1 minute read

Puurot purkkiin!

TEKSTI DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN KUVA SHUTTERSTOCK

Kiireisen tai kiireettömän aamun pelastaja on trendikäs tuorepuuro, joka valmistuu yön aikana jääkaapissa. Terveellinen herkku sopii kaikille, sillä sen voi maustaa syöjän mieltymysten mukaan. Vaihtoehtoja on niin paljon kuin on syöjiäkin. Makean ystävät maustavat puuronsa marjoilla, hunajalla tai suklaalla, kun taas suolaista aamupalaa suosivat kasaavat siihen esimerkiksi pekonia, avokadoa tai kananmunia.

Advertisement

TIIVIISEEN LASIPURKKIIN kasattuna tuorepuuro kulkee myös välipalana mukana päivän menoihin. Perusohje puuron valmistukseen on kaksi osaa nestettä, yksi osa puurohiutaleita ja lepäämään jääkaappiin. Puurot säilyvät jääkaapissa noin 2‒3 päivää, joten kerralla voi valmistaa useamman aamupalan.

Vadelma-tuorepuuro

RESEPTI: MYLLYNPARAS

2 dl Myllyn Paras Neljän Viljan Pikahiutaleita

1 dl vettä

1 dl vadelma- tai sekamehua

1–2 rkl sokeria

2 dl vadelmia

SEKOITA aineet keskenään ilman vadelmia ja anna turvota, mieluiten tunti, mutta yhtä hyvin vaikkapa yön yli.

LISÄÄ ennen syömistä vadelmat. Nauti sellaisenaan tai maidon kera.

Vinkki! Kokeile myös muilla marjoilla. Marjojen happamuus vaikuttaa käytettävän sokerin määrään.

Omena-kanelituorepuuro

RESEPTI: FAZER

2 dl jogurttia

5 rkl Fazer Alku 3 kuidun puuro -hiutaleita

½–1 rkl ruokosokeria

3–4 rkl mantelirouhetta

½–1 omena kuorittuna ja kuutioituna

Kanelia koristeeksi

SEKOITA hiutaleet, ruokosokeri, mantelirouhe ja kuutioitu omena jogurtin joukkoon.

ANNA turvota noin 1–2 tuntia.

KORISTELE puuro kanelilla.

Vinkki! Tee puuro jääkaappiin jo edellisenä iltana, jos haluat nauttia sen aamupalana!

This article is from: