2 minute read
KAINUUSTA KAJAHTAA
TEKSTI: KESTÄVÄ KAINUU -PROJEKTIRYHMÄ
Kestävä Kainuu on Kajaanin Nuorkauppakamarin ensimmäistä kertaa järjestämä projekti, jolla halutaan tuoda arjen ympäristötekoja ja kestävää kehitystä osaksi kaikkien kainuulaisten jokapäiväistä elämää. Lähes vuoden mittaisen projektin tavoitteena on antaa helposti toteutettavia vinkkejä kestävään kehitykseen paikallisuus huomioiden. Syyskuussa projekti huipentuu Euroopan kestävän kehityksen viikolla pidettävään teemaviikkoon, jonka aikana toteutetaan monipuolista kaikille avointa ohjelmaa.
Advertisement
TAVOITTEENA KESTÄVÄMPI KAINUU
YK:n Kestävän kehityksen tavoitteet ovat projektin keskiössä ja koko projektin kantavaksi tavoitteeksi valikoitui numero 17 - Yhteistyö ja kumppanuus.
Tavoitteena on tehdä projektista ja kestävän kehityksen talkoista koko Kainuun yhteinen juttu. Näin isossa projektissa yhteistyön merkitys korostuu ja projektilla halutaankin tuoda yhteen erialojen toimijoita, jotta verkostojen hyöty saadaan valjastettua tehokäyttöön. Pääyhteistyökumppanina projektissa on Kajaanin kaupunki, jonka kanssa kamarilla on pitkä yhteistyöhistoria.
Yksi Kajaanin kaupungin strategisista kasvuteemoista on ’Resurssiviisautta luontokaupungissa’. Luonnosta huolta pitäminen ja resurssien harkittu käyttö korostuvat kestävän kehityksen edistämiseksi. Tiivis kaupunkirakenne, tilojen tehokas käyttö, energiatehokkuus ja vastuulliset hankinnat vähentävät päästöjä ja hillitsevät ilmastonmuutosta.
“Kestävä Kainuu -projekti soveltuu molempien arvoihin, strategiaan ja tavoitteisiin. Kamarilla ja Kajaanin kaupungilla on yhtenäinen näkemys kaupungin kehittämisestä ja tämä projekti on luonnollinen jatkumo yhteistyölle”, kertoo Kajaanin Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Janika Ohtonen.
KOKO VUODEN PROJEKTI
Projektia on suunniteltu vuoden alusta lähtien ja se julkistettiin huhtikuussa alkaneella Kestävä Kainuu –haasteella. Yritykset, yhteisöt ja muut toimijat voivat ottaa osaa haasteeseen toteuttamalla minkä tahansa kestävän kehityksen teon ja jakamalla siitä kuvan someen #kestäväkainuu-tunnisteella. Haasteeseen osallistuneiden tahojen tarinat kerätään yhteen ja puhuttelevimmat Kestävä Kainuu -teot palkitaan syksyn teemaviikon yhteydessä.
Kajaanin Nuorkauppakamari osallistuu myös itse mukaan Kestävä Kainuu -haasteeseen. Ensimmäisenä tekona kamari otti osaa Lahden Nuorkauppamarin heittämään Kilometrikisa -haasteeseen! Samalla haaste jaettiin somessa eteenpäin myös yhteistyökumppaneille ja paikallisille yrityksille.
Projekti huipentuu Euroopan kestävän kehityksen viikolla 20.-26.9. pidettävään teemaviikkoon. Syksyn teemaviikkoa ajatellen projektiin on valittu seitsemän eri kestävän kehityksen tavoitetta - jokaiselle päivälle oma nimikkotavoitteensa, jonka ympärille päivän ohjelma rakentuu. Luvassa on runsaasti avointa ja ilmaista etätapahtumatarjontaa sekä paljon käytännön ideoita ja vinkkejä kaikille osallistujille. Etä- ja hybriditoteutukset mahdollistavat osallistumisen kaikkialta Kainuusta sekä maakuntarajojen ulkopuoleltakin. Koska kaikki ikäryhmät halutaan huomioida, tuotetaan teemaviikon osana paikallisiin kouluihin oppimateriaaleja kestävän kehityksen teemoihin liittyen.
PROJEKTILLA POTKUA KAMARITOIMINTAAN
Kainuulaisille ja yhteisölle suunnatun toiminnan lisäksi myös jäsenistölle järjestetään oheistoimintaa. Kesäkuun ohjelmassa on kamarin hyvinvointipäivä, jossa kamarin koejäsen Ilona Mäki opastaa jäseniä puuhengityksen ja lähiluonnon pariin. “Kyseessä on metsärentoutusretki, jossa opitaan puuhengittämään ja sen avulla rentoutumaan. Retkellä opitaan myös metsän hyvinvointivaikutuksista”, Ilona Mäki kertoo. Kainuulaisen lähiluonnon merkitystä korostetaan myös koko Kestävä Kainuu -projektin ajan.
Projektia hyödynnetään myös kamarin toiminnassa ja jäsenhankinnassa. “Jäsenistö saa huikeita oppimis- ja vaikuttamispaikkoja yhteiskunnallisesti tärkeän asian parissa. Projektiryhmän jäsenet pääsevät oppimaan erilaisia projektityöskentelytaitoja ja syventämään osaamistaan esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin saralla. Koulutusmyönteisenä kamarina kannustamme jäsenistöämme jakamaan omaa osaamistaan koulutusten muodossa. Näin pystymme tuottamaan lisäarvoa sekä kamarin tapahtumatarjontaan että jäsenistölle”, kertoo Kestävä Kainuu -projektipäällikkö Sini Anttila.
Vaikka kestävä kehitys on aiheena laaja, on projektin sanoma helposti lähestyttävä: “Oli tekosi suuri tai pieni - kaikki on kotia päin meidän kaikkien yhteisissä talkoissa!” Tällä projektilla Kajaanin Nuorkauppakamari haluaa toimia edelläkävijänä ja johtajana kohti vastuullisuutta.
Kuva: Miska Närhi
Pyöräily on oiva tapa harrastaa hyötyliikuntaa ja vähentää omia ympäristövaikutuksiaan. Henna-Mari Närhi näyttää mallia.
”Suosittelen lähiluonnossa liikkumista vastapainoksi kiireiseen arkeen”, vinkkaa Kajaanin Nuorkauppakamarin koejäsen Ilona Mäki.
Kestävä Kainuu –projekti Seuraa Kajaanin Nuorkauppakamaria sosiaalisessa mediassa, käy lukemassa lisää projektistamme osoitteesta jckajaani.fi/kestavakainuu ja tarkkaile hashtagia #KestäväKainuu.