Hulluakin hullummat joukkuelajit

Teksti: Matti Mäkelä ◆ Kuvitus: Ulriikka Lipasti ???

Hulluakin hullummat

joukkuelajit

Jääkiekko on Suomen ylivoimaisesti suosituin joukkuelaji, joka on melko tai täysin tuntematon suurelle osaa planeettamme asukkaista. Sama pätee isoon joukkoon eri kansakuntien rakastamia lajeja, joita on vaikea ymmärtää fani- tai kansallisen kuplan ulkopuolelta.

Kriketti on jalkapallon jälkeen maailman suosituin ja harrastetuin urheilulaji, joka jakaa ihmiskunnan kahteen leiriin: niihin, jotka rakastavat sitä, ja niihin, jotka eivät pysty käsittämään, mitä pelissä edes yritetään tehdä. Krikettikuplan ulkopuolisille säännöt ovat monimutkaisia ja lajista ymmärretään lähinnä se, että viisi päivää kestävät ottelut keskeytyvät vähän väliä teetaukojen takia. Tässä valossa Vantaan Sanomien kesäksi 2021 suunniteltujen mutta koronan takia peruttujen kriketin MM-karsintojen ennakkojutun (17.4.2021) kommenttia täytynee pitää retorisena: ”Krikettiväen on vaikea ymmärtää, miksi suomalaisen urheilukansan on vaikea ymmärtää krikettiä.”

Baseballin idean ymmärtäminen on sen sijaan ainakin pesäpalloon tottuneille suomalaisille helppoa. Hämmennystä aiheuttaa se, että pelissä ei tunnu tapahtuvan mitään, kun valtaosa lyöjistä ei osu palloon ja tauot ovat pitkiä ja usein toistuvia. Amerikkalaisessa urheilukulttuurissa tämä ei toki välttämättä ole huono asia, koska monille katsojille olut ja grilliruoka ovat paljon peliä tärkeämpiä. ”En ole koskaan ymmärtänyt kuinka tylsä tämä peli on”, kivahti Homer Simpsonkin yrittäessään katsoa baseball-ottelua olutlakkonsa aikana.

Jotakin baseballissa täytyy kuitenkin olla, koska se on kansallisurheilun asemassa niinkin erilaisissa maissa kuin Yhdysvallat, Japani ja Kuuba. Heikommin maailmanvalloitus on onnistunut australialaiselta jalkapallolta, joka on jäänyt täysin rugby-serkkunsa jalkoihin: emämaansa lisäksi aussifutis on ykköslaji ainoastaan Naurun saarivaltiossa. Lajin seuraamista siihen vihkiytymättömälle vaikeuttaa kentän malli (soikio), koko (pituus voi olla jopa 185 metriä), pistelasku ja paitsion puuttuminen.

Irlantilaisten rakastaman hurlingin juuret ovat

paikallisten mukaan tiukasti maan rikkaassa mytologiassa. Ulkopuolisen silmissä laji näyttää siltä, että pelaajat huitovat valtavilla puunuijilla ilmassa pientä palloa, johon osutaan harvemmin kuin vastustajan päähän. Lajin voisikin ajatella ammentavan enemmän irlantilaisesta juomakulttuurista kuin taruista.

Omituisten pallopelien Graalin malja löytyy kuitenkin Englannista. Elitistisen Eton Collegen poikakoulun Wall Game on niin vaikea, että sen vuosittaisessa huipennuksessa, Saint Andrew’n päivän ottelussa on viimeksi tehty maali vuonna 1909 (normaalipeleissä maaleja syntyy sentään noin kymmenen vuoden välein). Sitä, miksi peliä ei pelata missään Etonin ulkopuolella, ei tarvinne tämän tarkemmin perustella.

Etonissa pelaamista sen sijaan jatketaan seuraavaa maalijuhlaa odotellessa. Tiettävästi kyseistä peliä ovat pelanneet myös pääministerit David Cameron

ja Boris Johnson, joten ehkä – Wellingtonin herttuan kuuluisaa Waterloon taistelua koskevaa lausuntoa muuntaen – ”Brexit-sekoilu rakennettiin Etonin pelikentillä”.

Lopuksi vielä realitycheck.

Wall Gamen vuosittaisessa huipennuksessa, Saint Andrew’n päivän ottelussa on viimeksi tehty maali vuonna 1909. Moni suomalainen uskoo jääkiekon olevan yksinkertainen peli, jota pystyy seuraamaan ensikertalainenkin tuntematta edes lajin sääntöjä. Suomen krikettiliiton puheenjohtaja Andrew Armitage on toista mieltä. Hän kertoi jo aiemmin mainitussa Vantaan Sanomien jutussa olleensa kerran jääkiekko-ottelussa: ”En pystynyt seuraamaan ”pikkumustaa”. Peli päättyi 6–4. En nähnyt yhtään maalia. Enkä ymmärtänyt, miksi kaksi pelaajaa alkoi yhtäkkiä nyrkkeillä keskenään.” F

info

Jääkiekon SM-liiga alkaa 9.9.