1 minute read
PIHAKIVILLÄ VOI PUHDISTAA JOPA ILMAA
PIHAKIVILLÄ VOI JOPA PUHDISTAA ILMAA!
Miten estetiikka, käyttötarkoitus ja vastuullisuus kulkevat kivibisneksessä käsikädessä?
Advertisement
TEKSTI: MIIA-TATJAANA SALAKKA | KUVAT: PETRI ENGSTRÖM
Moni on korona-aikana innostunut pihojen ehostamisesta. Neuvokas nuorkauppakamarilainen ja kivialan yrittäjä Petri Engström ei kuitenkaan tyydy vain olosuhteiden tuomiin mahdollisuuksiin, vaan rakentaa niistä jotain aivan uutta. Hän on Turun Reunakivi- ja Laatta-asennus Oy:n yrittäjä. Hän lähti viime syksynä ideoimaan yhdessä Rudus
Oy:n kanssa pihakivinäyttelyaluetta. ”Rudus
Oy on kotimaisista pihakivivalmistajista valikoimaltaan suurin, jonka koko valikoima on aseteltu 1000 m²:n näyttelyalueelle. Asetimme tavoitteen, että näyttelyalue toteutetaan talvityönä ja olisi valmis asiakkaita varten 1.4.2021, eli juuri sopivasti ennen kuumimman ’kivikauden’ alkua”, Petri kertoo.
Kaikille avoin näyttelyalue on herättänyt suurta innostusta kuluttaja-asiakkaiden lisäksi niin pihasuunnittelijoiden kuin viherrakennusyrittäjien keskuudessa heti avautumisestaan alkaen. ”Alue on avoin kaikille, eikä siellä ole aukioloaikoja. Siellä voi pihasuunnittelija käydä asiakkaansa kanssa tutustumassa kaikkiin pihakivimateriaaleihin niiden luonnollisessa ympäristössä”, Petri kuvailee ja jatkaa ”Näin saa näkemyksen siitä, miltä pihakivi näyttää paikoilleen asennettuna.”
Helppo ja asiantunteva asiakaskokemus on myös vastuullinen asiakaskokemus
Kaiken keskiössä on helppous ja asiantuntijuus, jota on hyödynnettävissä näyttelyalueen viereisessä konttorissa. Kivien ulkonäön ja käyttötarkoituksen lisäksi valinnassa voi ottaa jo nyt huomioon vastuullisuuden yllättävän helposti. Kotimaisten valmistajien osalta raaka-aine hävikkiä ei juurikaan ole ja laadukkaan betonikiven käyttöikä on lähes elinikäinen. Asfaltti mielletään usein halvemmaksi vaihtoehdoksi, mutta sen käyttöikä on huomattavasti betonista lyhyempi. Lisäksi sen raaka-aineena toimii öljypohjainen bitumi, joka kasvattaa asfaltin hiilijalanjälkeä huomattavasti. Betonikivi on parempi vaihtoehto myös siksi, että sen voi purkaa pois ja asentaa uudelleen. Betonikiviä valmistetaan paljon myös uusbetonista.
Erittäin ilmastotietoiselle pihauudistajalle on tarjolla myös yllättävä vaihtoehto. Rudus Oy:llä on valikoimassaan myös pihakiviä, joiden betonimassassa käytettävien lisäaineiden reaktio auringonvalon ja hapen kanssa vähentää typpioksidien määrää ilmassa. Käytännössä siis betonikivet voivat parhaimmillaan puhdistaa ilmaa! Yhden dieselkäyttöisen henkilöauton päästöjä vastaavan typpioksidipäästöjen kuolettamiseen tarvitaan n. 200 m²:n pihalaatoitus.
Pihakivibisnekseen liittyvä innovointi ei kuitenkaan ole loppusuoralla, vaan Petrillä on taloudellisesti kannattavan vastuullisuuden edistämiseksi muitakin suunnitelmia. Tulevaisuuden visiona on kehittää tapaa, jolla pihakivet voisi valmistaa suoraan kohteessa esimerkiksi vanhojen pihakivien murskasta.
KIVIVISA
1. Paljonko painaa Ruduksen valmistama aidon sian mallinen design -betoniporsas 2. Paljonko painaa 398 x 398 x 50 mm kokoinen betonilaatta? 3. Mitä Italian kaupunkia EI ole käytetty Rudus Oy:n pihakivimallistossa? a) Pisa, b) Rooma, c) Napoli, d) Verona 4. Mikä soitin löytyy Rudus Oy:n pihakivimalliston tuotteiden nimistä? 5. Mikä seuraavista ei ole Ruduksen löytyvä normaali väri? a) hiili, b) punainen, c) hehku, d) terrakotta