2 minute read

Kohti omaa kotia

TEKSTI DIGIMAG/ANNE KETTUNEN KUVA PEXELS

Omistusasunnon ostaminen on suuri päätös, jota varten kannattaa tehdä laskelmia ja suunnitelmia myös tulevaisuuden varalta.

Advertisement

Asuntolainan kaltaisessa suuressa lainassa pienikin ero koroissa voi tarkoittaa tuhansien eurojen säästöjä. Siksi lainan hakeminen kannattaa aloittaa tutustumalla eri pankkien hinnastoihin ja kilpailuttamalla laina.

Sopivan pankin löytyessä täytetään lainahakemus, vaikka sopivaa kohdetta ei olisi vielä löytynyt. Lainaneuvottelussa pankin kanssa käydään läpi hakemuksen yksityiskohdat, hakijan taloudellinen tilanne sekä millainen asunto on tähtäyksessä. Pankki räätälöi hakijalle parhaiten sopivan lainatarjouksen.

JOKAISELLE LAINALLE tarvitaan vakuus takaisinmaksusta. Lain mukaan pankki voi myöntää asiakkaalle asuntolainan, joka on enintään 85 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta. Ensiasunnon ostajan lainakatto säilyy 95 prosentissa. Loppuosa tarvittavasta lainasta katetaan asuntosäästöillä tai muilla vakuuksilla, kuten kesämökillä tai vanhempien omistusasunnolla. Ostettava asunto kattaa lainasta noin 70 prosenttia.

Lainan päälle tuleva korko sovitaan lainakohtaisesti. Lainan ottaja voi sitoa lainan pankin Prime-korkoon, euriborkorkoon tai kiinteään korkoon. Asuntolainan korko muodostuu sovitusta viitekorosta ja pankin omasta marginaalista. Asuntolainan tyypillinen maksuaika on 25 vuotta.

PRIME-KORKO ON yksittäisen pankin oma viitekorko, johon vaikuttavat markkinakorkojen liikkeet ja yleiset taloudelliset kehitykset. Viitekoron päälle lisätään lainakohtainen marginaali eli pankille maksettava palkkio. Marginaalin suuruuteen vaikuttavat muun muassa asiakkaan maksukyky, vakuudet ja hankittavan asunnon sijainti.

Asuntolainoissa suosittu korko on 12 kuukauden Euribor-korko. Sen hyöty on sen ennakoitavuus, sillä asuntolainan korko on tiedossa aina vuodeksi kerrallaan. Kiinteä korko puolestaan voidaan sopia muutamaksi vuodeksi kerrallaan.

Suunnitteletko ensiasunnon ostamista?

ASP-SÄÄSTÄJÄNÄ SAA ASUNTOLAINAN edullisilla ehdoilla. Alle 40-vuotiaalta ensiasunnon ostajalta ei peritä varainsiirtoveroa.

Omaan kotiin ASP:lla Hyvä tapa aloittaa säästäminen on avata ASP-tili. ASP- eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmä on tarkoitet tu 15–39-vuotiaille ensiasunnon ostajille. Ehtona on, että omistat kaupan jälkeen asunnosta vähintään 50 prosenttia. ASP-lainaa varten tulee olla säästöjä vähintään 10 prosenttia asunnon hinnasta. Saat säästöillesi koron ja valtiontakauksen.

Voit hankkia yhteisen kodin puolisosi tai vaikka van hempiesi kanssa. Jotta ASP-lainaa voisi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti, kannattaa asunnon omistusosuus jakaa niin, että pääomistaja ottaa kaiken mahdollisen ASP-lainan.

Omaan kotiin ilman ASP:ta Alle 40-vuotias saa asuntolainan ensiasuntoa varten myös ilman ASP-tiliä. Se edellyttää maksukykyä, säännöl lisiä tuloja ja omia säästöjä vähintään 5 prosentin edestä asunnon arvosta. Ostetun asunnon kauppahinnasta enintään 75 prosenttia käy lainasi vakuudeksi, mutta lop puosalle tarvitaan usein lisää reaalivakuuksia, esimerkiksi vanhempien asunto. Jos lainanottajalla ei ole mahdollisuutta saada lisävakuuksia, takauksen voi myös ostaa.

Asuntolainan korkovähennys Ensiasuntoa varten otetulle lainalle saa alijäämähy vitykseen 2 prosenttiyksikön korotuksen, joten vähennys on silloin 32 prosenttia. Korotuksen saa enintään ensiasunnon käyttöönottovuodelta ja yhdeksältä seuraavalta vuodelta.

ENSIASUNTO VOI OLLA asunto-osake, kuten kerrostalotai rivitalohuoneisto. Se voi olla myös kiinteistö, kuten omakotitalo. Vaikka et maksa varainsiirtoveroa, varain siirtoveroilmoitus tulee tehdä verotoimistoon (taloyhtiön osake) tai hakea lainhuutoa Maanmittauslaitokselta (kiin teistö).

Lähteet: vero.fi, valtionkonttori.fi

This article is from: