Jukka-Pekka Hiltunen kauppaa klassikoita

Mitäs me tutkijat!

Väitöskirjatutkijan arki jää yliopiston uraesittelyissä usein hämärän peittoon. Oulun ylioppilaslehti haastatteli kolmea väitöskirjatutkijaa siitä, mitä he tutkivat, miten he tutkivat ja millaisia neuvoja he antaisivat tutkijan urasta haaveileville opiskelijoille.

TEKSTI Nita Mäenpää KUVAT Tuuli Heikura

Väitöskirjatutkija on ensimmäinen askel tutkijan urapolulla. Oulun yliopistossa heitä on noin 1600, ja vuosittain yliopistoon hyväksytään päälle 250 uutta väitöskirjatutkijaa. Oulussa tohtorikoulutusta koordinoi tutkijakoulu UniOGS, jonne on mahdollista hakea hyvillä arvosanoilla suoritetun ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen. Erillisiä pääsykokeita ei ole, vaan tutkimuksesta kiinnostunut hakija hankkii itselleen pääohjaajan ja laatii yhteistyössä hänen kanssaan tutkimussuunnitelman ennen koulutukseen hakemista. Työskentelytavat ja rahoitusvaihtoehdot vaihtelevat aloittain yliopiston tutkimusryhmässä tutkimisesta apurahoitettuun yksilötyöskentelyyn.

Uran alkuvaiheen karikoista on keskusteltu mediassa paljon viime vuosina. Täysipäiväinen väitöskirjatyö ei etene ilman rahoitusta, mutta palkallisia työpaikkoja on tarjolla rajatusti. Säätiöiden ja rahastojen hauissa on kova kilpailu: esimerkiksi Koneen Säätiö myönsi vuonna 2021 apurahan 6,9 %:lle kaikista tieteen hakijoista. Oulun yliopisto on pyrkinyt parantamaan tilannetta määräaikaisilla työsopimuksilla ja muuttamalla jatko-opiskelija-nimikkeen väitöskirjatutkijaksi. Yliopisto solmii määräaikaisen työsopimuksen vähintään puolen vuoden apurahan saaneiden tutkijoiden kanssa. Työsuhde oikeuttaa yliopiston henkilöstöetuihin, kuten työterveyshuoltoon ja vakuutusturvaan.

Tutkijan uraa kuvataan neliportaisella mallilla. Väitöskirjan kirjoittamisen ja tohtoriopintojen suorittamisen jälkeen tutkija väittelee ja siirtyy ensimmäiseltä portaalta toiselle. Vaihetta kutsutaan yleensä post doc -vaiheeksi tai tutkijatohtorivaiheeksi, jonka aikana pätevöidytään itsenäiseksi tieteenharjoittajaksi. Kolmannella portaalla tutkija on jo kokenut ja voi työskennellä esimerkiksi yliopistonlehtorina ja akatemiatutkijana. Neljännelle uraportaalle kipuavat ansioituneet tutkijat toimivat yleensä professoreina. Käytännössä tutkijan ura on harvoin yhtä suoraviivainen kuin mallissa.

Haastattelimme kolmea Oulun yliopiston väitöskirjatutkijaa heidän tutkimusaiheistaan sekä siitä, mikä vei heidät tutkijan uralle.

Heidi Spets

Englannin kielen väitöskirjatutkija Heidi Spets tutkii kolmatta vuotta sitä, miten vuorovaikutus näkyy virtuaalitodellisuudessa (VR). Erityisesti hän on kiinnostunut siitä, kuinka virtuaalinen vuorovaikutus eroaa jokapäiväisestä kanssakäymisestä.

VR-pelit ja videopelit eroavat toisistaan, vaikka yhdestä pelistä voikin olla versio sekä virtuaalitodellisuutta että konsoleita varten. Virtuaalitodellisuudessa pelaaja tuntee olevansa läheisempi muiden pelaajien kanssa. ”Kyse on immersiivisestä virtuaalitodellisuudesta, jossa ollaan siellä pelin sisällä”, Spets selittää.

Rec Room -niminen virtuaalinen olohuone toimii yhtenä Spetsin tutkimuksen alustana. Hän seuraa esimerkiksi sanaselityspelejä, joissa viestitään sanojen lisäksi erilaisia eleitä ja kehonkieltä käyttäen. Spetsin tutkimus tuottaa uutta tietoa siitä, miten ihminen on vuorovaikutuksessa virtuaalitodellisuudessa. Tiedon avulla virtuaaliteknologiaa voidaan kehittää vastaamaan paremmin ihmisen tarpeita.

Tutkimusaihe löytyi opintojen kautta Opiskeluaikoina Spets innostui kursseista, joilla sai tehdä tutkimusta. Tutkimusaihekin löytyi opintojen kautta. ”Kiinnostus aiheeseen lähti aikoinaan maisteriopintojen kurssilta, jossa kuvattiin aineistoa virtuaalitodellisuudesta. Käytän edelleen samaa aineistoa, koska siinä on niin paljon katsottavaa.”

Spets tutki samankaltaista aihetta pro gradu -työssään, mikä tuki käsitystä tutkijanuran sopivuudesta. Tieteellinen kirjoittaminen oli rankkaa, mutta samalla palkitsevaa.