1 minute read

JOKAINEN MEISTÄ

Voi Vaikuttaa

Mietitkö koskaan, että valinnoillasi on merkitystä?

Advertisement

Jo pelkkä ruokakaupan maitotiskillä tehty päätös olla ostamatta sitä halvinta maitopurkkia vaan valitsemalla sen vähä kalliimman purkin vaikutat ympäröivään yhteiskuntaan positiivisesti ja luot samalla muutosta ja parempia olosuhteita yrittämiselle maidontuottajille.

Vuosi 2023 on todellinen vaikuttamisen vuosi eduskuntavaaleineen ja muine mielenkiintoisine projekteineen. Tästä seuraavat kaksi vuotta on varsinkin jokaiselle politiikkaa seuraavalle varsinainen hattutemppu ja popcorniakin kuluu, kun aletaan hallitusta muodostaa. Eduskuntavaaleista starttaa presidenttipeli ja eurovaalien sähäkkä kansainvälinen vaikuttaminen ja siitä sujuvasti laskeutuen 2025 kuntavaaleihin ja paikalliseen vaikuttamiseen. Vaikka Nuorkauppakamari on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, meillä on mielestäni tärkeä rooli yhteiskuntavaikuttamisessa. Paikalliskamarit tekevät ympäri Suomen upeita yhteiskunnallisesti merkittäviä projekteja, oli kyse sitten taloustaitojen opettamisesta nuorille tai johtajuustaitojen kehittämisestä.

Haluankin kannustaa kamareita ottamaan rohkeasti yhteyttä esimerkiksi kaupunkinsa elinkeinoyhtiöön ja kaupunginjohtoon ja tuomaan esille kuinka merkittäviä juttuja he tekevät jo tai mitä voitaisiin tehdä yhteistyössä. Meistä kukaan ei kuitenkaan halua identifioitua salaseuraksi tai ryyppykerhoksi. Aivan kuten eräs hyvin tuntemani kunnanisä omana puheenjohtajavuotenani minulle totesi, ” Niin eikös sitä sanota, että Nuorkauppakamarilaiset pyytää rahaa omiin tarpeisiinsa ja rotaryt sitten jakavat siitä hyvää muille”. Arvatkaa, ottiko kupoliin? No otti.

Vuodessahan ei aina saada maailmaa valmiiksi, mutta yritetään ainakin parantaa. Haluankin haastaa jokaisen kamarilaisen miettimään, kuinka juuri sinä vaikutat ympäröivään yhteiskuntaan, miten teet siitä paremman ja sitä, miten tekemilläsi valinnoilla on merkitystä. On kyse sitten siitä, minkä numeron käyt kirjoittamassa siihen äänestyslippuun, kannustat Käärijän euroviisuvoittoon tai leijonat jälleen kerran kiinni MM-kultaan.

Vaikutetaan yhdessä!

PAULIINA HIRVINIEMI

Kirjoittaja on SNKK yhteiskuntavaikuttamisen kehitysjohtaja, joka mieltää itsensä järjestöjyräksi ja järjestövaikuttajaksi ja fanittaa täysillä Käärijän Cha Cha Chaata

This article is from: