1 minute read

Kesä maistuu salaatissa

Next Article
Yrttiopas

Yrttiopas

TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVAT DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Kunnonpaikka

Advertisement

Kylpylähotelli Kunnonpaikan ravintolatoimen päällikkö Toni Sallinen

LÄMPIMILLÄ KELEILLÄ MAISTUVAT raikkaat salaatit. Tuoreet raaka-aineet, satokauden mukaiset kasvikset sekä raikkaat yllättäjät luovat pirskahtelevia makumaailmoja. Aurinkoinen salaatti kesän antimista sopii hyvin mukaan otettavaksi piknikille tai vaikkapa kesälounaaksi mökille.

– Salaattiin saadaan makua ja ruokaisuutta pienellä vaivalla. Erilaisia yhdistelmiä kannattaa tehdä rohkeasti ja uusia makuja voi kokeilla reippaasti, kertoo ravintolatoimen päällikkö Toni Sallinen hyvinvoinnin ja vapaa-ajankeskus Kunnonpaikasta.

Raikkaan salaatin luomisessa on tärkeintä valita tuoreet raaka-aineet, joita kesäisin onkin varsin helposti saatavilla. Proteiinia, energiaa ja makua salaattiin saa esimerkiksi karamellisoimalla pähkinöitä. Ruokaisuutta saadaan myös lisäämällä joukkoon pastaa, juustoja, marjoja, kanaa tai perinteistä savukalaa.

– Salaattia voi piristää maustetuilla öljyillä tai kastikkeilla, joita voi tehdä helposti itse. Kannattaa kokeilla valmistaa itse esimerkiksi oheista mansikkavignegretteä, vinkkaa Sallinen.

Salaatin kylkeen Sallinen kehottaa myös rohkeasti grillaamaan kasviksia. Niitä saa maustaa reilusti esimerkiksi kastikkeilla ja kotipihan yrteillä.

– Kun väri ja maku kohtaavat, syntyy täydellinen salaatti. Meidän salaattipöytämme saakin paljon kiitosta siitä, että makua löytyy, hymyilee Sallinen.

KESÄLLÄ RAVINTOLAN LISTAAN pääsee tutustumaan niin lounaspöydän kuin á la carte -listankin parissa. Perjantai- ja lauantai-iltaisin tarjolla on paistipöytä, jossa kokit leikkaavat lihoja asiakkaiden silmien edessä. Elämyksellisyyttä haetaan myös terassi-illoissa, jolloin trubaduuri viihdyttää kesäkansaa. Ravintolan keittiö palvelee joka päivä aamupalasta iltakymmeneen.

KYLPYLÄHOTELLI KUNNONPAIKKA Jokiharjuntie 3, VUORELA Puh. 044 747 6111 www.kunnonpaikka.com

Fetajuusto-mansikkasalaatti

Valikoima tuoreita sesongin salaatteja

Fetajuustoa

Kurkkua

Kirsikkatomaattia

Mansikoita

Hunajamelonia

Retiisiä (ohuina viipaleina)

Hillottua punasipulia

Paahdettua saksanpähkinää

YHDISTELE kauniisti pilkotut kasvikset, hedelmät ja juusto tarjoilukulhoon tai lautaselle.

RIPOTTELE salaatin päälle paahdetut saksanpähkinät ja pirskottele lopuksi mansikkavinaigrettiä salaatin joukkoon.

HILLOTTU PUNASIPULI

1 dl vettä

1,25 dl sokeria

1,25 dl punaviinietikkaa

Noin 500 g punasipulisuikaleita

KIEHAUTA liemiainekset ja lisää ohueksi leikatut punasipulisuikaleet. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Jäähdytä.

MANSIKKAVINAIGRETTI

200 g mansikoita

½ dl oliiviöljyä

2 rkl vaaleaa balsamicoa

Sokeria

Suolaa

Mustapippuria (rouhittu)

POISTA mansikoista kannat ja lisää muut aineet mansikoiden joukkoon. Aja lopuksi sauvasekoittimella tasaiseksi ja tarkista maku.

This article is from: