Kuukauden ekoteko

KOLUMNI | Olli kehottaa säästäväisyyteen ja kärsivällisyyteen pohjaaviin ekotekoihin.

Viimeiset kaksi vuotta tietokoneeni on rohissut raivostuttavalla tavalla. Kuin pesukone, johon olisi jäänyt pikkukiviä linkouksen ajaksi. Syyslomalla päätin tarttua tuumasta toimeen ja keksiä keinon, jolla rohina poistetaan. Suunnitelmani oli yksinkertainen: avaan koneen, paikannan vian, vaihdan osan uuteen – niinhän asioita korjataan.

Vianetsintä on melko suoraviivaista. Avaan tietokoneen sivuseinän, ja yhtä lukuunottamatta kaikki osaset pyörivät seesteisesti ja hiljaa. Olen helpottunut, syyllinen on virtalähde. Se on varmaan tietokoneen helpoiten korvattavissa oleva osa, sillä uuden saan satasella eikä sen vaihtaminen ole vaikeaa.

Viallinen virtalähteeni painaa noin kilon. Se on aivan mitätön osa sitä vuosittain maailmassa syntyvää 45 miljoonaa tonnia elektroniikkajätettä, josta vain viidesosa kierrätetään. Se on kuitenkin yksi kilo lisää.

Mitä jos voisin välttää tuon yhden kilon lisäämisen? Eihän minun kasvissyöntini tai valojen sammuttaminenkaan suurta vaikutusta tee, mutta silti nautin Muu-pyöryköistä iltahämärässä. Kyse on periaatteesta.

Päätän korkata auki virtalähteen takakannen, joka varoittaa takuun menettämisestä ja hengenvaarasta. Voinhan ainakin vilkaista miltä sisältä näyttää, jos siellä vaikka olisi niitä pikkukiviä pyörimässä. Ennen virtalähteen avaamista poikkean perinteisen tee-se-itse-miehen käsikirjasta ja katson Youtubesta neuvoa. Sieltähän olen avun saanut niin auton polttimoiden kuin suihkupään vaihtoon.

Orientoidun ohjevideoiden katseluun, ja pian kohdalleni osuu jättipotti: kaksikymmentäminuuttinen, yksityiskohtainen tutoriaali rohisevan virtalähteen korjaamisesta. Videolla on yli satatuhatta näyttökertaa ja yksitoistatuhatta tykkäystä. Kokeneena tiedonhankkijana tiedän kyllä millaiset ohjevideot ovat luotettavia, ja tämä on yksi niistä. Katson videon huolella lävitse.

Vika onkin yllättävän yksinkertainen. Virtalähteen tuulettimen kuivunut laakeri aiheuttaa tärinää ja yhä edelleen koko tuulettimen rohinaa. Kuten monessa muussakin elämän asiassa, puhdistus ja rasvaus auttaa. Työvälineiksi riittävät otsalamppu, tarkkuusruuvitalttasarja sekä tippa ompelukoneöljyä. Kaksi ensimmäistä löydän itsekin, viimeisimmässä puolisoni pystyy auttamaan.

Itse korjausprosessi on ohjeita seuraamalla helppo. Avaan virtalähteen ja irrotan tuulettimen. Suojaava silikoonitappi pois, laakerit pois, kuivuneet rasvat rapsutellen pois. Huolellinen putsaus paineilmalla ja liinalla. Pari tippaa ompelukoneöljyä, osat paikalleen päinvastaisessa järjestyksessä.

Kiinniteltyäni piuhat takaisin on totuuden hetki. Kone käynnistyy, ja on kuin uusi. Tuulettimet pyörivät vienosti, ja vaikka koppa on auki, on melutaso hyvin alhainen.

Olo on koitoksen jälkeen ylpeä ja häveliäs: miten helppoa korjaaminen lopulta olikaan. Virtalähteen sisältämä kupari ja alumiini eivät ehkä ole jalometalleista arvokkaimpia, mutta myös niiden tarve kasvaa tulevaisuudessa. Se tarkoittaa lisää kaivostoimintaa, kiihtyvää luontokatoa ja ilmastonmuutosta.

Tulevaisuudessa meidän on taas pakko opetella olemaan säästäväisiä ja kärsivällisiä. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen tarkoittaa, ettei oikuttelevaa laitetta heitetä heti pois, ja uuden sijaan vanhaa koitetaan korjata. Mikä on sinun kuukauden ekotekosi? Keittiöveisten tai saksien teroitus uuden ostamisen sijaan, housujen paikkaaminen vaatelaastarilla, vaiko virtalähteen korjaaminen? •

Olli on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija, viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.