
4 minute read
Tutustu alueen kokouspaikkoihin


Advertisement
Kokoustilat keskeisellä paikalla Pohjoisen tunnelmaa kokouksiin
TEKSTI OODIA/TOPIAS TÖLLI KUVAT KANTTI
Kuopion pääkirjaston ja Kuopion museon muodostama Kantti tarjoaa nykyaikaiset tilat monenlaiseen käyttötarkoitukseen
Lapin marjoista tehty smoothie pohjoisessa miljöössä tuo kokouksiin omaleimaisen sävyn.



TEKSTI JA KUVAT OODIA/TOPIAS TÖLLI
Nykyaikainen kokoustekniikka, toimivat järjestelyt ja keskeinen sijainti Kuopion keskustassa ovat syitä, miksi kokoustilaa tarvitsevan kannattaa hyödyntää Kantin tarjoamia tiloja.
Museolehtori Sanna Reinikainen kertoo, että Kuopion museon tiloissa on mahdollista järjestää kokouksia hyvin erikokoisille ryhmille. – Meillä on kokoushuone, jonne mahtuu kokoustamaan 40 henkeä, ja isompia iltatilaisuuksia varten voidaan hyödyntää museon aulaa ja monitoimitilaa, joihin mahtuu 200 henkeä, Reinikainen kertoo.
MYÖS pääkirjaston puolelta löytyy tiloja erilaisten tilaisuuksien pitämiseen. Kuopion kaupunginkirjaston tiedottaja Ulla Ritvanen kertoo, että kirjastolta löytyy varattava kokoussali, johon mahtuu enimmillään 118 henkeä, sekä 10 hengen ryhmätyötila.
– Kokoussali soveltuu hyvin monipuolisiin tarkoituksiin aina seminaareista konsertteihin, kunhan järjestettävät tilaisuudet ovat kävijöilleen maksuttomia, Ritvanen toteaa.
KAIKISSA tiloissa museon ja kirjaston puolella on käytössä nettiyhteys ja nykyaikainen tekniikka. Myös tilaisuuksien tarjoilupuoli hoituu Kantin toimesta, sillä museon tiloissa toimiva Kahvila Kantti tarjoaa monipuolisen valikoiman tarjottavia kokoustajille. – Suuremmille porukoille tarjoamme ensisijaisesti jo valmiiksi tilaisuuksiin suunniteltuja kokonaisuuksia, pienemmille taas suosittelemme valitsemaan tarjoilut suoraan kahvilan vitriinin valikoimasta, vinkkaa asiakkuusvastaava Heidi Taskinen. Lapland Hotels Kuopio tarjoaa pohjoista tunnelmaa ja monipuoliset tilat kokouksien pitämiseen. Oletko esimerkiksi koskaan tehnyt kokousmuistiinpanoja kannon päällä istuen? – Meillä voi todella monipuolisesti erilaisia tilaisuuksia järjestää. Rennompia kokouksia voi järjestää Kirnussa sohvalla istuen tai tosiaan vaikka kannolla, hymyilee ravintolapäällikkö Teemu Kurikka.
KIRNU on mukautuva tila ja siellä on mahdollista järjestää kokousten lisäksi jopa 120 hengen coctailtilaisuuksia ja perhejuhlia. Kirnun ohella kokouskerroksesta löytyy myös perinteisiä luokkamuotoisia tiloja, joista Haltiaan mahtuu 30 henkeä, Valkiaan 45 henkeä ja Joikuaan 20 henkeä. Lisäksi Haltian ja Valkian voi yhdistää väliovella toisiinsa. Kurikka vinkkaa myös, että pienempiin ja rennompiin tilaisuuksiin sopii saunakabinetti Kuulea, jossa voi viettää aikaa saunomisen merkeissä. – Lisäksi meillä on ravintola Gallán puolella varattavissa 22 hengen Jávri-kabinetti, joka on käytössä aamusta iltaan esimerkiksi aamiaspalavereihin, lounastilaisuuksiin tai illallisille, Kurikka summaa.
Tarjoiluissa maistuu vahvasti pohjoinen. Kokouksissa on mahdollista saada Lapin marjoista tehtyä smoothieta, ja muiden tarjoilujen maut vaihtelevat kausittain: – Kausivaihtelu näkyy tarjottavissa ja raaka-aineet tulevat pohjoisen puhtaasta luonnosta, Kurikka kertoo.
KURIKKA myös toivottaa kaikki kuopiolaiset tervetulleiksi joka päivä katettavalle aamiaiselle. – Meillä alkaa Jäämeri-teema 6.10, eli mennään makujen kanssa vielä pohjoisemmaksi. Sieltä saapuu Jäämeren herkkuja lautaselle, Kurikka vinkkaa.
KANTTI Kuopion museo, Museokatu 1, puh. 017 182 603 Kuopion pääkirjasto, Maaherrankatu 12, puh. 017 182 318 Kahvila Kantti, Museokatu 1, puh. 044 5810 460
www.kanttikuopio.fi
LAPLAND HOTELS Puijonkatu 32, 70110 Kuopio Puh. 017 5528802 Myynti: sales.kuopio@laplandhotels.com GALLÁ KITCHEN & BAR
www.kitchengalla.fi
galla@laplandhotels.com Puh. 017 5528803

Kehon ja mielen hyvinvointia

TEKSTI OODIA/HETA JYRÄLÄ KUVA ROUVA MUSTA/TIINA HARING
Luonnonläheiset aktiviteetit ja satokauden ruoka virkistävät mieltä.
Syksyllä on mainio hetki koota työporukka yhteen ja viettää virkistyspäivää toimiston seinien ulkopuolella. Koivumäen Kartanon luonnonläheinen maaseutumiljöö tarjoaa mainiot puitteet TYHY-päiviin ja syksyn edetessä myös pikkujoulujen viettoon.
Loppukesästä kartanon tiluksilla aloitti Kasvunpolun hevostallitoiminta. Viime talven ja kevään aikana rakentuivat aitaukset ja ratsastuskentät, ja nyt tallilla asustaa kymmenen suomenhevosta ja neljä ponia. Hevosaktiviteetit sopivat hyvin pienille ryhmille työhyvinvointipäiviin. Eläinten kanssa vietetään aikaa turvallisesti ja pääsääntöisesti ulkoilmassa. Hevosten kanssa touhutessa arjen huolet kaikkoavat.
Kartanon kellarisaunan, eli vanhan pakarituvan, tiloissa toimii luontaishoitoja tarjoava Hetita. Hoitotila tarjoaa historian havinaa sekä paikan rauhoittumiselle. Yritys tarjoaa muun muassa sokerointeja, meikkausta ja luontaishoitoja kuten bambuhierontaa ja rumpurentoutusta.
Aktiviteettien jälkeen tai omana ohjelmanaan koko porukalle maistuvat varmasti kartanon herkulliset ruuat. Ravintolassa nautitaan puhtaista kotimaisista luonnonantimista, sillä ruokalista nojaa vahvasti perinteisiin ja satokauden tuotteisiin. Menussa uskotaan kalaan, lihaan ja perunaan – mutta modernia makumaailmaa mukaillen.
Pikkujouluja voi viettää koska tahansa, mutta virallisesti joulua vietetään kartanolla 22.11.–24.12.2021. Tuona aikana kartano puetaan punaiseen jouluasuunsa ja siellä voi nähdä sekä aidon kuusen että perinteisen olkipukin. Kartanon jouluruuatkin ovat tunnettuja jo vuosikymmenten takaa.
KOIVUMÄEN KARTANO Koivumäenkuja 18, Kuopio Puh. 017 361 4291, kartano@koivumaenkartano.com
www.koivumaenkartano.com

Kätevästi keskustassa
TEKSTI TALENTREE/SUVI NYYSSÖNEN KUVAT PAOK/JUKKA HARTIKAINEN
Kokous- ja juhlatilat Kuopion keskustassa sopivat niin yritysten käyttöön kuin yksityistilaisuuksiin.
Palvelualan Opiston näyttävissä tiloissa järjestät koulutukset, kokoukset ja juhlat. Tilat ovat vuokrattavissa arkena ja viikonloppuna niin yrityksille kuin yksityistilaisuuksiin. Tilaisuuden kahvituksen ja ruokailun voi tilata helposti samasta paikasta.
Kokous- ja koulutustilat ovat siistit ja sopivat vaativaankin tarpeeseen. Kaikissa tiloissa on langaton internetyhteys ja moderni varustelu. Tilat mukautuvat niin pienille kuin suurille ryhmille.
Tilavassa ja tyylikkäässä Juhlasalissa järjestää juhlat noin 50–80 henkilölle, ja tarvittaessa tilat ovat muunneltavissa isommallekin juhlaväelle.
Palvelualan Opisto Kuopio sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä keskustassa. Sekä linja-autoasema että juna-asema sijaitsevat vain noin 500 metrin kävelymatkan päässä.
PALVELUALAN OPISTO KUOPIO Asemakatu 4, Kuopio, puh. 044 035 5623, info@paok.fi
www.paok.fi/kokous-ja-koulutustilat

Tyylikkäästi lähellä
TEKSTI OODIA/EETU OLLIKAINEN KUVA OODIA/MIRKA HAPPONEN
Jynkässä sijaitsevassa juhla- ja kokoustila Wanhassa Kirjastossa järjestyvät isommatkin kokoukset.
Wanha Kirjasto sijaitsee keskeisellä kohdalla Kuopiossa, vain kahdeksan kilometrin päässä keskustasta, joten paikalle pääsee mainiosti julkisilla liikennevälineillä. Ympärillä on myös reilusti parkkitilaa.
Tilaan mahtuu maksimissaan 180 henkilöä, ja tilan voi somistaa haluamallaan tavalla. Paikka on mitä mainioin kokousten, yritystilaisuuksien, pikkujoulujen, häiden, sukujuhlien ynnä muiden pitopalvelutilaisuuksien järjestämiseen.
Paikan erikoisuus on noutopöytä, joka katetaan savolaismallisen veneen päälle. Käytössä ovat 180 henkilöstön astiasto, liinat, astianpesulinjasto ja kylmäsäilytyskaapit juomille ja ruoille. Tilassa on esiintymislava, videotykki, valkokangas, riittävät WC-tilat sekä nykyaikainen ilmanvaihto.