© Lasse Honkanen ja Tuija Rikala ISBN 978-952-202-893-8 Myllylahti Oy Espoo 2018 Painettu EU:ssa
Yllättävä matka
O
lin menossa parhaan kaverini Pörren luokse, kun tapasin kadulla pappa Hulpion. − Kas Elmerihän siinä! Päivää! sanoi pappa ja nosti hattuaan. − Oletko menossa tapaamaan Birgitiä? − Terve, sanoin minä. − Ajattelin kysyä Pörreltä, voitaisko me hyppiä trampoliinilla. Pappa Hulpio on Pörren isoisä. Pappa sanoo minua Elmeriksi, joka on oikea nimeni. Tavallisesti minua sanotaan Empuksi. Pörrekin on oikeasti Birgit. Pörre asuu ihan meidän naapurissa. Kun menee pensasaidan raosta ja hyppää ojan yli, niin on jo Pörren pihassa. Pörren äiti ei tykkää siitä, että kuljen niitten takapihalla. Siksi olin menossa etuoven kautta. Pappa Hulpiolla on melkein aina hienot vaatteet ja hattu päässä. Pappa on hirmu kohtelias. Isä sanoo, että pappa Hulpio on oikea vanhan ajan herrasmies. Puurosen Uffe-koiraakin pappa tervehtii hattua nostamalla. Uffe onkin niin mukava, että sitä kannattaa tervehtiä kohteliaasti. − Jaha, jaha, vai olet menossa trampoliinilla hyppimään, jatkoi pappa. − Muuten, paljon kiitoksia viimeisestä. Meillä oli oikein 5
hauskaa teidän pihajuhlissanne. − Meilläkin oli hirmu kivaa. Semmoisia juhlia voisi olla muulloinkin. Ja oli kivaa, että sait rillisi takaisin. − Jaha, jaha, ihan totta! Olenkin ruvennut pitämään laseistani parempaa huolta. Minulla on povitaskussa tällainen kotelo, jossa pidän niitä. Meillä oli vähän aikaa sitten pihajuhlat. Ne alkoivat ihan vahingossa, mutta kaikilla oli mukavaa. Papalla oli silmälasit hukassa koko kesän ja ne löytyivät meidän juhlissa. Pörre on kertonut, että pappa hukkaa lasinsa usein. Pappa otti kotelon taskustaan ja aukaisi sen. − Oho, tämähän on tyhjä! hämmästeli pappa. − Mihinkähän minä ne lasit olen laittanut? Pappa alkoi hädissään taputella taskujaan. − Nehän on sinulla päässä! minä sanoin. − Jaha, niinpäs onkin, kuinkas minä nyt noin. Taisin laittaa ne päähäni, kun katselin läheltä perhosia tuolla puistossa. Minä tarvitsen laseja niin harvoin. Pappa näytti nololta ja laittoi lasit koteloon ja kotelon povitaskuun. Sitten se seisoi vähän aikaa hiljaa ja mietti jotain. − Mutta kuulehan, sain hyvän ajatuksen! Tyttäreni perhe tulee meidän huvilalle ensi viikonloppuna. Sinähän voit tulla heidän mukanaan Birgitin seuraksi. Hän pitää sinusta suuresti ja valittaa aina, ettei huvilalla ole ketään kavereita. − Tarkoititko, että tulisin Pörren kanssa teidän mökille? − Jaha, enkö minä niin sanonut? Sinun pitää vain kysyä kotoa lupa, minä kerron Birgitin kotona. 6
− Kiitos, tulen hirmu mielelläni. Jos vain saan luvan. Heippa! Käännyin saman tien ja juoksin kotiin. Isältä en voisi vielä kysyä, kun se oli töissä kaupungissa, mutta äiti istui keittiössä ja teki etätöitä tietokoneella. − Äiti, me mennään Pörren kanssa Hulpioitten mökille! huusin heti ovelta. − Ai mitä te teette? kysyi äiti. − Menen Pörren perheen kanssa Hulpioitten mökille. Pappa Hulpio pyysi. Äiti nosti silmänsä ruudusta ja katseli minua. − Tuliko mieleesi, että meilläkin on siihen jotain sanottavaa? − Joo, lupaahan tulinkin pyytämään. − Mitä Pörren vanhemmat sanoivat asiaan? − Emmä tiedä, vastahan me papan kanssa puhuttiin. Se meni kertomaan niille. − No, minun puolestani saat mennä, enkä luule isälläkään olevan mitään sitä vastaan. Mutta pitää vielä neuvotella Pörren vanhempien kanssa. Voihan olla, etteivät he halua sinua mukaansa. − Pörre ja Juha ainakin haluaa. Juha on Pörren isä ja hirmu kiva. Mutta Pörren äiti haluaisi, että Pörre leikkii enemmän tyttöjen kanssa. Ovikello pärähti ja siellä oli Pörre hengästyneenä ja naama punaisena. − Pappa sanoi, että se pyysi sinua mukaan mökille ja äitikin antoi jo luvan! Sinne on hirmu pitkä matka ja se on meren rannalla ja meillä on siellä hirmu kivaa. Ja muista ottaa uikkarit 7
mukaan. Me käydään joka aamu uimassa, Pörre selitti ennen kuin minä ennätin sanoa mitään. − Kas terve Pörre, sanoi äiti. – Kaikki näkyvät jo päättäneen, että Emppu lähtee. − Koska me lähdetään? minä kysyin. − Pappa ja mummo lähtee jo tänään, me lähdetään ylihuomenna heti aamusta. − Puhun asiasta vielä Pörren äidin kanssa, sanoi äiti. − Minä ainakin olen valmis vaikka jo tänään! sanoin minä. − Joka ei ole aamulla yhdeksän aikaan valmis lähtemään, saa jäädä koko reissusta, sanoi Pörren isä Juha, kun kyselin matkasta. Niinpä minua jännitti kovasti, jaksanko herätä ajoissa. Nukuin huonosti ja kun lähtöaamuna heräsin oikeasti, oli ihan valoisaa. Ihmettelin miten pitkään äiti ja isä nukkuvat. Pomppasin ylös ja vedin vaatteet päälle ja menin niitä herättelemään. Äiti ja isä olivat ihan unessa eikä isä meinannut herätä millään, vaikka kuinka tönin. Viimein isä heräsi ja katsoi kelloa. − Mikä hätänä, kellohan ei ole vielä kuuttakaan. Ja miksi sinulla on jo vaatteet päällä? − Juha sanoi, että jos en ole ajoissa valmis, jään kyydistä. − Voi poika hyvä, voit nukkua vielä pitkään ihan rauhassa! Puin yöpuvun uudelleen ja kävin nukkumaan. − Emppu, äkkiä ylös! Kello on jo puoli yhdeksän, herätyskello ei soinut! 8
Isä ravisteli minua käsivarresta. Minua nukutti hirmu paljon, enkä olisi millään halunnut nousta. Sanoin, etten lähde minnekään, haluan vain nukkua. Isä ei piitannut, vaan kantoi minut aamupesulle. Piristyin siellä sen verran, että jaksoin kävellä keittiöön. Söin äidin äkkiä tekemää puuroa ja join lasin maitoa. Äiti hääri ympärilläni ja isä ajoi partaansa ja kiskoi vaatteita päälleen yhtä aikaa. Sillä oli työpäivä ja se oli myöhässä, kun me nukuttiin niin pitkään. Onneksi minulla oli kaikki pakattu valmiiksi. Minun ei tarvinnut muuta kuin syödä ja pukea ja ottaa reppu. Isä pörrötti tukkaani ja halasi minua ja sanoi, että yrittäisin olla ihmisiksi. Sitten isä paineli ulos ja lähti juoksemaan bussipysäkille. Halasin vielä äitiä ja kipaisin ojan yli Pörren pihaan. Pörren perheen auto oli niitten autotallin edessä ja Juha oli pakkaamassa tavaraa. − Terve Emppu. Ei sinun olisi vielä kannattanut tulla. Tässä menee vielä ainakin tunti, ennen kuin ollaan valmiita. − Sinähän sanoit, että jos ei ole autossa yhdeksältä, jää pois kyydistä! Juha nauroi ja iski silmää. − Kuulehan Emppu, kun haluan lähteä kymmeneltä, sanon että yhdeksältä. Sen verran minä olen elämästä oppinut. Kannattaa sinunkin pitää mielessäsi! Minä tuumin, että aikuiset ovat sitten outoja. En kuitenkaan sanonut mitään. − Miksei sinun tartte mennä tänään töihin niin kuin minun isän? minä vielä ihmettelin. − Minulla on tänään vapaapäivä, selitti Juha. 9
Koska oli vielä aikaa, menin tervehtimään Puurosen Uffea. Me asutaan Kukkapellossa. Se ei tarkoita, että me asuttaisiin jossain pellossa, vaan Kukkapelto on kaupunginosa. Minusta se on maailman paras paikka asua. Niin Pörrekin aina sanoo. Uffe Puuronen taas on maailman mukavin koira. Se varastettiin kerran, mutta me löydettiin se. Puurosen pihassa setä pesi autoa ja täti laittoi pyykkiä kuivumaan. − Mepä mennään Pörren kanssa Hulpioitten mökille meren rantaan, kerroin niille. − Siitä tulee varmasti mukava reissu, sanoi Puurosen setä ja ruiskutti vettä auton kylkeen. Puurosen täti sanoi, että minun pitäisi olla veneessä varovainen. Se rupesi kertomaan jostain sukulaisesta, joka oli lähtenyt merelle kalaan ja melkein hukkunut. Täti on kova puhumaan. Oli vaarana, että jäisin koko matkasta, jos jäisin kuuntelemaan. Enkä oikein halunnut kuulla tädin juttua. Niinpä sanoin, että minun on jo mentävä. − Me ei nähdä vähään aikaan, sanoin vielä Uffelle. − Uff-uff! sanoi Uffe. Se varmasti ymmärsi mitä sanoin! Sitten menin kiireesti kotiin ja söin kunnolla ja leikin vielä vähän aikaa meidän Kutri-kissan kanssa. Kymmeneltä olin taas Pörren pihassa. Äiti tuli mukaan. Auto oli pakattu ja Pörre istui takapenkillä. Äiti halasi vielä minua, ja sitten kipusin Pörren viereen ja laitoin turvavyön kiinni. Meillä oli sellaiset lastenistuimet, että me oltiin vähän korkeammalla 10
ja nähtiin paremmin ulos. − Missä muut on? minä kysyin. − Äiti ja Ingrid eivät ole vielä valmiita, ja isä on hoputtamassa. Toisetkin tulivat pihalle, ja Juha laittoi viimeiset tavarat peräkonttiin. Ingrid laitettiin eteen lasten turvaistuimeen, ja Margit eli Pörren äiti istui takapenkille meidän kanssa. − Onko nyt kaikki valmista? kysyi Juha. − Kyllä minun puolestani, Margit vastasi. Me vilkutettiin äidille ja Puurosen sedälle ja Uffelle. Minusta matkassa on melkein hauskinta se, kun lähdetään. Ei aina edes muista, mihin ollaan menossa. Junassakin tuntuu aina jännältä silloin, kun se lähtee liikkeelle. Sekin oli hirmu jännää, että olin eka kertaa lähdössä johonkin ilman äitiä tai isää. Katselin tuttuja Kukkapellon katuja auton ikkunasta. Sitten käännyttiin isolle tielle ja pian kaikki alkoi näyttää vieraalta. − Tuolla me ollaan käyty! Pörre sanoi ja osoitti yhtä hirmu isoa taloa. Se oli varmaan joku kauppa. − Me ostettiin sieltä synttärilahja yhdelle Emilialle. − Ai niin ja Emilia ei tykännyt yhtään lahjasta, minä muistin. Pörre ei sanonut siihen mitään, ja minä katselin ulos. Alkoi näkyä peltoja ja metsiä. − Hei, tuolla on lehmiä! huomasi Pörre. Ihan tien vieressä pellolla köllötti monta isoa lehmää. − Lehmät märehtivät, sanoi Juha. − Se tarkoittaa, että ne syövät ruohoa ja tekevät siinä samalla maitoa. Tiedättekö muuten, että lehmällä on neljä mahaa? 11
Juha varmaan juksasi. Eihän kellään voi olla neljää mahaa. Mihin ne edes mahtuisi? − Tuo on ihan totta, sanoi Pörren äiti. − Muistan koulusta, että mahat ovat verkkomaha, juoksutusmaha, satakerta ja pötsi. − Nyt sinä kyllä narraat! sanoi Pörre. − Keksit vain itse kummia mahan nimiä. − Kyllä äiti ihan totta puhui, Juha selitti. − Ruoho menee kaikkien mahojen läpi. − Yäk! Minä ainakin juon vain kaupan maitoa, sanoi Pörre. Isä on joskus kertonut, että lehmän maitoa se kaupan maitokin on, mutta en viitsinyt ruveta asiaa selittämään. Me nähtiin taas paljon peltoja ja lehmiä ja hevosiakin. − Nuo isot koneet pelloilla ovat leikkuupuimureita. Niillä korjataan viljaa, selitti Juha. − Minkä takia viljaa korjataan? Pörre kysyi. − Onko siinä jotain vikaa? − Sitä vain sanotaan korjaamiseksi. Se tarkoittaa, että vilja kerätään talteen. − Ai jaa, sanoi Pörre. Sitten me pelattiin sellaista peliä, jossa piti arvata, minkä värinen auto tulee seuraavana vastaan. Pörre voitti pelin. Se sanoi aina että harmaa, ja melkein kaikki autot olivat harmaita. Sitten me istuttiin hiljaa ja matka alkoi tuntua pitkältä. − Meneekö meillä vielä kauan sinne mökille? minä kysyin viimein. − Menee vielä yli tunti, vastasi Juha. − Huvila on meren rannalla, tosi hienolla paikalla. Äläkä vain sano sitä papan kuullen 12
mökiksi. Se on huvila. Lupasin muistaa asian, vaikka en tiennyt, mikä ero niillä on. − Papan ja mummon huvilassa on ihan oikea torni, kertoi Pörre. − Se on vähän niin kuin joku linna. − Ihanko totta? Siellä olis kiva leikkiä merirosvoja! − Joo, mutta siellä on niin paljon muutakin tekemistä. Me oltiin taas vähän aikaa hiljaa ja minua alkoi väsyttää. Olin varmaan nukahtanut, ja heräsin Pörren äidin ääneen. − Onkohan tuosta pojasta seuraa Birgitille, kun se jo menomatkalla nukkuu? − En minä nukkunut, huilasin vain silmät kiinni, minä sanoin. − Minua nukutti viime yönä hirmu huonosti. − Kyllä sinä nukuit. Ingridkin nukkuu niin kuin aina autossa, sanoi Pörre. − Nyt ei ole enää pitkä matka. Me käännyttiin jo sille pikkutielle, josta mennään mökille. − Ei sitä saa sanoa mökiksi, sanoin minä. Juha nauroi ja sanoi, että minä olen nopea oppimaan. Täällä näytti erilaiselta kuin kotona. Joskus näkyi isoja taloja peltojen keskellä. Näkyi myös kallioita, joilla kasvoi mäntyjä. Tie oli mutkainen, ja silloin tällöin me nähtiin vettä. − Tuo on jo merta, sanoi Juha. − Sehän näyttää ihan järveltä, sanoin minä. − Sitä näkyy tähän niin vähän, ettei sitä paljon järvestä erota, Juha totesi. Tie kävi aina vain mutkaisemmaksi ja mäkisemmäksi. Jyrkissä mäissä vihlaisi mukavasti mahanpohjasta, ihan kuin Särkänniemen viikinkilaivassa. 13
− Hiljennä, minulle tulee huono olo! Pörren äiti voihkaisi. Juha hiljensi vauhtia ja melkein heti käännyttiin vielä pienemmälle tielle. − Tuolla papan mökki jo näkyy! Pörre kiljaisi. − Jaa se huvila? kysyin minä.
14
Villa Hulpio
N
yt tiedän, mikä ero on huvilalla ja mökillä. Hulpioitten huvila on ylhäällä kalliolla ja isompi kuin meidän talo. Siinä tosiaan on tornikin ja se näyttää vähän kummitustalolta. − Tervetuloa Villa Hulpioon! sanoi pappa Hulpio, joka oli jo pihalla meitä vastassa. − Mikä se on? minä kysyin. − Tämä huvila on nimeltään Villa Hulpio. Me ei kuitenkaan menty siihen asumaan, vaan alhaalla rannassa olevaan vierasmökkiin. Mökissä oli hirmu iso tupa ja takka ja iso pöytä ja penkkejä. Siellä oli myös pieniä makuuhuoneita. Minäkin sain oman huoneen. Pappa Hulpio pyöri koko ajan mukana, ja Ingrid halusi olla sen sylissä. Kun tavarat oli saatu purettua, me mentiin ylähuvilaan syömään. − Saanko näyttää ekaksi Empulle tornin? kysyi Pörre. Pappa lupasi ja tuli sinne meidän kanssa. − Täällä pappa istuu aina, kun se haluaa olla rauhassa ja se kuuntelee täällä musiikkia, Pörre kertoi. Tornissa oli ikkunoita joka suuntaan ja sieltä näkyi kauas merelle. Keskellä oli teline, jossa oli kaukoputki. 15
− Jaha, huomeniltana täällä vietetään venetsialaisia, kertoi pappa. − Ilotulitukset näkyvät täältä komeasti. − Mitä ne venetsialaiset on? kysyin minä. − Niitä vietetään rannikolla kesän viimeisenä viikonloppuna. Huviloilta ja mökeiltä ammutaan raketteja ja poltetaan kokkoja, kun ilta on pimentynyt. − Minkä takia niitä sanotaan venetsialaisiksi? minä kysyin. − Italiassa on Venetsia-niminen kaupunki. Siellä vietetään kuuluisia juhlia ja siitä on tullut näidenkin juhlien nimi, selitti pappa. − Ai jaa, minä muistin. − Siellä on kaduilla vettä ja siellä liikutaan mustilla kanooteilla. Niillä on joku kumma nimi.