Lappeenrannan kaupunginorkesteri

Page 1

Kevät / Spring / Весна 2019

110 -VUOTIAS KAUPUNGINORKESTERI ON SYNTYNYT TÄNNE ETELÄ-KARJALAAN

www.lappeenranta.fi



110 -vuotias kaupunginorkesteri on syntynyt tänne Etelä-Karjalaan Lappeenrannan kaupunginorkesteri on yksi maamme vanhimmista orkestereista. Sen synty ajoittuu suomalaisuuden nousuun kohden kulttuurillisesti itsenäistä kansakuntaamme. Musiikilla on ollut keskeinen osansa Suomen kansan vaiheissa jo ikiaikaisista runonlaulajien ajoista alkaen. Mutta yhtäältä elävä orkesteri ja orkesterimusiikki on helleenisenä helmenä eurooppalaisen sivistyksen ja kulttuurin yksi korkeimmista saavutuksista. Musiikilla on voimansa kulkea vuosisatojen lävitse ajattomana ja ainutlaatuisena viestinä välittäen Ajan ja paikan hengen kuultavaksemme ainutlaatuisesti paikasta riippumatta vuosisadoista toiseen. Kevään solistinimiämme ovat oopperalaulajat mezzosopraano Lilli Paasikivi, sopraano Marjukka Tepponen, tenori Tom Nyman ja baritoni Liudas Mikalauskas, palkitut pianistit Olli Mustonen, Mackenzie Melemed ja Hannu Alasaarela, sellistit Marko Ylönen ja Tomas Djupsjöbacka ja klarinetisti Olli Leppäniemi. Kapellimestari vieraiksemme saamme italialaisen Sesto Quatrinin, Tomas Djupsjöbackan ja Taavi Oramon tuttujen Erkki Lasonpalon sekä Vytautas Lukočiuksen rinnalle. Beethoven –sarjaa syntyy kolmen sinfonian verran, teemme maakuntakiertueen lapsille ja nuorille Etelä-Karjalan kunnissa Seikkailun säveliä -konsertin merkeissä, meditoimme, live -taltioimme konsertissa jne. Soitannollinen kevätkautemme käynnistyy huikeasti 19. valtakunnallisista Lappeenrannan laulukilpailuista, joiden synnystä tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Lappeenrannan kaupunki juhlii 370-vuotisjuhlaansa myös koko vuoden. Juhlia ja juhlahetkiä ei ole liikaa, tule mukaan värikkäisiin aikamatkoihin orkesterimusiikin parissa! Tervetuloa!

Milko Vesalainen Intendentti


Vytautas LukoÄ?ius Taiteellinen johtaja


Welcome! I am proud to be part of orchestra society which has one of the oldest history in Finland together with Helsinki, Turku and Mikkeli orchestras. Orchestra has survived two wars, crisis and different struggles in difficult times. Even now we are getting challenges and trying to solve them in best way in this incredibly fast-changing world of technologies. I have strong believe, that European music with 500 years history, or more, will survive and go to the future, comparing to the other contemporary products of our days like information technologies, mobile phones, even electricity. Those wonderful innovations come up and collapse so fast, that, in order to be „modern“, you must run after them. But while running after these modernizations we forget our human nature –to love and be loved! Lappeenranta city orchestra musicians, me and music we play for you will share these exciting feelings and love, which are encoded in the scores of Mozart, Beethoven, Debussy and, many others. Come and celebrate with music and us our 110 years anniversary! Su tikėjimu sėkme! With believe in success! Vytautas Lukočius


Lappeenrannan kaupunginorkesteri Lappeenrannan kaupunginorkesteri on yli satavuotias vetreä EteläKarjalan vetovoimatekijä. Lappeenrannan Musiikinystävän yhdistys perustettiin 1909, ja se kokosi heti orkesterin, jonka toiminta oli sangen vireää ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Uusi nousu alkoi vasta seuraavien sotien jälkeen 1940-luvun lopulla. Silloin kapellimestareina toimivat mm. legendaariset Martti Similä ja Jouko Tolonen. Mauri Hannikaisen kaudella vuonna 1980 orkesterista tuli täyskunnallinen jousiorkesteri. 1980-luvun lopulla se sai myös päätoimisia puhallinvakansseja. Taiteellisina johtajina ovat olleet Ari Rasilainen, Ari Angervo, Pertti Pekkanen, Hannu Norjanen, Jan Söderblom ja Tibor Bogányi. Uuden kapellimestari Vytautas Lukočiuksen kausi alkoi taiteellisena johtajana keväästä 2016 alkaen. Nykyään orkesteri on 21 vakanssimuusikon vireä elävä ”minisinfonietta”, joka laajenee avustajin ja yhteistyöprojektein myös Saimaa Sinfoniettaksi.

The Lappeenranta City Orchestra The Lappeenranta City Orchestra, now in its second century, is a dynamic driving force in the province of South Karelia. The Lappeenranta Friends of Music Association founded in 1909 immediately set about forming an orchestra that was highly active up to the First World War. Not until after the Second World War, in the late 1940s, did the orchestra take on a new lease of life, under its legendary conductors Martti Similä, Jouko Tolonen and others. In 1980, while Mauri Hannikainen was its conductor, it became a professional string chamber orchestra maintained by the municipality. By the end of the decade it was able to hire some full-time wind players, too. The orchestra’s Artistic Directors have been Ari Rasilainen, Ari Angervo, Pertti Pekkanen, Hannu Norjanen, Jan Söderblom and Tibor Bogányi. Conductor Vytautas Lukocius begins as Artistic Director from the beginning of the spring 2016. With 21 regular players, the Lappeenranta City Orchestra is an active “mini-sinfonietta” that sometimes expands with the help of extras and co-projects into the Saimaa Sinfonietta.


Городской оркестр Лаппеенранты Городской оркестр Лаппеенранты с его более чем 100-летней историей сохраняет свою привлекательность в финском регионе Южная Карелия. История оркестра началась в 1909 году, когда было учреждено Общество друзей музыки в Лаппеенранте. Общество немедленно создало симфонический оркестр, деятельность которого была весьма активной вплоть до Первой мировой войны. Новый подъем в истории оркестра стал возможным лишь после Второй мировой войны, в конце 1940-х годов. В те годы оркестром руководили, в числе прочих, легендарные музыканты Мартти Симиля и Йоуко Толонен. В 1980 году, когда оркестром руководил Маури Ханникайнен, произошло его преобразование в городской струнный оркестр. В конце 1980-х годов в оркестре были также созданы штатные должности исполнителей на духовых инструментах. Художественными руководителями оркестра в разные годы были Ари Расилайнен, Ари Ангерво, Пертти Пекканен, Ханну Норьянен, Ян Сёдерблум и Тибор Богань. Весной 2016 года началась эпоха дирижера Витаутаса Лукочиуса в качестве нового художественного руководителя оркестра. Сегодня в этот малый симфонический оркестр входит 21 штатный музыкант, а при поддержке дополнительного состава и в сотрудничестве с партнерами коллектив становится большим симфоническим оркестром «Симфониетта Сайма».


Muusikot / Musicians / Музыканты I viulu - I violin Kanerva Mannermaa, konserttimestari, vs. Linnea Hurttia, II konserttimestari Johanna Koponen, äj Anne Sirviö, väj

Alttoviulu – Viola Markus Sarantola, äj Taija Pelkonen, väj Sello – Violoncello Eeva-Maria Pykäläinen, soolosellisti Kalle-Pekka Koponen, äj

II viulu – II violin Maija Wesslund, äj Jaana Kauppinen, väj

Kontrabasso – Contrabass Niilo Myllynen, äj, vs.

Boguslaw Kobierski, väj

äj äänenjohtaja, väj varaäänenjohtaja, vs viransijainen


Huilu – Flute Tiina Heinonen, äj

Fagotti – Bassoon Rosario Martinez Felipe, äj vs.

Marianne Järvinen, vuorotteleva äj

Käyrätorvi – Horn Jonathan Nikkinen,äj

Oboe – Oboi

Matti Leppälä, väj

Santeri Kaksonen, äj Mika Suihko, väj

Lyömäsoittimet – Percussion Lauri Pekkarinen, äj

Klarinetti – Clarinet Jorma Lautanen, äj

#lappeenrannankaupunginorkesteri Lappeenrannan kaupunginorkesteri


Kevät / Spring / Весна 2019

Tammikuu January / Январь

Vytautas Lukočius VIIKKO 1 – WEEK 1 – НЕДЕЛЯ 1

6.1.

Sunnuntai/Sunday/Воскресенье Lappeenranta-sali klo 18 Loppukilpailu

Lappeenrannan 19. valtakunnalliset laulukilpailut Laulukilpailut Lappeenrannassa 50 vuotta Saimaa Sinfoniettaa johtaa Vytautas Lukočius Liput/Tickets/Билеты 80 €


VIIKKO 3 – WEEK 3 – НЕДЕЛЯ 3

18.1.

Perjantai/Friday/Пятница Lappeenranta-sali klo 11 ja klo 19

Meditaatioita lounastunnilla ja illalla Konserttimestari Kanerva Mannermaan johdolla Ohjelmassa leppoisaa musiikkia mukavasti kuunnellen villasukat jalassa. Voit ottaa mukaan myös patjan! Liput/Tickets/Билеты 10 €

Sesto Quatrini VIIKKO 4 – WEEK 4 – НЕДЕЛЯ 4

24.1.

Torstai/Thursday/Четверг Lappeenranta-sali klo 19 klo 18.30 Taiteilijatapaaminen Lappeenranta-salin lämpiössä mukana Tom Nyman, Jonathan Nikkinen ja Sesto Quatrini

Öisiä serenadeja Johtaa Sesto Quatrini Solisteina Tom Nyman, tenori ja Jonathan Nikkinen, käyrätorvi Ohjelma/Program/Программа: Giovanni Salviucci: Sinfonia da camera Benjamin Britten: Serenadi tenorille, käyrätorvelle ja jousille op. 31 Honegger: Sinfonia nro 4 ‘Baaselin ilot’ Liput/Tickets/Билеты 30 € / 21 €

Kausikortti konsertti


Kevät / Spring / Весна 2019

Helmikuu February / Февраль

Hannu Alasaarela VIIKKO 6 – WEEK 6 – НЕДЕЛЯ 6

7.2.

Torstai/Thursday/Четверг Lappeenranta-sali klo 19 klo 18.30 Taiteilijatapaaminen Lappeenranta-salin lämpiössä mukana Hannu Alasaarela

Salonkien saloja Kaupunginorkesterin yhtyeitä, mukana pianisti Hannu Alasaarela Ohjelma/Program/Программа: Wolfgang Amadeus Mozart: Kvintetto Es-duuri pianolle ja puhaltimille KV 452 Ludwig van Beethoven: Trio G-duuri Francis Poulenc: Sekstetto Liput/Tickets/Билеты 25 €

Kausikortti konsertti


Erkki Lasonpalo

Marko Ylönen

VIIKKO 7 – WEEK 7 – НЕДЕЛЯ 7

13.2. 14.2. 15.2.

Keskiviikko/Wednesday/Среда Poleeni, Pieksämäki klo 18 Torstai/Thursday/Четверг Martti Talvela -sali, Mikkeli klo 19 Perjantai/Friday/ Пятница Lappeenranta-sali klo 19 klo 18.30 Taiteilijatapaaminen Lappeenranta-salin lämpiössä mukana Marko Ylönen ja Erkki Lasonpalo

Saimaa Sinfonietta – Traaginen Yhteistyössä Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa Johtaa Solisti

Erkki Lasonpalo Marko Ylönen, sello

Ohjelma/Program/Программа: Ludwig van Beethoven: Egmont alkusoitto op. 84 Robert Schumann: Sellokonsertto a-molli op. 129 Franz Schubert: Sinfonia nro 4 c-molli ’Traaginen’ 4 Liput/Tickets/Билеты 30 € / 21 €

Kausikortti konsertti

VIIKKO 8 – WEEK 8 – НЕДЕЛЯ 8

21.2.

Torstai/Thursday/Четверг Lappeenranta-sali klo 19 klo 18.30 Taiteilijatapaaminen Lappeenranta-salin lämpiössä mukana Tomas Djupsjöbacka

Sellon soidessa Johtaja-solisti Tomas Djupsjöbacka, sello Ohjelma/Program/Программа: Johann Sebastian Bach: Contrapunctus 18, teoksesta Die Kunst der Fuge Jukka Tiensuu: Hei neljälle soittimelle Carl Philipp Emanuel Bach: Sellokonsertto A-duuri Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 1 C-duuri op. 21 Liput/Tickets/Билеты 31 € / 21 €

Kausikortti konsertti


Kevät / Spring / Весна 2019

Maaliskuu / March / март

Lilli Paasikivi VIIKKO 10 – WEEK 10 – НЕДЕЛЯ 10

8.3.

Perjantai/Friday/Пятница Lappeenranta-sali klo 19 Klo 18.30 Taiteilijatapaaminen Lappeenranta-salin lämpiössä mukana Lilli Paasikivi, Vytautas Lukočius ja Paavo Heininen

Orkesterin juhlaa Kaupunginorkesteri 110v. Johtaa Solisti

Vytautas Lukočius Lilli Paasikivi, mezzosopraano

Ohjelma/Program/Программа: Paavo Heininen: Notturno, Alborada & Ballo, Juhlasoitto kaupunginorkesterille, kantaesitys Luciano Berio: Folk Songs mezzosopraanolle ja orkesterille Darius Milhaud: Kamarisinfonia ‘Le Printemps’ op. 43, I osa Claude Debussy: La Mer, sov. Farrington Liput/Tickets/Билеты 30 € / 21 €

Kausikortti konsertti

Seikkailun säveliä


Mackenzie Melemed VIIKKO 12 – WEEK 12 – НЕДЕЛЯ 12

21.3.

Torstai/Thursday/Четверг Lappeenranta-sali klo 19 klo 18.30 Taiteilijatapaaminen Lappeenranta-salin lämpiössä mukana Mackenzie Melemed ja Vytautas Lukočius

22.3.

Perjantai/Friday/Пятница Martti Talvela -sali, Mikkeli klo 19

Saimaa Sinfonietta – Eroica Yhteistyössä Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa Johtaa Vytautas Lukočius Solisti Mackenzie Melemed, piano Ohjelma/Program/Программа: Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 3 c-molli op. 37 Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 3 Es-duuri op. 55 ’Eroica’ Liput/Tickets/Билеты 30 € / 21 €

Kausikortti konsertti

VIIKKO 13 – WEEK 13 – НЕДЕЛЯ 13

28.3.

Torstai/Thursday/Четверг Lappeenranta-sali klo 19

Seikkailun säveliä Yhteistyössä Lasten kulttuurikeskus Metkun kanssa Johtaa Juontaa merirosvo

Vytautas Lukočius Ossi Välimäki

Ohjelma/Program/Программа: Seikkailuelokuvien säveliä – Tähtien sota – Shrek – Madakasgar – Harry Potter Liput/Tickets/Билеты 10 €


Kevät / Spring / Весна 2019

Huhtikuu April / Апрель

Olli Mustonen VIIKKO 15 – WEEK 15 – НЕДЕЛЯ 15

11.4.

Torstai/Thursday/Четверг Lappeenranta-sali klo 19 klo 18.30 Taiteilijatapaaminen Lappeenranta-salin lämpiössä mukana Olli Mustonen

Klassinen ilta Olli Mustosen seurassa Johtaja-solisti

Olli Mustonen, piano

Ohjelma/Program/Программа: Wolfgang Amadeus Mozart: Don Giovanni –alkusoitto KV 527 Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 19 F-duuri KV 459 Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 2 D-duuri op. 36 Liput/Tickets/Билеты 30 € / 21 €

Kausikortti konsertti


Taavi Oramo VIIKKO 16 – WEEK 16 – НЕДЕЛЯ 16

17.4.

Keskiviikko/Wednesday/Среда Lappeen Marian kirkko klo 19

Pääsiäiskonsertti - Johannespassio Johtaa Taavi Oramo Laulukilpailuissa menestyneitä solisteja Resitoija Lasse Penttinen Etelä-Karjalan klassinen kuoro, valmennus Toomas Kapten Ohjelma/Program/Программа: Johann Sebastian Bach: Johannespassio Liput/Tickets/Билеты 25 €

Liudas Mikalauskas

Marjukka Tepponen

VIIKKO 18 – WEEK 18 – НЕДЕЛЯ 18

30.4.

Tiistai/Tuesday/Вторник Lappeenranta-sali klo 19

Vappuaatto viihteellä Yhteistyössä Rakuunasoittokunnan kanssa Johtaa Vytautas Lukočius Solisteina Marjukka Tepponen, sopraano ja Liudas Mikalauskas, baritoni Kuplivan kevyttä musiikki-iloittelua kevään kunniaksi. Liput/Tickets/Билеты 30 €


Toukokuu / May / Май VIIKKO 21 – WEEK 21 – НЕДЕЛЯ 21

Olli Leppäniemi

23.5.

Torstai/Thursday/Четверг Lappeenranta-sali klo 19 klo 18.30 Taiteilijatapaaminen Lappeenranta-salin lämpiössä mukana Olli Leppäniemi ja Paavo Heininen

Levytyskonsertti - Liverecording Johtaa Solisti

Vytautas Lukočius Olli Leppäniemi, klarinetti

Ohjelma/Program/Программа: Paavo Heininen: Klarinettikonsertto Carl Nielsen: Klarinettikonsertto Liput/Tickets/Билеты 25 €



Bravissimo! – orkesterin ystävä! Oikeastaan on ihmeellistä, että sellainen yhdistys kuin Bravissimo! on niin vetovoimainen, että vanhat jäsenet pysyvät ja uusia tulee. Syy on orkesterissa. Kaupungin oma orkesteri on monelle meistä ”vanhoista” niin tärkeä asia, että yhdistykseen kuuluminen vuodesta toiseen ja voi sanoa jopa vuosikymmenestä toiseen, koetaan mielekkääksi. Hyviä asioita ei koskaan korosteta liikaa. Yksi niistä on konserttien tuottama ilo ja hyvinvointi. Klassisen musiikin eli taidemusiikin kokeminen on aina seikkailu mielenmaailmaan, kuulijankin ihan yksityiseen sellaiseen. Se on se ydinasia, joka pitää meidät kiinni myös Bravissimossa. Yhdistys yrittää omalla sarallaan houkutella uusia ihmisiä Bravissimoon ja samalla orkesterin ystäväksi. Yhdistys on lisännyt myös yhteyksiä alueen muihin musiikkiyhdistyksiin. On harvinaista, että Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa toimii kaksi aktiivista klassisen musiikin yhdistystä. Ja Imatrallakin on omansa! Uudet jäsenet ovat Bravissimolle tervetulleita ja välttämättömiä. Juuri he ovat kasvattamassa konserttiyleisöä ja levittämässä viestiä kaupungin omasta korkeatasoisesta orkesterista. Käy tutustumassa www.saimaasoi.fi -sivustoon.

Rauni Lallo puheenjohtaja puh. 040 551 0131

Konsertti- ja lipputiedot

{{ Lippujen ennakkomyynti:

Asiakaspalvelukeskus Winkki Lappeenrannan kaupungintalo Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta

ma–pe klo 9–17 konsertti-iltana lipunmyynti aloitetaan tuntia ennen konsertin alkua.

puh. 05 616 2220, winkki@lappeenranta.fi


{{ S-Etukortilla konserttien kertalippujen hinnoista 3 € alennus. Alennuksia ei voi yhdistää.

{{ Konserttipaikalla lipunmyynti alkaa tuntia ennen konsertin alkua.

{{ Alempaan hintaan lippunsa saavat eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät.

{{ Opiskelijalipun hinta 6,50 € (sis. palvelumaksun) {{ Sotaveteraanit pääsevät konsertteihin ilmaiseksi esittämällä Tammenlehvä-tunnuksen.

{{ Henkilökohtainen avustaja pääsee maksutta konserttiin. {{ Jos kaipaat seuraa tai tukea konserttikäyntiisi, voit pyytää mukaasi SPR:n kouluttaman vapaaehtoisen Piristäjän. Varaa Piristäjä numerosta 044 3664 145.

{{ Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi konserttiin. {{ Musiikkiopiston oppilaat pääsevät konsertteihin ilmaiseksi silloin, kun salissa on tilaa.

{{ Ryhmäalennuksia saavat yli 10 hengen ryhmät. Tiedustelut orkesterin toimistosta.

{{ Maksuvälineenä käy myös arvoseteli. Lisätietoja arvoseteleistä lippu.fi

{{ Ilahduta läheistäsi kaupunginorkesterin lahjakortilla!

Voit ostaa lahjakortin Lappeenrannan kaupunginorkesteriin haluamallesi summalle. Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä ja sen voi käyttää mihin tahansa Lappeenrannan kaupunginorkesterin konserttiin. Kaupunginorkesterin lahjakortti on vaihdettava paikkalippuun Asiakaspalvelukeskus Winkissä kaupungintalolla.

{{ Kausikortti 160 €/130 €, sis. palvelumaksun Kausikorttiin kuuluu 7 konserttia. Kausikortin ostajalle käsiohjelma ilmaiseksi ja Lappeenranta-salin konserteissa vakiopaikka.

Kausikortit myynnissä Asiakaspalvelukeskus Winkki, Lappeenrannan kaupungintalo.

{{ Konserttipaikat: Lappeenranta-sali Kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

Lappeen Marian kirkko Kirkkokatu 11, Lappeenranta

Martti Talvela-sali, konserttitalo Mikael Sointukatu 1, Mikkeli

Kulttuurikeskus Poleeni Savontie 13, Pieksämäki

{{ Konserttien ääni- ja kuvatallennus ei ole sallittua. Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia.


Concert and ticket information

{{ Tickets in advance:

Customer Service Center Winkki Lappeenranta City Hall Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta

Open: Mon–Fri 9–17 tel. +358 5 616 2220

{{ Ticket are sold in the concertplace 1 hour before the concert starts.

{{ Free entrance for children under the age of 16. {{ Price reductions for groups over 10 people. Information from City Orchestra´s office, tel. +358 40 0545 92

{{ Season ticket 160 € / 130 €, includes service charge

Enjoy series of season concerts with single purchase. Get your regular seat at the Lappeenranta-Hall with free program. Season ticket includes 7 concerts. For personal common or company use.

Season ticket from Customer Service Center Winkki, Lappeenranta City Hall, address: Villimiehenkatu 1

{{ Concert venues:

Lappeenranta Hall, City Hall Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

Lappee Maria´s Churcs Kirkkokatu 11, Lappeenranta

Concert and Congress hall Mikaeli Sointukatu 1, Mikkeli

Cultural Centre Poleeni Savontie 13, Pieksämäki

{{ Photographing and recording during concert is not permitted. Programme changes possible.


Информация о концертах и билетах

{{ Бронирование билетов: {{ Центр обслуживания Winkki Городская администрация города Лаппеенранта Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta

Часы работы: пн–пт 09:00–17:00 тел. +358 5 616 2220

{{ В месте проведения концерта билеты продаются за час до начала концерта. Для детей до 16 лет вход бесплатный.

{{ Для групп более 10 человек предлагаются скидки на билеты. Информация о групповых скидках в офисе городского оркестра по тел. +358 400 154 592

{{ Абонемент на сезон 160 евро / 130 евро, включая сбор за обслуживание .

{{ Абонемент дает право на посещение семи концертов. В

стоимость абонемента входит, кроме постоянного места в Концертном зале Лаппеенранты, бесплатная программа мероприятий. Абонемент можно приобрести в Центре обслуживания Winkki, в Городской администрация Лаппеенранта по адресу Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

{{ Порадуйте своих близких подарочным купоном на

концерт Городского оркестра! Купон Городского оркестра Лаппеенранты можно приобрести на любую сумму. Подарочный купон действителен в течение одного года с момента приобретения и его можно использовать на любом концерте Городского оркестра Лаппеенранты. Перед концертом подарочный купон следует обменять на билет с местом в центре обслуживания Winkki в Городской администрации.

{{ Места проведения концертов: {{ Концертный зал Лаппеенранты, Городская администрация Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

{{ Концертный зал и конгресс-холл Микаэли Sointukatu 1, Mikkeli

{{ Городская ратуша

Raastuvankatu 7, Lappeenranta

{{ Центр «Кехруухуоне», Крепость Kristiinankatu 20, Lappeenranta

{{ Фото- и видеосъемка во время концертов запрещена. Мы оставляем за собой право на изменения.


Orkesterin toimisto/ Office of Lappeenranta City Orchestra Villlimiehenkatu 1, PL 11, 53101 LAPPEENRANTA www.lappeenranta.fi/kaupunginorkesteri Intendentti/General Manager Milko Vesalainen 040 547 8706, milko.vesalainen@lappeenranta.fi Taiteellinen johtaja/Artistic Director Vytautas Lukočius 040 620 7595, vytautas.lukocius@lappeenranta.fi Osastosihteeri/Office Secretary Tuula Nissinen 040 015 4592, tuula.nissinen@lappeenranta.fi Nuotistonhoitaja-järjestäjä/Stage Manager Pirkko Jokimies 040 573 3890, pirkko.jokimies@lappeenranta.fi

Etelä-Karjalan Osuuskauppa • Scandic Patria • Bravissimo • Fazer Food & co, Ravintola Willhelmiina • Avidly • Valokuvaaja Maarit Kytöharju Konserttien ääni- tai kuvatallennus ei ole sallittua. Photographing and recording during concert is not permitted. Фото- и видеосъёмка во время концерта запрещены. Ohjelmamuutokset mahdollisia. Programme changes possible. Возможны изменения в программе.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.