SkandinavienWelt 2017 - finnisch

Page 1

2017

Osana „REISE + CAMPING“-messuja

Tapaamispaikka Pohjoismaat 15 - 19 helmikuuta 2017 www.skandinavienwelt.de


Tervetuloa! Osallistu myös sinä! • Ohjelma: SkandinavienWelt 2017 esiintyy jo kolmatta kertaa uudessa ulkoasussaan. Jo vuodet 2014 ja 2015 todistivat, että uusi konsepti kiinnostaa sekä näytteilleasettajia että vierailijoita. Erityisesti ohjelma näyttämöllä, jonka avulla halli kahdentoista „Skandinavien Welt“-osasto nousi „Reise + Camping“-messujen keskeiseksi nähtävyydeksi, keräsi runsaasti katsojia. Hyödy myös sinä vuonna 2017 ohjelmasta! • Kohderyhmä: Monet Pohjoismaakiinnostuneet tulevat nykyään varta vasten Skandinavien Welt messuja varten Essenin messuille. Messut ovat vakiintuneet ja niitä mainostetaan vastaavasti (printti, internet, radio).

2017 UUTTA messuilla: • Pohjoismainen kahvila • tanskalainen nakki ja pehmismyyjä • nyätteilleasettajat maittain

• Kasvu: Jälleen kerran SkandinavienWelt kasvaa ja on vuonna 2017 pinta-alaltaan jo miltein 1.000 m² kokoinen. Sijaintinsa vuoksi, keskellä halli 12, johtavat kaikki messujen päätiet ”SkandinavienWelt”-ostaston läpi. Samojen maiden näytteilleasettajat saavat vuonna 2017 osastot toistensa lähellä. • Henkilökohtainen palvelu paikan päällä: Messe Essenin ja Nordis Verlag-kustantajan yhteyshenkilöt ovat mielellään apunasi kaikissa messujärjestelyihin liityvissä asioissa.

Etusi • Nordrhein-Westfahlenin osavaltion suurimmat turismimessut, Saksan kolmanneksi suurimmat alueelliset turismimessut • 75.000 m2 pinta-alaa näytteilleasettajille. • Noin 1.000 näytteilleasettajaa kahdeksastatoista maasta. • Vuosittain 90.000 vierailijaa. • 45% vierailijoista matkustavat messuille yli 50 km päästä Monet näytteilleasettajat kehuvat vilkasta kysyntää. Lähde: Gelszus Messe-Marktforschung GmbH, Näytteilleasettaja- ja vierailijaraati 2016


All-inclusive osasto (iso)

Mediapaketti (iso)

12 m² näyttelytilaa sis. Osaston rakentaminen, sähköliittymät, matto, osaston vuokra ja muut kulut, sekä Messe Essen- messujen mediapaketti (standard)

• Banner ja online-advertoriaali sivuilla www.skandinavienwelt.de: Banner: 234 x 60 Pixel advertoriaali: 2.000 lyöntiä ja 10 kuvaa. Sisältää linkin tuotteeseenne. Näkyvyyden aika: määrätön

Hinta: 2.519,– € netto Sisältää Nordis mediapaketin (iso), jos varaus tehdään ennen 31.10.2016 Jos varaus tehdään tämän jälkeen tulee Nordis mediapaketti (iso) maksaa erikseen hintaan. 550,– € netto

• Kuvanäyttö: maks. 20 kuvaa näytetään noin 5 kertaa päivässä kankaalla. Alternatiivisesti maks. 5 minuutin mittainen video. • Näyttämö: valinnallinen (halutessa): esitys (maks. 30 minuuttia) tai näytteilleasettajan haastattelu

All-inclusive osasto (pieni)

Mediapaketti (pieni)

6 m2 näyttelytilaa sis. Osaston rakentaminen, sähköliittymät, matto, osaston vuokra ja muut kulut, sekä Messe Essen- messujen mediapaketti (standard)

• Banner ja online-advertoriaali sivuilla www.skandinavienwelt.de: banner: 234 x 600 pikseliä Advertoriaali: 1.000 lyöntiä ja 5 kuvaa. Sisältää linkin tuotteeseenne. Näkyvyyden aika: määrätön

Hinta: 1.319,– € netto Sisältää Nordis mediapaketin (pieni), jos varaus tehdään ennen 31.10.2016 Jos varaus tehdään tämän jälkeen tulee Nordis mediapaketti (pieni) maksaa erikseen hintaan 300,– € netto

• Kuvanäyttö: maks. 10 kuvaa näytetään noin 3 kertaa päivässä kankaalla. Alternatiivisesti maks. 5 minuutin mittainen video. • Näyttämö: valinnallinen (halutessa): esitys (maks. 30 minuuttia) tai näytteilleasettajan haastattelu

Oman osaston rakentaminen Tuletko oman osaston kanssa ja tarvitset vain näyttelytilaa? Hintaan 107 € netto / neliö. Lisämaksuna ainoastaan Messe Essen-messujen mediapaketti (standard) hintaan 69 € netto sekä sähkö. Kaikki muut maksut sisältyvät pakettihintaan.


Vahvat yhteistyökumppanit: Nordis Verlag ja Messe Essen esittelevät SkandinavienWelt 2017- messut.

Yhteystiedot Yhteyshenkilö Saksa

Yhteyshenkilö

Nordis Verlag GmbH

Pohjoismaat

Jörn Backhaus

Nordis Verlag GmbH

Tel. +49-(0)2 01 · 8 72 29-29

Ronja Söderblom-Frase

Fax +49-(0)2 01 · 8 94 25-11

Tel. +49-(0)2 01 · 87 22 95 31

joern.backhaus@nordis.com

Fax +49-(0)2 01 · 8 94 25-11 ronja.soederblom@nordis.com

www.skandinavienwelt.de


Ilmoittaudu nyt näytteilleasettajaksi

Ilmoittaudumme sitovasti näytteilleasettajaksi SkandinavienWelt 2017-messuille: 

All-inclusive-osasto (iso), 12/ m2, hintaan 2.519,– € netto

All-Inclusive-osasto (pieni), 6/ m2, hintaan 1.319,– € netto

Näyttelytila: ________ m2, hintaan 107,– € netto/m2. lisämaksu 69,– netto Messe Essen mediapaketti (standard). Sähkömaksu erikseen. Muut kulut sisältyvät pakettihintaan.

esitteenne näkyville (maks. 400 kpl), hintaan 250,– € netto

Ruksaa vaihtoehto, täytä yhteystiedot, tulosta lomake ja lähetä osoitteeseen: Nordis Verlag GmbH, Maxstr. 64, D-45127 Essen faksi: +49 (0) 201-8 94 25 11 tai sähköpostilla: joern.backhaus@nordis.com / ronja.soederblom@nordis.com.  Näytteilleasettaja:  Yhteyshenkilö:  puhelin/sähköposti:  Osoite: 

Päivämäärä/allekirjoitus:

Ilmoittautumisellasi hyväksyt Messe Essen-messujen osallistumissäännöt (lyödät ne osoitteesta www.die-urlaubswelt.de).


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.