4 minute read
lääkehoito
Teksti Tiina Laaninen Kuva iStockphoto Asiantuntijana keuhkosairauksien ylilääkäri Heikki Ekroos, Porvoon sairaala HUS
Koukussa nikotiiniin?
Moni tupakasta eroon haluava vaihtaa savukkeet nikotiinikorvaustuotteisiin. Miten voi varmistaa, ettei nikotiinituotteista tule pysyvä tapa ja samalla synny uutta riippuvuutta?
Harva sanoo – saati myöntää − olevansa koukussa nikotiinin, vaikka monelle asia on täyttä totta. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos pyrkii eroon tupakasta ja ryhtyy käyttämään nikotiinikorvausvalmisteita ilman ohjausta tai tuotteiden käyttöohjeita lukematta. – Nikotiini aiheuttaa haittavaikutuksia, kuten muutkin riippuvuutta aiheuttavat aineet. Suurina annoksina käytettynä nikotiini voi aiheuttaa esimerkiksi rytmihäiriöitä, sanoo keuhkosairauksien ylilääkäri Heikki Ekroos Porvoon sairaalasta.
Nikotiini supistaa verisuonia, jolloin sydämen syke nousee ja verenpaine kohoaa. Sen on myös todettu heikentävän esimerkiksi verenpainelääkkeiden tehoa ja sädehoitojen vaikutusta. Nikotiini lisää verisuonitukosten ja kakkostyypin diabeteksen riskiä ja vaikuttaa etenkin nuoren aivojen kehitykseen, erityisesti kognitiivisten taitojen kehittymiseen. – Nikotiini on ihmisen elimistölle myrkky. Erityisen haitallista se näyttäisi tutkimusten valossa olevan niille, joilla on tai on ollut sydänoireita, Ekroos sanoo.
Nikotiinista eroon pääsy vaatii ohjausta
Nikotiini vapauttaa aivoissa dopamiinia, joka saa aikaan mielihyvän tunnetta ja lisää toisaalta vähitellen sietokykyä. Juuri siksi nikotiinista on vaikea päästä eroon. – Riippuvuuden voimakkuuteen vaikuttavat asiat ovat osittain henkilökohtaisia ja esimerkiksi sillä on usein merkitystä, käyttävätkö läheiset ihmiset ympärillä nikotiinia sisältäviä tuotteita vai eivät. Sosiaalinen paine käyttämiseen tai sen lopettamiseen on olemassa.
Ekroos kannustaa pyristelemään irti nikotiiniriippuvuudesta, vaikkei se ole helppoa. – Jos potilas on tulossa leikkaukseen, otan aina esille tupakoinnin. Moni saa kipinän lopettamiseen, kun kerron, miten tupakointi ja myös nikotiinituotteiden käyttö hankaloittaa haavan paranemista ja lisää komplikaatioriskiä.
Vielä parempi Ekroosin mukaan olisi, jos
potilas pääsisi eroon tupakan lisäksi nikotiinista. – Tämä on hyvä tavoite, mutta vaatii useimmiten enemmän aikaa ennen leikkausta. Toisaalta jos kyseessä on kiireetön leikkaus, ajallisesti tämä onnistuisi usein hyvinkin.
Avaintekijä asiassa on Ekroosin mukaan asiantunteva ohjaus, jonka olisi hyvä olla nykyistä kiinteämpi osa terveydenhuoltoa. – Tarvitsisimme enemmän kokeneita hoitajia, jotka kävisivät potilaan kanssa konkreettisesti läpi, miten päästään irti tupakasta ja nikotiinista. Ohjeeksi eivät riitä pelkästään sanat ”lopeta käyttäminen”.
Entä jos tuotteita saisi vain apteekista?
Jos Ekroos saisi päättää, nikotiinituotteita myytäisiin vain apteekissa, jolloin niiden myyntiin olisi mahdollista liittää myös myyntihetkellä asiantuntevaa neuvontaa. Oleellista olisi kysyä asiakkaalta, onko nikotiiniriippuvuudesta eroon pääseminen vasta alussa vai jo loppusuoralla.
Nikotiinin haitat
» NOPEUTTAA SYKETTÄ, supistaa verisuonia ja aiheuttaa verenpaineen kohoamista.
» ALTISTAA RYTMIHÄIRIÖILLE. » VAIKUTTAA HAITALLISESTI
sikiön kehitykseen ja syntyneen lapsen aivojen kehitykseen. » LISÄÄ VERISUONITUKOSTEN ja kakkostyypin diabeteksen riskiä. » TUTKIMUKSISSA ON saatu viitteitä siitä, että se saattaa edesauttaa solujen muuttumista syöpäsoluiksi ja lisätä syöpäsolujen jakaantumista.
Ekroos kuvailee, että kohtaa toisinaan potilaita, jotka ajattelevat, ettei nikotiinista esimerkiksi purkasta saatuna ole juurikaan haittaa tai jotka saattavat käyttää sekaisin niin nikotiinikorvaustuotteita, tupakkaa kuin sähkötupakkaa. – Nikotiinikorvaustuotteet ovat oikein käytettynä hyvä apua tupakasta eroon pääsemisessä. Tällä hetkellä ne ovat kuitenkin myydyin lääkeaineemme, ja niitä käytetään väljästi ja joskus väärinkin.
Ekroos korostaa, että oikein käytettyinä esimerkiksi nikotiinilaastareista voi olla iso apu. – Nikotiinituotteiden käyttämisen lopettaminen ei ole yksioikoista. On ymmärrettävä, miten esimerkiksi lyhyt ja pitkävaikutteista laastaria käytetään, miten vahvuuksia vähennetään ja miten käyttö lopetetaan asteittain kokonaan. t
ihonhoito
Couperosa-iho kaipaa hellyyttä
KUN IHON PINTAVERISUONET ovat laajentuneet ja iho punoittaa, puhutaan couperosa-ihosta. Punoitusta esiintyy varsinkin poskipäillä ja nenänpielissä. Alussa punoitus on lehahtelevaa ja ajoittaista, mutta se voi myös jäädä pysyväksi.
COUPEROSAN SYNTYMEKANISMEJA JA syytä ei täysin tunneta, mutta joskus taipumus on perinnöllinen. Lääketieteessä couperosan ajatellaan olevan ruusufinnin eli rosacean esiaste. Naisilla couperosaa on enemmän kuin miehillä. Tyypillisimmin couperosa vaivaa ohut- ja herkkäihoisia mutta voi kehittyä mille tahansa ihotyypille. Joskus couperosa voi syntyä, jos ihoa hoitaa omalle ihotyypille sopimattomilla tuotteilla. Alkoholi, mausteiset ruuat, tupakointi ja stressi voivat nekin näkyvä iholla.
SUOMALAISTEN IHO ON tyypillisesti ohut, ja couperosaa esiintyykin maassamme paljon. Myös ilmastolla on asiassa osansa, koska lämpötilan vaihtelut voivat pahentaa ongelmaa. Pakkasella kasvot kannattaa suojata huivilla tai voiteella, joka sisältää öljyjä tai esimerkiksi mehiläisvahaa. Voide on muistettava lisätä vähintään puoli tuntia ennen ulkoilua. Aurinkovoidetta on syytä käyttää lähes ympäri vuoden. Saunomista ei couperosa-ihoiselle suositella, mutta jos kuitenkin saunoo, kasvojen punoittavat kohdat olisi hyvä suojata pyyhkeellä tai esimerkiksi paksulla perusvoiteella.
COUPEROSA-TAIPUMUKSESTA EI PÄÄSE kokonaan eroon, mutta hyvällä hoidolla ja oikeilla tuotteilla vaiva pysyy kurissa. Iho puhdistetaan aamuin illoin hellävaraisella puhdistusaineella. Esimerkiksi maitomaiset emulsiot ja puhdistusvoiteet sopivat hyvin couperosaiholle. Muutkin tuotteet valitaan herkälle iholle sopivina, rauhoittavina ja suojaavina. Joissakin hoitovoiteissa ja meikkituotteissa on punaisuutta neutralisoivia ainesosia eli vihreää pigmenttiä, jotka saavat ihon näyttämään tasaisen väriseltä.
RAEMAISIA, KUORIVIA AINESOSIA vältetään. Kannattaa kokeilla kuorintavoidetta, joka ei sisällä mekaanisesti kuorivia ainesosia ja joka jätetään iholle vaikuttamaan ennen pois huuhtelua. Perinteisiäkin kuorivia tuotteita voi käyttää kasvojen niille osille, joissa couperosaa ei esiinny.
TARVITTAESSA VOI TESTATA, rauhoittaisivatko omaa ihoa tuoksuttomat ja alkoholittomat tuotteet. Joskus myös liian voimakkaat ikääntymisen vaikutuksia vastaan taistelevat tuotteet voivat pahentaa couperosaa.
HOITAMATTOMANA COUPEROSA VOI pahentua ja muuttua näppyläiseksi ja märkärakkulaiseksi ruusufinniksi. Ruusufinniä epäiltäessä pitää hakeutua ihotautilääkärin puheille oikean diagnoosin ja hoidon saamiseksi.
VINKKEJÄ OMAN IHOTYYPIN tunnistamiseen ja tuotteiden valintaan kannattaa kysyä apteekin asiantuntijoilta. t