Vaihdon tarkoitus ja muita joutavuuksia

KOLUMNI | Kolumnistimme Marian vaihtoaika Chilessä on saanut pohtimaan elämän tarkoitusta.

Kirjoitan tätä kolumnia kukkulalla. Takanani ikkunasta avautuu rinne täynnä mutkaisia teitä ja niitä tilkkutäkin lailla reunustavia värikkäitä taloja, kaikenvärisiä ja -kokoisia koiria ja kissoja, valtavia kaktuksia, sitten Tyynimeri ja sataman lähelle ankkuroituneet laivat.

Noin vuosi sitten etsin Oulun yliopiston sivuilta maisterivaiheen opiskelijalle sopivaa kumppanuusyliopistoa USA:sta. Olin jo päättänyt, että jos vielä tässä iässä hakisin vaihtoon, hakisin kauas.

Kun en löytänyt yliopistoa USA:sta, aloin vilkuilla vielä kauemmas. Ajattelin parikymppisenä lukemaani Isabel Allenden Henkien taloa ja sitä, kuinka Etelä-Amerikka oli kiehtonut vähintään siitä lähtien. Graduni aiheen vuoksi olisi ollut järkevämpää hakea Kanadaan, mutta harvoinhan ihminen tekee päätöksiä pelkkään järkeen perustuen.

Niin päädyin Andien vuoriston ja Tyynenmeren väliin, Viña del Marin yliopistoon, pituussuunnassa kutakuinkin keskelle pitkulaista Chileä. Yksikään käymäni kurssi ei varsinaisesti liity graduuni, mutta opin muita asioita. Pian alamme opiskella alkeita Mapuche-alkuperäiskansan kielellä mapudungúnilla, mikä tietenkin on kulttuuriantropologian oppiaineen perinteistä ydintä. Latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden kurssilla määrittelimme vaatimattomasti heti ensimmäisellä luennolla elämän tarkoituksen (paljastan sen kolumnin lopussa).

Ei täällä varsinaisesti pääse ongelmia pakoon, mutta tavallaan kuitenkin. Lähdin energiakriisiin ja sodan koettelemasta Euroopasta maahan, jossa taloissa ei ole talvella lainkaan keskuslämmitystä. Öisin nukutaan täkki, huopa ja sähköpeitto päällä ja suihkussa ei kylmyyden takia edes huvita viipyä paria minuuttia kauempaa. Hanasta tulee vettä, joka täytyy suodattaa ennen juomista. Koko maanosaa ovat riivanneet diktatuurit, selvittämättömät katoamiset ja kidutukset, hyperinflaatio ja köyhyys.

Silti, ilma on tuntunut täällä jotenkin kevyemmältä. Moni paikallinen on sanonut minulle, että täällä Suomea pidetään utopiana, jossa kaikki ovat onnellisia. En ikinä tiedä, mitä vastata. Ei kannata ainakaan lukea suomalaista some-keskustelua, jos haluaa säilyttää mielikuvan onnellisesta kansasta.

Olen löytänyt uudestaan jotakin siitä parikymppisestä itsestäni, joka viehättyi Jack Kerouacista ja muista amerikkalaisista boheemi-ikoneista (vaikka luinkin vain Dharmapummit). Että täällä nyt olen, vihdoinkin niin sanotusti on the road Amerikoissa. Ennen kaikkea olen löytänyt uudella tavalla latinokirjailijat, jotka olivat sekä poliittisesti radikaaleja että toivonsa maailman muuttamisesta heittäneitä. Heillä riitti aina drinkki tarjota ystävälle, ja yhdessä syöminen oli tärkeää. Runoilija Pablo Nerudan La Sebastiana -kodista löytyy jopa oma baari - ynnä täytetty pingviini, vanha karusellihevonen ja lukematon määrä muuta mielikuvituksellista krääsää hyvässä epäjärjestyksessä.

Tietysti täälläkin tulee ajateltua ajankohtaisia ongelmia, kuten vaikka humanististen alojen rahoitusongelmia ja koulutuksen supistamisia. Machu Picchulle muinaista inkojen reittiä patikoidessa saattaa esimerkiksi alkaa pohtia, mitä hyötyä muinaisten kulttuurien tutkimuksesta voisi olla.

Reippaan, ilmastotietoisen opiskelijan vastaus on tietenkin se, että inkat rakensivat toimivan sivilisaation ruoka- ja kastelujärjestelmineen tuhansia metrejä merenpinnan yläpuolelle.

Mutta hyöty ei ole elämän tarkoitus. Elämän tarkoitus on elää, kokea pieniä ohikiitäviä hetkiä, jotka tekevät kaikesta sen arvoista. Tietysti tämäkin on vain mielipide. •

Maria on kulttuuriantropologian opiskelija, joka on koukussa uuden oppimiseen. Pitää uimisesta, hyvin ja välittäen kirjoitetusta tekstistä, pienistä taloista ja suurista ajatuksista, kasveista ja eläimistä, kapakoista ja koti-illoista sekä toisinaan eläväisistä keskusteluista.

JUKKA-PEKKA HILTUNEN KAUPPAA KLASSIKOITA

Isokadun varrella on nähty vuosien saatossa monenlaisia pienyrittäjiä kellosepästä koruliikkeisiin. Mielenkiintoisen lisäyksen katukuvaan on tuonut kesäkuussa 2022 aloittanut Always Second Store.

Liike sijaitsee Isokadun keskivaiheilla, lähellä opiskelijoille tuttua Mango Discobaria. Liiketila on pienehkö mutta kotoisa. Puupinnat ja viherkasvit pehmentävät tummaa kivilattiaa. Mies tiskin takana on liikkeen omistaja Jukka-Pekka Hiltunen. Jukka-Pekka, mitä ihmiset pukevat nyt päällensä?

“Vintagefarkkua, kotimaista ja jenkkiläistä. Neuleet menee hyvin kaupaksi, T-paidat ja colleget ovat toki myös klassikoita”, Hiltunen vastaa. Hänen mukaan asiakkaiden materiaalivalinnoissa korostuu nyt kestävyys: “Hyvistä materiaaleista tehtyjä, kestäviä ja hengittäviä vaatteita. Ja tietysti räppikoossa, isompi parempi.”

Ja sen suuntaista vaatetta näyttää liikkeessä olevan tarjollakin. Vaatteiden merkillä ei Jukka-Pekan mukaan ole niin suurta väliä, vaikka pikaisella rekkien selauksella toimittajan käteen sattuukin lähinnä Levistä, Leetä ja muuta klassikkokamaa. Hiltunen on kouluttautunut aikoinaan vaatturiksi, vaikkei varsinaisia vaatturin töitä ole koskaan tehnytkään. “Pukua en ehkä enää osaisi ommella, mutta pienet korjaukset hoituu, ja se, että tuntee materiaalit on avuksi”, Hiltunen kertoo.

Ajatus omasta liikkeestä on kypsynyt Jukka-Pekan mielessä jo vuosikymmenen ajan. Syy liikkeen perustamiselle on yksinkertainen. Hiltunen on aina halunnut olla yrittäjä, ja vaatteet hän tuntee parhaiten. Mutta mistä haave yrittäjyydestä on syntynyt, kiehtooko miestä yrittäjyyden tuoma vapaus?

“Eihän tää oo vapaata tää on ihan kauheeta”, Hiltunen vitsailee. “Mutta on itse vastuussa itsestään, että siinä mielessä se vapaus. Jos onnistuu nii onnistuu ja jos epäonnistuu nii syyllinen löytyy hyvin läheltä”, hän jatkaa.

Kiinteistönvälittäjästä vaateyrittäjäksi Tiistai-iltapäivä on rauhallista aikaa kaupalla. Tarjoamme termospullosta kahvia, mutta Jukka-Pekalla on sumpit omasta takaa. “Oon tottunu juomaan tätä Lidlin pikalitkua”, Hiltunen huhuilee takahuoneesta vedenkeittimen kohinan yli.

Ennen siirtymistä vaate-alan yrittäjäksi Hiltunen työskenteli yli vuosikymmenen ajan kiinteistönvälittäjänä. Alanvaihto on hänen mukaansa ollut melko suoraviivaista. “Samalla lailla täällä saa tehdä töitä niin paljon kun huvittaa. Molemmat hommat ovat pitkälti markkinointia ja asiakaspalvelua”.

Myös paljon puhutussa byrokratiaviidakossa suunnistaminen on ollut melko yksinkertaista. Hiltunen käyttää digitaalisia laitteita apuna, ja kirjanpitäjä on ollut hoitamassa talousasioita alusta asti. “Kuva kuitista ja kirjanpitäjä hoitaa loput. Paljon on toki opettelua mutta ei mitään mahdotonta”, Hiltunen kertoo.

Kiinnostaako minkkiturkki? Liikkeen ovi avautuu, ja haastattelumme keskeytyy hetkeksi, kun iäkkäämpi nainen tulee hieromaan kauppaa. “Onko halua ostaa vähän käytettyjä juhlakenkiä, tai sellaista pitkää minkkiturkista?”

“Ei oo meillä turkiksia myynnissä, mutta juhlakengistä kannattaa laittaa kuva”, Hiltunen vastaa ja antaa naiselle mukaan korttinsa. Sisäänostoissa on oltava tarkkana, etteivät hyllyt täyty tavarasta joka ei liiku.

Asiakkaat ovat pääsääntöisesti olleet melko nuoria, noin neljästäkymmenestä ikävuodesta alaspäin. Erityisesti nuoret ovat aktiivisimpia second hand -kaupan asiakkaita. Vaatteita on kaupattu toistaiseksi pääosin oululaisilta oululaisille, sillä liikkeen verkkokauppaa ei olla vielä avattu. “Joitain paketteja on kyllä lähtenyt Instagramin kautta etelään”, Hiltunen kertoo.

IHAN SAMA VAIKKA VAATE OLISI TEHTY KEHITTYVÄSSÄ MAASSA KUNHAN SE ON TEHTY NIITÄ IHMISIÄ JA YMPÄRISTÖÄ KUNNIOITTAEN. SITEN, ETTÄ KETÄÄN EI KUSETETA.

Always Second Storen seinällä komeilee harmaa t-paita, jossa roikkuu mainoslappu: “T-paidan painatus omalla kuvalla 25€”. Pelkkiin vintagevaatteisiin ei siis kaupan tarjonta rajoitu. Välissä Jukka-Pekka hakee itselleen lisää pikakahvia, ja siivoaa samalla askartelutarvikkeita pois pöydältä – tiskin takana on käynnissä Oulun rullalautailijoiden jäsenkorttien askarteluprojekti. Kestävämmän vaateteollisuuden puolesta

Kestävyys ja vastuullisuus ovat olleet viime vuosina vaatealan keskeisiä teemoja. Pikamuodin hallitsemat viime vuosikymmenet ovat Hiltusen mukaan olleet melko synkkiä aikoja, ja ongelmia vaateteollisuudessa löytyy tuotantoketjun jokaisesta osasta. Muutosta on kuitenkin tapahtunut, ja Hiltunen uskoo tulevaisuuden olevan valoisampi. “On päivänselvää, että pikamuoti katoaa, se on ollut tietyn ajan ilmiö. Monet ihmiset sitä jo vastustaa, sit vastustaminen valtavirtaistuu ja lopulta koko pikamuoti haihtuu pois.” Tämän päivän vaatevalmistajissa on Jukka-Pekan mukaan jo paljon hyviä ja vastuullisia toimijoita. Vaatturikoulukavereiden perustaman Pure Waste Textilesin hän nostaa esille yhtenä hyvänä kotimaisena valmistajana. Kotimaisuus ei kuitenkaan ole vaatevalmistuksessa arvoista tärkein. “Kotimaisuus on hieno juttu mutta yhtä hieno juttu, että se on ruotsalainen tai norjalainen. Ihan sama vaikka vaate olisi tehty kehittyvässä maassa kunhan se on tehty niitä ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Siten, että ketään ei kuseteta”, Hiltunen toteaa. Support your local Ruohonjuuritaso, talkootyö ja paikallisuuden tukeminen, niihin tiivistyy Always Second Store ja yrittäjä Jukka-Pekka Hiltunen. Yrittäjän arvot välittyvät selvästi hänen kanssaan jutellessa, mutta myös hänen sosiaalisen median kanavia seuratessa.

Instagramissa hän kehottaa ihmisiä tukemaan paikallisia yrityksiä välinpitämättömien korporaatioiden sijaan. Rahat on parempi käyttää omien tukemiseen Real Dealin kaltaisissa pienyrityksissä. “Skeittareita tuetaan aina, ja kyllähän se skeittaus täällä kaupassa näkyykin vaikkei varsinainen skeittikauppa olla”, itsekin skeittausta harrastava yrittäjä kertoo.

Always Second Storen seuraava askel on verkkokaupan avaaminen. Vaikka liiketila täyttää hyvin nykyiset tarpeet, myös liikkeen laajentaminen on mahdollista tulevaisuudessa. “Tämä on kiva ja asiakkaatkin tykkää mutta varmaan se voi jossakin vaiheessa olla isompikin”, Hiltunen visioi.

Liike on joka tapauksessa tervetullut lisä Oulun keskustan tarjontaan. Myös Hiltunen itse on tyytyväinen liikkeen alkutaipaleeseen: “Kyllä tätä kauppaa on paljon suositeltukin, oon kiitollinen kaikille asiakkaille jotka on niin tehneet. Ihania ihmisiä.” •

MIKÄ TYYPPI?

NIMI Jukka-Pekka Hiltunen IKÄ 40-vuotias KOTOISIN Oulusta, Maikkulasta KOULUTUKSELTAAN Vaatturi AMMATILTAAN Yrittäjä VAPAA-AJALLA Skeittaa.