Bisnes, koulutus & rekry 2020

Page 34

KUMPPANI

Päivi Forsström, Pia Laakoli sekä Eeva Koivisto komppaavat, että työhönvalmennus sopii ehdottomasti kaikille, jotka haluavat tehdä töitä saadakseen töitä.

Apua ja tukea työnhakuun TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVA DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Työtehtävässä voi hyödyntää ammattiosaamisen lisäksi myös muita elämän aikana hankittuja taitoja.

S

avosta kotoisin oleva Pia Laakoli opiskeli Yhdysvalloissa sekä Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella ja asui vuosia Helsingissä ennen paluumuuttoaan Kuopioon. Töiden löytämisessä oli kuitenkin haasteita, joten Laakoli oli pitkään työttömänä. – Olin käynyt kaikilla kursseilla ja käyttänyt kaikki omat keinot työllistyäkseni. Kesällä minut ohjattiin ASKEL-työhönvalmennuksen pariin, jonka avulla löysin viimein uuden työpaikan, Laakoli taustoittaa. Laakoli kertoo, että hänet otettiin palvelussa huomioon ihmisenä: kaikkine taitoineen myös ammattiosaamisen lisäksi. Alkukartoituksessa käytiin läpi Laakolin osaamista laajasti ja alettiin sitä kautta miettiä mahdollisia työpaikkoja tittelin ulkopuolelta. – Neljän kuukauden aikana päivitimme ansioluetteloni modernimmaksi, treenasimme hakemuksen kirjoittamista, soittamista työpaikkoihin sekä työhaastattelutilannetta. Aluksi näimme henkilökohtaisesti viikoittain. Kun hain itsenäisesti työpaikkoihin, apua oli koko ajan saatavilla, kertoo Laakoli.

KUOPION KAUPUNGIN yrityskoordinaattori

Eeva Koivisto vahvistaa, että palvelua räätälöidään aina asiakkaan tarpeita vastaavaksi yhdessä asiakkaan ja työhönvalmentaja Kati Rauniomäen kanssa. Esimerkiksi ammatinvaihtajia voidaan ohjata hakeutumaan tutkintoon johtavaan koulutukseen, rekrykoulutukseen, täydennyskoulutukseen tai vaikkapa oppisopimuskoulutukseen sen mukaan, mikä hänen tavoitteitaan

tukee. ASKEL-työhönvalmennuksen on tässä vaiheessa päättänyt 26 asiakasta, joista 23 on työllistynyt tai lähtenyt opiskelemaan. – Tärkeintä on, että ASKEL-toimintamallissa teemme yhteistyötä niin TE-palveluiden, kaupungin työllisyyspalveluiden kuin työnhakijankin kanssa tiiminä. Jokainen paneutuu omaan ydinosaamiseensa ja auttaa sitten asiakasta menestymään työmarkkinoilla, hymyilee Päivi Forsström TE-palveluilta. Laakoli komppaa, että hän koki koko ajan olevansa keskusteluissa vertainen. Hänelle ei vain saneltu ohjeita ja toimintatapoja ylhäältä päin, vaan konkreettisia vinkkejä annettiin yhteistyössä. Jokaisella on elämässään omat tavoitteet, joiden toteutumista palvelun asiantuntijatiimi tukee. – Esimerkiksi työhakemuksen lähetin ensin tiimilleni ja myöhemmin palautteen perusteella yrityksiin. Eeva myös usein vinkkaili paikkoja, joihin voisin hakea tai vei jopa yrityksiin ansioluetteloani näytille, kertoo Laakoli. Laakoli toimi myös ASKEL-hankkeen kehittäjäasiakkaana. Asiakaslähtöisen toimintamallin luomiseksi on koottu ryhmiä työnhakijoista, työnantajista ja verkostoista yhteiseen kehittämistyöhön. Keskeistä on, että perushenkilöstö ja asiakkaat ovat toiminnan kehittäjiä. – Työhönvalmennus sopii ehdottomasti kaikille, jotka haluavat tehdä töitä saadakseen töitä. Samalla saa ammattilaisten tiimin tueksi ja tsemppaamaan. Se on todella tärkeää, kiittelee Laakoli. www.digimag.fi

34

Bisnes, koulutus & rekry 2020

Henkilökohtaisella työhönvalmennuksella kohti työelämää ASKEL-TYÖHÖNVALMENNUSPALVELUN TAVOITTEENA ON luoda hen-

kilökohtainen polku työllistymiseen tai koulutukseen, yhdistäen parhaalla mahdollisella tavalla Kuopion kaupungin työllisyyspalveluiden ja TE-toimiston palveluita. Työhönvalmennus on osa Työllistymisen yhteispalvelu ASKEL -hankekokonaisuutta (ESR). Tavoitteena on luoda työvoimahallinnon ja kunnan välille työllistymisen yhteispalvelumalli. Päähankkeesta vastaa Kuopion kaupunki ja sisarhankkeesta Pohjois-Savon ELY-keskus. Hanke toimii ajalla 1.5.2019–30.4.2022.

TYÖLLISTYMISEN YHTEISPALVELU ASKEL -HANKE Projektipäällikkö Anita Mönkkönen Puh. 044 718 3954


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Pääkirjoitus - Hyppää toisen saappaisiin

1min
page 9

Historiallinen miljöö rauhoittaa

1min
page 49

Maistuvaa helposti!

3min
pages 54-55

Huippupäivä huipulla

1min
page 49

Tervetuloa oppilaitoksiin – työelämä!

1min
page 39

Työelämä tutuksi opiskelijoille

1min
page 38

Kristallikruunuja ja uniikkia tunnelmaa

1min
page 45

Kokous- ja juhlatilat Kuopion keskustassa

1min
page 45

Tapahtumatila joka lähtöön

1min
page 45

Lapin mystiikkaa kokouksiin

1min
page 44

Työelämän megatrendit

2min
pages 10-11

Kokoustamista Tahkon sykkivässä sydämessä

1min
page 48

Kokouskaupunki täynnä huvia ja hyötyä

3min
pages 42-43

Kaikki saman katon alta

1min
page 44

Löydä oma paikkasi

2min
page 36

Yrittäjävalmennus toi varmuutta

1min
page 37

Kuopion työllisyys pysynyt tasaisena

1min
page 32

Yhteistyöllä uusia työmahdollisuuksia

1min
page 35

Hanni-Mari Larronmaa - Kehity ja uskalla muuttua

2min
pages 26-27

Apua ja tukea työnhakuun

1min
page 34

Työvoimakoulutuksella kohti työllistymistä

1min
page 33

Tuunaa työstä itsesi näköistä

3min
pages 22-23

Hyvä tyyppi saa paikan

2min
pages 12-13

Kilpailuetua Euroopasta

4min
pages 16-17

Hyvä tunne kantaa pitkälle

1min
page 25

Työelämän megatrendit

2min
pages 10-11

Lähemmäs ihmistä

1min
page 21

Digitaalisen oppimisympäristön avulla oppiminen osaksi työelämää

2min
page 14

Työelämän vastuunjakaja

2min
page 15
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.