50-vuotias Lielahden tehdas

Teksti: Aino Laine Kuvat: DS Smithin arkisto ja Hanna Kiventöyry

50-vuotias Lielahden tehdas Ikä on vain numero

Mitä tehdään, kun tehdasrakennuksesta puuttuu takaseinä, mutta tuotantolaitteet ovat jo käyttövalmiudessa? No, polkaistaan tietenkin tuotanto käyntiin; seiniähän ehtii rakentaa myöhemminkin. Vuonna 1971, vain vuosi päätöksestä uuteen tehdasrakennukseen investoimisesta, Tampereen Lielahden tehtaalla aaltopahvikoneet kävivät jo täyttä höyryä. Ja joku vielä väittää, että hämäläiset ovat hitaita!

Tehtaan avautumisen aikaan yritys tunnettiin TAKO Oy:n nimellä, ja sen jälkeen nimi on vaihtunut muutamaan kertaan. Tänä päivänä tehdas on osa DS Smithin Suomen-toimintoja, ja aaltopahviperinne jatkuu samoissa tiloissa kuin viisikymmentä vuotta sitten. – Tampereen tehdas toimii edelleen mallitehtaana, jossa on hyvä flow: raaka-aine liikkuu varastolta jouhevasti aaltopahvikoneelle, siitä jalostuskoneille ja lopulta tehtaan toisesta päästä maailmalle. Suuria rakenteellisia muutoksia tiloihin ei ole tarvinnut näiden vuosikymmenien aikana tehdä, kertoo DS Smith Suomen viestintäpäällikkö Suvi Hjelm.

Aaltopahvia ensimmäisenä Suomessa

Tampere on syntynyt ja kasvanut teollisuuskaupungiksi, josta on ponnistanut useita yrityksiä niin kansallisille kuin kansainvälisille markkinoille. Täällä sai itse asiassa alkunsa myös suomalaisvalmisteisen aaltopahvin tarina. Tammerkosken äärellä toimineen kattohuopa- ja paperitehdas Takfilt och Pappersbruk Aktiebolak i Tammerforsin johto otti rohkean askeleen uudelle toimialueelle 1900-luvun alkuvuosina ja päätti ryhtyä valmistamaan aaltopahvia. Tehtaalle hankittiin Saksan Dresdenistä pahvia valmistava kone, joka otettiin käyttöön jo syksyllä 1911. Aluksi kone valmisti ainoastaan yksipuolista pahvia, ja kaksipuolinen materiaali saatiin aikaan liimaamalla kansipaperit käsin aaltopahviarkkeihin. Koneellinen kaksipuolisen aaltopahvin valmistus alkoi uuden laitehankinnan myötä vuonna 1926. Muutamaa vuotta myöhemmin tehtaan omistanut G. A. Serlachius Oy lyhensi tehtaan nimen TAKO Oy:ksi. 1960-luvulla aaltopahvin kysyntä oli kasvanut ja kilpailu kiristynyt siinä määrin, että emoyhtiö päätti isomman tehtaan rakentamisesta. Sopiva paikka teollisuuslaitokselle löytyi kaupungin länsipuolelta, rypsipeltojen keskeltä. Sittemmin Lielahden pelloille on asutuksen lisäännyttyä noussut myös laaja kauppakeskittymä, ja uusia kaupunkisuunnitelmia valmistellaan parhaillaan tehdasalueen välittömään läheisyyteen.

Investointipäätös uuden tehtaan rakentamisesta tehtiin 7.9.1970, ja maansiirtotyöt aloitettiin heti seuraavana päivänä. Enteellisesti Operaatio Vauhdiksi nimetty projekti saatiin maaliin ennätysajassa, ja ensimmäinen aaltopahvierä oli valmis jo elokuussa 1971. Perimätieto tosin kertoo, että rakennuksesta puuttui

vielä takaseinä, kun aaltopahvikone oli jo toiminnassa. Muutamaa viikkoa myöhemmin valmistuivat ensimmäiset asiakastilauksena tehdyt laatikot.

Tehoa tuotantoon ja kapasiteetin kasvua

Valmistuessaan Lielahden tehdas oli Euroopan suurin ja modernein aaltopahvitehdas, jonka aaltopahvikone edusti uusinta tekniikkaa. Tehtaan suunnittelussa on huomioitu virtaavuus ja osastojen jouheva asettelu suhteessa toisiinsa. 1970-luku tuo usein mieleen ruskean ja vihreän kirjavat, ahtaat ja matalat tilat, joita tunkkaiset kokolattiamatot peittävät. Vaikka tuotantotiloissa ei varmasti ole kokolattiamattoa koskaan ollutkaan ja menneinä vuosikymmeninä ilma on saattanut olla tupakansavusta tunkkainen, niin tuotantotiloissa vierailevan mahdollinen aikaan sidottu mielikuva ei juuri vastaa todellisuutta. Viisikymmentävuotiaat tilaratkaisut ovat pysyneet pitkälti ennallaan, koska tunnetusti ehjää ei tarvitse korjata.

Tuotantokapasiteetissa muutosta on tullut sitten senkin edestä. Aaltopahvinvalmistuksen alkuvaiheessa koneilta valmistuneet laatikot kasattiin käsinitomakoneilla ja valmiita tuotteita syntyi parhaina päivinä 3000 kappaletta. Nyt, 110 vuotta myöhemmin, tuotannossa valmistuu vuoden aikana noin 170–200 miljoonaa laatikkoa tai arkkia asiakkaille. Mukaan mahtuu moniin erilaisiin tarpeisiin valmistettuja pahvipakkauksia aina ruskeista peruslaatikoista moniväripainatuksin yksilöityihin ratkaisuihin.

Pitkiä uria ja perheonnea

Jos yrityksen juuret ulottuvat pitkälle, niin samoin tekee myös usean työntekijän urahistoria talon palveluksessa. Tehtaan käyttöönoton aikaiset tekijät ovat jo siirtyneet pois työelämästä, mutta palkkalistoilla on useita, jotka ovat saavuttaneet yli neljänkymmenen vuoden kokemuksen talon tavoista. Osa tietotaidosta on myös perittyä: esimerkiksi kunnossapidon suunnittelija Seppo Soisenniemi on toisen polven ”takolaisia”. Hän muistaa käyneensä tehtaalla pienenä poikana useita kertoja. – Isäni oli tehtaalla töissä 25 vuotta. Kesäperjantaisin tulimme usein isää vastaan, niin päästiin lähtemään mökille heti työvuoron päätyttyä, Soisenniemi muistelee. 1970–1980-lukujen taitteessa työnhaku oli hieman suoraviivaisempaa kuin nykyään. Sekä Soisenniemi että rakennesuunnittelijoina toimivat Erkki Meriläinen ja Jyrki Valkama ovat kaikki aloittaneet uransa astelemalla tehtaan konttorille töitä kysymään. – Itse tulin suoraan armeijasta tehtaalle hakemaan töitä asenteella ”mikä vaan käy”. Sen jälkeen tehtävät ovat matkan varrella vaihtuneet mallinteosta suunnittelupuolelle, Meriläinen kertoo.

Sen lisäksi, että työurat ovat muodostuneet pitkiksi, on tehtaalla ollut vaikutuksia työntekijöiden elämään muutenkin.

Aiemmin rakennesuunnittelijan työkaluina olivat kynä, paperi ja astemitta, jotka sittemmin vaihtuivat tietokoneisiin.

Noin 130 vuoden edestä kokemusta. Seppo Soisenniemi (vas.), Erkki Meriläinen ja Jyrki Valkama ovat tulleet taloon 1970–1980-lukujen taitteessa, toimitusjohtaja Ari Viinikkala (oik.) puolestaan hieman myöhemmin.

Lielahden tehtaan aaltopahvikone oli toimintavalmiina syksyllä 1971 – perimätiedon mukaan jo ennen kuin tehdasrakennus oli täysin valmis. Jyrki Valkama suunnitteli pari vuotta sitten ScanStarilla ja WorldStarilla palkitun perunapakkauksen rakenteen, ja ulkoasu on Maarit Mäkisen käsialaa.

– Meillä oli aikoinaan aktiivinen toimihenkilökerho, joka järjesti erilaisia tapahtumia neljän tehtaan toimihenkilöille. Sellu-, kartonki-, aaltopahvi- ja kotelotehtaiden porukka kokoontui esimerkiksi viettämään pikkujouluja hotelli Tammeriin, ja mukana oli aina muutama sata henkeä, Jyrki Valkama valaisee. – Yhdeltä kerhon järjestämältä mustamakkararisteilyltä löytyi sitten kotelotehtaalla työskennellyt vaimoni vuonna 1986, hymyilee Seppo Soisenniemi.

Yhteisiä tapahtumia ja illanviettoja on järjestetty aina, mutta niiden muoto on ajan saatossa muuttunut. Vielä 1980-luvulla järjestetyt risteilyt ja muut illanvietot ovat jalostuneet muun muassa yhteisiksi sählyvuoroiksi, ja koko Suomen DS Smith -porukka kokoontuu toisinaan yhteen esimerkiksi pikkujouluihin.

Hyvät henkilökemiat ja yhdessä tekeminen on siis kiinteä osa tehtaan arkea. Henkilöstön tiiviistä yhteishengestä kertoo sekin, että monet jo tehtaalta eläkkeelle jääneet tekijät pitävät edelleen yhteyttä toisiinsa ja tehtaalla vielä työskenteleviin kollegoihin. Ystävyyssuhteet ovat kestäneet työsuhteiden jo päätyttyä.

Työtavat hioutuneet ajan myötä

Tekniikan ja materiaalien kehittyessä myös työskentelytavat ovat luonnollisesti päivittyneet. Kun suunnittelupöydillä ennen käytettiin kynää, harppia, viivainta ja astemittaa, on työvälineet nyt niputettu tietokoneelle. Erkki Meriläinen esittelee vuonna 1988 tehtyä rakennesuunnitelmaa, joka harjaantumattoman silmään näyttää vain monimutkaiselta viivojen ja lukujen rykelmältä. – Näihin suunnitelmiin tehtiin ensimmäiset hahmotelmat, joissa ei vielä kiinnitetty huomiota mittasuhteisiin. Rakennepiirroksen perusteella tehtiin mallilaatikko, joka hyväksytettiin asiakkaalla. Hyväksynnän jälkeen piirrettiin työ vanerille, jonka jälkeen stanssiosasto teki siitä stanssityökalun tuotantoa varten.

Pakkausoptimointi näyttelee tänä päivänä merkittävää roolia pakkaussuunnittelussa, sillä parhaiden, tarkoituksenmukaisten materiaalien valinnalla ja huolellisella suunnittelulla voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä niin ympäristön kuin kustannustenkin osalta. Pakkaukset suunnitellaankin lähtökohtaisesti yhdessä asiakkaan kanssa. Tätä tarkoitusta varten Tampereen tehtaan yhteydessä toimii PackRight Centre, jossa muun muassa Jyrki Valkama ja Erkki Meriläinen työskentelevät rakennesuunnittelun parissa. – Asiakastapaamisiin pyritään aina saamaan mukaan mahdollisimman kattava näkemys käsillä olevasta pakkauksesta, joten palavereissa on mukana meiltä niin suunnittelu kuin myynti ja asiakkaalta esimerkiksi markkinointi, tuotanto ja pakkaamo, Valkama selvittää. – Näin saavutetaan parhaiten tuotetta ja tarvetta vastaava pakkaus.

Entä tästä eteenpäin?

Viidenkymmenen vuoden aikaikkunasta on helpompi kurkistella menneeseen kuin tulevaan. DS Smithin Suomen toimintojen toimitusjohtaja Ari Viinikkala uskaltaa kuitenkin arvailla jotakin. – Viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon, mutta itse pakkaus ei juuri ole muuttunut. Tulevaisuudesta on vaikea sanoa, mutta materiaalit tulevat varmasti muuttumaan, sillä niiden kehitys on tälläkin hetkellä erittäin vauhdikasta.

Viinikkala perustaa näkemyksensä muun muassa DS Smithin vastajulkaisemaan tietoon uusien kuitumateriaalien tutkimuksesta. Yhtiö selvittää yhdessä bioteknologia-alan yritysten kanssa mahdollisuuksia korvata pakkauksissa käytettävää puukuitua merilevällä, ja tutkimuksissa tarkastellaan myös muovipohjaisten barrieeripäällysteiden korvaamista merileväpinnoitteella.

DS Smithin lähitulevaisuuden toimintaa ohjaa konsernin ympäristöstrategia, jonka keskiössä on kiertotalouden periaatteiden sulauttaminen yrityksen kaikkeen toimintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi Tampereen tehtaalla, että työtä jätteen vähentämiseksi ja energian säästämiseksi jatketaan jo tehtyjen muutosten, kuten led-valaistuksen ja kuparittomien värien käyttöönoton lisäksi. Myös henkilöstön koulutukseen panostetaan jatkossakin. – Tämän päivän gigatrendi, kiertotalousajattelu, on viidenkymmenen vuoden päästä jo niin hyvin integroitunut käytäntöön, ettei se enää ylitä uutiskynnystä. Silloin puhutaan varmasti ihan muista asioista, mutta mitä ne ovat, jää nähtäväksi. Henkilöstön innostus ja osaaminen sekä konsernin vahva taustatuki varmistavat toiminnan jatkuvuuden, joten tästä jatketaan luottavaisin mielin myös seuraavat viisikymmentä vuotta, Viinikkala maalailee.