1 minute read

Wedding in the sky

Next Article
Upeana juhliin

Upeana juhliin

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuva Maccoy Marketing

Miltä kuulostaisivat taivaalliset häät yläilmoissa?

Advertisement

HEINÄKUUN ALUSSA naimisiin voi mennä myös taivaalla, kun maailmalla kiertänyt Dinner in the Sky -tapahtumakonsepti palaa Kallaveden äärelle. Tänä kesänä taivasravintolaan pääsee nauttimaan torstaista lauantaihin 4.–6. heinäkuuta. Tapahtumapäivinä tehdään tilauksesta myös häänostoja sekä muita erikoisnostoja.

– Taivaalla järjestyvät upeasti elämykselliset ja ikimuistoiset häät intiimille 22-hengen porukalle, kuvailee Jukka Makkonen tapahtumatoimisto Maccoysta.

Dinner in the Sky -taivasravintola nähtiin Kuopiossa ensimmäisen kerran elokuussa 2017. Tapahtuman päätuotteet perustuvat erilaisiin ruoka- ja juomamenuihin. Tällä hetkellä lahjakortteja voi ostaa jo Dinner in the Sky ja Champagne in the Sky -nostoihin. Muut tuotteet ja aikataulut julkaistaan talven aikana. Näiden lisäksi tehdään erilaisia yksityisnostoja.

– Ihmiset istuvat noston ajan heille varatuissa kuppituoleissa ja turvavöissä. Jokaisella nostolla on aina mukana turvapäällikkö, joka vastaa siitä, että kaikki menee sutjakkaasti, kertoo Makkonen. Lavan keskiosa toimii kokkien ja tarjoilijoiden tilana, johon mahtuu tarvittaessa myös pappi tai esiintyvä artisti.

Viralliset nostot tapahtuvat Hotelli Scandicin rannassa kello 13–23. Illallisnosto kestää tunnin ja kustantaa 159 euroa henkilöltä aterioineen ja juomineen. 20 minuutin sampanjanosto maksaa 59 euroa per osallistuja. Tapahtumapäivien nostojen aikataulut ovat vielä avoinna, joten oman hääporukan nostoaika kannattaa varata pian.

TAPAHTUMATOIMISTO MACCOY / MACCOY MARKETING OY Neulaniementie 6, KUOPIO Puh. 050 573 6121 sales@maccoy.fi info@dinnerintheskykuopio.fi www.dinnerintheskykuopio.fi

This article is from: