Lukunäyte / Niskanen: Viha ei ehdy vanhetessaan

e lukunäy t

2

Jukka Niskanen

Viha ei ehdy vanhetessaan Jännitysromaani

166

Myllylahti Oy Espoo 3

www.myllylahti.fi

© Jukka Niskanen ja Myllylahti Oy ISBN 978-952-202-885-3 (Sidottu) ISBN 978-952-202-906-5 (e-kirja, epub) Myllylahti Oy Espoo 2018

4

”Suru hyökkää kimppuuni äkkiä ilman syytä: se ei liity mihinkään erityiseen tapahtumaan eikä johdu mistään.”

Mishima: Kultainen temppeli

Teoksessa esiintyvät tapahtumat ja ihmiset ovat fiktiota.

5

6

OSA I

7

† HÄN KUVITTELEE ELÄVÄNSÄ TÄYDESTI. Kuin viimeistä päivää, kuten sanonta kuuluu. Tämä elämässään helpolla päässyt paskiainen ei edes tajua, miten erkaantunut hän on tavallisten ihmisten todellisuudesta. Kun minä tässä ja nyt solahdan rooliini, nautin opettaessani hänelle realismia. Hän ei kontrolloi elämäänsä enää. Minä päätän, milloin verenlentoleikki alkaa.

Miksi tärisen inhosta ja vihasta? Tämän paskiaisen takia.

Kammoan hänen tapaansa suhtautua halveksivasti muihin, sitä kuinka hän alistaa ja nöyryyttää muita. Hänen elintapansa ovat kaikkien nähtävillä. Ne on käyty läpi myös oikeudessa; juuri yllä kuvattuja ne ovat. Hyi helvetti kuitenkin!

Tietoni pitävät paikkansa. Pumpulissa kasvanut paskiainen tekee törkytöitään lauantaisin, kuten juuri nyt. Kaksi naista on tehnyt hänestä ilmoituksen, mutta ne eivät johtaneet todisteiden puutteessa mihinkään. Kun se kirotun upea urheiluauto lipuu kadun reunaan ja pysähtyy, ovi aukeaa, sulava italialainen nahkakenkä iskeytyy asvalttiin, eräs luku loppuu ja toinen alkaa. Samalla minun pitkä odotukseni päättyy.

8

1.

Tech-clubin edustalla aisti innostuksen, odotuksen ja kiiman.

Anarkistista rakkautta julistava rhythm & blues -orkesteri The Eternal Passion oli viimein saapunut kaupunkiin esiintymään. Ennakkoon lippunsa ostaneet tungeksivat sisään, lippujaan jonottavat mulkoilivat heitä kateellisina. Kaikkein eniten ärsyttivät VIP-vieraat, jotka pysäköivät autonsa suoraan klubin eteen ja jättivät avaimen ovimiehelle, ikään kuin eivät itse osaisi parkkeerata kadun toiselle puolen.

Valle Nygren jätti Aston Martinin käyntiin kadulle, sillä V10-moottorin matala murina oli yksi syy, miksi hän auton oli hankkinut. Hän astui autosta ulos ja vinkkasi ovimiehelle, jätti kuskin oven auki. Koistisen Jere lähti pelkääjän paikalta, sanoi käyvänsä katsastamassa bändin.

Nygren haukotteli ja avasi pikkutakkinsa. Esiin tuli tiukka vatsa, kuten pitikin. Nygren tunsi katseet, tiesi sanan leviävän. Tässä oli illan esianti. Kunpa pääsisi aikaisin autolla kotiin tyttö kyydissä. Sitten hieman kokaiinia nenään ja miettimään, mitä tehdä sammuneelle tytölle sängyssä.

Sisäaulassa Nygren katsasti tarjonnan; ei hassumpaa, mutta baarissa oli yleensä tasokkaampaa. Niin nytkin. Nuoria naispareja, hädin tuskin kahdeksantoista täyttäneitä oli tiskillä kaksikin kappaletta. Nygren raotti huuliaan, levensi hymyään. Tirskahtelun ja silmäilyn loputtua hän teki päätöksensä ja suuntasi tiskin päähän tilaamaan kaksi drinkkiä.

Pieni muoviputkilo pyörähteli sormien välissä taskussa.

9

Siinä oli jauheena vahvaa unilääkettä, jonka hän kaataisi toiseen sameaan drinkkiin. Se toimi paremmin kuin tyrmäystipat, jotka saivat uhrit sekopäisiksi ja hysteerisiksi.

Kauniin vaalean naisen ystävätär ymmärsi yskän. Pikkukaupungin halutuin poikamies ei ollut hänestä kiinnostunut.

Nygren ojensi valloitukselleen drinkin, joka oli samanlainen kuin hänen omansa. Ei hän ouzosta pitänyt, mutta se sopi hänen tarkoituksiinsa.

Alkuun piti keskustella. Nainen oli meikannut silmänsä kissamaisiksi, mikä tarkoitti, että hän tiesi olevansa kaunis ja itsevarma, saavansa miehet polvilleen edessään. Nygren halusi murskata tuon itsekunnioituksen liiskaksi. Nainen puhui hiljaa lievällä korostuksella, hän oli nimeltään Anneli tai Anneleena, hän odotti tietoa opiskelupaikasta. Toivottavasti saat sen kaukaa täältä, Nygren hymyili. Ensi yön jälkeen tuskin haluat tässä paskalävessä enää käydäkään.

– Jatketaanko iltaa jossain muualla, nainen ehdotti ja kumosi drinkkinsä. – En mä tuon bändin perässä ole.

– Eternal Passion! Nygren nauroi. – Mitähän ne kuvittelevat siitä tietävänsä?

Sitten hän tunsi jotain omituista. Lihaksiin iskostui hyvin raskas olo, mielen täytti raukeus, kohta silmien auki pitäminenkin tuntui vaikealta. Nygren tunnisti tilansa; tuo kirottu narttu oli vaihtanut drinkit hänen huomionsa ollessa jossain muualla. Miten nainen tiesi tästä? Sehän tarkoitti, että hänet oli saatettu ansaan…

Nygren otti askeleen, mutta ei päässyt pitemmälle. Hän tunki sormet kurkkuunsa oksentaakseen, tuloksetta. Hän huikkasi Koistisen Jeren nimeä, pyysi apua. Jere kyllä tulisi hänen luokseen. Jere ei koskaan ollut kaukana, pyrki tyttöasioissa aina jämille. Sitten Nygren tunsi tiukan otteen hartioissaan. Hänet ohjattiin nopeasti Tech-clubin aulaan ja ulos.

Kymmenen metrin päässä kadulla Nygren tunsi pais-

10

kautuvansa voimalla päin rapattua seinää. Hänen kasvojensa iho rikkoutui, nenä vääntyi sivuun. Sen verran hän tiesi, sillä ei hän ensi kertaa ollut näissä mittelöissä. Kivulias jomotus valtasi kehon. Mieli liikahti vielä hiukan. Ei kai se mulkku saanut hänen autoaan?

11

2.

– Jake Klein.

– Tainion Harri, terve. En kysele vointeja vaan sitä, että tiedätkö sinä iso pentele, miten vaikeaa on nykyisin saada töitä?

– Olen kuullut siitä, Klein sanoi kännykkäänsä.

– Puhumattakaan siitä, että jollekin tullaan tarjoamaan viransijaisuutta, oman alan töitä.

– Olen juuri viemässä hakemusta postiin, Klein valehteli.

– Tuo se suoraan tänne, säästät postimerkin. Käsittääkseni nykyisin on kuitenkin kannattavampaa olla töissä kuin työttömänä.

Komisario Harri Tainio kuulosti väsyneeltä ja ärtyneeltä.

Jake Klein muisteli hyvällä entistä esimiestään. Tämä yritti kurjassa taloudellisessa tilanteessa pitää pikkukaupungin poliisin rikosjaoston edes minimimiehityksessä. Tainiolla oli jokin suunnitelma mielessään, Klein tiesi. Ja hän itse olisi osa sitä.

– Harri, arvostan sinua ammattilaisena ja olet hyvä esimies…

– Et siis ole tulossa?

– Kaikki työsuhteeni siellä ovat päättyneet huonosti.

Sukset ovat olleet ristissä muiden kanssa, etenkin esimiesten.

– Ja kenen syy se on?

– Minun syyni, Klein huokaisi.

– Minulla on sinulle positiivinen ilmoitus, Tainion äänessä oli juhlallinen nuotti.

12

– Mikä se on? Klein kysyi epäluuloisena.

– Nyt ei tule käymään niin!

Tainio maalaili kuvaa rennosta työilmapiiristä ja osaston sisällä toimivasta pienestä yksiköstä, joka oli pakko muodostaa tärkeitä tapauksia varten.

– Ei sellaiseen ole mitään määrärahoja, Klein epäili ääneen. – Asetukset on tosi tiukat. Et sinä voi sellaista yksikköä virallisesti perustaa.

– Tämä onkin epävirallista, Tainio selitti. – Sinun lisäksesi minulla on Strand, harjoittelija, joka on varsinainen peto tiedonhankinnassa.

– Eli minä ja harjoittelija, Klein hymähti. – Olet saanut yhden työntekijän kulut laitettua jonkin projektin piikkiin, ja sitten palkaton harjoittelija siihen lisäksi.

– Teemme yhdessä duunia koko ajan, Tainio kiersi Kleinin väitteen. – On tämä nyt parempi kuin joku teknisen tutkijan sijaisuus. Tiedät kyllä, Jake, että sillä tittelillä tehdään täällä kaikkea, hyvä ettei jo siivota ja tiskatakin.

Alkuun päästyään Tainio siunaili päättäjien lyhytnäköisyyttä. Kun poliisin toimipisteet lakkautettiin itärajan lähellä, ei niitä saataisi enää takaisin. ”Eikö niillä, perkele, ole ihan tavallista karttaa silmien alla?” Tainio kyseli. Itä-Suomessa alkoi olla useita vähintään sadan neliökilometrin alueita, joissa ei ollut minkäänlaista virkavaltaa. Jo oli aikoihin eletty!

– Minä tulen, Jake Klein totesi.

– Nytkö heti?

– Nyt. Torikadun sisäänkäynti oli vaatimaton ja pelkistetty, mikä oli Jake Kleinin mieleen. Silti häntä arvelutti tavata kollegoita; mitenkään hyviä työmuistoja hänellä ei täältä ollut.

Klein oli kuitenkin yrittänyt päästä eroon juopon kuumakallen habituksestaan. Entinen nahkarotsi oli joutunut kirpparille menevien vaatteitten kasaan, mutta mustat farkut 13

sentään olivat säilyneet. Pikkutakki teki aina vaikutuksen, Klein oli huomannut, lisäksi sen povariin sai hyvin muistilehtiön ja lompakon. Ruutupaita pikkutakin alla toimi hyvin, eikä kravattia ollut mikään pakko käyttää.

Toimisto oli yhteinen Joni Strandin kanssa. Kaksi vastakkaista työpistettä, yksi ikkuna ja metrin korkuisia rulokaapistoja reunoilla, siinä se. Keskipituinen, hoikka ja silmälasipäinen Strand oli reilusti Stadin kundi, mikä oli hyvä sinänsä. Strand kertoi tiivistetysti aiemmasta työhistoriastaan, ja Klein ymmärsi, että tämän harjoittelu luettiin osaksi opintoja. Strandilla oli jo ylempi korkeakoulututkinto tietotekniikassa, mutta hän oli myös sisällä muutama vuosi sitten perustetussa oikeustieteen tiedekunnassa. Miksi hän oli harjoittelemassa täällä eikä maailman metropoleissa, jäi arvoitukseksi.

– Kai sinä ymmärrät, että nahkapaikat pikkutakin kyynärpäissä kertovat karusti esteettisestä maustasi, Strand vinoili.

– Ei niin selvästi kuin omat koristossusi, Klein kuittasi.

– Minulla on toinenkin tällainen takki.

Iltapäivän kuumuus sai huoneen lämpötilan nousuun.

Oli elokuun loppu, itse asiassa viimeinen viikko, ja ennuste lupasi vastaavaa säätä. Jake Klein maisteli automaatista hakemaansa kahvia, arveli, ettei masiinaa ollut puhdistettu ainakaan pariin vuoteen. Huoneilmassa oli lievä makean homeen tuoksu, mutta siitä ei kannattanut olla ensimmäisten joukossa valittamassa, mikäli halusi välttää ennenaikaiset fudut. Ei siis mitään uutta Pohjantähden alla.

– Aloitetaan, Harri Tainio sanoi sisään astuttuaan. – Mukava nähdä teidät molemmat!

– Samoin, Strand sanoi.

– Näytät siistimmältä kuin ennen, Tainio kehaisi Kleinia.

– Niin sinäkin, Klein valehteli ja puristi esimiehensä kättä.

14

Komisario Harri Tainio näytti stressaantuneelta, kärsi unettomuudesta ja joi liikaa, tässä järjestyksessä. Tämä eronneen perheenisän prototyyppi pärjäsi, mikäli asioiden tärkeysjärjestys ei muuttuisi liian nopeasti. Tietysti oli mahdollista, että homma saisi totaalisen käänteen, mutta Harri Tainiota katsoessa se ei tullut ensimmäisenä mieleen.

– Strand etsii nämä tyypit tässä listassa, joo, ja Jake, ihan eka duuni, niin. Käy katsomassa tämä. Nygren Valle, kadonnut eilisillasta. Osoite Nuottarannantie. Tarvitaan perunkirjoitukseen mukaan, siksi vanhemmilta tullut etsintäpyyntö.

Ihmettelet miksi? No, teemme kaikenlaista, mitä ei muuten ehditä, älä turhan tiukasti tuijottele toimenkuvaasi.

– Ei ole taustatietoja, Klein totesi. – Etsinkö?

– Strand tulostaa nipun ja lähtee mukaan, Tainio kuittasi.

– Asiallista käytöstä sitten Klein, smart casual!

15

3.

– Joman peli alkaa kuudelta, Strand sanoi. – Se on osasyy, miksi muutin tänne. Teen tilastointia lyönneistä ja taktiikoista. Olen ihan hurahtanut tähän kansallispeliin.

Tultiin Noljakan kaupunginosaan. Rantapuuston takana näkyi iso aukea järvenselkä. Nuottarannantie löytyi helposti, samoin Nygrenien talo. Talon edessä Strand pysäytti auton ja odotti.

– Jos lähden mukaan, häpeätkö tennareitani? hän kysyi.

– Se on vaan hyvä, joku saattaa ne nähdessään aliarvioida sinut, Klein vastasi.

Verhon raosta katsova rouva Valma Aihkinen-Nygren tunsi närkästyksen puuskan. Hän ei halunnut nähdä ihmisiä juuri nyt, itse asiassa koko päivänä tai viikkona. Ihmisistä oli tullut yliannostus venyneiden rapukekkereiden jälkeen, eikä sunnuntai ollut koskaan ollut hänelle muuta kuin päivä täynnä odottamista. Mutta Vallen asia oli pakko hoitaa heti. Onneksi sisäkkö avasi oven.

Isossa miehessä oli yritystä, rouva myönsi. Klein vaikutti ulkomaalaiselta nimeltä. Mutta oliko sillä onnettomalla kyynärpaikat pikkutakissaan? Ja miten tämä nuoriso-osaston kaveri ei jättänyt tennistossujaan eteiseen? Ties missä liassa kävellyt ja se taas tarttui tennareitten kuviopohjiin, täällä persialaisiin mattoihin. Mihin hienotunteisuus oli hävinnyt tästä maailmasta, kyllähän tuollaisen pystyi ennakoimaan kuka tahansa.

16

– Mennäänkö heti asiaan, rouva pyysi. – Siinä pöydällä on kannu vettä ja laseja, olkaa hyvä.

Rouva katsoi tarkasti, miten nuori kaveri kaatoi itselleen vettä. Jake Klein sen sijaan tarkasteli laseja, pyöritteli niitä, etsi kai sormenjälkiä. Oli mies tainnut valita oikean ammatin. Aloitus varmisti asian. Klein kysyi, milloin Valle Nygren nähtiin viimeksi.

– Se oli eilisiltana, siis lauantaina, Tech-clubilla kaupungin keskustassa.

Rouva kertoi heti kaikki tietonsa, sillä häntä kammotti ajatus sana sanalta asiaa nyhtävistä tärkeilijöistä. Klein teki muistiinpanoja, mikä oli hyvä merkki, mutta Strand selasi pientä kannettavaa tietokonettaan, toivottavasti etsi jotain asiaan liittyvää.

– Hänhän ei ole ollut poissa kauaa, Strand sanoi. – Nuori mies, monta rautaa tulessa, aktiivinen elämä…

Rouva mutristi suupieliään tietäen ilmeen vaikutuksen.

Strand hiljenikin nopeasti. Nähtävästi tässä Kleinissa oli potentiaalia, sillä iso mies kysyi, mihin Vallea nyt odotettiin.

– Perunkirjoitukseen, rouva sanoi selittämättä sen enempää. Jos siitä ei tajua asian tärkeysastetta, niin jotain on jäänyt tapakasvatuksessa väliin. Rouva istuutui olohuoneen nurkkaan topattuun lukutuoliin. Klein kysyi Vallen kavereista ja elämäntavoista, oliko arkeen tullut uusia ihmisiä. Rouva vastaili minkä tiesi, huomasi Kleinin kirjoittavan muistikirjaansa.

Klein nosti pisteitään kysyessään seinällä olevasta grafiikasta. Itse asiassa rouva yllättyi, samoin nuori Strand, joka katsoi Kleinia pitkään.

– Ei se ole Kujasaloa, vaan Nordströmiä, rouva vastasi hymyillen.

Hiljaisen hetken aikana Klein pisti muistikirjan taskuunsa ja joi lasin vettä. Mies tuntui tietävän, ettei tästä osoitteesta enempää tietoja tippuisi.

17

– Pojallannehan ei ole varsinaista rikosrekisteriä, mutta hän on ollut virkavallan kanssa tekemisissä. Koulukotia ja yhdyskuntapalvelua itse asiassa, yhteensä melkein kolmen vuoden ajan.

Tämä Strandin selkeästi ilmoittama tieto muutti ilmapiirin. Rouva Aihkinen-Nygren tunsi hampaittensa kirahtavan toisiaan vasten. Vaikka hänen pojallaan ei rikosrekisteriä ollutkaan, niin nuoruuden toilailut tuntuivat seuraavan perässä mitä tahansa tämä tekikin.

– Se ei liity tähän eikä mihinkään muuhunkaan, rouva pakotti äänensä selkeäksi. – Poikani on kadonnut. Haluan, että etsitte hänet, siinä kaikki.

– Miten miehenne suhtautuu asiaan? Strand jatkoi.

Rouva tunsi harmistuksen vääntävän suupieltä alaspäin.

Jakku kiristi ja etenkin tieto siitä, ettei olisi kannattanut tämän takia pukea sitäkään. Tämä nuori kloppi tiesi varsin hyvin, miten hänen miehensä tähän suhtautuu. Ei mitenkään, jättää sen hänen hoidettavakseen, kuten muutkin perheen asiat.

– Oliko se poikanne Aston Martin ostettu perinnön ennakoilla? Strand jatkoi.

– Kuulkaas nyt, rouva korotti alttoaan. – Se urheiluauto on liisattu, kirjoitetaan leasing. Luulisi teidän sen selvittäneen!

– Aivan rouva, Jake Klein puuttui keskusteluun. – Kiitos oikaisusta. Valle on kadonnut ja meidän pitää löytää hänet.

Luulen, että asiaan tulee selvennystä Tech-clubilla. Kiitoksia vaivannäöstänne. Saammeko vilkaista Vallen huonetta ulos mennessämme?

Rouva huomasi, että iso mies käytti liian pistävää deodoranttia. Hyvä, että edes sellaista. Nuori mies näpytti vielä joitain tietoja kannettavaansa. Se huolestutti. Jos Strand etsi tuollaisia tietoja jo tähän mitättömään tapaamiseen, niin hän saisi perheen sisäiset asiat tietoonsa nopeasti. Se ei olisi bisneksille hyväksi, ja taas pitäisi aviomiehelle selitellä asiaa.

18

Hän kääntyi sisäkön puoleen. – Vietkö heidät alakerran kautta ulos.

– Se oli poikamiehen unelma, se kämppä, Strand hehkutti.

– Mikä kisastudio screeneineen! Ja makuuhuone vaikka orgiat järjestäisi!

– Jotenkin kliseinen, Klein arveli. – Sinne on oma sisäänkäynti, itse asiassa ei ole mamma tainnut käydä siellä pitkiin aikoihin. Mitä selailet?

– Tässä on vanhoja valokuvia, luokkakuvia. Otin nämä sieltä.

– Muista viedä takaisin myös.

– Katson sen nuoruuden toilailun ihan ammatilliselta kannalta. Huomasitko, miten rouva siihen suhtautui?

– Kun mainitsit siitä, niin kyllä se suupieltä tuntui alas vääntävän.

19