OLAVI
ERÄÄN HIRVEN TARINA ANITA VÄLIKANGAS 1
Terolle.
Š Anita Välikangas Helsinki, 2011.
2
Olavi – erään hirven tarina
3
Sisällysluettelo 1. Hirvi nimeltä Olavi
5
2. Pimeän metsän vartija
43
3. Muutamaa vuotta myöhemmin 4. Olavi ja pyramidipelurit
125
5. Olavi Tukholmassa
231
4
159
1. Hirvi nimelt채 Olavi
5
6
Olipa kerran pieni hirvi nimeltä Olavi. Olavi asui vanhan omakotitalon ullakolla pahvilaatikossa jonka päällä luki ”Vanhoja leluja”.
7
8
Olavi oli hyvin yksinäinen pieni hirvi. Hän vietti useimmat päivänsä vain potkien pientä palloa.
9
10
Olavin ainut ystävä ullakolla oli Sylvester-kani. Sylvester oli vanha ja kyyninen vanha kani, joka vietti päivänsä vain katsoen televisiosta visailuohjelmia ja tosi-tv:tä. Sylvester-kani ei uskonut, että maailmalla oli tarjottavanaan enää mitään hyvää. ”Tule leikkimään, Sylvesteri”, Olavi yritti joskus kysyä kanilta. Mutta Sylvesteri ei vaivautunut edes vastaamaan Olaville.
11
12
Olavi ei osannut ymmärtää Sylvesteriä, sillä pienen sisällä sisällä eli voimakas tuli: usko siihen, että maailma oli suurempi ja rikkaampi kuin miltä se näytti ullakon seinien sisältä. Olavi vietti iltakausia lueskellen maanosista, valtameristä ja planeetoista. Kuinka paljon jännittäviä asioita maailmassa olikaan!
13
14
Joskus iltaisin Olavi kiipesi pahvilaatikon p채채lle ja katseli, kuinka aurinko laskeutui taivaanrannan taakse. Minne se oli matkalla? Millaisiin paikkoihin sen valo oikein loisti?
15
16
Olavi löysi itsensä usein miettimästä näitä kysymyksiä. Hän teki suuria suunnitelmia siitä, minne kaikkialle hän vielä matkustaisikaan!
17
18
Mutta katsoessaan ulos ikkunasta Olavi tunsi kylmyyden juoksevan koko hänen ruumiinsa läpi. Kuinka jäistä ulkona olikaan! Olavi ei tahtonut paleltua, ja siksi hän päätti odottaa siihen asti, kunnes tulisi taas kevät. Ehkä silloin maantiet olisivat taas avoinna niille kulkijoille, joilla oli rohkea sydän.
19
20
Aika kului hitaasti, päivä ja tunti kerrallaan. Olavin elämässä ei tapahtunut mitään ihmeellistä moneen kuukauteen, kunnes koitti eräs kolea helmikuun yö. Olavi säpsähti hereille unestaan, aivan kuin joku olisi hakannut ikkunaa hajalle!
21
22
”Kuka siellä?” Olavi huhuili. Hän yritti saada äänensä kuulostamaan mahdollisimman möreältä, jotta mahdollinen vihollinen pelästyisi. Mutta ikkunalinnun takana olikin lintu, tarkemmin sanoen nuori, riutunut närhi. Olavi ihmetteli, mitä lintu teki täällä tähän aikaan vuodesta ja päätti päästää hänet sisään.
23
24
“Mitä sinä teet tuolla ulkona?” Olavi kysyi närheltä. ”Tuolla ulkona on kamalan kylmä.” Närhi oli vihainen: ”Luuletko, etten minä tiedä!” Lintu katseli Olavia jonkin aikaa ja kysyi: ”Kuulehan, voisitko tuoda jotain syötävää?” Olavi kävi hakemassa vähän siemeniä varastostaan ja toi ne linnulle. Lintu tarttui kippoon nopeasti. Näki heti, ettei se ollut syönyt mitään pitkään aikaan.
25
26
”Mitä sinulle on tapahtunut?” Olavi kysyi närheltä. Lintu ei tahtonut selvästikään vastata kysymykseen. Jostain syystä muut olivat jättäneet tämän närhen pois parvestaan lähtiessään kohti etelää. Kenties närhi oli eksynyt parvestaan, mutta sitä Olavi ei saanut tietää varmasti. Olavi katsoi lintua säälien ja mietti hetkisen: ”Jää tänne”, hän sanoi yhtäkkiä linnulle. ”Täällä varmasti on paljon mukavammat oltavat kuin tuolla ulkona.”
27
28
Närhi ärsyyntyi Olavin ehdotuksesta. ”Luuletko ihan oikeasti, että jäisin tänne?” ”Mutta täällä on oikein mukava olla”, Olavi yritti: ”Täällä ei ole yhtään vilu, ja minulla riittää hyvin jaettavaksi.” ”Olet sinäkin idiootti!” Närhi riekkui. ”Tiedätkö, mitä sitten tapahtuu? Heti kun päästän pienimmänkin äänen niin kyllä se huomataan. PAM! - se on tämän närhen kuolema. Kukaan talon omistaja ei hyväksy sitä, että ullakolla majailee joku lintu.” Olavia hävetti, että hän oli edes ehdottanut asiaa. ”Minä en tahdo sinun sääliäsi”, lintu rääkkäisi ja lensi pois.
29
30
Linnun mentyä Olavi löysi itsensä taas kerran miettimästä. Ehkä kodittomana tai kulkurina oleminen ei tehnytkään hyvää pienelle eläimelle. Ehkä köyhyys ja suojan puute tekivät eläimestä vain ilkeämmän ja pahemman. Ehkä olisi parasta, ettei Olavi lähtisi mihinkään, olihan hänen täälläkin aika hyvä olla.
31
32
Onneksi muutaman päivän päästä Olavi oli jo unohtanut kaikki nämä huolensa. Hän oli koonnut itsensä taas kasaan, vakaana päätöksenään lähteä heti kevään tullessa. Olavi yritti saada matkalaukkuun mahtumaan kaiken sen, mitä pieni matkalainen vain suinkin saattoi reissuillaan tarvita.
33
34
Olavi odotti ja odotti. Talvi tuntui kest채v채n loputtoman kauan.
35
36
Mutta eräänä aamuna Olavi heräsi siihen, että auringon säteet valaisivat suoraan hänen kasvonsa. Kevät oli viimeinkin tullut!
37
38
Olavi oli niin iloinen, ett채 h채n vain hyppeli ja tanssi!
39
40
Ja viimein hän laskeutui köyttä pitkin alas maailmaan, valmiina kohtaamaan maailman sen kaikessa pelottavuudessaan ja kauneudessaan.
41
42
2. Pime채n mets채n vartija
43
44
Olavi ryntäsi pihan poikki läheistä tietä kohden. Mutta ulkona jalavapuussa istui parvi kovaäänisiä lintuja. ”Minnes sinä olet menossa?” linnut rääkkyivät. ”Ei hirviä ole luotu matkustamaan!”
45
46
Olavi mietti. Ehkä linnut olivat oikeassa. Linnut olivat ennenkin uhanneet häntä, sanoneet että maailma ei ollut ulkona sen parempi kuin ullakolla. Miksi hän olikaan lähtenyt matkaan! Ehkä tästä ei seuraisi kuin pahaa.
47
48
Polun päässä tie haarautui kahtia. Toinen tie vei metsään ja toinen kaupunkiin. Olavi istahti hetkeksi kivelle syömään eväitään ja tuumimaan matkansa suuntaa.
49
50
Olavi päätti valita metsäpolun, sillä hän oli aina halunnut käydä metsässä. Pimeä metsä oli täynnä vieraita ääniä ja hajuja. Olavi yritti kuulostella tarkasti, jottei kukaan pääsisi yllättämään häntä.
51
52
Mutta Olavi ei osannut arvata, että metsä oli täynnä vaarallisia kuoppia! Kuoppia, joissa oli inhottavasti vettä pohjalla. Tämä koitui Olavin kohtaloksi. Olavi katseli kohti aukon suuta, mutta ei päässyt millään ylös.
53
54
”Apua, apua, pelastakaa minut!” Olavi huusi. Mutta kuullessaan lähistöltä möreää ärinää Olavi toivoi, ettei olisi missään vaiheessa huutanutkaan apua. Ehkä metsästäjä oli tulossa! Olavi alkoi uikuttaa hiljaa.
55
56
57
58
”Kuka häiritsee minun rauhaani! Olin juuri syömässä!” Olavi katsoi kauhulla, kuinka valtava, yksisilmäinen nalle tuli äristen hänen kuoppansa kohti.
59
60
”Olen kiltti!” Olavi yritti huutaa. ”Niin ne kaikki sanovat”, Nalle murahti. ”Sanovat kunnes särkevät sydämesi pirstaleiksi tai jotain.” ”Sitä paitsi miksi kukaan kiltti tulisi häiritsemään minun rauhaani? Etkö nähnyt kylttiä: Vain nalleille”, hän sanoi ja nosti Olavin ylös kuopasta. ”Tulehan pois sieltä.”
61
62
”Sinäpä olet aika pieni rääpäle”, Nalle sanoi punnitessaan Olavia tassujensa välissä. ”Voi ei, tavarani!” Olavi huudahti tajutessaan, että kaikki hänen matkatavaransa ja eväänsä lojuivat nyt märkinä kuopan pohjalla. ”Olen ihan hukassa”, Olavi vaikersi. ”Minun piti seikkailla, lähteä etsimään aurinkoani, lähteä seikkailemaan, mutta nyt on vain pimeää ja minun on hirveän kylmä.”
63
64
Nalle vei Olavin kotiinsa ja tarjosi hänelle lämmintä hunajamaitoa. ”Mitä sinä teet täällä metsässä?” Olavi ihmetteli. Nalle alkoi kertoa Olaville omaa elämäntarinaansa.
65
66
”Asuin ennen Korkeasaaressa vangittuna. Minä vihasin sitä paikkaa. Ajauduin tappelemaan toisten eläinten kanssa. Ja siksi he lukitsivat minut pieneen häkkiin. En ole hirveän eläinrakasta sorttia, mutta rajansa kaikella. Olin hyvin onneton.”
67
68
”Eräänä päivänä onnistuin kuitenkin karkaamaan. Pakenin kissojen yönä. Kaikki vierailijat olivat tulleet katsomaan silloin niitä katteja. Ei kukaan kiinnittänyt huomiotaan yhteen pahaiseen nalleen. Oli kaikenlaisia seikkailuja. Viime vuodet olen asunut täällä metsässä rauhassa.”
69
70
”Minä olen lähdössä katsomaan aurinkoa”, Olavi sanoi. ”Lähtisitkö sinä minun mukaani?” ”Totta kai!” vastasi Nalle. ”Pieni vaihtelu tekee minullekin hyvää. Lähdetään heti, kun turkkisi on kuivunut.”
71
72
Mutta Nalle ja Olavi eivät osanneet aavistaa, että pahat linnut olivat seuranneet Olavia aina Nallen talolle saakka. Lintujen mielestä vain heillä oli oikeus päästä auringon maahan. Siksi he olivat päättäneet tehdä kaikkensa jotta Olavi ei pääsisi matkallaan eteenpäin.
73
74
Kun Nalle ja Olavi olivat päässeet vähän matkaa tietä eteenpäin, linnut hyökkäsivät heidän kimppuunsa. ”Olisipa meillä ase”, Olavi parkaisi. ”Älä pelkää, minä olen vahva, minä suojelen sinua!” Nalle huusi ja heittäytyi Olavin päälle.
75
76
Olavi makasi nallen alla eikä nähnyt mitään. Nalle karjui ja parkui. Lintujen äänet vaimenivat, kunnes ne viimein vaikenivat kokonaan. Oliko jo turvallista tulla esiin? Olavi kömpi Nallen alta pois ja kauhistui. Nalle makasi maassa elottomana! Nallen pää oli irronnut, ja se lojui läheisellä mättäällä.
77
78
Olavi itki. Nalle oli ollut hänelle niin hyvä ja ystävällinen, mutta nyt hän oli pois. Mitä Olavi tekisi ilman Nallea?
79
80
Olavi yritti kerätä ajatuksensa yhteen. Hän aavisteli, että Nalle olisi tahtonut Olavin jatkavan matkaansa kohti auringon maata. Mutta Olavi ei tahtonut lähteä pois Nallen luota. Viimein Olavi keksi suunnitelman. Ehkä hänen olisi vielä mahdollista pelastaa Nalle. Olavi peitteli Nallen ruumiin kevyesti havuilla.
81
82
Olavi suuntasi askeleensa kohti kaupunkia. Ehk채 siell채 joku osaisi auttaa h채nt채.
83
84
Kaupungissa oli valtava meteli, ja Olavi tähyili kaikkialle löytääkseen jonkun, joka osaisi auttaa häntä. ”Mitäs se hirvi etsii?” rähjäinen terrieri huudahti Olaville hänen kulkiessaan jo kolmatta kertaa saman kadunkulman ohitse. ”Minun ystäväni on kuollut, mutta tahdon herättää hänet henkiin”, Olavi kertoi terrierille. Koira huokaisi. ”Minä en osaa auttaa sinua. Ainut kuka saattaa tietää mitä tehdä on Ennustava Kissa. Hän asuu tässä ihan lähellä.”
85
86
Ennustavan Kissan ei tarvinnut kuin katsahtaa Olavia kerran kuin hän tiesi, mikä Olavilla oli hätänä. ”Sinä olet menettänyt rakkaan”, hän sanoi. ”Älä huoli. Sinä voit saada ystäväsi takaisin. Jos olet rohkea. Sinä tarvitset tätä, se on elämänlankaa”, Kissa sanoi ja ojensi Olaville lankakerän. ”Mutta en minä osaa ommella”, Olavi vastasi hämillään.
87
88
”Ei sinun pidäkään”, Kissa vastasi. ”Minä näen marsuja, yhdyskunnan. Tuhoon tuomittuja yksilöitä. Sinun pitää pelastaa heidät”, hän sanoi. ”En tiedä enemmän. Mutta he majailevat Suolakivikujalla. Talon yläkerrassa. Sinun täytyy kysyä heiltä.”
89
90
Kun Olavi saapui Suolakivikujalle, valot paloivat vain yhdessä huoneistossa. Marsut olisivat varmasti siellä! Olavi rohkaisi mielensä ja saapui keskelle herrasmiesmarsuseuran hätäkokousta.
91
92
Marsujen johtaja esitteli itsensä Nikuksi. ”Meillä on hirveä hätä”, Niku kertoi Olaville. ”Kaupunkiin on avattu juuri uusi perulainen ravintola. Tiedätkö, mikä niiden sisäänheittotuote on? Marsupaisti! Jo kymmeniä marsuja on tapettu. Me mietimme juuri, mitä voisimme tehdä.”
93
94
”Se perulaiskokki pitäisi saada pois päiväjärjestyksestä”, Niku kuiskasi. ”Mutta tiedätkö, ei meistä marsuista ole mihinkään. Me olemme täällä ja esitämme olevamme leijonia. Mutta kun tosipaikka tulee, niin kenelläkään ei ole mitään ideaa mitä pitäisi tehdä. Olen ihan pettynyt tähän sakkiin ja suoraan sanoen epätoivoinen”, Niku huokasi. ”Pian me kaikki olemme kuolleita.”
95
96
Olavi ei kertonut Nikulle ennustavasta kissasta, mutta kysyi asiasta kaarrellen: ”Te osaatte ommella, eikö totta”, hän kysyi Nikulta. ”Tietysti”, marsu vastasi. ”Minä uskon, että saattaisin tietää erään nallen, joka voisi auttaa teitä sen perulaiskokin hoitamisessa”, Olavi kertoi.
97
98
Marsut ja Olavi kehittivät yhdessä suunnitelman. He tilaisivat pitsan keskelle metsää ja matkustaisivat pitsataksin mukana keskelle metsää. Siellä he yrittäisivät saada Nallen virkoamaan henkiin, ja katsoisivat mitä tapahtuisi. ”Meillä ei ole mitään menetettävää”, Niku huokaisi näppäillessään pitsataksin numeroa.
99
100
Puhelun jälkeen marsut ja Olavi lähtivät hiipimään kohti pitseriaa.
101
102
He ehtiv채t juuri ajoissa.
103
104
Auto pysähtyi metsän keskelle sovittuun osoitteeseen. Kun kuski lähti etsimään mökkiä ovea, johon pitsa oli tilattu, salamatkustajat livahtivat pois autosta.
105
106
Olavi ojensi marsuille Kissalta saamansa elämänlangan. He riisuivat yhdessä havut Nallen päältä, ja marsut alkoivat töihin. Olavi piti silmiään kiinni, sillä hän ei uskaltanut katsoa mitä tapahtui. Kuinka hän ilahtui kuullessaan Nallen tutun äänen: ”Ohhoh! Missä minä olen?”
107
108
Olavi riensi Nallen syliin. ”Kuinka ihana saada sinut takaisin!” hän huudahti. ”Ihana nähdä sinuakin, pikkuinen”, Nalle murahti.
109
110
”Keitä nämä tyypit ovat?” Nalle kysyi silmäillessään ympärilleen. ”Ystäviäni herrasmiesmarsuliigasta”, Olavi vastasi. ”Lupasin, että me voisimme auttaa heitä.” ”Mitä minun pitää tehdä”, Nalle kysyi. ”Olla mahdollisimman pelottava”, Olavi vastasi. ”Onnistuu”, Nalle vastasi. ”Kunhan ei heti.”
111
112
Marsut, Olavi ja Nalle suuntasivat yhdess채 kohti kaupunkia tarkoituksenaan pelottaa perulaiskokki pois koko maasta.
113
114
Viimein he saapuivat perulaisravintolan edustalle. ”Tuolla ne hirveydet tapahtuvat”, Niku kuiskasi. ”Meitä pelottaa. Emme tahtoisi mennä sisään.” ”Ei hätää. Me menemme kahdestaan Nallen kanssa”, Olavi vastasi.
115
116
Olavi ja Nalle raivasivat nopeasti ravintolan jääkaapin tyhjäksi ja Nalle piiloutui sinne. Olavi jäi keittiötason alle vahtiin. Silloin hän voisi varottaa Nallea, mikäli jokin oli menossa pieleen.
117
118
Kun perulaiskokki avasi seuraavan kerran jääkaapin oven, hän kohtasi elämänsä yllätyksen. Jätä pienet marsut rauhaan! Nalle ärisi ja alkoi jahdata kokkia suuren santoku-veitsen kanssa. ”Hyvä on, hyvä on!” kokki huusi ja juoksi pitkin ravintolaa. ”En enää koskaan laita ruokaa, en en en!” hän kiljui lyödessään ravintolan oven kiinni.
119
120
Marsut juhlivat perulaiskokin lähtöä ja kiittivät Nallea monin sanoin. He lähtivät juhlistamaan henkensä pelastumista läheiseen baariin. Olavi ja Nalle jäivät ravintolaan kahdestaan. ”Kuule, Olavi, minusta tuntuu, että tässä oli minulle seikkailuja pitkäksi aikaa”, Nalle sanoi. ”Siltä minustakin tuntuu”, Olavi vastasi.
121
122
”Hienoa, mennään kotiin.”
123
124
3. Muutamaa vuotta myรถhemmin
125
126
Oli yö. Nalle ja Olavi viettivät iltaa pelaten. Olavia ärsytti, sillä hän oli alakynnessä, Nalle tulisi voittamaan ennemmin tai myöhemmin.
127
128
”Nalle kuule”, Olavi aloitti kuin sattumalta. ”Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että elämämme on liian tylsää ja mitäänsanomatonta?”
129
130
Nalle hörppäsi rooibosteetä mukista, joka oli yhtä iso kuin Olavin pää oli pieni. ”Ei koskaan”, Nalle vastasi, ”mutta se johtuu paljon siitä, että asuin niin kauan vangittuna Korkeasaaressa.”
131
132
”Mutta entä seikkailut? Entä maailman ihmeet ja eläimet?” Olavi tiedusteli. ”Joskus vain minusta tuntuu, että täällä metsässä tapahtuu aivan liian vähän. Että olemme lukinneet itsemme sisään kuin ketkä tahansa porvarit missä tahansa elokuvassa. Ymmärrätkö sinä mistä minä puhun?”
133
134
”Kyllä minä tajuan”, Nalle vastasi. ”Mutta ei minulla ole sellaista ongelmaa. Korkeasaaressa jouduin kokemaan, miltä tuntuu kun ei ole omaa rauhaa ja kun mistään ei voi päättää itse. Ja pakomatkallani sain törmätä ihan tarpeeksi kaikenlaisiin vipeltäjiin ja nuoleskelemaan niitä, jotta he olisivat antaneet suojan edes hetkeksi.”
135
136
”Kirjat ovat minun seikkailuni”, Nalle lisäsi. ”Niin kuin vaikka tänään kun luin Thomas Cromwellista. Siinä oli minulle ihan riittävästi seikkailuja.”
137
138
”Minusta koko elämä tuntuu pysähtyneeltä ja kirjat ovat yhtä tyhjän kanssa”, Olavi vaikersi. ”Kun luen jostain, haluaisin olla siellä itse, en osaa katsoa enää elokuviakaan ilman, ettenkö ajattelisi että tahdon nähdä ne asiat itse.”
139
140
”Voi pikkuista”, Nalle vastasi ja otti Olavin syliinsä. ”Tule, mennään nukkumaan, kello on jo paljon. Katsotaan asiaa huomenna uusin silmin, kyllä asiat ratkeavat vielä.”
141
142
”Hyvää yötä, kauniita unia.”
143
144
Mutta Olavi ei saanut unta. Kun hän oli alkanut kerran puhua vaikeuksistaan, alkoivat ne laajeta ja levitä pitkin makuuhuonetta. Sängyn päällä roikkuva kopio Riberan Jaakobin unesta tuntui heräävän eloon. Aivan kuin taustan puut olisivat liikkuneet. Yöpöydälle jäänyt vesilasi muuntui loistavaksi tähtitaivaaksi, pohjalle kerääntyneestä sakasta muodostui pilviä ja valtameri-laivoja. Olavi oli kuulevinaan junien ja lentokoneiden viimeiset kuulutuksia ja päätös alkoi kypsyä hänen mielessään.
145
146
Nalle oli kattanut aamiaiseksi juustosarvia.”Vieläkö sinun on paha olla”, Nalle kysyi surkean näköiseltä hirveltä. ”On”, Olavi vaikersi ja otti pienen hörpyn kahvistaan. ”En saanut nukutuksi koko yönä.”
147
148
”Makasin koko yön ja mietin”, Olavi aloitti epäröivästi mutta alkoi saada rohkeutta kuullessaan oman äänensä. ”Minun pitää lähteä. Älä ymmärrä väärin. En minä ole typerä tai sokea, totta kai minä tiedän, kuinka paljon minulla täällä on.” Nalle katsoi Olavia surullisesti. Hän oli osannut odottaa näitä Olavin sanoja jo kauan, mutta ne tuntuivat silti kipeiltä. ”Saatan olla kauan poissa, en ole varma tulenko koskaan takaisin.”
149
150
”Matkalle lähteminen kuulostaa jännittävältä”, Nalle rohkaisi. ”Sinä tulet varmasti näkemään asioita, joita minä en osaa kuvitellakaan.”
151
152
Aamiaisen jälkeen he alkoivat pakata Olavin tavaroita, ja he yrittivät muistaa ottaa mukaan kaiken tarpeellisen: pähkinöitä, hammasharjan, marjamehua, Euroopan kasvioppaan, matkahuovan ja lääkkeitä vilustumisen varalle. Salaa Nalle pakkasi Olavin mukaan vielä kaksi hopeista kynttilänjalkaa, jotka Olavi voisi myydä silloin, kun hänelle tulisi hätä.
153
154
”Minun tulee ikävä sinua”, Nalle sanoi Olaville. ”En ikinä unohda sinua. Palaat vielä, odotan sitä. Jos joskus joudut pulaan, tule luokseni tai lähetä minulle sana.”
155
156
Hei hei, hauskaa matkaa!
157
158
4. Olavi ja pyramidipelurit
159
160
Suuret kaupungit ovat aina vetäneet puoleensa sellaisia ihmisiä ja eläimiä, jotka tahtovat aloittaa kaiken uudelleen alusta. Myös Olavi uskoi, että kaupungista löytyisivät ne seikkailut, joita hän oli metsässä niin kovasti kaivannut. Niinpä hän matkusti Nallen luota kohti Helsingin keskustaa.
161
162
Olavi löysi ensimmäisen majapaikkansa Hakaniemestä vanhan leskikissan luota. ”Mukava saada hieman seuraa”, hän toisteli Olaville, eikä tahtonut pyytää alivuokralaisasunnostaan juurikaan vuokraa.
163
164
Mutta leskirouvan ystävällisyydestä huolimatta Olavi tarvitsi kipeästi rahaa. Hän vietti päivänsä etsien töitä. Eräänä aamuna Olavi oli lähdössä taas matkalleen, kun hän kuuli rappukäytävästä oven takaa surullista valitusta. ”Apua, apua, pelastakaa minut”, ääni aneli.
165
166
Olavi tiirikoi lukon auki ja löysi asunnosta muoveihin sidotun eläimen. ”Päästä minut vapaaksi”, eläin vaati. ”Sakset ovat keittiökaapissa.”
167
168
”Kuka on sitonut sinut näin julmasti”, Olavi kyseli katkoessaan eläimen muovisia kahleita. ”Ei se ole mitään tärkeää”, eläin tiuskaisi. ”Tässä tapahtui vain sellainen pieni väärinkäsitys.”
169
170
Muukalainen esitteli itsensä Hessu-kaniksi. Hessu-kani tahtoi tarjota Olaville drinkin sellerimehua. ”Onpa hienoa päästä vapaaksi”, kani kiitteli. Hessu-kani katseli lähemmin Olavia: ”Itse asiassa minulla olisi sinulle eräs ehdotus.”
171
172
”Olin aiemmin menestyvä kani. Minulla oli upea liikeidea, jolla ansaitsin paljon rahaa. Olin niin rikas, että saatoin keräillä Fabergé-munia ja matkustaa talveksi Pääsiäissaarille. Elin jokaisen kanin unelmaa.” ”Mutta nyt liikekumppanini ovat varastaneet minun liikeideani”, Hessu-kani kertoi: ”Ajattelin, että sinä voisit auttaa minua saamaan yritykseni takaisin.”
173
174
”Älä murehdi, maksaisin siitä toki reilun korvauksen”, Hessu-kani lupasi. ”Riittää, että autat minua todistamaan, että nämä vanhat liikekumppanini ovat katalasti ryövänneet minulta vaatimattomalta pienyrittäjältä ainoan elantoni.” Olavia mietitytti hieman. ”Älä pelkää, siihen ei liity ollenkaan riskejä”, Hessu-kani vakuutti. Olavi tarvitsi kipeästi rahaa. ”Mikäs siinä”, hän vastasi viimein.
175
176
”Hienoa!” Hessu-kani huudahti. ”Aletaan heti hommiin!” ”Ensiksi sinun pitää soluttautua yrityksen sisäpiiriin”, Hessu huikkasi ja kiirehti vaatekaapilleen. ”Kokeiles näitä.”
177
178
Takki ei istunut oikein hyvin hihoista ja tweed-kangas kutitti hieman päällä. Olavia mietitytti, mutta Hessu-kani vaikutti hyvin tyytyväiseltä. ”Hienoa! Nyt soitat FinnCarrotiin – se on se meidän yrityksemme – ja kerrot haluavasi ilmoittautua seminaariin. Jos oikein muistan, sen pitäisi olla tänään iltapäivällä.”
179
180
Olavi tarttui puhelimeen ja soitti Hessun antamaan numeroon. ”Tahtoisin ilmoittautua seminaariin”, hän aloitti. ”Millä nimellä”, ystävällinen virkailijan ääni kysyi. Olavi yritti miettiä mahdollisimman luotettavan kuuloista nimeä, jota kukaan ei voisi epäillä vakoilusta: ”Susi… Alpo Susi.”
181
182
Olavi suuntasi askeleensa kohti messukeskusta. Häntä arvelutti hieman, koska ei tiennyt mitään FinnCarrotista tai verkostomarkkinoinnista. ”Hyvin se menee”, Hessu-kani oli kuitenkin vakuuttanut.
183
184
”Päivää, olen Alpo Susi ja ilmoittauduin tänään aiemmin FinnCarrotin seminaariin”, Olavi esittäytyi. ”Tervetuloa”, osallistujalistaa kirjaava nuori kani vastasi. ”Väiski-kanin esitelmä onkin juuri alkamassa.” ”Ovatko kaikki täällä kaneja?” Olavi tiedusteli katsahtaessaan ympärilleen. ”Suurimmaksi osaksi kyllä”, pinkkiin tunikaan pukeutunut kani vastasi. ”Mutta me city-kanit olemmekin harvinaisen sosiaalista porukkaa.”
185
186
Luentosalin edessä myytiin paljon erilaisia, ensi sijassa kaneille suunnattuja self help -oppaita. Niissä puhuttiin luovista kaniyhteisöistä ja flow-tiloista, joiden aikana kanit saattoivat lisääntyä ennennäkemättömällä nopeudella. Olavi huomasi aprikoivansa, kuka näitä kirjoja tahtoi ostaa.”Ehkä kanit pelkäävät tulevaisuutta yhtä paljon kuin minäkin”, hän arveli, ”mutta toisin kuin minä, he ovat osanneet kääntää sen liiketoiminnaksi.”
187
188
Luentosalissa Väiski-kani oli juuri aloittamassa puhettaan. Olavista Väiski-kani näytti juuri siltä, miltä hän oli aina kuvitellut karismaattisen johtajan näyttävän – karismaattiselta, vakuuttavalta, innostavalta ja yleisönsä mukaan ottavalta. Väiski aloitti puheensa kuvaillen liikuttavasti, kuinka suuria ongelmia satovaihtelu aiheutti kaneille: ”Yhtenä hetkenä sulla on enemmän porkkanoita kun jaksaisit syödä, ja seuraavana hetkenä ei mitään.”
189
190
”Me olemme kehittäneet FinnCarrotissa menetelmän, jonka avulla kausivaihtelut tasaantuvat. Suurempi otos, tasaisesti porkkanaa”, Väiski huudahti. Kaniyleisö hurrasi ja taputti. Olavi ihmetteli, hän ei ollut ymmärtänyt puoliakaan järjestelmän toiminnasta. ”Meillä on oikeus kaikkiin maailmaan porkkanoihin!” Väiski-kani jatkoi yleisönsä innostamista. ”Meillä on tähän oikea filosofia, teknologia ja testatut menetelmät! Onko kysymyksiä?”
191
192
”Entä, jos ei pidä porkkanoista?” Olavi kysyi epäröiden. ”Porkkanahan on vain metafora”, Väiski-kani vastasi. ”Se voi tarkoittaa myös kaikenlaisia muita vihanneksia. Esimerkiksi salaattia, nauriita tai retiisejä.”
193
194
Väiskin puheen jälkeen Olavi törmäsi kahvilassa kahteen kaniin, jotka olivat lähteneet FinnCarrotin toimintaan mukaan muutamaa kuukautta aiemmin. ”Parin vuoden sisällä olemme saavuttaneet täyden taloudellisen vapauden”, he kertoivat. ”Silloin voimme tehdä sitä, mitä oikeasti haluamme.” Olavi ei ihan ymmärtänyt kanien puhetta. Hänen oli mahdotonta kuvitella, kuinka nämä innostuneet kanit pääsisivät koskaan irti FinnCarrotista, jossa mukana olemisesta näytti tulleen kanien elämän keskeinen sisältö. Mutta tätä Olavi ei sanonut ääneen.
195
196
Väiski-kani keskeytti kanien ja Olavin jutustelun. ”Pojat tuolla kertoivat, että sinä olisit kiinnostunut lähtemään mukaan FinnCarrotin toimintaan”, hän sanoi Olaville. ”Se on hieno juttu. Me ollaan tällä hetkellä Pohjoismaiden nopeimmin laajeneva porkkana-alan yritys ja me tahdotaan kovasti laajentaa toimintaamme tän citykaniverkoston ulkopuolelle.” ”Kun sä lähdet tässä vaiheessa mukaan, niin sä ehdit päästä mukaan tähän yrityksen ihan ylimpään kärkeen”, Väiski vakuutti. ”Onhan sinulla rahaa?” hän lisäsi. ”Ei, mutta minulla on yhdet kynttilänjalat”, Olavi aprikoiden. ”Ne voin kyllä myydä. En halua, että ne muodostuvat entisen elämäni metaforaksi”, hän sanoi. ”Hienoa, tavataan illalla Il Ducessa”, Väiski huikkasi.
197
198
Olavi palasi kokouksesta hieman hämillään. FinnCarrotin kanit eivät olleet vakuuttaneet häntä sitten ollenkaan. Pikemminkin päinvastoin: heidän jatkuvassa puheessaan rahasta, porkkanakertymeistä ja salaattifutuureista oli jotain hyvin pelottavaa. Olavi olisi halunnut soittaa Nallelle ja kysyä hänen mielipidettään, mutta Nallella ei ollut puhelinta. Lisäksi Olavi oli luvannut Hessu-kanille palaavansa seminaarista suoraan kanin asunnolle.
199
200
Hessu-kani oli innoissaan kuultuaan Olavin sopineen sijoittajatapaamisen jo tälle illalle. ”Hienoa, hienoa”, hän intoili ja alkoi teipata salakuuntelulaitteita Olavin sarveen kiinni. ”Pian meillä on kaikki todisteet niiden roikaleiden käräyttämiseksi!” Olavi lähti Hessu-kanin luota varsin nopeasti, sillä tapaamispaikaksi sovittu italialaisravintola sijaitsi hieman pitkän matkan päässä Lauttasaaressa. Olavia pelotti hieman, sillä tämä oli hänen ensimmäinen kertansa vakoojana.
201
202
Mutta Olavi ei ollut osannut aavistaa, että Hessu-kani oli ilkeä! Hessu-kani oli vuotanut nimettömänä poliisille liikekumppaneistaan jo viikkoja aiemmin voidakseen siirtää sitten itselleen kaikki FinnCarrotin rahat. Ja nyt, kun hänen liikekumppaninsa olivat alkaneet epäillä talon sisäistä vuotoa, oli Hessu-kani päättänyt lavastaa Olavin syylliseksi. Heti Olavin lähdettyä Hessu-kani tarttuikin puhelimeen ja soitti entisille kumppaneilleen varoittaen heitä pian saapuvasta vakoojasta.
203
204
Pahaa-aavistamaton Olavi saapui italialaiseen ravintolaan.
205
206
Neuvottelu käynnistyi vaitonaisesti. Paikalla oli kolme kania: Väiski-kani sekä kaksi hieman pienempikokoista kania, jotka Väiski esitteli oikeana ja vasempana käpälänään. Heidän istuttuaan pöytään tuntui Olavista siltä, että jokin oli pahasti vialla. Olavin sydäntä hakkasi: huomasivatko kanit, että hän kantoi sarvessaan mikkiä? ”Anteeksi, minun täytyy käydä vessassa”, Olavi mumisi kun tilanne alkoi käydä liian tukalaksi. Väiski-kani loi kahteen kaniin pitkän, merkitsevän katseen.
207
208
Olavia huimasi ja hän huomasi tärisevänsä. Tiesivätkö kanit, että hänellä oli mikki? Olavi suunnitteli livahtavansa ravintolasta pienen vessan ikkunan kautta, mutta ikkuna oli liian korkealla. Olavi huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä. Minä selviän tästä, hän vakuutti itselleen.
209
210
Olavin palattua pöytään toinen Väiski-kanin mukanaan tuomista kaneista katsoi Olavia hyvin syyttävästi. ”Salaatko sinä jotain”, hän tivasi. ”Ee-en”, Olavi yritti vakuuttaa, mutta hänen äänensä tärisi.
211
212
Tilanne kuohutti myös kanien mieltä, ja jännitys oli liikaa toiselle Väiskin apureista. Hän nousi pöydästä äkkiarvaamatta ylös. ”Tunnusta, vasikka!” hän karjui ja osoitti revolverillaan Olavia. ”Sinun takiasi meillä on poliisit perässä!” Olavi säikähti. Hän pelkäsi henkensä puolesta ja hän toimi ennen kuin ajatteli. Vaistonvaraisesti Olavi hyppäsi ylös tuolista, kaataen samalla mukanaan ravintolan pöydän.
213
214
Kaatuva pöytä osui kanin asetta pitelevään käpälään ja revolveri lennähti hänen käpälästään lattialle. Kaikki kolme kania yrittivät tavoitella asetta, mutta Olavi oli kaneja nopeampi.
215
216
Olavi nappasi aseen itselleen. Paniikin sokaisemana h채n ampui revolverin lippaan tyhj채ksi pel채styneit채 kaneja kohti.
217
218
Olavi havahtui vasta, kun kaikki kolme kania makasivat elottomina ravintolan pöydän ympärillä.
219
220
Olavi pudotti revolverin ravintolan lattialle ja pakeni nopeasti paikalta. H채nen ainoa tavoitteensa oli paeta kauas, niin kauas kuin mahdollista.
221
222
Viimein Olavi pääsi kaupungin reuna-alueelle vanhalle teollisuusalueelle. Hän huomasi hengittävänsä tiheään ja kauhu täytti hänen mielensä. Hän oli tappanut eläimen. Ei edes yhtä vaan useita. Hän oli nyt murhaaja.
223
224
Olavi näki mielessään seuraavan päivän lööpit. Hän olisi nyt etsintäkuulutettu ja rikollinen. Kaikki Suomen eläimet olisivat hänen perässään. Olavi olisi pakotettu piileskelemään yksinäisenä koko loppuelämänsä ajan. Silti Olavi ei osannut kuin ihmetellä: miksi jänikset olivat syyttäneet häntä vasikoinnista? Olavi ei ollut vasikka!
225
226
Olavi mietti asiaa hetken, kunnes palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Kuka olikaan yllyttänyt Olavia kohti kohtalokasta tapaamista? Ja kuka tulisi käärimään suurimman hyödyn FinnCarrotin toiminnan loppumisesta? Hessu-kani! Ilmankos hän oli ollut niin lipevä! Olavi tunsi vihan kasvavan sisällään.
227
228
H채n p채채tti kostaa Hessu-kanille.
229
230
5. Olavi Tukholmassa
231
232
Miltä tuntuu olla murhaaja, miltä tuntuu tietää tappaneensa elävän olennon ja kulkea silti vapaana?
233
234
Muutaman päivän kestäneiden tärinäkohtausten jälkeen Olavi alkoi tottua ajatukseen siitä, että hän oli murhaaja. Hän oli todistetusti väkivaltainen ja todistetusti paha. Ja hän ihmetteli. Aivan kuin se olisi kirkastanut hänen aistinsa ja antanut voimaa jolla jatkaa. Ehkä kaikkien eläinten pitäisi tappaa joku, hän huomasi ajattelevansa.
235
236
Olavi matkusti laivalla Ruotsiin. Hän pelasi kolikkoautomaatteja ja söi seisovassa pöydässä kuten muutkin. Kädet, jotka vain hetki sitten olivat pidelleet asetta, pitelivät nyt haarukkaa ja veistä kuin kaikki olisi niin kuin ennen, eikä kukaan kiinnittänyt Olaviin huomiota.
237
238
Olavi saapui iltah채m채r채ss채 sateiseen ja koleaan Tukholmaan.
239
240
Katsellessaan kaupunkia Olavi ihmetteli sen suuruutta. H채n ei ollut koskaan aiemmin k채ynyt n채in kaukana.
241
242
Olavi päätti jatkaa Tukholmassa siitä, missä oli Helsingissä epäonnistunut: hän etsisi töitä, heti aamusta! Hän yritti piiloutua metrokäytävään, mutta metron sulkemisen jälkeen hänet ajettiin takaisin sateeseen.
243
244
Kuinka kurjaa onkaan joutua sateen armoille!
245
246
Kuinka kurjaa on etsiä tietään ilman ystävän seuraa!
247
248
Olavi kömpi sateelta suojaan paperiroskikseen ja toivoi, että saisi nukkua siellä rauhassa edes muutaman tunnin.
249
250
Aamuinen Tukholma oli kaunis. Olavi suuntasi askeleensa kohti maahanmuuttajien suosimaa kaupunginosaa. Ehkä siellä ei kyseltäisi kuka tai mikä hän oli aiemmin ollut.
251
252
Mutta mitä muuta Olavi osasi tehdä kuin haaveilla ja potkia palloa? Ei hänestä olisi siistimään turkkeja tai tekemään hienoja afrokampauksia.
253
254
Kaikilla muilla näytti olevan töitä paitsi Olavilla.
255
256
Olavi kävi eräässä kahvilassa kysymässä töitä. ”Ei meillä ole sinulle tilaa”, omistaja sanoi. ”Osaatko puhua arabiaa? Venäjää? Ai et. Siinäs näet, et sinä sovi tänne.”
257
258
Olavi ehti jo lannistua, kunnes hän näki erään pizzerian ikkunassa houkuttelevan lappusen. ”Haetaan apulaista.”
259
260
”Anteeksi”, Olavi kysyi portailla norkoilevalta kamelilta. ”Onko tuo paikka yhä auki?” ”On”, rento kameli vastasi ja silmäili Olavia. ”Näytät ketterältä pikku eläimeltä. Jos tahdot, voin esitellä sinut omistajalle”, hän sanoi. ”Tahdon minä”, Olavi vastasi.
261
262
Omistaja oli kärttyinen vanha lammas nimeltä Pirzada. ”Kutsu minua vain Pörröksi. Kaikki sanovat minua Pörröksi”, hän sanoi. ”Ja tervetuloa töihin.”
263
264
”Palkka ei ole häävi. Ja meillä on kuuden kuukauden koeaika”, hän sanoi. ”Mutta jos haluat, voin järjestää sinulle halvan majoituksen tuosta yläkerrasta”, Pörrö lisäsi katsoen kohti rähjäisen näköistä Olavia. ”Se olisi hienoa!” Olavi huudahti.
265
266
Olavin ensimmäiset päivät töissä sujuivat mainiosti. Hän otti tilauksia vastaan, keräsi astioita, tiskasi ja siivosi. Hän teki enemmän töitä kuin Pörrö ja Salik-kameli yhteensä, mutta Olavi ei valittanut.
267
268
Olavi sai voimaa unelmistaan. Hän unelmoi, kuinka saatuaan vähän rahaa hän voisi matkustaa eteenpäin kohti polttavaa aurinkoa, kohti uusia hajuja ja makuja. Hän mietti ihania neitoja, joita tulisi kohtaamaan ja suloista kostoa.
269
270
Olavi vietti vähäisen vapaa-aikansa harjoitellen nyrkkeilyä läheisellä salilla. Hakatessaan säkkiä hän muisteli lämmöllä Hessu-kania.
271
272
Olavin työpäivät sujuivat haaveillen, ja ajoittain se häiritsi työntekoa. Olavi unohti tilauksia, lisätä aineen astianpesukoneeseen. ”Varo vain!” Pörrö huusi hänelle. ”Alan kohta kyllästyä sinuun! Etkö tiedä, että tuolla on kymmeniä eläimiä, jotka tahtoisivat sinun paikkasi. Tänäänkin kävi yksi töitä kysymässä.”
273
274
Olavi yritti tehdä työnsä mahdollisimman kuuliaisesti. Ei hän välittänyt siitä, että keittiö oli pimeä ja täynnä tupakansavua. Hän ei välittänyt mistään niin kauan kun hän saattoi haaveilla ja ajatella, että kaikki tämä oli vain väliaikaista.
275
276
Tarjoilijana Olavi yritti miellyttää asiakkaitaan nokkelilla ja hauskoilla jutuilla, kommentoida lehtien tarinoita ja niissä kuvattuja julkkiksia. Pörrö oli hänelle vihainen. ”Pidä sinä turpasi kiinni! Asiakkaat tahtovat vain ruokansa nopeasti pöytään, eivät kuunnella sinun typeriä juttujasi!”
277
278
”Kuuntele ja opi! Vai tahdotko, että teen sinusta kebablihaa?” ”En”, Olavi vastasi kauhuissaan.
279
280
Mutta eräänä päivänä ravintolaan saapui kaksi ärsyttävää jakkia. He naureskelivat Olavin pienuudelle ja piipittävälle äänelle. ”Tuos meille poika oluet, jos pystyt”, he vaativat.
281
282
Olavia ärsytti, mutta hän teki töitä kuten käskettiin. Kun hän tuli pöytään oluiden kanssa, Olavi huomasi, että jakkiseurue oli kerännyt astiat kaikista tyhjistä pöydistä omalle pöydälleen. ”Tää meidän pöytä on likainen”, yksi jakeista valitti. ”Kai sä poika pystyt viemään nämä tästä pois.”
283
284
Olavi ei rohjennut sanoa, että hän joutui yleensä tekemään kolme eri reissua keittiöön noin ison astiamäärän kanssa. Hän tahtoi kuitenkin päästä tilanteesta eroon mahdollisimman nopeasti, ja kasasi siksi kaikki astiat tarjottimelle.
285
286
Olavi oli saanut lastatuksi kaiken tarjottimelle ja kääntyi poispäin pöydästä. Samassa yksi jakeista nappasi Olavia hännästä. ”Pöö!” Olavi säikähti ja tarjotin romahti maahan.
287
288
Jakit röhöttivät nähdessään onnettoman Olavin lasinsirujen keskellä. Pörrö saapui karjuen paikalle. ”Sinä idiootti! Tämä oli viimeinen pisara!”
289
290
Pörrö heitti Olavin ulos ravintolasta. ”Ja takaisin ei sitten ole tulemista!” Pörrö karjui perään.
291
292
Taas kerran Olavi löysi itsensä harhailemasta kaduilta. Hän päätyi läheiselle hautausmaalle pohtimaan jälleen kerran sitä, kuinka kaikki hyvä maan päällä oli katoavaista ja kuinka kaikki toiveikkuus jo ennalta tuhoon tuomittua.
293
294
Kun hän oli lähdössä pois, tuntematon lintu pysäytti hänet portin suulla. ”Minne matka?” lintu kysyi. ”En tiedä”, Olavi vastasi rehellisesti. ”Hyvä, sittenhän voit piffata meille kahvit.” ”Mikäs siinä”, Olavi vastasi ja lähti salaperäisen linnun matkaan. Mutta se, mitä tämän jälkeen tapahtui, on jo ihan toinen juttu.
295
Tässä tarinassa kerrotaan Olavista – pienestä hirvestä, jolla on suuri sydän.
296