aivan täysin vaistojensa varassa. Toimivat niin vain siksi, koska muutkin. Kulttuuri rappeutuu!” Polaris Koin esitelmä Mahdolliset ja mahdottomat poliittiset järjestelyt käsitteli post-utopistisen yhteiskuntafilosofian soveltuvuusvaatimusta, jonka mukaan yhteiskuntafilosofisten väitteiden tulee sisältää konkreettisia ja ”realistisia” soveltamisehdotuksia. Koin mielestä yhteiskuntafilosofian pragmaattisessa käänteessä on hyviäkin puolia, mutta hän ei silti hyväksy ajatusta, jonka mukaan moraalista ja politiikasta saa esittää näkemyksiä ainoastaan käytännöllisenä neuvoantajana: ”Soveltuvuusargumentteja tarvitaan oikeutusargumenttien rinnalle.”

Sandu liekeissä, hieman Hegeliäkin

huneen Tuukka Tannisen esitelmän. Tanninen on paras tietämäni luennoitsija. Pihlströmiä odotellessa ehdin kuunnella pienen hetken Ilmari Jauhiaisen esitelmän hedelmöittämää Hegel-keskustelua. Kahvitauon jälkeen saksalaisen idealismi vaihtui tieteenfilosofiaan. Tomi Kokkonen kertoi monipuolisesti mahdollisuudesta ja mahdollisuuksista tieteellisessä selittämisessä, esimerkiksi kuinka mahdollisesti -selityksistä. Vauhdikas ja keskittymistä vaativa esitelmä oli herkkua tieteellisen selittämisen kysymyksistä ja ongelmista diggaileville. Selkeämmin biologian filosofiaan keskittyivät Tero Ijäs ja Rami Koskinen yhteisesitelmässään Biologinen mahdollisuus ja mahdollinen elämä. Ijäs kävi läpi elämän perusasioita ja Koskinen kertoi, mistä synteettisessä biologiassa on kyse. Molemmat esiintyivät kuin kokeneet opettajat, minkä lisäksi heillä oli kollokvion parhaat Power Point -diat.

Määrä vai perusteellisuus? Kaksikymmentä minuuttia on kovin lyhyt aika kertoa tai väittää mitään merkittävää, saati esittää tueksi huolellisia perusteluita. Kollokvion osallistujat smalltalkasivat esitysajan lyhyydestä esitellen yhtäältä ja toisaalta -huomioita. Ja näinhän asia onkin: lyhyet esitelmäajat sallivat suuremman määrän esitelmiä. Esitelmien suuren määrän ansiosta kollokvio tarjoaa monipuolisen katsauksen suomalaiseen filosofian tutkimukseen, sillä vaikka yhden sanan teema muodollisesti rajaakin aiheita, suurin osa tutkijoista esittelee omia tutkimusprojektejaan ja -kohteitaan. Tästä vahvuudesta ei tule luopua.

Kollokvion toisen päivän käynnisti Gabriel Sandun esitelmä Hintikka’s Legacy in Possible Worlds Semantics. Paikalla olleen luotettavan lähteen mukaan Sandu oli liekeissä: esitelmä oli mielenkiintoinen ja monimutkaisia asioita hyvin havainnollistava. Sandun pääesitelmän jälkeen Tuomo Aho piirteli ympyröitä ja tuplaveekaavoja. Aho osasi edetä sen verran rauhallisesti, että myös matematiikan laitosta vältelleet pysyivät mukana. Ilpo Halonen kertoi nostalgisoivasti von Wrightin modaalilogiikan suurtöistä, etenkin deonttisen logiikan synnystä. Seuraavaksi kävelin portaat alas kuunnellakseni Sami Pihlströmin esitelmän Moraalin mahdollisuuden ehdoista. Tuoretta uskonnonfilosofian professoria ei kuitenkaan salissa näkynyt; ohjelmamuutoksen seurauksena Pihlström esiintyisi vasta alkuillasta. Ei asia muuten olisi harmittanut, mutta olin Pihlströmin vuoksi hylännyt samaan aikaan yläkerrassa pu-

”Mieleni on kone; Järkeni ei oikein toimi tänään. Väännetään iso pyörä päälle! Kuuletko ajatusten rahinan?”

MINERVAN PÖLLÖSSÄ SANOTTUA ”Kun se [Sartre] analysoi, että persreikää ei reikänä ole olemassa, muuta kuin toisen silmien kautta, että se on olemisen-toiselle ulottuvuuden asia, sitä ei ole puhtaasti, subjektilla ei ole koskaan persreikää, ja tällaista. Tämä teki muhun aivan hillittömän vaikutuksen. Sartrehan korostaa ajattelussaan, että hän koki jotain samanlaista Husserlin kautta.”

”Voisimme luovuttaa pallon takaisin eläimille ja kasveille: ne sentään osaavat elää eivätkä ihmettele.”

”Filosofi on sellainen, joka ei ymmärrä kirjoittavansa. Suomalainen filosofi on sellainen, joka ei ymmärrä kirjoittavansa eikä osaa kirjoittaa. Georg Henrik von Wright on johtava suomalainen filosofi.”

”On järkyttävää havaita, että jo muutenkin maallistuneena aikakautenamme nuorisomme pyrkii mieluummin helvettiin kuin taivaaseen.”

”Wittuun Carnap! Suuret käsitepellet epäilyttävät minua.”

”Kuka käpy on valinnut tutkintovaatimusten kirja-vaihtoehdot?”

”Ihan sama. Pitäkää paska laitoksenne ilman minua.”

”MTK ja kepu ovat tieteellisesti osoittaneet, että ihminen ja lehmä elävät symbioottisessa suhteessa – – .”

”Minua kiinnostavat ihmistieteiden metafyysiseksistentiaaliset olemisen ongelmat. Niitä ei löydy opetusaineistosta. Siispä siirryin tutkimaan runoutta. Olen rakenteiden uhri.”

-LUVULLA 33

”Paras luennoitsija on vahtimestari.”

Nufit 2016

Teksti Irene Dimitropoulos

TUHO Näkökulmia valtaan

uorten filosofiatapahtuma keräsi jo viidettätoista kertaa kaikenikäisiä filosofeja ja monialaisia asiantuntijoita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista viitekehyksenään tämän vuoden teema, tuho. Etenkin nuorille suunnattu, yhteiskunnan vaikuttajien kanssa dialogiin kannustava ja vapaaehtoisvoimin toteutettu tapahtuma järjestettiin 15.–16. tammikuuta. Helsingin Paasitorniin kerääntyi noin 900 kävijää kuuntelemaan alustuksia ja osallistumaan keskusteluihin, filosofisiin teehetkiin ja uuteen taideohjelmaan. Nufitia järjestävät Prometheus-leirin tuki ry (Protu), Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat Feto ry ja Helsingin yliopiston filosofianopiskelijoiden ainejärjestö Dilemma ry. Perinteisen lukiolaisille järjestetyn Sokrates-väittelykilpailun voitti jo toista vuotta peräkkäin Rovaniemen lyseonpuiston lukiolaiset, jotka mittasivat taitojaan Helsingin medialukiota ja Tuusulan lukiota vastaan. Lisäksi Protu myönsi kahden vuoden välein jakamansa Prometheus-palkinnon Riikka Taavetille, Katarina Alangolle ja Lotte Heikkiselle heidän Seta ry:lle 2012–2014 toteuttamastaan Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeesta. Hankkeella halutaan tukea syrjintää vastustavaa työtä lisäämällä

tuntemusta ja keinoja sateenkaarinuorten terveyden ja elinehtojen huoltamiseen. Valinnassa huomiota kiinnitettiin etenkin tutkimuksen laajaan, monipuoliseen ja huolellisesti perusteltuun aineistoon. Tuho-aiheesta lähestyen alustajat sekä nuoret haastajat ja kuuntelijat pohtivat keskusteluissa vallan rakenteita, vaihtoehtoisten elämänmuotojen rikkautta, empatiaa ja yksilön vastuuta. Alustuksia kuultiin muun muassa Risto-yhtyeen Risto Ylihärsilältä, joka alusti tuhon teemoista musiikissa, Sartresta ja sadomasokismista filosofi-seksuaalieetikko Tommi Paalaselta, talouden tuhosta taloustieteen professori Markus Jäntiltä ja iltaohjelmaa täydensi Ali Jahangirin stand up-komiikka.

Vallasta ja vallankäytön oikeutuksesta NUFIT:in ohjelman perjantaina avasi Maryan Abdulkarimin ja hänen haastajiensa Laura Eklund Nhagan ja Emilia Toivasen keskustelu rasismista ja naisvihasta. Alustuksessaan toimittaja-aktivisti Abdulkarim etsi yhteyksiä rasismin ja naisvihan välillä

kehollisuuteen kohdistuvan alistamisen historian kautta. Valta ilmenee keskustelussa etenkin enemmistökulttuurin ja marginaalissa olevien välisenä epätasapainona ja Abdulkarim kiinnittää nimenomaan huomiota arkielämässä ilmeneviin, usein äärioikeiston rinnalla unohdettuihin rasistisiin piirteisiin ja näkee alistamisen hyödyntämisen valtakulttuurin piirteenä. Tietoisesti kärjistetyssä vastakkain-asettelussa Abdulkarim kysyy, olisiko käänteinen syrjintä tapa kääntää diskurssia ja luoda enemmän näkyvyyttä vähemmistöille mediassa. Abdulkarim korostaa vaihtoehtoisten kertomusten tärkeyttä kyseenalaistaessa valtakulttuurin narratiivia ja käsityksiä oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuudessa on kyse kyvystä toimia. Miten narratiivin sisällä luodaan oikeutusten järjestelmää, jonka kautta maailmaa ja todellisuutta kerrotaan ja kuinka yhteisöt ja yksilöt ammentavat näistä kertomuksista, ovat keskeisiä kysymyksiä oikeudenmukaisuutta reflektoidessa. Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltalan alustamassa keskustelussa kysyttiin, miksi ihmiset käyttäytyvät tuhoavasti – sekä itseään että toisia kohtaan. Psykologian ja historian näkökulmasta aihetta pohtivat Siltalan kanssa tämän haastajat Essi Salmenkivi ja Amos Wallgren. Puheenvuoro havainnollisti, miten valta kääntyy meitä vastaan ja miten yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin takertuen etäännytämme ihmisen yksilönä ja oikeutamme toisen dehumanisoimisen, syrjinnän ja tuhon. Sivilisaatio on luonteeltaan ristiriitainen: se perustuu kaupankäynnin ja yhteisen toiminnan kehittymiselle, mutta siitä syntyy myös kilpailemisen pakko ja meitä ihmisiä yksilöinä ja ryhmänä tuhoava paine. Menetyksen pelko johtaa empatian puutteeseen, tarpeeseen suojata oma yhteiskunta jännitteiltä ja lopulta toisen tuhoamisen oikeuttamiseen. Keskustelussa kysyttiin, onko tuho enemmän primitiivinen, tuhoisa vai järjellinen, luova vaisto? Yhteisen identiteetin ja keskinäisten riippuvuussuhteiden voima suhteessa empatiakyvyn ylläpitämisen haasteisiin osoittautuu ajankohtaiseksi aiheeksi. Identiteetti kansallisvaltiota yhdistävänä voimana kääntyy vastakkaiseen, toisen ulkopuolelle rajaamiseen. Siltala huomauttaa talouden ja identiteetin puolustamisen usein kytkeytyvän yhteen: maahanmuutto koetaan hyvinvointivaltion, mutta myös suomalaisen identiteetin jatkuvuuden uhkana. Pohjoissaamelainen tutkija ja kulttuuriantropologi Klemetti Näkkäläjärvi keskusteli haastajiensa Walter Valenten ja Rene Mikkolan kanssa alkuperäiskansan oikeuksista ja tarpeesta estää kielen

ja kulttuurin tuhoa. Entinen saamelaispoliitikko Näkkäläjärvi kritisoi saamelaisidentiteetin hyödyntämistä resurssina ja sen pakkosulauttamista suomalaiseen kulttuuriin ja viittaa 2011 Korkeimman hallinto-oikeuden tekemään saamelaismääritelmän muutokseen, jonka seurauksena saamelaiskäräjien vaaliluetteloa täydennettiin. Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtajan tehtävistään Näkkäläjärvi erosi 2015 eduskunnan päätettyä olla muuttamatta kyseistä määritelmää.

Sivilisaatio on luonteeltaan ristiriitainen Ongelmalliseksi koetaan valtakulttuurin tietoinen vaikuttaminen identiteetin määritelmään piittaamatta itse yhteisön omasta käsityksestä siitä. Näkkäläjärven mukaan toimintatapa havainnollistaa valtayhteiskunnan suhtautumista saamelaisuuteen ja saamelaisyhteisön itsehallintoon: saamelaisuus käsitetään kansallisomaisuutena, josta hyödytään, mutta ei elämäntapana, jolle olisi annettava tukea ja mahdollisuutta itsemääräämiseen. Nuorten kuulijoiden ja haastajien kanssa pohdittiin eri sukupolvien tapoja elää omaa kulttuuriaan ja eri piirteitä ja osia yhdistävän globaalin kulttuurin vaikutusta pieniin vähemmistökulttuureihin. Näkkäläjärvi rinnastaa alustuksensa kysymykseen siitä, kuinka Suomeen kotoutuvien pakolaisten on mahdollista säilyttää omaa kulttuuriaan. Keskustelun päätteeksi jokainen kehotetaan pohtimaan, mitä voimaa ja vastuuta jokaisella on suhteessa omaan kulttuuriin ja sen edustajana ja Näkkäläjärvi korostaa haluavansa edistää moninaisuutta puhumalla Suomen kulttuureista.

Kuluttaja, valta ja ympäristö Taiteen kuvataiteilija Jani Leinonen käsittää tapana tuhota valtasuhteita, kritisoida vallanpitäjiä ja muuttaa maailmaa. Oluthuurussa Paasitorniin saapunut kuvataiteilija on halunnut vaalia tottelemattomuutta ja mediakriittisyyttä muun muassa Kiasmassa esillä olleella Tottelemattomuuskoulu-näyttelyllään. Mielellään sosiaalista mediaa vaikuttamisen välineenä hyödyntävä Leinonen käyttää taidetta kapitalismi- ja kulutuskritiikkinä ja kuvaa valtarakenteita luomalla esimerkiksi brändeille uusia merkityksiä muokkaamalla ja asettamalla niitä uusiin yhteyksiin – tuttuja ovat muun muassa hänen Elovena-teoksensa ja huomiota herättänyt Ronald McDonald -patsaan kid-

nappaus ja teloitus. Alustuksessaan – jossa haastajina toimivat Juuso Pikkarainen ja Juri Hiltunen – Leinonen kertoo Budapestissa esillä olleesta projektistaan. Hunger King -teos lähti liikkeelle Unkarissa 2014 hyväksytystä laista, jonka seurauksena kodittomia uhkasi julkisilla paikoilla oleskelusta sakkoja. Leinonen oli pystyttänyt keskustaan hampurilaisravintolan, jonka köyhiin ja rikkaisiin jaetun jonon lopussa kodittomat saivat hampurilaislaatikossa minimipalkan joutumatta sakotettavaksi. Rinnastamalla köyhien ja rikkaiden jyrkkiä eroja Leinonen haluaa näyttää, kuinka hyödymme toisten köyhyydestä ja kuinka emme voi välttää päätöksillämme kuluttajan valtaa. Kiehtovan symbioosin taiteen ja arkkitehtuurin välillä muodosti Marco Casagranden kolmannen sukupolven kaupungin käsitteeseen johdatteleva alustus. Työllään ympäristötaiteilija-arkkitehti Casagrande kertoo vastustavansa modernia, teollista, alistavaa lähestymistapaa ja haluavansa siirtyä ekologisen kaupunkisuunnittelun kautta kolmannen sukupolven kaupunkiin, jossa luonnon ja ihmisen välillä vallitsee taas yhteiselo. Keskustelussa haastajien Emil Lehmosen ja Pyry von Baghin kanssa Casagrande avasi teoriaansa kertomalla projektistaan Taipeissa sijaitsevassa Treasure Hillin slummissa. Casagranden alustuksessa havainnollistettiin, kuinka teollistumista pyritään tuhoamaan luonnon rakentavin voimin, kuinka teollisuuskaupunki raunioittaa itsensä luonnonmukaisesti kasvamalla osaksi luontoa. Valtasuhde ihmisen ja luonnon välillä käännetään päälaelleen: arkki-

tehtuuri ei muokkaa luontoa omien lainalaisuuksien mukaisesti, vaan toimii luonnon ehdoin ja tulee itse osaksi sitä. Kolmannen sukupolven kaupunkia Casagrande kutsuu myös ”paracityksi”, kompostiksi, joka elää imemällä saasteita ja energiaa ympäröivästä kaupungista. Paracitylla on lähtökohtansa Taipeissa sijaitsevissa itseorganisoiduissa, laittomissa kaupunkiyhteisöissä, jotka koostuvat laajoista anarkistipuutarha- ja kaupunkimaatilaverkostoista.

Valtarakenteiden tuho Entinen Taideyliopiston rehtori ja nykyinen Tukholman yliopiston teatteritieteen professori ja Taiteen edistämiskeskuksen Taideneuvoston puheenjohtaja Tiina Rosenberg käsitteli haastajiensa Venja Konttisen ja Essi Kuukan kanssa valtasuhteita patriarkaatin ylläpitämän kehoon ja sukupuoleen kohdistuneen normatiivisuuden näkökulmista. Sukupuolen-, queer- sekä performanssitutkimusta yhdistävä Rosenberg haluaa purkaa vaihtoehtoisilla diskursseilla automatisoitunutta ja sisäistettyä hegemonista valtaa ja ideologiaa. Kriittiseen teoriaan nojaten Rosenberg korosti itse tekemisen tärkeyttä ja kehotti tiedostamaan omia mahdollisuuksia kriittisesti havainnoida ja toimia. Valtakulttuurin luoman menestyksen paineen ja siitä johtuvan epälojaalisuuden toisia kohtaan Rosenberg haluaa nähdä korvautuvan solidaarisuudella, luomalla vaihtoehtoja ja jättämällä etuoikeutettu elämä etuoikeutettujen ihmisten parissa. Nuoria kuuntelijoita Rosenberg kannustaa kriittiseen ajatte-

luun ja yhteisen keskustelukulttuurin edistämiseen. korostui. Henkilökohtaisen vallan omaksumista toimittaAlussa tanssija istui pöydässä rauhallisesti lehteä ja-pedagogi Suvi Auvinen taas lähestyy anarkismin lukien. Myöhemmin lehtileikkeiden lentäessä ympänäkökulmasta ja alustaa sen soveltamismahdolli- ri tilaa tanssi alkoi kiihtyä ja olla epäsovinnaisempaa suuksista omaan elämään. Yhteiskunnan valtara- ja levottomampaa. Tanssija näytti välillä veltolta makenteiden tuhon Auvinen näkee ainoana vaihto- rionetilta, joka ei hallitse omia liikkeitään. Samalla ehtona vallan epätasa-arvoisen liike oli tunnerikasta, katse intensiivijakautumisen ratkaisuun. Valtaa nen ja keskittynyt. Lehtileikkeet voivat Auvinen ei käsitä negatiivisena Fraleigh olla kirjoitetun sanan ilmentymiä – voimana: jokaisella tulisi olla valta kutsuu butoh’a tiedon riekaleita palasia, joilla ei enää omasta itsestään. huomenna ole merkitystä. ”sydämen Tuukka Oikarisen ja Venla Esityksessä saavutettiin tyhjä tila, Hannukselan kanssa johdetussa universaaliksi josta jokainen lähtee omasta kokekeskustelussa hän kannusti kor- kieleksi” muksestaan käsin havainnollistamaan vaamaan nykyään vallitsevan ittanssia, liikettä ja tunneilmaisua. sekkyyden omatahtoisella solidaaValkoisen tilan tanssija saavuttaa ulrisuudella ja kollektiivisella vastuuntunnolla, jotka koisestikin maalaamalla esityksen aikana kasvonsa saavutamme tunnustamalla oman henkilökohtaisen valkoisiksi. vastuumme – emme tarvitse vahtijoita, koska kykeRuumiin improvisoivan ja samalla hillityn sekä nemme itse etsimään aktiivisesti vaihtoehtoja. Täl- groteskin liikkeen kautta ilmaistaan tunteiden äkillöin motivaattorina yksilölle toimisi toisen vapaus lisesti ohimenevä kulku. Butoh on määrittelemättötoimia toisin eikä voiton saavuttaminen. myydessään tanssia ilman representaatiota, liikettä ei kategorisoida eikä jäsennellä, vaan ilmaisu kulkee edellä. Tunne eletään kehon kautta, vapautettuna sanasta, ajattelumallien rakenteista. Se antaa tilaa Valkoinen tila kokemiselle ilman ennalta jäsentelyä. Butoh’n filosofiaa tutkinut ja zeniä ja butoh’a opetuksesHelsingin yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa saan yhdistävä Sondra Horton Fraleigh korostaa pedagogisena yliopistolehtorina toimiva ja fenome- butoh’ssa sen sisäänpäin kääntynyttä, ei ulkoisesti nologiaan erikoistunut filosofi Juha Himanka alusti koristelevaa luonnetta: tanssi perustuu muuntaututiedon tuhoon. Hänen haastajiensa Volo Mykhale- miselle, uusien muotojen löytämiselle, joka koetaan vychin ja Otto Snellmanin kanssa käydyssä keskus- oman kehon kautta, mutta joka myös luo empatiaa telussa pyrittiin saavuttamaan Sokrateen tietämättö- katsojassa (Fraleigh 2010, 16). Hän kutsuu butoh’a myyden tila, joka mahdollistaa ajattelumalliemme ”sydämen universaaliksi kieleksi”, jossa ei seurata rajoitusten tiedostamisen. narratiivin logiikkaa, vaan nykyinen hetki ja mieKäsittääkseni Himanka halusi huomioida mo- likuvitus korostuvat – butoh on tulemisen tila, ei nesti sivuutetun tiedon ja todellistumisen suhteen saapumisen (2010, 32 & 43-45). osoittaessaan, kuinka kaukana tieto ja tiede voivat Butoh’ssa on kyse tunneilmaisusta, ilman että siitä olla itse elämästä. Tieto koostuu myös siitä, kuinka saisi täysin kiinni, mikä on vapauttavaa. Katsojanatodellisuutta kuvataan ja mitä tottumuksesta asetet- kin on kuljettava tunteen mukana, päästettävä irti tuja totuuksia siihen liitetään. Todellisuutta voidaan representaatiosta ja koettava tanssi sen herättämien hahmottaa eri tavoin ja Himanka kysyy vastaavasti, tunteiden kautta. Kyse on ruumiin ja tunteiden voiko taiteen käsittää oman todellisuuden ilmaisuna kokemuksesta sanallistamisen ulkopuolella, ilman ja käykö nimenomaan taiteissa elämän laajuus ilmi? käsitteitä ja merkitystä. Butoh’a kutsutaan sopivasti Koemmeko elämämme tietoisemmin taiteen kautta? myös sielun tanssiksi. Himankan asettamaa kysymystä jäin pohtimaan taideohjelman valossa. Ohjelmassa nähtiin muun Oheislukemista muassa japanilaista, avantgardistista butoh-taide- Fraleigh, Sondra Horton: Butoh. Metamorphic Danmuotoa Santeri Vikströmin tulkitsemana. Lauan- ce and Global Alchemy. Urbana-Chicago-Springtai-iltaisessa tanssiperformanssissa Huuhtoutuma field: University of Illinois Press, 2010. valta-suhteille alttiin, älyllisen ajattelumallin rakenFrost, Rainer: Normativität und Macht. Zur Anateen purkaminen onnistui ruumiillisen ilmaisun lyse sozialer Rechtfertigungsordnungen. Suhrkamp: kautta – kielen määrittävän sekä rajaavan piirteen Berlin, 2015. ulkopuolella. Pienessä, pimeässä, melkein tyhjässä Paracity. Casagrande Laboratory – Centre of Urja aavemaisen sinisesti valaistussa salissa kehon liike ban Research: http://casagrandelaboratory.com/

Kampanjointia yliopistojen puolesta Minna-Kerttu Vienola

Suomalaisten yliopistojen elinvoimaisuus on maan hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Sen istuva hallitus näyttää unohtaneen. Päätimme muutaman dilemmalaisen ja muun yliopistolaisen voimin kertoa suomalaisille, mitä hyötyä yliopistoista on jokaiselle maan asukkaalle - ja vähän muillekin siinä sivussa.

iksi yliopisto -kampanja lähti käyntiin Facebookissa ja Twitterissä joulukuussa 2015. Tarkoituksena oli kasvattaa suomalaisten arvostutta tiedettä, tutkimusta, asiantuntemusta ja korkeakoulutusta kohtaan positiivisen lähestymistavan avulla. Mukana on kahdeksan yliopistolaista: viisi dilemmalaista, kaksi opiskelijaa muista Helsingin yliopiston aineista ja yksi kansainvälinen opiskelija Tokiosta. Kampanja on saanut nopeasti paljon positiivista palautetta: sen sivulla on Facebookissa lähes 6000 tykkääjää ja julkaisuilla yhteensä paljon enemmän. Kampanjan ansiosta on saatu huomata, että Suomessa on edelleen monia, jotka arvostavat yliopistoissa tehtävää työtä ja niissä saatua osaaamista. Saadun huomion määrä ja laatu yllättivät, sillä suhtautuminen yliopistoihin on viime aikoina vaikuttanut pikemminkin negatiiviselta muun muassa hallituksen koulutusleikkausten ja monien akateemista asiantuntemusta halveksivien lausuntojen takia. Median uutisointi hallituksen toimista antaa ymmärtää, että se, mikä vielä muutama vuosi sitten nähtiin Suomen vientitavarana ja kansallisena voimavarana, ajetaan nyt alas. Leikkaukset kohdistuvat yliopistojen lisäksi kaikkeen muuhunkin koulutukseen peruskoulusta ammattikorkeakouluihin, mutta pahiten ne iskevät yliopistoinstituutioon, joka kouluttaa suurimman osan muissa kouluissa työskentelevästä henkilökunnasta. Ilmapiiri on muuttunut nopeasti ja yllättävään suuntaan, sillä Suomella ei ole ulkomaille tarjottavanaan muuta kuin erityisen päteviä asiantuntijoita. Valtion kaipaamia oikeasti hyKampanjan Facebookviä innovaatioita tai menestyviä sivulla on jo lähes 6000 yrityksiäkään ei synny massoittykkääjää. tain ainakaan toisen asteen koulutuksen pohjalta, sillä tarvitaan erityisosaamista, paljon tietoa sekä kriittistä ja luovaa ajattelua, jotta osattaisiin luoda menestyviä tuotteita vastaamaan laajan kuluttajakunnan tarpeita. Hyvä esimerkki tästä on juuri markkinoille tullut nyhtökaura, jonka kehittäminen on vaatinut paljon aikaa ja tutkimusta. Suomen historiasta opimme, että kiitos nopeasta kehityksestä ja maailmansotien jälkeisestä menestyksestä kuuluu koulutukselle ja tutkimukselle. Nykyään Suomi tunnetaan maailmalla juuri laadukkaasta asiantuntijatyöstä eli muun muassa erinomaisista rauhanneuvottelijoista,

Kampanja on tähän asti rajoittunut sosiaaliseen mediaan ja kertonut hyödyistä enimmäkseen lyhyiden tekstien ja kuvien avulla. Toimintaa halutaan kuitenkin kehittää ja laajentaa, joten mukaan otetaan edelleen aktiivisia ihmisiä ja yhteistyökumppaneita. Apua tarvitaan muun muassa toiminnan ideointiin, muissa medioissa viestimiseen, tekstien kirjoittamiseen ja tiedon levittämiseen tekstien, puheen, lausuntojen, uusien kuvien tai vaikka sarjakuvienkin avulla. Pääväylä tiedon levittämiseen ja yliopistomyönteisyyden edistämiseen on jatkossakin sosiaalinen media, jossa jokainen passiivinenkin yliopistojen arvostaja voi levittää kampanjan julkaisuja ja kutsua lisää ihmisiä tykkäämään sivusta. Omia syitään arvostaa yliopistoja voi myös julkaista Facebookissa tai twiittailla aihetunnisteella #siksiyliopisto.

#SIKSIYLIOPISTO

kirurgeista, arkkitehdeista ja filosofeista (kyllä, olen ulkomailla keskutellut keskustelukumppanin aloitteesta ainakin Jaakko Hintikasta, Henrik von Wrightistä, Sara Heinämaasta sekä Esa Saarisesta), jotka koulutetaan juuri korkeakouluissa, enimmäkseen yliopistoissa. Suomi ei siis kilpaile halvalla työvoimalla tai nopeasti uusiutuvilla luonnonvaroilla, vaan niillä tuotteilla ja palveluilla, joiden suhteen tekijöiden koulutuksella ja osaamisella on merkitystä. Näin ollen Suomen talous ei kohene koulutusleikkauksilla, vaan pikemminkin panostamalla siihen, että koulutuksen ja tutkimuksen hyötyjä osattaisiin viedä maailmalle entistä enemmän ja paremmin. Tilanne on huolestuttava niin yliopistojen kuin koko Suomenkin kannalta. Koulutukseen kohdistuvat leikkaukset heikentävät entisestään mahdollisuutta tehdä hyvää tutkimusta ja tarjota laadukasta koulutusta. Korkeakoulut ovat kärvistelleet viime vuosina muutenkin rahoituksen puutteessa, ja jo nyt pelkäksi rungoksi jäänyttä henkilöstöä tullaan vähentämään rajusti. Samalla tieteilijöiden asiantuntevia lausuntoja vähätellään eikä tutkimustuloksille anneta tarpeeksi arvoa maata koskevia päätöksiä tehtäessä. Kampanjalla halutaan saada aikaan ilmapiirin muutos, jonka toivotaan vaikuttavan koko yhteiskunnan tasolla pitkäaikaistyöttömistä ministereihin ja saavan yliopistoissa tehtävälle työlle takaisin se arvostus, jonka se ansaitsee. Pyrkimyksenä on olla suoraan kritisoimatta rahoitusleikkauksia, sillä kritiikkiä on jo tullut paljon monelta suunnalta. Pikemminkin tarkoitusemme on kertoa positiivisen lähestymistavan avulla, mitä arvokasta yliopistot ovat saaneet aikaan ennen ja mitä merkittävää ne antavat yhteiskunnalle nykyään. Kerrottavaa riittää, sillä hyvää antia on kaikenlaista pienistä keksinnöistä koko kansakunnan sivistykseen. Negatiivisesti kritisoiva lähestymistapa, joka on ollut monesti leikkauskeskustelun keinona, kertoo ainoastaan, mitä huonoa leikkauksista seuraa. Se ei vielä kerro, miksi leikattavaan kohteeseen, eli tässä tapauksessa yliopistoon, kannattaisi panostaa. Positiivinen lähestymistapa sen sijaan antaa jotakin konkreettista, johon tarttua. Sitä kautta saadaan Mukaan otetaan muistutettua, miksi Suomessa ylipäänsä on yliopistoja, ja mitä aktiivisia ihmisiä ja yhteistyökumppaneita maasta puuttuisi ilman niitä miksi niitä kannattaisi jatkossakin ylläpitää jokaisen Suomessa asuvan edun vuoksi. Konkreettisia yliopistoissa kehitettyjä esimerkkejä ovat muun muassa neuvolapalvelun keksiminen, IT-osaaminen ja -keksinnöt, kuten koodaus ja Linux, hyvä perus- ja toisen asteen koulutus sekä laadukas päivähoito ja sosiaalityö.

Nämä ajat eivät ole meitä varten Maria Loima

tsikon sanat ovat Egotripin biisi. Se on soinut päässäni viime aikoina. Kaikki, mikä Helsingin yliopistossa voi muuttua, muuttuu. Ennen säästöjä ja YT-neuvotteluita alkoivat tutkinnonuudistusprosessi Iso Pyörä, rakenteellinen kehittäminen ja uusi palveluorganisaatiomuutos. Kaikki kolme jo itsessään isoja muutoksia. Päälle lätkäistyt leikkaukset ja niiden vuoksi aloitetut henkilöstön vähentämiset ovat saaneet aikaan myllerryksen , jonka sujumisesta oikeastaan kenelläkään ei tunnu olevan tarkkaa ja suunniteltua kuvaa. Iso Pyörä tähtää tutkintojen uudistamiseen siten, että ne vastaisivat Bolognan prosessia – että meillä olisi, kuten muuallakin Euroopassa, kolmiportainen tutkintojärjestelmä. Laaja-alainen kandi, jonka jälkeen mahdollisuus siirtyä työelämään. Sen jälkeen maisteri, johon voisi hakea joustavammin muualtakin kuin saman aineen kandiohjelmasta. Ja sitten tohtori, jonka tutkintouudistus kulkee Isosta Pyörästä irrallaan.

Kaikki, mikä Helsingin yliopistossa voi muuttua, muuttuu. Filosofian kannalta uudistus tarkoittaa sitä, että nykyiset kolme filosofian pääainetta yhdistyvät yhdeksi filosofian kandiohjelmaksi, eli yhdeksi hakukohteeksi, jonka sisällä voi erikoistuakseen valita erilaisia linjoja. Tällä hetkellä rehtorin päätöksessä lukee, että tästä ohjelmasta voisi valmistua joko humanististen tieteiden kandidaatiksi tai valtiotieteiden kandidaatiksi. Filosofian maisteriohjelmasta taas voisi valmistua nimikkeellä FM tai VTM. Hallinnollisesti tämän hetkisten maalailujen mukaan filosofian tutkinto-ohjelma olisi humanistisen tiedekunnan ja valtiotieteellisen tiedekunnan yhteisohjelma.

akenteellisen kehittämisen puolella tahdotaan uudistaa nykyinen tiedekuntajärjestelmä. Nykyisin tiedekuntia on yksitoista. Lopullista uutta esitystä ei ole, mutta rehtori on väläytellyt vaihtoehtoa, jossa yliopisto koostuisi neljästä kampuskohtaisesta yksiköstä, ”Schoolista”. Korostan, että mitään ei ole lyöty lukkoon, mutta on kovin epätodennäköistä, että tiedekuntarakenne jäisi entiselleen. Eri tieteenalojen tutkintoja tullaan myöntämään toki jatkossakin, mutta kysymys onkin, että kuka ne myöntää ja millaisesta rakenteesta? Uusi palveluorganisaatio tähtää keskitettyyn hallintoon. Rakenteellisen kehittämisen myötä esimer-

kiksi laitoksista todennäköisesti luovuttaisiin. Siten laitoskohtainen hallinto siirtyisi jotakuinkin luontevasti osaksi keskitettyä hallintoa. Tähän liittyy monta isoa kysymystä ja huolenaihetta: Miten käy henkilökohtaisen opintoneuvonnan? Kuka rekisteröi suoritteet? Mitä tapahtuu amanuensseille? Kuka voi ikinä olla niin hyvä, kuin käytännöllisen filosofian amanuenssimme Ilpo? Esittämiini kysymyksiin ei kellään ole vielä vastauksia. Kuvailemieni prosessien lisäksi yliopiston johtoa työllistävää massiiviset säästöt YT-neuvotteiluineen. Lisäsäästöjä olisi nykyisten ratkaisujen lisäksi löydyttävä vielä 10 miljoonaa euroa. Pelkona on myös, että seuraavassa kehysriihessä SSS-joukot leikkaavat koulutuksesta vielä vähän lisää. Kaikkiaan mullistusten sekamelska on niin ainutlaatuinen, että tämä aikakausi jäänee historian kirjoihin siitä, miten kaikki uudistettiin kerralla rykäisten. Kaikki uudistaminen on toki jännittävää ja mielenkiintoista, mutta ei aina pelkästään hyvää.

Rehtori on väläytellyt vaihtoehtoa, jossa yliopisto koostuisi neljästä kampuskohtaisesta yksiköstä, ”Schoolista”.

yt onkin se paikka, kun opiskelijoiden täytyy pitää ääntä: tavatkaa laitosten henkilökuntaa, lähettäkää yliopiston johdolle palautetta, osallistukaa kommenttikierroksille, velvoittakaa järjestöjenne opintovastaavia kertomaan teille asioista, tavatkaa hallinnon opiskelijaedustajia ja kysykää, kun kysyttävää tulee. Haasteellista on muun muassa se, että yliopisto viestii kaikesta vain ja ainoastaan Flammassa. Flamma onkin ajan hermolla olevan opiskelijan uusi paras ystävä ja opintoasioiden sekä uudistusten Wikipedia, Google ja Ensyklopedia. Nämä ajat eivät ole meitä varten. Nyt rakennetaan täydellä tarmolla uutta yliopistoa, uusia sukupolvia varten. Uudet tutkinnot tulevat ensi kertaa 2017 syksyllä opintonsa aloittaville. Siirtymävaihe voi toki olla haastava meille, jotka tekevät tutkintoaan vielä vanhan tutkintorakenteen mukaan, mutta ratkaisut haasteisin varmasti löytyvät. Tässä taloustilanteessa yliopisto sentään vielä haluaa meidän valmistumisista saatavat rahoituksen muruset, joten sikäli huoli pois. On tavallaan sääli, että me todistamme aikakautta, jossa kaikki voi hyvin potentiaalisesti mennä pie-

leen. Idealismiin taipuvaisena haluaisin kuitenkin ajatella, että nyt on myös se hetki, jolloin on kaikista helpointa saada omia ja kanssaopiskelijoiden toiveita läpi esimerkiksi uusiin tutkintoihin ja tehdä niistä entistäkin toimivammat, upeammat ja mielekkäämmät. Kun kaikki menee uusiksi ja muuttuu, on hyvillekin muutosideoille ja uudistuksille tilaa.

Opiskelijoiden täytyy pitää ääntä.

ksi tapa saada ideoitaan kuuluviin on kertoa niistä vastavalituille filosofian kandiohjelman johtoryhmän opiskelijajäsenille, Kim Keskiivarille ja Jannika Lalulle. Johtoryhmät suunnittelevat kandiohjelman sisällön. Jään mielenkiinnolla odottamaan, minkä näköisiksi opiskelijat haluavat uuden tutkinnon rakentaa. Kaikkea opintoaiheisiin tai koulutuspolitiikkaan liittyvää voi kysyä myös minulta. Otetaan näistä ajoista kaikki irti.

Teidän ja muidenkin opiskelijoiden edun puolesta töitä paiskien,

Maria maria.loima@hyy.fi Kirjoittaja on vuoden 2016 HYYn hallituksen jäsen ja vastaa muun muassa koulutuspolitiikasta.

OPINTOVASTAAVIEN TILANNEKATSAUS

Kolme pientä filosofiaa ja Iso paha Pyörä Kim Keskiivari, Jannika Lalu ja Isak R autio George Carlin sanoi, että myrskyille annetaan nimiä, koska se tekee niistä pelottavampia. Personifikaatio tekee tuhosta tarkoituksenmukaisempaa sekä henkilökohtaisempaa - kukaan ei halua jäädä katsomaan, mitä hirmumyrsky Gustav tekee talollesi tai puutarhatontuillesi. Helsingin Yliopiston rakenneuudistus, eli Iso Pyörä, on syystä tai toisesta myös ansainnut oman nimen. Tämän perusteella sen päätellään olevan valtava ilmestys, joka pyörii voimalla sinua kohti, tälläkin hetkellä. Eikä sitä voi pysäyttää. Tähän kiteytyykin monen ihmisen käsitys koko asiasta, eikä täysin syyttä. Tiedonkulku eri hallintoportaiden ja etenkin suunnittelevien tahojen ja opiskelijoiden välillä on ollut epäsäännöllistä, koska kokonaiskuva itse projektin luonteesta on ollut epäselvä. Tässä raporttimme siitä, mitä Isolle Pyörälle kuuluu alkuvuodesta 2016, ja miten se vaikuttaa filosofian opiskelijoihin.

Uudistuksessa halutaan viedä loppuun noin vuosikymmen sitten aloitettu niin sanottu Bolognan prosessi, jonka tavoitteena on lisätä yhteneväisyyttä eurooppalaisten korkeakoulujärjestelmien välille ja täten parantaa kilpailuasemaa2. Tähän pyritään tekemällä yllä mainittu selkeämpi profiili- ja sisältöerotus alemman ja ylemmän tutkinnon välille. Alemmista tutkinnoista halutaan laaja-alaisempia, jotta eri vaihtoehdot pysyisivät opintojen jatkoa ja mahdollista aineen vaihtoa ajatellen mahdollisimman avoimina. Oppilas saa ainetarjonnan määrällisen kavennuksen takia laajemman koulutuksen kandidaattivaiheessa, mikä mahdollistaa helpomman siirtymisen toisiin aineisiin.

Uudistuksessa ei ole kyse pelkästään epätoivoisesta sopeutumisesta maan hallituksen määräyksiin.

Mikä pyörä? Kuinka iso? Kannunvalajien raportissa1 viime vuoden marraskuulta kerrotaan Ison Pyörän olevan yliopiston aloittama uudistusprojekti, jossa tutkintorakenteisiin pyritään tuomaan läpi muutoksia, kuten aineiden välisen joustavuuden lisääminen sekä alemman ja ylemmän tutkintotason erottamista käsittelevien standardien laaja-alaisempi noudattaminen. Uudistuksen taustalta löytyvät tietysti myös paremmin tunnetut poliittiset agendat, mutta itse uudistuksessa ei ole kyse pelkästään epätoivoisesta sopeutumisesta maan hallituksen määräyksiin.

Minervan Pöllö tavoitti käytännöllisen filosofian oppiainevastaavan Aki Lehtisen, ja kysyi, mitä uudistukset hänen mielestään voisivat käytännössä tarkoittaa. Lehtisen mukaan näyttäisi siltä, että yliopiston johdossa jyllää Isoa Pyörää laajemmat suunnitelmat sellaisesta systeemistä, jossa tiedekunnat ja osa oppiaineista on häivytetty kokonaan pois. Suunnitelmissa on ollut radikaaleimmillaan keskustakampuksen kaikkien tiedekuntien sulauttaminen yhdeksi isoksi yksiköksi. Johdolle on kuitenkin valjennut, ettei tätä voida toteuttaa ennen kuin oppiai-

neuudistukset on saatu läpi, eli ennen kuin tiedetään miten ja mihin kukin aine sijoittuu. Lehtinen epäilee, että se hyöty, jota tämä yhdistäminen tavoittelee, ei tule toteutumaan. Siihen näyttänee kytkeytyvän eräänlainen ”oppiaineinhon” ideologia, joka vaikuttaa myös tulevien peruskoulu-uudistusten kohdalla (nk. ilmiöoppiminen/-opetus). Yhtenä uudistuksen motivaationa on vähentää opintokohteita, koska lukiolaisten katsotaan olevan kykenemättömiä valitsemaan mielekkäästi niin monesta eri vaihtoehdosta. Lehtisen mukaan tätä ongelmaa Iso Pyörä ei poista, sillä vain osa uusista hakukohteista on mitenkään ymmärrettävissä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Lehtinen toteaa, että uudistuksella yritetään luoda järjestelmä, millaista ei löydy muualta, esimerkiksi Brittien, Amerikan tai Australian yliopistoista, joissa on voimassa vahva kandidaatti- ja maisteritason erottelu. Näissä yliopistoissa on laitoksia ja tiedekuntia, eikä valta ole keskittynyt täysin yhdelle yksikölle. Siinä tapauksessa, että nykyinen tiedekuntajärjestelmä tullaan lakkauttamaan, olisi filosofian kannalta huomattavasti parempi ratkaisu, että olisi vain yksi keskustakampuksen tiedekunta, koska muutoin filosofia todennäköisesti jatkaisi elämäänsä kahdessa eri tiedekunnassa.

Yksi Suuri Filosofia Filosofialle Iso Pyörä tarkoittaa käytännössä kolmen eri oppiaineen yhdistymistä yhdeksi ainoaksi filosofian opintokohteeksi. Vaikka hakukohde on yksi ja sama filosofia, oppiaineen sisällä voi myöhemmin valita mihin suuntautuu. Valtiotieteiden tutkinnon saatavuus pyritään pitämään varmana mahdollisuutena niille, jotka haluavat siihen suuntautua. Kysymys lienee vain siitä, kuinka kahden vastuutiedekunnan välinen järjestely tutkintojen koordinoimisen suhteen onnistuu. Filosofia-aineiden erottelun hävittämistä yli tiedekuntarajojen voidaan Lehtisen mukaan pitää yhtenä harvana hyvänä seurauksena uudistuksesta. Filosofian yhteisö on lopulta niin yhtenäinen, että tuntuu hyvinkin mielivaltaiselta, että esimerkiksi rahoitusta haetaan aina vain puolikkaalle. Lisäksi esimerkiksi gradujen ja kandintöiden ohjaajien allokointi helpottuu kun tiedekuntaraja poistuu. Tällä hetkellä on teoreettisen opiskelijoita, joilla asiaosaamisen puolesta pitäisi olla ohjaaja käytännöllisestä, ja toisin päin. Jatkossa näitä ongelmia ei ole. Ruotsinkielisen filosofian oppiainevastaava, dosentti Thomas Wallgren näkee, että erottelu teoreettisen ja käytännöllisen filosofian välillä on lähtö-

kohtaisesti haitallinen ja vääristävä. Vaikka erottelun juuret ovat Aristoteleessa, oli hänelle itsellekin selvää, että hyvää ja oikeudenmukaista ei voi ymmärtää ymmärtämättä todellista ja loogista, ja päinvastoin. Erottelu johtaa Wallgrenin mukaan siihen, että filosofiaa aletaan helposti käsitellä vain fragmentoituneena ja nimellisenä kokonaisuutena, jossa erikoistuminen sallii eristäytymisen. Opiskelija tai tutkija voi luulla voivansa olla tieteenfilosofian asiantuntija ymmärtämättä tieteen merkitystä yhteiskunnalle, tai vallan asiantuntija ymmärtämättä mitä tieto on. Filosofioiden yhdistyminen on siis hyvä asia, koska filosofia itse on yhtenäistä. Yhdistyneessä filosofiassa kaikki siihen sisältyvä kuuluu meille. Wallgren ehdotti kyseistä uudistusta jo vuosina 2008–2010 ollessaan prefektinä filosofialle.

Filosofialle Iso Pyörä tarkoittaa kolmen oppiaineen yhdistymistä. Teoreettisen filosofian oppiainevastaava Gabriel Sandu korostaa, kuinka luksusta on näinä epävarmoina aikoina se, että filosofia säilyy omana oppiaineenaan. Tämä taas on pitkälti seurausta helsinkiläisen filosofian korkealaatuisesta tutkimustyöstä ja siihen perustavasta julkaisutoiminnasta, jonka vaikutus näkyy Helsingin yliopiston filosofian aineen korkeassa sijoituksessa maailmanlaajuisissa yliopistorankingeissa.

Uhkia ja mahdollisuuksia Johtoryhmiä eri koulutusohjelmien sisällön suunnittelemista varten muodostetaan paraikaa, ja aikataulu on tiukka. Rohkaiseva viesti on, että filosofian status quo kyetään säilyttämään ainakin pääosin, mikäli tämä nähdään parhaaksi vaihtoehdoksi. Tässä tapauksessa tutkintovaatimuksiin ei tulisi suuria muutoksia. Sekä kandi- että maisteritason tutkintovaatimuksia halutaan uudistaa, mutta filosofian autonominen päätösvaltaisuus tämän asian suhteen säilyy. Mahdollisuutena on esimerkiksi luoda itsenäisempi vieraskielinen filosofian maisteriohjelma, joka houkuttelisi opiskelijoita muualta Suomesta sekä ulkomailta ja olisi maksullinen EU/ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Tämän toteuttamiseksi täytyisi järjestää maisteritason peruskursseja, jotka kuitenkin söisivät resursseja kanditason opetukselta. Vaihtoehtona näin isolle muutokselle on pelkästään erikoiskurssien tarjonta maisteritasolla.

Lehtinen mainitsee, että käytännöllisen filosofian henkilökunnan keskuudessa on ollut pelkoa siitä, että käytännöllinen filosofia syöksyy humanistisen tiedekunnan syövereihin menettäen sanan- ja vaikutusvaltansa. Hänen mukaansa teoreettisen filosofian henkilökunnan keskuudessa on puolestaan ollut pelkoa siitä, että teoreettisen filosofian hyvät opiskelijat eksyvät muille mantereille esimerkiksi Philosophy, Politics and Economics (PPE) -tutkintoa suorittamaan. Sitähän on alustavasti ehdotettu mahdolliseksi erikoistumispoluksi perinteisen valtiotieteellisen tiedekunnan tutkinnon rinnalle. Lehtinen toteaa lisäksi, että olivatpa nämä pelot kuinka perusteettomia tahansa, ne vaikuttavat vahvasti niihin päätöksiin, joita ihmiset tekevät. Sandun mukaan humanistisen tiedekunnan filosofian laitosten henkilökuntien jäsenet ovat suhtautuneet konservatiivisemmin PPE-tutkinnon tyyppisiin uudistuksiin kuin käytännöllisen filosofian laitoksen henkilökunnan jäsenet keskimäärin. Sandu kertoo myös, että uudistusten suunnittelemisen alussa laitokset halusivat ruotsinkielisen filosofian säilyttävän autonomisen asemansa teoreettisen ja käytännöllisen filosofian rinnalla tulevassa yhdistetyssä oppiaineessa, mutta resurssien puutteen vuoksi voidaan jatkossa ylläpitää ainoastaan ruotsinkielisten kurssien tarjontaa. Koko prosessin Sandu näkee kuitenkin suurena mahdollisuutena, kunhan vain uudistusten jälkeen filosofit jätetään rauhaan tekemään sitä, mitä he osaavat, heille annetaan riittävästi tukipalveluja, eikä henkilöresursseja vähennetä.

Kehen sattuu eniten? Kuten moni hänen asemassaan, Lehtinen näkee, että yliopiston tilanne olisi parempi ilman Isoa Pyörää. Lehtisen arvion mukaan eniten siitä kärsii (hänen lisäkseen) hallinto, koska systeemiä muutetaan jälleen ja tällä kertaa radikaalisti. Ihmisillä menee lukemattomia tunteja kokoustamiseen ja sen miettimiseen, miten asiat kannattaisi parhaiten hoitaa. Koska uudistukset eivät välttämättä (lue: todennäköisesti) tuo sitä kaikkea hyötyä, mitä niiden on ajateltu tuovan, voi olla, että muutaman vuoden päästä ollaan purkamassa päätöksiä ja tekemässä taas uusia muutoksia. Yksi Ison Pyörän luultavista seurauksista on se, että eri opintokohteiden tutkintorakenteisiin sisällytetään enemmän ja enemmän massaluentokursseja, jotka eivät useimmiten ole opiskelijoille paras mahdollinen opetusmuoto. Henkilökohtaiset kontaktit opettajien ja oppilaiden välillä vähenevät entisestään, ja sitä kautta myös muut yhteydet oppiaineiden

henkilökuntien ja opiskelijoiden välillä vähentyvät. Yleisesti koulutusleikkaukset tuovat tullessaan tätä samaa ei-toivottua muutosta, jolloin resurssien vähentyessä pitkällä aikavälillä opiskelijoiden ja opetuksen taso huononee. Tuhon määrää, jota nämä uudistukset lopullisesti tuottavat, on vaikea arvioida.

Lopuksi Elämme kollektiivisessa varautuneen epäilyn limbossa. Eurooppaa uhkaa disintegraatio sekä lukuisat eri kriisit ja vastakkainasettelut. Suomessa hallituksen toimet järisyttävät poliittista Richterin-skaalaa, ja yliopistoa syövyttävät sekä massaleikkaukset että rakenneuudistukset. Kun aikoja värittää poliittinen ja taloudellinen epävarmuus, on kaikki muutos ymmärrettävästi epäilyttävää – etenkin jos sillä on pelottava nimi. Kaikki ei välttämättä kuitenkaan ole huonoa. Vaikka vielä ei ole johtopäätösten vetämisen aika, on filosofian tilanteesta syytä olla myös optimistinen. Minkäänlainen suhtautuminen ei kuitenkaan merkitse mitään ilman tietämystä, ja toivomme, että olemme tällä artikkelilla raottaneet teille sen ovea. Koska prosessi on vielä keskeneräinen ja suunnitelmatasolla, ovat oppilaiden panokset ideakenttään hyvin tärkeitä, oli kyse sitten paradigman muuttavista neronleimauksista tai pelkistä aivoflatulensseista. Vaikka vaikutusvallan jako ei ole tasainen, luultavasti muutoksen takana ei ole Illuminatia. Tälläkin hetkellä moni ihminen, jonka luulisi tai pitäisi tietää miten toimia, ei tiedä juuri mitään. Politiikka saattaa tuntua abstraktilta, mutta vain siihen asti kun se ei enää ole. Viitteet: 1 Kannunvalajien raportti, 29.3.2015, http://www. kannunvalajat.fi/iso-pyora-projekti/ 2 Opetus- ja kulttuuriministeriö, http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/bologna/

“Valta tuo mukanaan hirvittävän vastuun halusimmepa sitä tai emme. Meidän käsissämme on nyt oma kohtalomme ja kaikkien niiden elävien olentojen tulevaisuus, jotka kanssamme jakavat maan.” – David Attenborough

Teksti ei ole Dilemman puheenjohtajan kirjoittama (toim. huom.)

R 29.2.2016

akas päiväkirja,

Olen ollut ainejärjestöni puheenjohtaja nyt melkein vuoden. Olen ollut kauhea puheenjohtaja. Toimikausi loppuu kohta mutta sitä ennen sain viimein osoittaa, että vaikka olen tehnyt kaikki viranomaisilmoitukset yhdeksän kuukautta myöhässä, feidannut kaikkien bileiden järjestämisen, jättänyt asioita hoitamatta vahingossa tahallani ja ulissut kotona vihaavani puheenjohtajuutta, mikä todella olen miehiäni! Tänään, rakas päiväkirja, oli viimein päivä, jolloin Valkea Ritari Puheenjohtaja nousi puolustamaan Kaikkia Kiusattuja ja Sorrettuja. Järjestössäni sattui kiusaamistapaus, johon puutuin heti!! HETI, voitko kuvitella! Kävin katsomassa uuden Humanistispeksin ja vaikka pääosan esittäjä on muutenkin tosi kuuma, teki sen rohkeus siitä vielä kuumemman. Mietin että rohkeus kyllä tekee ihmisestä kuuman. Tunsin oloni kuumaksi, kun olin niin rohkea ja sanoin suorat sanat sille kiusaajalle facebook-kommenttiketjussa! Muutenkin oli jännittävää nousta vastarintaan: adrenaliini suonissani näpyttelin viestejä, joissa kerta toisensa jälkeen Puheenjohtajan Mandaatilla totesin, ettei kiusaamiselle tai ilkeille kommenteille ole ainejärjestössäni tilaa. Rökitin sen tyypin ja sanoin sille suorat sanat ettei MEIDÄN JÄRJESTÖSSÄ SYRJITÄ KETÄÄN. ÄLÄ KOMMENTOI JOS KOMMENTOIT IKÄVÄSTI TAI HAUKUT MUITA. TÄSSÄ JÄRJESTÖSSÄ KAIKKI SAAVAT OLLA JUURI SELLAISIA KUIN OVAT. Kommenttini olivat hyviä: ensimmäisestä tykkäsi 9 ihmistä, toisesta 16. Kolmannen kommentin jälkeen tyyppi hiljeni täysin! Tänään, rakas päiväkirja, käytin valtaani ensimmäistä kertaa OIKEASTI. Tunsin oloni voimakkaaksi ja vahvaksi ja sellaiseksi, että voin tehdä mitä vain, kun kyseessä on itselleni tärkeiden ihmisten ja tärkeän yhteisön puolustaminen. Luultavasi Urho Kekkonen tunsi aivan samoin. Rakas päiväkirja, luulen myös, että jokainen diktaattori ja koulukiusaaja on tuntenut samoin. Tyypit, jotka eivät koskaan opi ja ovat aikuisinakin työpaikoilla, harrastuksissa, ainejärjestöissä ja muualla öykkäröimässä ja kiusaamassa, eikä niistä ikinä pääse eroon (kiusaaja jalkasieni). Kertomassa muille,

kuinka heidän tulisi tuntea asiat; saarnaamassa kaikille, ketä he saavat ja eivät saa olla; ivaamassa muita, kun he tekevät virheitä ja mokailevat; osoittamassa muille heidän puutteitaan. Rakas päiväkirja, halusin todella puolustaa niitä, joita kiusaaminen loukkasi. Halusin osoittaa tukeni ja sanoa, että he voivat olla järjestössä rauhassa, vailla pelkoa ivasta, ”vitseistä”, haukkumisesta tai muusta epäasiallisesta käytöksestä tai kommentoinnista. Halusin, että kaikilla olisi järjestössä olisi hyvä olla ja että heidän ei tarvitsisi pelätä joka kerta seuraavaa kommentoijaa, joka sulkee ulos porukasta tai haukkuu tai ivaa tai asettuu muiden kanssa yhtä tyyppiä vastaan. Luulen, että osittain vallankäyttöni saattoi kuitenkin olla jonkinlainen egomaaninen soidintanssi itselleni. Merkkasin sillä reviirini ja osoitin, kuinka hyvä ihminen todella olen, kun uskallan nousta toista ihmistä vastaan. Mutta milloin voi nousta ja kääntyä ja käyttää valtaa jonkun kukistamiseksi tai hiljentämiseksi ja milloin ei? Näitä asioita filosofian johdatuskursseilla pitäisi opettaa, ei kykenemättömyyden ikuisuuden? näkymättömyyden? verhoa uudelleen ja uudelleen. Yhtä kaikki, olen huomannut, että jostain syystä ihmisten arvostuksen saa, kun heitä kohtelee kiltisti. Yhtäkkiä kaikki haluavat tehdä yhteistyötä, kun osaat käyttäytyä ja arvostat niitäkin, jotka käyttäytyvät typerästi milloin mistäkin syystä. Kaikki myös tottelevat käskyjäsi, jos olet lähtökohtaisesti mukava ja reilu ihminen. Todellista auktoriteettia (tai kuten Esa sanoisi, dynaamista johtajuutta) lienee sen tietäminen, milloin käyttää valtaansa ja milloin ei. Ystävällisyydeksi kutsuttaneen. Sillä kuulema saavuttaa Tuloksia. Oikeille johtajille ainoastaan Tuloksilla on väliä. PS. Koska tänään on karkauspäivä ja naiset saavat kosia, kosin Insinööriä. Kosintaani ei hyväksytty, koska ”ei mulla ole nyt aikaa sellaiseen paperityöhön.” Insinööri kuitenkin huomautti, että jos kihla/ hääpäivä on karkauspäivä, saadaan me vain neljäsosa juhlapäivistä. Se oli hyvä huomio.

Filosofin Urablogi Kaikista huumaavimman vallan tunteen antavat Metsätalon avaimet

Sofia Blanco Sequeiros

loitin tutkimusavustajan työt Suomen Akatemian yhteiskuntafilosofian tutkimuksen huippuyksikössä (TINT) tammikuun alussa. En aluksi suunnitellut hakevani paikkaa, koska olin juuri lopettanut työharjoittelun viestintäalalla ja halusin opiskella rauhassa. Akateemisen työuran ja filosofian tekemisen kannalta mahdollisuus päästä tutkimusavustajaksi on aina liian hyvä hukattavaksi. Tajusin, että jos haluan jatko-opintoihin ja tutkijaksi, tutkimusavustajan työ olisi luultavasi sekä äärimmäisen kiinnostavaa että hyödyllistä.

ain työpaikkaa. Kirjoitin hakemuksen, sain kutsun työhaastatteluun. Kävi ilmi, että kokemus organisaatioviestinnästä ja hallintoalan avustajatehtävistä on hyväksi, jos hakee tehtäviin, jotka suurin piirtein vastaavat hallintotyöntekijän tehtäviä ja joissa joutuu hoitamaan organisaatioviestintää. Työhaastattelussa jäädyin ensin keskelle huonetta: kuuntelin kauhulla suustani tulevia äännähdyksiä, jotka viimein muodostivat koherentin tervehdyksen. Kerroin vitsin (Frendit-viittaus), jolle kukaan ei nauranut. Kerroin, että haluan tutkijaksi ja olen yhä enenevissä määrin kiinnostunut tieteenfilosofiasta, joten tutkimusavustajan paikka olisi täydellinen kaikin puolin. Sain sähköpostin, jossa tarjottiin työpaikkaa. Ensimmäisestä päivästä saakka kaikki oli ihmeellistä: työhuone! Kopiokortti! Avaimet - voin kulkea Hyödyllisestä Salaovesta ulos ja sisään koska vain, ikinä kulkematta kolmannen kerroksen läpi. Minä ja UniCafe-työntekijät yhdessä! Kuolemattomuus! Työtehtäviä on monenlaisia aina sähköpostien lähettelystä lähdekirjallisuuden etsimiseen ja materiaalihankintoihin. Välillä pitää varata tila kokoukselle tai olla siellä sihteerinä; lähettää sähköposteja ja tiedotteita; tehdä TINT:in facebook-sivut; tai etsiä vuoden 1996 jälkeen yhteiskuntatieteiden filosofiasta käytyä keskustelua. Työaika 20 tuntia viikossa

ja saan itse päättää, milloin tulen ja milloin menen. Vähintään yhden kolmesta tutkimusavustajasta pitäisi olla paikalla 10-17 ja seminaareissa pitää käydä, muita ajallis-paikallisia rajoitteita ei juurikaan ole.

aikka ylistäminen ja kehuminen ovat filosofeilta kiellettyä, on tutkimusavustajana oleminen ylivoimaisesti paras työ ja TINT paras työpaikka, jossa olen koskaan ollut. Huolimatta siitä, että lista työkokemuksestani ei ole kovinkaan hääppöinen (vasta syksyllä poistin CV:stäni kohdan Pohjolan Hevosystävät ry: totopelien myyjä, asiakaspalvelu), osataan TINT:issä asiat hoitaa erittäin hyvin verrattuna moneen muuhun oikeaan työpaikkaan, jossa olen ollut. Rekrytointi on onnistunutta, palkatut tutkijat ovat mukavia ja osaavat asiansa. Esimiehet ovat loistavia. Työympäristö on kaikin puolin erinomainen. Työskentely tutkimusavustajana on todella hauskaa ja antaa loistavan näköalapaikan tutkijan työhön. 20 tuntia viikossa on yllättävän paljon etenkin, jos tekee samalla runsaasti kursseja; toisaalta työ on täysin sen arvoista. Koska työ on hyvin pitkälti avustavia hallintoalan tehtäviä – sähköpostien lähettelyä, artikkelien etsimistä, kuittien läpikäymistä, yhteydenottoja Helpdeskiin – ovat kaikki työ- ja yliopistoharjoittelut hallinto- ja viestintäalalta ehdottomasti hyödyksi. Parasta töissä ovat kuitenkin mahdollisuudet nähdä tutkijan työtä läheltä, tutustua Oikeisiin Filosofeihin™, päästä kuuntelemaan kiinnostavia juttuja seminaareihin ja laajentaa omia kiinnostuksen kohteitaan filosofiassa ja sen ulkopuolella.

utkimusavustajan töissä sisäisen motivaation tärkeys korostuu: teen suurimmaksi osaksi tismalleen samoja asioita kuin viesintäharjoittelussa ollessani, mutta nyt kaikki tuntuu paljon mielekkäämmältä. Yhtäältä siksi, että työ on ”oman alan töitä” ja toisaalta siksi, että edistän Filosofiaa ja Ikuista Totuutta ja Filosofien Ylivaltaa olen yhä filosofian fanityttö_94 ja tutkimusyksikön työn edistäminen pikkuasioitakin hoitamalla tuntuu myös laajemmassa mittakaavassa itselle tärkeältä. Tutkimusavustajaksi kannattaa ehdottomasti hakea, kiinnostivatpa Metsätalon avaimet, tieteenfilosofia tai tutkijuus.

KIRJA-ARVOSTELU

Filosofiaa onkivavalla Ilkka Niiniluoto: Hyvän elämän filosofiaa Suomalaisen kirjallisuuden seura. 328 sivua.

Erkki Koskimäki

merikkalainen myöhäisillan talk show -isäntä Craig Ferguson kutsui kerran vieraakseen moraalifilosofi Jonathan Dancyn. Kun Ferguson ihmetteli Dancyn kieltäytymistä julkisista normatiivisista kannanotoista, esitti filosofi retorisen vastakysymyksen: jos elämässäsi olisi moraalinen kriisi käynnissä, olisiko filosofian professori ensimmäinen johon ottaisit yhteyttä saadaksesi ratkaisun? Vaikka Jonathan Dancy puolusti puheenvuorollaan moraalipartikularismia, on kysymys filosofin roolista relevantti myös Ilkka Niiniluodon tuoreen kokoomateoksen Hyvän elämän filosofiaa (SKS 2015) kohdalla. Toteaahan ammattifilosofimme johdannossa tuomitsevaan sävyyn: ”Helppoja ratkaisuja haetaan pinnallisista populaaripsykologian ja elämäntaidon oppaista, joissa luvataan onnellisuutta ja oman elämän hallintaa.”. Mitä ilmeisimmin esseekokoelma on tarkoitettu järkeväksi vaihtoehdoksi ihmiselle, joka pohtii elämänsä mielekkyyttä. Kirjan esseet kokoavat yhteen hyvään elämään liittyviä tekstejä, jotka perustuvat muun muassa filosofisiin esitelmiin, juhlapuheisiin ja artikkeleihin ei-filosofisten erikoisalojen julkaisuissa. Viiteen osaan jaettu teos käsittelee ihmiskäsityksiä, oppimista, etiikkaa, inhimillistä toimintaa (työ, terveys, asuminen) ja elämän kaarta (vanhuus). Tekstit rakentuvat selkeällä tyylillä, jossa ensin määritellään kysymys, sitten tarkastellaan sen historiaa ja lopuksi selvitetään ratkaisuja. Käsitteiden pyörittelyä värittää paikoin lainaukset runoista ja populaareista lauluista. Filosofisena pohjana useimmiten mainitaan Popperin ohella Rawls, meikäläisistä ajattelijoista esille tulevat G.H. von Wrightin ja J.V.Snellmanin ohella esimerkiksi Erik Allardt ja tämän ”hyvän elämän rakennuspalikat” having, loving ja being.

Alkuosan kirjasta kattavat esseet ihmiskäsityksistä. Popperin kolmea maailmaa seuraillen todetaan inhimillisen kulttuurin omalakisuus, sen redusoimattomuus fysiikkaan. Esseessä “Tunne itsesi!”: ”Tulevaisuuden ihminen ei ole enää vain luonnonolento, kuten naturalismi väittää, vaan yhä enemmän itsensä luoma artefakti.” Antiikin teesin merkitys kasvaa: Sen lisäksi että on tunnettava mitä on juuri nyt, on tunnettava myös se mitä haluaa olla. Esseessä “Etiikka ilman uskontoa” kuitenkin taistellaan eksistentialistien ahdistusta ja inhoa vastaan koto-Westermarckin näkemyksillä moraalin alkuperästä. Westermarckin tutkimukset tuntuvatkin tässä ”Tunne itsesi!” -teesin käytännölliseltä noudattamiselta. Tämä on yksi niistä ajatuslinjoista, joilla Niiniluoto puolustaa uskonnotonta humanistista etiikkaa. Piristävä yllätys on vuoden 1993 Helsingin biennaalin ohjelmalehtisessä alkujaan julkaistun Uutuuden viehätys -tekstin lopun iskulause: ”esimoderneja emme ole, postmoderneiksi emme halua tulla, olkaamme siis moderneja!” Kirjan muun rekisterin huomioon ottaen iskulause tuntuu melkein eläimellisen vietin purskahdukselta. Lauseen taustalla on usko siihen, että totuuden, hyvyyden ja kauneuden tavoittelu voi vielä tuottaa uutta merkittävää kult-

tuuria. Postmodernin käsitteekaaminen helpottaa lukijan syöEikö ihminen seen syventymättä on minun misurakkaa. Vaikka kysymykset ”itsensä luomana kuitenkin kysyttävä: eikö ihympäristön kantokyvyn ylittämiartefaktina” ilmaise minen ”itsensä luomana artesestä tulevatkin pariin otteeseen faktina” ilmaise henkeä joka kirjassa esille, voidaan epäillä, henkeä joka on on pikemminkin postmoderni onko valtakunnanfilosofimme pikemminkin kuin moderni, vaikka tuo luotu kannattamassa maltillisessa edispostmoderni kuin artefakti olisikin valinnut itseltysuskossa pontta takaamaan leen klassiset ihanteet? rantavesien puhtaus ja kalojen moderni? riittäminen kaikille. Sukupuolinäkökulmaa – jos esimerkkejä voi sellaiseksi kutsua – edustaa essee Kodin Merkityksestä ja huomiot Entä onnistuuko Niiniluoto tarjoamaan vaihtoehhoivatyön arvosta esseessä Työn ilo. Hyvän elämän don Self Help -oppaille? Nähdäkseni ei pysty, eikä filosofiaa on siten usein avoin samantyyppiselle fe- hänen harjoittamansa filosofian puitteissa pitäisiministiselle kritiikille kuin Rawlsin teoriat, joihin kään pystyä. Esseiden aiheita käsitellään niin yleiselkokoelmassa taajaan viitataan. Tällaista kritiikkiä lä tasolla, ettei lukija saa sovellettua esitettyjä ajatukon vaikea paeta vetoamalla kirjan kokoelmaluon- sia omaan elmäänsä ilman omakohtaista filosofista teeseen, sillä silloin metodologia on systemaattisesti pohdintaa. Tärkeämpää kuin löytää ratkaisu, on tieerehtynyttä ja ongelmana ei ole niinkään jonkin ai- dostaa dilemma. heen käsittelemättä jättäminen. Mitä onnellisuuteen tulee, Niiniluoto tiivistää näkemyksensä karvalakki-Lacan -henkisellä Uuno Kailas -sitaatilla: ”Vain onnen kaipuu ainut onni on”. Deontologina Niiniluoto katsoo onnen olevan toissijaista; elämässä pitää kehittää omia kykyjään muiden hyväksi, onni yksilön tunnetilana on väärinkäsitys. Yksi suurimmista yllätyksistä kirjassa itselleni olikin se, että Niiniluoto ei ole hyve- vaan velvollisuuseetikko. Sitten ymmärsin sen liittyvän Niiniluodon luterilaisuuteen, jonka jälkeen tajusin Niiniluodon olevan uskonnoton, josta mieleni meni vallan solmuun. Eräänlaiseksi kansanhuviksi muodostunutta Fukuyaman historian lopun pilkkaamista löytyy päätösesseestä Edistyksen idea. Tyypilliseen tapaan jätetään huomiotta, että Fukuyama ei ole tarkoittanut konkreettista loppua ja ”liberaalin demokratian riemuvoittoa”, vaan ajatusta siitä, että liberaali demokratia yhteiskuntamuotona on niin ylivoimainen, että sitä ajaudutaan käyttämään standardi-mittapuuna, johon muita yhteiskuntamuotoja on rehellisyyden nimissä verrattava niiden oikeudenmukaisuutta arvioitaessa. Popperia, Rawlsia ja Milliä auliisti siteeraavan filosofin suhtautumista liberaaliin demokratiaan ei kuitenkaan tarvinne paljoa arvuutella. Niiniluodon esseekokoelmaa voi kuvata yksinkertaisesti adjektiivilla maltillinen. Analyyttinen käsittely johtaa emergenttiin materialismiin (”tieteelliseen ihmiskäsitykseen”), velvollisuusetiikkaan, liberaaliin demokratiaan, maltilliseen optimismiin, radikaalin eksistentialismin kieltoon ynnä muihin common sense -kantoihin. Hyvän elämän filosofiaa onkin narrattu kasaan mato-ongella. Maku on tuttu lapsuuden rantakalakeitosta, ja analyyttinen per-

Umberto Eco In Memoriam Romaani The Name of the Rose (1980) teki Ecosta maailmankuulun.

Niko Lempa

1960-luvulla hän oli siirtynyt keskiajan ajattelusseimmille ihmisille ajatus valheesta totuuden sanansaattajana, pikkutar- ta lähemmäs nykypäivää, ja julkaisi 1962 teoksen kasta kopioinnista aitouden muotona, Opera aperta (”Avoin teos”) ja 1968 teoksen La hirviöistä kauneusihanteina tai am- Struttura assenta (”Puuttuva runko”). Seuraavina mattiurheilijoista hirviöinä tuntuu etäiseltä ellei vuosina ja vuosikymmeninä Eco saavutti suuria tiekäsittämättömältä, ja vaatii pitkällistä ja yksityiskoh- teellisiä voittoja. Hänen filosofiansa ja semioottisen taista selittämistä, ennen kuin he tajuavat asian ole- teoriansa keskiössä oli kaksi ajatusta. van näin. Se, että italialainen semiootikko ja filosofi Ensimmäinen oli ajatus tekstien (kerrotun mateUmberto Eco loi vuosikymmenten ajan kansainvä- riaalin) kenttämäisyydestä: tekstiä saattoi lähestyä lisesti arvostettua, uria-aukovaa tutkimusta näistä ja tulkita lähes mistä näkökulmasta hyvänsä. Toinen näennäisistä ristiriitaisuuksista kertoo aivan poikke- oli ilkikurinen ajatus, että semiotiikan piiriin kuuuslaatuisesta älystä ja mielikuvituksesta. luu kaikki se, josta ja jolla voidaan valehdella, sillä Umberto Eco syntyi vuonna 1932 Alessandriassa, valheen kertominen edellyttää väistämättä, että voiPiemonten maakunnassa Pohjois-Italiassa. Nuori daan kertoa myös totuus – negatiivinen totuusarvo edellyttää sitä, että totuusarvo Umberto todisti kuinka Mussolivoidaan ylipäänsä antaa. Econ nin mahtipontinen fasismi ja ItaNähtyään fasismin ajatusta seuraten pystyy näin lian kuningashuone, silloiset vija kuningasvallan ollen erottamaan kielet (joilla ralliset auktoriteetit, paljastuivat romahduksen, on kaikilla oletusarvoisesti proirvokkaaksi farssiksi ja luhistuivat positionaalinen sisältö) puhtaan hänen uskonsa omaan onttouteensa. Sodan jälkeen mekaanisista reaktioista. Eco aloitti akateemisen uransa kesehdottomiin kiajan filosofian parissa, ja väitteli Econ tutkimusala oli erittäiauktoriteetteihin viisikymmentäluvulla Tuomas Aknen monitahoinen, ja käsitteli oli hävinnyt. vinolaisen estetiikasta tohtoriksi. paitsi kieltä myös kirjallisuutta

ja muita taiteita, estetiikkaa, populaarikulttuuria, massaviestintää sekä julkisen sanan retoriikkaa. Hän tutki hyperrealmisia - äärimmäisen pikkutarkkaa tai vaihtoehtoisesti hypertroofisuuteen äityvää jäljentämisen kulttuuria, joka sai alkuperäisteokset näyttämään hiukan nukkavieruilta. Eco myös analysoi ja osin ennakoi modernin, ei-kaupallisen piratismin syntyä 70-luvulla. Hän ei antanut eron anglosaksisen ja mannermaisen filosofian tradition välillä haitata itseään, vaan käytti suvereenisti sekä Hintikan että Barthes’in tekstejä ja ajatuksia oman tutkimuksensa raaka-aineina, sekoittamatta kuitenkaan traditioiden näkökulmia tai pyrkimyksiä toisiinsa. Akateemisen uransa ulkopuolella Eco tuli tunnetuksi kirjailijana, ahkerana esseistinä ja kolumnistina. Hän kirjoitti pohdiskelevia, usein sarkastissävytteisiä tekstejä erityisesti L’Espresso -lehden kolumnipalstalle. Aiheet Econ lyhyissä teksteissä vaihtelivat päivänpolitiikasta arkielämän absurdiuteen, kuten lentokoneiden lehdissä mainostettaviin kalliisiin turhakkeisiin ja hotelliaamiaisten pahaan kahviin.

sen, hänen uskonsa ehdottomiin auktoriteetteihin oli hävinnyt. Toisin kuin suurin osa italialaisista, hän oli kirkosta eronnut agnostikko, piti jalkapalloa tylsänä ja tyhjänpäiväisenä, arvosti nokkahuilumusiikkia, ja esitti tiedeyhteisössä hyvin omapäisiä ja omaperäisiä näkemyksiä. Hän ei antanut näiden eroavaisuuksien tai niiden herättämän kulmakarvojen kohottelun häiritä itseään, ei kumartanut arvovallalle sen itsensä takia tai metsästänyt huomiota tai suosiota, vaan seurasi tietä, jonka oman älynsä valossa näki parhaaksi. ”Mistä olenkaan joskus lukenut, että viimeisellä elämänsä hetkellä, jolloin elämän jokainen pinta on kokemuksen peittämä, ihminen tietää kaiken, salaisuuden, voiman ja kunnian, miksi on syntynyt, miksi kuolee, ja miten kaikki olisi voinut olla toisin. Silloin on viisas. Mutta suurin viisaus sillä hetkellä on, että ihminen tietää ymmärtävänsä liian myöhään. Ymmärtää kaiken silloin kun ei enää ole mitään ymmärrettävää.” - Foucaultin heiluri, Umbert Eco.

Ecolle oli ominaista omaperäisyys, humoristisuus ja partaveitsen terävä äly. Econ kaunokirjallinen tuotanto koostui historiallisista jännitysromaaneista, jotka satirisoivat kuvaamansa aikakauden kirjallisuutta. Nämä romaanit leikittelivät kerronnalla, sisälsivät aina suuren määrän historiallisia ja kirjallisia viitteitä (joista osa oli tietoisen anakronistisia). Kirjat myös käsittelivät tai ainakin sivusivat tarinoissaan toistuvasti ja järjestelmällisesti tiettyä joukkoa aiheita, jotka vanhat lukijat oppivat nopeasti tunnistamaan ja odottamaan. Näitä olivat mm. valaehtelu, semiotiikka, antiikin filosofia, gnostisismi, Piemonte, seksuaalisuus, Pariisi sekä psykoanalyysi ja alitajunta. Ecolle oli ominaista omaperäisyys, humoristisuus ja partaveitsen terävä äly. Niin hänen akateemisessa, populaarissa kuin kertovassa kirjallisuudessaan esille nousee toistuvasti terävä analyysi, viekas ja sävykäs huumori (kyllä, myös akateemisessa kirjallisuudessa!) sekä kerronnallinen virtuositeetti. Eco ei epäröinyt käsitellä hankalia tai muuten monikutkaisia aiheita; hän ei myöskään epäröinyt kääntää vakiintuneita oletuksia ylösalaisin tai puuttua instituutioihin, mikäli tämä vaikutti älyllisesti ja tutkimuksellisesti hedelmälliseltä. Nähtyään fasismin ja kuningasvallan romahduk-

kuvitus opinnäytetöitä käsittelevät tekstit

Minervan Pöllö 2/2016 ilmestyy loppukeväästä. Numeron teema on KIIRE .

itä kiire tuo mieleen, mitä se sinulle merkitsee? Kirjoita, piirrä tai veivaile tietsikalla – Kiire-Pöllöön kyllä mahtuu sisältöä. Beauvoirin ja Elisabeth Pfalzilaisen twiittejä, syvällistä Heidegger-analyysia, yhteiskuntakritiikkiä, formaaliia aikalogiikkaa, Sokrateen instakuvia. Tai ihan mitä tahansa muuta. Kiire-Pöllö ottaaa huomioon ajan hengen. Juttu täytyy olla kulutettavissa ratikkapysäkinvälin aikana tai sillä välin kun myöhässä saapunut luennoitsija käynnistää tietokonetta. Erään kyynistyneen dilemmalaisen sanoin: ”Kukaan nykyään jaksa keskittyä minuuttia kauempaa.” Mikäli sinulla on perusteellisempaa sanottavaa, ei hätää: Jaa juttu osiin, jotka kiireinen voi lukea yksi kerrallaan luppoajan rippeiden ilmaantuessa.

Deadline 15.4.

pakinat

esseet

Vuodet vierivät ja neuronit tuhoutuvat tehokkaat vuoden ovat käsillä, ei kannata hukata hetkeäkään!

aforismit artikkelit

somepäivitykset

Kosketusnäyttöjään tökkivät malttamattomat mediakuluttajat kaivavat maata laatujournalismin alta.

sarjakuvat

Kirjoituskilpailu Järjestämme Kiire-Pöllön yhteydessä kirjoituskilpailun, jonka teema on Filosofian historia yhdessä sivussa.

pilapiirrokset

Lähetä kysymyksesi ja tuotoksesi osoitteeseen janne.karisto@helsinki.fi

proosa

Russellin mukaan Sokrateesta alkanut filosofian historia huipentui brittiläisessä loogisessa empirismissä. Hegelillä oli omat settinsä. Nyt on sinun vuorosi paljastaa intellektuaalihistorian punainen lanka. Riippumaton tuomaristo arvioi kaikki ehdokkaat. Julkaisemme kymmenen parasta. Voittajalle luvassa kirjapalkinto. Pituus: 1800–2000 merkkiä ml. välilyönnit. Tyyli, muoto ja viittauskäytännöt: Ei rajoituksia. Deadline: 15.4. Myöhästyneitä ei hyväksytä mukaan kilpailuun.

kolumnit

runot

Punaisissa valoissa seisomisen ja Alepan kassalla jonottamisen vaihtoehtoiskustannukset hirvittävät.

insta- ja facebooksettiä

kirja-, levy- ja elokuva-arvostelut

Nykyajan hektisyys ahdistaa.

twiitit

Buzzfeed-meininki

top-listaukset

Kirjoituskutsu

PROJEKTISIHTEERI PROJEKTITYÖNTEKIJÄ PROJEKTIASSISTENTTI PROJEKTIAVUSTAJA PROJEKTIJOHTAJA PROJEKTIVASTAAVA PROJECT MANAGER HANKEPÄÄLLIKKÖ HANKESUUNNITTELIJA PROJEKTIASIANTUNTIJA HANKEVASTAAVA PROJEKTIKEHITTÄJÄ PROGRAM COORDINATOR HANKENEUVOJA PROJEKTINEUVOJA PROGRAM MANAGER HANKEASIANTUNTIJA EU-PROJEKTIKOORDINAATTORI HANKEVETÄJÄ PROJECT OFFICER PROJEKTINJOHTAJA EU-HANKEKOORDINAATTORI EU-PROJEKTINEUVOJA HANKEJOHTAJA HANKESIHTEERI ICT-PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ JOHTAJA TOIMINNANJOHTAJA KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ TOIMITUSJOHTAJA PALVELUPÄÄLLIKKÖ TALOUSPÄÄLLIKKÖ KEHITYSPÄÄLLIKKÖ HALLINTOPÄÄLLIKKÖ HALLINTOJOHTAJA TOIMISTOPÄÄLLIKKÖ KOULUTUSPÄÄLLIKKÖ KUNNANJOHTAJA PÄÄSIHTEERI MYYNTIPÄÄLLIKKÖ PÄÄLLIKKÖ MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ YHTEYSPÄÄLLIKKÖ OSASTOPÄÄLLIKKÖ TALOUSJOHTAJA MANAGER KEHITYSJOHTAJA REHTORI YKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ TOIMISTONJOHTAJA HENKILÖSTÖJOHTAJA KAUPUNGINJOHTAJA APULAISJOHTAJA MYYNTIJOHTAJA PERUSTURVAJOHTAJA PANKINJOHTAJA LASKENTAPÄÄLLIKKÖ TUOTEPÄÄLLIKKÖ SOSIAALIJOHTAJA ASIAKASPÄÄLLIKKÖ ASIAKKUUSPÄÄLIKKÖ RAHOITUSPÄÄLLIKKÖ OSASTONJOHTAJA ALUEPÄÄLLIKKÖ YKSIKÖN JOHTAJA OHJELMAPÄÄLLIKKÖ ALUEJOHTAJA JÄRJESTÖPÄÄLLIKKÖ OHJELMAJOHTAJA SENIOR MANAGER SIJOITUSJOHTAJA ASIAKASPALVELUPÄÄLLIKKÖ RYHMÄPÄÄLLIKKÖ DIRECTOR TIETOHALLINTOPÄÄLLIKKÖ KOULUTUSJOHTAJA TOIMIALAJOHTAJA PALVELUESIMIES KEHITTÄMISJOHTAJA KANSAINVÄLISTEN ASIOIDEN PÄÄLLIKKÖ TILASTOPÄÄLLIKKÖ COMMUNICATIONS MANAGER SALES MANAGER PALVELUJOHTAJA SIVISTYSTOIMENJOHTAJA RISKIENHALLINTAPÄÄLLIKKÖ AVOPALVELUNJOHTAJA BUSINESS MANAGER ASIAKKUUSJOHTAJA FINANCIAL MANAGER TEAM LEADER TIETOPALVELUPÄÄLLIKKÖ APULAISTOIMISTONJOHTAJA ALUEKEHITYSPÄÄLLIKKÖ ESIMIES TIETOHALLINTOJOHTAJA

PRODUCT MANAGER JÄRJESTELMÄPÄÄLLIKKÖ AIKUISKOULUTUSPÄÄLLIKKÖ VICE PRESIDENT SIJOITUSPÄÄLLIKKÖ KASSANJOHTAJA VARATOIMITUSJOHTAJA DEVELOPMENT MANAGER SIJOITTAJASUHDEPÄÄLLIKKÖ APULAISKAUPUNGINJOHTAJA INTENDENTTI EDUNVALVONTAJOHTAJA TIIMINVETÄJÄ PAIKALLISJOHTAJA TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ VALMIUSPÄÄLLIKKÖ VUOROPÄÄLLIKKÖ SUUNNITTELUJOHTAJA APULAISTIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ KORVAUSPÄÄLLIKKÖ KANSAINVÄLISTEN ASIOIDEN JOHTAJA OPETUSTOIMENJOHTAJA RATKAISUPÄÄLLIKKÖ TEOLLISUUSNEUVOS OPISKELIJAPALVELUIDEN PÄÄLLIKKÖ LUOTTOPÄÄLLIKKÖ PARTNER YHTEISKUNTASUHDEJOHTAJA YHTEYSJOHTAJA ARVIOINTIPÄÄLLIKKÖ ASSOCIATE EXPERT HANKINTAPÄÄLLIKKÖ AIKUISKOULUTUSJOHTAJA ELINKEINOTOIMENJOHTAJA ELÄKEKÄSITTELYPÄÄLLIKKÖ JAOSTOPÄÄLLIKKÖ JOUKKOLIIKENNEPÄÄLLIKKÖ JULKAISUPÄÄLLIKKÖ KASVATUSJOHTAJA KAUPUNKITUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖ KIRJANPITOPÄÄLLIKKÖ TYÖVOIMANEUVOJA TYÖVOIMAOHJAAJA ASIAKASNEUVOJA ASIAKASSIHTEERI PALVELUNEUVOJA ERIKOISTYÖVOIMANEUVOJA URASUUNNITTELIJA YRITYSNEUVOJA YKSILÖVALMENTAJA REKRYTOINTIKONSULTTI JOHTAVA TYÖVOIMANEUVOJA TYÖELÄMÄVALMENTAJA TYÖVOIMAKONSULTTI TYÖVOIMAKÄSITTELIJÄ TIEDOTTAJA VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ VIESTINTÄJOHTAJA VIESTINTÄKONSULTTI TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ TOIMITTAJA VIESTINNÄN SUUNNITTELIJA COPYWRITER PÄÄTOIMITTAJA TIEDOTUSSIHTEERI VERKKOTOIMITTAJA VIESTINTÄASIANTUNTIJA COMMUNICATIONS SPECIALIST TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ VIESTINTÄKOORDINAATTORI TOIMITUSSIHTEERI KUSTANNUSTOIMITTAJA VIESTINTÄSUUNNITTELIJA VERKKOTIEDOTTAJA MEDIA-ANALYYTIKKO ALUETIEDOTTAJA WEB-TOIMITTAJA INFORMATION DESIGNER COMMUNICATIONS DIRECTOR ERIKOISTOIMITTAJA LEHDISTÖAVUSTAJA MEDIASEURAAJA MEDIASIHTEERI TIEDOTTAJA-TOIMITTAJA VIESTINNÄN TUOTTAJA VIESTINTÄASSISTENTTI VIESTINTÄMARKKINA-ASIANTUNTIJA VIESTINTÄVASTAAVA COMMUNICATIONS OFFICER CORPORATE COMMUNICATIONS MANAGER DIRECTOR OF COMMUNICATIONS PUBLIC RELATIONS EU-ALUETIEDOTTAJA INFORMATIONSANSVARIG JULKAISUTOIMITTAJA HENKILÖSTÖPÄÄLLIKKÖ

HENKILÖSTÖASIANTUNTIJA HR-SPECIALIST TYÖNSUUNNITTELIJA HR-ASIANTUNTIJA HR-KONSULTTI HENKILÖSTÖASSISTENTTI HR-MANAGER HENKILÖSTÖSIHTEERI HENKILÖSTÖNEUVOTTELIJA HR ASSISTANT HENKILÖSTÖKOORDINAATTORI HR-KOORDINAATTORI HENKILÖSTÖN KEHITTÄJÄ HR-KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ HR DIRECTOR HENKILÖSTÖNKEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ HENKILÖSTÖPALVELUPÄÄLLIKKÖ HRD-KONSULTTI HR-SUUNNITTELIJA BUSINESS HR HENKILÖARVIOINTIASSISTENTTI HENKILÖSTÖASIAINHOITAJA HENKILÖSTÖN KEHITTÄMISJOHTAJA HENKILÖSTÖN KEHITYSPÄÄLLIKKÖ HENKILÖSTÖVASTAAVA HR ADMINISTRATOR HR ASSISTENTTI HR- JA VIESTINTÄASIANTUNTIJA HR OFFICER HR PROJEKTIKOORDINAATTORI HR TRAINEE HRM ASIANTUNTIJA HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ HR-PARTNER HR-PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ HRS SYSTEMS SPECIALIST HR-VASTAAVA HUMAN RESOURCES MANAGER ASIANTUNTIJA ERITYISASIANTUNTIJA KONSULTTI ANALYYTIKKO YLIAKTUAARI KANSANEDUSTAJAN AVUSTAJA EKONOMISTI CONTROLLER INFORMAATIKKO ASIAMIES KEHITTÄMISKONSULTTI NEUVONANTAJA ERITYISAVUSTAJA SPESIALISTI HARJOITTELIJA VEROASIANTUNTIJA TEKNOLOGIA-ASIANTUNTIJA CONSULTANT ACCOUNT MANAGER SIJOITUSASIANTUNTIJA PÄÄEKONOMISTI ELÄKEASIANTUNTIJA TIETOASIANTUNTIJA SALKUNHOITAJA ERIKOISASIANTUNTIJA PALVELUASIANTUNTIJA VEROTARKASTAJA EDUSKUNTA-AVUSTAJA EU-ASIANTUNTIJA SENIOR CONSULTANT JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJA RATKAISUASIANTUNTIJA EDUNVALVOJA VAKUUTUSASIANTUNTIJA LIIKKEENJOHDON KONSULTTI JOHTAVA ASIANTUNTIJA ASSISTANT CONTROLLER TEKNINEN ASIANTUNTIJA FINANCE CONTROLLER AKTUAARI VALMENNUSKONSULTTI JUNIORKONSULTTI KEHITYSYHTEISTYÖN ASSISTENTTI INFORMATION SPECIALIST RISKIANALYYTIKKO TYÖMARKKINA-ASIAMIES BUSINESS CONTROLLER CRM-ANALYYTIKKO JOHTAVA KONSULTTI EDUNVALVONTASIHTEERI TIEDEASIANTUNTIJA SIJOITUSNEUVOJA RESEARCH-KONSULTTI TIETOKANTA-ASIANTUNTIJA EU-AVUSTAJA TIETOPALVELUASIANTUNTIJA TALOUSNEUVOJA PÄÄANALYYTIKKO

LAINANHOITAJA APPLICATION SPECIALIST RAHOITUSASIANTUNTIJA YLEINEN EDUNVALVOJA MUUTOSTURVA-ASIANTUNTIJA JOHTAVA KEHITTÄMISKONSULTTI TUOTEKEHITTÄJÄ ERITYISOHJAAJA ANALYYSIKEHITTÄJÄ AVAINASIAKASPÄÄLIKKÖ CHIEF DEALER CLIENT MANAGER CUSTOMER SERVICE ADVISOR DATA MANAGER ELINKEINOASIAMIES ELINKEINOPOLIITTINEN ASIANTUNTIJA JÄRJESTÖOHJAAJA KORKEAKOULUHARJOITTELIJA KOULUTUSVASTAAVA KULUTTAJAOIKEUSNEUVOJA LASKENTA-ASIANTUNTIJA LASKENTAEKONOMI MARKET SPECIALIST OHJELMA-ASIANTUNTIJA PALVELUVASTAAVA PROGRAMME ANALYST PROGRAMMER RAKENNERAHASTOASIANTUNTIJA RECRUITMENT SPECIALIST REKRYTOIJA SENIOR ADVISOR SENIOR SPECIALIST SOPIMUSTOIMITSIJA SOVELLUSASIANTUNTIJA TALOUSASIANTUNTIJA TEAM ASSISTANT TOIMINNANOHJAAJA TUOTEASIANTUNTIJA TYÖMARKKINA-ANALYYTIKKO VAHINKOASIANTUNTIJA VARAINHOITAJA VASTAAVA VIENTIASSISTENTTI YRITYSASIANTUNTIJA YRITYSKONSULTTI YLITARKASTAJA TARKASTAJA NEUVOTTELEVA VIRKAMIES ULKOASIAINSIHTEERI SISÄINEN TARKASTAJA TULLIYLITARKASTAJA ESITTELIJÄ NOTAARI KUNNANSIHTEERI VEROSIHTEERI LÄHETYSTÖNEUVOS KANSANEDUSTAJA APULAISTARKASTAJA ALKOHOLITARKASTAJA KAUPALLINEN NEUVOS MINISTERI RIKOSTARKASTAJA VEROVALMISTELIJA KOULUTUSTARKASTAJA LAINSÄÄDÄNTÖNEUVOS TARKASTUSNEUVOS FINANSSINEUVOS FIRST SECRETARY JOHTAVA TULOKSELLISUUSTARKASTAJA KAUPUNGIN KAMREERI KAUPUNKITARKASTAJA LUOTONVALVOJA TALOUSTARKASTAJA TULLITARKASTAJA TULLIVEROTARKASTAJA VALMISTELIJA VALTIOSIHTEERI ALIVALTIOSIHTEERI AVUSTAVA ULOSOTTOMIES HALLINTOVIRKAMIES LEHTORI OPETTAJA KOULUTTAJA TUNTIOPETTAJA KOULUKURAATTORI AMANUENSSI OHJAAJA OPINTO-OHJAAJA YLIOPETTAJA YLIOPISTONLEHTORI LUOKANOPETTAJA YLIASSISTENTTI OPETUSNEUVOS KURAATTORI ERITYISOPETTAJA LASTENTARHANOPETTAJA

OHJAAVA OPETTAJA OPPILAANOHJAAJA VERKKOPEDAGOGI YLIOPISTO-OPETTAJA ERITYISLUOKANOPETTAJA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ ERITYISSOSIAALITYÖNTEKIJÄ LASTENVALVOJA KUNTOUTUSSOSIAALITYÖNTEKIJÄ SOSIAALISIHTEERI KRIISITYÖNTEKIJÄ KUNTOUTUSASIANTUNTIJA PSYKOLOGI SOSIAALIPSYKOLOGI OSASTONHOITAJA SOSIAALIOHJAAJA PERHENEUVOJA LÄÄNINSOSIAALITARKASTAJA SOSIAALIASIAMIES KUNTOUTUSNEUVOJA JOHTAVA SOSIAALIOHJAAJA KOULUAVUSTAJA KUNTOUTUSSIHTEERI PERHETYÖNTEKIJÄ POTILASASIAMIES TUKIHENKILÖ KANSAINVÄLISTEN ASIOIDEN SIHTEERI JÄRJESTÖSIHTEERI OPINTOSIHTEERI FINANSSISIHTEERI TALOUSSIHTEERI OPINTONEUVOJA TILINTARKASTAJA KOULUTUSSIHTEERI TIETOPALVELUSIHTEERI SOSIAALIPOLIITTINEN SIHTEERI KAUPUNGINSIHTEERI ALUESIHTEERI POLIITTINEN SIHTEERI MAAKUNTASIHTEERI KAUPALLINEN SIHTEERI KEHITYSPOLIITTINEN SIHTEERI TULLISIHTEERI KANSLIASIHTEERI VIENTISIHTEERI OPINTOTUKISIHTEERI KOULUTUSPOLIITTINEN SIHTEERI YMPÄRISTÖSIHTEERI ASUNTOSIHTEERI APULAISVEROSIHTEERI ARKISTONHOITAJA KEHITYSYHTEISTYÖSIHTEERI KOULUSIHTEERI KULTTUURISIHTEERI KURSSISIHTEERI OPINTOASIAINSIHTEERI PAKOLAISSIHTEERI PÖYTÄKIRJASIHTEERI REKISTERISIHTEERI TIEDESIHTEERI TILASTOSIHTEERI TOIMIALASIHTEERI ALUEKEHITYSSIHTEERI APULAISKAUPUNGINSIHTEERI AVUSTUSPOLIITTINEN SIHTEERI ELATUSTURVASIHTEERI ELINKEINOSIHTEERI HANKINTASIHTEERI JAOSTOSIHTEERI TUTKIJA ERIKOISTUTKIJA TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ PROJEKTITUTKIJA TOHTORIKOULUTETTAVA TUTKIJAKOULUTETTAVA TUTKIMUSAVUSTAJA TUTKIMUSASSISTENTTI TUTKIJATOHTORI TUTKIMUSSIHTEERI PROFESSORI TUTKIMUSKOORDINAATTORI TUTKIMUSJOHTAJA TILASTOTUTKIJA TUTKIMUSAPULAINEN MATEMAATIKKO TILASTOTIETEILIJÄ BIOSTATISTIKKO BIOSTAATIKKO TUTKIMUSAMANUENSSI VANHEMPI TUTKIJA MARKKINATUTKIJA TUTKIMUSKONSULTTI TUTKIMUSASIAMIES YRITYSTUTKIJA HELSINGIN KAUPUNKI

TILASTOKESKUS TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS THL ULKOASIAINMINISTERIÖ TAMPEREEN YLIOPISTO NOKIA OYJ TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ TURUN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI ESPOON KAUPUNKI ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO AALTO-YLIOPISTO TURUN YLIOPISTO SISÄASIAINMINISTERIÖ EDUSKUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ VANTAAN KAUPUNKI NORDEA PANKKI SUOMI OYJ MAAHANMUUTTOVIRASTO OIKEUSMINISTERIÖ VALTIOVARAINMINISTERIÖ KEVA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO TYÖTERVEYSLAITOS ELÄKETURVAKESKUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OP-POHJOLA LAPIN YLIOPISTO TAPIOLA-RYHMÄ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO VALTIOKONTTORI HELSINGIN TE-TOIMISTO SUOMEN KUNTALIITTO SUOMEN PUNAINEN RISTI TULLIHALLITUS PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT UUDENMAAN ELY-KESKUS VALTIONEUVOSTON KANSLIA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ PIRKANMAAN ELY-KESKUS OULUN KAUPUNKI TURUN AMMATTIKORKEAKOULU VAASAN YLIOPISTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI/HUS ACCENTURE OY IF VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ OY KESKINÄINEN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ VARMA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ LIIKENTEEN TURVALLISUUSVIRASTO TRAFI MANPOWER OY VALTION TEKNILLINEN TUTKIMUSKESKUS ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ILMARINEN ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO KUNTOUTUSSÄÄTIÖ OPETUSHALLITUS SUOMEN AKATEMIA RAHA-AUTOMAATTIYHDISTYS TELIASONERA OYJ VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS POHJOLA PANKKI OYJ TEKNOLOGIAN KEHITTÄMISKESKUS TEKES VAASAN KAUPUNKI VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS ITELLA OYJ JOENSUUN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KUOPION KAUPUNKI LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU SAMPO PANKKI OYJ SVENSKA HANDELSHÖGSKOLAN TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETO FINLAND OY ULKOPOLIITTINEN INSTITUUTTI ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ ELÄKE-FENNIA KUNTOUTUSKESKUS PETREA MAASEUTUVIRASTO MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO PORIN KAUPUNKI RIKOSSEURAAMUSLAITOS SALON KAUPUNKI TAMPEREEN TE-TOIMISTO CIMO KANSAINVÄLISEN LIIKKUVUUDEN JA YHTEISTYÖN KESKUS JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY KEPA SOK UUDENMAAN VEROVIRASTO ÅBO AKADEMI ELISA OYJ INVALIDILIITTO RY METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU METSÄNTUTKIMUSLAITOS

SUOMEN PANKKI SVENSKA SOCIAL- OCH KOMMUNALHÖGSKOLAN TALOUSTUTKIMUS OY AKTIA PANKKI OYJ CISION FINLAND OY HÄMEEN ELY-KESKUS HÄMEENLINNAN KAUPUNKI ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KOUVOLAN KAUPUNKI LOGICA SUOMI OY NURMIJÄRVEN KUNTA POHJOLA VAKUUTUS OY SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS SYKE VALTION TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS VEROHALLITUS VR-YHTYMÄ OY A-KLINIKKASÄÄTIÖ ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS KIRKKONUMMEN KUNTA LAHDEN KAUPUNKI PLAN SUOMI SÄÄTIÖ POLIISIAMMATTIKORKEAKOULU PRICEWATERHOUSECOOPERS OY SATAKUNNAN ELY-KESKUS SUOMEN ITSENÄISYYDEN JUHLARAHASTO SITRA TURUN TE-TOIMISTO VARSINAIS-SUOMEN LIITTO VÄESTÖREKISTERIKESKUS AKAVA RY DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU (DIAK) ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO ETERA - KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ FINNAIR OYJ INNOLINK RESEARCH OY KPMG OY AB KULUTTAJATUTKIMUSKESKUS LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU ORION PHARMA OYJ OULUN SEUDUN TE-TOIMISTO PIRKANMAAN LIITTO POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS RAUTARUUKKI OYJ SEURE HENKILÖSTÖPALVELUT OY SUOJELUPOLIISI TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ DELOITTE OY ESPOON TE-TOIMISTO FINPRO RY HANDELSBANKEN HAUS KEHITTÄMISKESKUS OY HYVINKÄÄN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS KOKKOLAN KAUPUNKI LASTENSUOJELUN KESKUSLIITTO LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU LIIKENNEVIRASTO LOUNAIS-SUOMEN AVI METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA NET EFFECT OY NOKIA SIEMENS NETWORKS PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PELASTAKAA LAPSET RY POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS PORVOON KAUPUNKI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLO KUNTAYHTYMÄ RAMBOLL MANAGEMENT CONSULTING SAK - SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJES SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN LUPA- JA VALVONTAVI VALVIRA TAMPEREEN AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKES ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO FINAVIA OYJ FUJITSU SERVICES OY HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULU HELSINGIN DIAKONISSALAITOS HELSINGIN OP PANKKI OYJ KESKUSRIKOSPOLIISI KIRKON ULKOMAANAPU LIEDON KUNTA LUOTTOKUNTA METSÄLIITTO MUSTASAAREN KUNTA OULUN YLIOPISTO PIETARSAAREN KAUPUNKI - STADEN JAKOBSTAD ROVANIEMEN KAUPUNKI SIPOON KUNTA TNS GALLUP OY TURUN KAUPPAKORKEAKOULU

Me tunnemme yhteiskuntaosaajien työelämän. Jos tarvitset tukea tai neuvoa, me palvelemme. Liity jäseneksi. www.yhteiskunta-ala.fi

“Power’s not given to you. You have to take it.”

“Power and violence are opposites; where the one rules absolutely, the other is absent. Violence appears where power is in jeopardy, but left to its own course it ends in power’s disappearance.”

– Beyoncé

“Poliittinen valta kasvaa kiväärin piipusta.”

– Hannah Arendt

– Mao Zedong

“Näin asetan koko ihmiskunnan yleiseksi taipumukseksi jatkuvan ja rauhattoman vallanhalun, uudelleen ja uudelleen, päättyen vasta kuolemassa.” – Thomas Hobbes