Acodecatalogue

Page 1

2013/14 ACODE tarjoaa toiminnallisia ja urheilullisia vaatteita scandinaavisella muotoilulla


Acode on usean vuoden ajan tehnyt toiminnallisia urheiluvaatteita skandinaavisella muotoilulla. Pohjolan vaihtelevat vuodenajat ja niistä johtuvat ilmaston kostean-, kuivan-, kuuman- ja kylmän muutokset on otettava pukeutumisessa erityisesti huomioon. Tuotteemme on myös suunniteltu tuomaan yrityksenne imagoa edustavasti esille. Pukeudu oikein – parhaalla mahdollisella ja sään vaatimalla tavalla. Mallistomme on suunniteltu hyvän istuvuuden, toiminnallisten yksityiskohtien ja modernin muotoilun avulla aktiiviseen käyttöön. Kaikki tuotteemme on suunniteltu niin että voitte yhdistellä eri tuotteita keskenään – tarkoituksena on tarjota teille toimiva asukokonaisuus. Acode on osa Kwintet Groupia ja konsernimme on yksi suurimmista työvaatetuottajista Euroopassa. Acoden toimialatuntemus ja kokemus näkyvät aina tuotekehityksestä tuotantoon ja jakeluun asti. Ammattitaitoiset jälleenmyyjämme palvelevat teitä löytämään oikeat tuoteratkaisut yrityksenne tarpeisiin.

Kwintet ja Acode tukevat Fair Wear Foundationin toimintaa (FWF). FWF on kansainvälinen järjestö, joka valvoo ja edistää hyviä työolosuhteita vaateteollisuudessa kaikkialla maailmassa. www.fairwear.org

Kaikki mallistomme t-paidat ja pikeepaidat ovat Öko-Tex-sertifioitu.


TUOTETIEDOT PROFIILIVAATTEET PIKEEPAIDAT, T-PAIDAT COLLEGEPAIDAT, FLEECE HOUSUT SOFTSHELL-, KUORITAKIT, JOKASÄÄN-TAKIT LÄMPÖÄ ERISTÄVÄT JA VUORILLISET TAKIT ASUSTEET ALUSASUT KOKOTAULUKOT TUOTELUETTELO

��������������������������������������������������

4-5 6-7 8-19 20-31 32-33

����������������������������������

34-43

�������������������������������������������

������������������������������������ �������������������������� ����������������������

���������������������������������

�����������������������������������������������

44-55 56-57 57 58 59

���������������������������������������������������

����������������������������������������� ����������������������������������������


HYÖDY LLIS TÄ T IE TOA Olemme jakaneet profiilivaatteemme kolmeen mallistoon – BASECAMP, ADVANCED ja SUMMIT – jotta sinun olisi helpompi valita tarvitsemasi ominaisuudet. AirWear ja WindWear-symbolit ovat helppo ja nopea keino tarkistaa vaatteen käyttötarkoitus. Alla on yksityiskohtaisempaa tietoa suosituimmista materiaaleistamme sekä ohjeita kerrospukeutumiseen.

Huippumallistomme. Laatu ja toiminnallisuus ovat samaa tasoa vähittäiskaupan huippumerkkien kanssa. Ominaisuudet jotka kohottavat aistimuksia, takaavat ikimuistettavan kokemuksen ja luovat turvallisuuden tunteen uhkarohkeissakin yrityksissä.

Fiksut yksityiskohdat ja käytännöllisyys antavat sinulle esteettömän liikkuvuuden ja maksimaalisen mukavuuden, mikä tahansa sää onkin tai missä tahansa oletkin. Ne suojaavat sinua kylmältä ja sallivat kehosi hengittää myös rasituksessa.

SUMMIT on tuotekehittelymme tulos varustaa sinut parhaalla mahdollisella tavalla.

ADVANCED on mallisto vaatteita niille, jotka vaihtavat kokemuksia ja sallivat villin seikkailun ystävien kanssa.

Acode AirWEAR on kehitetty pitämään olosi kuivana ja mukavana. Erinomainen valinta, kun haluat olla aktiivinen.

Teknisestä Cool dry kankaasta valmistettuja vaatteita käytetään vasten ihoa, sillä ne siirtävät ihon kosteutta vaatteen ulkopuolelle, jolloin se haihtuu tai imeytyy välikerroksen vaatteeseen. Materiaali on pehmeää ja sileää ja tuo mukavuutta kaikenlaiseen liikkumiseen.

Hyvin pukeutuneena ja sporttisena. Ehkä enemmän kuin mitkään muut asiat, vaatteesi kertovat kuka olet, mitä edustat. Tämän päivän modernit ihmiset elävät aktiivista elämää, jopa keskellä päivittäisiä velvollisuuksia. Elämäntapa vaatii vaatteilta ja materiaaleilta keveyttä, mukavuutta sekä pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia. BASECAMP on mallisto joka antaa sinulle kaiken tunteaksesi olosi mukavaksi ja rennoksi.

Acode WindWEAR on täydellinen valinta kovaan rasitukseen joka vaatii täydellistä keskittymistä. Se pitää sinut kuivana ja lämpimänä tuulessa, sateessa ja lumituiskussa.

Doubleface-materiaali tuo collegepaitaan jotain aivan uutta. Doubleface tarkoittaa, että kankaan ulko- ja sisäpinta ovat samanlaiset. Acoden doubleface on tavallista kestävämpi collegemateriaali, joka on hienosti viimeistelty ja säilyttää muotonsa.

Softshell Light on kevyempi, pehmeämpi ja joustavampi kalvoton materiaali, jossa on mukana stretchiä. Se on erittäin hengittävää ja hylkii vettä.

KERROSPUKEUTUMINEN Jotta pystyisi nauttimaan olostaan myös kosteissa, tuulisissa ja kylmissä olosuhteissa, on oikea pukeutuminen erittäin tärkeää. Käyttämällä erilaisia vaatekerroksia, pääsee kosteus siirtymään iholta ulospäin, samanaikaisesti kun tuuli ja sade eivät pääse vaatteen läpi. Näin keho pysyy lämpimänä ja kuivana kovassa rasituksessa ja kylmissä olosuhteissa. Alin vaatekerros, jota käytetään ihoa vasten, siirtää kosteuden ulompiin kerroksiin. Välikerros johtaa kosteuden eteenpäin, samalla sillä on eristävä ominaisuus. Kolmas eli kuorikerros pitää tuulen ja veden ulkopuolella, mutta sallii silti ylimääräisen ruumiinlämmön haihtumisen.

Perinteinen softshell-materiaali on erittäin tuulen- ja vedenpitävä, ja siinä on kestävä ulkopinta, kalvo sekä pehmeä microfleece-sisäpinta.

1. Alin kerros 3. 2.

1.

Kerros lähimpänä ihoa, siirtää kosteuden pois ja vältyt epämiellyttävältä kylmyydeltä. Lähinnä ihoa, on suotavaa käyttää synteettistä materiaalia.

2. Välikerros Ilmava välikerros eristää lämpöä ja siirtää kosteuden alimmasta kerroksesta. Lämpöä säädellään eri paksuisilla välikerroksilla. Voit käyttää esimerkiksi villa- tai fleecepuseroa.

3. Kuorikerros Uloin kerros pitää tuulen, veden ja lumen sekä päästää samanaikaisesti ulos ylimääräisen lämmön ja kosteuden.


T Y Y LIÄ JA TO IMINNALLISUU T TA Tuulen-ja vedenpitävä takki miellyttävän pehmeä ja hengittävä kangas. Teipatut saumat.

Syksy 2013 Säädettävä ja irrotettava huppu Kauluksen sisäpuoli micro-fleeceä

Laminoitu (vettähylkivä) kaksisuuntainen vetoketju Teipatut saumat

Sisäpuolella vetoketjullinen Napoleon-tasku, jossa aukko nappikuulokkeelle.

Sisävuori micro-fleeceä

Kainaloissa tuuletusaukot, joissa laminoidut vetoketjut

Sisäpuolella tilava verkkotasku esim. hiihtolaseille

Heijastavat yksityiskohdat

Sisäpuolen vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta Hihatasku vetoketjulla

Irrotettava vyötärön lumilukko Vetoketjulliset sivutaskut

Hihansuut säädettävissä tarranauhalla Helmassa lukkokiristin

Pidennetty selkäosa

vyötärössä avaintasku

Syksy 2013

Takatasku vetoketjulla Etutaskut Housun istuinosassa vettähylkivä kalvo

Kaksi reisitaskua vetoketjulla, sisätasku kännykälle

Housun etuosa ja polvet hieman kevyempää ja joustavaa stretch-materiaalia

Elastiset ja hyvin joustavat muotoon leikatut polviosat

Lahkeensuissa vetoketju ja kiristysnauha leveyden säätämiseen

Kiristysnauha lahkeensuussa

Laadukas ulkoiluhousu, jossa on käytetty erilaisia softshell-materiaaleja. Elastiset materiaalit takaavat korkealaatuisen ja mukavan ulkoilukokemuksen. Täydellinen yhdistelmä säänkestävyyttä, hengittävyyttä ja vapautta liikkua.


TILAA OMALLE

BRÄNDILLESI

Kun haluat erottua joukosta, Acoden yksilölliset profiilivaatteet ovat ihanteellinen valinta. Vaatteidemme laadukkaat materiaalit ja tyylikäs design tuovat logosi esille parhaimmillaan. Suurta tai pientä, näkyvää tai hillittyä, värikästä tai neutraalia – valinta on sinun. Loppujen lopuksi juuri kokonaisuudesta syntyy se oikea tunnelma. Ja sinä olet tärkeä osa tuota kokonaisuutta. Lisätietoja jälleenmyyjältäsi.

BRODEERAA ENEMMÄN!

AJATTELE UUDELLA TAVALLA


USKALLA KÄYTT ÄÄ SUURIA PRINTTEJÄ


Teknisestä Cool Dry kankaasta valmistetut vaatteet soveltuvat erinomaisesti sekä työ-, että vapaa-aikaan. Cool Dry- vaatteita käytetään vasten ihoa, sillä ne siirtävät ihon kosteutta vaatteen ulkopuolelle, josta se haihtuu tai imeytyy välikerroksen vaatteisiin.

Kaikki puuvillaiset T- ja pikeepaitamme valmistetaan Öko-Texsertifioiduista materiaaleista.



PIK EEPAIDAT Pitkähihainen heavy pikee  100220 / CODE-1722 Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 3 sävytettyä nappia kauluksessa. Sivuilla halkiot. TUOTENRO.

100220

KOOT

Navy, Musta, Pistachio, Tummanharmaa: XS-2XL. Muut värit: S-2XL.

MATERIAALI

Materiaali: 100% esikutistettu, rengaskehrätty lanka ja kampapuuvilla, (Harmaameleerattu 90% puuvilla/10% viskoosi), 230 g/m² pikee.

VÄRIT

900 Valkoinen, 540 Navy, 530 Royal, 910 Harmaameleerattu, 331 Punainen, 940 Musta, 710 Pistachio, 930 Tummanharmaa.

HINTA

24,70 €

900

540

530

910

331

940

710

930

Heavy pikee 230 g/m2 Uudet värit: Tummanharmaa ja Pistachio Uusi koko: XS, 4 eri värissä


PIK EEPAIDAT Miesten pikeepaita heavy

100222 / CODE-1724

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 3 sävytettyä nappia listassa. Sivuhalkiot.

Heavy pikee 230 g/m2 Uusi koko: XS, 3 eri värissä

900

TUOTENRO.

100222

KOOT

Navy, Tummanharmaa, Musta: XS-4XL. Muut värit: S-4XL.

MATERIAALI

100% esikutistettu, rengaskehrätty kampapuuvilla (harmaameleerattu, 90% puuvilla/10% viskoosi), 230g/m², pikee.

VÄRIT

900 Valkoinen, 510 Vaaleansininen, 540 Navy, 530 Royal, 710 Pistaasinvihreä, 910 Harmaameleerattu, 930 Tummanharmaa, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

18,90 €

510

540

530

710

930

910

Naisten pikeepaita heavy

331

940

100221 / CODE-1723

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 4 sävytettyä nappia listassa. Naisten leikkaus. Sivuhalkiot.

Heavy pikee 230 g/m2 Uusi väri: Tummanharmaa

TUOTENRO.

100221

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% esikutistettu, rengaskehrätty kampapuuvilla, (harmaameleerattu 90% puuvilla/10% viskoosi), 230g/m2 pikee.

VÄRIT

900 Valkoinen, 510 Vaaleansininen, 540 Navy, 710 pistaasinvihreä, 910 Harmaameleerattu, 331 Punainen, 940 Musta, 930 Tummanharmaa.

HINTA

18,90 €

900

510

540

Pikee Heavy

710

910

331

940

930

100219 / CODE-1721

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 3 sävytettyä nappia kauluksessa. Rintatasku. Sivuilla halkiot.

Heavy pikee 230 g/m2 Uusi väri: Tummanharmaa Uusi koko: XS, 3 eri värissä

900

510

TUOTENRO.

100219

KOOT

Navy, Tummanharmaa, Musta: XS-4XL. Muut värit: S-4XL.

MATERIAALI

100% esikutistettu, rengaskehrätty lanka ja kampapuuvilla, (Harmaameleerattu 90% puuvilla/10% viskoosi), 230 g/m² pikee.

VÄRIT

900 Valkoinen UUSI VÄRI, 510 vaaleansininen, 521 Turkoosi, 540 Navy, 530 Royal, 740 Pullonvihreä, 910 Harmaameleerattu, 331 Punainen, 940 Musta, 930 Tummanharmaa.

HINTA

18,90 €

521

540

530

740

910

331

940

930


PIK EEPAIDAT Miesten Cool dry-pikee

100215 / CODE-1716

3 nappia kauluksessa. Raglanhihat. Kaulus samaa materiaalia. TUOTENRO.

100215

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% polyester, cool dry kuitu, siirtää kosteuden pois iholta, 150 g/m².

VÄRIT

900 Valkoinen, 531 Cool blue, 540 Navy, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

28,00 € Siirtää kosteutta Hengittävä Erinomainen liikuntaan

900

531

540

331

940

Naisten Cool dry-pikee

100216 / CODE-1717

Kaulus samaa materiaalia. Muotoon ommeltu. TUOTENRO.

100216

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% polyester, cool dry kuitu, siirtää kosteuden pois iholta, 150 g/m².

VÄRIT

900 Valkoinen, 531 Cool blue, 540 Navy, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

28,00 € Siirtää kosteutta Hengittävä Erinomainen liikuntaan

900

531

540

331

940

• SIIRTÄÄ KOSTEUDEN POIS IHOLTA • HENGITTÄVÄ • KUIVUU NOPEASTI • ERINOMAINEN LIIKUNTAAN Teknisestä Cool Dry-kankaasta valmistetut vaatteet soveltuvat erinomaisesti niin työ-että vapaa-aikaan. Cool Dry-vaatteet toimivat täydellisesti käytettynä esimerkiksi fleecetakin alla.

Hengittävä Hengittävä

Kuivuu nopeasti


PIK EEPAIDAT Cool dry -pikee

100223 / CODE-1725

Lyhyet hihat. Valkoiset kontrastiväriset tereet raglanhihoissa, edessä ja takana. 3 sävytettyä piilonappia listassa. Ribbineulos kauluksessa.

Siirtää kosteutta Hengittävä Erinomainen liikuntaan

TUOTENRO.

100223

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

100% polyester, cool dry -kuitu, pikee, 150 g/m². Siirtää kosteuden pois iholta.

VÄRIT

540 Navy, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

28,00 €

540

331

940

Naisten Cool dry -pikee   110097 / CODE-1726

Syksy 2013

Lyhyet hihat.Valkoiset kontrastiväriset tereet raglanhihoissa, edessä ja takana. 3 sävytettyä piilonappia etulistassa. Ribbineulos kauluksessa. Muotoon leikattu malli. CoolDry- kuitu siirtää kosteuden pois iholta.

Siirtää kosteutta Hengittävä Erinomainen liikuntaan Saatavilla syksyllä 2013

TUOTENRO.

110097

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% polyesteri, cool dry -kuitu, 150 g/m². Siirtää kosteuden pois iholta.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Sininen, 940 Musta.

HINTA

28,00 €

540

331

940



T-PAIDAT Miesten cool dry -T-paita

100246 / CODE-1918

Lyhyet hihat. Edessä ja takana valkoiset kontrastiväriset kappaleet mesh-materiaalista. Hiertämättömät saumat.

Siirtää kosteutta Hengittävä Erinomainen liikuntaan

TUOTENRO.

100246

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

100% polyester, cool dry -kuitu, interlock, 135 g/m². Kontrastivärinen mesh-materiaali, 140 g/m2. Siirtää kosteuden pois iholta.

VÄRIT

531 Cool blue, 730 Vihreä, 940 Musta.

HINTA

19,70 €

730

531

Pitkähihainen cool dry -T-paita

940

100247 / CODE-1919

Edessä ja takana valkoiset kontrastiväriset kappaleet meshmateriaalista, hihoissa valkoiset tereet. Hiertämättömät saumat.

Siirtää kosteutta Hengittävä Erinomainen liikuntaan

TUOTENRO.

100247

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

100% polyester, cool dry -kuitu, interlock, 135 g/m². Kontrastivärinen mesh-materiaali, 140 g/m2. Siirtää kosteuden pois iholta.

VÄRIT

531 Cool blue, 940 Musta.

HINTA

22,90 €

531

Naisten cool dry -T-paita

940

100248 / CODE-1920

Lyhyet hihat. Edessä ja takana valkoiset kontrastiväriset kappaleet mesh-materiaalista. Naisten leikkaus. Hiertämättömät saumat.

Siirtää kosteutta Hengittävä Erinomainen liikuntaan

TUOTENRO.

100248

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% polyester, cool dry -kuitu, interlock, 135 g/m². Kontrastivärinen mesh-materiaali, 140 g/m2. Siirtää kosteuden pois iholta.

VÄRIT

531 Cool blue, 730 Vihreä, 940 Musta.

HINTA

19,70 €

531

730

940


T-PAIDAT T-paita

100239 / CODE-1911

Ei sivusaumoja. Pyöreä pääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos.

Uusi koko: XS, 5 eri värissä

TUOTENRO.

100239

KOOT

Valkoinen, Navy, Tummanharmaa, Punainen, Musta: XS-4XL. Muut värit: S-4XL

MATERIAALI

100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla. (Harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi, keltainen 35% puuvilla/65% polyester), 150g/m², Single jersey.

VÄRIT

900 Valkoinen, 510 Vaaleansininen, 521 Turkoosi, 540 Navy, 530 Royal, 720 Kirkkaanvihreä, 740 Pullonvihreä, 910 Harmaameleerattu, 930 Tummanharmaa, 140 Keltainen, 131 Vaaleankeltainen, 232 Oranssi, 331 Punainen, 940 Musta, 904 Tuhkanharmaa.

HINTA

6,30 €

900

521

510

540

Heavy T-paita

530

720

740

910

930

140

131

232

Uusi koko: XS, 6 eri värissä

TUOTENRO.

100240

KOOT

Royal, Navy, Valkoinen, Harmaameleerattu, Tummanharmaa, Musta: XS-4XL. Muut värit: S-4XL.

MATERIAALI

100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla. (Harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi, keltainen 35% puuvilla/65% polyester), 190g/m², Single jersey.

VÄRIT

900 Valkoinen, 540 Navy, 530 Royal, 740 Pullonvihreä, 910 Harmaameleerattu, 930 Tummanharmaa, 131 Vaaleankeltainen, 232 Oranssi, 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 940 Musta.

HINTA

7,90 €

540

530

740

910

Naisten t-paita heavy

930

131

232

331

440

100245 / CODE-1917

Sivusaumoista kevyesti muotoonleikattu. TUOTENRO.

100245

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla (harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi), 190g/m2, singlejersey.

VÄRIT

900 Valkoinen, 510 Vaaleansininen, 540 Navy, 910 Harmaameleerattu, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

7,90 €

900

510

540

940

100240 / CODE-1912

Ei sivusaumoja, pyöreä pääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos.

900

331

910

331

940

940

904



T-PAIDAT T-paita, leikkaus ”slim fit”

100244 / CODE-1916

Muotoon ommeltu, joustava. Lyhyet hihat. Pääntie samasta materiaalista. TUOTENRO.

100244

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

95% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla, 5 % elastan. 210 g/m² single jersey.

VÄRIT

900 Valkoinen, 540 Navy, 940 Musta.

HINTA

13,60 €

540

900

940

Naisten toppi

100236 / CODE-1906

Naisten leikkaus. Joustava kangas. Siro pääntie samasta kankaasta. TUOTENRO.

100236

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

95% esikutistettu, rengaskehrätty lanka ja kampapuuvilla, 5% elastan.

VÄRIT

900 Valkoinen, 540 Navy, 940 Musta.

HINTA

13,60 €

900

540

940

Stretch Pidempi malli Unisex


T-PAIDAT T-paita, V-pääntie

100241 / CODE-1913

Ei sivusaumoja. V-pääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos. TUOTENRO.

100241

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla. (Harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi), 150 g/m², Single jersey.

VÄRIT

900 Valkoinen, 540 Navy, 530 Royal, 910 Harmaameleerattu, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

6,70 €

900

540

530

T-paita, pitkähihainen

910

331

940

100242 / CODE-1914

Ei sivusaumoja. Pyöreä pääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos. TUOTENRO.

100242

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla. (Harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi), 190 g/m², Single jersey.

VÄRIT

900 Valkoinen, 540 Navy, 530 Royal, 910 Harmaameleerattu, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

11,00 €

900

540

530

910

331

940


Elastinen microfleece-takki jossa raitakuviointi. Täydellinen vaate myös kuoritakin alle.

Doubleface – tavallista kestävämpi collegemateriaali erityisellä viimeistelyllä.


Windbreaker, 3 eri v채ri채


COLLEGEPAIDAT Miesten vetoketjucollege Syksy 2013

110169 / CODE-1747 Punainen kontrastiväri kauluksessa sekä vetoketjun lenkissä. Etutaskut. Rintatasku vetoketjulla. Hihansuut ja helma joustavalla ribbineuloksella. Doubleface-kangasta - kankaan ulko-ja sisäpinta ovat samanlaiset TUOTENRO.

110169

KOOT

S-3XL

MATERIAALI

80% puuvilla, 20% polyesteri, 320 g/m2.

VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa

HINTA

47,00 €

Saatavilla syksyllä 2013

940

543

941

Naisten vetoketjucollege Syksy 2013

110170 / CODE-1748 Punainen kontrastiväri kauluksessa sekä vetoketjun lenkissä. Etutaskut. Rintatasku vetoketjulla. Hihansuut ja helma joustavaa ribbineulosta. Doubleface-kangasta - kankaan ulko-ja sisäpinta ovat samanlaiset. TUOTENRO.

110170

KOOT

S-3XL

MATERIAALI

80% puuvilla, 20% polyesteri, 320 g/m2.

VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa

HINTA

47,00 €

543

940

941

Saatavilla syksyllä 2013


COLLEGEPAIDAT Miesten hupullinen collegepusero  100233 / CODE-1745 Uusi väri: Oranssi Väri 910 poistuva. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.

Hupun sisäpuoli, vetoketju ja koristesaumat kontrastivärillä. Etutaskut. Hihansuut joustavaa ribbineulosta. TUOTENRO.

100233

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

80% kampapuuvilla, 20% polyester, tuplakudottu neulos, 320 g/m².

VÄRIT

901 Off-white/Harmaameleerattu, 910 Harmaameleerattu/Vihreä, 940 Musta/Antrasiitinharmaa, 231 Oranssi/Harmaameleerattu.

HINTA

50,00 €

901

910

940

231

Naisten hupullinen collegepusero  100234 / CODE-1746 Uusi väri: Oranssi Väri 910 poistuva. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.

Hupun sisäpuoli, vetoketju ja koristesaumat kontrastivärillä. Naisten leikkaus. Etutaskut. Hihansuut joustavaa ribbineulosta. TUOTENRO.

100234

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

80% kampapuuvilla, 20% polyester, tuplakudottu neulos, 320 g/m².

VÄRIT

901 Off-white/Harmaameleerattu, 910 Harmaameleerattu/Vihreä, 940 Musta/Antrasiitinharmaa, 231 Oranssi/Harmaameleerattu.

HINTA

50,00 €

901

Doubleface-materiaali tuo collegepaitaan jotain aivan uutta. Doubleface tarkoittaa, että kankaan ulko- ja sisäpinta ovat samanlaiset. Acoden doubleface on tavallista kestävämpi collegemateriaali, joka on hienosti viimeistelty ja säilyttää muotonsa.

910

940

231


COLLEGEPAIDAT Vetoketjucollege

100209 / CODE-1705

Vetoketju kauluksessa. Kontrastiväri sivuilla ja kauluksen sisäpuolella. Iso etutasku. Resorit hihansuissa. TUOTENRO.

100209

KOOT

XS - 3XL.

MATERIAALI

80% kampapuuvilla, 20 % polyester, 320 g/m², tuplakudottu neulos.

VÄRIT

540 Navy/Hiekka, 910 Harmaa meleerattu/Musta, 331 punainen/ antrasiitti meleerattu, 940 Musta/Antrasiitti meleerattu, 596 Royal/Musta, 586 Navy/ Tummanharmaa.

HINTA

38,00 €

Syksy 2013

540

910

331

940

Uusi väri, syksy 2013: Royal/Musta, Navy/Tummanharmaa. Väri 540 Navy/Hiekka poistuva väri. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää

Syksy 2013

596

586

Vetoketjucollege, miesten  100227 / CODE-1738 Metallinen vetoketju. Raglanhihat. Etutaskut. Ribbineulottu kaulus kontrastivärillä, reunassa ja sisäpuolella. Hihansuut ribbineulottu, elastan. TUOTENRO.

100227

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

80% kampapuuvilla, 20 % polyester, 320 g/m² tuplakudottu neulos.

VÄRIT

5 40 Navy/Hiekka, 910 Harmaa meleerattu/Musta, 940 Musta/Tummanharmaa meleerattu.

HINTA

49,00 €

540

910

Poistuva tuote. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.

940

Vetoketjucollege, naisten  100228 / CODE-1739 Metallinen vetoketju. Raglanhihat. Etutaskut. Ribbineulottu kaulus kontrastivärillä, reunassa ja sisäpuolella. Hihansuut ribbineulottu, elastan. TUOTENRO.

100228

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

80% kampapuuvilla, 20 % polyester, 320 g/m² tuplakudottu neulos.

VÄRIT

910 Harmaa meleerattu/Musta, 331 Punainen/Harmaa meleerattu, 940 Musta/Tummanharmaa meleerattu.

HINTA

49,00 €

910

331

940

Poistuva tuote. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.


COLLEGEPAIDAT College, tuplakudottu

100210 / CODE-1706

Resorit hihansuissa, helmassa ja o-pääntiessä. Koristetikkaukset saumoissa. TUOTENRO.

100210

KOOT

XS - 3XL.

MATERIAALI

80% kampapuuvilla, 20 % polyester, 320 g/m², tuplakudottu neulos.

VÄRIT

540 Navy, 530 Royal, 942 Antrasiitti meleerattu, 910 Harmaameleerattu, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

29,00 €

530

540

College, harjattu

331

940

100225 / CODE-1734

Pyöreä kaulus. Pääntie, hihansuut ja helma joustavaa ribbineulosta.

UUSI KOKO: 3 eri väriä, myös 4XL-koko

900

TUOTENRO.

100225

KOOT

Navy, Tummanharmaa, Musta: S-4XL. Muut värit: S-3XL

MATERIAALI

80% kampapuuvilla, 20% polyester, 280 g/m2, harjattu sisäpinta.

VÄRIT

900 Valkoinen, 540 Navy, 530 Royal, 740 Pullonvihreä, 910 Harmaameleerattu, 941 Tumman harmaa, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

22,00 €

540

740

530

910

Hupullinen college  Uusi väri: Tummanharmaa ja Royal

910

942

941

331

940

100226 / CODE-1735

Vuoritettu huppu, kiristysnyörillä. Iso kengurutasku edessä. Hihansuut ja helma joustavaa ribbineulosta. TUOTENRO.

100226

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

80% kampapuuvilla, 20% polyester, 280 g/m², harjattu sisäpinta.

VÄRIT

540 Navy, 910 Harmaameleerattu, 331 Punainen, 940 Musta, 530 Royal, 941 Tummanharmaa.

HINTA

28,00 €

540

910

331

940

530

941


POW ER SHELL Miesten power shell takki  100229 / CODE-1740 Hopeanharmaa vetoketju ja sisäpuolella lista. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Vetoketjullinen rintatasku. Helmassa nyörikiristys. Kauluksen sisäpuoli hopeanharmaa. TUOTENRO.

100229

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

96 % polyesteri, 4% elastaani, 220 g/m². Joustavaa jerseytä, harjattu sisäpinta.

VÄRIT

540 Navy, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

46,00 €

540

331

Täydellinen välikerroksen vaate Stretch Käytä puserona tai takkina Poistuva tuote. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.

940

Naisten power shell takki  100230 / CODE-1741 Hopeanharmaa vetoketju ja sisäpuolella lista. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Vetoketjullinen rintatasku. Helmassa nyörikiristys. Kevyesti muotoon ommeltu malli. Kauluksen sisäpuoli hopeanharmaa. TUOTENRO.

100230

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

96 % polyesteri, 4% elastaani, 220 g/m². Joustavaa jerseytä, harjattu sisäpinta.

VÄRIT

900 Valkoinen, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

46,00 €

900

331

940

Täydellinen välikerroksen vaate Stretch Käytä puserona tai takkina Poistuva tuote. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.


FLEECE Naisten fleecepusakka

100167 / CODE-1402

Fleecepusakka tyköistuvalla leikkauksella. Kaksi vetoketjullista sivutaskua. Edessä vuori. TUOTENRO.

100167

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Antipilling-käsitelty 100% polyester fleece, 240 g/m².

VÄRIT

540 Navy, 901 Off-white, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

30,50 €

540

901

Miesten fleecepusero

331

940

100171 / CODE-1411

Vetoketjulliset sivutaskut sekä hihatasku. Säädettävät hihansuut. Lukkokiristin helmassa. TUOTENRO.

100171

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Antipilling-käsitelty 100% polyester fleece, 240 g/m².

VÄRIT

540 Navy, 942 Antrasiitti, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

31,50 €

540

942

331

940


FLEECE Miesten microfleece-pusero, välikerroksen vaate  100231 / CODE-1742 Vetoketjulliset sivutaskut. Vetoketjullinen rintatasku. Tuplakaulus. Lukkokiristin helmassa. Peukalolenkit. TUOTENRO.

100231

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

100% polyester. Kyljet ja hihat joustavaa microfleeceä, 185g/m2. Etu- ja takaosat cordfleeceä, 250g/m2.

VÄRIT

531 Cool blue, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

49,00 €

531

331

940

Naisten microfleece-pusero, välikerroksen vaate  100232 / CODE-1743 Vetoketjulliset sivutaskut. Vetoketjullinen rintatasku. Tuplakaulus. Lukkokiristin helmassa. Peukalolenkit. TUOTENRO.

100232

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% polyester. Kyljet ja hihat joustavaa microfleeceä, 185g/m2. Etu- ja takaosat cordfleeceä, 250g/m2.

VÄRIT

531 Cool blue, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

49,00 €

531

331

Täydellinen välikerroksen vaate Joustava microfleece Fleecessä vakosamettimainen pinta

Täydellinen välikerroksen vaate Joustava microfleece Fleecessä vakosamettimainen pinta

940

Laminoitu fleecepusakka  100170 / CODE-1405 Sivutaskut, rintatasku ja povitasku, kaikki vetoketjullisia. Säädettävät hihansuut ja lukkokiristin. TUOTENRO.

100170

KOOT

XS - 2XL.

MATERIAALI

100% polyester, PU-laminoitu microfleece.

VÄRIT

540 Navy, 940 Musta.

HINTA

59,00 €

540

940

Tuulenpitävä Microfleece Poistuva tuote. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.




W INDBR E AK ER Miesten “Windbreaker”   110150 / CODE-1448

Tuulenpitävä Vettähylkivä Hengittävä Nopeasti kuivuva Saatavilla syksyllä 2013.

Syksy 2013

Tuulenpitävä, vettähylkivä, hengittävä ja nopeasti kuivuva. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Rintatasku vetoketjulla. Ribbineulos kainaloissa. Hihansuut joustoneuletta. Helmassa kiristysnyöri. Materiaali nukkaantumatonta polyesteria, laminoitu jersey-kangas, sisäpuoli hengittävää mikrofleecea. TUOTENRO.

110150

KOOT

S-3XL

MATERIAALI

100% polyester

VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa

HINTA

55,00 €

543

940

941

Naisten “Windbreaker”  110171 / CODE-1449

Tuulenpitävä Vettähylkivä Hengittävä Nopeasti kuivuva Saatavilla syksyllä 2013.

Syksy 2013

Tuulenpitävä, vettähylkivä, hengittävä ja nopeasti kuivuva. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Rintatasku vetoketjulla. Ribbineulos kainaloissa. Hihansuut joustoneuletta. Helmassa kiristysnyöri. Muotoon leikattu malli. Materiaali nukkaantumatonta polyesteria, laminoitu jersey-kangas, sisäpuoli hengittävää mikrofleecea. TUOTENRO.

110171

KOOT

S-3XL

MATERIAALI

100% polyester

VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa

HINTA

55,00 €

543

940

941

Tuulenpitävä Vettähylkivä Hengittävä Nopeasti kuivuva Windbreaker on urheilullinen takki, jossa on kestävä päällikerros sekä sisävuorina lämmin fleece. Se on tuulenpitävä ja vettähylkivä, hengittävä sekä nopeasti kuivuva – ylivertainen suoja vaativaa säätä vastaan!


HOUSU T Miesten shortsit  100164 / CODE-1250 Kaksi etutaskua ja yksi takatasku piilovetoketjulla. Kaksi suljettavaa reisitaskua ja puhelintasku. TUOTENRO.

100164

KOOT

S–2XL.

MATERIAALI

60% puuvilla, 40% polyester, 185 g/m².

VÄRIT

210 Kaki, 940 Musta.

HINTA

42,00 €

210

Sopii myös naisille. S vastaa suurin piirtein naisten kokoa 38.

940

Kuorihousut

100162 / CODE-1243

Teipatut saumat. Joustava vyötärö, jossa säätönauha. Lahkeensuut säädettävissä tarrasulkimella ja vetoketjulla. Sivutaskuissa aukot, joiden kautta pääsee käsiksi alla pidettäviin housuihin. Vetoketjullinen takatasku. Vedenpitävyys 3000 mm. Hengittävyys 3000 g/m². TUOTENRO.

100162

KOOT

XS - 3XL.

MATERIAALI

Kuorikangas: Kevyt, tuulen- ja vedenpitävä 100% polyestermikrokuitu. Hengittävä PUlaminointi. Vuori: Polyester mesh ja taffeta.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

49,50 €

Kevyttä ja mukavaa mikrokuitumateriaalia Tuulenpitävä Vedenpitävä Hengittävä Teipatut saumat

Yhdistä CODE-1425- tai 1426-takkiin sivulla 43. 940


HOUSU T Kuorihousut

Tuulenpitävä Vedenpitävä Hengittävä Teipatut saumat

100163 / CODE-1244

Teipatut saumat. Laminoitu (vettähylkivä) kaksisuuntainen vetoketju lahkeiden ulkosivuilla koko lahkeen pituudelta. Lumilukko, jossa tarrakiinnitys. Vahvistetut lahkeensuut. Muotoillut polvet. Sivutaskut ja reisitasku, joissa piilovetoketjut. Säädettävä fleecevuorattu vyötärö, jossa tarranauhat. Irrotettavat ja säädettävät henkselit. Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m². TUOTENRO.

100163

KOOT

XS - 2XL.

MATERIAALI

Veden- ja tuulenpitävää sekä hengittävää kolmikerroskangasta. Ulkopinta: laminoitu 100 % polyamidi. Sisäpinta: 100 % polyesteri. Vesitiivis lumilukko: polyester taffeta PU-pinnoitteella.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

122,00 €

940

Softshell-housut   110174 / CODE-1255

Stretch -kangas Pehmeä Vettähylkivä Katso myös sivu 5. Saatavilla syksyllä 2013.

Laadukas ulkoiluhousu , jossa materiaalina käytetty useampaa softshell-materiaalia. Elastiset ja hyvin joustavat muotoon leikatut polviosat. Housun istuinosassa vettähylkivä kalvo. Kaksi etutaskua. Kaksi reisitaskua vetoketjulla, sisätasku kännykälle. Takatasku vetoketjulla, vyötärössä avaintasku. Lahkeensuissa vetoketju ja kiristysnauha leveyden säätämiseen. TUOTENRO.

110174

KOOT

XS-3XL

MATERIAALI

100% polyesteri

VÄRI

940 Musta

HINTA

65,00 €

940

Syksy 2013


Toiminnallinen softshell-takki, joka on veden-ja tuulenpitävä sekä hengittävä. Teipatut saumat.

Valitse softshelltakeistamme tarpeisiisi sopivin vaihtoehto. Valittavissasi on tuotteita tuulenpitävästä ja vedenkestävästä laadusta aina kevyisiin, joustaviin vaihtoehtoihin erinomaisella hengittävyydellä!



SOF T SHELL Miesten kevyt softshell takki  Syksy 2013

110172 / CODE-1431 Kevyt neljään suuntaan joustava softshell-takki. Vettä hylkivää ja erittäin hengittävää materiaalia. Etutaskut ja rintatasku vetoketjulla. Punainen kontrastiväri vetoketjun vetimissä. Säädettävät hihansuut. Säädettävä lukkokiristin helmassa. Pidennetty takaosa. TUOTENRO

110172

KOOT

S-3XL

MATERIAALI

90% polyesteriä, 10% elastaania

VÄRI

940 Musta

HINTA

59,00 €

Kevyt ja pehmeä Erittäin hengittävä Vettähylkivä Saatavilla syksyllä 2013.

940

Naisten kevyt softshell-takki  Syksy 2013

110173 / CODE-1432 Kevyt neljään suuntaan joustava softshell-takki. Vettä hylkivää ja erittäin hengittävää materiaalia. Etutaskut ja rintatasku vetoketjulla. Punainen kontrastiväri vetoketjun vetimissä. Säädettävät hihansuut. Säädettävä lukkokiristin helmassa. Pidennetty takaosa. Muotoonleikattu malli. TUOTENRO

110173

KOOT

S-2XL

MATERIAALI

90% polyesteriä, 10% elastaania

VÄRI

940 Musta

HINTA

59,00 €

940

Kevyt ja pehmeä Erittäin hengittävä Vettähylkivä Saatavilla syksyllä 2013.


SOF T SHELL Miesten softshell-huppari

100189 / CODE-1444

Irrotettava ja säädettävä huppu. Kaksi vetoketjullista sivutaskua. Rintatasku, jossa vedenpitävä vetoketju. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Lukkokiristin helmassa. Pidennetty selkäosa. Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m2.

Tuulenpitävä Vettähylkivä Hengittävä Irrotettava huppu Soveltuu painatuksiin!

TUOTENRO.

100189

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

Tuulenpitävä ja vettähylkivä sekä hengittävä. 100% joustava polyester, PU-laminointi, sisäpuoli fleeceä.

VÄRIT

531 Cool blue/Musta, 331 Punainen/Musta, 940 Musta/Tummanharmaa.

HINTA

91,00 €

531

331

940

Naisten softshell-huppari

100190 / CODE-1445

Irrotettava ja säädettävä huppu. Kaksi vetoketjullista sivutaskua. Rintatasku, jossa vedenpitävä vetoketju. Naisten leikkaus. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Lukkokiristin helmassa. Pidennetty selkäosa. Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m2.

Tuulenpitävä Vettähylkivä Hengittävä Irrotettava huppu Soveltuu painatuksiin!

TUOTENRO.

100190

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Tuulenpitävä ja vettähylkivä sekä hengittävä. 100% joustava polyester, PU-laminointi, sisäpuoli fleeceä.

VÄRIT

531 Cool blue/Musta, 331 Punainen/Musta, 940 Musta/Tummanharmaa.

HINTA

91,00 €

531

331

940


SOF T SHELL Miesten softshell-liivi

100191 / CODE-1504

Vetoketjulliset sivutaskut ja rintatasku. Lukkokiristin helmassa. TUOTENRO.

100191

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Tuulta ja vettä hylkivää 100% polyesteria, microfleece ja elastinen polyester PU-laminointi.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

55,00 € Tuulenpitävä Vettähylkivä

940

Naisten softshell-liivi

100192 / CODE-1505

Vetoketjulliset sivutaskut. Naisten leikkaus. Lukkokiristin helmassa. TUOTENRO.

100192

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Tuulta ja vettä hylkivää 100% polyesteria, microfleece ja elastinen polyester PU-laminointi.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

55,00 €

Tuulenpitävä Vettähylkivä

940

Miesten softshell-pusakka

100168 / CODE-1403

Vettä ja tuulta hylkivää, joustavaa materiaalia. Etutaskut, povitasku ja hihatasku, kaikki vetoketjullisia. Säädettävät hihasuut suut, lukkokiristin helmassa. TUOTENRO.

100168

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

100% polyesteria, microfleece ja polyester PU-laminointi.

VÄRIT

540 Sininen, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

62,00 €

540

Tuulenpitävä Vettähylkivä

331

940


SOF T SHELL Naisten softshell-pusakka

100169 / CODE-1404

Vettä ja tuulta hylkivää, joustavaa materiaalia. Etutaskut, povitasku ja hihatasku, kaikki vetoketjullisia. Naisten leikkaus. Säädettävät hihasuut ja lukkokiristin helmassa.

Tuulenpitävä Vettähylkivä

TUOTENRO.

100169

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% polyesteria, microfleece ja polyester PU-laminointi

VÄRIT

540 Sininen, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

62,00 €

540

331

940

Miesten kevyt softshell-huppari  100183 / CODE-1433 Säädettävä huppu. Vetoketjulliset sivutaskut. Säädettävät hihansuut. Pidennetty takaosa. Lukkokiristin helmassa.

Kevyt ja pehmeä Erittäin hengittävä Vettähylkivä Poistuva tuote. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.

TUOTENRO.

100183

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

Vedenpitävä, joustava 90% polyester, 10% elastan, 200g/m2. Kevyt 4-suuntainen, kalvoton, joustava ja hengittävä softshell.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

59,50 €

940

Naisten kevyt softshell-huppari  100184 / CODE-1434 Säädettävä huppu. Vetoketjulliset sivutaskut. Naisten leikkaus. Säädettävät hihansuut. PIdennetty takaosa. Lukkokiristin helmassa.

Kevyt ja pehmeä Erittäin hengittävä Vettähylkivä Poistuva tuote. Myynnissä niin kauan kuin varastoa riittää.

TUOTENRO.

100184

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Vedenpitävä, joustava 90% polyester, 10% elastan, 200g/m2. Kevyt 4-suuntainen, kalvoton, joustava ja hengittävä softshell.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

59,50 €

940


JOK A SÄ ÄN TAK I T JA KUORI TAK I T Miesten shell-takki

100181 / CODE-1429

Teipatut saumat. Laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä. Laserleikattu rintatasku, jossa vedenpitävä vetoketju. Vetoketjullinen hihatasku. Vetoketjulliset sivutaskut. Sisäpuolella vetoketjullinen Napoleontasku, jossa aukko nappikuulokkeelle. Kainaloissa tuuletusaukot, joissa vedenpitävät vetoketjut. Sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille. Säädettävä ja irrotettava huppu. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Lukkokiristin helmassa. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Pidennetty selkäosa. Selän vuorissa vetoketju. Kaikki vetoketjut kontrastivärissä. Vedenpitävyys: 5000 mm. Hengittävyys: 3000 g/m². TUOTENRO.

100181

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

Päällyskangas: Kevyt, tuulen- ja vedenpitävä polyesteristretch, jossa hengittävä PU-pinnoite. Vuori: Polyesterimesh ja taffeta.

VÄRIT

531 Cool blue, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

119,00 €

531

Naisten shell-takki

331

940

100182 / CODE-1430

Kuin miesten takki, mutta naisten leikkaus. Teipatut saumat. Laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä. Laserleikattu rintatasku, jossa vedenpitävä vetoketju. Vetoketjullinen hihatasku. Vetoketjulliset sivutaskut. Sisäpuolella vetoketjullinen Napoleontasku, jossa aukko nappikuulokkeelle. Kainaloissa tuuletusaukot, joissa vedenpitävät vetoketjut. Sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille. Säädettävä ja irrotettava huppu. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Lukkokiristin helmassa. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Pidennetty selkäosa. Selän vuorissa vetoketju. Kaikki vetoketjut kontrastivärissä. Vedenpitävyys: 5000 mm. Hengittävyys: 3000 g/m². TUOTENRO.

100182

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Päällyskangas: Kevyt, tuulen- ja vedenpitävä polyesteristretch, jossa hengittävä PU-pinnoite. Vuori: Polyesterimesh ja taffeta.

VÄRIT

531 Cool blue, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

119,00 €

531

Stretch-materiaali Tuulenpitävä Vedenpitävä Hengittävä Irrotettava huppu Teipatut saumat

331

940

Stretch-materiaali Tuulenpitävä Vedenpitävä Hengittävä Irrotettava huppu Teipatut saumat




J OK A SÄ ÄN TAK I T JA KUORI TAK I T Shell takki, miesten

Kevyttä ja mukavaa mikrokuitumateriaalia Tuulenpitävä Vedenpitävä Hengittävä Teipatut saumat

100177 / CODE-1425

Teipatut saumat. Joustava säätö helmassa. Säädettävät hihansuut. Vetoketjulliset etutaskut. Vetoketjullinen sivutasku. Povitaskussa läpivienti kuulokkeelle. Kauluksessa fleecekangas. Brodeerausta helpottava vetoketju vuorissa. Vedenpitävyys 3000 mm. Hengittävyys 3000 g/m². Mukana pakkauspussi. TUOTENRO. KOOT

100177

S - 3XL.

MATERIAALI

Materiaali: Kuorikangas: Tuulen ja vedenpitävä 100% polyesteri mikrokuitu. PU-laminointi, hengittävä. Vuori: Polyesteri mesh ja taffeta.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

82,00 €

940

Mukana pakkauspussi.

Käytä housujen Code-1243 kanssa, ks. sivu 32.

Shell takki, naisten

Kevyttä ja mukavaa mikrokuitumateriaalia Tuulenpitävä Vedenpitävä Hengittävä Teipatut saumat

100178 / CODE-1426

Teipatut saumat. Muotoon ommeltu. Joustava säätö helmassa. Säädettävät hihansuut. Vetoketjulliset etutaskut. Vetoketjullinen sivutasku. Povitaskussa läpivienti kuulokkeelle. Kauluksessa fleecekangas. Brodeerausta helpottava vetoketju vuorissa.Vedenpitävyys 3000 mm. Hengittävyys 3000 g/m². Mukana pakkauspussi. TUOTENRO.

100178

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Kuorikangas: Tuulen ja vedenpitävä 100% polyesteri mikrokuitu. PU-laminointi, hengittävä. Vuori: Polyesteri mesh ja taffeta.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

82,00 €

940

Käytä housujen Code-1243 kanssa, ks. sivu 32.

Mukana pakkauspussi.


Vuorilliset takit useissa toiminnallisissa materiaaleissa.

Eristävät ja lämminvuoriset takit, jotka sopivat sekä päällysvaatteiksi että välikerrokseksi kuoritakin alle.



ER IS TÄVÄT JA L Ä MMIN V UORISE T TAK I T Miesten kevyt toppaliivi   108588 / CODE-1539 Vetoketjulliset sivutaskut. Helmassa elastinen nauhakanttaus. Kevyt, höyhenentuntuinen polyesteritoppaus. TUOTENRO.

108588

KOKO:

S-3XL

Kevyt ja lämmin Eristää lämpöä Mahtuu pieneen tilaan Ihanteellinen ulko- ja välikerroksen vaate

MATERIAALI: 100% polyamidi. Kevyt, koteloitu polyesterivanu VÄRI:

231 Oranssi, 540 Navy, 940 Musta.

HINTA

66,00 €

231

540

940

Naisten kevyt toppaliivi  108589 / CODE-1538 Vetoketjulliset sivutaskut. Helmassa elastinen nauhakanttaus. Kevyt, höyhenentuntuinen polyesteritoppaus. Naisten malli kevyesti tyköistuva. TUOTENRO.

108589

KOKO:

S-2XL

MATERIAALI: 100% polyamidi. Kevyt, koteloitu polyesterivanu VÄRI:

231 Oranssi, 540 Navy, 940 Musta.

HINTA

66,00 €

231

540

940

Kevyt ja lämmin Eristää lämpöä Mahtuu pieneen tilaan Ihanteellinen ulko- ja välikerroksen vaate


ER IS TÄVÄT JA L ÄMMIN V UORISE T TAK I T

Kevyt ja lämmin Eristää lämpöä Mahtuu pieneen tilaan Ihanteellinen ulko- ja välikerroksen vaate

Miesten kevyt toppapusakka  108590 / CODE-1439 Vetoketjulliset sivutaskut. Helmassa elastinen nauhakanttaus. Kevyt, höyhenentuntuinen polyesteritoppaus TUOTENRO.

108590

KOKO:

S-3XL

MATERIAALI:

100% polyamidi. Kevyt, koteloitu polyesterivanu

VÄRI:

231 Oranssi, 540 Navy, 940 Musta.

HINTA

79,00 €

231

Kevyt ja lämmin Eristää lämpöä Mahtuu pieneen tilaan Ihanteellinen ulko- ja välikerroksen vaate

540

940

Naisten kevyt toppapusakka, naiset 108591 / CODE-1438 Vetoketjulliset sivutaskut. Helmassa elastinen nauhakanttaus. Kevyt, höyhenentuntuinen polyesteritoppaus. Naisten malli kevyesti tyköistuva. TUOTENRO.

108591

KOKO:

S-2XL

MATERIAALI: 100% polyamidi. Kevyt,

koteloitu polyesterivanu

VÄRI:

231 Oranssi, 540 Navy, 940 Musta.

HINTA

79,00 €

231

540

940


ER IS TÄVÄT JA L Ä MMIN V UORISE T TAK I T Miesten kevyt tikkiliivi

100193 / CODE-1536

Vetoketjulliset sivutaskut ja rintatasku. Sisäpuolella Napoleontasku ja povitasku, molemmissa vetoketju. Joustavat kädentiet ja helma. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Selän vuorissa vetoketju. TUOTENRO.

100185

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

100% rip stop -polyestermikro. Kevyesti tikattu polyestervuori, jossa nukkamainen pinta, 70 g/m2.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

53,50 €

Kevyt ja lämmin Eristää lämpöä Mahtuu pieneen tilaan Ihanteellinen ulko- ja välikerroksen vaate

940

Naisten kevyt tikkiliivi

100194 / CODE-1537

Vetoketjulliset sivutaskut ja rintatasku. Sisäpuolella Napoleontasku ja povitasku, molemmissa vetoketju. Naisten leikkaus. Joustavat kädentiet ja helma. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Selän vuorissa vetoketju. TUOTENRO.

100187

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% rip stop -polyestermikro. Kevyesti tikattu polyestervuori, jossa nukkamainen pinta, 70 g/m2.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

53,50 €

940

Kevyt ja lämmin Eristää lämpöä Mahtuu pieneen tilaan Ihanteellinen ulko- ja välikerroksen vaate


ER IS TÄVÄT JA L ÄMMIN V UORISE T TAK I T Miesten kevyt tikkipusero  Kevyt ja lämmin Eristää lämpöä Mahtuu pieneen tilaan Ihanteellinen ulko- ja välikerroksen vaate

100185 / CODE-1436 Vetoketjulliset sivutaskut ja rintatasku. Sisäpuolella Napoleon-tasku ja ylimääräinen tasku, molemmissa vetoketju. Joustavat hihansuut ja helma. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Selän vuorissa vetoketju. TUOTENRO.

100185

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

100% rip stop -polyestermikro. Kevyesti tikattu polyestervuori, jossa nukkamainen pinta, 70 g/m2.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

65,00 €

940

Naisten kevyt tikkipusero  Kevyt ja lämmin Eristää lämpöä Mahtuu pieneen tilaan Ihanteellinen ulko- ja välikerroksen vaate

100186 / CODE-1437 Vetoketjulliset sivutaskut ja rintatasku. Sisäpuolella Napoleon-tasku ja ylimääräinen tasku, molemmissa vetoketju. Naisten leikkaus. Joustavat hihansuut ja helma. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Selän vuorissa vetoketju. TUOTENRO.

100186

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

100% rip stop -polyestermikro. Kevyesti tikattu polyestervuori, jossa nukkamainen pinta, 70 g/m2.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

65,00 €

940



ER IS TÄVÄT JA L ÄMMIN V UORISE T TAK I T Miesten Parka-takki

108586 / CODE-1447

Kolme läpällistä etutaskua. Vetoketjullinen rintatasku. Kaksi sisätaskua. Irroitettava, säädettävä huppu. Sisällä säädettävä kiristysnauha vyötäröllä. Resorit hihansuissa. Takavuorissa vetoketju. Takin sisäpuolella oranssi tere Tuulenpitävä Vettähylkivä Irrotettava huppu

TUOTENRO.

108586

KOKO

S-3XL

MATERIAALI

T uulenpitävä ja vettähylkivä 100% polyesteri, oxford Taslan, jossa PU-pinnoite. Toppavuori polyesteria.

VÄRI

940 Musta.

HINTA

119,00 €

940

Naisten Parka-takki

108587 / CODE-1446

Kolme läpällistä etutaskua. Vetoketjullinen rintatasku. Kaksi sisätaskua. Irroitettava, säädettävä huppu. Sisällä säädettävä kiristysnauha vyötäröllä. Resorit hihansuissa. Takavuorissa vetoketju. Takin sisäpuolella oranssi tere. Tuulenpitävä Vettähylkivä Irrotettava huppu

TUOTENRO.

108587

KOKO

S-2XL

MATERIAALI Tuulenpitävä ja vettähylkivä 100% polyesteri, oxford Taslan,

jossa PU-pinnoite. Toppavuori polyesteria.

VÄRI

940 Musta.

HINTA

119,00 €

940


ER IS TÄVÄT JA L Ä MMIN V UORISE T TAK I T Softshell talvitakki, miesten  100172 / CODE-1418 Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m². Joustava säätö helmassa. Säädettävät hihat tarranauhalla. Säädettävä, irrotetava huppu. Ventilaatioaukot kainaloissa. Vetoketjulliset sivutaskut. Rintatasku ja hihassa tasku hissilipulle jossa vedenpitävä vetoketju. Vetoketjullinen sisätasku. Sisätasku mesh-materiaalista hiihtolaseille sekä puhelintasku. Brodeerausta helpottava vetoketju vuorissa. TUOTENRO.

100172

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

Kuorikangas: Ohut, vedenpitävä, laminoitu polyester stretch. Vuori: polyester taffeta. Täyte: polyester, 120 g/m².

VÄRIT

331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

108,00 €

331

Pehmeää tuulen- ja vedenpitävää softshell-materiaalia. Irrotettava huppu

940

Softshell talvitakki, naisten  100173 / CODE-1419 Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m². Joustava säätö helmassa. Säädettävät hihat tarranauhalla. Säädettävä, irrotetava huppu. Ventilaatioaukot kainaloissa. Vetoketjulliset sivutaskut. Rintatasku ja hihassa tasku hissilipulle jossa vedenpitävä vetoketju. Vetoketjullinen sisätasku. Sisätasku mesh-materiaalista hiihtolaseille sekä puhelintasku. Brodeerausta helpottava vetoketju vuorissa. TUOTENRO.

100173

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Kuorikangas: Ohut, vedenpitävä, laminoitu polyester stretch. Vuori: polyester taffeta. Täyte: polyester, 120 g/m².

VÄRIT

331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

108,00 €

331

940

Pehmeää tuulen- ja vedenpitävää softshell-materiaalia. Irrotettava huppu


ER IS TÄVÄT JA L ÄMMIN V UORISE T TAK I T Miesten sporttinen talvitakki   110148 / CODE-1407

Tuulenpitävä Vedenpitävä Hengittävä Pehmeä kangas Teipatut saumat Irroitettava huppu Saatavilla syksyllä 2013

Syksy 2013

Tuulen-ja vedenpitävä takki, miellyttävän pehmeä ja hengittävä kangas. Teipatut saumat. Takissa heijastavat yksityiskohdat. Punainen verkkovuori. Laminoidut YKK- vetoketjut , vetoketjun vetimet mustaa kumia. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Vetoketjullinen povitasku ja läpivienti mobiilikuulokkeille. Sisäpuolella isot verkkotaskut. Hihatasku vetoketjulla. Kainaloissa vetoketjulliset tuuletusaukot. Irrotettava vyötärön lumilukko. Säädettävä ja irrotettava huppu. Takin kaulus mielyttävää microfleecea. Säädettävä kiristin helmassa. Säädettävät hihansuut. Vedenpitävyys: 10,000 mm. Hengittävyys 5000 g/m2. TUOTENRO.

110148

KOOT

S-3XL

MATERIAALI

100% polyester

VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa

HINTA

119,00 €

543

940

Naisten sporttinen talvitakki

941

110148 / CODE-1408

Tuulenpitävä Vedenpitävä Hengittävä Pehmeä kangas Teipatut saumat Irroitettava huppu Saatavilla syksyllä 2013

Syksy 2013

Tuulen-ja vedenpitävä takki, miellyttävän pehmeä ja hengittävä kangas. Teipatut saumat. Takissa heijastavat yksityiskohdat. Punainen verkkovuori. Laminoidut YKK- vetoketjut ,vetoketjun vetimet mustaa kumia. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Vetoketjullinen povitasku ja läpivienti mobiilikuulokkeille. Sisäpuolella isot verkkotaskut. Hihatasku vetoketjulla. Kainaloissa vetoketjulliset tuuletusaukot. Irrotettava vyötärön lumilukko. Säädettävä ja irrotettava huppu. Takin kaulus mielyttävää microfleecea. Säädettävä kiristin helmassa. Säädettävät hihansuut. Vedenpitävyys: 10,000 mm. Hengittävyys 5000 g/m2. TUOTENRO.

110148

KOOT

S-3XL

MATERIAALI

100% polyester

VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa

HINTA

119,00 €

543

940

941



ER IS TÄVÄT JA L ÄMMIN V UORISE T TAK I T Miesten talvitakki

Tuulenpitävä Vedenpitävä Irrotettava huppu Teipatut saumat

100179 / CODE-1427

Teipatut saumat. Laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä. Rintataskussa ja sivutaskuissa vedenpitävät vetoketjut. Vetoketjullinen hihatasku. Sisäpuolella vetoketjullinen Napoleon-tasku, jossa aukko nappikuulokkeelle. Vetoketjullinen povitasku lompakolle/puhelimelle. Sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille. Säädettävä ja irrotettava huppu. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Lukkokiristin helmassa. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Hihansuissa sisäresorit joustavasta polyesteristä sekä peukaloreiät. Pidennetty selkäosa. Selän vuorissa vetoketju. Vedenpitävyys: 3000 mm. Hengittävyys: 3000 g/m². TUOTENRO.

100179

KOOT

S - 3XL.

MATERIAALI

Päällyskangas: Tuulen- ja vedenpitävä oxford Taslan -polyamidi, jossa hengittävä PU-pinnoite. Teipatut saumat. Vuori: Polyester taffeta, tikattu polyesterivanu 140 g/m², hihoissa 100 g/m².

VÄRIT

940 Musta.

Hillitty SUMMIT-painatus hihataskussa. Olkapäillä ja sivuilla samansävyinen, ruutukuvioinen kumipainatus.

Käytä housujen Code1244 kanssa, ks. sivu 33. 940

Naisten talvitakki

Tuulenpitävä Vedenpitävä Irrotettava huppu Teipatut saumat

100180 / CODE-1428

Teipatut saumat. Laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä. Rintataskussa ja sivutaskuissa vedenpitävät vetoketjut. Vetoketjullinen hihatasku. Sisäpuolella vetoketjullinen Napoleon-tasku, jossa aukko nappikuulokkeelle. Vetoketjullinen povitasku lompakolle/puhelimelle. Sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille. Säädettävä ja irrotettava huppu. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Lukkokiristin helmassa. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Hihansuissa sisäresorit joustavasta polyesteristä sekä peukaloreiät. Pidennetty selkäosa. Selän vuorissa vetoketju. Vedenpitävyys: 3000 mm. Hengittävyys: 3000 g/m². TUOTENRO.

100180

KOOT

S - 2XL.

MATERIAALI

Päällyskangas: Tuulen- ja vedenpitävä oxford Taslan -polyamidi, jossa hengittävä PU-pinnoite. Teipatut saumat. Vuori: Polyester taffeta, tikattu polyesterivanu 140 g/m², hihoissa 100 g/m².

VÄRIT

940 Musta.

Käytä housujen Code1244 kanssa, ks. sivu 33. 940

Hillitty SUMMIT-painatus hihataskussa. Olkapäillä ja sivuilla samansävyinen, ruutukuvioinen kumipainatus.


A SUS T EE T Panta

100198 / CODE-1607

Hillitty samansävyinen koristepainatus. Microfleecevuori. TUOTENRO.

100198

KOOT

Yksi koko

MATERIAALI

Trikoo, 95% puuvilla, 5% elastan, 180 g/m2. Microfleecevuori, 100% polyester.

VÄRIT

900 Valkoinen, 531 Cool blue, 942 Antrasiitinharmaa, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

8,20 €

531

900

Pipo

942

331

940

100199 / CODE-1608

Hillitty samansävyinen koristepainatus. Microfleecevuori. TUOTENRO.

100199

KOOT

Yksi koko

MATERIAALI

Trikoo, 95% puuvilla, 5% elastan, 180 g/m2. Microfleecevuori, 100% polyester.

VÄRIT

900 Valkoinen, 531 Cool blue, 942 Antrasiitinharmaa, 331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

8,20 €

900

531

942

Neulottu pipo

331

100200 / CODE-1609

TUOTENRO.

100200

KOOT

Yksi koko

MATERIAALI

Ribbineulos, 100% akryyli.

VÄRIT

942 Antrasiitinharmaa, 940 Musta.

HINTA

8,20 €

942

940

940

Talvikintaat

100201 / CODE-1610

Hillitty samansävyinen koristepainatus. Liukueste kämmenissä. Säädettävä kiristin. TUOTENRO.

100201

KOOT

S/M, L/XL

MATERIAALI

Päällinen: 100% polyamidi, Airtech® – veden- ja tuulenpitävä sekä hengittävä. Vuori: microfleecevuori, 100% polyester. Thinsulate-vanu.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

19,00 €


A SUS T EE T Canvas-vyö  UUSI VÄRI: Keltainen ja Oranssi Saatavilla syksyllä 2013

100208 / CODE-1659

Metallisolki, jossa hillitty koristekaiverrus. Leveys 4 cm, pituus 120 cm. TUOTENRO.

100208

KOOT

Yksi koko

MATERIAALI

100 % puuvilla-canvas.

VÄRIT

900 Valkoinen, 531 Cool blue, 710 Pistaasinvihreä, 942 Antrasiitinharmaa, 331 Punainen, 940 Musta, 131 Keltainen, 231 Oranssi.

HINTA

13,00 €

900

Syksy 2013

531

Aluspaita

710

942

331

131

940

100202 / CODE-1612

Raglanhihat. Korkea kaulus, jossa lyhyt vetoketju ja sisäpuolella suojalista. Turkoosit flatlock-saumat. Toimitetaan pahvipakkauksessa.

Alin kerros Siirtää kosteutta Hengittävä Erinomainen liikuntaan

TUOTENRO.

100202

KOOT

XS - 3XL.

MATERIAALI

Joustavaa ja kosteutta siirtävää materiaalia. 93 % polyester cool dry kuitu, 7 % elastaani. Paino 180 g/m².

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

32,00 €

940

Pitkät alushousut

100203 / CODE-1611

Joustava vyötärö. Turkoosit flatlock-saumat. Toimitetaan pahvipakkauksessa.

Alin kerros Siirtää kosteutta Hengittävä Erinomainen liikuntaan

TUOTENRO.

100203

KOOT

XS - 3XL.

MATERIAALI

Joustavaa ja kosteutta siirtävää materiaalia. 93 % polyester cool dry kuitu, 7 % elastaani. Paino 180 g/m².

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

32,00 €

940

231


KOKOTAULUKOT Mittaa kuvien mukaisesti oikean koon löytämiseksi. Kaikki mitat ovat vartalomittoja.

Rinnanympärys, cm Vyötärönympärys, cm

NAISET Koot

S 36

M 38

L 40

XL 42

2XL 44–46

Rinnanympärys cm

80-84

88-92

96-100

104-110

116-122

Vyötärönympärys cm

66-69

72-76

80-84

88-93

99-106

XS 44

S 46

M 48–50

L 901–210

XL 922–930

2XL 60–62

3XL 64–66

4XL 68–70

Rinnanympärys cm

80-84

88-92

96–100

104–108

112–116

120–124

128–132

136–140

Vyötärönympärys cm

68-72

76-80

84-88

92-97

102–108

114–120

126–132

138–144

MIEHET Koot

Acode kuuluu Kwintet Group:iin. Tutustu lisää osoitteessa www.kwintet.fi

© 2013 Acode Lisäksi mahdolliset painatus - tai brodeerauskustannukset. Emme vastaa mahdollisista painovirheistä.


T UOT ELUE T T ELO Tuotenro Pikeepaidat

Pitkähihainen heavy pikee Miesten pikeepaita heavy Naisten pikeepaita heavy Pikee Heavy Miesten Cool dry-pikee Naisten Cool dry-pikee Cool dry -pikee Naisten Cool dry -pikee**

Sivu

Powershell

Miesten power shell takki Naisten power shell takki

Fleece

Naisten fleecepusakka Miesten fleecepusero Miesten microfleecepusero, välikerroksen vaate Naisten microfleecepusero, välikerroksen vaate Laminoitu fleecepusakka

Windbreaker

Miesten ”Windbreaker”** Naisten ”Windbreaker”**

Softshell

CODE-1431 CODE-1432 CODE-1444 CODE-1445 CODE-1504 CODE-1505 CODE-1403 CODE-1404 CODE-1433 CODE-1434

110172 36 110173 36 100189 37 100190 37 100191 38 100192 38 100168 38 100169 39 100183 39 100184 39

CODE-1429 CODE-1430 CODE-1425 CODE-1426

100181 100182 100177 100178

CODE-1250 100164 32 CODE-1243 100162 32 CODE-1244 100163 33 CODE-1255 110174 33

CODE-1918 CODE-1919 CODE-1920 CODE-1911 CODE-1912 CODE-1917 CODE-1916 CODE-1906 CODE-1913 CODE-1914

100246 15 100247 15 100248 15 100239 16 100240 16 100245 16 100244 18 100236 18 100241 19 100242 19

CODE-1747 CODE-1748 CODE-1745 CODE-1746 CODE-1705 CODE-1738 CODE-1739 CODE-1706 CODE-1734 CODE-1735

110169 22 110170 22 100233 23 100234 23 100209 24 100227 24 100228 24 100210 25 100225 25 100226 25

CODE-1740 CODE-1741

100229 100230

CODE-1402 CODE-1411

100167 27 100171 27

Miesten kevyt toppaliivi* CODE-1539 108588 46 Naisten kevyt toppaliivi* CODE-1538 108589 46 Miesten kevyt topapusakka* CODE-1439 108590 47 Naisten kevyt topapusakka, naiset* CODE-1438 108591 47 Miesten kevyt tikkiliivi CODE-1536 100193 48 Naisten kevyt tikkiliivi CODE-1537 100194 48 Miesten kevyt tikkipusero CODE-1436 100185 49 Naisten kevyt tikkipusero CODE-1437 100186 49 Miesten Parka-takki* CODE-1447 108586 51 Naisten Parka-takki* CODE-1446 108587 51 Softshell talvitakki, miesten CODE-1418 100172 52 Softshell talvitakki, naisten CODE-1419 100173 52 Miesten sporttinen talvitakki** CODE-1407 110148 53 Naisten sporttinen talvitakki** CODE-1408 110149 53 Miesten talvitakki CODE-1427 100179 55 Naisten talvitakki CODE-1428 100180 55

CODE-1742

100231

28

Asusteet

CODE-1743 CODE-1405

100232 100170

28 28

Collegepaidat Miesten vetoketjucollege** Naisten vetoketjucollege** Miesten hupullinen collegepusero Naisten hupullinen collegepusero Vetoketjucollege Vetoketjucollege, miesten Vetoketjucollege, naisten College, tuplakudottu College, harjattu Hupullinen college

Tuotenro Sivu

Miesten shortsit Kuorihousut Kuorihousut Softshell-housut**

100220 10 100222 11 100221 11 100219 11 100215 12 100216 12 110223 13 110097 13

T-paidat Miesten cool dry -T-paita Pitkähihainen cool dry -T-paita Naisten cool dry -T-paita T-paita Heavy T-paita Naisten t-paita heavy T-paita, leikkaus ”slim fit” Naisten toppi T-paita, V-aukko T-paita, pitkähihainen

Housut

CODE-1722 CODE-1724 CODE-1723 CODE-1721 CODE-1716 CODE-1717 CODE-1725 CODE-1726

26 26

CODE-1448 110150 31 CODE-1449 110171 31

Miesten kevyt softshell takki** Naisten kevyt softshell takki** Miesten softshell-huppari Naisten softshell-huppari Miesten softshell-liivi Naisten softshell-liivi Miesten softshell-pusakka Naisten softshell-pusakka Miesten kevyt softshell-huppari Naisten kevyt softshell-huppari

Joka sään takit, kuoritakit Miesten shell-takki Naisten shell-takki Shell takki, miesten Shell takki, naisten

40 40 43 43

Lämpöä eristävät ja vuorilliset puserot

Panta Pipo Neulottu pipo Talvikintaat Canvas-vyö Aluspaita Pitkät alushousut

CODE-1607 CODE-1608 CODE-1609 CODE-1610 CODE-1659 CODE-1612 CODE-1611

100198 56 100199 56 100200 56 100201 56 100208 57 100203 57 100202 57

* Syksy ** Saatavilla syksyllä 2013

59


JÄLLEENMYYJÄ

acodewear.com www.acodeactive.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.