2
2015
T채htikuvioita bongaamassa Pieni kierr채tysopas Lukijoiden iloisia kev채tkuvia
Annu Martelius
2
2/2015
Sisältö ”Aina ei tartte 7 ostaa uutta” Iina Leppäaho
Reportaasi: Tähtikuvioita bongaamassa Kirsi Erasvuo
10
Pieni kierrätysopas Meeri Rasivirta
4
2
Sarjakuva
6
Kaverikuva
12
Puuhanurkka
13
Tsekkaa
14
Kilpailu
16
Satu Kannen kuva: Mikko Jalo ISSN 2323-2722
2
2015
Reportaasi
Seikkailijat tutkimassa meteoriitin palasta.
4
2/2015
Tähtikuvioita bongaamassa Vierailulla tähtitornille näimme monia tähtikuvioita, opimme uutta tähtien iästä ja pääsimme matkustamaan avaruushissillä.
L
Venla, Selja ja Iida R
Kirsi Erasvuo
ippukuntamme Nokian Eräveikkojen seikkailijavartiot Naalit ja Joutsenet vierailivat Tampereella Kaupin tähtitornilla. Olimme suorittamassa Tähdet ja avaruus -taitomerkkiä. Vierailumme aikana oli kirkas ilma, mutta aika tuulista. Tähtien ikää päättelemässä
Ensimmäisenä oli esitys tähdistä ja avaruudesta sisällä tähtitornissa. Opimme, että tähtien värien mukaan voi päätellä tähtien lämpötilan ja arvioida ikää. Nuoret tähdet ovat sinisiä ja kuumia, keski-ikäiset keltaisia ja sitten oransseja. Kirkkaimmat tähdet ovat yleensä vanhoja punaisia
jättiläistähtiä. Esityksessä näimme muun muassa planeettoja, tähtikuvioita ja galakseja. Katselimme niitä pohjoiselta tähtitaivaalta. Seuraavaksi menimme ylös katolle, mutta emme päässeet kupuun, sillä se oli mennyt edellisen viikon myrskyssä hajalle. Planeetoista näimme kaukoputkella Jupiterin, Venuksen ja Marsin. Paljaalla silmällä näimme ainakin Orionin, Seulaset, Joutsenen, Pohjantähden ja tietenkin Otavan. Kuulimme myös tarinoita tähdistä. Katselemista rajoitti hieman tehtaista tuleva savu. Lopuksi tutustuimme rappukäytävän tähtikuvioihin ja ajelimme “avaruushissillä”. Tähtitornilla oli mukavaa ja opimme paljon uusia asioita.
•
Vinkki! Tähtiä voi tutkia myös kotona tietokoneella Stellariumnimisellä ohjelmalla!
2/2015
5
Kaverikuva
Haluaisitko nähdä itsesi ja partiokaverisi tällä palstalla? Lähettäkää kuvanne osoitteeseen partio-lehti@partio.fi. Kertokaa viestissä kuvaajan nimi, keitä olette ja mistä lippukunnasta, yhteystietonne sekä mikä on
Katariina Aaltonen
parasta, mitä olette tehneet partiossa ja mitä aiotte tehdä seuraavaksi.
nimet
Alexander, Sofia, Katrine, Elva ja Elme
lippukunta
Geels Gruppen, Tanskan partiolaiset
parasta partiossa
Kirveen käyttäminen, ulkona oleminen, nuotioiden tekeminen ja ainesuunnistus, jossa etsitään niin kauan, että lopulta saadaan kaikki ainekset kakun tekemiseen kasaan.
mitä teette seuraavaksi?
Harjoittelemme rakennelmien tekoa alueen sudenpentukilpailuja varten.
6
2/2015
Reportaasi
Vompatit-lauma: Aina ei tartte ostaa uutta Vompatti-lauman jäsenten hihoissa komeilevat uudenuutukaiset Ympäristönsuojelu-jäljet. Iina Leppäaho
2/2015
7
Vompattien kokoukset alkavat ulkoleikillä. Kierrättämistä voi opetella myös leikkien avulla. Vompatit askartelivat Vesikot-kyltin kierrätystarvikkeista.
8
2/2015
R
oskien kerääminen oli kivaa! – Eiku kauheeta! Viikin vesikkojen Vompatitlauma sai ympäristönsuojelu-jäljen valmiiksi keväällä. Roskienkeruutalkoot jakavat mielipiteitä lauman jäsenten kesken, mutta kokonaisuudessaan jälkeä oli Vompattien mukaan kiva tehdä. Merkki on ainakin hieno.
YMPÄRISTÖÄ VOI SUOJELLA MONELLA TAPAA
Ympäristönsuojelu-jälkeen kuului monenlaisia tehtäviä. Kierrätystä ja roskien lajittelua opeteltiin leikkien ja kilpailujen avulla. Myös lelunvaihtoa kokeiltiin sekä kasvatettiin rairuohoa ja askarreltiin kierrätysmateriaaleista. Kirpputorivierailulla osa teki pieniä löytöjäkin. Sudenpentujen kotonakin kierrätetään. Omat jäteastiat löytyvät ainakin biojätteelle, lasille ja ongelmajätteelle. Mitä muita niitä olikaan? Vompateilla on jo valmiiksi hieno rivi merkkejä partiopaidan hihassa. Kahden vuoden aikana on tehty jo esimerkiksi Ensiapu-, Leirikokki-, Nuotioja Suunnistus-jäljet. Kesän jälkeen sudenpennut ovatkin jo valmiita siirtymään seikkailijoiksi. Ympäristönsuojelu-jäljen ansiosta Vompatit oppivat, että kierrätys on hauskaa ja helppoakin. – Aina ei tartte ostaa uutta, vaan samoja materiaaleja voi käyttää uudestaan, sudenpennut miettivät. Silloin luontokaan ei roskaannu niin paljon. Selvää on myös, mitä tapahtuisi, jos ympäristönsuojeluun ei kiinnitettäisi huomiota. – Maapallo muuttuisi isoksi roskaksi!
•
Ympäristönsuojelu-jälki on uusin lisä Vompattien paidan hihan merkkirivistöön (keskellä alhaalla). Takarivissä Akseli (vas.), Reima, Nuppu, Kaisa, Kauri ja Mira. Edessä Kerttu, Sini, Milla Maya ja Pinja. Taaimmaisina akelat Iina ja Iiro. Laumaan kuuluvat lisäksi Elias ja Matias.
Ympäristönsuojelu -jälki Jäljen tavoitteena on, että sudenpentu oppii ympäristön suojelun ja säästämisen alkeita sekä oppii korjaamaan jälkensä ja kierrättämistä.
2/2015
9
Pieni kierrätysopas Kierrättämällä säästät luontoa. Roskista saatavia materiaaleja voidaan käyttää uudestaan. Jätettä voidaan myös polttaa, jolloin siitä saadaan energiaa. Katso listasta ohjeet siihen, minne laatikkoon mikäkin roska kuuluu! Salla Varpula
Meeri Rasivirta
Paperinkeräyslaatikko
Tänne voit laittaa kaiken postiluukusta tulevan paperin, kuten sanomalehdet. Paperinkeräyslaatikkoon voit viedä myös esimerkiksi piirustuspaperit.
Kartonginkeräyslaatikko
Tänne voit viedä kaikki kaupasta ostettujen tuotteiden kartonkiset pakkaukset, kuten maitotölkit, muropaketit ja wcpaperin hylsyt. Muista pestä tölkit ennen keräykseen viemistä.
Pahvinkeräyslaatikko
Keräykseen käy esimerkiksi ruskea kartonki ja aaltopahviset laatikot. Muista litistää pahvilaatikot, niin ne vievät vähemmän tilaa keräyslaatikossa.
10
2/2015
Lasinkeräys
Tänne voit viedä lasiset pullot ja purkit, kuten hillopurkit. Huuhtele purkki tai pullo ennen keräykseen viemistä. Pantilliset lasipullot viedään pullonpalautuspisteelle.
Metallinkeräys
Keräykseen kelpaa esimerkiksi säilyketölkit, alumiinifolio ja tuikkukynttilän metallikuoret. Huuhtele tölkit ennen kierrätykseen viemistä.
Biojäte
Biojäteastiaan voit heittää ruuantähteet, talouspaperin, puiset kertakäyttöaterimet ja suodatinpaperit poroineen.
Energiajäte
Energiajäteroskikseen voit laittaa pakkausmuovit, likaiset paperit, pahvit ja kartongit, jotka eivät käy paperin- ja pahvinkeräykseen sekä puupakkaukset ja vaatteet, joita ei voi enää viedä kirpputorille tai vaatekeräykseen. Energiajätteeseen ei sovi tietynlainen muovi, jota käytetään esimerkiksi muovikansioissa ja sadevaatteissa. Sen nimi on PVC-muovi, ja sen voi tunnistaa muovissa olevasta 3-merkistä.
Sekajäte
Sekajätteeseen voit laittaa esimerkiksi hehkulamput, PVC-muovin ja vaipat.
Vaatekeräys
Voit viedä vaatekeräykseen vanhat vaatteesi, jos et jaksa tai halua myydä niitä kirpputorilla. Vaatekeräykseen viedään kuitenkin vain sellaisia vaatteita, joita voi vielä käyttää.
2/2015
11
Puuhanurkka
K
ierrätä jätteet oikein
Meeri Rasivirta
Voit vetää viivaan kuvasta oikeaan roskikseen tai
käytetty teepussi, rikkinäinen tennari, kananmu-
sitten kirjoittaa jätteen nimen roskiksen alle. Oh-
nakuoret, paperikassi, pokkari, rikkinäinen lasi-
jeita oikeaan kierrätykseen saat edellisellä auke-
maljakko, keksipaketti, rikkinäinen sukka, hius-
amalla olevasta kierrätysjutusta. Lisää apua voit
lakkapullo, juomalasi, pahvilaatikko, banaanin
etsiä netistä tai paikallisesta kierrätysoppaasta.
kuori, kananmunakenno, ikkunallinen kirjekuori, viilipurkin kansi, rikkinäinen pyörän sisäkumi,
kuvissa esitetyt jätteet Vanha kattia, klemmari, hehkulamppu, kuivunut kukka, maljakko, vhs-kasetti, puhdas foliomytty,
12
2/2015
naula, karkkipaperi, maitopurkki, farkut, hammastahnatuubi, säilykepurkki, postikortit
Tsekkaa
prinssi johnin rahat pisteitä Leikkijät jaetaan kahteen joukkueeseen, ja kaikki saavat oman joukkueensa värisen nauhan käsivarteensa. Metsään on rajattu nauhalla linna, jota sotilaat vartioivat. Joukkueiden tehtävänä on löytää linna ja ryöstää sen sisällä olevia kultarahoja. Kultarahoiksi leikkiin sopivat esimerkiksi leikkirahat tai napit. Rahat kuljetetaan yksi kerrallaan joukkueen omaan kotipesään. Tavoitteena on myös ryöstää vierasjoukkueen jäseniltä nauhoja. Jos leikkijä menettää nauhansa toiselle joukkueelle, hän saa hakea johtajalta uuden nauhan. Jos vartija saa leikkijän kiinni, kun tällä on kultaraha, viedään raha takaisin linnaan. Leikki loppuu, kun kaikki kultarahat on ryöstetty. Joukkue saa pisteen jokaisesta kultarahasta ja varastetusta nauhasta.
Paras leikki!
Lähdetään lähimetsään leikkimään Sudenpentujen testissä maastoleikit
Kevät on mainiota aikaa ulkoleikeille. Joskus kannattaa suunnata partiokokouksessa metsään leikkimään, sillä siellä onnistuvat monet leikit, joita ei voi kolon pihalla kokeilla. Satu Lindholm
S
Lissu Halonen
udenpentulauma Eläimet helsinkiläisestä Suosirritlippukunnasta vietti yhden kevään laumaillanoista lähimetsässä leikkimässä. Illan aikana ehdittiin leikkiä vanhoja metsäleikkisuosikkeja sekä testata kahta sudenpennuille uutta leikkituttavuutta.
Aluksi säännöt tuntuivat monimutkaisilta, mutta kun leikin oppi, oli nauhojen ja rahojen vieminen jännittävää.
puusokko pisteitä Jakaudutaan pareihin. Parin toisen jäsenen silmät sidotaan. Näkevä jäsen taluttaa sokon jonkin puun luo, ja tämä saa tunnustella sitä. Pari taluttaa sokon takaisin lähtöpisteeseen. Silmät saa avata, ja sokon tehtävänä on tunnistaa, minkä puun luo hänet äsken talutettiin.
Puiden tunnistaminen oli yllättävän vaikeaa.
Sokon kuljettaminen monimutkaista reittiä puun luo vaikeutti tehtävää entisestään.
•
2/2015
13
Kilpailu Meritytöt
Kuusiston Linnanyrjänät -lippukunnan Meritytöt kävivät kokouksessa bongaamassa kevään merkkejä kolon pihalla.
Kevään merkkejä Tätä lehteä tehdessä on kevät edennyt jo aikamoisin harppauksin. Ja kun nyt luet lehteä, on luonto jo valmiina ottamaan kesän vastaan! Saimme lukijoiltamme ihania kuvia kevään merkeistä.
Aino Lyijynen
Onn eta r suo si arv onn ass a täll ä ker taa Sus ihu kkia , onn ea! Pie ni yllä tys tule e pos tiss a. Varma kevään merkki on se kun ulkona järjestettävässä kokouksessa on lämmin. Kuvassa Kananheitto-seikkailijajoukkue Parveilijoista.
14
2/2015
Roosa Kareinen
Nico Sares
Susihukat Röykän Metsänkävijöistä kävivät ihmettelemässä kevään merkkejä.
Marja Pilpola
Meeri Karjalainen ja Sonja Väisänen
Sata Lönnberg
Aliina Räisänen
Neea Sunnari, Saaga Järvirinne ja Tyrni Partala
Liedon Eränkävijöiden seikkailijaryhmä Pöllöjengi löysi kevätretkellä leskenlehtiä, eivätkä johtajatkaan olleet enää
Santeri Tuppi, Ville Lauri ja Niklas Tihinen
turvassa.
Majava-joukkue Kelopojat-lippukunnasta ikuisti kevään merkkejä harjoituskisojen yhteydessä.
Osallistukaa uuteen kilpailuun!
M
iten laumanne tai joukkueenne on päässyt vaikuttamaan? Millä tavoin olette saaneet vaikuttaa asioihin esimerkiksi omassa partioryhmässä, koulussa, kotona tai muussa harrastuksessa? Lähettäkää vaikuttamisterveisenne 16. 8. mennessä osoitteeseen partio-lehti @partio.fi. Halutessanne voitte laittaa mukaan myös kuvan ryhmästänne. Laittakaa viestiin mukaan ryhmän nimi, kuvan ottajan nimi ja ryhmän johtajan yhteystiedot. Kaikkien osallistuneiden ryhmien kesken arvotaan partioaiheinen palkinto. 2/2015
15
Satu
Partiovuoden kohokohtana vaahtokarkit vai sittenkin solmut? Miriam Luotsila
S
aukkohait-lauman ensimmäinen partiovuosi oli mennyt vauhdilla. Jokainen laumalainen oli kasvanut pituutta metrin, ainakin omasta mielestään, ja monenlaisia taitoja oli karttunut vuoden aikana mukaan. Partiokevään viimeisessä laumaillassa näitä taitoja ja kokemuksia kertailtiin nyyttärituomisia napostellessa. Jokainen sai vuorollaan kertoa yhden oppimansa taidon tai muuten parhaan kokemuksen vuodesta. – Mä osaan tehdä ainakin kuusi tai yhdeksän solmua, huudahti Sampsa – Ja mä teen ihan saiiiiraan hienoja keihisiä, opin viime retkellä, ilmoitti Laura. – Ne on kyllä kiehisiä, mutta ne on kyllä tosi hienoja, 16
2/2015
Annu Martelius
mitä sä osaat tehdä, pohti vuorostaan Heikki. – Mä olen oppinut niin paljon kaikenlaista, etten oikein muista mikä olisi parasta, jatkoi Heikki vielä ja tunki vaahtokarkkeja suuhunsa. Vaahtokarkeista Liisalle tuli mieleen syysretki, kun he olivat grillanneet vaahtokarkkeja ja niistä ainakin puolet oli kärventynyt. Liisa päätti siis sanoa vuoden parhaaksi kokemukseksi vaahtokarkkien grillauksen. Matiaksen paras kokemus oli se, kun hän oli päässyt veistelemään oikealla puukolla ja kirveellä. Vaikka se oli alussa jännittänytkin. – Niin ja sitten kaveritkin ovat ihan kivoja, Matias lisäsi. Siitä kaikki olivat samaa mieltä… niin ja ehdottomasti nyyttärit ja kesäleiri, johon ei ole pitkä aika!
•