1 minute read

Apua ja tukea työnhakuun

TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVA DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Työtehtävässä voi hyödyntää ammattiosaamisen lisäksi myös muita elämän aikana hankittuja taitoja.

Advertisement

Savosta kotoisin oleva Pia Laakoli opiskeli Yhdysvalloissa sekä Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella ja asui vuosia Helsingissä ennen paluumuuttoaan Kuopioon. Töiden löytämisessä oli kuitenkin haasteita, joten Laakoli oli pitkään työttömänä.

– Olin käynyt kaikilla kursseilla ja käyttänyt kaikki omat keinot työllistyäkseni. Kesällä minut ohjattiin ASKEL-työhönvalmennuksen pariin, jonka avulla löysin viimein uuden työpaikan, Laakoli taustoittaa.

Laakoli kertoo, että hänet otettiin palvelussa huomioon ihmisenä: kaikkine taitoineen myös ammattiosaamisen lisäksi. Alkukartoituksessa käytiin läpi Laakolin osaamista laajasti ja alettiin sitä kautta miettiä mahdollisia työpaikkoja tittelin ulkopuolelta.

– Neljän kuukauden aikana päivitimme ansioluetteloni modernimmaksi, treenasimme hakemuksen kirjoittamista, soittamista työpaikkoihin sekä työhaastattelutilannetta. Aluksi näimme henkilökohtaisesti viikoittain. Kun hain itsenäisesti työpaikkoihin, apua oli koko ajan saatavilla, kertoo Laakoli. S

Päivi Forsström, Pia Laakoli sekä Eeva Koivisto komppaavat, että työhönvalmennus sopii ehdottomasti kaikille, jotka haluavat tehdä töitä saadakseen töitä.

KUOPION KAUPUNGIN yrityskoordinaattori Eeva Koivisto vahvistaa, että palvelua räätälöidään aina asiakkaan tarpeita vastaavaksi yhdessä asiakkaan ja työhönvalmentaja Kati Rauniomäen kanssa. Esimerkiksi ammatinvaihtajia voidaan ohjata hakeutumaan tutkintoon johtavaan koulutukseen, rekrykoulutukseen, täydennyskoulutukseen tai vaikkapa oppisopimuskoulutukseen sen mukaan, mikä hänen tavoitteitaan tukee. ASKEL-työhönvalmennuksen on tässä vaiheessa päättänyt 26 asiakasta, joista 23 on työllistynyt tai lähtenyt opiskelemaan.

– Tärkeintä on, että ASKEL-toimintamallissa teemme yhteistyötä niin TE-palveluiden, kaupungin työllisyyspalveluiden kuin työnhakijankin kanssa tiiminä. Jokainen paneutuu omaan ydinosaamiseensa ja auttaa sitten asiakasta menestymään työmarkkinoilla, hymyilee Päivi Forsström TE-palveluilta. Laakoli komppaa, että hän koki koko ajan olevansa keskusteluissa vertainen. Hänelle ei vain saneltu ohjeita ja toimintatapoja ylhäältä päin, vaan konkreettisia vinkkejä annettiin yhteistyössä. Jokaisella on elämässään omat tavoitteet, joiden toteutumista palvelun asiantuntijatiimi tukee.

– Esimerkiksi työhakemuksen lähetin ensin tiimilleni ja myöhemmin palautteen perusteella yrityksiin. Eeva myös usein vinkkaili paikkoja, joihin voisin hakea tai vei jopa yrityksiin ansioluetteloani näytille, kertoo Laakoli.

Laakoli toimi myös ASKEL-hankkeen kehittäjäasiakkaana. Asiakaslähtöisen toimintamallin luomiseksi on koottu ryhmiä työnhakijoista, työnantajista ja verkostoista yhteiseen kehittämistyöhön. Keskeistä on, että perushenkilöstö ja asiakkaat ovat toiminnan kehittäjiä.

– Työhönvalmennus sopii ehdottomasti kaikille, jotka haluavat tehdä töitä saadakseen töitä. Samalla saa ammattilaisten tiimin tueksi ja tsemppaamaan. Se on todella tärkeää, kiittelee Laakoli.

Henkilökohtaisella työhönvalmennuksella kohti työelämää

ASKEL-TYÖHÖNVALMENNUSPALVELUN TAVOITTEENA ON luoda henkilökohtainen polku työllistymiseen tai koulutukseen, yhdistäen parhaalla mahdollisella tavalla Kuopion kaupungin työllisyyspalveluiden ja TE-toimiston palveluita. Työhönvalmennus on osa Työllistymisen yhteispalvelu ASKEL -hankekokonaisuutta (ESR). Tavoitteena on luoda työvoimahallinnon ja kunnan välille työllistymisen yhteispalvelumalli. Päähankkeesta vastaa Kuopion kaupunki ja sisarhankkeesta Pohjois-Savon ELY-keskus. Hanke toimii ajalla 1.5.2019–30.4.2022.

TYÖLLISTYMISEN YHTEISPALVELU ASKEL -HANKE

Projektipäällikkö Anita Mönkkönen Puh. 044 718 3954

This article is from: