Luolamiesten parissa

Jarmo Teinilä työskenteli trukkikuskina Turun telakalla ja kirjoitti siitä kirjan.

– Kun menin töihin telakalle, ymmärsin heti, että tästä on kirjoitettava. Tunnen hyvin monenlaisia ihmisiä, mutta siellä kaikki se luolamiestouhu meni heittämällä yli. Posket punaisina kirjoittelin niitä juttuja ylös, kertoo turkulainen, nyttemmin tamperelaistunut, kirjailija-trukkikuski Jarmo Teinilä, jonka uusin kirja, Maailmankahva, siis sijoittuu telakalle.

Teinilä on valmistunut Turun yliopistolta kirjallisuustieteilijäksi, mutta tehnyt aikuisikänsä ns. oikeita töitä, ennen kaikkea ajanut trukkia. Tämä työläiskokemus on poikinut jo kaksi kirjaa. Edellinen kirja kertoi puhallintehtaasta ja kolmattakin jo pukkaa, sen miljöö on viinavarasto, jossa Teinilä on niin ikään työskennellyt.

Työläispohja on ilmeisen hyvä pohja kirjoille? – Hyvä neuvo on, että kirjoita siitä mistä tiedät. Tämä oli minulle läheinen aihe, ja sitä paitsi telakalla riittää suuria persoonia. Sanoisin, että siellä 90 prosenttia ihmisistä on romaanihenkilöitä.

Jyrkät hierarkiat Sinänsä Teinilä koki, että telakka oli hyvä työpaikka, palkkakin on ammattimiehelle hyvä: – Mutta on se erikoinen paikka, vihamielisyyttä muita kohtaan on eri porukoilla paljon. Palkkaerot ovat suuria riippuen siitä mistä päin on, tai millaisella sopimuksella työskentelee. Hierarkia on niin ikään suurta. Se menee kansallisuuksien mukaan – suomalaiset ja saksalaiset ovat ylimpänä – mutta myös firmojen mukaan. Jos on Meyerin haalarit yllä, on sheriffi, muut ovat lainsuojattomia. Itään päin kun mennään, niin siitä sitten tulee sitä b-luokan porukkaa. Tai etelään: Välimeren maiden ihmiset ovat puheissa etelänpellejä, Teinilä kertoo.

Yksi kummastuksen aihe oli, kuinka telakalla aika on täysin jämähtänyt: – Kun siellä pimeässä nurkassa istuttiin tauolla, niin kukaan ei olisi voinut arvata millä vuosikymmenellä ollaan. Ja tietenkin kun siellä on luolamiehiä kauhea määrä, niin tuleehan jo siitäkin konflikteja. Telakka on kuin nuijien miesten olympialaiset. Harvalla työpaikalla on niin paljon naamatatuointeja.

Maailmankuvien törmääminen on kirjassa se juttu.

Mäki kuin mäki Teinilä kertoo, että usein arjen tilanteet olivat täysin absurdeja ja sellaisia, joita ei voisi olla missään muualla: – Kerran kävi niin, että kun virolainen vitsaili venäläisistä, niin siihen tuli suomalainen pomo, joka alkoi pilkata tätä virolaista sanoen, että tehän olette itsekin ryssiä ja teki apinaliikkeitä. Eikä kukaan reagoinut siihen mitenkään. Sama juttu oli taukokopissa: vaikka jutteli kuinka älyttömiä tahansa, niin ketään ei kiinnostanut.

Miten akateeminen ihminen sitten otettiin siellä vastaan? – Kun kuultiin, että olen valmistunut yliopistosta, joku sanoi että ai oikein Yliopistonmäeltä, yleensä tänne tullaan enemmänkin Kakolanmäeltä.

Maailmankuvat törmäävät Vaikka Maailmankahva-kirjassa – nimi viittaa telakan suureen nosturiin – on paljon toinen toistaan hersyvämpiä tyyppejä, niin kirjan teema on kuitenkin toisaalla: – Maailmankuvien törmääminen on kirjassa se juttu. Minua ärsyttää se, kuinka esimerkiksi somessa ollaan omissa poteroissa ja valitaan faktatkin sen mukaan, mikä sattuu sopimaan omaan maailmankuvaan. Ei kuunnella muita, vastapuolta. Kovin monet asiat tuntuvat olevan kauhean mustavalkoisia, mutta entä jos onkin niin, että kaikki on vain harmaata? Kirjassa sitten testataan erilaisia maailmankuvia niitä kuitenkaan sen kummemmin arvottamatta.

Itse kirjoitusprosessi oli erikoinen: – Olin hyvin syvällä siinä kirjan maailmassa. Piti aina oikein keskittyä kun lähti ulos, että oli varmasti muistanut laittaa vaatteet päälle, kun tuli niin hajamieliseksi.

Entä menisikö kirjailija takaisin telakalle, jos pyydettäisiin? – En. F

info

Jarmo Teinilä: Maailmankahva, 2021 Warelia